'f' -líí
f-'f-l-
li. _ a p'
xšN-:Tflí -
VUDHKERTOHUKSET 1974 -1975
f' r-í
Irı - I
ı k.”
'i ' % rııııııııgfl llflfIl Il|."I||"I||-I|| ›ã '
54600 Mäntsälä' puh. iišffllliã
f' ı
___... ..ı-ı - -
'ıı-ı.
'E'
MÄNTSÄLÄN KUNNÅLLINEN KESKIKOULU
MÄNTSÄLÄN LUKIO
IN MEMORIAM
Kevätlukukauden alussa koettiin koulun piirissä surua. 5 A-luokan oppilas Pirjo Karikuusi poistui kes- kuudestamme 13. 01. Murheisin mielin jouduimme tällöin aloittamaan päivän. Koulu kunníoítti Pirjo Kariku usen suruviestiä täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Tästä hiljaisuudesta voi päätellä, että jokainen ajatteli samaan tapaan: Pirjo Karikuusi oli yksi meistä, ja hänet otettiin pois keskuudestamme juuri.
kun ensimmäinen päämäärä oli käden ulottuvilla.
Opettajat, oppilaat ja ennen kaikkea Iuokkatoverit tunsivat Pirjon avoimena. valoisana ja hyvänä tyt-
tönä, joka oli aina aulis ja innokas ottamaan osaa yhteisiin asioihin. Paikkaa, jonka Pirjo jätti avoimeksi,
ei kukaan meistä pysty täyttämään, ja siksi hänen muistonsa säilyy keskuudessamme.
MÄNTsÄLÄN KUNNALLINEH KEsıtıkouLu
Koulun johtaja
Rauno Venäläinen Osoite:
04000 2 kp Mäntsälä puh. kotiin 015f02 ?'30 toimeen 015j02 0?5
Varajohtaja
liona Kalliola Osoite:
04000 Martine 5 kp puh. kat-un 01505300
Tietoja Mäntsälän koulukeskuksesta
Perustettu nimelläMäntsälän yhteiskoulu 1945
Rakennus valmistunut 1050-59
Laajentunut yliopistoon johtavaksi 1954 Koulun ylläpitäjä Mäntsälän kunta sai Valtioneuvostolta 10. 5. 1901 luvan
kunnallisen keskikoulun ja erillisen lukion
perustamiseen.
MÄNTSÄLÄH Lukıo
Rehtori
Pekka Aukia Cisoite:
04000 Mäntsälä 1 kp puh. kotiin 915jl02 30?
toimeen 015.102 50?
Kesäosoite: (21. 0._30. 7. 19T5)
033?'0 Taipalus. Keskikylä puh. 005320 023
Vararehtori
Marjatta Varja
Cisoite:04000 Mäntsälä kp 3. puh. kotiin 02505
LUKUNFUUSI1QT4-TS
Yleiskatsaus keskikoulu
Mäntsälän kunnallinen keskikoulu on toiminut kolme lukuvuotta. jo ensimmäisen toimintavuoden
jälkeen alkoi siirtyminen IV a §:n mukaiseen peruskoulun yläasteeseen. joten menneenä lukuvuotena kunnallinen keskikoulu käsitti luokka-asteet lIL-V. Seuraavana lukuvuonna kunnallinen keskikoulu koostuu kunnallisen keskikoulun luokka-asteista lV-V. kansalaiskoulun luokka-asteista VIII-IX ja peruskoulun yläasteen luokka-asteesta Vll.
jatkuvasta supistumisesta huolimatta kunnallinen keskikoulu ei ole päässyt väljempiin tiloihin. sillä kir- konkylän kansakoulun VI luokkien siirtyminen koulukeskukseen teki sen. että koulu on joutunut käyt- tämään paitsi koulukeskuksen ja kansalaiskoulun tiloja myös edelleen seurataloa, kansakoulua. Kos- ken kiinteistöä ja Kanttorilaa.
Kunnallisen keskikoulun lisärakennuksen valmistuminen kesällä tulee helpottamaan tilannetta ainakin
sikäli. että Kanttoriiasta voidaan luopua tai paremminkin Kanttorila vaihdetaan Koivikon kouluun.
jonne toinen puoli kotitalouden tunneista joudutaan siirtämään. Lisärakennus antaa kuitenkin sen mahdollisuuden. että jokaiselle opetusryhmälle löytyy tyydyttävä opetustila lukuvuonna 10?5-?'0 koulukeskuksessa paitsi voimistelussa ja kotitaloudessa. Erikoista lukusuunnitelmien kannalta on se.
että jokainen luokka-aste lukee omaa lukusuunnitelmaansa.
Koulutyön arvioinnin kannalta on mainittava. että se on sujunut normaaliin tapaan vähäisiä poikkeuk-
sia lukuunottamatta ja yhteistyö lukion kanssa on sujunut entistä paremmin.
Lukio
Lukion toiminta jatkui samaan tapaan kuin edellisenäkin vuonna. Cippilasmäärä ja luokkien lukumäärä
pysyivät samoina. Tilanahtaus jatkui suunnilleen entisellään. Kouluneuvostot onn
ıstuıvat toımınnas-saan erittäin hyvin ja niiden yhteistyö koulun muiden elimien kanssa on ollut esimerkillistä.
Kouluneuvoston toimintakertomus syyslukukaudelta 1974
Syyslukukaudella 19351 kouluneuvosto kokoontui 15 kertaa. Näistä kokouksista laaditut pöytäkirjat sisältävät yhteensä 19? pykälää. Mainittujen kokousten lisäksi kouluneuvosto ja vanhempa
ınneuvostopitivät kaksi yhteistä istuntoa. Koulutyön ensimmäisinä viikkoina järjestettiin opiskelun suunnittelu-
kokoukset. joista kouluneuvosto sai pöytäkirjat. Oppilaiden kuvaus annettıın Kuva-Sampolle ja sesuoritettiin heti lukukauden alussa. Syyskuussa oli retkeilypäivä. jolloin iltapäivän tunt
ıen aıkana patı- koitiin Järvelän metsästysmajalle ja takaisin. Tärkeän osan kouluneuvoston työskentelystä muodostivat 19. marraskuuta toimitettujen kouluneuvostovaalien järjestäminen. Vaalijärjestelyjen alkuvaiheessa pidettiin vaaleja koskeva informaatiotilaisuus kuudesluokkalaisille. Kouluneuvosto joutui käsittelemäänmyös kurinpidollisia asioita. jotka koskivat poissaoloja. tupakanpolttoa ja oppituntien häiritsemistä.
Kouluneuvosto asetti työryhmän tutkimaan koulusosiaalista toimintaa.
kevätlukukaudelta 19275
Kouluneuvosto on kokoontunut 13 kertaa ja vanhempainneuvoston kanssa on pidetty kaksi kokousta.
Lukukauden alussa järjestettiin opiskelunsuunnittelukokoukset. joista laaditut pöytäkirjat kouluneu-
vosto sai haltuunsa. Täydennysvaalit järjestettiin helmikuun alussa puuttuvien opettajajäsenten va-
litsemiseksi. Luokkakokouksilta pyydettiin aloitteita seuraavaan talousarvioon ja ne toimitettiin joh- tokunnan tietoon. Kouluneuvosto sai kolme anomusta oppikirjojen vaihtamiseksi. Luokkien sihteereille ja puheenjolıtajille järjestettiin koulutustilaisuus kokoustekniikasta ja Iuokkakokousten tehtävistä sekä teiniliittoon liittyvistä asioista. Kouluneuvoston valitsema koulusosiaalista toimintaa tutkiva jakehittävä työryhmä kokoontui kolme kertaa. Koulun ja kodin sekä koulun sisäistä yhteistyötä kehit-
tävä työryhmä. joka valittiin kouluneuvoston ja vanhempainneuvoston yhteisessä kokouksessa. on pitänyt kokouksen ja laatinut suunnitelman seuraavaa syksyä varten. Myös järjestettiin naisten vuoden teemaviikko näyttelyineen. eiokuvaesityksineen ja esitelmineen. Kouluneuvosto hyväksyi myös sään-nöt Iuokkakokousten toimintaa varten.
TERVEYDEN H UOLTO
Terveydenhoitaja on ollut tavattavissa koululla kaikkina koulupäivinä. Poikkeavista vastaanottoajoista
on erikseen edeltäpäin ilmoitettu. Gppilaat ovat voineet kääntyä terveydenhoitajan puoleen tapatur- ma- ja sairaustapauksissa y.m. vaikeuksissa.4
Tarvittaessa terveydenhoitaja on tehnyt kotikäyntejä.
Koululääkärin vastaanotto on ollut tiistaisin “l--1 viikon välein sopimuksen mukaan. yhteensä on ollut
21 vastaanottoa. Lääkäri on tarkastanut IV ja Vll luokkien oppilaat. Ennen lääkärin tarkastusta tervey-denhoitaja on suorittanut näille oppilaille tutkimuksia. joihin kuuluvat His-määritykset. virtsakokeet.
kuulokokeet ja näkötutkimukset.
Kaikkien luokkien oppilailla on ollut mahdollisuus tarvittaessa päästä lääkärin tarkastukseen kou- lulla. Kiireellisissä sairaus- ja tapaturrnatapauksissa terveydenhoitaja on voinut lähettää oppilaita suoraan päivystävän lääkärin vastaanotolle terveyskeskukseen.
Väriaistikokeet on suoritettu Ill. V ja VI luokkien oppilaille. Pienoisröntgenkuvaukseen osallistuivat V ja VII luokkien oppilaat. Tuherkuliinikokeita on suoritettu pääasiassa V ja Vlll luokkien oppilaille.
Kaikkien luokkien oppilaille on tarpeen mukaan suoritettu Hin-tutkimuksia ja virtsakokeita sekä näkö- ja audiometrikuulokokeita.
Tehostusrokotuksia lapsihalvausta ja jäykkäkouristusta vastaan on annettu III. IV. V ja VIII luokkien op- pilaille. Vihurirokkorokotus on annettu v. 19?5 13 v. ja 14 v. täyttäville tytöille. jotka eivät ole vielä sairastaneet vihurirokkoa.
Pituuden ja painon tarkkailua on suoritettu. lll luokan oppilaille on laadittu pituus- ja painokäyrät.
Terveyskasvatusta on annettu ryhmissä sekä luokkaopetuksena. Aiheena on ollut "Elvytys. tekohengi- tyksen anto". "Tupakanpolton vaarallisuus". "Huumausaineet". Sukupuolivalistusta m.m. filmit "Ty- töstä naiseksi" ja "Pojasta mieheksi". "Anernia ja aneemisen ruokavalio". Ensiapua palo- ja paleltuma-
vammoissa.
Ammatinvalinnantunnilla on ollut aiheena "Sairaanhoitajan työ" ja "Terveys ja sen merkitys ammatin- valinnassa."
Henkilökohtaista terveyskorttia on jaettu Vlll luokan oppilaille sekä niille V luokan oppilaille. jotka eroavat koulusta.
Koulun opettajien ja muun henkilökunnan sairaustapauksissa terveydenhoitaja on voinut myöntää 3 päivän sairaslomia.
TARKÅSTUKSET
Vs. koulutoimentarkastaja Anssi Kuusela piti lukion yleistarkastuksen huhtikuun 14-15 päivinä.
