Aloitetaan tarkastelu keskiakseleista. Poliittinen maantieteilijä Steven Manson (2008) on vaatinut tarkempaa mittakaavojen käsitteellistämistä realismin ja konstruktionismin erotteluna ja ehdottanut mittakaavajatku-moa loogisesta positivismista relativismiin sijoittaen määrätietoisesti yh-teiskunta- ja ympäristötieteellistä ajattelua yhdistävät kompleksisuusteori-at epistemologisen janan keskivaiheille. Hänen huolensa liittyy etenkin tie-teellisen mittakaavatiedon luonteeseen ja poikkitietie-teellisen tutkimuksen lähtökohtiin, jolloin mittakaava voi toimia organisoivana käsitteenä. Olen kuitenkin halunnut tutkimuksessa välttää konstruktionismin ja realismin liian jyrkkää vastakkainasettelua ja ehdotan niitä varsinkin tutkittavien il-miöiden hahmottamisessa toisiaan täydentävinä janoina, joilla on vaikutus-ta epistemologian lisäksi toimijoiden mitvaikutus-takaavapolitiikkoihin ja ilmiöiden tulkintaan. Tällä ratkaisulla haluan myös korostaa, ettei tiede ole ilmiöihin liittyvästä toiminnasta erillinen saareke, vaan tiedontuotanto on osa
ilmiöi-Realismi
Konstruktionismi Metaforiset mittakaavat
Mittakaavat määräytyvät ilmiön ennakko-oletusten mukaan.
Tasainen ontologia Ilmiön mittakaavat ovat toi-mijoiden välisiä suhteita.
”Paikka-ansa”
Ekologian mittakaavat Ilmiön ominaisuudet tuotta-vat sitä kuvaavan mittakaa-van.
Materialismin mittakaavat Ilmiön havaintojen ja tulkin-tojen vuorovaikutus tuottaa mittakaavat.
”Maatuskanukke”
”Mikroskooppi”
”Jumaltemppu”
Kuva 4. Käsitteellinen ymmärrys mittakaavapolitiikoista
Aloitetaan tarkastelu keskiakseleista. Poliittinen maantieteilijä Steven Man-son (2008) on vaatinut tarkempaa mittakaavojen käsitteellistämistä realismin ja konstruktionismin erotteluna ja ehdottanut mittakaavajatkumoa loogises-ta positivismisloogises-ta relativismiin sijoitloogises-taen määrätietoisesti yhteiskunloogises-ta- ja ym-päristötieteellistä ajattelua yhdistävät kompleksisuusteoriat epistemologisen janan keskivaiheille. Hänen huolensa liittyy etenkin tieteellisen mittakaavatie-don luonteeseen ja poikkitieteellisen tutkimuksen lähtökohtiin, jolloin mitta-kaava voi toimia organisoivana käsitteenä. Olen kuitenkin halunnut tutkimuk-sessa välttää konstruktionismin ja realismin liian jyrkkää vastakkainasettelua ja ehdotan niitä varsinkin tutkittavien ilmiöiden hahmottamisessa toisiaan täydentävinä janoina, joilla on vaikutusta epistemologian lisäksi toimijoiden mittakaavapolitiikkoihin ja ilmiöiden tulkintaan. Tällä ratkaisulla haluan myös korostaa, ettei tiede ole ilmiöihin liittyvästä toiminnasta erillinen saareke, vaan tiedontuotanto on osa ilmiöiden moniulotteista hallintaa. Realismin vaaka-akselin määritelmä koskee erityisesti ilmiöiden havainnoinnin keino-jen näkökulmasta, jolloin vasemmassa reunassa korostuvat ilmiöön liitetyt narratiiviset ulottuvuudet, kun taas oikeassa reunassa korostuvat mitattavat ominaisuudet. Vastaavasti konstruktivismin pystyakselin määritelmä koskee ilmiöön liitettyjen mittakaavojen vaikuttavuutta ja generoivuutta siten, että alhaalla tarkasteltava ilmiö on erillinen mittakaavoista, kun ylhäällä mittakaa-vat voidaan tulkita ilmiön tuottamiksi. Akselit muodostamittakaa-vat siten tarkastelun kehikon, joiden sisällä ilmiöiden toimintaan, havainnointiin ja tulkintaan liit-tyviä kysymyksiä voidaan käsitteellistää täsmällisemmin.
