Kotiseutumuistoja 2 -teos on jatkoa vuonna 2014 ilmestyneelle Kotiseutumuistoja-kirjalle. Kirjan tarinat on koottu Kangasniemen kirjaston järjestämissä tarinapiireissä vuosina 2013 - 2015. Kirjan tarinoissa matkataan markkinoilta kinkereille, tutustutaan kangasniemeläisiin kansanparannuskeinoihin ja perinneruokiin, esitetään arvoituksia, saunotaan, tehdään töitä sekä kohdataan presidenttejä.
Tarinat vievät lukijansa matkalle menneen ajan kangasniemeläiseen elämään, sen iloihin, suruihin ja arjen sattumuksiin. Ne ovat paikallisten muistikuvia tapahtumista, tilanteista ja ihmisistä, jotka ovat jääneet elämään omaa elämäänsä.
ISBN 978-952-68489-1-4 | 92.8.
Ko tis eu tu muis to ja Ka ngas ni eme n ta rina piirin ko otu t p erinneta rina t os a 2
Kangasniemen tarinapiirin kootut perinnetarinat osa 2
Kotiseutu- muistoja
9 789526 848914
Kotiseutumuistoja
© 2016
ISBN 978-952-68489-1-4
Toimittaneet Sari Tulla ja Marjo Hämäläinen Kuvat Onni Takkinen
Ulkoasu Kalle Pyyhtinen
Kotiseutumuistoja
Kangasniemen tarinapiirin kootut perinnetarinat
osa 2
Sisällys
Johdanto ... 7
Vuoden- ja kuunkierron vaikutukset elämään ... 11
Suutarit, räätälit ja käsityöläiset ... 25
Piiat ja rengit ... 47
Markkinat ... 57
Lavatanssit ... 67
Sauna ja saunaperinteet ... 81
Kansanparannuskeinot ... 101
Sota-ajan muistot ja evakkoretket ... 119
Suomenhevonen ... 157
Presidentit Kangasniemellä ja kangasniemeläisten mielessä ... 175
Kinkerit ja rippikoulu ... 191
Kirkkomatkat ja kirkonmenot ... 215
Arvoitukset ... 229
Perinneruoat Kangasniemellä ... 237
Kertojat ... 259
Johdanto
”Onko tuo totta? kysyivät lapsenlapset.
”Ei sellaista kannata kuunnellakaan, joka pelkkää totta puhuu,” vastasi vaari.
Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta
Kuten monessa asiassa, nälkä kasvaa syödessä. Kotiseutumuis- toja-kirjan toinen osa on jatkoa vuonna 2014 ilmestyneelle tarinapiirin tarinoista kootulle kirjalle. Kangasniemen kun- nankirjaston ohjaama tarinapiiri on kokoontunut vuodesta 2011, ja tähän kirjaan on koottu tarinapiirin tarinoita vuosilta 2013 - 2015. Jo Kotiseutumuistoja-kirjan ensimmäistä osaa kootessamme haaveissamme eli ajatus toisesta osasta. Nyt tämä haave on toteutunut.
Kirjan tarinoissa matkataan markkinoilta kinkereille, tutus- tutaan kangasniemeläisiin kansanparannuskeinoihin ja pe- rinneruokiin, esitetään arvoituksia, saunotaan, tehdään töitä
sekä kohdataan presidenttejä. Kirjan kansien väliin kootut tarinat kertovat paikkakunnallamme tapahtuneista asioista ja sattumuksista sekä ihmisistä, jotka ovat jääneet elämään ihmisten mieliin. Tarinat ovat täynnä paikallista elämänma- kua, niin iloa kuin suruakin, ja niissä tuodaan esiin myös paikallinen murre ja puhetapa: kirjassa kursiivilla esiintyvät tarinat ja niiden osat on kirjoitettu tarinapiirin äänitallen- teiden mukaisesti.
Kiitämme kaikkia tarinapiiriläisiä näistä tarinoista, jotka olemme saaneet koota kansien väliin tulevien sukupolvien luettavaksi. Kirjan parissa meille ovat olleet suureksi avuksi lastenkirjailija ja yläkoulun äidinkielenopettaja Maria Kuutti ja lukion äidinkielenopettaja Antti-Jussi Kuutti. Tarinoihin sopiva kuvitus on puolestaan Onni Takkisen käsialaa.
Lämminhenkisiä lukuhetkiä kangasniemeläisten tarinoiden parissa.
Sari Tulla
Marjo Hämäläinen
Vuoden- ja kuunkierron
vaikutukset elämään –”Oikea uusi enenevä, vasen vanha vähenevä”
Ihminen on elänyt vuosituhansia sopusoinnussa luonnon ja sen rytmien kanssa. Aikoinaan luonnonvoimien ja -ilmiöi- den seuraaminen on ollut suoranainen elinehto. Esi-isämme seurasivat hyvin tarkasti eri taivaankappaleiden vaikutuksia ja päätyivät huomaamaan kuun kierron vaikutukset mitä mo- ninaisimpiin ilmiöihin. Näistä tutuimpia ovat ehkä erilaiset sääilmiöt, vuoksi ja luode, sekä erilaisten kotitöiden onnis- tuminen. Kuun voimat liikuttavat valtameriä, maankuorta ja ilmakehää sekä hienovaraisemmin havaittavina muutoksina kaikkea elävää luonnossa.
Yläkuu kasvattaa, alakuu hävittää
Yläkuu on kasvava kuu, kuun vaihe, jossa uusikuu alkaa kasvaa täydeksi kuuksi. Alakuu on vähenevä kuu eli täysikuuta seu-
raavat kaksi viikkoa. Alakuu päättyy uuden kuun eli mustan kuun aikaan. Uusikuu ja täysikuu ovat uskomuksen mukaan niin kutsuttuja tabupäiviä, jolloin mikään ei etene. Yläkuun eli nousevan kuun aikaan kaadetut talon hirret kestävät seinässä vuosisatoja. Myös polttopuuta on hyvä kaataa yläkuun aikaan.
Siivous ja pyykinpesu ovat puolestaan alakuun töitä. Kylvä- misen ja istuttamisen perussäännöt taas ovat seuraavat: maan päälle satoa tuottavat kasvit kylvetään ja istutetaan yläkuulla, mutta maan alle satoa tuottavat kasvit kylvetään alakuulla.
