2. Polyfonia Mukan tuotannossa – avain sielunmaisemaan ja maailmankuvaan
3.7 Kosinta, kostonhimo ja kuoleman portti
Äijän hautajaismatkalle lähtee mukaan Lanton Antti, jonka perimmäisenä
tarkoituksena on Martan kosiminen. Kuolema ja seksuaalisuus käyvät jälleen käsikkäin. Kosiminen on kynnyksen kronotoopin eräs vaikuttavimmista muodoista, kosijahan joko käännytetään pois tai hyväksytään perheen tulevaksi jäseneksi.Syntisessä laulussakosimisen kronotooppinen linja alkaa Oulan ensimmäisestä kosinnasta poroerottelun iltana jatkuen Kurki-Pertin ja Lanton Antin
kosintojen kautta huipentumaansa, Oulan viralliseen kosintaan, jossa hän pyytää Martan kättä isä-Juhanilta. Aiemmat kosinnat ovat vain Martan ja kosijoiden välisiä pyytämisiä, kieltäytymisiä ja myöntymisiä, mutta viimeinen kosinta tulee julkiseksi kun Oula esittää naimisaikeet Martan isälle.
Tarinan jännite syntyy paljolti Martan seksuaalisten kokemusten ja eri miesten hänelle esittämien kosintojen kautta. Kieltäytymisistä ja myöntymisistä kutoutuu kohtalon lanka, jota pitkin Martan elämä kulkee. Kosimisen voi siis hyvällä syyllä katsoa olevan eräs intensiivisimmistä ja tarinaa dynaamisimmin jäsentävistä kynnyksen kronotoopin ilmentymistä.108
107 Ks. myös Bahtin 1995:35–36.
108 Romaanissa merkittävässä asemassa oleva kosimisen kronotooppinen jatkumo useine erilaisine kosijoineen pitää sisällään piirteitä ihmesaduista. Marttaa kosii kolme miestä, joista yksi on ikään kuin hänen unelmiensa prinssi. Kun toisesta paliskunnasta kotoisin oleva, varakas Oula saapuu kosimaan häntä, tapahtuu se uljaan mustan orin vetämällä
Toivuttuaan Liinunkorven Ainon kuolemasta Lanton Antti on iskenyt silmänsä Marttaan. Jo seurojen jälkeisenä aamuna, piestyään lappalaisen edellisyönä pahanpäiväisesti, tämä innokas kosija käy kokeilemassa onneaan tunkeutumalla Martan sängyn viereen nostelemaan tämän peitettä ja taputtelemaan tätä takapuolelle. Lanton Antti ei sano kohtauksessa sanaakaan; hänen käytöksensä on patoutuneen primitiivistä, suoraan Martan fyysiseen seksuaalisuuteen kohdistuvaa.
Martta heittää miehen kylmästi ulos uhaten ampua tämän. Äijän hautajaisissa Antti on kohteliaasti apuna ja Alli vielä tarjoaa tytärtään tälle. Osallistumalla hautajaisiin ja lähtemällä niiden jälkeen isä-Juhanin uudeksi hakkuumieheksi savottaan hän petaa itselleen vävymiehen paikkaa. Lanton Antti kosii Marttaa useaan otteeseen, vielä silloinkin, kun tietää, että tämä odottaa jonkun toisen lasta.
Martta suhtautuu Antin kosintoihin aina yhtä pilkallisesti, jopa seksuaalisuudellaan Anttia kiusaten, kuten kohtauksessa, jossa Antti joutuu voimattomana katselemaan Martan uhittelevaa alastomuutta.
Antti on tullut illalla savotasta ja jättäytynyt taloon yöksi. Aamuvarhaisella hän päättää esittää kosintansa:
– Mulla on tärkeää asiaa. Mie olen pitkälti sitä ajatellu kyllä, puhuu Antti. – Mie olen joka kantilta ajatellu… se olis piiain paras meile molemille, jos niinko naimissiin…
– Miksi? Kysyy Martta.
