Kotiseutumuistoja -teos piirtää lukijan silmien eteen muistikuvia 1900-luvun Kangasniemestä ja kangasniemeläisistä. Kirjan tarinat on kerrottu Kangasniemen kirjaston järjestämissä tarinapiireissä vuosina 2011 ja 2012. Tarinat ovat kertojiensa näköisiä, ja niistä välittyvä ajankuva avaa menneen ajan
kangasniemeläistä elämää. Tarinat ovat paikallisten ihmisten muistikuvia niistä tapahtumista ja sattumuksista, jotka ovat tarinoina jääneet ihmisten mieleen.
Tarinapiirimme kantava ajatus ”Onko tuo totta?”
johdattaa sinut näiden tarinoiden avulla perinteisiin kangasniemeläisiin tunnelmiin.
ISBN 978-951-95647-7-7
Ko tis eu tu muis to ja Ka ngas ni eme n ta rina piirin ko otu t p erinneta rina t os a 1
Kangasniemen tarinapiirin kootut perinnetarinat osa 1
Kotiseutu- muistoja
Kotiseutu-
muistoja
kotiseutumuistoja
© 2014
ISBN 978-951-95647-7-7
Toimittaneet Sari Tulla ja Marjo Hämäläinen Kuvat Onni Takkinen
Ulkoasu Kalle Pyyhtinen
Kotiseutumuistoja
Kangasniemen tarinapiirin kootut perinnetarinat
osa 1
Sisällys
Johdanto ...7
Kangasniemi, tunnettu pontikkapitäjä ...13
Myös sahtia on tarjottu ...27
Yöjalassa ja riijuureissuilla ...35
Talkootyöllä tehtiin ...47
Juhlissa tarjottua ja tapahtunutta ...57
Kaupankäyntiä ja kulkukauppiaita ...69
Lapset ja koulumaailma ...87
Riistanhoitoa ja metsästystä Kangasniemellä ...105
Lääkärit, kansanparantajat ja lääkintäkeinot ...121
Kummitustarinoita, kummajaisia ja uskomuksia ...151
Joulu ja jouluperinteet ...171
Kangasniemeläisiä persoonia ...187
Sanonnat ...215
Kertojat ...227
Johdanto
”Onko tuo totta? kysyivät lapsenlapset.
Ei sellaista kannata kuunnellakaan, joka pelkkää totta puhuu, vastasi vaari.”
Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta
Tämä Jonas Jonassonin kirjan aloitus on ollut tarinapiirimme kantava ajatus. Tarinapiirin ideana on ollut koota ihmisiä yh- teen rupattelemaan leppoisassa ilmapiirissä kahvittelun kera ja samalla kerätä talteen tarinoita omalta kotiseudultamme.
Tarinat eivät ole faktapohjaista tietoa, vaan ne kertovat asi- oista, ihmisistä ja sattumuksista, joita paikkakunnallamme on tapahtunut ja jotka ovat jääneet tarinoina elämään.
Tarinapiiri on osa Tarinat elämään – kotiseutu kukoistamaan -projektia, johon Kangasniemen kirjasto on saanut rahoitusta Itä-Suomen aluehallintovirastolta. Tarinapiiri kokoontui en- simmäisen kerran syksyllä 2011, ja toiminta jatkuu edelleen.
Tämän kirjan tarinat on koottu vuosien 2011 - 2012 aikana tarinapiireissä kerrotuista tarinoista. Kirjassa saattaa olla mukana lukijalle jo tuttujakin tarinoita, sillä Kangasniemellä on aikanaan koottu perinnekirjoja eri kyliltä kansalaisopiston johdolla. Tarinoissa on haluttu tuoda esiin myös paikallinen murre ja puhetapa. Kirjassa kursiivilla esiintyvät tarinat on kirjoitettu suoraan tarinapiirin tallenteiden mukaisesti.
Kiitämme kaikkia tarinapiiriläisiä mieliinpainuvista tarinois- ta, joita olemme saaneet kokoontumisissamme kuulla. Osa tarinoista on nyt koottu näiden kansien väliin. Tarinoiden parissa meille on suureksi avuksi ollut lukion äidinkielenopet- tajamme Antti-Jussi Kuutti. Tarinoihin sopivan kuvituksen on puolestaan laatinut Onni Takkinen.
Toivotamme Sinulle mukavia lukuhetkiä kangasniemeläisten tarinoiden parissa.
Sari Tulla
Marjo Hämäläinen
Elämää maaseudulla, tarinaa tavallaan Vanhassa vara parempi, ennen sanottiin, kunnes konevoimat käyttöön otettiin.
Siksipä tarve, muutos, tiedontulva vaatinut on suuria, kehityksen kaataessa vanhan koetun muuria.
Ennen muinoin elettiin vakaasti käsiottein työllä, nyt jatkuvan muutospaineen alla heräillään keskiyöllä.
Asuttiin ahtaudessa, perheet pysyi koossa, työt tehtiin joukolla, kuokat heilui maassa.
Vähään silloin tyydyttiin, tarpeet aina eessä, kuljetukset hoidettiin hevosella reessä.
Puuta moneen käytettiin, se pantiin myöskin uuniin, silloin tehtaisiin ei täällä menty duuniin.
Kotipellot kynnettiin, sirpein rukiit leikattiin, tuotannosta navetan särvin pöytään laitettiin.
Mies, pokasaha, justeeri puulle irron antoi, kirveel oksat karisteli, pöllit pinoon kantoi.
Köyhyys kovin koetteli, terveydenkin otti, metsätöissä ennakkona käytössä ol’ kotti.
Kalat veestä ”vempeleillä”, nuotta niistä jaloin, riista, marjat, sienet metsämailta perinteisin tavoin.
Suola kellarsäilöntään tai maakuopan potti, järven jäätä kasanneet peitoks’ purun otti.
Puuhellan kannella vesipata kiehui,
siin ruoanlaittopuuhassa tyttäretkin riehui.
Räätäleillä työtä riitti, kotikutost’ tehtiin, mainoksia vähän tuli maaseudun lehtiin.
Metsämaatkin laidunnettiin, paljon tehtiin aitaa, heinänniitos heltehellä tarvinnut ei paitaa.
Puhdetöitä askarreltiin, öljylamput loisti, vanhempain neuvoin, näyttein lapset työn toisti.
Muuripatain vesillä pyykit käsin pestiin, kenkäin teos’ suutarilla luotettiin ain lestiin.
Vain kerran viikos’ lautehilla vartalokin pestiin, siel’ savusaunan hämärässä löylyyn testi tehtiin.
Vedet saavein kannettiin, leivät kotoiset leivottiin, pihan perän käymälässä liiat ulos annettiin.
Lehdet tarkoin luettiin, monet radiota vailla, ihmeteltiin puhelinta koneen oudon lailla.
Tulevia ennusteltiin, naapuri vain kuultiin, tilain töitä jatketaan, näin pysyvästi luultiin.
Nyt autiona monen tila historiaansa heittää, pellot kivetyt puut istutetut peittää.
Näin meni ennustukset täällä myttyyn,
keräillään peltokoneetkin murskarien pyttyyn.
Kaihomielin katselemme, mennyttä muistelemme:
oispa onni osanamme, toimeentulo turvanamme, elämää täälläkin tuvissa eikä naulat lähtöovissa.
Emil Pauninsalo
Kangasniemi, tunnettu
pontikkapitäjä – ”Nimismies hoi, tule aamukahaville!”
Laatukilpailu
Kangasniemi ja Hirvensalmi kilpailivat keskenään, kummassa pitäjässä keitetään parempaa pontikkaa. Kun kieltolaki lakkau- tettiin vuonna 1932, Mikkelin Alko järjesti juhlat kieltolain muistoksi. Sinne oli kutsuttu muun muassa lähiseudun nimis- miehet, ja määräys oli, että joka pitäjästä piti tuoda parasta pontikkaa näytteeksi yksi kirkas pullollinen. Eino Vahvaselkä oli silloin Alkossa varastomiehenä ja viinapullokorien kanta- jana. Kävihän se Einolta, kun oli nuori ja vahva mies. Nyt kun kyseiset juhlat tuli, piti Einon johtaja Otto Kinnusen käskyn mukaan panna pitäjältä tulleet pullot pöydälle kirkkausjär- jestykseen. Ei se ollut mikään helppo homma, mutta kun oli nuori ja tarkat silmät, onnistuihan se Einolta.
Nimismies Langinkoski jännitti pitäjänsä maineen puolesta, mutta kuinkas kävi: Kangasniemi pääsi vasta kolmannel- le sijalle. Silloin sanoi Kangasniemen nimismies: ”Voi sitä keittäjää, pidin sitä parhaana ja tällaisen häpeän aiheutti pitäjälle. Kyllä se olisi pitänyt vielä kerran laskea läpi, niin sitten olisi varmaan voitettu.” Toiset lohduttelivat: ”Mieshän se on hävinnytkin.”
T.V. (Ristiina)
Siihen aikaan kun N.J. Langinkoski, N.J, kuten kangasnieme- läiset vanhaa vallesmannia tuttavallisesti kutsuivat, otti koti- pitäjänsä vallesmannin tehtävän vastaan, keitettiin pontikkaa melkein joka talossa. Siisteilläkin talollisilla, jotka eivät itse tähän puuhaan ryhtyneet, oli osuus keitoksissa. Muutamilla saattoi olla jopa kymmenessäkin. Jos sitten pari kolme tehdasta sattui tulemaan ilmi, jäi vielä seitsemän kahdeksan pihisemään.
Kun tällaisia määriä keitettiin, niin arvaa, että elämä oli hur- jaa. Siihen aikaan oli tapana ryypätä kyläkunnittain, ja kun omasta kylästä loppui pontikka, lähdettiin mölyävänä laumana hevosilla naapurikylään jatkoille. N.J:n mukaan Kaikkein pa- himpia päiviä oli joulu! Jouluaamuna tulivat miehet täydessä humalassa kirkkoon, ja vaikka kaikki putkat ja purkit otettiin käyttöön, ei säilytystiloja riittänyt kuin pienelle osalle. Loput oli pakattava rekiin takaisin ja käskettävä ajamaan kotiin.