Kolmantena päivänä uudesta kuusta tehdään tarkat havainnot säätyypistä. Tuuleeko etelästä vai pohjoisesta? Tuoko tuuli lumisateita vai puhaltaako kylmää kuivaa ilmaa? Noin kol- me vuorokautta uudesta kuusta sää vakiintuu paikoilleen, ja sama säätyyppi pysyy täysikuulle asti, muuttuu silloin ehkä muutamaksi päiväksi ja palaa sitten takaisin ja jatkuu noin vähenevän kuun puoliväliin. Silloin alkaa toisenlainen sää, ja seuraavan kuun synnyttyä katsotaan sää taas kolmannesta päivästä. Johdantotekstin lähteinä on käytetty Johanna Paung- gerin Kuun vaikutus puutarhassa, terveydessä, maanviljelyssä ja metsänhoidossa sekä Anne Pöyhösen Yläkuu ja alakuu – ajoituksen taito suomalaisessa kansanperinteessä kirjoja.
Petra Hintikainen: Isoäidin kasvit -verkkosivu
Kun talven jälkeen käännyttiin kevääseen, niin ennen pu- huttiin sydäntalvesta, talvisydämestä. Sydäntalvi alkoi joulun jälkeen ja kesti helmikuun loppuun. Entä liittyivätkö härkä- viikot ja reikäleivät toisiinsa? Leivottiinko leipiä paljon ennen joulua ja syötiinkö niitä joulun jälkeen?
Ahti Kovanen
Härkäviikot ja reikäleivät tarkoittivat juhlien loppumista. Loppi- aisen jälkeen elettiin nuukemmin ja aloitettiin arkinen aherrus.
Pauli Pajunen
Sanottiin, että loppiaiselta se emäselekä aukee, mikä tarkoitti, että talven selkä aukeaa loppiaiselta. Joulun jälkeen päivät alkoivat pidetä ja oli kylmintä aikaa vuodesta.
Eino Väisänen
Entisaikaan puut kaadettiin sydäntalvella. Syksyllä puun vuo- sikerrat ovat vielä irti. Puu homehtuu myös nopeammin, jos puu on kaadettu syksyllä. Tähtiniemeen rakennettiin talo, johon puut oli kaadettu sydäntalvella, jotta puu olisi par- haimmillaan.
Keijo Hokkanen
Rakennuspuut pitää kaataa tammikuussa, jolloin puun sydän on kovimmillaan. Tällöin saadaan parhaat rakennuspuut.
Sirkka Janhunen
Talo rakennettiin aina etelä-pohjoinen-suunnassa. Pääty oli etelään päin, ja talon edusta ja ovi olivat länteen päin.
Sirkka Janhunen
Puita valitessa oli tarkistettava, ettei puu ole janhuspuuta. Kun janhuspuun kuorii, alla oleva puu on ruskeaa, kuin hiilty- nyttä. Tällainen puu ei kestä taittamista. Kun puu kääntyilee tuulessa, puun kasvusto vioittuu, ja puun rakenne muuttuu.
Tällöin syntyy janhusta. Puut kannattaa ottaa sellaisesta pai- kasta, jossa ei tuule.
Keijo Hokkanen
Jos haluaa palamatonta puuta, pitää puu kaataa maaliskuun 1. päivänä ja mielellään auringonlaskun jälkeen.
Veikko Lahikainen
Mummo kertoi, että jos kaataa polttopuut alakuulla, niin uunissa tirisee vesi vielä hiilistäkin.
Mikko Partti
Polttopuut tehtiin kevätahavilla aikaan, jolloin jäät lähtevät.
Silloin puu kuivuu nopeasti. Kesällä tehdyt polttopuut sen sijaan eivät kuivu. Kevätahavalla on iso merkitys puun kui- vamiseen.
Keijo Hokkanen
Veli vesoi metsää, ja päivät, jolloin tehtävä hoidettiin, oli tär- keää ajoittaa oikein. Oli varmat päivät, veli sanoi. Kun tiettyi- nä päivinä vesoo, eivät versot veso uudelleen yhtä nopeasti.
Sanni Liukkonen
Entisaikaan vastojen teko oli maalla tärkeä työ. Vastoja tehtiin isossa perheessä paljon talvea varten. Vastakoivut kaadettiin aina yläkuulla. Äiti oli tarkka oikeasta ajasta, seurasi luontoa ja oli sitä mieltä, että kannattaa tehdä saunavastat, kun leppä piimii eli leppään tulee valkeaa nöyhtää. Tällöin vastoissa pysyvät lehdet hyvin kiinni saunoessa ja vastoessa.
Maria Kemppi
Matot pitää pestä ennen juhannusta, sillä silloin ne kuivuvat hyvin ja tulevat myös kirkkaiksi. Juhannuksen jälkeen yö- kosteus kasvaa, eivätkä matot ennätä enää kuivua kunnolla.
Sirkka Janhunen
Matonpesussa ei haittaa, vaikka matto yöllä jäätyy. Keväällä haihtuminen on päivisin voimakasta ja matto kuivaa hyvin.
Matoista tulee kirkkaammat kuin loppukesästä pestyinä.
Maria Kemppi
Lehmät laskettiin ensimmäisen kerran keväällä ulos aina il- tapäivällä, puolenpäivän jälkeen. Paimen kasteltiin vedellä, ennen kuin lehmät laskettiin aitaukseen. Muistan, että mum- mo kasteli minut ainakin kerran.
Sanni Liukkonen
Lehmiä ei saanut laskea pellolle maanantaisin. Keväällä leh- mät laskettiin ulos siinä vaiheessa, kun ruoho oli kasvanut tarpeeksi ja pelto oli kuivunut.
Keijo Hokkanen ja Sanni Liukkonen
Jos veneen tervaa, on tervaus tehtävä ennen jäiden lähtöä, sillä muutoin terva ei kuivu vaan tarttuu koko kesän. Keväällä ilma on niin kuivaa, että terva tarttuu hyvin veneen pintaan. Lumen määrällä ei ole merkitystä vaan sillä, onko järvi vielä jäässä.
Keijo Hokkanen
Sen muistan, kun ennen sanottiin, kun uus kuu ol syntymässä, että jos se roekku näestä sakaroista, niin tullee pahatapanen kuu. Tulee kunnon lumimyräkkä, jos näyttää siltä, että kuu roikkuu kynsistään. Etkös tuhma kuuta tunne, idänpuolta kasvavaksi, lännenpuolta väheneväksi.
Sanni Liukkonen
Oikea uusi enenevä, vasen vanha vähenevä.
Sirkka Janhunen
Jos puolestaan kuu syntyy perjantaina, tulee vaihtelevat ilmat.
Lantatunkio pitää tehdä nousevan kuun aikana ja etelätuu- lella, muuten se jäätyy.
Sirkka Janhunen
Alakuulla metälle ja yläkuulle kalalle.
