DISSERTATIONS | INKERI AULA | ANGOLA KUTSUU | No 155
uef.fi
PUBLICATIONS OF
THE UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Dissertations in Education, Humanities, and Theology
ISBN 978-952-61-3404-8 ISSN 1798-5625
Dissertations in Education, Humanities, and Theology
PUBLICATIONS OF
THE UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
INKERI AULA
ANGOLA KUTSUU
Afrobrasilialainen maailmointi capoeirassa Tutkimus käsittelee capoeiran ylipaikallisuutta
brasilialaisten ja eurooppalaisten harrastajien kokemusten kautta. Tätä
liikunta- ja taidemuotoa on tutkittu monipaikkaetnografian menetelmin aistien antropologian ja relationaalisen ontologian
viitekehyksissä. Salvador da Bahiaan painottuva työ osoittaa, että omakohtaiset
rituaaliset ja aistivälitteiset kokemukset kytkevät lajin eritaustaiset harjoittajat afrobrasilialaiseen historiaan ja kolonialismin kritiikkiin. Tämä on capoeiran ”maailmointia”.
INKERI AULA
ANGOLA KUTSUU
AFROBRASILIALAINEN MAAILMOINTI CAPOEIRASSA
Inkeri Aula
ANGOLA KUTSUU
AFROBRASILIALAINEN MAAILMOINTI CAPOEIRASSA
Publications of the University of Eastern Finland Dissertations in Education, Humanities, and Theology
No 155
University of Eastern Finland Joensuu
2020
Grano Oy Jyväskylä, 2020
Sarjan toimittaja: Pertti Anttonen Myynti: Itä-Suomen yliopiston kirjasto
ISBN: 978-952-61-3404-8 (nid.) ISBN: 978-952-61-3405-5 (PDF)
ISSNL: 1798-5625 ISSN: 1798-5625 ISSN: 1798-5633 (PDF)
Aula, Inkeri
Call of Angola. Afro-Brazilian worlding in capoeira.
Joensuu: Itä-Suomen yliopisto, 2020
Publications of the University of Eastern Finland
Dissertations in Education, Humanities, and Theology; 155 ISBN: 978-952-61-3404-8 (print)
ISSNL: 1798-5625 ISSN: 1798-5625
ISBN: 978-952-61-3405-5 (PDF) ISSN: 1798-5633 (PDF)
ABSTRACT
This dissertation examines the relationship of the practise of capoeira to Afro-Brazilian history, religiosity, and perceptions of the world. It is situated in the fields of cultural anthropology and cultural studies. Capoeira is a martial sport and art form with acrobatic and close-to-ground movements enacted in a circle, roda, where percussion music and vocals in Portuguese are led by the bow-formed instrument, berimbau, which gives rhythm to the game and bodily dialogue of two players. This communal form of expression was developed in Brazil but has roots in Western Africa and is globally known today. The present study examines what constitutes the Afro-Brazilian world at the level of experience in capoeira, and how that is transmitted and mediated. The sub-questions that support and underpin the main question are: how is the translocal capoeira constituted as part of originally Afro-Brazilian culture? Does capoeira today form a transnational community, and does it connect practitioners to the history of the genre also in new environments? What is the relationship of translocal capoeira to Afro-Brazilian history, religiosity, and perceptions of the world?
The methodology engaged with was anthropological fieldwork, consisting of participant observation, photography, and interviews. Multi-sited ethnography has been produced by these methods mainly at the roots of capoeira in Salvador da Bahia, north-eastern Brazil. Comparative data was produced on contemporary capoeira in the southern region of Brazil (Guarujá, Santos, Belo Horizonte) and in Finland.
The methodology of multi-sited ethnography draws attention to the connections between capoeira’s both concrete and imaginary locations. The analysis focuses on the experiences of the practitioners and teachers of traditional Capoeira Angola in Brazil.
The theoretical approach of this study is grounded in a widely understood interpretive framework and in relational ontology. The analysis also draws from the anthropology of the senses, the interpretation of ritual experience, and observations of the nonrepresentational ethnography of the processual nature of communal expressions. The research examines the historical and social construction of Afro- Brazilianity in relation to the translocal nature of capoeira and the experiences of practitioners of Capoeira Angola. This framework outlines the Afro-Brazilian world of capoeira, which participants describe as ritual experience, liberation, a critique of the prevailing social system, spiritual exercise, and expressive art in which ancestors are present.
The idea of a specific Afro-Brazilian world, which manifests itself in different ways in the experiences of the participants, emerges from the research material. By forming the concept of Afro-Brazilian worlding this research demonstrates that the
‘world’ of capoeira is a multifaceted process taking place in situational interaction.
This worlding connects capoeira practitioners with Brazilian instructors (mestres) and groups, as well as with places and stories from a mythical past. Worlding comprises both translocal, Afro-Brazilian capoeira culture, and the sensory and ritual experience of the practitioners. The study also analyses the political-historical construction of modern Capoeira Angola as a defender of the Afro-Brazilian world. A central contribution of this dissertation to research on capoeira is that traditional Capoeira Angola does not have an exclusive right to the African-Brazilian heritage in capoeira.
In Salvador in particular, capoeira tourism is associated with tensions arising from ethnic and economic inequality, which are both highlighted and alleviated by the shared experiences of white foreigners and black Bahian capoeira practitioners in the roda. A key finding of the dissertation is that capoeira’s worlding in unique situations and novel environments connects enthusiasts of the art to an African-Brazilian, translocally formed history.
Capoeira’s multimodal and specific way of movement, sound, and interaction, along with its oral tradition, convey capoeira’s transgenerational and translocal knowledge also on a pre-conceptual level. This worlding takes place in different environments of the globalised art at different levels. By describing how capoeira’s transnationality is constructed in relation to its Afro-Brazilian history and ontology, the study contributes to a broader theoretical discussion of the cross-border formation of significant communities. The dissertation argues that practitioners of the art become acquainted with the Afro-Brazilian critique of colonialism and a differently understood history through personal bodily experience. The fortification of structural racism by the new radical right in power in Brazil makes the research topic particularly timely.
Following the academic structure of article-based dissertations, this thesis is divided into a research summary and four separate, original research articles. The summary presents the theoretical and methodological framework of the study. It brings together the common findings of the multi-sited ethnographic research presented in the individual articles and discusses the implications that emerge from them as a whole.
Keywords: capoeira, worlding, Afro-Brazilian, translocal, relational ontology
Aula, Inkeri
Angola kutsuu. Afrobrasilialainen maailmointi capoeirassa.
Joensuu: Itä-Suomen yliopisto, 2020
Publications of the University of Eastern Finland
Dissertations in Education, Humanities, and Theology; 155 ISBN: 978-952-61-3404-8 (nid.)
ISSNL: 1798-5625 ISSN: 1798-5625
ISBN: 978-952-61-3405-5 (PDF) ISSN: 1798-5633 (PDF)
TIIVISTELMÄ
Tämä kulttuuriantropologian ja kulttuurintutkimuksen aloihin kuuluva väitöskirja käsittelee liikuntamuoto ja taiteenlaji capoeiran harjoittamisen suhdetta afrobrasilialai- seen historiaan, uskonnollisuuteen ja käsityksiin maailmasta. Capoeira ei ole tyypilli- nen taistelulaji: sen ringissä eli rodassa berimbau-soittimen johtama perkussiomusiik- ki ja portugalinkielinen laulu rytmittävät kahden pelaajan kamppailua ja kehollista vuoropuhelua. Tällä Brasiliassa kehittyneellä, akrobaattisia ja maanläheisiä liikkeitä hyödyntävällä yhteisöllisellä ilmaisumuodolla on afrikkalaiset juuret ja nykyään sitä harrastetaan laajalti eri maissa. Tutkimuksen pääkysymys on: mikä capoeirassa muo- dostaa afrobrasilialaisen kokemusmaailman ja kuinka se välittyy?
Analyysi keskittyy perinteisen capoeira angolan harrastajien ja opettajien koke- muksin Brasiliassa. Pääkysymystä tukevia ja pohjustavia alakysymyksiä ovat: miten ylipaikallinen capoeira on rakentunut osana alun perin afrobrasilialaista kulttuuria? Muodos- taako capoeira nykyään ylipaikallisen yhteisön ja kytkeekö se harrastajat lajin historiaan myös uusissa ympäristöissä? Mikä on ylipaikallisen capoeiran suhde afrobrasilialaiseen historiaan, uskonnollisuuteen ja käsityksiin maailmasta?
Tutkimuksen ensisijainen menetelmä on antropologinen kenttätyö: osallistuva havainnointi, valokuvaus ja haastattelut, erityisesti länsiafrikkalaista kulttuuriperin- töä korostavan capoeira angolan piirissä. Etnografinen aineisto on muodostettu näillä metodeilla eri paikoissa, ensisijaisesti capoeiran juurilla Koillis-Brasilian Salvadoris- sa, Bahiassa. Lisäksi vertailuaineistoa on eteläisen Brasilian alueen nykycapoeirasta (Guarujá, Santos, Belo Horizonte) ja capoeirasta Suomessa. Monipaikkainen etnogra- finen metodologia kiinnittää huomiota kytköksiin capoeiran konkreettisten ja kuvit- teellisten paikkojen välillä.
Tutkimuksen teoria paikantuu laajasti ymmärrettyyn tulkitsevaan viitekehykseen sekä relationaaliseen ontologiaan. Analyysissä hyödynnetään aistien antropologiaa, rituaalisen kokemuksen tulkintaa ja nonrepresentationaalisen etnografian huomioita yhteisöllisen ilmaisun prosessiluontoisuudesta. Työ analysoi afrobrasilialaisuuden historiallista ja yhteiskunnallista rakentumista suhteessa capoeiran ylipaikallisuu- teen ja capoeira angolan harjoittajien kokemuksiin. Tämän viitekehyksen avulla hah- mottuu, mikä on se capoeiran afrobrasilialainen maailma, jota osallistujat kuvailevat muun muassa rituaalisena kokemuksena, vapautumisena, vallitsevan yhteiskunta- järjestelmän kritiikkinä, henkisenä harjoitteena sekä ilmaisuna, jossa esivanhemmat ovat läsnä.
