Herännäisyyden identiteetin yksi tärkeimmistä elementeistä olivat seurat. Herännäi-syys oli kotien kristillisyyttä korostanut liike, jonka piirissä kotia pidettiin uskon-elämän harjoituksen ja toteuttamisen keskeisimpänä paikkana. Niinpä kotiseurape-rinteen merkitys oli suuri etenkin maaseudulla.327 Toki kaupungeissakin oli elävää seuraperinnettä. Heränneiden seuratoimintaa esimerkiksi pääkaupungin ympäris-tössä ylläpiti vuodesta 1925 lähtien Helsingin seuratupayhdistys.328
Seuroja pidettiin kaikkien juhlien ja merkkipäivien yhteydessä: häissä, hautajaisis-sa, ristiäisissä, nimi- ja syntymäpäivinä. Usein seurat pidettiin ilman mitään erityistä aihetta. Ne kuuluivat jokapäiväiseen elämään sekä arkena että juhlana. Saksan pietis-teiltä lainattu seuraperinne oli yhtä vanhaa kuin herännäisyys Suomessa, mutta sen harjoittamista ei aina ole katsottu suopeasti. Vuoden 1726 konventikkeliplakaatti kielsi hartauskokousten pitämisen yksityisissä kodeissa, ja tällä perusteella 1800-luvulla heränneiden seuraperinteen harjoittaminen johti välillä jopa käräjille.329
Seuroista muodostui kuitenkin herännäisyyden tärkein sosiaalinen tilaisuus ja hengellisen toiminnan muoto kirkon ulkopuolella. Niitä pidettiin demokraattisina hartaushetkinä, joissa kuka tahansa sai aloittaa virren vastauksena tai jatkona edel-liselle puhujalle. Seuraväen samanarvoisuutta korosti se, etteivät seurapuhujat pyr-kineet erottautumaan muusta seuraväestä, vaan sanoivat sanottavansa istualtaan, samanlaisina ”alatien kulkijoina” kuin kuulijatkin.330 Vanhoissa herätysliikkeissä seuroihin osallistuttiin yleensä perhekunnittain. Niillä oli kasvatuksellinen funktio, sillä seuratuvissa lapset oppivat oman uskonnollisen yhteisönsä perinteet ja ”imivät itseensä rakkauden Jumalan sanaan ja heränneeseen kansaan”, kuten Vilhelmi Mal-mivaara asian ilmaisi.331
Jokainen työkausi Portaanpään kristillisessä kansanopistossa aloitettiin ja lope-tettiin seuroilla. Näiden tilaisuuksien väliin mahtui lukuisa määrä muita seuroja.
Portaanpään seurat eivät olleet vain opistolaisia varten, vaan esimerkiksi työkauden
326 Suojanen 1975, 232–240.
327 Huotari 1981, 78–81.
328 Kares 1952, 330.
329 Malmivaara 1914, 59; Kares 1932, 79; Remes 1995, 245–251.
330 Malmivaara 1914, 49; Kares 1932, 89; Vilkuna 1975, 43–49.
331 Malmivaara 1914, 50; Kares 1932, 81; Huotari 1981 78–79, 86; Suolinna 1975, 47.
aloitusseuroihin kokoontui vastasaapuneiden opistolaisten lisäksi heränneitä ympäri maakuntaa:
Sunnuntaina aloitimme koulutyömme seuroilla. Puhujia oli saapunut erittäin runsaas-ti. Myöskin oli yleisöä saapunut runsaasti tänne opiston seinien sisälle. Paljon kauniita puheita pitivät ja moni vuodatti katkeria katumus kyyneleitä.332
Muiden herännäisopistojen tavoin Portaanpään ovi oli avoinna ympäristön heränneel-le kansalheränneel-le, joten seuraväkeä kokoontui opiston juhlasaliin läheltä ja kaukaa. Useat he-rännäisopistot toimivatkin oman ympäristönsä herännäisyyden tuki- ja keskuspaik-koina. Etenkin vankoilla herännäisalueilla sijainneilla Karhunmäen ja Raudaskylän opistoilla oli merkittävä asema alueiden herännäisyysperinteen ylläpitäjinä.333 Myös Portaanpää keräsi ympäristönsä heränneitä – tosin vähemmän kuin edellä mainitut sisaropistot – Siionin virsiä ja seurapuheita kuulemaan. Opiston seuratoiminnan mer-kitys oli kahtalainen. Ensinnäkin se toimi yhdyssiteenä Pohjois-Savon heränneiden kesken ja vahvisti alueellisesti liikkeen hengellistä työtä. Toisaalta opistolle saapuva seuraväki opetti opiston nuorille heränneiden tapakulttuuria ja kristillisiä arvoja. Näin opistolaiset kasvoivat seuraperinteeseen, oppivat uskonnolliset näkemykset seurapu-heista ja vahvistivat ”körtti-identiteettiään”. Seurapuhujat – maallikot ja papit – saivat samalla tilaisuuden arvioida, kuinka opisto oli onnistunut kasvatustavoitteissaan.
