Huumeet nousevat osaksi nuorison elämää

Vallitseva päihdepolitiikka on siis vahvasti sidoksissa muun muassa päihteiden käytön trendeihin. Suomessa nuorison ja nuorten aikuisten huumeiden käyttö- ja kokeilumäärät alkoivat kasvaa johdonmukaisesti ensimmäisen huumeaallon⁹⁹ saapumisen myötä 1960-luvulla. Salasuo katsoo ensimmäisen huumeaallon sijoittuneen vuosien 1962–1975 väliselle ajalle.¹⁰⁰ Kyseisenä aikana huumeiden – lähinnä vain kannabiksen – käyttö- ja kokeilumäärät kasvoivat Suomessa merkittävästi, huumeet nousivat osaksi yhteiskunnallista keskustelua, huumeisiin liittyvä rikosoikeudellinen näkökulma alkoi muuttua keskeiseksi ja huumeiden käyttö alkoi etenkin nuorison keskuudessa.¹⁰¹ 1960-luvulla Suomessa alkanut huumeiden käyttö voidaan nähdä osana yleismaallista nuorten, etenkin opiskelijoiden poliittista ja kulttuurista protestiliikettä, joka sai alkunsa Yhdysvaltojen yliopistoista. Huumeiden käytön lisäksi siihen voidaan liittää niin Vietnamin sodan vastustus, kaupallisuuden ja kulutuskulttuurin vastustus, kuin myös tietoisuuden kasvu maailman eriarvoistumisesta.

Esimerkiksi hippiliikkeen kannattajat – joiden eräs yleisesti tunnettu tunnus oli kannabiskasvin lehti – edustivat tätä uutta nuorten ihmisten protestiliikettä.¹⁰²

1960-luvun huumeaallon on nähty olevan osa sen ajan uutta kulttuurista ilmiötä, jolla myös on oma taustansa ja kontekstinsa. Partasen mukaan vuosien 1940–1970 aikana tapahtuneet rajut yhteiskunnalliset muutokset olivat perustana tälle kulttuuriselle muutokselle, jonka seurauksena perinteiset konservatiiviset arvot eivät vedonneet nuorisoon ja huumeiden suosio kasvoi. Toisen maailmansodan jälkeinen taloudellinen kasvu, teknologiset kehitysharppaukset ja elinkeinorakenteen muutos näkyivät etenkin nopeana kaupungistumisena. Ennen harvinaiset hyödykkeet tulivat pikkuhiljaa osaksi jokaisen kaupunkilaisen elämää, kun kulutustavaroiden tuotanto moninkertaistui. Yleinen koulutustaso alkoi myös kasvaa ja koulutus mahdollistui ylipäätään paljon suuremmalle joukolle, kun esimerkiksi yliopistoihin alettiin ottaa enemmän opiskelijoita sisään korkeakoulutetun työvoiman puutteen vuoksi. Nämä ”kultaiset vuodet”

99 Huumeaallolla tarkoitetaan usein ajanjaksoa, jolloin huumeiden käyttö- ja kokeilumäärissä on nähtävissä pidempiaikainen kehitystrendi.

100 Salasuo 2004, 47.

101 Hippi 2007, 29.

102 Kauhkonen & Hakkarainen 2002, 13.

alkoivat kuitenkin hiipua 1970-luvun taitteessa. Näiden noin kolmenkymmenen vuoden aikana nuorisosta oli kuitenkin ehtinyt muodostua itsenäinen ja yhteiskunnallinen toimija, joka erosi edellisistä sukupolvista koulutuksen ja elämänarvojen puolesta. 1960-luvulla alkunsa saanut nuoriso- ja vastakulttuuri oli edeltäjiinsä verraten merkityksellisempi, vetovoimaisempi ja maailmanlaajuisesti levinneempi ilmiö, jonka kasvua tukivat (ja eroa edellisiin sukupolviin lisäsivät) muun muassa kansainväliset muotivaatteet, kaupallinen viihdeteollisuus, seksin ja seksuaalisuuden luonteen muuttuminen vapaammaksi, sekä huumeiden kulutus. Nuorison huumeasenteissa oli nähtävissä etenkin hedonistisia ja individualistisia piirteitä, jotka olivat kuuluneet osittain myös vallinneeseen valtakulttuuriin.¹⁰³