5
Lukion vanhempainneuvosto 01. 01. 1974-
K v v t s 5 n e n, Y rj 5. mv. puheenjohtaja 04550 Numminen 915103 043 A u k i a, P e k k a, rehtori. sihteeri, 04500 Mäntsälä 915102 307
M e r i l äi n e n, R ai I i, rouva, 04550 Numminen 915103173 S e p p ä I ä, E s k o, mv. 04020 Kaukalampi 915105 533 T o r k k el i. H i I j a, emäntä. 04550 Numminen 915103101
Vi rta n e n, A i n o, rouva, varapuheenjohtaja, 04500 Mäntsälä 4 kp 915102 750 ajalla 01. 01. 73- 02. 12. 74
T e r v a h a r t l a I a, P. i t v a, rouva. 04500 Hirvíhaara
LUKICIN KOULUNEUVOSTEI
1.1.1974-31. 111974
Ll o ti I a, P e k k a, puheenjohtaja. 1 kp 04500 Mäntsälä 915102 450
H i r v e n oj a. L e e n a, Voitürmä A 2 04500 Mäntsälä 915102 057 J a n h u n e n, R a u n o, sihteeri, Arava1 013 04500 Mäntsälä 915102 900 Li n d r o o s, A u r a. 3 kp 04500 Mäntsälä 915102 510
Li n d h o I m, A n i t a, tiedotussihteeri, 04500 Mäntsälä 915102 593
V u o ri n e n, A i j a, 1 kp 04500 Mäntsälä 915102 325Lukion kouluneuvosto 1. 1. 1975-31. 12. 1975
S a a I o, M a r k k u, puheenjohtaja. 04530 Cihkoia 915109 010
] a n h u n e n, R a u n o, sihteeri, 3 kp 04500 Mäntsälä 915102 900
K n u u t t i l a, ] u k k a, 04500 Mäntsäiä 915101150
Li n d h o I m, A i I a, tiedotussihteeri, 04500 Mäntsälä 915102 593 Täydennysvaaleissa 4. 2. 1975 valitut:
L i n d r o o s, A u r a, 3 kp 04500 Mäntsälä 915102 510 V u o r i n e n. L e e n a, 'i kp 04500 Mäntsälä. 915102 325
0
KUNNALLISEN KESKIKDULLJN
flPETTåjåKUflTå LV.1974-75Johtaja
Venäläinen, Rau no, Iuonnont.kand. (1951) 04500 Mäntsälä 2 kp puh. 915102 730. Fysiikka 3be.4i:ıe,5aI:ı.
'iıfakinaiset lehtoria vastaavat:
L e h i k o i n e n A r j a, käsityünop. (1952) 00510 Helsinki 51, Koskelantie 20 C, puh. 901793 044. Tyttöjen käsityö 3 lk. Virkavapaa 01. 00. 1974_30. 07. 1975- Tunnit hoitaa käsopettaja Irmeli Huhti.
C a s t r 5 n, M ai r e, fiI.maist. (1952) 04500 Mäntsälä. puh. 915102109. Suomi 3 a l:ı d lk.
H a u s l: r a n d, E I i n a, liikunnanop. (1955) 04500 Mäntsälä 1 kp. puh. 915102 513. Tyttöjen liikunta 3alae,4ab,5ablk.
H ä k ki n e n, R ai I i. fiLmaist. (1970). 04500 MäntsäIä1 kp. puh. 915102 453. Englanti 3 I: e, 5 a e lk.
Ruotsi 3 e d lk, 4 h lk.
l k o n e n, A n j a. hun.kamd. (1955) 04530 ühkola, puh. 915109 075. Historia 3 a e. 4 a e lk. Suomi
3 eja4aelk. Lvt.4alk.
j a t i I a, U l I a. kotitalousopettaja (1952) 04500 Mäntsälä 4 kp, puh. 915102 251. Kotitalous 4 ja 5 lk.
Lvt. 4 b lk.
K al I i o I a, I I o n a, kotitalousopettaja (1950) 04500 Mäntsälä 5 kp. puh. 915105 300. Historia 3 d e.
Suomi 3 e. Kuv.taito 3 b e d. Biologia 3 e lk. Lvt. 3 e lk. Varajohtaja. Keittolanvalvoja. Kirjastonhoitaja.
K o h o n e n, E e v a, luonnont.kand. (1953) 04550 Numminen, puh. 915103 003. Matematiikka 3 e ja 5 alk. Biologia 4 a b lk. Fvsiikka 3 e d lk.
K v y h k y n e n, 5 oi I i, hum.kand. (1950) 01300 Tikkurila. Satomäki D 17. puh. 901037 790. Ruotsi 3 e, 5 e lk. Englanti 3 a e. 5 b e lk. Lvt. 3 e lk.
L e i n o n e n. L i i s a. teoI.maist. (1971) 04500 Mäntsälä 4 kp. puh. 915101 150. Uskonto 3, 4 ja 5 lk.
Lvt. 5 e lk.
L i n d roo s. R a i I i, musiikinopettaja (1953) 00270 Helsinki 27, Mannerheimintie 07 A 7. puh.
901410525. Musiikki 2 lk. Lvt. 3 d lk.
N e v a s, H e I e n a, fiI.kand. (1955) 04500 Mäntsälä 1 kp. Biologia ja maantiede 3 b d e, 4 e. 5 b e. Lvt.
3 I: lk. “vlirkavapaa 01. 00. -74-31. 07. 75. 5ijaisena Fk. Juhajurvelius.
a-kp ,a- .ı--ı< _ .. ._
Poimi; [IEEE/Häntä 323130294 j;k(_1949) 00150 ı-ıpı uhk. 15. Mpruhuphuhkp-uu 10 c 21. puh. 90/039 221.
Venäläinen. Päivi. hum.k d. 19670 ..
135 b_ Ruüm 3 a b, 43€, 5 alk. Lvãns a(|kı ) 4600 Mpheäı p 2 kp. puh. 915/02 730. Ehgıähpı 3 d. 4 9
Vuori. Anna-Leena. kuvaamt. .196? ..
vaamataitü 3 a e' 4 lk* 5 [kl Lvt. 5 b li' ifrlšídlekasåatüut400 Jarvenpaa. Ateljeerıvı. puh. 90/285 056. u
Vuorinen. Leena. liikunnano . 1961 0460 " ""
3 b d E, 4 b ci 5 b E' Terviüppí 5 a b Tu ntiopettajat
H i* ' i “- V E* I k k *'- '<9"99'9iSI<-9P- (1973) 04600 Mäheaıä 2 ı<p. puh. 91 s/02 920. Ppıkıph ıukuhııpa p a
ja 4 a b lk. '
Herlevi-Harja. Margit. fiLkand.. _ " - -'
81.31 Biolqgia ja maantiede 3 a ia 5 a “(- maat metsaLmaı st. (1962) 04600 Mantsala 4 kp. pu . f
H I F V Efl 0121. L e e n a. (ılfnaist. (1972) 04600 Mäntsälä 2 kp. puh. 82 067. Ammatinvalinta 5 lk.lfl fl h U H E H. R H U fl 0. fıkkand. (1971) 04600 Mäntsälä 1 kp. puh. 915/82 908. Saksa 5 b lk. Historia 5 a b lk. Vapaaehtoinen saksa 4 ja 5 lk.
K a rl a l al fl E H. Å U l í s. kansalaisk.op. (1972) 04600 Mäntsälä. Meijerinniitty A 8. puh. 915/82 437-
Matematiikka 3 c ja 4 c lk. Konekirjoítus 4 a b c. 5 a b c lk. Lvt. 4 c lk.
K 0 5 l< E fl h Ei fTI G. J? l' l< i. luonnont.kand. (1972) 04600 Mäntsälä 4 kp. Matematiikka 3 a b. 4 a b.
Fysiikka 3 a. 5 c. Lvt. 3 a lk.
Lai n e. Ps n t t i. katiteollisuusop. (1970) 04600 Mäntsälä 1 kp. puh. 915/82 858. Poikien vapaaeht.
käsityö 4 lk. 1. 10. alkaen 4 a b.
M a r t i k ai n e n. E e v a. kansalaiskop. (1973) 04600 Mäntsälä 1 kp. puh. 915/82 416. Suomi 4 b lk.
šaklo. M a t t i. kansalaisk.op. (1967) 04600 Mäntsälä 2 kp. puh. 915/82 753. Poikien vapaaeht. käsityö W al l i n. P a a v o. käsityönop. (1972) 04600 Mäntsälä, Koivikon koulu. Poikien käsityö 3 lk. 4 c 1. 10. alkaen.
10
LUKION OPETTAJAKUNTA LV.1974-75 Rehtori
A u k i a. P e k k a. fiLmaist. (1962). 04600 Mäntsälä kp. puh. 915/82 307. Uskonto 7 ja 8 lk. Psykologia 6. 7. ja 8 lk.
Vakinaiset vanh. Ieht. vastaavat:
H e r I e vi- H a r j a. M a r g i t. fil.kand.. maat.metsät.maist. (1962) 04600 Mäntsälä 4 kp. puh. 915/
82 277. Biologia 6. 7 ja 8 lk. Maantiede 7 lk. Lvt. 7 b lk.
H i r v e n oj a. L e e n a. fiLmaist. (1972) 04600 Mäntsälä 1 kp. puh. 915/82 067. Historia 6. 7. ja 8 lk.
Taloustieto 8 lk. Ammatinvalinta 8 lk. Lvt. 8 b lk.
K a n t e I e. M a rj a. fiLmaist. (1957) 04600 Mäntsälä. puh. 915/82 864. Pitkä saksa 7 a lk. Lyhyt saksa
6. 7 c ja 8 b lk.Le i n o. Paa vo. fiLmaist. (1974) 04600 Mäntsälä 2 kp. Sähköarava. puh. 915/82 835. Pitkä matem.
6 a c. 8 a b lk. Fysiikka 7 a ja 8 a b. Matematiikan erikoiskurssi 7 a c. 8 alk.
P a u k k u. Sylvia. fil.maist. (1958) 04600 Mäntsälä 4 kp. puh. 915/82 578. Pitkä englanti 6 b ja c. 7 a,
b ja 8 b lk. Pitkä saksa 8 lk. Lyhyt saksa 7 a b. Lvt. 8 a lk. Lvt. 7 a lk.
P o h j o I a. P a u I i. fil.kand. (1961) 04600 Mäntsälä 3 kp. puh. 915/82 449. Ruotsi 6 a b. 7 ja 8 lk. Lvt.
7 alk. Kielistuclion esimies.
V a r j a. M a rj a t t a. fiLmaist. (1952) 04600 Mäntsälä 3 kp. puh. 915/82 585. Suomi 6 b. 7 a b ja 8 b.
c lk. Lvt. 6 b lk.
Vakinainen nuorJeht. vastaava:
Li n cl r o o s. A u r a. hum.kand. (1964) 04600 Mäntsälä 3 kp. 915/82 518. Pitkä englanti 6 a b. 7 c ja
8 alk. Ranska 6. 7 ja 8 lk. Latina 8 c lk. Lvt. 6 alk.Tuntiopettajat muocloll. pätevät:
C a s t r é n. M ai r e. fiLmaIst. (1962) 04600 Mäntsälä. puh. 915/82109. Suomi 6 a. c. 7 c ja 8 a. Lvt.
7 c lk.
H a u s b r a n d. Elina. liikunnanopettaja (1956) 04600 Mäntsälä 1 kp. puh. 915/82 513. Liikunta 6 b c.
7bja8bclk.
11
jä n h u n e n, Rä u n ci, fiLmäist. (1971) 04600 Mäntsälä 1 kp. puh. 915/82 908. Rucitsi 6 c lk. Lyhyt säksä B c. Liit. B c.
ãeåılipin e n. Ee vä, Iunnncinckäncl. (1963) 04660 Numminen, puh. 915/83 003. Kemiä 6 ä b. 7 ä b.
ä .
K y y h k y n e n, S tiili. hum.känd. (1968) 01300 Tikkurilä, Sätcimäki Ei 17, puh. 90/837 798. Lyhyt
englänti 7 ä jä B ä lk.
L ei ni: ii s ii. Li is s. tiistai-siit. (1101) 04000 Msatası s -s ka. aan. 015101100. uaıtaata 0 ık.
M ä ki n e n. Te u v Ei. fil-känd. (1974) 04600 Mäntsälä 3 kp, puh. 915/82 988. Pitkä matäm. 6 ä c. Ly- hyt mätem. B c. Lift. 6 c lk.
