Kone, halukone, virta ja koodi

Kaikesta huolimatta Deleuzen ja Guattarin tapa edetä L’Anti-Œdipessä ei ole missään tapauksessa helppo.

He käyttävät tahallisen ”epäakateemista” kieltä sekä metaforia. Metaforista he vieläpä alleviivaavat, että nämä eivät itseasiassa ole metaforia²⁸³. Tämä pitäisi ehkä ymmärtää niin, että tietyissä asioissa on suoraa samankaltaisuutta ilman abstrahointia tai niiden välillä vallitsee isomorfia²⁸⁴. On hyvä tähdentää Deleuzen pyrkivän ajattelemaan asioita samalla tasolla, olivat ne sitten niin sanotusti teoreettisia tai käytännöllisiä.

Taso on kuitenkin täynnä pienempiä tasoja, jotka limittyvät ja muodostavat moneuden. Joka tapauksessa teoksen koko näkökulma on selkeää jatkoa Deleuzen aikaisemmissa kirjoituksissa muotoilemaan filosofiaan (sekä tietenkin myös Guattarin ajatuksille). Koneen käsitteen määrittely voi avata hieman ajatusta ”ei-metafoorisista” käsitteistä. Tässä kannattaa aluksi lainata Claire Colebrookia:

280 David Harveyn mukaan (Harvey 2006) Marx otti Das Kapitalissa (eng. Marx 1982) vakavasti porvarillisten taloustieteilijöiden teoreettiset oletukset ja rakensi niiden pohjalta oletuksen siitä, mitä näistä seuraa ja mihin kapitalismi on menossa. Esimerkiksi Kapitalin ensimmäinen osa rajaa tietynlaisen teoreettisen kehikon, jota sitten laajennetaan toisessa ja kolmannessa osassa.

Deleuze ja Guattari pyrkivät selvästi jotakuinkin samanlaiseen prosessiin.

281 Lazzarato 2011, 36–38. Talouden analyysiin siis liitetään subjektiviteetin tuottaminen, elämän muodot, tapojen moraali sekä halu. (Mt. 37.)

282 Deleuze 1991, 45; 1993, 34–35; Lazzarato 2011, 37; myös Holvas 2002. Hume korostaakin yhteiskunnan pohjautuvan instituutioille, jotka ovat positiivisia toimintojen malleja. Itseasiassa Humen mukaan laki olettaa instituution jota se rajaa.

(Deleuze 1991, 45–46; instituutioista Deleuzella ks. luku 3.9.) Tarkkaan ottaen Deleuze ja Guattari toteavat, että yhteiskuntasopimusteorioissa yhteiskunnan taustalla on ”järjestys-sana” (Deleuze & Guattari 2010b, 81).

283 Deleuze & Guattari 1973, 7; 2010, 15.

284 Thanem & Linstead 2006, 43. Tämä liittyy myös Deleuzen kritiikkiin ”representaatiota” kohtaan.

”Jos koneen käsite olisi metafora, silloin toteaisimme, että meillä on ’elämä sellaisenaan’ ja tämän lisäksi koneen figuuri, joka representoisi tai kuvaisi elämää. Deleuzelle ja Guattarille ei kuitenkaan ole olemassa elämää sen suhteiden ulkopuolella. Meillä on representaatioita, kuvia ja ajatuksia juuri sen takia, että meillä on ’koneellisia’ yhteyksiä: silmä yhdistyy valoon, aivot yhdistyvät käsitteeseen ja suu kieleen […] Elämä on koneellisten yhteyksien leviämistä, jossa mieli tai aivot ovat yksi (hienostunut) kone muiden joukossa.”²⁸⁵

Koneella tarkoitetaan teoksen yhteydessä mitä tahansa liitäntää tai ottoa. Deleuze ja Guattari kuvailevat esimerkiksi äidin rinnan ja vauvan suun yhteyttä koneena ja koneellisena prosessina. Koko teoksen pohjana ovat juuri nämä koneelliset prosessit, otot erilaisista jatkuvasti muuttuvista ja yhtyvistä ”virroista”

(flux)²⁸⁶. Taustalla piilee jo aikaisemmin mainittu ajatus virtuaalisuudesta ja sen aktualisoitumisesta (2.4.):

todellisuus näyttäytyy virtana (hyle). Virtaan kuuluvat kaikki materia, energia, resurssit, joita ei ole vielä muotoiltu, ylikoodattu tai territorialisoitu (jaettu ja järjestetty). Tärkeää on huomata, että tähän liittyvät myös ruumiin, psyykeen sekä sociuksen alueet, jotka edeltävät tai ohittavat subjekti-objekti –jaottelun.²⁸⁷ Kone tuottaa myös toistoa juuri Deleuzen käsittämässä muodossa (2.4.–2.5.): toistoa erona, erilaisen paluuna, joka käsittää uniikkien ja keskenään vaihtamattomien singulariteettien tulemisen²⁸⁸.

