”Onnelassa oli kaikki puhdistettu ja siistitty. Häitä oli valmis-tettu oikein paremman mukaan. Lukkarin Alma ryökkinä oli haettu taas häitä valmistelemaan ja morsianta vaatettamaan.
Vanha muori istui tyytyväisenä naapurin naisten kanssa ja täytteli heidän kahvikuppejaan.
Morsiuspari oli parasta aikaa kirkolla vihittävänä. Eikä aikaakaan, kun järveltä alkoi kuulua Taavetin sävelet. Vene keikahti rantaan. Simo käsi kädessä Selman kanssa lähti as-tumaan taloa kohden. Taavetti käveli edellä ja soitteli. Perästä kävelivät häävieraat juhlapuvuissa.”
Mikkelin Sanomat 27.3.1889
Entisaikaan juhlien valmistelut teettivät paljon työtä. Kylmi-en säilytystilojKylmi-en puutteKylmi-en vuoksi juhlavalmisteluja ei voitu aloittaa kovin paljoa ennen varsinaista juhlahetkeä. Juhlaval-misteluihin saatiin usein apua sukulaisilta ja naapureilta. Häät ja hautajaiset kokosivat yhteen usein monikymmenpäisen vierasjoukon, joten tarjottavaa piti olla paljon. Juhlapöydässä lämpimän ruoan korvasivat toisinaan valmiit voileivät. Täy-tekakku kuului oikeutetusti juhlapöytään niin häissä kuin hautajaisissakin.
Vaarimme Aapeli oli eläessään poikkeuksellinen persoona, keskittyi pitkälti hoitamaan terveyttään. Hän saavuttikin 83 vuoden iän 3.6.1950, johon ei monikaan mies vielä tuolloin yltänyt. Hän menehtyi 16.6.1950 vanhuuden heikkouteen, joka oli tuolloin aivan luonnollinen kuolinsyy. Menehtyneen vaarin vuoteen äärelle kokoonnuimme koko perhe, myös pie-nemmät lapsenlapset. Hautajaispitojen valmistelut aloitettiin ajan tavan mukaan. Tiedettiin, että 34 vuotta aiemmin tilalle muuttaneella Aapelilla oli suuri suku Pieksämäen puolella.
Lapsiakin oli elossa yhdeksän, ja heillä useimmilla perheet.
Pieksämäeltä haettu pitokokki ei kuitenkaan uskonut, kuinka paljon ruokaa tarvitaan.
Kuumimman kesän ollessa kyseessä teurastuksia ei voinut suorittaa kuin pari päivää ennen hautajaisia. Ainoa
kylmä-tilahan tuohon aikaan oli maakellari. Leipominen aloitettiin jo puolen viikon maissa. Pari päivää ennen vaarin hautajai-sia haki setämme parin kilometrin päästä naapurista kylän yhteiset pitkät pitopöydät nuorella oriilla. Ori sai äkillisestä rajusta liikunnasta suolikiertymän, ja eläinlääkäri totesi, että mitään ei ollut tehtävissä. Hevosta ei hannittu lopettaa, vaan se talutettiin metsään vanhan virtakuopan luokse ”kärsimään”.
Seurasin [Teuvo] serkkuni kanssa, milloin loppu tulee. Kun ori viimein romahti, juoksimme sanomaan, ja miehet hau-tasivat sen valmiiseen kuoppaan.
Muistan usein vanhemman väen uskoneen, että isäntä vie jonkun eläimen mennessään muutenkin kuin pitoruokina.
Muistitietokin todistaa usein näin käyneen, ainakin jonkin vahingon merkeissä.
Siunaustilaisuus oli sunnuntaina ennen jumalanpalvelusta. Suu-rin osa hautajaisväestä kulki kuorma-autojen lavalla. Pari taksia taisi olla varattu huonommin liikkuville. Suuri yllätys koettiin lauantai-iltana, kun kaikki pitkämatkalaiset olivat saapuneet ja heidät oli ruokittu. Tällöin huomattiin, että tarjottavat olivat miltei lopussa. Aamupalakin piti tarjota ennen kirkolle lähtöä.