Raimo Liikanen
Perunankylvö tehdään keväällä samana päivänä. Naapurin Paavo kertoi, että kesäkuun 6. päivä, Kustaan päivä, on pe- runantekopäivä. Jos tuohon päivään osui pyhä, niin silloin perunankylvö oli edellisenä tai seuraavana arkipäivänä.
Matti Albrecht
Joka vappu mentiin keräämään siemenperunoita kellariin.
Tämähän tarkoitti sitä, etteivät nuoret pojat päässeet vappu- juhliin kirkonkylälle. Kasvatuksellinen merkitys...
Keijo Hokkanen
Entisaikaan nostettiin mutaa, jota kuivatettiin. Sen talliin- vienti oli aina juhannusaattona. Sitä nostettiin kuivamaan haasioille. Olisiko kyseinen työ ollut sen takia juhannusaat- tona, ettei ennätetty juhannustansseihin…Meillä käytettiin turpeesta myös sanaa vohkaa. Se oli sitä turvetta, joka oli vaaleaa ja pitkäsyistä.
Sanni Liukkonen
Keväisin rahkasuolta nostettiin turvetta, jota kuivatettiin haasian päällä. Kuivanut turve siirrettiin juhannuksen tie- noilla suolla olevaan turvetalliin, josta se ajettiin talven tultua lehmien kuivikkeeksi. Ennen käyttöä turve revittiin hienoksi turvemyllyllä. Kuivattua turvetta on käytetty myös lasten vuoteissa estämään ”vesivahinkoja”, sillä olkipatja oli hankala kuivatettava.
Keijo Hokkanen
Kasvimaa kannattaa kitkeä alakuulla. Kitkeminen kannattaa tehdä myös yöllä, joka on siihen paras aika.
Sirkka Janhunen
Jos maata muokkaa yöaikaan, niin se ei heinity niin pahasti kuin päivällä muokattu. Siitä ei ole kovin montaa vuotta, kun oli lehdessäkin tuosta juttua.
Raimo Liikanen
Entisaikaan isännät ja rengit lähtivät pellolle peltotöihin aa- mulla varhain ja illalla myöhään. Ainakin minun kotipai- kallani ja siinä ympäristössä oli tällainen käytäntö. Maan- muokkaukset tehtiin iltamyöhällä, sillä silloin oli viileää.
Aamuvarhaisesta iltamyöhään tehtiin kyllä työtä, aina sen mukaan, mikä oli tarve.
Maria Kemppi
Kuunkierto vaikuttaa säähän ja myös erilaisiin vaivoihin.
Kun on tulossa matalapaine, niin kolottaa luita. Pakkasella ja kuivalla ilmalla ei kolota, mutta kun tulee kunnon sade, rämpsykeli, niin silloin tietää, missä paikoissa on vikoja. Ei tarvitse lääkäriltä kysyä.
Keijo Hokkanen
Kuun kiertoon voidaan liittää myös mätäkuu, jolloin haavat eivät kunnolla parane. Minulta katkesi sormi, joka roikkui vain jänteiden varassa. Silloinen ylilääkäri Ahti Tiusanen
”paikkasi” sormen ja antoi heti kovat antibiootit, jotka estäi- sivät haavan tulehtumisen. Tiusanen sanoi siitä vielä tulevan kunnon sormen, mikäli mätäkuu ei aiheuta mätimistä. Mä- täkuu oli ennen merkitty oikein allakkaan. Mätäkuu alkoi 23. heinäkuuta ja päättyi 23. elokuuta. Perättömistä uutisista saatettiin sanoa: ”Taitaa olla mätäkuun juttuja”.
Keijo Hokkanen
Kyllähä niillä vanhoilla miehillä ol kaikki ne päivät, millo sai tehä mitäki. Alakuulla luotiin sonta, ja yläkuulla piti kylyvee korsiviljat ja kaikki semmoset. Perunat ja juurikasvit tehtiin alakuulla. No siitä akan ottamisesta minä nyt en tiiä, millon- ka se piti ottoo. Mutta ku ne nykyset naeset ei ennee tykkee karjahommista, ni ykskii isäntä puhu tässä yks päevä, että heiän poeka sano, että kyllähä jos sen naisen saes pihhaa asti tulemaa, ni ku se lehmän näkkee, ni sillo se varmast lähtee.
Että tämmöseks tämä on männy tämä mualima.
Mikko Partti
Olin aikoinaan työmatkalla Taka-Toivakassa. Siellä erääs- sä talossa oli kinkerit, joissa oli menossa tämä sama aihe, kuunkierto. Porukkaa oli vähemmän kuin nyt täällä, mutta samalla lailla istuttiin tiiviisti pöydän ympärillä. Tilaisuudesta jäivät mieleen vastanteko ja se, että akkookaan ei pidä ottaa alakuulla. En ole löytänyt niin vanhaa allakkaa, että olisin voinut tarkistaa, miten minun kohdallani on käynyt… Eivät ihmiset taida nykyisin joutaa allakkaa katsomaan...
Raimo Liikanen
Oli totta, että jos edellisen vuoden viimeisenä päivänä vihit- tiin, niin veroluokan muutos tuli koko vuodelta. Naimisiin mentiinkin useammin aina vuoden loppupuolella, ja niin sai koko vuodelta verovähennyksen. Joka ei ollut naimisis- sa, kuului ykkösluokkaan, mutta joka meni naimisiin, siirtyi kolmosluokkaan. Käytäntö loppui 1980-luvun lopulla.
Maria Kemppi
Ennen ku maaseuvulla oltii, ni ehä sillä emännällä ollu mittää mahollisuutta lähtee talosta. Ku ei sillä ollu mittää ammattia, ni ol oltava siinä talossa. Kyllä sitä on hyvinnii hankalia avio- liittoja ollu, mutta sitä vaa oltii. Nykyää kaekilla melekee o joku ammatti, ni se o helepompi erota.
Sirkka Janhunen
Suutarit, räätälit ja
käsityöläiset – ”Sinähän naputat kuin suutari!”
V:n 1817 almanakkaan toimitettiin kirjoitus pellavan viljele- misestä. Papeilta kysyttiin tietoja tämän viljelyn kannasta ja heitä pyydettiin edistämään sitä. Ja he antoivatkin tehokasta apua. Useimmissa seuduissa oli papin rouva ensimäinen, joka rupesi pellavaa viljelemään.
