2.4 Katsaus aiempaan tutkimukseen
2.4.2 Identiteettikysymyksiä
Identiteettiin liittyvät kysymykset nousevat pintaan usein vasta kotimaahan pala-tessa ja sopeutumis- ja identiteetin etsimisen prosessi voi kestää pitkään. Yksi tapa tarkastella kotimaahan paluuprosessia onkin kulttuurisen identiteetin malli. Siinä tutkitaan, miten identiteetti muuttuu vieraassa kulttuurissa elämisen aikana ja ko-tiinpaluun jälkeen. Oletuksena on, että kotimaahan palaavat ihmiset ovat kokeneet merkittävän persoonallisuuden ja identiteetin muutoksen, joka on vaikuttanut hei-dän kulttuuriseen identiteettiinsä ja kuulumisen tunteeseen. (Szkudlarek 2010, 4.) Identiteettimuutokset ovat seurausta käytöksellisestä ja sosiaalisesta
sopeutumisesta vieraaseen kulttuuriympäristöön, mikä tulee merkittäväksi koti-maahan paluun yhteydessä. Kulttuurisiin siirtymiin liittyy se, että tutut itseymmär-ryksen tavat ja itsen suhde ympäröivään kulttuuriin kyseenalaistuvat, kun käyttäy-tymisen ja identiteetin mallina toimivat kulttuuriset käyttäytymiskoodit ja viittaus-pisteet muuttuvat. (Sussman 2000, 359.) Kulttuurinen identiteetti voidaan nähdä tärkeänä, mutta piilevänä osana minäkäsitystä ja sen merkitys tulee esiin kulttuuri-sissa siirtymissä. Kotimaahan paluuprosessi ja siihen liittyvä oman kulttuurisen identiteetin muutoksen ymmärtäminen saattavat olla ongelmallisia niille, joiden si-teet kotimaan kulttuuriin ovat heikentyneet tai kun sisi-teet ovat vahvistuneet isäntä-maan kulttuuriin. Toisaalta yksilöt, joiden siteet kotimaahan ovat vahvistuneet ul-komailla ja yksilöt, joiden identiteetti ja maailmankatsomus ovat muovautuneet globaalimpaan ja kulttuurien väliseen suuntaan kokevat vähemmän paluuseen liit-tyvää ahdistusta. (Sussmanin 2002, 394-395.) Laila Plamondon (2008) tutki yhdys-valtalaisten kolmannen kulttuurin kasvattien onnistunutta kotimaahan paluuta en-nakoivia psykologisia tekijöitä, osa heistä nimittäin sopeutuu hyvin globalisoitu-vaan kotimaahansa ja osa kamppailee identiteettiin ja kuulumiseen liittyvien kysy-mysten kanssa pitkään. Plamondon tarkastelee varhaisaikuisuuden identiteetin sel-keyden ja vakiintumisen merkitystä psykologiselle hyvinvoinnille Yhdysvaltoihin palanneilla kolmannen kulttuurin kasvateilla. Kvantitatiivisessa tutkimuksessaan hän huomasi, että ulkomailla vietettyjen vuosien ja maiden määrällä ei ole vaiku-tusta varhaisaikuisuuden psykologiseen hyvinvointiin, mutta henkilökohtaisen ja yhteisöllisen (communal) identiteetin selkeydellä oli. Ja mikä kiinnostavampaa, hä-nen tutkimuksessaan ei löytynyt yhteyttä ulkomailla vietettyjen vuosien ja muutto-jen määrään suhteessa identiteetin selkeyteen ja vakiintumiseen kotimaahan paluun jälkeen vaikka voisi olettaa, että kulttuuriset ja maantieteelliset siirtymät haastavat koherentin ja vakiintuneen identiteetin kehittymisen. (Plamondon 2008; ref emt.