Aineistosta nousee ajatus erityisestä afrobrasilialaisesta maailmasta, joka ilme- nee eri tavoin osallistujien kokemuksissa. Tutkimus osoittaa, että tämä capoeiran
”maailma” on monipaikkainen, tilannekohtaisessa vuorovaikutuksessa tapahtu- va prosessi, maailmointia, joka kytkee capoeiran harjoittajat brasilialaisiin opettajiin (mestret) ja ryhmiin sekä myyttisen menneisyyden paikkoihin ja tarinoihin. Ylipaikal- lisen, afrobrasilialaisen capoeira-kulttuurin sekä toisaalta aistivälitteisen ja rituaalisen kokemuksen tarkastelu yhdistyvät maailmoinnin käsitteessä. Capoeiran multimo- daalisuus ja erityinen liikkeiden, äänen ja vuorovaikutuksen tapa yhdessä suullisen perinteen kanssa välittävät capoeiran ylisukupolvista ja ylipaikallista tietoa myös esikäsitteellisellä tasolla. Tämä ”maailmointi” tapahtuu globalisoituneen capoeiran uusissa ympäristöissä eri tasoisesti.
Väitöstutkimuksen keskeinen tulos on, että capoeiran ainutkertaisissa tilanteissa ja uusissa ympäristöissä tapahtuva maailmointi kytkee lajin harrastajat afrobrasilia- laiseen, ylipaikallisesti muovautuneeseen historiaan. Tutkimuksessa puretaan myös modernin capoeira angola -suuntauksen poliittis-historiallista rakentumista afrobra- silialaisen maailman puolustajana. Tämän väitöskirjan keskeinen anti capoeira-tutki- mukseen on se tutkimustulos, että perinteisellä capoeira angolalla ei ole yksinoikeutta afrobrasilialaiseen perintöön capoeirassa. Erityisesti Salvadorissa capoeira-turismiin liittyy etnisen ja taloudellisen eriarvoisuuden aiheuttamia jännitteitä, joita valkoisten ulkomaalaisten ja mustiksi identifioituvien bahialaisten capoeiran harjoittajien jaetut kokemukset rodassa sekä tuovat esiin että liennyttävät. Kuvaamalla, kuinka capoeiran ylipaikallisuus rakentuu suhteessa sen afrobrasilialaiseen historiaan ja ontologiaan, tutkimus osallistuu laajempaan teoreettiseen keskusteluun merkityksellisten yhtei- söjen ylirajaisesta muodostumisesta. Väitöskirjassa argumentoidaan, että capoeiran kautta lajin harrastajat tutustuvat myös afrobrasilialaiseen kolonialismin kritiikkiin ja toisin ymmärrettyyn historiaan omakohtaisen ruumiillisen kokemuksen kautta.
Rakenteellisen rasismin vahvistuminen Brasilian uuden radikaalioikeiston valtaan- nousun myötä tekee tutkimusaiheesta erityisen ajankohtaisen.
Avainsanat: capoeira, maailmointi, afrobrasilialainen, translokaali, ylipaikallinen, relatio- naalinen ontologia
LUETTELO ALKUPERÄISJULKAISUISTA
I 2017. Translocality and Afro-Brazilian Imaginaries in Globalised Capoeira.
Suomen Antropologi: Journal of the Finnish Anthropological Society, 42 (1), 67–90.
<https://journal.fi/suomenantropologi/article/view/59183>.
II Sensory mediations of ancestrality in transnational capoeira.
Käsikirjoitus julkaistavaksi teoksessa Tosta, Antonio Luciano de Andrade &
Robert Henry Moser (toim.): Capoeira and Globalization: Interdisciplinary Studies of an Afro-Brazilian Cultural Form, Cambridge University Press.
III 2012. A Capoeira Angola dos praticantes europeus e bahianos – uma comuni- dade transnacional experienciada [Capoeira Angola of European and Bahian Practitioners: A Transnational Community Experienced].
Revista de Antropología Experimental 12, Universidade de Jaén, 113–134.
http://www.ujaen.es/huesped/rae/
IV 2009. Osallistuminen ja raha Bahian capoeira angolassa.
Teoksessa Kallinen, Timo & Ruckenstein, Minna (toim.): Rahan kulttuuri. Suo- malaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1244. Helsinki: SKS, 142–156.
ESIPUHE
IÊ!- Huuto, joka aloittaa tai päättää capoeira-ringin
LAROIÊ!
- Rituaalitervehdys orixá Exúlle, porttien ja siirtymien vartijalle
KUVA 1. Mestre Jogo de Dentron johtama roda on aluillaan Salvador da Bahian legendaari- sen kauppapaikan Mercado Modelon rannassa tammikuussa 2005.
Ympyrän sulkeutuessa oman työni suhteen toivotan lukijan tervetulleeksi capoeiran tutkimuksen kiehtoville kehille. Akateemisen tavan mukaan aloitan tämän kolmen eri vuosikymmenen aikana työstetyn väitöstutkimukseni kiitoksilla niille tahoille, joiden ansiosta työ on tullut mahdolliseksi.
Kiitän ensinnäkin väitöskirjani ohjaajia, joiden asiantunteva tuki on ollut kullan- arvoista. FT, kulttuurintutkimuksen professori Helmi Järviluoma-Mäkelä on kannus- tavin ohjaaja, jota voi toivoa. Vuosien varrella olen jättänyt huomiotta monia Helmin hienovaraisia ehdotuksia ja myöhemmin löytänyt ne kuitenkin edestäni, kunnes opin, että jokainen neuvo kannattaa ottaa heti talteen. Kiitän alkuperäiskansatutkimuksen
apulaisprofessori FT Pirjo Kristiina Virtasta, erinomaista Brasilian tutkimuksen tun- tijaa, suostumisesta toiseksi ohjaajakseni ratkaisevalla hetkellä. Olin useita vuosia ollut muissa töissä, kun päätin, että minun täytyy kirjoittaa valmiiksi keskeneräinen tutkimusartikkelini ja palasin väitöskirjatyön pariin. Pirjon johtamassa tutkimushank- keessa sain kaipaamiani uusia teoreettisia innoittajia ontologisesta käänteestä ja ant- ropologisesta toivon metodista.
Kiitän ensimmäistä ohjaajaani FT, kulttuuriantropologi Stig Söderholmia, jonka luennoilla alunperin ihastuin kulttuuriantropologiaan, ja jonka ohjauksessa tein kent- tätyöni ja aloitin väitöskirjani työstämisen. Joensuun kulttuurintutkimuksen oppiai- neissa vallitsevassa tieteidenvälisessä ilmapiirissä lukuisat erinomaiset kulttuuritie- teiden opettajat ovat vaikuttaneet kehittymiseeni tutkijana pitkin matkaa: kiitos teille sekä Sosiaalisten ja kulttuuristen kohtaamisten tohtoriohjelma SCE:lle.
Olen hyvin kiitollinen saamastani tutkimusrahoituksesta seuraaville tahoille:
Gustav B. Thordénin säätiön Karjalan lahjarahasto, Suomen kulttuurirahaston Poh- jois-Karjalan rahasto, Suomen kulttuurirahasto, Helsingin yliopiston tutkimushanke Transforming the Future in Brazil: Ritual and Indigenous Agencies (HY:n tutkimusrahas- to). Kiitos UEF:n filosofiselle tiedekunnalle matka-avustuksesta.
Kiitän väitöskirjani esitarkastajia FT Outi Fingerroosia ja FT Petri Hoppua palaut- teesta, joka on olennaisesti parantanut lopullisen työn laatua. Kiitän Petri Hoppua myös suostumisesta vastaväittäjäkseni, samoin kuin tutkimuskenttäni tuntevaa FT, antropologi Elina Hartikaista.
Artikkeliväitöskirjan hyvä puoli on se, että olen voinut työstää osatutkimuksiani julkaisujen toimittajien ja anonyymien vertaisarvioitsijoiden asiantuntevien kehitys- ehdotusten pohjalta. Kiitän heitä opettavaisista prosesseista, joissa olen saanut kehit- tää argumentaatiotaitojani. Artikkelien julkaisuprosessit ovat toisinaan olleet hitaita ja monivaiheisia. Itselleni läheiseksi ja tärkeäksi muodostunut, useiden vuosien toi- mitusprosessien aikana kirjoitettu quilombismo-liikettä käsittelevä artikkeli jäikin siksi pois väitöskirjan kokonaisuudesta, mutta iloitsen, että se näkee päivänvalon Utopias as methodology-kirjassa (2020).
Mitä capoeiran afrobrasilialaisesta kulttuuriperinnöstä välittyy uusissa ympäris- töissä ja mihin capoeiran globaali lumovoima oikein perustuu? Nämä kysymykset ovat vieneet minut jo vuosituhannen vaihteesta saakka tutkimaan afrobrasilialaista kulttuuria, uskonnollisuutta ja historiaa sekä opettelemaan capoeiraa itse, niin Suo- messa kuin Brasiliassa. Tärkein kiitos kuuluukin capoeiran harjoittajille, jotka ovat olleet mukana tutkimuksessani. Kiitos tutkimukseeni osallistuneille capoeiran opet- tajille: mestre Melqui – Melquizedeque Alexandre dos Santos, mestre Cobra Mansa, mestre René Bittencourt, mestre Sombrinha, mestre Jogo de Dentro, mestre Valmir, mestra Ritinha, mestre Elísio. Kiitos myös kaikille muille mestreille, joiden kanssa olen saanut oppia.
Erityiskiitos kaikille tutkimukseeni osallistuneille harrastajille, mutta myös niille lukemattomille muille capoeira-kavereille, joiden kanssa olen saanut oppia ja jakaa capoeira-taitoja, ajatuksia ja kokemuksia Belo Horizontessa, Salvadorissa ja Santo- sissa Brasiliassa, Portugalissa, Suomen Turussa, Helsingissä, Joensuussa ja monissa muissa paikoissa. Kirjoittamisen viimeisessä vaiheessa olen saanut treenata capoeiraa kotonani Livonsaarella, mistä kiitos Kalle ”Cobrinha Brancalle” (Treinel Rasta). Kent- tätyövaiheen jakamisen osalta kiitän kärsivällisyydestä ja avusta puolisoani Ville Kor- pelaista, sekä Eleonora Lundellia yhteisestä tutkimustoveruudesta myös Brasiliassa.
Kirjoittamistyössä ovat olennaisesti avuksi moninaiset tutkijakollegat, konferenssi- keskustelut ja tekstien vaihto hyväntahtoisten vertaislukijoiden kanssa. Kiitos kaikille
teille, joilta olen saanut apua tekstieni ja ajatusteni kanssa ja joiden kanssa olen saanut kirjoittaa. Pitkittyneessä tutkimusprosessissa on ollut useita sellaisia vaiheita, jolloin olen ajatellut luopuvani koko hankkeesta. Ystävien ja puolison tuki on silloin ollut ensiarvoisen tärkeää: kiitos. Erityiskiitos Tiina Sepälle, jolta on riittänyt empatiaa tut- kimukseni kaikille vaiheille. Kiitän vanhempiani Ihva ja Pirkka Aulaa kannustuksesta ja aina avoimesta kodista yliopiston lähellä.
