DIGITAALISELLA IENTASKUMITTARILLA KERÄTYN TIEDON HYÖDYNTÄMINEN PARODONTOLOGISESSA
HOIDOSSA
Minna Kiviniemi Pro gradu -tutkielma
Sosiaali- ja terveydenhuollon tieto- hallinto
Itä-Suomen yliopisto
Sosiaali- ja terveysjohtamisen lai- tos
Huhtikuu 2016
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, sosiaali-ja terveydenhuollon tietohallinto
KIVINIEMI, MINNA: Digitaalisella ientaskumittarilla kerätyn tiedon hyödyntäminen parodontologisessa hoidossa
Pro gradu -tutkielma, 79 sivua, 1 liite (5 sivua)
Tutkielman ohjaajat: YTM Sirpa Kuusisto-Niemi TtT Ulla-Mari Kinnunen
Huhtikuu 2016________________________________________________________
Avainsanat: tiedonhankinta, tiedonkäyttö, parodontologinen hoito, digitaalinen ientas- kumittari
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata miten digitaalinen ientaskumittari tehostaa tiedon hankinnan ja –käytön prosessia sekä millaista hyötyä digitaalisella ientaskumitta- rilla odotetaan saavutettavan parodontologisen hoidon onnistumiseksi. Tutkimuksen ta- voitteena oli tuoda esille uusia keinoja potilaan omahoidon tukemiseen ja hoidon laadun parantumiseen, sekä siihen liittyvien kustannussäästöjen ja sitä kautta saavutettavien yh- teiskunnallisen hyödyn kautta. Parodontologisen statuksen tekeminen on myös suuhygie- nistin ja hammaslääkärin yhteistyön lähtökohta, koska suuhygienisti hoitaa potilaan ham- maslääkärin tekemän diagnoosin perusteella. on myös suuhygienistin ja hammaslääkärin yhteistyön lähtökohta, koska suuhygienisti hoitaa potilaan hammaslääkärin tekemän diagnoosin perusteella.
Tässä kvantitatiivisessa tutkimuksessa aineistonkeruumenetelmänä käytettiin strukturoi- tua kyselyä, joka toteutettiin Webropol ohjelmalla. Aineisto kerättiin Suomen Suuhygie- nistiliitto ry:n ja Suomen suunterveydenhoitoliitto ry:n kliinistä työtä tekeviltä suuhygie- nisteiltä (n=310). Teoreettisena viitekehyksenä käytettiin Choon tiedonhallinnan proses- simallia.
Tulosten mukaan digitaalisella ientaskumittarilla voidaan tehostaa ja helpottaa tiedon hankintaa parodontologisessa hoitotyössä siltä osin, että tutkimuksen löydökset kirjautu- vat suoraan sähköisen potilasasiakirjaan ja ovat käytettävissä myös hoidon jatkuessa tai potilaan siirtyessä toiselle suuhygienistille tai hammaslääkärille. Suuhygienistit arvosti- vatkin digitaalisen ientaskumittarin ominaisuuksista eniten sitä, että langattoman tiedon- siirron avulla voidaan säästää työaikaa sekä digitaalisella ientaskumittarilla saatavaa luo- tettavaa ja standardoitua mittaustulosta. Digitaalinen ientaskumittari myös tukee ja pa- rantaa tiedon käyttöä, koska potilashallinto-ohjelmasta saatavaa informatiivista doku- menttia voitaisiin hyödyntää potilaan suun terveydenhoidon seurannassa. Tällöin tietoa voidaan käyttää paitsi organisaation sisällä päätöksenteon tukena hoitoon osallistuvien kesken, mutta myös potilaan omahoidon tukena. Lisäksi yksityiskohtaisia raportteja voi- daan käyttää työnjaon kehittämiseen sekä johtamisen tukena ja saavuttaa näin myös yh- teiskunnallista hyötyä.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies
Department of Health and Social Management, Health and Human Services Informatics KIVINIEMI, MINNA: The utilization of data collected by digital Periodontal probe in Periodontal treatment.
Master's thesis, 79 pages, 1 appendices (5 pages) Advisors: M.Sc. Sirpa Kuusisto-Niemi
Ph.D. Ulla-Mari Kinnunen
April 2016_________________________________________________________
Keywords: information acquisition, information use, periodontal treatment, digital peri- odontal probe
The purpose of this study was to describe how the information acquisition and the use of information could be enhanced by digital Periodontal probe and also what kind of ad- vantages could be gained in Periodontal treatment by digital Periodontal probe. The aim of this study was to highlight new ways to support patient self-care and improved quality of care, as well as the associated cost savings and thereby achieve societal benefits. Peri- odontal status is the starting point for the dental hygienist's and dentist's cooperation, be- cause a dental hygienist take care of the patient and his or her treatment on the basis of a diagnosis by the dentist.
In this quantitative study, the data collection method was carried out by Webropol pro- gram. The data was collected from the Finnish Association of Dental Hygienists FADH and the Finnish Federation of Oral Health Care Professionals clinical working dental hy- gienists (n = 310). The Choo data management process model was used as the theoretical framework.
According to the results the digital Periodontal probe enhance and facilitate the acquisi- tion of information in Periodontal nursing. The research findings are logged straight into the electronic patient record and are also available for continued treatment or when the patient is sent to another dental hygienist or dentist. Dental hygienists appreciate from the digital Periodontal probe's features most that wireless communications can save hours of work, as well as the digital Periodontal probe gives reliable and standardized test results.
The digital Periodontal probe will also support and enhance the use of information as an informative document obtained from a patient administration program could be used to monitor the patient's oral health. In this case, information could be used not only within the organization to support decision-making, but also the patient's self-care support. In addition, detailed reports can be used for the development of the labour, as well as man- agement support and thus achieve the purpose of social utility.
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 9
2 MONIAMMATILLINEN YHTEISTYÖ JA TOIMINTAKULTTUURI PARODONTOLOGISESSA HOIDOSSA ... 6
2.1 Hammaslääkärin työnkuva ... 6
2.2 Suuhygienistin työnkuva ... 7
2.3 Parodontologisen potilaan hoidon tarpeen määritys ... 8
2.4 Ientaskujen mittaaminen digitaalisella ientaskumittarilla ... 10
3 PARODONTOLOGISEN HOIDON KIRJAAMINEN ... 13
3.1 Nykykäytännöt parodontologisessa kirjaamisessa... 13
3.2 Sähköinen potilaskertomus ja rakenteinen kirjaaminen parodontologisen hoitotyön tukena ... 16
4 TIEDONHALLINNAN PARADIGMA JA -PROSESSI ... 23
4.1 Tiedonhallinnan tutkimuksen paradigma ... 23
4.2 Tieto ... 24
4.3 Tiedonhallinta ... 26
4.4 Choon tiedonhallinnan prosessimalli ... 27
5 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT ... 31
6 TUTKIMUS MENETELMÄT JA -AINEISTO ... 32
6.1 Tutkimuksen metodologiset valinnat ... 32
6.2 Tutkimuksessa käytetty mittari ... 33
6.3 Aineiston hankinta ja analyysi ... 35
7 TULOKSET ... 40
7.1 Tutkimukseen osallistuneiden taustatiedot ... 40
7.2 Parodontologisen tutkimuksen suorittaminen ... 41
7.3 Digitaalisella ientaskumittarilla arvioidut hyödyt ... 45
7.4 Parodontologisen tutkimuksen tekemisen haasteellisuus ... 49
7.5 Yhteenveto kyselyn tuloksista ... 54
8 POHDINTA ... 57
8.1 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys ... 57
8.2 Tulosten tarkastelu ja johtopäätökset ... 59
8.3 Tutkimustulosten hyödynnettävyys ja jatkotutkimusaiheet ... 64
LÄHTEET ... 66
JULKAISEMATTOMAT LÄHTEET ... 70
LIITTEET ... 71
KUVIOT KUVIO 1. Suun terveydenhuollon potilasasiakirjat ovat osa Potilastiedon arkiston sisältöä. ... 17
KUVIO 2. Sähköisen potilaskertomuksen tietovarastojen muodostuminen ... 20
KUVIO 3. Sosiaali‐ ja terveydenhuollon tiedonhallinnan paradigma ... 24
KUVIO 4. Tiedonhallinnan prosessimalli ... 28
KUVIO 5. Tiedontarpeiden, -hankinnan ja –käytön väliset suhteet... 30
KUVIO 6. Tutkimukseen osallistuneiden suuhygienistinä toimimisaika. ... 40
KUVIO 7. Millä sektorilla suuhygienistit toimivat. ... 40
KUVIO 8. Kuinka monta potilasta suuhygienistit hoitivat päivän aikana, joiden hoidon tarpeen määrittämisessä voisi hyödyntää digitaalista ientaskumittaria ... 41
KUVIO 9. Parodontologisen tutkimuksen tulosten kirjaaminen ensin paperille, josta ne siirretään sähköiseen potilasasiakirjaan ... 44
KUVIO 10. Kuinka kauan keskimäärin menee aikaa tutkimuksessa saatujen tietojen siirtämiseen paperilta tietokoneelle. ... 44
KUVIO 11. Parodontologisen tutkimuksen löydösten kirjaaminen suoraan sähköiseen potilasasiakirjaan. ... 45
KUVIO 12. Parodontologisen tutkimuksen suorittamisen inhimilliset haasteet. ... 50
KUVIO 13. Parodontologisen tutkimuksen suorittamisen tietotekniset haasteet... 51
KUVIO 14. Parodontologisen tutkimuksen suorittamisen työympäristöstä johtuvat haasteet. ... 52
KUVIO 15. Parodontologisen tutkimuksen tekemisen haasteet –yhdistävän kategorian muodostuminen. ... 53
TAULUKOT TAULUKKO 1. Mittarin kysymysten asettuminen tutkimustehtävien alle ... 34
TAULUKKO 2. Pelkistettyjen ilmaisujen muodostaminen ... 37
TAULUKKO 3. Epävarmuus mittauksen onnistumisesta –alakategorian
muodostuminen ... 37
TAULUKKO 4. Inhimilliset haasteet – yläkategorian muodostuminen ... 38
TAULUKKO 5. Aineiston abstrahoinnista muodostunut yhdistävä kategoria ... 38
TAULUKKO 6. Potilaan tutkiminen... 42
TAULUKKO 7. Parodontologinen tutkimus Käypä hoito -suositusten mukaisesti ... 42
TAULUKKO 8. Parodontologisen tutkimuksen suorittamiseen kuluva aika ... 43
TAULUKKO 9. Haasteellisinta parodontologisen tutkimuksen suorittamisessa ... 46
TAULUKKO 10. Digitaalisella ientaskumittarilla saavutettavat hyödyt ... 47
TAULUKKO 11. Digitaalisen ientaskumittarin ominaisuuksien tärkeys ... 48
1 JOHDANTO
Sote-tieto hyötykäyttöön 2020 -strategian tavoitteena on uudistaa hyvinvointipalveluja niin, että kansalaisen mahdollisuudet huolehtia omasta terveydestään ja elämästään oma- toimisesti ja tarvittaessa ammattilaisen tukemana paranevat. Luotettavalla hyvinvointitie- dolla ja sähköisillä palveluilla onkin tärkeä rooli tämän tavoitteen saavuttamisessa. Stra- tegiset tavoitteet vuoteen 2020 mennessä edellyttävät, että asiakastiedot ovat ammattilais- ten ja asiakkaiden käytössä riippumatta organisaatiorakenteiden, palveluiden ja tietojär- jestelmien muutoksesta. Myös palvelujen saatavuutta ja esteettömyyttä parannetaan säh- köisten ratkaisujen avulla. (STM 2014.)
