Johtajat ja opettajat olivat vaihtuneet kansanopistoissa vielä autonomian ajan vii-meisellä vuosikymmenellä tiuhaan tahtiin, mikä oli vaikeuttanut opistojen työsken-telyä. Opettajat eivät ehtineet omaksua kansanopiston työtapoja eikä yhteydenpi-to entisiin oppilaisiin tai ympäröivään maakuntaan ollut tiivistä. Tilanne muuttui kuitenkin 1920-luvulla. Kansanopiston opettajasta tuli varsinainen ammatti muiden opetusalojen tavoin ja se sai osakseen uudenlaista arvostusta. Opistojen johtajat ja opettajat alkoivat nähdä kansanopistotyön jopa elämäntehtävänään. Kun uusia opis-toja syntyi 1920-luvulla, niiden ensimmäiset johtajat jäivät vuosikymmeniksi aloitta-maansa työhön. Tällaisia pitkäaikaisia johtajia olivat muiden muassa Kymenlaakson kansanopiston johtaja pastori Ruben Kalliala (toimessa 1918–1955) sekä Itä-Karjalan kansanopiston johtaja, agronomi Kaarlo Kuusamo (toimessa 1919–1955). Kristillisten opiston johtajista pisimmän työuran tekivät pastori Pekka Kurvinen Karkun opis-tossa (vuosina 1918–1950), pastori Juho Kytömäki Raudaskylän opisopis-tossa (vuosina 1920–1954), pastori Jaakko Lammi Karhunmäessä (vuosina 1925–1956), pastori Paavo Jurva Kauhajoella (vuosina 1926–1959) ja pastori Vilho Pesonen Portaanpäässä (vuo-sina 1924–1963).97 Pesonen tuli Portaanpään opiston johtajaksi vain vuoden johtajan pestiä hoitaneen Sulo Rantasen tilalle. Opiston päärakennus oli tuhoutunut tulipalos-sa huhtikuustulipalos-sa 1924. Pesosen tulipalos-saapuestulipalos-sa puolisoineen tulipalos-saman vuoden marraskuustulipalos-sa vastaanottamaan uutta työpaikkaansa vastassa oli uutuuttaan hohtava Portaanpää sekä valtavat velat.
Vilho Pesosen työura kesti lähes 40 vuotta, joten hän oli ilmeisesti suhteellisen tyy-tyväinen työhönsä herännäisopiston johtajana. Useita pyrkimyksiä irrottautua kou-lumaailmasta hänellä kuitenkin oli. Vuonna 1931 Pesonen haki Enonkosken kirkko-herran ja vuonna 1933 Uukuniemen kirkkokirkko-herran virkaa.98 Kaksi vuotta myöhemmin hän sai Pelkosenniemen kirkkoherran vaalissa eniten ääniä99, mutta se ei saanut häntä jättämään Portaanpään opistoa. Vuonna 1943 Sulkavan kirkkoherran vaalissa hän oli neljännellä vaalisijalla.100
Ensimmäisessä kansanopistolaissa vuodelta 1925 oli määritelty kansanopiston johtajan kelpoisuusvaatimukseksi filosofian kandidaatin tutkinto tai vastaava, kas-vatusopin arvosana ja työvuoden harjoittelu kansanopistossa. Poikkeustapauksessa kouluhallitus hyväksyi johtajaksi henkilön, joka ei täyttänyt edellä mainittua kelpoi-suutta, mutta osoittautui muuten sopivaksi. M. O. Karttusen kansaopistotutkimuk-sien mukaan suurin osa vuokansaopistotutkimuk-sien 1918–1939 kansanopistojohtajista oli akateemisen loppututkinnon suorittaneita. Enemmistö oli humanisteja ja teologeja, joukossa oli myös jonkin verran agronomeja.101 Kristillisten opistojen johtajat olivat pitkälti teolo-geja ja henkilöitä, joilla oli takanaan ura taustaherätysliikkeessä. Niinpä ensimmäisiin herännäisopistoihin etsittiin johtajaksi mieluiten ”joku Malmivaara”, siis omassa liik-keessä arvostettu pappi. Olihan jo Matti Pesonen esittänyt vuonna 1899, että opiston
97 Karttunen 1979, 115–117.
98 Ajan Sana 301/30.12.1931 Papisto; Ajan Sana 5/8.1.1932 Papisto; Ajan Suunta 284/8.12.1933 Papisto.
99 Siunausta koteihin 11/21.3.1935 Kirkon- ja seurakuntaelämän alalta; Pohjolan Suunta 94/26.4.1935 Hiippakunnan uutisia.
