Tiimityö ja yhteisöllisyys ovat tärkeä osa lähijohtajan ja työntekijän välisiä luottamus-suhteita ja ne korostuvat monin paikoin aineistossa työorganisaation positiivisina piir-teinä, mutta näiden ohella yksittäisen työntekijän tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi yksi-lönä ilmenee vahvana läpi aineiston arvostuksen diskurssina. Arvostus ilmenee haastatel-tavien puheessa yksilön näkyvyyden ja oman arvon painottamisena, sekä seuraavan ai-neistonäytteen tavoin, selkeästi esitettynä tavoitteena lähijohtajan ja työntekijän suhteen laadusta.
”(..)se että jollain tavalla (arvostettais) toisiamme niin ku siinä esimies alaissuhteessa et mitä hän työskentelee ja hän arvostais miten mä työskentelen” (T2)
Työntekijöiden puheessa kuuluu läpi aineiston tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään, yksilöllisenä persoonana sen lisäksi, että hän on osa työyhteisöä. Arvostusdis-kurssi ilmenee aineistossa positiivisesti latautuneena puheena, jossa painotetaan joiden-kin lähijohtajien olleen mahtavia tyyppejä, jotka ovat osanneet olla arjen tilanteissa läsnä työntekijälle. Haastattelijoiden puheessa kuuluu arvostuksen diskurssina kokemus lähi-johtajan aidosta ja tarkoituksenmukaisesta henkisestä ja fyysisestä läsnäolosta työnteki-jälle ja työyhteisössä. Haastateltava toistaa puheessaan ”oikeesti” sanaa korostamaan to-dellista kokemusta lähijohtajan kuuntelusta ja pysähtymisestä työntekijän luona työyhtei-sön arjessa, kuuntelemisen ja pysähtymisen koetaan olevan osoitus arvostuksesta.
”suurin osa on ollu tosi ihania ja mahtavia tyyppejä et ne on ollu just semmosia et ne oikeesti (kuuntelee) ja (pysähtyy) ja mietitään yhdessä näitä asioita ja niin että ne oikeesti (arvostaa) sua työntekijänä” (T3)
Seuraavasta työntekijän haastattelusta ilmenee yksilön huomioimisen merkitys luotta-mussuhteen rakentumiselle. Haastateltava painottaa kertomuksessaan yksilön näkyvyyttä ja arvokkuutta osana työyhteisöä käyttämällä yksikkömuotoisia ilmauksia ”pieni” ja ”ar-vokas” sekä ”muitten joukossa” kuvaamaan yksilöistä koostuvaa yhteisöä. En voi olla pohtimatta ilmaisua ”se pieni hiomaton”; kuvaako ”hiomaton” ja rosoiseksi assosioituva ilmaus erilaisten persoonallisuuksien hyväksymistä ja arvostamista osana työyhteisöä?
”kun sä tuut töihin et sä koet et oot oikeesti se arvokas se pieni hiomaton miten se nyt sanotaan (arvokas siellä muitten joukossa)” (T3)
Aineistosta on tulkittavissa työntekijöiden painottaessaan puheessa, että kuulluksi tule-minen on työntekijälle merkki koetusta arvostuksesta, koska kuuntelu osoittaa välittä-mistä. Kuuntelematta jättäminen puolestaan ilmenee aineistossa vähättelynä, joka assosi-oituu arvostuksen puutteeksi. Haastateltava painottaa puheessaan olankohautusta vähät-telyn eleenä.
”(..) kun ongelman (vähättely) tai sit sellanen olankohautus tai sit sellanen et ei oteta asiaa ihan niin kun (vakavissaan) ja se kuitataan vaan silleen et kaikilla meillä on huo-noja päiviä(..) ja kuitenkin sit se kynnys mennä sanomaan osastonhoitajalle jostain on kuitenkin aika suuri ei siellä niin kun huvikseen laukkaa” (T4)
Kokemus vähättelystä ja puuttuva arvostuksen tunne ilmenevät tilanteissa, joissa työnte-kijä kokee asiansa olevan merkittävä, mutta ei saa toivomaansa vastaanottoa lähijohta-jalta. Ilmaus ”huvikseen laukkaa” kertoo, että työntekijät hakeutuvat lähijohtajan pu-heille vasta silloin, jos työntekijä kokee asian olevan merkittävä. Kokiessaan asiansa niin merkittäväksi, että hän haluaa jakaa sen lähijohtajan kansa, hän odottaa lähijohtajan suh-tautuvan asiaan vakavuudella. Kuuntelemisen lisäksi lähijohtajalta odotetaan siis konk-reettisia tekoja todistamaan, että työntekijän esille tuoma asia on kuultu ja siihen on suh-tauduttu työntekijän toivomalla tavalla.