Varsinaisten seurojen lisäksi aamu- ja iltahartaudet kuuluivat Portaanpään opis-ton päivittäiseen työrytmiin. Näin oli myös muissa herännäisopistoissa.334 Hartaudet olivat niin luonnollinen osa toimintaa, ettei niitä edes merkitty työjärjestykseen:335
Joka päivä olemme saaneet alkaa ja lopettaa yhteisellä rukouksella ja Siionin virsien veisuulla.336
Seurat olivat yleensä sunnuntai-iltaisin sekä torstaisin oppilaspuheiden muodossa.
Silloin jokainen opistolainen piti vuorollaan seurapuheen, jota oli kuulemassa myös opiston ulkopuolinen väki.337 Johtaja Vilho Pesonen korosti sitä, että nuoret harjaan-tuivat ”tuomaan ilmi ajatuksiaan elämän suuresta kysymyksestä”.338 Vilhelmi Malmi-vaara ja Matti Pesonen olivat jo herännäisopistojen suunnitteluvaiheessa esittäneet toi-vomuksen siitä, että perustettavat opistot tulisivat toimimaan eräänlaisina ”kiertävien saarnaajien” koulutuspaikkoina339. Myös Herättäjä-yhdistyksen sääntöihin oli kirjattu opistojen yhdeksi tehtäväksi sisälähetystyössä tarvittavien ”lahjojen” kehittäminen.340 Vilho Pesonen ei tätä näkemystä erityisesti alleviivannut, vaan hänen mukaansa op-pilaspuheiden tarkoituksena oli kehittää nuorten esiintymiskykyä sekä rohkaista
332 PPKA PPK PV 1/1925 Viikkokatsaus.
333 Karttunen 1974, 88–89; Vilkuna 1975, 83; Ojajärvi 1984, 80; Raninen 1994, 86–87.
334 Karttunen 1974, 80; Ojajärvi 1984, 80; Raninen 1994, 86–87.
335 PPKA PPK PV 1/1925 Viikkokatsaus.
336 PPKA PPK PV 6/1923 Viikkokatsaus.
337 PPPK vk 1923–1963.
338 PPPK vk 1932–1933.
339 Pesonen 1899, 72–73.
340 Esim. HK 1935, 210–213, Herättäjä-yhdistys r.y:n säännöt.
ilmaisemaan mielipiteitään. Hänen mielestään kansanopistojen erityistehtävänä oli
”lietsoa nuorten toiminnanhalua ja henkistä pyrintöä”.341 Vaikka Portaanpää ei ollut – kuten eivät muutkaan herännäisopistot – mikään varsinainen puhujakoulu, silti opistolaiset velvoitettiin puheiden pitämiseen. Myös Raudaskylän ja Karhunmäen opistoissa oli sama käytäntö.342 Lähteistä ei selviä, kuinka moni Portaanpään oppilas kieltäytyi tehtävästä. Puhumattomista opistolaisista ei ole merkintöjä, mutta puheita pidettiin runsaasti ja varmasti näiden puhuvien opistolaisten joukosta löytyi myös tu-levia seurapuhujia. Siten Vilho Pesonen toteutti ainakin osittain isänsä Matti Pesosen ja Vilhelmi Malmivaaran visiota: Portaanpäässä opistolaisia opastettiin toimimaan herännäisyysliikkeen seurapuhujina.
