Bahtin romaanin lajityypin tutkijana

Kirjallisuuden genre heijastaa luonnostaan kirjallisuuden kehityksen pysyvimpiä, ”ikuisia” tendenssejä.

Genre säilyttää aina itsessäänarkaaisuuden kuolemattomat elementit. Arkaaisuus säilyy genressä kuitenkin vain siksi, että se jatkuvastiuudistuu, ts. nykyaikaistuu. Genre on aina kumpaakin, aina samanaikaisesti uusi ja vanha. Genre syntyy uudelleen ja uudistuu kirjallisuuden jokaisessa kehitysvaiheessa ja jokaisessa tiettyä genreä edustavassa teoksessa. Näin genre elää. Siksi genressä säilynyt arkaaisuuskaan ei ole kuollutta vaan ikuisesti elävää. Se on arkaaisuutta, joka kykenee uudistumaan. Genre elää nykyhetkessä mutta semuistaa aina menneisyytensä ja alkunsa.

Genre edustaa luovaa muistia kirjallisuuden kehitysprosessissa. Juuri siksi genre pystyy takaamaan tämän kehityksen ykseyden jajatkuvuuden. (Bahtin 1991:157–158)

Millainen Bahtinin mukaan romaani on kirjallisuudenlajina? Genren kysymykset tulivat Bahtinille tärkeiksi tutkijakollega Pavel Medvedevin tekemien havaintojen pohjalta.

Medvedev esittää teoksessaanFormalnyi metod v literaturovednii (engl.The Formal Method in Literary Scholarship, 1985, suom.Formaali metodi kirjallisuustieteessä. Kriittinen johdatus sosiologiseen poetiikkaan,2007), että kirjallisuuden sosiologisen lähestymisen täytyy pohjautua lajikysymyksiin, sillä juuri genre kantaa mukanaan ja muokkaa yksilön yhteiskunnallista

kokemusta. (Medvedev 1985:129, ks. myös Morson&Emerson 1990:271–280) Tuotannossaan Bahtin tarkensi, laajensi ja muokkasi Medvedevin ajatuksia jopa siinä määrin, että Bahtinin tärkeimpien tutkimuskohteiden voi katsoa suodattuvan romaanin lajityyppikysymysten läpi.

(Morson&Emerson 1990:271) Genren kysymykset ovatkin merkittävässä asemassa bahtinilaisessa metalingvistiikassa, joka tutkii romaanisanaa ”konkreettisena ja elävänä kokonaisuutena” (Bahtin 1991:263, ks. myös Mäkelä 1998:63–72)

Lähes kaikki Bahtinin kirjallisuuden alan tutkimukset käsittelevät pohjimmiltaan romaanin lajityypin syntyyn ja muutokseen liittyviä kysymyksiä. Romaanidiskurssin kysymykset kytkeytyvät siihen, miten Bahtin näkee varhaisempien kirjallisuudenlajien sisältämien puhetyyppien siirtyneen romaanimuotoon, mikä on ollut niiden tyylillinen vaikutus, miten ne ovat muovanneet romaanigenreä ja miten romaanigenre on hyödyntänyt niitä. Romaanidiskurssin kysymyksiin liittyvät myös pohdinnat kertojan asemasta, henkilöiden puheesta, dialogisesta sanasta ja polyfoniasta. Romaanidiskurssiin liittyvissä, lajia määrittävissä kysymyksissä Bahtin käyttää kirjallisuuden historian tärkeiksi katsomistaan vaiheista poimittuja teos- ja tekstiesimerkkejä.