”(..) sitä että kokee jotenkin et se ei (kuuntele) mua että sitten tai se kuuntelee mut sille asialle ei mitään tapahdu ja jos oot pitkään ollu ja vuosi menee eikö mitään tapahdu ni sitä turhautuu sitten et mitä mä tuolle puhun kun ei se välitä” (T5)
Arvostuksen diskurssiin liittyy aineistossa sisällöllisenä ilmaisuna lähijohtajan työnteki-jälle antama palaute, koska sen saaminen koetaan työntekijän taholta konkreettisena osoi-tuksena arvostuksesta. Palaute lähijohtajalta on konkreettinen osoitus, ettei työntekijä ole osa kasvotonta työntekijämassaa vaan hän tulee nähdyksi lähijohtajalle omana itsenään.
Palautteen avulla työntekijä saa arvostusta asiantuntijuudestaan tai hänelle osoitetaan ke-hittymiskohteet, työntekijät painottavat haastatteluissa rehellisesti annettua rakentavaa palautetta, eikä pelkkä positiivinen palaute tunnu riittävältä.
(H)entä se arvostus mitä se on sulle mitä asioita pitää tapahtua et sä koet et sua arvoste-taan
(T5) no esimerkiks se että saa sitä negatiivista että positiivista palautetta molempaa ni siitä et jos mä en koskaan saa mitään en hyvää mut en sitä pahaakaan ni mä tunnen itteni ihan vaan semmoseks et mä vaan tuun ja teen työni ja lähen kotiin mut mä tykkään et mun pitää saada (sekä) negatiivista että positiivista et sillon mä tunnen et mua arvoste-taan
Aineistosta puuttuu arvostusdiskurssin mukaiset ilmaisut, jotka ilmentäisivät lähijohta-jien kohdalla tarvetta saada palautetta toiminnastaan tai arvostuksesta omaa johtamisroo-lia kohtaan. Lähijohtajan saama palaute ilmenee tässä aineistossa ainoastaan mainintoina kehityskeskustelusta saatuina positiivisina palautteina siitä, että lähiesimiestä on helppo lähestyä ja hän kuuntelee työntekijöitä. Arvostuksen tunteeseen työntekijäaineistossa lii-tetyt maininnat rakentavan palautteen tarpeellisuudesta puuttuvat lähijohtajien puheesta.
”(..)taikka kehityskeskustelun perusteella vetää niit johtopäätöksiä no tää on se asia mitä ne on sanonu et tota et mä kuuntelen heitä ja et tota mua voi tulla kysymään mitä vaan ja tasapuolisuudesta. on kiitetty ja niin ja joku palaute oli sitten semmonen, etten mä pelkää tartuu niihin ongelmatilanteisiin nää on nää on ne asiat mistä mä oon saanu palautetta muusta en tiedä” (E4)
Aineistossa, lähijohtajien ja työntekijöiden puheissa, kuuluu vuorovaikutusdiskurssi osana lähijohtajan ja työntekijöiden välisiä luottamussuhteita. Vuorovaikutusdiskurssi il-menee erityisesti työntekijäaineistossa avoimen, rehellisen ja selkeän kommunikaation painottamisena, jotta vaikeistakin asioista voi puhua ja tulla kuulluksi. Vaatimus avoi-mesta kommunikaatiosta ilmenee oheisista haastatelluista, joissa puheessa käytetään vah-voja ja suoria ilmaisuja, kuten ”pitää olla”, ”tulet kuulluksi” sekä ”nostetaan kissa pöy-dälle” kuvaamaan asian merkitystä ja ehdottomuutta.
