Kronotoopin käsite Bahtinin romaaniteoriassa

Mukan proosatuotannon tarkastelun kannalta kronotoopin käsite on tärkeä, sillä sen avulla on mahdollista tutkia juonenkuljetuksen käännekohtia ja miljöötä tarinoissa. Kronotooppi mahdollistaa rajalla olon aikapaikallisuuksien tarkastelun. Rajatilanteita, kuten esimerkiksi seurojen pidon tai kynnykselle astumisen aikapaikallisuus, on Mukan teoksissa useita.

Bahtinin mukaan kronotoopit ovat keskeisessä asemassa kertomuksen juonen muodostamisessa, sillä kronotooppitilanteista saavat alkunsa juonen käännekohdat, samoin kronotoopit määrittävät kirjallisuuden historian aikana muotoutuneita kirjallisuuden

lajiominaisuuksia. Kronotoopit ovat ihmiselämän ja paikan kuvaamisessa määräävässä asemassa.⁴⁴ Bahtin tarkastelee kronotooppia eli vapaasti suomennettuna aikapaikallisuutta esseessään ”Formy vremeni i hronotopa v romane. Otšerki po istoritšeskoi poetike” (engl. ”Forms of Time and

Chronotope in the Novel”), joka on julkaistu teoksessaVoprosy literatury i estetiki (engl. toim.The

43 Tämän taustalla on nähtävissä Joycen syklinen ajankäsitys, hänen uskonsa vicolaiseen ikuisen paluun filosofiaan.

(Riikonen 1985:16, 35)

44 [Chronotopes] are the organizing centers for the fundamental narrative events of the novel. The chronotope is the place where the knots of narrative are tied and untied. – –

Time becomes, in effect, palpable and visible; the chronotope makes narrative events concrete, makes them take on flesh, causes blood to flow in their veins. – – It is precisely the chronotope that provides the ground essential for the showingworth, the representatively of events. – –

The chronotopes – – provide the basis for distinguishing generic types; they lie at the heart of spesific varieties of the novel genre, formed and developed over the course of many centuries – – (Bakhtin 1990:250–251)

Dialogic Imagination. Four Essays by M.M.Bakhtin).⁴⁵ Bahtinin kuuluisa määritelmä kronotoopin käsitteestä on seuraavanlainen:

In the literary artistic chronotope, spatial and temporal indicators are fused into one carefully thought-out, concrete whole. Time, as it were, thickens, takes on flesh, becomes artistically visible; likewise, space becomes charged and responsive to the movements of time, plot and history. This intersection of axes and fusion of indicators characterizes the artistic chronotope. – – The chronotope in literature has an intrinsicgeneric significance. (Bakhtin 2006c:84-85)⁴⁶

Bahtinin mukaan kirjallisuudessa esiintyvä taiteellinen kronotooppi rakentuu suoraan olevaisen maailman tiloista ja ajasta. Kronotoopilla on merkittävä tehtävä kaunokirjallisen teoksen rakenteen luomisessa. Teoksessa esitetty maailma kaikkine toimijoineen heijastelee sitä olemassa olevaa maailmaa, jossa teos on luotu ja sitä aikaa ja paikkaa, jota teos pyrkii kuvaamaan. Teoksen esittämä maailma saa uusia merkityksiä myös erilaisissa luennoissa. (Bakhtin 2006c: 253)⁴⁷ Teoksen henkilöiden individualistinen aikapaikallisuus kiinnittyy teoksen maailman

aikapaikallisuuteen. Kaunokirjallisen teoksen maailmassa tämä kiinnittyminen on teoskokonaisuuden määräämää ja näin ollen tiettyyn päämäärään pyrkivää. Teoksen

konstruktiivisuus määrittää myös sen dialogista luonnetta; kaunokirjallisessa teoksessa minän ja toisen kohtaaminen tapahtuu tietyssä aikapaikallisuudessa, sen erityslaatua vahvistaen. Teoksen monitasoinen dialogisuus on rakenteellisesti riippuvaista teoksen aikaan ja paikkaan sijoittumisesta.