Ri kä bErg. REiiiiIi. liikunnännpettsa 1949 00150 H I * k' 15 M ' * h k 10 C 21. li-
90/639 221. Pciikien Iiikuntä 6 ä c, 7 I:i c, Blä Il: c lkll E Sm l l Erlmle en MU Fu:E (ikä l ä i 0 E 0. R El LI 0 E. lucinnciniäkäncl. (1961) 04600 Mäntsälä 4 kp. puh. 915/82 730. Fysiikka
c .
V U 0 l' i. Å 0 0 H ' l- E E 0 H. lfl-WHElTIii-iiíniíip. (1967) Ateljeerivi, 00440 järvenpää, puh. 90/2135 056. KLI- iiäämätäite 6, 7 jä B lk. Kusctäiizlen erikciiskurssi 6-8 lk.
V u ci ri n ä n. L e e n ä. liikunnäncipettäjä (1961) 04600 Mäntsälä 1 kp. puh. 915/82 263. Liikuntä
6 ä. 7 l:i c. 8 ä lk. Tärsneppi 7 lk.
Muut tuntitiipettäjät:
_l<
i; s
j_ä ä .
S ä t ä l ci ii* ä, R. i t v ä, hum.känd. (1966) Runeberginkatu 6 A 22, 00100 Helsinki 10, puh. 90/448161.
Venäjä6äbjä7äbIILBäbIk.
T u ci m i n e n. R i t v ä. yn. (01. 09. 1974), 04840 l-läutjärvi, puh. 915/85154. Musiikki, erikciiskurssi 6 jä 7 lk. Mus. 'irälinnäisäine B ä c lk. Täidetilejen hciitci.
HeNKıLüıtuNTA Kuulun lääkäri:
R. e i j ci Ti I v i s, (1973) västäänipttiti käksi kertää kuukäuclessä. 04600 Mäntsälä 915/82 085.
12
Hammaslääkärit:
V ä s ä Si I v e n t ci i n e n. hämmäsläälclis. 04600 Mäntsälä 915/82 447 T u u lä A h ci, hämmäsIääk.Iis. 04600 Mäntsälä 915/82 447
Terveydenhuciltäjäi:
R e e t t ä - Li i s ä A h ci n e n, teriizhnit. västääncittti jcikä päivä klci 8.30-16.00. 04600 Mäntsälä
915/82 840. kcitiin 915/82 953.
Känslistit:
S i r k k ä P ä i v ä ri n t ä (1962) känsliä ävciinnä jcikä päivä kellci 08.30-15.30, 04600 Mäntsälä 4 kp.
915/82 235 kcitiin 915/82. 461. Sijäisenä 1. B.-11. 08. 74 älkäen Kristiinä Lämpcilä, 04600 Mäntsälä 4 kp.
puh. kcitiin 915/82 209.
Merjä-›Te rttu Kuitti nen. 01. 09. 1974-30. 03. 1975
Kirjanpitäjä: _
K ai j ä T u ci m i s t ci (1954) 04600 Mäntsälä 4 kp, 915/82 771/17.
Tälcinmies:
I I m ä ri M ä ki n e n (1962) 04600 Mäntsälä 4 kp 915/82 235 - Vähtimestäri:
E ı ı i M a i. i i. a a (1002) 04000 Msaias ıs 4 k.. 015101 235
jäkelukeittcilänhciitäjä:
Eijä-Liisä Ollilä (1959) 04600 Mäntsälä Keittnlä-äpuläiset:
E I ci r ä n t ä, V ä I m ä (1973) 04600 Mäntsälä Pii r cii n e n, T ä rj ä (1972) 04600 Mäntsälä
Siivcicijät:
F I i n k, T ci i n i (1972) 04600 Mäntsälä
H e i n ci, M i rj ä (1967) 04600 Mäntsälä 5 kp
N i k u I ä, U I I ä (1959) Mäntsälä 5 kpV i r t ä n e n, M ä i j ä (1963) 04600 Mäntsälä 5 kp 915/82 562
13
Työaika
Küulufi 'iäüiifkä U" UllUC klü 3-35-1525. Oppitunnin pituus 45 min. Ruokailutauot: ryhmä A 10.15- 10145. _I'y_hma _B 11.15-11.45, ryhmä C 12.15-12.45. Aterian hinta lukiolaisilta 1,20 mk, johon sisältyy
voı. leipa. maito. Ruoan valmistaja LSO Kerava. Keskikoulussa jaettiin välipala jokaisen neljän tunnin jakson keskellä.Syyslukukausi alkoi 19. 08. 19174 ja päättyi 2D. 12. 1524 Kevätlukukausi alkoi 52. 01. 1935 ja päättyi 31. 05. 1935
Tyapaıvıs iso-
Lukion
lukukausjniaksun suuruus: 1 lapsi 90,-, 2 lasta 63,-, 3 lasta 45,-, 4 lasta 3E,-.
Pflfllflfl luku kausı maksun suu ru us: 1 lapsi 45,-, 2 lasta 31 ,50, 3 lasta 22,50, 4 lasta “lB,-.
14
KUNHil-'IiLLISEH KEEKIKDULUH LUKUEUUHHITELHAT Lukuvuosi 'IEITE-TE
Tunnit 'lü päivän tunteina
Cf-'ppiaino Vll lV V
Pakolliset:
Uskonto . . . _ _ . . . _ . _ _ . . . . 2 2 3 äidinkieli . . . . _ . . _ _ . . . _ . _ . . _ . . _ . . _ . _ _ . _ _ s i* 'i' I vieras kieli, Englanti . _ _ . . _ . _ _ . _ . . . _ . _. 4 5 5 ll vieras kieli, Ruotsi . . . . _ . . _ . . _ . . . . _ _ . _ _ E 5 5 Historia. yhteiskuntaoppi _ _ . _ . . _ . . _ . _ _ . _ _ 4 5 i' Kansalaistaito _ . . . _ . _ _ . . _ _ . . . _ . 2 - - Matematiikka . . . _ _ . . _ . . . _ E Ei i' Fysiikka, kemia . . . _ _ . . _ _ . . . .. 4 4 4 Luonnonhistoria, maantieto . . . . _ . . _ . _ _ . _ _ 4 5 E Liikunta . . . _ . . . _ . _ . . . . _ . . _ . _ _ . _ _ . _ _ 4 5 i' Musiikki _ _ _ . . . _ _ _ . . . . _ _ . _ _ _ _ _ . _ _ _ _ _ 2 - _ Kuvaamataito . . . _ . . _ . . . _ . . . . _ _ . _. 2 - - Käsityö . . . _ . . . _ . . . _ _ . . . . _ _ E - - Kotitalous . . _ . . _ . . _ . . . _ . . _ . . _ . . _ . . _ . _ _ E E - Clppilaanohjaus tai Lvt . . . _ . _ _ . _ . . _ _ . _. 2 1 - Ei] 52 53 Valinnaiset:
Musiikki _ _ _ _ _ . . . . _ _ _ _ _ . . . _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ - 3 3 Kuvaamataito _ . . _ _ . . _ _ . . . _ . . _ . . _ . _ _.
55 5E Vapaaehtoiset:
Kotitalous . . . _ . . _ . . . _ . . _ . _ _ . . _ . _ _ _ - _ 4 Tekniset työt _ _ _ . . _ . . _ . . . _ _ . . _ . . .. - 4 3 Tekstiilityö . . _ . . . . _ _ . . . _ . . _ . _ _ . . _ . . _.
Saksa _ _ . . _ _ _ . _ _ . . . _ . . . _ . . _ . . . . - 4 3 Konekirjoitus ja asioiminen _ . . . _ . . . _ . _ . .. - 4 3 Sallittu tuntirnäärä _ . . . _ _ . _ _ . . . _ . . _ _. E4 E4 VII luokalla peruskoulun lukusuunnitelma
lV luokalla valtion keskikoulujen lukusuunnitelrna, poikkeuksena ruotsi ja matematiikka.
V luokalla vuonna 1932 keväällä hyväksytty iukusuun- nitelrna poikkeuksena fysiikka ja kemia sekä luonnon- historia ja maantieto.
IV ja V luokalla 1j2 luokanvalvojantuntia viikossa ja V luokalla 1j'2 ammatinvalinnan olıjaustuntia viikossa.
Lukuvuosi 1974-35 Tunnit 1ü päivän tunteina
üppiaine [ll lV V
_ F' 'i
Pakolliset:
lhlskonto . _ _ . _ _ . . _ _ . _ _ _ . _ _ . . _ . . . . _ . 3 3 4 Aitlinkieli _ _ _ . _ _ _ _ _ . _ _ _ . _ _ _ _ _ _ . . . . E i' 2' l vieras kieli, Englanti _ . _ . . . _ . . . .. 5 5 5 Huotsinkieli . _ _ _ . _ _ . _ _ _ . _ _ . . . _ . 5 5 5 Historia _ _ . _ _ . . _ _ . _ _ . . _ _ . . . _ _ . 5 5 i' Matematiikka _ . _ _ . _ _ . . _ _ . _ _ _ . . _ . . .. 'i' 'i' Tl' Kemia, Fysiikka . _ _ . . _ _ . _ _ _ . _ . . . .. 4 5 3 Biologia . . . _ _ . . _ _ . . _ _ _ . _ _ 5 5 E Liikunta, terveysoppi . . _ . _ _ _ . _ _ _ . _ _ E 5 i' 5 Musiikki . _ _ . _ _ . . _ _ . _ _ . . . _ _ . _ _ _ 2 - _ Kuvaamataito . . . _ . . _ . _ . _ _ . . _ _ 3 - 2 Käsityö . _ . . . _ _ _ _ _ _ _ _ _ . _ _ _ _ 3 - _ Kotitalous _ _ . . _ _ . _ _ . . . _ - - 3
54 4? 5E 5?
Valinnaiset:
Musiikki . _ _ . . . _ _ . . _ _ . _ _ _ . _ _ _ - 4 Kuvaamataito . . . _ . . _ _ . . _ _ . _ _ _ . _ _
Vapaaehtoiset: 51
Kotitalous . . _ _ _ . . _ _ . . _ . . _ . . . . - 5 - Tekniset työt . . . _ . _ _ _ _ _ _ _ . _ _ . . _ _ - 4 3 Tekstiilityö . . . . _ _ . . _ . _ _ _ . _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
Saksa, ll vieraskieli . . . _ . _ _ . . _ _ . . _ _ . _ _ - 4 3 Konekirjoitus ja asioiminen . . _ _ . _ _ _ _ _ - 4 3 Sallittu tuntimäärä _ _ . . _ . . _ _ . _ _ . . . _ .. E4 E4 lll luokalla valtion lukusuunnitelma, poikkeuksena ma‹
tematiikka_
lV luokalla kesällä 1532 hyväksytty keskikoulun lukusuun- niteln1a_
V luokalla vuonna 15 hyväksytty Yhteiskoulun lukusuun- nitelma.
Kaikilla luokilla 'l luokanvalvojan tunti viikossa ja vii- öennellä luokalla 1 ammatinvalinnan tunti viikossa.
LUHICIIH LUHUSUUHHITELHÄ. LUKIDN B. LUCIKAH LUHUSUUH-
Liiıf1B?-4_Tñ
suonıTETuT oPPiMÄÄaÄT
HITELHiBi. Lv_1v?4-?5
Pakolliset aineet luokat Ei T B yht. Pakolliset aineet luokka B USl-(üflffl
klskonto _ . . . _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ . . . _ . _ . _. 3 4 3 1D Uskonto _ _ _ _ . . _ _ . . _ _ . . _ _ _ _ _ . . . _ _ _ _ _ _ _ . _ _ _. 3 _ _
iaiiiinkieli _ _ _ _ _ . . _ . _ _ _ _ _ . _ . _ _ _ _ _ _ _ _. a 5 a 1? Äidinkieli _ . _ _ _ _ . _ . . _ _ _ _ _ _ _ _ _ . _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ . _ _. a 3 ik. Vesa Nikunen: Kirkko elaa_ Ryhmatoita ia keskustelutunteja.
