Dissertations in Education, Humanities, and Theology
PUBLICATIONS OF
THE UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
EIJA TASKINEN-TUOVINEN
KÖRTTI-IDENTITEETTI
Portaanpään kristillisen opiston identiteetti ja sen muutokset vuosina 1923–1945
KÖRTTI-IDENTITEETTI
PORTAANPÄÄN KRISTILLISEN OPISTON IDENTITEETTI JA SEN MUUTOKSET VUOSINA 1923–1945
Eija Taskinen-Tuovinen
KÖRTTI-IDENTITEETTI
PORTAANPÄÄN KRISTILLISEN OPISTON IDENTITEETTI JA SEN MUUTOKSET VUOSINA 1923–1945
Publications of the University of Eastern Finland Dissertations in Education, Humanities, and Theology
No 164
University of Eastern Finland Joensuu
2021
Grano Oy Jyväskylä, 2021
Sarjan vastaava toimittaja: Matti Kotiranta Myynti: Itä-Suomen yliopiston kirjasto
ISBN: 978-952-61-3702-5 (nid.) ISBN: 978-952-61-3703-2 (PDF)
ISSNL: 1798-5625 ISSN: 1798-5625 ISSN: 1798-5633 (PDF)
Taskinen-Tuovinen, Eija
Körtti-identiteetti. Portaanpään kristillisen opiston identiteetti ja sen muutokset vuosina 1923–1945.
Joensuu: Itä-Suomen yliopisto, 2021
Publications of the University of Eastern Finland
Dissertations in Education, Humanities, and Theology; 164 ISBN: 978-952-61-3702-5 (nid.)
ISSNL: 1798-5625 ISSN: 1798-5625
ISBN: 978-952-61-3703-2 (PDF) ISSN: 1798-5633 (PDF)
TIIVISTELMÄ
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää Lapinlahdella sijaitsevan herännäisopis- ton – Portaanpään kristillisen opiston – identiteettiä ja siinä vuosina 1923–1945 ta- pahtuneita muutoksia. Primaarilähteinä ovat opistossa käytyjen keskustelukokousten pöytäkirjat sekä oppilaiden kerran viikossa toimittama Portaanpään Viesti -lehti. Dis- kurssianalyyttista menetelmää soveltamalla lähteistä on nimetty viisi diskurssiryh- mää, joiden varaan Portaanpään ”körtti-identiteetti” rakentui. Diskurssit eivät olleet muuttumattomia, vaan ne elivät vuorovaikutuksessa puhetilanteen, yhteiskunnan ja ympäristön kanssa. Ne eivät olleet myöskään toisistaan erillisiä ja itsenäisiä, vaan myös rinnakkaisia ja limittäisiä sekä keskenään tietyssä historiallisessa tilanteessa kil- pailevia: toisilla diskursseilla oli vallitsevampi rooli opistolaisten identifioitumisessa, mikä riippui yhteiskunnallisesta ja historiallisesta kontekstista.
Käyttäytymisdiskurssi määritteli heränneen ihmisen ominaispiirteet ja tuntomer- kit. Oman kelvottomuuden, huonouden ja ”suruttomuuden” korostaminen ilmaistiin yhteisellä kielellä – ”körttiretoriikalla”. Tyttöjen ja poikien välistä kanssakäymistä kontrolloitiin ja tytöt asetettiin vastuuseen siveellisten käyttäytymisnormien noudat- tamisesta. Siveettömyydeltä suojasi myös körttipuku, jonka käyttö kuitenkin väheni opistossa jo 1930-luvun loppupuoliskolla.
Suhtautumisdiskurssissa opistolaiset rakensivat identiteettiään suhteessa kult- tuurielämään, sivistykseen, kansalaisjärjestöihin sekä huvi- ja virkistystoimintaan.
”Malmivaaralaisessa” raitistamisprosessissa oli pyritty irtautumaan kulttuurikieltei- syyden leimasta, mutta tavoite ei ollut toteutunut vielä 1920- ja 1930-luvulla edes herännäisyyden sivistyskehdossa – Portaanpään kansanopistossa.
Opistolaisen velvollisuutta opistoa, vanhempia ja herännyttä kansaa kohtaan ko- rostettiin voimakkaasti. Identiteettiä määrittivät velvollisuudet toimia pyhäkoulu- ja lähetystyössä, edustaa ja ”mainostaa” opistoa ja herännäisliikettä sekä olla esimerkil- lisesti ”suolana ja valona” maailmassa. Herännäisyyden 1900-luvun alkuvuosikym- meninä kirjoitetulla historialla oli velvoittava merkitys. Vaatimattomat heränneet eivät suhtautuneet vaatimattomasti asemaansa kansallis-valtiollisesti merkittävänä liikkeenä sekä suomalaisen kristillisyyden esikuvana. Portaanpään opistolaisen vel- vollisuus oli esimerkillään ylläpitää opiston mainetta ja houkutella uusia oppilaita sen suojamuurien sisäpuolelle.
Tutkimustulokset osoittavat, että ”körtti-identiteetin” muutos tarkasteltavalla ai- kakaudella oli seurausta diskurssien sisältöä muokanneista yhteiskunnallisista ja his- toriallisista tekijöistä. Isänmaallisuusdiskurssin vahvistuminen ja radikalisoituminen
1930-luvulla vaikutti myös muiden diskurssiryhmien merkityssisältöihin. 1920-luvun kansallisromanttinen idealismi kasvoi talvisotaan mennessä taistelutahtoiseksi rys- sänvihaksi. Silti äärioikeistolaisten kansanliikkeiden vaikutus opiston ”körtti-identi- teettiin” ei ollut yksiselitteinen. ”Simojokelaisesta” Isänmaallisen kansanliikkeen toi- mintamallista Portaanpää sanoutui irti – ainakin virallisissa ja julkisissa yhteyksissä.
Samoin 1930-luvun puolivälissä näyttäytynyt perinteisen ”körtti-identiteetin”
rajat ylittänyt modernisaatiodiskurssi aiheutti muutospainetta muissa diskursseissa.
Portaanpään suojamuurit säröilivät, kun körttiläisten edustamaan konservatiiviseen antimodernismiin ujuttautui edistysuskoisen moderniuden aineksia. Esisekularisaa- tioprosessi keskeytyi toisen maailmansodan aikana, mutta tutkittavan aikakauden lopussa sotaa seurannut, koko yhteiskuntaa koskettanut murroskausi voimisti jälleen opiston modernisaatiodiskurssia. Portaanpään opisto joutui – kuten koko herätysliike – määrittelemään identiteettinsä uudelleen.
Avainsanat: Herännäisyys, kansanopisto, Portaanpää, identiteetti, ”körtti-identiteetti”, dis- kurssianalyysi, diskurssi, uskonnollinen kieli, armonkerjäläisyys, körttipuku, Siionin virret, pyhäkoulutyö, naisen rooli herännäisyydessä, lähetys- ja heimotyö, nationalismi, isänmaalli- suus, IKL, suojeluskunta.
Taskinen-Tuovinen, Eija
Körtti-identity. Identity of Portaanpää Christian Institute and its changes between 1923 and 1945.
Joensuu: University of Eastern Finland, 2021 Publications of the University of Eastern Finland
Dissertations in Education, Humanities, and Theology; 164 ISBN: 978-952-61-3702-5 (print)
ISSNL: 1798-5625 ISSN: 1798-5625
ISBN: 978-952-61-3703-2 (PDF) ISSN: 1798-5633 (PDF)
ABSTRACT
The purpose of this doctoral dissertation is to investigate the cultural and religious identity of Portaanpää Christian Institute and the changes it has undergone between 1923 and 1945. Primary sources used include the Institute board meeting records and the Viesti-bulletins magazines, which were written and edited by the students of Portaanpää and released weekly. Discourse analytical methods have been used to define five different discourse groups on which the identity of awakened (Körtti- identity) of Portaanpää was based. These discourses did not remain unchanged, they interacted with the context, society and the environment. Furthermore, the discourses were not independent of each other, they not only interacted but also competed with each other on certain historical occasions: other discourses had a stronger role in the students’ identification, depending on the current social and historical context.
Behavioral discourse defined the attributes of the pietist human being. Their own worthlessness, deficiency and sorrowlessness – “suruttomuus” – were emphasized by the use of common language – Körtti-rherotic. Interactions between girls and boys were controlled and the girls carried the responsibility of behaving in virtuous way.
Their virtuosity was also protected by the traditional religious clothes (Körttipuku attire), the use of which in the Institute had however already declined by the end of 1930s.
In the attitudinal discourse the students of Portaanpää built their identity in relation to cultural life, worldliness, non-governmental organizations and leisure activities.
One of the leading figures of the movement Malmivaara, had been striving to do away with the label of the negative attitudes in culture, but his aim hadn’t actualized in Portaanpää Christian Institute in the 1920s and 1930s.
The students had an obligation to the Institute, their parents and the community of religious movement pietists, and it was strongly emphasized. Their identity was defined by the obligations to work at Sunday schools, to do missionary work, to represent and ”advertise” the Institute and pietism and to lead an exemplary life as the salt and light – ”suola ja valo” – in the world. The history written over the early decades of the 20th century had an obligating meaning. The awakened pietists were humble people but did not relate modestly to their status of being a nationally significant movement and the role model of the Finnish Christianity. The students’
obligation was to maintain the reputation of their school and to attract new students to Portaanpää.
The research shows that the change of the identity of awakened – Körtti-identity – in the time period being studied was influenced by social and historical factors which modified the contents of the discourses. The patriotism discourse became stronger and radicalized in the 1930s, which affected the semantics of other discourse groups.
The national romantic idealism of the 1920s grew into combative Russophobia before the Winter War. Nevertheless, the effect of the far-right extremist movements on the Körtti-identity is not unambiguous. Portaanpää dissociated itself, at least officially and publicly, from the operational model of the patriotic movement, which based on Elias Simojoki’s thoughts.
The modernization discourse of the mid 1930s crossed the boundaries of the traditional identity of awakened – Körtti-identity – , and also caused pressure for change in other discourses. The bulwark of Portaanpää was crumbling, when conservative anti modernism, which Portaanpää represented, intermingled with progressive modernism. The presecularization process was interrupted during the World War II but at the end of the time period being studied the post-war restructuring phase, which affected the whole society, reinforced the modernization discourse of Portaanpää again. The Institute and the whole pietist movement had to redefine their identity.
