Kauppamerenkulkuun sovellettavien merilain rangaistussäännösten ja rikosoikeudellisen vastuun yleisten edellytysten yhteensopivuus

nösten ja rikosoikeudellisen vastuun yleisten edellytysten yhteensopivuus

Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos

Pro gradu -tutkielma, rikos- ja proses- sioikeus ja rikollisuuden tutkimus (5311900)

22.5.2019

Tekijä: Titta Wederhorn, 273360 Ohjaaja: Matti Tolvanen


Tiivistelmä

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Yksikkö

Oikeustieteiden laitos

Tekijä

Titta Wederhorn

Työn nimi

Kauppamerenkulkuun sovellettavien merilain rangaistussäännösten ja rikosoikeu- dellisen vastuun yleisten edellytysten yhteensopivuus

Pääaine

Rikos- ja prosessioikeus ja rikollisuuden tutkimus

Työn laji

Pro gradu -tutkiel- ma

Aika

22.5.2019

Sivuja

XIII + 89

Tiivistelmä

Kauppamerenkulkua säännellään kansallisesti ensisijaisesti merilain säännösten avulla.

Merilain rangaistussäännökset ovat sisällöllisesti ja rakenteellisesti lähes täysin viimei- simmän lainsäädäntöuudistuksen jäljiltä vuodelta 1994, mutta osa säännöksistä vastaa myös vuoden 1939 lakia. Tämän jälkeen on toteutettu rikosoikeuden yleisiä oppeja kos- keva uudistus, mutta tarkempaa selvitystä siitä, vastaavatko merilain rangaistussäännök- set edelleen rikoslaissa mainittuja yleisiä vastuuedellytyksiä, ei ole tehty.

Tutkielman tavoitteena oli verrata merilain kauppamerenkulkuun sovellettavien rangais- tussäännösten vastaavuutta rikosoikeudellisen vastuun yleisten edellytysten kanssa ja tuoda esille mahdolliset havaitut epäkohdat. Lisäksi tutkielmassa selvitettiin merilain rangaistussäännösten päällekkäisyyttä muuhun lainsäädäntötasoiseen sääntelyyn sään- nösten soveltamisalan ja sanamuodon perusteella, jotta saatiin selville, tulisiko rangais- tussäännökset määritellä jotenkin toisin ja mahdollisesti millä tavalla.

Tutkielman tulosten perusteella voidaan todeta, että merilain rangaistussäännökset ovat uudistamisen tarpeessa sekä sisällöllisesti että rakenteellisesti. Merilain rangaistussään- nökset eivät vastaa rikosoikeudellisen vastuun yleisiä edellytyksiä, sillä kirjoittamistapa poikkeaa siitä tavasta, joka tunnusmerkistöille on määritelty rikoslaissa. Suurimmat epä- kohdat on todettu tältä osin olevan syyksiluettavuuden asteen määrittelyssä, minkä vuok- si säännökset näyttäytyvät hyvin epätäsmällisinä ja jäsentymättöminä. Myös vaaran aste esiintyy säännöksissä vaihtelevana ja tiettyihin säännöksiin liittyvä vaaraedellytys on pääteltävä vain asiayhteydestä.

Kauppamerenkulkua koskevat merilain rangaistussäännökset tulisi yhtenäistää muun lainsäädännön kanssa ja tarpeettomat sekä muiden lainsäädäntötasoisten säännösten kanssa päällekkäiset rangaistussäännökset tulisi poistaa. Lainsäätäjän tulisi sisällyttää MeriL:n rangaistussäännökset osaksi jo olemassaolevaa lainsäädäntöä nykyisen lainsää- dännön soveltamisalaa laajentamalla sekä varmistaa, että merilakiin jäävä erityissääntely vastaa rikosoikeudellisen vastuun yleisiä edellytyksiä.

Avainsanat

Huolellisuus, kauppamerenkulku, laiminlyönti, merioikeus, syyksiluettavuus, vaaranta- minen, vastuuehdot, vesiliikenne

SISÄLLYS

LÄHTEET ...V LYHENNELUETTELO ...XII

1 JOHDANTO ...1

1.1 Tutkielman aihe ja rajaukset ...1

1.2 Tutkimusmenetelmä ja tutkielman rakenne ...4

2 RIKOSOIKEUDEN SOVELTAMISALA JA RIKOSOIKEUDELLISEN VASTUUN YLEISET EDELLYTYKSET ...6

2.1 Alueellinen soveltaminen ...6

2.2 Oikeushenkilön rangaistusvastuu ...8

2.3 Laillisuusperiaate ...8

2.4 Ajallinen soveltuvuus ...13

2.5 Tunnusmerkistönmukaisuus ...14

2.6 Laiminlyönnin rangaistavuus ...16

2.7 Syyksiluettavuus ...18

2.8 Tahallisuus ...20

2.9 Tuottamus ...22

2.10 Vaarantaminen ...25

3 MERILAIN SOVELTAMISALA JA RANGAISTUSSÄÄNNÖKSET ...28

3.1. Merilain soveltamisala ja aluksen käsite ...28

3.2 Merikelpoisuudesta huolehtimisen laiminlyönti ...31

3.3 Hyvän merimiestaidon laiminlyönti ...34

3.4 Aluksen asiakirjoja koskevien velvoitteiden laiminlyönti ...37

3.5 Epärehellisyys päiväkirjan pidossa ...38

3.6 Meriselitysrikkomukset ...39

3.7 Laiminlyönnit yhteentörmäyksessä ...42

3.8 Luottamusaseman väärinkäyttö merenkulussa ...43

3.9 Aluksen hylkääminen ...44

3.10 Merilaissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönti ...44

3.11 Vakuutustodistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyönti ...48

4 MERILAIN RANGAISTUSSÄÄNNÖSTEN JA RIKOSOIKEUDELLISEN VASTUUN

YLEISTEN EDELLYTYSTEN VASTAAVUUS ...49

4.1 Syyksiluettavuuden aste ...49

4.2 Laiminlyönnin ja syyksiluettavuuden asteen välinen yhteys ...54

4.3 Vaaran aste ja rikosten luokittelu ...56

4.4 Vaaraedellytys ...58

5 MERILAIN VAARANTAMISTUNNUSMERKISTÖJEN JA RIKOSLAIN LIIKEN- NETURVALLISUUDEN VAARANTAMISRIKOSTEN TUNNUSMERKISTÖJEN PÄÄLLEKKÄISYYS ...61

5.1 Merilain vaarantamistunnusmerkistöt ...61

5.2 Liikenneturvallisuuden vaarantaminen vesiliikenteessä ...61

5.3 Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen vesiliikenteessä ...63

5.4 Tunnusmerkistöjen soveltamisalojen päällekkäisyys ...65

5.4.1 Tekijäpiiri ...65

5.4.2 Suojeltava oikeushyvä ...68

5.5 Tunnusmerkistöjen rikoskonkurrenssi ...69

5.5.1 Rikoskonkurrenssin yleiset näkökohdat ...69

5.5.2 Tunnusmerkistöjen lainkonkurrenssi ...69

5.5.3 Rikosten yksiköinti ...74

6 MERILAIN TEKORIKOSTEN TUNNUSMERKISTÖJEN JA MUUN LAIN- SÄÄDÄNNÖN VASTAAVIEN TUNNUSMERKISTÖJEN PÄÄLLEKKÄISYYS ...77

6.1 Merilain tekorikokset ...77

6.2 Asiakirjojen esittäminen ...77

6.3 Väärennys ...79

6.4 Petos ...81

6.5 Velvollisuus osallistua meripelastukseen ...83

6.6 Luottamusaseman väärinkäyttö ...85

7 JOHTOPÄÄTÖKSET ...87

LÄHTEET

KIRJALLISUUS

Aarnio, Aulis, Arvot lainkäytössä, s. 15–27 teoksessa Arvot ja periaatteet - Valtakunnan- syyttäjänviraston julkaisusarja nro 5. Edita Prima Oy 2007.

Aarnio, Aulis, Laintulkinnan teoria. Yleisen oikeustieteen oppikirja. WSOY 1989.

Aarnio, Aulis, Mitä lainoppi on? Kustannusosakeyhtiö Tammi 1978.

Aarnio, Aulis, Tulkinnan taito – ajatuksia oikeudesta, oikeustieteestä ja yhteiskunnasta.

WSOY 2006.

Beckman, Rudolf, Merioikeuden käsikirja. Turun Sanomalehti ja Kirjapaino Osakeyhtiö 1940.

Frände, Dan, Yleinen rikosoikeus. 2. uudistettu painos. Edita Publishing Oy 2012.

Hakapää, Kari, Uusi kansainvälinen merioikeus. Lakimiesliiton kustannus 1988.

Hirvonen, Ari, Mitkä metodit? Opas oikeustieteen metodologiaan. Yleisen oikeustieteen julkaisuja 17. 2011. [http://docplayer.fi/5397838-Mitka-metodit-opas-oikeustieteen- metodologiaan.html, 17.1.2019].

International Maritime Organization, Adoption of the Final Act and any instruments, reso- lutions and recommendations resulting from the work of the Conference - Attach- ment 1 to the Final Act of the Conference. 2010. [http://www.imo.org/en/OurWork/

HumanElement/TrainingCertification/Documents/33.pdf, 17.1.2019].

Jaatinen, Heikki, Oikeushenkilön rangaistusvastuu. Lakimiesliiton kustannus 2000.

Kallio, Heikki, Rangaistava menettely ja rikosvastuu kolmannen maan kansalaisen luvat- tomaan työntekoon liittyvissä rikoksissa. Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatietei- den ja kauppatieteiden tiedekunta, Joensuu 2015.