Todd May tiivistää koneen käsitteen toimivan eri tasoilla: yksilön, yhteiskunnan ja valtion, sekä ”esi-individuaalin” tai yhteisöjen ja henkilöiden välillä²⁸⁹. Colebrookin mukaan taas tarkoituksena on tuottaa teoriaa, joka ei oleta ennalta tiettyjä identiteettejä ja kokonaisuuksia (”luonto”, ”ihminen”) tai päämääriä.

Koneella ei ole subjektiviteettia tai organisoitua keskusta, se on vain yhteyksiä ja tuotantoa sekä tuotetta, jota se tekee. Koneella ei ole perustaa ja se on jatkuvasti tulossa toiseksi, eli Deleuzen ja Guattarin termein

”reterritorialisoitumassa”. Kone ei ole muuta kuin yhteytensä, kukaan ei ole tehnyt sitä, eikä sitä ole tehty mitään varten.²⁹⁰ Kaikki elämä, organismit ja niin edelleen ovat koneellisia kokoomia. Tekninen kone, eli arkikielen kone eroaa Deleuzen ja Guattarin ”metafyysisestä” koneesta siinä, että se tarvitsee aina ulkoisen vaikuttajan, vaikutuksen tai liikuttajan.²⁹¹

285 Colebrook 2002a, 56. Tämä tiivistys on itse asiassa hyvä esitys myös koko Deleuzen representaation kritiikin taustasta.

286 Readin mukaan Deleuze ja Guattari tarkoittava periaatteessa suhteita (Read 2008, 149).

287 Ks. Young et al. 2013, 126–127. Deleuze ja Guattari erottelevat toisistaan ”mekanismin” ja koneen. Mekanismi on organisoidumpi kokonaisuus, joka voidaan palauttaa esimerkiksi sen yhteyksien joukkoon. Mekanismi onkin ”koneen pysähtynyt tila” nykyhetkessä. (May 2005, 123, 125.)

288 Deleuze 2001, 7; ks. myös Dosse 2012, 127.

289 May 2005, 121–122; Myös Deleuze & Guattari 1980, 10; 2010b, 4.

290 Colebrook 2002a, 55–56. ”Ajatelkaa polkupyörää, jolla ei selvästi ole ‘päämäärää’ tai ‘intentiota’. Pyörä toimii vain, kun se liitetään toiseen koneeseen, esimerkiksi ihmisruumiiseen, ja näiden välinen tuotanto voidaan saavuttaa vain yhteyksien avulla. Ihmisestä tulee

‘polkupyöräilijä’ kytköksessä tähän koneeseen, ja polkupyörästä tulee ‘kulkuneuvo’.” (Mt., 56.) ks. myös May 2005, 122, 125; Guattari 2015, 318.

291 Deleuze & Guattari 1973, 39–40; 2010a, 45. Ks. myös Bogue 2001, 92.

Koneiden liittymisessä yhteen tuottuu (eräänlaisena ”automaattisena tuotantona”) aina jotain: ”koneiden vaikutuksia”²⁹². Näitä vaikutuksia ovat esimerkiksi assosiaatiovirrat sekä katkokset. Kone siis myös säätelee jatkuvuutta. Katkokset ilmenevätkin tuottavina, sillä ne ovat aina samalla yhdistämisiä. Tämä liittyy Deleuzen erojen metafysiikkaan, jossa ajatuksena on nähdä ero positiivisena. Kone on myös aina koneen kone ja niin edelleen, esimerkiksi suu-vatsalaukku –kierron koneessa toimii monia pienempiä koneita ja ylemmällä tasolla ruoansulatuskone.²⁹³ Mille Plateaux’ssa Deleuze ja Guattari esittävät, että koneellinen kokooma koostuu esimerkiksi erilaisista virroista ja sen nopeuksista, niin suhteellisista hidastumisista kuin nopeutumisista, rappiosta ja tiivistymisestä. Kokooma onkin moneus ja toisaalta kokooma on kääntynyt kohti tasoja eli organismia, symbolista järjestystä tai subjektia.²⁹⁴

Mitä sitten tapahtuu virroissa? Niissä liikkuu koodia ja virta koodautuu, kun otot ja irrottamiset yhdistyvät.

