Insestinen viettely

Syntisen laulun toisen osan alkuun sijoittuu kynnyksen kronotoopin tarkastelun kannalta erikoinen viettelytilanne, jossa sisaren asemaan joutunut Martta viettelee Liinunkorven Hanneksen.

On pimein kaamosaika. Oula on lähtenyt Siskonrannasta, eikä hänestä kuulu moneen kuukauteen mitään. Martta on huomannut olevansa raskaana. Kaamosajasta versoo uskonnollisen hurmoksellisuuden ohella pidäkkeetön seksuaalisuus, jonka Martta fyysisen himonsa ajamana kohdistaa Hannekseen. Martta ja Hannes käyvät yhdessä kokemassa jänisansoja. Kerran he sattuvat Nilikodan ladolle, jonka näkeminen saa Martan pysähtymään ja katsomaan sisään oviaukosta muistoihinsa ja seksuaalisuuteensa. Hän pyytää Hannesta luokseen, jolloin viettelyn motiivi kokee oudon muutoksen:

– Hannes… tule tänne…

Martta työnsi puut ladon ovenreiältä syrjään ja istui suksia riisumatta korkealle kynnykselle. Hannes jäi hänen eteensä seisomaan, nojaamaan sauvoihinsa. Pehmeäksi maanitteluksi äänensä alentaen Martta puhui:

– Sano Hannes… sie sielä seuroissa jotakin Niesaroan Selman kanssa… mie näin…

Hannes liikahti suksillaan, hän ei vastannut, mutta tumma puna nousi hänen poskilleen ja mustat silmät tähyilivät hätääntyneinä pitkän otsatukan alta. Arasti hän liikautti polviaan, kestämättä enää Martan raskasta outoa katsetta, ja loi silmänsä suksenkärkiin. Äkkiä hän käänsi selkänsä Martalle ja seisoi vaiteliaana jurottaen.

– Hannes…, puhui Martta. – Älä nyt Hannes… perusta. Eihän se mithään.

– … mie mithään… minun… sopersi poika.

Hän hiihti ladon taakse, hieroi lumella kuumottavia poskiaan ja palasi hetken kuluttua vesipisarat poskillaan kimmeltäen. Saamatta sanaakaan suustaan hän pälyili tyttöä seisahtaen taas tämän eteen. Silloin Martta kumartui, veti hänet viereensä ja halasi poikaa, pehmeillä huulillaan Hanneksen huulia suudellen. Hannes oli suunniltaan, kun Martta löysäsi hänet. Harittavin silmin hän katseli Marttaa vauhkona ja itkun kaiherrus kurkussa.

– Oliko sen Selman pusut parempia? kysyi Martta keimailevasti hymyillen.

– Paremat…, sai Hannes suustaan.

Martta kietoi kätensä uudelleen pojan ympärille, painoi märät huulet pojan huulille. Hannes tappeli vastaan, mutta tytön halukas suu ei irtautunut hänen kasvoistaan. Hän huohotti vavisten kauttaaltaan. Martta hellitti vain hieman kuiskatessaan:

– Oliko Selmala hyvä…?

Poika ei vastannut. Hänen ruumiinsa jännittyi. Martan käsi liikkui pitkin housunpunttia ja solui housunetumuksesta sisään, mutta kun sormet jo puristivat kalua, ponnisti Hannes itsensä ylös. Vedet heruivat pojan silmiin, hän puri hampaansa yhteen, näki, miten Martta tuijotti kohoumaa hänen housuissaan, kunnes sen muotoa ei enää näkynyt. Martta huoahti. Hänen äsken jännittynyt vartalonsa lysähti kasaan

– Tule… Martta… lähemä, pyysi Hannes melkein kuiskaten.

Hän tärisi yhä eikä voinut katsoa tyttöön.

Nilikodan ladolta pois hiihdettäessä Martta virkkoi pitkän hiljaisuuden jälkeen:

– Ethän ole vihassa, Hannes?

– En.

– Käsitätkö sie… se on semmosta, sanoi Martta.

– Joo…

– Sitä niiko haluais… se on kumma. Mutta niin se vain on…

– Mutta sehän tulee kläppi? kysyi Hannes.

Hän oli saanut äänensä tasapainoon.

– –

– Ei sillon… jos on ennestään raskhaana, vastaa Martta.