Omistan tämän väitöskirjan Joensuun Capoeira Nórdica ry:lle ja kaikille muille omatoimisille capoeiran harrastajille, jotka vuodesta toiseen jaksavat jakaa toisillekin oppimaansa capoeiran taidetta, sen tuomaa iloa ja itsensä haastamista.
Livonsaarella, 24. kesäkuuta 2020 Inkeri Aula
SISÄLLYS
ABSTRACT ... 5
TIIVISTELMÄ ... 7
ESIPUHE ... 11
1. JOHDANTO ... 17
1.1 Tutkimuksen tausta ja johdannon rakenne ... 19
1.2 Tutkimuskysymykset, tutkimusasetelma ja artikkelien muodostamat osatutkimukset ... 22
1.3 Muuttuva afrobrasilialaisuus yhteiskunnallisena kontekstina ... 26
1.4 Angola capoeirassa ... 31
1.5 Capoeiran aiempi tutkimus ... 36
1.6 Rituaali, uskonto, tanssi? ... 40
2. AINEISTO JA METODIT ... 45
2.1 Monipaikkaetnografinen kenttätyö ... 46
2.2 Aineisto ... 54
2.3 Tutkijan paikantuminen ... 58
2.4 Tutkimusetiikka ... 61
3. TEOREETTINEN VIITEKEHYS JA KESKEISET KÄSITTEET ... 64
3.1 Tutkimuksen epistemologinen paikantuminen ... 64
3.2 Maailmointi relationaalisena ja ei-representationaalisena käsitteenä ... 67
3.3 Ylipaikallinen yhteisökulttuuri: transnationaali ja translokaali ... 71
3.4 Ylisukupolvinen afrobrasilialaisuus capoeirassa ... 77
4. TULOKSET ... 82
4.1 Alkuperäistä capoeiraa ei ole ... 82
4.2 Capoeirassa muodostuu ylipaikallinen kokemus ... 84
4.3 Capoeiran afrobrasilialainen maailmointi ... 87
4.4 Lopuksi ... 90
5. LÄHTEET ... 92
LIITTEET ... 102
ALKUPERÄISJULKAISUT ... 109
1. JOHDANTO
Como é bonita a pisada de caboclo Como é bonita a pisada de caboclo ele pisa na terra e no rastro dos outro como é bonita a pisada de caboclo1 Miten kaunis on caboclon askel miten kaunis on caboclon askel
Hän astuu maahan, ja hän astuu toisten jälkiin Miten kaunis on caboclon askel!
Kolmen berimbau -soittokaaren hypnoottinen sointi kiertää salia. Niiden rinnalla soi- vat kumea atabaque-rumpu, pandeiro-tamburiinit, reco-reco-kuiro ja agogô-kello. Arvos- tettu bahialainen capoeiran opettaja, mestre2, nostattaa kuoron mahtavaan pauhuun.
Säkeet kertovat yleensä Brasilian alkuperäiskansoihin yhdistetyistä caboclo-hengistä, joita kutsutaan meedioiden välityksellä tekemään parantavaa työtään Brasilian af- rikkalaisperäisten uskontojen seremonioissa3. Nyt ei kuitenkaan ole kyseessä uskon- nollinen tilaisuus henkimaailman entiteettien kutsumista varten, vaan aukeamassa on leikkimielisen taistelun areena, capoeira-rinki eli roda4. Jokainen roda on ainutker- tainen, mutta monenlaisia viitteitä afrobrasilialaiseen kulttuuriin ja historiaan vilisee peliä rytmittävissä lauluissa, eleissä ja rodan rituaalisessa rakenteessa. Noin puolet ringin osallistujista Koillis-Brasilian Salvador da Bahiassa sijaitsevalla capoeira angola -koululla on ulkomaalaisia, joista monille tämä harvinaisempi laulu lienee outo, mutta kuitenkin kaikki laulavat mukana (KUVA 2).
Musiikin säestämässä capoeirassa kamppaillaan toista pelaajaa vastaan tanssimai- sin liikkein, hyökkäyksin ja vastahyökkäyksin, jotka muodostavat yhdessä virtaavan liikkeen. Capoeira tunnetaan ainoana globaalisti harjoitettuna kamppailulajina, jolla on afrikkalaiset juuret. Keholliseen vuoropuheluun keskittyvä capoeira on rituaalista taistelua, jonka historia kytkeytyy Brasilian modernisaatioon, afrikkalaisiin kamp- pailuperinteisiin ja transatlanttiseen kolonialismiin. Afrobrasilialaisessa kontekstis- sa, jossa kehon liike on palvonnan muoto ja jumaluudet ovat läsnä musiikin kautta, myös capoeiran edustamalla kehollisella liikkeellä on erilainen historiallinen merkitys mustille brasilialaisille kuin niille ulkomaalaisille harrastajille, joille Brasilian yhteis- kunnallinen ympäristö rodullisine jännitteineen on vieras.
1 Kaikki lukujen alussa olevat laulun säkeet ovat toisintoja capoeirassa laulettavasta kansanperinteestä (trad.) kirjoittajan suomennoksilla.
2 Lausutaan [mestri].
3 Caboclo tarkoittaa myös alkuperäisväestön ja mustien afrikkalaisten jälkeläisiä, tai Koillis-Brasilian perimältään moninaisen väestön parissa myös vain ”maalaista”. Caboclo-henget tunnetaan monissa Brasilian eri rituaaliperinteissä alkuperäiskansojen hahmoina. Cabocloista ks. Lima-Ayres 1992; artikkeli II.
4 Lausutaan [ho-da].
KUVA 2. Kuvakaappaus videolta 19.3.2005: mestret Cobra Mansa ja Augusto Januário FICA-Bahian capoeirakoululla järjestetyssä rodassa.
Osallistujista valtaosa on ulkomaalai- sia capoeira-turisteja, jotka viipyvät Salvadorissa yleensä 1-3 kk capoeiraa opetellen.
Capoeiran akrobaattisia liikkeitä, kuten kamppeja, pääpukkauksia, potkuja, pyö- rähdyksiä ja maata vasten liikkumista sekä capoeiran ilmeikästä elekieltä harjoitel- laan usein fyysisesti vaativissa harjoituksissa varsinaista capoeira-peliä varten. Peli puolestaan tapahtuu rodassa, ringissä. Rodan rituaalinen järjestys vaihtelee ryhmän ja opettajan mukaan, mutta tapahtuman aloittaa aina soitto ja laulu. Kaksi pelaajaa kyykistyy soittajien eteen valmiina pyörähtämään peliin, jota muu piiri säestää lau- lamalla vuorolaulun kertosäkeet. Laulut kannustavat tanssin kaltaista kamppailua tai jopa kommentoivat kutakin peliä, sikäli kuin osallistujien portugalin taito riittää tavoittamaan laulunsäkeiden ja liikkeiden hienovaraisen yhteyden. Berimbaun soit- tama kutsu Angolaan5 kuitenkin vetoaa monentaustaisiin harrastajiin.
Nykyään eri puolilla maailmaa suosittu capoeira-harrastus nostaa esiin monia kulttuurien tutkimuksen keskeisiä kysymyksiä. Kulttuurienväliset kohtaamiset, ri- tuaalinen yhteisöllisyys, kulttuurisesti rakentuneiden ruumiillisten käytäntöjen op- piminen ja kolonialismin historia tulevat esiin capoeiran piirissä (Miller Griffith 2016;
Abib 2004; Downey 2005; Joseph 2012). Capoeiraa ja sen alkuperäisemmäksi käsitettyä suuntausta capoeira angolaa harrastetaan uusissa kulttuurisissa ympäristöissä. Tässä kulttuurintutkimuksen ja kulttuuriantropologian aloihin kuuluvassa väitöskirjassani pureudun aiheisiin, joita alati laajeneva capoeira-tutkimus ei ole aiemmin ratkais- sut. Tarkastelen capoeiran afrobrasilialaista maailmaa monipaikkaetnografisesta näkökulmasta erilaisista teoreettisista suunnista eri teemoja analysoivien artikkelien kautta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys asettuu transnationalismin analyysiin, rituaalisen kokemuksen tulkintaan ja aistien antropologiaan sekä ns. ontologisen käänteen esittämään nonrepresentationaaliseen tapaan tutkia kulttuurieroja (ks. luku 3). Analyysi pohjautuu omakohtaisesti tuotettuun kenttätyöaineistoon Brasiliassa ja täydentäviin aineistoihin, jotka painottuvat harrastajien kokemuksiin, useimmissa aiemmissa tutkimuksissa tarkastellun, capoeiran mestrien eli opettajien asiantuntija- tiedon sijasta (ks. luku 2).
Tutkimuksen tavoite on selvittää, voiko capoeiran afrobrasilialaisessa kulttuuri- sessa kontekstissa rakentunutta tapaa kokea ja käsittää maailma lainkaan tavoittaa uusissa yhteyksissä. Kuvaan, mitä eritaustaiset harrastajat capoeirassa tavoittelevat ja
5 Kyseessä on myyttinen ja historiallinen Angola, ei nykyinen maantieteellinen kansallisvaltio. Angolan myyttisyys ei viittaa arkikielen merkitykseen epätodesta tai sepitetystä. Myytti kulttuurintutkimuksen käsitteenä kuvaa maailmaa ja yhteisön arvoja jäsentävää rakennetta (Lévi-Strauss, Geertz, Barthes jne.).
Myyttinen Angola merkitsee capoeirassa arkaaista alkukotia, esivanhempien ja tarinoiden syntypaikkaa.
tavoittavat. Capoeira muodostaa rituaalisen yhteisön, jota tarkastelen ylipaikallisena.
Capoeiran oppiminen välittää erityisiä aistikokemuksia ja kehollisuuden tapoja, joiden kautta orjuuden vastustaminen ja myyttiset tarinat kietoutuvat osallistujien henkilö- kohtaiseen kokemukseen. Kolonialistiset valtasuhteet vaikuttavat capoeira-kulttuu- riin historiallisesti, mutta myös tietoteoreettisesti ja kulttuuristen tulkintojen tasolla.
Afrobrasilialaisuuden ylipaikallista rakentumista kuvaava monipaikkaetnografinen lähestymistapa yhdistyy siksi aistitun ja ruumiillisen kokemuksen tulkintaan.