Koodi tarkoittaa Deleuzelle ja Guattarille esimerkiksi geenin koodia tai rahaa, mutta myös erilaisia merkityksiä, joita siirtyy jatkuvasti. (ks. myös 2.6.) Se on myös halua: ”kone pysyy haluna, ja tämä on koodattu koneeseen”. Koneessa on koodia samalla kun siinä on elin, liitos ja virta. Jussi Vähämäki lisää koodauksen tarkoittavan myös tulkintaa kun Jason Read taas pitää myös traditiota sekä tuotannon ja sen jakautumisen sääntöjä ja määräyksiä koodina²⁹⁵. Myös tiedostamaton on koodia: jo Jacques Lacanilla tiedostamaton ilmenee ketjuina ja merkkeinä, moniäänisenä jargonina. Näin halu liittyy koneisiin: halun tuottaminen on ”merkin ainoa tarkoitus”. Kun koodien ketjut sekoittuvat, tuottuu lisäarvoa. Mille Plateaux –teoksessa esimerkiksi primitiivinen yhteisö tuottaa moniäänistä koodia, jolloin koodin voi nähdä olevan sosiaaliskulttuurisen merkityksen ketju.²⁹⁶ Tiivistäen sanottuna koodi edellyttää, että on ”täysi ruumis”, joka kannattelee (territorialisuutta) virtojen jakoja ja alueita (segmenttejä) sekä tietysti despoottinen merkitsijä, josta koodiketju on riippuvainen²⁹⁷.

Koodin käsitteen ja muutenkin Deleuzen ja Guattarin analyysien kannalta tärkeitä termejä ovat territorio ja territorialisointi. Territorio on kuitenkin pikemminkin akti, joka territorialisoi miljöitä jatkuvasti. Miljöö tarkoittaa kappaletta aika-tila –virrasta, sitä voi pitää luultavasti lähimpänä konkreettisena ympäristönä (eläimen tai ihmisen näkökulmasta). Miljöiden välillä ilmenee koodien kääntämistä, mutta myös assosiaatiota (”assosiaatiomiljöö”)²⁹⁸. Territorio siis dekoodaa eli purkaa koodia. Yhteiskunnalliset koneet,

292 Deleuze & Guattari 1973, 7; 2010a, 15; Tynan 2009, 31–32.

293 Deleuze & Guattari 1973, 43–44, 50; 2010a, 49, 55. Ks. myös esim. May 2005, 124–125.

294 Deleuze & Guattari 1980, 9–10; 2010b, 4. Tässä yhteydessä Deleuze ja Guattari käyttävät myös termiä ”kerrostuma”

(strates).

295 Ks. Vähämäen kommentti: Deleuze 1992, 19, viite 1, suomentajan huomautus; Read 2008, 142. Fredric Jamesonin mukaan (1997, 398) koodi eroaa myöhemmin käsitellystä aksioomasta siinä, että koodi vaatii uskoa, kun aksiooma taas ei (se ei vaadi toista aluetta, johon viitata tai vedota toimiakseen) (ks. myös Read 2008, 146).

296 Deleuze & Guattari 1973, 44–46, 174; 2010a, 51–52, 172; 2010b, 52–55, 62–66, 209; myös Colebrook 2002b, 130.

297 Deleuze & Guattari 1973, 390–391; 2010a, 370.

298 Esimerkiksi kalan noustessa maalle, vesi näyttäytyy assosioituna miljöönä, sillä maalla kala kantaa vettä sisällään (Deleuze

& Guattari 2010b, 55).

kuten esimerkiksi valtio, myös re- ja ylikoodaavat, eli uudelleen koodaavat ja suoraan koodaavat

”vanhemman” tai ”alisteisen” koodin päälle.²⁹⁹ Territorialisaatio taas tarkoittaa yksinkertaistettuna biologisten vaistojen sekä mekaanisten (voima, miljöö) tai koneellisten ilmiöiden pysäyttämistä ja niiden organisointia. Tarkoitus on saada ne toimimaan territorion hyväksi. Elolliset olennot toimivat näiden ilmiöiden keskellä ja pyrkivät asettamaan ja ilmaisemaan itsensä sekä suhteutumaan kaoottisten voimien edessä. Territorialisaatio voi tapahtua alistavan kokooman taholta, mutta ei välttämättä.

