Huumevalistus paikallisesti ja käytännössä

Lainsäädäntö, valtion harjoittama päihdepolitiikka ja opetussuunnitelmien perusteet luovat yhdessä yleiset linjat kouluissa tapahtuvalle huumevalistukselle. Rehtori, opettajat ja muu koulun henkilökunta ovat niitä, jotka päättävät kuinka valistusta toteutetaan kouluissa paikallisesti käytännössä. Paikallisesti toteutettavaa koulujen huumevalistusta on tutkittu tiettävästi todella vähän, mutta Heikkisen ja Kontulan lukuvuoteen 1989-1990 kohdistuva tutkimus antaa hyvän yleiskuvan koulujen huumevalistuksesta 1990-luvun vaihteessa.

Kyseisen tutkimuksen mukaan huumeista puhuttiin pääsääntöisesti muun päihdeopetuksen yhteydessä, mutta oli myös ollut kouluja, joissa huumevalistus oli irrotettu omaksi kokonaisuudekseen. Noin puolet tutkimuksen kohteena olleista kouluista oli käsitellyt huumeita pelkästään muun päihdeopetuksen yhteydessä, ja toinen puolisko oli puhunut huumeista myös muun päihdeopetuksen ulkopuolella. Pääsääntöisesti yläkoulun puolella huumeista oli puhuttu myös muusta päihdeopetuksen erillisenä asiana, koska näillä asteilla huumeista koettiin tarvittavan laajempaa tietoa esimerkiksi erillisten tietoiskujen tai keskustelutilaisuuksien muodossa.¹⁶³

Oppitunneilla tuotetusta päihdeopetuksesta keskimäärin 30% oli vastaajien arvioiden mukaan huumeisiin liittyvää opetusta. Joka toisessa koulussa huumeopetuksen määrä oli vaihdellut 11-40 prosentin välillä. Sisällön puolesta suurimmassa osassa kouluissa huumeopetuksen oli ollut tutkijoiden mukaan monipuolista. Yläkoulun puolella huumeopetuksen sisältö oli ollut alakoulua laajempaa, jopa enemmän kuin mitä opetussuunnitelmissa oli huumeopetuksen osalta laadittu. Huumevalistus oli ollut tutkijoiden mukaan monipuolista silloin, jos opettaja oli käyttänyt useita eri opetusmenetelmiä, monipuolista opetusmateriaalia ja jos huumeopetuksen osuus päihdeopetuksesta oli suuri. Opettaja pystyi myös itseään kehittämällä tekemään huumeopetuksesta monipuolisempaa, esimerkiksi seuraamalla tiedotusvälineistä huumeisiin liittyvää uutisointia. Myös sidosryhmien tuottamat huumeisiin liittyvät tilaisuudet laskettiin huumevalistusta monipuolistavaksi tekijäksi. Tutkimuksessa tarkasteltiin opetuksen

163 Heikkinen & Kontula 1992, 1.

monipuolisuutta myös yksittäisten sisältöalueiden perusteella¹⁶⁴. Huumevalistuksen sisällöllisen selkärangan muodosti tutkijoiden mukaan huumeiden käytön terveydellisten vaikutusten käsittely, koska niistä oli puhuttu lähes kaikissa tutkimuksen kohteina olleissa kouluissa. Huumausainelakia, eli huumeiden lainsäädännöllistä asemaa oli käsitellyt noin 68 prosenttia yläkoulun huumevalistusta opettavista opettajista.¹⁶⁵