Suomen tietoyhteiskunnan linjauksissa ja sosiaali- ja terveydenhuollon strategioissa on painotettu tietotekniikan hyödyntämistä palvelujen järjestämisessä. Tietotekniikkaa on pidetty yhtenä keskeisenä keinona kehittää sosiaali- ja terveydenhuoltoa vastaamaan sii- hen kohdistuneisiin kasvaviin haasteisiin. (Kivinen & Rissanen 2004.) Perinteisten pal- velujen osittainen sähköistäminen ja omahoitokanavien luominen on tärkeä osa tervey- denhuollon verkkopalveluita.
Asiakkaiden oman vastuun lisääntyminen on kasvattanut osaltaan tarvetta terveyttä ja hy- vinvointia tukeviin verkkopalveluihin. Asiakkaat haluavat osallistua enenevässä määrin omien tietojensa tallentamiseen, seurantaan ja lisätietojen hankkimiseen. (Kivinen & Ris- sanen 2004.) Asiakkaita palvelevien verkkojärjestelmien tavoitteena onkin lisätä asiak- kaiden omatoimisuutta ja osallistumista omaa terveyttään koskevissa asioissa (Nyholm &
Suominen 1999; Kivisaari ym. 2001).
Tietojen yhtenäinen ja virheetön kirjaaminen parantaa hoidon laatua ja on osa potilastur- valisuutta. Hoitotietojen kirjaaminen sähköiseen potilasjärjestelmään tulisi olla myös yh- tenäistä eri ammattiryhmien välillä. Epäyhtenäiset kirjaamistavat voivat vaikeuttaa tie- donvaihtoa eri ammattiryhmien välillä ja tiedonsiirtoa yhdellä palvelunantajalla tai pal- velunantajien välillä. Se vaikeuttaa myös tiedon hyödyntämistä kansallisesta arkistopal- velusta (KanTa) tulevaisuudessa. (Häyrinen 2011, 56.)
4
Kansalaisten oma vastuu hyvinvoinnistaan on lisääntymässä. Omavastuun lisääminen edellyttää kuitenkin kansalaisilta enemmän tietoa ja osaamista sähköisistä palveluista.
Tämä osaltaan kasvattaa tarvetta terveyttä ja hyvinvointia tukeviin tietopalveluihin. (Ki- visaari ym. 2001.) Omahoitopalvelujärjestelmällä katsotaan olevan edellytykset tukea kansalaisen itsehoitoa. Tämän palvelun avulla kansalainen saa terveyteen liittyvää luotet- tavaa tietoa, neuvontaa ja ohjausta mahdollisimman helposti ja hän voi itsenäisesti hallita tiedon käyttöä profiloitumalla palveluun henkilökohtaisesti. Näin hän voi koota oman ter- veyskortin terveyden edistämiseksi ja/tai sairautensa hoitamiseksi sekä terveytensä ja hoi- tonsa arvioimiseksi yksilöllisesti. (Niska ym. 2007.)
Potilaiden hoidon laatu paranee, kun myös he saavat havainnollista ja aiempaa tarkem- man kuvauksen suunsa terveydentilasta. Tällä on voi olla merkitystä myös potilaan hoi- tokustannuksiin. Nykytilanteessa suun terveydenhoidon lähetteessä on voitu arvioida hoi- toon tarvittavien hoitokäyntien määrä liian vähäksi. Hammaslääkäri tarkastaa suun ter- veyden tilanteen, sekä tekee diagnoosin ja hoitosuunnitelman. Jos se on joidenkin tietojen osalta suurpiirteinen, on kokonaishoitoon tarvittavien käyntien määrä voitu arvioida vä- häisemmäksi kuin se todellisuudessa on. Kun dokumentointi tapahtuu digitaalisella lan- gattomalla ientaskumittarilla, jossa potilaan tiedot kirjautuvat suoraan sähköiseen potilas- asiakirjaan, omahoito mahdollistuu aiempaa paremmin, kun potilas voi seurata havain- nollisten dokumenttien ja niihin liitettyjen ohjeiden mukaan oman suun terveyden tilan kehittymistä myös pitkällä aikavälillä.
Kun potilas saa itselleen suun terveydenhoidon havainnolliset dokumentit ja niihin ohjeet, on sillä myös suun terveyden ylläpitämisen motivoiva vaikutus. Tämä on tärkeää sillä tutkimusten mukaan 60 % nuorista 18-29 vuotiaista ei ole käynyt hammashoidossa viiden viimeisen vuoden aikana (Suominen-Taipale ym. 2006, 57). Lisäksi Terveys 2011 -tutki- muksen mukaan iensairauksia esiintyy edelleenkin hyvin yleisesti ja lähes kahdella kol- masosalla pohjois- ja eteläsuomalaisista miehistä ja yli puolella naisista todettiin iensai- raus (Suominen ym. 2012, 107). Yksilöllisen terveydenhoidon eräs tavoite on, että poti- laat ottavat aiempaa enemmän vastuuta oman terveytensä ylläpitämisestä. Tämä edellyt- tää, että heillä on mahdollisuus päästä omiin terveystietoihin sähköisen asioinnin välityk- sellä.
5
Koska kuilu terveydenhuoltoon kohdistuvien vaatimusten ja niihin vastaamis mahdolli- suuksiemme välillä lisääntyy, meidän on valmistauduttava siihen miten pystymme tule- vaisuudessakin turvaamaan terveydenhuollon palvelut ja vieläpä parantamaan niitä. Tu- levaisuudessa pitää sekä yksilö- että väestötasolla selvittää ja määritellä tarkemmin pal- velujen tarve ja tehostaa toiminnan tuottavuutta, laatua ja kustannusvaikuttavuutta. Li- säksi ilman julkisesti säädeltyä ja eettisesti kestävällä pohjalla olevaa priorisointia voi- daan ajautua tilanteeseen, jossa eri sosiaaliryhmien väliset terveyserot herkästi lisäänty- vät. (Rauhala & Niiranen 2013.)
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää sitä miten digitaalinen ientaskumittari tehostaa tiedon hankinnan ja -käytön prosessia sekä millaista hyötyä digitaalisella ientaskumitta- rilla odotetaan saavutettavan parodontologisen hoidon onnistumiseksi. Tutkimuksen ta- voitteena on tuoda esille uusia keinoja potilaan omahoidon tukemiseen ja hoidon laadun parantumiseen, sekä siihen liittyvien kustannussäästöjen ja sitä kautta saavutettavien yh- teiskunnallisen hyödyn kautta. Tarkoituksena on kartoittaa myös tietoa siitä, miten paro- dontologinen status on kirjattu tällä hetkellä kiinnityskudossairauksien hoidonarvioin- nissa. Tämän aiheen tutkiminen on tärkeää siksi, että aihetta ei ole juurikaan aiemmin tutkittu.
Uuden kehitteillä olevan laitteen avulla voidaan motivoida kaikki toimijat tekemään pa- rodontaalinen tutkimus ientaskumittauksineen jokaiselle potilaalle jokaisesta hampaasta Käypä hoito -suosituksen 2010 mukaisesti nykyisillä henkilöresursseilla. Onnistuessaan uusi toimintamalli lisää myös tuottavuutta kasvattamalla suoritteiden määrää sekä vähen- tää hoidon tarvetta keskittämällä resurssit ennaltaehkäisyyn korjaavan toiminnan sijaan.
Suoritteiden määrän lisääntyminen mahdollistaa hoitotakuun toteutumisen ja lisää palve- luiden saatavuutta kuntalaisille. Potilaiden suun terveydenhoito on mahdollista Käypä hoito -suosituksen mukaisesti kuntien taloudellisten realiteettien puitteissa ja niiden tu- loksellisuutta parantaen. (Käypä -hoito -suositus 2010.)
6
2 MONIAMMATILLINEN YHTEISTYÖ JA TOIMINTAKULTTUURI PARO- DONTOLOGISESSA HOIDOSSA
2.1 Hammaslääkärin työnkuva
Hammaslääkäri tutkii ja hoitaa suun ja leukojen alueen sairauksia. Hammaslääkäri tutkii potilaan ja tekee tutkimuksen perusteella taudin määrityksen eli diagnoosin sekä laatii hoitosuunnitelman ja kirjoittaa lähetteet jatkohoitoa varten. Suun terveys on osa ihmisen yleisterveyttä ja lisäksi on selvitettävä, voiko suun ongelmat mahdollisesti olla muiden sairauksien oireita. Hammaslääkärin työtehtäviin kuuluu hampaiden paikkaus, suun alu- een tulehdusten hoito, hampaiden oikominen sekä hampaiden poistoon ja proteeseihin liittyvät työt. Hammaslääkäri myös opastaa ja tukee potilasta suun terveyden edistämi- sessä. (Ammattinetti 2015a.)
Noin viidennes hammaslääkäreistä suorittaa hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinnon jälkeen erikoishammaslääkärin tutkinnon. Hammaslääkärit voivat erikoistua kliiniseen hammashoitoon, hampaiston oikomishoitoon, suu- ja leukakirurgiaan sekä terveyden- huoltoon. Yleishammaslääkäritkin voivat tehdä osin samoja toimenpiteitä kuin erikois- hammaslääkärit. Terveyskeskushammaslääkärin tehtäviin voi kuulua potilaiden hoidon lisäksi kunnan väestön suun terveydenhuollon suunnittelua ja johtamista sekä terveyden edistämistä ja sen suunnittelua. (Mts.)
Vastaanotolla hammaslääkärin työparina on useimmiten hammashoitaja. Työryhmään kuuluu myös suuhygienisti. Hammaslääkärillä on kokonaisvastuu hoidosta ja hammas- lääkäri voi toimia usein myös vastaanoton esimiehenä. Hammaslääkärit työskentelevät pääasiassa terveyskeskuksissa ja keskussairaaloissa sekä yksityishammaslääkäreinä.
