Suomen kansanopistot olivat alusta alkaen maaseudun opistoja. Maaseudun elinkei-norakenteen säilyessä 1940-luvun lopulle pääasiassa muuttumattomana oppilaiden kodit olivat valtaosalta talonpoikaiskoteja, joiden elämänmuoto oli yhtenäinen. Sel-laisena se haluttiin myös säilyttää. Nuoret eivät lähteneet opistopolulle valmistuak-seen uusiin ammatteihin, vaan palatakvalmistuak-seen opistoajan jälkeen kotien tuttuun elämän-muotoon.49 Kansanopistot eivät siis olleet alkujaan maatalousyhteiskunnan aikana sosiaalisen tai ammatillisen etenemisen väyliä, vaan opistolaiset palasivat yleensä entiseen sosiaaliseen yhteisöönsä.50 Kansanopistojen ensimmäisten vuosikymmen-ten oppilaista on vähän sellaista tietoa, jonka avulla voitaisiin selvittää opistolaisvuosikymmen-ten subjektiivisia kokemuksia opiskelusta kansanopistossa. Opistolaisista on jäänyt jäl-kipolville lähinnä tilastollisia tietoja.51
Vuoden 1937 kansanopistokomitean järjestämässä kyselyssä selvitettiin 1930-lu-vun viimeisinä vuosina opiskelleiden ammattitoiveita. Tuloksista selvisi, että vielä tuona aikanakin 89 prosenttia suunnitteli maataloutta elinkeinokseen. Kansanopis-toon tultiin siis edelleen hakemaan vahvistusta vanhempien ammatin jatkamiselle.
Opistolaisilta kysyttiin myös opistoon hakeutumisen motivaatiota. Kristillisten opis-tojen oppilaista pojista 19 prosenttia ja tytöistä 34 prosenttia ilmoitti uskonnollisten tekijöiden vaikuttaneen opistoon hakeutumiseen.52 Portaanpään kristillisen opiston oppilaista ei ole tähän kyselyyn suoranaisesti verrattavissa olevaa aineistoa, mutta opistolaisten toimittamissa Portaanpään Viesteissä sekä keskustelutuntien pöytä-kirjoissa korostuu herännäisyyden merkitys opistoon hakemisen motiivina. Etenkin 1920-luvulla ja vielä 1930-luvullakin tulevat opistolaiset lähettivät hakemuksensa ni-menomaan herännäisopistoon. Ammatillisista suunnitelmista keskusteltiin harvoin.
Vain muutama opistolaisista kertoi haaveilevansa maatalouden ulkopuolisesta am-matista kuten opettajaseminaarista tai sairaanhoito-opinnoista.53 Koulunkäyntiin ei kaikilla opistolaisilla ollut kuitenkaan varallisuutta.54 Maanviljelys ja karjanhoito sekä vanhempien työn jatkaminen olivat etusijalla oppilaiden urasuunnitelmissa.
49 Karttunen 1979, 114.
50 Pantzar 1989, 90–91.
51 Karttunen 1979, 46.
52 Vuoden 1958 komitea suoritti saman kyselyn, jolloin 50 prosenttia miesoppilaista ja 34 prosenttia naisoppilaista suunnitteli paluuta kodin ammatteihin. Karttunen 1979, 115, 206; Ahonen 2011, 444.
53 PPKA PPK ktpk 11.11.1927, Anni Koponen, Siiri Pelkonen.
54 PPKA PPK ktpk 12.11.1931.
Kuva 9. Oppilaat osoittivat pääsyhakemuksensa opiston johtajalle. PPKA.
Oppilasmäärät pysyivät Portaanpäässä suhteellisen samoina kolmen ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Vuosina 1942 ja 1943 opetusta annettiin sota-ajan vuoksi vain kevätkaudella, mikä selittää kuviossa 1 näkyvän oppilasmäärän laskun.
Kuvio 1. Portaanpään kristillisen opiston oppilaat vuosina 1923–1945.55
55 PPKA PPK vk 1923–1945.
Kuviosta 1 näkyy selvästi yksi kansanopistoille ominainen piirre: naisvaltaisuus.
