Laura Koskinen & Senja Salonen
”Äiti ja isä! Aina äiti ja isä! Miksi puhutaan vain äidistä ja isästä!”
Aapisten perheet 1990-2010 -luvuilla
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta
Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma Maaliskuu 2018
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty
Filosofinen tiedekunta
Osasto – School
Soveltava kasvatustiede ja luokanopettajakoulutus
Tekijät – Author
Laura Sofia Koskinen & Senja Matilda Salonen
Työn nimi – Title
”Äiti ja isä! Aina äiti ja isä! Miksi puhutaan vain äidistä ja isästä!” Aapisten perheet 1990- 2010 -luvuilla
Pääaine – Main subject
Kasvatustiede
Työn laji – Subject
Pro gradu -tutkielma Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma
Päivämäärä – date
28.3.2018
Sivumäärä – Number of pages
103 s.
x
Tiivistelmä – Abstract
Tässä tutkielmassa tarkastellaan perhemuotojen esiintymistä vuosikymmenittäin 1990- 2010 -lukujen aapissarjoissa. Tutkielmassa tarkastelun kohteena ovat aapissarjojen tekstit ja kuvat. Teoreettisen tarkastelun lähtökohtana ovat erilaiset perhemuodot ja aapinen oppikirjana. Teoreettinen viitekehys rakentuu perhemuotojen käsitteiden ympärille sen avatessa yleisimpiä perhemuotoja sekä lapsen käsityksiä niistä. Lisäksi teoreettinen viitekehys käsittelee oppikirjaa painottuen aapiskirjaan, käsitellen sen merkityksellisyyttä arvojen ja asenteiden välittäjänä. Aapinen kuvastaa aikansa yleiskulttuuria. Teoreettisesta tarkastelusta nousee esiin perheen käsitteen monimuotoisuus, jolla tarkoitetaan erilaisia käsityksiä perhemuodoista. Yleisin perhemuoto on edelleen heteroseksuaalinen ydinperhe muiden perhemuotojen yleistyessä koko ajan.
Tutkimuskysymyksenä on, mitä perhemuotoja 1990-2010 -lukujen aapisissa on ja millaisen käsityksen nämä aapiset muodostavat perheestä. 1990- ja 2000-lukujen aapissarjoissa esiintyy heteroseksuaalisia ydinperheitä kaksi kummallakin vuosikymmenellä, ja 2010-luvulla neljä. Adoptioperheitä on 1990-luvulla yksi ja 2000- luvulla yksi. Tutkielmassa päädytään toisen tutkimuskysymyksen osalta samaan tulokseen aiempien tutkimusten kanssa siitä, millaisen käsityksen aapinen perheestä välittää;
lämpimän, tiiviin ja turvallisen. Sen sijaan todetaan, että 2010-luvun aapissarjat eivät kuvasta yhteiskunnan todellista rakennetta perhemuotojen osalta. Keskeiseksi kysymykseksi jää, millä tavoin lapsi muodostaa käsityksiä omasta perheestään sekä oppii arvostamaan ja ymmärtämään toisenlaisia perhemuotoja, jos asioita ei tuoda esille eikä niistä puhuta.
Tänä päivänä luokassa on lapsia monenlaisista perheistä, jolloin aapisen perheiden kautta perheiden moninaisuuteen tutustuminen olisi luonnollinen tapa. Tutkielma tarjoaa jatkotutkimusta varten ehdotuksen eri perhemuodoista tulevien lasten kokemuksista aapisten perheistä.
Avainsanat: aapinen, aapistutkimus, oppikirjatutkimus, perhemuoto, heteroseksuaalinen ydinperhe
Tiedekunta – Faculty
Faculty of Philosophy
Osasto – School
School of Applied Educational Science and Teacher Education
Tekijät – Author
Laura Sofia Koskinen & Senja Matilda Salonen
Työn nimi – Title
”Mom and dad! It is always about mom and dad! Why are we talking only about mom and dad!” How families are presented in ABC-books during 1990-2010
Pääaine – Main subject
Educational sciences
Työn laji – Subject
Master`s thesis Minor thesis Bachelor`s thesis Subject study thesis
Päivämäärä – date
28.3.2018
Sivumäärä – Number of pages
103 p.
x
Tiivistelmä – Abstract
This Master’s thesis observes the way how families are presented in early elementary pupils alphabet book series from 1990’s to 2010’s. Examination is based on alphabet book series’ texts and pictures. The basis for theoretical examination were different family forms and alphabet book as a textbook. Theoretical frame of reference consists around concepts of family forms as those clarify the most common family forms and how children understands them. Theoretical examination proves that family as a term is diverse. The most common form of family is heterosexual nuclear family, but other family forms are becoming more common.
The main question of the examination is what kind of family forms there exists in alphabet books and teacher manuals from 1990’s to 2010’s and what kind of perception those books creates of family. In 1990’s and 2000’s alphabet book series there are two nuclear families in both decades and in 2010 there is four. Adoptive families are represented once in both 1990’s and 2000’s. We came in to a conclusion which does not make a difference compared to other similar studies. The conclusion is that alphabet books provides warm, close and safe view of families. Though, we note that alphabet books in 2010’s does not reflect the real structure of society considering family forms. We see a riddle in the way how children construct their perception of families and how they learn to appreciate and understand different family forms, especially if the discussion of the subject is minimal.
Today there are different children from diverse families. Alphabet books could be a natural way to introduce the diversity of families to children. This Master’s thesis offers a suggestion to further research which could elaborate children’s experiences of alphabet books’ families.
Keywords: alphabet book, research of alphabet book, textbook research, family form, heterosexual nuclear family
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 1
2 OPPIKIRJA JA LASTENKIRJALLISUUS ... 4
2.1 Suomalaisen oppikirjan historia ... 4
2.2 Lastenkirjallisuuden historia ... 5
2.3 Kertomusten ja kuvien merkitys lapselle ... 6
2.4 Sukupuoli ja perhekäsitykset lastenkirjallisuudessa ... 8
3 AAPINEN ... 11
3.1 Aapinen ennen ja nyt – arvot ja asenteet ... 11
3.2 Aapinen ja opetussuunnitelma ... 12
3.3 Perhe ja yhteiskunta aapisessa ... 13
3.4 Perheitä käsittelevä tutkimus suomalaisista aapisista ... 15
4 PERHE JA SEN MUODOT... 17
4.1 Perhe käsitteenä ... 17
4.2 Perhe ennen ja nyt – perheen historia ... 20
4.3 Perhemuotojen moninaisuus ... 21
4.3.1 Heteroseksuaalinen ydinperhe ... 23
4.3.2 Yksinhuoltajaperhe ... 24
4.3.3 Uusperhe ... 25
4.3.4 Sateenkaariperhe ... 27
4.3.5 Adoptioperhe ... 28
5 TUTKIMUSKYSYMYKSET ... 30
6 TUTKIMUKSEN EMPIIRINEN TOTEUTUS JA MENETELMÄT ... 31
6.1 Tutkimusaineisto ... 31
6.1.1 1990-luvun aapiset ... 34
6.1.3 2010-luvun aapiset ... 37
6.2 Kvalitatiivinen tutkimus ja sisällönanalyysi ... 37
6.2.1 Analyysiprosessin kuvaus ... 40
7 TULOKSET ... 44
7.1 Perheet 1990-luvulla ... 44
7.1.1 Aapisten Aapinen ... 45
7.1.2 Iloinen aapinen ... 49
7.1.3 Muut perhekontekstiin liittyvät havainnot 1990-lukujen aapisista ... 52
7.2 1990-luvun aapisten perhemuodot ... 53
7.3 Perheet 2000-luvulla ... 56
7.3.1 Kirjakuja ... 56
7.3.2 Tammen kultainen aapinen ... 59
7.3.3 Muut perhekontekstiin liittyvät havainnot 2000-luvun aapisista ... 63
7.4 2000-luvun aapisten perhemuodot ... 64
7.5 Perheet 2010-luvulla ... 65
7.5.1 Seikkailujen aapinen ... 65
7.5.2 Taikamaan aapinen... 70
7.5.3 Muut perhekontekstiin liittyvät havainnot 2010-luvun aapisista ... 73
7.6 2010-luvun aapisten perhemuodot ... 73
7.7 Eri vuosikymmenten perhemuotojen tarkastelua ja vertailua ... 75
8 POHDINTA ... 82
8.1 Tutkimuksen tulosten pohdintaa... 82
8.2 Tulosten luotettavuus ... 85
8.3 Tulosten merkitys ... 85
LÄHTEET ... 88
1 JOHDANTO
Oman koulupolkumme alkutaipaleelta muistamme juuri aapisen; muistamme sen hetken, kun saimme sen, muistamme Onnin ja Ennin, muistamme lauluja. Aapinen merkitsi meille myös suurta ylpeyden aihetta – se otettiin jopa ensimmäisen luokan koulukuvaan mukaan.
Otimme aapisen hahmoista mallia ja leikimme samoja leikkejä mitä aapisen hahmot leikkivät. Asiaa nyt pohdittuamme huomaamme, kuinka merkityksellinen ensimmäinen – ikioma – aapinen on. (vrt. Kurronen & Lähteenmäki 2012; Lerkkanen 2015.)
Aapiset lasten kirjallisuudessa opettavat lapsille erilaisten ihmisten elämästä, ja opettajien on ensiarvoisen tärkeää pohtia, mitä kirjoja valitsee opetukseen niiden välittämien moraalisten ihanteiden näkökulmista. Myös aapisten kustantajat ovat vastuullisessa asemassa, sillä he päättävät mitä aapissarjoja opettajille tarjotaan valittavaksi. Esimerkiksi Koski (2001, 10) on pohtinut, miten aapinen elää nykymaailmassa ja minkälaisia moraalisia ihanteita, ajatuksia hyvästä maailmasta, se lapsille välittää. Aapisen ja muiden lapselle tuttujen kirjojen kertomukset antavat lapselle erilaisia malleja, joiden kautta lapsi muodostaa käsityksiä oikeista ja vääristä toimintamalleista sekä hyvästä ja pahasta. (Palmu 1992;
Kovanen 2014.)
