SAIRAANHOITAJIEN TYÖUUPUMUS HOITOTYÖSSÄ JA SIITÄ TOIPUMINEN
Tessa Saulamaa 289970 Pro Gradu -tutkielma Hoitotiede
Terveystieteiden opettajankoulutus Itä-Suomen yliopisto
Terveystieteiden tiedekunta Hoitotieteen laitos
Marraskuu 2019
SISÄLTÖ
TIIVISTELMÄ ABSTRACT
1 JOHDANTO ... 1
2 TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT ... 3
2.1 Työuupumuksen määritelmä ... 3
2.2 Tiedonhaku ja artikkelien analysointi ... 4
2.3 Sairaanhoitajien työuupumus hoitotyössä ... 8
2.3.1 Hoitotyön vaativuus ... 8
2.3.2 Tuen ja johtamisen puutteet ... 10
2.3.3 Huonot työolot ... 11
2.3.4 Henkilökohtaiset tuntemukset ... 12
2.4 Työuupumuksesta toipuminen ... 14
2.4.1 Hyvä hoitotyön johtaminen ja esimiesten tuki ... 14
2.4.2 Työolojen parantaminen ... 16
2.5 Yhteenveto tutkimuksen lähtökohdista ... 18
3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TAVOITE JA TUTKIMUSKYSYMYKSET... 21
4 TUTKIMUSMENETELMÄT ... 22
4.1 Aineiston keruu ... 22
4.2 Aineiston analysointi ... 23
5 TULOKSET ... 25
5.1 Osallistujien taustatiedot ... 25
5.2 Sairaanhoitajien työuupumus hoitotyössä ... 27
5.2.1 Hoitotyön vaativuus ... 29
5.2.2 Huono johtaminen ... 33
5.2.3 Puutteelliset työolot ja huono työilmapiiri ... 37
5.2.4 Henkilökohtaiset tuntemukset ... 45
5.3 Työuupumuksesta toipuminen ... 48
5.3.1 Ammattiavun hakeminen ... 49
5.3.2 Muutos työoloissa ... 50
5.3.3 Työpaikan tai alan vaihtaminen ... 52
5.3.4 Sosiaalisen verkoston tuki ja omat hoitomuodot ... 53
5.4 Yhteenveto tuloksista ... 55
6 POHDINTA ... 58
6.1 Tulosten tarkastelu ... 58
6.1.1 Sairaanhoitajien työuupumus hoitotyössä ... 58
6.1.2 Työuupumuksesta toipuminen ... 60
6.2 Tutkimuksen luotettavuus ... 62
6.3 Tutkimuksen eettisyys ... 64
6.4 Johtopäätökset ja jatkotutkimusaiheet ... 66
LÄHTEET ... 68
LIITTEET... 72
LIITTEET
LIITE 1. Artikkelitaulukko LIITE 2. Tiedonhaun taulukko LIITE 3. Saatekirje ja kyselylomake
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO TIIVISTELMÄ Terveystieteiden tiedekunta
Hoitotieteen laitos Hoitotiede
Terveystieteiden opettajankoulutus
Saulamaa, Tessa Sairaanhoitajien työuupumus hoitotyössä ja siitä toipuminen
Pro gradu -tutkielma, 77 sivua, 3 liitettä (9 sivua) Tutkielman ohjaajat: Ari Haaranen, Yliopistonlehtori ja Hannele Turunen, Marraskuu 2019 Professori
Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata syitä sairaanhoitajien työuupumukseen hoitotyössä ja kei- noja siitä toipumiseen. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa hoitotyön johtamiseen työ- uupumusta ehkäisevän toimintaympäristön kehittämiseksi. Toisena tavoitteena oli tuottaa tietoa työuupumusta aiheuttavista tekijöistä sosiaali- ja terveysalan koulutusta varten, jotta tulevilla sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilla olisi työelämässä valmiuksia käsitellä niitä paremmin.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Empiirinen tutkimusaineisto kerättiin helmi- kuussa 2019 avoimia kysymyksiä sisältävällä sähköisellä kyselylomakkeella. Kyselyyn vastasi 143 Suomessa työskentelevää sairaanhoitajaa. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönana- lyysilla.
Tutkittavien vastausten mukaan sairaanhoitajille työuupumusta hoitotyössä aiheuttivat hoito- työn vaativuus kuten esimerkiksi liiallinen vastuu hoitotyössä sekä huono johtaminen, johon liittyivät heikot johtamistaidot ja tuen puute esimiehiltä. Uupumusta aiheuttivat huonot työolot, johon liittyivät esimerkiksi kiire, liiallinen työmäärä ja vajaa hoitajamitoitus. Sen lisäksi uupu- musta aiheuttivat huono työilmapiiri ja erilaiset henkilökohtaiset tuntemukset kuten esimerkiksi riittämättömyyden tunne, tunnollisuus ja stressi. Sairaanhoitajat toipuivat työuupumuksesta monin eri tavoin. Ammattiavun hakeminen joko työterveyden, terveyskeskuksen tai yksityisen lääkäriaseman kautta ja niiden tarjoama terapia ja/tai lääkityksen aloittaminen auttoivat työ- uupumuksen hoitamisessa. Enemmistö sairaanhoitajista jäi työuupumuksen vuoksi sairauslo- malle ja se auttoi jo osaa heistä. Työpaikan tai alan vaihtaminen ja opiskeleminen uutta alaa auttoivat työuupumuksen hoidossa. Sosiaalisen verkoston tuki kuten perheen, ystävien ja/tai kollegojen tuki sekä erilaiset harrastukset, lepo ja vapaa-ajan rauhoittaminen auttoivat vähen- tämään sairaanhoitajien työuupumusta.
Tarvitaan lisää tutkimusta siitä, miten sairaanhoitajien työuupumukseen puututaan konkreetti- sesti ja miten sairaanhoitajien työoloja ja työtyytyväisyyttä kehitetään terveyspalveluorganisaa- tioissa. Terveysammattilaisten työssä ja asenteissa esiintyviä työuupumukselle altistavia teki- jöitä olisi hyvä käsitellä alalle kouluttauduttaessa, jotta työssä ei pääse muodostumaan suurta ristiriitaa tavoitetilan ja todellisuuden välille. Siksi olisi hyvä tutkia, miten sairaanhoitajia kou- lutetaan henkisesti valmistautumaan sairaanhoitajan työn sisältämiin vaikeisiin asioihin kuten esimerkiksi kuolevan potilaan ja hänen omaistensa hoitamiseen.
Avainsanat: hoitotyö, sairaanhoitajat, työuupumus
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND ABSTRACT Faculty of Health Sciences
Department of Nursing Science Nursing Science
Nurse Teacher Education
Saulamaa, Tessa Nurses’ burnout and recovery
Master’s Thesis, 77 pages, 3 appendices (9 pages)
Supervisors: Ari Haaranen, University Lecturer and Hannele Tu- runen, Professor
November 2019
The purpose of the study was to examine reasons for nurses’ burnout in nursing and ways to recover from it. The goal of the study was to produce knowledge for leaders in nursing to pre- vent job burnout. The research was carried out as a qualitative study. The empirical data were collected in February 2019 with an electronic questionnaire with open questions. The survey was filled out by 143 nurses from Finland whose responses were analyzed using inductive con- tent analysis.
According to examinees responses job burnout was caused by the challenges in nursing such as excessive responsibility and bad management that included poor managing skills and lack off support from managers. Job burnout was caused by poor working conditions that included for example urgency, excessive amount of work and incomplete amount of nurses. Furthermore job burnout was caused by negative atmosphere at workplace and different employees’ emoti- ons such as insufficiency, conscientiousness and stress. Nurses recovered from job burnout in many different ways. Getting professional service cured job burnout either with therapy from occupational health care or public or private sectors’ health center or starting a medication for mental health. Majority of examinees received doctor’s order to stay on a sick leave and it was already helpful for some examinees. Also changing jobs or the whole industry or studying hel- ped nurses heal from job burnout. Support from social connections such as family, friends and colleagues and various hobbies, rest and peacefulness of spare time helped nurses heal from job burn out.
In the future, more research would be needed on issues such as how management is going to intervene in nurses’ job burnout, how the working conditions of nurses will be developed and how their job satisfaction will be improved. Health professionals’ jobs and attitudes including factors that predispose to job burnout would be suitable to discuss in nursing schools so that there would be no contradiction between reality and target state. That is why it would be ap- propriate to research how nurses are educated mentally to prepare for the challenges in nursing such as a treatment of a dying patient and his grieving family.
Keywords: job burnout, nursing, nurses
Luettelo kuvioista, kaavioista ja taulukoista
Kuvio 1. Tiedonhaun prosessi……….………5
Kuvio 2. Merkittävimmät syyt sairaanhoitajien työuupumukselle………28
Kuvio 3. Sairaanhoitajien merkittävimmät syyt toipua työuupumuksesta………48
Kaavio 1. Tutkimusartikkelien tieteellinen taso……….…………6
Kaavio 2. Tutkimusartikkelien tutkimusmenetelmät……….……….…………6
Kaavio 3. Tutkimusartikkelien alkuperämaat……….………7
Kaavio 4. Tutkittavien ikäjakauma vuosina…..………25
Kaavio 5. Tutkittavien työvuodet sairaanhoitajana………26
Kaavio 6. Tutkittavien ikä vuosina työuupumuksen aikana……….………27
Taulukko 1. Kirjallisuuskatsauksen sisällönanalyysin pääluokka, yläluokat ja alaluokat……..8
Taulukko 2. Hoitotyön haastavuuden osatekijät……….9
Taulukko 3. Tuen ja johtamisen puutteet………..10
Taulukko 4. Työolojen puutteiden osatekijät………12
Taulukko 5. Henkilökohtaiset tuntemukset………...14
Taulukko 6. Tuen lisäämisen ja johtamisen kehittämisen osatekijät……….16
Taulukko 7. Työolojen parantamisen osatekijät………18
Taulukko 8. Merkittävimmät syyt sairaanhoitajien työuupumukselle ja keinot toipua siitä.…20 Taulukko 9. Esimerkki aineistolähtöisestä sisällönanalyysista……….………24
1 JOHDANTO
Työuupumuksen käsite syntyi 1970-luvulla ja aihe on tärkeä niin terveyden kuin taloudenkin kannalta (Aulankoski & Lundahl 2018), sillä työuupumus voi pahimmillaan altistaa työkyvyt- tömyydelle (Ahola & Hakanen 2010). Työuupumus (burn out) on pitkittyneen työstressin seu- rauksena kehittyvä häiriötila (Ahola ym. 2018, Russell 2016). Työuupumus määritellään ih- missuhdetyössä esiintyväksi oireyhtymäksi, jota luonnehtii henkisten voimavarojen ehtyminen (emotionaalinen ekshaustio), etäinen ja kylmä suhtautuminen työn kohteena oleviin ihmisiin (depersonalisaatio), kyynistyminen työhön ja heikentynyt aikaansaamisen tunne (Maslach ym.