Kerran sattui Hokassa niin, että pari nuortamiestä saapui rait- tiusjuhlille kauppaamaan pontikkaa ja hyvällä menestyksellä.
Eihän se pontikankeitto lopu koskaan tykkänään, mutta harvi- naiseksi se on jo käynyt, harvinaiseksi ja kehnommaksi. Entis- aikaan tehtiin hyvillä vaskipannuilla todella hyvää 50-60-pro- senttista tavaraa, ja sitä keitti moni sellainenkin, jolla olisi ollut varaa ostaa valtion viinoja.
Matti Hoviniemi
Mikkelin Sanomat -niminen lehti ilmestyi 1940-luvulla. Leh- teen oli haastateltu Kangasniemen nimismies Langinkoskea.
Haastattelija oli sanonut kuulleensa, että Kangasniemellä on laillisia pontikkatehtailijoita. Nimismies oli tähän vastannut:
”Kaksi tiedän varmasti, jotka eivät keitä. Toinen heistä on valtion virkamies, eli hän ei voi keittää, ja toinen on kirkko- herra Kuorikoski, mutta kappaleisestakkaan en mene enää takuuseen.”
Matti Albrecht
Nimismies Langinkoski oli sanonut aikanaan, että Kangas- niemellä on kahdeksantoista miestä, jotka pontikkaa aina keittävät, jos eivät ole linnassa. Miehet ovat suurperheellisiä ja varattomia ja keittävät pontikkaa elättääkseen perhettään.
Nimismies ei heitä tahallaan polta, vaan hän ilmoittaa etukä- teen, milloin on tulossa ja pyytää laittamaan pontikkavehkeet piiloon.
Matti Hoviniemi
Erään pontikkajutun yhteydessä nimismies Langinkoski kuu- lusteli Anttia ja laadittuaan asiasta pöytäkirjan sanoi Antille:
”Nimi tuohon.” Antti tarttui isolla kourallaan mustekynään, kastoi sen mustepullossa ja alkoi isoilla kirjaimilla kirjoittaa
nimeään pöytäkirjaan, joka oli valkean liinan päällä. Hän kastoi välillä kynää, kirjoitti, ja kun paperi loppui, jatkoi kir- joittamista pöytäliinaan. Nimismies siitä Antille huomautti:
”Mitäs sinä tuohon pöytäliinaan kirjoitit?” Antti vastasi: ”Nii, mutta ku päper löppy.”
Emil Pauninsalo
Kangasniemen ja Hirvensalmen pitäjät ovat molemmat olleet aikanaan pontikankeitossa vahvasti esillä. Kerrotaan, että erään kerran yksi kaveri meni Amerikkaan ja tiesi, että siellä on kapakka, josta saa tilattua lähes mitä vain. Kaveri meni ja kysyi, että saisiko suomalaista pontikkaa. Häneltä oli kysytty, että otatko kangasniemeläistä vai hirvensalmelaista.
Mikko Partti
Mies oli keittänyt pontikkaa, jäänyt teostaan kiinni, ollut käräjillä ja tuomittu. Tuomion jälkeen mies tuli nimismie- hen kansliaan ja sanoi, että pontikat käskettiin hävittää.
Hän halusi itse valvoa ja poliisin näyttävän hänelle, että pontikka varmasti hävitetään. Nimismies totesi, että mikäs siinä – lähetäänpäs hommiin. Miehellä oli pontikkaa pari kymmenen litran tonkkaa ja muita muoviastioita. Tuomittu totesi: ”Enhän minä edes tiedä, onko niissä pontikkaa.” Ni-
mismies avasi astian korkin ja sanoi: ”Maistakaa.” Tuomittu maistoi ja varmisti, että kyseessä oli varmasti pontikkaa. Hän veti oikein kunnon kulaukset. Nimismies totesi: ”Ota vielä toinenkin ryyppy, harmittaahan tämä näin käräjien jälkeen.”
Matti Hoviniemi
Entiset sukupolvet käyttivät myös pontikan valmistukses- sa syntyneet sivutuotteet hyväkseen. Ohensalon kylillä eli ennen Ananias, joka kuivasi rankin korpuksi ja söi talvella rankkikorppuja. Rankkia käytettiin myös lääkinnällisiin tar- koituksiin. Rankki oli keittämisen jälkeen kuumaa, ja sillä haudottiin reumatismia. Housut otettiin vain pois jalasta ja rankkisaaviin tai -tiinuun käytiin istumaan. Kaikki mahdol- linen hyöty otettiin pontikan valmistuksesta irti.
Pentti Laitinen
Ohensalossa lähti emäntä ehtimmään metästä lehmiä, joutui kulukemmaan isolla alueella ja siellä kulukiessaan törmäs pontikkatehtaaseen. Se ol se mestari siellä ite istumassa kau- laansa myöten siellä rankkiastiassa ja kertona, että hautoo siellä reumatismiä.
Mikko Partti
Se yks Ville ol joskus keittänä pontikkaa siellä metässä ja sii- hen olivat poliisit tulleet paikalle. Ville ol lähtenä karkuun ja poliisit juoksivat perrään, ja kun tämä Ville ei kovin kauan jaksana juosta, istahti hää mättäälle ja sano: ”Mänkee eille, jos on kiireep.”
Sirkka Janhunen
Kauppilan perukoilla emäntä ja isäntä keittelivät yhdessä viinaksia. Poliisi sai jälleen vihiä asiasta ja tuli taloon tar- kastukselle. Lapset olivat kotona, ja isäntä ja emäntä olivat pontikkatehtaallaan. Poliisit jäivät istumaan tuvan penkille odottamaan. Emäntä tuli pontikkahinkin kanssa tehtaalta ja astui tuvan ovesta sisälle. Emäntä pisti hinkin pöytään ja sanoi: ”Siin on lapset sitä maetoo, olette sitä olleet vaillakin.”
Poliisit pistivät hatut päähänsä ja lähtivät.
Sanni Liukkonen
Ruokomäessä ja siellä päen, mitä niitä paekkoja ol, tein tässä tilastoa ja viiskytä paikkoo ol, missä keittivät viinoo. Oppi-isä ol se Roppi-Uuno, sotainvaliidi, sen opissa oppi nuoret miehet siihe hommaan ja niitä sikis ku sieniä satteella, joskus ol tunkuakkii siellä. Uunolla ol semmone huono tuuri viinanhakijan kanssa.
Ol sovittuna ja tul sovittuna aekana tienvarteen hinkin kanssa, ja auto tuli. Pysäytti ja se olkin pahaks onneks poliisi. Se män se kerta sillä laella. Toisen kerran poliisit tulvat tarkastammaan taloa, että siellä pitäis olla pontikkata. Voin sannoo, että sata- rosenttisesti sitä siellä talossa oli. Tekvät suuren tarkastuksen, mutta niille tul semmone moka, että keskellä lattiata ol pöytä missä ol semmone ontto jalaka ja siinä ol pöyvän kans piällä.
Eivät älynneet nostoo sitä kantta, tuumasvat vuan, että se on pöytä, ja siellä ne ol siinä kannen alla keskellä lattiata.
Toisen kerran Ruokomäessä isäntä meni pontikan ostoon, mutta siellä tuli sitten riita. Tilanne kehittyi niin pahaksi, että myyjät lopulta ampuivat ostajaa haulikolla. Uhria vir- voteltiin viikon verran saunassa, mutta kaikesta huolimatta hän menehtyi. Myyjät lähtivät viemään vainajaa saunalta pois puulaatikossa, ja lopuksi miehet vielä hirttivät kuolleen pon- tikan ostajan puuhun. Naapuritalosta kuitenkiin nähtiin, kun miehet laatikkoa kantoivat ja sana tapahtuneesta kulkeutui poliisille saakka.
Käräjillä myyjät totesivat, että he kantoivat laatikkoa ja olivat menossa viinankeittoon ja kyseinen laatikko oli rankkisam- mio. Hirrestä löytynyt mies oli kuitenkin löydetty niin myö- hään, että hänessä oli jo toukan syömiä reikiä. Niinpä käräjillä miehen varsinaista kuolinsyytä ei saatu selville. Miehen henki meni ampumalla, mutta syyllisiä syytettiin vain pontikan- keitosta. Eihän siihen aikaan mitään ruumiinavauksia tehty.
Teuvo Liukkonen
Moneen joutui poliisikin Kangasniemellä työskennellessään…
Eräänä päivänä ilmoitettiin, että TopoJomon mökin luota pu- ron varresta on löytynyt pontikkatehdas. Minua tietysti kovasti jännitti, nuorta miestä, että mitenkähän tässä käy. Paikalle kuljettiin korven poikki. Tietä myöten ei voinut mennä, sillä tiellä olivat vahdit. Oli aurinkoinen iltapäivä, ja työparillani Eikalla oli reppu selässä ja eväät mukana. Tultiin perille ja istuttiin syvän, kuivan ojan reunalle odottamaan.
Pian pari kaveria tulikin pontikkatehtaalle ja valmisteli tulia, mutta he eivät puhuneet keskenään mitään. Eikka sanoi me- nevänsä lähemmäs katsomaan, jos vaikka tunnistaisi kaverit.
Kohta Eikka tuli takaisin ja totesi, että siellä on vain kaksi miestä, mutta hän ei saanut selville, keitä he ovat. Ja niin taas odotettiin. Eikka istui ojanpientareelle ja tarjosi repusta kahvia ja leipää. Leipää syödessäni hönkäisin leivänpalan henkeeni, ja minun oli mentävä ojan pohjalle rykimään, ettei ääni kantautuisi pontikkatehtaan äärellä istuvien kavereiden korviin. En ollut uskaltaa syödä leipää loppuun, kun pelkäsin että keittäjät kuulevat ja huomaavat meidät.
Aika kului, alkoi sataa, ja päätimme ryhtyä toimeen. Eikka kysyi, kummalta puolelta halusin lähestyä pontikkatehdasta,
ja lupasi ampua ilmaan silloin, kun hyökätään. Lähestyin pon- tikkatehdasta ja olin jo hyvin lähellä pontikankeittäjiä, noin viiden metrin päässä, kun äkkiä ukot lähtivät juoksemaan karkuun. Samassa Eikka ampui ilmaan ja lähdin juoksemaan miesten perään. Toinen kaveri oli juostessaan pudonnut ojaan ja yritti piiloutua heinien taakse. Vein pudonneen ja kastu- neen ukon pontikkatehtaalle, mutta toinen pääsi karkuun.