Seuroja järjestettiin aina tilaisuuden tullen. Erilaisten juhlien yhteydessä, merkki-päivinä ja vieraiden kunniaksi kokoonnuttiin seuroihin. Seurapenkillä opistolaiset, opettajat ja vieraat olivat lähellä toisiaan.343 Se vahvisti yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Opistolaiset kokivat olevansa osa erityistä uskonnollista yhteisöä. Herätysliikkeiden kokoustoiminta olikin niiden perusta, sillä seuroihin ja hartaustilaisuuksiin säännöl-lisesti kokoontunut joukko ilmensi yhteisöön kuulumista.344
Portaanpään opistolaiset järjestivät seuroja myös omissa huoneissaan. Samaa käytäntöä oli noudatettu myös Karhunmäen ja Kainuun opistoissa.345 ”Pistäydyttiin Salmelan seuroissa”, ”Oltiin Niemelän seuroissa”, tai ”Perjantaina oli seurat Lampi-lassa”.346 Nämä maininnat Portaanpään Viestissä347 kertoivat, kenen huoneissa seu-roja oli kulloinkin järjestetty. Portaanpään opistossa oli koko Pesosen johtajakaudella käytäntö, että sekä oppilaiden että henkilökunnan nimipäiviä ja muita merkkipäiviä juhlistettiin seuroilla. ”Maanantaina pistäydyimme nimipäiväseuroissa Karjalassa:”348
Iltatunnilla olimme johtajan puolella seuroissa, sillä talon nuori isäntä [Pesosten poika]
täytti yhden kokonaisen vuoden.349
Oppilaiden huoneseurat osoittivat opettajille, että ”tuo suuri nuorten joukko omakoh-taisesti oli kiinni siinä, mitä opistossa harrastettiin”.350 1930-luvun lopulla oppilaiden oma-aloitteisuus huoneseurojen järjestämisessä oli nähtävästi laimeampaa, sillä johtaja Pesonen muistutti opistolaisia asian tärkeydestä.351 Huoneseurat eivät olleet ohjattua opetustoimintaa, joten ne perustuivat opistolaisten vapaaehtoisuuteen ja ak-tiivisuuteen. 1930-luvun viimeisellä puoliskolla oppilaiden vapaahetkien viettämiseen oli jo tarjolla muitakin mahdollisuuksia kuin huoneseurat. Opiston yleishyödyllinen
341 PPKA PPK vk 1928–1929.
342 Raninen 1994, 82–88.
343 PPKA PPK PV 21/1924 Viikkokatsaus.
344 Suolinna 1975, 47; Huotari 1981, 116–118.
345 Karttunen 1975, 141; Kemppainen 2008, 183.
346 PPKA PPK PV 4/1925 Viikkokatsaus.
347 PPKA PPK PV 1923–1935.
348 PPKA PPK PV 19/1924 Viikkokatsaus, 5/1925 Viikkokatsaus ja 4/1934, Liisa Borg: Viikkokatsaus; Laakso 1983, 67; Leskio 1983, 45.
349 PPKA PPK PV 13/1932 Viikkokatsaus.
350 PPPK PPK vk 1928–1929; Leskio 1983, 45.
351 PPKA PPK ktpk 9.1.1939, johtaja Vilho Pesonen.
kerhotoiminta oli lisääntynyt sekä etenkin poikien vapaa-aika kului yhä järjestel-mällisemmiksi muuttuneissa suojeluskuntaharjoituksissa. Myös populaarikulttuuri aikakaus- ja viihdelukemistoineen, radioineen ja elokuvineen tarjosi opistolaisil-le enemmän vaihtoehtoja vapaa-ajanviettoon.352 Populaarikulttuuri kiinnosti myös Portaanpään nuoria353 ja hengellisten huoneseurojen järjestäminen tuntui – opiston johtajan kehotuksista huolimatta – houkuttelevan oppilaita vähemmän kuin viihde-teollisuuden tuotokset.
Kirkossa ja seuroissa käyminen oli yksi herännäisyyden tärkeimmistä peruspi-lareista, eikä sen laiminlyömistä suvaittu. Johtaja Pesonen kehotti opistolaisia osal-listumaan seurakunnan toimintaan ja seuroihin, vaikka se olisi vastoin vanhempien tahtoa. ”Suruttomat” vanhemmat eivät saaneet olla esteenä lastensa hengelliselle toiminnalle. Yleensä Pesonen kehotti opistolaisia herännäisyyden traditiota354 nou-dattaen kunnioittamaan vanhempiaan ja tottelemaan heitä, mutta tässä asiassa hän teki poikkeuksen – Herran seuraaminen, vaikka vastoin vanhempien tahtoa, oli mer-kityksellisin asia tässä maailmassa.355
Seurapuheet antoivat oppilaille paljon. Niihin kiteytyivät herännäisyyden ydi-najatukset. Jotkut opistolaiset kokivat seurapuheet niin antoisiksi, että tekivät niistä muistiinpanoja. Muutamia oppilaita tämä tapa ärsytti. ”Papereiden rapistelu” häiritsi sekä kuulijoita että puhujaa. Muistiinpanojen tekijät puolustivat seurapuheiden tal-lentamista ja myös opettajat suhtautuivat siihen myötämielisesti, jos se tehtiin muu-ta seuraväkeä häiritsemättä. Johmuu-tajamuu-tar Sirkka Pesosella oli muistivihko, johon hän
