Illan hämärästä aamun valoon : pääosassa valvova äiti

(1)

Illan hämärästä aamun valoon PÄÄOSASSA VALVOVA ÄITI

Itä-Suomen yliopisto Sosiaalityön opinnot Pro Gradu tutkielma 19.02.2017 Sanna Tahvanainen, 279 327 sannatah@student.uef.fi

(2)

Tiivistelmä

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Yksikkö

Yhteiskuntatieteiden laitos

Tekijä

Sanna Tahvanainen

Ohjaaja

Yliopistonlehtorit Kaarina Mönkkö- nen ja Taru Kekoni

Työn nimi (suomeksi ja englanniksi)

Illan hämärästä aamun valoon – PÄÄOSASSA VALVOVA ÄITI

Pääaine

Sosiaalityö

Työn laji

Pro Gradu tutkielma

Aika

Elokuu 2017

Sivuja

105

Tiivistelmä

Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka aineisto koostuu 305 äidin kirjoituksista, jotka ovat kokeneet ol- leensa oman jaksamisensa äärirajoilla lapsen hoitamisesta tai lapsen valvomisesta aiheutuneen univajeen vuoksi. Aineisto on kerätty e-lomakkeella sosiaalista mediaa hyödyntäen. Aineiston pääanalyysimenetel- mänä on käytetty sisällönanalyysiä ja osin sisällönerittelyä. Tutkielmassani tuon esiin äitien kokemuksia lapsen valvomisesta aiheutuvasta väsymyksestä, sen vaikutuksista sekä tuotan tietoa perheiden tuen tarpeesta sekä suojaavista tekijöistä, jotka auttavat perhettä selviämään tilanteesta. Tuon myös esiin mikä on valvoneiden äitien näkemys tilanteeseen sopivista palveluista.

Valvovan äidin arki on selviytymistä päivästä toiseen. Pitkittyneellä univajeella on voimakkaita fyysisiä ja psyykkisiä vaikutuksia äitiin. Vaikutukset muistuttavat paljon synnytyksen jälkeistä masennuksen oireistoa tai jopa synnytyksen jälkeistä psykoosia. Äidin univajeesta johtuva oireisto lisää lapsen riksiä tulla kaltoin kohdelluksi. Äidin pitkittynyt univaje lisää myös äidin itsetuhoisia ajatuksia ja lisää riskiä, että äiti vahingoittaa itseään. Kirjoituksissa on havaittavissa myös yhtymäkohtia univajeen ja laajennetun itsemurhan suunnitteluun.

Valvovilla äideillä on käytössään erilaisia coping-keinoja, jotka auttavat selviämään tilanteesta. Merkittä- vimmiksi coping-keinoiksi nousivat läheisverkoston tuki, joka mahdollistaa nukkumisen tai oman ajan ottaminen sekä vertaistuen eri muodot. Valvovat äidit toivovat viranomaisilta ennen kaikkea tietoisuutta ja tietoa univajeen vaikutuksista sekä avun tarjoamista. Tärkeänä äidit näkevät konkreettisen tuen tilanteeseen, joka mahdollistaa äidin nukkumisen. Äidit nostavat esiin, myös mahdollisten sairauksien selvittämisen, kun kyseessä on vauva, joka on epätavallisen itkuinen.

Avainsanat

äitiys, univaje, unenriisto, masennus, lasten kaltoinkohtelu

(3)

Abstract

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Faculty

Faculty of Social Sciences and Business Studies

Department

Department of social sciences

Author

Sanna Tahvanainen

Supervisor

University lecturers Kaarina Mönkkö- nen and Taru Kekoni

Title

When night dimness turns in to the morning light – Starring a mother who stays in the wake

Main subject

Social work

Level

Master's thesis

Date

October 2017

Number of pages

105

Abstract

This is a qualitative study that consists text written by 305 mother´s who have been at the extre- mes of their own coping because of sleep deprivation which has been consequence from taking care of child. The material is collected by spreading e-form in social media. Content analysis is used as a method for analyzing the data. My research focuses on mothers' experiences of child fatigue, its effects, and information on the need for support, as well as protective factors that helps the family to survive. I also want to point out what the mothers who has lived in this situation, see as useful services in situation.

Everyday life is shattering, when mother can not rest enough because of child´s sleeping prob- lems. The prolonged sleep dept has strong physical and psychological effects on a mother. Syp- tomps resembles much postpartum depression or even postpartum psychosis. Symptoms due to the mother's sleep dept increase the baby's risk to become negligence. The prolonged sleep dept also causes possibility that mother will harm herself. There are also some signs that there might be connection between sleep dept and extinct suicide.

Mothers who has not possibility to sleep enough, have a different kind of coping methods to help themselfs to cope with the situation. The most important coping methods were the support of a nearby network that allows mothers to rest or gives mothers some free time and support.

The moms hope that the authorities first and foremost to raise awareness and knowledge of sleep dept and offers and organize help when mother suffers from sleep dept. Important for mothers is concrete help which allows mother to sleep. Mothers raise up, that it´s import to make sure, that there is not some medical reasion when there are baby who cryes abnormally much.

Key words

maternity, sleep dept, sleep deprivation, child negligence, depression

(4)

SISÄLTÖ

1 JOHDANTO ... 5

2 VALVOVA ÄITI TEOREETTISESSA VIITEKEHYKSESSÄ ... 8

2.1 Valvova äiti ja univaje ... 8

2.2 Goffmanin roolit - valvova vs. masentunut äiti oman elämänsä näyttämöllä ... 11

2.3 Äidin väsymys riskinä lapsen kaltoinkohtelulle ... 17

3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUKSELLISET VALINNAT ... 21

3.1 Tutkimusmenetelmät ja tutkimuskysymykset ... 21

3.2 Aineiston kerääminen ... 23

3.3 Aineiston analyysi ... 25

3.4 Eettinen pohdinta ... 28

4 TULOKSET ... 34

4.1 Valvovan äidin arki -Selviytymistaistelu näyttämön takahuoneessa ... 34

4.1.1 Ramppikuumetta? – Valvomisen vaikutukset äitiin ... 41

4.1.2 Kulissit laskettuina, naamiot riisuttuina – ”Älä tule paha äiti, tule hyvä äiti” ... 49

4.2 Äidin fantasia unesta vs. ikiuni ... 53

4.3 Lapsiin kohdistuvan kaltoinkohtelun vaikutukset ... 61

4.3.1 Tapahtui takanäyttämöllä -Lapsiin kohdistuvat väkivalta-ajatukset ja -teot ... 63

4.3.2 Viimeinen näytös - Ajatukset lapsen kuolemasta ja laajennettu itsemurha ... 70

4.5 ”Kipu lähtee huutamalla alastomana lattialla”- Valvovan äidin coping-keinot ... 77

4.6 Kuiskaajan tehtävässä äidin rinnalla -Kuinka auttaa ja tukea valvovaa äitiä ... 83

5 YHTEENVETOA TULOKSISTA: ”VALVOVAN ÄIDIN OIREYHTYMÄ” ... 95

5.1 ”Valvovan äidin oireyhtymän” kehittyminen ... 95

5.2 Valvovan äidin oireyhtymän hoito ... 98

5.3 Valvovan äidin oireyhtymän ennaltaehkäisy ... 100

6 POHDINTA ... 103

LÄHTEET ... 106

LIITE 1 E-lomake ... 109

Taulukko 1 Valvomisen oireet……… 46

Taulukko 2 Valvomisen vaikutukset………48

Taulukko 3 Auttaminen ja tuki……… 94

Kuvio 1………...98

(5)

5

1 JOHDANTO

Tein kandidaatin tutkielmana kirjallisuuskatsauksen äitien väsymyksestä, joka on seurausta siitä, kun äiti hoitaa itkuista, sairasta tai unihäiriöstä kärsivää lastaan. Tutkimustulokset osoittivat, että monet asian- tuntijat tunnustavat mielenterveyden ja unen kulkevan käsikkäin (Härmä 2007; Partonen 2011;

Southwell & Wistow 1995). Mikäli äidille kertyy toistuvaa univajetta, on varsin todennäköistä, että äiti tulee kärsimään masennustyyppisitä oireista ja oireistosta, jotka voivat joko vaikuttaa mielenterveyson- gelmilta tai aiheuttaa pitkittyessään mielenterveysongelmia. Dilemmaksi tilanteessa muodostuu se, että masennuslääkitys ei voi poistaa äidin masennukselta vaikuttavaa oireistoa, joka on oikeasti reaktiivinen seuraus lapsen kanssa valvomisesta.

Jäin miettimään kirjallisuuskatsauksessani sitä, suhtaudutaanko äitien väsymykseen riittävällä vakavuu- della neuvolassa ja sosiaalityössä, entä millainen apu olisi tarkoituksenmukaista tilanteessa? Pro gradu - tutkielmassani tutkin äitien kokemuksia lapsen valvomisesta aiheutuvasta väsymyksestä ja sen vaikutuksista. Kerään myös tietoa tuen tarpeesta sekä suojaavista tekijöistä. Tutkimuksen avulla haluan myös kuvata millaiselta todellisuus alkaa äidistä näyttämään ja tuntumaan, kun pieni lapsi herättää jostain syystä useita kertoja yössä pidemmän aikaa tai kun äiti valvoo sairaan lapsen kanssa pidempiä jaksoja.

Tarkoitukseni on selvittää tällaisen unenriiston (sleep deprivation) osuutta äidin mielialaan, äidin ja lapsen suhteeseen, perheeseen sekä selvittää lisääkö väsymys riskiä lapsen kaltoinkohteluun. Pyrin selvittä- mään myös mitkä ovat mahdollisia suojaavia tekijöitä, jotka auttavat äitiä jaksamaan ja mahdollisesti suojaavat lasta kaltoinkohtelulta. Kerään samalla myös tietoa siitä, mikä on äitien näkemys tilanteeseen sopivista palveluista.

Tutkimuksen aihe ja näkökulma ovat mielestäni relevantteja, koska ne tekevät näkyväksi äitien ja samalla myös lasten avuntarpeen äidin väsymyksen takia. Toivon, että julkisen tuen tarvetta voidaan tulevaisuu- dessa fokusoida tehokkaammin äitien jaksamisen tukemiseen ilman, että äidille ehtii kehittyä univajeesta aiheutuvaa oireistoa ja uupumusta, joka voi pitkittyessään aiheuttaa jopa vakavia mielenterveysongelmia.

(6)

6

Tekemällä äitien uupumisen mukana tulleita synkkiä ajatuksia julkiseksi, voimme ryhtyä keskustele- maan siitä, kuinka suuresta ilmiöstä on todellisuudessa kyse ja ovatko nykyiset ennaltaehkäisevät palvelut riittäviä.

Keskeisiä käsitteitä työssä ovat äitiys, unenriisto, univaje, väsymys ja masennus sekä lasten kaltoinkohtelu. Aineiston pohjalta käsiteltäviksi aiheiksi nousivat itsemurha sekä laajennettu itsemurha, joita käsit- telen tarkemmin vasta analyysivaiheessa. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat:

• Kuinka väsymys ilmenee perheen arjessa?

• Mitkä asiat auttoivat äitejä selviämään väsymyksestä (suojaavat tekijät)?

