säätele-misen strategioita sosiaalisessa mediassa. Tulosten perusteella yleisön ja sisällön rajoittaminen kytkeytyvät tiiviisti toisiinsa: mitä enemmän rajoitetaan julkaisu-jen yleisöä, sitä vähemmän on yleensä tarvetta rajoittaa julkaisujulkaisu-jen sisältöä ja päinvastoin, mitä vähemmän rajoitetaan julkaisujen sisältöä, sitä enemmän on yleensä tarvetta rajoittaa julkaisujen yleisöä. Toinen rajanvetoa yleisesti määrit-tävä havainto on se, että eri sosiaalisen median kanavissa käytetään osittain eri-laisia yleisön säätelemisen strategioita ja myös julkaistaan osittain erilaista sisäl-töä: Twitterissä yleisöä ei rajoiteta käytännössä lainkaan ja siellä jaetaan lähinnä ammatillista sisältöä, kun taas Facebookissa yleisöä voidaan rajoittaa tai olla ra-joittamatta ja siellä myös jaetaan sekä henkilökohtaista että ammatillista sisältöä.
Kolmas yleisempi huomio liittyy edelliseen: rajanveto ammatillisen ja henkilö-kohtaisen välillä koetaan ongelmalliseksi nimenomaan Facebookissa, jossa on monenlaisia mahdollisuuksia yleisön koon ja koostumuksen säätelemiseen. Ehkä hieman paradoksaalisesti täysin julkisissa kanavissa, kuten Twitterissä, rajojen hallinta on siis yksinkertaisempaa: kun kanava on lähtökohtaisesti täysin julki-nen, myös sisällön sääteleminen ja kerrottavuuden rajojen määrittäminen on hel-pompaa.
Tämän tutkimuksen perusteella sisällön rajoittaminen tarkoittaa usein ni-menomaan henkilökohtaisen, yksityiselämää koskevan sisällön rajoittamista.
Henkilökohtainen sisältö ei kuitenkaan välttämättä ole yksityistä, toisin sanoen jotakin sellaista, joka ei ole julkaistavissa sosiaalisessa mediassa. Samaan tapaan
kaikki ammatillinen sisältö ei ole julkista, toisin sanoen sellaista, joka on julkais-tavissa sosiaalisessa mediassa. Kun sisällön rajoittamista tarkastellaan kerrotta-vuuden rajojen kautta, esiin nousee tiettyjä periaatteita tai reunaehtoja, joiden kautta toimittajien kerrottavuuden rajat sosiaalisessa mediassa määrittyvät. Kai-ken kaikkiaan toimittajilla on varsin yhteneväinen käsitys siitä, millaiset sisällöt eivät ole sopivia julkaistaviksi sosiaalisessa mediassa – toisin sanoen, millaiset sisällöt ylittävät kerrottavuuden rajat ollen liian paljastavia tai hurjia ja millaiset puolestaan alittavat kerrottavuuden rajat ollen liian tavanomaisia tai tylsiä.
Tämän tutkimuksen tulosten perusteella toimittajien ei näkemystensä mu-kaan pidä julkaista sosiaalisessa mediassa sisältöä, joka:
• Vahingoittaa työnantajaa tai työyhteisöä. Esimerkiksi organisaation luottamuk-sellisten tietojen paljastaminen, työnantajan tai kollegan julkinen kritisoimi-nen ja uutisen paljastamikritisoimi-nen enkritisoimi-nen sen julkaisemista omassa mediatalossa ylittävät kerrottavuuden ylärajan.
• Vaarantaa toimittajan riippumattomuuden. Esimerkiksi puoluepoliittisten miel-tymysten osoittaminen tai kannanotot ristiriitoja aiheuttaviin yhteiskunnalli-siin aiheiyhteiskunnalli-siin ylittävät kerrottavuuden ylärajan.
• Paljastaa intiimejä henkilökohtaisia asioita. Esimerkiksi seksiin, parisuhteeseen, uskontoon ja terveyteen liittyvät yksityiselämän asiat ylittävät kerrottavuu-den ylärajan.
• Vaarantaa oman tai muiden henkilöiden turvallisuuden. Esimerkiksi asuinpaikan tai tarkkojen osoitetietojen paljastaminen ylittävät kerrottavuuden ylärajan.