Samoin kronotooppi toimii dialogisesti paitsi teoksen esittämän maailman sisällä määrittäen jatkuvasti henkilöiden suhdetta aikaan ja paikkaan, niin myös teoksen tekijän aikapaikallisuuden ja teoksen lukijoiden aikapaikallisuuksien välillä. Tämä laaja kronotooppinen dialogi mahdollistaa kirjallisuuden ja sen vastaanottamisen pysymisen elävänä.

Bahtinin kronotooppia käsittelevää kirjoitusta on jouduttu paljon tulkitsemaan tältä osin, sillä hän viittaa niukkasanaisesti ja aforistiseen tyyliin kronotooppien dialogiseen luonteeseen.

Gary Saul Morson ja Caryl Emerson ovat kiinnittäneet tähän seikkaan huomiota teoksessaan Mikhail Bakhtin. Creation of a Prosaics. He tulkitsevat Bahtinin kronotooppi-kirjoituksen

loppuhuomautuksia ja tuovat esiin kolme erilaista lukutapaa, joissa kronotooppi ja kronotooppien

45 Käytän englanninkielistä käännöstä.

46 ”Kaunokirjallisessa kronotoopissa paikalliset ja ajalliset tunnusmerkit ovat punoutuneet toisiinsa mielekkääksi ja konkreettiseksi kokonaisuudeksi. Aika sakenee, tiivistyy ja muuttuu siinä taiteellisesti havaittavaksi; paikallisuus puolestaan voimaperäistyy, tempautuu ajanjuoksuun, juonen ja historian kulkuun. Ajan tunnusmerkit tulevat esiin paikallisesti ja paikallisuus käsitetään ja mitataan ajallisesti. Tällaiset sarjojen risteytykset ja tunnusmerkkien yhtenemiset ovat ominaisia taiteelliselle kronotoopille.” (Bahtin 1979:243–244) Tämä suomennos löytyy Bahtinin kirjoituksia sisältävästä kokoelmastaKirjallisuuden ja estetiikan ongelmia, jossa suomennokset ovat lauserakenteidensa ja sanavalintojensa puolesta omalaatuisia ja mutkikkaita ja terminologialtaan osin epäonnistuneita. Pyrinkin jatkossa kääntämään itse tarvittavat Bahtin-sitaatit englanninkieliseen käännökseen tukeutuen.

47 “Therefore we may call this world the world thatcreates the text, for all its aspects – the reality reflected in the text, the authors creating the text, the performers of the text – – and finally the listeners or readers who recreate and so doing renew the text. Out of the actual chronotopes of the world represented in the work (in the text).” (Bakhtin 2006c:253)

välinen dialogi ymmärretään eri tavoin: Ensinnäkin lukija voi nähdä teoksen ainoastaan sen syntyajankohdan tuotteena (”enclose the work within its epoch”), jolloin hän koettaa tavoittaa alkuperäisten, näennäisen passiivisina näyttäytyvien lukijoiden oman aikakauden ja paikallisuuden ominaispiirteet. Empaattista suhtautumista teokseen korostava nykylukija pyrkii pääsemään mahdollisimman sisään teoksen maailmaan. Toiseksi lukija voi modernisoida ja vääristää (”modernize and distort”) teoksen näkemällä siinä esiintyvät kronotoopit lukijan aikakauden ja paikallisuuden kuvastimena. Kolmanneksi Morson ja Emerson esittävät Bahtinin tarkoituksen kannalta oikean tavan lukea kronotooppia: Lukijan tulisi pyrkiä tekstin luovaan ymmärtämiseen, joka rakentuu menneisyyteen eläytymisen ja nykyisyyteen heijastelun välille. Ulkopuolisuuden ja empatian rajalla lukijan on mahdollista tarkastella sellaisiakin teoksen aspekteja ja mahdollisuuksia, jotka olivat tuntemattomia sen tekijälle ja ensimmäisille lukijoille. Tässä dialogisessa luennassa, joka ottaa huomioon niin teoksen syntyajankohdan kuin lukuhetkenkin aikapaikallisuuden, teos rikastuu uusilla merkityksillä. (Morson&Emerson 1990:429, ks. myös Bakhtin 2006c:252–258) Teoksen maailman luova ymmärtäminen lukijan aikapaikallisuudesta käsin syventää teoksen

sisäisen maailman kronotooppien merkitystä. Bahtinilainen dialogismi tarkoittaa laajimmillaan juuri tätä; eri aikakausien, eri kulttuurien ja erilaisen ihmisten dialogista kanssakymistä kirjallisuudessa ja sen vastaanotossa.

