Ekspatriaattien lasten "piiloinen maahanmuuttajuus", Suomeen sopeutuminen ja identiteetin etsintä: Elämäkerrallinen tutkimus aikuisista suomalaisista kolmannen kulttuurin kasvateista

(1)

EKSPATRIAATTIEN LASTEN ”PIILOINEN MAAHANMUUTTA- JUUS”, SUOMEEN SOPEUTUMINEN JA IDENTITEETIN ETSINTÄ.

Elämäkerrallinen tutkimus aikuisista suomalaisista kolmannen kulttuurin kasvateista.

Anne-Maria Katariina Silvast Pro gradu- tutkielma

Sosiaalipsykologia

Yhteiskuntatieteiden laitos

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Itä-Suomen yliopisto

Joulukuu 2020

(2)

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos

Sosiaalipsykologia

SILVAST, ANNE-MARIA: Ekspatriaattien lasten ”piiloinen maahanmuuttajuus”, Suo- meen sopeutuminen ja identiteetin etsintä. Elämäkerrallinen tutkimus aikuisista suomalaisista kolmannen kulttuurin kasvateista.

Pro gradu -tutkielma, 106 sivua, 2 liitettä (3 sivua)

Tutkielman ohjaajat: Professori Vilma Hänninen ja YTL Mikko Saastamoinen Joulukuu 2020

__________________________________________________________________

Avainsanat: kolmannen kulttuurin kasvatit, identiteetti, kulttuuri-identiteetti, sopeutuminen, elämäkerrallinen tutkimus

Tutkimukseni tavoitteena oli tarkastella aikuisten suomalaisten kolmannen kulttuurin kasvattien kokemuksia Suomeen sopeutumisesta sekä identiteettikysymyksistä, joita ulkomailla vietetystä lapsuudesta seuraa. Tutkimusotteena toimi elämäkerrallinen tutkimus, tut- kimusaineisto koostui seitsemästä kirjallisesta elämänkertomuksesta, jotka keräsin aikuisilta suomalaisilta kolmannen kulttuurin kasvateilta (iältään 22-34-vuotta).

Aiemman tutkimuskirjallisuuden perusteella kolmannen kulttuurin kasvateille yhteisiä kokemuksia ovat odottamattomat vaikeudet kotimaahan sopeutumisessa, kulttuurisen identiteetin hämmennys, juurettomuuden ja levottomuuden kokemukset sekä toisaalta sosiokulttuuriset sopeutumistaidot. Tutkimukseni tulokset tukevat aiempaa tutkimuskirjallisuutta ja täydentävät sitä aiemmin puuttuneesta suomalaisesta näkökulmasta.

Elämänkertomuksista tekemäni temaattisen analyysin perusteella yleisin kolmannen kulttuurin kasvattien kokemuksia yhdistävä teema oli kokemus sisäisestä erilaisuudesta, vaikka kirjoittajat kuvasivat myös olevansa sosiaalisesti ja kulttuurisesti sopeutuvaisia. ”Piiloisen maahanmuuttajuuden” käsite selittää tätä ilmiötä. Kolmannen kulttuurin kasvatit vaikuttavat ulkoisesti olevan suomalaisia, mutta sisäisesti he saattavat kokea olevansa erilaisia ja samastuvat eniten ulkomaalaisiin tai muihin kansainvälisen taustan omaaviin ihmisiin.

Suomeen sopeutumisen haasteita olivat myös lapsuuden maisemiin ja ihmisiin liittyvä kaipuu ja suru, tietämättömyys nuorisokulttuurista, vaikeudet saada suomalaisia ystäviä, oman taustan peittely sekä sopivan kulttuurisen viiteryhmän puute. Suomeen sopeutumista ja erilaisuuden kokemista helpottivat puolestaan suomalaiset ystävät ja uskonnollinen identiteetti sekä sosiokulttuuriset sopeutumistaidot. Ulkomailla vietetyn lapsuuden keskeisimpiä positiivisia vaikutuksia olivat rikkaat kokemukset, laajentunut maailmankuva sekä hyvä englannin kielen taito.

Kirjoittajien kulttuurisen identiteetin muotoutuminen oli vielä kesken ja lapsuus oli vaikuttanut myöhempään elämään niin, että ulkomailla asuminen nähtiin mahdollisena tai tavoi- teltavana ja kulttuurien välisiä kokemuksia haluttiin hyödyntää esimerkiksi työelämässä tai vapaaehtoistyössä. Tietoisuuden lisääminen kolmannen kulttuurin kasvateista sekä heidän sopeutumiseensa ja kulttuuri-identiteetin muodostumiseen liittyvistä erityispiirteistä olisi hyödyksi kolmannen kulttuurin kasvateille, heidän vanhemmilleen ja tahoille, jotka ovat

heidän kanssaan tekemisissä. .

(3)

Faculty of Social Sciences and Business Studies Department of Social Sciences

Social Psychology

Master’s thesis, 106 p., 2 appendices (3 p.)

Instructors: Vilma Hänninen (Professor of Social Sciences) and Mikko Saastamoinen (Li- centiate in Social Sciences)

December 2020

––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

Keywords: Third Culture Kids, identity, cultural identity, adjusting, life course research The purpose of my study was to examine the experiences of adult Finnish Third Culture Kids on returning and adjusting to life in Finland and the identity questions that arise from living abroad as a child. The methodology was based on life course research using seven (ages 22 to 34) free written life stories that I collected from adult Finnish TCKs.

According to pre-existing research literature, Third Culture Kids deal with issues concern- ing unexpected difficulties in returning and adjusting to life in the “home country”, root- lessness, restlessness and confusion of cultural identity. The results of my study support previous findings and compliment studies on Third Culture Kids from a previously lacking Finnish perspective.

Based on thematic analysis that I conducted on the life stories, the most common theme that emerged was the feeling of being different on the inside, though the participants felt they were socially and culturally adaptable. The concept of “hidden immigrants” explains this phenomenon. Third Culture Kids appear to be Finnish on the outside, but inside they may feel different and relate mostly to foreigners or other people with an international background.

Other challenges in adopting to life in Finland involved loss and grief of childhood sur- roundings and people, lack of knowledge about current Finnish youth culture, difficulties in forming deep friendships with regular Finns, hiding past cultural experiences and a lack of an appropriate cultural reference group. Factors that helped in adjusting to life in Finland were Finnish friends, religious identity and socio-cultural adjusting skills.

The cultural identity of my participants was still in progress. Childhood experiences had influenced adulthood so that every participant mentioned the possibility or goal of living abroad and wanting to use their past cultural experiences in volunteering or work. The most common positive consequences of living abroad as a child were rich experiences, an ex- panded worldview and good English skills.

Increasing awareness of Third Culture Kids and their specific experiences and challenges in adjusting to Finland and forming a coherent cultural identity would be beneficial to TCKs themselves, their parents and the instances that are in contact with them.

(4)

SISÄLLYS

1 JOHDANTO

……….……….….1

1.1 Tutkimusaiheen valinta………..1

1.2 Tutkimuksen tavoitteet……….………..2

2 TEORIATAUSTA

……….…4

2.1 Kolmannen kulttuurin kasvatit……….…………..4

2.1.1 Läheisiä ryhmiä ja termejä……….…………..8

2.1.2 Suomalaiset kolmannen kulttuurin kasvatit………..………….9

2.2 Identiteetti………...10

2.2.1 Henkilökohtainen ja sosiaalinen identiteetti………13

2.2.2 Kulttuuri-identiteetti……….…14

2.3 Identiteetin kehittyminen nuoruudessa……….16

2.3.1 Eriksonin teoria……….17

2.3.2 Narratiivinen näkökulma – identiteetti kerrottuna ja kertomuksissa…………..19

2.4 Katsaus aiempaan tutkimukseen………...21

2.4.1 Kotimaahan paluu……….22

2.4.2 Identiteettikysymyksiä………..….27

3 TUTKIMUSKYSYMYKSET, METODOLOGIA JA TOTEUTUS

……..32

3.1 Tutkimuskysymysten täsmentyminen………..….32

3.2 Elämäkerrallinen tutkimusote………..…….32

3.3 Elämänkertomukset………...34

3.4 Elämänkertomusten kerääminen……….………...…36

3.5 Temaattisen analyysin soveltaminen……….……38

3.6 Tutkimuseettiset kysymykset……….…....43

4 TULOKSET

……….46

4.1 Lapsuuden kulttuuriympäristö ja suhde Suomeen………..……46

4.2 Suomeen paluu ja sopeutumisen haasteet……….…..52

4.2.1 Kaipuu ja suru………..………55

(5)

4.2.2 Tietämättömyys nuorisokulttuurista………...….58

4.2.3 Sisäisen erilaisuuden kokemus………..………...60

4.2.4 Laajentunut maailmankuva………..……….62

4.3 Kulttuuri-identiteetin etsintä……….……..…64

4.3.1 Suhde suomalaisuuteen………..……65

4.3.2 Kulttuurinen kameleonttius………..………….69

4.3.3 Kulttuurinen samastuminen ja identiteetin todentamisen vaikeus……….73

4.4 Suomeen sopeutumista edistävät tekijät………...……..75

4.5 Identiteetin nykyinen tila ja tulevaisuuden reflektointi………..79

4.6 Yhteenveto: lapsuuden positiiviset ja negatiiviset vaikutukset………..87

5. LOPPUPOHDINTA………..……….89

5.1 Tutkimuksen luotettavuus………..……….89

5.2 Psykologisen ja sosiokulttuurisen sopeutumisen erottaminen………..……..90

5.3 Kolmannen kulttuurin kasvattien merkitys ja tulevan tutkimuksen tarve………...91

LÄHTEET……….…………..93

LIITTEET………..104

TAULUKOT: TAULUKKO 1.“Piiloinen maahanmuuttajuus” Pollockin & Van Rekenin (2001) mukaan ….……7, 61 TAULUKKO 2. Elämänkertomusten kirjoittajien taustatiedot………...……….46

(6)

1. JOHDANTO

1.1 Tutkimusaiheen valinta

Kiinnostuin kolmannen kulttuurin kasvateista luettuani David Pollockin ja Ruth Van Rekenin (2001) klassikoksi muodostuneen kirjan ”Third Culture Kids, the ex- perience of growing up among worlds”. Kolmannen kulttuurin kasvatit ovat eks- patriaattien lapsia, jotka ovat viettäneet ainakin osan lapsuudestaan ulkomailla vanhempien työn vuoksi, mutta palaavat jossain vaiheessa vanhempiensa kanssa kotimaahan. Pollock ja Van Reken muotoilivat tutkimuskirjallisuudessa usein käytettä- vän määritelmän kolmannen kulttuurin kasvateista (emt.,19):