Hammaslääkäreitä työskentelee myös opetus- ja tutkimustehtävissä sekä puolustusvoi- missa. Hammaslääkäriksi voi opiskella Helsingin, Oulun, Turun ja Itä-Suomen yliopis- toissa, joissa suoritetaan hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinto, (HLL). Hammaslää- käri on laillistettu ammattihenkilö ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Val- vira myöntää hakemuksesta laillistuksen ammattiin. (Mts.)
7 2.2 Suuhygienistin työnkuva
Suuhygienistin tutkinto on ammattikorkeakoulututkinto, joka koostuu 210 op:n (3,5 vuotta) laajuisista opinnoista. Suuhygienistejä koulutetaan Suomessa neljässä ammatti- korkeakoulussa. Koulutuksessa suuhygienisti saa valmiudet asiakaslähtöiseen terveyden edistämiseen. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira laillistaa suuhygie- nistin terveydenhuollon ammattihenkilöksi. (OAMK 2015.)
Suuhygienisti työskentelee itsenäisesti ja vastaa oman vastuualueensa potilaan hoidosta.
Suuhygienisti työskentelee tiimissä hammaslääkäreiden, hammashoitajien ja hammastek- nikoiden sekä myös muiden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Suuhy- gienisti voi toimia myös hammas- ja lähihoitajien, hammashuoltajien sekä suuhygienis- tien lähiesimiehenä. (Roos 2014a; Ammatinetti 2015b.)
Suuhygienistin tyypillisimpiin tehtäviin kuuluvat hammaskiven poisto, hampaiden pin- noitus ja fluorikäsittelyt, mutta hän myös ohjaa ja opastaa asiakkaita suun itsehoitoon.
(Ammatinetti 2015b.) Suuhygienisti tietää parodontaalisairauksien syntymiseen, etene- miseen ja paranemiseen vaikuttavat tekijät ja hallitsee parodontologisten suun infektio- sairauksien ehkäisyn, varhaishoidon sekä terveyttä säilyttävän hoidon (Roos 2014b).
Suuhygienistin työ muodostuu suun terveyttä edistävistä ja ylläpitävistä tehtävistä. Näitä ovat esimerkiksi yksilöllinen terveysneuvonta, suun terveystarkastukset sekä hoidon tar- peen arviointi, toteutus ja seuranta. Suuhygienistin työ on myös suusairauksia ennalta ehkäisevää, hoitavaa tai kuntouttavaa työtä, johon kuuluu myös varhais- ja ylläpitohoidot, sekä ien- ja kiinnityskudossairauksien hoidot ja tietyt hammaslääketieteen erikoisalojen osatehtävät (oikomishoito, kirurgia, purentafysiologia). Myös röntgenkuvien ottaminen hampaista ja esteettinen hammashoito sisältyvät suuhygienistin työhön. Suuhygienistin työ edellyttää hammaslääketieteen ja hoitotyön laaja-alaista osaamista ja hallintaa sekä kykyä itsenäiseen- sekä moniammatilliseen työskentelyyn. (OAMK 2015; SSHL 2015.)
8
Yhteistyössä muun terveydenhuollon ammattihenkilöstön ja terveydenedistämistahojen kanssa toimitaan erilaisissa projekti-, kehittämis- ja asiantuntijatyötehtävissä. Suuhygie- nisti vastaa myös terveydenedistämisprojektien suunnitteluista ja toteutuksista. Yhteis- työtä tehdään useiden ammattihenkilöiden kanssa, kuten puhe- ja toimintaterapeuttien, sosiaalialan asiantuntijoiden, opettajien sekä erilaisten taidealan ammattilaisten kanssa.
Suuhygienistit voivat työskennellä terveyskeskuksissa, yksityisvastaanotoilla, sairaa- loissa, yrittäjinä tai itsenäisinä ammatinharjoittajina, opetustehtävissä, hallinnollisissa – ja esimiestehtävissä, asiantuntija-, tutkimus ja kehittämistehtävissä sekä myynti- ja mark- kinointitehtävissä. (SSHL 2015.)
Parodontologisen hoidon toteutumisen perustana on tiimityö hammaslääkärin ja suuhy- gienistin välillä. Suuhygienisti hoitaa potilaan hammaslääkärin tekemän diagnoosin ja hoitosuunnitelman perusteella. Toimivan tiimityön perustana on huolellinen kirjaaminen, jotta kaikilla on samat tiedot käytössään. Laadukas potilaan hoito ja työnjako eri ammat- tien välillä edellyttää riittävää tietoa hoidon tarpeen määrityksessä.
2.3 Parodontologisen potilaan hoidon tarpeen määritys
Parodontiumin sairaudet (gingiviitit ja parodontiitit) voivat olla lähes oireettomia tai lie- väoireisia kroonisia infektioita, mistä johtuen potilas hakeutuu hoitoon harvoin itseohjau- tuvasti. Suun yleistutkimuksen tehnyt hammaslääkäri vastaa parodontiumin tutkimisesta, diagnoosin tekemisestä ja hoitopäätöksestä. (Hiiri 2015; Nieminen 2014.) Kun parodon- tiitti diagnosoidaan, se hoidetaan viipymättä. Kiinnityskudossairauksien hoidossa vaikut- tava hoito voidaan toteuttaa tehokkaasti lyhyellä aikavälillä ja ylläpitohoito on tärkeää osa kokonaishoitoa. (Käypä hoito -suositus 2010.)
Jo parodontiitin diagnosoinnissa sekä hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa tulee ottaa huomioon se, että jokaisella ihmisellä on erilaiset riskitekijät sairastumiselle, joka vaikut- taa myös ylläpitovaiheen kontrollikäyntien tiheyteen. Hoidon tarpeen määrityksen ja hoi- tosuunnitelman laatiminen on tärkeää myös jatkon kannalta, koska sen perusteella teh- dään suunnitelma hoidon toteutuksen työnjaosta erikoishammaslääkärin, hammaslääkä- rin ja suuhygienistin kesken. Kun yksilölliset riskitekijät määritellään tarkoin, voidaan
9
potilaan hoito toteuttaa myös kustannustehokkaasti moniammatillisessa työyhteisössä.
(Aho ym. 2008, 18-25.) Laadukas potilaan hoito ja työnjako hoitotiimissä eri ammattien välillä edellyttää riittävän tarkkaa tietoa, jo hoidon tarpeen määrityksen vaiheessa.
Hoitotiimin tärkeänä osana on myös potilas itse ja hänen omahoidon onnistuminen päi- vittäisessä suun puhdistamisessa on ratkaisevan tärkeää hoidon onnistumisen kannalta (Hiiri, 2015). Hammaslääkäri ja suuhygienisti vastaavat siitä, että potilas saa tarvittavan tiedon parodontiitista ja sen hoitamisesta. Potilaan pitää saada riittävästi havainnollista informaatiota, jotta hän voisi ottaa vastuuta omasta terveydestään ja tehdä terveydenti- laansa koskevia päätöksiä. Jos voidaan selkeästi kuvata potilaalle yksilölliset taudin ete- nemiseen vaikuttavat riskitekijät yleisellä tasolla olevan informaation sijaan, on helpom- paa sisäistää tietoa omasta sairaudesta. (Aho ym. 2008, 18-25.)
Parodontologinen tutkimus on osa suun terveydentilan tutkimusta, joka tulisi tehdä kai- kenikäisille säännöllisin väliajoin, jotta parodontiitti todettaisiin mahdollisimman varhai- sessa vaiheessa. Hammaslääkäri ja suuhygienisti tekevät parodontologisen tutkimuksen jokaiselle potilaalle osana suun terveydentilan tutkimusta. Lapsilla ja nuorilla parodonto- loginen tutkimus tulisi sisältyä valtioneuvoston asetuksen mukaisiin, tietyt ikäluokat kat- taviin terveystarkastuksiin, joissa selvitetään suun terveydentila ja hoidon tarve. Kahdek- sannelta vuosiluokalta lähtien tehdään täydellinen parodontaalistatus. Ientaskusyvyydet ja ienverenvuoto (bleeding on probing, BOP) mitataan jokaisesta hampaasta. (Käypä hoito -suositus 2010.)
Parodontologisessa tutkimuksessa mitataan hampaan ympärillä olevan ientaskun syvyys neljältä tai kuudelta pinnalta ientaskumittarilla ja rekisteröidään ienverenvuoto sekä ien- taskut neljästä millimetristä ylöspäin. Kun ientaskun syvyys on vähintään kahdessa ei- vierekkäisessä hampaassa ≥ 4 mm ja kiinnityksen kato ≥ 3 mm, voidaan puhua krooni- sesta parodontiitista. Vaikeasta parodontiitista puhutaan, kun kiinnityksen kato on ≥ 5 mm, ja sitä esiintyy ≥ 30 %:ssa jäljellä olevista hampaista. (Käypä hoito -suositus 2010.) Syventynyt ientasku, hampaan kiinnityksen kato ja röntgenkuvasta havaittu alveoliluun vaaka- tai pystysuuntainen kato heijastavat jo tapahtunutta kudostuhoa. Diagnoosin ja
10
löydösten perusteella arvioidaan hoidon ennustetta ja tehdään hoitosuunnitelma ja mah- dollisimman varhaisessa vaiheessa todetun parodontiitin hoitoennuste on yleensä hyvä.
(Page & Eke 2007; Käypä hoito -suositus 2010.)
Terveys 2011- tutkimuksen mukaan iensairauksia esiintyy kahdella kolmasosalla Poh- jois-Suomessa ja Helsingin seudun miehistä ja yli puolella naisista (Suominen ym. 2012, 107). Yleisimmin kyseessä on aikuisiässä puhkeava krooninen parodontiitti, joka usein jää alidiagnosoinnin takia osin hoitamatta (Käypä hoito -suositus 2010; Hiiri 2015). Pa- rodontiitti tarkoittaa bakteerien aiheuttamaa hampaan kiinnityskudosten tulehdusta. Se on merkittävä kansantauti ja siksi olisikin hyvä kiinnittää huomiota enemmän jo varhaisvai- heen diagnostiikkaan ja -hoitoon eli ientulehduksen ja parodontiitin ehkäisemiseen. Pit- källe edenneenä parodontiitti vaatii usein erikoishammaslääkäritasoista hoitoa ja muo- dostaa huomattavan kansantaloudellisen rasitteen. Kun parodontiitille altistavat riskiteki- jät todetaan varhaisessa vaiheessa, voidaan sen ehkäisy ja hoito kohdentaa oikein. (Käypä hoito -suositus 2010.)