V. 1818 saatiin toimeen Kaskisten läheisyyteen, Benvikin kartanoon, jonkunlainen opisto pellavan viljelyä ja valmista- mista varten. Opiston johtaja oli J. W. Bladh. Kaksi perhettä oli saatu Ruotsista muuttamaan sinne, niin että opistossa oli silloin 6 opettajaa. Oppilaita oli ensi vuonna 10 tyttöä Hä- meen, 4 Turun, 5 Vaasan ja 2 Heinolan läänistä. Paitse pel- lavan viljelyä ja valmistamista opetettiin vielä kirjoitusta ja laskentoa. Tämä opisto kävi kumminkin ajan pitkään kalliiksi, jonka vuoksi se lakkautettiin jo v. 1825. Siihen saakka se oli
maksanut noin 18,000 Riksiä P. ja kasvattanut ainoastaan 38 oppilasta. Opistossa oli tultu huomaamaan, että taito tällä alalla Suomessa ei ollutkaan niin huonolla kannalla, kuin yleensä oli luultu, mutta kumminkin sanotaan, että opistosta on ollut suuri etu maallemme.
Tällä välin oli jo uusi valiokunta (Käsityövaliokunta = ”Slöj- de- och Manufakturutskottet”) perustettu v. 1821. Arvatta- vasti tämän toimesta avattiin v. 1822 kolme uutta koulua, nimittäin Turkuun, Porneesiin ja Keuruulle. Ja vähitellen saatiin useampia tämmöisiä vähemmillä varoilla eläviä kä- sityökouluja, joissa etupäässä opetettiin palttinan y. m. sen- kaltaisten kankaitten kutomista. Semmoisia mainitaan v.
1826 Sauvossa ja 1830-luvulla Kangasniemellä, Tenholassa ja Hiitolassa. Viimemainitusta ei kumminkaan tullut mitään, sillä rahvaan ennakkoluulot eivät sallineet kenenkään tulla opetusta nauttimaan.
Hannes Gebhald, Valvoja-lehti 1.8.1892
Suutari, räätäli, pikipöksy pietari, kengän kaputtaja, naskalin naputtaja, ulos tästä portista.
Sirkka Janhunen
Minkä minä muistan pienestä pojasta, suutar oli meillä aenakii kerran vuoteen. Sovan jälkeen ei saanu jalakineita ei mistään.
Kotona teurastivat elukoita. Sitä en muista, missä ne ruukkas ne nahat, mutta nahkoja ol meilläkii orrella aitassa. Isän kanssa kävin Mustassalahessa suutarin luona. Se otti jalkamittoo, ja sitten käytiin jonnii kerran sovittamassa niitä kenkiä siellä, ja voeku ne sitten sae jalakaa. Sitä mäntii sitte kouluun, ja ne kahto kaekki, että nyt sitä on uuvet kengät.
Teuvo Liukkonen
Isä oli jostain huutokaupasta ostanut kengän. Se ol semmone hiihtokenkä, jossa oli nokka, ja sillä saatto suksillakkii hiihtee.
Mutta kun ei ollu ku yks kenkä. Suutari Ville Tyrväinen teki toesen kengän, mutta se ol uuvesta nahasta, ja se toenen ol vanhan näköne. Sitä yritettii mustata sitä uutta kenkee, jotta olis vanhan näköne. En tiiä, mihkä se ol joutuna se toene, ku yhen kengän huutokaupasta sae...
Sirkka Janhunen
Lapsenaha ei kesäaekaa ollu kenkiä. Sitten kun tul kevväällä kurakeli, sitte sitä paljasjaloe juostii. Saappaat tul, mutta ne ol variksensaappaat, kun oekee jalat kuivi. Minä muistan, ku minun täti ja mummo semmosta loitsua luki, että, mitenkäs se männeekää...
[Sirkka auttaa]: ”Vaak vaak vaak, tule tänne tuvan taa, saat saat saappaat, punaset nyörit kannan taa, itkupillit piällepäe, vaak vaak vaak.”
Teuvo Liukkonen ja Sirkka Janhunen
Joskus kävi niin, ol se sitte vaate taekka kenkä, että se ei ollu käypäne. Niinpä joku ol alkanu moettimaa, että mitenkä sinä tämmöse teit, ku tämä ei käy hänelle ollekaa. Oli selvä vastaus:
en minä tehessä tehny mittää vikkoo, minä tein semmose, ku minä otin mitat.
Teuvo Liukkonen
Minua on viime aikoina harmittanut, kun meillä oli aikanaan iso säkki puolillaan kengän lestejä. Vuonna 1974 meillä oli talossa täysremontti ja lestisäkki oli tuvan vintissä. Meillä oli remonttia tekemässä mies, joka viskasi säkin vintistä alas ja otti sen mukaansa sanoen: ”Nyt minä lähden lestinheittoon.”
jälkeen en ole lestisäkkiä löytänyt.
Teuvo Liukkonen
Minunkin isällä oli semmoset jatsarit. Ne olivat poksinahkaa.
Kun ei vielä oikein saanu semmosia nahkoja, tiskin alta saatiin mustaa nahkaa. Jyväskylästä äet vai isäkö lie sitä tuonut. Ma- linen teki sitte meille naisille mustat naistensaappaat. Mutta ku sitä nahkoo oli niin vähän, niin ei saanu tehtyä kuin yhet saappaat. Suutari sanoi minulle: ”Nouse sinä aamulla aeka- semmin yllää, että suat nämä ensimmäisenä jalakaa, ku ei riittäny kaikille.”
Sanni Liukkonen
Siitä nahkapulasta minä muistan oekee hyvästi sen, kun nylettii sikkoo. Ku ei nahkoja saanu muuta, ni meillä pantiin navetan vinttiin. Se ol kova työ se sian nylykemine, mutta kyllä ne nylyki sen sian. Siinä ol vua yks semmone hankaluus: se tul nii harva se siannahka. Ku ne nylyki sen, nii siinä ol niitä harjaksia, ja siihe tuli reikiä, se ei ollu vettäpitävä.
Teuvo Liukkonen
Satulaseppä teki hevostenvaljaita ja suutarin töitä ja myös suutarin pikilangat itse. Mitä tarkoitetaan, kun sotaväessä sanotaan, että ammuksesta tulee suutari? Ehkä suutarit ovat niin rauhallisia, etteivät helposti räjähdä… Kun kengät na- risevat, sanotaan, että kengät on ostettu velaksi. Ja kun pojat ajettiin kesäksi kulipääksi ja kysyttiin, mistä nyt tukistatte, niin sanottiin, että onhan meillä pikilappuja.
Keijo Hokkanen
Lapsia ol paljo meilläkii, ja ku se meteli ylty kovin kovaksi, niin kuuli sanottavan: ”Jos ette oo hiljoo, niin laitetaan pikilappu suuhun.” Sillä kun ne uhkas, ni sillo hiljeni.