Tehtaalta löytyi ämpärillinen valmista pontikkaa. Mies pyysi:
”Älkää hyvät miehet kaikkia viinaa maahan kaatako, antakaa vähän minullekin, kun niin kovasti palelee.” Niinpä miehelle annettiin puolisen pulloa pontikkaa lämmikkeeksi.
Kyselimme, kuka toinen kaveri oli, mutta tähän emme kos- kaan saaneet vastausta. Ihmettelimme myös kovasti, huo- masivatko keittäjät meidät vai miksi he lähtivät ykskantaan juoksemaan karkuun. Vastaus oli: ”Ei, me vain kokeilimme, oliko poliisi paikalla.” Jos poliisit olisivat olleet kärsivällisiä ja jääneet asemiin, olisivat molemmat miehet palanneet pon- tikkatehtaalle takaisin, ja niin pontikankeittäjät olisi saatu kiinni. No, oppirahat on maksettava – poliisinkin…
Keijo Hokkanen
Kirkonkylän lähellä asui myös eräs isäntä, joka valmisti pon- tikkaa kotitilallaan. Kyläläiset saivat asiasta tiedon ja ilmoitti- vat siitä poliisille. Isäntä ei tiennyt, että poliisit olivat tulossa heille, mutta huomasi hevosen tulevan pihaan. Isäntä meni katsomaan ja huomasi hevoskyydissä olevat poliisit. Isäntä ei tilanteesta häkeltynyt lainkaan vaan otti hevosta varten silppukopan, laittoi kopan pohjalle pontikkaleilin ja kopan täyteen heiniä. Heiniä oli niin paljon, että hevonen ei niitä ennättäisi yhden vierailun aikana syödä. Herrasmiehenä isäntä toivotti vieraat tervetulleeksi ja tarjosi hevoselle heinäsilppu- kopan. Poliisit menivät sisälle ja etsivät sieltä sekä heinäkasasta hangolla kokeillen, mutta pontikkaleiliä ei löytynyt. Niin piti poliisien lähteä tyhjin käsin pois.
Keijo Hokkanen
Eräänä kesänä paikkakunnalle tuli töihin kesävallesmanni, jota kutsuttiin suviuunoksi. Maalaistalon emäntä tuli sano- maan vallesmannille, että ukot ryyppee ja siellä on yhdellä miehellä pontikkatehdas. Kesävallesmanni pyysi poliiseja hä- vittämään pontikkatehtaan. Kesäaikana, kun miehiä oli vähän, ei työtä pidetty niin kiireellisenä, ja poliisilta jäi kyseisessä paikassa käymättä.
Sama emäntä tuli kiukkuisena valittamaan asiasta uudelleen.
Hän sanoi: ”Johan se on kumma, että yhtä pontikkatehdasta ei saada hävitettyä. Jos nimismies olisi itse ollut paikalla, se pontikkatehdas olisi jo hävitetty. Minkäslainen mies sinä oikein olet, kun olet täällä palkkaa nauttimassa, etkä saa miehiä liik- keelle ja yhtä pontikkatehdasta hävitettyä?” Kesävallesmanni tuohtui asiasta niin paljon, että päätti hoitaa homman itse.
Vallesmanni meni joka yö puolen yön aikaan kyseisen mö- kin luo seuraamaan tilannetta. Viikon verran hän kävi joka yö ja odotteli aina aamuun saakka. Yhtenä aamuna mökkiin syttyivät valot puolen neljän aikaan. Sitten mökin ovi aukesi, mies tuli ulos ja katseli ympärilleen. Mies huusi: ”Nimismies hoi, tule aamukahaville.” Vallesmanni ihmetteli, miten täs- sä näin kävi. Hän kysyi isännältä aamukahvia juodessaan, mistä isäntä tiesi hänen olevan paikalla. Isäntä vastasi, että hän aina varmuuden vuoksi kysyy ulos lähtiessään, haluaako nimismies aamukahvia.
Keijo Hokkanen
Otteita raittiuspoliisitoiminnasta annetusta raportista ajalta 5.6. – 31.12.1928. Raportin laatinut Kyösti Kesävaara.
Huiskonen ja Takkinen kotitanhuvilla nou- suhumalassa.
Marttinen ja Kurki Kortesalmella maantiellä humalaisina hoippuroivat. Huomautin sopi- mattomuutesta, jolloin mestari Murtomäki ja Hokkanen kävivät tietusteluun, oliko alle- kirjoittaneella ollenkaan sellaiseen maantiellä humalaisten häiritsemiseen oikeutta.
Tyysteeni Luusniemeltä postikonttorilla hyvin ottaneessa humalatilassa, sanoi kovan ham- mastautin lääkitsevänsä, ettei niin koskisi.
Takkinen ja Räiskä kirkolla hevosen kanssa pöhnäilyajelulla.
Liukkonen ja Räyskä maalari Marttisen kah- vilassa nousun ja laskun välillä humaltuneena.
Pulliainen Osuuskaupassa tavallisessa huma- lassa. Huomautin, ettei ole sopivaa. Ei sanonut olevan viina mukana, eikä kotonaan, vaan par- haillaan sisällään olevasta ei väittänyt vastaan.
6.6.1928 30.6.1928
5.8.1928
12.8.1928 25.8.1928 19.12.1928
Myös sahtia on tarjottu – ”On sillä hirmu vaikutus!”
Sahti on myös ollut Kangasniemellä entisaikaan yleinen juhla- juoma. Sitä on tarjottu häissä, hautajaisissa ja muissa juhlissa.
Hautajaisissa sahti oli aina miedompaa. Juhlia varten sahti laitettiin tekeille jo pari viikkoa aiemmin kellariin. Juoma oli niin arkaa käymistilassa, että kellarissa ei tuona aikana saanut edes käydä, ettei käyminen häiriintynyt.
Sahdin piti olla hiljasessa paikassa, kellarissa, hapattumassa, peräti pari viikkoa. Se häirriintyy, jos siellä mennee käymään, ei saa mennä ees käymään kellarissa sillon, kun on niin arka.
En tiiä sitten, oliko se sen takia, ettei kukkaan me juomaan sitä ennen aikojaan.
Myös naisille ja lapsille sahti oli erilaista. Sahtia hapatettiin ja käytettiin vähemmän aikaa, kun tehtiin naisten sahtia, ja naisten sahti oli myös makeampaa kuin miesten. Siinä ei ollu ennää makkeutta siinä mikä oli miesten sahti ja kauvemmin käytetty.
Mitä kauemmin sahtia käytettiin, sitä vahvempaa sahdista tuli. Sahtia ei tullut kuitenkaan käyttää liian pitkään, muutoin juomasta tuli kuraa. Yleensä sahtia käytettiin viikosta kahteen viikkoon. Tämä riippui toki myös lämpötilasta, sillä kylmässä sahtia sai pitää pidempään. Valmista sahtia seisotettiin vielä
pari viikkoa ja astia saatettiin laittaa vaikkapa kaivoon kylmään.
Jos sahti jatkoi käymistään, se meni pilalle ja muuttui etikaks, alkoholi käy niin sanotusti yli. Sahtia saatettiin tehdä myös puisessa kaukalossa, jossa oli olkia. Sahti laskettiin olkien läpi eli se suodatettiin. Naisten sahti oli kuin liimaa tai siirappia:
kun sitä kaatui lattialle, se oli melkoista siivottavaa.
Sahdinteon raja meni Kangasniemen ja Hankasalmen rajan tuntumassa: Hankasalmen puolella Rutakosken tien tuolta puolta ei sahtia enää valmistettu ja Hokassakin vähemmän.
Joutsan ja Leivonmäen suunnalla, Ohensalossa, sahdinteko oli yleisempää. Esimerkiksi Koittilan suunnalla ei muisteta, että sahtia olisi tehty. Siellä oli kovempia juomia, joita tehtiin…
Erräisiin häihin tuli mökin Miina tekemään sahtia. Tekovaihetta oli mukava seurata. Puhtaana piti pittee kaikki astiat, katajalla keittää, ettei ota makua. Sahti otti helposti makua, jos laittoi sellaiseen astiaan, mitä ei oltu katajaveden avulla pesty. Kataja oli desinfiointiaine. Sahti vietiin kellariin ja oli siellä tynnyrissä, muistelen että pari viikkoa. Kun häät sitten oli, oli paljon lapsia ja aikuisiakin pihalla, kun lapset yhtäkkiä hävisivät. Ei sitten tiietty, minne ne hävisivät ja rupesivat huhhuilemmaan, kun eräs emäntä meni sitten hakemaan sahtia, löytyi lapsetkin. Pojat oli humalassa kuin ellun kanat, kun tulivat sieltä pihalle. Sahti ol niin vahvaa, että päihtyivät. Aikuiselta mieheltäki meni jalat
alta, kun nurkan takana sahtia maistoi.
Keijo Hokkanen
Kun sitä sahtia otettiin, niin kyllä se samasta paikasta ulos tuli mistä se oli sissään mätetty. Ja tuli kerralla: semmonen usseemman litran yöastia mitä oli, sekkii tuli kertaheitolla täy- teen. Se ol kuin olis tynnyrintapista tullunna sitä! Siellähän oli aina syömistä, sitä hirveä, niitä villeitä. No, minähän mänin ja poika lähti kuskiks. Minä en siihen männessä ollunna vielä ottannu mittään viinoo, mutta innostuin siellä sitten maiste- lemmaan. No hollistaan kierti siinä pullo. Minä muistan sen ihan hyvästi, kun minä läksin sieltä, mutta kottiin mänöä en muista yhtään. Ne veti minua perästä nuo, poika ja emäntä, ne ryhnäs minut kottiin sisälle. Kun minä heräsin, niin minä kuavuin ja oli ainakin kaks viikkoo takapuolet niin kippeet. Ja minä sanoin, että sahin juonti loppu kerrasta!
Vaimo jatkaa.
