Kunpa Herra täällä tarttuisi minuunkin raukkaan kiinni tänä talvena ja ei päästäisi käsistään irti. Jospa ei kaikesta rakkaudettomuudestani ja kylmyydestäni huolimatta Herra jättäisi minua nukkumaan, kun muita täällä herättelee. Herra on antanut meille niin hyvät ja nöyrät opettajat ja me raukat voimme vain aina uudestaan ja uudestaan heidän mieliään kevytmielisyydellämme pahoittaa. Voi surkeaa jos täältä Portaanpäästä lähden suruttomana, eikä Herra saa minua täällä herättää.
Näin pohti nimimerkki ”Kataja” Portaanpään kristillisen kansanopiston julkaiseman Portaanpään Viesti -lehden ensimmäisessä numerossa. Lehti julkaistiin pian opiston vihkiäisjuhlien jälkeen lokakuun 27. päivänä 1923.1 Kymmenen vuotta myöhemmin Portaanpään Viestin sivuilla tuntojaan tilitti toinen opistolainen Martta Tolonen:
Nyt taas joutuu sanomaan, kun saarnaa lähdin kuulemaan, sen aina hukkaan kuulin.
Sillä se, että tänne tulin oli suurin kaikista yrityksistäni Herran sanan kuulemiseen, vaan meneekö tämäkin hukkaan. Sen Jumala yksin tietää. - - Kuinka onkaan monen pettymys suuri, kun tulen takaisin samanlaisena kuin lähdin, enkä yhtään parempana.2 Näiden tekstien julkaisemisajankohtien välillä oli kymmenen vuotta Portaanpään opiston toimintaa. Kahden opistolaisen pohdinnat olivat hyvin samankaltaisia sekä sisällöltään että sävyltään; ”etsivä usko” ja ”tuttava armon” odotus ja pelko siitä, että se jäisi saavuttamatta, olivat vahvasti läsnä kirjoittajien teksteissä. Nämä perinteises-ti herännäisyyden idenperinteises-titeetperinteises-tiin liitetyt määreet juontavat juurensa pitkälle liikkeen historiaan ja sen oppi-isään Paavo Ruotsalaiseen.3 Herännäisyyden identiteetti on tulkittu usein muuttumattomaksi ja yhtenäiseksi. 1800-luvun lopulla alkanut herän-näisyyden elpyminen toi julkisuuteen homogeenisen ja yksimielisen kansanliikkeen, joka ilmensi suomalaista uskonnollisuutta ja jonka kannattajat edustivat ”oikeaa Suo-menkansaa”.4 Herännäisyydelle asetettiin tietyt raamit. Niiden sisälle eivät mahtuneet liikkeen identiteettiin sopimattomat piirteet. Identiteettiä rakennettiin sekä liikkeen sisältä että ulkopuolelta käsin.
Mauno Rosendal, Aukusti Oravala, Vilhelmi Malmivaara, Olavi Kares5 ja monet muut herännäisjohtajat ja -vaikuttajat kirjoittivat herännäisyydelle historian, johon liike on perustanut osan identiteettiään. Herätysliikehistoria keskittyi liikkeen joh-tajiin ja siten herännäisyyden identiteetti rakentui ”herännäiseliittiin” liitettyjen