• Koskee toisia yksityishenkilöitä. Esimerkiksi toisesta ihmisestä ilman lupaa jul-kaistut (harmittomatkin) kuvat tai tiedot ylittävät kerrottavuuden ylärajan.
• On merkityksetöntä, tylsää tai turhaa. Esimerkiksi triviaalit päivitykset, joilla ei ole informaatio- tai viihdearvoa alittavat kerrottavuuden alarajan.
Kerrottavuuden rajoja sosiaalisessa mediassa määrittävät siis lait ja sopimukset, kuten yksityisyydensuoja tai lojaliteettivelvoite työnantajaa kohtaan sekä yleiset kulttuuriset normit: omista intiimiasioista ei ole sopivaa puhua julkisesti eikä toi-sista ihmisistä pidä julkaista harmittomiakaan tietoja ilman lupaa. Samankaltai-sia tulokSamankaltai-sia on saatu myös aiemmissa tutkimuksissa (esim. Norrick 2005; Brunell 2007; Vitak ym. 2015; Bös & Kleinke 2017; ks. myös Petronio 2002, 2013). Esimer-kiksi Vitakin ym. (2015) tutkimuksessa epäsopiviksi aiheiksi mainittiin juuri sek-siin ja terveyteen liittyvät asiat sekä osoite- ja yhteystietojen paljastaminen. Myös perheeseen, erityisesti lapsiin liittyvän sisällön julkaisemista vältettiin, samoin kuin ammatillisesti riskialttiin sisällön julkaisemista. Ammatillisuus nousee omassa tutkimuksessanikin merkittävään rooliin: toimittajien kerrottavuuden rajoja sosiaalisessa mediassa määrittävät paitsi yleisemmät säännöt ja normit, myös erityisesti toimittajuuteen liittyvät ihanteet. Perinteiset journalismin arvot näkyvät muun muassa siinä, että toimittajat varjelevat tiukasti puolueettomuut-taan ja välttävät poliittisia kannanottoja sosiaalisessa mediassa. Toimittajuuteen
liittyvät ihanteet näkyvät myös kerrottavuuden alarajalla: toimittajan ei pidä jul-kaista tylsää tai turhanpäiväistä sisältöä (esim. Lee 2015), vaan ”uutiskynnyksen”
on ylityttävä sosiaalisessa mediassakin.
Edellisten lisäksi kerrottavuuden rajoja määrittävät myös kulloinenkin kon-teksti, kuten esimerkiksi tietyn sosiaalisen median kanavan toimintakulttuuri sekä tilannetekijät kuten väärä ajoitus, joka voi tehdä sinänsä harmittomasta si-sällöstä muiden silmissä ei-kerrottavan. Varsinaisen sisällön ohella teen vaikuttavat myös valittu tyyli ja retoriset keinot. Viime kädessä kerrottavuu-den rajat määrittyvät kuitenkin aina suhteessa yleisöön. Vaikka toimittajien ei yleisesti ottaen ole sopivaa tuoda esiin poliittisia mieltymyksiään, pienen piirin Facebook-ryhmässä kerrottavuuden rajat ovat löysemmät kuin julkisessa Twit-terissä, jossa ei voi mitenkään etukäteen ennustaa, keiden nähtäväksi julkaisu päätyy. Juuri tästä syystä yleisön sääteleminen ja sisällön sääteleminen – eli ker-rottavuuden rajojen määrittäminen – kytkeytyvät sosiaalisessa mediassa tiiviisti toisiinsa.
Nämä huomiot ovat linjassa aiemman tutkimuskirjallisuuden kanssa.