Akselit jakavat kuvion neljään lohkoon. Vasemman ylänurkan metaforiset mittakaavat jäsentyvät konstruktionismin näkökulmasta, jolloin mittakaa-voilla ei ole välttämättä kovin aineellista perustaa, vaikka niiden vaikutukset ovatkin hyvin todellisia. Metaforisten mittakaavojen avulla ”olemukselliste-taan” tiettyjä mittakaava-asteikkoja ilmiöiden tarkastelun lähtökohdiksi esi-merkiksi poliittisista tavoitteista käsin (Moore, 2008). Esiesi-merkiksi valtioiden hallinnolliset reformit tuottavat metaforisia mittakaavoja, joilla territoriaalista valtaa jäsennetään uudelleen. Mittakaavametaforilla on merkitystä varsinkin ristiriitatilanteissa, joissa erilaiset toimijat pyrkivät muotoilemaan tavoitteil-leen hyväksyttäviä ja tunnistettavia mittakaavoja erilaisista, usein yhteismi-tattomista kehyksistä käsin (Kurtz, 2003). Äärimmilleen vietynä metaforinen
ajattelu voi kuitenkin johtaa Donna Harawayn (1988) tunnistaman ”jumaltem-pun” (god trick) mittakaava-ansaan, joka viittaa abstraktiin katseeseen, joka poistaa ilmiöiden ymmärrykseltä subjektivismin, relationismin ja paikantu-vien tulkintojen mahdollisuuden.
Oikean alanurkan ekologian mittakaavat puolestaan korostavat realis-mia ja antavat pääpainon ilmiöiden luonnollisille mittakaavoille, joita tunnis-tetaan esimerkiksi ihmisen ja ympäristön välisen vuorovaikutuksen histo-riallisella tarkastelulla erilaisten välineiden avulla (Sayre, 2016). Ekologisten mittakaavojen rakentaminen on erityisen riippuvaista tarkastelutavoista ja tiedontuotannon menetelmistä, sillä esimerkiksi kasvilajien levittäytymisen dynamiikat voivat vaihdella voimakkaasti sen mukaan minkä suuruista tar-kastelun ruutua käytetään (Sayre, 2005). Ekologisten mittakaavojen merki-tys on myös korostunut ympäristöhallintaa, jossa ekosysteeminäkökulma on tullut täydentämään ja haastamaan perinteisiä hallinnoinnin mittakaavoja (Tynkkynen, 2015). Ekologisella mittakaavaymmärryksellä onkin tärkeä ase-ma kompleksisten ympäristömuutosten ajallisten ja tilallisten dynamiikkojen tarkastelussa, mutta niiden on kyettävä vuoropuheluun myös muiden mitta-kaavakäsitysten – kuten paikallisten kokemusten ja talouden sektorien toi-minnan – kanssa. Myös ekologiset tarkastelut pitävätkin sisällään mittakaa-va-ansan riskin, mikäli välineellinen ymmärrys – ”mikroskooppi” – saa kaiken selitysvoiman ilmiöön liittyvässä jäsentämisessä määrittäen tiedontuotantoa ja pyrkien ohjaamaan yhteiskunnallisia suhteita.
Kuvio sisältää kaksi muutakin mittakaavapolitiikkojen muotoa. Sekä rea-lismilla että konstruktionismilla on vahva rooli oikean ylänurkan materia
lismin mittakaavoissa, jotka viittaavat hallinnan territoriaalisten muotojen jäsentämisessä. Monet hallinnan uudelleenskaalaamisen prosessit pyrkivät tuottamaan moni- ja poikkiskaalaisia ympäristöpoliittisia järjestelmiä, joissa hyödynnetään vuorovaikutteisesti muun muassa temporaalisia, spatiaalisia ja juridisia mittakaavoja (Cohen & McCarthy, 2015). Esimerkiksi globaalissa ilmastopoliittisessa hallinnassa kasvihuonekaasulaskelmien varaan laadit-tavat ja territoriaalisesti toimeenpanlaadit-tavat hallinnan säädökset hyödyntävät toiminnassaan materiaalisia mittakaavapolitiikkoja (Bailey, 2007). Lohkon si-sältämänä mittakaava-ansa on tilallisen fetisismin ja mittakaavojen liiallisen
konkretisoinnin uhkakuva, eli sisäkkäisten hierarkkisten tasojen muodosta-ma ”muodosta-maatuskanukke” (Moore, 2008, s. 205).
