1 SISÄLLYSLUETTELO
Esipuhe
1. Johdanto 1
2. Polyfonia Mukan tuotannossa – avain sielunmaisemaan ja maailmankuvaan 16
2.1. Bahtin romaanin lajityypin tutkijana 23
2.2. Genreperimä ja -vaihtelu Mukan proosataiteessa 26
2.3. Groteski ja subliimi 32
2.4. Moderni romaani ja vakava parodia 37
2.5. Kronotoopin käsite Bahtinin romaaniteoriassa 41
2.6. Bernsteinin ressentimentin käsite ja radikaali Bahtin-tulkinta 50 3. Maa on syntinen laulu:Naturalistinen balladiromaani – moderni hybridigenre 57
3.1 Kymmenen runoa – balladi romaanissa 63
3.2 Kaamoksen hurmio – tiivistyneen uskonnollisen ajan kronotooppi 81
3.2.1. Siunaan sinun täitki… 85
3.2.2. Sinun jalkojesi juureen… 88
3.3. Ladon seksuaalisuus - viettelyn kynnyksellä 90
3.4. Ambivalentti sankaruus 100
3.5. Rakastavaisten viettely 102
3.6. Insestinen viettely 106
3.7. Kosinta, kostonhimo ja kuoleman portti 111
4. Tabu – pyhän perheen parodia 128
4.1. Naisruumiin kuvat genrevaihtelun lähteenä 130
4.2.Tabunsuhde FreudinToteemiin ja tabuun 133
4.3. Romaani kiellosta ja puhumattomuudesta 134
4.4. Jumalani – suo halajan, sut hylkään! 141
4.5. Naurava ja vakava hulluus 146
4.6. Naisvartalon kronotoopitTabussa 149
4.6.1. Lato ja sauna 149
4.6.2. Uusi huone 152
4.6.3. Puupallo 155
5. Täältä jostakin – muistelmia kuoleman talosta 158
5.1. Helvetin piirit 161
5.2. Leikkiä kauhun kanssa 169
5.3. Pakkovalta ja ressentimentti 173
2 6. Laulu Sipirjan lapsista – vastarinnan poetiikka, muistojen poetiikka 177
6.1. Maailmaan heitetty ihminen – kirjailija ja identiteetin ongelma 180 6.2. Levoton tekstuaalisuus, levoton seksuaalisuus – genrevaihtelu ja yksinäisyyden
ressentimentti 184
7. Ja kesän heinä kuolee. Kertomus sairaudesta – melankolian haavoittamana 198
7.1. Elämä on syksy 199
7.2. Melankolia ja yksinäisyyden poetiikka 202
7.3. Luodin tunne vatsassa – subjektin, objektin ja abjektin välisistä suhteista 206 7.4. Häpeän diskurssi - kaihomieli ja käänne brutaaliksi 214
7.5. Kaikkein pyhin 218
7.6. Melankolian huoneessa 223
8. "Epäsuoria vihjeitä Bert Plotkan vaimolle“ – sadistisia poikkeamia ja merkkejä lihassa 225
8.1. Merkit kehon kartalla 228
8.2. Abjektiin kohdistuva automaatio 230
8.3. Sadismin ambivalenssi 232
8.4. ”Maailman paras veitsi” 237
9.Kyyhky ja unikko - groteskin ja subliimin vuoropuhelu 239
9.1. Järkkyvän mielen kuva 241
9.2. Pieti Kolström - dialoginen diskurssi ja paranoidinen näkymä 247
9.3. ... painun kohti sydäntäsi... 250
10. ”Lumen pelko” kuoleman odotushuoneessa – novellit Timo K. Mukan proosatuotannon temaattisen ja rakenteellisen toiston kulminaatiopisteinä 253
10.1. Isän elämä ja kuolema 259
10.2. Kaksi mieskuvaa – kaksi tunnelmaa 263
10.3. ”Sankarihymni” – sankarimyytin riisuminen 266
11. Lopuksi 270
Lähdekirjallisuus 278
Internet-lähteet 297
Timo K. Mukan tuotantoa käsittelevät pro gradu -tutkimukset 297
Timo K. Mukan proosatuotannon käännökset 299
Timo K. Mukan tuotannon pohjalta tehdyt filmatisoinnit 300
Summary
Hakemisto (henkilö ja/tai hakusanat)
Aivan hyvin voi ajatella, että ainoa totuus edellyttää tietoisuuksien moneutta, eikä sitä periaatteessa voi sisällyttää yhteen tietoisuuteen, vaan se on luonteeltaan tapahtuma ja syntyy erilaisten tietoisuuksien kosketuspisteestä.
Mihail Bahtin
Todellisuus on tarua ihmeellisempää.
Tuntematon
Tarkastelen tutkimuksessa Timo K. Mukan proosatuotantoa pääasiassa Mihail Bahtinin romaaniteorian, Bahtinin kirjoituksiin kohdistuneen tutkimuksen ja Sigmund Freudin
psykoanalyyttisen teorian valossa. Kirjallisten genrejen, kuten balladin, naturalismin, realismin ja groteskin realismin vaihtelu ja variointi mahdollistaa ylevän ja groteskin tyylin vuorottelun, joka luo teosten ainutlaatuisen tunnelman. Tutkimus etenee teoreettisten lähtökohtien selvittämisen kautta Mukan teosten analyysiin. Mukan maailmankuvan poetiikka avautuu analyysin
johtopäätösten kautta, samoin Mukan teosten tulkinta kehittää ja vie eteenpäin Bahtinin romaaniteoriaa.
Ensiksi tarkastelun kohteena on pääteoksena pidettävä Maa on syntinen laulu, jota hallitsee intohimoisen rakkauden, seksuaalisuuden ja kaamoksen hurmion tematiikka. Toinen Mukan alkutuotantoon kuuluva teos Tabu kertoo seksuaalisuuden tuhoisasta voimasta ja epätoivoon ja hulluuteen vajoamisesta. Tämän jälkeen tutkimuksen kohteina ovat armeijaromaani Täältä
jostakin, ja yksinäisyyden ja yhteisöön kuulumisen problematiikkaa ja kirjailijan työn vaikeutta pohtiva teos Laulu Sipirjan lapsista. Paljolti samaa teemaa varioi Ja kesän heinä kuolee. Kertomus sairaudesta, jossa sävyt edelleen synkkenevät melankolian noustessa kantavaksi aiheeksi.
Novellissa ”Epäsuoria vihjeitä Bert Plotkan vaimolle” merkittävässä asemassa on sadismin tematiikka. Kyyhky ja uniko on balladi yksin jäämisestä ja elämästä luopumisesta. Mukan proosatuotannon tematiikka kulminoituu novelleiden terävästi elämää tarkastelevissa piirroissa.
Tutkimus on tekstilähtöinen ja se keskittyy teoksista välittyvän maailmankuvan tarkasteluun henkilöiden sieluntiloja ja puhuntaa analysoimalla. Näin ollen tutkimuksessa on runsaasti tekstinäytteitä ja myös tutkimuksen kirjoitustyyli saa paikoitellen kaunokirjallisia sävyjä.
Tämän tyyliseikan olen harkinnut tarkoin, sillä halusin Mukan proosan maagisen tyylin heijastuvan myös tutkimukseni lukijalle. Tutkimuksen objektiivisuutta tämä lähestymistavan tyyliin liittyvä seikka ei vähennä, mutta lukijaa se houkuttelee mukaansa.
Timo K. Mukan proosatuotannon tutkiminen on ollut sekä antoisaa että haasteellista.
Työn nautinnollisuus on päällimmäisenä mielessä, vaikka esipuhetta kirjoittaessa suuri työ on juuri
Kiitän Suomen Kulttuurirahastoa, Jenny ja Antti Wihurin rahastoa ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulua, jotka ovat tehneet taloudellisesti mahdolliseksi väitöskirjani loppuun saattamisen.
Kiitän työni ohjaajia professori Heta Pyrhöstä ja professori Hannu K. Riikosta inspiroivista keskusteluista, näkemyksellisistä mielipiteistä ja väsymättömästä kannustuksesta.
Työskentely kanssanne on ollut ilo ja kunnia.
Kiitän Helsingin yliopiston Taiteiden tutkimuksen laitoksen yleisen kirjallisuustieteen tutkijaseminaariin vuosien varrella osallistuneita jatko-opiskelijoita oivaltavista keskusteluista ja tutkimustani eteenpäin vienneistä huomioista. Erityisesti kiitos tukija Klaus Braxille, joka on kommentoinut työtäni paneutuen.
Suomen Semiotiikan Seuraa kiitän ajattelun avartamisesta ja uusien näkökulmien tarjoamisesta tutkimustyöhön. Erityiskiitokseni saavat semiootikko-ystäväni tutkijatohtori Tarja Knuuttila, professori Altti Kuusamo, professori Harri Veivo ja akatemiatutkija Susanna Välimäki.
He ovat lukeneet ja kommentoineet tutkimustani näkemyksellisesti ja kannustaneet minua lempeän päättäväisesti työn loppuun viemisessä.
Kaiken kaikkiaan osoitan lämpimät kiitokseni sille ilahduttavan suurelle ystävien joukolle, joka on sanoin ja teoin tukenut ja kannustanut minua tutkimustyössäni ja elämän
aallokossa. Serkkujani Anne Piccoloa perheineen ja Sirpa Marttilaa kiitän uskoa valavasta
kannustuksesta. Marja Vaalivirralle perheineen kiitos elämänpituisesta henkisestä tuesta. Annikka Mutaselle ja Juho Nikkolalle perheineen erikoiskiitos majoituksesta Helsingin matkoillani.
Yliopiston judoseura Finndain ystäväpiirille kiitos huumorin ja yhteisyyden täyteisistä hetkistä:
henkinen ukemi on hallussa! Mika Tervahaudalle kiitos Mukkaa ja hänen tuotantoaan koskevista keskusteluista. Ystäviäni Rautjärven, Tirvan ja Kaipiaisten kyläyhteisöissä kiitän niin ikään kannustuksesta ja myötäelämisestä. Suuri kiitos lankeaa myös hyville ja ymmärtäväisille työtovereilleni ja opiskelijoilleni Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa.
Monet kiitokset ansaitsee niin ikään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustannustoimittaja Mikko Rouhiainen, joka paneutui tekstiini napakasti, rauhallisesti ja ymmärtäen.
Kiitän äitiäni Pirkko Mäkelää, jonka tuki, kannustus ja ymmärrys ovat korvaamattomia. Niin Pirkko- kuin Maija-mummillakin on ollut syli avoinna, aikaa ja kärsivällisyyttä.