Keywords: Pietism, institute, Portaanpää, identity, ”Körtti-identity”, discourse analysis, religious language, begging for mercy, Körttipuku attire, hymn collection Siionin Virret, Sunday school work, women’s role in pietism, missionary work, nationalism, patriotism, Patriotic People’s Movement IKL, the White Guard.
ESIPUHE
Vanha sananlasku ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” on osoittautunut osuvaksi. Yli kaksi vuosikymmentä sitten jätin akateemisen maailman. Matkattuani monet mutkat ja mäet palasin takaisin tutkijan tielle. Väitöstutkimuksen lähtökohdat kuitenkin muuttuivat: Oulun yliopisto vaihtui Itä-Suomen yliopistoon, kulttuuriant- ropologia kirkkohistoriaan ja Samuli Paulaharju körtti-identiteettiin. Tärkein oli silti entisellään: tahto tehdä tutkimusta!
Matka körttien identiteettiin ja Portaanpään historiaan on ollut antoisa ja ainut- laatuinen. Päätäni en ole juuri seinään lyönyt – ainakaan näkyviä jälkiä ei ole jäänyt.
Tästä saan kiittää useita ihmisiä, jotka ovat joko tietoisesti tai tietämättään olleet tu- kemassa väitöskirjaprojektiani. Kirkkohistorioitsijaksi ryhtyminen ei olisi onnistunut ilman asiantuntevaa ja kannustavaa ohjausta. Kiitän professori Hannu Mustakalliota perusteellisesta ja tarkkanäköisestä palautteesta, jota sain vastaanottaa väitöskirjani eri työvaiheissa. Hänen jäätyään eläkkeelle vetovastuu siirtyi professori Ilkka Huhdal- le, jonka viisaan ja sinnikkään ohjaustyön siivittämänä tämä tutkimus valmistui vauh- dilla. Jokaisen keskustelumme jälkeen palasin pakertamaan entistä innokkaammin.
Koronavuosi 2020 siirsi kohtaamisemme verkkoon, mikä ei kuitenkaan vähentänyt ohjaajan ja ohjattavan vuorovaikutusta. Kiitän Ilkkaa, sillä herännäisyyden historian syövereihin sukeltaessani olisin hukkunut ilman asiantuntevaa luotsausta. Kiitos myös Itä-Suomen yliopiston kirkkohistorian tutkijaseminaarilaisille. Vertaistuki on ollut vertaansa vailla.
Väitöskirjani esitarkastajia, dosentti Marjo-Riitta Antikaista ja dosentti Juha Me- riläistä, kiitän hyödyllisistä kommenteista ja yksityiskohtaisista tarkennuksista. Toi- vottavasti edes osasta olen osannut ottaa opikseni. Erityinen kiitos Juha Meriläiselle, joka lupautui myös vastaväittäjäkseni.
Lämmin kiitos työyhteisölleni Portaanpään opistossa. Olette olleet läsnä, silloin kuin olen teitä kaivannut. Erityisesti kiitän opiston rehtoria, TT Petri Järveläistä, joka johdatti minut tutkimusaiheen ja -aineiston äärelle. Tutkimusprosessin aikana vietetyt kahvitteluhetket Petrin kanssa ovat inspiroineet ajatteluani.
Englanninkielisen abstraktin käännöstyöstä kiitän FM Saana Tuovista, FM Jaana Vidgreniä sekä ”körttikielen” asiantuntijaa, rehtori Petri Järveläistä. Väitöskirjani taitto vaiheessa taitoin myös oikean käteni. Suuri kiitos professori Matti Kotirannalle, joka toivottomalta tuntuneessa tilanteessa toimitti vankalla ammattitaidollaan kirjani julkaisukelpoiseksi. Kiitos myös taitavalle taittajalle, Erja Hirvoselle.
Tutkimustyö on parin vuoden ajan vienyt aikani ja ajatukseni. Olen kuitenkin ollut onnekas, sillä olen saanut jakaa tämän ainutkertaisen vaiheen elämässäni useiden läheisten ihmisten kanssa. Jälkikasvuni on seurannut väitöskirjaprojektini etenemistä uteliaana ja kaiketi hieman epäuskoisena. ”Mitä järkee?” -kysymys on ollut ilmassa, mutta jäänyt kuitenkin lausumatta. Kiitos siitä! Aviomieheni on antanut ajalliset, ta- loudelliset ja henkiset resurssit tämän työn tekemiseen. Rakkaudella kiitän!
Varpaisjärven Töllissä jouluna 2020 Eija Taskinen-Tuovinen
SISÄLLYS
TIIVISTELMÄ ... 5
ABSTRACT ... 7
ESIPUHE ... 9
I JOHDANTO ... 13
A Tutkimustehtävä ... 13
1 Tehtävänasettelu ja rajaukset ... 13
2 Identiteetti ja kieli ... 16
3 Tutkimuksen menetelmä, lähteet ja rakenne ... 18
B Kansanopistojen ja herännäisyyden historiankirjoitus ... 24
II KANSANOPISTOLAITOS OSAKSI SUOMALAISTA KOULUJÄRJESTELMÄÄ ... 29
A Grundtvigilaiset opistot näyttävät suunnan ... 29
B Kristillisten opistojen esiinmarssi ... 33
C Heränneen kansan opistot ... 36
D Opisto perustetaan Lapinlahdelle ... 41
III ”SIIONIN MUURIT EI MURTUA SAATA” – PORTAANPÄÄN KRISTILLISEN OPISTON ALKUVAIHEET ... 51
A Ensimmäinen työkausi alkaa ja päättyy liekkeihin – uusi opisto nousee tuhkasta ... 51
B Portaanpään pystyttäjät ... 60
C Portaanpään portaita nousseet – oppilaat ja opettajat ... 63
1 Portaanpään opistolaiset ... 63
2 Portaanpään opettajakunta ... 73
IV PORTAANPÄÄN ”KÖRTTI-IDENTITEETTI” ... 79
A ”Kunnon körtin perikuva” – käyttäytymis diskurssi ... 79
1 Alimmalla portaalla – ihanteena ”armonkerjäläiset” ... 79
2 ”Koreileminen on syntiä” – maailmallisuutta vastaan vaatimattomuudella ... 90
3 ”Herran kansan käytöstapa painaa ihmiseen nöyryyden kuvan” – körttien käyttäytymis normit...111
4 ”Körttiretoriikka” – yhteinen kieli identiteetin vahvistajana ... 125
5 Körttiseurat ja hartauselämä ... 130
B ”Kulttuurielämä ja maailman ilot” – suhtautumisdiskurssi ... 139
1 Portaanpään kuvitellut kirjaroviot – tiede, taide ja kirjallisuus ... 139
2 ”Urheilu poistaa kaikenlaiset intohimot” ... 153
3 ”Jumalan antama kieli” – Siionin virsistä sinfoniaan ... 164
4 Raittiit körtit ... 173
C ”Menkää ja tehkää!” – velvollisuusdiskurssi ... 190
1 Opistolainen esimerkkinä maailmalle ... 190
2 Yhteys ystäväkansaan – ”opistolaispäivinä Herran jalkain juuressa itketään” ... 198
3 ”Lasten sieluihin kylvetty Jumalan sana” – pyhäkoulu ... 204
4 Lähetys- ja heimotyö – ”sielujen pelastus” ... 212
D ”Isänmaalle uskollisuutta ja ryssille vihaa!” – isänmaallisuusdiskurssi ... 224
1 Nationalismin aate... 224
2 Suojeluskunta ja Lotta Svärd ... 251
E Modernisaatiodiskurssi – uusia piirteitä ”körtti-identiteettiin” 1930-luvun loppupuoliskolla? ... 267
1 Pois maalta ja maatöistä – ”kädetpä siellä likaantuu” ... 267
2 Sukupuoliroolit diskurssiin – ”mies on naisen pää – mutta kaula se päätäkin liikuttaa” ... 272
3 Arkiset ja sekulaarit aiheet – ”täällä on niin köykäinen mieli” ... 280
V TUTKIMUSTULOKSET ... 285
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS ... 295
I JOHDANTO
A TUTKIMUSTEHTÄVÄ
1 Tehtävänasettelu ja rajaukset
Kunpa Herra täällä tarttuisi minuunkin raukkaan kiinni tänä talvena ja ei päästäisi käsistään irti. Jospa ei kaikesta rakkaudettomuudestani ja kylmyydestäni huolimatta Herra jättäisi minua nukkumaan, kun muita täällä herättelee. Herra on antanut meille niin hyvät ja nöyrät opettajat ja me raukat voimme vain aina uudestaan ja uudestaan heidän mieliään kevytmielisyydellämme pahoittaa. Voi surkeaa jos täältä Portaanpäästä lähden suruttomana, eikä Herra saa minua täällä herättää.
Näin pohti nimimerkki ”Kataja” Portaanpään kristillisen kansanopiston julkaiseman Portaanpään Viesti -lehden ensimmäisessä numerossa. Lehti julkaistiin pian opiston vihkiäisjuhlien jälkeen lokakuun 27. päivänä 1923.1 Kymmenen vuotta myöhemmin Portaanpään Viestin sivuilla tuntojaan tilitti toinen opistolainen Martta Tolonen:
Nyt taas joutuu sanomaan, kun saarnaa lähdin kuulemaan, sen aina hukkaan kuulin.
Sillä se, että tänne tulin oli suurin kaikista yrityksistäni Herran sanan kuulemiseen, vaan meneekö tämäkin hukkaan. Sen Jumala yksin tietää. - - Kuinka onkaan monen pettymys suuri, kun tulen takaisin samanlaisena kuin lähdin, enkä yhtään parempana.2 Näiden tekstien julkaisemisajankohtien välillä oli kymmenen vuotta Portaanpään opiston toimintaa. Kahden opistolaisen pohdinnat olivat hyvin samankaltaisia sekä sisällöltään että sävyltään; ”etsivä usko” ja ”tuttava armon” odotus ja pelko siitä, että se jäisi saavuttamatta, olivat vahvasti läsnä kirjoittajien teksteissä. Nämä perinteises- ti herännäisyyden identiteettiin liitetyt määreet juontavat juurensa pitkälle liikkeen historiaan ja sen oppi-isään Paavo Ruotsalaiseen.3 Herännäisyyden identiteetti on tulkittu usein muuttumattomaksi ja yhtenäiseksi. 1800-luvun lopulla alkanut herän- näisyyden elpyminen toi julkisuuteen homogeenisen ja yksimielisen kansanliikkeen, joka ilmensi suomalaista uskonnollisuutta ja jonka kannattajat edustivat ”oikeaa Suo- menkansaa”.4 Herännäisyydelle asetettiin tietyt raamit. Niiden sisälle eivät mahtuneet liikkeen identiteettiin sopimattomat piirteet. Identiteettiä rakennettiin sekä liikkeen sisältä että ulkopuolelta käsin.