2001, Russell 2016).
Sairaanhoitajien uupumista työhön selittävät työn yleinen kuormittavuus (Ahola & Hakanen 2010) sekä vastuullinen työ, joka vaatii fyysistä, emotionaalista ja hengellistä osaamista poti- laiden hoitamisessa. Vakavasti sairaiden potilaiden hoitaminen altistaa voimakkaan kuormituk- sen lisäksi myös stressille. (Aycock & Boyle 2009.) Lisääntynyt ja pitkittynyt stressi voi johtua riittämättömästä henkilöstön määrästä, jolloin sairaanhoitajille jää vähemmän aikaa kunkin po- tilaan hoitamiseen, mikä taas heikentää hoidon laatua ja lisää riskiä esimerkiksi lääkitysvirhei- siin (Beaulieu & Freeman 2009). Sairaanhoitajien työuupumus voi johtaa työkyvyttömyyden lisäksi emotionaaliseen väsymykseen, mikä lisää henkilöstön sairauspäiviä ja vaihtuvuutta työ- paikoilla (Potter ym. 2010). Sairaanhoitajien lisääntyneet sairauspäivät taas lisäävät merkittä- västi työmäärää työssä oleville sairaanhoitajille (Gallagher & Gormley 2009).
Tilastokeskuksen (2014) tutkimuksen mukaan sairaanhoitajista 36% kertoi kiireen haittaavan työssä erittäin tai melko paljon. Keskeisin syy kiireeseen oli liian vähäinen henkilöstön määrä ja sairaanhoitajista 56% kertoi kärsivänsä henkilöstövajauksesta työpaikallaan. (Sutela & Lehto 2014.) Työn luonne on muuttunut henkisesti haastavammaksi, mikä voi aiheuttaa aiempaa enemmän mielenterveysongelmia. Stressiin liittyvistä sairauksista on tullut pääasiallinen työ- kyvyttömyyseläkkeelle jäämisen syy. (THL 2015.)
Työhyvinvointi ehkäisee sairaanhoitajien työuupumusta (Flinkman 2014) ja sairaanhoitajien työolobarometrin (2018) tulosten mukaan sosiaali- ja terveydenhuollossa tulisi kehittää hoito- yön johtamista ja henkilöstön sitouttamista. Kotihoidossa ja päivystyksissä oli eniten kehittä- miskohteita liittyen henkilökunnan hyvinvointiin. Työhyvinvoinnin tulokset olivat kauttaaltaan heikentyneet vuoden 2016 kyselyyn verrattuna. Kuuteen testattuun työhyvinvoinnin osa-aluei- siin kuuluivat toimivat käytännöt, osallistava johtaminen, työn palkitsevuus, asiantuntijuuden
kehittäminen, korkeatasoinen hoidon laatu sekä työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen.
Sairaanhoitajien työtyytyväisyys jäi tyydyttävälle tasolle yleisellä tasolla. Heikoimmat arvosa- nat annettiin asiantuntijuuden kehittämiselle ja osallistavalle johtamiselle. Hoidon laatu ja toi- mivat käytännöt olivat sairaanhoitajille yhä tärkeämpiä työhyvinvoinnin kannalta. Erityisen tyytymättömiä vastaajat olivat palkkauksen kannustettavuuteen, jonka tulos oli hälyttävän ma- tala. Päivätyössä työskentelevät sairaanhoitajat olivat vuorotyössä työskenteleviä tyytyväisem- piä työhönsä ja 26-45 -vuotiaat olivat tyytymättömimpiä työelämään. (Hahtela 2018.)
Tyytymättömyys työoloihin vie sairaanhoitajia pois alalta (Hahtela 2018). Flinkmanin (2014) tutkimuksen mukaan työuupumus ja tyytymättömyys työhön olivat yhteydessä sairaanhoitajan ammatista lähtöaikomuksiin ja joka neljäs sairaanhoitajista oli ajatellut ammatistaan lähtemistä vähintään muutaman kerran kuukaudessa edeltäneen vuoden aikana. Suomessa tarvitaan tule- vaisuudessa yhä enemmän sairaanhoitajia väestön ikääntyessä, joten on tärkeää ja ajankohtaista tutkia miksi sairaanhoitajat uupuvat hoitotyössä, jotta voidaan jatkossakin varmistaa sairaan- hoitajien riittävä määrä. Poliittisten päätöksentekijöiden ja hoitotyön johtajien tulisi työuupu- muksen ehkäisemiseksi kehittää hoitotyön toimintaympäristöä, johon sisältyvät riittävä henki- löstömitoitus, tasapainoinen työkuormitus, työstressin vähentäminen, sekä mahdollisuudet ke- hittyä ja edetä uralla. (Flinkman 2018.)
Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata syitä sairaanhoitajien työuupumukseen hoitotyössä ja keinoja siitä toipumiseen. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa hoitotyön johtamiseen työ- uupumusta ehkäisevän toimintaympäristön kehittämiseksi. Tutkielma koostuu aihealueen teo- reettisesta tarkastelusta ja empiiristä tuloksista. Ensimmäiseksi johdatellaan aiheeseen, osoite- taan tutkimuksen tarpeellisuus ja määritellään työuupumuksen käsite. Toiseksi esitellään kir- jallisuuskatsauksen tiedonhaun prosessi, tieteellisten artikkeleiden analyysimenetelmä sekä analyysin tulokset. Kolmanneksi kuvataan tutkimuksen tutkimuskysymykset, aineiston keruu, analyysimenetelmä ja esitellään tutkimuksen tulokset. Neljänneksi pohditaan tämän tutkimuk- sen tuloksia suhteessa kirjallisuuskatsaukseen ja tarkastellaan tutkimuksen eettisyyttä, luotetta- vuutta ja esitetään johtopäätökset sekä jatkotutkimusaiheet.
2 TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT
2.1 Työuupumuksen määritelmä
Työuupumus (burn out) on pitkittyneen työstressin seurauksena kehittyvä häiriötila (Ahola ym.
2018) ja sen käsite syntyi 1970-luvulla (Aulankoski & Lundahl 2018). Työuupumus ei ole sai- raus, mutta siihen liittyy riski sairastua muun muassa masennukseen, unihäiriöihin, päihdehäi- riöihin, stressiperäisiin somaattisiin sairauksiin ja se lisää tapaturmien ja työkyvyttömyyden riskiä. (Ahola ym. 2018.) Työuupumus määritellään ihmissuhdetyössä esiintyväksi oireyhty- mäksi, jota luonnehtii henkisten voimavarojen ehtyminen (emotionaalinen ekshaustio), etäinen ja kylmä suhtautuminen työn kohteena oleviin ihmisiin (depersonalisaatio), kyynistyminen työ- hön ja heikentynyt aikaansaamisen tunne (Maslach ym. 2001, Russell 2016). Vuoden 2015 ti- lastojen mukaan Suomessa naisista 17 % ja miehistä 14 % oli kokenut merkittävää psyykkistä kuormittuneisuutta työssä ja joka neljäs työntekijä oli kokenut työuupumusta (THL 2015).
Työuupumuksen riskiä lisäävät työntekijän korkeat henkilökohtaiset tavoitteet, voimakas sitou- tuminen työhön ja korostunut velvollisuudentunto sekä kuormittavat työolosuhteet ja/tai riittä- mättömät yksilölliset tai yhteisölliset ongelmanratkaisukeinot ristiriitatilanteessa. Uupunut työntekijä tarvitsee muutosta työolosuhteisiin sekä vahvistusta omiin voimavaroihin. (Työter- veyslaitos 2018.) Voimattomuus on työuupumuksessa tavallista väsymystä voimakkaampaa ja se ei lievity lepäämällä muutaman päivän tai nukkumalla pari yötä paremmin. Kyseessä on todellinen työperäisen stressin pohjalta syntyvä oireyhtymä. (Aulankoski & Lundahl 2018.) Työuupumuksen riskitekijöitä hoitotyössä ovat suuri henkinen ja fyysinen kuormitus, jatkuvat työn tekemisen keskeytykset sekä tehtävien uudelleen organisointi, mitkä lisäävät kuormitta- vuutta monipuolisessa ja haastavassa potilastyössä. Lisäksi terveydenhoitojärjestelmä on yhä monimutkaisempi ja siihen liittyy jatkuvia organisatorisia ja teknologisia muutoksia. Muutok- set altistavat sairaanhoitajat jatkuvalle sopeutumisvaatimukselle, mikä lisää stressiä ja työuupu- muksen vaaraa. (Merino-Plaza ym. 2018.) Työuupumuksen taustalta löytyy yleensä alun perin motivoitunut työntekijä ja työhyvinvoinnin kannalta epäedulliset työolosuhteet. Tilanteesta on kehittynyt työuupumus, koska ristiriitaan ei ole löytynyt ratkaisua työntekijän ja työyhteisön riittämättömien selvityskeinojen vuoksi. Lääketieteellisessä tautiluokituksessa työuupumusta ei määritellä sairaudeksi, vaan se ilmoitetaan diagnoosin yhteydessä lisäkoodilla, joka kertoo, että henkilöllä on elämäntilanteen hallintaan liittyvä ongelma. (Ahola ym. 2018.)