”ikuisti” kuulemiaan seurapuheita.356
Myöhempi herännäisyys vierasti kaikenlaista hurmoksellisuutta sekä hallitse-mattomia mielenliikutuksia. Ne eivät sopineet Vilhelmi Malmivaaran uuteen mää-ritelmään herännäisidentiteetistä.357 Seurakuvauksissakin tilaisuudet näyttäytyivät vakavamielisinä ja koruttomina. Seuraväki istui tyynesti pää kumarassa hiljentynee-nä ”sanaa kuulemaan”. Puheet ja virret seurasivat toisiaan. Vaikka seurojen aikana
”Herra olisi tarttunut väkevällä kädellään”, mielenliikutukset olivat hillittyjä eikä hurmoksellisia tunteenpurkauksia esiintynyt.358
Portaanpään opiston seuroissa opistolaiset kokivat suuria tunteita. ”Mielet mur-tuivat”, ”sydämet särkyivät” ja ”sielut häpesivät” oppilaiden kuunnellessa toistensa, vieraiden ja opettajien ”voimallisia” ja ”liikuttavia” seurapuheita. Vahvat tunnetilat koettiin kuitenkin sisäisesti, eikä niitä ilmaistu fyysisenä toimintana:359
352 PPKA PPK PV 22/1932, Hilda Ahvenainen: Viestille; PPKA PPK PV 12/1933, Benjam Tiihonen: Viikko-katsaus; PPKA PPK ktpk 2.3.1933, opettaja Yrjö Pitkänen; PPKA PPK pk 1933–1934; PPKA PPK PV maa-liskuu/1934 Viikkokatsaus; PPKA PPK ktpk 13.1.1941. Portaanpään opiston kerhotoimintaa sekä populaa-rikulttuurin vaikutuksia käsittelen luvussa IV B1. Suojeluskunnan toiminnasta tarkemmin luvussa IV D2.
353 PPKA PPK ktpk 1930–1939; PPKA PPK PV 1930–1936; PPKA PPK vk 1930–1939.
354 Kares 1932, 54–64
355 PPKA PPK PV 5/1925 Viikkokatsaus; PPKA PPK ktpk 2.3.1937, johtaja Vilho Pesonen.
356 PPKA PPK ktpk 1.12.1937.
357 Sulkunen 1999, 98; Huhta 2001, 197–198.
358 Malmivaara 1914, 48–51; Kares 1932, 79–83; Huotari 1981, 80.
359 PPKA PPK PV 1923–1935.
Sitten iltasella oli seurat. Voi miten eläviä sanoja saatiin kuulla. - - Toisten sydän värähteli sanan alla - -.360
Tuntui siltä, että Herra oli silloin lähellä meitä. Sitä todistaa ne monet kyyneleet, joita silloin vuoti monen opistolaisen silmästä - -.361
Opistolaiset eivät julkisesti moittineet seurapuheita tai niiden pitäjiä.362 Jos niistä esi-tettiin kielteisiä mielipiteitä, ne eivät päätyneet opiston lehteen tai keskustelutuntien pöytäkirjoihin. Puheenpitäjät olivat herännäisyyden auktoriteetteja, joita oppilaat etu-päässä kunnioittivat ja joita he eivät etenkään opettajien läsnä ollessa uskaltautuneet kritisoimaan.
Portaanpään opistolaiset matkasivat sunnuntaisin Portaanpääntietä jumalanpal-velukseen Lapinlahden kirkkoon. Tämä käytäntö jatkui opistossa 1960-luvulle saakka.
Satapäisen kirkkoon vaeltavan opistolaispataljoonan merkitys oli kahtalainen. Ensin-näkin se vahvisti Portaanpään kristillisen opiston yhteyttä paikkakuntaan ja seura-kuntalaisiin. Toisaalta se korosti koko herännäisliikkeen kansankirkollista luonnetta.
Varhaisempaan herännäisyyteen liitetty ja vielä 1800-luvun loppupuolella julkisuu-dessa elänyt lahkolaisuuden leima oli jättänyt jälkensä herännäisyyden historianku-vaan, ja näitä jälkiä peiteltiin vielä seuraavan vuosisadan alkuvuosikymmeninä. Vil-helmi Malmivaara kirjoitti herännäisyyden suhteesta kansankirkkoon heti vuosisadan alussa kieltäen tiukasti näkemyksen lahkolaisuudesta:
Herännäisyys on siten jyrkästi kirkollinen liike, niin kaukana kaikesta lahkolaisuudesta kuin päivä yöstä.363
Malmivaaralle oli selvää, etteivät Suomeen levinneet uudet uskonnolliset liikkeet so-pineet luterilaiseen yhteiskuntaan. Hän korosti herännäisyyden ja luterilaisen kirkon yhtenäistä linjaa ja suomalaisuutta. Historiantulkinnassaan Malmivaara kuitenkin unohti, että herännäisyys oli ”pietistisenä” liikkeenä ollut eräänlainen uhka kirkol-liselle yhtenäisyydelle ja kirkko oli suhtautunutkin liikkeeseen samoin kuin Malmi-vaara suhtautui vapaakirkollisiin suuntauksiin.364 Lahkolaisuus-leiman torjumiseksi herännäisyyden ja kirkon kiinteää suhdetta painotettiin liikkeen sisällä voimakkaasti.
