Kylli-tädin taipaleet
Taiteilija Kylli Koski, meidän kaikkien tuntema Kylli-täti, on lentänyt rakkaiden enkeliensä luo. Hänen pitkä taipaleensa sisälsi lukuisia eri vaiheita, hän eli rikkaas
ti, avarakatseisesti ja lämpöä säteillen.
Kylli sanoi monesti, että hänen juuren
sa, kotiseutunsa on rakkaassa Karstulassa ja tänne hän
halusi myöskin viimeisen si
jansa, äitinsä syliin. Itseasi
assa hän ehti asua yhtäjat- koisesti täällä vain kolmisen vuotta, mutta melkein kaik
kina loma-ai- koina hänen askelensa jo h tivat Karstu
laan. Vain ta
lo u d e llis e s ti vaikeina Vii- purin-aikoina ja sota-aikana muutama kesä jäi väliin.
Ehkäpä hä
nen tietty le
vottom uu ten
sa, halunsa matkustella, sai alkunsa tuosta pysyvän kotipaikan puutteesta. Hän syn
tyi Karjalassa Ruskealassa, mutta heti kohta vanhemmat muuttivat Loimaalle.
Ja jo nelivuotiaana tie vei Tampereelle.
Pari lapsuuden vuotta Tampereella ja sit
ten muutto Pyhtäälle Kymenlaaksoon.
Kolme lapsuuden vuotta siellä ja jälleen muutto, isän kuoltua Karstulaan.
Karstulassa Kylli ilmeisesti vietti voi
makkaimmin elämäänsä vaikuttaneet lapsuutensa ajat. Hän aloitti kansakou
lunsa täällä, vielä vanhaa onnellista maa- laisaikaa viettäneessä ympäristössä. Maa
ilmansota ei vielä suoranaisesti koetellut lapsen maailmaa. Mutta kansalaissota jät
ti häneenkin jälkensä; Poikolan kotikou
lun opettajattaren saama viesti veljiensä kuolemasta Tampereen taisteluissa kes
ken oppitunnin, jäi lähtemättömästi nuo
ren koululaisen mieleen.
Sota loppui aikanaan ja Kyllin äiti muutti lapsineen Pieksämäelle sisarensa
Naimin taloutta hoitamaan. Siellä Kylli kävi keskikoulun ja muutti sen jälkeen enonsa Jannen luo Jyväskylään lukioon.
Sen keskeydyttyä, pari vuotta kului sijais
opettajana Kaustisilla ja Pieksämäellä en
nen Rauman opettajaseminaaria.
Kylli valmistui kansakoulunopettajak
si, ura jota hän lapsuudessaan jopa inhosi.
Hänen tavoitteenaan oli taiteilijan värik
käältä kuullostava taival. Heti Rauman jälkeen Kylli hakeutuikin Ateneumiin ja valmistui sieltä taidegraafikoksi. Hänen piirtäjänlahjansa huomattiin jo silloin.
Kohta Ateneumin jälkeen Kylli avioitui Ilmari Haarnin kanssa ja kun Viipurissa näytti olevan töitä tarjolla, he muuttivat sinne. M utta molemmat joutuivatkin tyytymään tilapäisiin ansioihin. Kylli eh
tikin ennen sotaa ja kolmen sotavuoden
kin aikana olla sijaisopettajana peräti kymmenellä eri paikkakunnalla Karjalan kannaksella ja Kymenlaaksossa. Se mer
kitsi myös asumista erillään puolisosta.
Talvisodan sytyttyä Ilmari Haarni joutui Kemiin esikuntatehtäviin ja jäi sitten py
syvästi sinne.
Pari viimeistä sotavuotta kuluivat An- gelniemellä, Salonseudulla. Sinne Kylli hakeutui “korpeen kuolemaan” avioeron tultua todellisuudeksi. Sodan jälkeen Helsingistä tuli Kyllin kotipaikka joskin
pysyvä oma asunto löytyi vasta 1952, seit
semän vuotta sodan jälkeen. Kuin huo
maamatta kaikki aina kääntyi hyväksi.
Samoihin aikoihin, 50-luvun alussa al
koi Kyllin “ensimmäisen elämän” merki
tyksellisin vaihe: hän koulutti parinkym
menen vuoden aikana lukuisan joukon kuvaamataidon opettajia Opettajainkor-
keakoulussa.
Sen ohessa alkoi Kyllin
“toinen elä
mä” julki
suudessa, te
levision las
ten ohjelmis
sa v. 1957, oman Kylli- tädin piirus- t u s k o u l u n p e r u s ta m i
nen lapsille v.
1963 ja luke
mattomat ti- 1 a i s u u d e t ympäri maa
ta.