2.4 Ientaskujen mittaaminen digitaalisella ientaskumittarilla
Ientaskujen mittaus tulee tapahtua standardoidusti. Jos mittaus tehdään liian kevyesti tai voimakkaasti, hampaan kiinnityskudosten terveydentila voidaan ali- tai yliarvioida. Ien- taskujen mittauksen ei pitäisi olla kivuliasta potilaalle. (Käypä hoito -suositus 2010.) Pit- kittäistutkimuksissa on todettu, että automaattimittauksella tehdyt tutkimukset ovat pa- rempia sekä toistettavuuden kannalta että mitattaessa pieniä muutoksia. Kun paine voi- daan standardisoida, kiille-sementtiraja on helpompi rekisteröidä. Kun mittaukset teh- dään elektronisesti ja tallennetaan suoraan tietokoneelle, helpottaa se myös tutkimuksen suorittamista. (Hansen 2004.)
Ientaskumittareita on tällä hetkellä luokiteltu ensimmäisen-, toisen-, kolmannen-, neljän- nen ja viidennen sukupolven mittareiksi. Ensimmäisen sukupolven tuotteet ovat perintei- siä käsi-instrumentteja. Näillä ensimmäisen sukupolven ientaskumittareilla ei voida au- tomaattisesti kerätä tai tallentaa tietoa. Toisen sukupolven mittarit tunnistavat paineen ja
11
niissä on elektronisesti standardoitu mittauspaine. Nämä eivät vaadi tietokonetta mittauk- sen suorittamiseen. Kolmannen sukupolven mittarit ovat suunniteltu vähentämään mit- tausvirheitä. Kolmannen sukupolven tuotteet ovat pääsääntöisesti tietokoneavusteisia.
Osa tuotteista on käytettävissä vain valmistajan oman potilasjärjestelmän yhteydessä ja osan voi liittää muidenkin valmistajien ohjelmistoihin. (Srinivas ym. 2011.)
Neljännen sukupolven ientaskumittarit ovat pääsääntöisesti 3D-tuotteita. Nämä mittarit ovat vasta tuotekehitysvaiheessa eikä näistä ole markkinoilla havaintoja. Viidennen su- kupolven ientaskumittarit on suunniteltu vähentämään kipua mittaustilanteessa. Mittarei- den on tarkoitus olla 3D-tuotteita, joilla mittaus tapahtuu non-invasiivisesti esimerkiksi ultraäänen avulla, esimerkkinä US Probe. (Srinivas ym. 2011.)
Tämä tutkimus perustuu Wireless Probe -projektissa tuotettuun tietoon digitaalisen ien- taskumittarin tuomista hyödyistä potilaalle ja suun terveydenhuollon henkilökunnalle.
Projektissa luotavan digitaalisen ientaskumittarin avulla kehitetään suun terveydenhuol- lossa työskentelevien työnjakoa erityisesti hammaslääkärin ja suuhygienistin välillä. Kun uusi ratkaisu otetaan käyttöön, saadaan jokaisen potilaan suun terveydentilasta tarkat ja yksityiskohtaiset mittaustulokset potilasasiakirjoihin. Kokonaisvaltainen tarkastus johtaa yksityiskohtaisempaan hoidon suunnitteluun ja siten tarkoituksen mukaiseen hoitoon tar- vittavan ajankäytön suunnitteluun ja tehtävien jakoon. Tämä parantaa työajan käyttöä ja lisää kustannustehokuutta.
Wireless Probe -projektissa kehitetyn digitaalisen ientaskumittarin avulla ientaskujen sy- vyys voidaan mitata automaattisesti ja tarkastuksessa saadut tulokset siirtyvät langatto- masti sähköiseen asiakirjaan. Näin tutkimuksen tulokset ovat heti näkyvillä myös asiak- kaalle ja hänelle voidaan havainnollisesti kertoa ja näyttää tutkimuksessa saadut tulokset.
Potilashallinto-ohjelmasta saadaan lisäksi potilaalle informatiivinen dokumentti, jota voi- daan hyödyntää hänen oman suunsa terveydenhoitoon motivoinnissa. Hoidon päätteeksi voidaan tehdä uudelleen arvio hoidon lopputuloksesta, ja näin myös motivoidaan poti- lasta suun terveyden ylläpitämiseen. (Wireless Probe -projektisuunnitelma 2012.)
12
Kehitettävän ientaskumittarin avulla mittaus on kivuton ja siten miellyttävämpi kuin käsi- instrumentilla tehty tutkimus. Mittaustulos standardoituu, koska mittari ilmoittaa, mikäli mittaria painetaan enemmän kuin 20 gramman voimalla. Tämä parantaa mittaustulosten vertailtavuutta. Eri henkilöiden suorittamat mittaustulokset voivat vaihdella samankin po- tilaan kohdalla, koska mittaamiseen tarvittavan juuri oikean suuruisen voiman arviointi on käsin tehdyssä mittauksessa vaikeaa. (Wireless Probe -projektisuunnitelma 2012.) Digitaalisella langattoman tiedonsiirron avulla säästetään työaikaa potilaan kliiniseen hoitoon. Uudella laitteella motivoidaan kaikki toimijat tekemään parodontaalinen tutki- mus ientaskumittauksineen jokaiselle potilaalle jokaisesta hampaasta Käypä hoito -suosi- tuksen 2010 mukaisesti. Tällöin kokonaistilanteen arvioon perustuvat terveystarkastus- tiedot olisivat käytettävissä hoidon tarpeen määrittämisessä. Yksityiskohtaisemman lä- hetteen avulla suuhygienistin työ tulee sujuvammaksi, kun tilannetta ei tarvitse tarkistaa uudelleen. Potilas saa riittävää tietoa oman suun terveyden tilanteesta ymmärrettävällä ja havainnollisella tavalla ja lisäksi hoitoon tarvittavat käynnit pystytään arvioimaan tar- kemmin, mikä parantaa potilaan hoitoprosessia. Hoidon vastuualueet on helpompi mää- ritellä tarkemmin, kun suunnittelun perustana ovat kokonaistilanteeseen perustuvat mit- taustulokset. (Wireless Probe -projektisuunnitelma 2012.)
13
3 PARODONTOLOGISEN HOIDON KIRJAAMINEN 3.1 Nykykäytännöt parodontologisessa kirjaamisessa
Suun terveydenhuollon tarkastuskäynnillä hammaslääkäri tekee suun tutkimuksen ja lu- ettelee suun ja hampaiden havainnot ja löydökset. Kun potilaalle tehdään kokonaistutki- mus eikä aiempia kirjauksia ole käytettävissä, hammaslääkäri tarkistaa ja arvioi hoidon tarpeen koko suun alueelta ja koko hampaiston. Hammaslääkärin apuna toimii hammas- hoitaja, joka kirjaa havainnot potilastietojärjestelmään. Suun terveydenhuollon potilastie- tojärjestelmissä käytetään graafista hammaskarttaa, hammasstatusta. Hampaaseen tai hampaan pinnan kohdalle tehdään merkinnät valitsemalla valikon eri vaihtoehdoista ha- luttu havainto. Hammasstatuksen lisäksi suun terveydenhuollon potilastietojärjestelmissä myös ikenen havainnot kuvataan graafisesti. Suun kirjauksia tehdään myös toimenpide- sivulle, johon kirjataan tehdyt toimenpiteet toimenpidekoodilla ja tätä tarkennetaan va- paalla tekstillä. (Aalto & Virkkunen 2014, 11.)
Jos tarkastuksessa havaitaan, että potilaalla on hoidon tarvetta, aloitetaan hoitotoimenpi- teet samalla tai seuraavalla käynnillä. Seuraavalla hammastarkastuskäynnillä, joka on yleensä vuoden tai kahden vuoden kuluttua, käytetään uusien kirjausten pohjana aiemmin tehtyä statusta, joka päivittyy tehtyjen toimenpiteiden mukaan. Hammaslääkäri kirjaa teh- dyt toimenpiteet toimenpidesivulle. Suuri osa toimenpiteistä on hammaskohtaisia, jolloin kirjataan hampaan numerolla mihin hampaaseen toimenpide kohdistui ja toimenpiteen toimenpidekoodi, jota tarkennetaan vielä kirjoittamalla vapaasti kuvaus tilanteesta. Täl- löin nähdään kuva nykytilanteesta ja voidaan olettaa, että tarkastusstatus oli suunnilleen sama kuin sen hetkinen status vähennettynä tehdyillä toimenpiteillä. (Mts., 11.)
Myös muut terveydenhuollon ammattihenkilöt, kuten suuhygienistit ja hammashoitajat, jotka tekevät hampaiston terveystarkastuksia, parodontologista varhais- ja ylläpitohoitoa sekä ohjaavat potilaita suun terveyteen liittyvissä asioissa, voivat tehdä potilasasiakirja- merkintöjä. Suun terveydenhoidossa käytetään yleisesti hammasstatuksen graafista esi- tysmuotoa ja siten kirjaaminen on rakenteista. (Mts., 11.)
14
Vapaalla tekstillä voidaan tarkentaa statuksen rakenteista kirjaamista ja sitä käytetään myös tarkentamaan toimenpidekirjauksia, kertomalla tarkemmin miten toimenpiteen te- keminen sujui tai mitä materiaalia käytettiin. Jos käytössä ei ole potilastietojärjestelmää, jossa on graafinen hammaskartta, esimerkiksi erikoissairaanhoidossa, voidaan käytössä olevaan potilastietojärjestelmään suusairauksien lomakkeelle kirjata sairaskertomuksen tiedot vapaalla tekstillä, myös diagnoosit ja toimenpidekoodit tilastointia varten. (Aalto
& Virkkunen 2014, 11.)
Parodontologinen hoito toteutetaan yleensä hammaslääkärin ja suuhygienistin tiimi työnä. Hammaslääkäri vastaa parodontologisen hoidon tarpeen diagnosoinnista ja hoidon suunnittelusta, sekä suorittaa vaativammat hoitotoimenpiteet. On huomattu, että pitkällä aikavälillä ehkäisevään hammashoitoon panostaminen tuo kustannussäästöjä ja yksi syy suuhygienistien kanssa tehtävään työparityöskentelyyn on heidän monipuolinen osaami- nen suun sairauksien ehkäisyyn. Alueilla, joissa voitu hyödyntää suuhygienistin amma- tillista osaamista ennaltaehkäisevän hammashoidon alueella, on vähemmän suun sairauk- sia. Hammaslääkärin työpanosta ei ole lisätty, joten yhteistyöllä on saavutettu kustannus- tehokkaampi tapa toimia. (Harris ym. 2001, 354-355.)