2011, 69.) Toisaalta on viitteitä siitäkin, että kokemus erilaisuudesta vain kasvaa iän myötä (esim. Eakin 1996, 61) ja identiteettikysymykset tulevat pohdintaan vasta varhaisaikuisuuden jälkeen. Plamondonin tutkimuksessa myös vanhempien ja las-ten suhteella oli merkitystä identiteetin kehittymiseen ja kotiinpaluun onnistumi-seen siten, että läheinen ja hyvä suhde äitiin ennusti positiivista identiteetin kehit-tymistä ja hyvä isäsuhde vaikutti puolestaan kotimaahan paluun ja sopeutumisen onnistumiseen.
Vivero ja Jenkins (1999) käyttävät kulttuurisen kodittomuuden käsitettä kuvates-saan joidenkin kulttuurien välisten kasvattien kokemuksia kuulumisentunteen ja kodin löytämisen vaikeuksista. Kulttuurisesti kodittomat ihmiset kertovat läpitun-kevasta erilaisuuden kokemuksesta, millä on negatiivinen vaikutus heidän kuulu-misen tunteeseensa ja itsetuntoon. Heidän kulttuurinen identiteettinsä saattaa olla hämmentynyt, mikä on seurausta jatkuvista kulttuuristen viitekehysten muutok-sista. Myöhemmin Jenkins ja Hoersting (2011) tutkivat kulttuurienvälisen ja maan-tieteellisesti liikkuvan lapsuuden merkitystä aikuisuuden kulttuuriseen kodittomuu-teen sekä samastumista kulttuurien välisiin identiteetteihin ja sen merkitystä itse-tuntoon. He kuvaavat kulttuurien välisiä identiteettejä, jollainen myös kolmannen kulttuurin kasvatti on, löyhästi määritellyiksi identiteeteiksi, jotka kuvaavat joiden-kin yksilöiden lapsuuden kulttuurien välisiä kokemuksia. Samastuminen johonjoiden-kin tällaiseen identiteettiin oli yhteydessä parempaan itsetuntoon. Myös Barbara Schaetti nostaa väitöskirjassaan (2000) kolmannen kulttuurin kasvatiksi tunnistau-tumisen merkittäväksi kolmannen kulttuurin kasvattien identiteetin kehittymisen prosessissa, hän kuvaa tätä ”normalisaatioksi”. Siinä erilaisuuden, marginaalisuu-den ja hämmennyksen jälkeen kolmannen kulttuurin kasvatin imarginaalisuu-dentiteetti tarjoaa kulttuurisen viiteryhmän ja jaetun kokemusmaailman, joka normalisoi ja nimeää heidän elämänkokemuksensa ja ryhmänsä. Kolmannen kulttuurin kasvattien iden-titeetti ei kuitenkaan automaattisesti ole hämmentynyt tai ristiriitainen. Esimerkiksi Moore & Barker (2012) tutkivat haastattelemalla 19 kolmannen kulttuurin kasvattia ja heidän kokemuksiaan muun muassa identiteetistä, kuulumisen tunteesta ja kult-tuurien välisistä kommunikaatiotaidoista. Heidän tutkimuksensa mukaan kolman-nen kulttuurin kasvatit ovat taipuvaisempia ja kykenevämpiä omaamaan useita kult-tuurisia identiteettejä tai yhden monikulttuurisen identiteetin kuin hämmentyneen tai ristiriitaisen kulttuurisen identiteetin. Ja vaikka heiltä puuttui selkeä kuulumisen tunne, pitivät he kokemuksiaan pääosin positiivisina. Greenholtz & Kim (2009) tar-kastelivat tapaustutkimuksessaan globaalin paimentolaisuuden paradoksiksi kutsut-tua ilmiötä, jossa kulttuuriset hybridit, kuten kolmannen kulttuurin kasvatit, vaikut-tavat olevan kotona missä vain kulttuurisessa kontekstissa, mutta tuntevat olevansa kotona vain toisten samankaltaisen kulttuuritaustan omaavien kanssa. He käyttävät tarkastelussaan kulttuurisen herkkyyden mittaria, jossa kulttuurinen ymmärrys ke-hittyy etnosentrisestä etnorelatiiviseen vaiheeseen. Heidän mukaansa edellä kuvattu kulttuuristen hybridien paradoksi tukee sitä, että käsitys ”pinnan alla olemme kaikki
samanlaisia” liittyy vielä etnosentriseen vaiheeseen, ja että kulttuurierot ovat syviä ja muokkaavat ihmisten kokemuksia tavalla, jota vain samanlaisen kulttuuritaustan omaava voi ymmärtää.
