TUU-13-136
2533000
2533000
2534000
2534000
2535000
2535000
7336000 7336000
7337000 7337000
7338000 7338000
7339000 7339000
7340000 7340000
Karttatuloste © Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MML/10 Suojelualueet © Suomen Ympäristökeskus
ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT
Natura 2000 -alue Tuura -alue
0 500m
LÖYLYVAARA
Tietokantatunnus: TUU-13-136
Pinta-ala: 173,9
Korkeus: 103
Alueen suhteellinen korkeus: 53
Geologia
Löylyvaara peittyi mannerjäätikön reunan peräännyttyä alueelta viimeisen sulamisvaiheen yhteydessä noin 10 200 vuotta sitten muinaisen Itämeren Ancylusjärveksi nimetyn vaiheen peittoon (Johansson ym. 2005). Ancylusjärven ylin ranta sijaitsee Tervolassa lähes 220 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella (Saarnisto 1981), joten Löylyvaaran laki (103 m mpy.) oli tuolloin lähes 120 metrin syvyydessä. Maankohoamisen seurauksena vaaran laki paljastui
Ancylusjärven peitosta noin 8 600 vuotta sitten (Saarnisto 2005). Se sijaitsi laajan ulapan pohjoisreunalla osittain Törmävaaran takana suojassa, mutta kuitenkin alttiina kovien myrskyjen synnyttämän aallokon huuhtomiselle.
Aallokon kulutus kohdistui voimakkaimmin vaaran laelle ja loivahkoille ylärinteille, jonne muodostui rantakivikkoja.
Yhtenäisin kehittynyt rantakivikko sijaitsee vaaran laella ja loivahkolla pohjoisrinteellä 103-90 metrin korkeustasolla.
Vaaran etelärinteellä on heikosti kehittyneitä hajanaisia huuhtoutumiskivikkoja. Sora ja hiekka kerrostuivat kivikon alapuolelle loivasti rinteenmyötäisesti viettäviksi kerroksiksi.
Aallokko kasasi huuhtomaansa ainesta vaaran rinteille mataliksi rannan suuntaisiksi selänteiksi eli rantavalleiksi, joita talven jäät kohottivat työntämällä niitä vaaran rinnettä vasten. Kehittyneimmät rantavallit ovat suuntautuneet vaaran laen ja rinteen suuntauksen mukaisesti lännestä itään. Ylärinteen rantavallit koostuvat aallokon pyöristämistä kivistä ja muutamista lohkareista, mutta alempana rinteellä on myös sorasta muodostuneita matalia kasvillisuuden osittain peittämiä valleja. Rantavallien korkeus on tavallisesti noin 0,5-1,0 metriä. Niiden vaaran puoleiset rinteet ovat yleensä matalampia ja loivempia kuin ulapan puoleiset rinteet. Koska rantakivikot ovat huuhtoutuneet pääasiassa mannerjäätikön kuljettamasta moreenista, alueella on muitakin kivilajeja kuin vain paikallista kvartsiittia.
Biologia
Alueella ei ole tehty kasvillisuusinventointia. Vaaran laella on avoimia ja rinteillä puuston varjostamia kivikoita.
Alueen metsät on kaistalehakattu muodostuen vanhemmista ja nuoremmista, harvapuustoista männiköistä (Suomen maanpeite 2006, ilmakuva). Sekapuuna kasvaa jonkin verran kuusta ja koivua. Rantakivikolla on lähinnä yksittäisiä puita. Rantakivikon alapuolella olevilla rantahiekoilla ja moreenialueilla kasvaa tuoretta kangasmetsää.
Maisema ja muut arvot
Löylyvaara hahmottuu mataluudestaan johtuen vain lähiympäristöön ja sinnekin vain metsäisenä vaarana.
Rantakivikot hahmottuvat lähinnä vain paikoin muodostuman eteläpuolen tielle, laen ja pohjoisrinteen kivikko vasta muodostumalta puuston peittäessä näkyvyyden. Vaaran laelta ja ylärinteen avoimilta rantakivikoilta avautuu puuston niin salliessa metsämaisema lähiympäristöön. Muodostuman sisäinen maisema on suhteellisen vaatimaton.
Sijainti: Löylyvaaran muodostuma sijaitsee Tervolan keskustasta noin seitsemän kilometriä luoteeseen ha
m m mpy.
Muodostuma: Rantakerrostuma
Arvoluokka: 4
Muodon suhteellinen korkeus: 53 m
Karttalehti:
Kirjallisuus:
Tervola
2542 12
Johansson, P. (ed.) & Kujansuu, R. (ed.); Eriksson, B., Grönlund, T., Kejonen, A., Maunu, M., Mäkinen, K., Saarnisto, M., Virtanen, K. & Väisänen, U. 2005. Pohjois-Suomen maaperä : maaperäkarttojen 1:400 000 selitys.
Summary: Quaternary deposits of northern Finland - explanation to the maps of Quaternary deposits 1:400 000.
Geologian tukimuskeskus. Espoo. 236 p.
Saarnisto, M. 1981 Holocene emergence history and stratigraphy in the area north of the Gulf of Bothnia. Annales Academiae Scientiarum Fennicae. Series A. III. Geologica - Geographica 130. 42 p.
Saarnisto, M. 2005. Rannansiirtyminen ja maankohoaminen, Itämeren vaiheet ja jokien kehitys. Teoksessa:
Johansson, P. & Kujansuu, R. (Toim.). Pohjois-Suomen maaperä : maaperäkarttojen 1:400 000 selitys. Geologian tutkimuskeskus, Espoo. 164-171.
Suomen maanpeite 2006. CLC2006 maankäyttö/maanpeite - tulkittu sateliittikuva-aineisto. Suomen ympäristökeskus.