Lopuksi vasemman alanurkan tasaisen ontologian lohkossa ydinajatuk-sena on luopua mittakaavajäsennyksistä kokonaan. Mittakaavakäsitteistö uusintaa hierarkkisia tilallisia näkökohtia ja sumentaa käsitteellistä selitysvoi-maa ilmiölähtöisiltä ja kokemusperäisiltä tarkasteluilta, jotka avaavat myös kriittisiä toisenlaisen ajattelun mahdollisuuksia (Marston ym., 2005). Tasais-ten ontologioiden näkökulmasta voidaan antaa enemmän tilaa esimerkiksi kotitalouksien ja arjen käytäntöjen piirissä avautuville mikrosuhteille, joiden näkökulma usein häivytetään rakenteellisemmista tiedontuotannon näkö-kulmista. Kritiikki ei täysin kiellä mittakaavoihin liittyviä suhteiden verkostoja ja selitysvoimaa, vaan pikemmin korostaa tutkimuksen ja poliittisen toimin-nan roolia mittakaavasanaston purkamisessa ja vaihtoehtoisen käsitteistön avaamisessa. Äärimmilleen vietynä tämäkin näkökulma sisältää mittakaa-va-ansan, johon viitataan ”paikka-ansan” nimityksellä, mikäli kontekstille ja paikantuville suhteille annetaan suhteettoman suuri selitysvoima vallan ym-märryksessä (Purcell & Brown, 2009).
Neljän mittakaavapolitiikkojen kategorian tavoitteena on myös jäsentää erilaisia tiedollisia ja poliittisia lähtökohtia, joista mittakaavapolitiikkoja ja -käytäntöjä jalkautetaan ympäristöhallinnassa. Refleksiivinen vaihtoehtois-ten epistemologioiden ja mittakaava-ansojen olemassaolon tunnistaminen on tärkeää myös toimijoiden kannalta. Tutkimustieto ja erilaiset tiedonint-ressit ovatkin vahvasti läsnä mittakaavastrategioiden jalkautumisessa. Mitta-kaavapolitiikkoihin liittyy myös mittakaavahaasteiden ulottuvuus, sillä tilan-teeseen sovelletut mittakaavapoliittiset strategiat tuottavat aktiivisesti myös välinpitämättömyyttä, epäsuhtia ja monikollisuutta (Cash et al., 2006), jotka voivat haitata tavoitteiden edistämistä, mutta voivat toisaalta toimia tietoisi-na mittakaavapoliittisitietoisi-na strategioitietoisi-na.
Seuraavaksi käsittelen tutkimuksen tulososuuden yhteenvetona kolmea empiiristä osatutkimusta mittakaavapolitiikkojen näkökulmasta (Taulukko 5).
Taulukko 5. Uudelleenskaalaamisen muodot osatutkimuksissa Osatut
kimus Mittakaavamuutos Mittakaavaasteikot Mittakaavapolitiikat I Puun energiakäytön
kansallisen hallinnan mukautuminen uusiin institutionaalisiin jär-jestyksiin
Alueellinen,
institutio-naalinen, tieto Materialismin mitta-kaavat
II Verkostomaisen hallin-nan käytännöt suh-teessa paikantuviin energiakäytäntöihin ja yleiseen energiamur-rosten tiedontuotan-toon
Tieto, verkostot,
hallin-nointi Tasainen ontologia
III Ylikansallisen hallin-nan periaatteiden muutos suhteessa kansallisiin ja alueel-lisiin toimeenpanon käytäntöihin
Alueellinen, ajallinen,
oikeudellinen Materialismin, meta-foriset ja ekologian mittakaavat
Jäsennän osatutkimusten mittakaavakäytäntöjä niissä hyödynnettyjen mitta-kaava-asteikkojen (alueelliset mittakaavat, ajalliset mittakaavat, oikeudelliset mittakaavat, institutionaaliset mittakaavat, hallinnoinnin mittakaavat, verkos-tojen mittakaavat, tiedolliset mittakaavat) näkökulmasta, jotka korostavat myös moninaisten toimijoiden rooleja puuenergian politiikoissa.
Ensimmäisessä osatutkimuksen historiallinen tarkastelu puun energiakäy-tön kansallisen institutionaalisen ohjauksen hitaasta muovautumisesta avaa näkökulman materialismin mittakaavojen toimintaan. Olemme Teijo Rytterin (ks. Rytteri & Lukkarinen, 2014b) kanssa jäsentäneet kansallista institutio-naalista muutosta kolmen keskeisen vaiheen mukaan. Ensinnäkin 1920-lu-vulta 1970-luvulle jatkunutta ajanjaksoa määrittää fossiilisten polttoaineiden yleistyminen ja metsien teollisen käytön innovaatiot, joiden myötä poliittinen konsensus suosi puun teollisten käyttökohteiden etsimistä ja puuenergian tuotannon minimointia. Toisessa vaiheessa varsinkin 1970-luvun energiakrii-sien jälkeen myös puuperäiselle bioenergialle nähtiin tarve huoltovarmuu-den näkökulmasta ja puuenergiaa alettiin edistää metsäteollisuuhuoltovarmuu-den varjossa varsinkin aluetaloudellisista lähtökohdista. Kolmannessa vaiheessa etenkin
1990-luvulta alkaen ylikansallinen ilmastopoliittinen ohjaus alkoi muuttaa myös kansallisen teollisuuspolitiikan periaatteita ja ajoittain tehdä puuener-giasta jopa teolliselle puunkäytölle kilpailevan raaka-aineen käyttökohteen.