Luterilaisen kirkon oppi, toimitukset ja papisto olivat aina kuuluneet vahvasti herän-neiden elämään. Herännäisjohtajat alleviivasivat kirkon merkitystä: ”Seurakunnan yhteistä jumalanpalvelusta ei saa koskaan hyljätä.”365 Tämä näkemys heränneiden ja kirkon yhteydestä ei ollut pelkästään liikkeen sisäinen, sillä herännäisyydellä oli jo 1900-luvun alkuvuosikymmeninä myös julkisessa keskustelussa vahva kirkollinen asema.366 Lahkolaisuuden leima pysyi kuitenkin herännäisyydessä sitkeästi. Vielä
360 PPKA PPK PV 3/1925 Viikkokatsaus.
361 PPKA PPK PV 2/1927 Viikkokatsaus.
362 PPKA PPK PV 1923–1936; PPKA PPK ktpk 1923–1945.
363 Malmivaara 1912, 3.
364 Seppo 1988, 22; Huhta 2001, 107–109.
365 Malmivaara 1914, 46–47; HN 9/1.1.1930 Herännyt koti; Kares 1932, 170–172; Pesonen 1947, 44–45.
366 Huhta 2001, 151.
1920-luvun lopulla keskustelutunnilla Anna Kauppinen Maaningalta totesi ihmisten epäilevän, että Portaanpää edusti jotakin lahkoa:
Maailma ei ymmärrä tämän opiston tarkoitusta. Monet kyselevät, että ovatko ne opet-tajat siellä oikeita vai joitakin lahkolaisia. Olen koettanut selvittää heille, että kyllä ne ovat oikeita.367
Johtaja Vilho Pesonen erotti jyrkästi toisistaan kirkkoon kuuluvat suuntaukset ja sii-hen kuulumattomat. Jälkimmäiset olivat lahkoja, joiden maailmankatsomus oli he-rännäisyydelle ja Portaanpäälle vieras. Pesonen ohjeisti opistolaisia suhtautumaan muiden uskontojen edustajiin ymmärtäväisesti, mutta muistaen, ”että vain Kristuk-sessa on pelastus”.368
Jos kirkossa olevalla on eroavat käsitteet, niin sitä on katsottava toisin kuin kirkosta eronneita. Kirkossa voimme erottaa kolme eri suuntaa heränneet, evankeliset ja lesta-tiolaiset. Sitten on erotettava russelilaiset, he eivät ole kristillisiä, heillä ei ole Jeesusta Kristusta ja teosofit ovat samanlaisia. - -369
Vilho Pesonen tunnusti evankelisuuden ja lestadiolaisuuden olevan kirkon herätys-liikkeitä, vaikka suhtautuikin niihin epäröiden ja sen vuoksi kielsi opistolaisia tu-tustumasta seuraliikkeisiin tai niiden julkaisemaan materiaaliin.370 Johtaja Pesonen unohti kuitenkin listastaan rukoilevaisuuden, joka on vanhin kirkon herätysliikkeis-tä. Oliko unohdus tahallinen? Liikkeiden yhteiseen varhaishistoriaan liittyi konflik-ti. Itä-Suomen rukoilevaisuuden – renqvistiläisyyden – merkittävin hahmo Henrik Renqvist (1789–1866), oli ajautunut välirikkoon herännäisjohtajien – muiden muassa Paavo Ruotsalaisen ja N. G. Malmbergin – kanssa 1830-luvulla. Rukoilevaisuus oli kuitenkin renqvistiläisenä seuraliikkeenä 1900-luvun alun vuosikymmeninä jo taan-tunut, mutta Länsi-Suomessa rukoilevaisuudella oli edelleen kannattajansa.371 Vilho Pesosen asenne muihin uskonnollisiin liikkeisiin oli jyrkkä. Hän tuomitsi esimerkik-si Urho Muroman372 edustaman evankelioimisliikkeen lahkoksi sen kirkollisuudesta huolimatta. Muroma oli nuorena pappina ystävystynyt heränneiden – etenkin Vil-helmi Malmivaaran – kanssa. Ennen ”lahkolaiseksi” ryhtymistään Urho Muromalle oli vuonna 1921 tarjottu Herättäjän matkasaarnaajan tointa, josta tämä oli kuitenkin kieltäytynyt.373 Urho Muroman ympärille kehittyi modernin aikakauden herätysliike,