Morson ja Emerson tuovat edellä esiin menneisyyden (tai miksei myös tulevaisuuden, esimerkiksi scifi-teksteisssä) kronotoopin tulkinnan yleisellä tasolla tekstin ja lukijan välillä. Bahtin huomioi kronotooppi-kirjoituksessaan myös tekstin rakenteet, jotka tuovat kulloiseenkin tulkinta-ajankohtaan lisähaasteen. Tekijä on (useimmiten) kuvaamansa maailman kronotooppien

ulkopuolella, kun taas hänen luomansa henkilöhahmot ja/tai kertoja ja/tai sisäistekijä ovat kunkin fiktiivisen todellisuuden mukaisessa aikapaikallisuudessa. (Bakhtin 2006c:254–257) Nykyisen kirjallisuudentutkimuksen valossa on helppoa ymmärtää, että tekstin aikapaikallisuuksia voi kertojanäkökulmien sekä tekijärakenteiden avulla syventää lähes loputtomiin, mutta 1930-luvulla kaunokirjallisen tekstin rakenteiden analyysi oli varsin uutta.⁴⁸Samoin uutta oli kirjallisuuden genrejen ja kronotoopin läheinen suhde toisiinsa. Edellä esitetty dialoginen tapa ymmärtää ja tulkita kronotooppia tukee myös kirjallisuuden genrejen syntyä, joka sitoutuu aina kirjallisuuden

historiaan. Bahtin näkee, että taiteellisella sanalla on tietty, lajityyppiin sitoutunut tyyli ja

taiteellinen sana myös muistaa menneisyytensä, vaikkakin sanaa käytettäisi alkuperäisestä tyylistä

48 Vert. esim. Tzvetan TodorovGrammaire du “Décaméron”(1969), René Wellek ja Austin WarrenTheory of Literature(1949), Gérard GenetteNarrative Discourse. An Essays in Method(1980), Saymour Chatman:Story and Discourse. Narrative Structure in Fiction and Film(1981),Mieke BallNarratology. Introduction to the Theory of Narrative(1997), Shlomit Rimmon-KenanNarrative Fiction. Contemporary Poetics(1983) ja Martin WallaceRecent Theories of Narrative (1986).

poikkeavassa ympäristössä. Tämä tarkoittaa, että tietyntyylinen ilmaisu luo tietynlaisen genren, joka puolestaan kuvaa maailmaa tietyllä tavalla, tyylillä, ja esittää näin tietynlaisen maailmankuvan.

Kronotooppiset motiivit tuovat näin esiin genren tyylilliset piirteet eli määrittelevät genren.

(Morson&Emerson 1990:374–375) Teoksen sisäistä genrevaihtelua tutkittaessa on kronotoopilla näin ollen erityisen merkittävä asema: Aikapaikallisuuksien tyylillinen vaihtelu osoittaa genren vaihdokset ja muunnokset.

Myös Ken Hirschkop toteaa, ettei Bahtin koskaan tarkastele eri kronotooppien välistä dialogia (Hirschkop 1989:29–30). Tämä eri kronotooppien välinen dialogi teoksen maailmassa onkin juuri eräs tutkimukseni kohteista. Usein myös Bahtin-tutkimukselta on jäänyt vähemmälle huomiolle se seikka, että kronotoopin ajatus on edellä esitetyn valossa Bahtinin romaaniteorian kivijalka; kronotooppisille suhteille rakentuvat teoksen henkilöiden dialogiset suhteet. Tämän seikan huomioi kiinnostavassa yhteydessä Patric D. Murphy. Hän sanoo artikkelissaan