Työpaikoilla työuupumusta ehkäistään parhaiten huolehtimalla työolosuhteiden säännöllisestä arvioinnista ja jatkuvasta kehittämisestä sekä toimivista käytännöistä epäkohtien puheeksi ot- tamiseksi. Pysyvä toipuminen työuupumuksesta edellyttää toimia sekä työntekijän voimavaro- jen vahvistamiseksi että työperäisten taustatekijöiden korjaamiseksi. Toipuminen käynnistyy, kun työntekijä hyväksyy tarpeen muutokselle. (Ahola ym. 2018.) Uupuneen työntekijän on ir- tauduttava työstä joksikin aikaa kokonaan. Liian pitkä sairausloma voi passivoida ja liian lyhyet irtiotot työstä voivat pitkittää toipumista. Suomessa ensisijainen auttajataho työuupumuksen hoitoon on työterveyshuolto ja työpaikalla avainasemassa on lähiesimies. (Aulankoski & Lun- dahl 2018.)
2.2 Tiedonhaku ja artikkelien analysointi
Tutkielmaan haettiin tieteellistä tietoa tutkimuksista, jotka käsittelivät sairaanhoitajien työ- uupumusta hoitotyössä ja keinoja toipua siitä. Tietokannoiksi valittiin kansainväliset CINAHL, PsycINFO, PubMed sekä kotimainen Medic. Analyysiin valituista artikkeleista luotiin oma tau- lukko (Liitetaulukko 1.), joka sisälsi seuraavat tiedot; tekijät, maa, julkaisuvuosi, tutkimuksen tarkoitus, tutkimusmenetelmä, aineisto/otos ja tutkimuksen päätulokset. Hakusanat tietokan- noissa tietoa hakiessa johdettiin käsitteistä hoitotyö, sairaanhoitaja, työuupumus, uupumus sekä nursing, burnout ja ”burnout in nursing”. Haku rajattiin vuosiin 2007-2019 suomenkielisiin ja englanninkielisiin vertaisarvioituihin tieteellisiin artikkeleihin. Artikkelin sisäänottokritee- reiksi asetettiin: artikkeli käsittelee sairaanhoitajien työuupumuksen syitä hoitotyössä sekä kei- noja toipua siitä.
Haut tietokannoista tuottivat tuloksia näistä yhteensä 2969 artikkelia, joista otsikon perusteella luettavaksi valittiin yhteensä 47 artikkelia. 47 artikkelista karsittiin pois artikkelit, jotka eivät olleet tutkimusartikkeleita sekä artikkelit, jotka eivät vastanneet tutkimuskysymyksiin, jolloin lopulliseen analyysiin valittiin 21 tieteellistä artikkelia. Tiedonhaun prosessi on kuvattu kuvi- ossa 1.
Kuvio 1. Tiedonhaun prosessi
Analyysiin valituista 21 tieteellisestä artikkeleista 18 oli alkuperäistutkimuksia, yksi (1) oli väi- töskirja ja kaksi (2) oli meta-analyysillä tehtyjä systemaattisia kirjallisuuskatsauksia. Kaaviossa 1 esitellään tutkimusartikkelien tieteellinen taso.
CINAHL MEDIC
Hakutuloksia 2969 artikkelia
Otsikon perus- teella luetta- vaksi valittiin 47 artikkelia Lopulliseen ana- lyysiin valittiin 21 artikkelia
PsycINFO PubMed
Kaavio 1. Tutkimusartikkelien tieteellinen taso.
Analyysiin valituista artikkeleista 17 oli kvantitatiivista tutkimusta, kaksi (2) kvalitatiivista tut- kimusta sekä kaksi (2) triangulaatiotutkimusta. Kaaviossa 2 esitellään kirjallisuuskatsaukseen valittujen ja analysoitujen tutkimusartikkelien tutkimusmenetelmät.
Kaavio 2. Tutkimusartikkelien tutkimusmenetelmät.
Alkuperäistutkimus 85% (18kpl) Väitöskirja
5 % (1kpl)
Systemaattinen kirjallisuuskatsaus
10% (2kpl)
Tutkimusartikkelien tieteellinen taso
Alkuperäistutkimus Väitöskirja
Systemaattinen kirjallisuuskatsaus
Kvantitatiivinen tutkimus 80 % (17kpl) Kvalitatiivinen
tutkimus 10 % (2kpl)
Triangulaatiotukimus 10 % (2kpl)
Tutkimusartikkelien tutkimusmenetelmät
Kvantitatiivinen tutkimus Kvalitatiivinen tutkimus Triangulaatiotukimus
Tutkimusartikkeleja (yhteensä 21 kpl) valikoitui analyysiin Alankomaista (n=1), Australiasta (n=1), Brasiliasta (n=1), Chilestä (n=1), Espanjasta (n=2), Italiasta (n=1), Israelista (n=1), Ja- panista (n=1), Jordaniasta (n=1), Kiinasta (n=1), Puolasta (n=1), Ranskasta (n=1), Saudi-Ara- biasta (n=1), Suomesta (n=4), Taiwanista (n=1) sekä Yhdysvalloista (n=2). Kaaviossa 3 esitel- lään kirjallisuuskatsaukseen valittujen ja analysoitujen tutkimusartikkelien alkuperämaat.
Kaavio 3. Tutkimusartikkelien alkuperämaat
Tutkielmaan valitut tieteelliset artikkelit analysoitiin aineistolähtöisellä eli induktiivisella sisäl- lönanalyysillä. Sisällönanalyysilla tiivistetään aineistoa, jolloin tutkittavia ilmiöitä kuvataan yleistävästi ja esitetään tutkittavien ilmiöiden väliset suhteet. Sisällönanalyysin prosessissa va- litaan analyysiyksikkö, tutustutaan aineistoon, pelkistetään aineisto, luokitellaan ja tulkitaan aineistoa ja arvioidaan luotettavuutta. Sisällönanalyysin tuloksena syntyy käsiteluokituksia, kä- sitejärjestelmiä, malleja tai käsitekarttoja. Induktiivisessa sisällönanalyysissä luokitellaan sa- noja niiden teoreettisen merkityksen perusteella, mikä perustuu induktiiviseen päättelyyn (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2015.)
Tutkimuskysymyksiin vastaavat aineiston alkuperäisilmaukset pelkistettiin ja luokiteltiin pää- luokkaan sekä ylä- ja alaluokkiin. Pääluokkana on sairaanhoitajien työuupumus hoitotyössä ja siitä toipuminen, yläluokkina ovat syyt sairaanhoitajien työuupumukselle sekä keinot toipua työuupumuksesta. Alaluokkina ovat hoitotyön vaativuus, henkilökohtaiset tuntemukset, tuen ja johtamisen puutteet, työolojen puutteet sekä hyvä hoitotyön johtaminen ja esimiesten tuki sekä
Alankomaat; 1 Australia; 1
Brasilia; 1 Chile; 1
Espanja; 2
Italia; 1
Israel; 1 Japani; 1 Jordan; 1 Kiina; 1
Puola; 1 Ranska; 1 Saudi-Arabia; 1 Suomi; 4
Taiwan; 1
Yhdysvallat; 2
TUTKIMUSARTIKKELIEN ALKUPERÄMAAT
hyvät työolot. Seuraavaksi esitellään taulukossa 1 aineiston sisällönanalyysin yksi (1) pää- luokka, kaksi (2) yläluokkaa sekä kuusi (6) alaluokkaa.
Taulukko 1. Kirjallisuuskatsauksen sisällönanalyysin pääluokka, yläluokat ja alaluokat PÄÄLUOKKA
SAIRAANHOITAJIEN TYÖUUPUMUS HOITOTYÖSSÄ JA SIITÄ TOIPUMINEN YLÄLUOKKA
Syyt sairaanhoitajien työuupumukseen
YLÄLUOKKA
Keinot toipua työuupumuksesta
ALALUOKKA Hoitotyön Vaativuus
ALALUOKKA Tuen ja johtamisen
puutteet
ALALUOKKA Hyvä hoitotyön johtaminen
ja esimiesten tuki ALALUOKKA
Henkilökohtaiset tuntemukset
ALALUOKKA Työolojen puutteet
ALALUOKKA Hyvät työolot
2.3 Sairaanhoitajien työuupumus hoitotyössä
2.3.1 Hoitotyön vaativuus
Sairaanhoitajille työuupumusta merkittävästi aiheuttivat hoitotyön vaativuus tai haastavuus (Trbojević-Stanković ym. 2015, Viotti ym. 2017, Monsalve-Reyes ym. 2018) sekä liialliset vaatimukset sairaanhoitajille (Koponen ym. 2007, Lang ym. 2010, Viotti ym. 2017). Haasta- vaksi tehtäväksi hoitotyössä kuvattiin sairaiden ja haavoittuvaisten ihmisten sekä heidän omais- tensa hoitaminen (Monsalve-Reyes ym. 2018). Haastavaksi koettiin lääkehoidon vaativuus, akuuttihoidon vaativuus, tehohoitotyön vaativuus, syöpäpotilaiden hoidon vaativuus ja psyki- atrista hoitoa tarvitsevien potilaiden hoidon kuormittavuus (Trbojević-Stanković ym. 2015).
Hoitotyötä kuvattiin haasteelliseksi, kun se yhdistettiin esimerkiksi sairaanhoitajien puutteelli- siin voimavaroihin (Viotti ym. 2017) tai työn hallinnan vaikeuksiin (Koponen ym. 2007).
Andelan & Truchotin (2016) tutkimuksen mukaan potilaiden liialliset vaatimukset sekä potilai- den kokema kärsimys aiheuttivat vähemmän uupumusta sairaanhoitajille kuin esimerkiksi lii- allinen työmäärä tai työryhmän ongelmat. Syynä tähän oli se, että sairaanhoitajat olivat amma-
tinvalintansa myötä valmistautuneita hoitotyöhön liittyviin emotionaalisiin vaatimuksiin. Työ- paineita ja työuupumuksen riskiä lisäsivät jatkuvat muutokset hoitotyössä, sillä sairaanhoitajat kokivat sen erityisen kuormittavana (Monsalve-Reyes ym. 2018).
Kolmas merkittävä uupumuksen aiheuttaja oli siis haastavat potilaat (Trbojević-Stanković ym.
2015, Shinan-Altman ym. 2016, Viotti ym. 2017). Potilaat koettiin haastavahoitoisiksi, kun he käyttäytyivät verbaalisesti aggressiivisesti (Viotti ym. 2017) tai olivat muistisairaita, mikä kuormitti henkilökuntaa (Shinan-Altman ym. 2016). Potilaiden krooniset ja parantumattomat sairaudet, lukuisat hoitoon liittyvät komplikaatiot (erityisesti iäkkäällä väestöllä), toistuvat po- tilaiden liialliset vaatimukset, potilaiden hoitokielteisyys (Trbojević-Stanković ym. 2015) sekä potilaiden huonot elinennusteet olivat yhteydessä uupumuksen kehittymiseen (Lang ym. 2010).