Mauno Rosendal, Aukusti Oravala, Vilhelmi Malmivaara, Olavi Kares5 ja monet muut herännäisjohtajat ja -vaikuttajat kirjoittivat herännäisyydelle historian, johon liike on perustanut osan identiteettiään. Herätysliikehistoria keskittyi liikkeen joh- tajiin ja siten herännäisyyden identiteetti rakentui ”herännäiseliittiin” liitettyjen
1 PPKA PPK PV 1/1923 Miksi ei minulla ole rakkautta?
2 PPKA PPK PV 21/1933 Pyhä matka.
3 Esim. Jonzon 1937; Remes 1995; Järveläinen 1994; Simojoki 2006.
4 Huhta 2001.
5 Rosendal 1902–1915; Oravala 1913; 1922; 1929; 1939; Malmivaara 1914; Kares 1932; 1936; 1941–1952.
ominaisuuksien ja mielikuvien varaan. Myös kirkkohistoriallista tutkimusta on kri- tisoitu siitä, että se on usein keskittynyt herätysliikkeiden johtajien ja näiden uskon- nollisten katsomusten ja opillisten korostusten selvittämiseen.6
Tavallisen kannattajakunnan – rahvaan – ”körtti-identiteetin” on oletettu noudat- tavan tässä historiankirjoituksessa määriteltyä linjausta eikä näiden yhtenevyyttä ole juurikaan kyseenalaistettu. Yksittäisten henkilöiden tai alueellisten ja paikallisten pienryhmien – kuten Portaanpään opiston – samaistumisen asteen tarkasteleminen suhteessa herännäisyyden ryhmäidentiteettiin tuo uutta ja vaihtoehtoista näkökulmaa staattiseksi ja yhdenmukaiseksi tulkittuun käsitteeseen. 1900-luvulle tultaessa herän- näisyys ja pohjalaisuus samaistettiin julkisuudessa, vaikka liikkeen äänenkannattaja Hengellinen kuukauslehti pyrkikin raportoimaan tasapuolisesti kaikkialla Suomessa tapahtuneesta liikkeen elpymisestä.7 Savon herännäisyys jäi kuitenkin vaikutusval- taisten pohjalaisten körttien varjoon. Myös tutkijat ovat korostaneet herätysliikkeen luonnetta koskevissa tulkinnoissaan Pohjanmaan herännäisyyttä ja liikkeen vaikutta- jayksilöiden näkemyksiä. Esimerkiksi viimeaikaiset herännäisyyttä sivunneet 1920- ja 1930-lukujen äärioikeistolaisuutta koskevat tutkimukset ovat määritelleet tutkimusai- kakauden savolaisen herännäisyyden kiuruvetisen herännäispapin ja Isänmaallisen kansanliikkeen nuorisojohtajan Elias Simojoen persoonan ja toiminnan kautta. Toi- saalta myös Savon körttien olemassaolo on osittain unohdettu ja herännäisyydestä ja lapualaisuudesta on muodostunut synonyymipari.8 Portaanpään opiston körttiyhtei- sö edusti laajalti koko Pohjois-Savon herännäisyyttä. Näin ollen analyysi Portaanpään identiteetistä antaa viitteitä koko maakunnan herännäisidentiteetin luonteesta.
Portaanpää ei ollut kuitenkaan Suomi pienoiskoossa. Tutkimuksen keskittyminen yhteen herännäisopistoon tuottaa tietoa nimenomaan tästä yhdestä opistosta, eivätkä tutkimustulokset ole yksiselitteisesti yleistettävissä muiden opistojen tai taustayh- teisön – saati koko suomalaisen yhteiskunnan – tilanteeseen.9 Silti tutkimuskohteen pienuutta ei pidä väheksyä. Kaiken globaalin ja yleismaailmallisen informaation jou- kossa tieto pienistä yksiköistä, pienistä ihmisistä, pienistä asioista ja pienistä paikoista lisää inhimillistä ymmärrystä kaikkea isoa kohtaan. Se auttaa ymmärtämään laajem- pia kokonaisuuksia sekä on osa niissä vallitsevia lainalaisuuksia ja historiallisia pro- sesseja. Mikrohistoria tutkii pienten tapahtumien suuria merkityksiä. Matti Peltonen näkee mikrohistoriallisen lähestymistavan vahvuutena etenkin sen konkreettisuuden.
Konkreettisissa tilanteissa tutkijan on mahdollista löytää sellaisia uusia historiallisten ja yhteiskunnallisten tasojen kohtaamisia, joita mikään olemassa oleva teoria ei ole tunnistanut. Mikrohistoriallinen historiankirjoitus ei oleta, että historiallinen totuus rakentuu pelkästään poliittisten ja kulttuuristen merkkihenkilöiden toiminnan ja käsi- tysten pohjalta, vaan myös arkielämän näennäisesti epätyypilliset ja merkityksettömät toimijat ja tapahtumat ovat osa laajempaa, kansallista historiaa.10
Tutkimustehtävänäni on selvittää Portaanpään kristillisen opiston ”körtti-iden- titeettiä” ja siinä vuosina 1923–1945 tapahtuneita muutoksia. Aikarajaus ulottuu opiston toiminnan käynnistymisestä toisen maailmansodan loppuun. Tämän lisäksi myös varsinaista toimintaa edeltänyt kausi opiston perustamisesta 1919 toiminnan
6 Esim. Suolinna 1975, 66.
7 Huhta 2001, 138–139.
8 Esim. Siironen 2010; Silvennoinen, Tikka & Roselius 2016; Siironen 2017.
9 Tapaustutkimuksista ja niiden yleistettävyydestä Räisänen 1975, 148–150; Anttila 2006, 286–287.
10 Mikrohistoriallisesta tutkimuksesta Peltonen 1996, 8–11; Peltonen 1999; Huhta 2018, 143–144.
aloittamiseen vuonna 1923 on mielenkiinnon kohteena; mitkä syyt johtivat Portaan- pään opiston perustamiseen ja miksi se päätettiin perustaa nimenomaan Lapinlah- delle?
Tutkimusajanjakson päättyminen vuoteen 1945 johtuu ensinnäkin siitä koko yh- teiskunnan rakenteisiin kohdistuneesta muutosprosessista, joka käynnistyi heti toisen maailmansodan jälkeen. Suomen yhteiskunta, kirkko, koulutus ja kansanopistotoi- minta sekä tämän tutkimuksen kohteena oleva herätysliike kokivat sota-ajan jälkeisi- nä vuosikymmeninä niin mittavia muutoksia, että niiden käsitteleminen täytyy jättää tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Sodan jälkeinen ensimmäinen työkausi opistossa osoitti, että jotain oli oleellisesti muuttunut. Muutoksen seuraukset eivät kuulu tä- män tutkimuksen piiriin, sillä Portaanpään opiston ”körtti-identiteetti” jälleenraken- nuksen aikakaudella olisi jo toisen väitöskirjan aihe. Sota-aika merkitsi nimenomaan vahvasti isänmaallisuuteen perustuneelle körtti-identiteetille päätepistettä – se, minkä varaan identiteetti oli rakennettu, oli menettänyt käyttökelpoisuutensa.
Tutkimusaikakausi oli voimakkaiden aatteiden aikaa, mikä näkyi myös Portaan- pään identiteetissä. Oikeistoradikalismin kannattajat eivät olleet herännäisyydessä, sen piirissä toimivissa kansanopistoissa tai tutkimuskohteessani Portaanpäässä pel- kästään myytti, jota sohaisemalla tutkijat kuvittelevat Pandoran lippaan avautuvan.
Äärioikeistolainen herännäisyys oli osa historiallista prosessia, joka vaatii edelleen lisää historiallista tutkimusta. Kriittisen historiantutkimuksen pitäisi pyrkiä selvit- tämään, mitä todellisuudessa tapahtui, ei niinkään mitätöimään toisten tutkijoiden väitteitä. Ilmiö, jonka sanotaan kummunneen 1920- ja 1930-luvulla suomalaisten isän- maallisuudesta, vaatii historiallisen muistin terävöittämistä. Muistia ei pitäisi nyt me- nettää, sillä ristiriitaisia tunteita ja tulkintoja synnyttänyt aikakausi ei edusta pelkäs- tään historiaa, vaan enenevässä määrin myös nykyhetkeä. Jos tutkimusaikakaudella pelättiin kommunismia, nyt 2020-luvulla koetaan maahanmuuttajien ja islaminuskon uhkaavan suomalaista kulttuuria. Ilmapiirissä on samankaltaista idealistista kansal- lismielisyyttä ja ulkoisen uhan pelkoa, jolla jo 1930-luvulla oikeutettiin äärioikeisto- lainen radikaali toiminta – jopa väkivalta.
Tämän tutkimuksen keskeiset kysymykset on mahdollista jakaa neljään kategori- aan: Kysyn millainen oli Portaanpään ”körtti-identiteetin” olemus, miten se muuttui opiston runsaan kolmenkymmenen ensimmäisen toimintavuoden aikana ja mitkä olivat muutosprosessin syyt ja seuraukset. Analyysin kohteena ovat opistossa esiin- tyneet identiteetin peruselementtejä edustaneet kontekstisidonnaiset diskurssit. Etsin syitä niiden sisällöllisiin muutoksiin peilaamalla ”körtti-identiteetin” rakentumista suhteessa herännäisliikkeeseen, paikalliseen yhteisöön sekä tutkittavan aikakauden uskonnollisiin, poliittisiin, yhteiskunnallisiin ja historiallisiin tapahtumiin ja ilmiöi- hin. Tärkeä kysymys on, missä määrin Portaanpään ”körtti-identiteetti” edusti herä- tysliikkeen yhdenmukaiseksi koettua omakuvaa sekä herännäisyydestä muodostet- tua julkista identiteettiä. Pyrin myös arvioimaan, missä määrin ”körtti-identiteetti”
osoittautuu opiston sisällä yksimieliseksi ja yhtenäiseksi. Yhteisön eheys ja identiteetti riippuu jäsenten yhteenkuuluvuuden tunteen voimakkuudesta. Opistolaisten identi- fioitumisen asteen arvioiminen ei ole yksiselitteistä, sillä lähteistä ilmenevät käsitykset ja tulkinnat esitettiin julkisessa kontekstissa opistotovereille, opettajille sekä muille herännäisyyden piiriin kuuluneille. Näin ollen puheenvuoroihin liittyi eräänlainen oletusarvo.