• Millaisia riskejä äidin valvominen tuo lapsen ja äidin kannalta?

• Millaista tai mitä on tarkoituksen mukainen tuki ja apu tilanteessa?

Tutkimus on toteutettu laadullisena tutkimuksena. Aineisto on kerätty pyytämällä sosiaalisen median kautta valvovien äitien kirjoituksia e-lomakkeella, jossa oli kahdeksan kysymystä, joihin oli mahdollista vastata suhteellisen vapaalla kerronnalla ja tyylillä. Kirjoituksia saapui määräaikaan mennessä 329 kappaletta, joista analyysi vaiheessa on hylätty 24 kirjoitusta eli analysoituja kirjoituksia jäi tutkimukseen yhteensä 305 kappaletta.

Yhtenä teoreettisena näkökulmana aiheeseen sovittelen Ervin Goffmanin ajatuksia rooleista ja stigmasta, koska niistä huokuu tieteellisyyden lisäksi myös inhimillisyys. Goffmanin näkemyksessä liikutaan juuri sen saman yksityisen ja julkisen ytimessä, missä liikutaan puhuessa valvoneista äideistä. Perinteisesti koti ja siellä tapahtuvat asiat mielletään hyvin yksityiseksi alueeksi, jonka tapahtumat eivät muille kuulu.

Kotirauha on perustuslainkin 10§:ssa turvattu oikeus (731/1999). Perheen ongelmat ja vaikeudet voivat olla olemassa pitkiäkin aikoja piilossa ulkopuolisilta. Joskus nämä vaikeudet tulevat ilmi liian myöhään, kun tragedia on jo tapahtunut.

Keskeisinä käsitteinä työssäni avaan tarkemmin univajetta ja sen vaikutuksia, äitiyttä sekä lasten kaltoinkohtelua. Analyysivaiheessa sidon tutkimustuloksia aiempaan tutkimukseen sosiologian, sosiaalityön sekä psykologian puolelta. Avaan analyysivaiheessa hieman tarkemmin myös teoriaa stressistä ja coping -keinoista sekä itsemurhista, koska tutkimuksen tulosten analyysi edellyttää sitä. Taustalla kulkee koko

(7)

7

ajan mukana Goffmanin ajatukset rooleista ja stigmasta. Aiheesta ei ole olemassa varsinaista teoriaa, joka selittäsi tai kuvaisi ilmiötä sen koko laajuudessaan, joten olen kirjoittanut yhteenveto- ja johtopää- tösosion hyödyntäen yksilökohtaisen sosiaalityön pioneerin, Mary Richmondin, ajatuksia sosiaalisesta diagnoosista. Sosiaalisen diagnoosin avulla pyrin kehittelemään viitekehystä ilmiölle, jota päädyin kutu- maan nimellä ”valvovan äidin oireyhtymä”.

Tutkimuksessa painottuu yhteiskuntatieteellinen näkökulma, mutta aiheen luonteen huomioiden olen valinnut tarkastella asiaa hieman laajemmin monitieteellisestä näkökulmasta, koska yksi tiukasti rajattu näkökulma häivyttäisi ilmiöstä olennaista tietoa. Monitieteellistä näkökulmaa tukee myös oikea-aikais- ten palvelujen ja tarkoituksenmukaisen tuen näkökulma. Jotta valvova äiti ja koko perhe tulisivat todella autetuksi ja kohdatuiksi, jokaisen valvovan äidin tilanne tulee huomioida kokonaisvaltaisesti. Tämä vaa- tii ”tosi elämässä” moniammatillista yhteistyötä.

(8)

8

2 VALVOVA ÄITI TEOREETTISESSA VIITEKEHYKSESSÄ

2.1 Valvova äiti ja univaje

Eeva Jokisen väitöskirja (1997) nosti julkiseen keskusteluun äitien väsymyksen ja jaksaminen. Jokisen teoksessa äitien väsymys sijoittuu suurimassa osassa Jokisen analysoimissa kirjoituksissa, joko kotiin tai palkkatyön ja lasten hoidon yhdistelmään. Osa äideistä on väsyneitä yksin (ilman toista aikuista) kotona olemiseen tai väsynyt tunteeseen, ettei hallitse asioita kotona tai ei jaksa pitää kotia kunnossa (Mts., 1997, 36–38). Väsymyksessä voi kuitenkin olla merkittäviä eroja. On eri asia, onko kyse äidin riittämättömästä unesta, hetkellisestä kyllästymisestä omaan elämään vai äidin todellisesta elämänhalun kadottamisesta.

Jos edellä mainittujen sisältöä mietitään, hahmottuu hyvin, miksi on ensiarvoisen tärkeää pysähtyä miet- timään, mitä väsymys merkitsee yksilöllisesti jokaisen väsyneen äidin kohdalla.

Useimmilla syynä päiväväsymykseen on liian lyhyt yöuni. Väsymys voi juontaa juurensa siitä, ettei hen- kilö nuku jostain syystä niin paljon, kuin hän tarvitsisi, mutta väsymys voi olla myös seurausta erilaisista unihäiriöistä tai olla vanhemmalle seurausta lapsen unihäiriöstä ja sairastelusta. Pieni vauva ja pieni lapsi/

lapset, jotka ovat kotona valvoneen univajeisen äidin kanssa, ovat riippuvaisia äidin kyvystä vastata lasten tarpeisiin. Jos perheessä on useampi lapsi, niin yhden nukkuessa toinen lapsi voi valvoa, jolloin äiti ei voi itse korvata mahdollista univajettaan. Jos valvova äiti on ensisynnyttäjä, hänen pitäisi myös kyetä oppimaan koko ajan uutta tietoa vauvan hoidosta ja samalla kasvattava äidin rooliin.

Ihmisen unentarve on hyvinkin yksilöllistä. Keskimäärin useimmat aikuiset nukkuvat vuorokaudessa 7–

8 tuntia. Toiset selviävät 4–5 tunnin unella, ja toiset tarvitsevat yli 9 tuntia unta vuorokaudessa. Keski- määräisesti ihminen nukkuu kahdeksan tuntia vuorokaudessa, mikä on keskimäärin kolmasosa ihmisen elämästä. (Partinen & Huovinen 2007, 23.) Unenpuute aiheuttaa univajetta, joka aiheutuu, kun ihminen nukkuu todellista unen tarvettaan vähemmän. Jos ihminen nukkuu viikon verran kaksi tuntia tarvitse- maansa unen määrää vähemmän, alkavat yksinkertaiset tehtävät vaikeutua. Univelkaa voi osittain kuitata nukkumalla ns. korvausunta. Univajetta on tutkittu mm. rotilla: seurauksena on ollut ärtymystä, väsy- mystä ja kielteiseksi luokiteltavia asioita. Täydellisessä unenriistossa (sleep deprivation) rotat kuolivat

(9)

9

viimeistään 3-6 viikon sisällä. Jos ihminen ei jostain syystä kykene nukkumaan ollenkaan, johtaa se tutkimusten mukaan elimistön suorituskyvyn romahtamiseen viimeistään neljännen perättäisen valvotun yön jälkeen. (Partinen & Huovinen 2007, 18–21.)

Univajeen tiedetään aiheuttavan selviä haittoja ihmisen elimistölle. Härmä (2007) toteaa univajeen muun muassa nostavan verensokerintasoa, mikä voi johtaa pitkittyessään jopa aikuisiän diabetekseen. Unen- puute laskee vireystasoa ja tätä kautta myös lisää onnettomuusriskiä. Lisäksi Härmä kirjoittaa mielialan laskevan, verenpaineen nousevan, muistiin liittyvien toimintojen vaikeutuvan ja keskittymiskyvyn hei- kentyvän. Univajeeseen liittyy fyysisten sairauksien lisäksi myös mielenterveydenhäiriöitä, erityisesti masennusta. Masennus voi siis aiheuttaa unettomuutta, mutta myös krooninen unettomuus voi yhtä hyvin lisätä riskiä sairastua masennukseen. (Härmä 2007, 66–68; Partinen & Huovinen 2007, 18–19.)

Väsymyksen ja masennuksen häilyvästä rajasta tulemme lopulta myös kysymykseen medikalisaatiosta.

Tuomainen, Myllykangas, Elo ja Ryynänen (1999) määrittelevät medikalisaation lääkeinstituution kas- vuksi sekä elämäntapahtumien ja poikkeavuuden lääketieteellistämiseksi, siis aikamme sairaudeksi.

Viime vuosikymmeninä on syntynyt koulukuntia, joiden mukaan raskaus, synnyttäminen ja lapsivuode aika ovat menettäneet luonnollisuuttaan niin biologisessa kuin sosiaalisessa mielessäkin (Tuomainen yms. 1999 ref. Salmi Lauri 1994). Puhuttaessa valvovista äideistä ja siihen liittyvästä univajeesta, valvomisen aiheuttama oireisto ja masennuksen raja on vain veteen piirretty viiva. On hyvä pysähtyä mietti- mään, milloin kyse on lääketieteellisesti hoidettavasta sairaudesta ja milloin taas luonnolliseen ihmiselä- mään kuuluvasta ilmiöstä, kuten väsymyksestä.

Valvovista äideistä ja heidän väsymyksestään on suhteellisen vähän tutkimusta. Landgren ja Hallström (2011) tutkivat 23 pariskunnan tilannetta, joiden lapsi kärsi koliikista. Koliikin seurauksena vauva itki yli kolme tuntia vuorikaudessa koliikin vuoksi. Landgren ja Hallström kuvaat näiden vanhempien koke- neen ”elävänsä helvetissä”. Tutkimukseen osallistuneet pariskunnat kärsivät yhdessä itkuisen lapsensa kanssa, kokivat voimattomuutta, ylivoimaisen voimakkaita tunteita ja työnsivät omat tarpeensa syrjään.

Tutkimus ositti, että kun kekseliäätkin yrityksen rauhoittaa itkevä vauva epäonnistuivat, vanhemmat tunsivat pettymystä ja epäonnistumista. Vanhemmat kuvasivat heillä olleen korkeita odotuksia vanhemmuu- desta ja elämästä vauvan kanssa, mutta he eivät olleet odottaneet, että matka voisi olla niin uuvuttava.

(10)

10

Vanhemmilla oli kontrollin menetystä suhteessa omaan käytökseen; he kokivat elävänsä oman kapasi- teettinsa rajoilla, tunsivat väsymystä ja olivat peloissaan sekä huolissaan. Monet tutkimukseen osallistuvista kärsivät myös masennuksesta. (Landgren & Hallsröm 2011, 317–323.)