Kansanopistoissa vallitsi alusta lähtien selvä naisenemmistö.56 Kansanopistoliikkeen alkuvaiheessa tilanne oli ollut kuitenkin erilainen. Tarkasteltaessa ajanjaksoa 1889–
1906 oli miesoppilaita suomenkielisissä kansanopistoissa 44 prosenttia ja ruotsinkie-lisissä 47 prosenttia. Työkautena 1894–1895 miehet olivat 52 prosentin osuudellaan jopa enemmistönä molemmissa kansanopistoryhmissä.57 Karhunmäen kristillisessä kansanopistossa oli ensimmäisenä toimintavuonna oppilaina 38 miestä ja 36 naista.
Tämä oli ainoa vuosi, jolloin opistossa oli miesenemmistö.58 Sörnäisten kristillisessä kansanopistossa oli vuosina 1907–1915 miesoppilaita 31 prosenttia ja naisia 69 pro-senttia. 1920–luvulta lähtien naisia oli yli kaksi kolmasosaa kansanopistojen opiske-lijoista ja suuntaus jatkui useita vuosikymmeniä.59 Portaanpään kristillisen opiston oppilaista vuonna 1923 naisia oli 74 prosenttia ja miehiä 26 prosenttia. Vuonna 1930 naisten osuus oli 72 prosenttia ja miesten 27 prosenttia. Kymmenen vuoden päästä sukupuolijakauma oli edelleen sama; naisia oli 72 ja miehiä 27 prosenttia
.
Mitään yhtä selkeää syytä kansanopistojen naisvaltaisuuteen ei ole esitetty. Seli-tyksiä on varmasti useita. Kansanopistot olivat maaseudun oppilaitoksia ja niiden oppilaat tulivat maataloutta harjoittavista kodeista. Vaikka alun perin opistojen kuusi kuukautta kestänyt lukuvuosi ajoitettiin siten, että kiireisin työaika maanviljelyksen parissa oli vapaata opistosta, talonpoikaiskotien miespuoliset jälkeläiset pidettiin kuitenkin mielellään työvoimana kotona. Toisaalta myös tyttöjen ja poikien jatko-koulutusmahdollisuuksissa ja niihin liittyneissä asenteissa oli eroja. Perinteisessä maatalousyhteiskunnassa tyttöjen kouluttamista muuhun kuin kotitalouden hoita-miseen pidettiin turhanpäiväisenä. Kansanopistoissa oli tarjolla oppiainevalikoima, joka harjaannutti nuoria naisia juuri siihen, mihin oli tarvettakin: taloudenhoitoon.60 Kansanopistoihin sisäoppilaitoksina liitettiin myös käsitys kodinomaisesta turvalli-suudesta. Ajatus oli läheinen 1800-luvun lopulla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa esiintyneelle turvakotiliikkeelle, jossa yhdistykset, yksityishenkilöt sekä kristilliset ryhmät pyrkivät ratkaisemaan yhteiskunnallisia ongelmia lastenkotien ja turvakotien avulla. Naisten turvakodit auttoivat ”langenneita” naisia ja toisaalta uskoivat valvon-nan ehkäisevän ”vaaranalaisia” naisia ja tyttöjä lankeamasta.61
