Mitä Hugo Ball sanoisi?

ja taito ovat avain luotettavuuteen, arvoon ja ymmärrettävyyteen”. (Varto 2017, 15.) Taiteellisella tutkimuksella, jossa ominaista on käytännön tekemi-nen, teoretisointi ja näiden dialogi-nen asetelma, on minimivaatimuksia, jotka sen tulee täyttää, jotta tutki-muksen luotettavuuskriteerit täytty-vät, ja se auttaa tutkimuksen arvioin-nissa. Kriteereitä löytyy laadullisesta tutkimuksesta, joka muistuttaa

taiteellista tutkimusta. Lähtökohtana on, että tutkija on itse tutkimuksen keskeinen tutkimusväline ja täten tutkimuksen keskiössä. Tutkimuksen arvioinnissa ei ole kyse mittaami-sesta vaan tutkimuksen ymmärtä-misestä. Tutkimuksesta on nähtävä, että se ei perustu ainoastaan tekijän henkilökohtaiseen intuitioon, ja siksi tutkimuksen aikana tehdyt ratkaisut ja tulkinnat on kuvailtava ja perus-teltava. Taiteellisessa tutkimuksessa pyritään luomaan omalakinen todel-lisuus. Tutkimuksen on oltava inter-subjektiivinen eli sen pitää pystyä kommunikoimaan lukijan kanssa.

(Hannula, Suoranta & Vadén 2003, 85–87.)

Seuraavat piirteet validoivat tätä tutkimusta: a) Tutkimuskontekstin esittäminen ja ongelmanrajaus; b) Uskottavuus ja selonteko; c) Vakuut-tavuus, joka rakentuu sisäisesti tutkimukseen; d) Tulosten käyttö-kelpoisuus, siirrettävyys ja uutuus-arvo ja e) Tutkimustulosten merkitys taiteellisen tutkimuksen yhteisölle.

Ongelmanrajauksessa olen osoittanut

toa, jota samalla tulkitsen ja rajaan ja kirjoitan. Näin johdatan lukijan prosessin läpi ja perustelen tekemäni ratkaisut. Prosessin on oltava lukijan seurattavissa, vaikka kyseessä olisi-kin intuitiiviset hyppäykset. On muis-tettava, että teos on taiteellisessa tutkimuksessa päämäärä jo itses-sään. Tämä kirjallinen raportti avaa teosta, jotta toteutetaan taiteellisen tutkimukssen liittäminen jo olemassa olevaan tutkimukseen ja jotta asiasta luodaan keskustelua. Tutkimuksessa selvitän tekemisen taustat, tulokset tulee julkistaa ja jakaa. Tehtävänäni on tuoda tutkimuksen ominaislaatui-suus esille, sillä tutkimus liittyy aina johonkin jo olemassa olevaan eetok-seen. (Hannula, Suoranta & Vadén 2012, 85–87.)

”Taiteessa teos, lopputuote, on päämäärä sinänsä. Tutkimuksessa tie päämäärään on yhtä tärkeä. Taiteessa se, miten päämäärä saavutetaan, ei ole vastaanottajan kannalta merkit-tävää. Taiteilijalla on oikeus säilyttää salaisuutensa, jopa johtaa harhaan”.

(Hannula, Suoranta & Vadén 2012, 85–87.) Lainauksessa viitataan Eeva Kurkeen. Taiteellisessa tutkimuk-sessa on lähtökohtana kysymykset, joiden kautta matka hahmottuu ja tutkimus on aina suhteessa johon-kin ympäristöön ja itseen. Kysymyk-set, kuten mitä tutkimukselta haluaa, keiden kanssa, minne haluaa edetä ja niin edelleen, tulee määrittää.

(Hannula, Suoranta & Vadén 2012, 90.) ”Onnistunut tutkimus tarkentaa

Havainto: Ehkä eniten minua lopuksi kiehtoo viesti, joka ei koskaan välity yleisölle ja ajatus siitä, että kulman takana se on piilossa ja kävelemme vain sen ohi. Hannover, 2015.

omalle itselle ja omalle työlle mielek-kään kriittisen, mutta tutkimusta tukevan paikan etsimistä”. (Hannula, Suoranta & Vadén 2012, 90.)

Tutkimuksen luotettavuutta on perinteisesti voitu arvioida käsitteillä validiteetti ja reliabiliteetti. Ne ovat erityisesti kvantitatiivisen tutkimuk-sen termejä. Validiteetti tarkoittaa sitä, miten hyvin tutkimus on tutkinut sitä, mitä sen pitäisi tutkia. Reliabi-liteetti viittaa tulosten pysyvyyteen.