367 PPKA PPK ktpk 20.1.1928, Anna Kauppinen.
368 PPKA PPK PV 17/1924 Viikkokatsaus.
369 PPKA PPK ktpk 26.6.1931, johtaja Vilho Pesonen.
370 PPKA PPK ktpk 28.5.1929, johtaja Vilho Pesonen ja 9.11.1937, johtaja Vilho Pesonen.
371 Rosendal 1905, 321–344; Huotari 1981, 48–51; Heino 1984, 32; Remes 1995, 76–87; Ketola 2008, 63–65;
Kakkuri 2014, 118.
372 Urho Muroma (1890–1966) oli evankelioimistyön uranuurtaja ja yksi myöhemmin nimetyn ns. viidennen herätysliikkeen johtohahmoista, joka perusti Suomen Raamattuopiston Kauniaisiin herätyskristilliseksi koulutuskeskukseksi. Hän oli kiistelty hahmo, jonka toimintatapoja ja teologisia käsityksiä sekä ihailtiin että arvosteltiin. Murtorinne 1977, 15; Junkkaala 2012, 344–349.
373 Kares 1952, 281–284.
joka sitoutui toimimaan luterilaisen kirkon sisällä.374 Tästä huolimatta Vilho Pesonen näki Muroman ”lahkolaisena”.
Sunnuntainen kirkossakäynti raportoitiin joka viikko Portaanpään Viestin viikko-katsaukseen.375 Usein kirjoittaja esitti yksityiskohtaisen kuvauksen jumalanpalveluk-sen kulusta ja toimitukseen osallistuneista. Lapinlahden seurakunnan kirkkoherrojen V. A. Markkulan ja J. V. Hirvosen sekä kappalaisen K. N. Parikan376 lisäksi muiden seurakuntien kirkkoherrojen ja etenkin Portaanpään johtajan Pesosen saarnapuheet kirjattiin tunnollisesti viikkokatsaukseen:377
Viime sunnuntaina kävimme seurakunnan yhteisessä Jumalanpalveluksessa. Saarnan piti pitäjän rovasti Markkula aiheenaan Math. 24 luku. Siinä puhuttiin maailmanlopun tunnusmerkeistä, ja kuinka se on arvaamatonta.378
Silloin tällöin sunnuntain jumalanpalvelus pidettiin opiston omassa luokassa. Vaikka kirkkomatkoista raportoitiin Portaanpään Viestissä enimmäkseen myönteisesti, jois-takin kommenteista ilmeni, että oman opiston juhlasalissa järjestetty jumalanpalvelus ilahdutti opistolaisia. Kävelymatka kirkkoon koettiin – etenkin pakkassäällä – epä-miellyttävänä, vaikka siitä ei julkisesti purnattukaan.379
Radiovastaanottimet yleistyivät 1930-luvulla, mikä mahdollisti jumalanpalvelus-ten kuuntelemisen kotona – ja myös Portaanpään opistossa. Jumalanpalveluksien radiointi periytyi vuonna 1926 toimintansa aloittaneelle Yleisradiolle radioyhdistyk-seltä, jonka ohjelmatarjonnassa sunnuntaiset jumalanpalvelukset olivat olleet sään-nöllisinä helmikuun alusta 1925. Aamuhartauksia radioitiin vuodesta 1932 lähtien ja iltahartaudet tulivat ohjelmistoon vuonna 1938. Jumalanpalvelukset saavuttivat suuren suosion kuuntelijoiden keskuudessa. Yleisradio järjesti vuosina 1928 ja 1929 kuuntelijakyselyt selvittääkseen, mitä ohjelmia radiosta kuunneltiin. Kummassakin kyselyssä jumalanpalvelukset olivat suosituin radio-ohjelma.380
Portaanpään opistolaiset eivät olleet yksimielisiä siitä, oliko Jumalan sana saman-arvoinen radiosta kuunneltuna ja saarnastuolista kuultuna. Radion jumalansia puollettiin sillä perusteella, ettei tarvinnut tehdä pitkiä kirkkomatkoja ja palveluk-sen kuunteleminen onnistui muita askareita tehdessä. Jälkimmäinen perustelu toimi myös vasta-argumenttina. Radion vastustajien mielestä jumalanpalveluksen aikana ei saanut tehdä mitään muuta kuin keskittyä sanan kuulemiseen. He myös arvostelivat radion kuuntelijoita siitä, etteivät nämä ”jaksaneet kirkkoon asti”, vaan kuuntelivat Jumalan sanaa ”sängyssä pitkällään”. Enemmistö oppilaista asettui vastustamaan radiojumalanpalveluksia:
374 Kakkuri 2014, 189–192.
375 PPKA PPK PV 1923–1939.
376 Räisänen 1958, 76–81.
377 PPKA PPK PV 6/1923 Viikkokatsaus, 5/1923 Viikkokatsaus ja 4/1924 Viikkokatsaus.
378 PPKA PPK PV 5/1923 Viikkokatsaus.
379 PPKA PPK PV 8/1926 Muistelmia opistolla pidetystä kirkkotoimituksesta ja 13/1935, Betty Jauhiainen:
Viikkokatsaus.
380 Lyytinen 1996, 109–112, 116–118. Suomalaisten radiohartauksien ja -jumalanpalvelusten sisällöstä ja rakenteesta Nieminen 1999 ja 2001.
Mitäpä sitten Suomessa kirkoilla tehtäisiin, jos radiosta vain kuunnellaan.381
Seuraavalla vuosikymmenellä keskustelu radiojumalanpalveluksista jatkui, sillä nii-den kuunteleminen oli jatkuvasti lisääntynyt. Mielipiteet jakautuivat edelleen kahtia.
Suhtautuminen oli kuitenkin muuttunut radiolle myönteisemmäksi. Osa opistolaisis-ta piti radiojumalanpalveluksia tervetulleena vaihtoehtona kirkossakäynnille, mutopistolaisis-ta edelleen oli oppilaita, joiden mielestä ne eivät pystyneet korvaamaan kirkkoa. Radion kuunteleminen saattoi myös johtaa siihen, että kirkkomatka jätettiin kokonaan te-kemättä, sillä jumalanpalveluksen kuunteleminen radiosta oli helpompaa ja vaivat-tomampaa. Jäyhään seuraperinteeseen tottuneet nuoret eivät hyväksyneet sitä, että naiset tekivät taloustöitä ja ”miehet loikoilivat sänkyjen päällä” jumalanpalveluksen aikana. Herännäisseuroissakin täytyi keskittyä sanan kuuntelemiseen. Puolustuskan-nalle asettuneet oppilaat väittivät, että jumalanpalvelusten radioimisen sijaan Yleisra-dio soittaisi kevyttä musiikkia, jollei jumalanpalveluksella olisi kuuntelijoita. Johtaja Vilho Pesonen ei tuominnut radiojumalanpalvelusten kuuntelijoita, vaan näki, että radion välityksellä Jumalan sana levisi ihmisten keskuuteen tehokkaasti. Kirkossa järjestettävää jumalanpalvelusta ei radio korvannut, mutta poikkeustapauksissa he-ränneetkin saivat pyhäaamuisin asettua radion ääreen:
On sellaisia, jotka ankarasti vastustavat jumalanpalvelusten radiointia, tuoden lehdis-säkin esiin mielipiteitään. He sanovat, että moni ihminen jää radiokirkon takia kirkkoon tulematta. Vastakkainen mielipide taas on se kun ajatellaan, että radion kautta pääsee jumalanpalvelusten kuuloon sellaiset kuten sairaat ja vanhukset, jotka eivät voi kirk-koon saapua. - - Omasta mielestäni ei radiosta kuunteleminen ole niin täydellinen kun kirkossa käynti, siinä on vaara, että jää välinpitämättömäksi - -.382
Radiojumalanpalveluksista keskusteltiin Suomessa jo 1920-luvun lopulta lähtien.
Argumentit puolesta ja vastaan olivat samankaltaisia kuin Portaanpään keskuste-luissa käytetyt. Herännäisyys suhtautui radiojumalanpalveluksiin hieman varauk-sellisesti, sillä niiden pelättiin vähentävän kirkossa käyntiä. Painotettiin, että radi-ojumalanpalvelukset olivat ainoastaan ”hätävara” niille, jotka jostain syystä olivat estyneet saapumasta kirkkoon.383 Radio koettiin hyödylliseksi, mutta se saattoi olla myös ”vaarallinen ase”, sillä se välitti jumalanpalvelusten lisäksi kuulijoilleen kevyt-mielistä ja maailmallista ohjelmaa.384 Radiokuuntelijat saivat suoranaisia moitteitakin laiskuutensa johdosta. Kirkkoherra Arvi Malmivaara – Vilhelmi Malmivaaran poika – syytti radiojumalanpalvelusten kuuntelijoita suorastaan oman seurakuntansa hyl-käämisestä:
Mutta radiokuuntelijoitten paikka on tyhjänä oman seurakunnan kirkossa. He istuvat radiokoneensa ääressä ja kuuntelevat kaukaista esitystä, koska he tahtovat asiasta suo-riutua mahdollisimman vähin vaivoin. Ei taluta radiota kuunteleva äiti tai isä lastansa kotiseurakunnan kirkkoon - -.385