Kallio, Heikki, Toissijaisuuslausekkeet rikoslaissa. Defensor Legis 1/2018, s. 19–36.

Kimpimäki, Minna, Kansainvälinen rikosoikeus. Kauppakamari 2015.

Kimpimäki, Minna, Universaaliperiaate kansainvälisessä rikosoikeudessa. Suomalainen lakimiesyhdistys 2005.

Kolehmainen, Antti, Tutkimusongelma ja metodi lainopillisessa työssä, s. 105–134 teok- sessa Tarmo Miettinen (toim.): Oikeustieteellinen opinnäyte – Artikkeleita oikeus- tieteellisten opinnäytteiden vaatimuksista, metodista ja arvostelusta. Edilex Kirjat 16.2.2016. [www.edilex.fi/kirjat/16170]

Koponen, Pekka, Yksi vai useita rikoksia - rikosten yhtymisestä. Defensor Legis 4/2015, s. 609–625.

Koskinen, Pekka, Rikosoikeuden yleiset opit ja rikosvastuun perusteet, s. 159–194 teok- sessa Lappi-Seppälä, Tapio – Hakamies, Kaarlo – Koskinen, Pekka – Majanen, Martti – Melander, Sakari – Nuotio, Kimmo – Nuutila, Ari-Matti − Ojala, Timo – Rautio, Ilkka, Rikosoikeus. 3. uudistettu painos. WSOY 2009.

Liikenne- ja viestintäministeriö, Suomen meriliikennestrategia 2014-2022. 2014. [http://

julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/77909/Julkaisuja_9-2014.pdf, 5.3.2019].

Liikenteen turvallisuusvirasto, Suomen merenkulun turvallisuuden vuosikatsaus 2013.

2013. [https://arkisto.trafi.fi/filebank/a/1385559096/e7453ce5c11415071e3b0de1d- c0619f4/13652-Trafi_Merenkulun_turvallisuuskatsaus_2013.pdf, 5.3.2019].

Matikkala, Jussi, Tahallisuudesta rikosoikeudessa. Suomalainen lakimiesyhdistys 2005.

Melander, Sakari, EU-rikosoikeus. Sanoma Pro Oy 2010. (Melander 2010a).

Melander, Sakari, Rikosoikeuden peruskysymyksiä. Unigrafia Oy 2015.

Melander, Sakari, Rikosvastuun yleiset edellytykset. Tietosanoma 2016.

Melander, Sakari, Sääntelytarkkuus rikosoikeudessa, s. 23–49 teoksessa Jyrki Tala (toim.), Sääntelytarkkuuden ongelmia. Hakapaino Oy 2010. [https://docplayer.fi/2943452- Oikeuspoliittisen-tutkimuslaitoksen-tutkimuksia-251-saantelytarkkuuden-ongel- mia.html, 17.1.2019]. (Melander 2010b).

Merenkulkulaitos, Veneilyn ja vesillä liikkumisen turvallisuusohjelma 2006–2016. 2006.

[http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/141994/mkl320.pdfsequence=1&isAl- lowed=y, 25.4.2019].

Määttä, Tapio (toim) – Tolvanen, Matti – Väätänen, Ulla – Kolehmainen, Antti – Myrsky, Matti – Keinänen, Anssi, Oikeudellisen ajattelun perusteita. Itä-Suomen yliopisto, Oikeustieteiden laitos, Joensuu 2012. (Määttä ym. 2012).

Nuotio, Kimmo, RL 33 luku: Väärennysrikokset, s. 885–912 teoksessa Lappi-Seppälä, Tapio – Hakamies, Kaarlo – Koskinen, Pekka – Majanen, Martti – Melander, Sakari – Nuotio, Kimmo – Nuutila, Ari-Matti − Ojala, Timo – Rautio, Ilkka, Rikosoikeus.

3. uudistettu painos. WSOY 2009.

Nuutila, Ari-Matti – Majanen, Martti, RL 36 luku: Petos ja muu epärehellisyys, s. 973–

1006 teoksessa Lappi-Seppälä, Tapio – Hakamies, Kaarlo – Koskinen, Pekka – Ma- janen, Martti – Melander, Sakari – Nuotio, Kimmo – Nuutila, Ari-Matti − Ojala, Timo – Rautio, Ilkka: Rikosoikeus. 3. uudistettu painos. WSOY 2009.

Nuutila, Ari-Matti – Ojala, Timo, Liikenneturvallisuuden vaarantamisrikokset, s. 567–587 teoksessa Lappi-Seppälä, Tapio – Hakamies, Kaarlo – Koskinen, Pekka – Majanen, Martti – Melander, Sakari – Nuotio, Kimmo – Nuutila, Ari-Matti − Ojala, Timo – Rautio, Ilkka: Rikosoikeus. 3. uudistettu painos. WSOY 2009.

Nuutila, Ari-Matti, Rikoslain yleinen osa. Lakimiesliiton kustannus 1997.

Nuutila, Ari-Matti, Rikosoikeudellinen huolimattomuus. Suomalainen lakimiesyhdistys 1996.

Pöllänen, Markus – Säily, Stiina – Kalenoja, Hanna – Mäntynen, Jorma, Merenkulku ja satamatoiminnot. 2. painos. Tampereen teknillinen yliopisto 2005. (Pöllänen ym.

2005).

Saarnilehto, Ari, Sopimusoikeuden perusteet. 7. uudistettu painos. Talentum 2009.

Siltala, Raimo, Oikeustieteen tieteenteoria. Suomalainen lakimiesyhdistys 2003.

Sisula-Tulokas, Lena, Kuljetusoikeuden perusteet. Lakimiesliiton kustannus 1994.

Sundström, G. O. Zacharias, Oikeudenmukainen tuomio - Tuomarin harkinta rikosasiassa.

Edita 2011.

Tapani, Jussi, Rikosten yksiköinti - marginaalista ytimeen? Edilex 7.1.2014. [www.edilex.- fi/artikkelit/11718]

Tapani, Jussi – Tolvanen, Matti, Rikosoikeuden yleinen osa – vastuuoppi. Talentum 2013.

Tapani, Jussi – Tolvanen, Matti, Rikosoikeus - Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöön- pano. 3. uudistettu painos. Talentum 2016.

Tapani, Jussi – Tolvanen, Matti, Rikosvastuu ja sen toteuttaminen. Joensuun yliopistopaino 2004.

Tolvanen, Matti, KKO 2005:23 Meriselityksen oikeuspaikka, s. 169–176 teoksessa Timo- nen, Pekka (toim.): KKO:n ratkaisut kommentein 2005:I. Talentum 2005.

Tolvanen, Matti, Liikennerikokset, s. 277–334 teoksessa Frände, Dan – Matikkala, Jussi – Tapani, Jussi – Tolvanen, Matti – Viljanen, Pekka – Wahlberg, Markus: Keskeiset rikokset. 3. uudistettu ja laajennettu painos. Edita Publishing Oy 2014.

Tolvanen, Matti, Maastossa ja vesillä liikkumisen säännöt. Lakimiesliiton kustannus 2002.

Tolvanen, Matti, Merimies on eri mies - huviveneily ja merilaki (KKO 2010:79). Lakimies 2/2011, s. 417–423.

Tolvanen, Matti, Rikosoikeus ja rikollisuuden tutkimus, s. 272–294 teoksessa Tarmo Miet- tinen (toim.): Oikeustieteellinen opinnäyte – Artikkeleita oikeustieteellisten opin- näytteiden vaatimuksista, metodista ja arvostelusta. Edilex Kirjat 16.2.2016.

[www.edilex.fi/kirjat/16170]

Viljanen, Pekka, KKO 2010:79 Hyvän merimiestaidon laiminlyönti ja huviveneily, s. 254–

260 teoksessa Timonen, Pekka (toim.): KKO:n ratkaisut kommentein 2010: II.

Talentum 2011.

VIRALLISLÄHTEET

HE 18/1966 vp, Hallituksen esitys n:o 18 (1966vp) laiksi merilain muuttamisesta.

HE 66/1988 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen ensimmäisen vaiheen käsittäväksi rikoslain ja eräiden muiden lakien muutoksiksi.

HE 40/1990 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle rikosten yhtymistä koskevan lainsäädän- nön uudistamisesta.

HE 24/1993 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle alusten rekisteröintiä koskevan lainsää- dännön uudistamisesta.

HE 94/1993 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen toisen vaiheen käsittäviksi rikoslain ja eräiden muiden lakien muutoksiksi.

HE 309/1993 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta.

HE 62/1994 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle merilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

HE 1/1996 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa koskevan lainsäädännön uudistamisesta.

HE 66/1996 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle vesiliikennelaiksi.

HE 32/1997 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle liikennerikoksia koskevan lainsäädännön uudistamisesta.

HE 106/1998 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle merenkulun turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten hy- väksymisestä.

HE 44/2002 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi.

HE 250/2009 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä ja laiksi laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta sekä laeiksi eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta.

HE 277/2009 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle vesilainsäädännön uudistamiseksi.

HE 271/2016 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle matkustajien ja matkatavaroiden kuljet- tamisesta meritse vuonna 1974 tehdyn Ateenan yleissopimuksen vuoden 2002 pöytäkirjan hyväksymisestä sekä laeiksi pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä merilain ja valmismatkalain muuttamisesta.

HE 197/2018 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle vesiliikennelaiksi ja eräiksi siihen liit- tyviksi laeiksi.

LaVM 6/1990 vp, Lakivaliokunnan mietintö n:o 6 hallituksen esityksen johdosta rikoslain- säädännön kokonaisuudistuksen ensimmäisen vaiheen käsittäväksi rikoslain ja eräi- den muiden lakien muutoksiksi.