2 Identiteetti ja kieli
Muun muassa psykologit, sosiaalipsykologit ja sosiologit ovat pyrkineet määrittele- mään identiteetin käsitettä. Yksiselitteinen määritelmä käsitteelle on kuitenkin on- gelmallinen, sillä näkökulmasta ja tieteenalasta riippuen identiteetti-käsitteen sisältö saa lukuisia erilaisia variaatioita. Historiallisessa tutkimuksessa vielä viime vuosi- sadan puolella korostettiin identiteetin kansallista merkitystä, sillä sen nähtiin toimi- van välineenä kansakunnan rakennusprosessissa.11 Nykyään historiantutkimus on kuitenkin moninaisempaa. Identiteetti-teema on nykytutkimuksessa ajankohtainen, sillä identiteettiin liittyvät valinnan mahdollisuudet muun muassa elämäntavassa, opiskelussa ja työnteossa ovat lisääntyneet. Identiteetistä on tullut kollektiivisten ra- kenteiden ongelmallistuessa ja monimuotoistuessa keskeinen tutkimuksen kohde.
Kun ihmiset eivät oikein tiedä, keitä he ovat yksilöinä ja yhteisöinä, syntyy tarve tutkia identiteettiä. Käsite tarjoaa välineitä yksityisen ja persoonallisen sekä kulttuurisen ja kollektiivisen tason välisten suhteiden pohdintaan. Ihmisten arkielämän kontekstit ovat monipuolistuneet, samalla myös yksilöiden identifioituminen eri ryhmiin on muuttunut monitahoisemmaksi.12 Tilanne oli erilainen tämän tutkimuksen kohtee- na olevalla aikakaudella. Maaseudulla elettiin vielä pääasiassa perinteistä talonpoi- kaista elämää: identifioitumiskohteita oli rajallinen määrä. Uskonnollisten liikkeiden historiantutkimuksen kannalta haastavaa ja samalla myös erityisen kiinnostavaa on identiteetin muutos.13
Määrittelen identiteetti-termin tässä tutkimuksessa väljästi ja yksinkertaisesti sosi- aaliseksi ja historialliseksi ilmiöksi. Se määrittyy suhteessa toisiin ihmisiin ja rakentuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Yksilön käsitys omista persoonallisista ominaisuuk- sistaan – kuka ja millainen hän on – kuuluu identiteetin persoonalliseen ja henkilö- kohtaiseen puoleen. Yksilön uskonnollisen identiteetin tutkiminen on ongelmallista, sillä jos uskontoa tarkastellaan nimenomaan yksilön sisäisenä tilana – uskona joihin- kin asioihin – ulkopuolisen tarkkailijan on vaikea tehdä varmoja johtopäätöksiä sen laadusta tai identiteetin autenttisuudesta. Autenttinen eli omaehtoinen yksilö määrää itse ajatuksistaan sekä uskonnon ja vakaumuksen tunnustamisestaan ja harjoittami- sestaan. Yksilön uskomukset ja ajatukset ovat aidosti hänen omiaan.14 Tällöin kyseessä on yksilön sisäinen uskonnollinen orientaatio, jossa ihminen sitoutuu uskonnolliseen tunnustukseen ja uskonnon harjoittamiseen sen itsensä vuoksi. Uskonnollisuus on siis yksilön oma valinta sen sijaan, että hän olisi omaksunut esimerkiksi painostuksen alla jonkin yhteisön ajatukset sekä uskonnonharjoittamisen tavat ja säännöt. Ulkoisesti uskontoon orientoitunut sitä vastoin tavoittelee uskonnolla joitakin muita päämääriä kuten turvallisuutta, sosiaalista asemaa tai yhteisön hyväksyntää.15
Tämä tutkimus ei kuitenkaan tarkastele yksilöllistä uskonnollista identiteettiä, vaan mielenkiinnon kohteena on sosiaalinen ja yhteisöllinen identiteetti, jonka kautta yksilö tuntee kuuluvansa yhteen toisten ihmisten kanssa. Yhteisölliset ominaisuudet, arvot ja käsitykset ovat tekijöitä, joihin yksilö pyrkii samaistumaan, jos hän kokee
11 Kansallista identiteettiä käsitellään perusteellisesti Jussi Pakkasvirran ja Pasi Saukkosen toimittamassa teoksessa Nationalismit (2005).
12 Saastamoinen 2006, 170–174.
13 Meriläinen 2013, 215–216.
14 esim. Lagerspetz 1998, 98–99; Eisenberg 2009.
15 Stenlund 2017.
niiden eroavan myönteisellä tavalla muiden ryhmien vastaavista tekijöistä.16 Identi- teetti edellyttää samastumista johonkin identiteettipositioon: esimerkiksi sukupuo- leen, ammattiin tai kuten tässä tutkimuksessa uskonnolliseen ryhmään. Identiteettiä ilmennetään symbolisesti ja tuotetaan ilmaisullisesti – esimerkiksi erityisinä vaattei- na tai rituaaleina. Yhteisöllinen identiteetti on kuva, jonka yhteisön jäsenet liittävät omaan yhteisöönsä ja sen toimintakulttuuriin. Se ei ole staattinen, pysyvä ilmiö, vaan historiallinen ja ajan myötä muuttuva.17 Yhteisöllistä identiteettiä rakennetaan muu- tosvaatimusten paineessa suhteessa omaan ryhmään sekä toisaalta tämän ryhmän ulkopuolisiin ryhmiin. Tässä tutkimuksessa lähden siitä oletuksesta, että identiteetti ilmenee kielessä esiintyvissä diskursseissa ja on siten oleellisella tavalla sidoksissa kielen toimintaan; diskurssien muutos vaikuttaa identiteettiin.
Kieli tuottaa lukuisia identiteettejä. Oppiessaan äidinkielen lapsesta tulee tietyn kielellisen yhteisön jäsen. Alueellisten erojen lisäksi myös sosiaalinen kerrostumi- nen, sukupuoli, etnisyys, ammatti ja monet muut tekijät – kuten uskonto – tuottavat niin sanottuja sosiaalisia murteita eli sosiolektejä. Ihmisellä on siis useita kielellisiä identiteettejä. Kielenkäyttö vaihtelee sen mukaan, kuka puhuu, kenelle puhutaan ja missä tilanteessa puhutaan. Kielen muodot ovat sidoksissa siihen historialliseen kon- tekstiin, jossa kieltä tuotetaan.18 Uskonnollista kieltä voidaan tarkastella useasta eri näkökulmasta eikä sitä voida tarkkarajaisesti erottaa kielenkäytön muista muodoista.
Läheisiä käsitteitä ovat muun muassa uskonnon käyttämä, pyhiä sisältöjä käsittele- vä sakraalikieli, maallisen kielen vastakohtana käytetty hengellinen kieli, kristillisten kirkkokuntien toimintaan liittyvä kirkollinen kieli sekä jumalan- tai alttaripalveluk- siin liittyvä liturginen kieli.19 Uskonnollisen ryhmän omaa kielimuotoa voidaan kutsua myös jargoniksi.20 Jargonissa käytetään erikoissanastoa, mutta tavallisesti sen äänteet ja kielioppi ovat samat kuin ryhmän jäsenten normaalissa kielessä.21
Päivikki Suojanen määrittelee uskonnolliseksi kieleksi järjestelmän, jota puhutaan, luetaan, kirjoitetaan ja/tai tulkitaan sakraaliksi koetussa tapahtumassa tai sellaisessa tilanteessa, jossa kosketellaan sosiaalisen ryhmän ja yksilön pyhiksi ja uskonnollissi- sältöisiksi mieltämiä tajunnansisältöjä ja aiheita. Sen elementtien valintaa säätelevät puheyhteisön uskonnollinen traditio sekä sen sosiaalisten suhteiden verkosto. Uskon- nollinen kieli ja kielenkäyttö ovat tärkeitä identiteetin rakentajia ja ylläpitäjiä. Yhteisil- lä kielen diskursseilla luodaan identiteettiä, mutta niillä myös tehdään eroa muihin.
Tietyn uskonnollisen yhteisön uskonnollisen kielen hallitseminen on välttämätöntä, jotta yksilö voi osallistua yhteisön toimintaan sen täysivaltaisena jäsenenä. Lapsi oppii yhteisön uskonnolliset käsitykset ja asenteet juuri kielen kautta ja siten pystyy kom- munikoimaan ja toimimaan tarkoituksenmukaisesti niiden avulla omassa uskonnol- lisessa yhteisössään. Yhteisön uskonnollisen kielen hallitseminen lujittaa ryhmään kuulumisen tunnetta. Uskonnollisella kielellä kuvataan ja määritellään yhteisössä
16 Hall 2002, 41.
17 Saastamoinen 2006, 173.
18 Lehtonen 1996, 47, 51.
19 Nissi & Mielikäinen 2014, 8.
20 Webster 1988, 88.
21 Trager 1972, 6.
olevia uskonnollisia rooleja, joihin yhteisön jäsenten odotetaan sosiaalistuvan ja sen jälkeen toimivan näihin rooleihin liitettyjen ominaisuuksien mukaisesti.22
Uskonnollisesta kielestä puhutaan myös kielipelin käsitettä käyttäen. Ludwig Wit- tgensteinin mukaan uskova ja ei-uskova ovat kokonaan eri tasoilla, jotka eivät kohtaa toisiaan. Heiltä puuttuvat yhteiset pelisäännöt. Wittgensteinin kielipelin idea liittyy nimenomaan käsitteisiin ja niiden käyttöön. Kysymys ei kuitenkaan ole kielellisistä peleistä, vaan pikemminkin kielen avulla pelattavista peleistä. Jokaisella uskonnolli- sella yhteisöllä on oma kielipelinsä, jossa käsitteillä ja ilmauksilla on yhteisön kielipe- lin sääntöjen mukainen suhde todellisuuteen. Kielipelit luovat kielen ja todellisuuden väliset edustussuhteet ja pitävät ne voimassa.23 Näin ollen kristillisten peruskäsittei- denkin merkitys saattaa avautua vain kielipelin säännöt tuntevalle yhteisön jäsenelle.