Hoitohenkilökunnan työ sisältää paljon vuorovaikutusta potilaiden kanssa ja potilaiden nega- tiiviset tunteet kuten esimerkiksi vihan tunne sairaanhoitajia kohtaan kuormittivat työntekijöitä merkittävästi (Petitta ym. 2017). Petittan ym. (2017) tutkimuksessa todettiin, että todennäköi- sesti lääkärien sairaanhoitajia korkeampi asema esti potilaita purkamasta vihan tunnetta lääkä- reihin. Taulukossa 2 kuvataan hoitotyön vaativuuden osatekijät, joista merkittävimmät eli ylei- simmät tekijät ovat korostettu vihreällä taustavärillä.
Taulukko 2. Hoitotyön vaativuuden osatekijät.
Hoitotyön vaativuus Hoitotyön vaati-
vuus
Liialliset vaatimukset sairaanhoitajille
Haastavat potilaat Akuuttihoitotyön vaa- tivuus
Hoitoon liittyvät komplikaatiot
Jatkuvat muutokset hoitotyössä
Lääkehoidon vaati- vuus
Muistisairaiden poti- laiden haastava käyt- täytyminen
Mielenterveyson- gelmaisten hoidon haastavuus
Vaativat omaiset Potilaiden liialliset vaatimukset
Potilaiden hoitokiel- teisyys
Parantumattomasti sairaiden potilaiden hoitaminen ja huo- not elinennusteet
Potilaiden verbaalinen aggressiivisuus
Sairaiden ja haavoit- tuvaisten ihmisten hoitaminen
Vihaiset potilaat
Syöpäpotilaiden hoidon vaativuus
Tehohoitotyön vaati- vuus
2.3.2 Tuen ja johtamisen puutteet
Sairaanhoitajille työuupumusta aiheuttivat erityisesti esimiesten tuen puute työssä jaksamiseen liittyvissä asioissa (Holland ym. 2013, Viotti ym. 2017, Merino-Plaza ym. 2018, Nogueira ym.
2018), työyhteisön tuen riittämättömyys (Chang ym. 2017) sekä vähäinen positiivinen palaute esimiehiltä (Flinkman 2014). Työuupumusta lisäsi sellainen esimies, joka ei tukenut sairaan- hoitajaa henkilökohtaisissa saavutuksissa eikä autonomisessa (itsenäisessä) työnteossa (Mudal- lal ym. 2017, Nogueira ym. 2018), koska se lisäsi sairaanhoitajien emotionaalista väsymystä (Nogueira ym. 2018).
Työntekijän kuulluksi tuleminen johdon puolelta oli sairaanhoitajille tärkeää, sillä se lievensi työstressiä ja ehkäisi uupumusta. Esimiehen reagoiminen sairaanhoitajan huolenaiheisiin lisäsi työntekijän hyvinvointia. (Holland ym. 2013.) Hoitohenkilökunnalle negatiivisia tunteita kuten esimerkiksi vihan tunnetta ilmaiseva esimies aiheutti merkittävästi uupumisen oireita Petittan ym. (2017) tutkimuksessa.
Aikaisemmissa tutkimuksissa todettiin, että työuupumusta aiheuttivat työnohjauksen puuttumi- nen (Koivu ym. 2008), sosiaalisen verkoston tuen riittämättömyys (Flinkman 2014, Viotti ym.
2017) ja ihmissuhteiden vähäisyys (Merino-Plaza ym. 2018). Parisuhteessa elävillä esiintyi vä- hemmän työuupumusta kuin yksin elävillä (Merino-Plaza ym. 2018.) Taulukossa 3 kuvataan tuen ja johtamisen puutteiden osatekijät, joista merkittävin eli yleisin tekijä on korostettu vih- reällä taustavärillä.
Taulukko 3. Tuen ja johtamisen puutteet.
Tuen ja johtamisen puutteet Esimiesten tuen
puute
Ei tueta autonomiseen työhön
Negatiivisia tunteita ilmaiseva esimies
Työntekijän kuulluksi tulemisen riittämättö- myys
Työnohjauksen puute
Työntekijän sosiaali- sen verkoston tuen riittämättömyys
Työntekijän omien ihmissuhteiden vähäisyys
Työyhteisön tuen riit- tämättömyys
Vähäinen positiivi- nen palaute esimie- hiltä
2.3.3 Huonot työolot
Merkittäväksi työuupumuksen aiheuttajaksi kuvattiin sairaanhoitajien työtehtävien liiallinen määrä, sillä se aiheutti kiirettä (Koivu ym. 2008, Tourigny ym. 2010, Andela & Truchot 2016, Nogueira ym. 2018), mikä heikensi potilasturvallisuutta (Basińska & Wilczek-Rużyczka 2013).
Liiallinen työmäärä oli yhteydessä riittämättömään henkilöstön mitoitukseen, joka kuvattiin uupumuksen aiheuttajaksi (Koponen ym. 2007, Nogueira ym. 2018). Vajaa henkilökuntamitoi- tus heikensi ryhmätyöskentelyn onnistumista (Tourigny ym 2010).
Uupumuksen kehittymiseen olivat yhteydessä jatkuva kiire työn tekemisessä, sairaalan hoito- välineistön puutteet tai vajaavaisuus (Koivu ym. 2008) sekä tyytymättömyys työstä maksetun palkan määrään (Basińska ym. 2013, Nogueira ym. 2018). Basińskan ym. (2013) tutkimuksessa suurin turhautuminen liittyi juuri työstä maksetun palkan vähäisyyteen, sillä se ei vastannut työn vaativuutta.
Merkittäviä tekijöitä uupumuksen kehittymisessä olivat riittämätön työhyvinvointi (Basińska ym. 2013) sekä tyytymättömyys työhön (Tourigny ym. 2010). Huono työilmapiiri heikensi työ- hyvinvointia ja aiheutti uupumusta (Koponen ym. 2007, Nogueira ym. 2018). Huonoon työil- mapiiriin liittyivät työyhteisön jäsenien kunnioittamisen puute (Nogueira ym. 2018), epäkoh- teliaisuus ja ylimielisyys työyhteisön jäseniä kohtaan (Shi ym. 2018). Andelan & Truchotin (2016) tutkimuksen mukaan ryhmätyöskentelyongelmat olivat tärkein tekijä uupumuksen ke- hittymisessä työtaakan lisäksi.
Työuupumusta aiheuttivat kolmivuorotyö, erityisesti yövuorot sekä pitkät yli kahdeksan tuntia kestävät työvuorot (Lang ym. 2010, Tourigny ym. 2010). Hollandin ym. (2013) tutkimuksen mukaan viikoittaisten työtuntien määrä ei ollut merkittävästi sidoksissa uupumukseen, ellei työtunteja tehty yli 50 tuntia viikossa. Työuupumuksen riskiä lisäsi se, kun sairaanhoitajat eivät ehtineet työpäivän aikana pitämään ruokailutaukoja tai taukoja laisinkaan (Russell 2016). Tau- lukossa 4 kuvataan työolojen puutteiden osatekijät, joista merkittävimmät tekijät ovat koros- tettu vihreällä taustavärillä.
Taulukko 4. Työolojen puutteiden osatekijät.
Työolojen puutteet Työtehtävien liial-
linen määrä
Kiire Riittämätön henki-
löstön mitoitus
Huono palkkaus Huono työilmapiiri Hoitovälineistön puut-
teet
Kolmivuorotyö ja pitkät työvuorot
Työtyytymättömyys Työpäivät ilman
taukoja
Työhyvinvoinnin puute
Ongelmat tiimi- työssä, ryhmätyös- kentelyongelmat
2.3.4 Henkilökohtaiset tuntemukset
Sairaanhoitajien työuupumusta aiheutti merkittävästi depersonalisaation (työstä etääntymisen) tunne (Tourigny ym. 2010, Basińska ym. 2013, Russell 2016, Jaracz ym. 2017, Viotti ym. 2017, Mudallal ym. 2017, Merino-Plaza ym. 2018, Nogueira ym. 2018), joka ilmeni siten, että sai- raanhoitaja kohteli asiakkaita tai potilaita ja heidän omaisiaan persoonattomina työn kohteina tai suhtautui heihin välinpitämättömästi ja etäisesti (Russell 2016, Merino-Plaza ym. 2018).
Depersonalisaatio huononsi hoidon tasoa (Russel 2016) ja sen kehittyminen liittyi sairaanhoi- tajien kokemaan ammattiryhmän riittämättömään kunnioitukseen ja hoitotyön liiallisiin vaati- muksiin (Basińska ym. 2013). Basińskan ym. (2013) tutkimuksessa todettiin, että hyvä työlli- syystilanne saattoi lisätä sairaanhoitajien vaaraa depersonalisoitua eli etääntyä työstä. Kun taas huonompi sairaanhoitajien työllistymistilanne lisäsi aktiivisuutta sekä motivaatiota tehdä hoi- totyötä (Basińska ym. 2013).
Depersonalisaation lisäksi toinen merkittävä tekijä työuupumuksen kehittymisessä oli emotio- naalisen väsymyksen tunne (Tourigny ym. 2010, Basińska ym. 2013, Andela & Truchot 2016, Russell 2016, Jaracz ym. 2017, Mudallal ym. 2017, Viotti ym. 2017, Merino-Plaza ym. 2018, Nogueira ym. 2018), joka merkittävästi heikensi tyytyväisyyttä työhön (Tourigny ym. 2010).
Emotionaalinen väsymys ilmeni siten, että työntekijä tunsi tekevänsä liian paljon töitä sekä oli psyykkisesti rasittunut työstään ja aivan lopussa työpäivän jälkeen (Merino-Plaza ym. 2018).