”täytyy tarkkaan harkita et miten sä sen asian esität että sä tulet (kuulluksi) ja että toinen ymmärtää mitä sä ajat takaa asialla” (T3)
”jos haluaa tai halutaan et työyhteisössä asiat toimii hyvin ja avoimesti niin silloin pitää kaikkien olla avoimia et pidetään ne pelikortit siinä pöydällä avoimena ja sit jos on joku asia mikä hiertää tai kiertää ni sit (pystytään nostamaan kissa pöydälle) ja keskustele-maan” (T3)
Vuorovaikutuksen merkitystä luottamuksen osana tai jopa sen osoituksena kuvaa työnte-kijöiden halu ja uskallus jakaa työasioiden lisäksi myös omia henkilökohtaisia asioitaan lähijohtajan kanssa. Tällaiset vapaamuotoisemmat vuorovaikutusdiskurssit, kuten ”pii-pahdellaan” ilmenevät aineistossa selkeästi kevyemmän kielen käyttämisenä osoituksena vuorovaikutuksen epävirallisemmasta luonteesta.
” (..) täs piipahdellaan istumaan ja juttelemaan ja tuomaan esiin jos tulee jokin ongelma et ehkä se just et kertoo siitä luottamuksesta et ei oo liian pientä asiaa mitä ei voi tulla sanomaan” (E2)
Aineistossa ilmenee kuitenkin ristiriitaisia odotuksia lähijohtajan ja työntekijän puheessa liittyen vuorovaikutusdiskurssiin ja sen sisältöön. Lähijohtajien puheessa on kuultavissa varovaisuus olla tunkeilematta työntekijän yksityiselämään, joka saattaa johtua lähijoh-tajan kokemasta kunnioituksesta työntekijän yksityisyyttä kohtaan. Lähijohtajat saattavat tämän vuoksi välttää muiden kuin työhön liittyvän keskustelun käymistä työntekijän kanssa ja saattavat odottaa, että työntekijät itse kertoisivat itsestään ja elämästään sen mitä haluavat jakaa lähijohtajalle. Seuraavasta lähijohtajan haastattelusta on tunnistettavissa
varovaisuus ottaa puheeksi työntekijän yksityisasioita. Varovaisuus ilmenee oheisessa haastattelukatkealmassa ilmauksesta ”en mä tietysti sitten käy,” jolloin lauseen ja ilmai-sun alkaminen kielteisellä ilmauksella antaa mielikuvan varovaisesta etenemisestä.
”(..) toisten kanssa sitä voi puhua enemmän toiset puhuu enemmän vaikka omista asiois-taan rohkeemmin ja en mä tietysti sitten käy niinku utelemaan jotain yksityisasioita että silleen et kerron nytte että (…) toisilta se tulee enemmän luon niinku luonnostaan ja mun mielestä se täytyy tulla olla niinku spontaani se suhde et pystyy niinku kertomaan asioita.
jos haluu et ihan niinku omia yksityisasioitaki kertoo et eihän kaikki eihän kaikki haluu eikä ihan kaikkea esimiehen ei tarvitse edes tietääkään” (E3)
Aineistossa esiintyvät ristiriitaiset odotukset lähijohtajan ja työntekijän väliselle vuoro-vaikutukselle ilmenevät oheisesta työntekijähaastattelusta, josta käy selkeästi ilmi odotus, että lähijohtaja ottaisi vastuun myös vapaamuotoisemmasta vuorovaikutuksesta ja sen si-sällöstä. Ristiriitaiset odotukset vapaamuotoisemmasta vuorovaikutuksesta sulautuvat edellä kuvattuun varovaisuuteen ja siinä lähijohtajan toteamukseen, ettei lähijohtajan
”tarvitse kaikkea työntekijän henkilökohtaisesta elämästä tietääkään”. Työntekijän voi kuitenkin olla vaikea arvioida mitä henkilökohtaisia asioita lähijohtajalle voi jakaa. Seu-raavassa haastattelussa työntekijä painottaa lähijohtajan ja työntekijän roolien eritasoi-suutta ja lähijohtajan vastuuta myös vuorovaikutustilanteessa.