”Kolmannen kulttuurin kasvatti on henkilö, joka on viettänyt merkittävän osan ke- hityksellisistä vuosistaan muualla kuin vanhempiensa kulttuurissa. Hän rakentaa suhteen kaikkiin kulttuureihin, mutta ei omaksu mitään niistä täysin. Vaikka jokai- sesta kulttuurista sulautuu elementtejä kolmannen kulttuurin kasvatin elämänkoke- mukseen, liittyy kuulumisentunne muihin samankaltaisen taustan omaaviin.” (Suo- mennos omani)

Kirjan ansiosta tietoisuus kolmannen kulttuurin kasvateista ja heidän kokemuksis- taan kasvoi 2000-luvun taitteessa (Bell-Villada & Sichel 2011, 7), mutta erityisesti eurooppalainen tutkimus on edelleen vaillinaista ja tietoisuus heistä on suhteellisen vähäistä (esim. Jürgensen 2014). Olemassa oleva tutkimus on keskittynyt etenkin amerikkalaisiin ja japanilaisiin kolmannen kulttuurin kasvatteihin (Lambiri 2005;

Tanu 2008; Warinowski 2011). Esimerkiksi Anu Warinovski (emt.) pitää tärkeänä suomalaista näkökulmaa. Kolmannen kulttuurin kasvatit ovat ajankohtainen tutkimuskohde myös siksi, että globalisoituvassa ja kansainvälistä yhteistyötä vaati- vassa maailmassa rajojen välinen liikkuvuus, ulkomailla asuminen ja ulkomailla työskentely ovat lisääntyneet huomattavasti Suomessakin, ja samalla kolmannen kulttuurin kasvattien määrä on lisääntynyt (Bell-Villada & Sichel 2011, 5-6; Wa- rinowski 2011, 296). Jo vuonna 1989 sosiologian professori Ted Ward arvioi, että kolmannen kulttuurin kasvateista tulee tulevaisuuden kansalaisten prototyyppejä (Ward 1989; ref. Lambiri 2005). Cottrell (2011, 57) arvioi, että kolmannen kulttuurin kasvatteja on maailmassa useita miljoonia.

(7)

Samalla kun kulttuurien ja rajojen välinen liikkuvuus lisääntyy, tulee yhteiskunnista myös sisäisesti monikulttuurisempia, kun maahanmuutto ja erilaiset paikalliset kulttuurit ja toisaalta massamedian välittämä globaali kulttuuri ovat vaikuttamassa yhteiskuntien kulttuuriseen koostumukseen (Arnett, 2002; Bell-Villada & Sichel 2011, 6; Cottrell 2011, 57). Koska kolmannen kulttuurin kasvatit ovat eläneet lapsuudestaan asti monikulttuurisessa ympäristössä, tuovat he tähän kulttuuriseen ti- lanteeseen laajan maailmankuvansa ja kulttuuriset taitonsa, tästäkin syystä heidän kokemustensa huomioiminen myös tutkimuksissa olisi tärkeää (esim. Cottrell &

Useem 1999; Melles & Schwartz 2013). Esimerkiksi kolmannen kulttuurin kasvattien identiteetin kehittymistä tutkinut Barbara Schaetti kuvaa ¹, kuinka ekspatriaattien ja heidän lastensa elämään liittyy sellaisia kulttuurien välisiä kokemuksia, joista nykyisessä kulttuurien välisessä tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita; kan- sainvälisiä siirtymiä, erilaisiin kulttuuriympäristöihin sopeutumista, kulttuuri-identiteetin haasteita, monikulttuurisen identiteetin kehittymistä, kommunikointia eri kulttuurien välillä sekä epävarmuuden ja epäselvyyden sietämistä. Kolmannen kulttuurin kasvatit tuovat suomalaiseenkin yhteiskuntaan kansainvälistä kokemusta ja kulttuurien välistä ymmärrystä ja heidän merkityksensä todennäköisesti vain kasvaa tulevaisuudessa.

1.2 Tutkimuksen tavoitteet

Aikuiset suomalaiset kolmannen kulttuurin kasvatit ovat tiedemaailmassakin jää- neet ikään kuin ”piiloisten maahanmuuttajien” asemaan, koska heidän kokemuksiaan ei ole riittävästi huomioitu esimerkiksi maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen ja kulttuurisiin siirtymiin liittyvissä tutkimuksissa.² Tästä poikkeuksena on Anu Warinowskin väitöskirja vuodelta 2012, jossa hän tutki ekspatriaattiperheiden lasten kokemuksia kulttuurisista siirtymistä perhesuhteisiin liittyvien resurssien näkö- kulmasta. Verrattuna ulkomaalaisiin maahanmuuttajiin, on kolmannen kulttuurin kasvateille erityistä se, että he palaavat vanhempiensa kanssa odotetusti

1 Nettisivusto: https://transitiondynamics.wordpress.com/meet-barbara-schaetti/barbara-schaettis-core-philosophy/

2 Suomalaisia graduja nuorista kolmannen kulttuurin kasvateista on kuitenkin ilmestynyt etenkin kasvatus- ja opetus- alalla (Esim. Liimatainen & Luoma 1999; Karjalainen 2003; Pirinen 1999; Tervonen 2004).

(8)

kotimaahan, jonne he usein olettavat kuuluvansa. Kolmannen kulttuurin kasvateista ryhmänä tekeekin erityisen ”piiloinen maahanmuuttajuus” eli erilaisuus, joka ei tule ilmi ulkoisesti ja pintapuolisesti. Esimerkiksi etnisesti suomalaiset kolmannen kulttuurin kasvatit näyttävät ulkoisesti samanlaisilta kuin muut suomalaiset ja monesti sekä heidän vanhempansa, he itse, että muut ihmiset olettavat heidän olevan suomalaisia. Kuitenkin he ovat kasvaneet erilaisessa kulttuuriympäristössä ja usein vasta vanhempien kotimaahan palaamisen yhteydessä lapsuuden merkitys heidän identiteetilleen tulee näkyväksi.

Tutkimukseni tavoitteeksi muodostui ymmärtää ulkomailla vietetyn lapsuuden vaikutusta myöhempään elämään, Suomeen sopeutumiseen ja identiteetin kehittymiseen heidän omasta näkökulmastaan. Tutkimusotteeksi valitsin elämäkerrallisen tutkimuksen, jota varten keräsin vapaamuotoisia elämänkertomuksia aikuisilta (yli 20-vuotiailta) suomalaisilta kolmannen kulttuurin kasvateilta. Valitsin tutkimuksen kohteeksi aikuiset kolmannen kulttuurin kasvatit, koska identiteetti kehittyy pit- källe aikuisuuteen ja kolmannen kulttuurin kasvateilla etenkin kulttuurisen identiteetin muotoutuminen saattaa kestää muita pidempään (Cottrell & Useem 1993) ja tavoitteena oli ymmärtää lapsuuden vaikutuksia myöhempään elämään. Tutkimuk- sen tavoitteena on myös lisätä tietoisuutta kolmannen kulttuurin kasvateista ja tehdä heistä ryhmänä näkyvämpi ja tunnustetumpi. Temaattista analyysiä (Braun &

Clarke 2006) soveltamalla pyrin tunnistamaan aineistosta keskeisiä teemoja, jotka liittyvät Suomeen sopeutumiseen ja identiteettikysymyksiin. Analyysissä teoria ja aineisto olivat ikään kuin vuoropuhelussa keskenään ja tavoitteena oli luoda yh- teyksiä olemassa olevaan teoriaan kotimaahan sopeutumisesta ja identiteetistä.

Tutkimuskysymykset täsmentyivät tutkimuskirjallisuuteen tutustumisen ja aineis- ton alustavan lukemisen myötä seuraavanlaisiksi:

(i) Millaiset tekijät ovat vaikuttaneet Suomeen sopeutumiseen?

(ii) Miten kolmannen kulttuurin kasvatit kokevat kulttuurisen identiteettinsä ja suh- teensa suomalaisuuteen?

(iii) Miten kirjoittajat kuvaavat nykyhetken identiteettiä ja tulevaisuuden suunnitel- mia?

(9)

2 TEORIATAUSTA

2.1 Kolmannen kulttuurin kasvatit

Tutkimusta aloittaessani olin tietoinen Suomessa käytetystä termistä matkalaukkulapsi, joka on peräisin Ann-Christine Marttisen kirjasta ”Matkalaukkulapset”

(1992). Marttinen tarkastelee kirjassaan lapsuutensa ulkomailla viettäneiden lasten kokemuksia ja sisällyttää termiin myös pakolaiset ja ulkomailta adoptoidut lapset.

Joissakin suomenkielisissä graduissa (Liimatainen & Luoma 1999; Tervonen 2004) matkalaukkulapsella on tarkoitettu samaa kuin kolmannen kulttuurin kasvatilla.

Kansainvälisessä tiedemaailmassa käytetään siis amerikkalaista alkuperää olevaa termiä ”Third Culture Kid” lapsista ja ”Third Culture Adult” aikuisista. Muun muassa Ilona Tikka (2004) suosittelee ”kolmannen kulttuurin kasvatti”- termin käyt- töä, koska se kuvaa niin aikuisia kuin lapsiakin. Omassa aineistossani oli myös kriittinen kommentti ”matkalaukkulapsi”- termistä:

”[--] eikö sille voisi muuten keksiä jonkun paremman termin? Termi ei nimit- täin tunnu niin kivalta. Se ehkä herättää sellaisen negatiivisen kuvan: meitä vain kuskattiin mukana niin kuin matkalaukkuja. Osittain tämä on totta, mutta oli se paljon muutakin.” - Katariina, 25+

Kolmannen kulttuurin kasvatti - termi on siis kansainvälinen ja kuvaa paremmin kohderyhmän kokemusten kulttuurista puolta. Tutkimuskirjallisuudessa kuvataan, kuinka kolmannen kulttuurin kasvatit ovat kehittäneet omanlaisensa kulttuurin, jossa yhdistyvät vanhempien ja isäntämaan kulttuuriympäristön elementit, mutta mitään kulttuuria se sen mukaista identiteettiä ei ole omaksuttu täysin. Kolmannen kulttuurin kasvateille erityistä on myös ulkomailla asumisen ajoittuminen kehityk- sellisiin vuosiin³, muutto vanhempien tahdosta, ei vapaaehtoisesti sekä ulkomailla asumisen väliaikaisuus ja odotettu paluu vanhempien kotimaahan. Nämä tekijät vaikuttavat kolmannen kulttuurin kasvattien kokemuksiin, maailmankuvaan ja identiteetin kehittymiseen erityisellä tavalla. Kolmannen kulttuurin kasvattien

3 Pollock ja Van Reken (2001, 19) määrittelevät kehityksellisiksi vuosiksi iän syntymästä kahdeksaantoista ikävuoteen.

(10)

kohdalla uuden kulttuurin kohtaaminen tarkoittaa elämistä toisessa kulttuurissa, ei vain kulttuurien kohtaamista, jota voi tapahtua kotimaassakin. Puhuttaessa kolmannen kulttuurin kasvateista termiin sisällytetään yleensä sekä lapset että aikuiset.