Koska Landgrenin ja Hallströmin (2011) tutkimukseen osallistuneet vanhemmat eivät tienneet milloin koliikki (itku) loppuu, he kokivat ”olevansa pimeässä tunnelissa, jossa jokainen minuutti tuntui ikuisuu- delta”. Vanhemmat eivät voineet uskoa, että lapsi voisi itkeä niin paljon, ilman että lapsessa on vakava sairaus. (Mts., 318–319.) Käytännössä äideillä, jotka olivat päivän lapsen kanssa kotona, ei ollut aikaa täyttää omia perustarpeitaan (vessassa käynti, syöminen, suihkussa käynti) ja näin ollen isien tulessa töistä, heidän työvuoronsa jatkui vauvan kanssa. Isät olivat huolissaan omasta ja äidin jaksamisesta, li- säksi vanhemmat kokivat syyllisyyttä, jos perheessä oli muita lapsia, koska he jäivät huomiotta. Lisäksi vanhemmat kokivat, että heidän oma käytöksensä pahensi vauvan tilannetta. Vanhemmat kuvasivat heillä olevan ”kiellettyjä tunteita ja ajatuksia”. Tutkimukseen osallistuneet vanhemmat tunsivat vihaa, ahdistusta sekä heillä oli impulsiivisia ajatuksia heittää lapsi ulos ikkunasta tai jättää lapsi yksin. Vanhempien väsymys heikensi heidän kykyään kontrolloida itseään ja esti heitä onnistumasta käyttäytymään niin kuin he itse olisivat toivoneet voivansa käyttäytyä. Tutkimukseen osallistuneet vanhemmat kuvaavat käy- neensä hyvin lähellä rajaa käsitellä vauvojaan kovakouraisesti. Itkun ja jatkuvan väsymyksen kanssa eläessä vanhemmat kertoivat pelänneensä tulevansa hulluiksi ja kertoivat itkevänsä, heittävänsä tavaroita ja kirkuneensa epätoivoisena, kun menettivät hermonsa. Vanhemmat kuvasivat elämää koliikkivauvan kanssa kaaokseksi. (Mts., 2011, 320.)

Partinen ja Huovinen (2007) vertaavat pitkän valvomisen seurauksia ”taistelustressireaktioon”, johon kuuluu keskittymisvaikeudet, päätöksenteon vaikeutuminen, mieleen painamisen vaikeudet, ärtyneisyys, ahdistuneisuus ja tuskaisuus (Mts., 64). Pitkittyneen valvomisen seurauksena unen puute näkyy monilla osa-alueilla. Tarkkaavaisuus vähenee, muisti ja oppimiskyky sekä päättelykyky heikkenevät. Aistitoi- minnoissa voi ilmetä esimerkiksi aistihairahduksia (illuusioita) tai harha-aistimuksia (hallusinaatioita).

Psykomotorisen suorituskyvyn osalta esimerkiksi koordinaatiokyky heikkenee ja reaktioaika pitenee.

Fyysisessä suorituskyvyssä voima ja kestävyys yleensä säilyvät melko hyvin, mutta infektioiden vastus- tuskyky heikkenee ja persoonallisuuden piirteet kärjistyvät. Yleisen toimintakyvyn osalta alttius stressi-

(11)

11

reaktioihin sekä muihin psykiatrisiin häiriöihin (mm psykooseihin) suurenee. Aloitekyvyttömyyttä, ala- vireyttä, mielialan muutoksia, euforiaa sekä hallitsemattomia kielteisiä tunteita voi esiintyä pitkittyneen valvomisen seurauksena. (Mts., 2007, 66–68.)

Lapsen unihäiriöiden, sairastavuuden ja epätavallisen runsaan itkuisuuden voidaan katsoa lisäävän äidin stressiä. Partisen ja Huovisen mukaan stressi puolestaan häiritsee tervettä unta (2007, 19). Tämä voi johtaa unettomuuden noidankehään, estäen äitiä nukkumasta silloin kun hänellä olisi siihen mahdollisuus. Pitkittynyt valvominen aiheuttaa aloitekyvyttömyyttä, alavireisyyttä tai euforiaa, jopa illuusioita ja hallusinaatioita sekä alttiutta psykiatrisiin häiriöihin (Partinen ja Huovinen 2007, 66–68). Univajeesta kärsivän äidin pinna on lyhyempi ja ratkaisumallit ongelmatilanteissa kapenevat, keskittymiskyky ja tarkkaavuus ovat koetuksella. Riski lapsen fyysiseen ja psyykkiseen kaltoinkohteluun kasvaa väsyneenä ja valvoneena. (Landgren & Hallsröm 2011.)

Valvomisen ja unettomuuden vakavat haitat ovat tiedostettu laajalti esimerkiksi suhteessa ihmisen työ- kykyyn ja sairastavuuteen (Kronholm 1993; Härmä 2007; Partinen & Huovinen 2007). Ristiriita valvovien äitien asemasta, suhteessa työntekijän asemaan, on valtava: Työntekijä saa sairastua työuupumuk- seen ja unettomuuden vuoksi saa sairaslomaa. Sairasloman saaminenhan uupuneena tarkoittaa, ettei ihminen ole työkuntoinen. Valvonut äiti, joka kärsii pitkittyneestä univajeesta, on kuitenkin yleisen kannan mukaan ilmeisen kykenevä huolehtimaan lapsistaan, koska hänelle ei ole suotu yksiselitteistä mahdolli- suutta olla suorittamatta lapsiinsa kohdistamaa palkatonta hoivatyötä.

2.2 Goffmanin roolit - valvova vs. masentunut äiti oman elämänsä näyttämöllä

Ihmiselämään kuuluvat erilaiset roolit. Roolit liitetään yleensä puhekielessä näyttelemiseen tai yksilön ja ympäristön väliseen vuorovaikutukseen. Goffman (1959) on tarkastellut tuotannossaan mm. arkielä- män rooleja. Goffmanin näkemyksen mukaan me esitämme itseämme arkielämässä. Hän esittää näke- myksensä teatterivertauskuvan kautta, jossa sosiaalisuus on esilläoloa jossain roolissa toisen havainto- jen ja tulkintojen kohteena. Toisten (yleisön) tehtävänä on seurata esitystä, jossa esittäjä pyrkii anta- maan yleisölle haluamansa vaikutelman. Goffmana lähtee ajatuksesta, että ihmiset osaavat suunnitella omaa esitystään ja myöskin arvioida sitä. Goffman puhuu rooleista, joita esitämme oman elämämme

(12)

12

näyttämöllä tietoisesti tai joskus myös piilotajunnassamme. Esittämäämme rooliin kuuluu se, millaisena meidät nähdään ja toisaalta myös se, millaisena haluamme itsemme nähtävän. Meillä ei ikään kuin olisi pystyvää minuutta vaan minuutemme muuttuisi aina sosiaalisessa kanssakäymisessä tilanteen vaa- timalla tavalla. (Goffman 1971, 27–29.) Goffman ei tarkoita roolin esittämisellä teatraalista näytöstä, vaan ajatus on ennemminkin, että ihmisarvoon kuuluu saada antaa itsestään haluamansa kuva ja tulla kohdelluksi tuon kuvan mukaisesti.

Goffmanin näkemykseen rooleista liittyy olennaisesti myös ”kasvot” ja ”kasvotyö” (face-work). Kun esitämme valitsemaamme roolia, keskeistä on kasvojen säilyttäminen rooliesityksessä. Goffmanin nä- kemyksen mukaan oman roolin eheyden säilyttäminen on tärkeää. Esityksessä on kuitenkin aina läsnä myös yleisö, jonka tulee kunnioittaa esittäjän kasvoja. Hyvin kannetut kasvot tuovat ihmiselle sosiaalista varmuutta, kun taas kasvojen menetys aiheuttaa ihmiselle häpeää. Vastaavasti myös nolostumme tai hämmennymme helposti toisten puolesta, jos toinen ”menettää kasvonsa” tai ”kasvot” tulevat uha- tuksi. Goffmanin näkemyksen mukaan yhteisen vuorovaikutuksen keinoin ihmiset voivat hallita aiheutuvaa hämmennyksen tunnetta. Keinoja ovat mm. teeskenteleminen, ettei yleisö huomannut hämmen- tävää tapahtumaa tai hämmentävää tilannetta voidaan paikata sillä, että yleisö vakuuttaa henkilölle, ettei tietty käyttäytyminen ole tyypillistä roolin esittäjälle. Tämä omien ja toisten kasvojen suojelu kuuluu Goffmanin mukaan ihmisten vuorovaikutukseen. (Goffman 2012, 23–64.)

Jokaisen rooliin liittyy meidän omia oletuksiamme, mutta rooleihin voi liittyä oletuksia tai jopa vaati- muksia yleisön puolelta; lääkärin oletamme osaavan parantaa, opettajan opettaa. Myös äitiys on rooli, johon liitämme ja johon liitetään myös itsen ulkopuolelta odotuksia ja oletuksia. Oletamme äidin helposti esimerkiksi hoivaavan ja rakastavan lastaan, vastaavan itkuun, antavan ruokaa ja leikkivän lasten kanssa sekä ottavan syliin. Äitiys on rooli, johon liittyy paljon omia mielikuviamme ja kokemuksiamme. Äi- tiyteen ja naiseuteen ylipäänsä yhdistetään myös yhteiskunnallisia odotuksia ja näistä rooleista käydään keskustelua. Naisten ja erityisesti äitien aggressio tai väkivalta on suhteellisen uusi keskustelunalue.

Vielä muutama vuosikymmen sitten, nainen esitettiin keskusteluissa miestä palvelevana kodinhengettä- renä, joka kuuluu kotiin lasten kanssa. Yhteiskuntarakenteiden muutos sen mukanaan tuoma kaupungis- tuminen ja naisten työelämään siirtyminen, on pikkuhiljaa muuttaneet yleistä naiskuvaa. Äitiys roolina ja äitiyteen helposti liitettävä hoitovastuu, eivät aina ole olleet niin selvästi äidille annettuja, kun ne ny- kyään ovat. Katvalan (2001) mukaan vielä 1800-luvulla äitiys tarkoitti lähinnä lapsen synnyttämistä ja

(13)

13

hyvää äitiyttä määriteltiin tuolloin enneminkin sen kautta, kykenikö nainen synnyttämään paljon lapsia.

Tuolloin huomio oli ennemminkin naisen roolissa siveellisenä talon emäntänä, kuin varsinaisesti äitinä (Katvala 2001,16 ref Häggman 1994, 134–139). Muutos naisen ja äidin roolissa ajoittuu 1800-luvun lopulle, josta lähtien naiset itse ovat pyrkineet laajentamaan äitiyttään aktiivisesti myös kodin ulkopuolelle yhteiskuntaan. 1800-luvun lopusta 1900-luvun alkuun äiti edusti kodin keskipistettä ja moraalin vartijaa (Katvala 2001, 17, 18). Myös suhtautuminen äitien työssä käyntiin tai käymättömyyteen ovat vaihdelleet ajansaatossa: Ennen 60-lukua äitien työssäkäyntiä pidettiin huolestuttavana asiana ja ihanne oli kodille ja lapsille omistautuva äiti. Tänä päivänä äitiys nähdään yhtenä vaiheena naisen elämässä ja oletamme äideillä olevan myös äitiydestä irrallinen elämä. (Katvala 2001, 21 ref. Nätkin 1997.) Berg tuo esiin, ettei nykyäitiys ole enää niin vahvasti perinteiden ohjaamaa, mikä mahdollistaa useammanlai- set hyväksytyt äitiyden toteuttamisen muodot ainakin periaatteellisella tasolla. Toisaalta taas lisääntynyt asiantuntijatieto tuo äitiyteen omia haasteita. (Berg 2009, 170.)

