aineellisuus Aineellisuuden
ilmeneminen Hallitseva aineellisuuden ulottuvuus
Sommittuma Artikkelit
Puun osien
käyttö Tuotannon hierarkioiden polkuriippuvuus
Eri puulajeille ja puun osille määritellyt käyt-tötarkoitukset ja hierarkiat.
Taloudellinen I, II ja III
Puuenergia paikallisyh
teisön suh
teissa
Paikallinen
oma-varaisuus Puuenergia elinvoiman ja omavaraisuuden tavoittelussa
Sosiaalinen II
Puu monila
jisessa yhtei
sössä
Ekologiset pro-sessit ja hiilen kierto
Luonnon monila-jinen dynamiikka ja maaperän hiilivarastot
Ekologinen I ja III
Puuenergia laskennallise
na yksikkönä
Ylikansallisen ympäristöhallin-nan instituutiot
Ilmastonmuu-toksen ener-gialähteistä ja tuotannon konteksteista riippumaton hallintamalli
Poliittinen I, II ja IV
Puu(energiaa) voidaan tarkastella myös metsien monilajisen yhteisön vuo-rovaikutuksessa. Monilajisuuden energiapoliittinen yhteys rakentuu erityi-sesti hiilensidonnan kautta (esim. Makkonen et al., 2015) (Osatutkimukset I ja III). Puulla on kasvaessaan suora vaikutus ilmakehän hiilipitoisuuteen sitoessaan hiilidioksidia koko kasvuaikansa ajan, josta on tullut hyvin po-liittinen aineellinen ominaisuus. Hiilensidonta mahdollistaa puun luokitte-lun hiilineutraaliksi energiamuodoksi, koska jokaisen puuyksilön voidaan arvioida kaappaavan ilmakehään palaessa vapautuneen hiilimäärän takai-sin kasvaessaan. Samoin maaperän hiilitasetta koskevat laskelmat on voitu kansainvälisissä sopimuksissa sijoittaa maankäyttösektorille, jolla arvioidaan alueiden maankäyttömuotojen muutoksia (esimerkiksi metsistä pelloiksi).
Puu aineelliset suhteet monilajisessa yhteisössä ovat näitä hallinnoinnin yksinkertaistuksia moninaisempi, minkä vuoksi viime aikoina on tarkasteltu kriittisesti esimerkiksi metsähakkuiden vaikutuksia maaperän hiilivarastoille,
joiden palautuminen voi viedä huomattavasti puun kasvua pidemmän ajan.
Puun monilajiset ekologiset suhteet haastavat energia- ja teollisuuspoliittisen aineellisen rajauksen puusta pelkäksi puuksi.
Puuenergia laskennallisena yksikkönä kuljettaa energiapuun osaksi yli-kansallisen ympäristöhallinnan instituutioita. Ilmasto- ja energiapoliittinen ohjaus edellyttää toimiakseen yleistettävää ja vertailtavaa tietoperustaa, joka toimii erilaisten energiamuotojen ja kontekstien välillä (Osatutkimuk-set I ja III). Hallinnoinnin on pystyttävä toimimaan poliittisen relevanssin, taloudellisen kannustavuuden, sosiaalisen hyväksyttävyyden ja ekologisen uskottavuuden alueilla, jotta järjestelmä säilyttää legitimaationsa. Niinpä myös aineellisuuden on oltava samanaikaisesti yleistä (kuten puuenergian hiilineutraaliuden määritelmässä) että erityistä, jotta se mukautuu erilaisiin tuotannon konteksteihin. Kuitenkin jatkuvasti poliittisessa määrittelytyössä puun energiakäytöstä aineen ja aineellisten suhteiden yleisyys ja erityisyys sekoitetaan muiden tavoitteiden, kuten taloudellisten intressien, sosiaalisen hyväksyttävyyden tai nopeiden ilmastovoittojen saavuttamiseksi. Puuener-gian asema ilmastopoliittisessa hallinnassa onkin ollut jatkuvien ristiriitojen ja määrittelykamppailujen kohteena.