(Pollock & Van Reken 2001, 26-28; Tanu 2008; Tikka 2004.) Aika, jonka kolmannen kulttuurin kasvatti viettää ulkomailla voi vaihdella alle vuodesta koko lapsuu- teen ja maita, joissa he ovat asuneet voi olla yksi tai useampia. Gene Bell-Villadan ja Nina Sichelin (2011, 4) mukaan siirtymät ja muutokset luonnehtivat kuitenkin kolmannen kulttuurin kasvattien kokemuksia ja elämää: ”--nämä lapset kasvavat maailmojen välissä siirtyen paikoista, kulttuureista ja ystävyyssuhteista toisiin.”

(Suomennos omani)

Käsitteen ”Third Culture Kid” (TCK) kehittivät alun perin sosiologit John ja Ruth Hill Useem (1976). He tutkivat 1950-luvulla amerikkalaisten työntekijöiden sopeutumista Intiaan ja huomasivat, että ulkomailla työskentelevät ihmiset olivat muo- dostaneet elämäntyylin, joka poikkesi sekä heidän kotimaansa kulttuurista että isän- tämaan kulttuurista. Useemit kutsuivat kotimaan kulttuuria ensimmäiseksi kulttuuriksi ja isäntämaan kulttuuria toiseksi kulttuuriksi. Näiden välisen, molempia kulttuureja yhdistelevän kulttuurin he nimesivät puolestaan kolmanneksi kulttuuriksi ja siinä kasvaneet lapset kolmannen kulttuurin kasvateiksi. Lapsen ensimmäinen kulttuuri määräytyy siis vanhempien kansalaisuudesta käsin ja se voi sisältää useam- piakin kulttuureita, jos vanhemmat ovat eri kulttuureista. Toinen kulttuuri sisältää niiden maiden kulttuurin, joissa lapsi on elänyt ulkomailla ja kolmas kulttuuri asettuu ensimmäisen ja toisen kulttuurin välimaastoon. (Pollock & van Reken 2001, 19-20; Useem & Downey 1976.) Ilona Tikka (2004, 14-15) kuvaa, että kolmas kulttuuri kehittyy kansainvälisen elämän myötä tasapainottamaan lapsen kulttuurisia kokemuksia.

Kolmas kulttuuri, kuten muutkin kulttuurit, välitetään sukupolvelta toiselle ja se kehittyy sinä aikana, kun lapsi elää kahden kulttuurin välimaastossa (Tikka 2004, 16). Useem & Downie (1976) kuvasivat kolmatta kulttuuria eräänlaisessa väliti- lassa olevana kulttuurina, jota luovat, jakavat ja kantavat ihmiset, jotka suhteuttavat yhteisöjä tai niiden osia toisiinsa. Verkuytenin (2014, 110) mukaan sekoitetulla (blended) identiteetillä on tarkoitettu kahden etnisen tai kulttuurisen identiteetin

(11)

yhdistelmää, esimerkiksi saksansuomalainen. Kumpikaan identiteetti ei tässä mal- lissa ole itsenäisesti vahva vaan omanlaisensa sekoitus molempia kulttuureja. Ter- miä on käytetty myös eri etnisen taustan omaavien vanhempien lapsista. Cottrell (2011, 61) kuitenkin huomauttaa, että kolmas kulttuuri ei tarkoita kahden kulttuurin sekoitusta. Se on enemmänkin yhteyttä luova siltakulttuuri, joka selvästi reflektoi osallistujansa ensimmäistä ja toista kulttuuria, mutta on myös transsendentti eli ylit- tää nuo kulttuurit, eikä ole johdettavissa suoraan niistä.

Edelleen Cottrell (2011, 61-62) kuvaa, kuinka kolmannet kulttuurit eroavat ainakin kolmella ulottuvuudella: kolmannen kulttuurin instituutiot ja normit ovat historial- lisesta tilanteesta riippuvaisia, tietyt monikansalliset kolmannet kulttuurit ovat omanlaisiaan, esimerkiksi suomalais-brittiläinen kolmas kulttuuri on erilainen kuin suomalais-ghanalainen. Myös organisaatiot, joissa vanhemmat työskentelevät, vaikuttavat kulttuuriin - esimerkiksi lähetystyöntekijöillä ja diplomaateilla on erilaiset kulttuurit. Kolmannen kulttuurin kasvattien vanhemmat työskentelevät usein edus- tuksellisessa roolissa. He toimivat taustasponsorin nimissä, joka voi olla esimerkiksi kotimaa, kuten diplomaateilla tai armeijan henkilökunnalla, uskonnollinen yh- teisö kuten lähetystyöntekijöillä, kotimainen tai kansainvälinen yhtiö kuten Micro- soft tai kansainvälinen organisaatio kuten YK. Vanhemmat eivät siis työskentele isäntämaan instituutioissa tai itsenäisesti. Vanhempien edustuksellisella roolilla on merkitystä koko perheen elämään. Cottrellin (2011, 60-61) mukaan lapsia kehote- taan usein käyttäytymään hyvin, koska he edustavat esimerkiksi kotimaataan tai kirkkoa. Lisäksi esimerkiksi diplomaateilla ja armeijan henkilöstöllä on omat jär- jestelmänsä ja elämäntapansa, joita on kuvattu myös ”kulttuurisina kuplina”.

Oman tutkimukseni kannalta keskeistä on se, että samankaltaiset kulttuuriset kokemukset lapsuudessa yhdistävät kolmannen kulttuurin kasvatteja ja tekevät heistä omanlaisensa kulttuurisen ryhmän, vaikka monet taustatekijät ovatkin erilaisia.

Useemien (1976) mukaan kolmas kulttuuri viittaakin niihin jaettuihin piirteisiin, joita kulttuurien välisen ja liikkuvan lapsuuden kokeneet henkilöt omaavat ja se on myös uudenlainen tapa ymmärtää ja määritellä kulttuuria yhteisten kokemusten kautta. Esimerkiksi kansalliseen kulttuuriin on liitetty yhteiset tavat, perinteet, arvot ja uskomukset, mutta myös yhteinen historia, mikä aikaansaa yhteenkuuluvuuden tunnetta (Salminen & Poutanen 1996, 8). Vaikka kolmannen kulttuurin kasvattien

”heimoa” ei ole nimetty perinteisesti kansallisuuden tai etnisyyden mukaan, voi sen

(12)

nähdä uutena tapana kuvata kulttuuria jaetun kokemusmaailman kautta (Pollock &

Van Reken 2001). Alan kirjallisuuteen ja nettisivustoihin tutustuessa törmäsinkin usein kuvaukseen siitä, kuinka eri maalaiset kolmannen kulttuurin kasvatit tunnis- tavat kokemuksissaan toisensa.

Pollock ja Van Reken (2001) ovat kuvanneet kolmannen kulttuurin kasvatteja kotimaahan palatessa myös ”piiloisina maahanmuuttajina” (hidden immigrants), mikä auttaa ymmärtämään heidän kokemustensa erityisyyttä. Pollockin ja Van Rekenin (emt.) mukaan yksilö voi olla suhteessa ympäröivään kulttuuriin neljällä tavalla:

TAULUKKO 1. Pollock & Van Reken 2001, 53

Ulkomaalainen Näyttää erilaiselta Ajattelee eri tavalla

”Piiloinen maahanmuut- taja”

Näyttää samanlaiselta Ajattelee eri tavalla Sopeutunut

Näyttää erilaiselta Ajattelee samalla tavalla

Peilikuva

Näyttää samanlaiselta Ajattelee samalla tavalla

Kolmannen kulttuurin kasvatit vaihtavat ”laatikkoa” erityisen usein johtuen liikku- vasta elämäntyylistään. Kotimaahan palatessa he ovat ”piiloisia maahanmuuttajia”, jolloin muut olettavat heidän olevan samanlaisia ja ymmärtävän kulttuuriset merki- tykset ja käyttäytymissäännöt, mikä aiheuttaa ongelmia ja väärinkäsityksiä, ulko- maalaisten maahanmuuttajien ei oletetakaan ajattelevan ja käyttäytyvän samoin.

(Bell-Villada & Sichel 2011, 4; Pollock & Van Reken 2001, 54.) Kolmannen kulttuurin kasvattien on kuvattu kokevan voimakasta ja pitkäkestoista erilaisuutta. He voivat olla erilaisia ulkonäöltään, kieleltään, kulttuuriltaan tai varallisuudeltaan niin isäntämaassa kuin kotimaassakin. (Bell-Villada & Sichel 2011; Marttinen 1992, 97;

Pollock & Van Reken 2001.)

(13)

2.1.1 Läheisiä ryhmiä ja termejä

Termiä globaali paimentolainen (global nomad) on käytetty rinnakkain kolmannen kulttuurin kasvatin käsitteen kanssa. Alun perin sen kehitti Norma McCaig vuonna 1984 (ref. Pollock & VanReken 2001, xi). Hän halusi sisällyttää termiin lapset ja aikuiset sekä ihmiset, jotka samastuvat kolmannen kulttuurin kasvattien kokemuksiin muustakin kuin vanhempien työstä johtuen, esimerkiksi maahanmuuttajien ja siirtolaisten lapset tai maan sisällä kulttuurista ryhmää vaihtaneet. Globaali paimentolainen - termiä käytetään laajalti, mutta se ei ole saavuttanut yhtä tärkeää asemaa kansainvälisessä tutkimuksessa McCaigin mukaan (2011, 49), kun globaalit pai- mentolaiset löytävät ihmisiä, jotka jakavat samankaltaisen kulttuurisen taustan, tuo se heille tunteen sukulaisuudesta ja kodista.⁴

Muita kolmannen kulttuurin kasvatille läheisiä termejä ovat kansainvälisesti liik- kuva nuoriso (Internationally Mobile Adolescent), kulttuurien väliset lapset (Cross- Cultural Kids), kansainvälisten koulujen opiskelijat (International School Students) sekä alaryhmät vanhempien työn mukaan, esimerkiksi lähetyslapset, diplomaattien lapset ja armeijan lapset (Pirinen 1999, 12). Lähetystyöntekijät ovat usein pitkään ulkomailla ja perheen lapsille kehittyy syvempi ja kestävämpi suhde isäntämaan kulttuuriin ja ihmisiin (Pollock & Van Reken 2001; Powell 1998).