56 Karttunen 1979, 235.
57 Karttunen 1979, 46.
58 Karttunen 1974, 96.
59 Ahonen 2011, 446.
60 Ahonen 2011, 446.
61 Markkola 2002, 211–214.
Kuvio 2. Portaanpään kristillisen opiston oppilaiden ikäjakauma vuosina 1924–1945.62 Vuoden 1925 kansanopistolain asetuksessa määrättiin oppilaiden alaikärajaksi mie-hille 17 ja naisille 16 vuotta ennen lukukauden alkua.63 Katsottiin, etteivät nuorem-mat vielä olisi osaisi hyödyntää opistoaikaansa riittävästi. Portaanpäähän toivottiin alaikärajoja varttuneempaa oppilasainesta. Johtaja Vilho Pesonen korosti, ettei ollut
”häpeäksi opistoon tulijalle, jos hän olisi jo hieman vanhempi tavallista kansanopis-toikäistä nuorta”.64
Oppivelvollisuuslaki tuli voimaan elokuussa 1921 ja se lisäsi maaseudulla merkit-tävästi lasten kansakoulunkäyntiä. Vaikka kansanopistoja – kuten myös työväenopis-toja – suunniteltaessa niitä oli pidetty sopivina jatko-opintoina kansakoulun käyneille talonpoikaisnuorille, niistä ei kuitenkaan alkuvaiheessa muodostunut juuri koulunsa päättäneiden nuorten opinahjoja. Vielä 1920-luvulla kansanopistoissa oli vain viiden-nes alle 18-vuotiaita oppilaita. Kummassakin vapaan sivistystyön instituutiossa tilan-ne oli alkujaan hyvin samankaltaitilan-nen. Myöhemmin kansanopistojen ja työväenopis-tojen ikärakenne kehittyi eri suuntiin. Työväenopistot säilyttivät aikuisoppilaitoksen luonteensa, kun taas kansanopistoissa oppilaiden nuortuminen oli selvä suuntaus;
niistä muodostui vähitellen nuoriso-oppilaitoksia.65
Portaanpään kristillisen kansanopiston oppilaiden ikärakenne noudatti pääpiir-teissään suomalaisten kansanopistojen yleistä kehityslinjaa. Työkautena 1924–1925 opiston oppilaista oli alle 18-vuotiaita 26 prosenttia ja yli 21-vuotiaita 36 prosent-tia. Lukuvuonna 1938–1939 opistolaisten ikärakenteessa oli tapahtunut selkeä muu-tos verrattuna alkuvuosiin. Alle 18-vuotiaiden määrä oli noussut 33 prosenttiin ja yli 21-vuotiaita oli nyt merkittävästi vähemmän, ainoastaan 27 prosenttia. Tämä
62 PPKA PPK vk 1924–1945.
63 Karttunen 1979, 157.
64 PPKA PPK vk 1928–1929.
65 Ahonen 2011, 446.
kehityslinja jatkui tasaisesti 1940-luvun loppupuolelle, jolloin oppilaiden nuortumi-nen kiihtyi entisestään.
Portaanpään opiston ensimmäisten vuosikymmenten oppilaat tulivat – kuten usei-den muiusei-denkin herännäisopistojen oppilaat – pääosin herännäiskodeista.66 Tilastoja Portaanpään oppilaiden herännäistaustaisuudesta ei ole tehty, mutta kotipaikkakun-tien perusteella voi päätellä, että suurimmalle osalle opistolaisista herännäisyys oli entuudestaan tuttua. Valtaosa oppilaista oli kuitenkin kotoisin Pohjois-Savon herän-näiskunnista.67 Harvalukuiset olivat vielä 1920- ja 1930-luvulla ne tekstit, joiden kir-joittaja toi julki suruttomat vanhempansa, mutta lähes joka vuosi muutamalta oppi-laalta tällainen teksti kuitenkin syntyi.68
Tuntuu katkeralta ajatella täältä pois lähtöä semmoiseen kotiin ja ympäristöön, jossa ei yhtään ymmärretä tämänlaista.69
Edellisen kommentin Portaanpään Viestiin oli kirjoittanut 25-vuotias talollisen ty-tär Anni Hämäläinen Muuruvedeltä70. Samassa lehdessä hän kirjoitti johtaja Pesosen opettaneen raamattutunnilla, ”etteivät suruttomat omaiset saaneet olla esteenä Her-ran seuraamisessa.71 Tämän perusteella johtaja Pesosella oli vahva käsitys siitä, mikä oli kristillisen opiston tehtävä ja velvollisuus oppilaitaan ja opiston taustayhteisöä kohtaan oppilaiden kotitaustasta huolimatta. Herännäisyyden ulkopuolelta tulleet –
”suruttomien kotien” – lapset tuntuivat olevan tämän tehtävän suhteen odottavalla kannalla; jospa Portaanpää tekisi tehtävänsä:
Te heränneiden vanhempien lapset, muistakaa minua, jolla ei ole heränneitä vanhempia edestäni rukoilemassa.72
Edellä olevan pyynnön kirjoitti Portaanpään Viestiin 28-vuotias karjakko Elli Viitanen Kylmäkoskelta Pirkanmaan maakunnasta. Herännäistaustan puuttumista häneltä voi selittää ensinnäkin naisen ikä; hän oli jo aikuinen ammatissa toimiva lähes kolme-kymppinen, joten vanhemmat olivat saattaneet olla heränneitä, mutta sittemmin jo edesmenneitä. Todennäköisempi selitys on kuitenkin kotipaikkakunta; Hämeessä ja etenkin Pirkanmaalla oli perinteisesti vähän herätysliikkeiden vaikutusta. Ainoastaan evankelisuus ulottui Nokian seudulta tälle alueelle.73 Elli Viitanen ei kuitenkaan va-laise enempää elämäänsä eikä sitä polkua, joka hänet oli Portaanpäähän johdattanut.