– … sieki… häntä tuossa tilassa, niinko tiethään, vaikka… en mie sen tähen, kyllä mie aina olen ollu hyvässä tykissä sinhuun…
Martta nousee vastaamatta mitään. Hän kävelee Antin edessä lattialla, välittämättä vaikka paita ulottuu vain vähän vyötäröä alemmas. Antti lehahtaa porkkananpunaiseksi kasvoiltaan. Alli, joka on kuullut Antin kosinnan, huutaa itkunsekaisella äänellä:
– Älä kielä… älä vain kielä, Martta!
Martta seisoo kahareisin miehen eteen, mustina rehottavat karvat melkein miehen kasvoissa kiinni.
– Saat haistaa, mutta muuta ei. Haista… haista, sanoo hän ilkkuen.
Hän työntää kielen suusta ja ummistaa silmänsä puoliumpeen.
Antin hengitys käy huohottavaksi, yhtäkkiä hän hyppää tuolilta ylös, ottaa Martaa käsivarsista ja suutelee raisuilla huulilla tyttöä, niin että veritippa tirahtaa tämän huulesta. Sitten hän iskee kämmenellään Martan paljaalle takapuolelle hirvittävällä voimalla, kiroten hän paiskaa ovan kiinni jäljessään. Miehen mentyä Martta pillahtaa itkuun.
– Se on semmonen hökäle… mutta toisinhaan niinko täysjärkine, hän nyyhkyttää.
Hannes istuu sängyssä silmät suljettuina. (Mukka 1966a:169–170)
Antin kosinta on jo ennalta tuhoon tuomittu: Martta rakastaa toista, eikä hän muutoinkaan pidä imartelevana sitä, että Antti on vastikään ollut suhteessa Liinunkorven Ainoon. Viimeistään Antti saa ärsytettyä Martan nostamalla kosinnassaan ensiksi esiin Martan raskauden. Martta kääntää nopeasti Antin loukkaavat selittelyt tykkäämisistään Anttia itseään vastaan. Hän paljastaa
alastomuutensa Antille saaden tämän seksuaalisen turhautumisen aiheuttamaan raivoon. Martta ei häpeile missään vaiheessa tarinaa omaa ruumistaan tai alastomuuttaan. Tässä mielessä hän on vastikään puhjenneen naiseutensa kanssa hämmästyttävästi sopusoinnussa. Martan häpeä kumpuaa
reellä. Oula omistaa ison talon ja paljon poroja, joten Martan asema hänen vaimonaan olisi kuin lappalaiskuningattaren.
Yhteys ihmesadun rakenteeseen kuitenkin katkeaa kosimistilanteen yllättävään käänteeseen. Modernissa romaanissa sadun piirteet tulevat usein esiin vain varjoina ja häivähdyksinä. Mukan romaanissa voikin nähdä eräänlaisen resignoituneen ihmesadun: sankari ei onnistukaan saamaan sankaritarta ja sankaritar jää lopulta yksin. (Ks. Propp 1970:104–105, 89 ja Apo 1986:90–131)
vääristä valinnoista ja isälleen aiheuttamasta tuskasta. Kyläläistenkin edessä Martta kätkee raskauden ja naimattomuuden häpeän ylimielisen asenteen alle. Äitinsä hätään Martta suhtautuu välinpitämättömästi, ärsyyntyy siitä jopa lisää: Allin pelätessä Martan kieltäytyvän kosinnasta, Martta intoutuu olemaan aina vain hävyttömämpi. Hän saakin tyhmänpuoleisen ja epävarman kosijansa suunniltaan seksuaalisella pilkallaan. Tässä kosintatilanteessa määräävää on
seksuaalisuuden ja säädyllisyyden rajankäynti. Kosimispaikka muuttuu seksuaalisuuden
taistelutantereeksi ja kosiminen vakavana, virallistettuna tapahtumana kääntyy päälaelleen saaden karnevalistisia ilveilyajan piirteitä. Raskaana olevan Martan suhtautumisessa Antin kosintaan on runsaasti sävyjä, joiden linjat voidaan vetää jälleen keskiaikaiseen kansan naurukulttuuriin:
Kansan nauruperinteessä nainen liittyy olennaisesti materiaalis-ruumiilliseen alapuoleen; nainen on tämän samanaikaisesti alentavan ja uudelleen synnyttävän alapuolen ruumiillistuma. Nainen on yhtä ambivalentti kuin tämä alapuolikin. Nainen alentaa, maallistaa, muuttaa asiat ruumiillisiksi ja tuhoaa; mutta ennen muuta nainen on synnyttävä voima. Nainen on kohtu. (Bahtin 1995:213)
Martan alkuvoimaisessa seksuaalisuudessa ja häpeämättömässä suhteessa omaan kehoonsa on lähes demonisia piirteitä. Martta hallitsee seksuaalisuudellaan, milloin vakavasti, milloin vakava-naurullisesti. Lanton Antin kaltaisen kosijan hän alistaa naisellisella voimallaan täysin. Nuori Hannes, jonka rakkauden ja himon kohde Martta niin ikään on, kärsii sängyllä insestisestä halustaan, Martan yöllisestä kieltäytymisestä, mustasukkaisuudesta ja silkasta häpeästä hävytöntä kohtausta todistaessaan.