Myös majoittuminen tuotti ongelmia. Vuoteena oli käytetty vilja-aitan hinkaloita ja navetan vintillä ollutta ajorekeäkin.
Aina kekseliäs isämme Oskari pyysi naapurin miehen
aa-mulla teurastamaan pässin, ja näin saatiin taatusti tuoretta uunipaistia. Perunoita lienee toki ollut kellarissa. Naapurin Mirjan paistama pullakin oli vieraiden saapuessa kirkolta vielä tuskin jäähtynyttä. Hautajaisvieraiden mentyä jumalan-palvelukseen Oskari etsi Osuuskaupan ruokatavaraosaston myymälänhoitajan käsiinsä ja sai sieltä kahvia, sokeria ja en-nen kaikkea pikkuleipiä ja muita leivonnaisia. Maitotuotteita oli omasta takaa, olihan lehmät lypsetty aamulla ja voita oli kirnuttu riittämiin.
Tarjottavaa riitti, ja vaari sai arvoisensa hautajaiset. Muistan äitini tosin pahoitelleen, kun kahvipöytään tuotiin ensim-mäisenä täytekakku, jonka joku hautajaisvieras oli ajan tavan mukaan tuonut tuliaisiksi juhlataloon. Kakku oli ollut kaikkein komein. Äiti pitikin varansa, ettei mummomme hautajaisissa v. 1968 käynyt tarjoilun kanssa samoin, vaikka pitopalvelun kanssa olikin vaikeuksia. Pitopalveluyrittäjä olikin myöhem-min todennut, ettei hän uskonut, että 93-vuotiaalla voi olla näin paljon saattajia. On aika hullu suku.
Teuvo Liukkonen ja Terttu Kallio (o.s. Liukkonen)
Erräissä häissä ol laitettu tappaiskeiton tappaisia kahvinuun. Kun seuraavana aamuna mentiin tiristelemmään pan-nun pohjalta kahavia, sieltä tulikin tappaisia. Sillon tuli kyllä näkyviin edellisillan syömiset. Kuppar-Matti kun ol mustasuk-kanen morsiamestaan, niin se löyti ne tappaiset ja puotti sinne sumppipannuun. Kun alkoivat tiristelemään kahvia ja ne pyö-rähtivät sieltä pannun pohjalta, niin silloin kahvinjuonti loppu.
Teuvo Liukkonen
Tappaiskeittoon ovat alkujaan kuuluneet myös keuhkot. Mum-moni [Tertun], 1870-luvulla syntynyt, laittoi vielä aikanaan keittoon keuhkoja, mutta sitten tapa jäi pois, ja keuhkot annet-tiin kanoille. Se oli kuin sammakonkutua se keitto… keuhkot olivat sitkeitä, kuin ilmaa olisi pureksinut.
Ahti Kovanen, Terttu Kallio ja Teuvo Liukkonen
Kerran erään Amerikasta tulleen keittäjän keittämä riisivelli palo pohjaan, ja tietäähän sen, minkä makuista on, kun on pohjaan palannu. Oli sitten sanonut, kun oli opettaja Salojärven tytöt olleet, että tulukee työ paremmat ihmiset syömään ensin tätä Amerikan malliin keitettyä riisivelliä. Saisvat päältä sen verran, ettei palanu maistuisi.