Äitimyytillä viitataan yleisesti yhteiskunnallisesti äitiydelle tuotettuihin arvoihin, normeihin ja merki- tyksiin, jotka määrittävät ja ylläpitävät yleistä käsitystä siitä, mikä on hyvä ja oikea äiti (Berg 2008, 22).

Nykyri (1998) nostaa esiin yhteiskunnan luoman äitimyytin, jonka mukaan äidin tehtävä on huolehtia lapsista, olla lempeä ja ei-vihainen. Yhteiskunnan luoman äitimyytin mukaan naisen aggressiivisuus on hyväksyttävää vain tilanteissa, jossa äiti puolustaa lapsiaan. Tämä tekee lasta kohtaan aggressiivisesta äidistä epäinhimillisen ja sairaan ei-naisen. (Lloydin 1995, 18–36 ref. Nykyri 1998, 137.) Nykyrin mukaan tilanteet, jolloin äiti raivostuu, järisyttävät kodin järjestyksiä. Nykyri tulkitsee, että nämä hetket, jolloin äiti ei kontrolloikaan omaa vihaansa eikä huolehdi toisten tunteista ja yhteisestä hyvinvoinnista, on tilanteita, jolloin äiti ei käsittele vihaansa siististi eri tilassa tai muuta energiaansa hyödylliseen muo- toon. (Mts. 1998, 139.)

Keskustelu naisen asemasta, vihantunteista ja äitimyytistä on tärkeää. Äitien henkinen väsymys ja kyl- lästyminen lasten hoitoon sekä lasta kohtaan tunnetut negatiiviset tunteet ovat edelleen äitiyden tabuja aiheita (Berg 2009, 171). Toisaalta on myös hyvä pohtia, pyritäänkö äitimyytistä puhumalla ja sitä pur- kamalla, osin myös oikeuttamaan äidin raivon purkaukset? Puhe äitimyytistä tuo esiin naisen asemaa, mutta herättää myös samalla ajatuksen, että aivan kuin raivo ja viha olisivat ennen olleet vain miesten oikeus ja keskustelulla siitä tulisi myös naisten oikeus. Väkivallan ja pelottavan aggression näkeminen tai kokeminen ovat kuitenkin aina pahasta jollekulle, vaikka kaikki muut toimisivatkin niin. Äidin, niin

(14)

14

kuin isänkin, tehtävä on huolehtia lapsestaan, olla lempeä ja pyrkiä olemaan ei-vihainen. Edellä oleva ei kuulu vain johonkin epätodelliseen ja myyttiseen äitihahmoon, vaan se on osa hyvää vanhemmuutta sekä aikuisen ihmisen velvollisuus lasta kohtaan. Joskus on kuitenkin olosuhteiden aiheuttamia tilanteita, jolloin emme pysty jostain syystä kontrolloimaan omia tunteitamme ja emme pysy roolissa, jota odotamme itseltämme tai jota meiltä odotetaan. Synnytyksen jälkeinen masennus tai univajeen aiheuttama uupumus ovat esimerkkejä tällaisesta tilanteesta. Mainitsen tässä molemmat, koska vaikuttaa siltä, että selvä jako joko masennukseen tai valvomisen aiheuttamaan oireistoon, ei ole ehkä niin selvä mitä oletamme.

Ylilehto (2005), joka on väitöskirjassaan tutkinut synnytyksen jälkeistä masennusta, toteaa osuvasti:

”masentuneisuus tunnetilana ja kokemuksena voi olla asiankuuluva reaktio olosuhteisiin” (Mts., 137).

Ylilehto päätyy tutkimuksessaan siihen, ettei synnytyksen jälkeinen masennus ole yksi yhtenäinen ryhmä vaan on olemassa alaryhmiä, joihin kuuluu erilasia naisia elämänmuutostilanteessa, jota lapsen saaminen luonnollisesti on (Mts., 146). Tiedämme, että masennus ja alakuloisuus ovat myös normaaleita tunneti- loja ja -reaktioita elämässämme oleviin tapahtumiin ja olosuhteisiin. Ylilehto haastaakin miettimään, mihin tietoihin perustamme normaalioireilun ja sairautena pidettävän oireilun rajan. Hän toteaa vielä, että ”vaikka häiriöiden jako herkistymiseen, masennukseen ja psykoosiin näyttää selkeältä ja toimivalta, on raja ilmeisen liukuva”. (Mts., 146.) Tähän liukuvuuteen viitataan myös Lewisin, Fosterin ja Jonesin (2016) sekä Sloanin (2011) näkemyksessä.

Lewisin, Fosterin ja Jonesin (2016) tuoreessa artikkelissa tuodaan esiin viitteitä, että unenriisto synnytyksen aikana tai sen läheisyydessä olisi sittenkin yksi laukaiseva tekijä synnytyksen jälkeisessä psykoo- sissa. Huolimatta eri tekijöiden tutkimisesta (hormonaaliset ja geneettiset tekijät) synnytyksen jälkeisen psykoosin tarkka taudinsyy ja synnytyksen toiminen laukaisevana tekijänä on vieläkin epäselvä. Naisilla, joilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, on korostunut riski sairastua synnytyksen jälkeiseen psykoosiin.

Yksi selitys tälle on, että synnytyksen jälkeinen psykoosi olisikin kaksisuuntaisen mielialahäiriön ilmen- tymä, jossa laukaiseva tekijä on synnytys. (Mts., 409–411.)

Synnytyksenjälkeiseen psykoosiin voi kuitenkin sairastua, vaikka ei olisi kaksisuuntaista mielialahäi- riötä. Lewisn, Fosterin ja Jonesin (2016) mukaan toinen mahdollisuus on, että synnytyksen jälkeisen psykoosin laukaisee samat tekijät kun (ei-synnytyksenjälkeisen) manian. Manian yleisin syy on unen ja

(15)

15

elimistön sisäisen vuorokausirytmin riistäminen, unenriisto. Siksi on mahdollista, että äidin unen (vuorokausirytmin) riisto lapsen syntymän lähellä, synnytyksen jälkeen tai synnytyksen aikana, lisää riskiä synnytyksenjälkeiseen psykoosiin. (Mts., 409–411.) Samansuuntaisia ajatuksia esittää myös Eileen Sloan (2011) yksittäisessä tapausraportissaan, joka käsittelee unenriistoa ja synnytyksen jälkeistä mie- lenterveyttä. Artikkeli korostaa synnytyksen jälkeistä levon merkitystä äidille sairaalassa, etenkin jos synnytys on kestänyt kauan. (Mts., 506–511.) Joillakin naisilla unenriisto, joka aiheutuu lapsen hoidosta synnytyksen jälkeisinä lähikuukausina, voi vaikuttaa merkittävällä tavalla äidin henkiseen hyvinvointiin (Sloan 2011 ref. Dennis & Ross 2005).

Goffmanin teoriaan peilaten, valvova (tai masentunut) äiti ei univajeen vuoksi enää pystyisi säätelemään roolejaan ja esittämään itseä haluamassaan valossa. Piilevät piirteet, jotka on niin sanotusti tarkoitettu vain itselle, ”näyttämön takahuoneen yksinäisyydessä” näytettäväksi, tulevat julkiseksi ja kaikkien tietoon. Tämä aiheuttaa häpeää ja vetäytymistä takahuoneeseen eli eristäytymistä. Valvonut univajeesta kärsivä äiti ei kykene enää pitämään yllä ”pullantuoksuinen äiti” -roolia vaan hän on alavireinen, itkuinen ja väsynyt. Hän ei jaksa tehdä asioita, joita muut äidit tekevät. Äiti ei jaksa enää olla sellainen äiti, kun hän haluaisi. Tämä ketju puolestaan laukaisee pettymyksen tunteen ja ahdistusta siitä, ettei täytä itselleen asettamia odotuksia ja kokemus epäonnistumisesta kasvaa. Tätä näkökulmaa tukee myös Langrenin ja Hallströmin tutkimus (2011), jossa vanhemmat tunsivat voimakasta pettymystä ja häpeää, kun eivät enää väsymyksen vuoksi pystyneet käyttäytymään lastaan kohtaan, kuinka olisivat halunneet käyttäytyä (Mts., 319–321).

Rikalan (2013) väitöskirjassa tarkastellaan työssä uupuneiden naisten masennusta. Yhtenä keskeisenä löydöksenä tutkimuksessa on masennusdiagnoosiin liittyvien ristiriitojen käsittely, joka näyttäytyy tutkimuksen naisilla yhtä merkittävänä kärsimyksen lähteenä kuin masennuksen taustalla olleet kiire ja työ- paineet. (Mts., 6-7.) Haastateltavat pohtivat työuupumuksen ja masennuksen välistä eroa käsitteen tasolla ja kokemuksen tasolla. Suurimmalla osalla haastatelluista oli diagnosoitu masennus, mutta suhtautuminen diagnoosiin vaihteli. Osa kritisoi saamaansa masennusdiagnoosia ja osa, joilla ei ollut masennusdiagnoosia, mielsivät olevansa masentuneita. Yksi keskeinen tutkimuksen tulos liittyy työuupumuksen ja masennuksen rajanvetoon. Monissa tapauksissa kyse ei naisten kohdalla alun alkaen ollut kyse masennuksesta. (Mts., 129–130.)

(16)

16

Tutkimuksessaan Rikala (2013) on paikantanut naisten sairastamispuheesta masennuskäsitystä ”oikeana sairautena”, masennus ”normaalina reaktiona” ja masennus ”luonteen heikkoutena” (Mts.,134). Tutki- muksen analyysissä toistuu löydös, jonka mukaan masennusdiagnoosin saaminen on hyvin ristiriitainen tilanne: toisaalta lääketieteellisen selitys helpottaa syyllisyyttä ja toisaalta mielenterveysongelman diag- noosi tuo häpeää. Usein myös masennusdiagnoosi oli ristiriidassa uupuneiden naisten muodostamia kä- sityksiä vastaan, koska uupuneet naiset hahmottivat tilanteen (masennuksen) seuraukseksi työn olosuhteiden huonontumisesta. Masennusdiagnoosiin Rikalan tutkimuksessa liitettiin ristiriitaisten tunteiden käsittely ja ”sosiaalinen kipu”, joiden nähtiin lopulta aiheuttavan siinä määrin kärsimystä kuin itse diagnoosin takana ollut työuupumus oli aiheuttanut. (Mts., 146.)

Sosiaaliseen kipuun voidaan kytkeä Goffmanin näkemykset sosiaalisen stigman (”häpeä” leima) sosiaa- lisista ja psyykkisistä vaikutuksia. Goffman on jaotellut leimat kolmeen tyyppiin: Leima, joka on riippu- vainen ihmisen fyysisitä ominaisuuksista, toinen on leima, jonka Goffman liittää luonteenpiirteisiin sekä kolmantena leima, joka liittyy etniseen taustaan, uskontoon tai kansallisuuteen (Goffman 1963, 14-16).

On kuitenkin muistettava, että Goffmanin tapa jakaa leimat kolmeen luokkaan liittyy 60-luvun ihmiskä- sitykseen ja perustuu sen ajan tietämykseen, eikä jakotapa ole sovellettavissa nykykäsityksiin. Sosiaali- sella stigmalla Goffman tarkoittaa merkkiä, josta muodostetun kuvan seurauksena henkilön sosiaalinen hyväksyttävyys ja status muiden silmissä laskevat. Goffman liittää stigman myös jostain syystä tapahtu- vaksi halveksunnaksi ja häpeäksi. (Goffman 1963, 3–5.)