Sen sijaan ihmisten käsitykset perheen määrittymisestä eroavat oletettavasti jonkin verran siinä, ketkä yksilö kokee kuuluvaksi omaan perheeseen (Castrén 2009, 13). Kuten Yesilova (2009) toteaa, on todennäköistä, että nämä käsitykset muodostuvat paljon opittujen arvojen, saadun kasvatuksen sekä kulttuurin pohjalta. Perhettä pidetään tärkeänä ja tuttuna, jonka vuoksi se onkin haastava tutkimuskohde perhetutkijoiden silmissä (Jallinoja, Hurme &
Jokinen 2014, 7). Perheet kohtaavat odottamattomia muutoksia, jotka muuttavat perhettä tai määritelmää perheen käsitteestä. Perheet hajoavat ja niitä perustetaan uudelleen. Perheen muodostumiselle ei ole määritelty yhteisiä kriteereitä – toisin sanoen oma perhe voi muodostua omien näkemyksien mukaan täysin eri tavoin (emt. 7). Näin ollen voidaan todeta, että käsitteenä perhe ei ole yksiselitteinen. Tässä tutkielmassa ensisijaisena kiinnostuksen kohteena on, millaisia perheitä aapissarjat esittelevät lapsille. Sen lisäksi tutkitaan myös aapisen välittämää kuvaa perheestä.
Yksi tutkimuksemme aiheen valintaa ohjaava tekijä on julkinen keskustelu tasa-arvoisen kohtelun esiintymisestä koulumaailmassa. Tässä tutkielmassa tarkastelemme tätä asiaa perheiden moninaisuuden esiintymisenä aapissarjoissa. Nykypäivän lapsien vanhemmat elivät oman lapsuuden ja nuoruuden vahvasti ydinperhekulttuurin keskellä toisin kuin heidän omat lapsensa nyt. Tänä päivänä lapset tulevat monista erilaisista perheympäristöistä ja oma perhe voi näyttäytyä eri lapselle hyvinkin erilaisena. Nämä lapset luovat toiminnallaan kulttuuria moninaisissa perhesuhteissa elämiselle nyt ja tulevaisuudessa. (Ritala-Koskinen 2003, 134.) Kuten Castrén (2009) toteaa, ihmisten käsityksistä ei tule ilmi perheiden moninaistuminen. Näin ollen myöskään perhemuotoja ei voi enää rehellisellä tavalla kuvata ottamatta huomioon uusperheitä, yksinhuoltajaperheitä, eroperheitä sekä samaa sukupuolta olevien mies- ja naisparien muodostamia perheitä (emt. 10). Tämän lisäksi myös adoptioperheet ovat yleistyneet 1990-luvulta lähtien (Parviainen 2003; Koskinen, Sarkkinen
& Svala 2014). Erilaisia perheitä kuvataan nykyään erilaisissa televisio-ohjelmissa, elämänkerroissa sekä sosiaalisessa mediassa ja niitä on mahdollista havaita myös katukuvissa ja arkielämässä. Kaikki edellä mainitut seikat auttavat vakiinnuttamaan moninaisen perheen käsitettä sekä luomaan kuvaa sen arkipäiväisyydestä.
Tämän lisäksi tämän tutkielman aihe on kiinnostava aapistutkimuksen näkökulmasta.
Aapisten didaktisten ulottuvuuksien lisäksi aapisista on tutkittu myös sen luonnetta
aikakauden stereotypioita, maailmankuvaa ja poliittista ideologiaa välittävänä kirjana sekä sitä, miten se kuvaa aikakautensa ongelmia ja sukupolvea (esim. Kotkanheimo 1989).
Aapisen kautta lapsi oppii uusia asioita ja merkityksiä ympäristöstään (Kazakova 2017, 79).
Aapinen nähdään muun muassa asenteiden, mallien ja tiedon rakentajana ja näin ollen rakentavat lapselle yhteiskunnassa toimimisen mallia (Palmu 1992, 301; Kovanen 2014, 8- 9, 17-19, 105-109). Palmu näkee aapisen olevan myös symbolinen merkitys koulunkäynnin aloittamiselle sen ollessa oppilaan ensimmäinen kirja. Vaikka aapinen on oikea kirja ja sen oletetaan sisältävän oikeaa tietoa, on se kuitenkin satukirjamainen. Aapisen kuvat ja tekstit luovat esiintyville hahmoille erilaisia merkityksiä tarinoissa ja kuvissa. Nämä merkitykset aapisen lukija puolestaan käsittelee omasta kokemusmaailmastaan käsin. Kirjan hahmot edustavat suurempaa joukkoa – ne eivät ole vain "Onni ja Enni". (emt. 301- 303.) Tutkimuksessamme haluammekin selvittää, millaisia perheitä aapiset merkityksellisinä kirjoina esittelevät lapsille. Haluamme selvittää, tukevatko aapiset perhemuodoissa tapahtuneita muutoksia ja näin ollen, kuvastaako aapinen perhemuotojen osalta yhä edelleen ympäröivää kulttuuria kuten aiemmin on todettu olevan (Kotkanheimo 1989; Palmu 1992; Koski 2001; Kovanen 2014).
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää mitä eri perhemuotoja 1990-2010 -lukujen aapiskirjoissa ja niiden opettajan oppaissa on, sekä millainen kuva näistä perheistä välittyy lukijalle. Kiinnostavaa on, nähdäänkö aapisessa tietyt perhemuodot esimerkiksi suotuisimpina ja esimerkillisempinä kuin toiset perhemuodot. Tässä tutkimuksessa aapiskirjasta puhuttaessa tarkoitetaan lapsilla olevaa aapista. Opettajan oppaat ovat opettajien käytössä olevia kirjoja, joista opettaja voi halutessaan ottaa opetukseensa vinkkejä ja ideoita. Nämä oppaat sisältävät myös aapiskirjan tarinoihin liittyviä kehyskertomuksia, jotka vievät aapissarjan tarinaa eteenpäin. Aapissarjalla tässä tutkimuksessa tarkoitamme saman sarjan aapiskirjaa ja opettajan opasta tai oppaita. Nämä kirjat yhdessä tukevat aapisten käyttöä ja soveltamista opetuksessa. Tässä tutkielmassa pelkästä aapisesta puhuttaessa tarkoitetaan aapista yleisenä ilmiönä ja oppikirjana.
2 OPPIKIRJA JA LASTENKIRJALLISUUS
Tässä luvussa käsitellään oppikirjaa ja kirjallisuutta eri näkökulmista. Luku esittelee oppikirjan ja lastenkirjallisuuden historiaa ja kehitystä vuosisatojen saatossa. Lisäksi tässä kappaleessa tuodaan esille satujen ja tarinoiden merkitys lapselle sekä se, miten sukupuoli esittäytyy lastenkirjallisuudessa. Kappaleessa käsitellään myös kuvan merkitystä oppikirjan osana ja sitä, miten kuvat ovat oppikirjoissa kehittyneet.
2.1 Suomalaisen oppikirjan historia
Ensimmäiset oppikirjat painettiin 1900-luvun alkupuolella. Oppikirjat, kuten aapinen, ovat merkittäviä monella tavalla, mutta erityisesti siitä syystä, että ne ovat ainoita kirjoja, joita jokainen suomalainen lukee. Voidaan todeta, että niiden sisällöllä on vaikutuksia pitkälle elämään vaikuttaen samalla myös yhteiskunnan rakentumiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että oppikirjat ovat merkittävässä asemassa vieden hyviä arvoja ja uutta tietoa eteenpäin (Hiidenmaa, Löytönen & Ruuska 2017, 7-8). Ennen oppikirjoja kansakouluissa opetettiin katekismuksesta ja erilaisista uskonnollisista kirjoista. Ne eivät kuitenkaan olleet riittäviä enää vuonna 1863 uudessa kansakoulussa, kun koulutus siirtyi kirkolta maallisille.
Lukutaitoa ja yleissivistystä varten tarvittiin koululaitoksen tarpeeseen sopivia kirjoja, joita
ryhtyivät tekemään yliopistoissa ja opettajaseminaareissa työskennelleet henkilöt. Yleinen oppivelvollisuus säädettiin vuonna 1921 ja sen myötä kirjoja tarvittiin lisää. 1970-luvulla tuli seuraava suuri muutos, kun siirryttiin yhtenäiseen peruskoulujärjestelmään. Se tarkoitti muutosta myös oppikirjoille, joita oli aiemmin saattanut olla yksi kappale yhtä tai useampaa luokkaa kohden. Peruskouluissa oppikirjoja tehtiin luokittain ja yhden kirjan sijaan alkoi muodostua kirjaperheitä, joihin kuului tehtäväkirjoja, opettajanoppaita, karttakirjoja ja muita sellaisia. Vuodesta 1993 alkaen oppikirjojen tekijöillä ja kustantajilla on ollut vapaus luoda oppikirjoja ilman niille suoritettavaa tarkistusta. Oppikirjan ei oleteta ohjaavan opetusta vaan se nähdään opettajan tukena opetuksessa. Kouluilla on edelleen oikeus ja vastuu valita, mitä kirjoja ottavat käyttöönsä vai käyttävätkö esimerkiksi sähköisiä oppimateriaaleja, jotka ovatkin jatkoa kirjaperheiden syntymisestä oppimateriaalien monipuolistumiselle. (emt. 9- 15; Hannus 1996, 13-17; Häkkinen 2002, 42-45). Perinteisessä oppikirjassa on kuitenkin paljon hyviä puolia, joista halutaan edelleen pitää kiinni. Kirja auttaa muistamaan kokonaisuuksia, asioihin on helppo palata, upeat värit ja kuvat herättävät kiinnostuksen ja kirja on helppo ottaa mukaan kaikkialle. Vaikka yleensäkään oppikirjoja ei pidetä arvoteoksina, on aapinen poikkeuksellisessa asemassa siinä mielessä, että se liittyy lapsen elämässä suuriin muutoksen vaiheisiin, koulunkäynnin ja säännöllisen työskentelyn aloittamiseen. Se on siirtymä pois pikkulapsen roolista ja on useimmille lapsille yleensä myönteinen, joskin jännittävä vaihe elämässä. (Häkkinen 2002, 91).