Sanni Liukkonen ja Keijo Hokkanen
Aarne Mannisen Tavi-merkkisellä laivalla mentiin, meitä oli neljä poikaa, semmosia alta kakskymmentävuotiaita. Lapas-Arvikin oli silloin mukana, ja Arvilla oli pari pulloa viinaa mat-kassa. Osa joukosta otti aika lailla ja Arvikin siellä rannassa, ja kun mentiin Taipaleen talon rantaan Hirvensalmella, niin ei ennää kyennykkään Arvi lähtemmään laivasta talloon. Myö mäntiin ja aamusella tultiin laivalle. Aarne oli köyttäny Arvin jalastaan kiinni siihen laivaan, ettei se puttoo järveen. Siitä ei häihin lähtijäks olis ollu kuiteskaan, välille olis jääny, joten hää pisti sen köyvellä kiinni laivaan. Kun sitten palattiin kotia, Arvi ensimmäiseksi kehummaan, miten sitten oli hyvät hiät! Ei ole semmosia tällä kylällä pietty, että oli ne kyllä mukavat hiät.
Emil Pauninsalo
Vuonna 1914 syntynyt Lempi kertoi minulle paikkakunnalle harvinaisemmasta häärituaalista 1930-luvulla. Morsian oli kotoisin Ruokomäen Sianleuasta, jossa oli yhdeksän tytärtä.
Heistä Iita avioitui Vihavelle, jonne oli matkaa parikymmentä kilometriä, ehkä ylikin. Sulhanen tuli hakemaan nuorikkoaan hevosella. Paikkakunnan nuoret järjestivät saattokulkueen, jossa oli kaikkiaan kymmenen hevosta. Niissä kussakin oli tyttö ja poika. Ensimmäisenä ajoi puhemies parinaan tyttö, joiden kanssa nuoripari oli käynyt vihittävänä eli papin pu-heilla. Sitten tulivat hääpari ja muut saattajat. Oliko
läksiäi-siä tanssittu, niin siitä ei ole muistietoa. Yleensä läkläksiäi-siäiläksiäi-siä tanssittiin, ja silloin käytettiin kukkaistyttöjä, jotka aloittivat tanssin poikapariensa kanssa. Pelimanni kulki edellä soiton tahdissa ja kukkaisparit perässä rinkiä tuvassa. Pelimannin siirryttyä syrjään alkoi varsinainen läksiäistanssi.
Terttu Kallio
Sotien jälkeen piti hakea nimismieheltä lupa tanssihäihin.
Jos häissä tarjottiin valtion viinaa, niin oli mahdollista saa-da lappu, jolla juhlissa sai tarjota viinaa hieman enemmän.
Kaikille ei annettu lappua, vaan katsottiin, millainen talon isäntä oli ja pitääkö hän järjestyksen paikalla. Poliisit näkivät kansioista, kenelle lupia oli myönnetty, ja he menivät paikalle valvomaan pontikanmyyjiä.
Keijo Hokkanen
Sillon siihen aikaan, kun niitä oli, kun häissä alko tanssit, niin sillon tuli meille kottiinlähtö. Oltiin serkun häissä Kauppilassa, ja kun alko tanssit, ni tul käsky, että nyt lähette työ kottiin, ja nii myö lähettiin pyörillä kottiin. Ensimmäiset hiät olivat nuapurissa, eikä matkoo ollu ku 150 metriä. Meiän piti piha-mualta kahtoa, kun siellä tanssittiin. Ja kun siellä tanssittiin, niin sinne ei lapset piässeet. Semmonen komento oli meillä. Se
oli semmosta syntiä, kun siellä tanssittiin, niin ei sinne suanu männä. Kyllä se aikojen mukkaan tassaantu, mutta semmonen se oli lapsena, että näin. Nuapurin poika oli hieman vanhempi ja läks pienempää poikaa viemään tanssihäistä kottiin nuk-kumaan. Hänhän läks ja vei pojan kottiin ja tul itte takasin.
Teuvo Liukkonen ja Terttu Kallio
Eräät häät jouduttiin järjestämään, kun morsian odotti lasta.