66 Tiensuu 1989, 59.
67 PPKA PPK vk 1923–1963.
68 PPKA PPK PV 4/1924 Suruttomat vanhemmat ja heidän lapsensa, 5/1925 Viikkokatsaus; PPKA PPK ktpk 9.2.1925, Lyyli Vänttinen, Kangaslampi; PPKA PPK PV 20/1925 Muistakaa meitäkin, 4/1929 Viestiin kirjoittanut suruttoman kodin lapsi, Viestiin kirjoittanut kylmin opistolainen, 17/1929 Erilaiset kodit, 15/1931 Heränneiden parissa, Aika kuluu, 1/1931 Miksi tulin Portaanpäähän, 5/ 1931, 13/1932 Yksinäisenä Portaanpäässä, 20/1932 Tovereiden lähdettyä, 6/1933, Ida Raatikainen: Viestille, 11/1933 Mitä varten tulin Portaanpäähän; PPKA PPK ktpk 23.1.1934, Juho Marin.
69 PPKA PPK PV 5/1925 Viikkokatsaus.
70 PPKA PPK vk 1925–1926.
71 PPKA PPK PV 5/1925 Viikkokatsaus.
72 PPKA PPK PV 5/1925 Viikkokatsaus, Elli Viitanen.
73 Huotari 1981, 159.
Pohjois-Savon herännäisalueen ulkopuolelta oli samana lukuvuonna 1925–1926 opistoon tullut myös Ida Susanna Nieminen, Halikosta Varsinais-Suomesta kotoisin oleva 22-vuotias talollisen tytär.74 Varsinais-Suomi oli evankelisen liikkeen vankkaa kannatusaluetta Turun herännäisyyttä lukuun ottamatta.75 Hän puhutteli Portaanpään Viestissä heränneitä tovereitaan:
Opistotoverit teidän joukossanne on monta jotka omistavat heränneen kodin ja ru-koilevat vanhemmat. Voi miten onnellisia te olette. Teitä ympäröivät vanhempienne esirukousten käsivarret.76
Joitakuita edellä mainittujen kaltaisia poikkeuksia lukuun ottamatta oppilaat tulivat Portaanpään kristilliseen kansanopistoon enimmäkseen Pohjois-Savon alueelta. Tut-kimusajanjaksona 1923–1945 opistolaisten kotipaikkakuntien kärkisijoilla olivat Kiu-ruvesi, Nilsiä, Lapinlahti, Iisalmi, Suonenjoki, Varpaisjärvi, Muuruvesi ja Riistavesi.77 Ensimmäisten vuosikymmenten opistolaisille herännäisyydellä oli merkittävä arvo. Siksi onkin itsestään selvää, että vahvojen herännäisyyden kannatusalueiden jälkikasvu kansoitti Portaanpään luokkahuoneet. Näin ollen kiinnostavaa ei ole niin-kään se, miltä paikkakunnilta enemmistö opistolaisista oli kotoisin, vaan se, miten edellä mainittujen Ellin ja Ida Susannan kaltaiset herännäisliikkeen ulkopuolella ole-vien kotien lapset päätyivät pitkän matkan päästä Portaanpään opistoon.