Useissa tutkimuksissa (esim.; Page 2012; Buccafurri ym. 2015; Choi & Bazarova 2015; Piwek & Joinson 2016; Vaterlaus ym. 2016; Alhabash & Ma 2017; Krämer and Schäwel 2020) on havaittu, että sosiaalisen median kanavia käytetään osin erilaisiin tarkoituksiin ja niissä myös julkaistaan erityyppistä sisältöä riippuen muun muassa siitä, millaisia mahdollisuuksia kanava tarjoaa yleisön säätelemi-seen. Choi ja Bazarova (2015) esimerkiksi havaitsivat tutkimuksessaan, että julki-silla Twitter-tileillä itsestäkertominen on vähäisempää kuin Facebookissa tai sul-jetuilla Twitter-tileillä, joissa jaetaan enemmän henkilökohtaista tietoa. Aiempi tutkimus tukee siis myös tämän tutkimuksen havaintoa siitä, että yleisön laajuus ja sisällön henkilökohtaisuus kytkeytyvät toisiinsa. Yleisön laajuuden lisäksi hen-kilökohtaisen sisällön jakamiseen vaikuttaa myös julkaisun pysyvyys. Tutkimus-ten mukaan erityisesti Snapchatissa (jossa julkaisu katoaa heti vastaanottamisen jälkeen) jaetaan henkilökohtaista ja yksityistä sisältöä. Lisäksi Snapchatissa tun-netaan vähemmän tarvetta vaikutelman hallintaan (Piwek & Joinson 2016; Vater-laus 2016). Esimerkiksi Twitterissä julkaistavaa sisältöä on puolestaan harkittava perusteellisemmin, sillä Twitterissä sisältö on paitsi julkista ja pysyvää myös hel-posti levitettävissä ja löydettävissä uudelleentviittausten ja aihetunnisteiden avulla (Choi & Bazarova 2015; Jin 2013).
Affordanssien näkökulmasta tarkasteltuna sosiaalisen median alustoilla on erilaisia teknisiä ja sosiaalisia affordansseja, jotka mahdollistavat ja aktivoivat eri-laisia käyttötapoja (ks. esim. Alhabash & Ma 2017). Kun tarkastellaan suosituim-pia toimittajien käyttämiä somekanavia eli Facebookia ja Twitteriä, erot esimer-kiksi yleisön säätelemisen keinoissa ovat selvät. Twitterissä voi säädellä lähinnä sitä, onko tili kokonaisuudessaan yksityinen, jolloin julkaisut näkyvät vain erik-seen hyväksytyille seuraajille, vai julkinen, jolloin kuka tahansa voi seurata tiliä.
Käytännössä kaikki tutkimukseeni toimittajat raportoivat käyttävänsä Twitteriä täysin julkisena, eivätkä siis rajoita yleisön määrää tai koostumusta lainkaan. Fa-cebookissa sen sijaan tili ei lähtökohtaisesti ole julkinen, vaan sitä voivat seurata ainoastaan sellaiset käyttäjät, jotka on pyydetty tai hyväksytty kavereiksi. Erona
Twitteriin on myös se, että Facebookissa kaverisuhde on aina vastavuoroinen, kun taas Twitterissä seuraajaa ei tarvitse itse seurata takaisin. Lisäksi Faceboo-kissa käyttäjät voivat säädellä myös yksittäisten julkaisujen yleisöjä joko rajoit-taen yleisöä niin että vain osa kavereista voi nähdä julkaisun tai laajenrajoit-taen ylei-söä niin että myös muut kuin kaverit voivat nähdä julkaisun.
Käytännössä toimittajat eivät kuitenkaan kovin aktiivisesti hyödynnä Face-bookin yksityisyysasetuksia ja säädä julkaisujen yleisöjä tapauskohtaisesti. Ta-vallisemmin yksityisasetukset säädetään yhteen asentoon ja julkaistaan sisältöä sen mukaisesti. Osa toimittajista käyttääkin Facebookia Twitterin tapaan täysin julkisena kanavana – tai vähintäänkin suhtautuu Facebookiin ikään kuin se olisi täysin julkinen kanava. Tällöin julkaisun potentiaalinen yleisö ja sen myötä ker-rottavuuden rajat on helpommin määriteltävissä, eikä niitä tarvitse pohtia jokai-sen julkaisun kohdalla erikseen. Toinen käyttäjän kannalta yksinkertainen vatoehto on rajata Facebookin yleisö mahdollisimman tiukasti vain läheisimpiin ih-misiin, jolloin ainakin periaatteessa on mahdollisuus julkaista myös henkilökoh-taista sisältöä huolettomammin. Tällöinkin on tosin mahdollista, että julkaisu kaikesta huolimatta päätyy laajemman yleisön nähtäväksi. Niinpä sisältöä rajoi-tetaan yleensä kaiken varalta silloinkin, kun yleisöä on jo rajoitettu.