Lapsiani Aurea ja Arttua kiitän paitsi heidän inspiroivasta ja kaikelle merkityksen antavasta olemassaolostaan, myös siitä hämmästyttävästä oivaltavuudesta ja kärsivällisyydestä, jota pieni lapsi voi vanhemmalleen osoittaa nähdessään tämän keskittyneenä työn ääressä. Jollette olisi juuri
Ennen kaikkea haluan kiittää aviomiestäni Markoa, joka on tukenut minua työssäni kaikin mahdollisin tavoin; lukenut ja kriittisesti kommentoinut artikkeliluonnoksia ja väitöskirjan käsikirjoitusta niin kirjoitusasun kuin sisällönkin puolesta, sekä kuunnellut kärsivällisesti ja
oivaltavia huomioita tehden niin esitelmieni harjoituksia kuin kaikkia tutkimustani koskevia ideoita ja vaikutelmia. Tukesi on ollut ja tulee olemaan korvaamatonta.
Isäni Isto Mäkelän muistoa kunnioitan nöyrällä kiitoksella: Sinä opetit minut aistimaan herkästi ja katsomaan myös toisin silmin.
1. Johdanto Voi rakkaani sydän on kylmä
ja sammalta käteni kasvaa
Minun reiteni mullassa hajoovat maaksi Ja haudalla risti jo on.
Olen maa.
Olen maa johon tahdot.
(Maa on syntinen laulu)
Timo K. Mukan (1944–1973) proosatuotannon maailmankuva kiteytyy Maa on syntinen laulu -teoksen balladirunossa. Fyysisyys ja erotiikka yhdistyvät kuoleman ja
uskonnollisuuden kuviin. Elämän sykkivä hurmio ja kuoleman haikeus yhtyvät luontosulautumassa.
Rakastettu ihminen on rakastettu maa. Runoa hallitsevat balladin ja naturalismin lajipiirteet, siinä yhtyvät subliimi ja groteski tyyli ja runon puhuja on elämästä kuolemaan siirtymisen rajatilanteessa, josta hän kurkottaa kohti rakastettunsa tietoisuutta.
Mukan monimuotoista proosatuotantoa käsittelevän tutkimukseni pääkysymys on teoksista avautuvan maailmankuvan kartoittaminen venäläisen kirjallisuuden- ja kulttuurintutkijan Mihail Mihailovitš Bahtinin romaaniteoriasta aukeavan maailmankuvakäsityksen valossa. Bahtinin romaaniteorian käsitteistön avulla osoitan, kuinka Mukan proosasta välittyvä maailmankuva muodostuu teosten henkilöiden toiminnasta ja teoista, jotka ilmentävät heidän käsitystä itsestään ja myös muovaavat tätä käsitystä. Bahtinin romaaniteorian kokonaisuuden kautta mahdollistuu
murroksen ja muutoksen ajassa ja siirtymätilassa elävien henkilöiden maailmankuvan tarkastelu.
Bahtinin omat tutkimukset keskittyvät Dostojevskin romaanien poetiikkaan ja maailmankuvan tarkasteluun. Niin Mukan kuin Dostojevskinkin proosassa henkilöiden sisäinen maailmankuva törmää ulkoiseen, jolloin syntyy maailmankuvan murtumia, jotka määrittävät henkilöiden olemusta ja toimintaa. Henkilöiden toiminta kulminoituu erityisissä kronotooppisissa raja- tai
kynnystilanteissa, joissa heidän itseymmärryksensä yhtyy toimintaan ja joissa myös tekemättä jättäminen ilmentää henkilön olemistapaa. Henkilöiden diskurssi ja heidän välisensä dialogiset suhteet terävöityvät näissä kynnystilanteissa, joissa he tekevät koko elämäänsä koskevia tekoja ja päätöksiä. Kynnystilanteessa kulminoituu myös henkilön identiteetti, hänen persoonansa
olemistapa.
Teosten maailmankuvaa koskevat kysymykset avautuvat vastaamalla siihen, millaista on Mukan proosassa esiintyvä genrevaihtelu. Tärkeimmät teoksissa esiintyvät kirjallisuuden
lajityypit ovat balladigenre ja naturalistinen genre sekä groteskin realismin mukainen kerronta.
Lajivaihtelu mahdollistaa kerronnan tyylin vaihdokset subliimista groteskiin.1 Rajatilanteet tapahtuvat tarinoissa erityisessä paikassa ja ajassa. Ne muodostavat tarinoiden juonirungon ja miljöön, jossa henkilöiden välinen draama tapahtuu. Genrevaihtelu nostaa tarkasteltavaksi kerronnan tyylin vaihdokset, jotka ilmenevät henkilöiden välisessä dialogissa ja kulminoituvat tarinan rajatilanteissa. Dialogisuus lävistää Mukan tuotannon sekä fiktiivisessä maailmassa että sen suhteessa kaunokirjalliseen perintöön. Tutkimukseni lähestymistapa on kertomusten sisältöä ja merkityksiä tulkitseva eli tekstilähtöinen.
Maailmankuvan käsite on tunnetusti haasteellinen ja moniselitteinen. Mukan proosatuotannon maailmankuvalla tarkoitan tutkimuksessa sitä, millaisena maailma Bahtinin romaaniteorian kautta tulkittuna näissä teoksissa näyttäytyy kertojan ja keskeisten henkilöiden välittämänä. Mukan proosan maailmankuvan kannalta kysymykset ihmisen ja luonnon, miehen ja naisen, yhteiskunnan, historian ja uskonnon suhteista ovat ensisijaisia. Kuten Markku Envall toteaa:
”Voisi sanoa että maailmankuvaan kuuluvat käsitykset ihmisen, luonnon, kulttuurin, yliluonnollisen ja yhteiskunnan luonteesta ja keskinäissuhteesta. Erityisen keskeisiä maailmankuvassa ovat ihmisen suhteet neljään muuhun perustekijään.” (Envall 1989:125) Teosten tapahtumat sijoittuvat Lappiin, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, joten Lapin kulttuuri, historia ja karut luonnonolosuhteet vaikuttavat henkilöiden kohtaloihin ja tapahtumien kulkuun. Paikallisuus korostuu erityisesti teoksissaMaa on syntinen laulu,Laulu Sipirjan lapsistajaKyyhky ja unikko. Näissä teoksissa tapahtumat ja niiden kuvaamistapa kytkeytyvät voimakkaimmin lappilaiseen elinpiiriin. Mukan
1 Kun puhun tutkimuksessa kerronnan tyylistä, tarkoitan juuri subliimia, ylevää tyyliä, groteskin realismin tyyliä ja realistista tyyliä. Tyylit sitoutuvat teoksissa esiintyviin genreihin.
teokset käsittelevät pohjoissuomalaisuudestaan huolimatta kuitenkin yleisinhimillisiä kysymyksiä, joten paikallisuus korostuu tutkimuksessa vain ajoittain. Mukan teosten maailmankuva on luonto- ja seksuaalimystiikan värittämä, uskonnollis-mystinen ja naturalistinen. Maailmankuvan dualistisuus näkyy genretasolla erityisesti balladin ja naturalismin vaihtelussa, subliimin ja groteskin tyylin vuorottelussa. Henkilöiden sisäinen, seksuaalis-eroottinen maailmankuva aukeaa sisäänpäin ja se esitetään romantisoiden balladin avulla. Herkän sisäisen maailmankuvan törmätessä ulkoiseen ja ulkokohtaiseen, naturalistiseen sävyyn esitettyyn ja pornografis-groteskiin maailmankuvaan, syntyy voimakas ristiriita. Tutkimukseni eräs kiinnostavimmista haasteista onkin osoittaa, miten Mukan proosan maailmankuvan kokonaisuus käy teoksissa ilmi laji- ja tyylitason kautta sekä henkilöiden diskurssin tasolla: Bahtinilaisittain tarkasteltuna Mukan proosatuotannon maailmankuvan kohdalla erityisasemaan nousevat kynnystilanteen kronotoopissa kulminoituvat henkilöiden väliset suhteet, jotka konkretisoituvat heidän diskurssissaan.
Tutkimukseni tärkeimmät teoreettiset lähtökohdat ovat Bahtinin romaaniteoria ja Sigmund Freudin psykoanalyyttinen käsitteistö, erityisesti melankolian käsite. Myös Michel André Bernsteinin esittämäressentimentin käsite, jonka hän on edelleenkehittänyt Bahtinin teorian pohjalta2, on tutkimuksessani tärkeässä asemassa. Freudilainen melankolia liittyy niin ikään ressentimentin käsitteeseen. Bahtinin romaaniteoria on kuitenkin ensisijainen teoreettinen tausta, jonka päälle muu tutkimusvälineistö asettuu. Bahtinin romaaniteoria tarjoaa tutkimusvälineistön henkilöiden välisten dialogisten suhteiden, teosten polyfonisuuden ja kronotooppien eli
aikapaikallisuuksien tarkasteluun. Freudin psykoanalyyttinen peruskäsitteistö taas tarjoaa metodeja henkilöiden psyykkisten tilojen tulkintaan. Bahtin antaa välineistön kaunokirjalliseen analyysiin, jonka avulla on mahdollista tehdä perusteltu tulkinta siitä, miten kirjallisuus on maailmassa.
Freudin teoria syventää tätä lähestymistä yksilön sieluntiloja selittämällä. Bahtinin teoria kaipaa tuekseen Freudin teoriaa erityisesti tarkasteltaessa henkilöhahmojen motivaatioita teoksissa
esiintyvän groteskin realismin ja balladin vuorottelun yhteydessä. Esimerkiksi groteski tyyli selittyy yksilöpsykologisesti perversioina, joita on mahdollista tutkia Freudin teorian avulla.
Yksilöpsykologiset syvyydet vaikuttavat puolestaan Bahtinin teorian kautta tarkasteltaviin henkilöiden välisiin dialogisiin suhteisiin. Mukan tarkastelua Bahtinin teorian avulla perustelee myös se seikka, että modernina kirjailijana Mukka on Bahtinin päätutkimuskohteen, Dostojevskin
”jälkeläinen”. Mukka käyttää näin ollen teoksissaan sellaisia keinoja, joita Dostojevskikin käytti.
Tutkimuksessa tarkasteltavat kysymykset nousevat Mukan tuotannosta, mutta niihin vastaamisessa
2 Ressentimentin eli elämänkaunan käsitteen esitti ensimmäisen kerran Friedrich Nietzsche teoksessaanJenseits von Gut und Böse, 1886 (Hyvän ja pahan tuolla puolen). Nietzschen mukaan heikot tuntevat vahvoja kohtaan
elämänkaunaa.
Bahtinin ja Freudin teoriat ovat toimivia työvälineitä. Freudin psykoanalyyttisen käsitteistön käyttö tulkinnassa avaa myös Mukan tuotannon maailmankuvaa, sillä sen avulla osoitan esimerkiksi kulttuurin ahdistuspisteitä, jotka ilmenevät melankoliana ja seksuaalisina perversioina.3
Seuraavassa esittelen nämä tutkimukseni kannalta oleellisimmat teoretisoinnit muutamien Mukan tuotannosta poimittujen esimerkkien avulla. Ensiksi tuon esiin Bahtinin romaaniteorian siinä järjestyksessä kuin sen osat toimivat tutkimuksessa teostulkinnan avaimina.