EffäjlflffäiifhifliäliuflfäflPiiiifitflleflfitiflfe 'å 5 5 15 Hjfifiefjfiifl FhLk-ePPi - + + - - - ~ -i 4 4 lk. Anna-Maija Raittila: Suomen kirkkohistoria luettu kappaleeseen sisä- ja ulkoläiietys.
Rfafåfi jjiéii"jjjjjjjjjjjfjjjjjjjjjj 5 g š :g åijfıffiijf
kikkkkmmik jukka, i kikrki kik|i_ kekkikguiukkk iukmi kigii j _ _ j _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ i_- Raamatun tutkistelua. Ryhmatoıta. Keskustelua oppilaiden alustusten pohjalta.
englanti tai saksa _ _ _ _ _ _
l-“liffliiš Hlkääfllf “Hai klell- l-"i<i1"fi'-__
saksa tai englanti _ _ _ _ _ . . _ _ _ . _ . _ _ _ _ _ 'i' Ei 'i' 2D Matematiikka, pitka kurssi _ . . _ _ . . . . _ _ _ _ . . . _ _ B
l-"liufiffl
låuvaarnataıto tai musiikki _ _ . _ . _ _ _ _ _ 3 3 2 B _ _.
Pakolliset yhteensa _ . _ _ . _ . _ _ . . . _ _ _ _ . _ _ _ . . _. 44 41 Pakolliset yhteensä 1u-päiväisiä tunteja 41 43 43 Valinnaiset aineet
låeskenään vaihtoehtoiset aineet tai aineryhn-iät Psykologia _ _ . _ _ . . _ _ . . . _ _ _ _ . _ _ . _ . _ _ . _ _ _ _ . _ _ 3
lPkP Biologian jatkokurssi _ _ _ . _ _ . . . _ _ _ _ _ _ _ _ . . _ . _ _ _ 3 _
Matematiikan pitkä kurssi . _ _ _ _ _ _ _ _ _ 'B B B 15 Maantiede . _ _ _ . . _ . _ _ _ _ _ _ _ _ _ . _ _ _ _ _ . _ . _ . . _ _ _ - PSYRDIDEIE
taimatematiikan iyiiytkuraaija _ _ _ _ _ . _. 5 5 5 15 Taloustieto . . _ . . _ _ . . _ _ . . _ _ . . _ _ _ . . _ _ _ _ _ . . . _ _Fiiaiikka . _ . _ _ . . _ . . . _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ 15 Ei lk. l-iagfors-Lehtovaarm Lukion psykologia luvut l-ew._ _ jíiaykojjogıa ja iıjosigicfıa _ i _ _ i . _ . _ _ _ _ _ _ 4 3 3 “lu líernia _ . _ _ . _ _ . . _ _ . _ _ _ . _ _ _ . _ _ _ _ . _ _ _ _ _ _ _ _ . _. 2 T lk. Hagfüra-Leliiiüvailrai Lulfilüri p5yl<ülügia luvut l-V.
jo o ıstorıan isa urssi tai maantieto V
flLaiiiii. iiiii. i.. _ ... _. _ i i i iiiiifiiåiifiiiiiiii iiii iiiiiiiiiiiii"
ifl e _ _ _ _ _ _
Eiiaiikkaja. . _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ . _ . _ . _ _ _ _ _ _ 5 5 5 15
tai enintaan j. _ _ _ __. . _ _ _ . . _ _ . _ _ . _ _ _ . . _ . . . . _ _ _ _ _ _ 54 ._ _ _ _ _
iiiiiji. iiiiiiiii iii ...i iiiiiii... iiiiii i i i ii "giaggiiggıjiiiiainigiiiifggkumi 2 A"*'"'““i'
' '
Pa 'zffllfftmla H' 'tun tmsat Fllteema
'hiikuaamaiaiaan tai mkaiiiiiii aaikkiiiii-aai _ _ _ _ _ _ __ 3 3 A, B. Ei lk. Engberg-Vartıo: Aıtlınkieii 7 A ja F B Kotını on Manhattan (B), Salapoliisiromaaneja (D).
jiju-iiaıvgjiaia tunteja _ _ _ _ . _ _ . . . . _ _ . _. 5ii au au rav.tal__teka. tai tekniikka _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ . _ _ _ _ _ _. 3 otteita teoksesta Me kolme ja jengi, referaatteja kioskikirjallisuutlesta (A). Kokous- ja kaaknaaaliihiir-
_üijjiširíjifijfjiafi jijfejiai jekmij. _- _ iiaiianiiiiiiikiiiiiiiiiiii iainiiin ______________ __ aii iaitiikiiii, eiiiaiaia kiijailiiia harjeitiikaia.
i 'UU tä'
tekniikka j _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ 4 3 3 in 3 C. E lk. Aitlırikieli ? A ja 7 B. Erilaisia kirjoıtustehtavia. Ryhmatoita. Llnı antaa aakalaat.
tai 4 A ja 4 C lk. Ai-:linkieli B A ja B B. Erilaisia kirjoitustehtäviä_ Ryhn-iätüinä romaanien arvosteluja. Plo-
lükjp rnjjiaiikin tai kuiiaainataitlen nisteita apuna käyttäen lause- ja oikein kirjoitusoppi_ Viktoria, Omenapuu ja Uni antaa askeleet.
eri ois urssi _ _ . _ _ _ . _ _ _ _ _ _ . . . . _ . _ _. 4 3 3 'lu - _
tai Pgjrküjügiajajíjüsüjia _ _ _ _ _ _ _ j _ _ H 4 3 3 w 4 B lk. Engberg-Vartıo. Aıdinkıelı B ik ja B B. Erılaısıa kırjoıtustelitavia. Piıneıta. referaatteja, runoja
korkein mahdollinen tuntimäärä 1u-
paiväisiä. tunteja _ _ _ _ _ _ _ . . _ _ . . _ _ _ _ . _. Ei? 63 133
1?
ja ryiırnätoinä seinälehtiä. Wernstrom: Kapina. Steinbeck: Ystävyyden talo. Tutustuttu Leinon. Hilfl'
vikon, Saarikosken ja Haanpään tuotantoon.
5 A, B, C lk. Engberg-Vartim Äidinkieli 9 A ja 9 B. Lause- ja oikeinkirjoitusoppia. Kielentuntemuksen peruskurssi (nauhoitteet, tehtävävihot). Kirjoitustehtäviä (aineita, sanelukirjoituksia, referaatteje.
kirjallisuustehtäviäj. Asioimiskirjoituksen oppijaksossa apuna puhekasvatussarjan nauhat. Laadittu
PPYtäklrlPla la ilflkefnuksia. Kokoustekniikkaa. 5 A, B Vanhus ja meri, Shakkitarina, Kalevala, nuori-
sokirjoja. 5 C. Tutustuttu Hemingvvayn tuotantoon. Hiroshiman kukat, Kalevala, nuorisokirlüla- Kaikilla luokilla kirjallisuusnauhoja ja puheenaihenauhoja ajankohtaisista kulttuuritapahtumista.
6 Pı, C lk. Sadeniemí: Kirjoita oikein ss. 1-60. Sarjasta Nuori ihminen oppilaat esitelleet valitsemiaan teoksia, Maailman kirjallisuuden mestarinovelleja aloitettu (C), Teemana jännitys 9 (A), otteita teok- 595133 Nülfelll la tulkinta (Elf W- ja radio-ohjelmia, ainemonisteita, erilaisia kirjallisia harjoituksia, vuo- den 1973 yo-aineet ss. 114_22U.
f: B lk. Satleniemi: Kirjoita oikein. Yhdessä käsitelty romaanit Seitsemän veljestä, Pakolaiset, Piritta Karjalan tytär, Lumen maa ja Kaikkien rakkaitteni puolesta. Oppilaat esitelleet ryhmä'
líöliiä fümfiiiiilll HlmmUfl FHkkHI-lflilet. Korttipelisatu, Lintu pulpetissa, Viimeinen kesä, Lovi Stoori, Aate- lífiknfi. Hireaimafl kukat. Love Story ja Tabut. Joukkotiedotusta. Kokoustekniikkaa. Kirjoitusharjoi-
tuksia.7' A. Mattila-Mäenpää-Ruoppila: Sananiekka sivut 96-146. Yhteisesti tutustuttu teoksiin Punainen viiva, Rauhan piippu ja Salka Valka. Oppilaat käsitelleet ryhmätoinä romaanit: Hamsteri. Hiiriä ja lh- misiä, Hurskas kurjuus, Kirjava satama, Kohtaaminen, Kuin vaahteranlehtiä iholla, Kuolleet sielut.
Nainen ryhmäkuvassa, _Pakolaiset, Poikia ja rakastajia, Simpauttaja. Sotilaspoika ja Surmansyoksy. Jouk-
kotiedotusta. Kirjallisuuden kehityksen katsaus. Keskustelua. Kokouksia. Kirjoitusharjoituksia.
i' B lk. Kielioppia kuten edellä. Yhteisesti tutustuttu teoksiin Kulkijan pilvilinnat ja Suomalaisia mes- tarinovelleja. Cippilaat esitelleet ryhmätoinä romaanit: Kreivin aikaan, Lehmusten kaupunki, Pohjolan Aurinkokuningas, Tanssi yli hautojen, Viipurin kaunotar, Dorian Grayn muotokuva, Fahrenheit 451.
Hyvien ihmisten juhla, Ystävyyden talo ja Cimenapuu.
i' C lk. Mattila-Mäenpää-Ruoppila: Sananiekka ss.112-132, Yo-aineita1975, historiallisia romaaneja.
Ripatti-Morsäri-Tarkka: ss. 1-610, ainemonisteita, erilaisia kirjallisia harjoituksia.
Ei A lk. Sananiekka kerrattu pääkohdittain, Yo-aineet 1975, Runon polkuja, Ripatti_l*”lorsäri-Tarkka:
Kirjan maailma valikoiden, erilaisia kirjallisia harjoituksia.
18
8 B ja C lk. Luettu loppuun Sananiekka. Kerrattu kieliopin asioita Kirjoita oikein- kirjasesta ja tehty sen harjoituksia. Runoja. B B Jarkko Laineen Nauta lentää. 3 C lfiPflflilälfilfi FUHGIH- Mülfifflmflll lL-'Uket lukeneet näytelmäkatkelmia. Joukkotiedotusta. Keskusteluja. Kokouksia. Kirjoitusharjoituksia.
Historia, yhteiskuntaoppi ja taloustieto
3 lk. Kai R. Lehtonen: Vuosisadat vierivät 1. loppuun. Vuosisadat vierivät 2. kappaleeseen Uudet aat- teet ja vanhat vallanpitäjät.
4 lk. Em. kirja loppuun. V. Huttunen: Vuosisadat vierivät 3. kappaleeseen Sääty-yhteiskunta syntyy.
5 lk. Vuosisadat vierivät 3. loppuun. Huttunen-Lehtonem Yhteiskuntaoppi. Viidennet osallistuneet
valtakunnalliseen taloustietokilpailuun.E. lk. Vierros-Kirkinen-l-läkli: Maailma ennen ja nyt I luettu kirja loppuun ja kerrattu.
7 lk. Vierros-Paasivirta-Riikonen: Maailma ennen ja nyt ll luettu ja kerrattu. Veiıvilä-Castren:
Suomen historia alusta Ruotsin suurvalta-aikaan saakka. Historian erikoiskurssilla luettu Pajunen-v
Valpas: Yhteiskuntaoppi ja taloustieto ja pidetty esitelmiä kurssin keskeisimmistä kohdista.8 lk. Vehvilä-Castren: Suomen historia luettu ja kerrattu, samoin Pajunen-Valpas: Yhteiskunta- oppi ja taloustieto.