Tämän tutkimuksen perusteella voidaan erottaa viisi yleisön säätelemisen strategiaa, joita toimittajat käyttävät sosiaalisessa mediassa (lähinnä Faceboo-kissa, koska Twitterissä yleisön rajoittamiseen ei ole samanlaisia mahdollisuuk-sia). Nämä strategiat kytkeytyvät erilaisiin sosiaalisen median käyttöfunktioihin, erityisesti siihen, käyttääkö toimittaja sosiaalista mediaa etupäässä ammatillisiin vai henkilökohtaisiin tarkoituksiin.
• Tiukasti rajattu yleisö palvelee etupäässä henkilökohtaisia tavoitteita. Yleisöä rajataan julkaisemalla sisältöä ainoastaan kavereille, ja kavereiksi hyväksy-tään lähtökohtaisesti vain sellaisia henkilöitä, joihin on läheinen, vastavuoroi-nen suhde ja jotka tunnetaan hyvin myös offline-elämässä. Yleisöä voidaan rajata edelleen Facebookin ryhmäominaisuutta käyttämällä niin että jotkin julkaisut näkyvät vain osalle kavereista. Sen sijaan täysin julkisia julkaisuja ei tehdä käytännössä lainkaan. Tiukoilla rajoilla on taipumus löystyä, sillä kave-ripyynnöistä kieltäytyminen koetaan ikäväksi. Vielä vaikeammaksi koetaan jo hyväksyttyjen kavereiden poistaminen. Näin ollen ajan myötä kaverimäärä usein väistämättä kasvaa.
• Yleisön väljempi rajaus hyödyttää ammatillisesti enemmän kuin tiukasti rajattu yleisö. Kun kavereita hyväksytään väljemmillä kriteereillä, yleisöstä tulee he-terogeenisempi, mistä on puolestaan hyötyä toimittajan työssä. Usein haasta-teltavat, ”faniyleisö” ja pomot rajataan kuitenkin kavereiden ulkopuolelle.
Kavereiden hyväksymisen perustana on ajatus ”oikeasta”, vastavuoroisesta suhteesta, vaikka käytännössä kaverimäärä on niin suuri, että joukossa on myös henkilöitä, joita ei juurikaan tunneta offline-elämässä. Yleisön väljä ra-jaus ei useinkaan ole tietoinen valinta, vaan vuosien mittaan puolivahingossa muotoutunut toimintatapa, johon myös Facebookin toimintakulttuurin muu-tokset ovat ohjanneet.
• Ei rajattu yleisö kielii siitä, että tili on pääasiassa ammatillisessa käytössä – tai ainakaan sitä ei erityisesti pyritä käyttämään henkilökohtaisiin tarkoituksiin.
Koska kavereiksi hyväksytään periaatteessa kenet tahansa, yksityiselämästä kerrotaan vain sellaisia asioita, jotka saavat päätyä myös ulkopuolisten tie-toon. Ei rajattu yleisö tukee myös ammatillista brändäystä, koska
”faniyleisö-kin” hyväksytään kavereiksi. Vuorovaikutuksen ei siis lähtökohtaisesti ole-teta olevan vastavuoroista eikä kavereiden kavereita myös offline-elämässä.
Vaikka yleisöä ei erikseen rajata, julkaisuja ei silti yleensä julkaista täysin jul-kisina.
• Julkiset päivitykset mahdollistavat julkaisujen näkymisen ja leviämisen myös muiden kuin omien kavereiden keskuudessa. Näin ollen ne ainakin potenti-aalisesti lisäävät julkaisuiden näkyvyyttä ja edesauttavat ammatillista brän-däystä. Osa toimittajista käyttää Facebookia maksimaalisen julkisena ja yh-distää täysin julkiset julkaisut ei-rajattuun yleisöön. Tämä kombinaatio on käytössä erityisesti niillä toimittajilla, jotka käyttävät tiliä pääasiassa amma-tilliseen brändäykseen. Julkisia päivityksiä voi yhdistää myös rajattuun ylei-söön, jolloin työhön liittyvät sisällöt, esimerkiksi oman toimituksen juttujen markkinointijulkaisut, julkaistaan täysin julkisina ja muut sisällöt ainoastaan omille kavereille.