100 Siunausta koteihin 41/11.11.1943 Papisto.
101 Karttunen 1979, 117, 157.
johtajan tuli toimia opiston loma-aikoina eli puolet työajastaan sisälähetystyössä.102 Näin ollen pappien valitseminen herännäisopistojen johtoon oli tarkoituksenmukais-ta herännäisyyden perinteen ylläpitämiseksi ja säilyttämiseksi. Portarkoituksenmukais-taanpään kristil-lisen opiston johtajat olivat pappismiehiä. Pastori Sulo Rantanen viihtyi vain yhden työkauden 1923–1924 ja palasi kirkkoherran virkaansa Kiiminkiin. Juuri papiksi ja aviomieheksi vihitty Vilho Pesonen luotsasi vaimonsa Sirkan kanssa opistoa vuosina 1924–1963.
Kansanopiston opettajalta vaadittiin vuoden 1925 lain mukaisesti yliopistossa, yläkansakouluseminaarissa tai ammattikoulussa hankitut tarpeelliset tiedot ja taidot sekä arvosana kasvatusopissa ja harjoittelu kansanopistossa. Johtajan toimen rinnalle kansanopistoihin muotoutui yleensä neljä muun opettajan tointa: yleisaineiden, talous-opettajan, käsityönopettajan ja veistonopettajan toimet. Kaikissa opistoissa oli alkujaan myös johtajatar, jolle kuului huolehtiminen naisoppilaista. Vuoden 1925 laki otti käyt-töön nimityksen apulaisjohtaja, jolloin kyseiseen toimeen voitiin valita myös mies.
Usein kuitenkin virkaa hoiti johtajan puoliso, kuten Sirkka Pesonen Portaanpäässä.103 Johtaja ja johtajatar olivat opistokodin ”isä” ja ”äiti”. Heitä ei suoraan puhuteltu näillä nimityksillä, mutta opistolaisten teksteissä Pesoset näyttäytyivät eräänlaisina
”sijaisvanhempina”.104 Portaanpään opisto oli toimintansa alusta alkaen sisäoppilai-tos, joten opistolaisten, johtajapariskunnan, opettajien ja muun henkilökunnan suhteet muodostuivat läheisiksi ja opistosta muodostui kuuden kuukauden aikana opisto-laisille kodin korvike. Johtaja korosti tätä kodinomaisuutta puhumalla ”kodista” ja puhuttelemalla oppilaita ”rakkaina opistolaisinaan”. Hänen mukaansa opistolaiset olivat perhe ja opettajien tehtävänä oli huolehtia tästä perheestä vanhempien tavoin.105 Johtaja Pesosella olikin ”valvova silmä”. Hän johti opistolaisiaan isällisellä, mutta hyvin autoritaarisella otteella. Mitään kirjoitettuja järjestyssääntöjä ei Pesosen aikana opistolla ollut, mutta johtajan kunnioitusta ja hieman pelkoakin herättävä olemus eh-käisi ennalta monia ongelmia. Nuoret olivat toki nuoria opistossa Pesosen aikanakin, mutta vasta 1940-luvun lopulla opistolaisten ikärakenteessa tapahtui jyrkkä nuortu-minen. Näin ollen ensimmäisten vuosikymmenten opistolaiset eivät ehkä olleet niin
”hillittömiä” kuin nuoremmat olisivat olleet. Toisaalta valtaosa heistä oli myös saanut vahvan herännäisyyteen pohjautuvan kotikasvatuksen.