On kuitenkin mahdollista integroitua yhteiskuntaan ja rakentaa identiteettiä yksi-löllisellä tavalla, vaikka sopivaa kulttuurista viiteryhmää ei olisikaan tarjolla. Ben-net (1993) kuvaa konstruktiivista marginaalisuutta, jossa vuorovaikutus kulttuuris-ten identiteettien välillä on jatkuvaa, sujuvaa ja miellyttävää niin, että integroitu monikulttuurinen olemassaolo säilytetään hallitsemalla tietoisesti erilaisia kulttuu-risia kehyksiä. Tällaista tilaa kuvaa relatiivisuus, jossa ymmärretään, että tieto ra-kentuu kontekstista ja se vaatii yksilöltä kykyä monimerkityksellisyyden sietämi-seen, erilaisten näkökulmien kunnioittamiseen ja itsenäiseen oman viitekehyksen ja identiteetin määrittelyyn. Se vaatii myös sitoutumista arvojärjestelmään, joka on koottu monista konteksteista sekä identiteettiin, joka perustuu pelkästään itseen va-lintojen tekijänä. Lisäksi se vaatii kykyä eläytyä muihin, mutta myös ottaa etäi-syyttä muista ja määritellä rajoja joustavasti. (emt.) Akkulturaatioon ja marginali-saatioon liittyvässä teoriassa onkin kuvattu, että on mahdollista omaksua itsenäinen tapa luoda kulttuurinen identiteetti ja yksilö voi hylätä oman etnisen identiteettinsä.
Tällöin muut sosiaaliset identiteetit ja itsemäärittelyt esimerkiksi persoonallisuu-denpiirteiden pohjalta voivat korostua. (Bourhis ym. 1997.)
Lapsuus ja nuoruus nähdään aikana, jolloin myös kulttuurinen identiteetti muodos-tuu, kun kasvuympäristöstä omaksutaan tiettyjä maailmankatsomuksellisia usko-muksia, joihin kuuluvat ihmiskäsitys, yksilön suhde yhteisöön sekä moraaliset ja uskonnolliset käsitykset. Kulttuurisen identiteetin kehitysprosessi voi olla erityisen vaikeaa kolmannen kulttuurin kasvateille, koska he ovat altistuneet useille kulttuu-risille vaikutteilla lapsuudessaan. He kohtaavat usein ristiriitaisia maailmankatso-muksia ja heidän tehtäväkseen jää pohtia ja sovitella erilaisia näkemyksiä, jolloin identiteetin kehittyminen voi pitkittyä ja seurauksena on ”pitkittynyt nuoruus” (Pol-lock & Van Reken 2001, 150.) Se kuvaa identiteetin hämmennystä ja viivästymistä vakiintuneen identiteetin muodostamisessa. Kolmannen kulttuurin kasvatit saatta-vat toisaalta lapsina vaikuttaa ikäistään kypsemmiltä ja omata tietoa eri kulttuu-reista, sillä he ovat olleet vuorovaikutuksessa yhteisönsä lasten ja aikuisten kanssa.
(Cottrell & Useem 1993.)