Maantiede
3 lk. Tapana-Saviranta: Värikäs maailma. Aasia, myös Neuvostoliitto.
4 lk. Sama kirja. Pohjois-Amerikka ja osa Eurooppaa. Molemmilla luokilla monisteita ja karttapohjia, joiden avulla oppilaskeskeistä työskentelyä.
5 lk. Pohjoismaat ja Suomi. Lähdekirjoina Ekholm. Niemelä, Vasari, Virtanen: Pohjoismaat, Kalliolan
Kotimaa ja Tilastotietoa sarja.
7 lk. Laulajainerı_Tahvonen: Maantietoa lukiolaisille. Osa luennoiden, osa oppilaiden esitelminä, osa
jäserınellen eri kysymyksiä.Biologia
3 lk. Mattila-Nyberg-Vestelin: Keskikoulun biologia 4. jaetuilla tunneilla ryhmä- ja yksilotoitä.
4 lk. Sama kirja 5. Ryhmätöitä.
19
5 lk. Soveri-Ulvinen-líalliola: Kasvioppi loppuun. Lehtonen-Nuorteva-Seiskari: Eläinoppi 2
loppuun. Laborointia mahdollisuuksien mukaan. Tvizimonisteita. ohjelmoituja tehtäviä.
6 lk. Mattila-Sorsa: Lukion biologia alusta perinnüllisvvsoppiin
2 lk. Sama kirja perinnüllisvvsopista loppuun.
0 lk. Sama kirja kerrattu.
Ruotsi
3 A. B. C. O. E lk. Kaukoranta-Nikkinen: Lär dig svenska1 a kpl 33-53. Vastaavat harjoitukset kirja-EEE sekä valikoiden harjoituksia harjoituskirjasta Nikkinen: Ovningsbok. Monimuotoisia kokeita. Kieli- radio-ohjelmia ja drilliharjoituksia kielistudiossa.
4 A. B. C ik. Em. kirja kpl 24-03. Kaukoranta-Nikkinen: Lär dig svenska 2 a 4 A ja C kpl 1-12 4 B kpl 1-16. Kieliradio-ohjelmia. drilliharjoituksia kielistudiossa. monimuotoisia kokeita.
5 A. B. C lk. Em. kirja 5 A ja C kpl 9-29 5 B kpl 13-36. Vastaavat harjoitukset. Kirjoitelmia. Monimuo-
toisia kokeita Kielistudiossa kuten edellä.5 lk. KflI-Ikürafl ta-Nikkinen: Lär dig svenska 2 kpl:sta 40 loppuun. Sarantola-Honkanen vm: Världfifl
oeh vi kpl 1-9. Kaukoranta: Handhok i svensk grammatik §§ 1-32. Rouvali: Ruotsin kielen harjoi- tuksia 1-11. Sanomaiehtiartikkeleja. Kieliradio-ohjelmia. kielistudio-. vmmärtämis- vm. harjoituksia.kuvanauhoja. Monimuotoisia kirjoituksia.
2 lk. Em. lukukirja kpl 22-24. 30-32. 30-42. 44-42. 50-54. 60-62. Em. kielioppi §§ 43-00. Rou- vali 21-40. Luettu kaksi oheislukemistoa oppilasta kohti. Sanomalehtiartikkeleja. Kieliradio-ohjelmia, kieiistudio-. vmmärtämis- vm. harjoituksia. kuvanauhoja. Monirnuotoisia harjoituksia.
0 lk. Em. lukukirja kpl 42-45. Erillisiä tekstejä. Em. kielioppi
ohjelmia. vmmärtämis- vm. harjoituksia. Monimuotoisia kirjoituksia. Oheislukemista.
Englanti
3 A. C lk. Salo-Laakso-Kaitala: One. Two. Three English for Children 2 b 1-30. Workbook vas-
taavat harjoitukset.
3 B. D. E lk. Yllämainittu kirja kpl 4-22. Workbook 2 b vastaavat harjoitukset.
20
4 A. B. C lk. Salo-Laakso-Kaitala: One. Two. Three. English for Children 3 a: vihkot 1. 2. 3. vihkogta 3 luokat B. 4 C kpl 21-26. luokka 4 A kpl 21-24. Vastaavat harjoitustehtävät.
5 A. 0. C lk. Antonen-Miettinen: Let's Speak English 2 kpl 32-60. Harjoituskirjasta Mattila-An-
tonen-Mvllvkorpi: Let`s Speak English 2. Grammar and Eater-:isesb vastaavia harjoituksia.
Kaikilla luokilla kirjoitelmia. monimuotoisia kirjoituksia. kielistudiossa drilliharjoituksia. oppikirjan
äänitteitä ja kieliradio-ohjelmia.(pitkä kurssi)
6 A lk. Antonen-Miettinen: Let's Speak English 2. valikoiden loppuun. Antonen-Laine. Let*s Read English kpl 19. 21. 22. Slettengren-Widen: A. Modern English Grammar 1-04. Laine Mattila: Now
lt's Your Turn. vastaavat harjoitukset. Oheislukemistoja. joista referaatteja. Mav-Wilson: As I Was Saving. LJnits 1 10.6 B ja C lk. Let's Speak English 2. valikoiden loppuun. Let's Read English kpl 2. 3. 5. 10 ja 12. A Modern English Grammar 1-40. Now lt's Your Turn. vastaavat harjoitukset. Oheislukemistoja. joista refe-
raatteja. As I Was Saving. units 1-6.
2 A ja 0 lk. Let's English kpl 19. 20. 22. 24. 31. 33. 34. 41. 45. 52. 63. 03 ja 91. A Modern English Grammar
50-139. Now lt's Your Turn. vastaavat harjoitukset. Wehster. In Other Words A1-B3. Miettinen- Uotinen. Englannin kielen keskeinen sanasto 'l-'l3. Oheislukemistoja. joista referaatteja. Rvhmätviätä.
2 C lk. Let`s Read English kpl 12. 21. 26. 22. 32. 40. 43. 44. 45. 51. 52. 55. 52. 61. 62. 63. 64. 69. 24. A Modern English Grammar 20-125. Now lt's Your Turn. vastaavat harjoitukset. ln Other Words A1-
C3. Oheislukemistoja. joista referaatteja. Rvhmätiñitä.0 A ja C lk. Let's Read English kpl 64. 65. 24. 26. 20. 29. 01. 02. 04. 06. 00. 90. 90. 101. A Modern English
Grammar 153-253. Now lt's Your Turn. vastaavat harjoitukset.
0 B lk. Let's Read English kpl 50. 51. 61. 62. 20. 25. 02-04. 90-93. A Modern English Grammar 140-
256. Moe lt's Your Turn. vastaavat harjoitukset. in Other Words B5-C9. Englannin kielen keskeinen sanasto 11-22.
Kaikilla luokilla edellisten lisäksi studio-ohjelmia. kieliradio-ohjelmia. kuullun ja tekstin vmmärtämis-
kokeita. aineita sekä kielioppikokeita. '
21
(lyhyt kurssi)
7 A lk. Sholberg: Friends across the Sea kpl 18-16. Vastaavat kielioppikohdat ja harjoitukset. May- Wilson: As I Was Saving. kuunteluharjoituksia kpl 1-7.
8 A ik. Sohlberg: Friends Across The Sea kpl 18-30. 3? sekä kappaleet The Stuffed Trout, I Spy. Dusk.
David Copperfield. Vastaavat kielioppikohdat ja harjoitukset. May-Wilson: As l Was Saving. kuunte- Iuharjoituksia kpl 1-1.
Edellisten lisäksi kaikilla luokilla studio-ohjelmia ja kieliradio-ohjelmia. kuullun ja tekstin ymmärtä- miskokeita sekä aineita.
Ranskan kieli
6 lk. Sohlberg: Bonjour Mondieur Dupont 1-13. Sohlberg: Bonjour Monsieur Dupont. Grammaire et Eı-tercices 1-13. Kielistudiossa oppikirjan äänitteitä ja rakenneharjoituksia.
7 lk. Em. oppikirjat 15-16. Kielistudiossa oppikirjan äänitteitä. rakenne- ja kuunteluohjelmia.
8 lk. Em. oppikirjat 13 loppuun. En francais 1-1 televisiokurssi.
Saksan kieli
(pitkä kurssi)
5 lk. Auramo-Pesonen-Kaski-Mäkinen: Wir lernen vveiter kpl 1-9. 11-16, 18.
7 lk. Fromm-Nurmela-Fromrn: Deutsche Vergangenheit und Gegenwart sivut 15-16, 18-20.
98-104, 114-111 ja 111-119. Kaski-Louhivaara: Neue deutsche Ubungstexte 14-33. Lindgren- Louhivaara-Weber: Nykysaksan rakenteen pääkohdat 10-37, 90-97 ja 118-115. Miettinen-Nys- tröm: Saksan kielen keskeistä sanavarastoa. Kuunteluharjoituksia. Oheislukemistoja. Erilaisia kirjoi- tuksia.
8 lk. Em. From m-Nurmela-Fromrn sivut 35-41, 68-11. 85-90. 98-104, 115-116. 158-160. 191- 198 ja 131-133. Jakobsson: Lyhyt saksan kielioppi §§ 114-111. Em. Kaski-Louhivaara 10-31. Em.
Miettinen-Nyström. Erilaisia kirjoituksia. Kieliradio-ohjelmia.
(lyhyt kurssi)
6 lk. Kaski-Mäkinen: Deutsch für die Oberstufe kpl 1-13. Kaski: Deutsche Reihenübungen l. Eri- laisia kirjoituksia
22
7 lk. Em. kirja kpl 14-50. Reíhenübungen I-ll. Kirjoituksia. Kieliradio-ohjelmia.
8 lk. Em. kirja kpl 49-61 ja 68. Nikkilä-Assmann: Modernes Deutsch kpl 11-31. 33-34. 36-31,
40. 43 ja 49. Reihenübungen ll. Kuunteluharjoituksia. Erilaisia kirjoituksia.Kielistucliossa eri luokilla drilliharjoituksia. oppikirjojen äänitteitä ja kieliradio-ohjelmia.
Vapaaehtoinen saksa
4 A, B C lk. Freihoff-Aura-I-läggbIom-Korkee: Viel Vergnügen 1 sekä Viel Vergnügen 1 kpl 17-11.
Kielistudioharjoituksia.
5 A. B. C lk. Freihoff-Aura-Häggblom-Korkee: Viel Vergnügen 114. kpl 11-19 sekä Viel Vergnüen
1B. Kielistudioharjoituksia.Latinan kieli
8 lk. Oksala-Väänänen: Vox: Romana: Miltiades. Gimon Hannibal 1-8. Linkomies: Latinan kielioppi
91 loppuun ja tärkeimmät kohdat kerrattu.Vanajan kien
6 lk. Ojanen-Haiko: Opi Venäjää I kpl:t 1-11. Harjoituksineen ja äänitteineen. - Kielistudio: Em.
oppikirjan kielistudiodrillit sekä televisiokurssin Raa Dva Tri:n kappaleet 1-31 kuunteluharjoituksina.
Uusimuotoisia kokeita.
7 lk. Ojanen-Halko: Opi venäjää I kpl:t 11-33 sekä Ojanen-Halko: Opi venäjää II kpl-t 1-5 har- joituksineen ja äänitteineen. - líielistudio: Opi venäjää l:n kielistudiodrillit 11-33. Yleisradion kielten
opetuksen sarja "Venäjää kouluille" kokonaan. Kouluhallituksen kielistudiosarjasta "Vielä kerran"
ohjelmia valikoiden. - Vanha- ja uusimuotoisia kokeita.