Teuvo Liukkonen
Kyllähän suutareista monenlaisia juttuja oli. Kun suutarit ai- koinaan kulkivat ympäri kylää, niin he hoitelivat emännätkin siinä samalla. Yhdelle suutarille, olkoon nyt nimeltä mainit- sematta, kävi vahinko kylällä, ja oli jälkeläinen tulossa. Kun tyttö syntyi, oli nainen alkanut puhua, että hän alkaa saada suutarilta lapseneläkkeitä ja ostaa näillä rahoilla polkupyörän.
Kylän emännät eivät malttaneet pitää tätä omana tietonaan vaan kertoivat asiaa eteenpäin. Kun suutarin emäntä sai täs-
varma, niin meidän rahoilla se akka ei ainakaa pakaroitaan pukille nosta!”
Mikko Partti
Kotonani tehtiin pikilankaa. Lapset vetivät lankaa tuvan nur- kasta nurkkaan. Äiti kehräsi pellavaa, ja pellavalanka vedettiin useaan kertaan. Langan molemmissa päissä oli lapset, jotka kiersivät lankaa eri suuntiin, toinen toiseen suuntaan ja toi- nen toiseen, ettei lanka purkaantunut. Kun harjasta laitettiin, langan kierretyt säikeet laitettiin harittamaan ja ympärille laitettiin taas pikeä. Isällä oli pikeä nahkalapuissa, joilla vedet- tiin pitkin lankaa edestakaisin, jotta lanka pikeentyisi. Meillä isä korjasi itse kengät, joten pikilankakin tehtiin kotona itse, sitä ei ostettu mistään valmiina. Myöhemmin, kun ei saanut kenkiä tai nahkatarpeita, tehtiin tallukoita, esimerkiksi takin selästä tai miesten housuista. Myös tässä työssä meni paljon pikilankaa.
Maria Kemppi
Meillä suutari teki pikilangan, ei tehty itse. Se oli mielenkiin- toista työtä seurata. Istuin monta kertaa tuvan pöydällä työtä seuraamassa. Ja se kävi sitten näpsäkästi.
Sanni Liukkonen
Isä ite pohjas kenkiä, teki puunauloja justiisa ja pikilankaa. Ja äet oli hyvä kehreemään, sai pikilangasta kunnollista. Pieksuun laitettiin puolipohjat puunauloilla: tehtiin puralla reikä ja sii- hen naputettiin naula. Lapikkaisiin kiinnitettiin pohjat rantiin neulomalla. Tehtiin naskalilla reikä ja pikilangalla tikattiin.
Sirkka Janhunen
Kun tehtii pikilankaa, ni se olkii aekamoene homma, mitenkä suahaa se harjas siihe tarttumaan. Minunkii piti pitkän ae- kaa opetella se, kyllä jos nyt joutusin tekemää sitä, ni en tiiä onnistusko ennää, saesinko harjaksen tarttumaa siihe kärkee.
Se työnnetää ensin nahasta läpi.
Tauno Nenonen
Suutarin käyttämä pikilanka tehtiin parhaasta pellavalan- gasta. Lanka oli niin sanottua aivinalankoo. Lanka kehrättiin
kuidut. Kaikki epäpuhtaudet ja sotkut oli harjattu tappurana pois. Lanka oli yleensä melko ohutta, ja sen piti olla ehdot- tomasti tasapaksua.
Pikilangan teko aloitettiin kiinnittämällä langanpää peu- kaloon. Kyynärpää koukistettiin niin, että lanka pysyi sen takana, ja sitä alettiin kiertää niin monen sormen välistä, kunnes saatiin lanka sopivan pituiseksi (peukalonhangasta kyynärpäähän on 30 - 35 cm, joten langan pituudeksi tulee 60 - 70 cm). Liian pitkä lanka oli ommellessa hankala, koska se tahtoi sotkeutua. Sopiva pituus oli ehkä kahden sormen väliin kierretty. Paksuus määräytyi siitä, kuinka monta lan- kaa eli säiettä sormien välistä kyynärpään ympäri kierrettiin.
Yleisin vahvuus lienee ollut neljä lankaa.
Seuraavaksi lanka kierrettiin yhteen käsin. Toinen pää lai- tettiin kiinteästi kiinni, ja toista päätä pyörittämällä säkeistä muodostui kerrottu lanka. Lanka ei saanut kiertyä liikaa, kos- ka silloin sillä oli vaikea ommella. Tässä vaiheessa suurin osa lankaa piettiin nahkalapussa säilytetyllä piellä siten, että lanka pidettiin tiukalla ja sitä hangattiin pikilappuun. Hangatessa piki lapussa lämpeni ja tarttui lankaan, ja kierre pysyi siinä kiinni. Päät jätettiin vielä pikeämättä. Niistä otettiin säie ker- rallaan ja kierrettä löystytettiin niin, että sitä voitiin ohentaa nykäisemällä löystyneestä langanpäästä. Teurastuksen aikana
oli otettu sian niskaharjaksia talteen. Nyt tällainen harjas, joka oli kiinnityspäästään luontaisesti hiukan haarakas, halkaistiin noin puoliväliin ja kiinnitettiin ohennetun ”sujaspään” sisään kiertämällä ja loppu langasta piettiin.
Piki oli mäntypuusta saatu tislaustuote, jota joskus ammoin suutarit itsekin valmistivat tervasta. Ompelu pikilangalla tapahtui siten, että naskalilla pistettiin esimerkiksi nahkaan reikä, ja lanka pujotettiin reiästä puoliväliin. Ompelua jat- kettiin siten, että pikilanka pujotettiin seuraavista rei’istä vastakkain, siis molempiin suuntiin, ja kiristettiin. Tämän takia lanka tehtiin melko pitkäksi. Kaikki pikilankaa tarvit- sevat eivät osanneet tehdä sitä itse. Jotkut taas tekivät sitä tarvitsijoille. Joskus tekijä teki kiusaa tilaajalle ja teki langasta ylipitkän. Sillä oli vaikea ommella, koska kädet eivät riittäneet kiristämiseen. Langat eivät tietenkään olleet tarpeeseen näh- den sopivan pituisia, joten tähteeksi jääneet pätkät jouduttiin solmimaan tai sitten ommeltiin yhdellä langalla.
Tenho Kallio
Suutari hakkasi naputtamalla, pienellä liikkeellä ja nopealla tahdilla nauloja. Kun talossa emäntä naputti isännälle jostain asiasta, sanoi isäntä: Sinähän naputat kuin suutari!
Onko kukaan ollut tekemässä puunauloja kenkien pohjia varten? Parhaat naulat tehtiin pihlajasta. Niitä ei teroitettu naula kerrallaan, vaan monta yhdellä kertaa. Puusta otettiin tietynlainen liuska, josta naulat tehtiin kerralla.