”Prolegomenon for an Ecofeminist Dialogics”, että tutkijoiden vähäisemmälle huomiolle jättämässä Vološinovin teoksessaFreidizm; krititseskii otserk (engl.Freudianism: a Marxist critique)⁴⁹ tulee esiin dialogismin kannalta keskeinen sisäisen puheen käsite, jota ei voi olla olemassa ilman kronotooppia. Murphyn mukaanFreudianismesittää minuuden, ihmisen psyyken ja tietoisuuden sisällöt dialogisesti toimivina. Teoksessa huomioidaan perustavanlaatuisesti, että yksilön mieli rakentuu kronotooppisista suhteista, nimittäin sosiaalinen minä muodostuu ympäröivistä

sosiaalisista, taloudellisista, poliittisista, historiallisista ja luonnon ympäristöön liittyvistä ajallisista ja paikallisista tekijöistä. (Murphy 1991:45)⁵⁰ Murphy valaisee Bahtinin kyseisessä teoksessa (ehkä rivienkin välissä) esittämän ajatuksen ihmispsyyken ja sitä myötä kielen ja puhunnan tyylin

sitoutumisesta kulloiseenkin kronotooppiin. Näin myös minän ja toisen kohtaaminen tapahtuu tietyssä ajassa ja paikassa, aikapaikallisuuden asettamissa rajoissa. Henkilöiden välinen dialogi ja teoskokonaisuuden moniäänisyys eli polyfonia ovat aika- ja paikkasidonnaisia, samoin kuin genret ja niiden vaihtelu, joten tässäkin mielessä kronotooppi on yksi Bahtinin romaaniteorian

keskeisimpiä käsitteitä.

Bahtinin teoriassa kronotooppi määrittelee inhimillistä aikaa ja paikkaa. Kyse ei ole matemaattisen ajan ja tilan määrittelystä, vaikka kronotooppi onkin terminä kotoisin Einsteinin suhteellisuusteoriasta (Bakhtin 2006c:84, Dentith 1995:20, 52). Morson ja Emerson tulkitsevat Bahtinin kronotoopin käsitettä ihmiselämän lainalaisuuksiin kytkeytyvänä maailman

49 Teoksen kirjoittaja, kielitieteilijä V.N.Vološinov, on eräs ns. Bahtinin piirin merkittävimmistä jäsenistä.

50 – –Freudianismpresents dialogical conceptions of the self, the psyche, and the ”content of consciousness,” which initiate the recognition of the constitution of the individual as achronotopic relationship, i.e., a social/self construct developing within given social, economic, political, historical, and environmental parameters of space and time – – (Murphy 1991:45)

hahmottamisen tapana. (Morson&Emerson 1989:23–24) Ihmisyksilön elämän rajallisuus tekee niin ajasta kuin paikastakin eettisesti latautunutta; yksilön elämän kannalta on suuri merkitys sillä missä hän elää ja miten hän aikansa käyttää, millaiset mahdollisuudet hänellä on toimia elinpiiristään käsin ja miten hän nämä mahdollisuudet hyödyntää.⁵¹ Juuri missä, miten, milloin ja miksi -kysymykset ovat kronotooppiin liittyviä kysymyksiä. Kuolevaisuuden näkökulmasta eteenpäin kiitävä aika on ladattu kysymyksellä: Kuinka minut käytät, jotta voit sanoa eläneesi hyvin? Samoin kysyy maa, kotiseutu, elinpiiri: Miten elät tällä paikalla, jotta voit sanoa eläneesi hyvin? Aikaan ja paikkaan sidottu ihminen joutuu jatkuvasti näiden kysymysten eteen, erityisesti silloin kun hän on elämässään rajatilanteessa, uuden kynnyksellä.