Hannes ei sano siihen mitään, hän ei ymmärrä Martan sanoja, mutta ei kehtaa kysyäkään. Pihalla istuu äijä hakkuupölkyllä navettavälikön edessä. (Mukka 1966a:118-120)

Kohtauksen rajatilaluonne ilmenee Martan ja Hanneksen diskursseissa maanitteluna, kiusoitteluna, houkutteluna, häpeänä, vähättelynä ja lopulta pyytävinä, sovittelevina sävyinä. Puheen

patoutumisen, vaikenemisen ja estoisuuden tekstuaalisena merkkinä on jälleen kolmen pisteen käyttö. Nilikodan ladon kynnyksellä Martta ylittää seksuaalisuuden rajan suhteessaan Hannekseen.

Huomattavaa on, että nyt Martta on aktiivisena viettelijänä, kun hän aiemmin on ollut enemmän tai vähemmän halukkaasti vieteltävänä. Mentaalinen rajatilanne tulee jälleen esiin konkreettisen kynnystilanteen kautta. Kynnyksen aika on muutoksen aikaa ja kynnys on paikka uuteen tilanteeseen astumiselle. Kyseisen kohtauksen jälkeen Martan ja Hanneksen suhde ei ole enää viattoman sisarellinen. Martta on ollut joitakin aikoja erossa rakastetustaan ja ladon nähdessään hän muistaa siellä ensimmäisen kokemansa hekuman. Martan seksuaalisuus korostuu jälleen; fyysinen uskollisuus ei merkitse paljoakaan. Hetken mielijohteesta hän viettelee Hanneksen. Hannekselle, joka pitää Martasta ystävänään ja ottosisarenaan, vietellyksi tuleminen aiheuttaa häpeää ja suunnatonta hämmennystä. Martan ja Hanneksen suhde alkaa tästä kohtauksesta. Talven pitkän pimeän kauden aikana Martta tekee Hanneksesta rakastajansa. Hän päästää pojan sänkyynsä silloin kun hänestä siltä tuntuu. Oulasta ei kuulu mitään ja rakkauden muisto polttaa Martan mieltä ja ruumista. Hannes taas rakastuu Marttaan ja kokee syvää mustasukkaisuutta ja häpeää Martan kosijoiden ja kohtalon vuoksi. Hanneksen tragedia on, että hänen rakastamansa naiset, äitinsä ja Martta, joutuvat seksuaalisuutensa vuoksi vaikeuksiin ja halveksunnan kohteeksi.¹⁰⁶

Tuntiessaan himon aallon läikähtävän ylitseen Martta alkaa maanitella Hannesta kertomaan, millaista hänellä oli ollut Niesaroan Selman kanssa Poudan eteisessä. Martta toimii vaistonvaraisen paralleelisesti; muistikuvien herättäessä hänen halunsa hän pyrkii myös Hanneksen halun herättämiseen muistojen avulla. Martta ei lähesty Hannesta suoraan vaan kiusoittelee tätä pojan ensimmäisestä seksuaalikokemuksesta, mikä tietenkin saa nuorukaisen suunniltaan häpeästä.

Martta kuitenkin pääsee päämääräänsä anteeksipyytelyn ja itsensä Selmaan vertailemisen kautta.

Martta ei kysy Hannekselta seuroissa tapahtuneesta suoraan vaan kierrellen, estellen puhettaan, vihjaillen nähneensä jotain. Hän kysyy puheensa välillä keskeyttäen Selman kykyjä

lemmenleikeissä. Hanneksen ahdinko ja lopulta häpeän sekainen nautinto ovat lähes äänettömiä.

Hän sopertelee estoisesti jotain sekavaa, mutta saa suustaan vain keskeneräisen lauseen, jonka merkityksen Martta tahallaan tulkitsee väärin ja pääsee näin jatkamaan kiihotusleikkiään.

106 Martta vertautuu Liinunkorven Ainoon myös, kun Alli motkottaa tälle äijän kiusaamisesta. Martta ilvehtii aamuisin alastomana äijän edessä, on muka vihaisena väittävinään, että äijä vie hänen alusvaatteensa ja haistelee niitä yöllä sängyssään. Äijä on tästä kiusaantunut, isä-Juhania Martan rivo huumori naurattaa ja Alli ennustaa vihaisena Martan häpeämättömyyden johtavan Liinunkorven Ainon kohtaloon. (Mukka 1966:42)

Lauetessaan Hannes melkein itkee ja puree hammastaan. Sanaakaan hän ei sano; kertoja välittää hänen kehonsa viestit.