1.1 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA JOHDANNON RAKENNE
Capoeiran harrastajien, opettajien ja tutkijoiden käymä keskustelu capoeiran alkupe- rästä ja luonteesta kytkeytyy kysymyksiin siitä, mitä capoeira oikeastaan on: taistelu- laji vai jotain ihan muuta. Capoeiraa voi luonnehtia keholliseksi peliksi ja dialogiksi, jossa jatkuvassa liikkeessä toisiinsa vastaavat väistöt ja hyökkäykset, kuten matalat potkut, muodostavat musiikin ja laulujen tahdittaman vuoropuhelun. Kaksi pelaajaa reagoi toistensa hyökkäyksiin ja väistöihin toinen toistaan kiertäen, usein ottamalla ponnistusvoimansa maasta. Potkuja ja kamppeja näytetään vastapelaajalle niin, että toinen huomaa väistää. Huomion herpaantuessa pelaaja saattaa kuitenkin joutua kampatuksi maahan, jolloin ”peli” aloitetaan uudelleen. Capoeiran liikkeisiin kätkey- tyvä taistelu ei aina ole katsojalle ilmeistä ja lajia kutsutaankin usein taistelutanssiksi.
Capoeira eroaa itämaisista kamppailulajeista, mutta lajin analysoiminen tanssina on yhtä lailla harhaanjohtavaa jo siksi, että länsimaiset tanssikäsitykset sopivat huonosti afrikkalaisperäisiin ilmaisumuotoihin. Capoeiran määrittely esimerkiksi tanssiksi tai taistelulajiksi ei ole viatonta, vaan ontologinen, poliittinen ja yhteiskunnallinen kysy- mys siitä, kuinka kulttuuria määritellään ja kuka sen tekee (ks. luku 1.6). Afrodiaspo- risena lajina capoeira kytkeytyy yhteiskuntapoliittisiin kysymyksiin afrobrasilialaisen väestön ja mustan kulttuurin asemasta. Jyrkimpien angola-suuntauksen harrastajien mukaan capoeira kuuluu mustille brasilialaisille, eikä valkoisten tulisi sitä edes oppia.
Capoeiran globaali valtavirta, nykycapoeira (capoeira regional / contemporânea), taas edustaa enemmän modernia Brasilian kansallista urheilulajia (artikkeli I).
Capoeiran eri suuntauksia opetellaan nykyään ympäri maailmaa pitkälti brasi- lialaisten opettajien, mestrien, hallitseman järjestyksen mukaisesti, ja sen yhteydessä harrastetaan usein myös muita brasilialaisen kulttuurin lajeja (piirisamba, maculelé ym. afrobrasilialaiset tanssit ja rytmit). Niin angola- kuin regional/nykycapoeira -seu- roilla voi olla ryhmiä paitsi lapsille, myös erikseen naisille, vanhoille ja liikuntavam- maisille. Universaalia ohjeistusta capoeira-opetukselle ei ole ja harrastajat poimivat oppia eri lähteistä. Koulukuntia on monia, sillä jokainen mestre kehittää omaa tyy- liään oman sukulinjansa eli brasilialaisten mestrien muodostaman ketjun pohjalta.
(KUVA 3.) Tämän tutkimuksen aineisto painottuu Salvador da Bahian traditionalis- tisen capoeira angola -suuntauksen piireihin, joissa mustiksi identifioituvat paikal- liset ja valkoiset ulkomaalaiset capoeira-turistit kohtaavat. Aineistoni tärkein osa on muodostettu osallistuvaan havainnointiin perustuvassa kenttätyössä Koillis-Brasilian Bahiassa jo vuonna 2005 sekä lisäksi eteläisen Brasilian alueella (Guarujá, SP, sekä Belo Horizonte, MG, 2005 ja 2011).
KUVA 3. Roda FICA-Bahialla, maaliskuu 2005. Taustalla seinällä on sukupuu capoeira ango- lan sukulinjoista ja kuvia mm. edesmenneistä mestreistä.
Tiukasti bahialaiseen traditioon kiinnittyvä capoeira angola esitetään yleensä capoeira-tutkimuksen piirissä lajin alkuperäisempänä, afrikkalaisena muotona (Abib 2004; Merrell 2005; Desch-Obi 2014). Toiseen moderniin pääsuuntaukseen, capoeira regionaliin, pohjaavia suositumpia nykycapoeiran muotoja (capoeira contemporânea) taas tarkastellaan usein luovan ilmaisun, paikallisten tulkintojen ja kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen kannalta (esim. Reis 2005; Joseph 2008, 2012; Delamont & Stephens 2008). Capoeiran rodan rituaalista rakennetta, modernien suuntauksien eroja ja lajin monivaiheista historiaa kuvataan jo lähes jokaisessa capoeiraa käsittelevässä kirjas- sa ja tutkimuksessa. Tässä työssä suhtaudun kriittisesti kiteytyneisiin kertomuksiin capoeirasta ja pyrin välttämään niiden tarpeetonta toistamista. Angola- ja regional -suuntausten jännitteet ovat kuitenkin niin keskeisiä kamppailuissa capoeiran ase- masta afrodiasporisena kulttuuri-ilmaisuna, ettei niitä ole voinut tässä tutkimuk- sessa sivuuttaa. Siksi analysoin tässä tutkimuksessani myös capoeiran suuntausten historiallista rakentumista osana transatlanttista mustaa kulttuuria (artikkeli I). Kes- kittymällä erityisesti bahialaisten ja eurooppalaisten harrastajien kokemuksiin tämä tutkimus purkaa sitä, kuinka näkemysriidat sen määrittelystä, mikä on ”oikeaa” tai
”hyvää” capoeiraa, juontuvat yhteiskunnallisiin käsityksiin afrobrasilialaisesta kult- tuurista ja osaltaan tuottavat näitä käsityksiä. Seuraavissa alaluvuissa (1.2–1.6) en ana- lysoi capoeiraa kulttuurisen ilmaisun genrenä (ks. Lewis 1992) enkä avaa laveasti lajin historiaa (mm. Assunção 2005; Talmon-Chvaicer 2008), vaan sen sijaan kontekstoin capoeira-kulttuuria kamppailuihin afrikkalaisperäisen kulttuurin arvosta Brasiliassa.
Tutkimukseeni osallistuneille harrastajille tämän yhteisöllisen lajin oppiminen on ollut käänteentekevä kokemus. Monille capoeirasta tuleekin elämän keskeistä sisältöä ja tärkeä osa identiteettiä, yhtä lailla Brasiliassa kuin muuallakin. Suomessa capoeiraa on aina 1990-luvulta eteenpäin nähty kesäisin puistoissa ja ulkoilmatapahtumissa, mutta vaikkapa poliittisella vappumarssilla valkoisiin pukeutunut capoeira-porukka on herättänyt ihmetystä. Capoeiran poliittisuus voi olla ulkopuoliselle yhtä vaikea- selkoista kuin lajin tanssimaisiin liikkeisiin kätketyt taistelutaidotkin. Osallistujille toisenlainen kokemus avautuu vähitellen pelaamalla ringissä, rodassa, jossa yhdessä tuotettu musiikki ja yhdessä laulettujen laulujen sanat rytmittävät kehollista vuoropu- helua. Capoeiran rodaan kuuluu lukuisia elementtejä, jotka liittyvät afrobrasilialaiseen ymmärrykseen todellisuuden luonteesta sekä transatlanttisen orjuuden historiaan.
Mitä capoeira-laulun caboclon askeleissa välittyy, kun toisen jälkiin astutaan aivan toisella mantereella?
Tutkimusasetelmani perustuu monipaikkaiseen etnografiaan, koska sen avulla olen voinut jäljittää afrobrasilialaisen historian ja kulttuuriperinnön ilmenemistä har- rastajien kokemuksissa kadottamatta näkyvistä capoeira-ilmiön moninaisuutta yhte- nä urheiluharrastuksena muiden joukossa, taiteellisena ilmaisuna, elämänfilosofiana ja Brasilian kansallisena symbolina, joka on listattu myös ihmiskunnan yhteiseksi aineettomaksi kulttuuriperinnöksi (UNESCO, 2014). Se, kuinka capoeiran globalisaa- tio rakentuu suhteessa sen afrobrasilialaiseen perintöön, on samalla teoreettinen – ja poliittinen – kysymys ihmisyhteisöjen ylirajaisesta rakentumisesta, tilan ottamisesta ja määrittelyvallasta. Eri taustoista tulevien ihmisten, tarinoiden, rytmien ja ruumiiden kohtaamiset muuttavat sitä, keitä koemme olevamme ja millaisena yhteiskunta meille näyttäytyy. Monimuotoisuuden ja erilaisuuden käsitteleminen edellyttää kulttuurien tutkimuksen tuomaa tietoa siitä, kuinka ilmiöt muodostuvat monipaikkaisesti, mitä kuvaan tässä tutkimuksessa suomeksi uudella ylipaikallisuuden käsitteellä.
Analyysilleni keskeinen afrobrasilialaisuuden käsite ei ole pysyvä etnisen ryhmän määritelmä, vaan muuttuva, kulttuuripoliittinen ja historiallinen määre, mitä tarken- nan alaluvuissa 1.3 ja 3.4. Afrobrasilialaisiin kulttuurisiin ilmaisumuotoihin kohdis- tuu historiallisesti rakentunutta rasistista syrjintää sekä ontologis-epistemologiseen toiseuteen liittyviä, erityisesti uskonnollisia ennakkoluuloja ja rajuakin väkivaltaa, mutta toisaalta myös ihannoitua mystistä auraa. Tutkimukseni brasilialaiset osanot- tajat käyttävät toisinaan ilmaisua universo afro-brasileiro (”afrobrasilialainen univer- sumi”). Tarkastelen tätä afrobrasilialaisen maailman erityisyyttä capoeiran harjoitta- jien kokemusten kautta. Tutkimukseni on aineistolähtöistä siinä mielessä, että vaikka tutkimusta ohjaa tulkitsevan otteen, aistien kulttuurisen tutkimuksen ja ei-represen- tationaalisten lähestymistapojen informoima teoreettinen esiymmärrys, esimerkiksi kulttuurisia malleja, sosiaalista rakennetta ja kokemuksen ontologisia ehtoja ei ole ennalta oletettu. Analyyttiset käsitteet nousevat siis aineistosta käsin, osana tulkintaa.
Tällä väitöskirjani yhteenveto-osuudella on useita tehtäviä. Se on ensisijaisesti nel- jän erilaisen vuosien 2008 ja 2020 välillä kirjoitetun tutkimusartikkelini teoreettinen yhteenveto, jossa kuvataan niiden yhdessä muodostaman kokonaisuuden metodolo- gia ja keskeiset tulokset. Kokonaisuutena tarkastellen tutkimukseni ongelmakenttä on monimutkainen, joten yhteenveto-osiossa avaan myös sitä, kuinka teoreettinen ajatteluni suhteessa tutkimuksen teemoihin on kehittynyt tutkimusprosessin aikana ja millaisia johtopäätöksiä teoreettisesti, käsitteellisesti ja teemoiltaan erilaiset tutki- musartikkelit nimenomaan yhdessä tuottavat.