Antissa on kuitenkin sinnikkyyttä. Hän yrittää tarinan loppupuolella, lappalaisen kadottua oudosti maisemista, lähestyä naima-asiaa vielä kerran Isä-Juhanin kautta, mutta tämä kehottaa Anttia sopimaan asiat Martan kanssa, sillä ”[e]i se tule minun avula” (Mukka 1966a:195).
Tämän viimeisen kosintansa yhteydessä Antti nostaa esiin myös lappalaisen kuoleman koettaen sillä kiristää isä-Juhania puhumaan Martan itselleen vaimoksi. Isä-Juhani suuttuu perinpohjaisesti.
Samalla hän tajuaa, että kyläläiset aavistelevat hänen osuuttaan lappalaisen katoamiseen. Näin Lanton Antin on luovutettava. Myös hän jää kosimisineen aina kynnyksen ulkopuolelle.
Romaanin kerronta on taloudellista ja tarinan kompositio tarkoin suunniteltu. Mitään turhaa tarinassa ei ole. Tästä osoituksena muun muassa on, että heti samana aamuna, kun Lanton Antti on tarinan puolenvälin tienoilla lähtenyt isä-Juhanin mukana savottaan, saapuu Kurki-Pertti jälleen Martan navettatöitä katselemaan. Kurki-Perttikin on kosimareissulla. Jälleen hän jää ovan pieleen seisomaan ja alkaa puhua kilpakosijastaan, Lanton Antista. Martta ei huoli Kurki-Pertistä, mutta on silti tälle loukkaantunut, kun tätä ei näkynyt äijän hautajaisissa. Kurki-Pertti kiinnittää jälleen huomiota tiineeseen lehmään ja kehuu Kurkelaisen sonnia jälleen kylän parhaaksi. Martta toteaa sen tylysti olevan myös ainoan laatuaan kylällä. Kurki-Pertti pyytää Marttaa jälleen
hiihtämään Nilikodan ladolle, mutta nyt Martta kieltäytyy. Kurki-Pertti kosii tyttöä suoraan ja Martan tietoisuudessa häivähtää ajatus lappalaisesta. Kurki-Pertti on innoissaan tytön hiljaisuudesta.
Martan mielessä vaihtuvat kuvat kahdesta lemmenhetkestä Nilikodan ladossa: Kurki-Pertin kanssa koetusta pettymyksestä ja Oulan kanssa koetusta huikeasta onnesta. Martan kasvoilla väreilee itku ja kuvotus, niin voimallinen muisto on ja niin suuri ahdistus siitä, ettei lappalainen ehkä palaakaan takaisin. Paradoksaalisesti pahoinvointia aiheuttanee myös Kurki-Pertin aiheuttama raskaus.
Epäilemättä myös Kurki-Pertti ja Lanton Antti ovat siinä uskossa, että lappalainen on lähtenyt lopullisesti, eihän kukaan tiedä Martan ja lappalaisen avioliittoaikeista. Kurki-Pertti puhuu vihkimisestä pääsiäisenä mutta muuttuu taas välinpitämättömäksi tajuttuaan Martan oudon olemuksen. Itkuaan pidätellen Martta lupaa illalla tulla Kurkelaiseen puhumaan asian selväksi.