Sulhanen ei kuitenkaan saapunut häihin paikalle. Se ol tullun-na katumapiälle, vähä väkinäist ol se tullun-naimissiinmeno. Kyllä ne hiät sitte piettiin kuitennii, se morsiamen isäpuoli oli sitte sulhasen tilalla siinä koko ajan. Ei siellä hiävalssia tanssittu, mutta hauskat oli kuitenki hiät. Kyllä ne sitte mäni naimisiin sitte jälkeenpäin. Laps oli kuitenkii kuollunna ja olivat eron-neetkii sen jälkeen.
Sirkka Janhunen
Onhan niitä ollu kaikennäköisiä juhlia. Meillä päin kierteli silloin 1950-luvulla semmoinen saarnaaja, Ville nimeltään.
Naapurin vanhan isännän kanssa kiertelivät kylällä ja pitivät niitä seurojaan, ja kyllähän ne niitä meilläkin taisivat pittee.
Tämä Ville sitten piätti, että hän pittää hautajaiset ite itelleen, iha eläessään. Asuivat siellä jossain Suonteen saaressa, ja isä
ja äiti oli kututtu ja olivat siellä hautajaisissa. Se ol tiettäny jollain puusepällä sen puupaltonkin ittelleen. Sahtia oli siellä kannonokassa iso astia, ja sitä sai sieltä jokkainen itelleen kuu-palla ottaa sen verran kuin halus. Kaikennäköstä muutakin tarjottavata oli, lapsille ol karamelleja. Ja kyllä se vielä eli aika monta vuotta sen hautajaisten jäläkeenkin.
Mikko Partti
Naapurissa oli tytär morsiamena. Äitisä kehu, että meillä kun laitetaan kapioita tytölle, niin kolmet kangaspuut on tuvassa yhtä aikaa ja niillä kaikilla kuvotaan. Ja kuinkahan monta täkkiä sitä oli tehtynnä ja vällyjä. Se kuulu aina siihe aikaan, että nahkaset piti olla ja niitä täkkiä, lakanoita ja pyyhelii-noja tietysti. Nahkaset on siis vällyt, eli se lampaantalja, siinä oli kangaspiällinen. Niin kuin iso täkki, piällinen oli kudot-tu villalangasta, kotikutonen, lampaannahkasta toinen puol.
Sitä käytettiin myös reessä, kun kirkolle lähettiin tai jonnekin kauemmas, ja syksyllä se oli aitassa, tai sit kun oli kylmä tupa, siellä oli lämpönen siellä alla. Se ei hiottanu, se lampaantalja.
En tiiä, onko tämä huhupuhe, mutta yhessä talossa, jossa oli ollu paljon tyttöjä, niitä oli menny kihloihin sillo kesällä, niin siellä oli sitte tullu äijille tai tyttölöille kauhea hätä, että kuka meille sitte ens talvena uunin lämmittää. No mikäs hätä
täs-sä nyt, tästäs-sähän työ vielä olette. Niin, mutta ku myö tehhää näitä kapioita!
Sanni Liukkonen
Niitä oli kyllä justiisa niitä kapioita, tyynyliinoissa ja pusseissa ol niitä nimikirjaimia ja semmosia. Yks ol semmone, en tiiä, onko vielä tänä päivänä olemassa, eihä sitä ennää ole paljoa maalaistaloja eikä karjataloja, mutta sen minä muistan sillo 50-luvulla, että sehän tais olla välttämättömyys, että tytär jos män maalaistalloon naimisiin, niin se vei lehmän männessään.
Se kuulu niihin kapioihin se lehmäkii.
Teuvo Liukkonen
Simpiäntien varrella asunut puuseppä Juusten oli kutsuttu Mannilaan häihin. Lahjaksi hän oli valmistanut keinutuo-lin, jonka hän vei selässään kantaen hääpaikalle. Juhlataloon saavuttuaan hän huomasi kahvitarjoilun jo päättyneen. Tästä loukkaantuneena Juusten nosti keinutuolin takaisin selkäänsä ja kantoi sen takaisin kotiinsa.
Keijo Hokkanen