Kylli-täti kertoo
Me oltiin lapsena, veljeni ja minä, siellä pitkin Kars
tulan rantoja. Minä olen oppinut uimaan Poikolan ran
nassa, Mustassalammessa. Niin sukellettiin, että aina oli savessa pää. Mulla oli pitkät letit ja kukaan ei saanut kammata muut minun tukkaani kuin Josefiina Aalto. Hän osasi kammata niin, ettei se ottanut kipeästi. Sitten olen oppinut ajamaan pyörällä siinä Poikolan koivukujalla.
Kerran hukkasin 10 penniä Poikolan portille. Hain sitä koko päivän, eikä sitä vain löytynyt.
Minä olin kerran Idmanin lasten kanssa Matilaisen ta
kana mustikassa. Se oli niin kamalan pitkä reissu. Myö mentiin veneellä Matilaiselle, poimittiin mustikoita ja jää
tiin sitten Napsalaan yöksi. Napsalan emäntä antoi meille niin hyvää ruokaa kuin vain ikinä osasi, maitoperunoita, sellaiset suuret kivikupilliset ihan täyteen. Ja niin pieni kun olin, niin en kehdannut sanoa, etten minä jaksa näin paljon> enkä minä oikein tykkääkään maitoperunoista.
Keksin sitten, kun olin pari perunaa syönyt, pistää loput uuniin. Tietenkin emäntä löyti ne sieltä joskus, mutta sitä minä en silloin ajatellut.
Kerran meille tuli pari poikaa sinne Riuttaperälle, Hanna-täti kun oli hyvä antamaan ja syöttämään kaikkia lapsia ja antamaan vehnäpullaa. Nämä pojat juoksivat ai
van hengästyneinä: "Päivää, onkos — teillä — jo etu- ruoka syötynä??” Se oli tärkeää, jälkiruoasta ei niin ollut väliä.