Kurki-Pertti nauraa Martan kyynelille, josta Martta suuttuu ja ajaa miehen sontaluutaa heiluttaen ulos.
Illalla Martta sitten menee Kurkelaiseen. Hän menee avioliittoa toivovan Kurkelaisen Annan kehotuksesta Pertin kamariin, jossa mies loikoilee sängyssä tupakkaa poltellen. Kurki-Pertti alkaa heti lähennellä Marttaa hieromalla säärellään sängynlaidalla istuvan tytön selkää. Martta tuntee huoneen kutistuvan jännityksen kasvaessa ja Kurki-Pertin säären rajatessa hänen
liikkumatilansa:
Kurki-Pertti painoi savukkeen pätkän sangynlaitaan ja sytytti heti uuden.
– No…, hän virkkoi hiljaa. – Joko sie olet ajatellu… sitä?
– Jo, vastasi Martta.
– No?
Miehen kysymys tuli verkkaan ja rauhallisesti.
– En mie halua sinun kanssa…
– Etkö?
– En!
Martan ääni oli kova.
Mies katsoi hänen kaulaansa – tuijotti vaiteliaana. (Mukka 1966a:146)
Martan kieltäytymisestä huolimatta tai sen aiheuttaman epätoivon herättämänä Kurki-Pertti alkaa hyväillä Marttaa, joka ensin vastustelee mutta sitten jo lähes myöntyy. Kurki-Pertti käyttäytyy lähes nöyrästi pyytäessään, ettei Martta olisi hänelle vihainen. Kurki-Pertti lukitsee oven ja riisuu Martan, mutta yhdyntä jää kesken Martan paetessa Kurki-Pertin alta. Martta huutaa, ettei ole Kurki-Pertin vaimo, eikä suostu puhumaan enempää vaan vaatii päästä ulos kamarista. Kurki-Pertin ei auta muu kuin päästää Martta menemään. Kurkelaisen Anna on toiveikkaasti kuunnellut kamarin oven takana tapahtumia, mutta niin poika kuin äitikin joutuvat pettymään, sillä Marttaa ei saada miniäksi
Kurkelaisen taloon. Kosimisen ja viettelemisen, kieltäytymisen ja antautumisen ambivalentti vuorottelu heijastelee erityisesti Martan intohimon, kaipuun ja ahdingon värittämää hämmennystä.
Martan ja Kurki-Pertin dialogi on lyhytsanaisuudestaan huolimatta äärimmilleen latautunutta. Martta suhtautuu Kurki-Pertin kosintaan huomattavasti vakavammin kuin Lanton Antin. Jollakin tavalla hän tuntee jopa halua miestä kohtaan. Kurki-Pertin kosinnasta
kieltäytyminen ei ole Martalle helppoa, ensin hänen sävynsä onkin epäilevä, selittelevä, hänen sanansa luonteeltaan takaporttia vielä vilkuilevia, Kurki-Pertin mielipidettä arastelevia. Martan epäröivässä lauseessa ”kuuluu vielä vieraan sanan jännittynyt ennakointi” (Bahtin 1991:294).
Kurki-Pertin ihmettelevän ja pettymystä peittelevän yksisanaisen kysymyksen kiihdyttämänä Martta sulkee sanojensa takaportin, karkottaa diskurssistaan vieraan äänen ja vastaa jyrkän kieltävästi.
Kieltoa tehostaa kesken jääneen rakastelun lopuksi Martan kiivas muistutus siitä, ettei hän ole Kurki-Pertin vaimo. Kamarin lukon auetessa Martta astuu kosimistilanteen ja kosimisajan ulkopuolelle vapautumatta kuitenkaan koskaan täysin Kurki-Pertistä.