Neljää poliittisten aineellisuuksien ulottuvuutta voidaan ymmärtää myös poliittisina sommittumina, joiden kautta aineelliset suhteet saavat muotonsa (Anderson & McFarlane, 2011). Yksittäinen puu voi periaatteessa samanaikai-sesti olla osa taloudellista, sosiaalista, ekologista ja poliittista sommittumaa, jotka huomioivat sen aineellisuuden erilaiset ulottuvuudet. Sommittumat eivät kuitenkaan ole sovitettavissa yhteen. Esimerkiksi taloudellisen som-mittuman puulle olettama teollinen jalostuskäyttö vie elintilaa sosiaaliselta ja ekologiselta sommittumalta ja voi myös kyseenalaistaa poliittisen som-mittuman vaatimuksia. Toisaalta yhteiskunnallinen ohjaus tuottaa jatkuvasti välineitä, joiden tehtävänä on välittää erilaisten sommittumien piiriä. Aineel-lisuus muuttuu yllättäväksi ja joskus kapinalliseksikin tilanteissa, joissa tämä välittämistyö epäonnistuu, kuten olen osoittanut EU:n kehittämiä kiinteiden biomassojen kestävyyskriteereitä koskien (Osatutkimus III).
4.2 Puuenergian tietokäytännöt
Yleisen aineellisuuden ja erityisen aineen välillä toimii myös laaja joukko tie-tokäytäntöjä. Tässä luvussa käsittelen osatutkimusten keskeisiä huomioita puuenergian tietokäytäntöjen toiminnasta, minkä jälkeen kokoan yhteen tietokäytäntöjen tilallisuutta koskevat huomiot. Tietokäytännöt toimivat eri-laisten tiedollisten artefaktien kuten laskelmien, määritelmien ja esimerkkien avulla, ja ovat keskeisiä puun aineellisuuden muovaamisessa hallittavaksi eri konteksteissa sekä siirrettäväksi sektoreiden ja alueiden välillä (Alastalo
& Åkerman, 2011). Hallinnan tietokäytännöt tuottavat aktiivisesti uutta ym-märrystä ja rakentavat tulevaisuuksia (Anderson, 2010). Siksi tietokäytännöt ovat ajoittain myös kiistanalaisia ja niiden sisältöihin pyritään vaikuttamaan.
Osatutkimuksissa olen käsitellyt useita erilaisia tehtäviä suorittavia yh-teismitattomia tietokäytäntöjä, jotka ovat rakentaneet puun energiakäytön hallinnan tilallisuutta. Tutkimuksessa en kuitenkaan ole avannut kaikkia käytäntöjä niiden teknisiin ja poliittisiin osatekijöihin, vaan pikemmin tun-nistamaan tietokäytäntöjen yhteiskunnallisia vaikutuksia – tietokäytäntöjen tekemää topologista työtä (Allen, 2011) – osatutkimusten konteksteissa. Viit-taan tilallisilla vaikutuksilla kolmeen suunViit-taan (vrt. Allen, 2009). Ensinnäkin tarkoitan tietokäytäntöjen toimintaa territoriaalisissa tilallisuuksissa, joissa tietokäytäntöihin kiteytyvät määritelmät, säännöt ja periaatteet vakiinnutta-vat tai haastavakiinnutta-vat esimerkiksi energiapuun markkinoiden tai metsienhoidon vakiintuneita tapoja. Toisaalta viittaan tietokäytäntöjen välittävään työhön, joka tuottaa kytköksiä toisistaan erillisten kontekstien ja paikantuvien toimin-tatapojen välille luoden samalla aikaisemmin puuttuneita merkityksellisiä yh-teyksiä. Kolmanneksi ulotan merkityksen tietokäytäntöjen paikantumiseen, jolla tarkoitan territoriaalisen ja välittävien logiikoiden haastamista, muovaa-mista tai tulkitsemuovaa-mista moninaisista paikallisista näkökulmuovaa-mista sekä uusien tietokäytäntöjen paikallista muodostamista. Tietokäytännöt voivat toimia sa-manaikaisesti kaikissa kolmessa tilallisessa rekisterissä ja myös niiden välillä.