Kielipelin käsitteen soveltaminen ei ole ongelmatonta, mutta karkeasti yksinkertais- tettuna se on käyttökelpoinen korostettaessa uskonnollisen kielen sosiaalista ja yhtei- söllistä näkökulmaa. Yhteenkuuluvuuden tunnetta, samankaltaisuuden ja tuttuuden sekä yhteisen historian ja perinteen kokemista ylläpitää yhteinen uskonnollinen kie- lipeli. Tässä tutkimuksessa tarkastelen uskonnollisen kielen käyttöä nimenomaan sen yhteisöllisessä, sosiaalisessa ja aikahistoriallisessa kontekstissa.
Uskonnollinen kieli on ilmaisuja ja lausumia, joilla uskonnollisen yhteisön jäsen liittää itsensä osaksi haluamaansa uskonnollista yhteisöä ja erottuu muista yhtei- söistä. Laajennan uskonnollisen kielen käsitettä. Tutkimuksessani sisällytän siihen myös kielen, joka voitaisiin tulkita niin ikään ei-uskonnolliseksi. Portaanpään opiston keskustelukokouksissa käytetyssä kielessä ei aina käsitelty pyhiä tai uskonnollissi- sältöisiä aiheita, mutta määrittelen sen kuitenkin uskonnolliseksi kieleksi kontekstin perusteella. Puhetilanteet24 tapahtuivat herännäisopistossa opettajien ja usein myös vierailevien herännäisyyden edustajien ollessa läsnä. Näin ollen viestintätilannetta säätelivät sekä herännäistraditio että yhteisön sosiaaliset suhteet.
3 Tutkimuksen menetelmä, lähteet ja rakenne
Tässä tutkimuksessa yksi kantava perusoletus on uskonnon diskursiivinen luonne.
Dis kursseilla määritellään ja diskursseissa rakentuu kunkin uskonnollisen ryh- män ”oikea” uskonto. Diskurssit ovat lausumia ja niiden muodostamia kokonaisuuk- sia, joita voi tarkastella ja analysoida historiallis-kvalitatiivisesti lähilukemalla, toisin sanoen keskittymällä siihen, mitä asioita lähdeaineistossa on käsitelty ja millä tavalla asiat on esitetty. Historiallisissa tutkimuksissa diskurssianalyysin teoreetikko Michel Foucault on analysoinut tällä menetelmällä muun muassa ilmiöiden valtasuhteita.
Foucaultille diskurssi merkitsee ennen kaikkea yleistä kielentajua sekä kiteytyneitä puhe- ja ajattelutapoja, joiden tarkoitus on muokata puhunnan kohdetta. Kielenraken- teen sijaan fokus on siis kielenkäytössä.25 Diskurssianalyysi määritellään sellaiseksi kie- lenkäytön ja muun merkitysvälitteisen toiminnan tutkimukseksi, jossa analysoidaan yksityiskohtaisesti sitä, miten sosiaalista todellisuutta tuotetaan erilaisissa sosiaalisissa
22 Suojanen 1975, 231–232.
23 Wittgenstein 1981; Hintikka 1982, 168.
24 Puhetilanteen käsitteestä esim. Suojanen 1975, 233–234.
25 Foucault 2005, 46–53, 68–69.
käytännöissä.26 Diskurssi on kahtalainen käsite. Yhtäältä se tarkoittaa sitä vuorovai- kutuksellista prosessia, jossa merkityksiä tuotetaan. Toisaalta sillä tarkoitetaan tämän prosessin lopputulosta.27 Norman Faircloughin mukaan diskurssi voi abstraktimmin merkitä kieltä ja muita sosiaalisen elämän elementtejä, mutta myös konkreettisemmin erityisesti representoitua maailmaa, kieltä kontekstissa. Täten on mahdollista erotella eri diskursseja, jotka representoivat samaa asiaa tai ilmiötä eri perspektiivistä tai ase- masta. Diskurssi pitää siis sisällään myös näkökulman, lähestymistavan tai aseman suhteessa muuhun ympäristöön.28
Diskurssianalyysiin sisällytetään useita erilaisia koulukuntakohtaisia tutkimus- ja lähestymistapoja. Suomalaisten tutkijoiden sovellus menetelmän käyttämiseen esi- tellään perusteellisesti Arja Jokisen, Kirsi Juhilan ja Eero Suonisen teoksessa Diskurs- sianalyysi (2016). Myös sosiologi Pertti Alasuutari on hyödyntänyt diskurssianalyyt- tista metodia tarkastellessaan suomalaisen yhteiskunnan rakennemuutoksia toisen maailmansodan jälkeen.29 Hän näkee diskurssin eräänlaisena puheavaruutena, jota on analysoitava suhteessa kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen paikkaan.30 Diskurs- sianalyyttisten suuntausten ja teorioiden lukuisista variaatioista huolimatta diskurs- sianalyysin voi pelkistettynä nähdä tekstin tai puheen tutkimisena ja tulkitsemisena.
Näin yksinkertaisesti määriteltynä se soveltuu hyvin historialliseen tutkimukseen.
Väitöskirjassani diskurssianalyysi on nimenomaan työväline, jolla erittelen, jäsentelen ja analysoin lähdemateriaalin sisältöä.
Tutkimukseni perustana on konstruktivistinen käsitys siitä, että tieto, todellisuus ja sen rakenteet sekä ilmiöt muodostuvat sosiaalisessa ja kielellisessä vuorovaiku- tuksessa sekä tietyssä historiallisessa tilanteessa. Kielen ja sen käytön ei siis katsota ainoastaan kuvaavan maailmaa, vaan se rakentaa, uusintaa ja muuttaa sosiaalista todellisuutta. Kieltä käyttäessään yksilö antaa merkitykset asioille, joista hän puhuu tai kirjoittaa.31 Tässä tutkimuksessa pyrinkin löytämään ja nimeämään ne diskurs- sit, jotka ovat rakentaneet, muovanneet ja muokanneet Portaanpään opistoyhteisön
”körtti-identiteettiä” tutkittavana aikakautena. Työ rakentuu sen oletuksen varaan, että lähteistä todennettavat diskurssit kuvaavat tietylle historialliselle, yhteiskunnal- liselle ja sosiaaliselle ajalle ominaista Portaanpään identiteettiä. Se on muodostunut vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Siten yhteiskunnan muutos- prosessit heijastuvat siihen muokaten sitä ja sen ilmenemismuotoja – identiteettiä kuvaavia diskursseja. Näkökulma korostaa kontekstuaalisuutta. Lähteistä nimetyt diskurssit eivät ole syntyneet tyhjiössä, vaan niitä on arvioitava yhteydessä histo- rialliseen kontekstiin, tapahtumatilanteeseen. Kontekstin huomioiminen tarkoittaa sitä, että analyysissa diskurssia tarkastellaan suhteessa tiettyyn aikaan, paikkaan ja tilanteeseen, joihin myös tulkinta pyritään suhteuttamaan. Kontekstilla on monta merkitystä ja kerrostumaa: sillä voidaan viitata sanojen lauseyhteyteen, lausumien jär- jestykseen vuorovaikutuksessa tai kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen ympäristöön.32
26 Jokinen, Juhila & Suoninen 1993, 17.
27 Lehtonen 1996, 69.
28 Fairclough 2003, 26.
29 Alasuutari 1996.
30 Alasuutari 1996, 40–47; Alasuutari 2017, 157–167.
31 Jokinen, Juhila & Suoninen 1993, 18.
32 Jokinen, Juhila & Suoninen 1993, 36–40; Lehtonen 1996, 164–166.
Tässä tutkimuksessa kiinnitän huomioni ensisijaisesti kulttuurisen ja yhteiskun- nallisen kontekstin merkitykseen Portaanpään diskursseja selittävänä tekijänä. Tavoit- teenani on löytää aineistossa toistuvasti kertautuvat ja korostuneesti ilmi tulevat dis- kurssit, joiden tulkitsen esiintymistiheyden perusteella kuuluvan ”körtti-identiteetin”
olemukseen. Tällä menetelmällä identiteetin elementeiksi ovat osoittautuneet myös sellaiset diskurssit, joita en olisi ilman työni aineistolähtöistä viitekehystä määritel- lyt identiteetin osa-alueiksi. Edeltä käsin konstruoitu hypoteesi ”körtti-identiteetin”
muodostaneista diskursseista olisi tuottanut tietoa vain hypoteesiin valituista dis- kursseista aineiston analyysin fokuksen kohdistuessa niihin. Määritellessäni iden- titeettiä rajasin yksittäiset tai erittäin harvoin esiintyneet diskurssit pääsääntöisesti identiteetti-käsitteen ulkopuolelle. Ne kuitenkin nousivat merkityksellisiksi analy- soidessani 1930-luvulla tapahtunutta perinteisen ”körtti-identiteetin” muutosta, sillä identiteetistä irralliset ja poikkeavat diskurssit vahvistivat tulkintaani muutosproses- sin luonteesta.
Aineistolähtöisessä lähestymistavassa tutkijan suhde aineistoon on vuorovai- kutuksellinen. Vaikka aineistot ovat syntyneet ilman tutkijan aktiivista panosta tai läsnäoloa – kuten tämän tutkimuksen lähteet –, on tutkijalla käytettävissään useita tulkintaresursseja. Asioiden ja ilmiöiden nimeäminen sekä erilaisten merkitysten ra- kentuminen on kontekstisidonnaista. Merkitysten tulkinta ei ole siis yksiselitteistä.
Tutkija kuvaa tutkimustulostensa kautta sosiaalista ja historiallista todellisuutta ja samalla myös luo sitä. Diskurssianalyyttisessa tutkimuksessa korostuukin tutkijan position merkitys.33 Tutkijan suhde tutkimuskohteeseen nostetaan esille. Se määrittelee tavan, jolla tutkija lähestyy ja analysoi aineistoaan sekä käyttää tutkimustuloksiaan.