Etninen identiteetti ja kulttuuri-identiteetti eivät välttämättä ole yhtenäiset, kuten kolmannen kulttuurin kasvateilla, vaan niiden suhdetta voi pikemminkin leimata ristiriita. Heiltä puuttuu siis kulttuurinen viitekehys, jonka varassa he tulkitsevat ja sijoittavat kokemuksiaan, eikä heidän kulttuurinen identiteettinsä ole kotimaahan palatessa vielä kehittynyt. Lapsen identiteetin kehittymiseen vaikuttavat yhteisön kulttuuri uskomuksineen ja arvoineen, mutta myös koti ja vanhemmat (esim. Jensen 2003). Ulkomaille muutettaessa sukupolvelta toiselle tapahtuva kulttuurin siirto katkeaa, kun lapsi kasvaa eri kulttuurissa kuin vanhempansa ja häntä opettavat usein vieraaseen kulttuuriin kuuluvat opettajat ja ympäröivä yhteisö. Näin hän omaksuu erilaisen kulttuuri-identiteetin kuin vanhempansa, ekspatriaattien lapsi imee itseensä kulttuurisia vaikutteita pitkälti samaan tapaan kuin muutkin isäntä-maassa asuvat lapset. (Tikka 2004, 15-16.)
Kolmannen kulttuurin kasvateille esimerkiksi nuoruuteen liitetty identiteetin kehi-tystehtävä sekä henkilökohtaisen jatkuvuuden ja samuuden kokemus saattaa olla erityisen haasteellinen. Etenkin kulttuurisen identiteetin etsintä saattaa jatkua pit-källe varhaisaikuisuuteen, mitä pitkittynyt nuoruus siis kuvaa. Toisaalta esimerkiksi Laila Plamondon (2011, 269) kuvaa, kuinka korkeakouluopiskelun myötä esimer-kiksi ammatti-identiteetin kehittymisen, kokeilujen ja itsereflektoinnin vaihe on muutenkin pitkittynyt. Kolmannen kulttuurin kasvateilta vaaditaan erityisen paljon itsenäisyyttä identiteetin etsimisessä ja identiteettivalintojen tekemisessä, mikä voi toisaalta mahdollistaa myös erityisen vakaan ja vahvan identiteetin muodostumi-sen. Kolmannen kulttuurin kasvatteja on kuvattu kulttuurisina kameleontteina, jotka sopeutuvat sujuvasti erilaisiin kulttuurisiin konteksteihin ja ovat tekemisissä monenlaisten kulttuuristen elämäntapojen kanssa, mutta ymmärrys erilaisista kult-tuureista on saattanut jäädä pinnalliseksi (esim. Pollock & Van Reken 2001). Be-net-Martinez ym. (2002). kutsuvat tätä kulttuurisen viitekehyksen vaihtamiseksi erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Kolmannen kulttuurin kasvatit saattavat vaih-taa sujuvasti kulttuurista viitekehystä ja sopeutua erilaisiin kulttuurisiin ympäristöi-hin ja vuorovaikutustilanteisiin. Mutta kulttuurin kuuluu erilaisia tasoja, joista ai-noastaan ulkoinen, näkyvä osa on helposti opeteltavissa mutta syvempi kulttuurin ymmärtäminen vaatii siinä kasvamista (esim. Tikka 2004). Kolmannen kulttuurin kasvateilla on joka tapauksessa kulttuurisia taitoja, kuten kielitaitoa ja kulttuurista
herkkyyttä, kykyä ymmärtää ja kunnioittaa erilaisia kulttuurisia tapoja ja näkökul-mia (esim. Bell-Villada & Sichel; Pollock & Van Reken 2001).
Yhteenvetona identiteettikysymyksiin liittyvistä tutkimuksista voidaan todeta, että ne sisältävät ristiriitaista tietoa siitä, onko kolmannen kulttuurin kasvattien identi-teetti hämmentynyt ja pirstaleinen vai hallitusti monikulttuurinen ja yhtenäinen.