Teuvo Liukkonen
Meillä kotona tehtiin kenkiä ja myös lestit tehtiin itse. So- ta-aikana, kun pohjanahkaa ei saanut, leikattiin vanhoista saappaanvarsista paksu nivaska, jonka avulla pohjaan saatiin vahvuutta. Pohja naulattiin puunauloilla. Puunauloilla nau- lattua nahkapinkkaa sanottiin meillä tikkupuntiksi. Useasta ohuesta nahasta saatiin riittävä vahvuus pohjaan.
Ahti Kovanen
Suutarin tarvikkeita säilytettiin suutarinlaatikossa, jossa oli kaikki suutarin tarvikkeet. Kenkien lisäksi talossa tarvittiin välineitä esim. hevosten valjasten tekoon. Nykyään miehillä on pakki, mutta silloin oli suutarinlaatikko, josta löytyivät tarvittavat naskalit, pikilanka ja piki.
Tenho Kallio
1900-luvun alkupuolella kyläsuutareille ilmestyi nokkakonei- ta. Nokkakoneen nimi tuli siitä, että koneessa oli sorvimainen nokka, jonka sisällä oli alalanka pitkulaisessa sukkulassa.
Koneen neula pisti ihan nokan kärkeen, ja niin sillä pystyi ompelemaan kengän rantiosan. Muita nimityksiä nokkako- neelle olivat tolppakone, suutarinkone ja kärsäkone. Kyseessä oli pelkästään nahan ompeluun tarkoitettu laite. Sillä pystyi tikkaamaan kengän varren sisäpuolelta.
Ahti Kovanen
Isä aenaki puhu sitä, että jotkut isännät laitatti saappaisiisa semmoset parut. Ne ol semmosia nahkalätkä, jotka vonkas ku astu. Iha tarkotuksella laetettii narisemmaa ne kengät.
Sirkka Janhunen
Mihkähä aikaa tuli sitte haitarvarskengät? Sen minä muis- tan, ku tuli ne kurttuvartiset ja pussihousut, jatsarit. Ne oli kyllä polleeta ne ensimmäiset miehet, joilla oli kurttuvartiset ja pussihousut…
Teuvo Liukkonen
Sodan jäläkeen tuli ne rönkkövarret, jotka ol sellaset pitkät ja sai kiäntää kaksinkerroin. Meillä ol suutar Malinen tekemässä minun vanhimmalle veljelle sellaset. Se ol puhuna sitte jossae naapurissa, että Liukkose Olaville ku tekkee kenkiä, ni sitä rakentaa ku kirkon tornia, kun oli pitkä mies.
Sanni Liukkonen
Jatsarit ovat pitkävartiset miesten nahkasaappaat, joita pidet- tiin niin sanottuina pyhä- ja juhlakenkinä. Nahka oli laadukas- ta pintanahkaa, joka oli valmistusvaiheessa poimutettu nilkan yläpuolelta noin 10 sentin matkalta. Poimutus teki saappaan varresta joustavan ja näyttävän näköisen. Jatsareita kutsuttiin juhlakäytön vuoksi myös limunaatisaappaiksi.
Keijo Hokkanen
Kengän varsi ja terä tikattiin pikilangalla ja eteen tehtiin nau- hat, jotka sidottiin. Nauhat tehtiin pellavalangasta. Niillä käytiin koulua talvella. Kun keväällä oli aamulla pakkasta, lähdettiin tallukoissa kouluun. Kun iltapäivällä tuli vesikeli, tihkui vesi tallukoiden kärjistä, kun kotiin tultiin.
Maria Kemppi
Suutari neuloi kumisaappaaseen nahkavarret vanhoista saap- paista tai lapikkaista, jotta kengän terä ei kastunut, kun kä- veli kosteassa maassa. Kenkä oli tällöin myös lämpöisempi jalassa, sillä siinä ei vetänyt jalkaa samalla tavalla kuin ku- misaappaassa.
Keijo Hokkanen
Minäkii [Sirkka] aekonaa sota-ajan jäläkeen kävin sen tal- lukkakurssin. Se oli sotilasmantteli, mistä sitä leikattiin niitä kappaleita. Pohjakin tikattiin kankaasta tiukkaan ja väliin laitettiin pikeä, jotta pohjasta saatiin kestävä.
Sirkka Janhunen ja Maria Kemppi
Ruokomäen koulullakin järjestettiin tallukkakurssi. Mutta onkos kukaan pitänyt puukenkiä talvella? Koululla kysyttiin, kenellä on kaikista huonoimmat kengät. Kunta antoi yhdet hiihtokengät, monot, koululle. Minäkin sain sitten puukengät, kengät, joissa oli puupohjat. Kun tuli keväällä lämpimämmät kelit, ei iltapäivällä meinannut päästä koulusta kotiin, kun kengänpohjiin tarttui tilsat eli paksut lumikimpaleet.
Tenho Kallio
Puukenkien päällinen oli kudottua paperikangasta, jota oli siihen aikaan. Kengät oli maalattu mustaksi. Pohjat olivat paksut, jotta vesi ei noussut jalkaan asti ihan joka rapakosta.
Kun huopatöppöset käytettiin loppuun, teki suutari niistä töppöspieksuja. Töppöspieksuilla piti kävellä siistejä paikko- ja, etteivät ne likaantuisi. Suojakelillä töppöset imivät vettä.
Muistan yhden tapauksen, jossa eräälle vanhalle piippumie- helle tehtiin kiusaa. Mies oli perso tupakalle, joten kiusan- tekijät alkoivat täyttää piippua paikassa, jossa oli koiranläjä.
Mies siinä tallusteli ja astui läjään. Ukko arveli, että tämä taisi olla tarkoituskin.
Ahti Kovanen
Meilläkii kiers ennen töppösentekijä. En tiiä, kävikö se Teuvon kotona, semmone vanha mies. Se villasta vanutti, huovutti villat ja teki niitä töppösentapasia. Kyllä meilläkii veljeni piti niitä metässä, mutta ne tais melekee jäähä sinne puunoksiin. Liekö sillä ollu paljoo mittää jalassa, ku se sieltä mehtätöistä tuli kottii. Niistä tul nii pehmosia, ku se ol vanha mies, nii ehä se jaksanu huovuttoo sitä levyä. Mukava olis ollu nähä sitä, mutta saunassa se teki sitä, ja jäe kahtomatta, mite se oikee tapahtu.