Van Reken (2011) käyttää termiä kulttuurien välinen lapsi (Cross Cultural Kid) sateenvarjoterminä, jonka yksi alaryhmä ovat kolmannen kulttuurin kasvatit. Muita alaryhmiä ovat esimerkiksi etnisten vähemmistöjen lapset, pakolaisten lapset ja kaksikulttuuriset lapset. Hän määrittelee kulttuurien välisen kasvatin (2011, 33) seuraavasti: ”—henkilö, joka elää tai on merkityksellisessä vuorovaikutuksessa kahden tai useamman kulttuurisen ympäristön kanssa merkittävän ajanjakson lap- suuden kehityksellisistä vuosista.”(Suomennos omani) Pidän tätä sateenvarjotermiä käyttökelpoisena, sillä se sopii kuvaamaan monenlaisia kulttuurien välisiä ryhmiä.

Omassa tutkimuksessani on kuitenkin nimenomaan kolmannen kulttuurin kasvatteja ja tutkimukseni keskiössä on heidän odotettu kotimaahan paluunsa ja siihen liittyvä sopeutumis- ja kulttuurisen identiteetin työstämisen prosessi. Maahanmuut- tajista ja etnisistä vähemmistöistä poiketen ekspatriaattien kotimaahan palaavat

4Globaaleilla paimentolaisilla on omat nettisivustonsa ja vuosittaisia konferensseja ympäri maailmaa.

(14)

lapset eivät ulkoisesti erotu valtaväestöstä ja usein sekä he itse että muut olettavat heidän olevan esimerkiksi suomalaisia, jotka palaavat kotimaahansa. Lapsuuden isäntämaassa kolmannen kulttuurin kasvatit ovat toisaalta saattaneet jo kokea erilaisuutta, koska ovat poikenneet ulkoisesti valtaväestöstä. (Pollock & Van Reken 2001, 53-54.)

2.1.2 Suomalaiset kolmannen kulttuurin kasvatit

Kolmannen kulttuurin kasvatteihin liittyvä tutkimus on keskittynyt etenkin amerikkalaisiin ja myös japanilaisilla on oma tutkimusperinteensä ja käsitteensä. Euroop- palainen tutkimus olisi esimerkiksi Tanun (2008) ja Cottrellin (2011) mukaan edelleen tarpeen. Suomalaisia kolmannen kulttuurin lapsia ja perheitä tutkinut Anu Wa- rinowski (2011; 2012) pitää tärkeänä täydentävää näkökulmaa suomalaisista kolmannen kulttuurin kasvateista, koska suomalaisia tutkimuksia ei juurikaan ole ja suomalaisella kulttuurilla on omat erityispiirteensä (emt. 2011, 296). Suomalainen kulttuuri on esimerkiksi globaalisti pieni ja suomalaiset saattavat olla paljon vä- hemmän tekemissä muiden suomalaisten ja kotimaansa kulttuurin kanssa ulkomailla ja kansainvälisissä kouluissa kuin esimerkiksi amerikkalaiset, saksalaiset tai ranskalaiset. Warinowskin (emt.) mukaan suomalaisilla ja amerikkalaisilla ekspat- riaattiperheillä onkin muun muassa yhteisöllisiin resursseihin liittyviä eroja - suomalaisten ekspatriaattien laajan yhteisön puute vaikeuttaa myös kolmannen kulttuurin muotoutumista. Amerikkalaiset ovat siis suomalaisista poikkeava ryhmä si- käli, että he ovat usein olleet tekemisissä amerikkalaisen kulttuurin ja muiden amerikkalaisten kanssa jo asuessaan ulkomailla ja kansainvälisissä kouluissa. Myös globaali media on vahvasti amerikkalaisvaikutteinen ja englannista on tullut globaali yleiskieli (ks. esim. Arnett 2002). Amerikkalaiset ovatkin oppineet oman maan kielensä useimmiten kansainvälisessä koulussaan, eikä heidän tarvitse kieli- ongelmien takia hakeutua yliopistoon toiseen maahan, kuten monesti suomalaisten, jos heidän Suomen kielen taitonsa ei riitä kotimaassa opiskeluun (Warinowski 2011). Yhdysvallat edustaa myös maailman individualistisinta eli yksilöllisyyttä korostavaa kulttuuria, jonka väestö on monikulttuurisempaa kuin esimerkiksi Suo- messa (Hofstede 2001). Mello & Schwartz (2013) huomasivat tutkimuksessaan

(15)

myös, että amerikkalaiset kolmannen kulttuurin kasvatit olivat ennakkoluuloisem- pia kuin ei-amerikkalaiset, mitä voi selittää juuri amerikkalaisen kulttuurin domi- noivuus ja vaikutus myös ekspatriaattiyhteisöissä.

Japanilaisia kolmannen kulttuurin kasvatteja on tutkittu toiseksi eniten amerikkalaisten jälkeen. Japani asettuu Hofsteden (2001) individualististen ja kollektivistis- ten kulttuurien vertailussa kollektivistisimpaan päähän ja tämä on etenkin aiempina vuosikymmeninä näkynyt heistä tehdyissä tutkimuksissa. Kollektivistisissa kult- tuureissa arvostetaan yhdenmukaisuutta ja yhteisten normien noudattamista, kun taas erilaisuutta ja poikkeavuutta pidetään negatiivisena. Tästä syystä esimerkiksi kolmannen kulttuurin kasvattien poikkeava pukeutuminen tai puhetapa ja japanin kielen ongelmat on nähty negatiivisina, kun taas heidän englannin kielen taitonsa ei ole saanut niinkään arvostusta ennen kuin viime vuosina, kun Japanikin on globalisaation myötä kansainvälistynyt. (Cottrell 2011, 74.) Suomi sijoittuu individua- lismin ja kollektivismin sekä monikulttuurisuuden suhteen jonnekin Yhdysvaltojen ja Japanin välimaastoon. On hyvä huomioida sekin, että maiden välillä on eroja myös sisäisesti, ja niin myös Suomessa. Suurissa kaupungeissa väestö ja kulttuuri ovat todennäköisesti kansainvälisempiä, kulttuurisesti moninaisempia ja kenties in- dividualismia ja siihen liittyvää erilaisuuden suvaitsemista korostavampia.

2. 2 Identiteetti

Identiteetin käsitettä on määritelty yhteiskuntatieteissä monin tavoin, yleensä sillä tarkoitetaan kuitenkin ihmisen käsitystä itsestään eli siitä kuka hän on, mihin hän kuuluu ja miten määrittää suhdettaan sosiaaliaseen ympäristöön ja kulttuuriin (esim. Hammack 2015). Eri tutkimusaloilla on kuitenkin oma kielensä ja kulttuurinsa, mikä luo joskus sekaannusta (McLean & Syed 2014, 2). Oman tutkimukseni lähtökohtana on sosiaalipsykologinen näkökulma, joka liittyy identiteetin ja sen kehittymisen vuorovaikutukselliseen, sosiaalisen ja kulttuurisen kontekstin merki- tystä korostavaan puoleen. Sosiaalipsykologisessa teoriassa ja tutkimuksissa identiteetin käsite onkin ollut suosittu, sillä se tarjoaa käsitteellisiä välineitä muun muassa yksilöllisen ja kulttuurisen sekä henkilökohtaisen ja sosiaalisen tason välisten suhteiden pohdintaan (Saastamoinen 2006; Hammack 2015). Hammack (2015, 12)

(16)

kuvaa identiteettiä linkkinä mielen sisäisen minuuden ja ulkopuolisen sosiaalisen todellisuuden ja sen kategorioiden välillä ja Hall (1999, 21-23) kuvaa sitä siltana yksityisen ja julkisen maailman välillä. Minuuden rakentuessa kommunikaatiossa kielen merkitys on olennainen. Kielen merkitystä korostavat muun muassa narratii- viset lähestymistavat, joissa identiteettiä tuotetaan itselle ja muille kerrottavien tarinoiden avulla.

Postmodernissa ajattelussa identiteetti on nähty moninaisena, kompleksisena, jous- tavana ja situationaalisena, mikä heijastaa postmodernin sosiaalisen todellisuuden moninaista ja muuttuvaa luonnetta. Identiteettien, kuten kulttuurisen identiteetin tarkastelu selkeinä ja pysyvinä kategorioina alkaakin olla yhteiskuntatieteissä van- hentunut ja on siirrytty identiteettien tarkastelemiseen refleksiivisinä prosesseina, joihin ihminen valinnoillaan vaikuttaa. (Gergen 1999; Hall 1999; Saastamoinen 2006.) Identiteetti liittyy minuuden käsitteeseen siten, että identiteetti on minuuden tarkastelemista kohteena (Saastamoinen 2006, 173). Omassa tutkimuksessani mää- rittelen identiteetin suhteen minuuteen niin, että identiteetti koostuu yksilön erilaisista minäkäsityksistä, joita tehdään näkyväksi ja ymmärrettäväksi itselle ja muille kielellisten kuvausten ja konstruktioiden avulla vuorovaikutuksessa ja omaelämä- kerrallisten kertomusten kautta. Näen minuuden olevan aktiivinen toimija identiteetin rakentamisen prosessissa, jossa yksilö voi omaksua, muokata tai hylätä sosiaalisessa todellisuudessa vallitsevia identiteettimäärittelyjä, merkityksiä ja jaotte- luja. Käsitykseni liittyy siihen länsimaiseen yhteiskuntatieteelliseen ajatteluun, jossa identiteetti ei ole annettu vaan yksilön aktiivisesti työstämä ja rakentama (esim. Saastamoinen 2006). Identiteetin ylläpitäminen edellyttää aktiivisuutta, tah- toa ja tietoista identiteettityötä sekä sen, että ihminen kokee esimerkiksi etnisen identiteettinsä arvokkaaksi (Anttonen 1999, 239). Yksilö arvioi, suodattaa ja järjes- tää aktiivisesti ympäristön käsityksiä itsestään osaksi minäkäsitystään, mutta myös hylkää näkemyksiä ja asenteita, jotka eivät siihen sovi. Mitä tärkeämpi jokin identiteetti on itselle, sitä enemmän muiden arviot vaikuttavat muun muassa omanar- vontunteeseen. (Rönnholm 1999, 45-46.) Yksilön psyykkiseen hyvinvointiin vaikuttaa myös se, onko oma minäkäsitys ja ympäristön käsitys itsestä sopusoinnussa vai ristiriidassa (Esim. Veenkivi 1998, 110-112). Vaikka identiteetin ei nähdäkään enää koostuvan selkeistä kategorioista, on vakaan identiteetin ja vahvan minäkuvan nähty olevan yhteydessä muun muassa hyvään itsetuntoon ja psyykkiseen

(17)

hyvinvointiin (Burke & Stets 2000; Campbell 1990). Vahvan identiteetin voi nähdä vaikuttavan yksilön elämänkulkuun ja elämänvalintoihin tehden niistä helpompia ja johdonmukaisempia, kun ihminen kokee tuntevansa itsensä ja sen, mikä on tär- keää ja tavoittelemisen arvoista.