2.2 Lastenkirjallisuuden historia
Erillisiä nimenomaan lapsille suunnattua kirjallisuutta on tehty 1500-luvulta asti. Tuolloin lasten kirjat välittivät kyseisen aikakauden perinteisiä arvoja seuraaville lapsille. (Gooden &
Gooden 2001, 89; Huhtala & Juntunen 2004, 9.) Varhaisen lastenkirjallisuuden tarkoituksena oli lapsen kasvattaminen hyvät tavat omaavaksi aikuiseksi ja alkuvaiheessa kirjallisuus oli lähinnä käytösoppaita yhteiskunnassa toimimisesta (Huhtala & Juntunen 2004, 9). Gooden ja Gooden (2001, 91) lainaavat teoksessaan Arbuthnotia (1984) kertoessaan lastenkirjallisuuden olevan ensimmäinen väline lapsille, jonka pohjalta he muodostavat käsityksen yhteiskunnallisista arvoista. Tuolloin lasten kirjat välittivät kyseisen aikakauden perinteisiä arvoja ja kuvaa kasvatuksellisesta näkökulmasta (emt. 89; Huhtala &
Alanko 2003). Vaikka kirjallisuutta tehtiin jo 1500-luvulta alkaen, vielä 1700-luvulla lapsille tarkoitettua kirjallisuutta ilmestyi varsin vähän. Rahvaan lapset eivät myöskään monesti osanneet lukea. Suomalaisen lastenkirjallisuuden katsotaan syntyneen vuosina 1847-1849, jolloin alkoi ilmestyä alkuperäisteoksina esimerkiksi satuja ja kertomuksia. Ennen tätä julkaistut teokset olivat lähinnä käännöksiä, joita julkaistiin suomeksi ja ruotsiksi (Huhtala
& Alanko 2003, 12-19).
2.3 Kertomusten ja kuvien merkitys lapselle
Sadut ovat useimmille lapsille ensimmäinen kosketus kirjallisuuden maailmaan ja niiden merkityksen lapsen kehityksen kannalta nähdään merkittävänä, muutoinkin kuin kielellisen kehityksen kannalta. Satujen kautta välitetään lapselle tuttuja arvomaailmoja sekä luodaan kuvaa esimerkiksi perhemallista, roolimalleista ja asenteista. Lastenkirjallisuuden ja satujen kautta lapsi muodostaa käsityksiä omasta perheestä tai hänen omasta asemastaan perheessä sekä kehittää ymmärrystä esimerkiksi omaan ja vastakkaiseen sukupuoleen liittyen. Arvojen ja asenteiden luominen sen sijaan vaikuttaa siihen, minkälaisen kuvan lapsi muodostaa esimerkiksi toisten perheistä ja toisista ihmisistä. Tarinoiden kautta lapsi oppii käsittelemään erilaisia arkisia tilanteita ottaen huomioon myös ongelmatilanteet. Näiden kuvausten kautta lapselle tarjotaan mahdollisuus pohtia, miksi tietyt asiat menevät tietyllä tavalla. Voidaan siis todeta lapsen maailmankuvan muovautuvan osittain lastenkirjallisuuden perusteella, vaikka siihen vaikuttaakin lisäksi ympäristö sekä monet muut osatekijät. (Kivilaakso 2011, 88; Swanson 2016, 64; Häkkilä & Kaukinen 2016, 8-9.)
Kuten tutkimuksessa on aiemmin todettu, satujen lukeminen ei ole ilmiönä uusi, mutta niissä esiintyvien kuvien ja tarinoiden merkitys voi olla lapsen kehityksen kannalta merkittäväkin.
Kuvakirjat opettavat lapsille asioita myös erilaisten ihmisten elämästä, joten esimerkiksi opettajien on ensiarvoisen tärkeää pohtia, mitä kirjoja valitsee opetukseensa. 1970-luvulla satuja kritisoitiin kauniiden tyttöjen rinnastamisesta jumalattariksi. (Gooden & Gooden 2001, 91.) Erityisesti tänä päivänä monen lapsen elämää koskettavat vaikeat tilanteet, kuten avioerot ja uusperheet sekä muut mahdollisesti vaikeat tilanteet. ”Satujen suoja” luo lapselle
turvaa ja auttaa ymmärtämään tilanteita paremmin, kun ne on tuotu lapsen tasolle. Satujen ja tarinoiden avulla lapsi oppii ymmärtämään erilaisia ilmiöitä ja ne auttavat lasta suhtautumaan uusiin tilanteisiin. Monesti tällaiset asiat esitetään saduissa vertauskuvallisesti. (Cafaro 2010, 10, 23). Niiden myötä lapsen oma minäkuva ja identiteetin muodostaminen kehittyy ja tosielämän vaikeiden asioiden kohtaaminen helpottuu. (emt. 10;
Aikio 2009, 139-143.) Tässä tutkielmassa tätä näkökulmaa ja sen tärkeyttä voidaan miettiä erityisesti pohdittaessa esimerkiksi eroperheen tai uusperheen lasta, jolle uuden tilanteen hyväksyminen voi helpottua esimerkiksi aapisen tai muun tarinan avulla käsiteltynä. Satujen ja kertomuksien avulla lapsi pohtii, kuinka hänen tulee reagoida uuteen ilmiöön (Aikio 2009, 139-143), joten satujen avulla voi käsitellä esimerkiksi jotain perheessä sattunutta asiaa tavalla, jonka lapsen on helpompi ymmärtää ja omaksua.
Kertomusten lisäksi esille nostetaan perusopetuksessa käytössä olevat oppikirjat ja niissä esiintyvän sisällön, kuten kuvien, merkitys. Vaikka perusopetuksen sisältö on vuosien saatossa säilynyt jokseenkin samana, mutta kirjojen sisällössä, kuvituksessa ja ulkoasussa näkyy aikojen muutos. Esimerkiksi kuvat ovat muuttuneet mustavalkoisista iloisen värikkäiksi. Kuvituksella pyritään elävöittämään tekstiä ja antamalla kyseessä olevalle tiedolle tai tarinalle uusia ulottuvuuksia. Oppikirjojen, kuten aapisen, tekstit ja kuvat korostavat monikulttuurisuuden ja tasa-arvon tärkeyttä eikä ihmisten ja eläinten erilaisuutta hämmästellä kuvituksissa eikä kertomuksissa enää kuten 1900-luvun alkupuolella tehtiin (Häkkinen 2002, 75, 90). Tänä päivänä oppikirjan kuvitusta ohjaa Hannuksen (1996) mukaan kuvitetun oppikirjan perinne ja usko siihen, että erilaiset nelivärikuvat auttavat oppimisessa. Värikkäät kuvat herättävät mielenkiinnon ja vetävät oppilaiden tarkkaavuutta puoleensa. Siksi näitä ärsykkeitä valittaessa tulee olla tarkkana, jotta ne tukisivat opetusta, mutta eivät veisi oppilaan kiinnostusta liikaa aiheen ulkopuolelle. Tästä syystä kuvien käyttö voi sekä lisästä ja ylläpitää tarkkaavaisuutta ja kiinnostusta aiheeseen ja tällä tavoin parantaa oppilaan ymmärtämistä. Tätä tukien oppikirjoissa olevien kuvien tulee olla myös tietynlaisia, jotta kuvassa olevan sanoman oikea tulkinta on mahdollista. Mikäli kuvissa on voimakkaita visuaalisia piirteitä. Voimakkailla visuaalisilla piirteillä tarkoitetaan kuvien runsasta määrää sekä kookasta kokoa, jotka hallitsevat koko aukeamaan ja joissa teksti saattaa alkaa vasta kuvien jälkeen, jolloin kuva muodostaa niin ikään pääosan.
Parhaimmassa tapauksessa kuvat auttavat oppimisessa ja auttavat asian ymmärtämisessä (emt. 74-76, 90).
2.4 Sukupuoli ja perhekäsitykset lastenkirjallisuudessa
Lasten käsityksiin sukupuolirooleista vaikuttavat opettajien, sisarusten ja vanhempien toiminta. Kuten Gooden ja Gooden lainaavat Shaw`ta (1998), sukupuoliroolit rakentuvat yhteiskunnassa sukupuolelle hyväksytyn toiston kautta. Lasten kirjallisuudessa naissukupuolta edustavia hahmoja on mieshahmoja vähemmän. Muun muassa psykologit vahvistavat, että sukupuolistereotypioiden toistaminen lasten kirjallisuudessa vaikuttaa haitallisesti lasten käsityksiin naisten rooleista. Verrattuna 1970-lukua nykyajan lasten kirjallisuuteen, sukupuolten stereotypiointia tapahtuu vähemmän – vaikka sukupuolistereotypiat ovat lasten kirjallisuudessa edelleen hallitsevia. Viime vuosina naishahmojen esiintyminen lastenkirjallisuudessa on kasvanut, mutta esimerkiksi opettajien tulee silti olla tietoisia naisten stereotypioinnista lasten kirjoissa. Näin olleen voidaan ajatella tärkeänä, että lasten lukukirjoissa seikkailevilla päähenkilöillä olisi useampia molempiin sukupuoliin sopivia ominaisuuksia, jotta lapsi oppisi ymmärtämään sukupuolten välisen tasa-arvon sekä erityisesti sen, ettei sukupuolen tarvitse määrätä, kuinka ihminen käyttäytyy tai toimii (emt. 67-69). Näin lapsi voi myöhemmällä iällä pystyä helpommin muodostamaan neutraaleja käsityksiä myös erilaisista perhemuodoista. (Gooden & Gooden 2001, 89-93.)
Neutraaleja ja lapsen omia käsityksiä sukupuolesta halusi tuoda esille myös Sandra Bem (1981) sukupuoliskeemateoriassaan (gender schema theory, GST). Tämä sosiokognitiivinen teoria tarkastelee sukupuolistereotypioiden vaikutusta yhteiskuntaan ja sitä, miten lapsien ideat ja teoriat maskuliinisuudesta tai feminiinisyydestä kehittyvät varhaisessa iässä (Starr
& Zurbriggen 2017, 567). Hänen teorian kautta voidaan tietyllä tavoin ymmärtää tapoja, joilla yhteiskunnassa käsitellään sukupuoleen ja sen stereotypioihin liittyviä ärsykkeitä.