”(..) osastonhoitaja on kuitenkin työpaikan pomo niin en mä nyt oleta että häntä nyt kiin-nostais kaikki työntekijän (.) kakkukestitarjoilut ynnä muuta mut sit jos osastonhoitaja ite niin ku kyselee et sullahan oli nytten ne ja ne juhlat miten meni ni kyl mun mielestä se (pomo) on kuitenkin koska kyseessä on työyhteisö ja se on työpaikan esimies niin pallo on hänellä” (T4)
Pohtiessani vuorovaikutusdiskurssin merkitystä osana luottamussuhteiden rakentumista, en pysty ohittamaan aineistossa monin paikoin esiintyvää ristiriitaa, joka liittyy työnteki-jöiden ja lähijohtajien kokemiin odotuksiin toisistaan. Odotusten ristiriitaisuus näkyy mm. tutustumisen yhteydessä, mutta myös vuorovaikutusdiskurssin korostaman vuoro-vaikutuksen ja kommunikaation kohdalla. Oheisesta aineistonäytteestä ilmenee
lähijoh-tajan selkeästi ilmaistu odotus työntekijää kohtaan; odotus, että työntekijä lähestyisi lähi-johtajaa ja kertoisi avoimesti hänelle työhön liittyvistä asioista. Aineistonäytteestä ilme-nevät vahvat ja osin pakoksi tulkittavat, toistuvat ilmaisut, kuten ”täytyy tulla” ja ”pitää pystyä” osoituksena lähijohtajan toivomaa työntekijän vastuuta aloitteen tekemisestä eri vuorovaikutustilanteissa.
”kyllä pitää pystyä esimiehen ja työntekijän pitää pystyä kommunikoimaan keskenään ja pitää olla se vuorovaikutussuhde ja tulla keskenänsä toimeen et kyllä sen työntekijän täytyy tulla et pystyy puhumaan et tulla puhumaan mulle niinku asioista” (E3)
Samanaikaisesti työntekijät odottavat, että lähijohtaja on arjen tilanteissa helposti lähes-tyttävä ja näkyvä, jolloin häneen on helppo luoda keskusteluyhteys ja kertoa pieneltäkin tuntuvista asioista. Työntekijöiden odotus lähijohtajan lähestyttävyyttä ja vuorovaikutuk-sen vaivattomuutta kohtaan ilmenee oheisesta työntekijähaastattelusta, jossa työntekijä puhuu lähijohtajasta positiivisessa hengessä, käyttäen kevyitä ja pehmeitä ilmaisuja, ku-ten ”juttelemassa ja höpöttelemässä”. Haastattelusta ilmenee myös työntekijöiden odot-tama, lähijohtajan tekemä aloite vuorovaikutukselle haastateltavan kertoessa, että lähi-johtajan oli ”meidän kanssa kentällä ja kyselemässä kaikkee”. Haastattelun sisällöllisenä havaintona merkille pantavaa on, että esimerkissä lähijohtaja on ollut työntekijöille nä-kyvä ja kantanut oman vastuunsa vuorovaikutuksesta.
”(..) osastonhoitaja joka oli aika paljon kentällä meidän kanssa juttelemassa vähän höpöttelemässäkin ja kyselemässä kaikkee ynnä muuta niin se suhde oli kauheen helppo siihen oli kauheen helppo lähestyä ja kertoa asioita” (T4)
Vuorovaikutukselle määräytyy tässä tutkimuksessa vahva henkilöiden välisen fyysisen ja henkisen läsnäolon sekä avoimuuden vaatimus. Aineiston perusteella on pääteltävissä, ettei vapaata ja avointa vuorovaikutusta tai ihmisten välistä suhdetta voi rakentaa ilman läsnäoloa ja molemminpuolista kommunikaatiota. Tunnistan tästä havainnosta sosiaali-sen konstruktionismin ytimen, ihmiset rakentavat toiminnallaan ja vuorovaikutteisesti sosiaali-sen sosiaalisen todellisuuden missä he elävät.