Identiteetin sisältöä on jaoteltu myös erillisiin alueisiin esimerkiksi ihmissuhteiden ja ideologian pohjalta, joskin McLeanin ja Syedin (2014, 4) mukaan identiteettialu- eiden määrittelyyn liittyy ongelmia ja ne voivat olla puutteellisia. Nämä identiteetin erilliset alueet voivat vaikuttaa toisiinsa ja olla osin limittäisiä. Esimerkiksi identi- teettimääritelmä ”suomalainen kristitty nainen”, johon sisältyy kulttuurinen, uskonnollinen ja sukupuoli-identiteetti, on merkitykseltään erilainen eikä ole suoraan johdettavissa yksittäisistä identiteeteistä ”suomalainen”, ”kristitty” ja ”nainen”. Yksi identiteetin alue saattaa vaikuttaa kokemukseen toisesta ja niistä voi tulla yhteen kietoutuneita. Sen lisäksi, että identiteetit voivat vaikuttaa toisiinsa luoden uuden- laisia merkityksiä, joskus yksi tietty identiteetti voi olla hallitseva ja määritellä toisen. (Verkuyten 2014, 111-112.)

Määritellessään identiteettiään ihmiset viittaavat usein sosiaalisiin ryhmiin ja kate- gorioihin, joihin kuuluvat, samastuvat ja joiden kanssa jakavat tiettyjä ominaisuuksia, esimerkiksi suomalainen, kristitty ja nainen. Myös muita ihmisiä jaotellaan ja arvioidaan sosiaalisen kategorioimisen kautta. Hall (1999) kuvaa, kuinka identiteetti tunnistetaan erojen kautta suhteessa toisiin, jollainen yksilö itse ei voi olla.

Nämä ryhmäkuuluvuudet määrittelevät myös yksilön paikkaa sosiaalisessa raken- teessa ja hierarkiassa (Burkitt & Stets 2000; Verkuyten 2014, 30-31). Identiteetillä on siis kaksinainen tehtävä, sen avulla sekä luodaan samankaltaisuutta että tehdään eroja ihmisten välille. Erojen tekeminen voidaan nähdä hyvänäkin asiana, sillä esimerkiksi vähemmistöjen oikeuksia perustellaan sillä, että he ovat oma, erottuva ryhmänsä ja vasta kun ryhmä tulee näkyväksi, tulee myös heidän identiteettinsä tunnustetuksi. (Hammack 2015, 11.)

(18)

2.2.1 Henkilökohtainen ja sosiaalinen identiteetti

Sosiaalipsykologiassa identiteetti jaetaan usein henkilökohtaiseen ja sosiaaliseen.

Henkilökohtaisen identiteetin on nähty olevan identiteetin pysyvämpi ja syvälli- sempi puoli, johon kuuluvat perususkomukset itsestä ja joka pysyy samana muuttuvissa elämäntilanteissa ja erilaisissa sosiaalisissa ja kulttuurisissa konteksteissa.

Vaikka elämäntilanteet muuttuvat, henkilökohtainen identiteetti tarjoaa jatkuvuutta ja koherenssia ajatuksiin ja käyttäytymiseen. Sosiaalinen identiteetti puolestaan koostuu niistä ryhmistä ja sosiaalisista kategorioista, joihin yksilö kuuluu ja se si- sältää näin ollen myös etnisen ja kulttuurisen identiteetin. Sosiaaliseen identiteettiin liittyy myös kollektiivisia merkityksiä, käsityksiä ja odotuksia tietyn ryhmän jäse- nistä ja heidän käyttäytymisestään. Sosiaalisia identiteettejä todennetaan vuorovaikutuksessa ja niiden todentaminen vaatii muiden tunnustamista. (esim. Burke &

Stets 2000; Verkuyten 2014.) Identiteettien todentamisessa kyse ei ole vain siitä, mitä yksilöt päättävät olla mielessään vaan myös siitä, miten heidät havaitaan ja millaisia heidän odotetaan olevan erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa (Verkuyten 2014, 107).

Henkilökohtaisen identiteetin on nähty olevan tavallaan aidompi puoli itsestä, vaikka molemmat identiteetit kytkeytyvätkin sosiaalisiin suhteisiin ja merkityksiin.

Verkuytenin (2014, 33) mukaan sosiaalista identiteettiä ei pitäisi sotkea henkilö- kohtaiseen identiteettiin ja kokemukseen itsestä - henkilökohtainen identiteetti kuvaa sitä, mitä minä olen itselle ja sosiaalinen identiteetti sitä, mitä olen muille ja siis paikantaa yksilön sosiaaliseen rakenteeseen. Sosiaalisiin identiteetteihin liittyy positiivisia ja negatiivisia tunteita itsestä, mutta niiden psykologinen merkitys yksi- lölle vaihtelee. Sosiaalisiin identiteetteihin liitetyistä jaetuista merkityksistä ja nor- matiivisista odotuksista tulee psykologisesti merkityksellisiä silloin, kun identiteetti on yksilölle subjektiivisesti merkityksellinen. Yksilön täytyy siis aidosti samastua sosiaaliseen identiteettiin ja määrittää itseään sen kautta. Sosiaaliset identiteetit ovat myös yksilöllisiä siinä mielessä, että niiden koostumus on yksilöllisen elämänhis- torian ja sosiokulttuurisen taustan muovaama ja jokin tietty sosiaalinen identiteetti voi olla hallitseva ja määrittää muita identiteetin alueita, esimerkiksi uskonnollinen identiteetti. (emt., 32-33, 38-39.) Sosiaalisen identiteetin kompleksisuus viittaa yk- silöllisiin tapoihin, joilla ihmiset yhdistävät ja suhteuttavat identiteettejään toisiinsa

(19)

(Roccas & Brewer 2002). Siksi pelkästään kuuluminen esimerkiksi johonkin etni- seen ryhmään ei vielä kerro paljoa yksilöstä ja hänen kulttuurisista ja ideologisista uskomuksistaan. Muut ihmiset saattavat kuitenkin huomioida vain identiteetin yh- den puolen, esimerkiksi etnisen identiteetin, ja jättää muut huomioimatta.

2.2.2 Kulttuuri-identiteetti

Globalisaatio ja maahanmuuttajuus ovat tuoneet yhteiskuntiin kulttuurista moninai- suutta ja murtaneet kulttuurisia identiteettejä, tämän myötä myös kulttuuri-identiteettiin liittyvät kysymykset ovat lisääntyneet yhteiskuntatieteissä (Anttonen 1999, 241-242; Verkuyten 2014, 3). Kulttuuristen identiteettien muuttuessa ja moninais- tuessa aiemmat tavat ymmärtää niitä, kuten muitakin sosiaalisia identiteettejä sel- keinä kategorioina ovat tutkimuksessa antaneet tilaa uusille määrittelyille ja ym- märrystavoille. Kulttuurinen sekoittuminen onkin synnyttänyt erilaisia termejä, kuten kulttuurien välinen, kaksikulttuurinen, monikulttuurinen, monietninen, moni- kansallinen ja transkulttuurinen. Kulttuuristen ja sosiaalisten identiteettien tutkimi- sessa on siirrytty vakaista identiteeteistä joustavien, moninaisten ja situationaalisten identiteettien tutkimiseen. (Warinowski 2011, 293.) Verkuytenin (2005, 3) mukaan sosiaalipsykologiassa empiirinen tutkimus alueelta on kuitenkin ollut vähäisempää kuin teoretisointi esimerkiksi siitä, kuinka ihmiset hallitsevat kuulumistaan erilaisiin sosiaalisiin ryhmiin ja ovatko identiteetit todella niin pirstaleisia.

Kulttuuri käsitteenä sisältää laajan kirjon uskomuksia ja käyttäytymistapoja, jotka jaetaan muiden tietyn kulttuuriyhteisön jäsenten kanssa. Kulttuuri-identiteetti liittyy siihen, että ihminen kokee kuuluvansa tiettyyn kulttuuriseen ryhmään. Kult- tuuri-identiteetin omaksumiseen kuuluu yhteisen maailmankatsomuksen ja yhteisten käyttäytymistapojen omaksuminen sosialisaatioprosessissa, jossa lapsi sukupolvelta toiselle tapahtuvassa kulttuurin siirrossa kasvaa yhteisönsä jäseneksi omaksu- malla kulttuurin arvoineen, tapoineen ja uskomuksineen. (esim. Jensen 2003, 189- 190; Schweder ym. 1999.) Sosialisaatioon liittyy primaarisosialisaatio, joka kuvaa perheen ja lähisuhteiden merkitystä lapsuudessa ja myöhemmin nuoruudessa se- kundaarisosialisaatio, johon kuuluvat koulu, kaverit, vertaisryhmät ja ihmiset, jotka

(20)

jakavat samat arvot ja päämäärät. Sosialisaatio tapahtuu sekä tiedostetusti että tie- dostamatta ja sen tavoitteena on sekä yhteisöön sopeutuminen että yksilöllisten ominaisuuksien kehittäminen. (Antikainen 2000, 18-27, 35; Berger & Luckmann 1967.) Maailmankatsomukseen kuuluvat muun muassa ihmiskäsitys, yksilön ja yh- teisön suhde sekä moraali ja arvot. Niitä välitetään jokapäiväisten käyttäytymista- pojen, kuten pukeutumisen ja aterioimisen kautta sekä eri elämänvaiheisiin, kuten koulusta valmistumiseen, avioliiton solmimiseen ja lasten saamiseen liittyvien ritu- aalien kautta. (Jensen, 2003.) Esimerkiksi länsimaiseen, individualistiseen maailmankatsomukseen kuuluvat uskomukset yksilön oikeuksista ja demokratiasta.