Sanni Liukkonen
Ne vanhat töppöset käytettii tarkkaa. Niistä tehtii sitte niitä pieksuja. Minäkii oon pitänyt monet semmoset pieksut. Niistä ku suutar teki, nii niillä ol hyvä hiihteekkii, ku niissä oli noukka.
Ne ol pakkasella erittäin hyvät.
Teuvo Liukkonen
Pieksuiksi sanottiin lapikkaita. Supikkaat olivat puolestaan varrettomat. Niitäkin oli kahdenlaisia: sellaisia, joissa oli pyö- reä nokka tai tasainen nokka. Pitkävarsilapikkaissa oli vart- ta puoleen reiteen saakka, ja niistä pystyi käärimään varret kaksin kerroin. Käännettäviä varsia sanottiin rönttövarsiksi.
Lapikkaiden varsia sanottiin myös roimavarsiksi. Huopatöp- pöset olivat nimeltään vinkkelit, ja Keski-Suomessa tunnet- tiin kaksivartinen lapikas. Nirunarukengät narahteli Savolan Sannin tanssiessa.
Tenho Kallio, Sanni Liukkonen, Ahti Kovanen ja Eino Väisänen
Millaiset ovat ruojut kengät? Ne ovat puolivarsikengät, joissa on vartta puoleen sääreen saakka ja nyörit. Ne olivat aika si- vakat kengät. Nirunarukengät taas olivat korkeavartisemmat.
Niissä vartta oli polveen saakka.
Minulla on juttu suutari Jalmarista. Sehä ol semmone hyvin hauska mies. Sillä oli oppipoekana semmone Jussi. Jalmar kerto, että Jussi tul yhtenä maanantaiaamuna, se ol vissii ollu tyttö- kylissä pyhäaekaan, ja sano: ”Mitenkäs se on, kun sitä tytön kanssa on ja sitä synnytettää viermakkuutakkii, ni sitte ku pittää erotakkiin, ni se o nii vaikeeta, ett itkua meinaa tulla, mitä arvelet, onko se rakkautta?” Jalmar ol sanona: ”Mitäs muuta, sitä juutastaha se on.”
Jalmarilla oli tapana kerätä Savon Sanomat -lehdestä nurk- kavitsit, ne vitsit, joissa on piirros ja teksti. Hänellä oli niitä paljon. Valkovuokot-tangoa Hjalmar jaksoi ihailla, miten joku on osannutkin tehdä niin kauniin kappaleen.
Sanni Liukkonen
Laitialassa oli useita naisia, jotka ompelivat. Taloon mentiin kangaspakan kanssa. Käyntejä ompelijan luo tuli kolme: ensin vietiin kangas, sitten käytiin sovittamassa ja viimeiseksi ha- kemassa valmis vaate. Kaupassa ei ollut entisaikaan valmiita vaatteita paljoa tarjolla, joten ompelijan palvelua käytettiin paljon. Hinta kaupan vaatteen ja ompelijan ompeleman vaat- teen välillä oli tuolloin melkein sama. Vaatteen laatu on tänä päivänä hyvin erilainen, jos vertaa kaupasta ostettua.
Mummoni ompeli myös jonkin verran kyläläisille, muutaman
toppatäkinkin 1950-luvulla. Iso kangas levitettiin lattialle, ja tärkeää oli levittää täkkiin tuleva vanu tarkasti kankaan päälle.
Mummo ompeli myös esiliinoja, mekkoja, riihipaitoja ynnä muita. Riihipaidat ommeltiin pääsääntöisesti flanellikankaasta.
Erja Keituri
Ennen pienenä poekana housutha ol semmoset niin sanotut luukkuhousut. Niistä ku alta puolta puotti luukun, niin ol hyvä tehä tarpeet. Ensimmäese kerran ku tul kouluun semmone poe- ka, jolla ol oikeet housut, niin se näytti: ”Kahtokees ku minun housuissan taskussa oli pohja.”
Teuvo Liukkonen
Minun pappa aina sano ennen, että ne suutarit ja riätälit ovat suven sukua: ne syövät lihat ja reppii nahat ja lähtiissää vievät vielä rahat.
Mikko Partti
Vielä 1940-luvulla oli tinureita, jotka tinasivat kahvipannuja.
Kun kahvipannusta lähti tinaus pois, kävi tinuri laittamassa pannuun uuden pinnoitteen. Kylillä kierteli myös miehiä,
nippuina talteen ja säilytettiin. Mitä näistä jouhista sitten tehtiin… tämä on jäänyt epäselväksi.
Erja Keituri
Entisaikaan talosta taloon kiersi myös lumpunkerääjiä. He keräsivät vanhoja villapaitoja ja villasukkia. Nykyään tällaiset riekaleet laitetaan yleensä suoraan roskiin.
Raili Jalava
Yksi kadonnut ammatti on haudankaivaja. Kangasniemellä asui aikoinaan Kalle, joka haudankaivutyön lisäksi hakkasi hautakiviin tekstit käsin vasaralla taltan tapaista työkalua tamppia apuna käyttäen. Hän teki myös kehystystöitä.
Veikko Lahikainen
Laitialassa asui mies, joka teki kanteleita. Hän teki kanteleen myös isälleni. Isä soitti kanteletta korvakuulolta ja osasi soit- taa bassot ja muut. Kantele oli käsittelemättömästä vaaleasta puusta tehty, reilun puolen metrin mittainen ja kapea. Kan- tele on edelleen tallessa, mutta ei sillä enää soiteta. Minäkin korvakuulolla yhdellä kielellä kokeilin soittaa.
Erja Keituri
Ennen ku ei ollu palloja, nii niitä tehtii lehmän karvoista saip- puan kanssa, huovuttamalla. Minunkii piti vielä lapsenlapsille näyttee, mitenkä se tehhää.
Sirkka Janhunen
Kauppilassa oli Otto, joka valmisti köysiä. Hän oli persoona, oli aina mälli suussa, ja kun tuli ruoka-aika, piti tuvassa olla ämpäri, johon hän heitti mällin. Syönnin jälkeen tehtiin aina uusi mälli. Hän nimitti vaimoaan aina hävittäjäksi, joka ei ol- lut negatiivinen ilmaisu vaan ihan positiivinen kutsumanimi.
Kerran Otto sanoi: ”En ole kuparia kuumentanut sitten, kun hävittäjä hävisi”. Hän tarkoitti tällä sitä, että kun vaimo kuoli, niin ei ollut sen jälkeen kahvia keittänyt.
Sanni Liukkonen
Kun sitä hamppua tai liinaa, niinku sitä hamppua kutsuttii, nyhettii, oli käytössä semmone korkee pönttö, jonka suu ol tehty semmosille loville. Siihe otettii se sormaus ja veettii ne sylkyt sinne pönttöö, ja sitte se sormaus ol puhas taas jatkokäsittelyyn.