Tämän jälkeen selvitän ressentimentin käsitettä bernstainilaisittain ja lopuksi nostan esiin
tutkimukselleni tärkeitä aspekteja Freudin teoriasta. Selvitän myös tutkimukseni intertekstuaalisia valintoja. Johdannon jälkeen syvennän tutkimuksen teoriapohjaa käsittelemällä ensin tutkimuksen pääongelmaa ja alaongelmia niiden esittämisjärjestyksessä: Ensiksi tarkastelen Bahtinin polyfonian käsitettä taiteellisen maailmankuvan muodostajana, sitten tuon esiin Bahtinin näkemykset romaanin lajityypistä ja genrevaihtelun Mukan proosataiteessa. Tämän jälkeen tarkastelen groteskin ja
subliimin käsitteitä sekä määrittelen vakavan parodian ja sen merkityksen modernissa proosataiteessa. Seuraavaksi tutkin Bahtinin kronotoopin käsitettä. Tämän jälkeen selvitän Bernsteinin ressentimentin käsitteen ja sitä Bahtin-tutkimuksen traditiota, joka on työni kannalta tärkeässä asemassa, ja joka on itseni tavoin yhdistänyt Bahtinin ja Freudin teoretisointeja
kirjallisuudentutkimuksessa. Mukan tuotannon maailmankuvan selvittämiseen tarvitaan kaikkien näiden osa-alueiden avulla tehdyn tulkinnan synteesiä.
Lähtökohtana Mukan proosatuotannon maailmankuvan tutkimukselle on teoksissa esiintyvän genrevaihtelun tutkiminen. Kaikissa Mukan proosateoksissa on kaunokirjallisen balladin piirteitä yhdistyneenä naturalistisen proosakerronnan konventioihin. TeoksenMaa on syntinen laulu alaotsikko on balladi, jolloin balladin asema tulkinnassa korostuu. Myös monet Mukan novellit sisältävät balladin tuntomerkkejä: kertomuksen ytimenä on ristiriitatilanne, usein kolmiodraama, joka syntyy päähenkilön luvattomasta suhteesta. Päähenkilön perhe tai yhteisö ei voi hyväksyä suhdetta, jolloin konflikti traagisine seurauksineen on valmis. Balladiperinteen mukaisesti Mukan romaaneissa on kyse suurista tunteista ”ja usein rakkaus todistetaan kuoleman kautta tai luvaton rakkaus johtaa kuolemaan”. (Grünthal 1997:25) Dramaattiset tapahtumat, väkivalta, murhat ja itsemurhat, samoin kuin tarinoiden onneton loppu liittävät teokset balladin piiriin. (Ibid.) Kyseisissä teoksissa balladipiirteet tulevat esiin kerronnan lyyrisissä jaksoissa, rukouksissa tai päähenkilön diskurssin vaihtumisessa normaalista puhunnasta mielenterveyden järkkymistä ilmentäväksi
”hulluuden runoudeksi”. Näkemykseni Mukan proosatuotannon balladipiirteistä pohjautuu Satu Grünthalin tutkimukseenVälkkyvä virran kalvo. Suomalaisten kaunokirjallisten balladien motiivit
3 Freud summaa näkemyksensä maailmankuvasta ja ihmisen olemisesta maailmassa teoksessaanAhdistava kulttuurimme. (Ks. esim. Freud 1972:37–49)
(1997) ja Thomas Kentin tutkimukseenInterpretation and Genre. The Role of Generic Perception in the Study of Narrative Texts (1986).
Mukan proosateoksissa esiintyvä naturalistinen kerronta luo voimakkaan kontrastin balladin subjektiiviselle maailmankuvalle. Mukan proosatuotannossa genren kysymykset
kulminoituvat balladigenren ja naturalistisen proosakerronnan jännitteeseen. Mukan proosakerronta liittyy naturalistisen romaanin perinteeseen monella tavoin:Syntisen laulunjaKyyhkyn ja unikon kohdalla kaikkitietävän kolmannen persoonan kertojan kerronta ei selitä henkilöiden psykologiaa, vaan pyrkii ilmentämään ihmistä fyysisenä ja biologisena, tiettyjen luonnonlakien mukaan
toimivana olentona. (Lappalainen 2000:18)Tabussaminä-kertoja kertoo tarinan kahdesta näkökulmasta; suorasanaisesti menneisyyden näkökulmasta ja balladirunona kerrontahetken näkökulmasta, jolloin myös minä-kertojan mielenterveyden järkkyminen paljastuu.Tabussa
vallitsee kiinnostava kahtiajako: tarinan sanoma on naturalistiselle kirjallisuudelle ominainen, mutta ilmaisun tyyli on balladia. Lähes kaikkien Mukan proosateosten tapahtumien kulkua määrittää naturalismille ominainen deterministisyys: tapahtumat kulkevat vääjäämättä traagiseen
loppuratkaisuun, jonka sanelevat luonnon totuus, ympäristön kovuus ja päähenkilöiden sosiaaliset ja taloudelliset valinnat. Balladi on tässä julman maan tragediassa yksilöllinen hätähuuto,
kauneuden ja inhimillisyyden suomaa hetkellistä helpotusta. Julman maan vetovoimasta kertovat myös teosten yliseksuaaliset väritykset, balladeissa ylistetyn ihmisen kauneuden ajoittainen
vetäminen pornografian syövereihin. Teoksissa kuvataan myös kansan elämää sellaisena kuin se on:
idealistisuus on riisuttu ja myös negatiiviset ilmiöt ja ”rumuus” ovat kuvauksen kohteena. Näihin seikkoihin kiinnittyy Mukan teosten yhteiskuntakritiikki: marginaalissa elävän kansanosan
alisteisuus luonnonlakien edessä, sivistyksen rajamailla. Mukan proosan tyylillinen kaksijakoisuus kuvastaa juuri marginaalissa elämisen kaksijakoista luonnetta: toisen ja oman sisimmän
kosketuksen kaipuuta jyrkkien olosuhteiden vallitessa.
Mukan proosatuotannossa on runsaasti raamatunkertomusten muuntelua ja parodiointia. Joissakin Mukan teoksissa, kutenTäältä jostakinjaKyyhky ja unikko, on myös sanomalehtigenren, pamfletin ja informalismin tyylikeinoja.Tabussa esitetään pyhän perheen parodia, samoin sen kerrontaa hallitsevat rukoukset ja Jumalan puhuttelut. Kyseessä on modernille ja myös postmodernille kirjallisuudelle ominainen vakava parodia, joka Mukan kohdalla perustuu hänen proosassaan esiintyvien kirjallisuudenlajien kommentointiin, muunteluun ja uudistamiseen.
Kyseessä on genreparodia, joka luo suhteen menneen ja nykyisen välille. Vakavan parodian avulla on mahdollista uudistaa vanhoja, kaavoittuneita kirjallisuudenlajeja ja tehdä vanhat myytit jälleen eläviksi uudessa kontekstissa. (Johnson 2000:38, 205) Mukan teosten genrevaihtelu ja -muuntelu on myös eräs postmodernin proosan tuntomerkki, joten otan tarvittaessa kantaa modernin ja
postmodernin rajanvedon kysymyksiin. Mukan teokset myös kommentoivat toisiaan, lainaavat toisiltaan aihelmia ja henkilökuvia. Postmodernin autokommunikaation esiintyminen näkyy
selvimmin novellistiikan ja pitkän proosan välillä. Mukka kehittelee tiettyjä teemoja ja henkilökuvia toistamalla ja varioimalla niitä teoksissaan. Tähän seikkaan kiinnitän huomiota erityisesti
tarkastellessani Mukan novelleja.4 Tässä tutkimuksessa postmodernin kysymykset kytkeytyvät Bahtinin romaaniteorian näkemykseen, jonka mukaan romaanimuoto syntyy muita kirjallisuuden lajeja itseensä sulauttamalla. Kirjallisuuden postmodernien piirteiden määrittelyyn Bahtinin romaaniteorian avulla ovat kiinnittäneet huomiota Bahtin-tutkijat 1980-luvulta lähtien.5 Tutkimuksessa postmodernien piirteiden tarkastelu ei tarkoita Mukan proosan systemaattista kytkemistä kotimaisen kirjallisuuden kontekstiin, sen intertekstuaalisten yhteyksien ja metatekstien etsintää. Kotimaisen kirjallisuuden kontekstia sivuan jonkin verran mutta laajempi lähestyminen vaatisi oman tutkimuksensa.
Balladigenren mukaisesti Mukan teoksissa tapahtumia motivoi tiivis yhteys
seksuaalisuuden ja kuoleman välillä. Seksuaalisuuden ja uuden elämän synnyttämisen liittyminen kuoleman, rappeutumisen ja mätänemisen kuviin on merkittävässä asemassa rajatilanteita
tutkittaessa. Seksuaalisuuden ja kuoleman liitto avaa samalla tien Mukan teoksissa esiintyvän groteskin ja subliimin vuoropuhelun tarkasteluun. Tyylillisesti groteskit piirteet sitoutuvat Mukan teoksissa naturalismin konventioiden mukaiseen proosakerrontaan, kun taas tyylillinen subliimi liittyy teosten balladipiirteisiin.
Bahtin on esittänyt romaaniteoriansa pääteoksenaan pidetyssä tutkimuksessa Dostojevskin poetiikan ongelmia6 (Problemy poetiki Dostoevskogo). Romaaniteorian kehittelyn Bahtin aloitti jo tutkimuskokoelmassaRaboty 1920-h godovjulkaistuissa esseissään (julkaistu englanniksi teoksessaArt and Answerability) ja jatkoi teorian kehittämistä ja laajentamista 30- ja 40-lukujen kirjoituksissaan, jotka on julkaistu kokoelmassaVoprosy literatury i estetiki (julkaistu englanniksi teoksessaThe Dialogic Imagination). Genrevaihtelun kysymykset ovat Bahtinin
4 Genrevaihtelu bahtinilaisessa mielessä jo sinänsä on postmodernin proosan tuntomerkki. Myös Mukan leikki
henkilöhahmojen nimillä voidaan nähdä postmodernina piirteenä. Henkilöhahmojen nimien muuntelu kertoo kirjailijan halusta jättää nimeämisen ja nimeen liittyvän merkityksen tukinnan vastuuta lukijalle. Tekijän rooli siis korostuu.
Vaikkei Mukalla ole kyse puhtaasta desentralisoitumis-ilmiöstä (henkilöhahmon minuuden keskus tai olemus hämärtyy tai se tuntuu puuttuvat), voidaan ajatella, että kirjailijan työn olemuksen pohdinta Mukan tuotannon loppupuolella suuntautuu kohti postmodernia romaanihenkilöä ja vastuuta tekstistä lukijalle siirtävää tekijätahoa; romaanihenkilön rajojen hämärtämistä, tekijän, lukijan ja tekstin peilautuvuutta. (Ks. Docherty 1983:82—93, Käkelä-Puumala 2001:
260–261, ks. myös Fokkema 1991:61–63)
5 Esimerkiksi Linda Hutcheon on hyödyntänyt Bahtinin romaaniteoriaa ja karnevalismin ajatusta puolustaessaan postmodernismin radikaalia luonnetta. (Hutcheon 1983:83-96) Michael André Bernstein tarkastelee tutkimuksessaan Bitter Carnival. Ressentiment and the Abject Hero laajasti myös postmodernin proosan kysymyksiä Bahtinin romaaniteorian genremuistin ja karnevalismin ajatusten valossa.