Keskeistä on, että tutkija tiedostaa, tunnistaa ja julkistaa positionsa koko tutkimus- prosessin ajan.
Omaan positiooni tässä tutkimuksessa vaikuttaa kulttuuriantropologin tausta ennen ryhtymistäni kirkkohistorioitsijaksi. Se näkyy etenkin tutkimustehtävän ky- symystenasettelussa sekä metodisissa valinnoissa. Myös pitkäaikainen työni Por- taanpään opiston viestinnän lehtorina on määrittänyt positiotani tutkimuksessa. En- sinnäkin se on vaikuttanut tutkimuskohteeni valintaan ja toisaalta se on asemoinut minut osaksi tutkimuskohdettani – tosin 80–90 vuotta tutkittavana olevaa aikakautta myöhemmin. Aikaperspektiivin vuoksi en koe olevani tutkittavan ilmiön tai ryhmän sisäpuolella. Tutkijan sidonnaisuudet on kuitenkin tiedostettava. Tieto, jota tutki- mukseni tuottaa, ei varmaankaan miellytä kaikkia – kenties ei edes minua tutkijana tai Portaanpään opistoyhteisön jäsenenä. Historian tutkijan keskeistä ohjenuoraa
”rakasta menneisyyttä” noudattamalla pystyn tuomaan Portaanpään historian syö- vereistä esille myös ne asiat, jotka muuttavat nykyistä käsitystä tai tahraavat sen.
Tutkimukseni ”informanteilla” – Portaanpään opistolaisilla – ei ole enää sananvaltaa, mutta toivon tekeväni heidän ”äänelleen” oikeutta tulkinnoillani – eiväthän he tien- neet joutuvansa tutkimuksen kohteeksi. Kenties he eivät edes tahtoisi, että heidän historiaansa kirjoitetaan.
Portaanpään ”körtti-identiteetti” on tapaustutkimus, jossa tarkastelen yksittäisen kristillisen kansanopiston identiteettiä ja sen muutosta etsien vastauksia ainutker- taisesta ja autenttisesta tutkimusaineistosta. Historiallisen menetelmän lisäksi hyö- dynnän aineiston analyysissa diskurssianalyyttista tapaa tarkastella lähteenä olevien tekstien kontekstisidonnaisuutta. Pyrin selittämään aineistosta löytyvät identiteettiin
33 Tutkijan positiosta kirjoittavat esimerkiksi Jokinen, Juhila & Suoninen 1993.
ja sen muutokseen liittyvät diskurssit sijoittamalla ne tutkimusaikakauden uskonnol- liseen, poliittiseen ja koulutukselliseen keskusteluun sekä muiden herännäisopistojen ryhmään. Diskursseja analysoimalla pyrin selvittämään, kuinka yhtenevää tai eriävää Portaanpään opiston kollektiivitraditio – Portaanpään ”körtti-identiteetti” – oli suh- teessa koko herätysliikkeen yhteiseen traditioon sekä Suomessa käytyyn kirkolliseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Olennainen tutkimuskysymys on myös se, oli- ko Portaanpään sisäinen ”körtti-identiteetti” homogeeninen vai paljastavatko lähteet viitteitä opiston identiteetin mahdollisesta moniäänisyydestä.
Tutkimuksen lähteinä ovat Portaanpään kristillisen opiston arkistoidut aikalais- tekstit. Tutkimus on siis hyvin aineistolähtöinen. Kun Portaanpään opiston historiik- keja on kirjoitettu, sen toimintakertomukset ja pöytäkirjat ovat olleet ahkerassa käy- tössä, mutta oppilaiden tuotokset, Portaanpään Viesti -lehti sekä keskustelutuntien pöytäkirjat, ovat jääneet huomiotta. Kansanopistojen alkuvaiheessa kaikissa opistois- sa oli oma oppilaslehti – oli Toveria, Pirtinressua, Alkua, Orasta ja Pisaraa. Samoin kerran viikossa järjestetty keskustelutunti kuului yleensä kaikkien kansanopistojen opetusohjelmaan.34 Portaanpään opistossa keskustelukokoukset säilyttivät asemansa aina 1960-luvulle asti, toisin kuin esimerkiksi Karhunmäessä, jossa käytännöstä luo- vuttiin jo 1920-luvun puolivälin jälkeen.35 Esiintymis- ja kokoustekniikan harjoitusten mukaan ottaminen opetukseen oli jo 1910-luvulla toimineen kansanopisto-opettajien ja -johtajien neuvottelukunnan suositus. Opistolehtien tekemiseen ei ollut vastaavaa suositusta, mutta niiden avulla oletettavasti ohjattiin opiskelijoita mielekkääseen te- kemiseen vapaa-ajalla.36
Kaikki tutkittavan aikakauden keskustelutuntien pöytäkirjat ovat säilyneet Por- taanpään arkistossa, mutta vuoden 1936 jälkeen toimitetut Portaanpään Viesti -lehdet ovat järjestään kadonneet. Niitä säilytettiin oletettavasti päärakennuksen viereisessä rehtorinasunnossa, joka tuhoutui tulipalossa vuonna 1978. Puuttuva lähdeaineisto ei kuitenkaan merkittävästi heikennä tutkimuksen luotettavuutta, sillä näkemykseni mukaan keskustelutuntien pöytäkirjojen tarjoama aineisto – sitä täydentävien lähtei- den ohella – on tutkimuksen laajuuteen ja tutkimusongelmien ratkaisemiseen mitoi- tettuna riittävä. Myös sotavuosia koskevia lähteitä on ollut käytettävissä niukemmin, sillä opisto oli opetustoiminnassa vain ajoittain. Olemassa olevan aineiston perusteella pystyy kuitenkin luomaan uskottavan kuvan sota-ajan vaikutuksista ”körtti-identi- teettiin”. Kadonneet Portaanpään Viesti -lehdet olisivat silti mahdollisesti syventäneet aineiston analyysia ja vahvistaneet tutkimustuloksia.
Käsinkirjoitetuilla lehdillä oli pitkä perinne kansanopistojen lisäksi myös suoma- laisissa joukkojärjestöissä 1800-luvun lopulta 1940-luvulle asti. Käsinkirjoitetut lehdet olivat järjestöjen ja yhdistysten itsekasvatuskulttuuria, jonka avulla lapset ja nuoret opettelivat kirjoittamaan ja esittämään mielipiteitään sekä totuttelivat kirjalliseen ilmaisuun. Osakunnat, raittius- ja nuorisoseurat sekä työväenyhdistykset käyttivät käsinkirjoitettuja lehtiä vaihtoehtoisena julkaisufoorumina erityisesti poliittisen sen- suurin aikoina. Salanimien käyttö oli yleistä, sillä nimimerkin suojissa voitiin käsitellä yhteisön sisäisiä arkoja kysymyksiä. Syyt salanimien käyttöön olivat myös poliittisia, sillä 1900-luvun alussa viranomaiset pyrkivät ulottamaan kontrollinsa myös käsinkir- joitettuihin seuralehtiin. Lehtiä tuotettiin tavallisesti useimmiten vain yksi kappale,
34 Karttunen 1979, 40.
35 Karttunen 1974, 136.
36 Raninen 1994, 82–83.
joka yleensä julkaistiin ääneen lukemalla järjestöjen kokouksissa.37 Portaanpäässä lehdet luettiin lauantai-illan yhteisessä tilaisuudessa. Portaanpään Viestin viikoittain vaihtuvaa toimittajakuntaa ohjasi yleensä opiston johtaja Vilho Pesonen. 1920-luvulla muutamana työkautena lehtiharjoitusten opettajina toimivat myös yleisaineiden opet- tajat Hilja Pakkanen ja Erkki Kurki-Suonio. 1930-luvulla Pesonen valvoi opistolaisten lehden toimittamista lukuun ottamatta lukuvuotta 1935–1936, jolloin se kuului Taneli Malmivaaran sijaisen, pastori Vilho Kuoppalan työtehtäviin.38
Opistolaiset kirjoittivat Portaanpään Viestiin pieniä seurapuheiden kaltaisia – ta- vallisesti hengellisiä kysymyksiä käsitteleviä – joko suorasanaisia tai runomuotoisia tekstejä. Lisäksi jokaisen numeron lopussa oli Viikkokatsaus, johon kirjoittaja oli ra- portoinut kuluneen viikon tapahtumat.39 Kukin opistolainen joutui vuorollaan osal- listumaan lehden toimittamiseen. Kaikki oppilaat eivät kuitenkaan täyttäneet vel- vollisuuttaan lehden toimittajakunnassa vedoten siihen, etteivät osanneet kirjoittaa.
Kirjoitustehtävän laiminlyömistä muut opistolaiset kritisoivat vahvasti.
Minusta tuntuu siltä, että Viestiämme pidetään niin halpana, ettei siihen ansaitse kir- joittaa mitään. Jokainen osaa kirjoittaa, osaa myöskin kirjoittaa Viestiin. Sanoessaan:
”En osaa”, hän valehtelee, sillä osaahan hän kirjoittaa.40
Keskustelutuntien tarkoituksena oli harjaannuttaa opistolaiset kokousten pitämiseen.
Jokainen oppilas sai vuorollaan pitää alustuksen keskusteltavasta aiheesta – aihe piti etukäteen hyväksyttää johtajalla –, käyttää puheenvuoroja ja olla sihteerinä sekä pu- heenjohtajana. Keskustelujen päätteeksi opettajakunnan edustaja – yleensä johtaja – kertoi herännäisyyden ja oman näkökulmansa keskusteltavaan aiheeseen.41 Keskus- telutuntien – käytettiin myös nimitystä keskustelukokoukset – pöytäkirjat laadittiin koko tutkimuskauden ajan yhtenäistä ohjeistusta noudattaen. Kokouksen sihteeri dokumentoi puheenvuorot sanatarkasti, joten pöytäkirjat autenttisuudessaan sekä sensuroimattomuudessaan ovat tutkimukseni tärkein lähde. Portaanpää Viesti -leh- tien analyysissa on puolestaan lähdekriittisesti huomioitava, että lehti oli tarkoitettu julkaistavaksi. Opettajat niin ikään ohjasivat sen toimittamista. Onkin todennäköistä, että lehden palstoille eivät päätyneet ne tekstit, joiden kirjoittajien näkemykset olivat ristiriidassa herännäistradition tai opiston opettajien – etenkin johtajan – mielipiteiden kanssa.