Minä en ensinnä huomannu ollenkaan, että ne oli autolla pihassa. Sit minä huomasin, kun ne yritti kiertää sitä autoa, oliko se Hiace. Isäntä ei millään olis piästäny irti siitä auton kuppeesta. Sit minä katoin, että nyt se sai sen siitä irti ja se vei sitä poekoo vaikka mihinkä. Minä lähdin aamutossuilla kiireesti pihalle enkä minä meinannu pysyä pystyssä, ja kun
minä menin toiselta puolelta kiinni siihen, niin myö kaavuttiin siihen kaikki kolome siihen pihalle. Siinä kaatuivat semmosetkii, jotka eivät olleet ottaneet. On sillä hirmu vaikutus! Se oli sitä ohensalolaista sahtia! Se ol sitä.
Mahoitko kuulla seuraavana päivänä naispuhujia…
Tolkku pitää tulla iteltä, ei se sanomalla mäne perille…
Teuvo ja Toini Liukkonen
Sahti säilyy lumihangessa säilytettynä pitkäänkin. Kokonais- määrästä otetaan vain tarvittava määrä käymään silloin, kun sahtia tarvitaan. Lumihangessa säilytettynä sahti ei jäätynyt mutta oli riittävän kylmässä. Kylmässä tilassa ja tiiviissä asti- assa säilytettynä sahti säilyy puolikin vuotta, jos ei sitten sitä juo sinä aikana… Tärkeää on, että sahti on tiiviissä astiassa, ettei se väljähdy.
Mihkäs sinä sahtia näin paljon tarviit? Sehän mennee jo pilalle loppupiässä. Sano, että se ei tarvii muuta kuin vien lumhankeen isommat pänikät. Sieltä otetaan sitten osamäärä kokonais- määrästä, otetaan taas käymään kun tarvitaan. Se säilyy siellä kylmässä hyvästi. Sahtia ei pidä myöskään äkkiä hapattaman, pikkuhiljaa pitää hapattaa. Silloin se ei repäise ihteään.
Emil Pauninsalo, Mikko Partti ja Mikko Laitinen
Sahdin ominaisuuksista on ollut paljon puhetta. Kun sahtia juo, se vie helposti jalat alta, mutta kun valtion viinaa juo, menee vain pää pyörälle. Se johtuu ilmeisesti siitä, että Raja- mäen tehtaalla aine tislataan absoluuttisen puhtaaksi, mutta sahdissa taas on korkeampia alkoholeja, koska sitä ei tislata.
Ne jäävät juomaan, ja siksi sahti murtaa kulkijan.
Ahti Kovanen
Eno puhui yksistä häistä, jossain se oli siellä Koittilassa tai jossain. Se oli siihen aikaan, kun yksi Aarne oli poliisina Kan- gasniemellä. Mummot olivat puhuneet seuraavana päivänä:
Ol siellä häissä sitten humalaisia, poliisi Aarnekkii oli niin humalassa, kun viinasta vain tulloo, mutta ei sitä kukkaan siellä huomannu…”
Teuvo Liukkonen
Oltiin yksissä rukkiinleikkuutalkoissa Selänpiässä, missä Kos- kinen sitä teki. Olin sitä kahtomassa, niittämässä heinää. Kos- kinen kuurnan läpi, olkien läpi laski sitä. Paikalla oli myös Taavetti, oikein semmonen pitkäpartanen ukko. Kun ne sitten maistoivat sitä sahtia aikansa, niin niille tuli ermielisyys poli- tiikasta, sille Koskiselle ja Taavetille. Koskinen rupes parrasta vetämään perässään omenapuun ympäri Taavettia ja aina
kierroksen veti ja kysyi: joko nyt olet kommunisti? Taavetti sano, että ee, minähän olen sotaveteraani ja maapallon komentaja.
Taas oli kierros omenapuun ympäri ja teki kommunistia siitä sillä tavalla. No, ei siitä tullu mittään.
Talkoot oli sitten seuraavana päivänä pyhänä ja sahtia oli iso astia. Ensin leikattiin, kauppias Reino leikkasi. Ja verta tuli sormesta, kun sirppi osui. Sehän ei menoa haitanna, sitten al- koi tanssit. Siinä oli Ellu, vanhapiika nainen, joka pyörähteli, ja sahtiämpär ol pöydällä. Se kun pyöri siinä itekseen ja yhen kerran sahtiämpär lensi lattialle. Siinä pestiin sahdilla se pirtin lattia ja talkootanssit jatkuivat. Semmoinen oli sahdin vaikutus:
meinasi tehdä yhestä miehestä kommunistin… Siitähän ei ollu paljoa haittaa siitä sahdista lattialla, siinähän oli semmoset levveet lattialankut ja raot lankuissa, mihin sahti meni.
Teuvo Liukkonen
Yöjalassa ja riijuureissuilla – ”Tietyllaenen vaevannäkö
suattaa olla tarpeen…”
Yöjuoksu eli yöjalka eli yöstely oli entisaikaan maalaiselämään kuulunut nuorison tapa pitää yhteyttä vastakkaiseen suku- puoleen. Kesäaikaan nukuttiin aitassa, josta sitten yöaikaan lähdettiin tai karattiin kylille. Yöjalassa saattoi toiselta puolelta kylää tulla toinen kaveri vastaan, ja vastaan tullessa kaveria morjestettiin. Rankkaa yöjalassa kulku kyllä oli: pikkutun- neille valvottiin ja polkupyörällä poljettiin takaisin kotiin.
Oli pimeää, eikä polkupyörässä ollut valoja ja väsytti, joten sehän oli välillä suorastaan hengenvaarallista.
Millaisia muistoja yöjalassa kulku sitten herättää? Nuoruus- muistoja ja menneen talven lumia…”ainut ongelma o, että emäntä kiels, ettei saa omia juttuja mittää kertoa, mutta ehä niitä minulla olis omia ollukkaa.”
Tarinapiiri 26.4.2012
…yöjalassa piti käyvä salloo päen, vanhemmilta salloo, sehän se tek sen homman jännäks, vaikka kyllähä ne sen tiesvät, sitä pit vaen männä niin ku eivät ois tienneet… vaemon äethän se sano, että mikä se semmone mies o ku ei tuu näkyville…
menopuol ol huomattavast helpompaa ku takasitulo.
Teuvo Liukkonen
Hokkalainen poikamiesisäntä kehuskeli nuoremmille pojille löytäneensä hyvän yöjalkapaikan, jossa oli useampia nuoria naisia aitoissa nukkumassa. Näistä nuoremmista pojista yksi innostui asiasta ja halusi seuraavan kerran mukaan. Yöjalkaan mentiin soutuveneellä ja pientä rohkaisuryyppyä nautittiin, Satumaa -tangoa laulaen, oltiinhan miesten mielestä menossa satumaahan.
Nuoremmallakin miehellä kävi tuuri, ja myös hän pääsi sisälle yhden tytön aittaan. Tämä ensikertalainen oli vielä äkkinäinen näissä hommissa ja oli silitellyt tyttöä mahan päältä. Tyttöpä olikin tarttunut pojan kädestä ja opastanut, mistä piti silittää.
Poika moisesta hätääntyneenä karkasi oitis aitasta ja juoksi pellon poikki kohti rantaa hädin tuskin välttäen, etteivät su- kukalleudet repeytyneet piikkilanka-aidassa. Kokeneempi sulhaskokelas ei malttanut lähteä kesken kaiken vaan hoiti hommansa loppuun. Ensikertalainen istui veneessä aamuyö-
hön saakka kaveriaan odotellen itikoitten syötävänä.
Yöjalassakäynnissä oli paljon opettelemista…
Keijo Hokkanen
Aikanaan oli kylillä kodinhoitajia, jotka yöpyivät talossa.
Taloon oli saattanut tulla illalla kymmenenkin kylän poikaa katsomaan muualta tullutta tyttöä. Pojat pyörivät siinä kuin kollikissat nurkilla.
Keijo Hokkanen
Yöjalassa kävijällehän tehtiin aina hieman pientä kiusaa. Eräs kaveri meni aittaan yöstölle. Aitta oli tehty hirsistä, ja ovi aukesi sisäänpäin. Vanha konstihan oli se, että ovi teljettiin laittamalla ovelle pönkkä. No, koska ovi aukesi sisäänpäin, pönkän laittaminen ei onnistunut. Eivätkös nämä juuttaat keksineet paremman konstin. He hakivat pitkän kangen, laittoivat sen nurkan alle ja väänsivät aittaa vinoon sen ver- ran, että ovi kiilantui niin, ettei se auennut mihinkään päin.
Aamulla aitasta kuului kova rytinä, kun sieltä piti päästä pois.
Aitassa yöstelijät keksivät kuitenkin konstin: he purkivat lat- tiaa sen verran, että pääsivät ulos. Nyt kaikille selvisi, kuka yöjalan kulkija oli.
Ahti Kovanen
Apulaene nukku aetassa, ja sinne tul sitte joku kolistelemmaa.
Apulaene kysy, että kuka se siellä koipiaan kolluuttaa. Poeka sano, että vaekka minä en ole ku Asko, ni kyllä minä kahen eestä koipia kolluutan. Tarina ei kyllä kerro, piäskö se sinne aettaan sisälle asti. Sehän ol toesinaan vähän ilkeyen tekoakkii: toeset pojat suattovat laettoo pönkän aetan ovelle tai piästee pyörän kumiloista ilimat ulos ja semmosta pientä kiusoo tekvät, kun tiesvät, että jonkun tytön aetassa on poeka…
Sanni Liukkonen
Tämä tarina on 1930-luvulta, isä on aikanaan sen puhunut.
Vanha isäntä kävi yöjalassa Simpiänniemen puolella ja lainasi heiltä tähän tarkoitukseen venettä. Yöjalassa oli käytävä sa- laapäin, niin ei tullut muita kiusaa tekemään. Toivon, joka oli naapurin miehiä, piti lähteä aamulla nuotalle. Hän ihmetteli, kun ei vene ollutkaan rannassa. Toivo pohti siinä aikansa ja huomasi, että Koiraniemestä päin alkoi lähestyä vene kohti omaa rantaa. Hän ajatteli, että hänpä katsoo, kuka on tähän aikaan veneellä liikkeellä. Vene tuli rantaan, ja Toivo meni piiloon. Soutaja tuli rantaan, nousi veneestä ja alkoi pestä käsiään rantavedessä. Mies ravisteli käsiä, lähti kävelemään, käveli muutaman metrin ja palasi takaisin rantaan pesemään kädet uudelleen. Hän ravisteli taas, pyyhki kädet ja lähti taas kävelemään. Mies käveli puoleen mäkeen, pysähtyi, haisteli
sormiaan, kääntyi ja pesi kätensä vielä kerran.