Deterritorialisaatio taas ”on funktion” tai toiminnan ”muutosta tai voimien uudelleen ryhmittelyä”.³⁰⁰ Koneista, halusta ja yhteiskunnasta muovautuu halukonekokoelma. Deleuzen mukaan halu on

”asignifioitujen merkkien järjestelmä”, jonka kautta tiedostamattoman virrat tuotetaan sosiaalisen alueella.

Halu on kuitenkin ”eroteltu” nautintojen toimesta ulkoapäin. Nautinto toimii subjektille välineenä, jolla löytää ”itsensä” prosessissa, joka taas ylittää subjektin. Lyhyesti sanottuna nautinto, kuten myös puute, alistavat halun samalle laille.³⁰¹ Halukoneet ovat suora yhteys halun ja tuotannon välillä. Halukone on

”abstrakti tai konkreettinen objekti, joka sisältää katkoksia, virtoja ja komponentteja, jotka liittyvät ja yhdistyvät toistensa kanssa ja leikkaavat halun virtoja”.³⁰² Colebrook taas tiivistää halukoneiden olevan

”kokemusten ja havaintojen, joita ei ole pohjattu mihinkään etuoikeutettuun subjektiin, yhteyksi䔳⁰³. Halukoneiden (halu)tuotanto onkin ”puhdasta moneutta”, josta kokonaisuus loistaa poissaolollaan³⁰⁴. Ronald Bogue taas esittää Deleuzen ja Guattarin käyttävän usein halukoneen käsitettä yhtenevänä koneen käsitteen kanssa. Kirjoittajat itse esittävät, että halukoneet ovat muotoilevia koneita tasolla, jossa kone ilmenee subjektina tai objektina. Se manifestoi välittömästi halua ja halun omia koneita, kyse on siis tavallaan samoista koneista eri tasolla. Samalla itse halu onkin kone tai koneiden synteesi tai kokooma.³⁰⁵ Guattari esittää omissa L’Anti–Œdipen kirjoittamisen aikaisissa päiväkirjamerkinnöissään, että halukoneet

”työskentelevät” sosiaalisesti määrittyneissä olosuhteissa ja että ”tämä on työaikaa, josta maksetaan markkinoiden määräämä arvo”³⁰⁶. Deleuzelle ja Guattarille tuotanto on aineellisen tuotannon lisäksi psyykkistä tuotantoa. Kirjoittajat esittävät, että ”koneet on nähtävä kaupunkina tai yhteiskuntana”: halu on olemassa vain kokoomana tai koneellistetttuna. Halu siis läpäisee koko yhteiskunnallisen kentän, joka vuorostaan on historiallisesti määräytynyt ”tuote”. Halutuotanto ja sosiaalinen, yhteiskunnallinen

299 Deleuze & Guattari 2010b, 51–54, 313–314; Young et al 2013, 67–68. Territorio ja Mille Plateaux-teoksessa käsitelty

“ritornello” (“kertosäe”) kytkeytyvät myös toisiinsa, mutta jälkimmäinen kuvaa pikemminkin ei-hierarkkisten kokoomien tapaa liikkua tai edetä (Ks. Kleinherenbrink 2015).

300 Ks. esim. Young et al. 2013, 306–312.

301 Deleuze 2003a, 119–120; 2005b, 56; Deleuze & Parnet 2007, 78.

302 Young et al. 2013, 85–87.

303 Colebrook 2002, 82.

304 Kuten Joe Hughes toteaa, kantilaisittain kyseessä on ”tuottava mielikuvitus”. Toisaalta tästä seuraavat subjekti-objekti – jaottelut (subjektin kuvittelu ja objektiivinen sosiaalinen tuotanto) Deleuze ja Guattari pyrkivät välttämään. (Hughes 2008, 58–

59.)

305 Bogue 2001, 91; Deleuze & Guattari 1973, 339–341, 351; 2010a, 324–325, 335.

306 Guattari 2010, 27.

tuotanto ovat yhtä tiedostamattomassa. Koneet ja orgaaniset koneet ovat ihmisen ytimessä, tai Buchananin sanoin, halukoneet ovat ”kallon sisäisiä ’stimuleita’”.³⁰⁷ Jotta halukoneita ja halutuotantoa voisi selittää tarkemmin, on suunnattava kohti psykoanalyysiä ja skitsoanalyysiä³⁰⁸.