Martan tunteet Kurki-Perttiä kohtaan eivät siis ole yhdentekevät. Hän on jollakin tasolla ihastunut kosijaansa ja myös haluaa tätä ensin uteliaana, sitten turhautumisen ja patoutuneen halun hämmentävässä ristivedossa. Martan epäröintiin kosinnasta kieltäytymisessä liittynee myös pieni annos laskelmointia: jos Oula ei tulekaan takaisin, hän voisi pelastua yksinäisen äidin häpeältä naimalla Kurki-Pertin. Tämä ajatus käynee Martan mielessä vain häivähdyksenä, sillä hän on luonteeltaan lahjomaton, suora ja ylpeä. Edellä esitetty kohtaus on viimeinen kerta kun Martta ja Kurki-Pertti ovat fyysisessä yhteydessä. Martan ristiriitaiset tunteet Kurki-Perttiä kohtaan on helppo ymmärtää, kun vertaa toisiinsa Kurki-Perttiä ja Oulaa. Välinpitämättömän tuntuisen Kurki-Pertin paljastaessa tunteensa harvoin ja ääritilanteissa, Oula on tunteissaan avoin ja iloinen, ja hyvä
puhumaan. Kurki-Pertti muuttuu epävarmuutta kokiessaan kovaksi ja vetäytyväksi, lappalainen taas antaa tunteidensa näkyä. Kurki-Pertin viileys ja näennäinen välinpitämättömyys ärsyttävät Marttaa, kun taas kiihkeä, rakkaudestaan avoimesti puhuva, seksuaalisesti taitava Oula saa Martan
tuntemaan itsensä kuin tämä olisi ”pieni koiranpentu emonsa jalkojen välissä, jossa on turvallista ja saattaa aavistaa, että ulkopuolella on maailma kylmä ja että vaarat odottavat siellä” (Mukka
1966a:142) Kurki-Pertin kärsivällinen ja luotettava rakkaus ei pysty kilpailemaan Oulan tulisen lemmen rinnalla.
Helmikuun loppupuolella Tähtiotsa synnyttää enteellisesti sonnivasikan. Pian tämän jälkeen saapuu Oula Nahkamaa Siskonrantaan. Hän ajaa rislallaan komeasti punaiseen lapinpukuun pukeutuneena, valkoiset poronnahkalapikkaat hohtaen suoraan Mäkelän pihaan, povitaskussaan pieni hopeinen rasia. Koko Siskonranta näkee hänen tulonsa. Savotasta kotona käymään tullut isä-Juhani tajuaa lappalaisen tulleen kosimaan ja on kovin mielissään varakkaan oloisesta kosijasta, vaikkakin huolissaan, kun viina on talosta päässyt loppumaan, eikä tytär ole tällingissä. Isä-Juhani
kehuu ensitöikseen Oulan hevosta. Oula menee kamariin tervehtimään sängyssä makaavaa Allia, joka ei ihan vielä päästäisi Marttaa miehelään, kun tämä tekee talon työt ja on niin nuori ja
”piikanen tyär… ei tiä vielä miehistä mithään, saattas ouvostaa kovasti…” (Mukka 1966a:157).
Oula huutaa pirtin puolella olevalle Juhanille tulleensa noutamaan tämän tytärtä. Tällöin isä-Juhani tulee kamariin ja sulkee oven jäljessään. Martta kiiruhtaa tällä välin siistiytymään. Hannes, joka toistaiseksi on ainoa, joka tietää Martan raskaudesta, kysyy odottaako hän lappalaisen lasta, johon Martta vastaa, ”[t]ietenki…” (ibid.). Hannes kysyy myös, meinaako Martta mennä
lappalaisen mukaan. Martta nyökkää ja katsoo loistavin silmin Hannekseen sanoen tärähtävällä äänellä: ”… taivas se on hyvä” (ibid.:158). Hannes ja Martta istuvat sängyllä kylki kyljessä kuin sisarukset ainakin, odottamassa kamarin oven avautumista. Hannes hyväilee Martan selkää ja vyötäisiä, ja yrittää saada vielä Martan muuttamaan mielensä sanomalla: ”… sillähän on kläppiä joka kylässä kuulemi” (ibid.).109 Myöhemmin kosija syötetään ja kahvitetaan. Sitten Martta lähtee kaivolle vedenhakuun lappalaisen seuratessa hänen jäljessään. Virallinen kosiminen alkaa eteisessä, jolloin kynnystilanteen luonne korostuu:
– Sano, tuletko sie minun vaimoksi? Hän kysyy pidättäen Marttaa porstuassa.