Syykin tähän selvisi. Simpiänniemen pojat olivat levittäneet sitä itteensä eli paskaa airoihin. Kun mies sitten souti takai- sin, tarttui haju hyvin käsiin. Hukkaan ei reissu kuitenkaan mennyt, sillä morsian löytyi.
Keijo Hokkanen
Suurolan kylällä asui Alma, ronski kansannainen ja värikäs persoona. Alma oli nuoruudessaan tehnyt kovaa työtä ol- lessaan piikomassa monessa paikassa ja kuljetti poikaansa mukana kaikissa töissä. Alma kertoi vanhoista riijuistaan, joissa narrasi kaikkia poikia ja teki kiusaa heille. Alma lupa- si tulla tapaamaan, mutta katselikin vain piilosta ja naureksi riijaamaan tulleille pojille. Eräälle pojalle hän kertoi nukku- vansa talon tuvassa ja pyysi poikaa tulemaan sinne. Alma kielsi vielä laittamasta valoja ja neuvoi, missä nukkui, mutta neuvoikin hänet emännän sänkyyn! Tietäähän sen, miten siinä sitten kävi…
Liisa Arkko
Talon tytärtä saatilla ollessa tytär ehdotti pojalle kotinsa ra- pulla: ”Jospa minä menen edellä ja katson, nukkuvatko äiti ja isäni alakerrassa, jotta voitko tulla kohta perässä yläkertaan?”
Poika vastasi: ”Sopiihan se.” Tytär avasi talon toisessa ker- roksessa olevan ikkunan ja kysyi: ”Osaatko sinä hiippailla?”
Johon poika: ”Osaanhan minä.”
Tytär vastasi: ”Hiippaile sitten kotias.”
Emil Pauninsalo
…tänä päevänä se on niin heleppoa se kulukeminen, äkkiä männee ja hyvillä kulukuneuvoilla, mutta siinä on sitte yhtäkkiä kantapiät vastakkain. Kun sitä kolome vuotta ajo polokupyö- rällä viistoesta kilometriä suuntaasa kahtena kolomena yönä viikossa, nii o se kuuskymmentä vuotta sitte kestäny. Kyllä sitä lujempi tulloo ku tekkee harkitusti… tietyllaenen vaevannäkö saattaa olla tarpeen…siellä ol kyllä monenlaesta seuraajaa ja aitan takana kuulijaa. Siellä suatettiin kysyvä kun sitä seurus- telua kuunneltiin, että tullooko sitä viljoo…että onnistuuko se kylyvötouhu…
Teuvo Liukkonen
Aina ei ollut tansseja tai iltamia. Niin olen isojen poikien kuullut kertovan, että suosittuja kokoontumispaikkoja olivat
maitolaiturit. Kun tiedettiin, milloin laiturilla käytiin maitoja tuomassa tai hakemassa, koetettiin yhyttäytyä samaan aikaan maitolaiturille tytön kanssa. Siihen aikaan, 1950-luvulla, ei ollut moottoriajoneuvoja juuri lainkaan, joten polkupyörä oli tärkeä kulkupeli. Muistatte varmasti laulun Suhmuran Santrasta… Tytöltä saatettiin kysyä: ”Pääsitkö putkelle?” Se tarkoitti sitä, että tyttö istui pyörällä ajajan edessä poikittain pyörän tangon päällä. Ja sittenhän ajaja ehkä pääsi sinne ait- taankin vähän rupattelemaan.
Ahti Kovanen
Kauppilassa käytiin pesäpallon pelluussa, ja siellä ol kahdella kaverilla sama tyttö. Ol aena kilipailu, kumpi piäsee suatta- maan. Käv sitte sillä lailla että joka jäe hopialle, ni sitä sitte hieman kismitti, ja kun kaveri mäni tytön kanssa sitten saareen, ni tuli se ilikivallan teko. Ensin käytiin porukalla hakemassa se vene poes sieltä saaresta, että ne jäi sinne saareen. Polokupyörä nostettiin tienviitan piälle ylläälle. Kolome miestä piti olla, että pyörä suatiin sinne ylös. Sitte oliki lystiä, ku se tuli sieltä suaresta poes: ensis se kahlas sieltä, ja sitte se alako ehtiä pyöree, mikä ol tienviitan piällä… Siinä on ollunna työtä iha riittämiin…
Teuvo Liukkonen
Naapurin nuori mies lähti polkupyörällä yöjalkaan ja oli ai- tassa yötä. Kaverit vahtasivat, ja jotain kiusaahan sitä piti tehdä. Niinpä miehen polkupyörä nostettiin lipputankoon.
Kaveri ei malttanut aikanaan lähteä aitasta pois, ja kun hän tuli sieltä ulos, näki, että pyörä oli lipputangossa. Piti etsiä välineet, joilla kaatoi lipputangon, että sai pyörän sieltä pois.
Sitten oli jo hirmuinen kiire kotiin. Isä oli vanhan kansan mies, joten pojan piti olla kotona aamulla ylösnousun aikaan valmiina töitä tekemään. Isä oli yökukkuja ja oli pojan ollessa yöjalassa kaivanut ojan tiehen valmiiksi seuraavan päivän rumpuputkenlaittoa varten. Yöjalasta palatessaan poika ajoi pyörällä vastakaivettuun ojaan ja sai aikamoisen tällin, hyvä ettei henki lähtenyt. Kaverilla oli ikimuistoinen yöjalkareissu.
Keijo Hokkanen
Leskirouva muisteli nuoruuden aikaa, jolloin pojat liikkuivat yöjalassa mopolla ja yöt nukuttiin kesäisin aitassa. Tuohon aikaan ei kylillä kuulunut liiemmin liikenteen ääniä ja aitassa oli pimmeetä ja hiljasta. Joskus kuitennii alko kylätieltä kuulua kornostava mopon iäni. Siinä sitte tyttö aitassa jännityksellä oottammaan, tullooko meille vai menneekö ohite…
Keijo Hokkanen
Ruokomäessä kokoonnuttiin Sauvamäen pysäkille junia kat- somaan. Sanonta kuuluikin, että lähdetään junille. Siellä oli sitten tyttöjä ja poikia ja aikaa seurustella.
Sirkka Janhunen
Kun taloloissa oli renkiä, niin yhessä talossa renkiä kiinnosti kovasti se, kukaha se tuolla talon tyttären aitassa oikein käy.
Renki män aittaan tytön sänkyyn nukkumaan, kun tyttö ei ollunna kotona, ja uatteli, että sua sillä laella seleville, kuka siellä aetassa oekee käy. No sinnehä tuli sitte kaveri ja piäs ovesta sisälle. Se ol ruvennu varpaista koettamaan sitä tyttöä, ja sillo se huomas, että eihän se tyttö olekkaa. Mies kerto, että ei hää iha varmuutta siitä suanu, mutta ku se lähti sieltä ja vihelti männessää, ni kyllä se semmone kaupunkilaispojan vihellys ol… semmone vakoelija ol se.
Teuvo Liukkonen
Suurolassa oli vanha tallimies ja autokuski Vaapi, joka asui väentuvassa ja oli innokas seuraamaan varsinkin öiseen aikaan pihalla liikkuvia kulkijoita. Hän seisoi perunalaatikon päällä, jotta näkisi paremmin. Karjakko asui puolestaan piharaken- nuksen päässä, johon oli tuvasta suora näköyhteys. Kerran Vaapi oli navetan vintillä pudottamassa heiniä hevosille. Oli hämärä ja Vaapi näki karjakon samassa puuhassa. Hän sanoi:
”Se ol poeka tuas vieressäs viime yönä!” Nainen vastasi, ettei suinkaan. ”No minä näin! Kyllä se ol Tuomas.” Silloin Vaapi huomasi, että emäntähän se olikin eikä karjakko…
Liisa Arkko
Talkootyöllä tehtiin – ”Tiiättekös, mitkä on
tuppulatalakoot?”
”Talkoiden pitäjät tuottivat koko seutukunnalle suorastaan aineellista vahinkoa lamauttamalla kansan työkykyä – tal- koisiin kun saapui väkeä peninkulman laajuiselta alueelta – ja henkisessä suhteessa on niiden tuottama turmio sitäkin voi- makkaampi. Kuntakokous voisi, jos tahtoisi, paljon vaikuttaa parempaan päin, ja usein onkin asia ollut kuntakokouksessa pohdittavana – mutta siellähän ovat päättäjinä talkoiden pitäjät ja suosijat. Asia on siis saanut raueta. Tavallisesti puolustetaan juoma- ja tanssitalkoita sillä, että ilman niitä ei saada viljaa leikattua. Mutta onkohan koetettukaan ilman tulla toimeen?”
Näin pohdittiin Mikkelin Sanomissa 18.8.1900 talkoiden turmiollista vaikutusta. Maataloudessa talkoot kuitenkin jatkuivat aina koneellistumiseen saakka. Ja toki talkoita pi- detään edelleenkin.
Entisaikaan talkoita pidettiin paljon. Talkoilla tehtiin niitä töitä, joissa suuri väkimäärä joudutti työn valmistumista. Oli mm. heinätalkoita, puutalkoita, rakennustalkoita, pärekatto- talkoita, rukiinleikkuutalkoita ja kauranniittotalkoita. Kylä- läiset saattoivat käydä viikon aikana useammissa talkoissa.
Nuoret osallistuivat mielellään talkoisiin, koska siellä tapasi myös kylän muuta nuorisoa. Talkooperinteeseen kuului, että työtä tehtiin ruokapalkalla ja illalla aina tanssittiin.