Pesonen valvoi opistolaisia myös ollessaan poissa opistolta. Johtajatar Pesonen ja muut opettajat raportoivat hänelle opiston tapahtumista.106 Johtaja Pesonen kävi usein tapaamassa muiden kansanopistojen johtajia ja herännäisväkeä sekä kulki seuroissa ympäri maakuntaa. Nämä poissaolot raportoitiin usein Portaanpään Viestissä. Jos johtajan poissaolo ilahdutti joitakuita opistolaisia, ei sitä ainakaan julkisesti ilmaistu.
Portaanpään Viestin sivuilla oppilaat kaipasivat opiston ”isää” ja ihmettelivät – toisi-naan myös kritisoivat – tämän lukuisia matkoja.107
Opiston johtamisen lisäksi Vilho Pesonen myös opetti muun muassa raamatunlukua, kirkkohistoriaa, kristinoppia ja äidinkieltä sekä johti puhe- ja keskusteluharjoituksia.
102 Pesonen 1899, 72–73.
103 Karttunen 1979, 119, 157.
104 PPKA PPK PV 22/1926 Viikkokatsaus, 21/1929 Viikkokatsaus, huhtikuu/1930 Viikkokatsaus ja 5/1931 Viikkokatsaus.
105 PPKA PPK vk 1937–1938.
106 PPKA PPK PV 11/1926 Viikkokatsaus.
107 PPKA PPK PV 13/1928 Avoin kysymys.
Johtajatar Sirkka Pesosen opetusaineet olivat ”äidillisempiä”. Hän opetti kotitaloutta, lastenhoitoa, raittius- ja terveysoppia, laskentoa ja äidinkieltä sekä tyttöjen voimiste-lua. Hän myös vastasi alkuvuosikymmeninä oppilaiden terveydenhuollosta. Hänelle opistolaiset valittivat sekä fyysisiä että hengellisiä kipujaan. ”Äitinä” hän myös opasti naispuolisia opistolaisia naisten asioissa:
Seuraavaksi tunniksi laitoimme luokasta pojat pois ja Johtajattaremme piti meille sen tunnin, jonka tahdomme säilyttää salaisuutenamme.108
Salaisuudeksi kyseisten tuntien sisältö jäikin, sillä johtajatar Pesonen ei merkinnyt päiväkirjaan mitään tietoja pitämistään oppitunneista. Opistolaiset kuvasivat johta-jatar Pesosen sovittelevaa diplomatiaa käyttävänä opiston ”äitinä”, joka ei julistanut herännäisyyden opillisia näkemyksiä, vaan keskittyi aikaudelle tyypilliseen tapaan
”naisen luonteelle ominaiseen” hoivaamiseen.109
Opiston ohjesäännön mukaisesti opetusaineissa olivat vallitsevana humanistinen ja harjoitusaineiden aineryhmä. Johtajan ja johtajattaren ohella humanistisia aineita opetti yleisaineiden opettaja. Tämän aineryhmän opettajat vaihtuivat Portaanpään opistossa suhteellisen usein verrattuna käytännöllisten aineiden opettajiin. Pisimmän ajan yleisaineiden opettajana oli Tatu Malmivaara vuosina 1933–1943. Käytännön ai-neiden opettajista kudonnan opettaja Kerttu Matilainen (1923–1955), talousopettaja Ester Konttinen (1923–1952) ja ompelunopettaja Miina Ylämäki (1925–1963) tekivät Portaanpään opistossa pisimmän työuran.
Opettajat asuivat opistolla, joten vuorovaikutus oppilaiden ja muun henkilökun-nan kanssa oli tiivistä. Oma elämä limittyi Portaanpään elämään, joten opettajan täytyi sitoutua opistoon ja sen edustamaan elämäntyyliin ja herännäisyyden arvomaailmaan.