Vaiheet kuvaavat materialismin mittakaavan venymistä, kun saavutettuun kansalliseen konsensukseen liitetään sekä aluetaloudellisia että globaaliin politiikkaan liittyviä määritelmiä ja näkökulmia.
Tarkastelu paljastaa myös joukon toimijoita, jotka ovat osallistuneet eten-kin vallitsevan kehyksen haastamiseen ja venyttämiseen. Esimerkiksi metsän-omistajat ja energiayrittäjät ovat haastaneet rajoittavaa teollisen metsätalou-den konsensusta ja varsinkin 1990-luvulta alkaen löytäneet liittolaissuhteita myös ilmastonsuojelunäkökulmien kanssa. Vastaavasti valtiovetoista politiik-kaa on eri vaiheissa edistetty esimerkiksi parlamentaarista valtaa ylläpitä-vän komitealaitoksen ja laaja-alaisten tutkimusohjelmien avulla, joissa ko-rostetaan edustuksellisen demokratian ja tiedontuottajien roolia poliittisten haasteiden käsittelyssä. Politiikkakonsensusta haastavien näkökulmien mit-takaavakäytännöissä korostuvat etenkin alueelliset mittakaavat (puuenergia aluetalouden näkökulmasta kansantalouden sijaan), institutionaaliset mitta-kaavat (ylikansalliset ilmastosopimukset kansallisten toimeenpanosäännös-ten määrittelijänä) sekä tiedolliset mittakaavat (energiapuun teknologinen kehitys haastaa kansalliset määritelmät energiapuuresurssista).
Toisen osatutkimuksen maatilan energiakokeiluun paikantuva näkökulma avaa tasaisten ontologioiden logiikkaa ja heterogeenisiin verkostoihin kiin-nittyviä mittakaavakäytäntöjä. Tutkimuksessa maatila on aktiivinen toimija, joka pyrkii hyödyntämään energiamurroksista, teknologiakehityksestä ja il-mastopolitiikasta tuotettua yleistä tietoa lehmätilan maidontuotannon kan-nattavuushaasteisiin. Koneistuneessa maataloudessa yliomavarainen ener-giantuotanto voi vaikuttaa merkittävästi kannattavuuteen. Maatila kuitenkin kohtaa aluksi verkostohallinnan joustamattomuuden, koska maaseudun tu-kipolitiikan, energiaverkon hallinnan ja energiapuun jalostuksen verkostot ei-vät entuudestaan tunnista maatilaa energiajärjestelmän toimijana. Tasaisen ontologian näkökulmasta maatilan energiakokeilu tuo vuorovaikutukseen heterogeenisten verkostojen keskenään erilaiset toiminnalliset mittakaavat.
Sähköverkkoyhtiö hallinnoi maakunnallista sähkönjakeluverkostoa, joka on rakennettu sähkönjakelun näkökulmasta. Hallinnoinnin mittakaavakäytäntöjä
joudutaan kuitenkin päivittämään, koska yhtiön on luotava piensähkön osta-misen periaatteet – jotka nyt kuusi vuotta myöhemmin ovat kaikkien ener-giayhtiöiden lakisääteinen velvoite. Myös maataloustukikäytännöissä hallin-noinnin periaatteita päivitetään, koska maatilan energiantuotanto ei mahdu valmiisiin tukisäädöksiin, jotka on rakennettu perinteisten maatalouselinkei-nojen ehdoilla. Energiahakkeen markkinoilla puolestaan toimii joukko kone-yrittäjiä, joille korkeatasoinen raaka-aineen kysyntä asettaa laatuvaatimuksia sekä tulevien investointien että logistiikkaketjun kehittämiseksi. Energiako-keilussa maatilalla ja teknologiatoimijalla on siten vaikutusta useisiin risteä-viin hallinnoinnin verkostoihin.