LaVM 28/2002 vp, Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi.

LaVM 10/2006 vp, Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä kansainvälisen järjes- täytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen ihmiskauppaa ja maahanmuuttajien salakuljetusta koskevien lisäpöytäkirjojen hy- väksymisestä ja niiden lain- säädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaat- tamisesta sekä laeiksi rikoslain 20 luvun ja järjestyslain 7 ja 16 §:n muuttamisesta.

Liikenne- ja viestintäministeriö, Vesiliikennelain kokonaisuudistusta koskeva hanke - Arviomuistio alan lainsäädännön yleisistä muutostarpeista 08.05.2017.

PeVM 25/1994 vp, Perustuslakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 306/1994 vp) perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta.

Rikosoikeuskomitean mietintö KM 1976:72.

INTERNET-LÄHTEET

Department of Transport, MV HERALD OF FREE ENTERPRISE - Report of Court No.

8074, Formal Investigation. 1987. [https://assets.publishing.service.gov.uk/media/

54c1704ce5274a15b6000025/FormalInvestigation_HeraldofFreeEnterprise- MSA1894.pdf] (15.2.2019)

European Maritime Safety Agency, About us - Legal Foundation. 2019. [http://www.em- sa.europa.eu/about/what-we-do-main/legal-basis.html] (5.3.2019)

International Maritime Organization, Index of IMO Resolutions. 2019. [http://www.- imo.org/en/KnowledgeCentre/IndexofIMOResolutions/Pages/Default.aspx]

(7.3.2019)

Liikenteen turvallisuusvirasto, Hyvä merimiestapa - sopii järvillekin. 2015. [https://www.- trafi.fi/veneily/tiedot_ja_taidot/hyva_merimiestapa] (24.10.2017)

OIKEUSTAPAUKSET Korkein oikeus

KKO 1970 I 3 KKO 1970 I 4 KKO 1980 II 93 KKO 1980 II 126 KKO 1992:75 KKO 1993:166 KKO 1996:112 KKO 1996:150 KKO 2005:23 KKO 2006:52 KKO 2007:45 KKO 2007:67 KKO 2007:77 KKO 2007:81 KKO 2008:105 KKO 2010:79

KKO 2012:66 KKO 2013:17 KKO 2013:55 KKO 2017:24

Hovioikeudet

Itä-Suomen HO 27.9.2001 t. 1014 Kouvolan HO 31.08.1998 t. 1026 Kouvolan HO 13.12.2012 t. 1068 Turun HO 07.12.2000 t. 2659 Turun HO 24.08.2011 t. 1780 Turun HO 27.11.2012 t. 2478 Vaasan HO 20.10.1997 t. 1532 Vaasan HO 28.12.2001 t. 1580

Käräjäoikeudet

Länsi-Uudenmaan KäO 11.01.2011 t. 337


LYHENNELUETTELO

AlusrekisteriL alusrekisterilaki 512/1993

Alusturvallisuuslaki laki alusturvallisuuden valvonnasta 370/1995

Ateena-asetus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 392/2009, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, merten matkustajaliikenteen harjoittajan vastuusta onnettomuusta- pauksessa, EUVL, N:o L 131, 28.5.2009, s. 24–54

EIOS yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaa- miseksi (Euroopan ihmisoikeussopimus, SopS 18–19/1990) EMSA Euroopan meriturvallisuusvirasto, European Maritime Safety

Agency

EU Euroopan unioni

EUVL Euroopan unionin virallinen lehti (1.2.2003 jälkeen)

HE hallituksen esitys

HO hovioikeus

IMO Kansainvälinen merenkulkujärjestö, International Maritime Organization

ISPS-säännöstö alusten ja satamarakenteiden kansainvälinen turvasäännöstö, International Ship and Port Facility Security Code

ISSC kansainvälinen turvatodistus, International Ship Security Certificate

KKO korkein oikeus

KM komitean mietintö

KP-sopimus kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansain- välinen yleissopimus ja siihen liittyvä valinnainen pöytäkirja yksilövalituksista SopS 7–8/1976

KäO käräjäoikeus

LaVM lakivaliokunnan mietintö

LuotsausL luotsauslaki 940/2003

matkustaja-alusturvallisuus-

direktiivi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/45/EY, annettu 6. päivänä toukokuuta 2009, matkustaja-alusten tur- vallisuussäännöistä ja -määräyksistä, EUVL, N:o L 163, 25.6.2009, s. 1–140

MeriL merilaki 674/1994

merioikeusyleissopimus Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimus (SopS 50/1996)

meriteiden säännöt yleissopimus kansainvälisistä säännöistä yhteentörmäämisen ehkäisemiseksi merellä, 1972 (SopS 30/1977)

meriturvallisuussopimus merenkulun turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskeva yleissopimus (SopS 11/1999)

MV moottorialus, motor vessel

PeVM perustuslakivaliokunnan mietintö

PL Suomen perustuslaki 731/1999

RL rikoslaki 39/1889

ROL laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 689/1997

sisävesisäännöt asetus yhteentörmäämisen ehkäisemisestä sisäisillä kulku- vesillä (sisävesisäännöt 1978) 252/1978

SopS Suomen säädöskokoelman sopimussarja

STCW kansainvälinen merenkulkijoiden koulutusta, pätevyyskirjoja ja vahdinpitoa koskeva vuoden 1978 yleissopimus siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen (SopS 22/1984),

International Convention on Standards of Training, Certifica- tion and Watchkeeping for Seafarers

t. taltio

VesiliikenneL vesiliikennelaki 463/1996

vna valtioneuvoston asetus

vp valtiopäivät


1 JOHDANTO

1.1 Tutkielman aihe ja rajaukset

Vesiliikenne on globaali liikennemuoto, jota säännellään sekä kansallisesti että kansain- välisesti. Vesiliikenne voidaan jakaa eri lajeihin esimerkiksi kulkuvesien tai liikenteen tarkoituksen perusteella, mutta yleisimmin jako tehdään sen mukaan, onko kyse ammatti- maisesta, ansiotarkoituksessa suoritetusta toiminnasta eli kauppamerenkulusta vai har¹ - rastetoiminnasta eli huviveneilystä. Kauppamerenkulkua ohjaavat kansainvälisesti yleis- sopimukset ja niiden nojalla annettava sääntely , joka neuvotellaan Yhdistyneiden ^{2 3} kansakuntien alaisen Kansainvälisen merenkulkujärjestön (International Maritime Organi- zation, IMO) piirissä. Lisäksi Euroopan meriturvallisuusvirasto (European Maritime Safe⁴ - ty Agency, EMSA) seuraa Euroopan unionin (EU) toteuttaman sääntelyn implementointia ⁵ ja arvioi lainsäädännön tehokkuutta. ⁶

Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 1982 merioikeusyleissopimusta (SopS 50/1996, meri- oikeusyleissopimus) voidaan kutsua eräänlaiseksi meren perustuslaiksi. Sopimuksen lähtökohtana on mahdollisimman vapaan merenkulun turvaaminen ja se kattaa sellaisenaan koko julkisen kansainvälisen merioikeuden alueen. Lisäksi yhtenä tärkeänä kansain⁷ - välisenä kauppamerenkulkuun liittyvänä yleissopimuksena mainittakoon myös vuoden 1988 merenkulun turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskeva yleissopimus (SopS 11/1999, meriturvallisuussopimus), jossa omaksuttiin erilaisia toimi-

Väylämaksulain (1122/2005) 2 §:n mukaan kauppamerenkululla tarkoitetaan aluksella ansiotarkoituksessa

1

suoritettua toimintaa, kuten lastin ja matkustajien kuljettamista, hinausta, jäänmurtamista, pyyntiä tai pelas- tus- ja avustustoimintaa. Kauppamerenkulkuun käytettävällä aluksella (myös kauppa-aluksella) tarkoitetaan tässä tutkielmassa alusta, jota käytetään edellä määriteltyyn ansiotarkoituksessa suoritettuun toimintaan.

Muut alukset luetaan tässä tutkielmassa huviveneiksi.

Esimerkiksi yleissopimus kansainvälisistä säännöistä yhteentörmäämisen ehkäisemiseksi merellä, 1972

2

(SopS 30/1977, meriteiden säännöt) tai kansainvälinen yleissopimus ihmishengen turvallisuudesta merellä, 1974 (SopS 11/1981).

Yleissopimusten varsinaisiin sopimusteksteihin liittyy erilaisia liitteitä (appendix) sekä säännöstöjä (code),

3

joissa annetaan varsinaista sopimustekstiä yksityiskohtaisempia määräyksiä. Esimerkiksi meriteiden sääntöi- hin sisältyvässä liitteessä I annetaan tarkemmat määräykset valojen ja merkkikuvioiden sijoituksesta ja teknillisistä yksityiskohdista.

IMO ohjaa meriturvallisuutta myös mm. päätöslauselmien (resolutions) ja kiertokirjeiden (circulars) avulla.

4

Ks. tästä esimerkiksi International Maritime Organization 2019.

EU:n jäsenvaltioissa on voimassa asetuksilla ja direktiiveillä annettuja meriturvallisuutta koskevia vaa

5 -

timuksia, kuten Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/106/EY, annettu 19 päivänä marraskuuta 2008, merenkulkijoiden vähimmäiskoulutuksesta (EUVL L 323, 3.12.2008, s. 33–61).

Pöllänen ym. 2005, s. 9; Liikenteen turvallisuusvirasto 2013, s. 7; Liikenne- ja viestintäministeriö 2014, s.

6

12; European Maritime Safety Agency 2019.

Hakapää 1988, s. 24.

