DADA-mainontaa, Windhoek, 201

nitteluun, jonka koin pinnalliseksi;

joksikin missä ei ollut sisältöä.

Näissä keräämisssäni esineissä oli kaikissa tekstiä. Pohdin teks-tin näkymätöntä roolia ja sitä, kuinka typografia tukee muotoa, nyt teollista muotoilua. Onko graa-finen suunnittelu edes muotoi-lua? Teekuppi on muoto itsessään, teksti, kuten brändin nimi, on teol-lista muotoa tukeva. Milloin typo-grafia on itsenäinen itseään esit-tävä materiaali?

Tein näyttelyyn erikoisteoksen, jota kutsuin julisteeksi eli taidete-okseksi. Asetin sen samalla tavalla näyttelyyn esineeksi esille lasivitrii-niin kuin muutkin esineet. Halusin

[Vaaleanpunaisesta paperista ja mustasta tekstistä tulee mieleen mustikkakeitto.]

tietoisesti imitoida museomaisuutta ja olen selvillä se histo-riallisesta konnotaatiosta. Julisteet kaduilla ovat aggressii-visia ja puhun niistä visuaalisena saasteena. Miltä näyttäisi visuaalinen saaste teekuppina? Pohdin graafisen muotoi-lun välinearvoa ja sen ambivalenttia suhdetta taiteeseen ja muihin ”oikeisiin” muotoilun aloihin.

Tämä näyttely oli poikkeus ja erosi muista, sillä käytin esineistä skannaamiani valokuvia. Skannasin esineet nopeasti, ilman suurempia pohdintoja, sillä tekeminen on kuin nopeaa tajunnan virtaa, mihinkään ei juututa, eikä paranneta. Ajattelu tapahtuu ennen tekemistä, ja tekemi-sen kautta tulee esiin se, mitä nyt halusin tuoda esiin, kuten virhe, outouma, vääristymä ja potentiaalisen outo muoto tavanomaisesta muodosta. Epäselvä oli minulle selvä suunta.

Se oli vastasana katujulisteen ja teekupin itsestäänselvälle ja täten näkymättömälle olemassaololle. Vertasin aina uutisia ja katujulisteita toisiinsa, ne olivat kummatkin aina läsnä ja aggressiivisesti joka paikassa. Ne voisi peittää ja peitin niitä.

Tein jokaiselle esineelle oman kahden sivun aukeaman näyttelyyn. Toin sivulle google-haulla löytämääni tekstiä,

7. Lukija, 2016.

joka liittyi aiheeseen tai sitten ei liittynyt aiheeseen. Ideana oli, että koostan aukeamista katalogin ja että yleisö saa lukea katalogia, jolla ei ole olemassa mitään suurempaa merki-tystä, kuin että jokainen saisi tehdä oman versionsa esittämistäni sepus-tuksista. Leimaan kaiken kuitenkin totuuden leiman alle eli ministeriö validoi taas totuuden. Tulisiko joku nyt kyselemään totuutta teekupin kuvan takana? Tai vaatimaan selitystä teekupille? Tai miksi sitä esitän?

Puhunko teekupin puolesta?

Pyrin luomaan objekteista itse-näisiä teoksen teoksia, jotka eivät ole itseilmaisua, vaan jotka välittävät jonkinlaisen oudon tarinan esimer-kiksi lautasesta. Lentävä lautanen. En tässä tutkimuksessa pyri pohtimaan julistetta tämän enempää, mutta taustalla on kokoajan ajatus siitä että juliste on graafisen suunnitte-lun kuninkuuslaji, jossa graafikkokin saa ajatella itse. Vai saako? Pitääkö valaita pelastavassa julisteessa olaa valas, vai voiko siiä ollakin omena?

Voiko graafinen muotoilu ikinä olla itsenäistä ajattelua? Onko siinä aina vaade toimittaa muiden asioita? Onko graafinen muotoilu koskaan taiteen laji siinä missä kirjallisuus, valokuva-taide, musiikki, tai mikä tahansa muu taiteen laji? Itse olen jo unohtanut, miten välittää selkeästi viestejä..

Kirjoitan lehdistötiedottee-seen seuraavasti: ”This Is (Just) a Teacup-näyttelyssä esitellään 28 toiminnallista ja esteettistä esinettä, jotka ovat peräisin Euroo-pasta ja jotka löytyivät Namibiasta ja Etelä-Afrikasta käytettyjen

tavaroi-den liikkeistä. Tavoitteena näytte-lyssä on antaa katsojalle pohdittavaa niin objektin muodon kuin toimivuu-den välisestä tilasta. Esimerkkinä on teekuppi, jota tarkastellaan ja vertail-laan suhteessa julistemuotoiluun.

Urbaanissa ympäristössä julisteet toimivat välineenä kaupallisten mark-kinoiden ja yritysten viestien välityk-sessä. Julisteet ovat kutsuja erityyp-pisiin tapahtumiin tai esimerkiksi tietoisuuden lisäämiseen. Tämän projektin kautta pohditaan, ovatko julisteet ja graafinen suunnittelu vain tukitoimintoja itsestä ulkoisille ja muille, kuin omille päämäärille?