Bemin teoriassa todetaan, että vahva sukupuolijakauma, jossa sukupuoleen yhdistetään tietyt piirteet tai odotukset, johtaa entistä enemmän stereotypioihin ja vahvistaa niiden olemassaoloa yhteiskunnassamme. Kyseissä teoriassa heteroseksuaalisuutta kuvataan
vertailukohtana maskuliinisuudelle ja naisellisuudelle, jolloin heteroseksuaalisuutta voidaan pitää normina. Tietynlaiset sukupuoleen liitetyt sukupuolen mukaiset tiedot luovat kuvan sukupuolesta, mutta kuten Sandra Bem nostaa teoriassaan esille, voidaankin pohtia sitä, onko miesten ja naisten tarkoitus olla erilaisia toisiinsa verraten. Bemin teoriassa nousee esille seksuaalinen kirjoittaminen, jota hän pyrkii ehkäisemään. Tällä tarkoitetaan juuri edellä mainittua sukupuoleen liitettyjä tiettyjä stereotypioita. Erityisesti lapset kehittävät omia teorioita ja käsityksiä muun muassa siitä, miten tietyn sukupuolen mukaan tulisi käyttäytyä ja poissulkevat sellaiset keinot käyttäytymisestä, joka ei opittujen tai muodostuneiden mallien mukaan sovi heidän sukupuoleen. Eräässä artikkelissa Bem muun muassa opetti feministivanhempia, miten auttaa lapsia tunnistamaan sukupuoleen liittyviä biologisia ominaisuuksia ja vaihtoehtoisesti erilaisia tapoja, joilla opettaa lasta vastustamaan sukupuolistereotypioiden syntymisiä. Erityisesti varhaisesta iästä lähtien muodostetut käsitykset tietyn sukupuolen odotuksista ja ihanteista sekä käyttäytymismalleista voivat näkyä vahvasti, kun lapsi kasvaa vanhemmaksi ja käsitys omasta seksuaalisuudesta muodostuu. Tämän ehkäisemiseksi Bem halusi poistaa stereotypiat ja ajoi tätä vahvasti omalla teoriallaan. (Starr & Zurbriggen 2017, 567-568, 576-579). Bem on muun muassa muokannut lapsille suunnattuja kirjoja siihen suuntaan, että lapset voivat muodostaa omia käsityksiä sukupuolesta sekä niihin liittyvistä odotuksista ja malleista. (Bem 1981, 354-364).
Sen sijaan lastenkirjallisuuden erilaiset perheroolit ja niihin liittyvät käsitykset alkoivat 1960-luvun jälkeen näkyä. Tällöin lastenkirjallisuudessa alettiin kuvata esimerkiksi adoptioperheitä ja isovanhempien kanssa asuvia lapsia. Kirjallisuuden avulla yritetään tuoda lapselle kuva nyky-yhteiskunnassa olevista erilaisista perheistä. Lastenkirjoihin on vähitellen tuotu myös vaikeita, arkoja aiheita, kuten työttömyys, köyhyys, seksuaalinen hyväksikäyttö sekä kuolema, joita kaikkia on viimeisen kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden aikana käsitelty lastenkirjoissa. Näiden lisäksi lastenkirjallisuudessa on alettu huomioimaan nykypäivän tilanne perhemuotojen suhteen. Kirjoissakin alkaa näkyä se, että kaikki perheet eivät ole heteroseksuaalisia tai ydinperheitä, saati kumpaakaan. Kirjoissa on alkanut esiintyä kahden samaa sukupuolta olevien perheitä, yhden vanhemman perheitä sekä adoptioperheitä. (Children’s Literature Review 2009). Kuten myös White (2015) on todennut, mitä enemmän tällaisia asioita käsitellään, sitä todennäköisempää on, että lapset kasvavat entistä paremmin ymmärtämään erilaisuutta ja jokainen voi tuntea itsensä
tärkeäksi. Kirjojen voidaankin sanoa toimivan pienten lasten kohdalla kuin peilinä, josta lapsi voi nähdä oman maailman ja kulttuurinsa. Lastenkirjallisuuden ollessa monimuotoisuutta edistävä, auttaa se todennäköisesti lasta olemaan avoimempi myös toisten ihmisten ihanteista ja perheistä.
3 AAPINEN
Aapinen on lähes kaikille suomalaisille koulun käyneille ihmisille tuttu oppikirja. Aapinen löytyy monen kodin kirjahyllystä, sillä se koetaan arvokkaaksi ja symboliseksi merkiksi koulun käynnistä (vrt. Kurronen & Lähteenmäki 2012; Koski 1999, 22-23). Vaikka erilaiset opetusmetodit ovatkin muuttuneet ja vaihdelleet vuosisatojen kuluessa, on aapisen tehtävänä silti aina ollut lukutaidon opettaminen ja oppiminen. Oman aikansa kulttuurin välittäminen - niin aiemman kirkollisen kulttuurin kuin myös myöhemmin aapisissa esiintyneen kaupunki- ja yleiskulttuurin – on aina kuulunut aapisiin. (Kotkanheimo 1989, 309.) Tässä luvussa selvitetään aapisen historiaa tuoden esille sen arvoja ja asenteita välittävän luonteen sekä sen yhteydet perusopetuksen opetussuunnitelmaan. Lisäksi luku käsittelee aikaisempia perhekontekstiin liittyviä aapistutkimuksia sekä perheen ja yhteiskunnan esiintymistä aapissarjoissa.
3.1 Aapinen ennen ja nyt – arvot ja asenteet
Mikael Agricolan Abckiria on ensimmäinen suomenkielinen kirja. Agricolan Abckirian (n.
1543-1559) ensisijaisina tehtävinä nähtiin luterilaisen uskonopin indoktrinointi kansalaisiin ja lukutaidon opettaminen. Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan mainita Abckirian sisältävän tavausaineiston lisäksi aakkoset, luettelot vokaaleista, konsonanteista, diftongeista ja
vieraista kirjaimista. Tämän Abc-osan – eli aapisosan - lisäksi kirja sisältää myös joitakin rukouksia. Kuitenkin 1800-luvulla ilmestyi ensimmäinen nimenomaisesti lapsille suunnattu aapinen, jonka hengellisen tietouden lisäksi korostettiin myös formaalin lukemisen lukuharjoituksia. Näissä aapisissa oli jo opettavaisia ja kasvattavia esimerkkikuvauksia.
1900-luvun lapsikeskeisesti orientoitunut pedagogiikka toi myös aapisiin monipuolisuutta:
lapsi haluttiin kasvattaa yhteistyökykyiseksi sosiaaliseksi jäseneksi. Lapsen taiteellinen toiminta, halu kehittyä, kasvaa ja tutkia nähtiin lapselle luontaisena asiana. Tämä kaikki näkyi myös aapisissa. (Kotkanheimo 1989, 45-49, 57, 126, 308-309; Koski 1999, 22-23;
Häkkinen 2002, 23-25.)
Kuten todettiin, aapinen on muuttunut vuosisatojen kuluessa. Myös opettajan merkitys pedagogiselle keskustelulle on tärkeää. Opettajan on mahdollista ottaa esille aapisessa olevia vaikeitakin aiheita, mikäli he ovat itse niitä sieltä löytäneet (Palmu 1992, 301). Aapinen välittää pedagogisen opin lisäksi myös arvoja ja asenteita. Kuvat tuovat aapiseen visuaalisen maailman ja niiden kautta rakentuu uusia merkityksiä sekä käsityksiä maailmasta. Näin ollen kuvien rooli aapisessa ei ole yhdentekevää. Lapsi viettää koulussa paljon aikaa ja koulu on iso osa lapsen elämää. Siksi kouluympäristössä luodut näkemykset rakentavat osaltaan lapsen maailmankuvaa ja luovat sekä arvoja että asenteita. (Kovanen 2014, 8-9, 17-19, 105- 109.) Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen yhtenä tehtävänä vuosiluokilla 1-2 on ohjata oppilaita kiinnostumaan kirjallisuudesta (Opetushallitus 2014, 103).
3.2 Aapinen ja opetussuunnitelma
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) aapista ei mainita. Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä aapinen on yksi oppikirja muiden oppikirjojen ja -materiaalien joukossa, vaikka sen käyttö on vakiintunut ympäri Suomen. Juuri tämän seikan vuoksi aapisten perhemuodot ovat mielenkiintoinen ja tutkimuksen arvoinen teema; vakiintunut oppikirja, jonka voidaan sanoa olevan kaikille koulun käyneille jollain tapaa tuttu. Kun tätä oppikirjaa käytetään ja on käytetty kouluissa näin vakiintuneesti, on sillä myös suuri merkitys oppimisen ja kehittymisen kannalta (vrt. Kurronen & Lähteenmäki 2012). Aapisen
on todettu ilmentävän ympäröivää kulttuuria (Kotkanheimo 1989, 309). Perheet moninaistuvat ja muuttuvat (Ritala-Koskinen 2001, 9), ja tämä koskettaa myös lapsia.
Sen sijaan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 - jota tästä lähtien kutsumme tutkielmassamme vakiintuneen käytänteen mukaisesti nimellä OPS - kerrotaan perusopetuksen arvoperustasta, jonka mukaisesti koko OPS on laadittu. OPS:n arvoperustan mukaan oppilas rakentaa omaa identiteettiään, maailmankuvaansa ja –katsomustaan, omaa paikkaansa maailmassa sekä ihmiskäsitystään oppiessaan. Samalla lapsi luo suhdetta myös niin itseensä, kuin myös toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan ja eri kulttuureihin. Koulun ja kodin välinen arvopohdinta ja yhteistyö nähdään lapsen etuna. Rakentavana kodin ja koulun välisen vuorovaikutuksen perustana nähdään perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan avoin ja kunnioittava suhtautuminen kodin uskontoihin, katsomuksiin, perinteisiin ja kasvatusnäkemyksiin. Arvokeskustelu myös oppilaiden kanssa ohjaa heitä tunnistamaan ja nimeämään omia arvojaan, myös kriittisesti. OPS:n arvoperustassa puhutaan myös sivistyksestä. Suhtautuminen itseen, muihin, ympäristöön, tietoon sekä tapa ja tahto toimia ilmentävät sivistystä. Perusopetuksen nähdään rakentuvan muun muassa ihmisarvon loukkaamattomuuteen. Tasa-arvo ja laaja yhdenvertaisuusperiaate mainitaan myös OPS:n arvoperustassa. Perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan opetuksen tulee edistää osaltaan muun muassa sosiaalista ja sukupuolten tasa-arvoa ja kulttuurisen moninaisuuden kunnioitusta. (Opetushallitus 2014, 15-16.) Opetussuunnitelman perusteisiin nojaten voidaan siis todeta perusopetuksen välittävän arvoja lapselle.
3.3 Perhe ja yhteiskunta aapisessa
Yksi aapisten ja lukukirjojen opetettavista teemoista liittyy vanhempien ja lasten väliseen suhteeseen. Kuten aapisessa, myös muissa pedagogisissa kirjallisuuksissa sekä koulujen opetussuunnitelmissa tulee esille vanhempien vaikutus lapsen arvomaailmaan ja maailmankuvan kehittymiseen. Perheellä kuvataan aapisessa arjen organisoitumista ja siihen kuuluvat ihmiset toimivat yhdessä sekä noudattavat yhteisiä sääntöjä. Sääntöjen noudattaminen mahdollistaa puolestaan perheen toimimisen. Aapisessa vanhempien ja
lapsen välinen suhde kuvataan usein tasapainoisena ja lämpimänä suhteena, jossa pystytään käsittelemään ristiriidat ja epäonnistumiset. Vanhempien suuttumista ei ole kuvattu ennen 1960-lukua painetuissa aapisissa ja toisaalta myös 1960-luvun jälkeen tulleissa aapisissa ei ole esillä vanhempien suuttumista lapsia kohtaan. Toisin sanoen vanhemmat kuvataan lämpiminä ja huolehtivaisina, jotka ovat vahvasti läsnä lastensa elämässä ja osallistuvat erilaisiin tapahtumiin niin aapisissa kuin sen kehyskertomuksissa. (Koski 2001, 53, 114-115, 118-122.)