7

valtamääräyksiä. Taustalla sopimuksen tarpeellisuuden arvioinnissa oli vuonna 1985 Välimerellä tapahtunut Achille Lauro -aluksen kaappaus, joka muun muassa osoitti, että merirosvouksen kiellon lisäksi tarvitaan myös laajempaa merenkulun turvallisuutta koske- vaa sääntelyä. ⁸

Kansallisesti kauppamerenkulkua säännellään ensisijaisesti merilain (674/1994, MeriL) säännösten avulla. Kauppamerenkulkuun sovelletaan MeriL:n rangaistussäännösten lisäk⁹ - si kansallisesti myös tietyiltä osin alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain (370/1995, Alusturvallisuuslaki) , vesiliikennelain (463/1996, VesiliikenneL) ja RL:n rangais^{10 11 12} - tussäännöksiä. RL:n sääntelyssä asetetaan näkyväksi myös niin sanotut vesiliikenteen lii- kennesäännöt, meriteiden säännöt. Suomi on ratifioinut meriteiden säännöt vuonna 1977, ¹³ mutta sääntöjen noudattamisesta ei ole mitään mainintaa esimerkiksi MeriL:ssa tai Vesilii- kenneL:ssa. VesiliikenneL ja sen nojalla annetut säännökset ja määräykset sisältävät ¹⁴ kuitenkin muita liikennesääntöjä, -rajoituksia ja kieltoja, jotka koskevat myös kaup- pamerenkulkua. ¹⁵

Suomalaisessa lainvalmistelussa on kuitenkin lähdetty siitä, että meriturvallisuussopimuksessa omaksutun

8

toimivaltasääntelyn aukoton toteaminen on mahdollista vain, jos sopimuksessa tarkoitetut rikokset katsotaan rikoslaissa (39/1889, RL) tarkoitetuiksi kansainvälisiksi rikoksiksi (RL 1:7). Ks. tästä tarkemmin HE 106/1998 vp, s. 5; Kimpimäki 2005, s. 218–223.

MeriL 1:9 mukaan sellaiseen alukseen, jota ei käytetä kauppamerenkulkuun, sovelletaan ko. lain säännöksiä

9

vain, mikäli ne kulloinkin siihen soveltuvat. Myös korkein oikeus (KKO) on ottanut asiaan kantaa tapaukses- saan KKO 2010:79. KKO:n mukaan MeriL on lähtökohtaisesti kauppamerenkulkua sääntelevä laki, ja on käytettävä tapauskohtaista harkintaa sen suhteen, mitkä MeriL:n säännökset tulevat sovellettaviksi esi- merkiksi huviveneisiin liittyen. Ks. tästä tarkemmin KKO:n ratkaisun KKO 2010:79 perustelut sekä tämän tutkielman alaluku 3.1 Merilain soveltamisala ja aluksen käsite.

Alusturvallisuuslain 4 §:n mukaan lakia sovelletaan alukseen, jota käytetään kauppamerenkulkuun Suomen

10

vesialueella sekä suomalaiseen alukseen myös Suomen vesialueen ulkopuolella ja tällaisten alusten laivavä- keen.

VesiliikenneL 2 §:n mukaan lakia sovelletaan kauppamerenkulkuun käytettäviin aluksiin siltä osin kuin

11

niistä ei erikseen säädetä MeriL:ssa, Alusturvallisuuslaissa tai muualla laissa.

Esimerkiksi RL 23:1.2:ssa on säädetty rangaistavaksi liikenneturvallisuuden vaarantaminen vesiliiken

12 -

teessä ja RL 23:2.2:ssa on säädetty rangaistavaksi törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen vesiliiken- teessä. Myös MeriL 20:12:ssa olevan viittaussäännöksen mukaan rangaistus vesiliikennejuopumuksesta ja kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle säädetään RL 23 luvun 5 ja 8 §:ssä.

RL 23:1.2,1 mukaan liikenneturvallisuuden vaarantamiseen syyllistyy aluksen ohjailusta vastuussa oleva

13

henkilö, joka vastuussa ollessaan rikkoo muun muassa meriteiden sääntöjä tai yhteentörmäämisen ehkäisemisestä sisäisillä kulkuvesillä tai kanavassa annettuja säännöksiä tai määräyksiä. Yhteentörmäämisen ehkäisemisestä sisäisillä kulkuvesillä annetussa asetuksen (252/1978, sisävesisäännöt) 1.1 §:n mukaan kaikkien alusten on Suomen sisäisillä kulkuvesillä myös noudatettava meriteiden sääntöjä, kuitenkin sisävesisäännöissä mainituin poikkeuksin ja lisäyksin.

VesiliikenneL:n esitöissä kuitenkin viitataan meriteiden sääntöihin. Ks. HE 66/1996 vp, s. 10. Meriteiden

14

sääntöjen 1 säännön a) kohdan mukaan säännöt koskevat kaikkia aluksia avomerellä ja kaikilla siihen yhtey- dessä olevilla kulkuvesillä, joilla merialukset voivat liikennöidä. Ks. aluksen käsitteestä alaluku 3.1 Merilain soveltamisala ja aluksen käsite.

Nämä rajoitukset ja kiellot annetaan aluekohtaisina, jolloin ne kohdennetaan myös samoilla vesialueilla

15

liikkuviin kauppa-aluksiin. Ks. tästä tarkemmin HE 66/1996 vp, s. 9.

MeriL:n juuret ulottuvat keskiajalle Visbyn ja vuoden 1667 merilakeihin, mutta nykyisin MeriL:n keskeiset vastuusäännökset perustuvat merioikeuskonventioihin . MeriL:n vii-¹⁶ meisin, hyvinkin laaja uudistustyö on vuodelta 1994, ja se toteutettiin yhteistyössä Ruotsin, Norjan ja Tanskan kanssa. Tämän seurauksena Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan me-¹⁷ rilait ovatkin suurelta osin sisällöllisesti yhteneväisiä ja vastaavat rakenteellisesti toisiaan. ¹⁸ MeriL:n viimeisimmän uudistuksen jälkeen on vuonna 2002 toteutettu rikosoikeuden yleisiä oppeja koskeva lainsäädännön uudistus, jossa esimerkiksi RL:iin lisättiin uusia säännöksiä vastuun edellytyksiä koskien. RL:n uudistuksen jälkeen ei ole kuitenkaan tehty tarkempaa selvitystä siitä, vastaavatko MeriL:n rangaistussäännökset edelleen RL:ssa mainittuja yleisiä vastuuedellytyksiä vai tulisiko MeriL:n rangaistussäännöksiä siltä osin uudistaa. Hallituksen esityksen HE 62/1994 vp yhteydessä asiaan kiinnitettiin kyllä huomiota, mutta muutosta ei viety loppuun asti. Lisäksi aihetta on sivuttu vesiliikennettä ¹⁹ koskevissa asiantuntija-artikkeleissa ja kirjallisuudessa. ²⁰

Tämän tutkielman tavoitteena on vastata seuraavaan kahteen tutkimuskysymykseen:

1. Ovatko kauppamerenkulkua koskevat MeriL:n rangaistussäännökset yhteensopivia rikosoikeudellisen vastuun yleisten edellytysten kanssa?

2. Tulisiko kauppamerenkulkua koskevat MeriL:n rangaistussäännökset määritellä toisin ja jos, niin miten?

Haagin konventiota vuodelta 1924 voidaan pitää merioikeuden peruskonventiona. Sitä uudistettiin vuosina

16

1968 ja 1978 tavaran merikuljetusta koskevilla konventioilla, Haag-Visbyn -säännöillä ja Hampurin säännöil- lä. Näistä Haag-Visbyn -säännöt on sisällytetty nykyiseen MeriL:iin ja Hampurin säännöt on otettu osittain huomioon MeriL:n viimeisimmässä muutostyössä. Myös vuoden 1974 matkustajien kuljetusta koskeva Ateenan konventio, jota muutettiin vuonna 1990 Lontoon pöytäkirjalla, on otettu huomioon MeriL 15 luvus- sa, vaikka Pohjoismaat eivät kyseistä konventiota olekaan ratifioineet.

MeriL rangaistussäännöksiä on muutettu edelliseen lakiin (167/1939) verrattuna ainoastaan siltä osin kuin

17

se on ollut ehdottoman välttämätöntä. Joidenkin pykälien rangaistusseuraamuksia on lievennetty, koska ne olivat epäsuhteessa yleisten rikosoikeudellisten sanktioiden kanssa. Lisäksi säännösten kieliasua hieman uu- distettiin. Ks. tästä tarkemmin HE 62/1994 vp, s. 104.

MeriL 20 luvun rangaistussäännöksistä ainoastaan 9 a ja 9 b § on muutettu vuonna 2017 voimaan tulleella merilain muuttamisesta annetulla lailla (482/2017). Pykälien muutos koski kuitenkin vain vankeusuhan pois- tamista rangaistusseuraamuksista, eikä pykälien muuhun sisältöön vaikutettu. Ks. tästä tarkemmin HE 271/2016 vp, s. 44.

Beckman 1940, s. 13–15; HE 62/1994 vp, s. 1; Sisula-Tulokas 1994, s. 19–20.

18

Hallituksen esityksen HE 62/1994 vp mukaan MeriL:n rikosoikeudellisten säännösten uudistamisen

19

valmistelu oli tarkoitus aloittaa lähitulevaisuudessa RL:n kokonaisuudistuksessa noudatettujen periaatteiden pohjalta. Ks. tarkemmin HE 62/1994 vp, s. 104.

Ks. esimerkiksi Tolvanen 2002 ja Tolvanen 2011.