Emotionaalinen uupuminen johtui työn vaatimuksista sekä riittämättömästä ammattiryhmän ar- vostuksesta (Basińska ym. 2013). Erityisesti emotionaalisesti sairaanhoitajia kuluttivat vuoro- vaikutustilanteet potilaiden ja heidän omaistensa kanssa. Sairaanhoitajien liiallinen työmäärä yhdistettynä potilaiden kokemaan kärsimykseen aiheuttivat sekä emotionaalista uupumista että kyynistymistä. (Andela & Truchot 2016.) Kyynisyyttä lisäsi negatiiviset vuorovaikutustilanteet
johdon, potilaiden tai kollegojen kanssa ja sen havaittiin liittyvän uupumukseen voimakkaasti (Petitta ym. 2017).
Jaraczin ym. (2017) tutkimuksessa todettiin, että sairaanhoitajien lisääntynyt depersonalisaatio ja emotionaalinen uupumus korreloivat negatiivisesti potilaiden hoitoon tyytyväisyydestä. De- personalisaatio ja emotionaalinen uupumus vaikuttivat kielteisesti sairaanhoitajien mielenter- veyteen ja täten lisäsivät riskiä uupua työhön. Uupuminen lisäsi toivottomuuden tunnetta ja sairaanhoitajien itsemurhariskiä. (Jaracz ym. 2017.) Basińskan ym. (2013) tutkimuksen mu- kaan sairaanhoitajat odottivat potilailta, omaisilta ja työnantajalta enemmän kunnioitusta kuin saivat ja tämä kunnioituksen puuttuminen oli yhteydessä uupumisen lisääntymisessä. Potilai- den korkeampi arvostus lääkäreitä kuin sairaanhoitajia kohtaan oli yhteydessä uupumiseen. Sai- raanhoitajat kokivat, ettei heitä kohdeltu oikeudenmukaisesti moniammatillisessa tiimissä. (Ba- sińska ym. 2013.)
Kolmas merkittävä ja useissa tutkimuksissa mainittu työuupumuksen aiheuttaja oli uralla huo- not etenemismahdollisuudet ja henkilökohtaisten saavutusten puute (Lang ym. 2010, Tourigny ym. 2010, Flinkman 2014, Mudallal ym. 2017, Merino-Plaza ym. 2018, Monsalve-Reyes, ym.
2018, Nogueira ym. 2018). Neljäs merkittävä tekijä työuupumuksen kehittymisessä oli pitkään jatkunut työperäinen stressi (Koivu ym. 2008, Lang ym. 2010, Holland ym. 2013, Jaracz ym.
2017, Flinkman 2014, Andela & Truchot 2016, Chang ym. 2017, Shi ym. 2018). Sairaanhoita- jan ammatti on laajalti tunnustettu stressaavaksi ammatiksi (Holland ym. 2013). Työperäistä stressiä sairaanhoitajille aiheuttivat liiallinen työmäärä, potilaiden kokema kärsimys, tiimien yhteistyöongelmat sekä potilaiden ja heidän omaistensa liialta tuntuvat vaatimukset. Työtove- reiden kokema stressi lisäsi joidenkin työntekijöiden oman stressin määrää. (Andela & Truchot 2016.) Sairaanhoitajien kokemaan voimakkaaseen työperäiseen stressiin liittyi intensiivinen yhteys potilaisiin, joita avustetaan päivittäisissä toiminnoissa ja joiden kärsimystä lievitetään tai lähestyvää kuolemaa hoidetaan oireiden mukaisesti (Jaracz ym. 2017).
Jaraczin ym. (2017) tutkimuksen mukaan sairaanhoitajan sekä affektiivinen (tunteellinen) tem- peramentti että ahdistuva temperamentti altistivat emotionaaliselle uupumukselle. Ahdistuvalla temperamentilla tarkoitettiin murehtimista arkipäiväisistä asioista, huolehtimalla mahdollisista tai meneillään olevista sukulaisiin liittyvistä vaaroista ja huolehtimalla muista ihmisistä keski- vertoa enemmän. Tunteellisuuden on havaittu johtavan huonompaan työperäisen stressin sieto- kykyyn. (Jaracz ym. 2017.) Työuupumusta aiheutti tunne siitä, ettei koe selviytyvänsä työpäi- vän haasteellisista hoitotyön tehtävistä (Chang ym. 2017) ja uupuneina sairaanhoitajat eivät
kyenneet kokemaan myötätuntoa potilaita ja heidän omaisiaan kohtaan (Russell 2016, Jaracz ym. 2017).
Aikaisemmissa tutkimuksissa todettiin, että työuupumusta aiheuttivat sairaanhoitajan työhön sopimattomuus (Chang ym. 2017), ahdistus hoitotyötä kohtaan (Jaracz ym. 2017, Shi ym. 2018) sekä motivaation puute ja turhautuminen hoitotyöhön (Mudallal ym. 2017). Jaraczin ym.
(2017) tutkimuksessa verrattiin sairaanhoitajien ja virkamiesten kokemaa työstä johtuvaa ah- distuneisuutta ja työstressiä ja tutkimuksessa todettiin, että sairaanhoitajat kokivat keskimää- räisesti oireilua enemmän kuin virkamiehet. Taulukossa 5 kuvataan henkilökohtaisten tunte- musten osatekijät, joista merkittävimmät tekijät ovat korostettu vihreällä taustavärillä.
Taulukko 5. Henkilökohtaisten tuntemusten osatekijät
Henkilökohtaiset tuntemukset Depersonalisaatio
(työstä etääntymi- sen tunne)
-riittämätön kunnioitus -liialliset vaatimukset työnantajalta
Emotionaalinen väsy- mys
-arvotuksen puute
-työn liialliset vaatimukset -vuorovaikutustilanteet po- tilaiden ja omaisten kanssa -liiallinen työmäärä
Pitkittynyt työperäi- nen stressi
-liiallinen työmäärä -ryhmätyöskentelyongel- mat
-potilaiden ja omaisten liialliset vaatimukset -potilaiden kokema kär- simys
Huonot etenemismah- dollisuudet uralla ja henkilökohtaisten saa- vutusten puuttuminen
Affektiivinen (tun- teellinen) ja ahdis- tuva temperamentti
Ahdistuksen ja turhau- tumisen tunne
Epäautonominen työnteko
Kunnioituksen puute
Motivaation puute Työssä pärjäämättö- myyden tunne
Työhön sopimatto- muuden tunne
2.4 Työuupumuksesta toipuminen
2.4.1 Hyvä hoitotyön johtaminen ja esimiesten tuki
Useissa tutkimuksissa todettiin, että erityisesti onnistunut hoitotyön johtaminen ja esimiesten tuki vähensivät sairaanhoitajien työuupumusta (Koivu ym. 2008, Tourigny ym. 2010, Holland ym. 2013, Flinkman 2014, Russell 2016, Shinan-Altman ym. 2016, Chang ym. 2017, Jaracz ym. 2017, Mudallal ym. 2017, Monsalve-Reyes ym. 2018, Shi ym. 2018). Hyvällä johtamisella havaittiin olevan erityisen tärkeä merkitys positiivisen työilmapiirin luomisessa (Lang ym.
2010, Mudallal ym. 2017). Hyvä johtaminen tarkoitti luottamusta työntekijöihin, työntekijöi- den työnteon merkityksen korostamista, mahdollisti työntekijän osallistumisen päätöksente- koon (Mudallal ym. 2017) sekä antoi työntekijälle mahdollisuuden autonomiseen eli itsenäi- seen työntekoon (Mudallal ym. 2017, Nogueira ym 2018). Edellä mainitut tekijät lisäsivät työn- tekijän työmotivaatiota (Mudallal ym. 2017) ja vapauden tunnetta (Nogueira ym. 2018). Hyvä johtaminen tarkoitti myös esimiehen vilpittömyyttä sekä työpaikan ongelmakohtiin liittyvää matalaa reagointikynnystä (Holland ym. 2013).
Sairaanhoitajien uupumukseen, stressiin ja fyysiseen oireiluun auttoi heidän sietokyvyn tai sin- nikkyyden kehittäminen haastavien potilastapausten ja heidän sairautensa käsittelemistä ja hoi- tamista varten (Shi ym. 2018). Uupumuksen lieventämisessä auttoi selviytymistaitojen opetta- minen, rentoutusharjoitusten tekeminen (Ruotsalainen 2007) ja optimistisuuden kehittäminen esimiesten tuella (Chang ym. 2017).
Sairaanhoitajien ammatillisen sitoutumisen vaikuttavuus tulisi rohkaista esimiehiä ehkäise- mään sairaanhoitajien työuupumusta hoitotyössä (Chang ym. 2017). Esimiesten tulisi tukea uu- sia sairaanhoitajia kommunikaatiotaitojen tai viestintätaitojen kehittämisessä sekä työn ja per- heen yhteensovittamisessa, jotta uudet sairaanhoitajat eivät uupuisi heti valmistumisen jälkeen (Shi ym. 2018). Henkilökuntaa voitiin kouluttaa oppia käsittelemään omaa työterveyteen liit- tyviä asioita, esimerkiksi harjoittelemalla työperäisen stressin torjumista (Jaracz ym. 2017).
Työntekijöiden jaksamisen aktiivinen valvominen ja tarvittaessa ongelmiin reagoiminen esi- miesten puolelta vähensi sairaanhoitajien uupumista, koska se suojeli emotionaaliselta väsy- mykseltä ja depersonalisaatiolta. Valvomiseen sisältyivät työmäärän seuranta, henkilöstön riit- tävyyden seuranta ja työilmapiirin seuranta (Trbojevic-Stankovic ym. 2015.) Sairaanhoitajien uupumusta lievittivät esimiehet, jotka kuuntelivat sairaanhoitajien huolenaiheita, koska se lie- vitti stressiä. Ylipäätänsä työntekijän kuulluksi tuleminen oli tärkeää ja asia mihin johto voisi helpoilla keinoilla vaikuttaa. (Holland ym. 2013.)
Sairaanhoitajien stressitasojen seuraaminen ja ongelmatilanteessa siihen reagoiminen helpotti työuupumusta (Jaracz ym. 2017). Koska hoitotyö sisältää luontaisia stressitekijöitä, on tärkeää työtovereiden kesken jakaa emotionaalisesti kuormittavia kokemuksia, mikä itsessään vähentää uupumusta (Andela & Truchot 2016). Puuttuminen sairaanhoitajan kokemaan työtyytymättö- myyteen lisäsi työntekijän tyytyväisyyttä ja ehkäisi uupumusta. Työhön tyytymättömät sairaan- hoitajat herkemmin jäivät pois töistä kuin työhönsä tyytyväiset sairaanhoitajat. (Tourigny ym.