Ennen 1960-lukua Suomessa huumeiden käyttäjät rajautuivat lähinnä talvi- ja jatkosodassa palvelleisiin veteraaneihin ja terveydenhuoltoalalla työskenteleviin henkilöihin. Osalle veteraaneista oli sotien myötä syntynyt huumeriippuvuus rintamalla käytettyihin kipulääkkeisiin ja piristeisiin, joiden käyttöä he jatkoivat myös sodasta palattuaan.

Terveydenhuoltoalalla työskentelevillä henkilöillä, kuten lääkäreillä oli mahdollisuus saada haltuunsa huumavia lääkkeitä ja käyttää niitä väärin. Huumeiden käytön marginaalisuudesta kertoo muun muassa se, että esimerkiksi 1962–1965 välisenä ajanjaksona Suomen kaikissa huoltovirastoissa rekisteröitiin yhteensä vain 91 narkomaanitapausta. Näistä 65 tapausta rekisteröitiin Helsingissä. Käytetyt aineet olivat usein erilaisia kipulääkkeitä, yleisimpänä metadoni. Jo tuolloin suurin osa käyttäjistä kuului selvästi alempiin sosiaaliryhmiin.

Huumeidenkäyttäjien ryhmän marginalisoitumista korosti muun muassa se, että lähes puolet helsinkiläisistä huoltoviraston tietoon tulleista huumeidenkäyttäjistä oli päätynyt myös irtolaislain toimenpiteiden kohteeksi. Sosiaalihuollon ylläpitämien tilastojen ulkopuolelle jäivät usein kuitenkin terveydenhuoltoalalla työskentelevät henkilöt, joiden ei tarvinnut turvautua sosiaalihuollon tarjoamiin palveluihin, muuten kuin ääritapauksissa.¹⁰⁴

Hakkaraisen mukaan huumeiden käytön yleistyminen Suomessa sai alkunsa 1960-luvun jälkipuoliskolla ja hän kuvaa muutosta radikaaliksi. Kansainvälisten trendien mukana huumeiden käyttö levisi myös suomalaisten nuorten keskuuteen, kun se ennen sitä oli rajoittunut hyvin rajoittuneen ja pienen käyttäjäryhmän piiriin. Hakkarainen näkee ensimmäisessä huumeaallossa kuusi merkittävää eroa suhteessa aikaisempaan huumeiden käyttöön Suomessa. Ensimmäisenä syynä on edellä mainittu käyttäjämäärien suhteellisen suuri kasvu, kun nuoret tulivat osaksi huumeiden käytön maailmaa. Toinen ero oli kannabiksen ja

103 Kauhkonen & Hakkarainen 2002, 13-15.

104 Hakkarainen 1992, 58-59.

muiden niin kutsuttujen mietojen huumeiden ilmestymisen katukuvaan. Kannabis oli niin käyttömalliltaan kuin vaikutuksiltaankin täysin erilainen huume verrattuna esimerkiksi väärinkäytettyihin kipulääkkeisiin. Kolmantena syynä Hakkarainen näkee käytön siirtymisen huumeiden riippuvuuskäytöstä kokeilumaiseen käyttöön. Kipulääkkeiden pitkäaikainen huumausainekäyttö johtui yleensä jo muodostuneesta addiktiosta, kun taas vaikkapa kannabiksen käyttö saattoi olla hyvinkin satunnaista. Uusien aineiden käytössä painopiste siirtyi fyysisen euforian hakemisesta psykoaktiivisiin ja tajuntaa laajentaviin vaikutuksiin, sekä käytön symbolisiin merkityksiin. Neljäntenä eroavaisuutena hän mainitsee huumeidenkäyttäjien sosiaalisen ympäristön muuttumisen, eli huumeiden käytön yleistyminen ei tapahtunut enää pelkästään alempien yhteiskuntaluokkien piirissä. Viidentenä erona oli uudenlaiset ryhmärakenteet ja toiminta-areenat. Huumeiden käyttö ei pysynyt enää suljettujen ovien takana pienissä huumeringeissä, vaan käyttö levisi sinne missä nuoret viettivät ryhmissä aikaansa. Kuudenneksi eroksi Hakkarainen vielä mainitsee aineiden saamisen muuttumisen.