Yhteenveto etenee siten, että pääluvussa 1 esittelen tutkimuksen lähtökohdat, tut- kimuskysymykset ja artikkelien muodostamat erilliset osatutkimukset. Esittelen ja
analysoin afrobrasilialaista historiaa capoeira angolan yhteiskunnallisena kontekstina sekä capoeiran erityistä angola-käsitettä. Esittelen aiempaa tutkimusta ja sijoitan oman tutkimukseni capoeiran antropologisen tutkimuksen jatkumoon. Kuvaan myös tutki- musotteeni suhdetta rituaalin, uskonnon ja tanssin analyyttisiin käsitteisiin. Viittaan aineistooni lyhenteillä KPK (kenttäpäiväkirja) sekä haastatteluihin numeroilla H1, H2, jne.
Pääluvussa 2 esittelen aineistoni ja metodini. Kuvailen tutkimuskentän rakentu- mista ja monipaikkaetnografista aineistoani. Tutkimusmenetelmät niveltyvät kentän ja aineiston muodostamiseen. Luku 3 esittelee keskeiset teoreettiset, ontologiset ja epistemologiset lähtökohtani ja koko tutkimusprosessin aikana keskeisiksi nousseet teoreettiset lähestymistavat ja käsitteet. Lopuksi luvussa 4 esittelen tutkimukseni tu- lokset.
1.2 TUTKIMUSKYSYMYKSET, TUTKIMUSASETELMA JA ARTIKKELIEN MUODOSTAMAT OSATUTKIMUKSET
Analysoin tutkimuksessani capoeiran afrobrasilialaista maailmaa ja sen ylipaikallista rakentumista. Lajin jännitteisen historian ja sen tulkintojen kautta selvitän, mikä tekee capoeira-kokemuksesta erityisen hyvinkin erilaisista taustoista tuleville harrastajille.
Pääkysymykseni on: Mikä capoeirassa muodostaa erityisen afrobrasilialaisen ko- kemusmaailman ja kuinka se välittyy capoeira angolan harrastajille? Alakysymyk- siäni ovat: Miten ylipaikallinen capoeira on rakentunut osana alun perin afrobrasilialaista kulttuuria? Muodostaako capoeira nykyään ylipaikallisen yhteisön ja kytkeekö se harrastajat lajin historiaan myös uusissa ympäristöissä? Mikä on ylipaikallisen capoeiran suhde afrobra- silialaiseen historiaan, uskonnollisuuteen ja käsityksiin maailmasta?
Tutkimusongelmani ovat muokkautuneet aineiston ja teorian vuoropuhelussa, joka on ollut pitkäkestoiselle luovalle työlle ominaiseen tapaan monivaiheista. Tut- kimusongelmien muotoilu on tapahtunut vuorovaikutuksessa kenttäaineiston muo- dostamisen kanssa (ks. myös Järviluoma 2013). Olen työni kuluessa seurannut myös afrobrasilialaisen kulttuurihistorian keskeistä kilombon (quilombo6) metaforaa ja yh- teisöideaalia, joka viittaa orjuutta paenneiden afrikkalaisten 1500–1800-luvuilla perus- tamiin vapaisiin yhteisöihin. Kenttätutkimukseni keskeiset osallistujat Salvadorissa vuonna 2005 identifioituivat myös jollain tavalla kilombo-liikkeeseen (ks. Aula 2020).
Vaikka kilomboja ei tässä työssä käsitellä suoraan, utooppisen kilombo-symboliikan voimakas läsnäolo nykycapoeirassa kulkee myös tutkimusartikkelien taustajuon- teena. Brasiliassa liki neljäsataa vuotta jatkunut afrikkalaisten orjuutus lakkautettiin vasta 1888 ja sekä capoeira että kilombot ovat keskeisiä orjuuden vastustamisen sym- boleita. Kilombo-teema on siis osa capoeiran kulttuurista vastarintaa ja vapauden ihanteita (Aula 2020). Capoeira-yhteisössä tärkeä vastarinnan symboliikka tuo esiin, että toisaalta symbolien ja representaatioiden analyysi, toisaalta kehollisen tietämisen ja aistimaailman tutkimus eivät sulje toisiaan pois – kulttuuritieteiden paradigmaat- tisista muodeista huolimatta. Ne edustavat erilaisia lähestymistapoja kulttuurisen ilmiön tulkintaan.
6 Käytän portugalilaisen ortografian mukaisen quilombo-sanan sijasta länsiafrikkalaista kirjoitusasua kilombo, joka sointuu hyvin suomen kieleen.
Olen aiemmassa työssäni (Aula 2008) sekä tämän tutkimuksen III artikkelissa tul- kinnut capoeira-kokemuksia rituaaliteorian kehyksestä (Turner 1977, 1987; Bell 1992;
artikkeli II, 122–124). Lisensiaattityössäni tarkastelin valkoisten eurooppalaisten ja mustien bahialaisten rituaalisia vapautumisen kokemuksia capoeirassa. Tutkimuksen tulos oli, että kokemukset olivat yhteneviä erityisesti siltä osin, että capoeiran roda toi- mii maailman pienoiskuvana, jossa toistuvat filosofisetkin kysymykset ”suuremmasta rodasta”, elämästä. Uskonnon kategoria ei kuitenkaan tuntunut tavoittavan capoeiran yhteisökulttuurin moninaisuutta ja osa tutkimuksen osallistujista piti uskonnon kä- sitettä kolonialistisena ja suorastaan loukkaavana. Sivuan uskonnon ja henkisyyden teemoja läpi koko työn. Käytän myös rituaalin käsitettä, ottaen kuitenkin huomioon siinä kytevän käsitteellisen painolastin. Tarkoitan tällä sitä, kuinka kolonialistinen ajattelu leimaa länsimaiselle ja eurooppalaiselle ”toiset”, kuten afrikkalaisperäiset ole- misen tavat, vähemmän kehittyneiksi. Rituaalin käsitteellä voidaan kuitenkin selittää ja ymmärtää myös monia jälkimodernin kulttuurin ilmiöitä ja rituaalisuus on tärkeä osa capoeiraa.
Capoeiran ylipaikallisuuden ongelmakenttään kytkeytyy lukuisia yhteiskunta- ja kulttuuritieteellisiä käsitteitä, jotka eivät ole tämän tutkimuksen keskiössä. Käyttämä- ni kulttuuritieteelliset termit ilmentävät capoeiran erilaisia puolia: lähes synonyymi- set perinne, traditio ja kulttuuriperintö kuvaavat capoeira-kentällä tärkeää ylisuku- polvista tietoa ja taitoa. Perinne ja traditio viittaavat ajallisesti jatkuvaan kulttuurin osa-alueeseen ja kulttuuriseen ilmaisuun. Perinteen tietoisessa jatkamisessa sen rajoja myös arvotetaan ja määritellään (ks. 1.4), kuten folkloristi Pertti Anttonen kuvailee perinne-, perintö- ja kulttuurikäsitteiden pohdinnassaan: ”Perinne on yhtäältä ennen tehdyn tai ajatellun uusintamista ja toistamista, mutta toisaalta sekä samanaikaista että jälkikäteistä uusintamisen ja toistamisen merkityksellistämistä ja mahdollistamis- ta” (Anttonen 2009, 2). Kulttuuriperintöön kytkeytyy puolestaan pyrkimys viralliseen tunnustukseen, kuten UNESCOn capoeira-ringille (roda da capoeira) myöntämä asema ihmiskunnan aineettomana kulttuuriperintönä. Yhteisökulttuuri ja kokemusmaail- ma ilmentävät paikallisen, kasvokkaisen yhteisön luovaa, sosiaalista toimintaa ja sen kulttuurista rakentumista. Kokemusmaailman kautta kuvaan afrobrasilialaisen kult- tuurin piirteiden välittymistä kehollisessa kokemuksessa ja capoeiran harjoittamiseen liittyvässä suullisessa perinteessä, keskusteluissa ja pohdinnassa. Väitöskirjan yhteen- vedon on syytä olla tiivis, joten tässä ei ole tarkoituksenmukaista käsitellä näiden kä- sitteiden kaikkia mahdollisia merkityksiä. Tuon ne yhteen maailmoinnin käsitteen alla luvussa 3.1 sekä keskustelussani kulttuurin ylipaikallisuudesta luvussa 3.2. Lukemi- sen helpottamiseksi olen koonnut johdannon loppuun indeksin niistä tekstikohdista, joissa käytetyt käsitteet esitellään ja määritellään.
Välittömästi Brasiliassa 2005 tekemäni kenttätutkimuksen aikana ja jälkeen capoei- ran akateeminen tutkimus lisääntyi räjähdysmäisesti, minkä vuoksi olen useasti jou- tunut muokkaamaan tutkimuskysymyksiäni, jotta en toistaisi jo muualla julkaistuja tuloksia. Olen joutunut pohtimaan myös omaa etuoikeutettua asemaani valkoisena eurooppalaisena tutkijana afrodiasporisen kulttuurimuodon kentällä. Eri artikkelien teoreettiset näkökulmat ovat erilaisia, koska teoreettinen lähestymistapani on liikku- nut tulkitsevan antropologian viitekehyksestä ja rituaaliteoriasta kohti aistivälitteisyy- den ja kehollisuuden tutkimusta, dialogissa tutkittavan yhteisön omien kategorioiden kanssa. Kuvaan viitekehystäni ja sen kehittymistä tarkemmin luvussa 3. Tutkimus- kysymykseni ja niiden teoreettiset kehykset muotoutuivat suhteessa siihen, että ha- lusin päästä käsiksi afrobrasilialaisuuden ylipaikallisiin ulottuvuuksiin. Käsitteelliset
valintani pyrkivät avaamaan, mikä elämismaailman rakentamisen tavassa on erityistä nimenomaan capoeiran piirissä.
Esittelen seuraavaksi erillisten tutkimusartikkelieni ongelmakentät ja keskeiset teemat. Suomen, portugalin ja englannin kielillä kirjoitetut artikkelit pyrkivät myös puhuttelemaan erilaisia tieteellisiä yleisöjä. Monikielinen raportointi on myös eetti- nen valinta. Eri kielet kantavat erilaisia ajattelun ja käsitteellistämisen tapoja (Vadén 2004, 49–50). Brasilialaiset capoeira-tutkijat, jotka useimmiten ovat lajin harrastajia, pystyvät lukemaan portugalinkielistä artikkeliani, ja suomen kielellä kirjoittaminen edistää osaltaan suomenkielistä tutkimusta tilanteessa, jossa erityisesti antropologista tutkimusta julkaistaan lähinnä englanniksi.