2010.)
Työuupumusta vähensi sairaanhoitajien oma tukiryhmä (Shinan-Altman ym. 2016) sekä sai- raanhoitajan hyvä sosiaalinen tukiverkosto (Russell 2016, Shi ym. 2018), perheen ja ystävien tuki (Russell 2016) sekä parisuhteessa eläminen auttoi työuupumukselta toipumisessa (Shi ym.
2018). Kaikille vastavalmistuneille ja uusille työyhteisön sairaanhoitajille tulisi tarjota riittä- västi perehdytystä ja mentorointia työuupumuksen ehkäisyä varten (Flinkman 2014). Säännöl- linen työnohjaus ennaltaehkäisi työuupumusta. Työnohjaus tuki ammatillista kasvua ja kehi- tystä, varmisti hoitotyön laatua ja vahvisti henkistä jaksamista. (Koivu ym. 2008.) Taulukossa 6 kuvataan tuen lisäämisen ja johtamisen kehittämisen osatekijät, joista merkittävin tekijä on korostettu vihreällä taustavärillä.
Taulukko 6. Tuen lisäämisen ja johtamisen kehittämisen osatekijät Hyvä hoitotyön johtaminen ja esimiesten tuki Hyvä hoitotyön
johtaminen ja esi- miesten tuki
Emotionaalisesti kuor- mittavien kokemusten jakaminen työtoverei- den kesken
Esimiehen vilpittö- myys
Esimiehen luottamus työntekijöitä kohtaan
Sosiaalinen tuki- verkosto
Henkilökunnan kou- luttaminen työtervey- teen liittyvistä asioista
Mahdollistaminen autonomiseen työn- tekoon
Matala reagointikyn- nys työpaikan ongel- makohtiin
Mahdollistaminen sairaanhoitajan osallistumisen pää- töksentekoon
Positiivisen työympä- ristön luominen
Riittävän perehdy- tyksen ja mentoroin- nin varmistaminen
Sairaanhoitajien työ- motivaation ylläpitä- minen
Sairaanhoitajien sinnikkyyden ja sietokyvyn kehittä- minen haastavaa hoitotyötä varten
Sairaanhoitajien kom- munikaatiotaitojen ja viestintätaitojen kehit- täminen potilastyössä
Selviytymistaitojen opettaminen haasta- vissa potilastapauk- sissa, optimistisuu- den kehittäminen
Säännöllinen työnoh- jaus
Stressitasojen seu- raaminen
Sairaanhoitajien jak- samisen aktiviinen valvominen
Työntekijän kuunte- leminen
Työntekijöiden merki- tyksen korostaminen Puuttuminen työ-
tyytymättömyyteen
Työyhteisön tukiryh- män ylläpitäminen
2.4.2 Työolojen parantaminen
Useissa tutkimuksissa todettiin, että inhimilliset työolot vähensivät sairaanhoitajien työuupu- musta (Lang ym. 2010, Flinkman 2014, Trbojevic-Stankovic ym. 2015, Chang ym. 2017, Mu- dallal ym. 2017, Monsalve-Reyes ym. 2018). Inhimillisillä työoloilla tarkoitettiin esimerkiksi
kohtuullista työmäärää (Koivu ym. 2008, Tourigny ym. 2010, Andela & Truchot 2016, Nogu- eira ym. 2018) sekä ergonomista työvuorosuunnittelua vuorotyössä (Lang ym. 2010, Tourigny ym. 2010). Työuupumuksen hoitamiseen auttoivat erityisesti työstressin ja (Ruotsalainen 2007, Flinkman 2014, Andela & Truchot 2016, Jaracz ym. 2017) työkuormituksen keventäminen (Basińska ym. 2013, Flinkman 2014, Andela & Truchot 2016, Chang ym. 2017). Työkuormi- tusta voitiin keventää esimerkiksi hallinnollisten työtehtävien vähentämisellä (Chang ym.
2017). Hallittavissa oleva työmäärä lievitti negatiivisia tunteita kuten ärsytystä ja turhautumista ja siten vähensi riskiä emotionaaliseen uupumukseen (Andela & Truchot 2016). Russellin (2016) tutkimuksessa todettiin, että sairaanhoitajille oli hyödyllistä olla työssään itsekäs, huo- lehtia itsestään sekä pystyä jättämään työasiat työpaikalle uupumuksen vähentämistä varten.
Työuupumusta vähensivät työhyvinvointi (Basińska ym. 2013) sekä erityisesti positiivinen työ- ilmapiiri (Koponen ym. 2007, Ruotsalainen 2007, Andela & Truchot 2016, Russell 2016, Shi- nan-Altman ym. 2016, Mudallal ym. 2017, Shi ym. 2018). Työilmapiiriä voitiin parantaa esi- merkiksi työyhteisön jäsenten välisen kommunikaation kehittämisellä (Ruotsalainen 2007) sekä hyvällä yhteistyöllä ja sujuvalla tiimityöskentelyllä (Russell 2016). Tehokasta yhteistyötä ja hyvää tiimityöskentelyä varten tulisi kehittää strategioita tavoitteiden saavuttamiseksi, sillä hyvä tiimityöskentely lisäsi työtyytyväisyyttä ja työtehokkuutta (Andela & Truchot 2016). Pe- tittan ym. (2017) tutkimuksessa todettiin, että hoitohenkilökunta vastaanotti kollegoiltaan pal- jon vähemmän negatiivisia tunteita verrattuna vuorovaikutukseen johdon, potilaiden ja lääkä- reiden kanssa. Sujuva ryhmätyö sairaanhoitajien välillä suojeli merkittävästi uupumukselta (Pe- titta ym. 2017).
Sairaanhoitajien työuupumusta hoitotyössä vähensivät erityisesti joustava ja ergonominen työ- vuorosuunnittelu kolmivuorotyössä (Lang ym. 2010, Trbojevic-Stankovic ym. 2015, Mudallal ym. 2017) etenkin perheellisille sairaanhoitajille (Trbojevic-Stankovic ym. 2015) sekä yövuo- rojen vähentäminen tai päivätyöhön siirtyminen ja yli kahdeksantuntisten työpäivien välttämi- nen (Lang ym. 2010). Työntekijöiden vapaa-aikana tapahtuvan riittävän unen ja levon takaa- minen johti työuupumuksen laskuun (Russell 2016).
Sairaanhoitajien osallistumisen mahdollistaminen päätöksentekoon vähensi uupumusta, koska se lisäsi työmotivaatiota (Mudallal ym. 2017). Uupumusta vähensi merkittävästi sairaanhoita- jien henkilöstömitoituksen lisääminen tai riittävä henkilöstön määrä, koska silloin työtehtävät ehdittäisiin tehdä kiireettömästi (Flinkman 2014, Russell 2016, Viotti ym. 2017) Viottin ym.
(2017) tutkimuksessa erityisesti aggressiivisten potilaiden hoitamisessa sairaanhoitajat kaipa- sivat lisää henkilöstöä.
Sairaanhoitajille työstä maksettavan palkan korottaminen voisi vähentää uupumusta työhön sillä se lisäisi sairaanhoitajille arvostuksen tunnetta vaativan työn tekemisestä (Basińska &
Wilczek-Rużyczka 2013). Mahdollisuudet kehittyä ja edetä uralla voisivat edesauttaa nuorten sairaanhoitajien pysymistä ammatissaan. Osa uupuneista sairaanhoitajista vaihtaa kokonaan alaa. (Flinkman 2014.) Taulukossa 7 kuvataan työolojen parantamisen osatekijät, joista merkit- tävimmät tekijät ovat korostettu vihreällä taustavärillä.
Taulukko 7. Työolojen parantamisen osatekijät
Työolojen parantaminen Inhimilliset työolot Joustava ja ergonomi-
nen työvuorosuunnit- telu kolmivuorotyössä
Työkuormituksen vähentäminen
Työilmapiirin paranta- minen
-hyvä kommunikaatio -tiimityöskentely
Työstressin vähen- täminen
Henkilöstömitoituksen lisääminen
Sairaanhoitajan osal- listuminen päätök- sentekoon
Joustava ja ergonomi- nen työvuorosuunnit- telu kolmivuorotyössä Mahdollisuus ke-
hittyä ja edetä uralla
Yövuorojen vähentä- minen, pitkien työpäi- vien välttäminen tai päivätyöhön siirtymi- nen
Työhyvinvointi Palkan korottaminen
Sairaanhoitajan it- sekkyys ja työasi- oiden jättäminen töihin
2.5 Yhteenveto tutkimuksen lähtökohdista
Aikaisemmissa tutkimuksissa todettiin, että sairaanhoitajille työuupumusta aiheuttivat erityi- sesti esimiesten tuen puute työssä jaksamiseen liittyvissä asioissa (Holland ym. 2013, Viotti ym. 2017, Merino-Plaza ym. 2018, Nogueira ym. 2018) sekä depersonalisaation (työstä etään- tymisen) tunne (Tourigny ym. 2010, Basińska ym. 2013, Russell 2016, Jaracz ym. 2017, Viotti ym. 2017, Mudallal ym. 2017, Merino-Plaza ym. 2018, Nogueira ym. 2018). Depersonalisaatio ilmeni siten, että sairaanhoitaja kohteli asiakkaita tai potilaita ja heidän omaisiaan persoonatto- mina työn kohteina tai suhtautui heihin välinpitämättömästi ja etäisesti (Russell 2016, Merino- Plaza ym. 2018).
Lisäksi merkittävä tekijä työuupumuksen kehittymisessä oli emotionaalisen väsymyksen tunne (Tourigny ym. 2010, Basińska ym. 2013, Andela & Truchot 2016, Russell 2016, Jaracz ym.