Kulttuuria ilmennetään ulkoisesti erilaisina symboleina, artefakteina ja rituaaleina muun muassa musiikin, taiteen, puheen ja eleiden kautta. (emt.) Myös etnistä ja kulttuurista identiteettiä tuotetaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa verbaalisen ja non-verbaalisen kommunikoinnin kautta, se liittyy siis jokapäiväiseen elämään, kun arkielämän keskusteluissa neuvotellaan ja määritellään omaa kulttuurista identiteet- tiä ja suhdetta muihin (Verkuyten 2014, 25).

Kulttuuri voidaan myös jakaa näkyvään ja näkymättömään puoleen. Kulttuuria on kuvattu jäävuorena, josta ainoastaan huippu on näkyvissä vedenpinnan yläpuolella.

Kulttuurin ulkoiseen, näkyvään puoleen kuuluvat edellä kuvatut kulttuuriset tavat, kuten käyttäytyminen, rituaalit, ruoka ja pukeutuminen. Tämä kulttuurin näkyvä osa on helppo tunnistaa kulttuuriksi ja opetellakin, näkyvät piirteet ovat ymmärret- täviä ja kaikkien kulttuurin jäsenten tiedossa. Suurin osa kulttuurista sijaitsee kuitenkin pinnan alla ja on näkymätöntä. (Tikka 2004, 11.) Sisäistä, näkymätöntä kulttuuria on vaikeampi tiedostaa ja muuttaa. Siihen kuuluvat uskomukset, normit, arvot ja ajatusmallit. Mitä syvemmälle vedenpinnan alle jäävuoressa mennään, sitä syvällisempiä ja tiedostamattomampia kulttuuriin kuuluvat asiat ovat myös kulttuurin omille jäsenille. (Hofstede 1997.) Syvällinen kulttuurin sisäistäminen vaatii siis pitkäkestoista elämistä tietyssä kulttuuriympäristössä.

Kulttuurienvälinen psykologia on puolestaan keskittynyt yksilöiden samankaltai- suuteen yli kulttuurirajojen (Lott 2010, 2-3). Hong, Chiu ja Benet-Martinez (2000, 709) huomauttavat artikkelissaan, että kulttuurienvälisen psykologian oletukset ja menetelmät eivät ole tarjonneet mallia siihen, kuinka ihmiset sisällyttävät useita kulttuureja identiteettiinsä. Joka tapauksessa ihmiset kuuluvat useampiin kulttuurisiin ryhmiin, joiden merkitys ja asema ympäröivässä kulttuurissa vaihtelevat. Lott

(21)

(2010, 7) liittää kulttuurisiin ryhmiin myös esimerkiksi sukupuolen, sosiaaliluokan, iän ja maantieteellisen sijainnin mukaan määräytyvät kulttuuriryhmät. Ihmisen käyttäytymisen ymmärtämisessä monikulttuurisen taustan ja kontekstin merkitys on joka tapauksessa tärkeää.

2.3 Identiteetin kehittyminen nuoruudessa

Nuoruus ja varhaisaikuisuus on nähty merkittävimpänä identiteetin kehittymiseen liittyvänä ajanjaksona (esim. Verkuyten 2014, 89; Hammack 2015). McLeanin ja Syedin (2015, 4) mukaan nuoruus mahdollistaa identiteetin tietoisen työstämisen alkamisen, koska silloin kognitiiviset kyvyt ovat riittäviä identiteetin kehittymiseen liittyville monimutkaisille ajatteluprosesseille. Nuoruuteen liittyvät myös elämän- valintojen ja vastuiden sekä henkilökohtaisen identiteetin kehittämistä vaativien ti- lanteiden lisääntyminen. Nuoruudessa ehkä tärkeintä on kyky tunnistaa ja käsitellä omaan identiteettiin liittyviä ristiriitoja ja kyky säilyttää henkilökohtaisen jatkuvuuden tunne muuttuvissa tilanteissa. (emt.4.) Esimerkiksi Brookinsin (1996) mukaan nuorten on tutkittava, kokeiltava, neuvoteltava ja löydettävä myös etninen ja kulttuurinen identiteettinsä, jotta he voivat saavuttaa toimivan ja positiivisen minäkäsi- tyksen. Tämä koskee niin etnisiä vähemmistöjä kuin enemmistöäkin nykytutkimuk- sen mukaan. Vaikka nuoruuteen liittyvä identiteettikriisi ja sen ratkaiseminen onkin merkittävä identiteettiä ja elämää suuntaava vaihe, kehittyy identiteetti kuitenkin läpi elämän ihmisen kohdatessa esimerkiksi elämäntilanteeseen ja ihmissuhteisiin liittyviä muutoksia.

Kokemukset sosiaalisesta ympäristöstä ja vuorovaikutus saattavat vaikuttaa identiteetin etsimisen ja sitoutumisen prosesseihin, kun yksilö kokee vaikkapa tulleensa torjutuksi jonkin ryhmän toimesta tai kokee oman ryhmänsä kulttuurisesti margi- naaliseksi. Identiteetin etsimisen ja sitoutumisen prosessi ovat tärkeitä kypsän, vakaan sisäisen identiteetin saavuttamiseksi ja sitä kautta eri sosiaalisiin identiteetteihin liittyvien merkitysten luomiseen ja tapoihin, joilla eri sosiaalisia identiteettejä suhteutetaan toisiinsa. (Verkuyten 2014, 113.)

(22)

2.3.1 Eriksonin teoria

Identiteetin kehittymisen tarkastelussa vaikutusvaltaisin on ollut 1960-luvulta läh- tien Erik Eriksonin psykososiaalinen teoria identiteetin kehittymisen vaiheista (McLean & Syed, 2014, 2). Eriksonin teoriassa (1950; 1968) on kahdeksan eri ikä- ja elämänvaihetta, joihin liittyy oma kehitystehtävänsä ja niihin liittyvien kysymys- ten ja ongelmien ratkaiseminen on edellytys myöhemmän kehityksen onnistumi- selle sekä tasapainoisen ja koherentin identiteetin kehittymiselle. Oman tutkimukseni kannalta erityisesti identiteetin hämmennyksen käsitteleminen nuoruudessa on merkityksellinen. Lapsuudessa tulisi oppia luottamus huolenpitäjiin ja toisaalta oma autonomia ja toimijuus, jonka jälkeen nuoren tehtävänä on kokeilujen kautta kehittää persoonallinen identiteetti. (esim. Plamondon 2008). Silloin nuori alkaa kyseenalaistaa olemassa olevia ja opittuja identiteettejä sekä kokee erilaisten iden- titeettiroolien ristiriitaa ja hämmennystä. Tästä seuraa identiteettien etsintää ja ko- keiluja, jotka muokkaavat ja muuttavat identiteettiä. Eriksonin (1950; 1968) mukaan nuoruuden identiteettityöhön kuuluukin oman identiteetin etsiminen, erilaisten identiteettien kokeileminen ja lopulta sitoutuminen tiettyyn identiteettiin. Iden- titeetistä pitäisi siis tulla koherentimpi, hallitumpi ja vakaampi iän myötä.

Eriksonkin (1950; 1968) näki merkityksellisen ja yhtenäisen identiteetin kehittämi- sen tärkeänä osana psyykkistä hyvinvointia ja psykososiaalista kehittymistä. Ver- kuytenin (2014, 90-91) mukaan Erikssonin teoriassa nuoruudessa identiteetin ydin- konflikti on identiteetin vakaus vastaan hämmennys. Tämän etsinnän aikana muun muassa vertaisryhmät, idolit tai ideologiset maailmankatsomukset tarjoavat kuulumisen tunnetta ja valmiita ratkaisuja. Sosiokulttuurisesta kontekstista siis riippuu, millaisia identiteettiresursseja se tarjoaa. Marcia (1966) kehitti edelleen Eriksonin teoriaa ja kuvasi neljä identiteetin tilaa, jotka kuvaavat identiteetin koherenssia ja vakiintumista ja toisaalta identiteettikriisiä ja hajaannusta. Ensimmäinen tila on hajaantunut identiteetti (diffuse identity). Siinä nuori ei ole sitoutunut mihinkään tiettyyn identiteettiin eikä myöskään aktiivisesti etsi ja kokeile erilaisia identiteet- tejä. Toinen tila on identiteettikriisi/selvittelyvaihe (moratorium), jossa nuori ei ole sitoutunut tiettyyn identiteettiin vaan etsii ja kokeilee uusia identiteettejä. Kolmas tila on ennalta annettu (foreclosed) identiteetti, jolloin nuori on omaksunut ja sitoutunut valmiiseen, useimmiten vanhemmilta opittuun identiteettiin. Neljäs tila on

(23)

saavutettu identiteetti (achieved identity), jossa nuori on oman etsintänsä ja kokeilujen kautta sitoutunut tietynlaiseen identiteettiin. Tällaisen identiteetin nähdään olevan koherentti ja vakaa, kypsän ihmisen identiteetti. Identiteettiin liittyy myös Marcian (emt.) mukaan eri osa-alueita, kuten ammatti-identiteetti, uskonnollinen identiteetti ja sukupuoli-identiteetti. Yksilö voi olla erilaisessa identiteetin tilassa tai kehitysvaiheessa eri alueilla - esimerkiksi ammatti-identiteetti voi olla vakiintu- nut, mutta uskonnollinen identiteetti ei.