• Kahden tilin hybridistrategialla ja erilaisia ryhmiä räätälöimällä pyritään siihen, että samaa sosiaalisen median kanavaa voi käyttää sekä henkilökohtaisiin sekä ammatillisiin tavoitteisiin ilman, että tavoitteet ovat keskenään ristirii-dassa. Käytännössä kahden tilin strategia on kuitenkin todettu työlääksi ja huonosti toimivaksi ensinnäkin siksi, että ammatillista sisältöä on vaikea ra-jata pelkästään työtilille, koska toimittajuus on iso osa identiteettiä. Toiseksi yleisö on toimittajien mukaan kiinnostuneempi henkilökohtaisesta tilistä kuin työtilistä, jolle ei samassa määrin tule kaveripyyntöjä. Kahden tilin stra-tegiaa toimivammaksi strategiaksi onkin havaittu erilaisten ryhmien räätä-löiminen yhden tilin sisään tai henkilökohtaisen ja ammatillisen läsnäolon erottaminen kokonaan eri sosiaalisen median kanaviin.
Taulukossa 10 esitän vielä tiivistetysti toimittajien käyttämät yleisön säätelemi-sen strategiat ja kuhunkin yleisön säätelemisäätelemi-sen strategiaan kytkeytyvät sisällön säätelemisen strategiat.
TAULUKKO 10 Toimittajien käyttämät yleisön ja sisällön säätelemisen strategiat sosiaali-sessa mediassa
Yleisön sääteleminen Sisällön sääteleminen
Tiukasti rajattu: Julkaisut näkyvät vain ka-vereille, kavereiksi hyväksytään vain sel-laiset ihmiset, joihin on läheinen, henkilö-kohtainen ja vastavuoroinen suhde.
Ammatillista vai henkilökohtaista: Painotus henkilökohtaisessa sisällössä.
Kerrottavuuden rajat: Kerrottavuuden ala-raja voi joustaa, yläala-rajalla ei oteta riskejä.
Väljästi rajattu: Julkaisut näkyvät vain ka-vereille, mutta kaverimäärä on suuri. Ka-vereiksi hyväksytään tuttuja ja työkontak-teja, joihin on vastavuoroinen suhde.
Ammatillista vai henkilökohtaista: Julkaistaan ammatillista ja henkilökohtaista sisältöä.
Kerrottavuuden rajat: Vaikea määritellä, koska työ- ja yksityisroolit sekoittuvat.
Ei-rajattu: Julkaisut näkyvät vain kave-reille, mutta kavereiksi hyväksytään kaikki halukkaat, myös sellaiset, joihin ei ole vas-tavuoroista suhdetta.
Ammatillista vai henkilökohtaista: Painotus ammatillisessa sisällössä.
Kerrottavuuden rajat: Tiukat erityisesti ker-rottavuuden ylärajalla.
Maksimaalinen yleisö: Kaikki julkaisut ovat
julkisia, ja kavereiksi hyväksytään kaikki Ammatillista vai henkilökohtaista: Sekä että, henkilökohtaista sisältöä taktisesti.
halukkaat. Maksimoitu yleisö tarjoaa par-haimmat mahdollisuudet ammatilliselle brändäykselle.
Kerrottavuuden rajat: Tiukat rajat, myös ala-rajalla. Ylärajaa voidaan näkyvyyden saa-miseksi tarkoituksellisesti koetella.
Hybridi: Eri tilit tai ryhmät henkilökohtai-siin ja ammatillihenkilökohtai-siin tarkoitukhenkilökohtai-siin. Henkilö-kohtainen on (tiukasti) rajattu, ammatilli-nen maksimaalisen julkiammatilli-nen.
Ammatillista vai henkilökohtaista: Sekä että, mutta eri tileillä tai ryhmissä.
Kerrottavuuden rajat: Erilaiset eri tileillä ja eri ryhmissä.