Näillä kaikilla toimijoilla on myös keskeinen rooli liittyvät sähkönjakeluver-kon toimintaan joutuvat vuorovaikutukseen keskenään maatilan energiako-keilun kontekstissa. Laajemmin analysoituna maatilan kokeilu tuottaa myös hallinnoinnin mittakaavoja muokkaavia ja energiajärjestelmän alueellisiin painopisteisiin liittyviä suunnittelun ja hankkeiden käytäntöjä. Toisen osa-tutkimuksen asetelma on puolestaan vapaa eksplisiittisistä mittakaavaoletta-muksista. Analyysissa olenkin pyrkinyt seuraamaan tasaisten ontologioiden näkökulmaa, jossa korostuvat toimijoiden topologiset suhteet osana moni-naisia verkostoja. Suhteisiin liittyy paljon ylipaikallisia ja poikkimittakaavaisia ulottuvuuksia, mutta samalla toimijat, kuten energiayhtiö ja maatalousinves-tointien rahoittaja uusintavat ja ylläpitävät alueellisia järjestelmiä.
Kolmannen osatutkimuksen asetelma poikkeaa kahdesta ensimmäi-sestä erityisesti siinä, että tutkimuksen kohteena ovat ympäristöpolitiikan uudelleenskaalaamisen mittakaavapolitiikat, joita tarkastellaan kiinteiden energiabiomassojen kestävyyskriteerien yhteydessä. Kysymyksessä ovat eri-laiset määritelmät kestävyyskriteerien tavoitteista ja täsmällisistä toimeen-panosäännöistä, joita voidaan erotella toimijoiden käyttämistä metaforisista, materialismin sekä ekologian mittakaavakäytännöistä käsin. Erityisesti talou-den toimijoitalou-den tukemat metaforiset mittakaavakäytännöt pyrkivät määrittä-mään EU:n kestävyyskriteeristön yhtenäiseksi hallinnoinnin puitteeksi, joka tukee kansainvälistä energiabiomassojen kauppaa. Metsäsektorin edunvalvo-jat puolestaan korostavat materialismin mittakaavoja puolustaessaan metsiä koskevan sääntelyn säilyttämistä kansallisen juridiikan piirissä. Kansalaisjär-jestöjen edustama näkökulma puolestaan pyrkii edistämään tiedeperusteisia
ekologisia mittakaavakäytäntöjä, joilla huomioidaan esisijassa biogeneettis-ten hiilivarastojen ja eri tavoin paikantuvan luontokadon näkökulmat. Haas-teena politiikkavuoropuhelussa on yhtäältä, ettei näitä mittakaavakehyksiä voi sovittaa yhteen sekä toisaalta, ettei niiden välillä ole kaikista kysymyksistä mahdollista rakentaa edes mielekästä vuoropuhelua.
Analyysin pohjalta voidaan kuitenkin tässäkin tapauksessa tunnistaa kol-me ensisijaista mittakaava-asteikkoa. Alueellisilla mittakaavoilla kehystämi-nen sitoo kysymyksen biomassojen kauppaan, metsänhoidon käytäntöihin tai hiililaskennan periaatteisiin. Ajalliset mittakaavat asemoivat bioenergian kehityksen joko hiilenkierron hallintaan yhteiskunnan rakenteissa, puuhun ja metsiin sitoutuneen hiilivaraston ylläpitoon tai aiheutetun hiilivelan ta-kaisinmaksun mahdollisuuksiin. Oikeudellisten mittakaavojen kontekstissa kysymys on kansallisten instituutioiden ja ylikansallisen ohjauksen välisten suhteiden määrittelystä.
Kolmen tapaustutkimuksen avaamat mittakaavapolitiikkojen ja -käytäntö-jen kysymykset ovat moninaisia, eivätkä täysin vertailtavia. Jokainen esimerk-ki kuitenesimerk-kin kuvastaa tilanteita, joissa vallitsevat topologiset suhteet ovat joko hitaassa tai nopeassa muutoksessa, kun puuenergian ilmiötä määritellään uusilla yhteiskunnallisilla alueilla – kuten aluetalouksien, teollisen raken-nemuutoksen tai luonnon hiilenkierron konteksteissa. Toimijoiden kyvyllä tuottaa uudenlaisia mittakaavajäsennyksiä on merkitystä myös hallinnan mittakaavojen muotoutumiseen, vaikka vaikutukset eivät olisi yleensä kovin suoraviivaisia (Allen, 2011). Usein ”mittakaavakiistoissa” on kyse myös vä-litöntä tiedollista kamppailuja laajemmista suhteista, sillä yleistettäviä hal-linnollisia ratkaisuja voidaan kuljettaa huomattavasti yksittäistä maatilaa tai EU:n sääntelyrajausta laajemmalle (Peck & Theodore, 2015).