Koski (2001, 120-121) muistuttaa, että vaikka tänä päivänä tavoitellaan sukupuolten välistä tasa-arvoa sekä pyritään ylittämään sukupuolten rajaamia rooleja, sukupuoliroolit määräytyvät aapisen kertomuksissa vielä eri tavoin. Äidin rooli nähdään kodin ja lasten huolenpitäjänä, vaikka kävisikin töissä. Sen sijaan isän rooli on huolehtia asumiseen ja elämiseen liittyvistä kustannuksista sekä antaa neuvoja ja oppeja lapsille äidin huolehtiessa enemmän sosiaalisiin suhteisiin liittyvistä asioista. (emt. 120). Tämä aiemmin tavanomaisena pidetty sukupuolirooliajattelu näkyy myös Siekkisen (1992, 52) tutkimuksessa, jossa havaitaan roolien jakautuvan totuttuun sukupuoliroolijaotteluun, jossa äidillä on vastuu pääasiassa lastenhoitoon liittyvistä asioista ja isällä perheen varojen huolehtimisesta.
Suomalaisissa aapisissa käsitellään harvoin yhteiskunnallisia asioita. Sosiaaliset, poliittiset ja taloudelliset kysymykset eivät esiinny aapisissa juuri koskaan. Toisinaan asioita käsitellään kuitenkin hyvin pintapuolisesti, mutta laajempi yhteiskunnallisten asioiden tarkastelu jää lähes olemattomaksi. Suomen historian sotia, sen seurauksia ja muita historiassa esiintyviä vaikeuksia ei käsitellä aapisissa lukuun ottamatta muutamaa viittausta sankarihautoihin. Kaikki sisällissodasta, lama- ja pulavuosista, suurista poliittisista tapahtumista, orvoista ja siirtolaisuudesta ovat aapisissa siis sivuutettu. (Koski 2001, 18.) On kuitenkin syytä pohtia, onko aapisissa sivuutettu aines edes lasten lukukirjoihin sopivaa.
Myös lapsilla oli esimerkiksi sisällissodan aikakautena rankkaa, niin henkisesti kuin fyysisesti. Olisiko ollut tarpeellistakaan tuoda mainittua sisältöä oppikirjoihin ja mahdollisesti lisätä tätä kautta lasten taakkaa? Tarinat ihanteellisena pidetystä maailmasta Koski (2001, 19) näkee minkäänlaisen kasvatuksen edellytyksenä. Tarinoiden todellisuus ihmisistä ja ihmisyydestä muodostavat kasvatuksen ”suuren kertomuksen” – kuten Koski
toteaa. Nämä tarinat mahdollistavat ymmärryksen ongelmien ja hyvyyden olemassaolosta.
(emt. 19.) Toisaalta Kotkanheimo (1989, 301) toteaa, että 40-luvun oppilaiden aapisissa näkyi uutta kasvatusajattelua ja niissä heijastui myös sota-aika. Samaan havaintoon päätyivät myös Asikainen ja Mäkinen pro gradu –tutkielmassaan vuonna 2015. Edellisten tutkimusten perusteella voidaan havaita lievää ristiriitaa aapisen yhteiskunnallisen ulottuvuuden tarkastelusta; yhteiskunta halutaan nähdä ihanteellisena, mutta kuitenkin teksteissä heijastuu sota-ajan jälkeiselle ajalle tyypillisiä piirteitä. Huomionarvoista on todeta myös se, että sota-ajan jälkeiselle elämälle tyypilliset piirteet eivät kuitenkaan ole välttämättä negatiivisia. Kaiken kaikkiaan aapistutkimuksesta voi todeta sen, että yhteiskunta kuvataan aapisissa realistisesti mutta osittain silotellusti.
3.4 Perheitä käsittelevä tutkimus suomalaisista aapisista
Aapistutkimusta, jotka käsittelevät nimenomaisesti aapisen perheitä, on tehty toistaiseksi vähän. Martikaisen (2006) pro gradu -tutkielmassa selvitettiin Suomen itsenäisyyden ajan aapistekstien toimijuutta ja vuorovaikutusta perheissä. Tutkielmassaan hän avasi myös itsenäisyyden ajan aapisten perheiden rakennetta. Yhteenvetona tutkielmassa esitetyistä aapisten perheistä voidaan todeta, että lähes aina aapisen perheeseen kuuluu äidin ja isän lisäksi lapsi tai lapsia. (emt. 57-59). Tämä seikka onkin meitä erityisesti kiinnostava, sillä tutkimme tässä tutkielmassa juuri näitä perheitä, joissa toimijuus ja vuorovaikutus tapahtuvat. Asikainen ja Mäkinen (2015) tutkivat sen sijaan pro gradu -tutkielmassa aapisessa esiintyvää sukupuolijärjestyksen muuttumista sen kuvituksessa 1950-luvulta nykypäivään.
Kotkanheimon (1989) väitöskirja käsittelee aapisen kehitystä sen sisällön ja tehtävien näkökulmasta kansanopetuksessa. Väitöskirjassa tarkastellaan erityisesti aapisen yhteiskuntaa ja yleiskulttuuria käsittelevää luonnetta, sekä tuodaan sen historialliset vaiheet esille. Myös Koski (2001) ja Kovanen (2014) ovat tutkineet aapisen ideologiaa yhteiskunnallisesta kontekstista käsin. Tämän tutkielman kannalta edellä mainitut
tutkimukset ovat merkittäviä, sillä tutkimuksen tarkoitus ja merkitys pohjautuvat osittain edellä mainittuihin tutkimuksiin.
Sen sijaan Kurronen ja Lähteenmäki (2012) tutkivat pro gradu -tutkielmassaan ensimmäisellä luokalla olevien oppilaiden emotionaalista suhdetta aapiseen sekä sen syntyyn vaikuttavia tekijöitä. Tutkielmamme kannalta tämä tutkimus on mielenkiintoinen, sillä kyseisen tutkimuksen tulokset osoittavat, että aapiseen muodostuu emotionaalinen suhde, joka vahvistuu ensimmäisen kouluvuoden aikana (emt., 71; Lerkkanen 2015).
Voidaan todeta, että aapinen on lapselle tärkeä kirja myös lapsen omasta mielestä. On myös tärkeää pohtia tarkasti sitä, mitä tämä tärkeä kirja pitää sisällään ja millaisia arvoja ja asenteita se muodostaa – tarkoituksenmukaisesti tai tahattomasti – ympäröivästä kulttuurista. Aapisen on tutkittu herättävän vahvoja tuntemuksia myös vanhemmissa sekä opettajissa (Lerkkanen 2015, 91).
4 PERHE JA SEN MUODOT
Tässä kappaleessa käsitellään perheen historiaa ja perhettä käsitteenä. Lisäksi kappale tuo esiin perheiden yhä moninaistuvat muodot sekä esittelee tässä tutkielmassa käytetyt perhemuodot.
4.1 Perhe käsitteenä
”Perhe on yhteiskunnan luonnollinen perusyhteisö. Siten perhe tulee nähdä yhteiskuntapolitiikan keskeisenä lähtökohtana.” Näin Yesilova lainaa väitöskirjassaan (2009, 11) perhekasvatusta selvittelevän työryhmän muistiota vuodelta 1981. On tutkittu, että suurin osa ihmisistä kokee perheen ja läheiset ihmissuhteet olennaiseksi osaksi elämää, kysyttäessä heille tärkeistä elämän arvoista. Tutkimus paljastaa lisäksi sen, että naiset kokivat miehiä enemmän perheen tärkeäksi. (Reuna 1998, 13-15, 53). Sen sijaan voidaan olla onnettomia perhetilanteisiin, jotka voidaan havaita esimerkiksi avioeron myötä, mutta perheen merkitykseen ja arvostukseen sillä ei nähdä yhteyttä. (Ritala-Koskinen 2001, 9).
Monesti ihmiset palaavatkin takaisin perheeseen tai muodostavat uusia perheitä ja parisuhteita, joka puolestaan puhuu perheen tärkeydestä ja merkityksestä (Ritala-Koskinen 1993, 76-87). Lisääntyvien avioerojen ja perheiden moninaistumisen johdosta perheiden pelättiin katoavan. Vaikka yhteiskunta on vuosien saatossa muuttunut, perheet ovat yhä
olemassa. (Ritala-Koskinen 2001, 9.) Usein vanhemmat ottavat omaan kasvatukseensa vaikutteita omasta kokemuksestaan lapsena olosta (Langston 2006, 5).
Perhemuotoja tarkasteltaessa on syytä ottaa huomioon myös maahanmuuttajat sekä pakolaiset, joiden perhemuoto voi määräytyä eri tavoin.
Suomessa maahanmuuttajaperheistä puhutaan, kun perheen toinen tai molemmat vanhemmista ovat muuttaneet Suomeen toisesta maasta ja usein myös samalla erilaisesta kulttuurista (Säävälä 2011). Perusopetuksen opetussuunnitelman (Opetushallitus 2014) mukaan kodin ja koulun välisessä yhteistyössä huomioidaan perheiden kulttuuritausta ja huoltajat tutustutetaan suomalaiseen koulujärjestelmään sekä koulun toiminta-ajatukseen, opetussuunnitelmaan, arviointiin, opetusmenetelmiin ja itse oppilaan oppimissuunnitelmaan. Maahanmuuttajaperheiden käsitys perheestä on myös erilainen ja vaihteleva. Perhettä arvostetaan vahvasti ja pidetään erittäin tärkeänä. Säävälä (2011) selvitti tutkimuksessa paljon maahanmuuttajien kohtaamista yhteiskunnallisista haasteista sekä tasa-arvosta. Perhemuotojen kannalta kiinnostavaa on maahanmuuttajien perhe- ja sukulaissuhteinen tiivis yhteys sekä osallistuminen perhe-elämään; vaikka kaikilla ei olisi mahdollisuutta asua samassa maassa, on velvollisuudet muualla asuvia sukulaisia kohtaan olemassa ja esimerkiksi lasten kasvatukseen sekä arkeen osallistutaan yli maan rajojen. (emt.