Pääkaupunkiseudulla hammaslääkäreille tehdyn tutkimuksen mukaan hammaslääkärien hoitokäytännöt vaihtelevat, eikä kaikissa terveyskeskuksissa ole selkeää työnjaon ohjeis- tusta. Vuorisen tutkimuksessa (2011) hammaslääkärit kuvasivat parodontiumin tutkimi- sessa ja hoidossa olevan puutteita, jotka johtuivat sekä ajanpuutteesta että heidän val- miuksistaan. Myös parodontaalisairauksien diagnosointi on epävarmaa, koska parodon- tologista tutkimusta ei tehdä Käypä hoito -suositusten mukaan. (Vuorinen 2011, 25,33.) Rantahakalan ym. (2012) tutkimukseen osallistuneet hammaslääkärit dokumentoivat pa- rodontologisessa hoidossa potilastiedostoihin useimmiten CPI:n, mutta taskukaavion täyttäminen oli harvinaista. Syyksi vastaajat ilmoittivat merkintöjen tekemisen tai tieto- koneohjelman käyttämisen työläyden. Enemmistö kertoi tutkivansa potilaan parodon- tiumin aina tutkimuskäynnillä ja hammaslääkärien työajasta vain keskimäärin 9 % käy- tetään parodontologisiin toimenpiteisiin. (Rantahakala ym. 2012.)
15
Vuorisen (2011) mukaan hammaslääkäreiden antama hoito keskittyy kariologiaan ja en- dodontiaan, jolloin parodontologiset hoidot jäävät usein suuhygienistien vastuulle (Vuo- rinen 2011, 25,33). Myös Sharpe ym. (2007) on todennut tutkimuksessaan, että hammas- lääkärit luottavat suuhygienistien osaamiseen parodontologisen hoidon suorittamisessa.
Hammaslääkärit myös kokivat taloudellisesti kannattavaksi hyödyntää suuhygienistin työpanosta parodontologisen hoidon osana. (Sharpe ym. 2007, 2.) Suomessa tehdyn Ter- veys 2000 -tutkimuksen mukaan yli 30-vuotiaista suomalaisista 64 %:lla on parodontiitti ja aikuisia hoitavat suuhygienistit käyttävät suurimman osan työajastaan kiinnityskudos- sairauksien varhais- ja ylläpitohoitoon (Niiranen & Widström 2005, 1189). Terveys 2011 -tutkimuksen mukaan iensairauksia esiintyy edelleenkin hyvin yleisesti, lähes kahdella kolmasosalla pohjois- ja eteläsuomalaisista miehistä ja yli puolella naisista todettiin ien- sairaus (Suominen ym. 2012, 107).
Tutkimusten mukaan suurin osa hammaslääkäreistä tekee parodontologisen tutkimuksen kaikille uusille potilaille, mutta he eivät rutiininomaisesti merkitse ylös parodontaali-in- deksejä tai mittaa ientaskuja ientaskumittarin avulla. Hammaslääkärit kokivat kuitenkin osaavansa luotettavasti diagnosoida parodontaalisairaudet. (Darby ym. 2005, 38-39.) Hammaslääkäreiden käytännöissä on todettu olevan eroja siinä milloin he lähettävät po- tilaan erikoishammaslääkärin hoitoon tilanteessa, jossa potilaalla todetaan pitkälle eden- nyt parodontiitti. Asiaan voi vaikuttaa myös erikoishammaslääkäreiden saatavuus ja ham- maslääkärin oma näkemys tilanteen vakavuudesta. (Linden 1998, 655.) Hammaslääkä- reille tulisikin korostaa ientaskujen mittaamisen tärkeyttä normaalin parodontaalitutki- muksen osana. Hammaslääkärillä on myös tärkeä rooli potilaiden motivoimisessa riittä- vään suun hoitoon ja potilaiden tiedottamiseen suuhygieniaa määrittelevistä mittareista.
(Mali ym. 2008, 3.) Hammaslääkäri vastaa vaativampien parodontologisten hoitojen suo- rittamisesta ja suuhygienistien osaaminen painottuu suunterveyden edistämiseen sekä pa- rodontologisen hoidon varhais- ja ylläpitovaiheen hoitoon. Huolellisesti tehty hoidon tar- peen määritys johtaa selkeään työnjakoon hammaslääkärin ja suuhygienistin välillä, sil- loin hoitoprosessi on kustannustehokas sekä potilaalle että organisaatiolle ja kukin toimii omalla vastuualueellaan.
16
3.2 Sähköinen potilaskertomus ja rakenteinen kirjaaminen parodontologisen hoi- totyön tukena
Sähköinen potilaskertomus on tallennettu digitaalisessa muodossa ja se voi sisältää skan- nattua tekstiä tai täysin koodattua dataa. Se voi olla yhden klinikan käytössä oleva poti- lastietojärjestelmä tai organisaatiorajat ylittävä potilaskertomus. Sähköinen potilaskerto- mus on osa yksilön elinikäistä terveystietoa ja sen tarkoitus on tukea hoidon jatkuvuutta, koulutusta ja tutkimusta tietoturvaan liittyvät vaatimukset huomioon ottaen. Yleisesti säh- köinen potilaskertomus on sairaus- ja terveystietojen tallentamista, säilyttämistä, välittä- mistä ja käyttämistä tietotekniikan avulla. Sen avulla välitetään tietoa eri ammattiryhmien välillä, se toimii päätöksenteon tukena ja sinne kirjattua tietoa voidaan käyttää toiminnan suunnittelussa, tilastoinnissa ja tutkimuksessa. (Häyrinen & Ensio 2007, 97.)
Sähköisen potilaskertomuksen käyttöönotolla voidaan mahdollistaa potilastiedon kirjaa- mista ja käyttöä potilaan sairauden ja terveyden hoidossa, lisäksi myös muissa toimin- noissa, kuten toiminnan ohjauksessa ja raportoinnissa, päätöksenteontuessa ja tilastoin- nissa. Suomessa sähköisiä potilaskertomuksia on käytetty jo kauan, ja jatkossa sähköisen potilastiedon hyödyntäminen laajennetaan valtakunnalliseksi yhteisillä tietojärjestelmä- palveluilla (Kanta). Sosiaali- ja terveysministeriön asetus terveydenhuollon valtakunnal- lisista tietojärjestelmäpalveluista ovat perustana Kanta-palveluiden suunnittelulle ja käyt- töönotolle. Näiden palveluiden avulla potilastiedon saatavuus ja käyttö toteutuu ajanta- saisesti, riippumatta tietoa käyttävästä organisaatiosta tai potilastietojärjestelmästä, val- takunnallisesti yhtenäisiksi määriteltyjen kertomusrakenteiden avulla. Tavoitteena onkin tehostaa hyvää terveydenhuoltoa sekä hoidon jatkuvuutta ja potilasturvallisuutta. (Mä- kelä-Bengs & Vuokko 2014, 21.)
Suun terveydenhuollon potilaskertomukset ovat osa Potilastiedon arkistoon tallennettavia potilaskertomusasiakirjoja (Kuvio 1.), niiden rakenne ja toimintaperiaatteet noudattavat yleisesti potilaskertomuksen rakennetta ja toimintaperiaatteita. Suun terveydenhuollossa pääpaino on hampaiden ja suun terveydentilassa, mutta myös muu potilaan terveyteen liittyvä tieto on tarpeellista. Kaikkien Potilastiedon arkiston tietojen tulee olla käytettä-
17
vissä myös suun terveydenhuollossa potilaan kiellot huomioiden, kuin myös suun tervey- denhuollon tietojen tulee olla käytettävissä muualla terveydenhuollossa potilaan kieltojen sallimissa rajoissa. Suun terveydenhuollon potilastietojärjestelmiä ei voi rajata koske- maan pelkästään suun terveydenhuollon tietojen kirjaamista, vaan niiden pitää täyttää Po- tilastiedon arkistoon liittymisen edellytykset (arkistointi, suostumusten hallinta). Lisäksi suun terveydenhuollon järjestelmissä pitää näkyä kaikki suun terveydenhuollossa tarvit- tavat Potilastiedon arkistoon tallennetut potilaskertomusasiakirjat sekä tallentua ja arkis- toitua Potilastiedon arkistoon kaikki suun terveydenhuollossa tehtävät potilaskertomus- kirjaukset. Suun terveydenhuollon potilastietojärjestelmiltä edellytetään siis tämän mää- rittelyn lisäksi myös muiden Kanta-palveluiden sivustolla julkaistavien yleisten Potilas- tiedon arkistoon liittymiseen liittyvien määrittelyiden noudattamista. (Aalto & Virkkunen 2014, 12.)
KUVIO 1. Suun terveydenhuollon potilasasiakirjat ovat osa Potilastiedon arkiston sisäl- töä. (Aalto & Virkkunen 2014, 12.)
18
Rakenteisesti kirjaamalla voidaan parantaa potilastiedon ja -hoidon laatua. Kun tiedot kirjataan yhdenmukaisesti, käytettävissä oleva potilastieto on laadukkaampaa ja kirjattua tietoa voidaan hyödyntää päivittäistä potilastyötä laajemmin. Rakenteinen tieto helpottaa tiedon hyödyntämistä edelleen, ja esimerkiksi organisaatiotasolla rakenteisen kirjaamisen avulla tehostetaan palvelujen toteutumisen arviointia ja toiminnanohjausta. Raportointia voidaan automatisoida, kun tallentuva tieto on yhdenmukaista, kattavaa ja arvioitu laa- dultaan riittäväksi. Rakenteisesti kirjattu tieto parantaa potilaan hoidon laatua, koska ra- kenteinen kirjaaminen ohjaa noudattamaan hoitosuosituksia ja rakenteisesti tuotettu tieto tukee hoidon jatkuvuutta, kun yhtenäisesti kirjattuja potilaan tietoja voidaan käyttää riip- pumatta organisaatio- tai potilastietojärjestelmästä, potilaan suostumukset ja kiellot huo- mioiden. Potilasturvallisuutta lisää rakenteisuuden mahdollistama semanttinen yhteen toimivuus, joka takaa kattavan ja ajantasaisen tiedon hoitavasta organisaatiosta riippu- matta. Potilastietoja rakenteisesti kirjaamalla parannetaan myös potilaan oikeusturvaa, sillä tietojen käytön seuraaminen on helpompaa ja tiedon käyttäjien yhteisellä käsitteis- töllä vähennetään tulkintaepäselvyyksiä esimerkiksi potilaan ja terveydenhuollon ammat- tihenkilön välillä. (Mäkelä-Bengs & Vuokko 2014, 28.)
Rakenteista tietoa voidaan hyödyntää välillisesti toisiokäytön näkökulmasta. Tällöin jo kertaalleen kirjattua tietoa hyödynnetään jatkossa erilaisiin käyttötarkoituksiin, kuten tut- kimuksissa tai järjestelmien kehittämisessä. Jatkossa voidaan rekisteri- ja tilastotiedon keruuta automatisoida, silloin rakenteisesti tuotettu tieto hyödyntää myös terveyden seu- rantaa. Myös potilaat hyötyvät rakenteisesti kirjatusta tiedosta, koska tietoa voidaan hyö- dyntää terveystiedon tuottamiseen. Sen avulla voidaan laatia esimerkiksi näyttöön perus- tuvaan tietoon pohjautuvia potilasohjeita, jolloin se on osa potilaan kokonaisvaltaista hoi- toa ja lisäksi ohjaa henkilön omahoitoa. (Mäkelä-Bengs & Vuokko 2014, 28.)