Hän suutelee tytön huulia kiihkeästi, vaatii mustilla silmillään vastausta.
– Tulen kuiskaa Martta. Hän laskee vesiämpärin kädestään, ottaa käsiinsä miehen kasvot.
– Menhään heti sopihmaan.
Lappalainen vetää tytön perässään pirttiin.
– Kyllä mie nyt vien sinun tyttären, puhuu lappalainen.
– Se lupasi…
Isä-Juhani katsoo kysyvästi Marttaan.
Tyttö nyökkää, hän nostaa päätään. Kasvot loistavat punaisina, punaiset veret liekehtivät poskilla.
– Mutta ennen kessää ei saa lähteä, huutaa Alli kamarista. – Mie en pysty lehmäin kanssa mihinkhään.
Jos sie lähet ja mie jään yksin tänne, mie menehtyn yhessä päivässä… isä-Juhaniki taas huomena mennee savothaan…
– Hannes opettellee lypsyle, sanoo Martta.
Poika tuijottaa kengänkärkiinsä vaieten.
– Kyllä mie piän kanssa, että kesä häätyy teän oottaa, virkkaa isä-Juhani verkkaisesti. – Muuten mulla ei mithään ole… ko kerran kunnollinen mies on…
Hän nousee istumaan penkille ja jatkaa painokkaasti:
– Mie sulle annan piikasen tyttären, millä ei varmasti ole miestä ollu… kyllä semmonen pitäs jaksaa oottaa kessään asti. Muuten mie annan lemmessä.
Martta luo hätääntyneen katseen lappalaiseen. Hän hymyilee surkeasti.
– Mie olen raskhaana, hän sanoo hiljaa päänsä alas painaen.
Lappalaisen silmät leviävät hämmästyksestä aavistuksen verran, mutta hän hymyilee yhä.
– Mitä…? Kuiskaa isä-Juhani.
– Mie saan lapsen, sanoo Martta pelosta vavisten.
Silloin isä-Juhani ponnahtaa penkiltä. Hänen kasvonsa vääristyvät. Kämmenellään hän iskee Marttaa kasvoihin, niin että tyttö viskoutuu lattialle.
– Jumalau-ta!
Isä-Juhani ärjyy hurjistuneena.
– Kenen kläppi?
– Oulan, nyyhkyttää Martta.
– Minun tyär… saatana, huutaa isä-Juhani kääntyen lappalaiseen päin.
109 Oulan retki Liinunkorven Ainon pirttiin on saattanut myös kantaa hedelmää. Lappalaisen ikää ei mainita, mutta aivan nuorukaiselta hän ei enää vaikuta. Tummaverinen Hannes saattaa siis jopa olla lappalaisen poika. Isättömien ja isäänsä tuntemattomien poikien motiivi jatkuu Mukan myöhemmässä tuotannossa.
Hän sivaltaa miestä keskelle kasvoja. Veri ammahtaa tulemaan suusta ja sieraimista. Sitten hän tarttuu lappalaiseen olkapäistä, potkaisee oven edessään auki ja kantaa miehen ulos. Portailla hän lappalaista kauluksesta pidellen iskee tätä monta kertaa kasvoihin ja paiskaa sitten hänet verta vuotavana pihalle. Raivoaan karjuen hän ryntää sisään.
– Jumalauta… mie jonkun tapan.
Tajuton lappalainen virkoaa nopeasti kinoksessa. Kiireen vilkkaa hän seljettyään juoksee poikki pihan rislaansa, sivaltaa puukolla marhaminnan poikki ajaa laukkaa läpi kylän laulaen rivoa laulua murskaantuneella suullaan.
Aamulla pikkupojat löysivät tieltä, Alatalon kohdalta kaksi irtautunutta hammasta, jotka lappalainen oli sylkenyt suustaan. (Mukka 1966a:158-160)
Sankariparin kosimistilanne on tyylipuhdas tragedian käännekohta,peripetia, sillä se on totuuden paljastumisen hetki, jossa koko tarinan ajan kehitellyt henkilökuvien hallitsevat piirteet luovat koetukselle asettamisen tilanteen. Allin avuttomuus, saamattomuus ja itsekkyys johtavat isä-Juhanin oikeudentuntoisuuden heräämiseen, mikä taas hätäännyttää raskauttaan piilotelleen Martan.