2017, Mudallal ym. 2017, Viotti ym. 2017, Merino-Plaza ym. 2018, Nogueira ym. 2018), joka merkittävästi heikensi tyytyväisyyttä työhön (Tourigny ym. 2010). Emotionaalinen väsymys ilmeni siten, että työntekijä tunsi tekevänsä liian paljon töitä sekä oli psyykkisesti rasittunut työstään ja aivan lopussa työpäivän jälkeen (Merino-Plaza ym. 2018). Merkittävä ja useissa tutkimuksissa mainittu työuupumuksen aiheuttaja oli uralla huonot etenemismahdollisuudet ja henkilökohtaisten saavutusten puute (Lang ym. 2010, Tourigny ym. 2010, Flinkman 2014, Mu- dallal ym. 2017, Merino-Plaza ym. 2018, Monsalve-Reyes, ym. 2018, Nogueira ym. 2018) sekä pitkään jatkunut työperäinen stressi (Koivu ym. 2008, Lang ym. 2010, Holland ym. 2013, Ja- racz ym. 2017, Flinkman 2014, Andela & Truchot 2016, Chang ym. 2017, Shi ym. 2018).
Useissa tutkimuksissa mainittu työuupumuksen aiheuttaja oli hoitotyön haastavuus (Trbojević- Stanković ym. 2015, Viotti ym. 2017, Monsalve-Reyes ym. 2018), sairaanhoitajan työn liialli- set vaatimukset (Koponen ym. 2007, Lang ym. 2010, Viotti ym. 2017) sekä haastavahoitoiset potilaat (Trbojević-Stanković ym. 2015, Shinan-Altman ym. 2016, Viotti ym. 2017). Merkittä- väksi työuupumuksen aiheuttajaksi kuvattiin sairaanhoitajien työtehtävien liiallinen määrä, sillä se aiheutti kiirettä (Koivu ym. 2008, Tourigny ym. 2010, Andela & Truchot 2016, Nogu- eira ym. 2018), mikä heikensi myös potilasturvallisuutta (Basińska & Wilczek-Rużyczka 2013). Liiallinen työmäärä oli yhteydessä riittämättömään henkilöstön mitoitukseen, joka ku- vattiin merkittäväksi uupumuksen aiheuttajaksi (Koponen ym. 2007, Nogueira ym. 2018).
Tutkimuksissa todettiin, että erityisesti hyvä hoitotyön johtaminen ja esimiesten tuki vähensi sairaanhoitajien työuupumusta (Koivu ym. 2008, Tourigny ym. 2010, Holland ym. 2013, Flink- man 2014, Russell 2016, Shinan-Altman ym. 2016, Chang ym. 2017, Jaracz ym. 2017, Mudal- lal ym. 2017, Monsalve-Reyes ym. 2018, Shi ym. 2018). Hyvällä johtamisella havaittiin olevan erityisen tärkeä merkitys positiivisen työympäristön luomisessa (Lang ym. 2010, Mudallal ym.
2017). Hyvä johtaminen tarkoitti luottamusta työntekijöihin, työntekijöiden työnteon merkityk- sen korostamista, mahdollisti työntekijän osallistumisen päätöksentekoon (Mudallal ym. 2017) sekä antoi työntekijälle mahdollisuuden autonomiseen eli itsenäiseen työntekoon (Mudallal ym. 2017, Nogueira ym 2018).
Useissa tutkimuksissa todettiin, että inhimilliset työolot vähensivät sairaanhoitajien työuupu- musta (Lang ym. 2010, Flinkman 2014, Trbojevic-Stankovic ym. 2015, Chang ym. 2017, Mu- dallal ym. 2017, Monsalve-Reyes ym. 2018). Sairaanhoitajien työuupumuksen hoitamiseen
auttoivat erityisesti työstressin ja (Ruotsalainen 2007, Flinkman 2014, Andela & Truchot 2016, Jaracz ym. 2017) työkuormituksen keventäminen (Basińska ym. 2013, Flinkman 2014, Andela
& Truchot 2016, Chang ym. 2017).
Työuupumusta vähensivät työhyvinvointi (Basińska ym. 2013) sekä erityisesti positiivinen työ- ilmapiiri (Koponen ym. 2007, Ruotsalainen 2007, Andela & Truchot 2016, Russell 2016, Shi- nan-Altman ym. 2016, Mudallal ym. 2017, Shi ym. 2018). Työilmapiiriä voitiin parantaa esi- merkiksi työyhteisön jäsenten välisen kommunikaation kehittämisellä (Ruotsalainen 2007) sekä hyvällä yhteistyöllä ja sujuvalla tiimityöskentelyllä (Russell 2016). Sairaanhoitajien työ- uupumusta hoitotyössä vähensivät erityisesti joustava ja ergonominen työvuorosuunnittelu kol- mivuorotyössä (Lang ym. 2010, Trbojevic-Stankovic ym. 2015, Mudallal ym. 2017). Taulu- kossa 8 (Taulukko 8.) esitetään aiemman kirjallisuuden perusteella merkittävimmät syyt sai- raanhoitajien työuupumukselle sekä keinot toipua siitä.
Taulukko 8. Merkittävimmät syyt sairaanhoitajien työuupumukselle ja keinot toipua siitä aiem- man kirjallisuuden perusteella
Merkittävimmät syyt sairaanhoitajien työuupumukseen
Merkittävimmät keinot toipua työuupu- muksesta
Esimiesten tuen puute Hyvä hoitotyön johtaminen ja esimiesten tuki
Depersonalisaatio Inhimilliset työolot
Emotionaalinen väsymys Työstressin minimoiminen Uralla huonot etenemismahdollisuudet ja
henkilökohtaisten saavutusten riittämättö- myys
Työkuormituksen keventäminen
Hoitotyön vaativuus Työhyvinvointi
Liialliset vaatimukset sairaanhoitajille Työilmapiirin parantaminen
Haastavahoitoiset potilaat Joustava ja ergonominen työvuorosuunnit- telu kolmivuorotyöläisille
Työtehtävien liiallinen määrä ja kiire Riittämätön henkilöstömitoitus
3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TAVOITE JA TUTKIMUSKYSYMYKSET
Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata syitä sairaanhoitajien työuupumukseen hoitotyössä ja keinoja siitä toipumiseen. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa hoitotyön johtamiseen työuupumusta ehkäisevän toimintaympäristön kehittämiseksi. Tutkimuksen toisena tavoit- teena oli tuottaa tietoa työuupumusta aiheuttavista tekijöistä sosiaali- ja terveysalan koulu- tusta varten, jotta tulevilla sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilla olisi työelämässä valmiuk- sia käsitellä niitä paremmin.
Tutkimuskysymykset ovat:
1. Millaisia työuupumusta aiheuttavia tekijöitä sairaanhoitajat ovat hoitotyössä kokeneet?
2. Miten sairaanhoitajat ovat toipuneet työuupumuksesta?
4 TUTKIMUSMENETELMÄT
4.1 Aineiston keruu
Tutkimuksen aineisto kerättiin kyselylomakkeella, joka sisälsi avoimia kysymyksiä. Tutkija loi kyselylomakkeen perustuen aikaisempaan tutkimustietoon Itä-Suomen yliopiston E-lomak- keelle. Tutkittavia haettiin hoitotyön ammattilaisten verkkoyhteisöstä hoitajat.net-keskustelu- foorumista. Hoitajat.net sivustolla on ”hoitotyön tutkimukset” -keskustelufoorumi, jossa tutkija aloitti uuden keskustelualueen tutkittavien hakemista varten. Tutkittavat osallistuivat vapaaeh- toisesti tutkimukseen vastaamalla kyselylomakkeen kysymyksiin, johon pääsi verkossa linkin kautta. Kyselylomakkeeseen vastasi yhteensä 143 henkilöä (N=143). Kysely toteutettiin hel- mikuussa 2019 ja aineistoa kerättiin kolmen viikon ajan. Ainestoa saatiin tutkittavien vastauk- sista Wordiin kirjoitettuna 60 sivua ja sanoja aineistossa oli yhteensä noin 16 000 kappaletta.
Ensimmäisenä aineiston keruu päivänä tutkimukseen saatiin 92 osallistujaa, toisena päivänä 40 osallistujaa, kolmantena päivänä seitsemän (7) osallistujaa, neljäntenä päivänä kolme (3) osal- listujaa ja viidentenä päivänä yksi (1) osallistuja.
Kysely eteni niin, että kaikille tutkimukseen osallistuville esitettiin samat kysymykset samassa järjestyksessä. Kysymyksiä kyselylomakkeessa oli kuusi (6) kappaletta ja tutkittavilta kysyt- tiin; kuinka monta vuotta tutkittava on tehnyt sairaanhoitajan työtä, tutkittavan ikä, minkä ikäi- senä tutkittava koki työuupumusta, tutkittavan työuupumuksen kehittymisen syyt, minkälaista sairaanhoitajan työ oli, johon tutkittava uupui sekä miten tutkittava toipui työuupumuksesta.
Liitteessä 3 esitellään sosiaaliseen mediaan julkaistu saatekirje sekä kyselylomake.
Tutkimuksen lähestymistapa on kvalitatiivinen. Kvalitatiivinen tutkimus on saanut vaikut- teensa antropologiasta ja sosiologiasta ja se on vakiintunut hoitotieteessä 1980-luvulta alkaen.
Kvalitatiivisessa tutkimuksessa korostuu ihmisten kokemusten, tulkintojen, käsitysten tai mo- tivaatioiden tutkiminen sekä ihmisten näkemysten kuvaus. Se liittyy siis uskomuksiin, asentei- siin ja käyttäytymisen muutoksiin. Lähtökohtana ovat olleet yhteiskunnallisten ongelmien ha- vaitseminen ja tiedostaminen. (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2015.)
Internet on kätevä työkalu aineistojen keräämistä varten ja sen tutkimuksellista suosiota selittää sen yhä tärkeämpi rooli yhteiskunnassa (Laaksonen, Matikainen & Tikka 2013). Sosiaalinen media mahdollistaa suuren tutkittavan kohdejoukon vähäisin kustannuksin. Sen lisäksi sosiaa- lisen median avulla tehtävät tutkimukset säästävät tutkimukseen kuluvaa aikaa tiedon liikku- essa reaaliaikaisesti tutkijan ja tutkittavien välillä. (Terkamo-Moisio ym. 2016.) Tutkimukseen
osallistuvan anonymiteetti rohkaisee aidon ja kaunistelemattoman näkemyksen esiin tuomisen (Raijas & Sailio 2013).