Heidän lähtiessään kotia kohti osat vaihtuvat; nyt Hannes, joka vieläkään ei ole rauhoittunut, pyytää Marttaa lähtemään kanssaan. Martta alkaa pyydellä Hannekselta anteeksi ja selitellä motiivejaan. Hän paljastaa Hannekselle seksuaaliset tarpeensa ja Hannes ymmärtää, vaikka pelkääkin näiden tarpeiden jälkiseuraamuksia. Hanneksen ja Martan välille on rakentunut

paradoksaalinen, luvattoman suhteen syntymiselle perustuva luottamus. Heidän dialoginsa on rehellistä, siitä kuuluu avoin ja ymmärtävä suuntautuminen toiseen. Tässä kohden Martan dialogi edustaa puhtaasti tunnustuksellista dialogia, jossa hänen oma äänensä, Hanneksen ääni ja oletettu yhteisöllinen vieras ja tuomitseva ääni resonoivat. (Bahtin 1991:372–377) Teoksessa tämän kaltaista suoraa ja avointa dialogia esiintyy harvoin. Martan omat sanat määrittävät tässä hänen luonnettaan ja hänen tilanteensa vaikeutta. Hannes on ainoa, jolle Martta voi täysin rehellisesti paljastaa tunteensa.

Martan ja Hanneksen suhde on insestin rajoilla. Heidän pitäisi elää kuten sisarukset, mutta salassa heillä on seksuaalisuhde, joka toimii täysin Martan ehdoilla. Hannes on Martan narsistisen seksuaalisuuden armoilla, epätyydyttävässä asemassa, jossa hän ei voi olla sen enempää todellinen rakastaja kuin todellinen velikään. Myös John T. Irwin käsittelee William Faulknerin tuotantoa tarkastelevassa teoksessaanDoubling and Incest. Repetition and Revenge insestiä aika- ja paikkasidonnaisena tapahtumana, jossa insestin osapuolet, tai kuten Hanneksen tapauksessa, toinen osapuoli joutuu jakautumaan kahtia sen seurauksena, että veljen ja rakastajan rooleja on mahdotonta sovittaa yhteen (Irwin 1996: esim.7, 37, 211) Hanneksessa tämä yö/rakastaja, päivä/veli

-kaksoiselämä aiheuttaa myös ristiriitaisia tuntemuksia. Toisaalta hän on häpeissään suhteestaan Marttaan ja hiljaisen, synkän raivon vallassa tämän kohtalon edessä, toisaalta hän pyrkii Martan rakastajaksi paljon useammin kuin Martta hänet haluaa. Hanneksen miehinen itsetunto kehittyy suhteessa Marttaan. Hän peilaa itseään Martan muihin rakastajiin ja kosijoihin. Hiljaisesta

tarkkailuasemastaan, Martan lohduttajan roolista hän romaanin lopussa kohoaakin Mäkelän talon ainoaksi mieheksi. Myös Martan ja Hanneksen suhde jää teoksen lopussa modernin romaanin konventioiden mukaisesti avoimeksi.

Kuinka Martan ja Hanneksen suhde sitten on nähtävä romaanin

lajityyppikonventioiden valossa? Vaikka ensin vaikuttaakin, että tämä ambivalentti, epäsuhtainen, jopa insestinen suhde on täysin kaikkien balladikonventioiden vastainen, kääntyy se lähemmässä tarkastelussa balladin nais- ja myös miestyyppien parodiaksi. Kuten jo olen todennut, Martan henkilökuva ei sellaisenaan sovi balladilajin naistyyppeihin. Viettelemällä pikkuveljen asemassa

olevan nuorukaisen Martta asettuu erotiikan nälkäänsä miehiä nielevän ja heidän seksuaalisuutensa tyhjiin imevän naaraseläimen asemaan. Epäsovinnaisessa viettelykohtauksessa Martta rinnastuu himossaan etäisesti balladien ihmissuteen tai naispuoliseen vampyyriin, joka ei himoa verta vaan maskuliinista seksuaalisuutta. Kaunokirjallisten balladien ihmissusikokemuksen läpikäymien naisten seksuaalisuus korostuu niin ikään, he ovat intohimon allegorioita. (Grünthal 1997:103–104) Martta ei kohtauksessa muutu fyysisesti, mutta mentaalinen muutos tapahtuu hänen katsoessaan sisään ladon mustasta suuaukosta. Seksuaalisuus ottaa hänestä vallan ja hän joutuu kirjaimellisesti himonsa riivaamaksi. Nuori ja avuton Hannes, joka ei kestä ”Martan raskasta outoa katsetta”, on täydellisesti uhri, hänestä ei ole tasapainottamaan kohtauksen voimasuhteita. Martan katse muuttuu samoin kuin Aino Kallaksen balladiromaanin,SudenmorsiamenAalon katse, joka on vajottava ja upottava kuin suonsilmä, ja joka houkuttelee ja pelottaa. (Rojola 1992:141)Syntistä lauluavoikin balladiromaanina verrata Kallaksen kieleltään ja maailmankuvaltaan arkaaiseen teokseen, jossa naisen seksuaalinen halu ja voima ovat niin ikään päämotiivina.