Käykö näin myös valvovan äidin omissa ajatuksissa? Asetavatko äiditkin lopulta itse itselleen eräänlai- sia kategorisoivia stigmoja, kuten ”olen väsynyt äiti” tai ”masentunut äiti ”ja sitä kautta ”huono äiti”, mikä johtaa lopulta siihen, että äidit alkavat nähdä itsensä vain hyvin kapeasta näkökulmasta ja negatii- visessa roolissa, mikä lisää entisestään valvomisesta johtuvaa henkistä ahdistusta ja epäonnistumisen tunnetta? Myös sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastyössä tapahtuvan kategorisoinnin voi toisaalta katsoa olevan verrattavissa negatiivisesti eräänlaiseen stigmaan, vaikkakin se postitiisesti tulkittuna kuuluu ammattilaisten tapaan tehdä töitä ja hahmottaa erinäisiä ihmisryhmiä, jotta palveluiden koordinointi olisi nopeampaa. Kategorisointi, kuten ”väsynyt äiti”, ”valvova äiti” tai ”masentunut äiti”, kytkeytyy sosiaali- ja terveysalalla esimerkiksi siihen, mitkä toimenpiteet nähdään asiakastyön päätöksenteossa relevanteiksi asiakkaan kannalta. Nikander kirjoittaa ”Voidaksemme jäsentää ympäröivää maailmaa ja sen ilmiöitä, jaamme näkemäämme ja kokemaamme luokkiin ja kategorioihin” (Nikander 2003, 282). Kategorisointia tapahtuu myös asiakastyössä eri sektoreilla. Nikanderin mukaan jäsenyyskategorisointi-analyysin (JKA)

(17)

17

avulla voidaan tarkastella esimerkiksi sitä, mitkä asiakastapausta kuvaavat kategoriat kulloinkin nouse- vat asiakastyössä olennaisimmiksi päätöksenteon kannalta. (Nikander 2003, 282–283.) Työn ohella ta- pahtuva kategorisointi epäilemättä helpottaa ja nopeuttaa käytännön työn tekemistä, mutta joskus voimme kohtalokkaasti kategorisoida ihmiset kuten ”valvovan äidin” lokeroon, johon he eivät kuulu.

Silloin toimenpiteet eivät myöskään ole oikeat ja tarkoituksenmukaiset, mikä jättää apua tarvitsevan ilman oikeanlaista apua ja tarkoituksenmukaisia palveluita.

2.3 Äidin väsymys riskinä lapsen kaltoinkohtelulle

Lasten kaltoinkohteluun liittyy vastaparina olennaisesti hyvinvointi. Helavirta (2011) toteaa osuvasti, että silloin kun olemme kiinnostuneita hyvinvoinnista, joudumme kasvokkain myös oman hyvinvointi- käsityksemme kanssa. Määriteltäessä lapsen hyvinvointia, konstruoimme samalla yleisesti hyväksyttä- vää ja normaalia elämää. (Helavirta 2011, 22, 81.) Yhteiskunnalliset instituutiot puolestaan pyrkivät kor- jaamaan poikkeamia virallisesta normaaliudesta normatiivisilla, kurinpidollisilla ja pedagogisilla inter- ventioilla (Mts., 2011, 22 ref. Beck 1992, 134). Järventie (1999) on tarkastellut tutkimuksessaan lasten hyvinvointia kodissaan perushoivan kautta. Perushoivaa Järventie määritteli ravinnon saannin, puhtau- den, levon ja turvallisuuden kautta. (Järventie 1999.) Perushoivan riittämättömyys tai riittävän hyvä pe- rushoiva ei kuitenkaan ole aina niin helppo määritellä. Lasten hyvinvointia on ehkä joskus helpompi määrittää lapsen kaltoinkohtelun kautta.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos määrittelee lapsen kaltoinkohtelua seuraavasti: Lapsen kaltoinkohte- lulla tarkoitetaan kaikkia vanhempien tai muiden aikuisten tekoja ja tekemättä jättämisiä, jotka aiheuttavat lapselle vahinkoa. Kaltoinkohtelu voi olla fyysistä tai henkistä pahoinpitelyä, seksuaalista hyväksi- käyttöä tai hoidon laiminlyöntiä. Myös kuritusväkivalta on lapsen kaltoinkohtelua. Kaltoinkohtelu voi kohdistua suoraan lapseen itseensä tai lapsi voi altistua muiden väliselle väkival- lalle. (www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/lahisuhde_perhevakivallan_ehkai-

sytyo/lahisuhde/lapsen)

Tässä työssä aineistosta nousee esiin lähinnä lasten emotionaalinen ja fyysinen kaltoinkohtelu sekä vanhempien riidat, jotka aiheuttavat turvattomuutta lapselle. Lasten fyysistä väkivaltaa on kaikenlainen fyy-

(18)

18

sinen satuttaminen kuten tukistaminen, lyöminen, potkiminen, kuristaminen ja ravistelu. Lapsen psyykkiseen kehitykseen vaikuttaa myös negatiivisesti, jos lapsi jää jostain syystä vaille turvaa, lohdutusta tai lapsen tunnetarpeisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Tästä käytetään nimitystä psyykkinen pahoinpitely tai emotionaalinen väkivalta. Psyykkinen pahoinpitely on myös aina osa muita kaltoinkohtelun muotoja. (Inkilä 2015, 17–19 ref Krug ym. 2005; Paavilainen & Flinck 2013.)

Lapsiin kohdistuvan väkivallan tutkiminen luotettavasti on haasteellista, koska erityisesti äitien lapsiinsa kohdistama väkivalta on kulttuurissamme edelleen tabu. Ellosen, Pösön ja Peltosen (2015, 72) mukaan näin on erityisesti silloin, kun puhutaan vakavan väkivallan käytöstä, kuten lapsen lyömisestä tai hyvin pienen lapsen ravistelusta. Tilastokeskus on tarkastellut vuonna 2014 viranomaisten tietoon tulleita pari- ja lähisuhdeväkivaltatapauksia. Uhreja oli 2014 vuonna 6900. Alaikäisiä uhreja oli vajaa neljännes. Van- hempien alaikäisiin lapsiinsa kohdistamasta väkivallasta noin kolmannes on naisten tekemää. Naisten lapsiin kohdistaman väkivallan osuus on sitä suurempi, mitä nuorempi lapsi on uhrina.

Tilastokeskuksen mukaan lukuihin vaikuttaa vuoden 2011 alussa voimaan tullut lainmuutos, jonka mukaan alaikäiseen tai läheiseen lievät pahoinpitelyt tulivat virallisen syytteen alaisiksi. Lakimuutoksella on ilmeisesti myös vaikutusta siihen, että se on lisännyt naisten osuutta syyllisiksi epäillyistä: vuonna 2010 epäillyistä oli naisia 19, 3 % ja vuonna 2014 22,6%)

(Tilastokeskus.fi/til/rpk/2014/15/rpk_2014_15_2015-05-28_tie_001_fi.html)

Emmi Lattu (2016) on tutkinut väitöskirjassaan naisten tekemää väkivaltaa. Latun tutkimus käsittelee ylipäänsä naisten väkivaltaisuutta, mutta tutkimukseen osallistuvista 32 naisesta, lapsiin kohdistuneesta väkivallasta kertoi kolmannes. Latun tutkimukseen osallistuneet naiset selittävät omaa väkivaltaisuuttaan lasta kohtaan omalla väsymyksellä, päihteiden käytöllä, liian raskaana vastuuna sekä lapsen itkuisuu- della. Lattu kirjoittaa saaneensa tutkimuksen tarinoista kuvauksien perusteella sen käsityksen, että usein- kaan tilanteessa ei ole ollut läsnä muita aikuisia kuin perheen äiti ja lapsi. (2016, 85.)

Väsymykseen ja lapsen itkuisuuteen liittyen Latun tulokset ovat hyvin samalaisia kuin mainitussa Land- gren ja Hallström (2011) tutkimus koliikkivauvojen vanhemmista. Kummassakin edellä mainitussa tutkimuksessa tulee esiin se, että väsymys muodostaa suhteellisen suuren riskin lapsen fyysiselle kaltoinkohtelulle. Väsymystä taas aiheuttaa lapsen normaalia suurempi itkuisuus tai unenriisto (sleep depriva-

(19)

19

tion), joka aiheutuu synnytyksestä tai vauvan hoitamisesta. Tutkimukseen osallistuneiden äitien kirjoitusten pohjalta näyttää siltä, että tähän riskiin ei suhtauduta ammattilaisen suunnalta niin vakavasti kuin pitäisi.

Bowlbyn (1988 b) mukaan tutkimukset ovat erottaneet kolme varhaislapsuuden kiintymyssuhdemallia, jotka ovat yhteydessä siihen, kuinka vanhemmat ovat kohdelleet lasta. Turvallinen malli toteutuu, kun vanhemmat, useimmiten äiti, on lapsen saatavilla, herkkä vastaamaan lapsen tarpeisiin ja reagoi empaat- tisesti lapsen tarpeisiin. Toista kiintymyssuhdemallia Bowlby kutsuu ahdistuneen vastustavaksi, tällöin lapsi on jatkuvasti epävarma siitä, onko hoivaaja saatavilla ja halukas auttamaan. Epävarmuudesta joh- tuen lapsi on altis eroahdistukselle, mikä aiheuttaa takertuvuutta ja estää lapselta tutkivan ja omaehtoisen käytöksen myöhemmin. Välttelevä kiintymyssuhde perustuu lapsen kokemukseen, ettei huolenpito ole saatavilla, vaan lapsi joutuu kokemaan torjutuksi tulemista. Tämä aiheuttaa lapselle pyrkimyksen elää tarvitsematta apua ja rakkautta. (Kuusinen 2000, 6–7 ref. Bowlby 1988b.)

Keinäsen (2013) mukaan uusimmissa tutkimuksissa on havaittu merkittävä yhteys epävakaan persoonallisuuden syntyyn ja turvattoman (insecure) kiintymyssuhteen välillä. Tyypillisimmät turvattomat kiinty- myssuhdetyypit ovat ratkaisematon (unresolved), omiin ajatuksiin vaipunut (preoccupied) ja pelokas (fearful). Keinänen kirjoittaa, ettei kuitenkaan ole yhtä täsmällistä vanhemmuuteen liittyvää tekijää, joka vaikuttaa epävakaan persoonallisuuden kehittymisen, mutta tutkimusten mukaan kasvatustyyli kytkeytyy selvästi epävakaan persoonallisuuden syntyyn. Keskeisiä seikkoja ovat esimerkiksi vanhemmilta saata- van hellyyden puute ja lapsiin kohdentuva inhoava suhtautuminen (Keinänen 2013 ref. Johnson ym.

2006). Myös vanhempien impulsiivisuus ja mielialahäiriö ovat niin ikään yhteydessä tälle häiriölle omi- naisiin piirteisiin (Keinänen 2013 ref. Zanarini ym. 1997).