Alkuvuosikymmenten opettajat olivat opistolaisten tavoin vahvasti herännäistaustai-sia. Mitään huomautuksia tai merkintöjä hakijoiden taustoista ei dokumentoitu, mutta oletettavasti niitä jossain määrin selvitettiin. Muiden opistojen opettajien hakupro-sessista löytyy viitteitä tehdyistä taustaselvityksistä. Esimerkiksi Kalajoen opiston aloittamista jouduttiin siirtämään, kun ”opettajissa ei ollut ketään uskovaista tai edes tunnettua hakijaa”.110 Portaanpään avoimiin opettajantoimiin ei koskaan ollut run-saslukuista hakijajoukkoa, joten johtokunnalla ei ollut paljon valinnanvaraa. Pöytä-kirjamerkintöjen mukaan johtokunta arvioi vain opettajakandidaattien pätevyyttä, ei hakijoiden uskonnollista vakaumusta. Oletettavasti keskustelu opettajaehdokkaiden hengellisestä taustasta käytiin epävirallisesti.
Johtokunta käsitteli ainoastaan kerran – heinäkuussa 1931 – opistossa opettaneen henkilön katsomuksellista soveltuvuutta herännäisopistoon. Silloin se myönsi eron vakaumuksellisista syistä poikien käsityönopettajalle Otto Vesterille tämän itse sitä pyydettyä. Portaanpään opistolle osoittamassaan eroanomuksessa Vester kertoi eron-pyynnön syyn olevan painava. Johtokunta myönsi Vesterille eron. Päätöstä perus-teltiin etenkin sillä, että opettaja Vester itse katsoi olevansa sopimaton toimeen eikä pystynyt työskentelemään herännäisopistossa sen arvomaailman mukaisesti. Lisäksi
108 PPKA PPK PV 13/1925 Viikkokatsaus.
109 PPKA PPK PV 22/1925 Viikkokatsaus.
110 Tiensuu 1989, 62.
johtokunta tiesi Otto Vesterin eronneen luterilaisesta kirkosta, minkä katsottiin olevan erittäin painava syy vapauttaa hänet opettajan tehtävästään.111
Sitä, mistä johtokunta sai tietoonsa Otto Vesterin kirkosta eroamisen, ei ole do-kumentoitu jälkipolville. Saattaa olla, että opettaja Vester oli itse kertonut aikeistaan johtokunnalle ja johtaja Pesoselle tai sitten tieto oli kulkeutunut johtokunnan korviin jotain muuta kautta. Lapinlahden seurakunnan papistoa kuului opiston johtokuntaan.
Otto Vester oli ollut poikien käsityönopettajana vuodesta 1929 lähtien. Pelkästään eroanomuksen ja pöytäkirjamerkintöjen perusteella on vaikea arvioida, mikä sai Ves-terin kahden Portaanpäässä viettämänsä työkauden jälkeen kokemaan itsensä kelvot-tomaksi herännäisopistoon ja ylipäätään kirkon jäseneksi. 1930-luvulla Portaanpäässä voimistuivat sekä suojeluskuntatoiminta että äärioikeistolaiset näkemykset. On myös mahdollista, että Otto Vester koki oikeistoradikalismin edustaman ajatusmaailman vieraaksi eikä tästä syystä voinut työskennellä Portaanpään opistossa. Keskustelu-kokouksessa huhtikuussa 1931 opistolaiset puhuivat siitä, voiko hartautta harrastaa yksinään vai täytyykö sitä tehdä muiden samanmielisten kanssa. Vester osallistui käytyyn keskusteluun seuraavasti:
Jos tuonne ulos heitetään sateella palava kekäle, niin se sammuu, mutta jos niitä on useampia niin ne voivat paremmin palaa. Samoin se on ihmisten laita. Tuolla maail-massa voi yksinäinen kilvoittelija sammua, mutta jos on useampia yhdessä niin Herra voi niiden kautta siunata sammuvaakin kekälettä.112
Vesterin lausuma vertaus ei kerro horjuvasta uskonnollisesta mielentilasta. Pikemmin-kin siitä saa käsityksen, että hän oli tyytyväinen heränneiden keskuudessa. Vai verta-siko hän kenties itseään ”yksinäiseen ja sammumisvaarassa olevaan kekäleeseen”? Ai-kaisemmilla keskustelutunneilla Vester oli käyttänyt muutaman puheenvuoron, jotka olivat sisällöltään ja sävyltään herännäisopiston opettajalle soveltuvia.113 Herännäisyys olikin Otto Vesterille tuttua jo ennestään, sillä vuonna 1923 hän oli ollut Portaanpään opistolainen. Kuusi vuotta myöhemmin Vester valittiin käsityönopettajaksi. Pöytäkir-jassa ei ole mainintaa siitä, että 22 hakijan joukosta valituksi tullut opettaja oli entinen opistolainen.114 Otto Vesteristä opistolaisena ei ole jäänyt juurikaan merkintöjä Portaan-pään aikakirjoihin. Joulukuussa 1923 hän oli alustanut keskustelutunnilla aiheenaan joululoman viettäminen. Alustuksensa lisäksi Vester käytti yhden puheenvuoron:
Meillä olisi syytä tehdä muutos joulujuhlamme vietossa ja varsinkin niihin nähden jotka eivät ennen ole sille suurtakaan arvoa panneet.115
Otto Vesterin elämä jää arvoitukseksi. Lähteet eivät kerro, miksi hän vieraantui herän-näisyydestä ja Portaanpään opistosta sekä mahdollisesti koko luterilaisesta kirkosta.