6Dostojevskin poetiikan ongelmia-teos on suomennettu venäjänkielisestä uudistetusta laitoksestaProblemy poetiki Dostojevskogo. Teos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1929 nimelläProblemy tvortšestva Dostojevskogo (Dostojevskin tuotannon ongelmia). (Bahtin 1991:18)
romaaniteoriassa merkittävällä sijalla. Hänen mukaansa romaani on siihen sisältyvien muiden kirjallisuuden lajityyppien seurauksena joustava ja avoin kirjallisuudenlaji. Romaanin eri kirjallisuudenlajien tyylikirjo tarjoaa aidon sosiolingvistisen ympäristön, jossa on mahdollista esittää monipuolinen ja kompleksinen maailmankuva. Eri kirjallisuuden lajeja itseensä sulauttavana lajina romaanimuoto on täydellisen dialoginen genre. Romaanimuodon voi sanoa olevan
maailmankuvaltaan dialoginen. Romaani on itsensä tiedostava kirjallisuudenlaji. Se on epätäydellinen, päättymätön, spontaani, moniaineksinen ja sillä on kyky luoda itsensä aina uudelleen. Näin romaanimuoto määrittelee itsensä yhä uudelleen suhteessa muihin kirjallisuuden genreihin. Romaani on eräänlainen genrejen genre, jatkuvassa itsetiedostuksen prosessissa omaan olemukseensa ja taustaansa. Romaanin muodon mahdollistama maailmankuvan dialogisuus heijastuu myös tarinatason maailmankuvan dialogisuuteen.
Mukan teoksien tyylipiirteitä tutkittaessa merkittävässä asemassa on niin ikään Bahtinin groteskin realismin käsite, joka liittyy karnevaalimaailmankuvaan. Groteski realismi tarkoittaa renessanssikirjallisuudesta periytyvää materiaalis-ruumiillista kerrontaa, jossa korostuvat myös juhlavuus, utooppisuus ja yleiskansallisuus. ”Siinä kosminen, sosiaalinen ja ruumiillinen ovat erottamatta yhtä – – ” ja ”ruumiin, syömisen, juomisen, tarpeenteon ja sukupuolielämän” kuvat hallitsevat. (Bahtin 1995:19) Useissa Mukan proosateoksissa karnevalistista kuvastoa sisältävä groteskin realismin mukainen tyyli ja subliimi tyyli vuorottelevat. Tämä johtuu juuri balladigenren ja naturalistisen proosakerronnan vaihtelusta. Karnevalistinen kuvasto ja symboliikka yhdistyvät Mukan teoksissa elimellisesti myös raamatunkertomusten parodiointiin. Bahtinin toinen pääteos François Rabelais. Keskiajan ja renessanssin nauru (Tvortšestvo Fransua Rable i narodnaja kultura srednevekovja i renessansa) tarkastelee laajasti karnevalistista maailmankuvaa ja groteskin realismin mukaista tyyliä ja sen muunnoksia.
Bahtin nostaa karnevalismin teoriassaan esiin kaksi tutkimukseni kannalta kiinnostavaa kirjallisuuden historiassa esiintynyttä groteskia tyyliä. Groteskia realismia leimaa kansan naurukulttuuriin liittyvä materiaalis-ruumiillinen ulottuvuus, jossa keskeisellä sijalla ovat ruumiin, syömisen, juomisen, tarpeenteon ja sukupuolielämän kuvat. Bahtinilainen groteski realismi kääntää kaiken virallisen päälaelleen. Groteski realismi esimerkiksi avaa Mukan vakavaparodisten raamatunkertomusten tulkintaa. Mukan proosateoksissa seksuaalisuuden, kuoleman ja uuden elämän teemat nivoutuvat toisiinsa. Samoin Bahtinin tutkimuksessa kuoleman ja seksuaalisuuden liitto on merkitsevässä asemassa; kuolemaan sisältyvä groteski synnyttää aina uutta elämää.
TeoksissaMaa on syntinen laulu jaTabuuskonnollisuuden ja seksuaalisuuden temaattisen yhtymisen tarkastelu on hedelmällistä karnevalismin teorian avulla. Huomattavaa on myös, että Mukan sankarit ovat modernille ja postmodernille proosalle tyypilliseen tapaan usein antisankareita,
ja heidän maailmassaan karnevalistinen nauru on lähes poikkeuksetta jo redusoitunutta. Näin avautuu mahdollisuus tarkastella myös modernin sekä postmodernin romaanihenkilön luonnetta ja modernin, postmoderneja piirteitä sisältävän romaanin maailmankuvaa, ja tätä kautta myös viedä eteenpäin bahtinilaista romaanitutkimusta. Toinen tärkeä Bahtinin mainitsema groteski tyyli on romanttinen groteski, joka on luonteeltaan subjektiivista, naurultaan redusoitunutta ja
kauhuelementteihin liittyvää. Romanttisessa groteskissa tuttu maailma muuttuu romaanihenkilölle äkkiä vieraaksi ja oudoksi. Romanttiselle groteskille ominaisia ovat myös lyyriset ja mystiset sävyt.
Mukan proosatuotannossa nämä kaksi groteskin tyyliä vaihtelevat naturalistisen tyylin ja balladigenren mukaisen kerronnan myötä.
Mukan perustematiikassa groteski realismi on romanttista groteskia tärkeämmässä asemassa. Mukkalaista groteskia määrittää juuri uskonnollisten ja voimallisten seksuaalisten
teemojen yhdistyminen kaksijakoisella tavalla: näiden aiheiden käsittelytapa on runollinen ja jylhän kaunis, mutta myös luotaantyöntävän perverssi eli groteski. Mukkalainen groteski realismi ilmenee sekä tapahtumien groteskeina käänteinä että henkilöiden diskurssissa esiintyvinä groteskeina ilmaisuina. Modernin groteskin tutkiminen Mukan teoksissa liittyy rajatilanteen teemaan ja on myös tarkeässä asemassa tutkiessani teosten kerrontaratkaisuja ja henkilöiden diskurssia. Tyylin ja kerronnan rakenteen tutkimisen avulla selvitän, kuinka groteskeista tapahtumista ja groteskista diskurssista syntyy ylevän kaunis ja lyyrillinen kokonaisuus. Groteskin ja subliimin yhteys on näissä tapauksissa tärkeää osoittaa: Miten groteskit tapahtumat ylevöityvät kerronnassa? Miten groteskista ammentava tarina päätyy yleisilmeeltään subliimiksi? Mukan teoksissa esiintyvä groteski täyttää myös modernille groteskille asetettavat tuntomerkit. EsimerkiksiKyyhkyssä ja unikossa esiintyvä groteski ja subliimi syntyvät samasta lähteestä; epätoivoisesta rakkaudesta, rappiosta ja surkastumisesta, hulluudesta, kauhusta ja kuolemasta. Modernia groteskia määrittääkin paradoksi; rumuus ja kauneus, pahuus ja hyvyys, julmuus ja hellyys, siis groteski ja subliimi tarvitsevat toisiaan toimiakseen tehokkaina kirjallisina keinoina.
Genrevaihteluun liittyvässä groteskin ja subliimin problematiikassakin on kysymys rajalla olosta; teeman ja tyylin välisestä rajankäynnistä. Etenkin seuraavan kaltaiset kysymykset ovat teosten genrevaihtelua tarkasteltaessa keskeisiä: Millä keinoinSyntisessä laulussa aiheensa puolesta groteski ja diskurssinsa puolesta naturalistinen kohtaus, jossa Martan isä uhkaa kirveellä tyttärensä rakastajaa, kääntyy lopulta tyyliltään subliimiksi ja kerronnaltaan balladiksi? Monissa tapauksissa juuri Mukan proosateosten lyyrillisten, balladinomaisten piirteiden merkitys nousee subliimin synnyssä tärkeään asemaan, sillä teoksessa esiintyvät, teemaa kuljettavat proosarunot luovat muiden ylevätyylisten kerrontaratkaisujen avulla teoksesta subliimin kokonaisuuden.
Groteskin realismin ja subliimin herättämät kysymykset valaistuvat myös
tarkasteltaessaKyyhkyn ja unikon päähenkilön, Pieti Kolströmin suhdetta nuoreen Darja Paukkuun.
Teoksen ulkopuolinen kertoja noudattaa naturalistisen kerronnan konventioita. Pietin ja Darjan välisen fyysisen rakkauden naturalistinen kuvaus sisältää groteskeja piirteitä, samoin Pietin hidas sekoaminen tulee ilmi niin groteskin kielenkäytön kuin groteskien tapahtumienkin kautta. Myös Darjan murha on groteski teko. Murhatessaan Darjan Pieti astuu ihmisten lakien tuolle puolen, hulluutensa rajaamaan maailmaan. Juuri hulluuden puhkeamisen asteittaiset oireet kertomuksen edetessä ja lopulta Pietin synkän suunnitelman toteutuminen aiheuttavat teoksen tyylissä
kiinnostavan muutoksen. Teoksen loppua kohden tapahtuu lopullinen tyylillinen sublimaatio:
naturalistisessa kerronnassa ja Pietin diskurssissa jäljellä olevat groteskit piirteet väistyvät groteskin teon synnyttämän tyylillisen nousun seurauksena. Pietin ja Darjan tarina muuttuu balladiksi ja siirtyy kokonaisuudessaan subliimin piiriin kun Pieti astuu hulluuden kynnyksen yli. Subliimi ja groteski yhtyvät paradoksin kautta. Subliimin ja groteskin tarkastelu kulkee läpi koko teoksen rakenteen, henkilöiden sanojen käytöstä aina sisäistekijän asenteeseen. Balladin ja naturalismin, groteskin ja subliimin vuoropuhelu ohjaa myös teoksen luentaa, onhan tässä vuoropuhelussa kyse juuri teoksen tyyliä jatkuvasti määrittävästä rajankäynnistä.
Mukan proosatuotannon tärkeintä teemaa, rajalla olemista, lähestyn Bahtinin kronotoopin eli aikapaikallisuuden käsitteen kautta. Kronotooppi tarkoittaa tietyssä tilassa
tapahtuvaa, juonen kuljetuksen kannalta merkittävää tapahtumaa. Kronotooppi on usein paikkana ja aikana erityisellä tavalla latautunut, kuten lato juhannusyönä tai kirkon eteinen ennen vihkimistä.