37 Matilainen 2006, 310; Salmi-Niklander 2009; Salmi-Nikander 2013, 385–408.
38 PPKA PPK ktpk 1923–1945.
39 PPKA PPK PV 1923–1935.
40 PPKA PPK PV 3/1927 En osaa.
41 PPKA PPK ktpk 1923–1945.
Kuva 1. Portaanpään opiston oppilaiden toimittaman Portaanpään Viestin ensimmäinen numero. PPKA PPK PV 1/1923.
Lähden siitä oletuksesta, että opistolaisten tuottamien lähdeaineistojen kautta on löy- dettävissä Portaanpään ¨körtti-identiteetti¨ muutoksineen analysoimalla ja nimeämäl- lä aineistosta löytyvät diskurssit. Tavoitteena on selvittää näissä diskursseissa usein korostuvat ja toistuvat piirteet, joiden pohjalta voidaan esittää perusteltuja käsityksiä Portaanpään identiteetin luonteesta ja siinä tapahtuneista muutoksista. Myös muu Portaanpään opistossa tuotettu lähdeaineisto – vuosikertomukset, päiväkirjat, joh- tokunnan pöytäkirjat sekä sekalainen kirjeenvaihto – muodostavat merkittävän läh- dekokonaisuuden. Painamattoman lähdemateriaalin lisäksi hyödynnän sanoma- ja aikakauslehdistöä, josta herätysliikkeen oma julkaisu Hengellinen kuukauslehti sekä Pohjois-Savossa ilmestyneet sanomalehdet – etenkin Salmetar ja Savo – ovat tärkeitä informaation lähteitä. Olen käyttänyt valikoidusti myös muita lehtiä lähinnä silloin, kun ne ovat sisältäneet Portaanpään ”körtti-identiteettiä” selittäviä kirjoituksia. Tutki- mukseen soveltuva lähdemateriaali on etsitty hakusanoilla kotimaisista digitaalisista sanoma- ja aikakauslehdistä.
Herännäisyyden historiakirjallisuus luo kuvan herännäisyyden muuttumattomak- si ja perinteiseksi tulkitusta identiteetistä. Tutkimukseni kannalta tärkeimmät herän- näisyyden historiaan liittyvät teokset ovat Mauno Rosendalin (1848–1917) Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla sekä Olavi Kareksen (1903–1988) Heränneen kansan vaellus (1941–1952). Vaikka teokset ovat herännäisyyden sisäpiirihistoriaa, ne kirjoittajien liikkeeseen sitoutumisesta huolimatta – tai mahdollisesti juuri sen vuoksi – kuvaavat erinomaisesti herätysliikkeen identiteetin rakentamista. Näiden historiate- osten lisäksi herännäisvaikuttajista on kirjoitettu lukuisia elämäkertoja, jotka osaltaan vahvistavat kuvaa herännäisyyden identiteetistä auktoriteettien merkitystä korosta- malla. Kaunokirjallisuuden saralta herännäisyyden kuvaa välittivät lukijoille muun muassa Juhani Ahon Heränneitä (1894) ja Kevät ja Takatalvi (1906) sekä romaanikirjai- lijaksi ryhtyneen Mauno Rosendalin Herran tuli. Koko tutkimusajanjakson ajan Au- kusti Oravalan Paavo Ruotsalaisen elämästä kertova Erämaan profeetta (1916) oli Por- taanpään opiston ensisijainen herännäisidentiteetin oppikirja. Herännäisvaikuttajien julkaisemat lähinnä tunnustukselliset muistelmat, teokset ja tekstit herätysliikkeen erityisluonteesta – muun muassa Vilhelmi Malmivaaran Puoli vuosisataa heränneiden
keskuudessa (1914), Matti Pesosen Ystäviä läheltä ja kaukaa (1954), Väinö Malmivaaran Armoistuimen eteen (1954) sekä Erkki Kurki-Suonion Palavat ahjot (1984) – paljastavat heränneiden omakuvan. Ne julistavat niin liikkeen jäsenille kuin ulkopuolisillekin, millainen on Suomen herännyt kansa.
Tutkimuksen johdantoluvussa kuvaan tehtävänasettelun ja lähteiden lisäksi suo- malaisen kansanopistoliikkeen sekä herännäisyyden historiankirjoitusta. Esittelen väitöskirjani kannalta keskeisimmät tutkimukset, joiden tuloksia ja tulkintoja hyö- dynnän etenkin kronologisesti etenevässä toisessa pääluvussa Kansanopistolaitos osaksi suomalaista koulujärjestelmää. Luvun tavoitteena on luoda historiallinen katsaus grundtvigilaisen kansanopistoaatteen toteutumiseen ja sen soveltamiseen Suomessa.
Erityisesti kiinnitän huomiota kristillisten kansanopistojen ja herännäisopistojen syn- tyvaiheisiin, joita vauhdittivat vuoden 1905 suurlakko sekä työväenliikkeen kieltei- nen asenne kirkkoa ja uskonnonopetusta kohtaan.42 Toisen pääluvun keskeisimpänä tarkastelun kohteena ovat Portaanpään opiston perustamiseen johtaneet tekijät sekä opiston perustaminen Lapinlahdelle Pohjois-Savoon.
Kolmannessa pääluvussa ”Siionin muurit ei murtua saata” – Portaanpään kristillisen opiston alkuvaiheet keskiössä ovat opiston opetustoiminnan käynnistyminen sekä en- simmäisen työkauden päättyminen koko päärakennuksen tuhonneeseen tulipaloon.
Kronologisesti etenevän historiaosuuden jälkeen nostan esille muutamia keskeisiä henkilöitä, jotka olivat merkittävässä roolissa sekä opistoa perustettaessa että sen toi- minnan alkuvuosikymmeninä. Tässä luvussa luon myös yleiskatsauksen Portaan- pään opistolaisiin – ikä- ja sukupuolijakaumaan sekä sosiaaliseen taustaan – sekä opettajakuntaan.
Neljäs pääluku Portaanpään ”körtti-identiteetti” ei noudata historialliselle tutkimuk- selle ominaista kronologista rakennetta. Lähdetyöskentelyyn perustuvan analyysin sekä aiemman tutkimuksen avulla selvitän Portaanpään identiteetin taustalla vaikut- taneet diskurssit sekä niiden suhteen kirkolliseen, yhteiskunnalliseen ja historialliseen sekä herännäisliikkeen kontekstiin. Luku etenee temaattisesti neljän päädiskurssin – käyttäytymis-, suhtautumis-, velvollisuus- ja isänmaallisuusdiskurssin – varassa viimeiseen alalukuun, jossa tarkastelen edellä mainituista diskursseista muodostu- neeseen Portaanpään ”körtti-identiteettiin” sopimattomia 1930-luvun loppupuolis- kon lähteissä ilmenneitä piirteitä eli viitteitä modernisaatiosta. Viisi varsinaista pää- diskurssiryhmää koostuu useista aladiskursseista, jotka tematiikaltaan kytkeytyvät päädiskursseihin.
B KANSANOPISTOJEN JA HERÄNNÄISYYDEN HISTORIANKIRJOITUS
Kansanopistoliike niin Suomessa kuin muuallakin Pohjoismaissa on historiallises- ti vaikuttanut osana vapaata kansansivistystyötä. Sitä koskeva tutkimus Suomessa on ollut pitkään hajanaista ja suurin osa kansanopistoja koskevasta kirjallisuudesta käsittelee historiikinomaisesti yksittäisiä opistoja. Tutkimukset luovat kuvaa opisto- jen perustamisesta, toiminnasta ja johtajista sekä sisältävät usein yksityiskohtaiset liitteet opiskelijoista, opettajista ja johtokunnista. Lähes jokaisesta opistosta on kirjoi- tettu oma historiikki tai juhlakirja. Siitä huolimatta, etteivät ne kaikki ole tieteellisiä
42 Karttunen 1979, 66.
esityksiä, ne tarjoavat runsaasti materiaalia kansanopistojen luonteesta ja toimnnasta.
Opistoelämää ja päivittäistä arkea historiikit kuvaavat elämänläheisesti ja joskus niistä kuuluu myös oppilaiden ääni. Näiden historiikkien kautta pystyy myös luomaan kokonaiskuvaa opistojen kehityksestä aina ensimmäisen kansanopiston – Kangasalan kansanopiston – perustamisesta 1889 lähtien.43
Kansanopistoliikkeen ideologian isää N. F. S. Grundtvigia ja koko kansanopis- toaatteen lähtökohtia tarkasteleva Pauli Siljanderin neliosainen kasvatustieteen väi- töskirja Kansanopistojen kasvatustavoitteet, Kansanopistojen kasvatustavoitteet johtokuntien arvioimina, N. F. S. Grundtvigin sivistysnäkemys ja kansanopiston tehtävä sekä N. F. S.
Grundtvigin sivistysidea ja kansanopiston kasvatustavoitteet valaisee kansanopistoliikkeen aatteellista taustaa ja kansanopistojen grundtvigilaista toimintamallia.44 Tutkimus on lähinnä teoreettinen, eikä opistojen käytännön toimintakulttuuria ole juurikaan tuotu esille. Pohjoismaisen kansanopistoneuvoston vuonna 1983 julkaisema Grun- dtvigin valistusajatukset ja meidän aikamme -artikkelikokoelma esittelee Grundtvigin kansanopistomallin toteuttamista Suomen lisäksi Ruotsissa ja Norjassa. Teoksessa on käyttökelpoiset kirjallisuusluettelot Pohjoismaiden kansanopistotoimintaa käsit- televistä julkaisuista.45 Perusteos koko suomalaisen kansanopistoliikkeen historiasta ja toiminnasta on useita kansanopistoja koskevia teoksia kirjoittaneen kansanopis- tovaikuttajan, kouluneuvos M. O. Karttusen Suomen kansanopisto 1889–1979 (1979).