Tietokäytännöillä on tärkeä tehtävä tulevaisuutta tuottavina ja toimintaa ohjaavina teknologioina. Pidänkin hyödyllisenä Ben Andersonin (2010) jaotte-lua laskennallisiin, kekseliäisiin ja performatiivisiin käytäntöihin, joihin sisältyy keskenään erilaisia logiikoita ja olettamuksia tulevaisuuden ennakoitavaksi,
hallittavaksi ja ohjattavaksi tekemisestä (kts. Osatutkimus III täsmällisem-min). Laskennalliset (calculative) käytännöt perustuvat teknistaloudelliselle rationaalisuudelle, jossa hallinnan kohteesta tuotetaan numeerisia ennustei-ta, karttaprojektioiennustei-ta, malleja ja abstrakteja esityksiä, joiden varassa voidaan esittää mahdollisien tulevaisuuksien joukko. Laskennalliset käytännöt ovat tärkeitä kompleksisten ilmiöiden hallinnassa ja mahdollistavat ylipaikallisen ja poikkisektoraalisen vuoropuhelun. Samalla niiden avulla voidaan kaventaa tulevaisuuden muotoiluun osallistuvaa yhteisöä ja tulevaisuuskuvan mah-dollistamia toiminnan tapoja merkittävästi. Kekseliäillä (imaginative) käy
tännöillä viitataan diskursiiviseen rationaalisuuteen, jossa mahdollisia ke-hityskulkuja ja niihin liittyviä normatiivisia kysymyksiä sanoitetaan erilaisten tulevaisuuskuvien, skenaarioiden ja määritelmien avulla. Vaihtoehtoiset ja mahdolliset tulevaisuuden muodot voidaan asettaa rinnakkain laadullisina määritelminä, mikä tekee tulevaisuuden ohjaamisen arvolatautuneisuudes-ta avoimempaa. Myös kekseliäät tulevaisuudet voivat rajaarvolatautuneisuudes-ta toimijajoukkoa, mutta niiden avulla tulevaisuutta voidaan myös tehdä inklusiivisemmaksi ja avoimemmaksi yhteistyölle erilaisten toimijoiden kanssa. Performatiiviset (performative) käytännöt liittyvät puolestaan tulevaisuuskuvien positiivisten ja negatiivisten ulottuvuuksien tekemiseen käsinkosketeltavaksi esimerkiksi roolipelien ja eläytymisharjoitusten avulla. Tutkimus- ja kehitystyössä – mutta myös politiikassa – on viime vuosina korostunut kokeilujen rooli, jossa hyö-dynnetään performatiivisia käytäntöjä tuomalla uudenlaisia teknologioita ja toimintatapoja käytännön konteksteihin, jolloin opitaan yhtäältä minkälaisia vaikutuksia kokeilulla on laajemmille verkostoille ja toisaalta saadaan koke-musperäistä tietoa esimerkiksi teknologian toiminnasta erilaisissa ympäris-töissä. Koska performatiiviset käytännöt paikantuvat tiettyihin tilanteisiin, edellyttää laajempi vaikutus myös runsaasti välittäjiä ja tiedontuottajia, jotka yleistävät kokomusten oppeja. Olen koonnut taulukkoon 4 osatutkimuksissa ilmeneviä bioenergian hallinnan tietokäytäntöjä.
Puun energiakäytön kontekstissa laskennallisilla tietokäytännöillä on kes-keinen rooli hallinnan topologisten tilojen tuottamisessa sekä hallinnan peri-aatteiden ja tavoitteiden siirrettäväksi tekemisessä. Laskennalliset käytännöt ovat keskeisiä metsien kasvun hiilinielujen ja maaperän hiilivarastojen hallin-nassa, mikä on ollut kansainvälisen tiedepoliittisen määrittelytyön kohteena
jo yli kahden vuosikymmenen ajan (kts. Rytteri & Lukkarinen, 2016). Toisaalta laskennalliset tietokäytännöt ovat keskeisiä markkinoiden ohjauksessa, ku-ten hakkeen ominaisuuksien ja energiapuuosuuksien määrittelyssä. Samalla muodostetaan tiedollisia objekteja, kuten energiapuun laskennallinen po-tentiaali, joiden avulla metsienkäytön politiikkaan voidaan vakauttaa myös energiapolitiikan tavoitteita. Laskennallisilla tietokäytännöillä on vakauttava rooli hallinnan eri järjestelmien välillä, mutta niistä on tullut myös entistä näkyvämpiä ja useammin myös kyseenalaistettuja.
Taulukko 4. Tietokäytännöt osatutkimuksissa