Kuvio 3. Opistolaisten aiemmat opinnot vuosina 1935–1939.78
74 PPKA PPK vk 1925–1926.
75 Huotari 1981, 159–160.
76 PPKA PPK PV 6/1925 Herran eteen.
77 PPKA PPK vk 1924–1945.
78 PPKA PPK vk 1935–1939.
Lukuvuonna 1924–1925 Portaanpään opistolaisista peräti 80 prosenttia oli käynyt kan-sakoulun kokonaan ja kahdeksan prosenttia osan siitä. Kokonaan koulua käymättö-mien osuus oli 12 prosenttia. Lukuvuosien 1935–1936 ja 1938–1939 (kuvio 4) välisenä aikana aiempi koulutustaso ennen opistoaikaa oli entisestään kohonnut; kansakoulun oppimäärän suorittaneita oli 87 prosenttia ja suorittamattomia kuusi prosenttia. Kan-sakoulun lisäksi ylemmässä oppilaitoksessa – kansanopistossa, ammattikoulussa tai muussa koulussa – opintoja oli suorittanut 7,5 prosenttia opistolaisista.79 Verrattuna koko Suomen kansanopistokenttään kyseisenä aikakautena Portaanpää noudatti opis-tojen yleistä kehityslinjaa. Kansakoulun käyneiden määrä kasvoi vuosi vuodelta. M.
O. Karttunen on tarkastellut kansanopistotutkimuksissaan koko Suomen kansanopis-tojen oppilaiden koulunkäyntiä ennen opistoaikaa. Vuosina 1922–1925 kansakoulun oli suorittanut 72 prosenttia ja suorittamattomien määrä oli 10 prosenttia. Vuosina 1935–1938 kansakoulun käyneiden osuus oli kohonnut 87 prosenttiin. Vastaavasti niiden määrä, joilla ei ollut kansakoulua suoritettuna, oli laskenut kuuteen prosenttiin.
Ylemmissä oppilaitoksissa opiskelleiden opistolaisten määrä kaikissa Suomen kan-sanopistoissa oli kumpanakin tarkasteluaikakautena 5 prosenttia.80 Vielä 1940-luvulla Portaanpään opistossa oli vuosittain muutama kansakoulua käymätön opistolainen.81
Tiedot oppilaiden aiemmasta koulunkäynnistä olivat merkittäviä opistolle, sillä kansakouluopintojen puuttuessa Portaanpäässä opetusta jouduttiin eriyttämään äi-dinkielessä ja matematiikassa. Esimerkiksi lukuvuonna 1926–1927 äidinkielen tuksessa oppilaat oli jaettu ”kahteen osastoon”, joista ”ylemmällä osastolla” kirjoi-tettiin useita aineita sekä kerrattiin kielioppia ja ”alemmalla osastolla” harjoiteltiin kaunokirjoitusta M. Bährin uuden kaunokirjoitusjärjestelmän mukaan, kirjoitettiin aineita ja luettiin A. Kannisen Äidinkielen oppaasta alustava oppijakso. Helmikuus-sa 1927 opettajatar Hilja Pakkanen perehdytti ”ylemmän oHelmikuus-saston” oppilaita suomen kielen sijamuotoihin ja johtajatar Sirkka Pesonen kertoi heikommin edistyneille yk-sikön ja monikon eroista. Matematiikassa ”ylemmällä osastolla” seurattiin Efr. Elon Laskuoppia ja laskettiin eri laskutoimituksia kokonaisluvuilla, laatuluvuilla, tavalli-silla ja kymmenmurtoluvuilla sekä laskettiin korko- ja prosenttilaskuja. ”Alemmalla osastolla” oppikirjana käytettiin Nestor Ojalan Kansakoulun laskuoppia ja opeteltiin tavalliset laskutoimitukset kokonais- ja laatuluvuilla. Pidemmälle ehtineen ryhmän opettajana toiminut Hilja Pakkanen merkitsi tuntipäiväkirjaan marraskuussa: ”las-kettiin eri laskutoimituksia kokonaisluvuilla”. Sirkka Pesonen puolestaan raportoi heikomman ryhmän samanaikaisesta oppitunnista: ”puhuttiin kymmenjärjestelmästä aivan alkaville ja toiset laskivat yhteenlaskuja”.82