Fyysiseen väkivaltaan lastaan kohtaan syyllistyvät vanhemmat ovat WHO:n raportin mukaan keskimää- räistä todennäköisemmin nuoria, naimattomia, köyhiä ja työttömiä. Sekä kehitys- että teollisuusmaissa köyhät, nuoret yksinhuoltajaäidit ovat yksi väkivaltaa lapsiaan kohtaan käyttävien riskiryhmä. Persoo- nallisuus ja käyttäytymispiireistä raportti esiin nostaa riskitekijöinä vanhemman väkivaltaisuudessa lastaan kohtaan heikon itsetunnon, huonon itsehillinnän, mielenterveyden ongelmat ja asosiaalisen käyttäy- tymisen. Väkivaltaiset vanhemmat saattavat myös olla huonosti asioista perillä, ja heillä voi olla epärea-

(20)

20

listisia odotuksia lapsen kehityksen etenemisestä. Muita lasten pahoinpitelyyn yhdistettyjä tekijöitä ra- portissa olivat vanhempien nuori ikä, stressi, eristyneisyys, asumisahtaus, päihteiden väärinkäyttö ja köy- hyys. (Krug, Dahlberg, Mercy, Zwi, & Lozano 2005, 86–89.)

Lastensuojelussa kohdattavia tyypillisimpiä riittämättömän äitiyden muotoja ovat lapsen hoidon epäva- kaus sekä kyvyttömyys asettaa lapsen tarpeita etusijalle tai kyvyttömyys vastata niihin (Berg 2008, 41 ref. Kallad 2003). Ellonen, Pösö ja Peltonen (2015) ovat jakaneet lasten kaltoinkohteluun liittyvät palvelut kolmeen luokkaan: Suojelulliset, selvittelevät ja terapeuttiset. Suojelullisilla palveluilla tarkoitetaan niitä toimia, joilla pyitään suojelemaan lasta väkivallalta. Vanhempien asenteisiin, kasvatusmenetelmiin ja psykososiaalistaloudellisiin resursseihin liittyvät toimet ovat Ellosen ym. mukaan välillisesti suojelul- lisia, koska niiden kautta pyritään ehkäisemään tilanteita, joissa väkivaltaa syntyy. Välitöntä suojelua ovat ne lastensuojelun toimenpiteet, joissa lapset sijoitetaan kodin ulkopuolelle tarkoituksena suojata lapsi omilta vanhemmiltaan. Terapeuttisiin palveluihin kuuluvat ne, joissa väkivallan uhreja tai tekijöitä autetaan käsittelemään väkivaltakokemuksia ja toisaalta muuttamaan väkivaltaista käyttäytymistä. Sel- vittelevät palvelut kuuluvat ensisijaisesti poliisille ja oikeuslaitokselle. Näissä selvitetään tapahtunutta väkivaltaa ja määrätään mahdollisia sanktioita. (Mts. 2015, 74.)

Yhteiskuntarakenteiden muututtua, suku ja auttavat kädet voivat olla kaukana toisella paikkakunnalla, omaa lähiverkostoa ei lapsiperheillä välttämättä ole. Suomessa neuvola on paikka, joka kohtaa lähes kaikki lapset ja lapsiperheet. Tämän vuoksi neuvolalla on keskeinen asema lapsiperheiden ongelmien havaitsemisessa. Sosiaalityön näkökulmasta moniammatillinen yhteistyö neuvolan ja laajemmin terveydenhuollon kanssa on äärimmäisen tärkeää. Ennaltaehkäisevät lapsiperhe palvelut ja lastensuojelu ovat merkittävässä asemassa äitien tukemisessa, kun äiti ei jaksa ja hän on väsynyt.

(21)

21

3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUKSELLISET VALINNAT

3.1 Tutkimusmenetelmät ja tutkimuskysymykset

Laadullisen tutkimuksen yksi tärkeä tavoite on tutkimuksen kohteena olevien toimijoiden omien tulkintojen ja oman äänen esiin tuominen, etenkin sellaisten ryhmien, joilla sitä ei perinteisesti ole ollut (Kal- linen, Pirskanen & Rautio 2015, 38). Pro gradu- tutkielmassani tutkin äitien kokemuksia lapsen valvomisesta aiheutuvasta väsymyksestä, sen vaikutuksista ja kerään tietoa tuen tarpeesta sekä suojaavista tekijöistä, jotka auttavat perhettä selviämään tilanteesta. Tutkimuksen avulla pyrin myös kuvaamaan millaiselta todellisuus alkaa äidistä näyttämään ja tuntumaan, kun pieni lapsi herättää jostain syystä useita kertoja yössä pidemmän aikaa tai kun äiti valvoo sairaan lapsen kanssa pidempiä jaksoja. Tarkoitukseni on selvittää tällaisen unenriiston (sleep deprivation) ja siitä syntyvän univajeen osuutta äidinmielialaan, äidin ja lapsen suhteeseen, lapsen kaltoinkohteluun sekä tuoda esiin tilanteeseen liittyviä mahdollisia riskejä. Pyrin selvittämään myös mitkä ovat mahdollisia suojaavia tekijöitä, jotka auttavat äitiä tai per- hettä selviämään tilanteesta. Näen tärkeänä kerätä tietoa siitä, mikä on valvoneiden äitien näkemys tilanteeseen sopivista palveluista eli ”millaiset palvelut koetaan tarpeelliseksi äideille, jotka tukisivat väsy- myksestä toipumista”.

Aihe on hyvin sensitiivinen. Sensitiivinen tapahtuma voidaan määritellä joksikin, jonka tutkittava on kokenut (Kallinen, Pirskanen & Rautio 2015, 15 ref. Hyden 2008). Tutkimuksen kohde ja aihe voivat olla sensitiivisiä tai vain toinen niistä. Tässä tutkimuksessa sekä kohde ja aihe voidaan nähdä sensitiivi- sinä. Kulttuurissamme perhe, parisuhde ja koti ovat hyvin henkilökohtaiseksi miellettyjä aiheita. Tutki- mus kuvaa myös monia tabuina pidettyjä asioita. On hyvä muistaa, että aihe voi olla sensitiivinen myös tutkijalle itselleen, mikä tulee huomioida tutkimusta suunniteltaessa ja sitä tehdessä. (Kallinen, Pirskanen

& Rautio 2015, 16-17.) Näitä asioita olen pohtinut paljon miettiessäni aineiston keräämistä ja aineis- tonanalyysiä tehdessäni. Uupumuksesta selvinneillä ja uupumuksesta kärsivillä äideillä on kuitenkin olemassa arvokasta tietoa, joka voidaan valjastaa tutkimuskäyttöön. Tiedon avulla voimme muovata työ- välineitä ja työkäytäntöjä sekä palveluita, jotka vastaavat uupuneiden äitien tarpeita ja samalla suojaavat

(22)

22

lapsia. Tekemällä äitien uupumisen mukana tulleita synkkiä ajatuksia julkiseksi voimme ryhtyä keskus- telemaan siitä, kuinka suuresta ilmiöstä on todellisuudessa kyse ja ovatko nykyiset ennaltaehkäisevät palvelut riittäviä.

Tutkimuskysymykset ovat seuraavat:

• Kuinka väsymys ilmenee perheen arjessa?

• Mitkä asiat auttoivat äitejä selviämään väsymyksestä (suojaavat tekijät)?

• Millaisia riskejä äidin valvominen tuo lapsen ja äidin kannalta?

• Millaista tai mitä on tarkoituksen mukainen tuki ja apu tilanteessa?

Tutkimuksen aihe ja näkökulma ovat mielestäni ajankohtaisia. Meneillään oleva sote-uudistus painottaa ennaltaehkäisevää ja kokonaisvaltaista tukea ja apua ihmisille, mutta käytännössä näyttää siltä, että palvelut eivät todellisuudessa tavoita valvovia tai väsyneitä äitejä. Tämä tutkimus yhdessä aiemman teorian ja tutkimuksen kanssa tekee näkyväksi äitien ja samalla myös lasten avuntarpeen äidin väsymyksen takia.

Tutkimus haastaa miettimään myös masennuksen ja äitien univajeen aiheuttaman oireiston samankaltai- suutta ja sitä mitä tapahtuu, jos ne sekoitetaan. Toivon, että lisääntyvän tiedon myötä valvovalle äidille mahdollistuu aiempaa paremmat mahdollisuudet saada tarkoituksenmukaisista tukea, ennen kuin äidille ehtii kehittyä valvomisesta johtuvaa masennuksen kaltaista oireistoa ja univajeesta aiheutuvia vakavia mielenterveysongelmia. Nykyiset resurssit lapsiperhepalveluissa ovat riittämättömiä eivätkä pysty tar- joamaan riittävää tukea äideille, jotka valvovat öisin ja silti joutuvat pyörittämään arkea päivisin. On myös mahdollista, että äitien väsymyspuhe on jotain niin yleistä, että suhtaudumme äidin valvomiseen lapsen kanssa, aivan kuin väsymys vain kuuluisi yhtenä osana äitiyteen. Tässä ajatusmallissa jätämme kuitenkin huomioimatta tosiasiat: Terve vastasyntynyt nukkuu yleensä suurimman osan vuorokaudesta.

Lapsi joka on huomattavan itkuinen, tarvitsee todennäköisesti apua. Lapsen itkuisuuden syy tulisi selvit- tää ilman aiheetonta viivytystä, koska lapsen kehityksen ja kasvun kannalta uni on välttämätöntä. On myös tärkeää huomioida laajemmin unenriiston kokonaisvaltaiset vaikutukset äitiin ja sitä kautta myös lapseen ja muuhun perheeseen.

(23)

23 3.2 Aineiston kerääminen

Aineisto on kerätty kirjoituksina äideiltä, jotka ovat kokeneet olevansa oman jaksamisensa äärirajoilla lapsen itkuisuuden tai lapsen kanssa valvomisen vuoksi. Aineisto on kerätty anonyymisti, jotta vastaa- minen olisi mahdollisimman aitoa ja kenenkään ei tarvitsisi huolehtia siitä, että hänet voi tunnistaa vastuksista. Koska sosiaalinen media on osa nykypäivää ja varsin helppo tapa tavoittaa ihmiset ympäri Suo- men, valitsin lähteä hakemaan vastaajia sosiaalisen median avulla Facebookin kautta.