8 lk. Ojanen-Halko: Opi venäjää ll kpl:t 5-15 harjoituksineen ja äänitteineen. - Kielistudio: Oja-
nen-Halko: Opi venäjää l:n kielistudiodrillejä valikoiden. Yleisradion kieltenopetuksen sarja "Ve- näjää kouluille" kokonaan. Lyhyen venäjän kielen yo-kirjoitu ksen ku ullun ymmärtämisen kokeet (kaikki).
- Vanha- ja uusimuotoisia kokeita.
23
Matematiikka
3 lk. Yrjünsuuri: Koululaisen matematiikka 7 laajempi kurssi luettu syyslukukauden osa kokonaan ja_
kevätlukukauden osasta ss. ?'-99.
4 lk. Hakalehto ym: Matematiikka 7 luettu funktiokäsite ja polynomien kerto-jajakolaskua. Vilenius- Yrjünsuuri: Koululaisen matematiikka 8 laaja kurssi ss. 7-41 58-61, 86-105, 116-151 ja 165-173- 5 lk. Hakalehtoym: Matematiikka 9 luvut 1-12.
(pitkä kurssi)
6 lk. Lehtosaari-Leino: Matematiikka 10 kokonaan 11 :ta luku 8.
7' lk. Oinas-Kukkonen-Hyyrynen: Vektorigeometria ja trigonometria toisen asteen käytät. Pekkala-
Oinas-Kukkonen: Lukion algebra ll ja lll lukuun 8 saakka.
Erikoiskurssi: Todennäköisyyslaskentaa ja tilasto-opin alkeita.
8 lk. Tanskanen: Trigonometria lukiota varten. Pekkala-Oinas-Kukkonen: Lukion aigebra lll luvusta 8 loppuun. Kerrattu keskeisiä kohtia koko kurssista ja laskettu yo-tutkinnon tehtäviä.
Erikoiskurssi: Toden näküisyyslaskentaa.
(lyhyt kurssi)
6 lk. Laine-Malinen: Lukion matematiikka1 luvut 1-5.
i' lk. Laine-Malinen: Lukion matematiikka1 luvut 7'-9 vektorilaskentaa hieman laajentaen. Laine- Malinen: Lukion matematiikka 1 luvut 1-6 jättäen pois eksponentti- ja logaritmiyhtälöt sekä -epä-
yhtälöt.
8 lk. Laine-Malinen: Lukion matematiikka 1 luvusta i' loppuun. Malinen: Tilastotieteen ja todennä- koisyyslaskennan alkeita pääpiirteittäin. Kerrattu keskeisiä kohtia koko kurssista ja laskettu yo-tut- kinnon tehtäviä.
Luonnonoppi
3 lk. Härmä-Nurmi-Tiilikainen: Peruskoulun fysiikka ja kemia 7. Oppikirja luettu pääpiirteittäin kokonaan. Kaikilla 1 vkt teoriaa ja 1 vkt oppilastöitä.
24
4 lk. Aalto-Mustonen: Fysiikka keskikouluja varten. Luettu sivut 11-156. Kaikilla teoriaa 1.5 vkt ja oppilastöitä 1 vkt.
5 lk. Aalto-Mustonen: Fysiikka keskikouluja varten. Luettu sivut 142-236. Kaikilla teoriaa 1.5 vkt- 6 lk. Hyyti-Nikkola-Viljamaa: Fysiikka 10 luvut 1-6.
7 lk. Hyyti-Nikkola-Viljamaa: Fysiikka 11 luvut 9-16.
8 lk. Kattainen: Fysiikan oppikirja lukioluokille ll Sähküopin luvusta IV kirja loppuun. Kerrattu valit-
tuja kohtia koko kurssista.Kuvaarnataito
Yläaste 3-4-5 lk. Mielikuvitukseen ja elämykseen perustuvaa kuvaamista. Sommittelutehtäviä eri
materiaaleilla Iyijykynä-, hiili-. tussi-, väri- sekä collagetekniikka. Kuvallinen viestintä ja kuvan ilmaisu- kieli opetusfilmejä sekä diaopetusmateriaalia.
Lukio. Sommittelutehtäviä eri materiaaleilla. Muodon kuvaamista lyijykynällä ja hiilellä. Liikkeen ku- vaamista väreillä sekä kuvallista viestintää kuvan kerronnalla. Naisten vuoden teema-aihe. Tutkittu
kuvan ilmaisukieltä eri aikakausina eri tyylisuunnissa. Opetusfilmejä sekä diamateriaalia. Taidenäyttely-
matka. _
Erikoiskurssi
Valokuvan ilmaisukieli ja Tekniikka kuvan valmistus filmistä kuvaksi. Laboratoriotyötä.
Musiikki
3 lk. Laulukirja Reino Hirviseppä: iloisen laulajan kirja. Melodian aikatekijät: tahti. rytmi ja tempo.
Duuri ja molli sekä pentatoninen asteikko. Orkesterisoittimet. lhmisääni ja sen oikea käyttö. Suomen konserttielämää: syntyvaiheet. Pohjoismainen kansanmusiikki ja soittimet. Pop-musiikki.
25
6-3 lk.
Teoriaa ja säveltapailua muita aiheita:
-- alkeisteorian kertaus - Baletin kehitys
- asteikot (duuri ja molli) -- Jazzin syntyvaiheita
- intervallit - Neuvostoliiton ja Puolan musiikkia
- ysinkertaisten sävelmien -- Bachin fuuga
kirjoitusta korvakuulolta - variaatiomuoto
- rytmidiktaatteja - Mozartin ja Bachin musiikkia
- sointujen kuuntelua alustavasti - sonaattimuoto
- nuoteista laulua - puhaltimet
- filmejä
- laulua, soittoa ja tanssia Tekninen käsityö
3 lk. Valmistettiin kynttilälyhty, kukkamaljakko, koronapeli, lääkekaappi, takkavälineitä, rikkalapio.
ym. pientöitä. Työvälineet: porakone, hiomakone, sähköhitsauslaitteet, kuumennusvälineet yhd.oiko-
höylä ja sirkkeli, pienoisvannesaha, puu- ja metallítyön perusvälineitä. Työmuotoja: takomista, taivu-
tusta, sähköhitsausta, porausta, niittausta, talttausta, hiomista, lasin leikkausta, maalausta, lakkausta4 lk. Moottorioppi: Auton rakenne. moottorin rakenne ja moottorin toiminta. Auton sähkölaitteet. yms.
5 lk. Metallityö: perusasioita, metallityökalut, koneet, joihin on lähemmin tutustuttu harjoitustöiden yhteydessä. Pyörösaha, pylväs- ja penkkiporakone, hiomakoneet, kaarisakset, särmiyskone kaasu- ja kaarihitsauskone toiminta ja käyttö. Työmenetelmät: mittaus, piirroitus, sahaus, leikkaus, poraus.
viilaus, hionta, taonta, maalaus ja lakkaus. Metallityöaineet: (kauppanimike) tanko, lanka, kisko, putki.
profiili ja Ievylaadut. valmistetut esineet: maustehylly (alumiinista), Iyhty, kukkamaljakko. Kaasu- ja kaarihitsausharjoitus.
Tekstiilikäsityö
3 lk. Oppikirjana Tyttöjen käsityönopas. Aineoppia ja kuluttajatietoutta töiden yhteydessä. Osa töistä 26
oppilaiden omista kankaista. Kaavojen käyttö ja sovitus. Pitkät housut. hame tai farkkuliivi. Nahkapala- töitä, neuletöitä, kangaskassi tms. oppilaan valinnan mukaan.
Kotitalous
Pakollinen 5 A, B, C lk tytöt. Syys- ja kevätlukukauclen alussa on pidetty suunnittelupäivä, jolloin op-
pilaat ovat valinneet opettajan tekemästä ehdotelmasta ne, mitkä kiinnostavat eniten. Jokainen luokka
on näin edennyt valitsemallaan tavalla. Erityinen huomio on kiinnitetty terveellisen ruoan valmistami- seen vähin varoin. jonkin verran kurssiin on sisältynyt myös leipomistehtäviä. Keväällä tehty retki Järvenpään Kotitalousopettajaopistoon.Vapaaehtoinen 4A, B, C lk sekaryhmät. Sama kuin edellä, paitsi että ruokaohjeet on antanut opettaja.
Kurssiin on sisältynyt myös pikkukeittiötyöskentelyä pareittain. Leipomistehtäviä on ollut enemmän oppilaiden omasta toivomuksesta.
Terveysoppi
Poja t : 4 lk. Seurattu kouluhallituksen yleiskirjeen Nzo 2574, 2143 liitteen mukaista opetussuunnitel-
maa. Larjanko-Hannulai Sinä ja terveytesi.5 lk. Hannula-Larjanko: Sinä ja Terveytesi. Luettu kokonaan.
7 A, C lk. Lukion terveysoppi (Hultin). Luettu kokonaan.
Tytöt: 4 lk. Keskusteltu aiheista: Yleinen terveydenhoito, Liikunta ja terveys, Ensiavun pääperiaat- teet. Verenvuodon tyrehdyttäminen, Shokki, Myrkytykset, Elvytys, Eri tajuttomuustilat.
7 lk. Noudatettu pääperiaattein kouluhallituksen opetussuunnitelmaa. Lisäksi oppilaat ovat
saaneet lukea koulun kirjastosta kirjat: Minä, sinä, me, Rentoudu, kuntoudu, Mitä söisin, että Iaihtuisin ja SPR:n Ensiapu.
Vierailevana luennoitsijana erikoissairaanhoitaja käsitteli mielenterveydellisiä ongelmia ja koululääkäri.
perhesuunnittelua ja ehkäisymenetelmiä, josta nähtiin myös onnistunut äänidiasarja.
Liikunta
P o j at : Ulkona yleisurheilua, jalka-, lento- ja pesäpalloa. Talvella jääkiekkoilua ja luistelua. Sisällä
2?
telinevoimistelua, koripalloilua ja painonnostoa. -- Kilpailutoiminnassa koulu otti osaa oppikoulujen
jääkiekkocuppiin, valmentajana johtaja Rauno Venäläinen. Lisäksi kunnan keskikouluasteen koripallo- mestari, 5 B-luokka, voitti naapurikunnan vastaavan mestarijoukkueen.
Tytöt : Sisätunnit pidetty Seuratalolla, kirkonkylän kansakoululla ja osa myös koulukeskuksessa.
Vapaa-_ väline- ja telinevoimistelua, rytmiikkaa, liikuntaleikkejä, tanhuja, uusia ja vanhoja tansseja. ryh- mätyöskentelynä omatoimista vapaavoimistelua ja musiikin mukaan improvisointia. juoksu-, hyppy- ja heittoharjoituksia. Cooperin testi, pesä-, kori- lento- ja peiikkipalloa sekä palloleikkejä. Suunnistusta ja maastojuoksua sekä kuntoleikkejä, talvella luistelua. Hiihtosuoritukset tehty vapaa-aikoina ja il- moitettu opettajalle. Terveyskasvatusta ja liikenneopetusta. Osallistuttu Liikennelautakunnan järjes- tämään liikennekilpaan. Keväällä käytettiin yksi koulupäivä kuntoliikuntaan_
Syksyllä monitoimipäivä. Urheilupäivänä kilpailuja. Yleisurheilu, kuntoilu. Suunnistus ja lentopallü.
Konekirjoitus ja asioiminen
4 lk. Pöntys-Tanninenz Konekirjoituksen opas. Tanninen-Pöntys: Konekirjoituksen jatko-opas.
5 lk. Kettula-Bono: Konekirjoituksen opas. Oppilaan edistymisen mukaan käyty oppaita läpi.