79 PPKA PPK vk 1925–1926, 1935–1936.
80 Karttunen 1979, 109.
81 PPKA PPK vk 1923–1945.
82 PPKA PPK vk 1926–1927; PPK pk 1926–1927.
Kuvio 4. Oppilaiden vanhempien sosiaalinen asema tilastoitiin opiston vuosikertomuksiin.83 Kansanopistoja on luonnehdittu maaseudun kouluiksi. Tätä kuvausta voidaan tar-kentaa tarkastelemalla Portaanpään opiston oppilaiden vanhempien sosiaalisesta asemasta tehtyä tilastoa (kuvio 4). ”Oppilaiden vanhempain sääty ja varallisuuden asema” -luokittelut kirjattiin opiston vuosikertomuksiin 1950-luvulle asti: tosin vain kolmena ensimmäisenä toimikautena ne kirjattiin oppilaan henkilökohtaisiin tietoi-hin. Opiston matrikkeliin tiedot sosiaalisesta asemasta kuitenkin merkittiin 1970-lu-vulle asti. Esimerkiksi lukuvuosina 1924–1925 ja 1925–1926 oppilastiedoissa käytettiin merkintää ”loisen tytär” kuvaamaan vanhempien yhteiskunnallista asemaa.84 Loiset olivat maaseudun köyhintä väkeä, jolla ei ollut asuntoa eikä vakinaista työtä. He asuivat toisten nurkissa tai saunassa ja tekivät erilaisia tilapäistöitä liikkuen talosta taloon. Tämän kansanosan jälkeläisillä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta opistotal-veen, jol lei jokin ulkopuolinen taho tai oppilaitos olisi heitä taloudellisesti tukenut.
Esimerkiksi vuonna 1924 Portaanpään opiston johtokunta myönsi Savitaipaleelta ko-toisin olevalle loisen tyttärelle Selma Vahvaselle 200 markkaa avustusta.85
Tilallisten osuus vuonna 1926 oli 60 prosenttia. Eniten tilallisten lapsia opistossa oli vuosina 1933 ja 1944, jolloin prosentit olivat 74 ja 75. Muiden ryhmien osuudet pysyivät tarkastelukaudella suurin piirtein samoina lukuun ottamatta sekatyöläisten määrän vähenemistä 1940-luvun sotavuosina, jolloin taloudellinen ahdinko Suomes-sa kosketti kaikkia väestönosia, mutta luonnollisesti eniten heikoimmasSuomes-sa asemasSuomes-sa olevia.