Tutkijaroolini tulkinnan mittakaavojen tuottamisessa vaihtelee osatutki-musten välillä. Ensimmäisessä osatutkimuksessa osallistuimme aktiivisesti materiaalisen mittakaavakehyksen tuottamiseen keskittymällä valtiolliseen politiikkaan. Toinen osatutkimus on puolestaan vapaa mittakaavaoletuksista ja tulkinnat tasaisista ontologioista muodostuivat tutkimuksen pohjalta. Kol-mannessa osatutkimuksessa huomiona ovat mittakaavapolitiikat ja varsinkin EU:n hallintamalliin liittyvän tiedollisen haastamisen tilalliset ja temporaaliset ulottuvuudet.
5 Yhteenveto ja keskustelu
Aloitin tutkimuksen yhteenveto-osuuden huomiolla yhteiskunnallisista mur-roksista. Nykyiset metsiin liittyvät talouden ja teknologian järjestelmät, hal-linnolliset instituutiot ja arvottamisen tavat ovat osa historiallisia jatkumoi-ta ja siten jatkuvassa muutoksessa, mutjatkumoi-ta ne ovat entistä selvemmin osa laajoja yhteiskunnallisia siirtymiä. Tämän tutkimuksen kautta olen pyrkinyt keskustelemaan murroksen aineellisuuksista ja tilallisista muodoista, joiden näkökulmasta poikkimittakaavaiset ympäristömuutokset haastavat vallit-sevia hallinnan käytäntöjä. Yleisellä tasolla kyse on ympäristön aineellisten reunaehtojen – luonnon politiikan (Haila & Lähde, 2003) – vahvemmasta huo-mioimisesta ilmastoa, metsiä ja energiaa koskevassa politiikan ja talouden toiminnassa. Vaatimus onkin osa ympäristöpoliittisen tutkimuksen pitkää linjaa. Metsiin liittyvässä yhteiskunnallisessa tutkimuksessa erilaiset arvot-tamisen tavat, teolliset järjestelmät ja yhteisöt ovat saaneet muotonsa yh-teisten asioiden hoitamisena vasta konfliktien kautta (Rannikko & Lehtinen, 2004). Energiaa koskevassa keskustelussa luonnon politiikka ja ihmisyhteisöä laajemman yhteisön asioiden hoitaminen ovat myös keskeisiä kysymyksiä.
Tutkimuksesta voidaan juontaa politiikkahuomioita, jotka keskustelevat puun energiakäytön yhteiskunnallisen hallinnan tilallisten ulottuvuuksien kanssa. Ensinnäkin metsien energiakäyttöä koskeva poliittinen keskustelu on pitkään keskittynyt hyvin yleistäviin kansallisen tason laskelmiin ja tieto-käytäntöihin, joilla pyritään hallinnoimaan energiapuun politiikkaa yhtenä isona objektina, joka saa yhtenäisen territoriaalisen muodon koko maassa.
Osatutkimuksissa olen kuitenkin pyrkinyt osoittamaan, että puuenergiantuo-tantoa voidaan lähestyä myös hyvin moninaisin tavoin paikantuvista energia-käytännöistä käsin, joissa perinteiset tuottajan ja kuluttajan roolit sekoittuvat.
Erilaisissa paikallisissa yhteisöissä energian ympärille rakennetaan suhteita ja verkostoja, jotka lomittuvat erilaisiin paikallistalouden toimintoihin (Lukkari-nen, 2015; Okkonen & Suho(Lukkari-nen, 2010). Puuenergian käytäntöjen paikantumi-nen ei ole kuitenkaan pelkästään energiantuotannon ja kulutuksen ympärille koottavien yhteisöjen työtä, vaan yhteisöt laajenevat niin metsienhoitoon kuin teknologian kehitystyöhönkin. Energiapolitiikka on perinteisesti ollut – ja
tulee ainakin lähitulevaisuudessa olemaan – ensisijaisesti kansallisen päätök-senteon kysymys. Sen rinnalla voidaan aktiivisesti rakentaa mahdollisuuksia erilaisten paikantuvien kokeilujen ja käytäntöjen kehitykselle, jossa huomioi-daan myös energian monisävyinen aineellisuus ja tunnistetaan kestävyyden eri ulottuvuudet nykyistä paremmin. Paikantuville energiakäytännöille on luotava tilaa.
Toinen politiikkahuomio koskee myös puuenergian eri muotojen liitty-mistä osaksi energiapolitiikan poikkiskaalaista hallintamallia. Poikkiskaalai-nen hallinta ei ole hierarkkista tai suoraviivaista, vaan saa muotonsa vallan-käytön, toiminnan ja vastarinnan silmukoissa ja laskoksissa (Kortelainen &
Albrecht, 2014). Osatutkimukset ovat avanneet niin kansallisen ja EU-tason politiikkojen institutionaalisia pyrkimyksiä vakauttaa puuenergia yhteiskun-nallisesti selvärajaiseksi kysymykseksi, joka voidaan tulkita ilmastopolitiikan keskeiseksi elementiksi vaarantamatta metsien teollisen käytön tavoitteita.