Verkuytenin (2014, 90) mukaan etnisen identiteetin kehittymisessä vaikutusvaltaisin on ollut Phinneyn (1990) malli. Se on käsitteellisesti samankaltainen Marcian (1966) identiteettiasemiin liittyvän teorian kanssa. Myös etnisessä identiteetissä voidaan nimittäin tunnistaa neljä asemaa, jotka on määritetty suhteessa identiteetin etsintään ja sitoutumiseen. Etsintä kuvaa sitä, kuinka laajasti nuoret pohtivat etnisyyden merkitystä itselleen ja elämälleen. Siihen liittyy pyrkimys ymmärtää oman etnisen ryhmän historiaa, kulttuuria ja sosiaalista asemaa sekä siihen kuulumisen merkitystä ja vaikutuksia. Sitoutuminen kuvaa sitä, kuinka yksilöt ovat tehneet valintoja etnisen ryhmänsä merkityksestä. Verkuyten (2014, 91- 92) kuvaa Phinneyn mallin neljää asemaa, jossa etninen identiteetti voi olla. Siinä epäkypsin asema on diffuusio, jolloin etnistä identiteettiä ei ole juurikaan pohdittu eikä tehty valintoja sen suhteen. Toinen asema on ennaltasuljettu, jolloin identiteettiin on sitouduttu ilman siihen liittyvää pohdintaa - etninen identiteetti arvoineen ja uskomuksineen on siis omaksuttu vanhemmilta tai lähiympäristöltä ilman erityisempää pohdintaa.

Myöhemmällä iällä identiteetti voi kuitenkin tulla ”moratorioon”, johon liittyy aktiivinen identiteetin ja sen merkityksen etsintä, mutta sitoumuksia ei ole vielä tehty.

Terveen etnisen identiteetin tulisi kehittyä saavutettuun, vakaaseen identiteettiin, jolloin yksilöllä on selkeä käsitys etnisyydestään ja siihen on sitouduttu. Vaikka nuoruudessa identiteetin etsintä näyttää lisääntyvän, etninen identiteetti saattaa kuitenkin olla suhteellisen vakaa. Verkuytenin (2014, 92-93) mukaan tutkimuksissa on myös huomattu yhteys etsinnän ja sitoutumisen suhteessa - mitä enemmän etsintää, sitä vahvempi sitoutuminen. Etsinnän ja sitoutumisen ajallinen järjestys on kuitenkin epäselvä ja voidaan ajatella, että ne ovat identiteettityöhön liittyvät kaksi ulot- tuvuutta. Etnisten vähemmistöjen edustajat näyttävät myös tekevän enemmän iden- titeettityötä kuin valtaväestö ja syrjinnän kohtaaminen voi olla lähtökohtana tai liik- keelle panevana voimana etnisen identiteetin etsinnässä.

(24)

2.3.2 Narratiivinen näkökulma – identiteetti kerrottuna ja kertomuk- sissa

Eriksonin teoria on vaikuttanut myöhempiin narratiivisiin identiteettiteorioihin (esim. Bruner 1990; McAdams 1993), joissa korostuu kielen merkitys sosiaalisen todellisuuden ja identiteetin rakentumisessa (Mclean & Syed 2014, 2-3). Narratii- visuuden merkitystä yhteiskuntatieteissä kuvaa narratiiviseksi käänteeksi kutsuttu vaihe 2000-luvun taitteessa. Se perustui narratiiviseen todellisuuskäsitykseen, jonka myötä narratiivinen tutkimus lisääntyi huomattavasti. Narratiivisen todelli- suuskäsityksen mukaan sosiaalinen todellisuus muodostuu kertomuksista, ja myös minuus ja identiteetti rakentuvat kerronnallisesti, kun ihmiset muodostavat ja tuot- tavat elämästään tarinaa (esim. Smith & Sparkes). McLean ja Syed (2015, 2) ajoit- tavat identiteetin narratiivisen tutkimuksen alkamisen 1980-luvulle psykologi Dan McAdamsin työhön. McAdamsin teoria ammensi aineksia sekä Eriksonilta että elä- mäkerrallisesta tutkimuksesta (emt., 3). McAdams (esim. 1993, 5) kuvaa narratii- vista identiteettiä elämäntarinana, jonka avulla kokemuksille ja elämäntapahtumille luodaan yhtenäisyyttä ja tarkoitusta ja jonka myötä yksityinen identiteetti tuodaan julkiseksi. Narratiivinen ajattelu on nähty työkaluna identiteetin yhtenäisyyden ja jatkuvuuden luomiseen, kun ihminen integroi erillisiä elämäntapahtumia merkitykselliseksi kokonaisuudeksi. Omaelämäkerrallinen reflektointi ja muistelu luovat merkitystä menneisyyden tapahtumille nykyhetken näkökulmasta käsin. (Crossley 2000).

Myös narratiivisessa ajattelussa identiteetin rakentuminen on jatkuva, refleksiivi- nen prosessi ja identiteetit ovat joustavia ja muokattavia (esim. Smith & Sparkes 2008, 5-6). Omaelämäkerrallinen muisti alkaa kehittyä lapsuudessa, mutta elämän- tarinan rakentaminen vaatii sosiaalisia ja kognitiivisia taitoja, jotka kehittyvät vasta nuoruudessa ja identiteetin kehittyminen jatkuu läpi elämän (Habermas & Bluck 2000; Nelson & Fivush 2004). Narratiivinen merkityksenanto tulee esille erityisesti elämän muutos- ja kriisitilanteissa (esim. Crossley 2000; Hänninen & Valkonen 1998).

(25)

Hänninen (2000, 19-20) ja Lawler (2008, 11-13) kuvaavat, kuinka identiteettiä rakennetaan omaelämäkerrallisten tarinoiden avulla, joiden kautta omaa identiteettiä välitetään sekä itselle että muille. Identiteetin rakentumista voidaan tarkastella pro- sessina, jossa tarinaa itsestä tuotetaan kokoamalla, valitsemalla ja tulkitsemalla muistoja ja elämänkokemuksia. Sosiaalinen ja kulttuurinen tarinavaranto tarjoavat aineksia, joista yksilö voi muodostaa oman tarinansa, yksilölliset tarinat ovat siis kytköksissä sosiaaliseen. Yksilö kohtaa kulttuurisen tarinavarannon esimerkiksi kirjallisuuden, median ja asiantuntijoiden kautta ja hän voi omaksua, muokata tai hylätä näitä kulttuurisia mallitarinoita. Tarinoita kerrotaan jatkuvasti itselle ja muille muistin valikoidessa tietyt tapahtumat merkitykselliseksi osaksi tarinaa.

Vaikka identiteetit olisivatkin nykymaailmassa moninaisia, situationaalisia ja muuttuvia, voidaan tarinoiden avulla kuitenkin luoda identiteettiin yhtenäisyyttä ja jatkuvuutta. Elämäntarinan voidaan katsoa luovan koherenssia erilaisiin tapahtu- miin ja kokemuksiin sekä yhtenäisyyttä ja jatkuvuutta identiteettiin. Narratiivisen identiteetin luomisessa henkilökohtainen ja sosiaalinen ovat kietoutuneet yhteen, sillä tarinaa itsestä rakennetaan ja tuotetaan sosiaalisissa tilanteissa ja keskusteluissa yhteisten kulttuuristen merkitysten pohjalta. Vaikka sosiaalinen tarinavaranto ja sosiaalinen vuorovaikutus ovatkin keskeisiä narratiivisen identiteetin ja elämän- tarinan muodostumisessa, on yksilöllä mahdollisuus arvioida, muokata ja tarvitta- essa hylätä erilaisia identiteettimerkityksiä - yksilö on siis aktiivinen toimija iden- titeettinsä rakentamisessa, vaikka ympäröivä yhteiskunta ja kulttuuri vaikuttavatkin siihen, millainen tarinavarananto ja sosiaaliset resurssit yksilöllä on käytettävis- sään. (McAdams, Josselson ja Lieblich 2006, 4-6.)

Yhteenvetona narratiivisten identiteettiteorioiden mukaan ihmiset pyrkivät raken- tamaan koherentteja elämänkertomuksia, jotka tarjoavat merkitystä ja tarkoitusta läpi elämänkulun ja että tämä prosessi on erityisen merkittävä nuoruudessa ja var- haisaikuisuudessa (esim. Habermas & Bluck 2000) sekä elämän muutos- ja kriisitilanteissa (esim. Hänninen & Valkonen 1998). Identiteetin työstäminen on jatkuva tarinallisen merkityksenannon prosessi, jossa menneisyyden tapahtumat tulkitaan nykyhetken näkökulmasta käsin käyttäen apuna sosiaalista tarinavarantoa.

(26)

2.4 Katsaus aiempaan tutkimukseen

Kansainvälisesti kolmannen kulttuurin kasvatteja on tutkittu etenkin 2000-luvulta eteenpäin, ja he ovat edelleen esiin nouseva ja ajankohtainen tutkimuskohde (Cott- rell 2011, 57). Olemassa olevan tutkimuskirjallisuuden mukaan ulkomailla asuminen vaikuttaa kauaskantoisesti lapsen elämään, identiteetin kehittymiseen ja valin- toihin aikuisena. Erityisesti identiteettikysymykset, kuten kuka minä olen ja mihin kuulun, näyttävät olevan keskeisiä. (Bell-Villada & Sichel 2011; Pollock & Van Reken 2001, Tikka 2004.) Tutkimuksissa ja artikkeleissa onkin tarkasteltu myös kolmannen kulttuurin kasvattien identiteettiin ja kotimaahan paluuseen liittyviä ky- symyksiä (esim. Dewaelea & Oudenhoven 2010; Fail, Thomson & Walker 2004;

Jenkins & Hoersting 2011; Peterson & Plamondon 2009; Russel 2011; Walters &

Auton-Cuff 2009).

Tutkimuskirjallisuudessa ollaan yleisesti sitä mieltä, että erilaisista taustoista huo- limatta kolmannen kulttuurin kasvatteja yhdistäviä ominaisuuksia ovat ainakin laaja maailmankuva, kuuluminen ”kaikkialle ja ei mihinkään”, kulttuurien väliset taidot, identiteetin ja kodin löytymiseen liittyvät haasteet sekä kokemus erilaisuudesta (Esim. Cottrell 2011, 57; Dewaelea & van Oudenhoven 2010; Sellers 2011).

Maailmankuvan laajuuteen ja kulttuuristen ennakkoluulojen vähäisyyteen vaikuttaa Mellon & Schwartzin tutkimuksen (2013) mukaan se, kuinka monessa maassa kolmannen kulttuurin kasvatit ovat asuneet, lisäksi amerikkalaiset olivat muita ennak- koluuloisempia johtuen kenties amerikkalaisen kulttuurin globaalista dominoivuu- desta.