Tässä 90-vuotiaan kansanopistoliikkeen juhlakirjassa tekijä käsittelee perusteellisesti kansanopiston kehitystä alkuvaiheista vuoteen 1979 saakka sekä peilaa liikkeen suh- detta yhteiskunnan ja koululaitoksen yleiseen kehitykseen.46 Kouluneuvos Karttusen 80-vuotisjuhlakirjassa Kansanopisto elää (1984) pohditaan useissa kansanopistotoimi- joiden artikkeleissa kansanopistotoiminnan ominaispiirteitä, olemusta sekä tulevai- suuden haasteita.47 Satavuotiaan kansanopistoliikkeen juhlakirja Vapauden vankina – sata vuotta kansanopistotoimintaa Suomessa on Karttusen teoksen tavoin Suomen kan- sanopistoyhdistyksen julkaisema artikkelikokoelma, joka läpivalaisee kansanopisto- liikkeen historiaa vapaan sivistystyön muotona suhteessa viralliseen koulujärjestel- mään sekä yhteiskunnallisiin muutosprosesseihin.48
Vuonna 1905 perustettu Suomen kansanopistoyhdistys on muun toimintansa ohessa – muun muassa kansanopistopäivät, kurssitoiminta ja kansanopistopeda- gogiikan kehittäminen – tukenut kansanopistoihin liittyvää tutkimusta ja julkaissut Kansanopisto-lehteä vuodesta 1892. Tosin lehti oli silloin vielä Kansanvalistusseuran julkaisema eikä ehtinyt alussa ilmestyä kuin vuoden verran. Myös toinen yritys leh- den herättämiseksi vuosina 1897–1900 epäonnistui taloudellisista syistä, mutta vuo- desta 1927 lähtien Kansanopisto-lehti on julkaissut kansanopistotoimintaan liittyviä artikkeleita ja toiminut kansanopistoväen keskustelufoorumina kuhunkin aikakau- teen liittyvissä kysymyksissä.49
43 Karttunen 1979, 16–17.
44 Siljander 1980; 1982a; 1982b; 1982c.
45 Grundtvigin valistusajatukset ja meidän aikamme 1983.
46 Karttunen 1979.
47 Kansanopisto elää 1984.
48 Vapauden vankina 1989.
49 Suvanto 1989, 176–179.
Suomalaisessa kirkkohistorian tutkimuksessa herätysliikkeiden tutkimus on ollut runsasta. Niinpä myös herännäisyydestä on julkaistu lukuisia tutkimuksia.
Matthias Akianderin seitsenosainen artikkelikokoelma50 loi perustan uskonnollisten kansanliikkeiden tutkimukselle ja se onkin yksi kirkkohistorian perusteoksista. To- sin herännäisyyden piirissä siihen on suhtauduttu kriittisesti. Mauno Rosendalin Suomen herännäisyyden historia (1902–1915), Olavi Kareksen Heränneen kansan vaellus (1941–1952) sekä Viljo Remeksen Herännäisyyden hajoaminen ja nousu (1995) tarkaste- levat herännäisyyden historiaa kattavasti, joskin kaksi ensimmäistä lähestyvät aihetta sisältä käsin. Näissä kaikissa teoksissa on vahvasti herännäisyyden nationalistista merkitystä korostava näkökulma, joka onkin säilynyt pitkään herännäisyyden tutki- muksen traditiona.51 Pohjoismaista herätysliiketutkimusta yhdistänyt tulkinta herä- tysliikkeiden merkittävästä asemasta perinteisen sääty-yhteiskunnan muuttumisessa kansalaisyhteiskunnaksi korostui suomalaisessa tutkimuksessa muita Pohjoismaita selvemmin.52 Historiallisten teosten lisäksi monet herännäispapit ja saarnaajat ovat ju- listaneet körttiläisyyden oppia ja sanomaa. Herätysliikkeen ja sen kannattajien elämää on kuvattu useissa kaunokirjallisissa teoksissa53, jotka ovat vaikuttaneet merkittävästi herännäisyyden historiakuvan muotoutumiseen.54
Henkilöhistoriat ja elämäkerrat herännäisyyden johtomiehistä ovat olleet herän- näiskirjallisuuden runsaudensarvi. Paavo Ruotsalaisesta on kirjoitettu lukuisia teok- sia55, samoin oman kirjansa ovat saaneet muiden muassa Nils Gustaf Malmberg, Jonas Lagus, Mauno Rosendal ja Vilhelmi Malmivaara.56
Myös Portaanpään kristillisen opiston historiaa ja toimintaa on dokumentoitu.
Opiston täyttäessä 60 vuotta julkaistiin historiikki Suo voimas mulle voimaksi ja his- toriankirjoitusta jatkoi 80-vuotisjuhlakirja Hiljaa virtaa Onkivesi.57 Muiden herän- näisopistojen historiikeista Portaanpään esikuvana olleen Suomen vanhimman he- rännäisopiston – Karhunmäen – historiateos58 toimii erinomaisena vertailukohteena tutkittaessa opistojen toiminnan luonnetta 1920- ja 1930-lukujen Suomessa.
Ilkka Ranisen vuonna 1994 ilmestynyt teologinen väitöskirja Herännäiskasvatus kan- sanopistoissa vuosina 1950–1984 käsittelee herännäiskansanopistojen kasvatustyötä ja sen muuttumista kyseisenä aikana. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, kuinka he- rännäisopistot ovat vastanneet koululaitoksen ja yhteiskunnan asettamiin haasteisiin sekä herännäisyyden muuttumiseen. Ranisen tutkimus poikkeaa omasta tutkimuk- sestani lähtökohdiltaan, menetelmiltään sekä aikarajaukseltaan, mutta tästä huolimat- ta se antaa hyvän kokonaiskuvan kaikissa herännäisopistoissa toteutetusta kasvatuk- sesta ja opetustyöstä. Ranisen tutkimus osoittaa, kuinka herännäisopistojen yleiseksi kehityslinjaksi tutkittavalla aikaudella muodostui herännäiskasvatuksen vähenemi- nen ja sen luonteen muuttuminen. Tämä kehitys heijasti ylipäätään herännäisyyden
50 Akiander 1857–1863.
51 Rosendal 1902–1915; Kares 1941–1952; Remes 1995.
52 Huhta 2013, 200.
53 Aho 1894, 1906; Järnefelt 1894; Alkio 1896; Raittila 1998.
54 Huhta 2001, 225.
55 Oravala 1916; Jonzon 1935; Tarvainen 1967; Ruokanen 1989; Järveläinen 1994; Simojoki 2006.
56 Kares 1936; Krook 1947; Oravala 1922, 1929.
57 Antola 1983; Järveläinen 2003.
58 Karttunen 1974.
muuttumista ja uudistumista. Perinteinen herännäiskasvatus muuttui sallivammaksi ja avoimemmaksi. Samalla huoli nuorten pysymisestä liikkeen piirissä kasvoi. Ra- nisen mukaan nuorisotyö, Siionin virsien uudistaminen ja nuorten oman erillisen seuratoiminnan aloittaminen olivat toimenpiteitä, joihin johtivat samat syyt kuin kuu- sikymmentä vuotta aiemmin herännäisopistojen perustamiseen.59
Perinteistä herännäisyystutkimusta ovat viime vuosikymmeninä täydentäneet ja rikastuttaneet uudet tutkimukselliset näkökulmat. Heikki Ylikangas (1979), Juha Siltala (1992), Elina Pentikäinen (1982), Irma Sulkunen (1999), Ilkka Huhta (2001) ja Olli Viitaniemi (2009) ovat yhdistäneet historialliseen näkemykseen aineksia sosiolo- giasta, psykohistoriasta ja naistutkimuksesta. Samalla he edustavat suhteellisen har- valukuista uutta tieteellistä tutkimuksellista otetta,60 jota pyrin omalla väitöskirjallani vahvistamaan.
Ilkka Huhdan körttiläisyyden julkisuuskuvaa tarkastelevan väitöskirjan ”Täällä on oikea Suomen kansa” – körttiläisyyden julkisuuskuva 1880–1918 tutkimuksenasettelussa on samoja lähtökohtia kuin tässä tutkimuksessa. Uskonnolliset liikkeet ja yhteiskunta ovat kiinteässä vuorovaikutussuhteessa keskenään; murrokset, muutokset, liikehdin- tä ja vaatimukset yhteiskunnan tasolla (makrotaso) vaikuttavat myös uskonnollisiin yhteisöihin (mikrotaso). Huhdalla on tutkimuksessaan kaksi näkökulmaa. Toisaalta hän tarkastelee, miten heränneet itse käyttivät julkisuuden mahdollisuuksia hyväk- seen, osallistuivat julkiseen keskusteluun sekä vaikuttivat liikkeestään muodostuviin käsityksiin. Toisaalta hän taas tutkii sitä, miten ulkopuoliset tahot ja henkilöt muok- kasivat liikkeen julkisuuskuvaa.61
Herännäisyyden poliittisia näkemyksiä sekä kulttuurista profiilia on jonkin verran selvitetty osana laajempia tutkimusaiheita.62 Varsinaisesti herännäisyyden historiaan kohdistuvaa tutkimusta ei kuitenkaan ole tehty kahden viime vuosikymmenen aika- na – pienehköjä opinnäytetöitä lukuunottamatta. Uusimpia herännäisyyteen liittyviä akateemisia tutkimuksia ovat Kerttu Kokkosen lisensiaatintyö uuden ja vanhan he- rännäisyyden kohtaamisesta Kainuussa63 sekä Kimmo Ylikankaan väitöskirja Olavi Kareksesta64. Herännäisyys on kuitenkin noussut esille useissa tutkimuksissa, jotka ovat kohdistuneet maailmansotien välisenä aikana Suomessa esiintyneisiin äärioikeis- tolaisiin ilmiöihin. Jari Hanskin, Jouni Tillin, Oula Silvennoisen, Marko Tikan, Aapo Roseliuksen, Paavo Ahosen sekä André Swanströmin tutkimustuloksissa herännäi- syys ja oikeistoradikalismi näyttäytyvät yhdessä.65
59 Raninen 1994.
60 Ylikangas 1979; Pentikäinen 1982; Siltala 1992; Sulkunen 1999; Viitaniemi 2009.
61 Huhta 2001.
62 Murtorinne 1964; Seppo 1970; Mustakallio 1983; Seppo 1987.
63 Kokkonen 2011.
64 Ylikangas 2018.
65 Hanski 2006; Tilli 2014; Silvennoinen, Tikka & Roselius 2016; Ahonen 2017; Swanström 2018.