Esimerkiksi kirjoituksessaan ”Discourse in the Novel” (”Slovo v romane”) hän tarkastelee parodisen tyylittelyn syntyä englantilaisessa niin sanotussa koomisessa romaanissa Fieldingin, Smollettin, Sternen, Dickensin ja Thackerayn teosten valossa. Näin hänen artikkeleina julkaistut

tutkimuksensa pohjustavat hänen pääteoksiaan, joissa hän tarkastelee genren kysymyksiä laajemmin: Miksi Rabelaisin romaanitGargantuajaPantagruel ovat lajityyppinsä, keskiajan ja renessanssin naurukirjallisuuden (Bahtin 1995:14–17) huipputeoksia ja miksi Dostojevskin tuotanto huipentaa karnevalistisen genreperinteen, erityisesti antiikin aikaisen menippolaisen satiirin eli menippeian²¹ genren ja kuinka hänen tuotantoonsa juuri menippeian karnevalisoituneisuuden vuoksi liittyy karnevalisaation elementtejä, joskin myös muita genrelähteitä on runsaasti. (Bahtin 1991:227) Samoin Bahtin tutkii, miksi Dostojevski on eräs suurimmista taiteellisen muodon

uudistajista luomallaan polyfonisella taideajattelulla (ibid.:17). Bahtin käsittelee genren kysymyksiä romaanin lajityypin ja romaanin sanan kirjallisuushistoriallista kehitystä tarkastelemalla. Hänen tutkimusmetodinsa pohjautuu kirjallisuuden genreperimän määrittämiselle ja sen merkitykseen tutkituissa romaaneissa.

Edellä viittasin Bahtinin mainitsemiin genrelähteisiin. Dostojevski-teoksessaan Bahtin sanoo: ”Mitä paremmin ja konkreettisemmin tunnemme taiteilijan genrekontaktit, sitä syvemmin voimme tunkeutua hänen genremuotonsa erityispiirteisiin ja sitä paremmin ymmärrämme perinteen ja uuden väliset suhteet tässä muodossa.” (Bahtin 1991:228) Hän sanoo myös, että ”Dostojevskin tuotannossa karnevaaliperinne herää luonnollisesti henkiin aivan uudella tavalla: se saa uusia merkityksiä, yhdistyy muihin taiteellisiin tekijöihin ja palvelee Dostojevskin taiteellisia

erityistavoitteita – – . Karnevalisaatio liittyy orgaanisesti polyfonisen romaanin kaikkiin muihin erityispiirteisiin.” (Ibid.:231) Bahtin löytää Dostojevskin teoksista mm. seuraavia

genremuunnelmia: menippeian muunnokset, jotka ovat suodattuneet Dostojevskin tuotantoon suoraan antiikin menippeioista, kristillisen kirjallisuuden kautta suodattuneet genremuunnelmat, Fénelonin ja Fontenellin ”vainajien dialogit”, Diderot’n kertomukset, jotka Bahtin niin ikään näkee genreolemukseltaan menippeioina, Voltairen ”filosofisten pienoisromaanien” sekä romantikkojen, kuten Hoffmannin ja Poen tuotannon genremuunnelmat. (Ibid.1991:193–200, 207–209)

Luonnollisestikin läpeensä karnevalisoituneena lajina menippeia on suodattunut Dostojevskille huipentumansa, Rabelais’n tuotannon kautta. (Ibid.:195) Näiden genrejen ja genremuunnosten kieltä Dostojevski osasi käyttää joustavasti ja rikkaasti (ibid.:1991:207), mutta on huomattava, että Dostojevski ei välttämättä tuntenut menippolaista satiiria alkuperäisessä muodossaan, eikä

muutoinkaan ollut tietoinen kirjallisuudenhistorian läpi suodattuneen genrelähteensä karnevalistisuuden alkuperästä. (Morson&Emerson 1990:295)