83 PPKA PPK vk 1924–1944.
84 PPKA PPK vk 1924–1925 ja 1925–1926.
85 PPKA PPK jkpk 19.12.1924.
Portaanpäässä opistolaisten vanhempien sosiaalinen asema ja ammatit noudattivat samaa linjaa kuin muissakin Suomen kansanopistoissa. Vertailussa käytetyt jaottelun perusteet eivät ole aina selkeitä, sillä kaikissa opistoissa ei ole kaikkina vuosina jaettu maanviljelijäryhmää tilallisiin ja pienviljelijöihin, kuten Portaanpäässä tehtiin vuot-ta 1924 lukuun otvuot-tamatvuot-ta. Sinä vuonna tilastoitiin ainoasvuot-taan kolme säätyryhmää;
tilallisten lapsia oli opistossa 72 prosenttia, tilattoman väestön tai muun työkansan luokan lapsia 23 prosenttia sekä muun ammatin tai kansanluokan jälkikasvua viisi prosenttia.86 Koko Suomea tarkasteltaessa kansanopistojen varhaisvuosina 1890-lu-vulta 1920-luvun alkuun tilallisten lapsia oli noin 80 prosenttia oppilaista. Tilatto-milla ja maaseudun työväellä oli harvoin varaa lähettää nuorisoaan opiskelemaan kokonaiseksi talveksi kansanopistoon. Tilallisten ja pienviljelijöiden osuus pysyi 70 prosentissa 1950-luvun puoliväliin saakka. Sekatyöläiset ja ammattilaiset (esimerkiksi käsityöläiset) olivat kansanopistojen tilastoissa merkittävässä vähemmistöasemassa koko sen ajanjakson, jolloin näitä tilastointeja tehtiin.87
Lukuvuonna 1924–1925 Portaanpään kristillisen opiston vuosikertomuksessa oli eritelty opistolaiselle koituvat kustannukset kansanopistotalvesta. Sisäänkirjautumis-maksu oli 200 markkaa, ruokaSisäänkirjautumis-maksu 1 170 markkaa ja asuminen maksoi 180 markkaa.
Yhteissumma 1 550 markkaa on vuoden 2019 rahanarvoksi muunnettuna 501 euroa.
Tämän lisäksi mainittiin käsityötarpeisiin kuluneen 100–600 markkaa oppilasta koh-den. Kymmenen vuoden päästä vuonna 1933 kokonaissumma oli noussut 2000 mark-kaan (757 euroa). Työkautena 1940–1941 opistomaksuihin meni 2 445 markkaa (707 euroa), minkä lisäksi opistolainen joutui kustantamaan koulu- ja käsityötarvikkeita.
Edellä mainitut opistomaksut olivat monille opistolaisille ja heidän vanhemmil-leen ylitsepääsemättömät. Niinpä opisto ohjeisti hakijoita toimittamaan varattomuus-todistuksen hakupaperien yhteydessä. Tällaisia todistuksia kirjoittivat kunnanval-tuuston puheenjohtaja tai oman seurakunnan kirkkoherra. 1930-luvun lopulta lähtien opistolta sai tätä varattomuuden todistamista varten erityisen lomakkeen. Esimerkiksi lukuvuonna 1924–1925 apurahoja sai 37 oppilasta (oppilasmäärä oli 104). Lukuvuon-na 1930–1931 taloudellista avustusta jaettiin 59 opistolaiselle (oppilasmäärä oli 117).
Kymmenen vuotta myöhemmin työkautena 1940–1941 vain 14 opistolaista 108:sta sai avustusta. Valtionavustukset mahdollistivat monelle maaseudun nuorelle kansano-pisto-opinnot, jotka muuten olisivat taloudellisesti olleet saavuttamattomat. Tämä tukimuoto tuotiin esille oppilasrekrytoinnissa, kun mainostettiin ”runsaita valtion apurahoja”.
Valtion myöntämän vähävaraisavustuksen lisäksi Portaanpään opistolla oli useita omia stipendirahastoja – muun muassa Paavo Ruotsalaisen rahasto, Vilhelmi Mal-mivaaran rahasto, W. A. Markkulan rahasto ja Kleofas Hyvämäen rahasto –, joista myönnettiin apurahoja niille opistolaisille, joiden omat tai vanhempien varat eivät riittäneet opintokustannuksiin.88
Kaikki opistolaiset eivät viettäneet Portaanpäässä koko kansanopistolukuvuotta.