Etenkin ilmastonmuutoksen aikakaudella energiaan liittyviä yhteiskunnalli-sia ratkaisuja on viety biopoliittisen hallinnoinnin alueelle (Boyd et al., 2011;
Braun, 2014; Oels, 2005), joka operoi taloudellisten vaikutusten ja poliittisen vaihtoehdottomuuden alueella. Tilannetta voidaan luonnehtia myös postpo-liittiseksi ja populistiseksi mielikuvien maalailuksi, jossa vaihtoehdottomien ratkaisujen välillä ei käydä kunnollista vuoropuhelua (Swyngedouw, 2010).
Puu on kuitenkin energiapoliittisesti ambivalentti aine, jonka vaikutukset niin ilmastoon kuin kestävyyteen laajemmin määrittyvät tuotannon ja kulutuksen konkreettisissa käytännöissä ja verkostoissa. Niinpä poikkiskaalainen hallinta ei voi nojata pelkästään yleisiin periaatteisiin ja laskelmiin, vaan niiden rin-nalla on huomioitava vuoropuhelu ja määrittelytyö erillistapauksissa, joissa energiaan kiinnittyvä tuotanto, luonnonvarojen hoito ja elämäntavat saavat muotonsa. Puuenergian tietokäytäntöjen on oltava näkyviä ja vuoro
vaikutteisia.
Kolmas politiikkahuomio liittyy mittakaavapolitiikkoihin, joita tuotetaan ja pidetään yllä niin energia- kuin ilmastopolitiikankin alueilla erilaisten tie-tokäytäntöjen avulla. Olen edellisessä luvussa (4.3) jäsentänyt neljä mitta-kaavapolitiikkojen ulottuvuutta – materialismin, metaforiset ja ekologian mittakaavat sekä tasaisen ontologian – jotka eivät ole pelkästään teoreetti-sia marginaalihuomioita yhteiskunnallisten tilojen tuotannosta. Politiikassa
luodaan jatkuvasti ristiriitaisia mittakaavajäsennyksiä, joissa ekologian joh-topäätöksillä juonnetaan epäsuhtaisia politiikkasuosituksia (hiililaskenta) tai metaforisten mittakaavojen varaan tuotetaan ristiriitaisia ympäristöilmiöi-den hallinnoinnin malleja (subsidiariteettiperiaate). Nykyisten ekologisten kriisien aikakaudella inhimillisen ja ei-inhimillisen sekoittumisen pitäisi olla politiikan lähtökohtana ja mittakaavapolitiikkojen operoida kompassin keski-pisteen läheisyydessä. Energiahallinnan tulee olla tietoisempi mittakaa
vojen vaikutuksista.
Kaikki kolme politiikkajohtopäätöstä ovat puuenergiaa laajempia. Toisaal-ta puun – ja metsien – mitToisaal-takaavapolitiikat ja aineellisuus avautuvat tutkimuk-sen rajausta yleisemmiksi kysymyksiksi. Seuraamalla poliittisia aineellisuuksia esimerkiksi lajikadon tai metsien virkistys- ja matkailukäytön näkökulmasta avautuu varsin toisenlainen käytäntöjen ja suhteiden verkosto. Samoin niihin liittyy hyvin konkreettisia mittakaavakäytäntöjä, joilla metsien monilajinen yhteisö tuotetaan ja rajataan aistittavaksi ja koettavaksi, hallittavaksi ja suo-jeltavaksi ympäristöksi. Suhteiden moneus voi laimentaa ja sumentaa yhteis-kunnallisten aineellisen tutkimuksen terävimpiä huomioita (Hyysalo, 2016), mikä ei kuitenkaan tarkoita, ettei aineellisten suhteiden poliittisuuteen voisi suhtautua vakavasti esimerkiksi perinteisten sektorirajojen yli kurottavien ympäristökysymysten hallinnassa ja tiedon politiikoissa.
Tutkimuksessani olen hyödyntänyt diskursiivismateriaalista uusaineellista tutkimusotetta (Braun & Whatmore, 2010) ympäristöpoliittisten mittakaavo-jen muutoksen (Cohen & McCarthy, 2015) ja mittakaavakäytäntömittakaavo-jen (Mac-Kinnon, 2011) tarkastelussa ja samalla rakentanut analyyttisia näkökulmia mittakaavapolitiikkojen tunnistamiselle ja erittelylle. Olenkin pyrkinyt käy-mään tutkimuksellani epistemologista keskustelua ihmismaantieteiden jäl-kistrukturalistisista suuntauksista tuomalla keskusteluun relationaalista tilaa koskevia huomioita mittakaavojen poliittisuuden ja uusaineellisen tutkimus-otteen suunnilta.