Yhteenvetona voi todeta, että tämän tutkimuksen perusteella yleisön säätelemi-sen strategia on yhteydessä ensinnäkin siihen, käyttääkö toimittaja kyseistä sosi-aalisen median kanavaa etupäässä ammatillisiin vai henkilökohtaisiin tarkoituk-siin ja toiseksi siihen, kuinka tiukkoja kerrottavuuden rajoja tilillä noudatetaan.
Jos yleisö on tiukasti rajattu, kerrottavuuden rajat voisivat periaatteessa olla löy-semmät, mutta käytännössä sisältöä rajoitetaan silti varsinkin kerrottavuuden ylärajan tuntumassa. Alarajan suuntaan voidaan sen sijaan joustaa enemmän.
Yksityisemmät vain kavereille suunnatut postaukset voivat olla tyhjänpäiväisiä ja vähän tylsiäkin, koska niiden kautta ei ole tarkoitus profiloitua ammatillisesti tai antaa erityisen hyvää kuvaa itsestä. Riittää, että julkaisut eivät levitessään-kään aiheuta harmia eli ne eivät ylitä kerrottavuuden ylärajaa. Julkiset postauk-set sen sijaan vaativat enemmän panostusta, koska niitä myös tulkitaan julkisina postauksina, siis enemmän tai vähemmän harkittuina näkemyksinä ja kannanot-toina, ja niiden kautta tehdään mahdollisesti päätelmiä myös siitä, millaisena henkilö haluaa itsensä julkisesti esittää.
Edelleen tämän tutkimuksen tulokset kertovat, että mitä tiukemmin yleisö on rajattu, sitä enemmän tili palvelee henkilökohtaisia tavoitteita mutta toisaalta sitä vähemmän siitä on hyötyä ammatillisesti. Ja vastaavasti mitä laajempi ja he-terogeenisempi yleisö on, sitä enemmän tili palvelee ammatillisia tavoitteita mutta sitä vähemmän sitä voi hyödyntää henkilökohtaisiin tarkoituksiin. Tämä huomio sekä edellä kuvatut yleisön säätelemisen strategiat mukailevat Ollier-Malaterren ja Rothbardin (2013, 2015) esittämiä sosiaalisen median rajojen hallin-nan strategioita, joskin joitakin selkeitä erojakin on havaittavissa. Ollier-Mala-terre ja Rothbard erottavat neljä erilaista strategiaa, joilla käyttäjät pyrkivät hal-litsemaan yksityisen ja julkisen välistä rajaa sosiaalisessa mediassa. Avoin strate-gia kuvaa tilannetta, jossa käyttäjä ei rajaa yleisöä lainkaan mutta jakaa siitä huo-limatta avoimesti sekä positiivista että negatiivista tietoa itsestään. Rajoitetun yleisön strategiassa (vrt. tiukasti rajattu yleisö) käyttäjä jakaa niin ikään avoi-mesti tietoa itsestään, mutta rajaa profiilinsa tarkasti vain henkilökohtaiselle ver-kostolleen. Rajoitetun sisällön strategiassa (vrt. löyhästi rajattu tai ei-rajattu yleisö) yleisöä ei juurikaan rajoiteta, mutta käyttäjä jakaa valikoidusti lähinnä sel-laista sisältöä, joka tukee ja edistää ammatillista imagoa. Mukautetussa strategi-assa (vrt. hybridistrategia) käyttäjä puolestaan räätälöi erilaisia profiileja ja ryh-miä henkilökohtaisia ja ammatillisia tarkoituksia varten.
Ollier-Malaterren ja Rothbardin (2013, 2015) jaotteluun verrattuna on kiin-nostavaa, että tässä tutkimuksessa avoimen strategian käyttäjiä ei ollut lainkaan.