Tutkimuksen kirjoituspyynnössä ei ole määritelty äidin valvomisen määrää tai lapsen itkuisuuden määrää vaan ainoat kriteerit ovat olleet äitiys ja valvomien lapsen itkuisuuden tai hoidon vuoksi sen verran, että vastaaja on kokenut olevansa oman jaksamisensa äärirajoilla. Kirjoituspyynnössä oli kahdeksan suhteellisen avointa kysymystä, johon pyydettiin vastaamaan vapaasti omalla tyylillä. Kysymykset lomakkeessa olivat seuraavat:

1. Kuinka jaksamattomuus näkyi lapsiperheen arjessa?

2. Kuvaa millaisia fyysisiä ja psyykkisiä oireita univaje sinulle aiheutti?

3. Millaisia tunteita tai ajatuksia lapsen itku sinussa herätti?

4. Oliko sinulla tuolloin ajatuksia vahingoittaa itseäsi tai lastasi? Kerro tilanteista.

5. Millaiset asiat auttoivat sinua selviämään tilanteesta?

6. Millaista apua tai tukea sait tuolloin ja ketkä auttoivat?

7. Millaisia omia keinoja sinulla oli helpottaa oloasi?

8. Kun ajattelet omaa jaksamistasi tuolloin, millaista apua tai tukea olisit kaivannut?

Aineiston kerääminen on suoritettu ajalla 8.4.2017- 31.5.2017 laittamalla e-lomake kiertämään sosiaalisen median (Facebookin kautta). Laitoin julkaisun alun perin omalle Facebook -sivulleni ja pyysin tutta- viani ympäri Suomen jakamaan sitä sopiviin ryhmiin ja yhteisöihin, joissa saa julkaista vastaavia julkai- suja. Sosiaalisen median luonteen huomioiden en voinut tarkasti seurata minne sosiaalisen median yh- teisöihin e-lomake lopulta jaettiin. E-lomaketta ja tutkimuspyyntöä on kuitenkin jaettu erilaisissa sosiaalisen median yhteisöissä ja vertaistukiryhmissä. En kuitenkaan lähde identifoimaan tiedossani olevia sosiaalisen median ryhmiä tähän tarkemmin, jotta vastaajat pysyvät täysin anonyymeinä.

(24)

24

Valvoneiden äitien kirjoituksia tuli toukokuun loppuun mennessä 329. Osa kirjoituksista ei tullut e-lomakkeen muodossa vaan ne oli lähetetty suoraan sähköpostiini. Huomioin tutkimuksessani myös nämä, koska niissä oli vastattu e-lomakkeessa olleisiin kysymyksiin ja ne saapuivat määräajan sisällä. Vas- tauksista jätin käsittelemättä 24 kirjoitusta, koska en pitänyt näitä 24 vastausta luotettavina: Neljä vastausta hylkäsin, koska kaikkiin lomakkeen kysymyksiin ei oltu vastattu ja 20 vastausta hylkäsin, koska havaitsin vastauksen olevan täysin identtinen tai lähes identtisiä jonkun toisen vastauksen kanssa. Toi- saalta harkitsin, että olisin voinut ottaa identtisistä vastauksista aina yhden mukaan tutkimukseen, mutta valitsin hyljätä kaikki, koska en voi olla varma oliko kyseessä tietokoneongelma, jossa vastaus oli tal- lentunut useampaan kertaan vai vastaajan tietoinen teko lähettää oma kirjoitus useampaan kertaan. Toi- saalta aineiston määrä oli yllättävän runsas ja rikas, joten 24 kirjoitelman pois jättäminen ei sinänsä vaikuta merkittävällä tavalla tuloksiin. Näin ollen tutkimuksen analyysivaiheeseen mukaan otettuja kirjoituksia on 305 kappaletta. Tekstimuotoon tulostettua tiivistä tekstiä kirjoituksista (riviväli 1) kertyi yh- teensä 173 sivua. Kirjoitusten pituus vaihteli muutamilla tiiviillä lauseella kirjoitetuista vastauksista kah- den sivun mittaisiin kirjoituksiin. Kirjoituksien pituuden keskiarvoksi jää noin puoli arkkia tulostettua tekstiä rivivälillä 1.

Aineistossa ei nouse mitään selvää kysymystä esiin, mihin vastaajat olisivat vastanneet eniten, mutta sisällöstä huomaa, että varsin monet kuvaavat hyvin yksityiskohtaisesti omia tunteitaan ja ajatuksiaan valvomisesta johtuvan väsymyksen aikaan tai lapsen itkun aikaan. Lapsen itkuun liittyviä tunteita kysyttiin myös e-lomakkeessa. Monet vastaajat myös tuovat esiin viranomaisten kommentteja ja reagointita- poja tilanteeseen, vaikka niistä ei ollut erillistä kysymystä lomakkeessa. Samalla tapaa äidit kirjoittavat parisuhteesta ja sen muutoksista sekä vaikutuksesta tilanteeseen yllättävän paljon, vaikkakaan siitä ei erikseen kysytty.

Joukkoon mahtuu kirjoituksia, joissa on vastattu muutamilla lauseilla annettuihin kysymyksiin sekä kirjoituksia, joissa on pohdittu erittäin analyyttisesti ja jäsennellysti omaa ja perheen tilannetta valvovana äitinä. Kysymykseen, jossa kysyttiin itsen tai lapsen vahingoittamisajatuksesta, on vastattu hyvin erita- soisesti, jos vastaajalla oli ollut tai oli näitä ajatuksia. Osassa vastauksissa on todettu vain lyhyesti näitä ajatuksia olleen, mutta äidit eivät ole avanneet tarkemmin edes sitä kohdistuiko ajatukset lapseen vai itseen. Toisaalta joihinkin on kirjoitettu, ettei näistä ajatuksista puhuttu silloin (lapsen kanssa valvomisen

(25)

25

aikaan), eikä niistä kerrota myöskään nyt. Toiset äidit taas ovat kuvanneet tunteitaan, tekojaan ja ajatuksiaan hyvin yksityiskohtaisesti.

3.3 Aineiston analyysi

Sisällönanalyysissä aineistoa tarkastellaan eritellen aineisto teema kerrallaan yhtäläisyyksiä ja eroja etsien ja tiivistäen. Sisällönanalyysi on tekstianalyysia, jossa tarkastellaan jo valmiiksi tekstimuotoisia tai sellaiseksi muutettuja aineistoja. Tutkittavat tekstit tässä pro gradu tutkielmassa ovat valvovien äitien kirjoituksia. Sisällönanalyysillä muodostetaan tutkittavasta ilmiöstä tiivistetty kuvaus. (Tuomi & Sara- järvi 2002, 105.) Kuvauksen avulla tulokset voidaan kytkeä ilmiön laajempaan kontekstiin. Laadullisessa sisällönanalyysissa tutkimuksessa käytettävä aineisto pirstotaan aluksi pieniin osiin, käsitteellistetään ja lopuksi järjestetään uudelleen uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Sisällönanalyysi voidaan tehdä aineisto- lähtöisesti, teoriaohjaavasti tai teorialähtöisesti, aineistolähtöistä kutsutaan induktiiviseksi ja teorialäh- töistä deduktiiviseksi. Erona näissä suuntauksissa on analyysin ja luokittelun perustuminen joko aineis- toon tai valmiiseen teoreettiseen viitekehykseen. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 109-110.) Tässä tutkimuksessa pääpaino on aineistossa, eli teoriaa olen lähtenyt miettimään ja sovittelemaan aineisto lähtökohtana.

Tällaisessa induktiivisessa tutkimuksessa lähtökohtana ei ole siis yksittäisen teorian testaus, vaan kerätty aineisto määrittää mikä on tärkeää ja olennaista. Vaikka tutkimus on laadullinen, olen käyttänyt sisäl- lönanalyysin tukena myös hieman sisällönerittelyä voidakseni ilmaista ilmiöiden esiintymistä myös nu- meraalisesti. Tämä on tapahtunut laskemalla erilaisien ilmauksien esiintymistä teksteissä.

Laadullisen aineiston käsittely perustuu loogiseen päättelyyn ja tulkintaan. Tätä varten aineisto ensin hajotetaan osiin, käsitteellistetään ja koodataan uudestaan loogiseksi kokonaisuudeksi. Seitamaa-Hakka- rainen (2014) toteaa, että kvalitatiivisen aineiston analyysissä ei ole olemassa vain yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä luokittelukategorioita eikä eri aineistoihin tehdyt luokittelujärjestelmät sovi toisenlaiseen ai- neistoon.Aineistolähtöinen analyysi aloitetaan aineiston lukemisella ja sisältöön perehtymisellä. Tämän jälkeen aineistosta etsitään pelkistettyjä ilmauksia esimerkiksi alleviivaamalla ne tekstistä, tämän jälkeen pelkistetyt ilmaukset listataan. Seuraavaksi pelkistetyistä ilmauksista aletaan etsiä samankaltaisuuksia ja erilaisuuksia, minkä jälkeen ilmaisut yhdistetään ja muodostetaan alaluokkia. Tämän jälkeen alaluokat yhdistetään ja muodostetaan yläluokat. Lopulta yläluokat yhdistetään ja muodostetaan kokoava käsite.

(Tuomi & Sarajärvi 2002, 111.)

(26)

26

Howard Becker (1997) kritisoi teoksessaan Tricks of the trade yhteiskuntatieteilijöiden tapaa nostaa teoria keskiöön. Becker näkee teorian pikemminkin kokoelmana temppuja sekä ajattelutapoja, jotka auttavat tutkijoita kohtaamaan konkreettisia tutkimusongelmia. (Becker 1997, 2–6.) Tämä ehkä siksi, että abst- raktin teorian ja tosi elämän välillä on todellisuudessa iso ero. Tämä on myös syy, miksi olen työssäni valinnut lähteä liikkeelle aineistolähtöisesti ja nostanut esiin niitä käsitteitä ja teoreettisia näkökulmia, jotka aineiston perusteella voidaan liittää tai liittyvät tähän ilmiöön. Olen siis tässä työssä avannut lä- hinnä keskeisiä käsitteitä ja esitellyt, kuinka jotkut teoriat voidaan liittää tähän ilmiöön. Tämän vuoksi työn varsinainen teoria osuus jää hieman totuttua lyhyemmäksi siirtäen painopistettä aineiston analyysiin ja johtopäätöksiin, jossa kuljetan olemassa olevaa teoriaa sekä tutkimustietoa mukana.

Valvoneiden äitien kirjoituksia tuli alun perin 329 kappaletta. Analyysia varten koodasin aluksi kaikki kirjoitelmat kirjain-numero yhdistelmillä vastaaja (V) ja numeroin 4–332 silmäillen tekstit alustavasti läpi. Koodaus numerointi alkaa vasta numerosta 4, koska lomakkeisiin tallentui epähuomiossa myös kolme kappaletta harjoitusvastaajien testauksia numeroin 1–3. Kuten aiemmin mainitsin, tarkemman lu- kemisen jälkeen hylkäsin 24 kirjoitusta epäluetettavina, joten lopulliseen analyysiin päätyi mukaan 305 kirjoitusta.

Analyysin aluksi luin tekstit useamman kerran läpi ja kirjoittelin itselleni ylös mielikuvia ja vaikutelmia, samalla poimin pois keskeneräisenä tallennetut vastaukset sekä keskenään identtiset vastaukset. Kaikkia identtisiä vastauksia en löytänyt ensimmäisillä lukukerroilla vaan niiden huomaaminen vaati aineiston osittaista ulkoa muistamista sekä muistiinpanojen tarkistusta (tuttujen ilmaisujen tunnistamista), jotta kykenin havaitsemaan identtisiä tekstejä niinkin runsaasta tekstimäärästä. Karsittuani aineiston aloin lukea kirjoituksia etsien kirjoitusten pelkistettyjä ilmauksia liittyen johonkin tiettyyn laajempaan kategori- aan (esim. valvominen). Tämän jälkeen aineistosta nousseita ilmauksia on lähdetty luokittelemaan yksi kerrallaan alaluokkiin. Esimerkiksi lapsiin kohdistuvissa väkivaltaisissa ajatuksissa oli löydettävissä kaksi alaluokkaa: ajatuksen tasolla olevaan ja todelliseen kaltoinkohteluun. Tämän jälkeen todellinen kaltoinkohtelu on koodattu teksteihin fyysisenä ja emotionaalisena kaltoinkohteluna. Koodauksen olen tehnyt käsin koodaamalla tekstejä erivärillä tehden koko ajan muistiinpanoja ja taulukoiden raakaversi- oita. Koodauksen jälkeen olen lähtenyt etsimään eroja ja yhtäläisyyksiä tiivistäen olennaisin tieto. Tämän jälkeen alaluokista on muodostettu yläluokka lasten kaltoinkohtelu.