Jotta kronotoopin esiin nostamia kysymyksiä voisi pohtia teoksen maailma ja henkilöiden elinpiiri, sen tavat ja tottumukset huomioiden, on kronotoopin käsitteen rinnalle nostettava toinen Bahtinin romaaniteorian keskeinen käsite, heteroglossia. Heteroglossia ja kronotooppi liittyvät aina tiiviisti yhteen. Edellä esitetyn perusteella voisi yksinkertaistaen sanoa kronotoopin tuovan esiin tiettynä aikana tietyssä paikassa tapahtuvat, taiteellisesti tiivistetyt tapahtumat. Kronotooppi vaikuttaa teoksen tapahtumiin ja juonen kuljetukseen sekä henkilöiden väliseen dynamiikkaan ja vuorovaikutukseen. Heteroglossia taas tarkoittaa kaikkia niitä sosiaalisia, poliittisia, taloudellisia, historiallisia, fysiologisia, meteorologisia tai muita seikkoja, jotka

vaikuttavat ja ovat olemassa tiettynä aikana tietyssä paikassa. Heteroglossia määrittää teoksen henkilöiden elinolosuhteet. Kronotooppi ei voi toimia ilman heteroglossiaa. Aikapaikallisuus tarvitsee kuvattavan maailman olosuhteiden ja lainalaisuuksien määrittelyä. Otetaan esimerkiksi rakastumisen kynnystilanteen aika ja paikka: 1600-luvulla Ludvig XIV:n hovissa kaksi nuorta rakastuu joutuessaan rankkasateen yllättäminä pakenemaan palatsin puutarhan huvimajaan. Nuoret rakastuvat huvimajassa (paikka), jolloin huvimajassa vietetystä ajasta tulee rakastumisen

kynnysaikaa. Heteroglossia ilmaisee, millaiset voimat vaikuttavat tähän hetkeen. Heteroglottisia seikkoja ovat 1600-luvun hovi-ilmapiiri Ranskassa, yleiset sopivaisuussäännöt siitä, miten tunteita tulee osoittaa, tietyt ulkoiset tavat koketeerauksineen, puhunnan säännöt, rankkasade huvimajan ulkopuolella, rakastajan synnynnäinen sydänvika ja neidon liian tiukka korsetti. Mukan kohdalla rakastumisen tapahtuman kronotooppiset ja heteroglottiset seikat ovat monella tapaa toisenlaisia

51In this way time and space are made in human, enfleshed, given value, as they could not be if we were immortal.

“All abstractly – formal aspects become concrete aspects of an architectonics only in correlation with the concrete value of themortal human being” (“Act,” 130, emphasis Bakhtin’s). Rhythm can be meaningful for us because of the complex values that time takes on under the shadow of death. (Morson&Emerson 1989:24) ”Act” tarkoittaa Bahtinin esseetä ”K filosofii postupka”, jonka Morson ja Emerson ovat kääntäneet nimellä ”Toward a philosophy of the act”.

(Ks. Morson&Emerson 1990:xviii)

kuin edellä hahmotellussa esimerkissä, mutta täysin erilaiseen maailmaan sijoitettu esimerkki avaa hyvin asiaa. Palaan Mukan kohdalla rakastumisen kynnystilanteeseen myöhemmin.

Kronotoopin ja heteroglossian yhteenkuuluvuus on jälleen tulkittava Bahtinin teksteistä, sillä missään hän ei suoranaisesti liitä näitä käsitteitä yhteen. Heteroglossian käsitteen hän tuo esiin kirjoituksessaan ”Slovo v romane” (engl. ”Discourse in the Novel”, teoksessaThe Dialogic Imagination. Four Essays by M.M.Bakhtin). Hän sanoo, että heteroglossia ilmenee romaanissa kerronnan, eri kertojien ja henkilöiden sekä lajityypin kautta. (Bakhtin 2006d:263) Teoksen toimittaja Michael Holquist tulkitsee teoksen loppuun liitetyssä selitysosassa

heteroglossian käsitteen seuraavasti: ”Yksinkertaistaen voi sanoa, että heteroglossiassa on kyse kirjoittamisajankohdan kontekstuaalisista ehdoista: Tiettynä aikana, tietyssä paikassa vallitsevat tietyt – – olosuhteet, jotka takaavat sen, että tässä tietyssä ympäristössä tuotettu sana (laajassa mielessä) saa eri merkityksen kuin se saisi jossakin toisessa ympäristössä. Kaikki sanat ovat siis heteroglottisia, sillä ne ovat osoitus syntyajankohtansa ja syntypaikkansa ainutlaatuisuudesta ja juuri tämän vuoksi niiden salaisuutta ja lumoa on lähes mahdoton täysin kirjallisuudessa ratkaista.