Tulos ei toisaalta ole yllätys, sillä vaikka avoin strategia on helppo, se on myös
ammatillisesti hyvin riskialtis – ainakin nykyisessä sosiaalisen median ympäris-tössä, jossa seuraajia ja kavereita on satoja, jopa tuhansia. Nykysomessa on vai-kea kuvitella tilannetta, jossa käyttäjät julkaisevat täysin julkisesti sensuroima-tonta sisältöä – elleivät he sitten toimi anonyymisti (vrt. Taddicken & Jers 2011;
Brandtzaeg & Chaparro-Domíniguez 2020). Osa toimittajistakin haaveileekin mahdollisuudesta julkaista sisältöä nimettömänä, jotta heillä olisi suurempi va-paus sanoa, mitä todella ajattelevat. Toisaalta ilman ammattistatusta ja media-orgnisaation tuomaa uskottavuutta sanomisilla ei välttämättä ole kovin suurta painoarvoa. Anonyymille julkaisijalle kerrottavuuden rajat ovat laveat, mutta us-kottavuus ja vaikuttavuus vähäisempää. Vastaavasti omalla nimellä julkaistaessa kerrottavuuden rajat ovat tiukemmat, mutta uskottavuus ja vaikuttavuus suu-rempaa. Anonyymina julkaiseva toimittaja ei myöskään voi hyödyntää sosiaali-sen median näkyvyyden tuomaa sosiaalista pääomaa ammatillisesti. Ammatilli-nen profiloitumiAmmatilli-nen on siis mahdollista ainoastaan silloin, kun julkaisee sisältöä tunnistettavasti omalla nimellään (vrt. Taddicken & Jers 2011, 146).
Kun yleisön säätelemisen strategioita tarkastellaan kontekstien romahtami-sen (context collapse, Marwick & boyd 2011b) näkökulmasta, voidaan ajatella, että tiukasti rajatun yleisön sekä kahden tilin hybridistrategian pyrkimyksenä on pitää erilaiset kontekstit erossa toisistaan, kun taas ei-rajatun ja täysin julkisten päivitysten strategioiden tavoitteena on nimenomaan kontekstien sekoittaminen ja lomittaminen toisiinsa. Kontekstien törmäämisen (collision) ohella voidaankin puhua kontekstien tarkoituksellisesta törmäyttämisestä (collusion) (vrt. Davis &
Jurgenson 2014), jolloin lisäarvoa, kuten sosiaalista pääomaa, syntyy nimen-omaan siitä, että erilaiset verkostot sekoittuvat. Tätä näkemystä tukee myös Gil-Lopezin ym. (2018) tutkimus, jossa tutkittiin kontekstien romahtamista ja itsen esittämisen strategioita Facebookissa. Tutkimuksessa havaittiin, että yleisön laa-juus ja heterogeenisuus eivät välttämättä vähennä tiedon jakamista sosiaalisessa mediassa, vaan päinvastoin ne voivat lisätä julkaisuhalukkuutta, sillä laajalta yleisöltä saa todennäköisemmin palautetta ja reaktioita, mikä puolestaan motivoi julkaisemaan lisää.
Laajat yleisöt ovat siis käyttäjän kannalta palkitsevia, joskin vaikutelman hallinnan kannalta haasteellisia, sillä erilaisten kontekstien yhtäaikaisuus vai-keuttaa kerrottavuuden rajojen määrittämistä. Usein on yksinkertaisinta ottaa varman päälle ja julkaista vain sellaista sisältöä, mikä tukee – tai ei ainakaan va-hingoita – omaa ammatillista imagoa. Jos ei halua näyttäytyä huonossa valossa minkään yleisön silmissä, on harkittava hyvin tarkkaan, mitä voi julkaista. Toisin sanoen kerrottavuuden rajat ovat hyvin tiukat. Tässä niin sanotussa pienimmän yhteisen nimittäjän taktiikassa (Marwick & boyd 2011b; Hogan 2010) ongelmana on se, että liikkumatila voi jäädä hyvin kapeaksi ja lopputuloksena on tylsähkö tai hyvin laskelmoidulta näyttävä profiili (vrt. Ollier-Malaterre & Rothbard 2015). Jotkut toimittajat tiedostavat tämän vaaran. Niinpä he paljastavat tietoi-sesti jonkin verran henkilökohtaisia asioitaan ja epätäydellistä puolta itsestään, jottei profiilista tule liian ammattimainen tai kiiltokuvamainen. Ulospäin strate-gia voi näyttää avoimelta (vrt. Ollier-Malaterre & Rothbard 2015), mutta kyse on
pikemminkin taktisesti avoimesta strategiasta. Kun ammatillisen puolen vastapai-noksi kerrotaan myös jotakin yksityistä ja henkilökohtaista, luodaan aitouden ja spontaaniuden vaikutelmaa, vaikka todellisuudessa harkitaankin tarkkaan, mitä julkaistaan. Goffmanin (1959) teatterivertauskuvaa mukaillen voi ajatella, että
”takahuonetta” vilauttelemalla pyritään tietoisesti rakentamaan aitouden vaiku-telmaa, joka puolestaan lisää esityksen uskottavuutta. Aiemmissa tutkimuksissa esimerkiksi poliitikkojen on havaittu rakentavan uskottavuuttaan ja luotetta-vuuttaan sosiaalisessa mediassa juuri tähän tapaan eli esittelemällä taktisesti myös epätäydellistä ja vähemmän hallittua puolta itsestään (Enli 2016).