Bahtinin tärkein kronotooppia käsittelevä tutkimus on kirjoituskokoelmanThe Dialogic Imagination (Voprosy literatury i estetiki) essee ”Forms of Time and of the Chronotope in the Novel” (”Formy vremeni i hronotopa v romane. Otšerki po istoritšeskoi poetike”). Erityisesti kynnyksen kronotoopin avulla on mahdollista tarkastella niin henkilön sisäisen maailman kuin ympäröivän todellisuudenkin rajoja. Tätä kautta Mukan tuotantoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymykset, rajaseudun problematiikka ja monet eettiset kysymykset, kuten insestin tematiikka, tulevat tarkastelun piiriin. Bahtinin romaaniteoriassa kronotooppi on keskeinen käsite tarinan ja henkilöiden maailmankuvan tarkastelussa. Kronotooppitilanteissa konkretisoituu myös Mukan proosatuotannon maailmankuva. Mukan tuotannon yhteydessä kronotooppi saa suomalaisen sisällön. Bahtinin Dostojevskin tuotannosta löytämät seurapiirisalongin, käytävän, kaupunkitalon eteisen ja vierashuoneen kronotoopit vaihtuvat Mukan tuotannossa kylän ja erämaan rajan, ladon, saunan, uskonnollisten seurojen, neitsytkamarin, navetan ja kohdun kronotoopeiksi. Kronotoopin merkitys muutoksen, koetteelle asettamisen ja uuden elämäntilanteen tiivistelmänä säilyy kuitenkin samana myös lappilaisen maalaisyhteisön kuvauksessa.
Mukan henkilöille onkin ominaista, että he elävät rajatilanteessa ja ovat
siirtymävaiheessa, uuden elämäntilanteen kynnyksellä. RomaanienMaa on syntinen laulu jaTabu päähenkilöt ovat samanaikaisesti niin naiseksi kasvun kynnyksellä kuin suuren elämänmuutoksen rajalla. MyösTäältä jostakin -romaanin päähenkilö on kasvukriisissä. Hän on tullut psyykkiselle rajalle joutuessaan puristuksiin yhteiskunnan vaatimusten ja sisäisen näkemyksensä kanssa.Täältä jostakin-romaanissa rajatilanne laajenee fantasian keinoin toteutettuun metamorfoosiin, jossa ihminen muuttuu henkipatoksi sudeksi. Inhimillisyyden rajat nousevat tarkastelun kohteeksi.
TeoksessaLaulu Sipirjan lapsista päähenkilö on palannut kotikyläänsä; hän kirjoittaa romaania suvustaan ja kotiseudustaan. Kyseisessä teoksessa merkittävin raja on outouden ja tuttuuden, sukulaisuuden ja vierauden välinen raja. Romaanin kirjailija kärsii ulkopuolisuudestaan ja pääsee kyläyhteisön jäseneksi vain nöyryytyksen ja häpeän kautta. Hän seisoo kotiseutunsa kynnyksellä saamatta lupaa astua sisään. Merkittävässä asemassa rajatilanteita tarkasteltaessa on myös
vanhurskaan ja synnillisen, ulkopäin määritellyn ja luonnonmukaisen elämän välillä tasapainottelu, ja sitä myötä henkisen ja ruumiillisen rajankäynti. Näiden seikkojen tutkiminen on tärkeää teosten Maa on syntinen laulu jaTabu kohdalla. Myös elämän ja kuoleman rajalla oleminen on
voimakkaasti läsnä teoksissaMaa on syntinen laulu,Täältä jostakin,Ja kesän heinä kuolee ja Kyyhky ja unikko. Aivan konkreettisesti elämä ja kuolema kohtaavat novellissa ”Ennen nukkumaan menoa”, jossa realistisen kerronnan rajat ylitetään vainajien valloittaessa päähenkilöinä toimivan pariskunnan yläkerran rakastellakseen siellä häiritsevän äänekkäästi. Rajatilanteet ovat luonteeltaan hyvin dynaamisia. Ne sysäävät tarinan liikkeelle, motivoivat sen käänteitä ja niiden avulla
tarinakokonaisuus pysyy yhtenäisenä.
Mukan proosatuotannon tärkeimmät teemat sijoittuvat balladigenrelle ominaisiin rajatilanteisiin. Rajatilanteiden tutkimisessa keskeistä on tarkastella sitä, mikä johtaa henkilön rajalle, mitä rajalla tapahtuu ja mihin rajatilanne johtaa. Kaikissa Mukan romaaneissa ja novelleissa on useita rajatilanteita, jotka liittyvät toisiinsa kertomusta eteenpäin vieden. Rajatilanteiden voi katsoa olevan tyypillisiä kronotooppeja niin balladeissa kuin naturalistisen kerronnan ja groteskin realismin yhteydessä. EsimerkiksiKyyhkyn ja unikon keskeinen rajatilanne on epäonnistuneeksi itsensä kokevan ihmisen joutuminen sivilisaation rajamaalle pohjoiseen pikkukylään, lapsuutensa maisemiin. Pieti Kolström on myös palannut menneisyyteen; hän on nykyisyyden ja menneisyyden rajalla, ajattomassa tilassa. Hän ei kykene tekemään mitään järkevää elämällään ja mielisairaus saa hänestä otteen. Pieti ei ole sopeutunut elämään etelän kaupunkiympäristössä, joten hänen on palattava takaisin kotikyläänsä. Rakkaus nuoreen Darja Paukkuun on yritys palata nuoruuteen, tavoittaa vielä elämä ja onni. Yritys epäonnistuu, jolloin synkkämielinen mies murtuu. Hulluuden rajan ylitettyään hän riistää rakastettunsa hengen, jonka jälkeen hän katoaa erämaahan petoeläimen
tavoin. Rajalle johtaa epäonnistuminen elämässä, rajalla tapahtuu mielenterveyden murtuminen ja murha, rajatilanne johtaa täydelliseen sulautumiseen pohjoisen armottomaan luontoon. Sivilisaation rangaistus ei tavoita rikollista, mutta Lapin talvi tavoittaa. Tällä tavoin mukkalainen rajatilanteiden dynamiikka toimii tarinan eteenpäin viejänä. Rajatilanteet jäsentävät myös kerrontaa.Kyyhkyssä ja unikossa Pietin mielenterveyden horjuminen näkyy selvästi kahden erilaisen Pietin kertoessa tarinaa vuorotellen. Tarinan ajassa aiemmin puhuvan, selväjärkisen Pietin kerronta on tyyliltään
konventionaalista minä-kerrontaa, kun taas hulluuteen vajoavan Pietin kerronta on lyyrillistä, voimakkaita vertauskuvia sisältävää ja epävakaasta mielentilasta viestivää. Lopulta hullun Pietin diskurssi saa vallan, jolloin lukija ymmärtää Pietin astuneen rajan tuolle puolen. Näin kerronnan rakenteen rajatilanteet ohjaavat myös teoksen luentaa.
Keskeistä tutkimuksessani on myös se, miten genrevaihtelu tulee esiin henkilöiden diskurssissa ja tarinan kerronnassa. Henkilöiden diskurssin tutkimisessa Bahtinin romaaniteorian avulla keskeistä on henkilöiden välisen dialogin, samoin kuin heidän sisäisen puheensa tarkastelu.
Romaanitaiteessa genrevaihtelun seurauksena syntyvä sosiolingvistinen heteroglossia (Bakhtin 2006d:326, ks. myös Danow 1991:25, 51–52) personoidaan romaanihenkilöihin ja heidän välisiinsä dialogisiin suhteisiin, jolloin tulee mahdolliseksi esittää niitä arvoja ja epäkohtia, joita kyseisessä teoksessa halutaan tuoda esiin. Mukan proosatuotannossa henkilöiden puhunnan rakentumiseen liittyy erityispiirteitä, kuten puheen estyminen, patoutuneen puhunnan monimerkityksisyys, hiljaisuuden merkitys, kollektiivisesti esitetty diskurssi ja erilaiset dialektiin liittyvät painotukset.
Mukan romaanihenkilöiden puhunnan tutkimiseen bahtinilaisittain liittyy myös toiseuden
ongelmien tarkastelua. Tämä on mahdollista kielen ja puheen rajamaita tutkimalla. Rajatilanteiden tarkastelussa on huomioitava niiden diskursiivinen vaikeus, puheen estymisen mukanaan tuoma paradoksi, se kuinka kirjoitetun kielen, puheen kuvaamisen avulla ilmaistaan puhumisen vaikeutta, kommunikaation estoisuutta. Kerronnan ja henkilöiden diskurssin ongelmien tarkastelun
merkityksellisyys rajatilanteiden tutkimisessa tulee esiin tarkasteltaessa edellä esitettyä
tutkimusongelmaa siitä, kuinka groteski kieli ja tapahtumat ikään kuin jalostuvat ylevätyylisiksi.
Tämä kysymys on mahdollista ratkaista juuri teoksissa esiintyvään genrevaihteluun sitoutuneiden henkilöiden puhunnan ja kerronnan tyylin tutkimisen avulla.
Bahtinin teorian mukaan ihminen syntyy vain toisen ihmisen vaikutuksesta, romaanihenkilö vain dialogista toisten romaanihenkilöiden kanssa. Toiseuden problematiikka haastaa myös ottamaan kantaa tutkittavien teosten eettisiin aspekteihin ja etenkin kysymykseen teoksissa esiintyvän polyfonian pohjimmiltaan eettisestä luonteesta. Teoksen eettiset kysymykset, arvomaailman puntarointi ja maailmankuvan muotoutuminen liittyvät ideologioiden koetteluun ja henkilöiden mielenmaiseman muutoksiin, joka tulee esiin henkilöiden dialogisissa suhteissa.
Polyfonisen romaanin kokonaisvaltainen luonne selittää myös Bahtinin teorian
kokonaisvaltaisuutta. Bahtinin romaaniteoria on varsin yhtenäinen kokonaisuus, joten lähes kaikki hänen teoksensa tulevat jossakin laajuudessa tutkimuksessani huomioiduksi. Tutkimuksessa selvitän, millaisia sisältöjä Bahtinin käsitteet saavat Mukan proosatuotannon maailmankuvaa
tarkasteltaessa. Vaikka Bahtinin romaaniteoria onkin tutkimukseni tärkeä teoreettinen runko, käytän lähdeaineistonani myös muuta kirjallisuustieteellistä tutkimusta.
Tutkin Mukan proosatuotannossa ilmeneviä dialogisia suhteita ja niiden kautta syntyvää polyfoniaa Bahtinin viitoittamalla tavalla: Tarkastelen Mukan proosadiskurssissa esiintyviä eri kirjallisten lajien ja tyylien dialogisia suhteita, jotka representoituvat kertojan ja henkilöiden puhunnoissa. Juuri kertojan diskurssin muutokset paljastavat usein balladigenren ja naturalistisen proosan vaihtelun tekstissä. Esimerkiksi teoksenMaa on syntinen laulu sisältämien balladirunojen lyyrinen, subjektiivinen ja identiteettiään vaihteleva kertoja polarisoituu
proosajaksojen jyrkän objektiiviseen ja ulkoisiin tapahtumiin keskittyvään kolmannen persoonan kertojaan. Bahtinin romaaniteorian käsitteiden, kuten henkilöiden dialogin sävyjen, niin sanottujen takaporttisanojen ja ”toisen” ääneen reagoivan puhunnan tutkimisen kautta tarkastelen paitsi henkilöiden välisiä suhteita, niin myös teosten genresidoksia sekä tyylipiirteitä ja -parodioita.