E n n e n TV -u raan sa Kylli oli suu
relle yleisölle tuntem aton, mutta hänen viikottaiset ohjelmansa tekivät hänestä meille kaikille tutun hahmon. Hänen tai
tava siveltimensä taikoi meille milloin enkeleitä tai tonttuja milloin metsänelä- viä ja Kyllin jouluoh jelmasta tuli instituu
tio, jota kaikki odottivat.
Kylli ehti pitkän elämäntaipaleensa ai
kana kokea ja kerätä elämänviisautta, j on
ka hän kiteytti muutamaan lausahduk
seensa: opi luopumaan, elä tätä hetkeä tässä ja nyt, ole kiinnostunut kaikesta ja iloitse pienistä asioista. Hän osasi nauttia hetken suomasta nautinnosta; värikäs maisema, kukkakimppu maljakossa, pilvi sinisellä taivaalla tai pehmeä vuode Mus
taniemen takakamarissa, äidin syli.
Hän nautti voidessaan tuottaa nautin
toa muille siveltimensä avulla. Yleisön ei tarvinnut olla suuri, yksikin kuulija ja katselija riitti, mutta suurenkin yleisön hän hallitsi vastaansanomattomasti. Ja jokaisen tarinan ja piirroksen tuli sisältää elämänohje, opetus.
32
Kyllin saapuminen Karstulaan oli aina iloa, juhlaa ja satua; kaikkea piti tervehtiä ja tutkia, josko se on entisenlaisensa eivät
kä uudet asiat jääneet huomiotta. Riutta- salmen sillalta piti ehdottomasti tervehtiä koko Karstulaa ja Kirkkosaarelle huiskut
taa. Vanhat lapsuuden maisemat olivat tärkeitä: onko Hannalan koivu vielä tal
lella, ovatko Poikolan koivukujan puissa vielä jäljellä nuoruuden muistot, onko Kansanopiston rannan näkymät entiset, entä Riuttaniemen rengaskivi jne.
Ensimmäisiä kysymyksiä olivat, mil
loin nähdään Posti Artturi, voimmeko pian mennä tervehtimään Inneä, keitä muita tuttuja tapaamme, minne menem
me vierailulle, milloin käydään haudalla.
Kyllille ystävyys oli itsestään selvää, lujaa, lämmintä ja luottamuksellista. Ystävistä ei saanut sanoa pahaa sanaa, heidän olisi pitänyt kaikkien olla ympärillä koko ajan.
Kylli oli seurallinen ja antoisa keskusteli
ja. Pitkät keskustelut olivat parasta ajan
kulua.
Ja kirkolle piti päästä “ostoksille” ja kat
somaan vanhoja tuttuja. Välttämättömät paikat viime vuosina olivat: Mattiin ja Maijaan vaateostoksille, kirjakauppaan hakemaan vaikka tusseja tai postikortteja, Osuuspankkiin tervehtimään raha-asioi- denhoitaja Mirjaa ja kukkia Niemiseltä.
Lähteminen oli aina hauskaa puuhaste
lua ja pohtimista. Kylli oli omalla viehät
tävällä tavallaan turhamainen, ulkoasun tuli olla asianmukainen säästä riippumat
ta: oikeanvärinen pusero ja siihen sopivat korvakorut jne. Minnekään ei lähdetty el
lei tukkaa laitettu Marjan kampaamossa.
Kaikki tämä vei joskus aikaa, mutta val
mista tuli ennen pitkää.
Tonttuja ja maahisia Kylli näki kaik
kialla. Mustalammen rantasaunassa asusti ehdottomasti Saunatonttu Satteli, jolta ensin kysyttiin onko kylpy valmis ja pois lähdettäessä kiitettiin hyvästä löylystä.
Aitoissa, tallissa ja navetassa asusteli luke
maton joukko erinimisiä tonttuja ja halti
oita ja puitten takaa kurkisteli maahisia.
Kyllin mielikuvitus oli rajaton ja vivah
teikas.
Maalaaminen oli tärkeää. Monesti ei ehditty kantaa matkalaukkuja sisälle, kun jo kuului pyyntö: “Tuoppas vettä jossakin astiassa. Tuo näkymä tai kukkakimppu täytyy nyt heti maalata!” Ja siinä puuhassa ei tunteja laskettu, ruokailukaan ei ollut tärkeää, joskus saattoi jano yllättää. Kylli viihtyi omien maailmojensa parissa.
Kun Kylli oli paikalla, täytti hän koko huoneen. Hänellä riitti muisteluita, kas
kuja ja kepeä seurustelu oli hänen ominta aluettaan, aiheesta kuin aiheesta ja jokai
nen läsnäoleva tunsi olevansa tärkeä, jo kaiselle riitti ainakin herkkä hymy tai kat
se.
Tuo pieni harmaahiuksinen hahmo, käsi pystyssä, hymy huulilla ja huudah
dus: “Heipparallaa täältä tullaan!” ei he
vin unohdu. Hänhän on vieläkin täällä!
Paula ja Seppo Rautiainen