1 PPKA PPK PV 1/1923 Miksi ei minulla ole rakkautta?
2 PPKA PPK PV 21/1933 Pyhä matka.
3 Esim. Jonzon 1937; Remes 1995; Järveläinen 1994; Simojoki 2006.
4 Huhta 2001.
5 Rosendal 1902–1915; Oravala 1913; 1922; 1929; 1939; Malmivaara 1914; Kares 1932; 1936; 1941–1952.
ominaisuuksien ja mielikuvien varaan. Myös kirkkohistoriallista tutkimusta on kri-tisoitu siitä, että se on usein keskittynyt herätysliikkeiden johtajien ja näiden uskon-nollisten katsomusten ja opillisten korostusten selvittämiseen.6
Tavallisen kannattajakunnan – rahvaan – ”körtti-identiteetin” on oletettu noudat-tavan tässä historiankirjoituksessa määriteltyä linjausta eikä näiden yhtenevyyttä ole juurikaan kyseenalaistettu. Yksittäisten henkilöiden tai alueellisten ja paikallisten pienryhmien – kuten Portaanpään opiston – samaistumisen asteen tarkasteleminen suhteessa herännäisyyden ryhmäidentiteettiin tuo uutta ja vaihtoehtoista näkökulmaa staattiseksi ja yhdenmukaiseksi tulkittuun käsitteeseen. 1900-luvulle tultaessa herän-näisyys ja pohjalaisuus samaistettiin julkisuudessa, vaikka liikkeen äänenkannattaja Hengellinen kuukauslehti pyrkikin raportoimaan tasapuolisesti kaikkialla Suomessa tapahtuneesta liikkeen elpymisestä.7 Savon herännäisyys jäi kuitenkin vaikutusval-taisten pohjalaisten körttien varjoon. Myös tutkijat ovat korostaneet herätysliikkeen luonnetta koskevissa tulkinnoissaan Pohjanmaan herännäisyyttä ja liikkeen vaikutta-jayksilöiden näkemyksiä. Esimerkiksi viimeaikaiset herännäisyyttä sivunneet 1920- ja 1930-lukujen äärioikeistolaisuutta koskevat tutkimukset ovat määritelleet tutkimusai-kakauden savolaisen herännäisyyden kiuruvetisen herännäispapin ja Isänmaallisen kansanliikkeen nuorisojohtajan Elias Simojoen persoonan ja toiminnan kautta. Toi-saalta myös Savon körttien olemassaolo on osittain unohdettu ja herännäisyydestä ja lapualaisuudesta on muodostunut synonyymipari.8 Portaanpään opiston körttiyhtei-sö edusti laajalti koko Pohjois-Savon herännäisyyttä. Näin ollen analyysi Portaanpään identiteetistä antaa viitteitä koko maakunnan herännäisidentiteetin luonteesta.
Portaanpää ei ollut kuitenkaan Suomi pienoiskoossa. Tutkimuksen keskittyminen yhteen herännäisopistoon tuottaa tietoa nimenomaan tästä yhdestä opistosta, eivätkä tutkimustulokset ole yksiselitteisesti yleistettävissä muiden opistojen tai taustayh-teisön – saati koko suomalaisen yhteiskunnan – tilanteeseen.9 Silti tutkimuskohteen pienuutta ei pidä väheksyä. Kaiken globaalin ja yleismaailmallisen informaation jou-kossa tieto pienistä yksiköistä, pienistä ihmisistä, pienistä asioista ja pienistä paikoista lisää inhimillistä ymmärrystä kaikkea isoa kohtaan. Se auttaa ymmärtämään laajem-pia kokonaisuuksia sekä on osa niissä vallitsevia lainalaisuuksia ja historiallisia pro-sesseja. Mikrohistoria tutkii pienten tapahtumien suuria merkityksiä. Matti Peltonen näkee mikrohistoriallisen lähestymistavan vahvuutena etenkin sen konkreettisuuden.
Konkreettisissa tilanteissa tutkijan on mahdollista löytää sellaisia uusia historiallisten ja yhteiskunnallisten tasojen kohtaamisia, joita mikään olemassa oleva teoria ei ole tunnistanut. Mikrohistoriallinen historiankirjoitus ei oleta, että historiallinen totuus rakentuu pelkästään poliittisten ja kulttuuristen merkkihenkilöiden toiminnan ja käsi-tysten pohjalta, vaan myös arkielämän näennäisesti epätyypilliset ja merkityksettömät toimijat ja tapahtumat ovat osa laajempaa, kansallista historiaa.10
Tutkimustehtävänäni on selvittää Portaanpään kristillisen opiston ”körtti-iden-titeettiä” ja siinä vuosina 1923–1945 tapahtuneita muutoksia. Aikarajaus ulottuu opiston toiminnan käynnistymisestä toisen maailmansodan loppuun. Tämän lisäksi myös varsinaista toimintaa edeltänyt kausi opiston perustamisesta 1919 toiminnan
6 Esim. Suolinna 1975, 66.
7 Huhta 2001, 138–139.
8 Esim. Siironen 2010; Silvennoinen, Tikka & Roselius 2016; Siironen 2017.
9 Tapaustutkimuksista ja niiden yleistettävyydestä Räisänen 1975, 148–150; Anttila 2006, 286–287.
10 Mikrohistoriallisesta tutkimuksesta Peltonen 1996, 8–11; Peltonen 1999; Huhta 2018, 143–144.
aloittamiseen vuonna 1923 on mielenkiinnon kohteena; mitkä syyt johtivat Portaan-pään opiston perustamiseen ja miksi se päätettiin perustaa nimenomaan Lapinlah-delle?