Naturalistisesti kuvattu, luvatonta seksuaalisuutta harjoittavan parin muodostuminen muuttuu balladikonventioon asetettuna lajityypin syvimpien, subliimien arvojen parodiaksi.

Naturalismin perinteessä avoimen hyväksikäytön ja tietämättömyydestä johtuvan ahdingon kuvaus on kotonaan. Perheen pyhyyttä ja sisarusten koskemattomuutta kyseenalaistavana kohtaus kuuluu groteskin realismin piiriin: Martan yhtäaikainen viettely ja kiusoittelu, ruumiin alapuoleen viittaava puhe, Hanneksen yhtäaikainen himo ja häpeä ovat tyypillistä groteskin realismin kuvastoa.

Vastapainona tälle kuvastolle häivähtää vastavuoroisesti subliimi kuva, Martan romanttiseen kauhukuvastoon kuuluva ”muuttuminen” miehennielijäksi. Martan vietellessä Hanneksen heräävät subliimin aiheuttamat ristiriitaiset tunteet: Vastenmielisyys ja mielihyvä sekoittuvat jatkaen liikettä toisesta toiseen. (Ks. Kant 1995:180–181) Martan perverssi muutos nielijättäreksi herättää kauhua ja inhoa (ks. Burke 1990:34), mutta samalla kauniissa viettelijättäressä on hetken ajan jotakin paholaismaisen ylvästä, hän on tilanteen kuningatar, öisten ja alitajuisten intohimojen ilmentymä, pornografinen unelma. Martan seksuaalisuudesta tulee romantiikan runoilijoiden tarkoittama äärettömän ja transsendentin symboli, jonka avulla on mahdollista saavuttaa ylimaallisen kauneuden kokemus. (Ks. Lyotard 1994:127–131, Lyytikäinen 2000:14–15) Kohtauksessa esiintyvän subliimin yhteys romanttiseen groteskiin käy ilmi Bahtinin tarkastelusta:

Romanttisen groteskin maailma on ihmiselle jollakin tavoin outo ja vieras maailma. Kaikki totuttu, tavallinen, arkipäiväinen, kotoinen, yleisesti hyväksytty osoittautuu äkkiä mielettömäksi, arveluttavaksi, ihmiselle vieraaksi ja vihamieliseksi. Oma maailma muuttuu äkkiä vieraaksi. Tavallisesta ja pelkoa herättämättömästä paljastuu

äkkiä pelottava. Tämä on romanttisen groteskin tendenssi – – . Sovinto maailman kanssa, jos sellainen syntyy, sijoittuu subjektiivis-lyyriselle tasolle. (Bahtin 1995:37)¹⁰⁷

Ladon kronotooppi muuttuu Martan ja Hanneksen viettelykohtauksessa oudoksi ja pelottavaksi, mutta samalla kiehtovaksi aikapaikallisuudeksi. Martan tuttuus ja kotoisuus murtuu, hänen

seksuaalinen voimansa tulee pelottavana esiin. Martta myös hallitsee ja ohjaa tilannetta täysin: hän on aktiivinen viettelijätär, ei viettelyn kohde. Hän on myös aktiivinen katsoja, ei niinkään katseen kohde. Balladirunojen voimakas tanssivan joutsenen symboliikka näkyy kohtauksessa. Kyseisessä viettelykohtauksessa Martan subjektiviteetti on voimakkaimmillaan. Kohtauksessa esiintyvän subliimin yhteys romanttiseen groteskiin tulee ilmi tutun muuttuessa vieraaksi, oudoksi ja

pelottavaksi - ”uncanny” on siis läsnä. (McElroy 1989, 3) Askel groteskin realismin kuvastoon on kuitenkin lyhyt; raskautensa kohtauksen lopussa tunnustanut Martta saapuu Hanneksen kanssa pihaan, jossa sydänkohtauksen saanut äijä istuu navettavälikössä. Äijä kuolee seuraavana päivänä.

Viikatemies on katsellut Nilikodan ladon tapahtumia Mäkelän pihalta. Seksuaalisuus, raskaus, sairaus ja kuolema limittyvät viettelykohtauksen lopussa. Vaimea nauru kuuluu kokonaisuuden yllä.

(Ks. myös Russo 1995:7–8)