Lähestyn pääkysymystäni afrobrasilialaisesta kokemusmaailmasta suoraan ar- tikkelissa II analysoimalla, kuinka ylisukupolvinen afrobrasilialaisuus ilmenee ke- hollisessa ja aistitussa kokemuksessa, erityisesti capoeiran rituaalisessa rodassa. Ala- kysymyksiäni capoeiran ylipaikallisesta (transnationaalista) yhteisöstä käsitellään artikkeleissa I, III ja IV sen kautta, millaisia ovat toisaalta harrastajien kokemukset vapautumisesta capoeirassa, toisaalta harrastamisen taloudelliset puitteet ja niihin liittyvä eriarvoisuus nämä kokemukset mahdollistavana kontekstina. Artikkeleissa I ja III selvitän, kuinka capoeiran transnationaali yhteisö ilmenee etenkin Koillis-Brasi- lian Salvadorin capoeira angolassa mustien bahialaisten ja valkoisten ulkomaalaisten harrastajien kokemuksissa. Täydennän analyysia tuomalla rinnalle eteläisen Brasilian Guaruján capoeira-kentän sekä Joensuun capoeiraryhmän perustamisen vuosituhan- nen vaihteessa (artikkeli I). Artikkelissa IV analysoin, kenelle afrobrasilialainen kult- tuuri-ilmaisu kuuluu, kuvaamalla capoeiran valkoisten eurooppalaisten ja mustien bahialaisten välisiä taloudellisia jännitteitä. Käytän artikkeleissa afrobrasilialaisuuden käsitettä kriittisesti ja puran sen ylipaikallista muotoutumista (artikkelit I-III).
I artikkelissa Translocality and Afro-Brazilian Imaginaries in Globalised Capoeira (2017) si- joitan capoeira-tutkimukseni englanninkieliseen teoreettiseen keskusteluun ylipaikal- listen yhteyksien luonteesta globaalin kapitalismin aikakaudella. Translokaali viittaa capoeiran paikallisiin yhteisöihin, jotka toimivat omassa paikallisessa kulttuurisessa kontekstissaan, mutta ovat osallistujille keskinäisesti tunnistettavia yhteenkuuluvuu- den tiloja, etenkin oman ryhmän ”sukulinjan” ja yhteistyötä tekevien ryhmien osal- ta. Tutkin capoeiran transnationaalista kuvastoa (Brasilia–Afrikka–Eurooppa) osana Atlantin ympärysalueen mustan kulttuurin historiaa ja pyrin osoittamaan afrobra- silialaisen kulttuurin ylipaikallisuuden ja historiallisen kehittymisen nimenomaan transnationaalisissa yhteyksissä. Kyseessä on elävä kulttuuri, joka muuttuu ajassa.
Capoeira-turismin, verkostoitumisen ja jakamisen lisäksi Salvadorin alueella ko- rostuu afrobrasilialainen kulttuuriperintö ja capoeira-traditioiden (angola ja regional) vastakkainasettelut. Modernin capoeiran kahtalaisen kehityksen kautta osoitan, että nykyinen ylirajaisuus on osa historiallista jatkumoa. Selvittääkseni kuinka yhteys af- robrasilialaiseen historiaan ilmenee capoeira-harrastuksessa, tarkastelen myös oma- toimisesti käynnistetyn ryhmän alkuvaiheita Joensuussa, missä keskeisiksi nousevat edelleen lajin luovuus, kokonaisvaltaisuus ja kategorioita haastava luonne. Vahvasti historiaa painottava perinne tuo esiin alisteisia näkemyksiä kolonisaatiosta, ylipai- kallisista suhteista ja transatlanttisen orjuuden yhteiskunnallisista vaikutuksista. Eri- laiset näkemykset capoeiran luonteesta kytkeytyvät erilaisiin poliittisiin ja kulttuu- risiin positioihin, jotka heijastuvat capoeiran harjoittamiseen muun muassa laulujen valinnassa.
II artikkeli Sensory mediations of ancestrality in transnational capoeira (käsikirjoitus) lä- hestyy afrobrasilialaisten esivanhempien ilmenemistä capoeirassa ontografisen meto- dologian ja aistien antropologian avulla. Jos otetaan todesta, että edesmenneet esivan- hemmat todella ovat konkreettisesti – eivätkä ainoastaan symbolisesti – läsnä rodassa, mitä se merkitsee antropologiselle analyysille? Nonrepresentationaalinen lähestymis- tapa aistivälitteisyyteen toimii työkaluna capoeiran toiseuden teoreettiseen ymmär- tämiseen. Argumentoin, että capoeira välittää materiaalisesti ja aistillisesti erityistä tapaa olla suhteessa maailmaan. Capoeiran roda luodaan uudelleen eri tilanteissa rikkaan perinteen pohjalta, kollektiivisesti affektiivisena tapahtumana. Ontografisen metodologian avulla väitän, että Brasilian katujen ja satamien henget ja afrikkalaispe- räiset orixát ovat todella läsnä capoeira-piirissä. Artikkeli argumentoi, että capoeiran kollektiiviset esivanhemmat eivät ole erillisiä henkiolentoja, jotka ilmestyvät piiriin, vaan edesmenneiden sukupolvien läsnäolo välittyy osallistujille kehollisesti ja aistien kautta. Menneisyyden kietoutuminen nykyhetkeen on osa capoeiran maailmaa, jossa esivanhempien läsnäolo ilmenee.
III artikkelissani A Capoeira Angola dos praticantes europeus e bahianos – uma comuni- dade transnacional experienciada (2012) tutkin, kuinka capoeiran transnationaalisuus ilmenee eurooppalaisten ja bahialaisten harrastajien kokemuksissa. Artikkelin tavoit- teena on artikuloida yhteen toisaalta lisensiaattitutkimukseni analysoimat käsitykset vapautumisen kokemuksista capoeirassa, toisaalta artikkelin IV analyysi capoeiran vaihdannan kulttuurista. Tarkastelen capoeiraa koettuna transnationaalina yhteisönä, jonka erityispiirteet erottuvat niin talouden kuin vapauttavien kokemusten piirissä.
Kuinka kokemusten moninaisuus ilmenee bahialaisten ja ulkomaalaisten erilaisissa tulkinnoissa capoeirasta, jos capoeiran roda koetaan vapauttavana rituaalina? Esitän, että moderni ristiriita rodun kokemuksesta suhteessa universaalin ihmisyyden ihan- teeseen tuottaa jännitteisiä asetelmia, jotka voivat purkautua capoeiran välittämissä vapautumisen ja jakamisen kokemuksissa, taloudellisesta eriarvoisuudesta huoli- matta. Artikkeli myös tekee tutkimustuloksistani saavutettavia portugalinkieliselle yleisölle.
IV artikkelissani Osallistuminen ja raha Bahian capoeira angolassa (2009) selvitän, kuinka osallistuminen ja rahalla maksaminen toimivat erilaisina vaihdon muotoina bahia- laisten ja ulkomaalaisten capoeira angolan harrastajien keskuudessa Salvadorissa.
Analysoin valkoisten ulkomaalaisten ja mustiksi identifioituvien bahialaisten har- rastajien välisiä, erityisesti taloudellisia jännitteitä. Etnisyyden, eriarvoisuuden ja af- robrasilialaisen kulttuuriperinnön hallinnan kysymyksiä risteävät erilaiset käsitykset lajin harjoittamiseen liittyvästä vaihdosta. Selvitän, onko osallistuminen (pelaaminen, soittaminen, laulaminen) capoeirassa taloudellista panostamista vai juuri se, mistä maksetaan. Rahatalous ja muut vaihdon muodot limittyvät toisiinsa ja siksi rahan käytön sosiokulttuurinen tarkastelu vaatii globaalin talouden rinnalle sosiaalisempia vaihdon kuvauksia, kuten yhteisön vaatiman osallistumisen ja jakamisen ymmärtä- mistä. Avaan artikkelissani, kuinka materiaalinen osallistuminen sekä tavaroiden val- mistus ja kauppa välittävät erilaisia tulkintoja taloudesta ja capoeira angola -yhteisöön kuulumisesta afrobrasilialaisen kulttuuriturismin pääkaupungissa.
1.3 MUUTTUVA AFROBRASILIALAISUUS YHTEISKUNNALLISENA KONTEKSTINA
KUVA 4. Suuri osa transatlanttisesta orjakaupasta suuntautui Brasiliaan neljän vuosisadan ajan (Elts & Richardson 2010). Ks. tarkempi kartta liitteessä 2.
Siirtomaa-ajan Brasilian capoeiran pelaajien tiedetään tulleen pääosin bantukieliä puhuvien kansojen ns. kongolaiselta kulttuurialueelta, joka viittaa etenkin nykyisen Angolan ja Kongon alueelle (Talmon-Chvaicer 2008, 29; Soares 1997). Brasiliassa liki neljäsataa vuotta kestäneen afrikkalaisten orjuuttamisen edelleen jatkuva vaikutus johtuu orjuuden hämmästyttävästä mittakaavasta. Kaikesta transatlanttisesta orja- kaupasta noin 40% suuntautui Brasiliaan; alimpienkin arvioiden mukaan yhteensä vähintään viisi miljoonaa ihmistä saapui elossa perille. (KUVA 4.) Nykyään Bahian osavaltion pääkaupungissa Salvadorissa yli 80% asukkaista on tummaihoisia (väes- töluokituksen pretos ja pardos, Sansone 2003, 22; Downey 2005, 11). Yhdysvaltalaisen rotuluokituksen mukaan laskettuna vain Nigeriassa on Brasiliaa suurempi musta väestö (Matory 2005, 7).
Brasilia on maailman viidenneksi suurin maa pinta-alaltaan ja asukasluvultaan.
Virallinen kieli, portugali, on maailman kuudenneksi puhutuin kieli. Portugalin vuon- na 1500 perustamasta Brasilian valtiosta tuli itsenäinen keisarikunta 1822 ja tasavalta vuonna 1889. Orjuus lakkautettiin Brasiliassa virallisesti verrattain myöhään, vasta 1888.
Nykyiset käsitykset siitä, mitä on afrobrasilialaisuus tai afrikkalainen kulttuuriperin- tö Brasiliassa juontuvat etnisyyksiä ja kieliryhmiä sekoittaneeseen siirtomaahistoriaan sekä erityisiin maailman jäsentämisen tapoihin, mikä tekee mustan ja afrikkalaispe- räisen kulttuurin ilmaisuista väistämättä poliittisia (Leite 2015; Matory 2005; Sansone 2003, 59–93). Tämä alaluku toimii johdatuksena Brasilian kolonialismiin ja orjuuteen kytkeytyvään poliittiseen historiaan capoeiran etnis-yhteiskunnallisena kontekstina.