Terveys ja hyvinvointi sekä toimintatapojen muuttaminen edistämällä digitaalisuutta ovat pääministeri Sipilän hallituksen ohjelman strategisia tavoitteita. Digitaalisuudella tässä tarkoitetaan sitä, että uudet järjestelmät ja laitteet antavat mahdollisuuden tuottaa asioita kokonaan uudella tavalla. (Korhonen & Virtanen 2015, 237.) Vaikka terveydenhuollossa on maailmanlaajuisesti nähtävissä trendi, joka korostaa kansalaisten omaa roolia tervey- den ylläpidossa ja hoidossa (Korhonen & Virtanen 2015, 237), niin kliinisen työryhmän
19
mielestä tähän mennessä hyödyistä tiedonhaun tuki ei ole vielä toteutunut. Kirjaamista pidetään nykyjärjestelmissä hitaana, eivätkä potilaan keräämät tai antamat tiedot ole täy- sin hyödynnettävissä ja lisäksi tiedon vertailu eri yksiköiden välillä koetaan ongelmal- liseksi. (Lindqvist ym. 2014, 111-114.) Kun kaikkia tietoja ei ole dokumentoitu tarkoin, yhteistyö suun terveyden edistämisessä ammattilaisten ja potilaan kesken ei toteudu riit- tävän tehokkaasti. Potilaan omahoidon tukeminen ja siihen motivointi ei toteudu riittä- vällä tasolla kun potilas ei itse näe havainnollisesti oman suun terveyden tai sairauden asteen tilaansa. Visuaalisella, ymmärrettävällä dokumentilla suun terveyden tilasta voi- daan saada potilas motivoitua paremmin ottamaan vastuuta omasta terveydestään.
Terveydenhuollon ammattihenkilöiden näkökulmasta rakenteistamisen pitäisi parantaa potilaan hoidossa tarvittavaa tiedon laatua ja hyödynnettävyyttä kliiniseen päätöksente- koon, eikä saisi tehdä potilastietojen kirjaamista vaikeammaksi. Käytettävän tiedon laa- tuun voidaan vaikuttaa yhdenmukaisten luokitusten käyttötavalla, käyttöasteella ja poti- lastietojärjestelmän toteuttamalla rakenteisen kirjaamisen ja hakujen tulosten esittämisen tavalla. Tutkimuksella on osoitettu kirjaamiskäytäntöjen vaihtelevuus, ja jopa eri ammat- tiryhmien sisällä käytetään samojakin luokituksia hyvin eri tavoin. Käytettävyyden kan- nalta käyttäjälle voi olla vaikea tietää, johtuuko huono käytettävyys luokituksesta/raken- teesta tai käyttöliittymän kankeudesta ja epäsopivuudesta. Valtakunnallisesti määritellään keskeisten potilastietojen osalta kentät, jotka jatkossa kirjataan rakenteisessa muodossa.
(Hyppönen & Doupi 2014, 32.) Digitaalisen ientaskumittarin langattoman tiedon siirron avulla tietojen kirjaaminen on automaattista, eikä kirjaamiskäytännöissä esiinny vaihte- levuutta. Lisäksi kaikkien ammattilaisten kirjaamiset ovat standardoidussa muodossa.
Sähköisen potilaskertomuksen tietojen on oltava täydellisiä ja virheettömiä, jotta myös potilaan hoidon laatu säilyisi hyvänä ja että tietoa voidaan hyödyntää toissijaisissa, kuten hallinnollisissa tai tilastollisissa tarkoituksissa ja tutkimuksessa. Myös tiedonvaihto poti- lasta hoitavien henkilöiden kesken ja tiedonsiirrot yhdellä palvelunantajalla ja palvelun- antajien kesken, edellyttävät yhtenäisten käsitteiden käyttöä. Sähköisen potilaskertomuk- sen tietojen, tietoryhmien ja tietokokonaisuuksien pitää täyttää niille asetetut tehtävät.
Suomessa ne on kansallisesti määritelty. Jotta tiedonsiirto yhdellä palvelunantajalla ja palvelujenantajien kesken mahdollistuu, pitää tiedot, tietoryhmät ja tietokokonaisuudet
20
esittää standardissa muodossa. Tietojen tulee olla syntaktisesti, strukturaalisesti ja se- manttisesti yhteistoiminnallisia ja tietojen yhteistoiminnallisuus edellyttää terminologioi- den käyttöä (Kuvio 2.). (Häyrinen 2011, 35.)
KUVIO 2. Sähköisen potilaskertomuksen tietovarastojen muodostuminen (Häyrinen 2011, 36.)
Sähköisen potilaskertomuksen tiedon laadun ominaisuuksista on useimmiten tarkasteltu täydellisyyttä ja virheettömyyttä. Sähköisen potilaskertomuksen tiedon laatu on oleellista potilaiden hoidon ja potilasturvallisuuden kannalta, koska terveydenhuollon ammattihen- kilöt tekevät päätökset potilaiden hoidosta potilaskertomukseen kirjatun tiedon perus- teella. Jos tieto ei ole laadukasta, on tiedon hyödyntäminen myös hallinnollisissa, tilas- tollisissa ja tutkimuksellisissa tarkoituksissa merkityksetöntä ja sen perusteella voidaan tehdä aivan vääriä johtopäätöksiä. Eri terveydenhuollon ammattihenkilöiden sähköiseen potilaskertomukseen tallettaman tiedon laatua olisi hyvä arvioida ja kehittää standardoitu menetelmä tiedon laadun arviointiin. (Häyrinen & Saranto 2009, 17.)
Tiedonkulku ja tietojen ymmärrettävyys ovat keskeisiä seikkoja potilaan laadukkaassa ja potilasturvallisessa hoidossa. Potilaan hoitoon osallistuvien henkilöiden välillä saavute- taan yhteinen ymmärrys tiedosta sähköisen potilaskertomuksen yhdenmukaisilla tietora- kenteilla ja erilaisten terminologioiden (luokitukset, nimikkeistöt) käytöllä. Näin mahdol- listetaan myös kertaalleen kirjatun tiedon hyödyntäminen eri käyttötarkoituksiin, tiedon-
21
siirto terveydenhuollon yhden palvelunantajan ja palvelunantajien kesken sekä päätök- senteon tuen, esimerkiksi näyttöön perustuvien hoito-ohjeiden liittämisen ohjelmistoihin.
(Häyrinen 2011, 35.) Kirjaamiskäytäntöjä hoitotyössä pidetään usein vaikeana, toissijai- sena ja aikaa vievänä, mutta on otettava huomioon, että tietoon, jota ei ole koskaan kir- jattu, ei voida oikeusturvan näkökulmasta koskaan luottaa. Potilaan hoidon joustava ete- neminen ja jatkuminen edellyttävät huolellista kirjaamista ja dokumentointia ja lisäksi sillä turvataan sekä potilaan että hoitotyöntekijän oikeuksia. Laadukkaan kirjaamisen avulla voidaan turvata hoitoa koskeva tiedonsaanti ja varmistaa hoidon toteutus ja seu- ranta. (Tanttu 2007, 128.) Parodontologisen statuksen yksityiskohtainen kirjaaminen on myös suuhygienistin ja hammaslääkärin yhteistyön lähtökohta, koska suuhygienisti hoi- taa potilaan hammaslääkärin tekemän diagnoosin perusteella.
Potilaan hoidosta ja sen etenemisestä muodostetaan kuva kirjaamisen kautta. Suomessa käytössä olevaan jatkuvaan terveyskertomukseen voivat suorittaa kirjaamista kaikki ne, jotka osallistuvat potilaan hoitoon. (Ensio & Häyrinen 2007, 72.) Moniammatillisuus on eri ammattihenkilöiden yhteinen pyrkimys hyvään hoitoon ja yhteinen vastuu hoidon to- teuttamisesta hoitoketjun eri vaiheissa yhdessä potilaan ja hänen omaistensa kanssa. Mo- niammatillista osaamista voidaan sanoa kyvyksi hyödyntää muiden osaajien tietoja ja tai- toja. Potilaskertomustietoja kirjatessa terveydenhuollon eri ammattikuntien edustajat ei- vät aina ole välttämättä tienneet mitä kirjauksia toinen on potilaasta tehnyt. (Tanttu 2007, 127-128.) Lisäksi eri ammattiryhmien näkökulmat potilaan hoitoon tuovat erilaisia tapoja hoidon kirjaamiseen, eivätkä eri ammattiryhmät hyödynnä riittävästi potilaan kokonais- hoidon kannalta tärkeää kirjausta silloin, kun toisen ammattiryhmän edustaja on tuottanut ne. (Ensio & Häyrinen 2007, 72.)
Kun yhteinen tiedon tuottamisen tapa puuttuu, myös ammattiryhmän sisällä saattaa esiin- tyä koordinoimatonta kirjausta. Samasta havainnosta tai tutkimustuloksesta saatetaan tehdä päällekkäisiä merkintöjä, joka voi aiheuttaa tulkintaongelmia ja ajan hukkaa. (Ensio
& Häyrinen 2007, 72.) Moniammatilliset hoitotiedot muodostavat sähköisen kertomus- järjestelmän, jolla tuetaan potilaslähtöistä hoitoa ja moniammatillista yhteistyötä. Tällöin
22
tieto on eri ammattiryhmien tuottamaa ja viiveettä kaikkien hoitoon osallistuvien käy- tössä. Jotta estetään päällekkäinen dokumentointi ja selkiytetään vastuukysymykset, on sovittava yhteiset pelisäännöt hoitoon osallistuvien kesken. (Tanttu 2007, 127-128.) Erilaisten asioiden kirjaamisen tarve ja koonti lisääntyy yhä useamman ammattiryhmän osallistuessa potilaan hoitoon. Potilaskertomus on hoitoyhteisön yhteinen työväline, joka edellyttää yhdenmukaisia tietorakenteita tarpeellisten ja virheettömien potilastietojen siir- toon toimintayksiköiden välillä. Sosiaali- ja terveysministeriö edellyttää sähköisten jär- jestelmien käytön edistämistä potilaan ja hoitoa antavan tahon välisessä viestinnässä. Tu- levaisuudessa kansallinen potilaskertomusten arkistointi mahdollistaa potilasasiakirjojen käytön kaikissa tarvittavissa toimintayksiköissä. (Tanttu 2007, 131-132.)
Lisäksi lähetteen tulisi olla sellainen, että sen perusteella voidaan määritellä potilaan tut- kimuksen ja hoidon tarve, ja sen sisältämä informaatio lisää tämän tavoitetilan saavutta- misen todennäköisyyttä tai varmuutta. Informatiivinen tietosisältö vähentää terveyden- huollon ammattilaisen epätietoisuutta potilaalle lähetteessä esitetystä ongelmasta ja näin voidaan saavuttaa taloudellisia säästöjä kun ei tehdä päällekkäisiä tai turhia tutkimuksia.