Huumeiden käytön terveydellisten vaikutusten suuri osuus käsiteltynä aiheena tukee sitä väitettä, että 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa huumevalistus perustui suurimmaksi osaksi ainekeskeisiin valistusmallehin. On myös perusteltua epäillä, että terveydellisten vaikutusten haitallisuutta on korostettu pelottelulla, sillä Heikkisen ja Kontulan tulosten yhteenvedossa todetaan: ”Melkein kaikki opettajat pitivät tärkeänä sekä huumeisiin liittyvän faktatiedon antamista että huumeiden vastaisten tunteiden herättämistä oppilaissa”¹⁶⁶. Huumausainelain osuuden pienuus taas oli ehkä yllättävin sisältöalueisiin liittyvä tutkimustulos, sillä kuten aiemmin mainitsin niin huumausaineiden lainsäädännöllinen asema (huumeet ovat laittomia) on yksi merkittävimmistä huumausainepolitiikan tavoitteiden saavuttamisen edellytyksistä ja sen takia sen myös luulisi olevan myös merkittävä yksittäinen sisältöalue.

164 Kuvio 8

165 Heikkinen & Kontula 1992, 25-27.

166 Heikkinen & Kontula 1992, 123.

Kuvio 8. Prosentuaaliset osuudet siitä, kuinka suuri osa yläkoulun huumevalistusta opettavista opettajista oli käsitellyt eri sisältöalueita lukuvuonna 1989-1990.

Lähde: Heikkinen & Kontula, 1992.

Heikkinen ja Kontula tutkivat myös huumeopetuksen opetusmenetelmiä ja -materiaaleja.

Tulosten mukaan opetus tapahtui opetusmenetelmällisesti suurimmaksi osin opettajajohtoisesti.

Tärkein opetusmenetelmä oli kertova opetus, jota kyselyyn vastanneista yläkoulun opettajista oli käyttänyt noin 98 prosenttia. Myös kyselevä ja keskusteluun pohjautuvat opetusmenetelmät olivat olleet suosittuja, etenkin yläasteen opettajat olivat käyttäneet kyselevää (noin 93 prosenttia vastaajista) ja keskustelevaa (noin 85 prosenttia vastaajista) opetusta hieman muita enemmän. Ryhmätöitä oli käyttänyt huumevalistuksen apuna yläkoulussa 26 prosenttia vastaajista ja esitelmien tekoa oli käyttänyt noin 16 prosenttia vastaajista. Opetusmenetelmiä monipuolisimmin olivat käyttäneet nuoret, naispuoliset yläasteen opettajat, jotka seurasivat myös huumausaineista käytävää keskustelua aktiivisesti.

Opetusmateriaaleista oppikirjat olivat eniten käytetty yksittäinen opetusmateriaali. Noin neljä viidestä yläkoulun opettajasta oli käyttänyt opetuksensa apuna oppikirjaa. Yläkoulun opettajat olivat myös käyttäneet huumevalistuksen apuna eniten ulkopuolisten tahojen tuottamaa tekstiä, eli huumeista kertovaa kirjallisuutta, sanomalehtiä lehtisiä tai esitteitä. Samoin myös audiovisuaalisten opetusvälineiden, kuten video-ohjelmien tai diojen käytön suhteen yläasteen opettajat olivat niiden aktiivisimpia käyttäjiä. Ylipäätään yläkoulun tuottamassa

94%

83%

78%

78%

72%

68%

68%

0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%

Huumeiden käytön terveydelliset vaikutukset Huumeiden määrittely Huumeiden käytön syyt Huumeiden yhteys rahaan, rikollisuuteen ja

väkivaltaan

Huumeiden käytön sosiaaliset vaikutukset Huumausainelaki Huumeet ja AIDS

Niiden opettajien osuus, jotka olivat käsitelleet kutakin sisältöaluetta

Sisältöalueet

huumevalistuksessa opetusmateriaaleja käytettiin monipuolisesti ja monipuolisemmin kuin muilla asteilla.¹⁶⁷

Kyseisen tutkimuksen mukaan yläasteen opettajat tekivät myös eniten yhteistyötä toisten opettajien ja muun koulun henkilöstön kanssa huumevalistuksen toteuttamisessa. Eniten yhteistyötä oli tehty biologian opettajan kanssa (noin 56 prosenttia vastanneista oli ilmoittanut tehneensä yhteistyötä biologian opettajan kanssa) ja seuraavaksi eniten opinto-ohjaajan kanssa (noin 50 prosenttia). Liikunnan opettajien kanssa yhteistyötä oli ilmoittanut tehneensä noin kolmannes opettajista (31 prosenttia). Kouluterveydenhoitaja oli yleisin koulun muun henkilöstön jäsen, joka oli mukana huumevalistuksen toteuttamisessa ja erillisissä projekteissa.