20

Tässä tutkielmassa keskitytään ainoastaan MeriL:ssa olevien, kauppamerenkulkua koske- vien rangaistussäännösten sisältöön sekä niiden yhteensopivuuteen RL:ssa määriteltyjen yleisten vastuuedellytysten kanssa. Näin ollen Alusturvallisuuslaissa, VesiliikenneL:ssa ja RL:ssa olevia, kauppamerenkulkuun sovellettavia rangaistussäännöksiä käsitellään tässä tutkielmassa vain siltä osin, kuin ne muiden säännösten käsittelyn tai säännöksiin vertailun yhteydessä tulevat esille. Myös MeriL 20 luvun 12 §:n viittaussäännökset RL:iin vesilii- kennejuopumuksesta ja kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle on rajattu tämän tutkiel- man ulkopuolelle, koska ne on kirjoitettu auki RL:ssa ja sisältyvät RL:iin.

MeriL:n 20 luvun 10 §:ssä mainittua seuraamusta, pätevyyskirjan menettämistä, ei käydä tässä tutkielmassa myöskään tarkemmin läpi, koska kyseessä on hallinnollinen seuraamus, eikä sillä näin ollen ole tutkielman aiheen kannalta tulkinnallista mielenkiintoa. Lisäksi tutkielmassa ei käsitellä RL:n 3 luvun yleisistä vastuuedellytyksistä 4 §:ää, jossa säännel- lään vastuuikärajasta ja syyntakeisuudesta, koska MeriL:n rangaistussäännökset koskevat aluksen henkilökuntaa eli laivaväkeä tai laivanisäntää, jotka lähtökohtaisesti ovat aina yli 15-vuotiaita ja syyntakeisia. ²¹

1.2 Tutkimusmenetelmä ja tutkielman rakenne

Tutkielman tutkimusmenetelmä on oikeusdogmaattinen eli kyseessä on lainopillinen tutkimus. Lainoppi tutkii voimassa olevaa oikeutta ja selvittää, mikä merkitys muista oikeuslähteistä saatavalla materiaalilla on. Lainopin tehtävänä on tuottaa systemaattista, ²² johdonmukaista, objektiivista ja perusteltua tietoa lainsoveltamisen tarpeisiin. Tämä toteu- tuu lainopillisessa tutkimuksessa oikeussäännösten systematisoinnin ja tulkinnan avulla.

Systematisointi näkyy tässä tutkielmassa oikeussäännösten järjestämisenä mahdollisimman ristiriidattomaksi kokonaisuudeksi. Tulkinnan avulla puolestaan annetaan merkityssisältö lakitekstin ja muiden tutkielmassa esiin tulevien normien, kuten periaatteiden, ilmaisuille.

Aluksen henkilökunnalle myönnettävien pätevyyskirjojen edellytyksenä on vähintään 16 vuoden ikä. Ks.

21

tästä tarkemmin aluksen miehityksestä ja laivaväen pätevyydestä annetun valtioneuvoston asetuksen (vna) (508/2018) luku 4 Pätevyyskirjat.

Aluksen henkilökunnalta vaaditaan myös tehtävän edellyttämää terveydentilaa voidakseen työskennellä aluk- sella. Ks. tästä tarkemmin laivaväen lääkärintarkastuksista annetun lain (1171/2010) 4 § Laivaväen terveys- vaatimukset.

Siltala 2003, s. 67.

22

Systematisointi ja tulkinta limittyvät myös toisiinsa, koska säännösten systematisointi on samalla myös niiden tulkintaa liittämällä ne tiettyyn kontekstiin. ²³

Tutkielman aihetta tutkitaan rikoslainopillisesta näkökulmasta. Oikeuslähteinä tutkielmassa käytetään kansallista lainsäädäntöä, maan tapaa, lainvalmisteluaineistoa, korkeimman oikeuden, hovioikeuden ja käräjäoikeuden oikeuskäytäntöä sekä oikeustieteellistä kirjal- lisuutta. ²⁴

Tutkielman luvussa 2 käydään läpi rikosoikeuden soveltamisala olennaisilta osin sekä tutkielman aiheeseen rajatut rikosoikeudellisen vastuun yleiset edellytykset. Seuraavassa luvussa tarkastellaan MeriL:n soveltamisalaa ja selvitetään voimassa olevaa oikeutta edellä rajattujen, kauppamerenkulkuun sovellettavien, MeriL:n rangaistussäännösten merkitys- sisältöjen osalta pääasiassa sanamuodon mukaisen eli kielellisen tulkinnan avulla. MeriL:n soveltamisalaa ja voimassa olevaa oikeutta tulkitaan myös historiallisen tulkinnan keinoin, koska oikeuslähteenä käytetään oikeuskäytäntöä. Tuomioiden perusteluiden avulla selvitetään myös, miten lakia on sovellettu ja miten laintulkintaratkaisut on perusteltu. ²⁵

Luvussa 4 tulkitaan MeriL:n rangaistussäännösten ja rikosoikeudellisen vastuun yleisten edellytysten yhteensopivuutta ja tuodaan esille MeriL:n tunnusmerkistöjen sanamuodoissa esiintyvät mahdolliset epäkohdat. Luvuissa 5 ja 6 vertaillaan MeriL:n rangaistussäännösten soveltamisalaa ja sanamuotoa muuhun, kauppamerenkulkuun ainakin osittain sovellet- tavaan ja soveltuvaan, lainsäädäntötasoiseen sääntelyyn. Lopuksi luvussa 7 tuodaan esille johtopäätökset sekä tulkintasuositukset ja parannusehdotukset de lege ferenda .²⁶²⁷


Aarnio 1978, s. 52, 76, 79 ja 100; Aarnio 1989, s. 48–49; Hirvonen 2011, s. 21–25; Määttä ym. 2012, s.

23

74–75; Tolvanen 2016, s. 275–276.

Ks. oikeuslähteistä tarkemmin Aarnio 2006, s. 283–306; Aarnio 2007, s. 17–20.

24

Hirvonen 2011, s. 38–39; Määttä ym. 2012, s. 10–12 ja 75.

25

De lege ferenda -tutkimus yhdistyy tässä tutkielmassa rikoslainoppiin siten, että uutta lainsäädäntöä koske

26 -

va ratkaisuehdotus syntyy tulkintaan ja systematisointiin pyrkivän lainopin sivutuotteena.

Määttä ym. 2012, s. 75; Kolehmainen 2016, s. 107–108; Tolvanen 2016, s. 275–277.

27

2 RIKOSOIKEUDEN SOVELTAMISALA JA RIKOSOIKEUDEL- LISEN VASTUUN YLEISET EDELLYTYKSET

2.1 Alueellinen soveltaminen

Kansallinen lainsäädäntö, tässä tapauksessa RL, määrittää rikosoikeudellisten säännösten soveltamisalan. RL 1 luvun 1 § 1 momentin mukaan Suomessa tehtyyn rikokseen sovel²⁸ - letaan Suomen lakia. Tämä alueperiaate sitoo kaikkia Suomen valtion alueella oleskelevia henkilöitä heidän kansalaisuudestaan huolimatta. Merenkulussa rikokset voivat kuitenkin ilmetä myös muualla kuin tietyn valtion maaperällä tai sisäisillä aluevesillä. Rikosoikeuden soveltamisalaa koskevissa kansallisissa toimivaltasäännöksissä säädetäänkin myös siitä, missä tapauksissa ja millä edellytyksillä valtion alueen ulkopuolella tehtyihin rikoksiin voidaan soveltaa kansallista lainsäädäntöä. ²⁹

Rikoksen tekopaikan määrittäminen saattaa olla haasteellista, jos kyseessä on esimerkiksi laiminlyöntirikos, jolla on yhteyksiä moneen eri valtioon. Lippuperiaatteen nojalla kansal- lisia rikosoikeudellisia säännöksiä voidaan soveltaa koskemaan tekoja, jotka on tehty ky- seiseen valtioon rekisteröidyssä aluksessa. Tällöin soveltamisalaan tulevat myös tapaukset, joissa rikos on tehty mukavuuslipun alla purjehtivassa aluksessa . ^{30 31}

RL 1 luvun 2 § 1 momentin mukaan suomalaisessa aluksessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia, jos rikos on tehty aluksen ollessa aavalla merellä tai millekään valtiolle kuu- lumattomalla alueella tai mikäli rikos on tehty aluksen ollessa vieraan valtion alueella ja rikoksen on tehnyt aluksen päällikkö, sen miehistön jäsen, sen matkustaja tai matkalla

RL 1:10.1 mukaan rikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä rikollinen teko suoritettiin, että siellä, missä

28

rikoksen tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni. Laiminlyöntirikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä tekijän olisi pitänyt toimia, että siellä, missä rikoksen tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni (RL 1:10.1).

Jos rikoksen tekopaikasta ei ole varmuutta, mutta on perusteltua syytä olettaa, että rikos on tehty Suomen alueella, se katsotaan tehdyksi Suomessa (RL 1:10.4).

Kimpimäki 2015, s. 537, 541 ja 543.

29

Mukavuuslipun alla purjehtivalla aluksella tarkoitetaan alusta, joka on rekisteröity tiettyyn maahan esi-

30

merkiksi pienempien käyttökustannusten tai toiminnan kannalta edullisen sääntelyn vuoksi.

Kimpimäki 2015, s. 544–545.