21 Bahtin lyhentää Dostojevski-tutkimuksessaan menippolaisen satiirin menippeiaksi. (Bahtin 1991:168)

Mukan tuotannon tarkastelussa tärkeän käsitteen, syöverinaturalismin²² määritelmä poikkeaa naturalismin, eli niin kutsutun inhorealismin määritelmästä siinä, että naturalismin (1800-luvun taide- ja kirjallisuussuuntauksena) pyrkiessä esittämään erityisesti sosiaalista todellisuutta juuri sellaisena kuin se on, eli luonnonmukaisena, rumana ja pahana, syöverinaturalismi menee tämän yli ja palvelee eri päämääriä: se liioittelee ja korostaa inhottavuuksia; turmeltuneisuutta, mauttomuutta ja alhaisuutta. Inhottavuuden korostamisen ja poikkeuksellisten tilanteiden kautta niin sanottua idean ihmistä (bahtinilaisittain) on mahdollista koetella. Totuutta provosoidaan, jotta se voitaisiin asettaa koetteelle. Naturalismin käsitteeseen palaan vielä tuonnempana.

Bahtinin Dostojevski-teos antaa genrekontaktien tarkastelijalle työskentelymallin:

Dostojevskin romaanien genrerikkaus opettaa etsimään myös Dostojevskin jälkeisistä romaaneista kontakteja edeltäviin ja myös ajallisesti rinnakkaisiin kirjallisuudenlajeihin sekä analysoimaan sitä, miten genrejen muuntelu, vaihdokset ja sulautuminen vaikuttavat romaanin kerrontaan, henkilöiden puhuntaan, henkilökuviin, tematiikan käsittelyyn, luentaan ja lopulta teoksen asemaan

genreperinteessä. Romaani on aina luonteeltaan keskeneräinen, avoin ja muuttuva kirjallisuudenlaji.

Tällaisena se on myös joustava ja jatkuvasti uudistuva laji. Kuten edellä on jo mainittu,

genremuunnelmat ja variaatiot vaikuttavat kirjallisuudessa tiedostamattomastikin, sillä ”[g]enrellä on oma sisäinen logiikkansa, jonka voi tietyssä mielessä ymmärtää ja omaksua luovasti muutamien genre-esimerkkien, jopa katkelmien perusteella. [Mutta genren logiikka ei ole abstraktia logiikkaa.]

Jokainen uusi muunnos ja jokainen kyseiseen genreen kuuluva uusi teos rikastaa sitä aina jotenkin ja täydellistää osaltaan genren kieltä.” (Bahtin 1991:228) Kirjailijan ei välttämättä tarvitse tuntea kirjallisuudenhistoriaa ja kirjallisuudentutkimusta, hänen tarvitsee vain tuntea kirjallisuutta ja suodattaa siitä genrevaikutteita omaan tuotantoonsa. Kirjailijan genretradition tuntemus ei näin ollen ole Bahtinin tarkastelussa edes kiinnostavaa. Genretradition tarkasteleminen kirjailijan tuotannon läpi sitä vastoin on. Kirjailijan ei tarvitse muistaa genretraditiota, sillä genretraditio muistaa hänen puolestaan. (Ks. myös Morson&Emerson 1990:296)

Bahtinin mukaan romaani on jatkuvasti uusiutuva kirjallisuudenlaji. Romaani sisällyttää itseensä erilaisia kirjallisuuden lajityyppejä ja muuntelee niitä luoden näin jatkuvasti uutta geneeristä ainesta romaanimuotoon. Romaanissa on käynnissä jatkuva, päättymätön

luomisprosessi. Romaanin voi perustaltaan katsoa olevan hybridilaji, joka elää genremuuntelusta.

(Bakhtin 2006d:305, 358, ks. myös Morson&Emerson 1990:336–337, Pechy 1989:42–43)

22 Syöverinaturalismin käsite on alun perin Bahtinin kehittämä. Hän käytti käsitettä tutkiessaan menippolaista satiiria.

(Bahtin 1991: 166–175, syöverinaturalismista erityisesti s. 169–170)

Tällaisena se on myös syvästi dialoginen genre; dialogisuus kulkee romaanissa henkilöiden diskurssin tasolta proosamuodon historian kerroksiin.