Heteroglossian avulla voidaan kuitenkin muodostaa mahdollisimman tarkka käsitys siitä, missä viralliset ja epäviralliset voimat kirjallisuudessa kohtaavat.” (Holquist 2006b:482, käännös minun)⁵² Heteroglossia antaa perustyökalun sen pohtimiseen, miten, miksi ja missä tilanteessa kukin tarinan henkilö käyttää sanoja: Pappi lestadiolaisseuroissa 1930-luvulla puhuu eri heteroglossian vallitessa kuin 1600-luvun rakastavaiset puhuvat sateen piiskaamassa huvimajassa.

Holquistin tulkinnasta käy ilmi, että heteroglottiset seikat määrittävät myös puheen lajeja. Vakavaan, normatiiviseen, virallistettuun puheeseen, kuten virkamiesten, eri ammattikuntien edustajien ja tietyn asian ajamiseen vihkiytyneiden henkilöiden puheeseen vaikuttavat tietyt

heteroglottiset tekijät, jotka myös muovaavat henkilöiden ja heidän puheensa ideologiaa.⁵³ Tällainen puhe on lähes aina luonteeltaan monologista, yksisuuntaista puhetta, vaikka se

52 “The base condition governing the operation of meaning in any utterance. It is that which insures the primacy of context over text. At any given time, in any given place, there will be a set of conditions – social, historical,

meteorological, physiological – that will insure that a word uttered in that place and at that time will have a meaning different than it would have under any other conditions; all utterances are heteroglot in that they are functions of a matrix of forces practically impossible to recoup, and therefore impossible to resolve. Heteroglossia is as close a conceptualization as is possible of that locus where centripetal [official] and centrifugal [unofficial] forces collide – – “ (Holquist 2006b:428, huomautukset hakasuluissa minun, ks. myös Morson&Emerson 1990:30-31)

53 Michael Holquist sanoo ideologian ja ideologeeman käsitteestä seuraavaa: ”This is not to be confused with its politically oriented English cognate. “Ideology” in Russian is simply an idea-system. But it is semiotic in the sense that it involves the concrete exchange of signs in society and in history. Every word/discourse betrays the ideology of its speaker; great novelistic heroes are those with the most coherent and individuated ideologies. Every speaker, therefore, is an ideologue and every utterance an ideologeme.” (Bakhtin 2006b:429)

Ideologian käsite venäläisessä kontekstissa lienee kuitenkin alun perin peräisin Plehanovilta ja muilta aikalaismarxisteilta. Kuten Vološinov toteaa: ”Ns. yhteiskunnallinen psykologia – joka Plehanovin ja useimpien marxilaisten mielestä on siirtymärengas sosiaalis-poliittisen järjestelmän ja kapeassa mielessä ideologian (taide, tiede ym.) välillä – on reaalisesti, materiaalisesti olemassakielellisenä vuorovaikutuksena.” (Vološinov 1990:35, Ks. myös Gardiner 1992)

esiintyisikin osana dialogia. Aitoon dialogiin kykenee vain virallisuudesta ja ulkoapäin asetetusta vakavuudesta riisuttu epävirallinen sana. Kaikki romaanihenkilön puhe, myös virallisuudesta vapaa, dialoginen diskurssi, on riippuvaista heteroglottisista seikoista ja henkilön ideologeemasta.

Dialogista sanaa määrittääkin avoimuus toisen edessä, suuntautuminen toisen sanaa kohti, toisen mielipiteen ja asenteen kuulosteleminen ja huomioiminen. Kirjallisuushistorian eräs suurista haasteista liittyykin juuri siihen, miten tulkita heteroglottisia ja ideologeemaan liittyviä nyansseja sen erottamiseksi, onko kyseessä virallinen vai epävirallinen puhe. Tämä erottelu vaikeutuu mitä kauemmas kirjallisuuden historiaan sukelletaan. Esimerkiksi kirjallisen ilmaisun tyylillisten nyanssien, kuten vaikkapa parodian ja ironian erottaminen monologisesta ja yksisuuntaisesta ilmaisusta vaikeutuu. Juuri näitä seikkoja, monien muiden ohella, Bahtin tarkasteli kirjallisuuden historiaa eli kirjallisuuden lajityyppien kehitystä tutkiessaan.