(Huovila & Häyrinen 2009, 34.) Tutkimusten mukaan (Rantahakala ym. 2012) suun ter- veydenhuollossa parodontologisen potilaan tarkastuksessa tietojen kirjaaminen voi tapah- tua hyvin yleisellä tasolla, ilman taskukaavion täyttämistä. Siinä tapauksessa, kun potilas lähetetään parodontologista hoitoa varten suuhygienistin vastaanotolle, joudutaan ientas- kujen tarkistus tekemään uudelleen, jolloin tehdään kaksinkertaista työtä.
23
4 TIEDONHALLINNAN PARADIGMA JA -PROSESSI 4.1 Tiedonhallinnan tutkimuksen paradigma
Paradigma on tutkimusnäkökulma ja viitekehys, joka määrittää sen, mitä kysymyksiä tie- teessä asetetaan. Paradigmaan sisältyy käsitys todellisuuden luonteesta eli ontologia, mikä on todellisuutta koskevaa pätevää tietoa, tiedon hankintatavat eli metodologia ja tiedon ilmaisu- tai kuvaustapa eli symbolijärjestelmä. (Heikkilä & Holma 1990, 61.) Teo- reettisena mallina hyödynnän tässä tutkimuksessa tiedonhallinnan paradigmaa (Kuvio 3.), jonka toimintaympäristö muodostuu neljästä entiteetistä: tieto, toiminta, menetelmät ja toimijat, joiden väliset yhteydet muodostavat tutkimuksen kentän. Tässä toimijat ovat sosiaali‐ ja terveydenhuollon palveluja käyttäviä tai tuottavia henkilöitä tai yhteisöjä.
Tieto nähdään tiedon arvoketjuna, jossa kompleksisuus ja verkostomaisuus lisääntyvät siirryttäessä tiedon jatkumolla yhä jalostetumpaan tietomuotoon. (Kuusisto-Niemi & Sa- ranto 2009, 22.) Tässä tutkimuksessa tieto on sitä tietoa, jota kerätään digitaalisella ien- taskumittarilla.
Toiminnalla tarkoitetaan palvelujen suunnittelua, toteutusta, käyttöä ja arviointia ja me- netelmillä tarkoitetaan toiminnassa syntyneiden tietojen käsittelyyn, tallentamiseen ja vä- littämiseen liittyviä teknisiä ja sosiaalisia toimintatapoja. (Kuusisto-Niemi & Saranto 2009, 22.) Digitaalinen ientaskumittari tulee muuttamaan toimintatapoja tiedon tallenta- miseen liittyen, koska digitaalisella ientaskumittarilla tiedot, jotka kerätään parodontolo- gisen hoidon yhteydessä, tallentuvat langattomasti suoraan potilastietojärjestelmään.
Myös sosiaaliset toimintatavat muuttuvat yhtenäisten ja tarkempien kirjaamiskäytäntöjen ja siten mahdollistuvan helpomman työnjaon suunnittelun myötä.
24
KUVIO 3. Sosiaali‐ ja terveydenhuollon tiedonhallinnan paradigma (Kuusisto-Niemi &
Saranto 2012.)
Tässä tutkimuksessa keskeisinä tutkimuskohteina ovat tieto ja toiminta sekä niiden yh- distäminen. Tutkimus kohdistuu siis myös tiedon ja toiminnan välisiin suhteisiin, jolloin tiedon ja toiminnan yhdistäminen tuottaa toimintaprosessien tiedonhallinnan tutkimusta (Kuusisto-Niemi & Saranto 2009, 22). Suun terveydenhuollon tiedonhallinnan toiminta- prosessien tutkimus ja esille tuominen voi tuoda välineitä johtamiseen ja kustannusvai- kuttavuuden seurantaan, sekä muuttaa toimintatapoja parodontologisessa tutkimuksessa ja hoitotiimin yhteistyössä eri ammattilaisten kesken.
4.2 Tieto
Koko elämänsä ajan ihminen havainnoi ympäristöään ja hankki kokemuksia, joille hän antaa merkityksen ja liittää aiemmin kokemaansa. Tällä tavoin pyritään ymmärtämään itseään ja maailmaa ja jäsentämään itseään osaksi maailman kokonaisuutta. Jäsentäminen on elinikäinen prosessi, joka tapahtuu osittain tiedostamatta. Tätä voidaan kutsua arkitie- doksi, joka on ihmisen kykyä luoda kaaokseen järjestystä. Ihminen pyrkii myös tietoisesti
25
rakentamaan aktiivisesti käsitystä todellisuudesta ja hankkii sitä varten tietoa. Tieto liit- tyykin monella tavalla lähes kaikkeen ihmisen henkiseen toimintaan. Tiedon määrän ja tiedonvälityksen nopea kasvu johtaa siihen kysymykseen mitä tiedolla voidaan ymmär- tää. Tieteellinen tieto on Platonin mukaan hyvin perusteltu tosi uskomus. Myös tieteelli- nen tieto muuttuu ja kehittyy ajan mukana ja siihen liittyykin kaksi vastakohtaisuutta:
toisaalta tiede pyrkii yksiselitteisyyteen ja varmuuteen, kohti totuutta ja toisaalta se ei saavuta lopullista ehdotonta varmuutta, vaan tieteen uudet tulokset saattavat osoittaa ai- kaisemmin saadut tulokset virheellisiksi. (Heikkilä & Holma 1990, 15,24,50,59.)
Arkikielessä käsitteet tieto ja informaatio esiintyvät usein synonyymeinä ja käsitteinä ovat hyvin lähellä toisiaan. Näiden käsitteiden välistä suhdetta voidaan kuvata tiedon ar- voketjulla, jolloin data jalostuu informaatioksi ja informaatio jalostuu tiedoksi ihmisten käyttöön. Tieto siis synty, kun informaation vastaanottaja tulkitsee ja hyväksyy informaa- tion, jolloin se yhdistyy osaksi hänen tietorakennettaan. Tieto on ihmisen ymmärrystä itsestään ja maailmasta. (Huotari ym. 2005, 38-39.) Korkeammalla tiedon asteella tiedon oletetaan sisältävän inhimillistä ajattelua ja arviointia ja matalammalla tiedon tasolla tie- toa voidaan käsitellä ja tuottaa teknisesti irrallisena materiaalina. Tietoa voidaan tulkita luokittelemalla ja ryhmittelemällä (rakenteistamalla) sen sisältämää informaatiota. (Sa- ranto ym. 2007, 19.)
Choo (2000,2006) luokittelee tiedon hiljaisesi tiedoksi (tacit knowledge) , eksplisiittiseksi (explisit knowledge) tiedoksi ja kulttuuriseksi tiedoksi (cultural knowledge). Hiljainen tieto organisaatioissa on henkilökohtaista kokemuksellista tietoa, joka on opittu tekemi- sen kautta tai tarkkailemalla toisten työtä. Eksplisiittinen tieto on oliopohjaista tai sään- töihin perustuvaa muodollista tietoa. Sitä voidaan käsitellä ja tallentaa sekä helposti jakaa ja yhdistellä jo olemassa olevaan muuhun tietoon. Organisaation kulttuurinen tieto on jaettuja oletuksia ja uskomuksia, joilla selitetään todellisuutta, ja asetetaan kriteerit ja ole- tukset uuden tiedon arvon määrittämiseksi. Kulttuurinen tieto kulkee organisaatiossa työntekijältä toiselle ja sisältää paljon hiljaista tietoa. (Choo 2000; Choo 2006; 135-146;
kts. Saranto ym. 2007, 22-23.) Huotari ja Lindström (2002) tuovat esille, että hiljaisen tiedon ja ekspliittisen tiedon muotojen välillä ei tapahdu muuntumista, vaan nämä tiedon
26
tyypit nähdään toisiaan täydentävinä. Molemmat tiedon tyypit säilyttävät luonteensa kui- tenkin muuttumattomana uuden tiedon luomisen prosessissa. (Huotari & Lindström 2002, 75.) Tässä tutkimuksessa tieto on eksplisiittistä tietoa.
4.3 Tiedonhallinta
Tietämys nähdään käsitteinä, käsitteiden välisinä suhteina ja sääntöinä. Näistä muodostuu tietämyksen verkosto, jossa käsitteet ovat linkittyneet toisiinsa. Tämän avulla tietämys saadaan esitettyä tietokoneen ymmärtämässä muodossa, jolloin tietämystä voidaan käsi- tellä koneellisesti. Tietokoneiden yhteydessä tietämys käsitellään muodollisesti (formaa- listi) sääntöinä ja yrityksenä jäljitellä inhimillistä tietämystä, joka on kykyä soveltaa ja käyttää vastaanotettua tietoa. Tietämys täytyy esittää formaalisti, mikäli halutaan tietoko- neen apua inhimillisen tietämyksen hallinnassa. Data on tietoa ihmisen tai koneen luetta- vassa, viestittävässä tai käsitettävässä muodossa ja tieto voi olla joko asiaa ihmisen vas- taanottamana ja ymmärtämänä (informaatiota) tai konkreettisessa esitysmuodossa ilmais- tuna (dataa). Tietämys taas on ihmisen kokemuksen ja oppimisen kautta hankittua, sisäis- tettyä ja merkitykselliseksi osoittautunutta informaatiota. Sitä tarvitaan tiedon hyödyntä- miseen. (Hotti ym. 2008, 42.)
Tietämyksen hallinta (knowledge management) on tiedonhallintaa, jossa painotetaan se- manttisen tiedon merkitystä. Siinä olennaista on yhdistellä käytössä olevaa dataa koke- muksen, toimintaympäristön, tulkinnan ja pohdinnan avulla ja tätä tulosta voidaan käyttää päätösten tekemiseen ja toimintaan. Tietämyksen hallinnassa olennaisessa roolissa toimi- vat tietämyskannat (knowledge bases), jotka sisältävät asiatietoa, arvioita, päättelymalleja ja -sääntöjä jäsennetyssä muodossa. (Hotti ym. 2008, 42.)
Tiedonhallinta (data management) on tiedon määrittelyyn, hallussapitoon ja käyttöön liit- tyviä tehtäviä. Semanttinen tietämyksenhallinta (semantic knowledge management) luo- kittelee, löytää, jakaa ja käyttää tietämystä, joka pohjautuu merkitykseen, ei sanoihin.