Kerrottavuuden rajojen näkökulmasta taktisesti avoin strategia tarkoittaa liikkumista turvalliselta keskialueelta vaikutelman hallinnan kannalta riskialt-tiimmille kerrottavuuden ala- ja ylärajoille. Voisi jopa sanoa, että ammatillinen brändäys edellyttää kerrottavuuden rajoilla liikkumista, sillä turvallisilla julkai-suilla ei erotu ja saa huomiota. Monet niin sanotut bränditoimittajat ovatkin tot-tuneet ottamaan riskejä ja nostamaan myös tunteita herättäviä aiheita keskuste-luun silläkin uhalla, että osa yleisöstä kokee julkaisun epäsopivana tai kiusalli-sena. Voikin ajatella, että kerrottavuuden ylärajalla julkaisupäätöstä ei tehdä pie-nimmän yhteisen nimittäjän (Marwick & boyd 2011b; Hogan 2010) mukaan, vaan oman toiminnan kannalta tärkeimmän ja arvokkaimman yleisön ehdoilla eli vah-vimman yleisön strategialla (Marder, Joinson ym. 2016). Eli kun pienimmän yh-teisen nimittäjän strategiassa pyritään miellyttämään myös ”painajaisyleisöä”, vahvimman yleisön strategiassa sanoma suunnataan rohkeasti vain ”ideaaliylei-sölle” (vrt. boyd 2014; Marwick & boyd 2011b). Tämän johdosta kerrottavuuden ylärajalla kasvaa myös rajakuohunnan, negatiivisen huomion ja somekohujen riski. Tässä tutkimuksessa haastatellut toimittajat eivät kuitenkaan kertoneet va-kavista kerrottavuuden rajojen ylityksistä johtuvista rajaloukkauksista (vrt. Pe-tronio 2002). Suurin osa toimittajista on siis onnistunut suuremmitta ongelmitta mukauttamaan julkaisemansa sisällön kavereiden määrän ja kulloistenkin ker-rottavuuden rajojen mukaan.
Siinä missä kerrottavuuden ylärajalle sijoittuvat julkaisut ovat rohkeita, pal-jastavia ja kuohuttavia, kerrottavuuden alarajalla julkaisut ovat puolestaan tur-hankin turvallisia ja tylsiä. Yleisesti ottaen toimittajat korostavat huomattavan paljon alarajan ylittämisen merkitystä – kenties siitä syystä, että kiinnostavan si-sällön tuottaminen kuuluu oleellisena osana toimittajan ammattitaitoon. Toisi-naan kuitenkin kerrottavuuden alarajalle sijoittuvat julkaisut voivat olla
Siinä missä kerrottavuuden ylärajalle sijoittuvat julkaisut ovat rohkeita, pal-jastavia ja kuohuttavia, kerrottavuuden alarajalla julkaisut ovat puolestaan tur-hankin turvallisia ja tylsiä. Yleisesti ottaen toimittajat korostavat huomattavan paljon alarajan ylittämisen merkitystä – kenties siitä syystä, että kiinnostavan si-sällön tuottaminen kuuluu oleellisena osana toimittajan ammattitaitoon. Toisi-naan kuitenkin kerrottavuuden alarajalle sijoittuvat julkaisut voivat olla