Myös koulun ulkopuoliset toimijat, esimerkiksi raittiustyöntekijät, poliisi, entiset käyttäjät ja terveydenhuollon ammattilaiset osallistuivat oppitunneilla pidettyyn koulujen huumevalistukseen. Eniten ulkopuolisia toimijoita käytettiin oppituntien yhteydessä yläkoulun huumevalistuksessa, esimerkiksi poliisi oli vieraillut noin joka kolmannessa ja raittiustyöntekijä noin joka viidennessä kyselyssä mukana olleessa yläkoulussa ja osallistunut oppitunneilla järjestettävän huumevalistukseen.¹⁶⁸

Yleensä ulkopuoliset toimijat olivat kuitenkin osana erillisiä huumeisiin liittyviä valistustapahtumia. Erillisiä tapahtumia järjestettiin joissain kouluissa useita yhden lukuvuoden aikana, kun taas joissain kouluissa tapahtumien määrä oli todella vähäinen tai niitä ei järjestetty ollenkaan. Noin puolet kaikista kyselyyn osallistuneista yläkouluista oli järjestänyt jonkin huumeisiin liittyvän tapahtuman. Jos tapahtumat olivat harvinaisia, niin silloin tutkijat näkivät niiden olevan mahdollisesti jopa haitallisia oppilaille, koska erityisluonteensa vuoksi ne voidaan lukea tunnetason viestinnäksi, joka pahimmassa tapauksessa herättää oppilaissa vain ei-toivotun mukaista kiinnostusta huumeisiin.¹⁶⁹

Heikkisen ja Kontulan mukaan haastatelluista opettajista noin puolet piti omia huumetietojaan niin vähäisinä, että he arvelivat sen vaikeuttavan huumeopetuksen toteuttamista ja noin neljäsosa vastaajista oli katsonut koulun ulkopuolisen asiantuntijan lähes välttämättömäksi avuksi huumevalistuksen toteutuksessa. Suurin osa muistakin opettajista oli ollut sitä mieltä, että koulut tarvitsivat huumevalistuksen laadukkaassa toteutuksessa ulkopuolisen valistajan apua. Kaksi kolmesta opettajasta toivoi myös huumeisiin liittyvän täydennyskoulutuksen lisäystä. Eniten täydennyskoulutukselta opettajat olivat toivoneet tietoja huumeiden käytön

167 Koulujen huumeopetus 1992, 51-58.

168 Heikkinen & Kontula 1992, 60-66.

169 Heikkinen & Kontula 1992, 67-77.

yleisyydestä ja käytettävistä aineista. Heikkisen ja Kontulan mukaan täydennyskoulutus olisi parempi vaihtoehto huumevalistuksen toteutuksen kehittämiseen, kuin koulun ulkopuolisten asiantuntijoiden tuominen entistä syvemmin siihen mukaan. Jos päävastuu valistuksesta olisi opettajilla, niin tällöin huumeet eivät nousisi niin selvästi erilliseksi asiaksi suhteessa muuhun opetukseen, eikä huumeista todennäköisesti välittyisi niin mystifioitunutta kuvaa oppilaille.

Lisäksi Heikkinen ja Kontula epäilivät, että esimerkiksi entisten käyttäjien kertomukset saattavat jopa innostaa osaa nuorista kokeilemaan huumeita varoittelusta huolimatta.¹⁷⁰