Sen minäkii muistan, kun meiänkii kylällä oli aikoinaan viikol- la perunatalkoita monennakkii päivänä. Iltapäivällä mäntiin, jokkaisella ol kuokat mukana, kun mäntiin, ja sitte kaivettiin tuonne illansuuhun. Sitte syötiin, ussein oli se lammaskaali, tai sitte oli se tappaiskeitto. Ne toi pellolle kahvit välillä, ei tarvinnu mihkää männä sieltä pellolta. Sitte alko tanssit. Polkalla aina alotettiin ne talkootanssit, talkoopolkka piti olla ensimmäisenä.
Siellä saatto joku talon emäntä tai tyttö käyä välillä lypsyllä.
Sitte mentiin vielä tanssimaan, kun eihän taloissa kaikki männy töihin: nuoret mäni tanssimaan. Porukkaa oli paljon.
Sanni Liukkonen
Tiiättekös työ, mikä on velekatalakoo? Siihen tehtii etukätteen töetä, ja sitte joku tek toisellekkii töetä ja sitte osti osan.
Sehän ol semmone se velekatalakoo, että siellä aina oli joku talo, joka järjesti kauranniittotalakoota tai rukiinleikkuuta. Ja siellähä ol kuin monta kuhilasta tae seipäällistä kauroja piti olla tai perunakuokkimatalakoo kuinka monta penkkiä piti kuokkia yhteen talakooseen. Sitte ne huomas ja muutti, että ne pit olla laatikkokauppaa ne perunat, kun se perunapenkki ol vaen silitelty ja ne perunat ol siellä. Sitte kun ne talakoot oli, ni sitte ol ne juotingit ja tanssit piälle myöhemmin syksyllä.
Mikko Partti
Ol neljä samanikäsiä poekia, kaks tuli aina sammaan ikkään.
Oltii parhaimmillaan, ja joka paekkaan piti piästä. Ja eivät olis aina meitäkkään sitte laskenu, ku ne työt sitte vähä kärsi, ku puolee yöhö asti kesti talkootanssit. Sitte myö tuumattiin, että lähetäänpäs, kun tiietään missä on talakoeta, että minkä verran jaksetaan käyä järkiään perätysten. Kuutena iltana käytiin talakoessa, tanssittiin aena piälle, ja joka paikassa haetari tai kramofoni soe tae huulharppu. Ja sitte ku rupes aattelemmaan, nii se soe korvissa jatkuvasti se musiikki. Sitte kyllä, aeka kaukanakkii oli ne talakoot, polkupyörillä kulettiin.
Jos aattelee rukiinleikkuutalakoeta, nehän ol valosaan aekaan, ne loppu siihe kymmenee männessä, ne työt, ainakii tuolla Ho- kankylällä. Syötiin siinä tai kahvit juotiin, sitte alako tanssit.
Ne kesti sinne puolee yöhön, tanssit. Aeka laella ol paljo väkkee liikenteessä siihe aekaan, sotien jäläkeen. Pienestä pittäen oltiin talakoissa mukana.
Emil Pauninsalo
Miä puhun tosijutun kun siinä naapurissa yhes paikassa ol aina talakoeta. Siinä ol renkinä toenen nuapurin poeka, ja ne ol yhen viikon aekana kulkena joka ilta talakoessa. Viimein se ol väsynä se Markku, uupuna niin, että Matti ei suanu sitä herreille ei millään, kun olis töihin pitäny lähteä. Se otti haulikon, ja kun
se makas siinä penkillä, avas ikkunan siitä ja paukautti hauli- kon. Sillo ol hypänny Markku puol metriä korkeelle, ku säikähti haulikon paukkua. Sillä lailla piti herättöö, kun ol viikon kul- kena talakoessa.
Talakoeta ol monenlaesia, yhet oli hirspystytystalakoot, missä olin. Meitä ol neljä miestä siinä saunan pystytyksessä. Ihan pilkallaan sano tuo Toinin velj, että mimmone se oli se palakka.
Se oli kor koskenkorvaa ja par koria olutta, ja sillä se pystytet- tiin. Teki työtä neuvottua, ja kun myö pystytettiin saunaa, ni siinä ikkunatason kohalla kun minä olin kartanlukija, miten niitä pannaa mikkii hirs, niin pahaks onneks siinä seinälle se ikkuna-aukon hirs jäe viärin päin, ja sitte kun se mökki oli jo valmiiksi pystytetty, niin siinä ol yks huone, missä ei ollu yh- tää ikkunata, ja pesuhuoneessa ol kaks ikkunata. Kun se yks hirs kiänty siinä ikkunan kohalla toesinpäen, niin se rakennus tuli sitten semmone, se ol talakoorakennus se. Eihä siinä mitä, tulloohan sitä moottorsahalla niitä ikkunareikiä.
Käytettiin semmostakkii nimitystä ku piruntappotalakoot. Kyl- lähä työ tiiätte, mikä talakoo sillo o kysymyksessä. Ku meiän tilan reunassa ol semmone, mitä talakoeta siellä ol pietty, mut- ta se lato ol suanu semmose nime kun vihtahousun temppeli.
Teuvo Liukkonen
Minä olen ollu semmosessakkii kuin karvankarttuutalakoissa.
Minun sisko män kansanopistoon, ja siihe aikaan ei saanu, sillo sodan jälkeen, mattotarpeita, niin sitten ne ol lehmänkarvoja, ja niihin laitettiin tappuroita sekkaan ja niitä karstattiin siellä talakoissa. Ja tanssit piälle!
Sanni Liukkonen
Talakoissa vässyy, nii sielläki väsy yks kotiapulaene, ja sit se nukku vessaan. Sitte siellä ol kolome villiä poekoo, ja ne mietti, mites se suahaan sieltä. Menvät tervakipon kanssa sinne ala- kertaa ja vetivät pyllyy viivat.
Mikko Laitinen
Sota-aikaan oli talo, jossa ol äiti, jolla ol pieniä lapsia, kuin- kaha paljo lie ollu. Meiät kututtiin koululaiset sinne ruispel- lolle. Mutta en muista sitä, että leikkasko ne isommat pojat sitä ruista, mutta meiän piti kerätä niitä tähkiä sieltä. Ne oli tositalakoot sillo, siellä ei tanssittu sillo eikä siellä annettu ruo- kaakaan, mutta se ol sen perheen pelastamiseks se talakoo, että saatiin se ruis. Myö saatii jotain merkkejä, kun ol työkirjat, ne ol talkoomerkkejä.
Tenho Kallio
Kotikylällä oli kerran kaksi kaveria talkoissa talossa. Toinen pu- hui iltasen eli iltaruoan jälkeen, että eiköhän laiteta vielä heinät seipäille. Kotiinmenomatkalla toinen kovisteli: ”Älä milloinkaan ala puhumaan ruoan jälkeen, että vielä jottain aletaan tehdä.
Pauli Pajunen
Isäni ohjeisti meitä nuorena, että töihin mennessä ei kannata kysyä palkkaa etukäteen. On anntettava työnantajan määritellä palkka, kun työ on tehty. Jos palkka ei tyydytä, voi sanoa, ettei voi vähään aikaan tulla talkoisiin, kun täytyy välillä käydä töissä toimeentulon vuoksi. Jos työantaja ei tästä ymmärrä, ettei ole arvostanut työtäsi, on etsittävä parempi työnantaja.
Keijo Hokkanen
Aikanaan kun olin [Matti] koulussa, ylemmillä luokilla oli aina kaksi viikkoa perunannostolomaa syksyllä. Koululaiset kävivät tuolloin perunannostotalkoissa taloissa. Tällöin talo antoi koululle koulun tarvitsemat perunat talkoopalkkana.
1950 - 60-lukujen vaihteessa alkoivat talkoot jo loppua. Edel- leenkin kuitenkin talkoita järjestetään.
Neljä vuotta sitten ajoin [Keijo] pyörällä Hokkaan ja kävin tervehtimässä vanhoja kyläläisiä talossa, jossa olivat juuri perunanostotalkoot loppuneet. Minut kutsuttiin syömään talkooväen kanssa. Heinäntekoaikaan myös heinät seiväs- tettiin talkooväen avulla. Se oli yksi viimeisimpiä perinteisiä talkootöitä, sillä vielä 1980-luvulla heiniä seivästettiin talkoilla.
Emil Pauninsalo, Matti Albrecht, Keijo Hokkanen ja Maija Liisa Laitinen
Tiiättekös, mitkä on tuppulatalakoot?
Se on naisten hommia ollunna varmaan…
Se oli, ku jokkaene vei männessään heiniä semmoselle ihmi- selle, jolla saattoi olla lehmä muttei mittään peltoa, ni talven heinät tuli siinä sitten.
Sanni Liukkonen
Juhlissa tarjottua ja tapahtunutta – ”Kun sekkii kuoloo, niin saadaan
valkiaa velliä!”
”Onnelassa oli kaikki puhdistettu ja siistitty. Häitä oli valmis- tettu oikein paremman mukaan. Lukkarin Alma ryökkinä oli haettu taas häitä valmistelemaan ja morsianta vaatettamaan.
Vanha muori istui tyytyväisenä naapurin naisten kanssa ja täytteli heidän kahvikuppejaan.
Morsiuspari oli parasta aikaa kirkolla vihittävänä. Eikä aikaakaan, kun järveltä alkoi kuulua Taavetin sävelet. Vene keikahti rantaan. Simo käsi kädessä Selman kanssa lähti as- tumaan taloa kohden. Taavetti käveli edellä ja soitteli. Perästä kävelivät häävieraat juhlapuvuissa.”
Mikkelin Sanomat 27.3.1889
Entisaikaan juhlien valmistelut teettivät paljon työtä. Kylmi- en säilytystilojen puutteen vuoksi juhlavalmisteluja ei voitu aloittaa kovin paljoa ennen varsinaista juhlahetkeä. Juhlaval- misteluihin saatiin usein apua sukulaisilta ja naapureilta. Häät ja hautajaiset kokosivat yhteen usein monikymmenpäisen vierasjoukon, joten tarjottavaa piti olla paljon. Juhlapöydässä lämpimän ruoan korvasivat toisinaan valmiit voileivät. Täy- tekakku kuului oikeutetusti juhlapöytään niin häissä kuin hautajaisissakin.