Heteroglottiset tekijät vaikuttavat siis myös teoksen henkilöiden diskurssin muodostumiseen:Maa on syntinen laulu-romaanissa Siskonrannan asukkaat puhuvat omaa murrettaan, keskustelevat siihen sävyyn kuin keskustelun sisältö vaatii, käyttävät sitä puhetapaa, joka on juuri heille ominaista. Puhetta rakkaudesta ja erotiikasta, ja vaikkapa tapaa riidellä ohjaavat tietyt puhekonventiot. Heteroglossia vaikuttaa näin suoraan myös teoksen dialogisuuteen. Kuten edellä mainitsin, romaanihenkilöiden elinpiirin heteroglottiset tekijät vaikuttavat siihen, milloin henkilön puhe on aitoa ja suoraan kohteeseensa suuntautuvaa, epävirallista puhetta ja milloin se on virallistettua, kaavoittunutta ja välillisesti kohteeseen pyrkivää, epäaitoa ilmaisua. TeoksessaMaa on syntinen laulu todelliseen dialogiin kykenemätöntä, autoritaarista, virallista ja välineellistettyä diskurssia edustaa kiertävä saarnamies, jonka ulkoasultaan uskonnon harjoittamiseen naamioitu puhe tähtää täydellisesti oman voiton tavoitteluun. Hänen puheensa on virallistettua ja

tarkoitusperiltään valheellista. Tällaisenaan se edustaa yksisuuntaista, monologista sanaa.

Heteroglottisilla tekijöillä on näin voimakas vaikutus myös teoksen kielellisen tyylin

muotoutumiseen. Moniääninen eli polyfoninen teos syntyy vain aidosta, toiseen ihmiseen suoraan ja avoimesti kohdistuvasta puheesta, aidosti dialogisten äänten kohtaamisista. Teoksen eettisten

päämäärien kannalta heteroglossia on niin ikään keskeisessä asemassa; aidon dialogin kautta avautuvat pohdittavaksi myös teoksen maailmassa esiintyvät epäkohdat ja valheellisuudet. Näihin seikkoihin kohdistuva kritiikki ei ole mahdollista ilman teoksen heteroglossian ja dialogisen

luonteen ymmärtämistä. Heteroglossian aspektin huomioiminen johdattaa myös Bahtinin eettisten ja yhteiskuntakriittisten ajatusten äärelle, jotka saattoivat olla hänen tutkimuksissaan naamioituina sosialistisen jargonin kaapuun, mutta pääasiassa kritisoivat vallitsevaa neuvostotodellisuutta, mikä seikka ei jäänyt vallanpitäjiltäkään huomiotta. (Ks. Mäkelä-Marttinen 2007)

Kynnyksen kronotooppia on syytä tarkastella vielä erikseen. Kynnyksen kronotooppi liittyy myös siihen Bahtinin romaaniteorian kannalta keskeiseen ajatukseen, että minä syntyy vain suhteesta sinuun, romaanihenkilö vain toisen romaanihenkilön kautta. ⁵⁴ Toista kohti suuntautuva minä on kynnystilanteessa, ikään kuin oman itsensä raja-alueella. Minän suuntautuessa kohti toista, hän jatkuvasti tavoittelee itseään toisessa. Minä on siis myös oman mielipiteensä ja toisen ihmisen itseään koskevan mielipiteen raja-alueella. Kasvokkain kohtaamisen tilanne on voimakkaasti latautunut kynnystilanne. Siinä henkilö on toisen katseen kohteena, toiseuden haastamana:

Millainen minä sinä olet? Miten olet suhteessa toiseen?⁵⁵ Kynnyksen kronotoopin tarkastelun kautta avautuu Bahtinin romaaniteorian kannalta keskeisiä eettisiä kysymyksenasetteluja. Kynnystilanne ihmisen elämän kriisi- ja murrosaikojen kronotooppina tekee siitä teoksen eettisten arvojen kulminaatiopisteen.