Palaan afrobrasilialaisuuteen teoreettisena käsitteenä capoeiran analyysissä luvussa 3.4.
Rotutieteellä on synkkä historia. Nykyään tiedeyhteisö on yhtä mieltä siitä, että rotu ei ole biologinen käsite lainkaan, sillä ihmisten geneettinen vaihtelu ei korreloi ihonvärin ja muiden rotuun 1900-luvun alkupuolella liitettyjen ulkoisten piirteiden kanssa. Valitettavasti rotuun liittyviä virheellisiä harhaluuloja joudutaan edelleen jat- kuvasti oikomaan (ks. Sussman 2014). Brasilian väestölaskennassa ihonväriä koskevat tiedot eivät perustu polveutumiseen vaan ulkonäköön, joten ns. rotuluokitus voi olla erilainen myös samojen vanhempien lapsilla. Brasilian väestön ulkonäön piirteiden ja ihonvärin kirjo on laaja, mutta silti ne määrittävät olennaisesti yhteiskunnallista ase- maa. Vaikka rasismi on laissa kielletty, yhteiskuntaluokat ovat rakentuneet vahvasti ihonväriä noudatellen: rikkaiden muodostama eliitti on silmiinpistävän valkoihoista, koska historiallisista syistä taloudellinen ja poliittinen valta on keskittynyt valkoisille.
Rakenteellinen rasismi ja syrjintä ovat juurtuneet syvälle. Väestötiedot perustuvat ihmisten omaan ilmoitukseen, ja monet valkoiseen (branco) tai mustan ja valkoisen välillä olevaan laajaan pardo-kategoriaan ilmoittautuvat voisivat kuulua myös tum- mempaan luokkaan (negro) (Sansone 2003, 23 – 58).
Brasilian teollistumisen historia ja kansallisten rikkauksien rakentaminen perus- tuvat historiallisesti raaka-aineiden vientiin ja väkivaltaisesti kohdeltuun ilmaiseen työvoimaan, jolta perusoikeudet puuttuivat. Muodollisesta yhdenvertaisuudesta ja väestön geneettisestä sekoittuneisuudesta huolimatta yhteiskunta on yhä jyrkästi stratifioitunut: köyhimmät ovat edelleen pääosin mustia (esim. Sansone 2003; ra- kenteellisesta rasismista Latinalaisessa Amerikassa Mignolo 2005; Escobar 2018). Af- robrasilialaisen etnisyyden merkitys (ks. luku 3.4) ja määrittelykamppailut liittyvät rakenteellisen rasismin muodolliseen kiistämiseen. Orjuuden lakkauttamisen jälkeen Brasiliassa ei ole ollut institutionaalista rotuerottelua Yhdysvaltojen tai Etelä-Afri- kan tapaan. Orjuuden lakkauttamista 1888 seurasi pitkä kulttuurin ja kansallisvaltion
”valkaisemisen” projekti (ks. esim. Mitchell 2017). Afrikkalaisperäisiä kulttuurimuo- toja, kuten sambaa, capoeiraa ja uskonnollista toimintaa, vainottiin ja ne julistettiin lainvastaisiksi, capoeira vuonna 1890 (Talmon-Chvaicer 2008, 86; 111–113). Valkoista siirtotyövoimaa tuotiin Euroopasta valtion tuella vapautettujen orjien tilalle, ja kaikki afrikkalaisuus haluttiin lakaista pois kansakunnan historiasta. Vaikka eurooppalais- ten ja sittemmin myös japanilaisten siirtotyöläisten elämä oli kovaa 1900-luvun alussa, orjuudesta vapautettujen olot olivat vielä huonommat.
Valkaisemisen pyrkimys muuttui hienovaraisemmaksi yhteensulautumisen ide- ologiaksi 1930 vallan kaapanneen populistipresidentti Getúlio Vargasin aikakaudel- la, jolloin kansallista työvoimaa alettiin suosia siirtotyöläisten sijaan (Levine 1999, 97–120). Brasiliassa kehitettiin aivan omanlaisensa rotuoppi, jonka merkkiteoksena tunnetaan etenkin Gilberto Freyren Casa-grande e senzala (1933). Teos kiisti orjuut- tamisen väkivaltaisuuden kuvaamalla siirtomaa-Brasiliaa paternalistisena sekoittu- misen kulttuurina (mestiçagem), jossa eurooppalaisten, afrikkalaisten ja alkuperäis- kansojen vaikutteiden sekoittuminen muodosti harmonisesti uuden ”brasilialaisen rodun” (DaMatta 1984; Scheper-Hughes 1992, 40; Mitchell 2017). Faveloissa ja muilla huono-osaisilla mustien asuinalueilla kukoisti silti musta työväenkulttuuri (etenkin samba-kulttuurin kehittymisestä 1930–45 ks. Shaw 1999).
Täydeksi diktatuuriksi 1930-luvun lopulla muuttunut Vargasin hallinto rakensi valtiokapitalistista taloutta ja kontrolloi voimakkaasti kulttuurituotantoa ja kansalli- sen identiteetin muodostamista (esim. Ickes 2013, 6–9). Kansallinen kertomus kolmen rodun muodostamasta kansasta integroi afrikkalaisen kulttuuriperinnön soveltuvia piirteitä osaksi kansakunnan identiteettiä. (Sansone 2003, 1–4.) Neljän vuosisadan väkivaltaisen orjuuttamisen jälkeen afrobrasilialaisen väestön edellytettiin sulautuvan
saumattomasti kehittyvään talouteen, eikä erillisellä afrikkalaisella kulttuuriperin- nöllä tai afrikkalaisperäisen väestön erityisillä kokemuksilla nähty mitään arvoa.
Orjuutettujen jälkeläiset pakkautuivat pitkin vuosisataa faveloihin ja köyhiin esikau- punkeihin, mutta periytyvää köyhyyttä ei käsitelty kolonialismia ja orjuuden traumaa vasten. Institutionaalisen rasismin tilalla toimiva kansallinen kertomus brasilialaisesta
”rotujen demokratiasta” on tehnyt syrjivistä rakenteista näkymättömiä ja hankalia vastustaa (esim. Goldstein 2013, 102–135; Sansone 1999). Eriarvoisuus ilmenee Bra- siliassa kärjistyneenä väkivaltana, joka kytkeytyy koko yhteiskunnan läpäisevään järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja korruptioon.
Antropologi Lívio Sansone on kuvannut rodun, etnisyyden, Afrikka-symbolin ja afrobrasilialaisuuden erikoista rakentumista yhteiskunnallisissa suhteissa Brasilias- sa orjuuden jälkeen kolmen vaiheen kautta: (1) 1930-luvulle jatkuneen tummaihois- ten köyhyyden ja työttömyyden aikaa seurasi (2) avautuvien työmarkkinoiden aika Vargasin kaudelta 1970-luvulle. Vaikka sotilasjuntta hallitsi Brasiliaa kovin ottein 1964–1983, jo 1970-luvun alusta (3) mustien työläisten organisoituminen lisääntyi ja etenkin Bahiassa musta kulttuuri nostettiin esiin (Sansone 1999, 7–10). Mustat kult- tuurit viittaavat diasporisiin ja afrikkalaisiin muuttuviin tapoihin käsittää ja kokea ihonvärin, afrikkalaisen perimän ja yhteiskunnallis-taloudellisten suhteiden kytkey- tymistä toisiinsa, riippumatta kiinteistä etnisistä ryhmistä (ks. esim. Hall 1999; Rastas 2013). Afrikkalaisperäinen kulttuuri ja afrobrasilialainen identiteetti eivät Brasiliassa kytkeydy mihinkään selkeisiin etnisiin ryhmittymiin (Sansone 2003; Mitchell 2017).
Brasiliassa mustaa identiteettiä määräävä tekijä onkin ollut erityisesti ihonväri ja ul- konäkö, enemmän kuin polveutuminen, kuten esim. USA:ssa. Brasilian 1970-luvun kehitystä on selitetty tummaihoisten suuremman yhteiskunnallisen liikkuvuuden tuomilla resursseilla sekä mustien työläisten sen myötä kohtaamilla ihonväriin liitty- villä lasikatoilla, jotka saivat mustien kansalaisoikeusliikkeen nousemaan vastarin- taan (Sansone 1999).
Diktatuuriaikana capoeira-koulujen (academioiden) ulkopuolinen katucapoeira piti yllä capoeiran pelaamisen vapaata ja kuritonta jatkumoa ja joutui viranomaisten ham- paisiin. Vuosikymmeniä jatkunutta katurodan perinnettä Rio de Janeiron Caxiaksessa johtava mestre Russo on puhunut katucapoeiran radikaalista roolista sotilasdiktatuu- rin aikana, jolloin capoeira valjastettiin taas kansallisen projektin palvelukseen brasi- lialaisena taistelulajina ja yritettiin institutionalisoida järjestelmälliseksi urheilulajiksi (ks. Russo 2005; dokumenttielokuvassa O Zelador näytetään myös kuvamateriaalia diktatuuriajan capoeirasta). Katucapoeira asettui sorrettujen puolelle muun karne- valistisen afrobrasilialaisen katukulttuurin tapaan. Diktatuurin jälkeen 1980-luvun julkisessa keskustelussa puhuttiin laajalti reafrikanisaatiosta, jota innostivat etenkin Portugalin Afrikan-siirtomaiden itsenäisyystaistelut ja poliittiset liikkeet Yhdysval- loissa (Sansone 2003, 61, 91; myös Shaw 1999). Afrobrasilialaiset kulttuurimuodot uskonnoista karnevaaliperinteisiin myös tunnustettiin virallisesti aiempaa paremmin.
Afrobrasilialaiset perinteet ovat pitkään kärsineet ennakkoluuloista, joissa ne arvo- tetaan vanhanaikaisiksi ja takapajuisiksi (Leite 2015). Perinteellä yleensä tarkoitetaan kansankulttuurin lähes mitä tahansa ajallisesti jatkuvia ilmiöitä, joihin on suhtauduttu modernissa yhteiskunnassa kahtalaisesti vanhana ja hylättävänä tai historiallisena ja arvokkaana myös perinteentutkimuksen piirissä. Brasiliassa kansan ja eliitin suhde kyt- keytyy kuitenkin olennaisesti afrikkalaisen ja kolonialistisen perinnön suhteisiin ja sekä rakenteelliseen että arkipäiväiseen rasismiin. Avoimempaa yhteiskunnallista keskuste- lua rasismista on käyty 2000-luvun vasemmistolaisten hallitusten aikana ja esimerkiksi mustien kiintiöpaikkoja on otettu laajasti käyttöön koulutuksessa ja julkisissa viroissa.