Kolmannen kulttuurin kasvatit ovat siis kehittäneet omanlaisensa kulttuurin, jossa yhdistyvät vanhempien ja isäntämaan kulttuuriympäristön elementit, mutta he eivät ole omaksuneet kuitenkaan täysin kumpaakaan kulttuuria ja sen mukaista identi- teettiä. Tällainen kolmas kulttuuri näyttää yhdistävän tutkimuskirjallisuuden mukaan eri etnisen, kansallisen, kielellisen ja kulttuurisen taustan omaavia kolmannen kulttuurin kasvatteja. He kokevat yhteenkuuluvuutta ja samastuvat muihin kolmannen kulttuurin kasvatteihin ja toisaalta saattavat kokea erilaisuutta suhteessa valta- kulttuuriin niin isäntämaassa kuin kotimaassaan. (Bell-Villada 2011; Jürgensen, 2014; Pollock & Van Reken 2001; Storti 2001, Tikka 2004. )

(27)

2.4.1 Kotimaahan paluu

Tutkimuskirjallisuuden perusteella kotimaahan paluu on kolmannen kulttuurin kasvateille usein vaikea kokemus (esim. Bell-Villada ym. 2011; Pirinen 1999; Pollock

& Van Reken 2001). Esimerkiksi Huffin (2001) mukaan kotimaahan paluuseen liit- tyvä kulttuurishokki on merkittävin kolmannen kulttuurin kasvatteja yhdistävä te- kijä. Heidän kokemuksiaan voidaan tarkastella myös ekspatriaattien kotiinpaluusta tehtyjen tutkimusten valossa. Betina Szkudlarek (2010) pyrkii kirjallisuuskatsauk- sessaan systematisoimaan tiedon ekspatriaattien kotiinpaluuseen liittyvistä kysy- myksistä ja ongelmista ja luomaan perustavan näkemyksen kotiinpaluusta ilmiönä.

Hyödynnän hänen katsaustaan kotiinpaluukysymysten tarkastelemisessa siltä osin kuin se soveltuu myös ekspatriaattien lapsiin. Szkudlarekin (2010, 1-2) mukaan globalisaation ja kansainvälisen liikkuvuuden lisäännyttyä on myös tutkimuksissa kiinnitetty enemmän huomiota kulttuurien välisiin siirtymiin ja niiden vaikutuksiin psykologisella ja käytännöllisellä tasolla, mutta nimenomaan kotiinpaluuseen liit- tyvät kysymykset ja ongelmat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Olemassa oleva tieto kuitenkin osoittaa, että kotimaahan paluuseen liittyy psykologiseen hyvinvointiin, sosiaaliseen uudelleensopeutumiseen ja kulttuuri-identiteettiin liittyviä kysy- myksiä ja haasteita (esim. Klemens & Bikos 2009).

Paluuprosessiin vaikuttavia yksilöllisiä ja tilannekohtaisia tekijöitä tarkasteltaessa on huomattu, että onnistuneeseen paluuseen ja uudelleensopeutumiseen vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa sukupuoli, persoonallisuus, minäkuvan vahvuus, itse- näisyys, ikä, aviollinen tausta, kulttuurinen etäisyys sekä ulkomailla vietetty aika (Szkudlarek 2010, 5-8). Käsittelen lyhyesti niitä tekijöitä, joilla saattaa olla merki- tystä erityisesti kolmannen kulttuurin kasvateille. Iän merkitys näkyy siten, että pie- nille lapsille kotimaahan paluu näyttäisi olevan helpompaa ja nuorille vastaavasti vaikeampaa. Taustalla saattaa olla se, että nuoret viettävät juuri kehitykselliset vuo- tensa ulkomailla, jolloin he omaksuvat ja sopeutuvat helpommin vieraaseen kulttuuriin ja siten käyvät läpi syvällisemmän identiteettimuutoksen. Myös heidän si- teensä isäntämaan ihmisiin ja kulttuuriin ovat voimakkaammat. (esim. Maria &

Junkkari 2003, 29; Tikka 2004.) Isäntämaan ja kotimaan kulttuurien etäisyyden on

(28)

nähty vaikuttavan akkulturaatioprosessiin niin, että mitä suurempi etäisyys ja sen myötä kulttuurierot ovat, sitä vaikeampaa on sopeutua uuteen maahan (esim. Ward ym. 2001, 95). Eri maissa on oma kansallinen kulttuurinsa ja myös Suomessa ihmiset jakavat yhteisiä käyttäytymisnormeja ja arvoja, vaikka arvopohja onkin moni- naistunut (Antikainen, Rinne & Koski 2000, 24).

Myös persoonallisuudenpiirteiden vaikutusta on pyritty tutkimaan. Vahva minä- kuva, avoimuus ja itsenäisyys näyttävät edistävän onnistunutta sopeutumisproses- sia. Kotimaahan paluu ja siihen liittyvät ristiriidat vaativat avoimuutta, positiivi- suutta ja joustavuutta. (Szkudlarek 2010, 6-7; Sussman 2000; Ward, Bocher &

Furnham 2001, 84-86.) Myös muutto vanhempien tahdosta, ei vapaaehtoisesti saattaa vaikuttaa kielteisesti nuoren kokemukseen itsenäisyydestään. Itsenäisyys, minäkuvan vahvuus ja etenkin sisäinen hallinnantunne ovat myös tekijöitä, jotka vaikuttavat sopeutumiseen (esim. Dyal 1984). Sisäinen hallinnantunne tarkoittaa ihmisen uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa elämänsä suhteen. Ulkoinen kontrolli viittaa puolestaan siihen, että yksilöt katsovat elämänsä olevan pitkälti ul- kopuolisten tahojen ohjaamaa, mikä voi johtaa masennukseen ja opittuun avutto- muuteen. Yksilön suhtautuminen akkulturaatioprosessin aikana ilmeneviin ongel- miin, niiden ratkaisemiseen ja käsittelemiseen on riippuvainen edellä kuvatuista asemista. (Cantell 2000, 111-116.) Sukupuolen merkityksestä on ristiriitaista tietoa akkulturaatiokirjallisuudessa (esim. Liebkind 1994, 182) ja kolmannen kulttuurin kasvatteihin liittyvässä kirjallisuudessa (esim. Pollock & Van Reken 2001).

Ekspatriaattien paluututkimuksissa on Szkudlarekin (2010) mukaan kolme toistu- vaa teemaa: prosessi, ihmiset ja käytäntö. Kotiinpaluuprosessi on moniulotteinen, vaiheittainen prosessi joka vaikuttaa tunteiden, käyttäytymisen ja ajattelun tasolla.

Affektiivisella eli tunnetasolla vaikutusvaltaisin on ollut Gullahornin & Gullahor- nin (1963) malli käänteisestä kulttuurishokista. Obergin (1963, ref. Szkudlarek 2010, 3) mukaan uuteen kulttuuriin sopeutuminen etenee vaiheittain ja jokaiseen vaiheeseen liittyy tunnetason vastineita ja reaktioita. Ensin tulee euforia eli innostus uudesta ympäristöstä, toiseksi tulee kulttuurishokki, jonka aiheuttavat yllättävät, lä- hinnä negatiiviset piirteet uudessa ympäristössä. Kolmanneksi tulee akkulturaatio eli oppimis- ja sopeutumisprosessi uuteen kulttuuriin. Neljäntenä onnistunutta ak- kulturaatioprosessia seuraa vakaa vaihe ja integroituminen uuteen yhteiskuntaan.

Paluushokki kestää yleensä 3-6 kuukautta. Empiirinen tutkimus tarjoaa kuitenkin

(29)

vähän tukea sille, että kotimaahan paluu noudattelisi tätä samaa prosessia, sillä siihen liittyy omia erityispiirteitä eikä kulttuurista sopeutumista ja uudelleensopeutu- mista voi samastaa. (emt.) Ekspatriaattien kotimaahan paluuseen liittyvät vaikeudet näyttävät liittyvän niiden odottamattomuuteen, valmistautumisen puutteeseen ja su- ruun, joka liittyy ekspatriaatin elämän jättämiseen (emt.; Sussman 2000). Samat tekijät vaikuttavat myös ekspatriaattien lasten kokemuksiin. Käsittelemättä jäänyt suru on yksi kolmannen kulttuurin kasvattien kokemuksia leimaava negatiivinen piirre ja esimerkiksi Pollock ja Van Reken (2001) sekä Marttinen (1992) korostavat kunnollisten hyvästien merkitystä. Muuttomotivaatio liittyy puolestaan siihen, onko muuttaminen vapaaehtoista vai pakotettua –vaikeinta kotimaahan paluu on niillä, jotka lähtevät ei-vapaaehtoisesti. Ekspatriaateilla esimerkiksi isäntämaan le- vottomuudet ja kiristynyt poliittinen tilanne saattavat tehdä lähdöstä pakotetun.

(Storti, 2001, 63.) Cottrellin (2011, 64) mukaan itse kolmannen kulttuurin menetys saattaa olla kaikista merkittävin menetys ekspatriaateille ja heidän lapsilleen, tätä käsitellään tutkimuskirjallisuudessa harvemmin. Kolmanteen kulttuuriin kuuluvat instituutiot kuten kansainväliset koulut tarjoavat yhteisön kansainvälisen ja liikkuvan taustan omaaville lapsille.

Sussmanin vuoden 2002 artikkelin mukaan tutkimus oli keskittynyt joko siirtymään isäntäkulttuuriin tai vähemmässä määrin kotimaahan paluuseen, eikä siirtymien suhdetta toisiinsa ollut huomioitu riittävästi. Miten esimerkiksi isäntämaan kulttuuriin sopeutuminen vaikuttaa kotiinpaluuseen ja uudelleensopeutumisen onnistumiseen? Osa tutkijoista olettaa, että onnistunut sopeutuminen isäntämaahan ennustaa myös onnistunutta kotimaahan paluuta, koska on opittu kulttuurisia sopeutumistai- toja. Yleisemmin kuitenkin oletetaan, että voimakas sopeutuminen ja identifioitu- minen isäntämaan kulttuuriin ennustavat vaikeuksia kotimaahan paluussa ja sopeutumisessa. (emt. 393.)

Kotimaahan paluuseen liittyvä stressi on kolmannen kulttuurin kasvateille usein odottamatonta. Sussmanin (2000) mukaan kotimaahan sopeutuminen vaatii erilaisia kognitiivisia taitoja kuin uuteen kulttuuriin sopeutuminen. Siihen liittyy odotuksia kodintunteesta ja kuulumisesta, jolloin vaikeudet saattavat tulla yllätyksenä. Ko- kemukset kotimaan kulttuurista ovat usein myös välittyneet toiskätisesti vanhempien kertomusten ja muistelun kautta (McCaig 2011, 49). Odotusten merkityksestä paluuprosessin kokemiseen ja onnistumiseen onkin näyttöä, joskin jälleen hieman