Olen tutkimuksessa toiminut aineis-ton keskiössä ja tuottanut, valin-nut ja kuvaillut aineiston perustuen muistiinpanoihin, teoksiin ja teok-sista kirjoittamiini teksteihin. Tämän lisäksi olen pitänyt blogia, josta on linkkejä sanomalehtiin, ja näistä lähteistä voi todentaa tapahtumien autenttisuuden. Muun muassa Lasa-nen (2017, 207) viittaa Kiviniemeen, joka toteaa olleensa oman tutkimuk-sensa aineistonkeruuväline.

Olen näyttänyt otteita muistiinpa-noistani, blogistani, esitellyt järjestä-mäni näyttelyt, olen kerännyt yhteen ja kuvaillut ne teokset, joiden katson vastaavan esittämiini tutkimusky-symyksiin. Olen pyrkinyt tutkimuk-sen kirjoittamisessa tuomaan esille mahdollisimman autenttisen äänen silti yrittäen pidättäytyä liiallisesta tunteesta tekstin tuotannossa. Nyt lukijalle on mielestäni mahdollisuus esittää kuvaamaani prosessiin, siitä syntyneisiin teoksiin, teettämiini työkaluihin sekä muuhun aineistoon pohjaten kriittisiä kysymyksiä tämän tutkimuksen luotettavuudesta ja uskottavuudesta. On hyvä muistaa, että lähdin tutkimuksessa etsimään

kysymyksiä, en lähtenyt etsimään vastauksia.

Olen esittänyt prosessin kronologisessa järjestyksessä sen alusta loppuun niin, että näyttelyiden kautta voi projisoida myös teosten sisältöä. Teoreetti-nen viitekehys luo yhteyden aikaisempaan viitekehykseen, mikä luo uskotta-vuutta myös uuden teoreettisen viitekehyksen rakentumisessa. Typografinen outouttaminen rakentuu ensin käytännössä, ja validoin sen sitten kuvaile-malla, mitä outouttamisesta on aikaisemmin kirjoitettu. Ministeriö, joka on karnevalistinen keksintöni, ei kuitenkaan selity ainoastaan outouttamisella.

Siihen tarvittiin jotain groteskia.

Tutkimuksessa on mahdollista edetä käytännöstä teoriaan (Candy 2020, 246), niin kuin tässä tutkimuksessa on tapahtunut, jossa työskentelystä tulee teoriaan kirjoitamisen kautta. Tämän lisäksi omassa tutkimuksessani outouttamisen teoreettisen viitekehyksen löytyminen tutkimuksen aikana avasi minulle oven ymmärtää omaa toimintaani ja ajatteluani laajemmin.

Tämä tarkoittaa, että aiheesta voi tehdä myös jatkotutkimusta ja näin edis-tää muotoilun tutkimusta. Pelkkä käytöntä ei olisi mahdollistanut omaa oppi-mistani. Käytännössäni oli jo olemassa teoria, joka tosin löytyi vastan tutki-muksen keskivaiheilla. Se tuntui helpottavalta, ikäänkuin en olisi ainoa outoja ajatteleva. Muitakin oli ollut. Kaikki olemme yksilöllisiä, on vain kysymys siitä, miksi tämän yksilöllisyys ei näy enemmän visuaalisessa maailmassamme, jossa elämme. Miksi?

En kuitenkaan tyytynyt pelkän prosessin kuvaamiseen, vaan vasta teoreet-tisen viitekehyksen löydettyäni olin tyytyväinen. Tarkoitukseni oli tutkimuk-sessa oppia keskustelemaan muotoilusta teoreettisen viitekehyksen kautta ja keksimäni fiktiivisrealistisen ministeriön groteski ja polyfoninen toiminta mahdollistaa tämän.

Lähdin liikkeelle tutkimukseen tekemällä sitä, mikä tuntui järkevältä, ja joka vastasi omaan ajatteluuni suotuisalla tavalla. Tunnistin vastuksen eli tietyn kieltoreaktion, joka ympäristöstä nousi. Seurasin tätä ympäristön reaktiota syöttäen tietoa takaisin ympäristöön samalla etsien sumussa pääte-asemaa, joka oli teoria. Tutkimuskysymyksiä oli matkalla monia, mutta yksi niistä on ollut takaraivossani koko tutkimuksen ajan, ja tämä kysymys on ollut sivututkimuskysymys, joka kuuluu seuraavasti: Miten pystyn keskustelemaan teoksistani niin, että minun ei tarvitse keskustella tekstisisällöistä? Vastaus on typografinen outouttaminen ja typografinen formalismi, joka leikittelee yhteiskunnallisuuden ja epäyhteiskunnallisuuden väleillä, sekä pidän ajatuk-sesta, ettei graafinen suunnittelija saisi olla taiteilija. Minä teen tätä tietoi-sesti, tätä työtä.