Takaporttisana on viimeistä sanaa edeltävä sana, joka jättää lausujalleen mahdollisuuden jatkaa itsensä tai tilanteensa määrittelyä. ”Toinen” tarkoittaa bahtinilaisittain reaalista toista henkilöä, mielensisäistä ”toista” ääntä tai ihmistä suurempaa voimaa (Jumala, paholainen, joidenkin Bahtin- tulkintojen mukaan myös ylempi yhteiskunnallinen ääni tai ”aikakauden” ääni).
Tutkimukseni intertekstuaaliset valinnat fokusoituvat sellaisiin
maailmankirjallisuuden teksteihin, joilla on tutkimuksessa esitettyyn syvä temaattinen yhteys.
Intertekstuaalisuus on tutkimuksessa tematiikkaa kokoavassa tehtävässä ja näin ollen Mukan tuotantoa selittävää. Jo edellä esitetyn perusteella on selvää, että tutkimuksessa tärkeä interteksti on Dostojevskin tuotanto siinä valossa kuin se Bahtinin teorian kautta esiintyy. Rinnastan useaan otteeseen Mukan tuotannon eri piirteitä Dostojevskin tuotantoon myös siksi, että Bahtin pitää Dostojevskin tuotantoa modernin romaanin huipentumana ja näin ollen tutkimukseni kohteina olevia teoksia on Bahtinin teorian selventämisen vuoksi hedelmällistä rinnastaa hänen tärkeimpään tutkimusaineistoonsa. Mukan proosan temaattinen yhteys Dostojevskin tuotantoon on niin ikään vahva. Bahtinin mukaan Dostojevski on uuden romaanigenren luoja. Kyseessä on genre, joka on sulattanut itseensä aiemmat kirjallisuuden genret ja jossa henkilöiden maailmankuvaa hallitsee rajatilanne, kynnyksellä olo, murros ja muutos. (Bahtin 1991:21, 33–35) Kyseessä on modernin maailman muutoksen, henkilöiden sisäisen maailman ja ulkoisen todellisuuden välisen ristivedon esittämisen poetiikka. Tämä tulee erityisesti esiin Bahtinin romaaniteoriassa genrejen
polarisoitumisessa ja sulautumisessa romaanimuodossa sekä raja- ja kynnystilanteen kronotoopissa, jossa puhuntaa hallitsee kaksiääninen, sisäisen ja ulkoisen ristiriidan repimä sana.
Sisäisen ja ulkoisen maailmankuvan ristivedon poetiikka hallitsee siis erityisesti Dostojevskin romaaneita, mutta sama on selvästi nähtävissä esimerkiksi William Faulknerin
teoksissa. Faulknerin ja Mukan tuotannosta välittyvässä maailmankuvassa on yhteneväisiä piirteitä, sillä kun Mukalla Lappi toimii miljöönä, jossa henkilöiden sisäiset intohimot ja ahdistus törmäävät yhteisön käsityksiin ja luonnonvoimiin, toimii Faulknerilla vastaavassa asemassa Yhdysvaltojen
”syvä etelä”. Mukan ja Faulknerin tuotannossa on selviä rakenteellisen tematiikan
yhteneväisyyksiä, jotka tuon esiin erityisesti Mukan teoksenJa kesän heinä kuolee ja Faulknerin teostenAbsalom, Absalom jaThe Sound and the Furykohdalla. Kummallakin kirjailijalla on myös kiinnostava oma ”ohjelmansa” fiktiivisen maailman luomisessa heidän rakentaessaan fiktion kautta eräänlaista kirjailijan työn mausoleumia. Edellä mainittuihin interteksteihin keskityn, mutta kukin tutkimuksessa tarkasteltu suppeampikin intertekstuaalinen viittaus perustellaan temaattisen kytköksen osoittamisella kyseisessä yhteydessä. Tutkimuksessa ei siis ole kysymys Mukan suomalaisen kirjallisuuden intertekstien kattavasta esittelystä, jollainen vaatisi oman laajan tutkimustyönsä.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys jakautuu kahteen toisiaan tukevaan
tutkimustraditioon. Bahtinin ja Freudin teoriat sivuavat usein toisiaan kirjallisuudentutkimuksessa erityisesti 1970-luvulta lähtien. Niin Bahtinin kuin Freudin myöhempi tutkimus on tarkastelussani tärkeässä asemassa. Tutkimuskysymysten kannalta tärkeimpiä Bahtin-tutkijoita ovat Michel André Bernstein, Gary Saul Morson ja Caryl Emerson sekä Michael Holquist ja Katerina Clark. Freudin teoriaa tutkimuksissaan käsitelleistä lähteistä mainittakoon Michel Foucault, René Girard, Juliana Schiesari, Kaja Silverman ja Slavoj Žižek. Roland Barthes, Julia Kristeva ja Mary Russo kuuluvat kumpaankin luetteloon. Genrevaihtelua tarkastelen paitsi Bahtinin teorian avulla, niin myös Satu Grünthalin balladitutkimukseen ja esimerkiksi David Baguleyn naturalismia käsittelevään
tutkimukseen nojaten. Subliimin ja groteskin käsitteitä avaan Edmund Burken, Wolfgang Kayserin, Jean-Franqois Lyotardin ja Bernard McElroyn teoretisointeja tarkastelemalla.
Karnevaalimaailmankuvaa ja groteskia realismia tutkin Bahtinin teorian avulla. Modernin parodian kysymyksiä valotan pääasiassa Ihab H. Hassanin, Linda Hutcheonin, Bond Johnsonin ja Margaret A. Rosen näkemysten kautta.
Freudin psykoanalyyttisestä käsitteistöstä tärkeimmiksi Mukan proosan tutkimuksen kannalta nousevat tabun käsite useine alakäsitteineen (insestikielto, eksogamian laki, pyhät orgiat jne.), melankolia, köyhtymisahdistus, narsismi, toistumispakko, kastraatiopelko, ambivalenssi, sadismi ja masokismi sekä korviketoiminta. Myös Freud tarkastelee ressentimentin käsitettä, jolloin
sen merkitys syvenee.7 Tabun käsitteen ohella tutkimuksen kannalta ensiarvoisen tärkeä on Freudin melankolia-analyysi, joka pitää sisällään traumaan perustuvan toistumispakon ja ressentimentin tarkastelun. Ilman näitä käsitteitä Mukan tuotannon tutkiminen jäisi ulkokohtaiseksi ja suppeaksi.
Edellä mainittujen käsitteiden sisällön selvitän käyttäessäni niitä tulkinnassa.
Bernsteinin ressentimentin käsite nousee Mukan proosatuotannon tarkastelussa tärkeään asemaan. Se valottaa Mukan kaikkien päähenkilöiden olemistapaa maailmassa.8
Ressentimentti on olennainen osa mukkalaista maailmankuvaa. Ressentimentti ei tässä yhteydessä ole siis Bahtinin termi vaan Bernsteinin Bahtinin teorian kautta käyttöön ottama, ja sen luonnetta on mahdotonta selvittää yhdellä sanalla: termin merkitys selviää parhaiten teostulkinnassa. Kyse on kuitenkin eräänlaisesta tuskallisesta ja tuhoisasta muistojen vangiksi jäämisestä, freudilaisittain traumaattisesta toistumispakosta, johon liittyy vihaa, katkeruutta, kateutta ja äärimmäistä ylpeyttä.
Muistojen vangiksi jääminen on myös bahtinilaisen dialogismin kieltä puhtaimmillaan.
Ressentimentti voidaan määritellä myös 1900-luvun ”mahdollistetuksi kurjuudeksi”
(Bernstein 1992:27–28), joka ammentaa voimansa muistoista, menneisyyden tapahtumista ja myös kirjallisuushistorian muistipankista. Se on eräänlainen kurjuuden pahansuopa ja moderni
kasvannainen, joka huutaa menetetyn kunnian ja ihmisarvon perään. Ressentimentti ammentaa parodisesta asenteesta aiempaan ja tätä kautta se nauraa kolkkoa naurua itselleen. Se on tekemisissä siis myös bahtinilaisen vakavanaurullisuuden ja karnevalistisen nurinpäin kääntämisen kanssa.
Karnevalistinen nurinpäin kääntäminen toteutuu myös genretasolla: Mukan tuotannossa on runsaasti parodisessa valossa esitettyjä vakavia lajityyppejä, kuten rukouksia, sotilasvaloja, juhlapuheita, marssilauluja, lehtiuutisointia jne. Nämä lajit ovat myös kirjallisuushistoriallisia muistumia, jollaisia Dostojevski käytti runsaasti tuotannossaan.
Tutkimukseni pääkysymys siis on: Millainen on Mukan proosatuotannosta välittyvä maailmankuva? Pääkysymykseen vastaan tarkastelemalla, millaisia merkityksiä aukeaa
genrevaihtelun, subliimin ja groteskin tyylin vuorottelun ja kynnystilanteissa ilmenevien dialogisten suhteiden kautta. Tämän tutkimusasetelman kokonaisuuden kautta aukeaa Mukan maailmankuvan poetiikka.
***
7 Myös René Girard puhuu ressentimentista.
8 Käytän kuitenkin ressentimentin käsitettä lähinnä Mukan miespäähenkilöiden tarkastelussa.Syntisen laulunjaTabun kohdalla painotan muita tulkinnallisesti tärkeitä seikkoja.
Tutkimuskohteenani on Timo K. Mukan proosatuotanto kokonaisuudessaan: pitkät proosatekstitMaa on syntinen laulu. Balladi(1964), Tabu(1965),Täältä jostakin. Romaani(1965), Laulu Sipirjan lapsista. Romaani (1966),Ja kesän heinä kuolee. Kertomus sairaudesta (1968) ja Kyyhky ja unikko (1970) sekä novellikokoelmatKoiran kuolema (1967) jaLumen pelko (1970), ja Tabun yhteydessä julkaistu novelli ”Sankarihymni”, samoin kuin novelli ”Katkelma laajemmasta laulelmasta” novellikokoelmastaRakastaa: Kaksitoista novellia rakkaudesta (1965) sekä
aikakauslehdissä julkaistut novellit ”Yöt” (1965), ”Liisa” (1967), ”Tyttö” (1967) ja ”Näin hetki sitten ketun” (1970). Mukan tuotanto käsittää yhteensä 19 novellia. Pääpaino tutkimuksessani on kuudessa pitkässä proosatekstissä ja muutamassa temaattisesti kiinnostavimmassa novellissa.