31

muutoin mukana oleva henkilö . Suomen lakia sovelletaan myös suomalaisen aluksen ³² päällikön tai sen miehistön jäsenen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen, jos tekijä teollaan on rikkonut hänelle aluksen päällikkönä tai miehistön jäsenenä lain mukaan kuu- luvaa erityistä velvollisuutta (RL 1:2.2). Myös merioikeusyleissopimuksen 97 artiklan 1 kohdan mukaan rikosoikeudelliseen tai kurinpidolliseen menettelyyn henkilöä vastaan saa ryhtyä vain lippuvaltion tai sen valtion oikeus- tai hallintoviranomaisten edessä, jonka kansalainen kyseinen henkilö on. Tämä pätee vain yhteentörmäyksessä tai muussa merenkulkuonnettomuudessa, johon alus joutuu aavalla merellä ja joka asettaa aluksen päällikön tai muun aluksen palveluksessa olevan henkilön rikosoikeudellisesti tai kurin- pidollisesti vastuuseen (merioikeusyleissopimus 97 artikla 1 kohta).

Rantavaltion lainkäyttövallan rajaukset eivät ulotu koskemaan niitä tapauksia, joissa ulko- maalainen alus on rantavaltion satamassa tai sisäisillä aluevesillä tai jos aluemerellä kulke- va alus on lähtenyt kyseisen valtion sisäisiltä aluevesiltä. Tällöin rantavaltion ja lippuval- tion toimivalta on usein päällekkäistä. Lippuperiaatteen tarvetta on perusteltu myös merilii- kenteen luonteen vuoksi, sillä aluevaltion voi olla vaikeaa puuttua merialueillaan liikku- vassa aluksessa tehtyyn rikokseen tai voi olla hankala selvittää, minkä valtion alueella alus on ollut rikoksentekohetkellä. ³³

Kansainvälinen merioikeus on myös rajannut rantavaltion toimivaltaa puuttua aluemerel- lään kulkevassa ulkomaalaisessa aluksessa tehtyihin tekoihin, mikä lisää valtion toimival- lan tarvetta. Merioikeusyleissopimuksen 27 artiklan mukaan rantavaltio ei saa käyttää ³⁴ rikosoikeudellista lainkäyttövaltaansa sen aluemeren kautta kulkevassa ulkomaisessa aluk- sessa pidättääkseen henkilöitä tai tehdäkseen laivassa sen kauttakulun aikana tehtyyn rikokseen liittyviä tutkimuksia. Poikkeuksena tästä on kuitenkin tapaukset, joissa rikoksen seuraukset ulottuvat rantavaltioon; rikos on sen luonteinen, että se häiritsee rantavaltion

Hallituksen esityksen HE 1/1996 vp mukaan matkalla muutoin mukana olevalla henkilöllä tarkoitetaan

32

esimerkiksi salamatkustajaa. Esityksen mukaan säännös ei koske esimerkiksi satamassa olevalla aluksella vierailevaa miehistöön kuulumatonta henkilöä, kuten miehistön jäsenen perhettä. Myös aluksen ollessa liik- keellä sillä saattaa lyhytaikaisesti oleskella henkilö, joka ei ole matkalla mukana, kuten alukselle tullut luotsi, joka avustaa aluksen ohjailussa. Ks. tästä tarkemmin HE 1/1996 vp, s. 18. Luotsilla tarkoitetaan luotsauslain (940/2003, LuotsausL) 2 § 2) kohdan mukaan henkilöä, jonka Liikenne- ja viestintävirasto on ohjauskirjan myöntämällä hyväksynyt toimimaan luotsina Suomen vesialueella sekä Saimaan kanavan vuokra-alueella.

Kimpimäki 2015, s. 544–545.

33

Kimpimäki 2015, s. 544.

34

rauhaa tai yleistä järjestystä aluemerellä; aluksen päällikkö tai sen valtion diplomaattiedus- taja tai konsuliviranomainen, jonka lipun alla alus purjehtii, on pyytänyt paikallisten viran- omaisten apua; tai tällaiset toimet ovat välttämättömiä huumausaineiden tai psykotrooppis- ten aineiden laittoman kaupan ehkäisemiseksi (merioikeusyleissopimus 27 artikla). ³⁵

2.2 Oikeushenkilön rangaistusvastuu

RL 1 luvun 9 §:n mukaan jos rikokseen sovelletaan RL 1 luvun mukaan Suomen lakia, myös oikeushenkilön rangaistusvastuu määräytyy Suomen lain mukaan. MeriL:ssa maini- taan useammassa rangaistussäännöksessä myös laivanisännän olevan vastuussa. Alustur³⁶ - vallisuuslain 2 §:n mukaan laivanisännällä tarkoitetaan sellaista aluksen omistajaa tai koko aluksen vuokraajaa, joka joko yksinään tai yhdessä toisten henkilöiden kanssa käyttää tosi- asiallista määräämisvaltaa aluksen alusturvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Laivan- isäntä voi siis olla joko yksittäinen henkilö tai useamman henkilön muodostama yhtymä, jolloin jälkimmäisessä tapauksessa sovelletaan oikeushenkilön rangaistusvastuuta.

Laivanisännän käsitteeseen on otettu kantaa myös Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden (KäO) ratkaisussa Länsi-Uudenmaan KäO 11.01.2011 t. 337. Perusteluissaan KäO toteaa, ettei MeriL määrittele laivanisännän käsitettä, mutta pohjoismaisessa oikeuskäytännössä ja oikeusopissa laivanisännän vastuu on asetettu sille, joka varustaa ja huolehtii aluksen miehityksestä sekä harjoittaa aluksella merenkulkua.

Esimerkkeinä laivanisännästä oikeuskäytännössä mainittakoon myös KKO:n ratkaisu KKO 1980 II 93, jossa valtio on jäänmurtaja Sisun laivaisäntänä vastannut aluksen päällikön virheistä ja laiminlyönneistä. Lisäksi KKO:n ratkaisussa KKO 1980 II 126 aluksen päällikkö vastasi vahingosta purjeveneen omistajana ja laivanisäntänä.

2.3 Laillisuusperiaate

Suomen kansallisessa lainsäädännössä laillisuusperiaate sisältyy sekä Suomen perustus- lakiin (731/1999, PL) että RL:iin. PL 8 §:ssä säädetään rikosoikeudellisesta laillisuusperi-

RL 1:15 mukaan jos Suomea velvoittavassa kansainvälisessä sopimuksessa tai muussa Suomea kansain

35 -

välisesti velvoittavassa säädöksessä tai määräyksessä jossakin tapauksessa on rajoitettu Suomen rikosoikeu- den soveltamisalaa siitä, mitä RL 1 luvussa säädetään, noudatetaan tällaista rajoitusta niin kuin siitä on sovit- tu. Lisäksi sen estämättä, mitä RL 1 luvussa säädetään, on noudatettava niitä Suomen lain soveltamisalan rajoituksia, jotka johtuvat kansainvälisen oikeuden yleisesti tunnustetuista säännöistä (RL 1:15).

Ks. esimerkiksi MeriL 20:1.2, 20:1.4, 20:3.3 tai 20:7.3. Mainittuja momentteja on käsitelty tarkemmin jäl

36 -

jempänä luvussa 3 Merilain soveltamisala ja rangaistussäännökset.

aatteesta, jonka mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistuk- seen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi.

Rikoksesta ei saa pykälän mukaan myöskään tuomita ankarampaa rangaistusta kuin teko- hetkellä on laissa säädetty (PL 8 §). RL 3 luvun 1 § 1 momentin mukaan rikokseen syyl- liseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Lisäksi rangaistuksen ja muun rikosoikeudellisen seuraamuksen on perustuttava lakiin (RL 3:1.2). ³⁷

Laillisuusperiaate esiintyy kansallisen lainsäädännön lisäksi myös eurooppalaisen ja kan- sainvälisen oikeuden tasolla. EU:n perusoikeuskirjan (2012/C 326/02) 49 artiklan 1 kohdan mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen sellaisen teon tai laiminlyönnin perusteel- la, joka ei ollut tekohetkellä rikos kansallisen lainsäädännön tai kansainvälisen oikeuden mukaan. Rikoksesta ei kyseisen kohdan mukaan saa myöskään määrätä sen tekohetkellä sovellettavissa ollutta rangaistusta ankarampaa rangaistusta, ja jos rikoksen teon jälkeen laissa säädetään lievemmästä rangaistuksesta, sitä on sovellettava (EU:n perusoikeuskirja 49 artikla 1 kohta). Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi annetun yleis- sopimuksen (SopS 18–19/1990, EIOS) 7 artikla on käytännössä EU:n perusoikeuskirjassa olevan laillisuusperiaatteen kaltainen, mutta se ei sisällä mainintaa perusoikeuskirjassa ole- vasta rikoksista määrättävien rangaistusten suhteellisuudesta. Laillisuusperiaatteesta ³⁸ säädetään myös Yhdistyneiden kansakuntien kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 7-8/1976, KP-sopimus) 15 artiklassa, joka vastaa sisällöltään EU:n perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohtaa.

Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen katsotaan koostuvan neljästä eri alaperiaatteesta.

Laillisuusperiaate sisältää ensinnäkin kirjoitetun lain vaatimuksen, niin sanotun praeter legem -kiellon, jonka mukaan tuomari ei saa mennä lain ulkopuolelle eli tuomarin on pe- rustettava ratkaisunsa lainsäätäjän tekemiin linjanvetoihin (nullum crimen sine lege).

Toiseksi tuomari ei saa soveltaa lakia analogisesti syytetyn vahingoksi eli toimia analo-

PL:n ja RL:n säännösten erona on, että RL:ssa esiintyvä termi ”nimenomaan” korostaa analogiakieltoa

37

sekä lain ja tunnusmerkistön täsmällisyysvaatimusta. Ks. tästä enemmän HE 44/2002 vp, s. 32. Analogiakiel- losta ja täsmällisyysvaatimuksesta kerrotaan tarkemmin myös jäljempänä tässä alaluvussa.