Kosimistilanne muuttuu verilöylyksi Martan paljastettua tilansa, sillä isä-Juhani ei kestä
nöyryytystä, jonka neitsytmorsiamen osoittautuminen jo ”miehen tietäväksi” aiheuttaa. Totuuden valjetessa isälle Martta muuttuu hänen silmissään toiseksi; tapahtuuanagnorisis.Martan tunnustus on sisäisesti dialoginen, kahtaalle suuntautunut: toisaalta hän ilmaisee Oulalle heidän välisensä siteen vahvuuden, toisaalta hän tunnustaa isälleen olevansa muuta kuin mitä tämä on kuvitellut.
(Bahtin 1991:321) Kosimiskohtaus on täysin tyylipuhdas siihen asti, kunnes Martta hädissään tekee tunnustuksensa. Hänen ei olisi tarvinnut tehdä sitä vielä tässä tilanteessa, hän olisi voinut kertoa asian ensin kahden kesken Oulalle ja valmistella isäänsä pikkuhiljaa totuuteen kihlattuna
morsiamena. Tunnustus tulee kuitenkin hänen suustaan. Martan tunnustus onhamartia,
tietämättömyydestä johtuva traaginen erehdys, jonka pohjalla on Martan ylpeyden synti,hybris, joka seksuaalisuuden alueella esiintyessään saa aikaan voimakkaimmat seuraamukset. Martta tunnustaa vapaaehtoisesti tilansa, mutta hän ei tiedä millainen tuhovoima tunnustuksella on. Isä-Juhanin raivo on silmitöntä, järkeä vailla. Hän ei näe muuta kuin nöyryytyksensä ja kotiaan
kohdanneen häpeän. Hän unohtaa silmänräpäyksessä Oulan kunnioittavan kosinnan ja naimakaupan kaikki edut. Hän unohtaa myös Martan halukkaan suostumuksen ja onnelliset kasvot. Hän unohtaa Martan elämän onnen. Erinomainen kosija muuttuu hetkessä henkipatoksi viettelijäksi ja hänen tyttärensä huoraksi. Hyvinkin yleinen tapahtuma muuttuu ainutlaatuiseksi. Kosimistilanne alkoi kynnykseltä ja päättyy kynnykselle isä-Juhanin hakatessa Oulan tajuttomaksi talonsa portailla.
Lukijan sääli ja pelko kyllä heräävät, mutta modernille romaanille ominaisestikatharsiksen kokemus on ambivalentti. (Ks. Aristoteles 1997:169–174, luvut 10–14)
Henkilöiden diskurssi noudattaa kosimistilanteen yleistä kaavaa Martan raskauden tunnustukseen asti. Ensin vanhemmat juttelevat asian selväksi kosijan kanssa. Dialogia ei kerrota, vaan kerronnan fokus siirtyy Marttaan ja erityisesti Hannekseen, joka pelkää menettävänsä Martan kokonaan. Kamarissa isä-Juhani ehkä kehottaa Oulaa kysymään vielä Martan mielipidettä ennen
kuin hän antaa lopullisen suostumuksensa. Niinpä kosija kysyy kosittavalta kahden kesken asian ja sitten pari yhdessä tulee vanhempien eteen. Oula uudistaa kosintansa ensin itsevarmuutta uhkuen, sitten ilmaisten nöyrtymistä Martan lopullisen päätösvallan edessä. Isä-Juhani kysyy katseellaan Martan suostumusta, Martta ilmaisee sen nyökkäämällä. Hiljaisuus on tilanteessa hyvin
latautunutta; katseet, nyökkääminen ja punastuminen kertovat isän ja tyttären välisestä
ymmärryksestä. Sitten seuraa keskustelu häiden ajankohdasta. Vasta syksyllä olisi sopiva aika;
Hanneksen täytyy oppia talon työt ja kihlausaikakin pitää olla. Allin avuttomuus, josta ainakin osa lienee laiskuutta, ja myös hänen itsekkyytensä, tulevat ilmi hänen diskurssinsa keskeytyksinä, joiden tarkoitus on hakea sääliä ja myötätuntoa. Näiden toisen myötätuntoon implisiittisesti
kohdistuvien anelujen tekstuaalisena merkkinä toimii jälleen kolmen pisteen käyttö. Oula suostuisi esitettyyn, aivan kohtuulliseen ehtoon, mutta Martta tietää raskautensa alkavan pian näkyä ja sen lisäksi hän varmasti haluaisi synnyttää naimisissa olevana naisena. Isä-Juhanin vakaa ja varma, tyytyväisyyttä ja hyväksyntää ilmentävä diskurssi murtuu Martan ilmoituksen seurauksena. Hänen kuiskaten esittämänsä avoin kysymys ”Mitä…?” on koko kohtauksen, jopa koko tarinan
käännekohdan avain. Tähän kysymykseen kiteytyy isä-Juhanin epäusko, nöyryytys ja nouseva raivo. Se on myrskyn merkki, isä-Juhanin sielullisen muutoksen rajapyykki.