Näin tehdessäni olen halunnut luoda tilaa ympäristömaantieteelliselle ajattelulle, joka pystyisi refleksiivisesti tunnistamaan mittakaavakäytännöt eräänlaisena ihmis- ja luonnonmaantieteiden välisen yhteyden muodosta-misen rajakäsitteenä (vrt. Sayre, 2005). Kysymykset, joita luonnon toimijuus, aineen poliittisuus ja globaalien ympäristöhaasteiden hallinta muodostavat,
hyötyisivät tuosta vuoropuhelusta. Samalla pyrin osaltani rakentamaan yh-teyttä konstruktionististen ja realististen ontologioiden välillä (Coole & Frost, 2010). Pidänkin tärkeänä, että maantiede osaltaan toteuttaa myös erilaisten menetelmällisten ja ajattelun suuntausten välistä vuoropuhelua (Cresswell, 2013).
Seuraavaksi tarjoan tiiviit vastaukset kolmeen tutkimuskysymykseen. En-simmäiseen – yleiseen ja poliittisesti kehystävään – kysymykseen mitä mo
niaineellisuus merkitsee puun energiakäytön hallinnalle? vastaus liittyy ymmärrykseen ympäristöhallinnan uudelleenskaalautumisesta (esim. Cohen
& McCarthy, 2015; Tynkkynen, 2015). Moniaineellisuus ilmenee yhtäältä laa-jentuvana ja tarkentuvana tietovarantona, joka korostaa esimerkiksi ekosys-teeminäkökulmien ja hiilenkierron mekanismien huomioimista niin politiikan kuin taloudenkin toiminnassa. Toisaalta moniaineellisuus merkitsee myös aiempaa suorempaa vuorovaikutusta paikantuvien elämäntapojen ja legiti-maation kysymysten kanssa. Uudelleenskaalautumisen kaksoisliike tarkoit-taakin sekä yleisten ylikansallisten hallinnan periaatteiden yleistymistä että tilan avaamista paikantuville käytännöille. Tässä ympäristöhallinnan murrok-sessa on kyse myös konkreettisista puuta koskevista tietokäytännöissä, jois-sa täytyy tunnistaa jois-samanaikaisesti puu hiilivarastona, metsien monilajisten yhteisöjen osana ja aluetaloudellisten verkostojen jäsenenä.
Tutkimukseni toiseen – erittelevään – kysymyksen miten hallinnan ti
lallisuutta tuotetaan erilaisilla tiedon käytännöillä? vastaus rakentuu laskennallisten, kekseliäiden ja performatiivisten tietokäytäntöjen varaan (Anderson, 2010). Laskennalliset käytännöt tuottavat ohittamattomia numee-risia arvioita ja ennusteita, kekseliäät käytännöt tuottavat ilmiötä jäsentäviä skenaarioita ja tulevaisuuskuvia, sekä performatiiviset käytännöt kokeiltavia ja koettavia vaikutuksia. Tietokäytännöt toimivat keskenään vuorovaikutuk-sessa ja vaikuttavat hallinnan mahdollisuuksien horisonttiin tuomalla hal-linnan konteksteja yhteen. Olen tutkimuksessa jäsentänyt tietokäytäntöjen avaamia tilallisia suhteita kolmesta näkökulmasta (vrt. Allen, 2009): territo-riaaliset suhteet vaikuttavat ohjaavina periaatteina laajassa alueellisessa kontekstissa, verkostosuhteet voivat rakentua asialähtöisesti hyvin etäisten toimijoiden välille, paikantuvissa suhteissa muita tilallisia kehyksiä koetellaan
ja uusia suhteita muotoillaan. Tietokäytännöillä on erityisen keskeinen asema näiden suhteiden valtatopologioissa ja vuorovaikutussuhteissa.
Kolmanteen – empiiriseen – kysymykseen minkälaisia mittakaavakäy
täntöjä toimijat tuottavat puuenergian hallinnassa? olen hakenut tut-kimukseni laaja-alaisimman käsitteellistyksen kautta. Olen tutkimuksessani
täntöjä toimijat tuottavat puuenergian hallinnassa? olen hakenut tut-kimukseni laaja-alaisimman käsitteellistyksen kautta. Olen tutkimuksessani