381 PPKA PPK ktpk 14.3.1939.
382 PPKA PPK ktpk 17.3.1941, johtaja Vilho Pesonen.
383 Herättäjä 35/2.9.1927 Sananen radiojumalanpalveluksista.
384 HN 6/1933, 137–138 Kuulumisia.
385 HK 11/1931 Lepopäivän pyhittäminen.
Seurakunnan yhteisiin jumalanpalveluksiin osallistuminen oli kuitenkin yksi körtti-läisyyden keskeisimmistä korostuksista.386 Varauksellisesta suhtautumisestaan huo-limatta heränneet osallistuivat radio-ohjelmien tekemiseen, sillä etenkin alkuvuosien ahkeriin hartauspuhujiin Yleisradiossa kuuluivat muiden muassa Väinö Malmivaara, Matti Pesonen ja Aku Räty.387
Radiojumalanpalvelukset tulivat osaksi suomalaisten modernisoituvaa elämän-muotoa. Sanomalehdissä ohjeistettiin, miten radiojumalanpalvelus tuli järjestää koti-talouksissa siten, että ”kussakin kodissa nuo tilaisuudet järjestetään oikein, niin niistä tulee todella siunauksellisia koko perheen yhteisiä mieleenpainuvia hartaustilaisuuk-sia”. Kaikki ylimääräiset häiriötekijät tuli poistaa, eikä palveluksen aikana saanut teh-dä mitään kotiaskareita. Radion tuli palvella kirkkoa, mutta se ei saanut asettua kirkon tielle. Sen avulla Jumalan sana tavoitti nekin ihmiset, jotka eivät kirkkoon päässeet tai olivat siitä vieraantuneet. Radiojumalanpalvelukset olivat kuitenkin ”pettuleipää puhtaan leivän rinnalla”.388
Tähän ”pettuleipään” jouduttiin joskus Portaanpäässäkin turvautumaan, sillä myös opiston ruokasalissa kuunneltiin toisinaan jumalanpalvelus radiosta. Epätaval-lisen kirkkotoimituksen syynä olivat huono keli tai poikkeuksellinen päiväjärjestys:389 Pakkasta oli sunnuntain aikana ja sekö lie ollut syynä kuin kirkkomatka lyhentyi ruo-kasaliin, joten kirkkotoimitusta saimme kuulla Helsingistä saakka.390
Lapinlahden kirkon sunnuntaiset jumalanpalvelukset säilyttivät asemansa Portaan-pään opiston pyhäpäivän työjärjestyksessä vuosina 1923–1945. Seurakunnan ja opis-ton kiinteä ja läheinen yhteistyö näkyi opisopis-ton toiminnassa. Lapinlahden kappalainen Kaarlo Parikka toimi opiston johtokunnassa kuolemaansa asti ja oli muiden seurakun-nan pappien tavoin usein puhujana Portaanpään seuroissa tai luennoitsijana oppi-tunneilla. Johtaja Vilho Pesonen osallistui tavallisesti Lapinlahden kirkossa järjestetyn jumalanpalveluksen toimittamiseen. Myös Erkki Kurki-Suonio ja Taneli Malmivaara toimivat Lapinlahden seurakunnan apulaisina.391 Johtaja Vilho Pesonen korosti he-rännäisopiston ja kirkon ykseyttä. Myös Lapinlahden seurakunta näki asian samoin.
Se korosti, ettei ”opisto ollut mikään irrallinen saareke, seurakunta seurakunnassa”, vaan kuului olennaisena osana Lapinlahden seurakuntaan.392
386 Malmivaara 1914, 46–47; Kares 1932, 170–172.
387 Lyytinen 1996, 112.
388 Uusi Suomi 10/11.1.1929 Radiomietteitä juhlien jälkeen; Hämeen Sanomat 33/8.2.1929 Radiojumalanpal-velukset; Kmaa 26/3.4.1929 Kotoisista radiojumalanpalveluksista.
389 PPKA PPK PV 11/1933, Leo Kolehmainen: Viikkokatsaus ja 13/1933, Olavi Vesterinen: Viikkokatsaus.
390 PPKA PPK PV 11/1933, Leo Kolehmainen: Viikkokatsaus.
390 PPKA PPK PV 11/1933, Leo Kolehmainen: Viikkokatsaus.