Oulan rivo laulu hänen paetessaan Mäkelän pihalta on hänen tapansa pelastaa loukattu ylpeytensä. Hänen laulunsa muuttaa vakavan kosioretken travestiaksi tuomalla siihen naurullisia aineksia. (Bahtin 1995:67–69) Laulunsa myötä hän myös sanoo kosioretkensä viimeisen sanan yrittäen näin pelastaa kasvonsa. Tässä Oulan takaporttina toimiva laulu todellakin vääristää hänen suhdettaan itseensä ja tarkoituksiinsa: Hän on esittänyt vakavan kosinnan rehellisin aikein, mutta saamansa kohtelun jälkeen hän haluaa hämärtää toimintansa ääriviivat. Samoin Martan takaportti, hänen kätketty epävarmuutensa raskautensa alkuperästä, tekee hänen ”itsemäärittelynsä horjuvaksi, siinä sana ei ilmennä merkitystään ja on joka hetki valmis – – muuttamaan sävyään ja viimeistä merkitystään – [tehden] sankarin itselleen kaksimerkityksiseksi ja tavoittamattomaksi” (Bahtin 1991:334). Pakenevan Oulan laulun myötä virallinen muuttuu epäviralliseksi, kosimisretki itsensä parodiaksi, vakava vakava-naurulliseksi. Tämä kaikki tapahtuu äärimmilleen redusoituneessa muodossa, sankarin muuttuessa anti-sankariksi. Oulan pakokohtauksessa voi nähdä naurun jäljen, mutta naurua ei kuulu. (Bahtin 1991:238–239, ks. myös yhteys kynnyksen teemaan: 253–255)
Heteroglossian kannalta tarkasteltuna myös kosimistilanteissa vaikuttavat aika -ja paikkasidonnaiset moraalikäsitykset, joita tarkastelin jo viettelyjen kronotooppisen linjan
yhteydessä. Isä-Juhanin moraalikäsitykset ovat Martan kohdalla erityisen tiukat. Hän ei ole tajunnut tyttärensä kasvua naiseksi, eikä hän näin ollen voi hyväksyä Martan intohimoisuutta. Savotassa
koko talven olleelle isä-Juhanille Martan tila tulee kaikkein suurimpana yllätyksenä. Edes se seikka, että lapsen oletettu isä kosii hänen tytärtään, ei saa häntä heltymään. Tyttären kunnia on mennyt, ja syyllisen on maksettava siitä. Isän silmissä hänen ”ehyt” tyttärensä on jakautunut raskautensa myötä kahdeksi; oma tytär on edelleen olemassa, mutta hänessä on nyt uusi osa, jonka ilmestyminen vetää isän yhteisölliseen häpeään ja vaatii kostoa. (Vert. Benstock 1991:39)
Yleensä kosimistilanteissa moraalisääntöjä voimakkaammin vaikuttavat tietyt
Yleensä kosimistilanteissa moraalisääntöjä voimakkaammin vaikuttavat tietyt