Kynnyksen kronotooppi jää Bahtinin kronotooppia käsittelevässä kirjoituksessa varsin suppealle huomiolle. Hän esittää ajatuksensa kynnyksen kronotoopista vasta tutkimuksen lopussa:

We will mention one more chronotope, highly charged with emotion and value, the chronotope of threshold; it can be combined with the motif of encounter, but its most fundamental instance is as the chronotope of crisis andbreak in life. (Bakhtin 1990:248)

Morson ja Emerson sanovatkin, että kynnyksen kronotooppi on aikapaikallisuus ”missä päätökset tehdään tai missä päättämättömyys joutuu kovalle koetukselle, missä rohkeus tai kynnyksen yli astumisen pelko saa syvällisen merkityksen. Kynnyksen aika on kriisin aikaa.” (Morson&Emerson 1990:375, suomennos minun)⁵⁶ Juuri ratkaisun hetket, päätöksen teon vaikeus, rohkeuden ja pelon rajankäynti, toisin sanoen monenlaiset sielulliset kriisit ilmenevät Mukan romaaneissa kynnyksen kronotoopin kautta. Nämä kriisitilanteet ovat usein tarinan käännekohtia, joissa kerronnan ja henkilöiden diskurssi on monitasoisen dialogista.

Bahtinin painotus kronotooppia käsittelevässä kirjoituksessa on kauemmas kirjallisuuden historiaan menevässä poetiikassa; Dostojevskia ja Tolstoitakin hän tarkastelee marginaalisesti aivan kirjoituksensa lopussa. Esimerkiksi tien kronotooppi nousee kirjoituksessa merkittävään asemaan, sillä jo antiikin seikkailuromaaneissa ja keskiaikaisissa ritariromaaneissa juuri se on hallitseva. Suuri osa kirjoitusta pohjustaa Bahtinin karnevalismin teoriaa: paljon samoja

54 Bahtinin sinän ja minän kohtaamisen (dialogismin) ajatuksen yhtenä tärkeänä lähtökohtana on Martin Buberin ajattelu, jonka hän on esittänyt teoksessaanIch und Du, 1923 (suom.Minä ja sinä).

55Myös David Patterson tuo kynnystilanteen kronotoopin minän ja toisen kohtauspaikkana esiin Bahtinin ja Levinasin ajattelun kosketuspintoja tarkastelevassa esseessään ”Bakhtin and Levinas. Signification, Responsibility, Spirit”

(1988:103–105).

56– – this is where decisions are made or indecisiveness becomes crucial, where boldness or the fear of “stepping over the threshold” take on profound meanings. The threshold seems to have crisis time attached to it. (Morson&Emerson 1990:375)

aihelmia, jotka esiintyvät kypsyneessä muodossa Rabelais-teoksessa, on luettavissa kronotooppi-tutkimuksenGargantuataja Pantagruelia käsittelevästä osasta. Käsitellessään kirjoituksessaan keskiaikaista, veijarin, narrin ja klovnin hahmojen ympärille rakentuvaa, laillistetulle toiseudelle, nurinpäin kääntämiselle ja vapauttavalle naurulle perustuvaa kronotooppia, ja Rabelaisin tuotannon ruumiintoimintojen, naurun ja kuoleman yhteydelle perustuvaa kronotooppia, Bahtin tutkii jo alustavasti niitä seikkoja, jotka ovat merkittävimpiä tekijöitä hänen groteskin realismin teoriassaan.

(Dentith 1995:53)⁵⁷ Modernia groteskia tarkasteltaessa voikin huomata, kuinka Bahtinin teorian eri puolet ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa. Mukan tuotannon kohdalla tämä tulee selkeästi esiin:

(Dentith 1995:53)⁵⁷ Modernia groteskia tarkasteltaessa voikin huomata, kuinka Bahtinin teorian eri puolet ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa. Mukan tuotannon kohdalla tämä tulee selkeästi esiin:

In document Olen maa johon tahdot : Timo K. Mukan maailmankuvan poetiikkaa (sivua 52-61)