Ennen 1960-lukua huumeita hankittiin pääsääntöisesti laillisilla tai väärennetyillä resepteillä apteekista, kun taas uusien huumeiden (joita ei apteekista saanut) myötä syntyivät myös salakuljetukseen perustuvat laittomat huumemarkkinat, jotka ovat vuosien varrella kasvaneet moninkertaisiksi globalisaation myötä.¹⁰⁵

1960-luvulla Suomessa ryhdyttiin myös ensimmäisen kerran seuraamaan nuorten huumeiden käyttöä varusmies- ja koululaistutkimusten avulla. Niistä saatujen tulosten mukaan huumeiden käyttäjämäärät kasvoivat 1960-luvulla ja etenkin sen loppupuolella suhteellisen paljon, lähinnä kannabispohjaisten huumeiden saatavuuden yleistyessä. Ensimmäiset tutkimustulokset huumeiden käytön leviämisestä nuorten ikäluokkien keskuuteen ovat vuodelta 1967, jolloin Suomen raittiusliiton kyselyssä 7 prosenttia helsinkiläisistä koululaisista (14–17 -vuotiaista) oli ilmoittanut käyttäneensä lääkkeitä huumautumistarkoituksessa, 4 prosenttia oli ilmoittanut käyttäneensä teknisiä liuottimia ja 3 prosenttia oli ilmoittanut käyttäneensä kannabista.

Seuraavana vuonna (1968) valtakunnallisessa nuorisotutkimuksessa 2 prosenttia vastanneista (15-24 –vuotiaita nuoria) oli kokeillut tai käyttänyt joko kannabista tai huumaavia lääkeaineita.

Tuloksen tarkastelussa täytyy ottaa huomioon kyselyn maaseutukeskeisyys, sillä kyselyyn vastanneista nuorista yli 60 prosenttia asui maaseudulla, missä huumeita käytettiin huomattavasti vähemmän kuin Helsingissä.¹⁰⁶

105 Hakkarainen 1992, 59-60

106 Hakkarainen 1992, 57-59.

Vuosina 1968 ja 1969 huumausainekomitea teetti varusmiehille suunnatun kyselyn, jonka mukaan 12-13 prosenttia helsinkiläisistä varusmiehistä oli kokeillut huumeita, kun koko muualla maassa osuus oli noin 4 prosenttia. Tutkimuskysely uusittiin taas vuonna 1971, jolloin huumeiden käytön huomattiin taas lisääntyneen merkittävästi: jopa 25 prosenttia helsinkiläisistä kutsuintoihin saapuneista oli ilmoittanut kokeilleensa huumeita. Pohjois-Suomen joukko-osastoissa vastaava osuus oli 11 prosenttia. Itse käyttäjien ja kokeilijoiden määrän lisääntymisen lisäksi huumeiden käytön yleistymisestä kertoi myös se, että esimerkiksi Helsingissä jopa yli 60 prosenttia vastaajista tiesi tai tunsi jonkun huumeita käyttävän tai kokeilleen henkilön. Koululaisille tehdyissä kyselyissä kävi ilmi, että esimerkiksi vuonna 1970 Helsingissä 23 prosenttia 14–17-vuotiaista vastaajista oli kokeillut jotain huumausainetta.