Kaikkia tekstejä tarkastelen kuitenkin tutkimuskysymysteni asettamassa laajuudessa.Maa on syntinen laulusaa sivumääräisesti tutkimuksessa suurimman painoarvon, sillä se havainnollistaa genrevaihtelua Mukan proosateoksissa parhaiten ja ilmentää näin Mukan perustematikan
kaksijakoista luonnetta.Syntisen laulunkohdalla sekä proosaosuudet että balladirunot ovat
tutkimuksen kohteena. NovellikokoelmaLumen pelko jaKyyhky ja unikkoilmestyivät kummatkin vuonna 1970,Lumen pelko toukokuussa jaKyyhky ja unikko marraskuussa. 9Ja kesän heinä kuolee teoksen jälkeen tarkastelen kuitenkinLumen pelonnovellia ”Epäsuoria vihjeitä Bert Plotkan
vaimolle”. Tämän jälkeen siirrynKyyhkyn ja unikonpariin, jonka jälkeen tarkastelenLumen pelko - kokoelman toista pidempää novellia ”Lumen pelko”. Näiden teosten kohdalla tarkasteluni ei siis pyri olemaan kronologinen vaan temaattisten seikkojen perustelema, sillä Bert Plotkan tarina sopii Kesän heinänjälkeen, kun taas lopuksi tarkastelemani Mukan novellit ovat hänen
proosatuotannossaan ilmenevän temaattisen ja rakenteellisen toiston kulminaatiopisteitä.Lumen pelonkolmatta novellia ”Susi” tarkastelenTäältä jostakin -teoksen yhteydessä niin ikään temaattisista syistä.
Timo K. Mukan kirjallisesta tuotannosta ei ole toistaiseksi julkaistu ainoatakaan kirjallisuustieteellistä väitöstasoista akateemista tutkimusta. Juha Ridanpään on tarkastellut
maantieteen alaan kuuluvassa väitöskirjassaanKuvitteellinen pohjoinen. Maantiede, kirjallisuus ja postkoloniaalinen kritiikki (2005) osana aineistoaan Mukan teoksiaTäältä jostakin,Lumen pelkoja Kyyhky ja unikko.10 Lisensiaatintutkimuksia Mukan tuotannosta on tehty kaksi: Hannu Rahikaisen Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu. Teoksen syntyprosessi, tulkinta ja suhde kirjailijan
maailmankatsomukseen (1986) ja Elina ArmisenKeskeneräisiä kertomuksia. Identiteetit ja romaanimuodon refleksiivisyys Timo K. Mukan teoksissa Laulu Sipirjan lapsista ja Kyyhky ja
9 Juhani Niemen kyseisten teosten arvostelut 10.5.1970 ja 8.11.1970Helsingin Sanomissa kertovat julkaisujärjestyksen.
10 Ridanpää tarkastelee Pentti Haanpäätä, Timo K. Mukkaa ja Rosa Liksomia pohjoisen kaunokirjallisen perinteen rikkojana.
unikko (2004). Myös Mukkaa käsitteleviä pro gradu -tutkielmia on viimeaikoina kirjoitettu
enenevissä määrin.11 Mukka-tutkimukselle on siis vaativa tilaus. Aiemman tutkimuksen vähäisyys tekeekin kohteestani sekä innoittavan että vaikean. Tarkasteltavanani on kirjallisuus, jota eivät aiemmat tulkinnat paljoakaan aukaise tai rasita. Tutkimukseni teoreettisten painopisteiden ollessa Bahtinin romaaniteoriassa ja Freudin psykoanalyyttisessä teoriassa ei aiempien tutkimusten vähäisyys ole ongelma. Laaja kansainvälinen Bahtin- ja Freud-tutkimus antaa työni pohjaksi tukevan aineiston.
Väitöskirjani nimestä, Olen maa johon tahdot. Timo K. Mukan maailmankuvan poetiikkaa, on luettavissa tutkimuksen keskeiset teemat ja sen suhde Mihail Bahtinin pääteokseen.
Nimestä kuvastuu Mukan maailmankuvan kannalta keskeinen toiseen suuntautuminen, minän ja sinän dialogi ja sen vaikeus, yhtä lailla rakastetun puoleen kääntyminen kuin maan puoleen kääntyminen. Novellin ”Yöt” kertoja sanoo: ”Olen hulluna tähän maahan. Nyt jo pelottaa, että joudun joskus muuttaman täältä. Ikävä tulee jo nyt kun ajattelee. – – [e]n koskaan lähde tästä maasta.” (Mukka 1965b:213) Maa on rakastaja, maa on naisen kohtu, maa on rakastettu ja kaivattu koti erämaan laidalla. Maa on viimeinen leposija – maaksi me jälleen tulemme. Maasta kumpuaa halu yhteyteen ja yhdyntään, halu voittaa niin sielullinen kuin fyysinenkin koti-ikävä. Halu tulla luoksesi, tulemisen tila, kynnyksen ylityksen hetki. Veripunaisen rakkauden, syntymän ja kuoleman liitto. Tuskan koskettama ihmiselon kauneus.
2. Polyfonia Mukan tuotannossa – avain sielunmaisemaan ja maailmankuvaan
Mukka kuvaa romaaneissaan ja novelleissaan muutoksessa ja murroksessa olevia ihmisiä. Hänen proosassaan yhdistyvät kyläyhteisön verkkainen elämänmeno ja sen pinnan alla kytevä inhimillisten rajatilanteiden lataus. Mukan proosan kerronnallinen jännite syntyy
genrevaihtelun kautta. RomaanissaMaa on syntinen laulu balladirunojen kertoja ymmärtää tarinan henkilöitä ja sallii heidän sieluntilojensa paljastumisen, kun taas naturalististen proosaosuuksien kertoja on etäännyttänyt henkilöt yllättävätkin juonenkäänteet sallivan välimatkan päähän ja ulkoistanut henkilöiden puhunnan niin, että mielensisäisestä kertoo usein enemmän puheen patoutuminen, kehonkieli ja maiseman sävyt kuin puhe itse. Kertojan asennoituminen tarinaan ja henkilöihin, samoin kuin henkilöiden diskurssin tyyli ja sävy muuttuvat Mukan proosassa niin ikään
11 Tarkemmat tiedot graduista löytyvät omasta luettelostaan lähdeluettelon jälkeen.
genrevaihtelun myötä. Kertojan ja henkilöiden näkökulman kysymykset ovat näin myös viimekädessä sidotut genren kysymyksiin.
Genrevaihtelun suoman kerronnan näkökulmien vaihtelun seurauksena henkilöiden rajatilanteita, heidän ongelmiaan ja kärsimyksiään lähestytään kerronnassa monityylisesti. Eri genret tarjoavat romaanikokonaisuuteen erilaisia, henkilöiden ja kertojan puhuntaan sitoutuneita sosiolingvistisiä arvovarauksia, kuten Mihail Bahtin sanoo:
Kaksiäänisyys, joka on löydettävissä proosamuodosta, on aivan omanlaistaan. Kaksiäänisyys saa voimansa ja dialogisen moniselitteisyytensä romaanitaiteen rikkaasta maaperästä [genrejen moninaisuudesta], ei yksilöllisistä ristiriidoista, väärinymmärryksistä tai vastakkainasetteluista (kuinka traagisia tai hyvin rakennettuja ne ihmiskohtaloihin sitten ovatkaan) – – romaanissa kaksiäänisyys ulottaa juurensa syvälle perustavanlaatuiseen sosiolingvistiseen puheen monimuotoisuuteen ja monikielisyyteen. (Bakhtin 2006d:325–326, suomennos ja huomio hakasuluissa minun)12
Eri genrejen tyylikirjon tarjoamassa, aidossa sosiolingvistisessä fiktiivisessä ympäristössä on mahdollista esittää monipuolinen ja kompleksinen maailmankuva. Tätä kokonaisuutta Bahtin seuraajineen tutkii tarkastelemalla romaanidiskurssissa esiintyvien eri kirjallisten tyylien dialogisia suhteita, jotka representoituvat kertojan ja henkilöiden diskurssissa.
(Bakhtin 2006d:304, Morson&Emerson 1990:317–318, Lodge 1990:22) Mukan teosten maailmassa henkilöiden olemassaolo määrittyy sen mukaan, miten heidän kommunikatiivinen suhteensa toisiin henkilöihin ja sitä myötä omaan itseen onnistuu. Erityisen selvästi tämä tulee esiin teoksissa, joissa päähenkilö kirjoittaa kirjailijana omaa tarinaansa. Kertomuksen kaikki rakenteet läpäisevä dialogi toteutuu näissä teoksissa esiintyvän puheen estymisen, vieraan sanan resonoitumisen sankarin omassa sanassa ja moniäänisen kerronnan kautta. (Ks. Holquist 1990:27–39)13
Bahtin tarkastelee romaaniteoriassaan henkilöiden välisten dialogisten suhteiden nyansseja tiettyjen käsitteiden avulla, joista tärkeimpiä tämän tutkimuksen kannalta ovat kaksiääninen sana, sisäisesti poleeminen sana, takaporttisana ja läpivalaiseva sana. Käsitteiden käyttö täsmentyy Mukan teosten tulkinnassa, mutta niiden merkitys ja toimintaperiaate on hyvä selvittää jo etukäteen. Henkilöiden välisten suhteiden dialogisuus ilmenee puheen tasolla juuri kaksiäänisenä sanana (Bahtin 1991:267, 274–287), joka suuntautuu kohti toisen sanaa ja vierasta puhetta. Kun sanasta tulee kahden äänen taisteluareena, toisen ääni tunkeutuu esimerkiksi romaanin päähenkilön puheeseen ja muuttaa hänen oman puheensa vieraaksi, parodiseksi, ivalliseksi,
liioittelevaksi ja pilkalliseksi hänelle itselleen. Kaksiäänisen sanan luonne voidaan nähdä myös
12 ”The double-voicedness one finds in prose is of another sort altogether. There – on the rich soil of novelistic prose – double-voicedness draws its energy, its dialogized ambiguity, not fromindividual dissonances, misunderstandings or contradictions (how ever tragic, however firmly grounded in individual destinies) – – in the novel, this double- voicedness sinks its roots deep into a fundamental, socio-linguistic speech diversity and multi-languagedness.” (Bakhtin 2006d:325–326)
13 Bahtin ei koskaan käyttänyt jälkimaailman suosimaa dialogismi-termiä itse. (Holquist 1990:15) Dialogista ja dialogismista ks. myös de Man 1983:99–107.
laajemmin kirjallisuuden lainaluonteen ja vieraannuttavan välimatkan tarkastelun välineenä.
Kaksiäänisen sanan luonteessa merkittävää on sen varautuneisuus, joka liittyy myös elimellisesti ressentimentin ja vakavan, genremuuntelusta syntyvän parodian käsitteisiin. Näin siksi, että tyylittely ja varautunut suhtautuminen aiempiin genreihin ja kirjallisiin asetelmiin on olennainen osa ressentimentia ja modernia parodiaa; ne syntyvät ja elävät lainaluonteisina,
kirjallisuushistoriallisen muuntelun alaisina. Vain sellainen sana, joka joskus on ollut vakava ja ehdoton, voi muuttua varautuneeksi ja kaksiääniseksi, sillä vain tällainen sana pystyy reflektoimaan omaa sisältöään ja merkitystään. (ks. Bahtin 1991:274) Niin ressentimentin kuin modernin
parodiankin käsitteisiin palaan tuonnempana.