16.) Tästä syystä on oleellista ottaa huomioon myös maahanmuuttajataustaisten perhemuodot, joissa perheeseen voidaan lukea kuulevaksi myös suuri osa sukulaisista sekä perheenjäsenet, jotka eivät asu samassa maassa. Maahanmuuttajien lisäksi on tärkeää ottaa huomioon pakolaiset, joiden kohdalla oleellista on ymmärtää, että joissain tilanteissa pakolaiskiintiön vuoksi lapsia joutuu muuttaman ilman vanhempia ja odottamaan pitkään, jopa vuoden, että vanhemmat tai toinen heistä pääsee lasten luokse (Agafonova 2012, 1).
Perheissä eletään, ratkotaan ja käsitellään yhdessä monia yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia ja ajankohtaisia aiheita. Näin ollen perhettä ja siihen liittyviä ilmiöitä pidetään tärkeänä tutkimuskohteena. (Forsberg 2003, 7.) Perhe käsitteenä ei kuitenkaan ole yksiselitteinen ja osa tutkijoista puhuukin perheistä perheen sijaan, sillä käsite on varsin moninainen (emt. 11); esimerkiksi lapset yhdistävät omaan perheeseen sellaisia ihmisiä, jotka kokevat heille tärkeiksi (Ritala-Koskinen 2001, 121). Näin on todennut myös Jallinoja
(2000, 197), joka liittää perheeseen kuulumisen tunteen vahvasti rakkauteen ja läheisyyteen.
On tavallista, että perheen määrittely koetaan vaikeaksi (VanEvery 1999, 166).
Kuten aiemmin todettiin, kulttuuri vaikuttaa perhekäsitykseen ja sen ymmärryksen muodostumiseen. Kulttuurien kautta muodostuu erilaisia ryhmiä, joilla on tietynlaiset normit ja säännöt joiden mukaan toimia. Näin ollen perhe nähdään edellä mainittuna ryhmänä, jossa sen yksilöt muodostavat yhteisen arvomaailman ja elämäntavat yhteiskunnan säädösten ja mallien perusteella. Ryhmät, kuten myös perheet, eroavat toisistaan esimerkiksi erilaisten toimintatapojen ja arvojen perusteella. Perheessä totuttujen ja ohjattujen toimintamallien kautta yksilö löytää oman paikkansa myös yhteiskunnan jäsenenä. Se, minkälaisia yhteiskunnan jäseniä vanhempien luoma kasvatusympäristö kasvattaa, on yhteydessä vanhempien omien arvojen ja heidän välittämän maailmankuvan kanssa. (Sinkkonen 2003, 301-302.) Kuten Siekkinen (1992, 56) teoksessaan lainaa Takalaa, perhe voidaan nähdä myös symmetrisenä tai epäsymmetrisenä; kun perheen työnjako on jakautunut tasaisesti eikä vanhempien tehtävien välille ole syntynyt merkittävää jakoa, voidaan puhua symmetrisestä perheestä. Symmetriset ja epäsymmetriset perheet eroavat toisistaan myös aikuisten ja lasten vuorovaikutuksen suhteen (emt. 56).
Tässä yhteydessä voidaan tarkastella myös perheen merkitystä ja sen rakenteen muutoksia.
Vuoden 2007 perhebarometri käsittelee perherakenteiden muutoksia vuosina 1997 ja 2007.
Tämä Väestöliiton teettämä tilastoja tarkasteleva tutkimus kertoo monipuolisesti perherakenteissa tapahtuvista muutoksista, mutta aukoksi sen sijaan jää tilastojen ja todellisuuden toteutuminen, sillä tilastot eivät anna vastauksia ihmisten asenteisiin, joiden on todettu muuttuvan varsin hitaasti. Tästä syystä edellä mainittu tutkimus on selvittänyt suomalaisten perhekäsityksiä pitäen tutkimuksen välissä 10 vuotta. Näiden 10 vuoden jälkeen (1997-2007) on jälleen tarkasteltu suomalaisten käsityksiä perheestä, ketkä sen muodostavat ja ketä lähisukuun lasketaan kuuluvaksi. (Paajanen 2007, 7.)
Paajanen (2007) nostaa tutkimuksessa esille perheen merkityksen ja siihen liittyvät tekijät.
Tutkimuksessa suurin osa vastaajista koki perheen merkitsevän ennen kaikkea läheisyyttä, yhdessä olemista ja tukea erityisesti henkisellä puolella. Myös vastuu ja huolenpito muista
perheenjäsenistä nähtiin tärkeänä, sillä noin kolme neljästä vastaajista oli sitä mieltä. (ks.
kuvio 1.) Perheen merkitykseen liittyvissä kysymyksissä huomattiin, että kymmenessä vuodessa ei ollut tapahtunut merkittäviä eroja. Kuviossa 1 on koottu tekijät, joihin vastaajat vastasivat ”täysin samaa mieltä” heiltä kysyttäessä mitä perhe merkitsee. (emt. 23-24.)
KUVIO 1. Mitä perhe merkitsee? Väestöliiton perhebarometrin vastauksia vuodelta 2007.
Kuviossa ovat kaikki vastaajat, jotka vastasivat kysyttyyn kysymykseen ”täysin samaa mieltä” (Paajanen 2007, 24, mukaillen)
4.2 Perhe ennen ja nyt – perheen historia
Suomessa perhettä on alettu määritellä 1950-luvulta lähtien psykodynaamisin käsittein ja mallein. Ennen 1800-lukua puhuttaessa perheestä liitettiin se automaattisesti taloon, työyhteisöön, sukulaisiin tai palvelijoihin. Kodin arkkitehtuurissa entisajan perhettä kuvastaa hyvin esimerkiksi makuuhuoneen lyhyt historia ja entiset läpikulkuhuoneet.
Sellaista ydinperhettä, kuten nykyään ajatellaan olevan, ei ollut silloin olemassa. 1800-
luvulla muodostui kiista siitä, mikä on perhe ja sen oikea ihanne. Kun käsite perhe määriteltiin, muodostui se isästä, äidistä ja lapsista, johon saatettiin korkeintaan liittää yksi läheinen sukulainen tai muu henkilö. (Yesilova 2009, 20-21). Suomen kielessä perheellä on ahtaampi käsitys kuin niissä maissa, joissa familia muodostuu koko suvusta(emt. 24-25).
Näin ollen huomataan, miten erilaiset kulttuurit ovat löytäneet oman tavan järjestää ja käsittää perhe-elämän. Voidaan siis sanoa perheellä olevan erilainen sosiaalinen instituutiohistoria, joka tarkoittaa sitä, että perheet eivät ole muuttumattomia kokonaisuuksia (Maynes & Waltner 2012, 151). Nykyään seksuaalinen suuntautuminen on tuonut perheen käsitteeseen tärkeän uuden rajan. Vaikka heteroseksuaalista ydinperhettä pidetään normaalina koko suuressa maailmassa, on monissa eri kulttuureissa tunnustettu erilaisia perheiden muodostumisia ja vaihtoehtoisia seksuaalisuuksia. Näiden suvaitseminen on riippuvainen kulttuurisista tulkinnoista ja poliittisen tuen määrästä: mikä on oikea perhe.
Tänä päivänä näkyvämpiä haasteita nykyisille perheyhteyksille muodostaa monissa maissa homo-oikeuksien liikkeet ja niihin liittyvät avioliitot. Lisäksi toinen tärkeä perhe-elämän innovaatio, joka on vaikuttanut perheiden tulevaisuuteen, on adoptio. Adoptiovanhemmiksi voivat haluta henkilöt, jotka haluaisivat lapsia, mutta eivät voi itse saada biologisia lapsia.
Adoptiolla pyritään takamaan lapselle hyvät vanhemmat ja perhe, joten valvonta sopivien vanhempien osalta on huomattavan suurta. Näin ollen voidaan todeta perhehistorian näkökulmasta sen kasvaneen monenlaisiin ulottuvuuksiin tänä päivänä. (emt. 118-119).
4.3 Perhemuotojen moninaisuus
Perheen käsite itsessään ei avaa sen eri ulottuvuuksia eikä sen moninaisuutta. Perhettä ajatellaan usein automaationa sekä niin luonnollisena, synnynnäisenä ilmiönä, ettei sen tarkasteluun nähdä suurempaa tarvetta. Tänä päivänä perheitä muodostuu miesten ja naisten muodostamista ydinperheistä, yksinhuoltajaperheistä, avioeron jälkeen muodostuneista uusperheistä sekä sateenkaariperheistä. (Forsberg 2003, 8-11.) Myös adoptioperheiden määrä on kasvanut Suomessa tasaisesti aina 1990-luvulta lähtien (Parviainen 2003;
Koskinen, Sarkkinen & Svala 2014). Edellä mainitun perheiden moninaisuuden vuoksi merkitys eri yhteiskunnissa ja erilaisten perhemuotojen muodostamat sisäiset erot voivat olla hyvinkin merkittäviä. (emt. 8-11.) Erilaisia perheitä on olemassa siis monia. Se, mihin
perheessä - tai yksilössä tai teossa - kiinnitämme huomiota, kertoo kuitenkin enemmän ympäröivästä yhteiskunnasta kuin huomion kiinnittävästä piirteestä (Silvennoinen & Pihlaja 2012, 17).
KUVIO 2. Perhemuotojen moninaisuus. Tutkimuksemme perhemuodot lihavoitu (Jämsä &
Kuosmanen 2007; Parviainen 2014, mukaillen)
Tässä tutkielmassa tarkastelemme aapista viiden eri perhemuodon näkökulmasta. Nämä perhemuodot ovat heteroseksuaalinen ydinperhe, uusperhe, yksinhuoltajaperhe, sateenkaariperhe ja adoptioperhe (kuvio 2). Neljä ensimmäistä perhemuotoa on löydettävissä myös Suomen virallisista tilastoista (kuvio 3). Kuviossa 2 on esitelty myös sateenkaariperheiden eri muotoja selkeyttämään jäsentelyä ja perustelemaan valintaa viidelle tarkasteltavalle perhemuodolle. Tilastoa käsitellessä tulee myös huomioida, että lapsiperheiden monimuotoisuus ei aina ole yksiselitteistä. Tämän vuoksi kaikkia lapsiperheitä ei ole tilastoitu eivätkä ne täten näy kuviossa 3. Kuvio on kuitenkin luotettava, sillä siitä näkee selkeästi lapsiperheiden pääpiirteisen jakautumisen. Osa tilastojen
Perhemuodot
Lesbovanhempien lapsiperhe Homovanhempien
lapsiperhe
Ei-heteroseksuaalinen lapsiperhe Transvanhempien
lapsiperhe Bi-vanhempien
lapsiperhe
Apilaperhe
Moniapilaperhe Yksinhuoltajaperhe
Heteroseksuaalinen
ydinperhe Adoptioperhe
Uusperhe
Sateenkaariperhe
ulkopuolisista perhemuodoista myös sisältyy kuvattuihin perheisiin. Kuviossa 3 käsitellään siis pelkkiä lapsiperheitä, ei laisinkaan lapsettomia pariskuntia.