Ammatinvaiintaoppi
5 lk. Ammatinvalinnassa pääpaino on asetettu lähinnä ammattialojen ja ammattikoulutusteiden esitte- lyyn ja sen lisäksi on perehdytty työelämään ja työpaikan hankintaan. Oppikirjana on käytetty kirjaa Kaartinei1~|<oski-Sillanpää: Peruskoulun ammatinvalinta 2. Ammatinvalinnan tunneilla ovat vie- railleet mm. insinööri Pekka Korkee, terveydenhoitaja Reetta-Liisa Ahonen, amrnatinvalinnan ohjaaja Kaarina Turunen, vanhempi konstaapeli Martti Untarno, nuoriso-ohjaaja Aino Heiskanen, kosmetologi Tuula Leino ja lehtori Esko Ratia Porvoon kauppaopistosta_ Lisäksi viidesluokkalaiset ovat tutustuneet toimittajan ammattiin Mäntsälä-lehden ja Mäntsälän Seudun toimituksessa, lastentarhanopettajan
uraan Mäntsälän lastentarhassa ja pankkivirkailijan työhön Mäntsälän osuuspankissa.
Viidesluokkalaisten vanhemmille järjestettiin huhtikuussa ammatinvalintaan liittyvä tilaisuus, jossa luennoitsijoina olivat ammatinvalinnan ohjaaja Kaarina Turunen, rehtori Pekka Aukia ja rehtori Tauno Ratsula.
28
_ ' " ' h' usta 'oko koulussa tai Riihimäen t övoima-
jokainen viidesluokkalainen on saanut henkilokohtaista o ja j 7
šülmlstosfåa' _ j-nnan tunteja oli joka perjantai, kahdeksasluokkalaiset osallistuivat vähintään k llkı Luklossa
ammaltlnkkalaiset vähintään kymmeneen ja kuudesluokkalaiset kuuteen tilaisuuteen.
o meen seitsemäs uo _ _ _ .
_ _ ' - - ' kouluo ıskelu. o istotasoinen o etus, ammatin-
Aiheına ovat olleet mm; OPIWIUJE" fahümusfikürke? P _ k j lt akk k j P
.k d t -ne vajjnnan tjetüjähtegt kegäyliopistot, ulkomailla opiskelu, opis eute nii a,
oukuvaji ešıu kek
_ ' _ .
Luennoitsijoina ovat toimineet mm. osastüpninen, nuoriso-o jaaja
* ' h' ' Aino Heiskanen psykologi Kaarina Turunen, sosiaal
' fifillfjcko N?_ _ _ıhuoltaja Hilkka Ahosnie-- - _ _ - ._ _. _ _ - ' P on kau ao ilaitoksesta, lehtori An-
mll teknllkan lllloppllas luhanMsllcalol lehllšorl Etíillohåfetllll- jãricalvintolaitlllllllllstdi
ıslza ja ATK-lehtori Jarmo neli Kataila ja oppilas Antti u sunen OFVO-- - ~- ' * ksesta.
Juntunen Riihimäen kauppflüpPlläitü_ _ _ ~ - ' __ _ t a osa kahdeksasluokkalaisista on lahe-_ _ _ _ _.
jokajsta abjtuj-jenttja on pyritty ohjaamaan henkilokohtaises i j
tetty Riihimäelle testattavaksı.
29
11LAsToTıEToJA
Keskikoulun oppilaiden kotipaikka 1. 2. 1975 Mäntsälä
Puune ... Å Bgã
Pornainen . . . _ _ , _ _ 2 Myrskylä . . . - l l järvenpää . . . - - l l 3 Hausjärvi . . . _ _ _ _ I - - I . . l I 2 Kärkölä . . . I i - F ı` - ı I . i l 1
Yhteensä
1Lukion oppilaiden kotipaikka1 2 1975
Mäntsälä _ _ _ _ _ _ _ _ _ ` _ _
Pornainen . . . _ _ _ _ _ _' l ' ' ' ` ' ' ` ` ` ' ' ' ' ' " 165
Pukkna ..U....“...fl ' ' ` ` ` ` ` ` ` ' ' ' ' ' ' " 35
Nuutkunnat
Yhteensä . . . _ _ _ _ _ _ _l _'
_' _'
_' _`
_' ' ' ' ' ' ' ' ' ' mä
3D
Keskikoulun oppilaiden uskonto 1. 2. 1975 Evankelisluterilaisia . . . .. 334 Muut uskonnolliset yhdyskunnät . . . .. 2 Yhteensä . . . .. 336
Oppilaiden äidinkieli 1. 2. 1975
Suomi . . . .. 386
Lukion oppilaiden uskonto 1. 2. 1975 Evankelisluterilaísia . . . .. 203
Muut uskonnolliset yhdyskunnät . . . . .. 4
Siviilirekisteriin kuuluvat . . . ..Yhteensä . . . 21?
Lukion oppilaiden äidinkieli 1. 2. 1975 Suomi . . . .. 213
Mäntsälän lukion vapaaoppilaat lv. 1974-75
myönnettiin
angi kükü pUDll Ei
P f P t P P t
6 A 4 1 3 1 - 1 _
6 B -- 10 - 7 - -~ 3
6 C 4 - 3 - - 1 -
7 A 1 3 - 1 - 1 1
7 B -- 6 - 5 - - 1
7 C 4 12 2 17. - 1 -
8 A 1 10 1 8 - - 1
8 B 7. 1 1 1 -› 1 -
8 C -- 8 - 8 - - -
Yht 16 51 10 43 - 6 8
31
OPPILAAT Luokka3A
Luokanvalvojajyrki Koskenheimo
Allonen, PekkaHeikkonen, Timo Juntunen, Jorma Leimu, Jarmo Mäkipää, Ari Peltola, Harri Pirjola, Vesa Pöllö, Markku Rautama, Ari
Luokka 3 B
Luokanvalvoja Helena Nevas Aalto, Arto
Eskola, Tarvo Harilo, Juha Hietanen, Jarkko Kanervo, Matti Koivumäki, Taito
Kyröläinen, Leo
Lindberg. Torsti Metsä, Jari32
Salminen, Jussi Stirkkinen, Panu Tikanoja, Timo Toikka, Matti
Ahokas, Seija
Akkanen, MaaritAunola, Eija
Hämäläinen, Leena Koivunen, Eeva-Liisa Koli, Aila
Kuitunen, Marja Lahti, Soile
Lahti, Tuija
Ollila, Osmo Soukka, Aulis Teliranta, Jarmo Vuori, Tomi VuotLJussi
Brunou, Ulla-Marita Elomaa, Eeva-Liisa
Haapasaari, Tuija Harilo, Tuija
Hynninen, Sari Hölttä, Päivi Junttila, OutiLahtinen, Kaisu Laine, Sirkku
Laitinen, Eija Lehtiranta, Marja
Meriläinen, Auli Meronen, Satu Nihtilä, Heidi Pietinen, Maija Salonen, Tuula Sarenius, Anne Takala, Mirva Vilja, Pia13 poikaa, 21 tyttöä, yht. 34
Koskinen, Terhi
Laalo, Marketta Niemenoja, LiisaNikkilä, Merja Nojonen, Anne Nykopp, Sari
Ratia, Anne Teliranta, PäiviTeräspää, Anneli Vainio, Paula
Vuorinen, Jaana14 poikaa, 18 tyttöä yht. 32
Luokka' 3 C
Luokanvalvoja llona Kalliola
Ekholm, KaiHanén, Ilpo
Herman, Ari Jokinen. ArtoKanervo, Jarmo Kataja, Jarkko Lavikainen, Juha Mannerkivi, Jarmo Maunola, Juha
Luokka 3 D
Luokanvalvoja Raili Lindroos Heikkilä, Pekka
Ikonen, Jari llmasti, Jussi Jalava, Mauri Järvinen, Ilkka
Könnilä, Aarni Mikkola, Tarmo Mäkelä, Tero
Nurminen, Jarmo
Multanen, Antti Niemenoja, Seppo Rousi, Hannu Ansala, Riitta
Auvinen, Birgitta
Eerola, Merja Kuosmanen, Tarja Lahtela, Tuula Leino, KirsiLiesivesi, Marja-Leena Marttila, Anne Marttila, Leena
Nykänen, Asko
Olli, JariPohjola, Kari
Ryöppy, Pentti Vaahtera, Juha Elomaa, Jaana Heilimo, Anne Helin, Anna~Liisa Hietala, Kirsi Junninen, Tuula Järvinen, RiitaKohonen, Tuula
Mäkelä, Tuija Perhoniemi, Maija
Pitkänen, Kristiina Rokka, Pirkko Saarikivi, Heli Salo, JaanaSuni, Birgitta
Tuominen, Tiina Valo, RitvaVirtanen, Anna-Maija
12 poikaa, 19 tyttöä yht. 31
Kujala, Marja
Kuosmanen, Silja Lehtonen, Hannele Loukonen, Satu Metsikkö, Leila Palmroos, Marita Savolainen, Aija Vienola, Oili Viljanen MarjaVirtanen, Saijal)
Vuorinen, Ansa14 poikaa, 1? tyttöä yht. 31
1] erosi 1D. 12. 19?4
33
Luukka 3 E
Luokanvalvoja Soili Kyyhkynen Aarnivuo, Tapani
Elin, Kimmo Hietala, Jukka Jokinen, Jouko Juntunen. Hannu
Katila. Timo Kolu, Juha Kosonen. Jyrki
Kykkänen, Kari
Lallukka. ReimaLuokka 4 A.