Laadullisen kyselylomakkeen heikkoutena pidetään sitä, että tutkija ei voi tehdä tutkittaville tarkentavia kysymyksiä (Hakala & Vesa 2013). Aineiston keruussa ja analysoinnissa pelkkä tekninen osaaminen ei riitä vaan on myös osattava arvioida kriittisesti uusien sähköisten väli- neiden ja keinojen mahdollisuuksia ja ongelmia. Verkkokyselyiden käytön lisääntymistä on vauhdittanut niiden toteuttamisen alhaiset kustannukset, kyselyiden suunnittelu- ja analyysioh- jelmien helppokäyttöisyys. Kyselytutkimuksissa lauseiden jäsennys ja kysymysten yksinker- taisuus vaikuttaa siihen, kuinka vastaaja ymmärtää lukemansa. On siis tärkeää, että kysely py- syy yksinkertaisena. (Laaksonen ym. 2013.)
4.2 Aineiston analysointi
Sisällönanalyysi on kvalitatiivisten aineistojen perusanalyysimenetelmä. Sisällönanalyysin prosessista erotetaan seuraavat vaiheet; analyysiyksikön valinta, aineistoon tutustuminen, ai- neiston pelkistäminen, aineiston luokittelu ja tulkinta sekä luotettavuuden arviointi. Sisäl- lönanalyysin tavoitteena on siis ilmiön laaja mutta tiivis esittäminen, jonka tuloksena syntyy käsiteluokituksia, käsitejärjestelmiä, malleja tai käsitekarttoja. (Kankkunen & Vehviläinen-Jul- kunen 2015.)
Tutkimuksessa lähestyttiin tutkimukseen osallistuvien vastauksia induktiivisella sisällönana- lyysillä. Analyysiin valittiin mukaan kaikki tutkimukseen osallistujien vastaukset, mitkä vasta- sivat tutkimuskysymyksiin eli millaisia työuupumusta aiheuttavia tekijöitä sairaanhoitajat ovat hoitotyössä kokeneet sekä miten sairaanhoitajat toipuivat työuupumuksesta. Induktiivisessa eli aineistolähtöisessä sisällönanalyysissä tutkimuksen pääpaino on aineistossa, jolloin analyysiyk- siköt eivät ole ennalta määrättyjä ja teoria rakennetaan aineisto lähtökohtana. Aineiston ana- lyysissä edettiin yksittäisistä havainnoista yleisimpiin väitteisiin. (Saaranen-Kauppinen &
Puusniekka 2006a.)
Aineiston analysointi eteni pelkistämisen, ryhmittelyn ja abstrahoinnin mukaisesti vaiheittain (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2015). Aineistolähtöisyys vaatii tutkijalta itsekuria ai- neistossa pysyttelemisessä, ennakkokäsitysten ja teorioiden poissulkemisessa sekä systemaat- tisuudessa (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006a). Induktiivinen sisällönanalyysi perustui
induktiiviseen päättelyyn, jota tutkimuksen ongelmanasettelu ohjaa. Tavoitteena oli luoda teo- reettinen kokonaisuus siten, etteivät aikaisemmat havainnot, tiedot tai teoriat ohjaa analyysiä.
(Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2015.) Taulukossa 9 on kuvattu esimerkki aineiston ana- lyysiprosessin etenemisestä.
Taulukko 9. Esimerkki aineistolähtöisestä sisällönanalyysistä Esimerkki al-
kuperäisilmai- susta
Esimerkki pelkis- tyksestä
Alaluokka Yläluokka Pääluokka
”Hoitotyö liian haastavaa ja vas- tuullista, en halua olla vastuussa ih- misten elämistä.”
(V1)
Hoitotyö on liian haasta- vaa ja vastuullista, enkä halua olla vastuussa ih- misten elämistä
Hoitotyö Hoitotyön vaativuus Syyt työuupu- mukselle
”Toistuva valeh- telu/tiedon pihtaa- minen asiakkailta ja työntekijöiltä. Asi- antuntemuksen puute johdollisista tehtävistä, esimie- hen välinpitämättö- myys työntekijöiden hyvinvoinnista.”
(V25)
Uupumusta aiheuttivat esimiesten toistuva va- lehtelu ja/tai tiedon pih- taaminen asiakkailta ja työntekijöiltä sekä esi- miehen asiantuntemuk- sen puute johdollisista tehtävistä ja esimiehen välinpitämättömyys työntekijöiden hyvin- voinnista.
Esimiehet Huono johtaminen
”Työstä katosi mie- lekkyys kiireen ja henkilöstöpulan vuoksi. Potilaita ei pysty välttämättä hoitamaan niin hy- vin kuin haluaisi.”
(V44)
Mielekkyyden katoami- nen kiireen ja henkilös- töpulan vuoksi. Potilaita ei pystynyt välttämättä hoitamaan niin hyvin kuin haluaisi.
Kiire Huonot työolot
”Uupumiseen vai- kutti myös oma tun- nollinen tapani tehdä töitä ja tehdä aina parhaani sekä miellyttämisenha- luni.” (V18)
Uupumiseen vaikuttivat myös tunnollinen tapani tehdä töitä, miellyttämi- senhaluni sekä haluni tehdä aina parhaani työssä
Tunnollisuus Henkilökohtaiset tuntemukset
5 TULOKSET
5.1 Osallistujien taustatiedot
Tämän tutkimuksen aineisto koostui 143 (N=143) Suomessa työskentelevistä sairaanhoitajista, jotka vastasivat sähköiseen kyselylomakkeeseen. Vastaukset koostuivat kuudesta kysymyk- sestä, joissa kysyttiin tutkittavien ikää, kuinka monen vuoden ajan tutkittava on tehnyt sairaan- hoitajan työtä, minkä ikäisenä tutkittava oli työuupunut sekä mitkä olivat syyt työuupumuksen kehittymiseen, millaista sairaanhoitajan työ oli, johon uuvuttiin ja keinot toipua työuupumuk- sesta. Tutkittavien ikä vaihteli 23 ikävuodesta 58 ikävuoteen asti ja keski-ikä tutkittavilla oli 35 vuotta. Eniten vastaajia eli 9 % oli 27 vuotiaita, 7 % vastaajista oli 29 vuotiaita ja 6 % 30 vuotiaita. Kaaviossa 4 esitellään tutkittavien ikäjakauma vuosina.
Kaavio 4. Tutkittavien ikäjakauma.
Tukittavien tekemät työvuodet sairaanhoitajan ammatissa vaihtelivat seitsemästä (7) kuukau- desta 30 työvuoteen. Tehtyjen työvuosien keskiarvo sairaanhoitajan ammatissa oli yhdeksän (9) vuotta. Tutkittavista suurin osa eli 69 % oli tehnyt sairaanhoitajan työtä korkeintaan kym- menen (10) vuotta ja loput 31% yli kymmenen (10) vuotta. Seuraavassa kaaviossa 5 esitellään tutkittavien työvuodet sairaanhoitajan ammatissa.
20-25 (10kpl)
26-30 (44kpl)
31-35 (26kpl) 36-40 (30kpl)
41-50 (25kpl)
51-60 (8kpl)
TUTKITTAVIEN IKÄJAKAUMA VUOSINA
Kaavio 5. Tutkittavien työvuodet sairaanhoitajana
Suurin osa tutkittavista eli 83 % vastasi työuupumuksensa kestäneen korkeintaan vuoden ja 10
% tutkittavista kertoi työuupumuksensa jatkuvan edelleen. 2 % tutkittavista mainitsi, että työ- uupumus kesti kahden vuoden ajan, 3 % mainitsi sen kestäneen kolmen vuoden ajan, reilu 1 % mainitsi sen kestäneen neljän vuoden ajan ja alle 1 % kertoi työuupumuksen kestäneen viisi vuotta. Tutkittavista 4 % kertoi kärsineensä työuupumuksesta kahteen kertaan työuransa ai- kana.
Tutkittavat kokivat työuupumusta 21 ikävuoden ja 54 ikävuoden välillä. Seuraavassa kaaviossa esitellään tutkittavien ikä työuupumuksen aikana.
1-5 (67kpl)
6-10 (32kpl) 11-15 (25kpl)
16-20 (11kpl)
21-30 (8kpl)
TUTKITTAVIEN TYÖVUODET SAIRAANHOITAJANA
Kaavio 6. Tutkittavien ikä työuupumuksen aikana.
5.2 Sairaanhoitajien työuupumus hoitotyössä
Tutkittavien mukaan sairaanhoitajien työuupumus hoitotyössä kehittyi hoitotyön vaativuuden, huonon johtamisen, puutteellisten työolojen ja henkilökohtaisten tuntemusten takia. Kuviossa 2 esitetään merkittävimmät syyt sairaanhoitajien työuupumukselle.
20-25 (16kpl)
26-30 (51kpl)
31-35 (27kpl) 36-40 (26kpl)
41-45 (13kpl)
46-50 (6kpl) 51-55 (4kpl)
TUTKITTAVIEN IKÄ VUOSINA
TYÖUUPUMUKSEN AIKANA
Kuvio 2. Merkittävimmät syyt sairaanhoitajien työuupumukselle.
Sairaanhoitajien työuupumus
hoitotyössä
Hoitotyön vaativuus
Liiallinen vastuu Liialliset vaatimukset ja
puutteellinen perehdytys Henkinen ja
fyysinen kuormittavuus
Haastava- hoitoiset ja
vaativat potilaat ja
omaiset Vaikeiden
asioiden kohtaaminen
Huono johtaminen
Heikot johtamistaidot
Tuen puute esimieheltä
Esimiehen kyvyttömyys
puuttua ongelmiin
Esimiehen välinpitämättö myys työhyvin- vointia kohtaan
Kiittämättö- myys alaisia
kohtaan
Puutteelliset työolot
Kiire ja liiallinen työmäärä
Vajaa hoitajamitoitus
Ylimääräiset oheistyöt
Jatkuvat keskeytykset
työssä ja taukojen puute Epäergonominen
työvuoro- suunnittelu Käytäntöjen ja
prosessien epäselvyys sekä
jatkuvat muutokset
Huono työilmapiiri
Ammatti- ryhmien välinen jännite
Kollegojen tuen ja avun puute
Työpaikka- kiusaaminen
Hierarkia tai nokkimis-
järjestys
Henkilökohtaiset tuntemukset
Riittämättö- myyden tunne
Tunnollisuus
Stressi
Täydellisyyden tavoittelu
Epävarmuus ja epätoivo