Vaarimme Aapeli oli eläessään poikkeuksellinen persoona, keskittyi pitkälti hoitamaan terveyttään. Hän saavuttikin 83 vuoden iän 3.6.1950, johon ei monikaan mies vielä tuolloin yltänyt. Hän menehtyi 16.6.1950 vanhuuden heikkouteen, joka oli tuolloin aivan luonnollinen kuolinsyy. Menehtyneen vaarin vuoteen äärelle kokoonnuimme koko perhe, myös pie- nemmät lapsenlapset. Hautajaispitojen valmistelut aloitettiin ajan tavan mukaan. Tiedettiin, että 34 vuotta aiemmin tilalle muuttaneella Aapelilla oli suuri suku Pieksämäen puolella.
Lapsiakin oli elossa yhdeksän, ja heillä useimmilla perheet.
Pieksämäeltä haettu pitokokki ei kuitenkaan uskonut, kuinka paljon ruokaa tarvitaan.
Kuumimman kesän ollessa kyseessä teurastuksia ei voinut suorittaa kuin pari päivää ennen hautajaisia. Ainoa kylmä-
tilahan tuohon aikaan oli maakellari. Leipominen aloitettiin jo puolen viikon maissa. Pari päivää ennen vaarin hautajai- sia haki setämme parin kilometrin päästä naapurista kylän yhteiset pitkät pitopöydät nuorella oriilla. Ori sai äkillisestä rajusta liikunnasta suolikiertymän, ja eläinlääkäri totesi, että mitään ei ollut tehtävissä. Hevosta ei hannittu lopettaa, vaan se talutettiin metsään vanhan virtakuopan luokse ”kärsimään”.
Seurasin [Teuvo] serkkuni kanssa, milloin loppu tulee. Kun ori viimein romahti, juoksimme sanomaan, ja miehet hau- tasivat sen valmiiseen kuoppaan.
Muistan usein vanhemman väen uskoneen, että isäntä vie jonkun eläimen mennessään muutenkin kuin pitoruokina.
Muistitietokin todistaa usein näin käyneen, ainakin jonkin vahingon merkeissä.
Siunaustilaisuus oli sunnuntaina ennen jumalanpalvelusta. Suu- rin osa hautajaisväestä kulki kuorma-autojen lavalla. Pari taksia taisi olla varattu huonommin liikkuville. Suuri yllätys koettiin lauantai-iltana, kun kaikki pitkämatkalaiset olivat saapuneet ja heidät oli ruokittu. Tällöin huomattiin, että tarjottavat olivat miltei lopussa. Aamupalakin piti tarjota ennen kirkolle lähtöä.
Myös majoittuminen tuotti ongelmia. Vuoteena oli käytetty vilja-aitan hinkaloita ja navetan vintillä ollutta ajorekeäkin.
Aina kekseliäs isämme Oskari pyysi naapurin miehen aa-
mulla teurastamaan pässin, ja näin saatiin taatusti tuoretta uunipaistia. Perunoita lienee toki ollut kellarissa. Naapurin Mirjan paistama pullakin oli vieraiden saapuessa kirkolta vielä tuskin jäähtynyttä. Hautajaisvieraiden mentyä jumalan- palvelukseen Oskari etsi Osuuskaupan ruokatavaraosaston myymälänhoitajan käsiinsä ja sai sieltä kahvia, sokeria ja en- nen kaikkea pikkuleipiä ja muita leivonnaisia. Maitotuotteita oli omasta takaa, olihan lehmät lypsetty aamulla ja voita oli kirnuttu riittämiin.
Tarjottavaa riitti, ja vaari sai arvoisensa hautajaiset. Muistan äitini tosin pahoitelleen, kun kahvipöytään tuotiin ensim- mäisenä täytekakku, jonka joku hautajaisvieras oli ajan tavan mukaan tuonut tuliaisiksi juhlataloon. Kakku oli ollut kaikkein komein. Äiti pitikin varansa, ettei mummomme hautajaisissa v. 1968 käynyt tarjoilun kanssa samoin, vaikka pitopalvelun kanssa olikin vaikeuksia. Pitopalveluyrittäjä olikin myöhem- min todennut, ettei hän uskonut, että 93-vuotiaalla voi olla näin paljon saattajia. On aika hullu suku.
Teuvo Liukkonen ja Terttu Kallio (o.s. Liukkonen)
Erräissä häissä ol laitettu tappaiskeiton tappaisia kahvipan- nuun. Kun seuraavana aamuna mentiin tiristelemmään pan- nun pohjalta kahavia, sieltä tulikin tappaisia. Sillon tuli kyllä näkyviin edellisillan syömiset. Kuppar-Matti kun ol mustasuk- kanen morsiamestaan, niin se löyti ne tappaiset ja puotti sinne sumppipannuun. Kun alkoivat tiristelemään kahvia ja ne pyö- rähtivät sieltä pannun pohjalta, niin silloin kahvinjuonti loppu.
Teuvo Liukkonen
Tappaiskeittoon ovat alkujaan kuuluneet myös keuhkot. Mum- moni [Tertun], 1870-luvulla syntynyt, laittoi vielä aikanaan keittoon keuhkoja, mutta sitten tapa jäi pois, ja keuhkot annet- tiin kanoille. Se oli kuin sammakonkutua se keitto… keuhkot olivat sitkeitä, kuin ilmaa olisi pureksinut.
Ahti Kovanen, Terttu Kallio ja Teuvo Liukkonen
Kerran erään Amerikasta tulleen keittäjän keittämä riisivelli palo pohjaan, ja tietäähän sen, minkä makuista on, kun on pohjaan palannu. Oli sitten sanonut, kun oli opettaja Salojärven tytöt olleet, että tulukee työ paremmat ihmiset syömään ensin tätä Amerikan malliin keitettyä riisivelliä. Saisvat päältä sen verran, ettei palanu maistuisi.
Sanni Liukkonen ja Keijo Hokkanen
Aarne Mannisen Tavi-merkkisellä laivalla mentiin, meitä oli neljä poikaa, semmosia alta kakskymmentävuotiaita. Lapas- Arvikin oli silloin mukana, ja Arvilla oli pari pulloa viinaa mat- kassa. Osa joukosta otti aika lailla ja Arvikin siellä rannassa, ja kun mentiin Taipaleen talon rantaan Hirvensalmella, niin ei ennää kyennykkään Arvi lähtemmään laivasta talloon. Myö mäntiin ja aamusella tultiin laivalle. Aarne oli köyttäny Arvin jalastaan kiinni siihen laivaan, ettei se puttoo järveen. Siitä ei häihin lähtijäks olis ollu kuiteskaan, välille olis jääny, joten hää pisti sen köyvellä kiinni laivaan. Kun sitten palattiin kotia, Arvi ensimmäiseksi kehummaan, miten sitten oli hyvät hiät! Ei ole semmosia tällä kylällä pietty, että oli ne kyllä mukavat hiät.
Emil Pauninsalo
Vuonna 1914 syntynyt Lempi kertoi minulle paikkakunnalle harvinaisemmasta häärituaalista 1930-luvulla. Morsian oli kotoisin Ruokomäen Sianleuasta, jossa oli yhdeksän tytärtä.
Heistä Iita avioitui Vihavelle, jonne oli matkaa parikymmentä kilometriä, ehkä ylikin. Sulhanen tuli hakemaan nuorikkoaan hevosella. Paikkakunnan nuoret järjestivät saattokulkueen, jossa oli kaikkiaan kymmenen hevosta. Niissä kussakin oli tyttö ja poika. Ensimmäisenä ajoi puhemies parinaan tyttö, joiden kanssa nuoripari oli käynyt vihittävänä eli papin pu- heilla. Sitten tulivat hääpari ja muut saattajat. Oliko läksiäi-
siä tanssittu, niin siitä ei ole muistietoa. Yleensä läksiäisiä tanssittiin, ja silloin käytettiin kukkaistyttöjä, jotka aloittivat tanssin poikapariensa kanssa. Pelimanni kulki edellä soiton tahdissa ja kukkaisparit perässä rinkiä tuvassa. Pelimannin siirryttyä syrjään alkoi varsinainen läksiäistanssi.
Terttu Kallio
Sotien jälkeen piti hakea nimismieheltä lupa tanssihäihin.
Jos häissä tarjottiin valtion viinaa, niin oli mahdollista saa- da lappu, jolla juhlissa sai tarjota viinaa hieman enemmän.
Kaikille ei annettu lappua, vaan katsottiin, millainen talon isäntä oli ja pitääkö hän järjestyksen paikalla. Poliisit näkivät kansioista, kenelle lupia oli myönnetty, ja he menivät paikalle valvomaan pontikanmyyjiä.
Keijo Hokkanen
Sillon siihen aikaan, kun niitä oli, kun häissä alko tanssit, niin sillon tuli meille kottiinlähtö. Oltiin serkun häissä Kauppilassa, ja kun alko tanssit, ni tul käsky, että nyt lähette työ kottiin, ja nii myö lähettiin pyörillä kottiin. Ensimmäiset hiät olivat nuapurissa, eikä matkoo ollu ku 150 metriä. Meiän piti piha- mualta kahtoa, kun siellä tanssittiin. Ja kun siellä tanssittiin, niin sinne ei lapset piässeet. Semmonen komento oli meillä. Se
oli semmosta syntiä, kun siellä tanssittiin, niin ei sinne suanu männä. Kyllä se aikojen mukkaan tassaantu, mutta semmonen se oli lapsena, että näin. Nuapurin poika oli hieman vanhempi ja läks pienempää poikaa viemään tanssihäistä kottiin nuk- kumaan. Hänhän läks ja vei pojan kottiin ja tul itte takasin.
Teuvo Liukkonen ja Terttu Kallio
Eräät häät jouduttiin järjestämään, kun morsian odotti lasta.
Sulhanen ei kuitenkaan saapunut häihin paikalle. Se ol tullun- na katumapiälle, vähä väkinäist ol se naimissiinmeno. Kyllä ne hiät sitte piettiin kuitennii, se morsiamen isäpuoli oli sitte sulhasen tilalla siinä koko ajan. Ei siellä hiävalssia tanssittu, mutta hauskat oli kuitenki hiät. Kyllä ne sitte mäni naimisiin sitte jälkeenpäin. Laps oli kuitenkii kuollunna ja olivat eron- neetkii sen jälkeen.