Luokanvalvoja Anja Ikonen
Aalto. JyrkiAirio, Ahti
Haapaniemi, Markku
Harjula, JuhaJunninen. Seppo Karlsson, Hans
Nikkinen, Keijo
Nurminen, Jukka Orava. Jarmo Pentti. AriPerttiiä, Matti 34
Mikkola, Ari Nieminen, Juha Wallenius, Harri Wallin, Jari
Aaltonen, Aija Alanen, Sirpa
Eskola, RailiHartikka, Regina
Hautala, Arja Hovi. Taina Inkinen. OiliJohansson, Tarja
Kaija, Inkeri
Piipponen, Pertti Salonen. Ilpo
Tupala, Pekka Virolainen. Jarmo Virta. Juha Airio, Päivikki Aliranta, Anne Eloranta. Sirkku Jutila. UllaKataja. Sirkku-Hannele
Luoma, RitvaPaavonen. Leena Paavonen. Tiina Pekkanen, Marjut
Karivieri, Sisko
Koskela, PirjoKääriäinen, Päivi Numminen. Merja
Nurminen. MerviNykopp. Satu
Ovaska. LeaSaarinen. Auli
Soini. MarjaSulopuisto. Anne Vähätalo. Merja
14 poikaa. 10 tyttöä yht. 34
Peltola. Päivi Sievänen, Minna Tanninen. Ritva Teppinen. Kirsi Tervahartiala, Liisa Tuominen. Maini
Tuppuri. Raija
Uotila. Päivi
Valo. Tarja
Vierikko, Tarja Virtanen. Kirsi'ie peikså. zu :yetta yht. se
Luokka 4 B
Luokanvalvoja Ulla Jatila Aalto. Matti
Almiala. Juha
Heikkilä. Jari
Meriläinen, Ari Meronen, Jari Munukka. Timo Niemenoja. Hannu Nieminen, HarriOjanen. Risto
Palrnroos. KariRauhala. Veli-Jaakko
Luokka 4 C
Luokanvalvoja Aulis
Alander, Kari Alanne. Ari Falin. JouniHaapasaari. Kimmo Hyppönen. Tarmo Kauppinen, Petri
Kohonen. Aapo
Komppa, Ahti Kortelainen. Karri Kärpänen. KariKarjalainen
Ryynälä. Heikki
Saarinen, TomiVanamo, Teppo Viitala. Jukka
Bragge, Anne
Eloranta, HelenaHagström. Marlene Heikkilä. Seija
Hokkanen. KirsiHuhti. Marja
Ikonen. Päivi Junttila. Kristiina Järvinen. TiinaKataja, Eija
Mattila. Pasi Dlliia. Kauko Pitkänen. Risto Tyyskä. Timo Vanhanen, Hannu
Björklund, Sari Brunou, Pirjo Anneli
Hovi. LeenaJohansson. Marita Koli, Leila Kurtze. Ursula Laaksonen. Päivi
Liukko. Ulla-Maija
Laine. Anne
Lehtiö, Merja
Lintunen. Riitta Metsä. Rita Mäkinen. Sinikka Niinivesi, MarjoRantala. Range Rosenqvist, Hellen
Suoninen, Pirkko Teliranta, Anne Uljas, Sirkku15 poikaa. 21 tyttöä yht. 36
Mikkola. Taija
Niemenoja, Tarja Cirjamo. Anne Paju. MerjaPeltola. Sirpa
Poutala, Maarit
Purolinna, Pirjo Pärnänen. Raija Salo, Anne Sukula, Liisa Tuomela, Sirpa
'IS poikaa. 19 tyttöä yht. 34
Luokka 5 A Luokanvaivoja Päivi Aalto-Setälä, Heikki Book, Kauko
Hallipelto, Matti
Harilo, AriHelle, Seppo
Huhti, Lauri Härkönen, Rauno Ikonen, Aki Johansson, Lars Juntunen, Henri Jääskeläinen, MarioLuokka 5 B
Luokanvalvoja Anna-Leena Vuori Airio. Antero
Eeroia, Asko Jokinen, Heimo Junttila, Olli
Kettunen, Hannu Kivikärki, Kari Koivunen, Jukka
Korhonen Jukkaij
Kuitunen, Risto Laine, Jarmo Lindberg, Juha36
Kallio, juha
Kiviaura, AriKolu, Kimmo Kärpänen, Petri Niemi, Henrik Alander, Virpi
Castren, Laura
Eskola, Tarja Haapakka, Pirkko Haarala, Jaana
Heikkilä, Pirjo
Heino, Liisa Helminen, Merja
Jaakkola, AstaLindqvist, Ari
Manninen, Raine Paananen, Veli-Matti Rokka. AnttiSahari. Kari Sukula. Markku Vartiainen, Eero
Villtierg, Pekka
Aalto, Ulla
Aarnivuo, Tuija
Heikkilä, Taina Heikkonen, Sirkku Hilska, HelleviKaija, Päivi
Jalava, Manja
Jurvala. AnneKalliomaa, Anita Karikuusi, Pirjoi]
Kauppinen, Päivi Korhonen, Arja
Koskela, Soila Kuopio, AnneKuisma, Arja
Laakso. JaanaLilja, Kirsi Mäkinen, Maija Paukkula, Kirsi
16 poikaa, 22 tyttoä yht. 33
l] kuoli 13. 01. 1925 Kamunen, Aila Koskinen, Tarja Kosonen, Leena
Kyroläinen, Vuokko
Laurila, MirjaLindberg, Katariina i
Nurminen, Anne Rantalainen, Helena Räihä, Hannele Soukka, Lnsa
Vainio, Pirjo Vuori, Tarja
Väisänen, Terhi
18 poikaa, 19 tyttoä yht. 3?
i) erosi Il. 11. 1924
Luokka 5 C
Luokanvalvoja, Liisa Leinonen
Kaipiainen, PeterKajan, Jouko Kalliomaa, Jouni
Kujala, Timo Kuopio, Seppo Kyytstfinen, Jouko
Laine, MarkkuLampola, Kim
Nieminen, Eero Palm, KariParkkonen, Harri Salonen, Ilkka
Luokka 6 A
Luokarıvaivoja Au ra Lindroos
llmasti. OlliJärvinen, Lauri Järvinen, Timo
Knuuttila, Jukka
Kyytsonen, Markku Laine, Heikkil)
Lehto, Ari Lehtonen, Juha Leino, Lasse Lilja, Rolf
Simolin, Heikki Talikainen, Timo Tuominen, Timo
Tupala, Veikko
Vainio, Kari Vesalainen, Matti Vuori, Jari Gustafsson, Riitta Lehto, AnneLilja, Jaana
Manner, Leena Montonen, Tarja Ollila, Leena Peltola, Tarja Pietala, HanneleMela, Antti Niemenoja, Kari Nikander. Harri ühvo, Heikki
Eijala, Jorma
Passi, Ilkka Saarinen, Ari Siivonen, Jari Soitinaho, Jouni Valve, Jorma
Vanhanen, Tapani
Willberg, Veijo Virkki, PekkaPikkarainen, Kirsi Rauti, Eila
Reijonen, Leena
Salila, Terttu Salonen, Sirkku Savolainen, Tuuia Suni, Kristiina Toivonen, Ritva Untamo, Auli Vaara, Kirsi Wallenius, Aila Venäläinen, Laura Virtanen, Susan19 poikaa, 21 tyttöä yht. *iü
Virtanen, HemmoHuovila. Jaana
Kalkkinen, Teija
Laalo. Päivi
Lehtonen, Marianne Leino, Anne Peitola, Ulla Pitkänen, Tiina Salovaara, Tuuia
Seppälä, Satu Veijalainen, Helena
23 poikaa, 10 tyttöä yht. 33
*j erosi Il). 12. 1924
3?
Luokka á B
Luokanvalvoja Marjatta Varje Aaltonen. Anneli
Eloranta. Irene Hovi. Eeva Liisa Huikkola. Liisa Huttunen. Anna jokinen. Tiina juhola. Merja
Luokka 6 C.
Luokanvalvoja Teuvo Mäkinen
Aalto. jukkaAarrıivuo. Teuvo Eiahlbom. Asko
Haapakka. Seppo
Korkala, Kalle38
Kajan, Pirjo Kansikas. Eija
Karjalainen, LeenaKiiski, Leena Kohonen. Heini Kujala, Tuija Kuopio, Maritta
Laaksonen, Pirjo Leimu. MerjaLiljemark, Ilona
Kurtae. Harri
Kvtokorpi, Esko
Laalo, EeroMerivirta, Urpo Niinivesi. Harri Peltomäki. Elli-Pekka Saalo. Markku
Salmi, Erkki
Munukka. Riitta Peltola. Anne Salmi. Anne Tirroniemi. Anne Vilkman, Ulla Vuori. Sari
Yhteensä 13 oppilasta
Venäläinen. Eira Aalto, Liisa Heiliizi. Liisa Meronen. Päivi
14 poikaa. 3 tyttöä vht. 1?
Luokka 7 A
Luokanvalvoja Pauli Pohjola
Herlevi. ErikHokkanen. juha juselius. jukka
Kaipainen. Pertti
Niemi. Ilari Öllila. Pekka Peussa. Kari Ratia, PekkaLuokka 7 B
Luokanvalvoja Margit Harja
Alanko. Tuija-li)
Glarıs, Irmeli Hilska. Anneli Kallio, TuireKalsola, Marjut
Kaukiainen, TiinaHerlevi-
Rehunen. Kalevi Aalto. Mari
Aalto-Setälä. Hannele Aronen. Anita
Brunou. Marja-HEIEHH
]utiIa. LeenaLehtinen. Irma Lindholm, Aila Lindroos. Maarit Lindroos. Merja Niemi. Anniina
Kuitunen, Irma Maunola, Pirjo
Hiemenoja. Sirkka
Nikula. Maija-LiisaOjala. Anitta
Paananen, Outi Pietala, Päivi Pinn. Kristiina Rantanen. Lilla-Maija Rautasuo. MirjaPiispa. Hannele
Piispanen. Arjaliisa Sundell. PiaTervahartiala, Leena Torkkeli. Rauni
Uotila. Satu Virtanen. Anita Vuorinen. Anu
El poikaa, 'IE tyttöä yht. l?
Seppälä. Seija Tikka. Merja
Viljanen. Mirja
Virtanen. Eevaä)Virtanen, Iiris Yhteensä 19 oppilasta
i) erosi 19. 1D. 1914 i) erosi la. HH. 1914
39
Luokka 7 C
Luokanvalvoja Maire Castrén
Aliranta, HarriHaakana, Heikki Juvonen, Harri
Kaarttí, Pekka Kanerva, Hans
Kenttä. Tapio
Kinnari, Kari Kujala. Risto
Luokka B A
Luokanvalvoja Sylvia Paukku Hahle, Erkki
Kohonen, Jorma
Laine, Tapani
Nikkilä, Ahti Piipponen, juhaUotí|a, Pekka Varja, Olli
Virta, Hannu Virtanen, Kari40
Kurki, Pentti Laaksonen, Esko Leino, Hannu Nikkinen, Antti Oja, Ari
Paavola. Hannu Paavonen, Timo Purolinna, Erkki Repo, Risto Ruponen, Tapani Salonen, Vesa
Aarnivuo. Tarja
Finnilä. Heljäl)
Hallipelto, Marja-Leena
Hovi, Helka-Maria Ikonen. LeenaJokiniemi, Virpi Kallio, Virpi
Karikuusi, LeenaLindgren, Merja Lindqvist, Sirpa
Manner, Tuula Munukka, LeenaValve, Jukkal)
Viitala, Heikki Ekholm. Airi Heikkilä, Irmeli Kallio, Soile Kalliola, OutiLehmusvuori, Merja
Lehtoranta, Ritva
21 poikaa, 6 tyttöä yht. 27
1) erosi 29. 04. 1975
Pirinen, Terhi Sievänen, Mervi
Suonela, Merja
Terhivaara, Heini Torkkeli. LeenaTähkäpää, Eeva
Weckman, MerviVirtanen, Merja
Vuorinen, Aija9 poikaa. 20 tyttöä yht. 29
1) erosi 04. 09. 1974
Luokka B B
Luokanvalvoja Leena Hirvenoja
Aaltonen, Juhani
Auvinen, Risto Gustafsson, Ari
Jäppilä, Mauno
Männistö, Juha Nisula, PirkkaLuokka 8 C
Luokanvalvoja Rauno Janhunen lkonen.Juha
Karhu, Jari-Eero Pikkarainen. Ari Rehunen, Pekka
Aaltonen, Merja
Anttila, Tuula
Ovaska, Osmo Peltola. Esko Peltola, Raimo
Peltola. Seppo
Rautoja. PekkaSeppälä, Kari
Sukula, Arto
Sulopuisto, Jarmo
Untamo, JuhaBlomgren. Eija Hietala. Seija
Huikkola. Ann-Marie
Huikkola, Maj-LisKuisma, Sirpa Lehniö, Maija
Lindholm, AnitaMattila, Pirjo Munukka, Pirjo
Virolainen, Kari Aaltonen. Hannele Merívírta. Päivi Ranta, Sirpa Terhivaara, Tuula
16 poikaa. 4 tyttöä yht. li]
Ojanen. Ritva
Oksa, Auli Penna. Riitta Pokkinen. Katariina Weckman, Päivi4 poikaa, 16 tyttöä yht. 2D
41
Tietoja kouluun pyrkijöille
Uudet oppilaat ilmoittautuvat maanantaina 02. 06. klo 15.00-17.00. Ilmoittautumisen suorittavat op-
pı
meinen koulutodistus._laan vanhemmat tai holhooja. Pyrkıjalla tulee olla mukanaan papı
, _ntüdlätüä IHI Swlillffiklsteflü Ehtoia saaneita kuulustellaan 01. päivänä heinäkuuta ja 31 päivänä. heinäkuuta
seuraavasti: Matenlııfšıtiålåfi
8.30-10.30. englanti, saksa 10.30-11.30, ruotsi 13.00-15.00, äıdınkıelı_. .. - ' 1500-1100 Ja muut' .t 'alle 18.00. Seka ehtolaisten kuulusteluun etta numeron nostamıseen on
puhelimitse tai kirjallisesti vähintään viikkoa ennen kuulustelua.
ılmoıttaucluttava a.o. UPEI alUusi lukuvuosi alkaa maanantaina elokuun 18. päivänä 19315 klo 8.30.
Mäntsälässä toukokuun 31 päivänä 1975.
Pekka Aukia Rauno Venäläinen