(27)

27

Äitien itsensä vahingoittamisajatusten suhteen olen edennyt hieman päinvastoin, koska yläluokat näkyi- vät teksteistä suhteellisen selvästi: itsemurha-ajatukset, laajennetut itsemurhat ja itsensä vahingoittaminen muuten. Tämän jälkeen itsemurhakategoria on jaettu alaluokkiin äitien todelliseen itsemurhan har- kintaan ja ajatuksella leikkimiseen, jossa kirjoittaja ei vaikuta harkinneen sitä vakavissaan. Itsensä va- hingoittamisen tavoista taas on taas etsitty yhtäläisyyksiä ja eroja ja jaettu ilmaukset omiin alaluokkiin teon päämäärän kautta: itsensä vahingoittaminen purkaakseen pahaa oloa, itsensä vahingoittaminen lapsen asemasta sekä itsensä loukkaaminen, jotta äiti saisi apua. Näin yksittäisistä vastuksista on pikkuhiljaa tehty tulkintaa ja yleistyksiä. Valvomisen oireet taas olen ensin luetteloinut, jakanut sitten ryhmiin fyy- siset ja psyykkiset sekä karkeasti muut. Tämän jälkeen ryhmistä on katsottu yleisimmin mainitut, josta on tehty ns. oirekuvausta millaisia oireita valvova äiti yleisemmin kokee.

Äidin oloa helpottavat tai tilannetta helpottavat keinot, olen aluksi jaotellut ryhmiin äidin toimintatavan perusteella, kuten: Tilanteesta poistuminen, ajattelutapa, rukous, syöminen, hylkäämisajatukset, ei mi- tään jne. Tämän jälkeen teksteistä on lähdetty etsimään eroja ja yhtäläisyyksiä sekä pohdittu teon merki- tyksiä, jolloin havaittu, että näitä omia selviytymiskeinoja (coping) äidit ovat on käyttäneet kahteen asi- aan; Toinen coping- keino on auttanut äitiä ns. akuutissa tilanteessa rauhoittumaan tai suojannut lasta sekä toinen tapa käyttää coping-keinoja on ollut enemminkin äitien käytössä voimaannuttamaan itseä pidemmällä tähtäimellä.

”Väsymys ja arki” -teemaa olen lähestynyt etsimällä erilasia teemoja, jossa väsymys näkyy ilmaisujen perusteella ja jakanut ne karkeisiin alaluokkiin: kotityöt, lapsen hoito, parisuhde, mieliala, kodin ilma- piiri, tapa reagoida, eristäytyminen, toimintakyky jne. Tämän jälkeen teksteistä on eri kategoria kerrallaan etsitty myös hieman diskurssianalyysimaisesti myös erilaisia merkityksiä ja vaikutuksia. Esimer- kiksi parisuhteen merkitys tukevana ja kuormittavana elementtinä sekä vaikutus lapsiin. Sitten näitä luo- kitteluja on vertailtu kategoria kerrallaan etsien yleisimpiä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia ja tehden tällä tapaa tiivistelmiä ja yleistyksiä valvovan äidin arjesta. Yleistyksien avulla on pyritty kuvailemaan valvovan äidin arkea.

Valvovan äidin tukemista olen lähestynyt tarkastelemalla kirjoituksia etsien, millaista apua vastaajat olisivat kaivanneet tai minkä vastaajat kokivat hyvin kielteisenä tai ei-toimivana. Ilmaukset olen pelkistänyt

(28)

28

ja luetteloinut ne karkeasti (siivousapu, uniohjaaja, lastenhoito, parisuhdeterapia, tosiaan ottaminen, pal- velunohjaus lapsen sairauden diagnosoinnin nopeus, univajeen vaikutuksista keskustelu, jne. Näitä olen taulukoinut erilaisiin alustaviin teemoihin: konkreettinen apu, keskusteluapu, asenteet ja karkeasti muut), joista olen muodostanut tiiviimpiä alaluokkia, jotka on lopuksi koottu yläkäsitteen ”tuen kehittäminen”

alle tehden yleistyksiä ja yhteenvetoa.

Tämän jälkeen olen lähtenyt vielä lukemaan aineistoa uudestaan ajatellen mistä äidit ei kirjoita ja mistä he kirjoittavat, vaikka en kysynyt. Keskeisiksi kysymättömiksi teemoiksi aineistosta nousi pettymys apuun, lasten diagnoosit, valvomisen (traumatisoiva?) vaikutus sekä parisuhde. Näitä olen lähtenyt ana- lysoimaan yksi kerrallaan miettien miten nämä asiat ovat vaikuttaneet perheen tilanteeseen ja mikä tekee niistä niin tärkeitä, että moni äiti tuo ne esiin, vaikka niistä ei kysytty. Näistä asioita tuon esiin vahvasti myös analyysin erivaiheissa, koska nämä ovat asioita, jotka ovat tärkeitä äideille, jotka valvovat lapsensa kanssa. Tarkoitus oli nimenomaan tuoda näiden kokemus asiantuntijoiden ääni kuuluviin. Mistä äidit eivät kirjoita tai mitä kirjoituksissa esiintyy hyvin vähän, on positiivisuus ja toivo. Vaikka valvomisesta olisi jo monta vuotta takana, tavasta kirjoittaa kuultaa erittäin monissa kirjoituksissa epätoivo, ahdistus, pettymys ja sanoitettukin katkeruus. Kaikki äidit eivät myös avaa itsetuhoisuuteen tai lapsenkaltoinkoh- teluun liittyviä asioita, vaikka kirjoittavat näitä ajatuksia itsensä tai lapsen vahingoittamisesta olleen Työn isoiksi yläluokiksi muodostui näin valvovan äidin arki, valvomisen oireet, lasten kaltoinkohtelu, äitien itsetuhoajatukset, coping-keinot, laajennettu itsemurha sekä tuki. Lopuksi olen muodostanut koko aineistosta yhteenvetomaisesti kokoavan käsitteen, ”valvovan äidin oireyhtymä”, joka pitää sisällään koko ilmiön aina oireista tarkoituksenmukaiseen tukeen saakka. Kirjoitusten runsaus osaltaan vahvistaa ilmiön ”valvova äiti” olemassa oloa. Ilmiöön kietoutuu elementtejä, käsitteitä ja teoriaa monelta eri tie- teenalalta. Ilmiön moninaisuuden vuoksi ei ole olemassa yhtä valmista teoriaa, joka selittäsi ilmiön, mutta on olemassa teorioita ja tutkimusta, jotka selittävät osaltaan ilmiöön liittyviä osa-alueita tai teki- jöitä.

3.4 Eettinen pohdinta

Tutkimuksen aihe on hyvin intiimi ja tunteita herättävä. Aihe liikkuu juuri yksityisen ja julkisen rajapin- nalla, siinä missä yksityisestä tulee julkista. Tutkimuksen käsittelemät asiat ovat osin tabuja tai tabuna

(29)

29

pidettyjä. Kirjoituksissa käydään läpi ns. kiellettyjä tunteita ja synkkiäkin ajatuksia, niitä joita ei ole kulttuurissamme sopivaa sanoa ääneen. Suuri kiitos kuuluu näille rohkeille äideille, jotka ymmärsivät tutkimuksen tärkeyden ja antoivat äänen valvovalle äidille. Kirjoituksia on ollut koskettavaa lukea, välillä jopa vaikeaa. Kirjoituksista on huokunut väsymys, epätoivo, pelko sekoamisesta, suuri huoli lapsesta ja omasta jaksamisesta sekä myöskin pettymys ihmisiä kohtaan, jotka eivät auta, vaikka näkevät tilanteen.

Kaikista kirjoituksista, myös kaikista synkimmistä, on paistanut kirkkaasti läpi myös äidin rakkaus.

Kirjoitukset ovat tulleet täysin anonyymisti, joten edes minä en voi tunnistaa kirjoittajaa, ellei hän ole itse kirjoittanut omia yhteystietojaan niihin. Valitettavasti muutama äiti ei ole (vielä) kirjoittaessaan valvomisesta selvinnyt äiti, vaan muutamalla tilanne on vielä akuutisti päällä. Tämä on herättänyt minussa erittäin suurta huolta perheen tilanteesta ja vilpittömän toiveen, että joku huomaa näiden äitien tilanteen ja järjestää apua. Mietin analyysiä aloittaessani, että otanko näiden äitien kirjoituksia mukaan tutkimukseen, mutta jos he olivat vastanneet jollain tapaa kysymyksiin, päädyin ottamaan vastaukset mukaan.

Näistä kirjoituksista saa selvän kuvan tilanteen herättämästä epätoivosta. Työhöni olen valinnut analyysin tueksi suoria lainauksia äitien kirjoituksista. Näistä ”näytepaloista” olen korjannut näkyvimmät kir- joitusvirheet luettavuuden parantamiseksi ja laittanut joihinkin kohtiin puuttuvia välimerkkejä. Jotta kir- joittajat eivät varmasti ole tunnistettavissa, olen jättänyt lainauksista pois paikkakuntia tilanteessa, joissa kirjoittaja puhuu jonkun tietyn paikkakunnan neuvolasta tai sairaalasta sekä olen jättänyt joistain lainauksista pois kirjoittajan ikää tai puolison ammattia koskevia tietoja. Muutoin lainaukset ovat alkupe- räisessä muodossaan.

Laadullisen tutkimuksen luotettavuutta parantaa tutkijan tarkka selostus tutkimuksen toteuttamisesta kai- kissa tutkimuksen vaiheissa (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 1997, 217). Itse näen tärkeänä tiedostaa myös Howard Beckerin (1997) näkemyksen, jonka mukaan tutkijat ottavat aina jollain tapaa kantaa tutkimusta tehdessään: aihe valitaan jostain syystä, metodologiset valinnat ovat tutkijan tekemiä. Kun mietitään laadullisen aineiston analyysiä, niin siihen mitä näemme aineistossa vaikuttaa väistämättä omat kokemuk- semme ja näkemyksemme, kenties myös ennakko-oletuksemme. Jotta tutkimus olisi tieteellistä, tutkijan on tiedostettava tutkimusta suunnitellessaan ja tehdessään ne syyt, miksi hän tekee tietyt valinnat. Tutki- jan on oltava perillä omista arvoistaan, motiiveistaan ehkä jopa poliittisista näkemyksistään, koska ne vaikuttavat valintojen taustalla ja myös siinä mitä näemme aineistossa. Jo se, mitä haluamme tutkia, kertoo jotain tutkijasta itsestään. (Becker 1997.) Tämän vuoksi näen sopivana ja eettisesti oikeana tässä