Tutkimusajanjakson päättyminen vuoteen 1945 johtuu ensinnäkin siitä koko yh-teiskunnan rakenteisiin kohdistuneesta muutosprosessista, joka käynnistyi heti toisen maailmansodan jälkeen. Suomen yhteiskunta, kirkko, koulutus ja kansanopistotoi-minta sekä tämän tutkimuksen kohteena oleva herätysliike kokivat sota-ajan jälkeisi-nä vuosikymmenijälkeisi-nä niin mittavia muutoksia, että niiden käsitteleminen täytyy jättää tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Sodan jälkeinen ensimmäinen työkausi opistossa osoitti, että jotain oli oleellisesti muuttunut. Muutoksen seuraukset eivät kuulu tä-män tutkimuksen piiriin, sillä Portaanpään opiston ”körtti-identiteetti” jälleenraken-nuksen aikakaudella olisi jo toisen väitöskirjan aihe. Sota-aika merkitsi nimenomaan vahvasti isänmaallisuuteen perustuneelle körtti-identiteetille päätepistettä – se, minkä varaan identiteetti oli rakennettu, oli menettänyt käyttökelpoisuutensa.
Tutkimusaikakausi oli voimakkaiden aatteiden aikaa, mikä näkyi myös Portaan-pään identiteetissä. Oikeistoradikalismin kannattajat eivät olleet herännäisyydessä, sen piirissä toimivissa kansanopistoissa tai tutkimuskohteessani Portaanpäässä pel-kästään myytti, jota sohaisemalla tutkijat kuvittelevat Pandoran lippaan avautuvan.
Äärioikeistolainen herännäisyys oli osa historiallista prosessia, joka vaatii edelleen lisää historiallista tutkimusta. Kriittisen historiantutkimuksen pitäisi pyrkiä selvit-tämään, mitä todellisuudessa tapahtui, ei niinkään mitätöimään toisten tutkijoiden väitteitä. Ilmiö, jonka sanotaan kummunneen 1920- ja 1930-luvulla suomalaisten isän-maallisuudesta, vaatii historiallisen muistin terävöittämistä. Muistia ei pitäisi nyt me-nettää, sillä ristiriitaisia tunteita ja tulkintoja synnyttänyt aikakausi ei edusta pelkäs-tään historiaa, vaan enenevässä määrin myös nykyhetkeä. Jos tutkimusaikakaudella pelättiin kommunismia, nyt 2020-luvulla koetaan maahanmuuttajien ja islaminuskon uhkaavan suomalaista kulttuuria. Ilmapiirissä on samankaltaista idealistista kansal-lismielisyyttä ja ulkoisen uhan pelkoa, jolla jo 1930-luvulla oikeutettiin äärioikeisto-lainen radikaali toiminta – jopa väkivalta.
Tämän tutkimuksen keskeiset kysymykset on mahdollista jakaa neljään kategori-aan: Kysyn millainen oli Portaanpään ”körtti-identiteetin” olemus, miten se muuttui opiston runsaan kolmenkymmenen ensimmäisen toimintavuoden aikana ja mitkä olivat muutosprosessin syyt ja seuraukset. Analyysin kohteena ovat opistossa esiin-tyneet identiteetin peruselementtejä edustaneet kontekstisidonnaiset diskurssit. Etsin syitä niiden sisällöllisiin muutoksiin peilaamalla ”körtti-identiteetin” rakentumista suhteessa herännäisliikkeeseen, paikalliseen yhteisöön sekä tutkittavan aikakauden uskonnollisiin, poliittisiin, yhteiskunnallisiin ja historiallisiin tapahtumiin ja ilmiöi-hin. Tärkeä kysymys on, missä määrin Portaanpään ”körtti-identiteetti” edusti herä-tysliikkeen yhdenmukaiseksi koettua omakuvaa sekä herännäisyydestä muodostet-tua julkista identiteettiä. Pyrin myös arvioimaan, missä määrin ”körtti-identiteetti”
osoittautuu opiston sisällä yksimieliseksi ja yhtenäiseksi. Yhteisön eheys ja identiteetti riippuu jäsenten yhteenkuuluvuuden tunteen voimakkuudesta. Opistolaisten identi-fioitumisen asteen arvioiminen ei ole yksiselitteistä, sillä lähteistä ilmenevät käsitykset ja tulkinnat esitettiin julkisessa kontekstissa opistotovereille, opettajille sekä muille herännäisyyden piiriin kuuluneille. Näin ollen puheenvuoroihin liittyi eräänlainen oletusarvo.