Vai, voiko myös julistesuunnittelu olla olemassa kuin itsenäinen teos, objekti tai taiteellinen esitys jostain?

This Is (Just) a Teacup -julisteet esit-tävät reaalimaailmassa sijaitsevia esineitä ja pyrkivät täten luomaan keskustelua julistesuunnittelun ja graafisen suunnittelun merkityk-sestä ja roolista. Projekti ja näyttely problematisoivat julisteen muotoi-lun kohteena ja johtavat kysymyk-seen: Saako julistesuunnittelu yhtä merkityksellisen roolin, kuin julisteen esittämä esine saa? Hanke herättää kysymyksiä, joihin ei ole tarkoitus antaa vastausta.” En yleisesti halua vastauksia, haluan ajattelua, josta en edes itse kuule, mutta näen sen toiminnassa.

Japanilainen teelautanen löytyi Etelä-Afrikasta antikvariaatista.

Tein lautasesta löytyneestä tekstistä google-haun, jonka kautta ja löytä-mieni muiden tekstien kanssa, loin uutta tekstiä ja tarinaa lautasesta.

Teksti on osittain ei-luettavaa, sillä

käytin symboleja aakkosten sijaan, ja tarina sekä liittyy ja ei liity teelauta-seen, johon kuva viittaa hämärän etäi-sesti. Skannauksessa objekti muuttuu joksinkin muuksi. Miksi graafisen suunnittelun niin sanotun taidonnäyt-teen tehtävä on niin yksinkertainen, eli miksi sen on esitettävä tunnistet-tavaa muotoa, joka avautuu nopeasti?.

Vaistonvaraisesti tein kaiken väärin-päin. Sekoitin pakkaa ja haastoin itseäni tekemään kaikki väärin, jolloin oppisin enemmän yleisöstä ja itsestäni. Varis on musta laatikko, eli ei-tunnistettava figuuri. Haluan puhua mustasta väristä, en variksista.

Tämä on itselleni hyvin selvää tämä asenne.

Skannasin teelautasen epämää-räisen näköiseksi, koska siitä tuli skannerissa epämääräisen näköi-nen ensimmäisellä skannauskerralla, en pyrkinyt kaunistelemaan, vaan esitin objektin niin kuin skanneri sen minulle näytti. Graafinen suun-nittelija pyydetään usein projek-teihin mukaan tekemään jostain visuaalisesti tyydyttävää. Karsas-tin tätä ideaa, joka on ei-älyllinen.

Tekijä onkin nyt skanneri, en minä.

Kohteena on jokin ei-kiinnostava,

1 Object 29. Designer Collector. THIS IS (JUST) A TEACUP.

POSTER ²⁰¹⁷

Inventory of the Archives of the Ministry of Truth And Typography Windhoek 2016. Design and concept Niina Turtola. Printed: 20.2.2017, Windhoek Namibia.

EXTRATIETOA KIINNOSTUNEELLE LUKIJALLE: Julisteen suunnittelussa on sääntö, että sen pitää toimia postimerkin koossa ja näin testataan, toimiiko juliste vain ei. Julisteen pitää toimia. Postimerkin koko on: 36 x 25 mm. Toimiiko tämä vai ei? Tiedän, kun saan tämän tulosteen. Minulla ei ole nyt tulostinta. Tämä on julistetaideteos. Se ei ole näyttelyjuliste, vaikka ehkä niin luulet.

sekoittaminen, poistaminen ja jonkun uuden esittäminen. Koen tärkeäksi tuoda uutta vanhan tilalle niin, että tuon jo-olemassa olevaa esiin mieli-valtaisesti, alkuperäisestä viitekehyk-sestä sen riistäen. Tätä kautta uusien tarinoiden synty on mahdollinen ja lukijan rooli aktivoidaan, minun työni muuttuu dialogiseksi ja merkityksel-liseksi.

Japanilainen lautanen kieltäytyy olemasta enää perinteinen lautanen, joka se juuri oli – toiseksi lautanen joka ”on nyt minun” muuttuu pape-riksi. Materiaalin omistajuus muut-tuu posliinista paperiksi. Onhan nyt jonkun pohdittava mistä on oikein kyse. Edes yhden ihmisen mielessä on raksutettava yli teekupin konven-tionaalisen kulttuurisen merkityksen.

Helpointahan on todeta että teekuppi on länsimainen objekti, mutta onko se? Julisteena tuo japanilainen lautanen on nyt muuntunut oudoksi omaehtoiseksi teokseksi, joka on objekti, eli juliste. Juliste, joka kertoo arkemme merkityksellisistä esineistä, käyttäytyy kuin mikä tahansa muu muotoilun tai taiteen esine. Miten lautasesta tai lautasesta valheena voi yleensäkään puhua sanoilla, mitä siitä on sanottavaa, paitsi mielipiteitä, jotka saattavat olla jo meille ajatuk-siin syötetty käsite siitä mikä se on?

Object 5. Designer as Archivist. This is (just) a teacup.