KUVIO 3. Lapsiperheet joissa oli alle 18-vuotiaita lapsia vuosina 1990-2016. (Suomen virallinen tilasto 2017a, mukaillen)
4.3.1 Heteroseksuaalinen ydinperhe
Perheen olemassaolo ei ole aina määrittynyt sen jäsenten välisten tunteiden kautta, eikä perhettä ole aina kutsuttu nimenomaisesti ydinperheeksi (Yesilova 2009, 20). Kuten terveyden- ja hyvinvointilaitoksen teoksessa Johannessonia lainataan, nykyinen ydinperhe- ideaali on vakiintunut 1800-luvulta lähtien sellaisena kuin me sen käsitämme (Bardy 2013, 56). Ydinperhe nähdään vahvimmin kahden heteroseksuaalisen ihmisen parisuhteena, vaikkakin tämä käsitys on alkanut muuttua (Nätkin 2003, 32; Chan & Cutan 2012, 1- 2). Tässä tutkielmassa käytämme miesten ja naisten muodostamista ydinperheistä nimitystä
490999
398 892
356 943
334 861
59 90078 948 95 120103 984 107 368101 946 111 307105 693
10 790 14 631 15 836 17 164
267 651
0 100000 200000 300000 400000 500000 600000
1990 2000 2010 2016
Lapsiperheet joissa alle 18-vuotiaita lapsia vuosina 1990-2016
Aviopari ja lapsia Avopari ja lapsia
Äiti ja lapsia Isä ja lapsia
Rekisteröity pari ja lapsia
heteroseksuaalinen ydinperhe. Tällä viittaamme kahteen eri sukupuolta olevaan vanhempaan, jotka ovat saaneet lapset yhdessä. Tämä perhemuoto on myös Suomessa yleisin lapsiperheiden perhemuoto (kuvio 3). Kuviossa 3 selitteet aviopari ja lapsia sekä avopari ja lapsia tarkoittavat heteroseksuaalista ydinperhettä. Aikaisemmin avioliitto nähtiin ydinperheen perustana, mutta nykyisin tämä käsitys on kadonnut (Turtiainen 1998, 7).
4.3.2 Yksinhuoltajaperhe
Kun mediassa kuvataan perhemuotoja tai julkaistaan lapsiperheistä tehtyjä tutkimuksia liittyen lapsen hyvinvointiin tai sen ongelmiin, nousee käsite yksinhuoltajuus usein esille.
Yksinhuoltajuuden eri termejä pidettiin pitkään leimaavina ja näitä perheitä ajateltiin niin sanotuista normaaliperheistä poikkeavina. Suomen kieleen käsite yksinhuoltaja vakiintui 1970-luvulla. Yksinhuoltajuusperheet alkoivat yleistyä ja näin käsitteestä muodostui vähitellen vähemmän leimaava, kunnes lopulta melko neutraali. (Forssén, Haataja &
Hakovirta 2009, 11.) Yksinhuoltajasta puhuttaessa tarkoitetaan vanhempaa, joka on avo- tai avioliitosta eronnut tai leskeksi jäänyt, jolla on alle 18-vuotiaita lapsia tai lapsi. Lisäksi myös suunnitellusti ilman toista vanhempaa lapsen saanut tai adoptoinut vanhempi lukeutuu yksinhuoltajavanhempiin. Yksinkertaisesti sanottuna, tavallinen perhe, jossa asuu yksi aikuinen ja yksi alaikäinen lapsi. Nykyisin suurin osa yksinhuoltajista on avio- tai avoliitosta eronneita, kun taas sota-aikana leskivanhempia oli enemmän tai taustalla oli ei-toivottu lapsi avioliiton ulkopuolella. (Forssén, Haataja & Hakovirta 2009, 11.) Tässä tutkimuksessa käytämme yksinhuoltajaperheen käsitettä jättäen huomiotta juridiset aspektit lapsen tai lapsien huoltajuudesta. Käytämme käsitettä yksinhuoltaja myös siis sellaisesta perheestä, jossa lapsi asuu vain toisen vanhemman kanssa mutta vanhemmilla on juridisesti lapsen yhteishuoltajuus.
Suomessa noin puolet solmituista avioliitoista päätyy avioeroon. Avioerojen määrä on kasvanut runsaasti vuodesta 1965. Vuoden 1965 avioerojen määräksi Tilastokeskus ilmoitti 4594 avioeroa kun taas vuonna 2016 kyseisen määrän on ilmoitettu olevan 13939 avioeroa kuten kuviosta 3 voi lukea. (Suomen virallinen tilasto 2017b. Vuosikymmenien saatossa
avioliitot ovat muuttuneet yhä enenevässä määrin tasapainottomimmiksi instituutioiksi (Finch 2006, 21;32). Kuitenkin nykyisin yli 90% päätyy erotilanteessa yhteishuoltajuuteen (Hiltunen 2007, 98). Se tekee yksinhuoltajuuden käsitteestä huomattavasti moninaisemman, jopa hieman ongelmallisen, kun ottaa huomioon perheiden erilaiset asumiskuviot. Toisin sanoen, vaikka lapsi asuisi yksinhuoltajan kanssa, saattaa hänen elatukseen osallistua myös toinen huoltaja. (Forssén, Haataja & Hakovirta 2009, 11.) Lapsella voi olla kuitenkin vain yksi virallinen asuinpaikka (Hiltunen 2007, 97).
Esko (1984) pohtii yksinhuoltajuutta lapsen näkökulmasta. Hänen (emt. 25) mukaan osalla lapsista rooli saattaa muuttua, mikäli esimerkiksi isä jättää perheen. Erillään asumisesta huolimatta toisen vanhemman rooli on kuitenkin merkittävä osa lapsen kasvua ja kehitystä.
Usein yksinhuoltajuus yhdistetään naisiin ja äidit muodostavat yhteishuoltajien enemmistön;
tutkimusten mukaan noin viidesosa isistä menettääkin erotilanteessa yhteyden lapseen.
(Forssen, Haataja & Hakovirta 2009, 16-17). Sen sijaan lapsen rooli saattaa muuttua heikossa avo- tai avioliitto tilanteessa. Lapsen ”uhri”-rooli voi saada avioliiton pysymään kasassa, vaikka liitto muutoin olisi haastava ja vanhemmat harkitsisivat eroa. (Esko 1984, 25.) Aallon (2004, 53, 78-79) mukaan ne eroperheiden lapset jotka mieltävät perheekseen edelleen biologisen perheen, toivovat vanhempien palaamista takaisin yhteen, vaikka osassa tapauksista vanhempien erosta oli jo pitkä aika. Nämä lapset olivat myös säilyttäneet suhteen molempiin vanhempiinsa ja tapasivat toista biologista vanhempaansa säännöllisesti. Kun tuleva ero on vanhemmilla tiedossa, heidän on hyvä valmistella lasta ennen kuin esimerkiksi asumisessa tapahtuu muutoksia. Epävarmuus tulevasta vaikeuttaa lapsen oloa. Puolueeton ihminen on hyvä apu lapsen keskustelutarpeelle – lapset haluavat keskustella tapahtumista.
(emt. 78, 150.
4.3.3 Uusperhe
Sutinen (2005) määrittelee uusperheen Sussmanin ja Steinmetzin mukaan koostuvaksi silloin, kun avo- tai aviopuolison toisella tai molemmilla osapuolilla on alle 18-vuotias lapsi tai useampia lapsia, jotka asuvat heidän kanssaan samassa taloudessa joko kokonaan tai
osittain. Uusperheellä tarkoitetaan siis eronneen tai eronneiden henkilöiden uutta liittoa, johon kuuluu myös lapsia aiemmista parisuhteista. (Ritala-Koskinen 1993, 1, 10-14; Sutinen 2005, 4.) Ennen uusperheeseen on liitetty erilaisia negatiivisia stereotypioita, joita on tullut esille esimerkiksi vanhojen klassikkosatujen kautta. Esimerkin tästä nostaa esille Sutinen (2005, 16) viittaamalla Colemanin ja Ganongin tutkimukseen ja siinä mainittuun Grimmin veljesten tarinaan Hannusta ja Kertusta, jossa äitipuolta kuvataan ilkeänä ja kylmänä.
Ritala-Koskinen (2003, 139) on todennut, että uusperheessä elävien lapsien perheymmärrystä voidaan tulkita lasten omien kokemuksien kautta. Ulkopuolisen voikin olla hankala tietää, miten uusperheessä asuva lapsi käsittää oman perheensä, sillä fyysinen perhe ei välttämättä ole ainoa, jonka lapsi kokee perheekseen. Uusperheessä esimerkiksi arjen jakamisen rutiinit ja yhdessä toimiminen vaikuttavat osaltaan siihen, miten lapsi lukee eri ihmisiä kuuluvaksi omaan perheeseensä. Toisin sanoen perheen määrittely ulkopäin ei ole itsestään selvää, joten kaikkia tulkintoja perheestä tulee sellaisenaan arvostaa. (emt. 132;
Ritala-Koskinen 1993, 69-71.)
Lapsi liittää uusperheeseen sekä positiivisia että negatiivisia asioita. Aallon tutkimuksesta (2004) löytyy kolme pääteemaa, jotka osa tutkimukseen osallistuneista lapsista kokee joko positiivisena tai negatiivisena. Nämä pääteemat ovat muuttaminen, uusi perhe ja toisen vanhemman muualla asuminen. Näiden asioiden mieltäminen positiiviseksi tai negatiiviseksi vaihteli eri lasten välillä pois lukien toisen vanhemman muualla asumisen.
Tämä asia koettiin negatiivisena. On tärkeää muistaa myös ne lapset, jotka suhtautuvat näihin kolmeen pääteemaan neutraalisti, eivätkä näin ollen tule huomioiduksi tässä kohtaa.