Jotkut aloittivat opintonsa myöhemmin, toiset taas lopettivat aikaisemmin. Eroamisen syitä olivat sairaus, asevelvollisuus, varattomuus tai kotivaikeudet. Opistolaisia myös
86 PPKA PPK jkpk 1924–1925.
87 Karttunen 1979, 109; Ahonen 2011, 447.
88 PPKA PPK PV 6/1924 Viikkokatsaus ja 5/1925 Viikkokatsaus; PPKA PPK vk 1924–1945.
erotettiin sopimattoman käytöksen vuoksi.89 Näitä opistotoverien lähtöjä kommen-toitiin harvoin.90
Poikkeuksen teki Eeli Markkasen lähtö opistolta vuonna 1927. Hän kuoli opis-tolla helmikuussa keuhkokuumeeseen.91 Sillä viikolla ilmestynyt Portaanpään Viesti -lehti omistettiin menehtyneelle oppilastoverille. Viikkokatsauksen kirjoittaja rapor-toi, kuinka nuoret opistolaiset olivat vielä sunnuntaipäivänä käyneet tervehtimässä sairasta toveriaan:
Pitkin päivää kulki oppilaita puurakennusta kohden hiljaa ja vakavina. Siellä lepä-si opistotoverimme heikkona tautivuoteella, kärlepä-sien kenties viimeilepä-siä tuskiaan. Siellä käytiin hyvästeillä ja anteeksipyynnöillä. - - Maanantai-aamuna näimme Suomenlipun olevan puolitangossa - -.92
Opettaja Vihtori Tiihosen mukaan Jumala puhui suoraan oppilaille. Hän korosti, miten merkityksellinen tapahtuma opistotoverin poismeno oli: ”Me vietämme Por-taanpään ihaninta historiallista hetkeä.” Myös johtaja Vilho Pesonen kertoi Jumalan puhuneen Portaanpään opistolaisille Eelin kuoleman kautta. Poika oli Pesosen mu-kaan illalla itkien rukoillut Jumalan armoa.93 Pesonen koki, että jotain erityistä oli tapahtumassa, kun ”Herra oli kutsunut pois opiston nuorimman”.94 Eeli Markkasen kuoleman jälkeisenä päivänä oppilaiden lukujärjestystä kevennettiin. Teoriatuntien sijaan opistolaiset harjoittelivat saattolauluja seuraavan päivän lähtöseuroja varten.
Näihin seuroihin opiston pojat kantoivat vainajan valkoisessa arkussa luokan eteen.
Seuroihin olivat saapuneet myös kuolleen pojan omaiset:
Eeli lähti tovereiden kantamana viimeistä kertaa Portaanpäästä tumman, laulavan opet-taja- ja toverijoukon saattamana. Veimme hänet vaunulla ja menimme asemalle junaa odottamaan. Sen tultua lauloimme kuorossa ”Ei mikään voi niin huvittaa”. Siinä lähti Eeli omassa vaunussaan matkalle. Sama juna vei pois Eelin sukulaiset - -.95
Eeli Markkasen kuolema Portaanpään opistossa sai tulevina vuosina myyttisiä piirtei-tä ja pojan ”ihanasta lähdöspiirtei-tä” kerrottiin toistuvasti uusille opistolaisille. Eelin kuole-malla oli symbolinen merkitys: se todisti Portaanpään erityisestä asemasta Jumalan silmissä. Opettaja Erkki Kurki-Suonion mukaan Eeli oli kuolinvuoteellaan itkenyt ja valittanut, ettei hän jaksanut kuolla:
Silloin kävi humaus, isä murtui poikansa viereen. Siinä yhdessä rukoiltiin, se oli ihana lähtö, hän jaksoi kuolla. - - Kun sitten tuotiin se valkoinen arkku tähän luokan eteen, kävi humaus toisen kerran!96
89 PPKA PPK PV 15/1929 Viikkokatsaus ja 1/1932 Viikkokatsaus.
90 PPKA PPK PV 3/1926 Viikkokatsaus, 15/1929 Viikkokatsaus ja 1/1932 Viikkokatsaus.
91 PPKA PPK Savon Kristillisen kansanopiston matrikkeli 1923–1945.
92 PPKA PPK PV 15/1927 Viikkokatsaus.
93 PPKA PPK PV 15/1927 Viikkokatsaus.
94 PPK vk 1926–1927.
95 PPKA PPK PV 15/1927 Viikkokatsaus.
96 PPKA PPK Hilja Parkkisen opistomuistoja 1934–1935.