EU:n perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohdan mukaan rangaistus ei saa olla epäsuhteessa rikoksen vakavuu

38 -

teen.

giakiellon vastaisesti. Kolmantena alaperiaatteena on taannehtivan rikoslain kielto, jonka mukaan lainsäätäjä ei saa määrätä taannehtivasti rangaistavaksi sellaisia tekoja, jotka eivät olleet kriminalisoituja ennen tekoa eikä tuomari saa soveltaa taannehtivasti lakia sellaisen teon rankaisemiseksi, joka ei tekohetkellä ollut rangaistava. Neljäntenä alaperiaatteena lail- lisuusperiaatteeseen sisältyy epätäsmällisyyskielto, joka kieltää lainsäätäjää säätämästä epätäsmällisiä rikossäännöksiä. Näiden kieltojen taustalla on ajatus siitä, että tekijän on voitava ennalta tietää, mitä oikeudellisia seuraamuksia tekoon liittyy. ³⁹

Koska laillisuusperiaatteella on rikosoikeudessa sekä kansallisesti että laajemmalla tasolla vakiintunut ja korostunut asema, myös sääntelytarkkuudella on rikosoikeudessa korostunut sija. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate sitoo rikosoikeudellisen lainsäädännön lähtökoh- taisesti kirjoitettuun lakiin, Suomessa eduskuntalakiin, mikä sulkee pois mahdollisuuden tuomita kansainvälisen tapaoikeuden ja yleisesti hyväksyttyjen oikeusperiaatteiden nojalla. Suomessa onkin lähdetty siitä, että kansainvälisessä oikeudessa rikoksiksi ⁴⁰ määritellyt teot kriminalisoidaan kansallisessa rikoslainsäädännössä kansainvälisen oikeu- den suoran soveltamisen sijasta. ⁴¹

Kirjoitetulle laille on yleisesti asetettu tiettyjä täsmällisyysvaatimuksia. Laillisuusperiaat- teeseen sisältyvän praeter legem -kiellon mukaisesti rangaistusvastuun perustaminen tekoon, jota lakiteksti ei sisällä, on kielletty. Sääntelytekniikka, jossa RL sisältäisi krimi- nalisoinnin ja siinä mahdollistettaisiin tarkempien asiaa koskevien säännösten ja määräys- ten antaminen lainsäädäntöä alemmalla säädöstasolla, ei rikosoikeudellisen laillisuusperi- aatteen vuoksi olisi mahdollinen. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate voi kuitenkin lisätä sääntelyväljyyttä sitoessaan rikosoikeudellisen sääntelyn aina vähintään kirjoitettuun la- kiin. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vaikutus rikoslainsäädännön lakiin sitomises- sa voi tarkoittaa myös tietyn yleisyystason ylläpitämistä. ⁴²

HE 44/2002 vp, s. 32; Kimpimäki 2005, s. 98; Tapani – Tolvanen 2013, s. 103.

39

Esimerkiksi merirosvous on kansainvälinen rikos, joilla on tapaoikeudellinen perusta. MeriL ei kuitenkaan

40

kriminalisoi merirosvousta lainkaan.

Kimpimäki 2005, s. 101; Melander 2010b, s. 27 ja 48; Kimpimäki 2015, s. 30–31.

41

Melander 2010b, s. 27 ja 48; Frände 2012, s. 30–31.

42

Lainsäädäntötason vaatiminen tietyissä tapauksissa johtaa blankorikossäännöstekniikan käyttämiseen, joka ei ole täysin ongelmatonta. Blankorikossäännöstekniikalla tarkoitetaan sitä, että joissakin rikossäännöksissä on välttämätöntä viitata muuhun, RL:n ulkopuoliseen lainsäädäntöön, josta rikossäännökset saavat viimekätisen sisältönsä. Rikosoikeudellisen sääntelyn korostettu täsmällisyysvaatimus on tällaisessa tilanteessa suhteellinen, koska rikoslakiin sisältyvässä säännöksessä ei ole välttämättä minkäänlaista luonnehdintaa itse rangaistavasta teosta, vaan rangaistava käyttäytyminen määritellään RL:n ulkopuolisessa lainsäädännössä, jolloin sääntelyn täsmällisyyttä ja tarkkuutta tulee arvioida suhteessa tuo- hon lainsäädäntöön. ⁴³

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on lähtökohtaisesti pitänyt blankorikossäännöstekniik- kaa ongelmallisena PL:n näkökulmasta juuri sääntelyn tarkkuuteen liittyvän ongelmalli- suuden vuoksi, joten perustuslakivaliokunta onkin asettanut tiettyjä tavoitteita tällaiselle ⁴⁴ lainsäädäntötekniikalle. Sääntelytarkkuuden näkökulmasta on ensiksikin tärkeää, että blankorikossäännöstekniikkaa käytettäessä valtuutusketjut ovat täsmällisiä eli että RL:ssa viitataan selvästi RL:n ulkopuoliseen aineelliseen lainsäädäntöön, jossa rangaistavuuden edellytykset ilmaistaan. Ongelmia voi syntyä, kun rangaistavuus saattaa viime kädessä ⁴⁵ olla riippuvainen yksittäistapauksellisista päätöksistä. Toiseksi on myös tärkeää, että ran- gaistavuuden edellytykset ilmaisevat aineelliset säännökset on kirjoitettu rikossäännöksiltä vaadittavalla täsmällisyydellä. Kolmanneksi säännökset käsittävästä normistosta tulee käy- dä ilmi myös niiden rikkomisen rangaistavuus ja neljänneksi kriminalisoinnin sisältävässä säännöksessä tulee olla jonkinlainen asiallinen luonnehdinta kriminalisoitavaksi tarkoite- tusta teosta. ⁴⁶

Analogiakiellon katsotaan olevan osa laillisuusperiaatetta sen toisena alaperiaatteena. Sen mukaan rangaistussäännöstä ei tule soveltaa analogisesti eli laajentavasti syytetyn vahin-

Melander 2010a, s. 107–108; Melander 2010b, s. 27 ja 32; Sundström 2011, s. 196.

43

Tapani ja Tolvanen korostavat, että perustuslakivaliokunnan blankorangaistussääntelylle asettamat edelly

44 -

tykset on ymmärrettävä RL:n käyttöä koskevina vaatimuksina, mutta oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin katsottu näiden olevan pikemminkin tavoitteita. Ks. tästä Tapani – Tolvanen 2013, s. 132–133.

Ks. tästä esimerkkinä KKO:n ratkaisu KKO 2006:52, jossa vastaaja tuomittiin rangaistukseen vesiliiken

45 -

nerikkomuksesta. VesiliikenneL 24 §:n mukaan joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo VesiliikenneL:a tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa ole säädetty ankarampaa rangaistusta, vesiliikennerikkomuksesta sakkoon.

PeVM 25/1994 vp, s. 27–28; Melander 2010b, s. 32–33; Tapani – Tolvanen 2013, s. 131. Ks.

46

oikeuskäytännöstä myös KKO:n ratkaisu KKO 2008:105, jossa KKO on soveltanut kyseisiä tavoitteita.

goksi. Analogiakielto ilmaistaan RL 3 luvun 1 §:ssä ilmauksella ”vain sellaisen teon perus- teella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi”. ⁴⁷

Kolmantena alaperiaatteena laillisuusperiaatteeseen voidaan katsoa sisältyvän taannehtivan rikoslain kielto eli taannehtivuuskielto, jonka mukaan kriminalisoinneille tai niiden ankaroittamiselle ei tule antaa taannehtivaa vaikutusta eli niitä ei tule ulottaa tekoihin, jot- ka on jo tehty, kun laki tulee voimaan. Tannehtivuuskielto tulee esille sekä PL 8 §:stä että ⁴⁸ RL 3 luvun 2 §:stä. PL 8 §:n mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangais- tavaksi. RL 3 luvun 2 §:n sisältö on vastaava. Taannehtivuuskieltoa käsitellään tarkemmin seuraavassa alaluvussa 2.4 Ajallinen soveltuvuus.

Kuten edellä jo mainittiin, rikosoikeudellinen laillisuusperiaate edellyttää rikosoikeudel- liselta sääntelyltä erityistä täsmällisyyttä. Viimeisenä alaperiaatteena laillisuusperiaat- teeseen voidaankin katsoa sisältyvän epätäsmällisyyskielto, joka asettaa rikosoikeudel- liselle lainsäädännölle lähtökohtaisen täsmällisyysvaatimuksen. Kysymys on ennakoita- vuudesta, jolla on merkityksensä myös lain soveltamisessa. Epätäsmällisyyskielto edellyt- tää, ettei lainsäätäjä säädä liian laajoja ja epätäsmällisiä kriminalisointeja. Muun muassa KKO on ratkaisuissaan KKO 2007:45, KKO 2007:67, KKO 2007:77 ja KKO 2007:81 ko- rostanut rikosoikeudellisen tulkinnan välttämättömyyttä, jota toisaalta rajoittaa vaatimus, jonka mukaan tulkinnan lopputuloksen tulisi olla rikoksen tekijälle ennalta-arvattavissa.

Lähtökohtaisestihan kenen tahansa on saatava rikossäännöksen sanamuotoon ja tarvittaessa sitä koskevaan oikeuskäytäntöön perehtymällä selville, onko jokin toiminta rangaistavaa. ⁴⁹

EU-tuomioistuin on katsonut laillisuusperiaatteen kuuluvan jäsenvaltioiden yhteisen val- tiosääntöperinteen perustana oleviin yleisiin oikeusperiaatteisiin. Merkittävää on myös se, että laillisuusperiaate toimii unionioikeuden tärkeän oikeusvaikutustavan, tulkintavaiku-

Frände 2012, s. 29. Analogiakielto käy ilmi myös hallituksen esityksestä HE 309/1993 vp, s. 50.