Tätä termiä käytetään merkityspohjaisesti hallittavasta tietämyksestä. (Hotti ym. 2008, 42.) Tiedonhallinnan tavoitteena on tuottaa tietoa organisaation toimintayksiköiden tar-
27
peisiin ja tässä tiedonkäsittelyn systemaattisuus on tärkeää. Tätä voidaan kehittää proses- simallin avulla, jossa tärkeinä elementteinä ovat tiedon tarpeet, hankinta, varastointi, ja- kelu ja käyttö. Hoitotyön tiedonhallinnan tavoitteena on tukea yksilöiden ja väestön ter- veyttä maailmanlaajuisesti ja se tarkoittaa hoitotyön, siihen liittyvän tiedon ja tämän tie- don hallinnan yhdistämistä tietojenkäsittelyn ja viestintätekniikan avulla. (Saranto ym.
2007, 18, 25-26.)
Tietohallinnon (information management) käsitteellä kuvataan informaatioon kytkeyty- vää toimintaa organisaatioympäristössä ja siihen liittyvää toimintaa. Informaatiotutki- muksessa tietohallinnon käsite perustuu näkökulmaan organisaation käytettävissä ole- vista sisäisistä ja ulkopuolisista informaatioresursseista ja niiden hallinnasta. Tietohal- linto ymmärretäänkin organisaation päämäärien saavuttamista edistäväksi toiminnoksi.
Tiedon hallinnalla tarkoitetaan yleensä informaation hallintaa eri yhteyksissä osana yksi- löiden, ryhmien ja organisaatioiden toimintaa. (Huotari ym. 2005, 47-48.)
4.4 Choon tiedonhallinnan prosessimalli
Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksenä käytetään Choon tiedonhallinnan prosessimal- lia (Kuvio 4.). Chun Wei Choon (1995, 1998) esittämän tiedonhallinnan prosessimallin mukaan tiedon hallinnassa sen keskeiset tekijät ja toiminnot kytkeytyvät toisiinsa muo- dostaen monivaiheisen syklin. Tiedonhallinnan prosessi alkaa tiedontarpeiden määritte- lystä ja päättyy kaikkien vaiheiden jälkeen tiedon käyttöön ja toiminnan sopeuttamiseen sen mukaisesti. Prosessin vaiheet ovat tiedontarpeiden määrittely, tiedonhankinta, tiedon organisointi ja varastointi, tietotuotteiden ja -palvelujen kehittäminen, tiedonjakelu, tie- donkäyttö ja toiminnan sopeuttaminen. Organisaation toiminnan ja käyttäytymisen so- peuttamiseen vaikuttavat yhteisesti asetetut päämäärät ja ulkoisen toimintaympäristön asettamat vaatimukset, joka on toisiinsa läheisesti kytkeytyvien prosessien hallinnan tu- losta. (Choo 2002, 30.)
28
KUVIO 4. Tiedonhallinnan prosessimalli (Choo 2002.)
Tässä tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan tiedonhallinnan prosessia digitaalisella ientaskumittarilla saatavan tiedon hankinnan ja käytön näkökulmasta, sekä sitä mil- laista hyötyä digitaalisen ientaskumittarin avulla saadulla tiedolla voitaisiin saavuttaa pa- rodontologisen hoidon näkökulmasta. Tiedonhankinta käynnistyy parodontologiseen hoi- toon tarvittavan tiedon hankkimisesta ja päättyy digitaalisella ientaskumittarilla kerätyn tiedon hyödyntämiseen ja käyttöön.
Tiedon tarpeet käynnistävät tiedon hankinnan ja tietoa on saatavilla ja käytettävissä pal- jon eri tietolähteissä. Koska inhimilliset resurssit ovat rajalliset kaiken saatavilla olevan tiedon suodattamiseen ja on kyettävä valitsemaan tiedon tarpeeseen keskeiset tietolähteet, tiedonlähteitä tulee arvioida kriittisesti ja säännöllisesti. Tietotekniikka helpottaa organi- saation sisäisen tiedon hankintaa ja useat käytössä olevat sovellukset ovat lisänneet tie- donhankinta menettelyjen tehokkuutta. (Choo 2002, 30; Choo 2006, 183-189; Huotari ym. 2005, 57.) Saatu tietoaineisto voi tuottaa uusia tiedon tarpeita, jolloin tiedonhankin- nan prosessi jatkuu. Tiedonhankinnalla on aina päämäärä ja tiedonhankinta on väline asi- oiden tekemiseksi ja saavuttamiseksi. (Saranto ym. 2007, 28.) Tiedonhankinnalla voidaan siis ymmärtää tiedontarpeesta nousevaa toimintaa hakeutua tiedon lähteille tiedontarpei- den tyydyttämiseksi (Haasio & Savolainen 2004, 28).
29
Tiedonhankinta voi toteutua monilla tavoin ja yleensä tiedonhankinta on tarkoituksellista ja suunnitelmallista tiedon hankintaa ulkopuolisista lähteistä. Tiedonhankintaan voi sisäl- tyä myös tiedon passiivista vastaanottamista. Tiedonhankintaprosessin alussa tehdään ar- viota lähteiden käytettävyydestä ja saatavuudesta, sekä muodostetaan käsitys tiedonläh- teiden luotettavuudesta ja laadusta. (Haasio & Savolainen 2004, 28-29.) Tiedonlähteitä on oltava riittävän useita ja erilaisia, jotta ne voisivat kuvastaa ilmiöiden tilaa kattavasti.
Organisaation sisäisiä tiedonlähteitä tulee lisätä ja vahvistaa ja tarvittava määrä erilaisia tiedonlähteitä tulee olla organisaation käytettävissä, mutta organisaatiossa tietoa toimin- taympäristöstä on otettava vastaan selektiivisesti. (Choo 2002, 30; Huotari ym. 2005, 57.) Tietojärjestelmistä hankittu tieto organisoidaan sisäisten tietojärjestelmien avulla, jotta se olisi tiedontarvitsijan hyödynnettävissä (Huotari ym. 2005, 57).
Tietoa käytetään ongelman ratkaisuun ja päätöksentekoon ja lisäksi hyödynnetään uu- den tiedon luomisessa. Tiedon käyttö on dynaaminen ja sosiaalinen prosessi, joka lisää organisaation jäsenten kykyä ymmärtää erilaisten tilanteiden vaikutusta ja niiden laa- juutta. Tiedon käyttö saattaa kasvattaa koko organisaation toiminnan vaikutuksia, koska ne voivat johtaa uusien, innovatiivisien toimintatapojen löytämiseen. (Choo 2002, 45; ks.
myös Huotari ym. 2005, 60; Saranto ym. 2007, 29-30.) Haasio ja Savolainen (2004) ku- vaavat metaforisesti tiedonhankintaa ja käyttöä sillan rakentamisena yli tiedollisen kui- lun. Tällöin tiedonhankinta on rakennuspuiden (tiedonlähteiden) tunnistamista ja etsintää ja tiedonkäyttö taas sillan rakentamista näistä aineksista, jotta päästään siltaa pitkin ete- nemään. (Haasio & Savolainen 2004, 31.)
Organisaatiossa tiedolla on monta eri merkitystä ja jokainen tieto on tiedon osien ja vä- littömän tiedon, yleisen toiminta politiikan sekä yksilöiden tai ryhmien subjektiivisen ajattelun tulos. Tiedon tuottamisen prosessissa tieto muuntautuu hiljaiseksi, eksplisiit- tiseksi ja kulttuuriseksi tiedoksi. Organisaatiossa tietoa tuotetaan näiden eri tietomuotojen tuottamassa prosessissa. Tiedon käyttö vaatii ymmärtämistä tiedon prosessien ja meto- dien joustavuudesta ja laajuudesta, jotta tiedon vaihto ja tiedon tuottaminen yksilöiden välillä helpottuu. Tietoa tulee voida varastoida helposti, mutta sen tulee sisältää myös kognitiivisen vuorovaikutuksen tuomaa tietoa. Tiedon vaihdon ja tulkinnan avulla hiljai- nen ja eksplisiittinen tieto sekoittuvat tuoden organisaatiolle uutta tietoa toiminnan tueksi.
(Choo 2002,45-46; Choo 2006, 135.) Kun saatua tietoa käytetään organisaatiossa, myös
30
toiminta muuttuu ja käynnistää uusia tiedon tarpeita. Tiedonhallinnan prosessimalli pe- rustuu käyttäjäkeskeiseen, tilannekohtaiseen näkökulmaan ja terveydenhuollossa se tukee potilaan hoitoprosessia. Tiedonhallinnan tuella toteutettu hoitoprosessi ohjaa käytännön toimijaa, vähentää satunnaisuuksista johtuvaa laadun vaihtelua sekä kustannuksia ja pa- rantaa hoidon tuloksia. (Saranto ym. 2007, 30.)
KUVIO 5. Tiedontarpeiden, -hankinnan ja -käytön väliset suhteet (mukaillen Haasio &
Savolainen 2004.)
Tiedonhankinnan ja -käytön prosessia voidaan kuvata myös Haasion ja Savolaisen (2004) mukaan seuraavasti. Ongelmia kohdatessaan yksilö tiedostaa tietojensa vajavaisuuden ja hänelle syntyy tiedon tarve. Tiedontarpeen tiedostamisen jälkeen tietoa ryhdytään hank- kimaan eri lähteistä tai turvaudutaan omiin kokemuksiin. Kun haluttu tieto on saatu ja tiedontarve tyydyttynyt, hyödynnetään uutta tietoa eli silloin puhutaan tiedon käytöstä.
Mikäli hankittu tieto ei ollut riittävää, käynnistyy tiedonhankinta prosessi uudelleen (Ku- vio 5.). (Haasio & Savolainen 2004, 45-46.)
31
5 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää sitä, miten digitaalinen ientaskumittari te- hostaa tiedon hankinnan ja -käytön prosessia sekä millaista hyötyä digitaalisella ientas- kumittarilla odotetaan saavutettavan parodontologisen hoidon onnistumiseksi. Tutkimuk- sen tavoitteena on tuoda esille uusia keinoja potilaan omahoidon tukemiseen ja hoidon laadun parantumiseen, sekä siihen liittyvien kustannussäästöjen ja sitä kautta saavutetta- vien yhteiskunnallisen hyödyn kautta. Parodontologisen statuksen tekeminen on myös suuhygienistin ja hammaslääkärin yhteistyön lähtökohta, koska suuhygienisti hoitaa po- tilaan hammaslääkärin tekemän diagnoosin perusteella. Saatuja tuloksia verrataan digi- taalisella ientaskumittarilla saavutettaviin hyötyihin, kuten standardoidun mittauksen seurauksena tutkimuksen luotettavuus paranee, kirjaus nopeutuu ja automatisoituu ja li- säksi havainnollisia mittauksia voidaan käyttää potilaan ohjaukseen ja näin tukea myös omahoitoa.
Tutkimustehtävät:
1. Miten digitaalinen ientaskumittari tehostaa tiedonhankinnan ja -käytön prosessia?
2. Millaista hyötyä digitaalisella ientaskumittarilla kerätyllä tiedolla oletetaan saavutetta- van parodontologisen hoidon onnistumiseksi?