Vierasta sanaa romaanihenkilön puheessa (sisäisessä puheessa ja myös ääneen lausutussa dialogissa) heijastelee sisäisesti poleeminen sana (Bahtin 1991:294–297). Se vilkuilee vihamielistä toista sanaa ja käyttää apunaan, pakoon pääsyn välineenä,takaporttisanaa(ibid.:332–
337, 344). Sisäisesti poleemisen sanan toiminta on niin ikään nähtävissä jatkossa, kun tarkastelen Dostojevskin kellariloukkolaisen suhdetta itseensä ja siihen kirjallisuushistorialliseen perintöön, josta henkilöhahmo on syntynyt. Sisäisesti poleeminen sana on romaanidiskurssissa niin ikään modernin parodian ilmentymisväline. Vieraan sanan jännittynyt ennakointi ja siihen reagoiminen (niin puheen kuin genrenkin tasolla) on ressentimentin ilmenemisessä tyypillistä ja luontaista.
Takaporttisana on jatkuvasti läsnä niin kellariloukkolaisen kuin usean Mukan romaanihenkilön diskurssissa, sillä heidän olemistapaansa määrittää mahdollisuus sanoa omasta itsestä viimeinen sana. Heidän puheensa takaportillisuus mahdollistaa itsenäisen, lukkoon lyömättömän
henkilöhahmon synnyn; he ovat kapinassa ja oppositiossa, lopullista määrittelyä karttavia, niin genretasolla kuin romaanin dialogin tasolla.
Polyfonisen romaanin synnylle tärkeä käsite onläpivalaiseva sana.(Bahtin:345–346, 355, 364, 376) Bahtin katsoi Dostojevskin kehittäneenIdiootin ruhtinas Myškinin läpivalaisevan sanan kantajaksi.14 Hän on henkilö, joka pystyy ”aktiivisesti ja vakuuttavasti puuttumaan toisen henkilönsisäiseen dialogiin ja auttamaan häntä tiedostamaan oman äänensä” (ibid.:345). Tämä on nähtävissä kiinnostavasti myös Mukan henkilöiden puhunnassa, kuten jatkossa osoitan. Kaikissa Dostojevskinkaan romaaneissa ei ole niin selvää läpivalaisevan sanan kantajaa kuin Myškin, mutta sankarin ääneen vaikuttavia toiseuksia kyllä. Bahtinin näkemyksen mukaan romaanimuodon tyylien ja sävyjen rikkauden sekä geneerisen varioivuuden avulla on mahdollista synnyttää
henkilöhahmoja, joiden diskurssista kuultaa läpi kirjallisuushistorian lajityyppirunsaus. Tästä syntyy elävä puheen vastakkainasettelu, ”taistelevien ja sisäisesti jakautuneiden äänten polyfonia”
14 Ruhtinas Myškinin voi nähdä kristushahmona, myös parodisana sellaisena.
(ibid.:356). Bahtinin voi siis katsoa ajatelleen, että moniäänisen romaanin päämääränä on toisiinsa sulautumattomien äänten kautta syntyvä yhteisyyden kokemus ja ylistys. Kun puhutaan
polyfoniasta,nähdään romaanihenkilö juuri tämän moniäänisen dialogin synnyttämänä
täysiarvoisena tietoisuutena. Tuomitsevaan ”toiseen” reagoimisen voi katsoa muuttuvan yksilön vahvaksi ääneksi missä tahansa sosiaalisessa todellisuudessa. Bahtin korostaa yksilön merkitystä kuorossa, yksilön, joka ammentaa aiempien yksilöiden (kirjallisissa todellisuuksissa eläneiden) kokemusmaailmojen kokonaisuudesta. Tässä myös toteutuu eräällä merkittävällä tasolla Bahtinin taiteellinen maailmanmalli.15
Bahtinin mukaan Dostojevski pystyi romaanituotannossaan esiintyvän laajan lajikirjon avulla luomaan luonteeltaan yleisinhimillisiä, yllättäviä ja seikkailullisia tilanteita. (Bahtin
1991:155–156) Myös Mukka luo runsaasti genrevaihtelua sisältävissä teoksissaan kriisi- ja rajatilanteita, jotka lopulta koettelevat ”ideaa ja idean ihmistä”, ihmistä ihmisessä ja inhimillistä ymmärrystä. Bahtinilainen ”idea” tarkoittaa henkilöhahmoa kannattelevaa pääteemaa (esimerkiksi yhteisön syrjimäksi joutuminen) ja ”idean ihminen” on idean valtaama ihminen (Bahtin 1991:43), henkilö jota hallitsee jokin tietty aihe, esimerkiksi kostonhimo tai mustasukkaisuus. Tapahtumien kulminaatiopisteinä Mukan tarinoissa toimivat kronotooppiset tilanteet, erityisesti kynnyksen kronotooppi, jossa sankarin ideaa eli sankarin edustamaa syvintä merkitystä koetellaan (esimerkiksi Syntisen laulunMartan päätöstä olla menemättä naimisiin Kurki-Pertin kanssa taiSipirjan laulun kirjailijan päätöstä päästä sisään kyläyhteisöön). Kronotooppitilanteen tyyli ja tarkoite määräytyvät genrevaihtelun mukaan;Syntisessä laulussa kosimistilanteen kynnyksen kronotooppi liittyy
balladigenreen, kun taas viettelytilanteiden ladon kronotooppi liittyy Bahtinin mainitsemaan syöverinaturalismiin. Kerronnan diskurssin kannalta merkittävää on, että kronotooppitilanteessa aika jähmettyy hetkeksi paikoilleen henkilöiden sanojen törmätessä toisiinsa. Tästä pysähtyneestä, konfliktisesta hetkestä aika lähtee kulkemaan uuteen suuntaan. Bahtinin teorian tärkeimmässä ja arvoituksellisimmassa termissä, polyfoniassa, kiteytyy juuri teoksen kertojan asenne sekä
henkilöiden välisen dialogin välittämä maailmankuva, jotka ovat sidotut genrevaihteluun. Michael Holquistin osuvassa polyfonian määritelmässä teoksen tekijä antaa teoksen henkilöille
itsenäisyyden, jolloin he ovat ”minän” asemassa, vastustamassa väitteitä, joita auktoritaho heistä tekstissä esittää kertojana ja /tai toisten henkilöiden kautta. (Holquist 1990:34)16
15 Käsitteet maailmankuva ja bahtinilainen maailmanmalli on syytä erottaa toisistaan: Mukan proosan maailmankuva tarkoittaa hänen tuotannostaan välittyvää, fiktiivisen maailman kokonaiskuvaa. Bahtinilainen maailmanmalli taas tarkoittaa polyfonisen eli moniäänisen romaanin osanottajien vastuullista dialogismia romaanin diskurssissa (puhunnan kokonaisuudessa).
16 The Author of the Novel, for instance, can manipulate the other not only as an other, but as aself. This is, in fact, what the very greatest writers have always done, but the paradigmatic example is provided by Dostoevsky, who so
Mukan proosateosten genrevaihtelun kartoittamisen kautta mahdollistuu teosten kerronnan ja henkilöiden diskurssin analysointi, erityisesti juuri kronotooppitilanteissa. Mukan proosatuotannossa genrevaihtelun kautta esitetään tarinoista välittyvän maailmankuvan eri puolet.
Tällöin tutkimuksen perimmäiseksi kohteeksi kohoaa lappilainen elämä, jossa yksilön elämä ja toiveet törmäävät yhteisön käsityksiin ja luonnonvoimiin. Mukan esittämä maailmankuva näkyi myös hänen kirjailijan elämässään, jossa yksilöllinen kirjallinen näkemys törmäsi yhteisölliseen vastarintaan ja sulkeistamiseen. Mukkalainen maailmankuva on pessimismin ja tietyssä määrin myös determinismin hallitsema. Tästä peruspessimismistä versoo kuitenkin toivo paremmasta huomisesta, joka usein kiteytyy uuden elämän syntyyn. Samoin pessimismistä ponnistaa rehevä, usein seksuaalisuuteen sidottu huumori. Myös Mukan teosten traagisen kauneuden alkuperä on elämän raskauden, ihmisen perimmäisen yksinäisyyden, kuoleman vääjäämättömyyden ja luonnon armottomuuden kokemuksessa. Teokset ovat yhteiskuntakriittisiä, yksilön itsemääräämisoikeutta ja yhteisöllistä vastuuta korostavia. Mukkalainen maailmankuva on myös pasifistinen, uskonnollis- mystinen ja osin myös kommunistisviritteinen. Maanis-depressiivisyyden oireet ja melankolian merkit olivat selvästi nähtävissä Mukan elämää hallinneessa kaksinaisuudessa; äärimmäisen tuotteliaat ja innovatiiviset kaudet vaihtuivat apaattiseen masentuneisuuteen ja juomakierteisiin.
(Paasilinna 1974:118, 125, 129–130) Mukan elämän kaksijakoisuus näkyy myös hänen tuotannostaan välittyvässä maailmankuvassa.
Bahtinilaisessa polyfoniassa on lopulta kyse teoksen esittämän maailmankuvan tarkastelusta.Dostojevskin poetiikan ongelmia -teoksessa Bahtinin perimmäinen tarkoitus on osoittaa Dostojevskin tuotannon polyfoninen luonne. Tarkastellessaan Dostojevskin romaanien genreperimää, niiden heteroglossiaa ja ideologiaa, karnevalistisia piirteitä, kronotooppeja ja lopulta kerronnan ja henkilöiden puheen läpäisevää dialogismia, Bahtin pyrkii osoittamaan Dostojevskin taiteellisen omintakeisuuden. (Bahtin 1991:384) Hän pyrkii osoittamaan polyfonisen taideajattelun toimintatavan käytännössä, samoin kuin sen, kuinka tämä ajattelu yltää ”sellaisiin ihmisen
ulottuvuuksiin, ennen muuta [ajattelevaan inhimilliseen tietoisuuteen ja sen olemassaolon dialogiseen sfääriin], jota [monologisesta positiosta] ei voi omaksua [taiteellisesti]” (ibid.).
Millainen sitten on polyfoninen romaani ja millaista on polyfoninen taideajattelu?
Bahtin ei määrittele polyfoniaa missään vaiheessa yksiselitteisesti; hän eksplisiittisesti kieltäytyy määrittelemästä sitä. (Morson&Emerson 1990:231)17 Tämä johtuu siitä, että hän kartoittaa polyfonisen romaanin olemusta koko Dostojevski-tutkimuksensa laajuudelta. Tutkimuksen
successfully permits his characters to have the status of an “I” standing over against the claims of his own authorial other that Bakhtin felt compelled to coin special term “polyphony” to describe it. (Holquist 1990:34)
17 Ks. polyfonian määrittelmisen vaikeudesta myös Emerson 1997:130–133 ja Malcuzynski 1984:78.