Sirkka Janhunen
Onhan niitä ollu kaikennäköisiä juhlia. Meillä päin kierteli silloin 1950-luvulla semmoinen saarnaaja, Ville nimeltään.
Naapurin vanhan isännän kanssa kiertelivät kylällä ja pitivät niitä seurojaan, ja kyllähän ne niitä meilläkin taisivat pittee.
Tämä Ville sitten piätti, että hän pittää hautajaiset ite itelleen, iha eläessään. Asuivat siellä jossain Suonteen saaressa, ja isä
ja äiti oli kututtu ja olivat siellä hautajaisissa. Se ol tiettäny jollain puusepällä sen puupaltonkin ittelleen. Sahtia oli siellä kannonokassa iso astia, ja sitä sai sieltä jokkainen itelleen kuu- palla ottaa sen verran kuin halus. Kaikennäköstä muutakin tarjottavata oli, lapsille ol karamelleja. Ja kyllä se vielä eli aika monta vuotta sen hautajaisten jäläkeenkin.
Mikko Partti
Naapurissa oli tytär morsiamena. Äitisä kehu, että meillä kun laitetaan kapioita tytölle, niin kolmet kangaspuut on tuvassa yhtä aikaa ja niillä kaikilla kuvotaan. Ja kuinkahan monta täkkiä sitä oli tehtynnä ja vällyjä. Se kuulu aina siihe aikaan, että nahkaset piti olla ja niitä täkkiä, lakanoita ja pyyhelii- noja tietysti. Nahkaset on siis vällyt, eli se lampaantalja, siinä oli kangaspiällinen. Niin kuin iso täkki, piällinen oli kudot- tu villalangasta, kotikutonen, lampaannahkasta toinen puol.
Sitä käytettiin myös reessä, kun kirkolle lähettiin tai jonnekin kauemmas, ja syksyllä se oli aitassa, tai sit kun oli kylmä tupa, siellä oli lämpönen siellä alla. Se ei hiottanu, se lampaantalja.
En tiiä, onko tämä huhupuhe, mutta yhessä talossa, jossa oli ollu paljon tyttöjä, niitä oli menny kihloihin sillo kesällä, niin siellä oli sitte tullu äijille tai tyttölöille kauhea hätä, että kuka meille sitte ens talvena uunin lämmittää. No mikäs hätä täs-
sä nyt, tässähän työ vielä olette. Niin, mutta ku myö tehhää näitä kapioita!
Sanni Liukkonen
Niitä oli kyllä justiisa niitä kapioita, tyynyliinoissa ja pusseissa ol niitä nimikirjaimia ja semmosia. Yks ol semmone, en tiiä, onko vielä tänä päivänä olemassa, eihä sitä ennää ole paljoa maalaistaloja eikä karjataloja, mutta sen minä muistan sillo 50-luvulla, että sehän tais olla välttämättömyys, että tytär jos män maalaistalloon naimisiin, niin se vei lehmän männessään.
Se kuulu niihin kapioihin se lehmäkii.
Teuvo Liukkonen
Simpiäntien varrella asunut puuseppä Juusten oli kutsuttu Mannilaan häihin. Lahjaksi hän oli valmistanut keinutuo- lin, jonka hän vei selässään kantaen hääpaikalle. Juhlataloon saavuttuaan hän huomasi kahvitarjoilun jo päättyneen. Tästä loukkaantuneena Juusten nosti keinutuolin takaisin selkäänsä ja kantoi sen takaisin kotiinsa.
Keijo Hokkanen
Kaupankäyntiä ja kulkukauppiaita – ”Tuo naputin ja nauloja, läks ajopelistä liuvutin valloilleen…”
Kauppa käy kuin hirmumyrsky
”Kangasniemenkin joulumarkkinat ovat parhaimmillaan.
Jo parin viikon ajan on huomannut yleisömäärän olevan kirkonkylässä tavallista suuremman. Pistäydyimme pikimäl- tään viime lauantaina muutamissa liikkeissä ja huomasimme myyjillä olevan kovan kiireen ostajia palvellessaan. Kauppias Touko Ikonen kertoi, että ihmiset ostavat etupäässä käypää taloustavaraa joululahjoiksi. Erikoisen kovan kysynnän hän kertoi olevan tekstiilitavaroilla, joita heillä on varsin suuri valikoima, varsinkin villakankaisiin nähden. Mitään erikoista erikoisartikkelia ei hän sanonut joulua varten olevan hankittu, koska heillä on aina paljon tavaraa ja totesi lopuksi, että ellei tavaraa ole runsaasti, niin ei tarvitse odottaa ostajiakaan.”
Kangasniemen Kunnallislehti 15.12.1954
Sekatavarakaupat olivat aikoinaan hyvin yleisiä. Mitä niistä sitten ostettiin, kun talot olivat entisaikaan kuitenkin melko omavaraisia? Kaupasta haettiin esim. suolaa, sokeria, rusinoi- ta, silliä, hiivaa, riisiä, hevosenvaljaita, rakennustarvikkeita ja nauloja. Hedelmät ilmestyivät kauppoihin jatkosodan jälkeen, mutta yleistyivät vasta 1960-luvulla. Viisikymmentäluvun lopulta lähtien löytyi kaupan pakastealtaasta jo pakasteman- sikoitakin. Appelsiineja saatiin Amerikan paketeissa. Meije- ristä tuotiin maeto isoilla tonkilla kauppaan. Siellä sitte isolla mitalla nostettiin ostajan ommaan kannuun. Kaupoissa oli useimmiten tarjolla enemmän maataloustavaraa kuin varsi- naisia elintarvikkeita.
Tarinapiiri 10.5.2012
Entisaikaan 1950-luvulla kaupassa sai polttaa tupakkaa ja piippua. Kaupassa oli paksuja köysinippuja ja piikkilankake- riä, joiden päällä oli hyvä istuksia, kun laittoi rukkaset peh- mikkeeksi. Nahat olivat orsilla, joista niitä myytiin. Jauhoja laitettiin koussikalla pussiin. Jos pyysi vaikka 150 grammaa, niin sai juuri sen määrän.
Keijo Hokkanen
Maitoa on aikanaan myyty myös pusseissa, samoin piimää.
Pusseista leikattiin matonkuteita ja kudottiin mattoja. Vielä 1960-luvun puolella myytiin kaupoissa hinkkimaitoa, jonka myynnin lopettamisen syyksi sanottiin, että maidon joukossa varastettiin paljon muita tuotteita: mm. voita kerrottiin laite- tun maidon joukkoon. Kaupungissa maitoa myytiin 1950-lu- vulla pulloissa. Pusseja varten piti olla puinen teline, jonka avulla pystyi maitoa ja piimää kaatamaan.
Liisa Arkko, Keijo Hokkanen ja Pauli Pajunen
Bensamyyntiä oli myös joka kaupan edessä. Bensaa pumpattiin vuorotellen kahteen pystysuoraan lasisäiliöön ja pumpattiin niin pitkään, kunnes sitä lakkasi menemästä ylitäyttöputkesta. Ha- navipua kääntäen säiliöllinen bensaa laskettiin auton tankkiin.
Ahti Kovanen
Toivo Laitinen piti sekatavarakauppaa Kangasniemellä 1950-lu- vulla. Kaupassa oli puulattia, ja se oli vanhan ajan perinteinen kauppa, josta löytyi tavaraa joka lähtöön. Kauppias ei osannut sanoa r-kirjainta ja pystyi tämän puutteen ohittamaan sujuvasti jokapäiväisessä kielenkäytössä. Tuo naputin ja nauloja, läks ajopelistä liuvutin valloilleen tarkoitti, että tuo vasara ja nauloja, reestä lähti antura irti. Äkkinäinen, joka kävi kaupassa, ei vält- tämättä huomannut lainkaan kauppiaan r-kirjaimen puutetta.
Kun oli enempi kaupassa käynyt, alkoi huomata kauppiaan puheesta näitä kiertoilmaisuja.
Ruis oli leipäviljaa, sokeri oli makkeeta, hienosokeri ja palasokeri vielä eroteltuna imeläjauhoa ja imeläkiveä, sakariini puolestaan äkkimakkeeta. Rusinasoppa oli imelähuljakkata tai toisessa muo- dossaan napulahuljakkata. Kirkonkylä oli tapulakylä, polkupyörä jalkovälajopeli, orava oli pihkaniska ja varis oli vaakkulintu.
Liisa Arkko
Eräässä talossa oli mies, joka oli taitava r-kirjaimen kiertäjä.
Harvoin hän joutui tilanteeseen, jossa korvaavaa sanaa ei löy- tynyt. Vaimon ollessa paikalla tilanne oli pelastettu, sillä mies kysyi vaimoltaan: ”Muistatkos sinä miten se asia oli, kun minä en muista.” Vaimo kertoi asioiden joukossa myös korvaavan
sanan. Kerran eräs kylänmiehistä oli huomannut, ettei mies sano r-kirjainta. Mies oli sanonut r-kirjaimen kiertäjän pojalle:
”Isäsi ei taida sanoa ärrää.” Poika oli vastannut: ”Ilmankos äiti on sanonut, että isä ei ole koskaan sanonut rakas”.
Pauli Pajunen
Anni Swanin puiston kohdalla, keskellä puistoa, sijaitsi aika- naan Singer-Oskarin talo. Oskar oli kauppaedustaja. Singer- Oskarin kaupassa oli töissä Rihkama-Hiliman sisko Alma. Itse kauppias asui vakituisesti Pieksämäellä, ja Alma hoiti kauppaa kauppiaan poissa ollessa.
Ahti Kovanen
Suurosen kaupan kauppiaana toimi alussa Otto Suuronen, joka oli hienotunteinen vanha mies. Kauppa oli perinteinen sekata- varakauppa: tavaraa löytyi aina kankaista maataloustavaroihin.
Kauppa oli toiminnassa aina 1970 - 80-luvun taitteeseen saakka Matti Suurosen toimiessa kauppiaana. Mattia ei paljoa kylän raitilla näkynyt, vaan hän viihtyi hyvin kaupassaan.
Keijo Hokkanen ja Liisa Arkko