Hakkaraisen mukaan voimakkain huumeiden käyttövaihe ensimmäisen huumeaallon aikana sijoittuu vuosien 1967 ja 1971 välille¹⁰⁷.¹⁰⁸

1960-luvun loppupuolella ja 1970-luvun alussa nuorten huumeiden käyttö ja kokeilut tulivat ilmi myös sosiaalihuollon, poliisin ja lastensuojelun rekisterien kautta. Näiden rekisteritietojen, varusmies- sekä koululaiskyselyiden tulosten avulla koostettujen tietojen mukaan huumausainetilanne paheni etenkin 1970-luvun vaihteessa ja huumeiden käyttö nähtiin olevan erityisesti nuorempien ikäluokkien ongelma. Varsinaisten huumausaineiden (kuten kannabiksen) käyttö tai kokeilut oli aloitettu yleensä 16–19 vuoden iässä. Liuottimien päihdekäyttö oli alkanut yleensä jo tätä aiemmin.¹⁰⁹

Käyttömäärät alkoivat vähentyä vuodesta 1972 lähtien, mutta huumeiden käyttö ei kuitenkaan hävinnyt kokonaan, vaan ainoastaan tasaantui hieman huippuvuosia alemmalle tasolle.

Käyttömäärien laskuun vaikuttivat todennäköisesti kaikkein eniten hippiaatteen hiipuminen ja huumausainelain voimaantulo. Vaikka vuoden 1972 jälkeen huumausaineiden käyttö- ja kokeilumäärien tutkiminen yleisesti ottaen vähenikin, niin toteutettujen huumetutkimusten tulokset olivat kuitenkin hyvin samansuuntaisia muiden aineistojen, esimerkiksi varusmieskyselyjen kanssa. Näiden tutkimustulosten perusteella huumeiden käytön voidaan todeta vähentyneen vuoden 1972 jälkeen. Esimerkiksi vuoden 1973 varusmieskyselyn mukaan huumeita kokeilleiden määrät olivat vähentyneet Etelä-Suomen joukko-osastoissa 4 prosenttiyksikköä ja Pohjois-Suomen joukko-osastoissa 8 prosenttiyksikköä siitä mitä ne olivat kaksi vuotta aiemmin olleet. Sama ilmiö oli havaittavissa myös vuoden 1980

107 Kuvio 3

108 Hakkarainen 1992, 61.

109 Hakkarainen 1992, 61-63

tutkimustuloksissa, mutta vielä voimakkaammin, jolloin koko maan varusmieskyselyyn vastanneista henkilöistä enää 8,9 prosenttia oli kokeillut huumausaineita.¹¹⁰

Kuvio 3. Ainakin kerran elämässään huumausaineita kokeilleiden varusmiesten osuudet varusmieskyselyissä 1968-1987. Pohjois- ja Etelä-Suomen joukko-osastot eriteltyinä vuoteen 1985 asti.

Lähde:Hakkarainen 1992

1980-luvulla huumeiden käyttäjien ja ensikokeilijoiden keski-iät nousivat korkeammaksi, kuin mitä se oli esimerkiksi 1960-luvulla ollut. Ilmiötä selittää osaltaan se, että huumeiden ensikokeilut yksinkertaisesti tapahtuivat vanhemmalla iällä. Toinen ja merkittävämpi selittäjä ilmiölle oli se, että kokeneet käyttäjät jatkoivat huumeiden käyttämistä, mutta nuoremmista ikäluokista ei tullut uusia käyttäjiä yhtä paljon tilalle. Vuonna 1985 varusmiehille suunnattujen tutkimusten tulosten mukaan Etelä-Suomen joukko-osastoissa huumausaineita kokeilleita oli 13 prosenttia ja Pohjois-Suomen joukko-osastoissa 6 prosenttia varusmiehistä. Yhteensä koko maassa 10,9 prosenttia asevelvollisuustutkimukseen vastannaista varusmiehistä oli kokeillut huumeita kyseisenä vuonna. Kokeilijoiden määrä oli siis noussut hieman vuodesta 1980.