(emt. 95.) Yesilova (2009, 133) lainaa väitöskirjassaan Eskon puhetta perhepoliittisessa konferenssissa vuodelta 1987, jossa hän esitti huolensa siitä, että uusperheessä parisuhde on korvattavissa, mutta vanhemmuus ei ole.
Aalto (2004) puolestaan tutki pro gradu -tutkielmassaan lasten kokemuksia perhesuhteista ja elämästä uusperheessä. Tutkimuksen tuloksista on havaittavissa mielenkiintoisia seikkoja lasten perheen määrittelystä. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista lapsista (n=14) koki omaksi perheekseen ne ihmiset, joiden kanssa lapsi asui yhdessä. Perheen määrittely ei
näiden lasten osalta perustu siis biologisiin suhteisiin, vaan määrittelyn perusteena on fyysinen sijainti. Osa haastatelluista lapsista koki omaksi perheekseen sen sijaan niin kutsutun laajan perheen, johon kuuluu biologisen perheen lisäksi joko molempien vanhempien uusperheet, toisen vanhemman uusperhe tai joitakin henkilöitä näistä kahdesta uusperheestä. Aallon ja Ritala-Koskisen havaintojen perusteella voidaan siis todeta, että lapset kokevat oman perheensä hyvin eri tavoin, eivätkä esimerkiksi vanhemmat voi määritellä perhettä lapsen puolesta. Huomion arvoista on myös se, että vanhemmat itse muodostavat myös oman käsityksensä omasta perheestään - myös lapsella siis kuuluisilla siihen oikeus lapsen fyysisestä kodista riippumatta.
Vaikka uusperheitä on tutkittu jonkun verran, löytyy siis edelleen aiheeseen liittyviä ulottuvuuksia, joita on tutkittu vain hieman tai ei lainkaan. Esimerkkinä vähän tutkitusta aihealueesta voidaan mainita erilaiset uskomukset, joita liitetään uusperheisiin ja erityisesti tällaisten myyttien vaikutus uusperheen jäseniin. (Sutinen 2005, 13.) Sen sijaan eri tutkimuksien osoittamat luvut uusperheiden määrästä eivät kerro totuutta siitä, kuinka monen ihmisen elämään uusperheet jollain tavalla liittyvät; varsin monella on tuttavia, sukulaisia ja ystäviä, jotka elävät arkipäivää uusperheessä. (Ritala-Koskinen 1993, 2.)
4.3.4 Sateenkaariperhe
On olemassa erilaisia sateenkaariperheitä; lesbo-, homo-, bi-, transvanhempien ja ei- heteroseksuaalien lapsiperheitä (Jämsä & Kuosmanen 2007, 13). Sateenkaariperheeksi määritellään perhe, jossa toinen tai molemmat vanhemmat kuuluvat seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön (Sateenkaariperheet 2017). Arkikielen käyttöön ovat kuitenkin vakiintuneet nais- ja miesparien lapsiperheet, mutta nämä käsitteet korostavat kuitenkin erityisesti parisuhdetta – eivät niinkään sateenkaariperhettä itsessään. Käsitteenä sateenkaariperhe ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, vaan se rajaa sisäänsä suuren määrän erilaisia perhemuotoja. Jossain tapauksissa perheet eivät välttämättä ole varmoja siitä, miten heidän perheensä on tulkittu ja näin ollen perhemuoto saatetaan joutua selittämään.
Esimerkiksi neuvolassa sateenkaariperheen vanhemmat saattavat joutua korjaamaan
virheellisiä oletuksia tai vakuuttelemaan muita heidän ”tavallisesta perheestä”.
Vaihtoehtoisesti voidaan uskoa ja olettaa, että perhe nähdään samanlaisena kuin kaikki muutkin eikä selityksille nähdä tarvetta (Bruun 2011, 8).
1990-luvun alussa yksittäiset suomalaiset lesbot ja naisparit alkoivat hankkia yhdessä lapsia, mutta varsinainen Sateenkaariperheet-yhdistys perustettiin vuonna 1996. Siitä lähtien Suomessa on ollut sateenkaariperheitä tällä nimikkeellä. Kun vuonna 1997 Väestöliiton lapsettomuusklinikka avautui naispareille, alkoi heitä kiinnostaa yhä enenevässä määrin lasten hankinta yhdessä. Miesten osalta tämä tapahtui myöhemmin, 2000-luvulla. (Jämsä &
Kuosmanen 2007, 13.) Kuten Bruun (2011) toteaa, nykyisin Suomessa virallistettu perhemuoto - kahden vanhemman ja heidän lastensa muodostama sateenkaariperhe - muodostaa täysin vastaavanlaisen juridisen aseman kuin heteroseksuaalinen ydinperhe. Tätä kautta myös tilastoissa alkaa esiintyä yhä enemmän sateenkaariperheitä, joka saa perhemuodon näkymään suurempana osana yhteiskunnallista säätelyä. Kuten Bruunin pro gradu -tutkielmassa nostetaan esille, nähdään perhe kriittisen perhetutkimuksen näkökulmasta katsottuna toistuvasti erilaisten muutoksien alaisena. Tästä kriittisen perhetutkimuksen perspektiivistä katsottuna esimerkiksi kahden naisen ja heidän lastensa muodostama perhe on yhtä oikea kuin miehen, naisen ja heidän lastensa. (emt. 18, 84.)
4.3.5 Adoptioperhe
Adoption käsitteellä tarkoitetaan lapseksi ottamista toisesta perheestä omaan perheeseen.
Adoptiossa tärkeänä nähdään erityisesti alkuvaiheessa lapsen ja vanhemman suhde adoptoitavan ja adoptiota hakevan välille. Oleellista on, miten saadaan luotua lapselle, joka ei voi omassa syntymäperheessään kasvaa, pysyvä ja tasapainoinen perhe, joka pitää huolen lapsen hyvinvoinnista ja takaa lapselle turvallisen kehityksen. (Maynes & Waltner 2012, 118-119; Parviainen 2014). Juridisesti eli oikeudellisesta näkökulmasta tarkasteltuna adoptoitu lapsi saa perheessä saman aseman kuin perheeseen biologisesti syntynyt lapsi.
Samalla lapsen juridiset siteet hänen biologiseen perheeseen katkeavat. (Dorow 2006;
Parviainen 2014.)
Erityisesti kansainvälinen eli ulkomailta adoptoiminen kasvoi Suomessa 1990- ja 2000- luvun ensimmäisten vuosien aikana suuresti (Parviainen 2003; Koskinen, Sarkkinen & Svala 2014). Kuten myös Rastas (2007) väitöskirjassaan toteaa, edellä mainituilta vuosiluvuilta löytyy sekä Suomesta että ulkomailta adoptoitujen joukosta jo aikuisikään ehtineitä henkilöitä, mutta valtaosan muodostavat lapset ja nuoret. Tämä näkyy myös päiväkodeissa ja kouluissa, joissa adoptiolasten määrä on noussut viime vuosien kuluessa. Rastaan (2007) tutkiessa rasismia ja haastatellessaan nuoria nousi esille heidän muistot jo päiväkotiajoilta, jolloin juuret Suomen ulkopuolelle nähtiin negatiivisena asiana eikä suinkaan rikkautena.
Negatiiviset merkitykset nousivat esille erityisesti lasten keskinäisissä kinasteluissa, mutta myös muissa tilanteissa, joissa opituilla tavoilla suhtaudutaan vieraisiin maihin ja eri kulttuureihin negatiivisella tavalla. (emt. 18, 113).
5 TUTKIMUSKYSYMYKSET
Tutkimuksemme lähtökohtana on tarkastella aapiskirjoja ja opettajan oppaita 1990-2010 - lukujen välillä aina vuosikymmen kerrallaan. Näistä kirjallisista teoksista (n=17) haluamme selvittää, miten yhteiskuntamme yhä enenevässä määrin moninaistuvat ja yleistyvät perhemuodot tulevat aapissarjoissa esille. Vaikka suomalaisessa aapisessa käsitellään harvoin yhteiskunnallisia asioita konkreettisella tasolla (Koski 2001, 18), niin aapinen käsittelee yhteiskunnan asenteita, malleja ja tiedon rakentumista välillisesti (Palmu 1992, 301). Olisi siis perusteltua huomata perhemuotojen moninaistuminen myös aapiskirjassa, sillä aapinen on lapselle ainutlaatuinen ja tärkeä kirja johon lapsi luo emotionaalisen suhteen (vrt. Kurronen & Lähteenmäki 2012). Mielenkiintoista on myös se, minkälaisen käsityksen nämä aapissarjat antavat perheestä, sillä perhe-elämä koetaan olennaiseksi osaksi elämää (esim. Reuna 1998).
Tutkimuskysymykset:
1. Mitä perhemuotoja aapisten hahmojen perheissä esiintyy 1990-2010 -luvuilla?
2. Millaisen käsityksen nämä aapissarjat muodostavat perheestä ja miten se tulee esille?
6 TUTKIMUKSEN EMPIIRINEN TOTEUTUS JA MENETELMÄT
Tässä kappaleessa esitellään tutkimusaineisto kirjasarjoittain sekä tutkimuksen empiirinen toteutus tuoden esille tutkimuksessa käytetyn analyysimenetelmän esitellen sen tunnusomaisia piirteitä ja käyttöä tutkimuksessa.
6.1 Tutkimusaineisto
Tutkimuksemme käsittelee aapisten perhemuotoja ja aapisen välittämää käsitystä perhe- elämästä. Näin ollen tutkimusaineistonamme on kuusi eri aapista ja näiden aapisten opettajan oppaat, joita on yhteensä 11 kappaletta. Tutkimusaineistonamme on siis yhteensä 17 kirjallista teosta. Olemme valinneet 1990-, 2000- ja 2010 -luvuilta yhteensä kuusi aapista siten, että aina kaksi aapista edustaa yhtä vuosikymmentä. Rajauksen 1990-2010 -lukujen väliin teimme aapisissa ja perheiden moninaistumisessa tapahtuvan muutoksen myötä. 1990- luvulla aapisissa lapset alkoivat esiintyä itsenäisempinä kuin aiemmin ja aapisissa pyrittiin sukupuolisensitiivisyyteen (Asikainen & Mäkinen 2015, 89-92). Tämän lisäksi selkeä heteroseksuaalisen ydinperheen malli ei näyttäytynyt aapisissa enää niin voimakkaasti kuin aiemmilla vuosikymmenillä (emt. 93). Kuten kuviosta 4 havaitaan, myös avioerojen määrässä tapahtui 1990-luvulle tultaessa kasvua. Tämän jälkeen avioerojen määrä on