47

Frände 2012, s. 29; Tapani – Tolvanen 2013, s. 138. Frände, Tapani ja Tolvanen käyttävät taannehtivuus-

48

kiellosta myös nimitystä retroaktiivisuuskielto.

Melander 2010b, s. 23–24, 28 ja 37; Tapani – Tolvanen 2013, s. 135.

49

tuksen, rajoitteena, sillä esimerkiksi direktiiviin ei voi sellaisenaan, kansallisesta oikeudes- ta riippumatta, perustaa tai siihen vedoten ankaroittaa rikosoikeudellista vastuuta. ⁵⁰

2.4 Ajallinen soveltuvuus

RL:ssa on lähtökohtana, että rikosoikeudellisia säännöksiä sovelletaan niiden voimaantu- lon jälkeen tehtyihin tekoihin eikä lainsäätäjä saa kriminalisoida sellaisia tekoja, jotka on tehty ennen lain voimaantuloa. RL 3 luvun 2 § 1 momentin mukaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Jos laki on tarkoitettu olemaan voimassa vain määrättynä aikana, sovelletaan sinä aikana tehtyyn tekoon tekohetkellä voimassa ol- lutta lakia, jollei toisin ole säädetty (RL 3:2.3). Myös, jos lakiin sisältyvä rikossäännös saa täsmällisen sisältönsä muualta laista tai sen nojalla annetuista säännöksistä tai määräyk- sistä, teon rangaistavuus arvioidaan tekohetkellä voimassa olleiden säännösten tai määräys- ten perusteella, jollei laissa ole toisin säädetty tai jollei uusi sääntely osoita suhtautumisen teon rangaistavuuteen muuttuneen (RL 3:2.4).

Kuten edellä jo asiaa sivuttiin, rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen sisältyy taan- nehtivuuskielto, jonka mukaan rikosoikeusjärjestelmän toiminnan tulee olla ennustettavaa eli ihmisten tulee voida olla selvillä, minkälaisesta käyttäytymisestä tai teosta he voivat joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen. Näin ollen laki, joka taannehtivasti kriminalisoisi teon, joka tekohetkellä ei ollut rangaistavaa, loukkaisi laillisuusperiaatteen ennustettavuus- vaatimusta. Kielto kattaa myös ne tilanteet, joissa lainsäätäjä ankaroittaa aiemmin säädet- tyä rangaistusuhkaa niin, että sillä on taannehtivia vaikutuksia. ⁵¹

RL 3 luvun 2 § 2 momentin mukaan jos tuomittaessa on voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaan uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen.

Taannehtivuuskieltoa täydentää siis lievemmän lain periaate eli jos laki on muuttunut lievempään suuntaan teon ja tuomitsemisen ajankohdan välillä, esimerkiksi poistamalla teon rangaistavuus tai teosta onkin säädetty aikaisempaa lievempi seuraamus, sovelletaan uutta lakia. Tekohetken ja tuomitsemishetken aikaisten lakien vertailu ei ole kuitenkaan aina niin yksinkertaista, koska rikosoikeudellinen säännöstö on voinut muuttua useassa

Melander 2010a, s. 130–131; Melander 2010b, s. 26–27.

50

Nuutila 1997, s. 61; Koskinen 2009, s. 191; Tapani – Tolvanen 2013, s. 138.

51

suhteessa ja itse konkreettisen teon kannalta eri suuntiin. Tällöin on katsottava, kumpi laki kokonaisuudessaan sovellettuna, syytetylle tulevan rangaistuksen perusteella, johtaa lievempään lopputulokseen. ⁵²

Lievemmän lain periaatteesta on kuitenkin tehty kaksi poikkeusta. Koska periaatteen taustalla on ajatus siitä, että lievempi laki merkitsee yhteiskunnan lievempää suhtautumista tiettyyn tekoon, periaatetta ei yleensä ole sovellettu lakeihin, jotka on tarkoitettu olevan voimassa vain määrätyn ajan. Tällöin tekoon sovelletaan yleensä tekohetkellä voimassa ollutta lakia. Vastaavasti on katsottu, että myös blankorangaistussäännökset, kuten liiken- nesäännöt, muodostaisivat poikkeuksen lievemmän lain periaatteesta. Esimerkiksi se, että menettely ei olisi enää uusien sääntöjen vastainen, ei estä rankaisemasta liikennerikkomuk- sena tekoa, joka tekoaikana rikkoi liikennesääntöjä. Jos taas rangaistussäännös lievenee, uutta säännöstä on tällöin sovellettava. ⁵³

2.5 Tunnusmerkistönmukaisuus

Rikos on tunnusmerkistönmukainen, oikeudenvastainen ja tekijässään syyllisyyttä osoitta- va teko. Tunnusmerkistönmukaisuus on siis yksi rikosoikeudellisen vastuun kolmesta ⁵⁴ keskeisestä edellytyksestä. Oikeudenvastaisuutta käsitellään lyhyesti alla tunnusmerkis- tönmukaisuuden jälkeen. Syyllisyyttä käsitellään jäljempänä alaluvussa 2.7 Syyksiluetta- vuus.

Tunnusmerkistönmukaisuuteen luetaan teko ja laiminlyönti, syy-yhteys, tahallisuus ja tuot- tamus sekä vaara. Tahallisuudesta, tuottamuksesta ja vaarantamisesta kerrotaan tarkemmin jäljempänä alaluvuissa 2.8 Tahallisuus, 2.9 Tuottamus ja 2.10 Vaarantaminen. Tunnusmer- kistönmukaisuus pitää sisällään vaatimuksen myös erityisen osan tunnusmerkistön täyt- tymisestä. Jo laillisuusperiaate edellyttää, että rangaistava teko perustuu lakiin eli teon

Nuutila 1997, s. 64; Koskinen 2009, s. 191; Tapani – Tolvanen 2013, s. 138–139.

52

Nuutila 1997, s. 66; Koskinen 2009, s. 191–192; Frände 2012, s. 43–44; Tapani – Tolvanen 2013, s. 141.

53

Ks. oikeuskäytännöstä tähän liittyen myös KKO:n ratkaisut KKO 1970 I 3, KKO 1970 I 4 ja KKO 1996:112.

Nuutila 1997, s. 82; Tapani – Tolvanen 2004, s. 36; Koskinen 2009, s. 161–162; Frände 2012, s. 66; Me

54 -

lander 2015, s. 92–93.

muodot on tyhjentävästi lueteltu yksittäisessä rikostunnusmerkistössä (nullum crimen sine lege). ⁵⁵

Jotta rikosvastuu olisi käsillä, tekijän on tullut tehdä rikosoikeudellisesti relevantti teko tai aiheuttaa seuraus rikosoikeudellisesti merkityksellisellä laiminlyönnillä. Teolla tarkoitetaan teon tahdonvaltaisuutta ja sen tulee aina perustua tietoisiin ruumiinliikkeisiin. Näin esi-⁵⁶ merkiksi refleksiliikkeet, ulkoisen väkivallan aikaansaamat ruumiinliikkeet, pakkoliik- keistä kärsivän henkilön tahdottomat pakkoliikkeet tai epileptikon kohtauksen aikana tekemät tahdottomat liikkeet jäävät rankaisematta. Tekokäsite rajaa rikosoikeudellisen vas- tuun ulkopuolelle yleisellä tasolla myös puhtaat luonnonilmiöt, kuten salamaniskut. ⁵⁷ Laiminlyöntiä käsitellään tarkemmin seuraavassa alaluvussa 2.6 Laiminlyönnin rangaista- vuus.

Teon tai laiminlyönnin on oltava syy-yhteydessä aiheutuneeseen seuraukseen. Rikosoikeu- dessa voidaan katsoa syy-yhteyden vallitsevan, mikäli teko tai laiminlyönti on muo- dostanut välttämättömän edellytyksen lopputuloksen syntymiselle. Erityisesti seuraus- rikoksissa edellytetään, että erityisessä tunnusmerkistössä tarkoitetun seurauksen on olta⁵⁸ - va syy-yhteydessä tekijän toimintaan. Valaisevana esimerkkinä siitä, milloin laiminlyönti ⁵⁹ voi aiheuttaa tietyn seurauksen, voidaan pitää MV Herald of Free Enterprise -autolautan haaksirikkoa vuonna 1987. Tapahtumaa seuranneessa tutkinnassa kävi ilmi, että alus lähti satamasta keulaportti auki, minkä seurauksena vettä tulvi välikannelle aiheuttaen koko lau- tan kaatumisen. Tämän seurauksena 188 ihmistä kuoli. Keulaportin auki jääminen johtui osaltaan usean eri henkilön laiminlyönneistä, ja toteutumatta jäänyt toiminta, ovien sulkeminen, oli siten syynä veden sisään tulvimiselle. ⁶⁰

Nuutila 1997, s. 82; Tapani – Tolvanen 2004, s. 36 ja 42; Koskinen 2009, s. 161–162; Frände 2012, s. 67–

55

68; Melander 2015, s. 92–93.

Vaatimus voidaan perustaa myös syyllisyysperiaatteeseen, jonka mukaan rangaistusvastuu edellyttää sub

56 -

jektiivista syyllisyyttä (nulla poena sine culpa).

Koskinen 2009, s. 161; Frände 2012, s. 69–71; Melander 2015, s. 93 ja 95.

57

Rikokset, joiden erityisessä tunnusmerkistössä on nimenomaisesti mainittu itse teosta erillinen ulkoinen

58

seuraus, jonka syntymistä tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää.

Tapani – Tolvanen 2004, s. 42; Melander 2015, s. 96.

59

Ks. tarkemmin tutkintaraportti Department of Transport 1987.

60