1968 1969 1971 1973 1980 1985 1987

Prosentuaalinen osuus

Vuosi

Etelä-Suomi Pohjois-Suomi Koko Suomi

Tutkimustulosten perusteella ennakoitu huumeiden uusi nousukausi oli kuitenkin vain väliaikainen, kun vuoden 1987 varusmieskyselyn mukaan kokeilijoiden määrä oli vähentynyt koko maassa 8,5 prosenttiin.¹¹¹

Vaikka varusmieskyselyt suoritettiin samanlaisissa olosuhteissa ja samalla lomakkeella, niin esimerkiksi otosmäärät vaihtelevat vuosittain, jonka vuoksi tuloksiin voi olla syytä suhtautua hieman varauksellisesti. Hakkaraisen mukaan voidaan suhteellisen suurella varmuudella kuitenkin todeta, että huumeiden kokeilumäärät kasvoivat ja yleistyivät huippuunsa vuoden 1971 ja 1972 paikkeilla, jonka jälkeen ne vakiintuivat huippuvuosia huomattavasti alemmalle tasolle. Samoihin aikoihin teetetyt koululaistutkimukset antavat samansuuntaisia tuloksia. Kun vuonna 1970 koululaiskyselyyn vastanneista 13-15-vuotiaista helsinkiläisistä kansakoulun oppilaista 18,4 prosenttia ilmoitti kokeilleensa kannabista, niin vuonna 1976 vastaava luku oli enää 3,7 prosenttia ja vuonna 1977 3,4 prosenttia. 1980-luvun loppupuolella kannabiskokeilujen määrä alkoi taas kasvaa. Esimerkiksi vuonna 1988 jo 12 prosenttia koululaiskyselyyn osallistuneista 17-vuotiaista helsinkiläisistä nuorista kertoi kokeilleensa kannabista. Helsingissä huumeiden kokeilijoiden määrä ei vähentynyt yhtä paljon kuin muualla maassa, vaikka myös siellä määrät laskivat suhteessa 1970-luvun vaihteen huippuvuosiin.

Ylipäätään huumeiden käytön maantieteellinen jakautuminen on pysynyt vuosikymmenestä toiseen pääkaupunkipainoitteisena.¹¹²

Ensimmäisen huumeaallon aiheuttamien yhteiskunnallisten reaktioiden seurauksena huumeista muodostui yhteiskunnalle niin sanottu hyvä vihollinen. Hyvällä vihollisella tarkoitetaan huumeista puhuessa usein sitä, että huumeet oli helppo nähdä (ja niitä oli helppo syyttää) monien yhteiskunnallisten ongelmien aiheuttajana, sen sijaan että olisi ryhdytty korjaamaan näiden ongelmien perimmäisiä syntymekanismeja, kuten esimerkiksi sosiaalista syrjäytymistä ja huono-osaisuutta.¹¹³ Myös huumeiden ongelmakäytön ja huumeriippuvuuden katsottiin olevan sidoksissa käyttäjän omiin valintoihin, vaikka huumeiden väärinkäyttöä ja huumeongelmia esiintyi selvästi enemmän alemmissa yhteiskuntaluokissa ja sellaisten nuorten parissa, joiden vanhemmat kuuluivat sosiaalisesti alempiin yhteiskuntakerroksiin. Näistä lähtökohdista huumepolitiikkaa ryhdyttiin luomaan ja toteuttamaan enemmän rikosoikeudellisesta kuin terveydenhuollollisesta näkökulmasta. Tämän tutkielman kannalta

111 Hakkarainen 1992, 78-80

112 Hakkarainen 1992, 80–83.

113 Christie & Bruun 1986, 60.

mielenkiintoisin huumeiden käytön vähenemiseen mahdollisesti vaikuttanut toimenpide oli valtiojohtoisen päihde- ja huumevalistuksen aloittaminen kouluissa.¹¹⁴