Brasilian kärjistynyt tilanne, jossa 2019 valtaan astuneen hallituksen politiikka on avoimen vihamielistä vähemmistöjä ja afrobrasilialaista väestöä kohtaan, tekee nyt erityisen tärkeäksi sen tutkimisen, kuinka afrobrasilialainen kosmologia kamppailee julkisesta tilasta (Hartikainen 2018; ks. myös Lundell, tulossa). Vuodesta 2013 saakka kärjistynyt Brasilian demokratian kriisi on vaikeuttanut mustan väestön sekä etnisten ja muiden perinteisten vähemmistöjen asemaa entisestään, kun monet tasa-arvoa lisäävät saavutukset on kumottu koulutus- ja sosiaalimenojen erittäin rajujen leikkausten myö- tä. Myös rasistinen väkivalta on lisääntynyt äärioikeistolaisen vihapuheen saatua tilaa korkeimmilla valtionhallinnon tasoilla. Presidenttinä 2019 aloittanut Jair Bolsonaro on omilla lausunnoillaan tehnyt rasistisesta puheesta uudelleen julkisesti hyväksytympää.
Erityisen voimakkaasti tämä koskee perinteisiä kilombo-yhteisöjä, joihin kohdistuvat niin maaseutuun, köyhiin, mustiin, ns. luonnonuskontoihin, kuin ylipäätään margi- naaliin ja periferiaan liitetyt vihamieliset asenteet.7 Brasiliassa nuorten mustien miesten väkivaltaiset kuolemat ovat niin yleisiä, että jo vuosia on puhuttu kansanmurhasta (mm.
Cerqueira & Moura 2013). Köyhään mustaan väestöön ja vähemmistöihin, kuten alku- peräiskansoihin, kohdistuva väkivalta on Bolsonaron hallituksen aikana eskaloitunut.
Uushelluntailaisten uskontojen noustua haastamaan katolisen kirkon perinteistä val- ta-asemaa Brasiliassa myös afrobrasilialaiset uskonnot ovat joutuneet avoimen vainon kohteeksi, mitä on ansiokkaasti tutkittu myös Helsingin yliopiston tutkimushankkeissa (Hartikainen 2018; Lundell 2016, 47–49). Capoeira angolan piirissä uutta huolta herättää uushelluntailaisen ns. gospel-capoeiran pyrkimys hävittää capoeiran perinteestä kaikki viitteet afrikkalaiseen kulttuuriperintöön (Nascimento 2017, 14).
Capoeira angola ja sen afrikkalaisperäinen, sporttisesta regionalista eroava este- tiikka kohtaa siis myös uskonnollisia ennakkoluuloja (Downey 2014). Capoeiraan ylipäätään liitetään Brasiliassa yhä mielikuvia marginaalisuudesta ja väkivaltaisuu- desta, huolimatta sen asemasta kansallisena urheilulajina. Vasta capoeira angolan kansainvälisen suosion kasvun myötä perinteinen Bahian capoeira angola alkoi kiinnostaa enemmän myös etelän kaupunkien harrastajia (artikkeli I). 1980-luvun reafrikanisaatioliikkeen aikaan capoeira angola oli Bahiassakin henkitoreissaan ja se elvytettiin osana mustan kulttuuriperinnön yhteiskuntapoliittista rakentamista (Abib 2004; Assunção 2005, 23–24; Downey 2005, 14–15). Brasilian reafrikanisaatio oli – kaikkien diasporisten mustan Atlantin kulttuuri-ilmiöiden tapaan – uutta luova ja synkreettinen liike, joka loi omanlaistaan mustaa kulttuuria ja afrobrasilialaisuutta.
Silti liikkeelle oli tärkeää korostaa autenttista afrikkalaista kulttuuriperintöä, jonka
”rotujen demokratian” ideologia oli kiistänyt.
Bahian afrikkalaisperäisessä kansanuskonnossa candombléssa puhtauden käsite on olennaisen tärkeä sekä tradition ylläpidossa (afrikkalaisen autenttisuuden merkkinä;
peirceläisittäin signaalina) että rituaalisissa puhdistautumisen käytännöissä (Cuesta 1992; Matory 2005). Orixá- ja voudoun -pantheonin uskonnoissa Afrikassa puhtaus ei ole niin keskeistä. Candomblé on jakautunut eri ”kansoihin” (kuten nagô, gegé, ango- la, ketú), jotka transatlanttisina kuvitteellisina yhteisöinä luovat jatkuvasti uudelleen yhteyksiä oletettuihin afrikkalaisiin alkuperiinsä. Candombléssä joruba-perinteeseen kytkeytyvä nagô-kansa on arvostettu suuntaus, joka korostaa alkuperäistä, puhdasta afrikkalaisuutta ja synkretismin kitkentää.
7 Jo presidentinvaalikampanjansa aikana Bolsonaro herätti huomiota aggressiivisilla ja sivistymättömillä lausunnoillaan, jotka kohdistuivat erityisesti naisiin, homoseksuaaleihin, alkuperäiskansoihin ja mustiin brasilialaisiin. Kilombon asukkaista hän totesi, että he ovat niin hyödyttömiä, ettei heistä ei ”ole edes lisääntymään” (Esim. https://congressoemfoco.uol.com.br/especial/noticias/bolsonaro-quilombola-nao- serve-nem-para-procriar/, 03/2019).
Antropologi J. Lorand Matoryn mukaan nagô/joruba-perinteen korkea status ja autenttisuuden maine, huolimatta ilmeisen monipuolisista kulttuurisista vaikutteista diasporisessa ympäristössä, juontuu jo 1800- ja 1900-lukujen vaihteen kulttuurivaih- toon Brasilian ja Guineanlahden välillä. Mustat matkustavat afrikkalaiset ja afrobra- silialaiset kauppiaat, uskontojen spesialistit ja afrikkalainen sivistyneistö korostivat joruba-kulttuurin korkeatasoista sivistystä ja vaikuttivat kasvavaan akateemiseen kiinnostukseen afrobrasilialaista kulttuuria kohtaan. Myös ulkomaalaiset antropolo- git ovat kehittäneet afrobrasilialaisen kulttuurin ideaa. Brasilian varhaiset valkoiset afrikanistit kuten Melville Herskovits, Roger Bastide ja Pierre Verger vahvistivat tul- kintaa joruba-kulttuurin ylivertaisuudesta (Ickes 2013, 40–70; Matory 2005, 10–12).
Capoeira puolestaan identifioituu bantu-taustaan.
Afrobrasilialaisuuden tunnistaminen, samoin kuin afrodiasporisen kulttuurin ar- von tunnustaminen on pitkä ja mutkainen tie. Capoeira-ringin (roda da capoeira) saami- nen UNESCOn ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon 2014 on yksi osoitus tällaisen kamppailun tuloksista (kulttuuriperintöprosessista ks. Varela 2018).
Capoeiran monimuotoisuus ja sen historiallisten vaikutteiden laajuus ilmentävät af- robrasilialaisen kulttuurin laajempaa monimuotoisuutta. Eri afrikkalaisten ryhmien, eurooppalaisten siirtolaisten ja alkuperäiskansojen perinteet ovat kohdanneet väki- valtaisessa kolonialistisessa tilanteessa. Orjuutta paenneiden afrikkalaisten perusta- mia, vapaita kilombo-yhteisöjä (quilombo) pidettiin myös pitkään afrikkalaisuuden saarekkeina Brasiliassa, mutta nykytutkimus on osoittanut, että alkuperäiskansojen väestö ja eurooppalaiset lainsuojattomat ja vainotut ovat olleet merkittävässä roolissa kilomboissa jo vuosisatoja sitten (Funari 2001, Aula 2020). Myös samoja pyhimyksiä, henkiolentoja ja edesmenneitä entiteettejä tavataan niin afrikkalaisiksi kuin alkupe- räiskansojen perinteiksi identifioituvissa uskontomuodoissa ja katolisessa kansanus- kossa. 1800-luvun alun urbaaneihin capoeira-jengeihin kuului paitsi entisiä orjia ja vapaita afrikkalaisia, myös eurooppalaisia (Soares 1997; artikkeli I).
Capoeira tarjoaa mahdollisen uran myös vähävaraisten ja usein moniongelmaisten kaupunkiperiferioiden mustille nuorille, jotka elävät rikollisorganisaatioiden värväys- uhan alla. Aineistossani toistuu myös kiteytynyt ”ryysyistä rikkauksiin”-tyyppinen narratiivi, jossa capoeira muuttaa huonoille raiteille joutuneen nuoren elämän (ks.
myös artikkeli IV). Mestre Curió valisti nuoria kuulijoita capoeiran voimasta sanomal- la, että ”lapsena hän söi roskia kadulta”, mutta nyt on kultakellot molemmissa ran- teissa. Samaan hengenvetoon Curió kuitenkin korosti, että vaikka tekee merkittävää kulttuuri- ja kasvatustyötä nuorten parissa, niin mitään julkisia tukia hän ei saa, koska on vain ”lukutaidoton musta vanhus” (KPK 27.1. 2005; artikkeli IV, 147). Elintason nousu on viime vuosikymmeninä tullut yhä useamman ulottuville Brasiliassa (Krö- ger 2012). Mestrien menestystarinat kertovat, kuinka capoeira on pelastanut heidät kadulta, väkivaltaisista jengeistä ja köyhyydestä ja tehnyt heistä parempia ihmisiä (ks. myös artikkeli III, 121–122).
Monet capoeira-opettajat edellyttävätkin, että tunneille osallistuvat käyvät koulua.
Capoeiran ei-kirjalliseen perinteeseen pohjautuva kansalaiskasvatus on kuitenkin usein yhteiskuntakriittistä, ja erityisen näkyvästi juuri capoeira angola kantaa mukanaan mustan historian näkökulmaa kolonialistisiin ja rasistisiin rakenteisiin. Syrjäytynei- den lasten kasvattajaksi identifioituva mestre René kuvaili capoeiraa muutosvoimaksi, joka koskettaa ihmisiä (KUVA 5). Viitaten yleiseen lakoniseen toteamukseen ”orjuus ei koskaan loppunut täällä”, mestre René luonnehti capoeiraa vapautumisena vuosi- sataisesta sorrosta ja toisia kunnioittavan, yhteisöllisen elämänasenteen rakentamisen välineenä (H11; artikkeli IV, 148; orjuudesta nykyaikana Graeber 2006; Bales 2013).