111 PPKA PPK jkpk 25.7.1931.
112 PPKA PPK ktpk 9.4.1931.
113 PPKA PPK ktpk 14.3.1930 ja 28.3.1930.
114 PPKA PPK vk 1927–1928; PPKA PPK jkpk 20.8.1929.
115 PPKA PPK ktpk 10.12.1923, Otto Vester.
Vesterin maallinen vaellus jäi lyhyeksi, sillä hän kuoli maaliskuussa 1934 ja hänet haudattiin Sumiaisten kirkkomaalle Äänekoskelle.116
Otto Vesterin tarina ei todennäköisesti ole ainutkertainen. Herännäisopistojen opettajat pyrittiin valitsemaan huolellisesti. Valintaprosessit eivät kuitenkaan välttä-mättä näkyneet virallisissa asiakirjoissa, sillä opettajaehdokkaiden soveltuvuudesta ja herännäishenkisyydestä hankittiin tietoja herätysliikkeen piirissä toimineilta vaikutta-jilta ja johtohenkilöiltä lähinnä epävirallisesti, eikä keskusteluista aina tehty kirjallisia dokumentteja.117 Opistojen johtokunnat pyrkivät rekrytoimaan opettajia, jotka olivat omaksuneet herännäisyyden perinteet ja arvomaailman. Tavoitteena oli taata oikean ideologian mukainen opetus, vahvistaa opettajakunnan pysyvyyttä sekä ehkäistä Otto Vesterin tapauksen kaltaisia ristiriitatilanteita. Kuitenkin opettajat vaihtuivat herän-näisopistoissa kuten muissakin kansanopistoissa.118
Portaanpäässä opettajanvaihdoksiin ei liittynyt virallista keskustelua lähtevän opettajan pätevyydestä tai soveltuvuudesta lukuun ottamatta Otto Vesterin eroano-muksen käsittelyä. Lähteistä ei myöskään löydy viitteitä siitä, että johtokunta tai johta-japariskunta olisivat ilmaisseet tyytymättömyyttään opiston opettajakuntaan. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei sellaista keskustelua olisi lainkaan käyty. Yksityisluon-teista aineistoa – kuten kirjeenvaihtoa – on nimittäin säilynyt niukasti. Raudaskylän opistoa tutkineen Maria Suutalan mukaan opiston johtajapariskunnan keskinäinen kirjeenvaihto paljastaa Juho ja Iida Kytömäen keskustelleen varsin suorasanaisesti opettajakunnan puutteista. 1920-luvun puolivälissä johtajattaren mielestä opettajia
”kiinnosti vain, miten saisivat päivänsä kulumaan”.119
116 Billion Graves. Otto Wester.
117 PPKA PPK jkpk 6.1.1923; Karttunen 1974, 76.
118 Karttunen 1974, 72–79; Karttunen 1979, 119–121.
119 Suutala 2012, 131, 179–180.
Kuva 10. Opettaja Otto Vester jätti eronpyynnön johtokunnalle toukokuussa 1931, koska ei sopeutunut herännäisopistoon. PPKA PPK jkpk 25.7.1931.