Sanni Liukkonen
Kyllähä minunki kotona pellavaa ja liinaa (hamppua) viljeltii, eikä siinä tietty, että siinä mittää olis ollu. Olen ittekii niitä ollu siivoomassa. Ja ne liinansiemenet oli hirvee hyviä tiiaisille.
Sirkka Janhunen
Isä sanoi aikoinaan, että liinaköysi on pitävämpi, koska se on pidempisyistä kuin pellava. Kun olin isompi, meillä oli iso piha ja pihan yläpäässä kelo, jossa tehtiin köyttä. Olin yksi niistä, jotka olivat juoksettamassa siimaa edestakaisin.
Leena Halttunen
Laitialassa asui teurastaja Eetu. Muistan lapsuudestani vasikan, joka piti teurastaa. Kun lihoja tarjottiin Ikosen kauppaan, oli vastaus seuraavanlainen: ”Jos ne lihat ovat maanantaiaamuna kello kahdeksan Ikosen lihaosastolla, niin sitten otetaan”. Isä ei suostunut teurastamaan itse, koska oli sodan käynyt ja siellä asetta joutunut kantamaan. Isä meni tiedustelemaan Eetulta, voisiko tämä teurastaa vasikan sunnuntaina, vaikka oli pyhä- päivä. Eetu mietti hetken ja sanoi: ”Mitä ristillinen rakkaus ja välttämätön tarve vaatii, niin sen minä teen.” Ja niin Eetu tuli pyhänä ja teurasti vasikan, ja maanantaiaamuna isä lähti puoli seitsemän aikaan tuomaan lihoja Ikosen kauppaan.
Erja Keituri
Piiat ja rengit – ”Sinne hyö mennee töehin, siellä hyö saavat
kunnolla syyväkseen.”
Yhden Palkka-Piian Rehellisyys
Kolmantena Pääsiäis-päiwänä wuonna 1784 tapahtui sywän yön aikana tulipalo. Kerkiämmästi pyydettiin parhaita ta- waroita korjata. Talon Rouwa otti kaapista Lompakon, jossa oli muutama sata Taaleria rahaa ja antoi sen yhden haltuun, mutta peljästyksestä ei huomainnut, kellen hän sen antoi.
Suureksi onneksi saatiin tuli kohta sammumaan, ja nyt ei woinut se wähän wilpastunut Rouwa muistaa eli mieleensä juohdattaa, kenenkä haltuun hän rahansa antanut oli. Koska hän murhehtien tätä walitti, tuli yksi Piika ja toi hänen rahan- sa. Toinen Piika, joka ei niin rehellinen ollut, sanoi hänelle:
”Sinä tyhmä, joka et pitänyt Rahaa! Yöhän se oli, kuin sinä ne sait, ja eihän sitä olisi kukaan woinut arwata, että ne si-
nulla olisit.” Mutta toinen wastaisi: ”Warjelkoon siitä minua Jumala Kaikkiwaltias! Hän olisi totisesti rangaisnut minua sen edestä, ja ei siitä olisi minulle siunausta ollut. Mutta nyt on minulla puhdas oma tunto.”
Sanan saattaja Wiipurista-lehti 18.2.1840
Sotien jäläkeen isäni isä touhus renkejä heinätöehin. Hän pa- lakkas muutaman miehe porukan töihin. Siihen aekaan kierti ihmisiä kyselemässä töitä, kun ei ollu mittään työttömyys- kortistoja. Kun olin pieni poeka, meillä ol paljon ihmisiä: olj kyntömiehiä, ojankaivajia, viljanniittäjiä ja seivästäjiä. Ne sai täyven ylöspion, työtä ja ruokoo ja kortteerin. Oli rengin- ja piianaittoja, joissa heillä oli ommoo kanssakäömistä.
Teuvo Liukkonen
Torpparilaki tuli voimaan 1925, jolloin piiat ja rengit itsenäis- tyivät. Tuossa vaiheessa moni piika ja renki muutti yhteen asumaan.
Emil Pauninsalo
Vielä 50- ja 60-luvun alkupuolella oli kiertäviä kulku- ja ammattimiehiä, jotka kiertelivät talosta taloon ja tarjosivat ammattiosaamistaan ruokapalkalla tai pientä korvausta vas- taan. Aumantekijänä kierteli mies, joka jäi taloon vain, jos oli tarjolla kokkelipiimää. Ammattilaiset myös asuivat taloissa työn keston ajan.
Ammattimiehissä oli muun muassa valjaan- ja satulankorjaajia (satulaseppä Kauppinen), pärekopan tekijöitä, auman teki-
jöitä, silppumyllyn pyörittäjiä. Kuuvaan Malakias teki puusta pyykkikoneen edeltäjää eli käsin pyöritettävää rumpukonetta (konetta hyödynnettiin taloissa myöhemmin siemenviljan peittaukseen). Mykkä Henteri oli kiertävä mylläri, joka jauhoi viljaa kylän tuulimyllyllä ja oli innostunut työstään. Liippa- ri Jäppinen kiersi ympäri pitäjiä teroittelemassa puukkoja, veitsiä ja saksia. Hänellä oli repussa mukana tenupullo, josta hän otti vähän ”neuvoa antavaa”, minkä vuoksi hän saattoi helposti hermostua uteliaisiin lapsiin.
Keijo Hokkanen
Eräs mies oli tullut taloon ja kysynyt, voisiko pyörittää silp- pumyllyä, jotta saisi ruokaa. Hän oli tehnyt aamupäivän ah- kerasti töitä, mutta syötyään hän oli mennyt vatsa täynnä uuninpankolle makoilemaan. Hän oli syönyt niin paljon, ettei työnteosta tullut enää mitään.
Sedälläni oli kahdeksan lasta. Hän joutui tekemään paljon töitä, ja emännälläkin oli navettatyöt ja muut kiireet. Talossa oli kestinä iäkäs mies. Hän opetti kaikki lapset lukemaan ja laskemaan sekä teki pieniä puhdetöitä. Mies oli talossa erittäin pidetty. Jälkeenpäin häntä on muisteltu hyvällä.
Keijo Hokkanen
Liikuin työssäni paljon ympäri Kangasniemeä mutta en muista ainuttakaan piikaa, joka olisi viettänyt samassa talossa koko elämänsä. Miehiä kyllä oli. He olivat tulleet taloon huutolais- poikina tai nuorina. Pojat olivat saaneet kiertokoulussa oppia ja jääneet taloon asumaan. Huomasi, että he olivat täysin talon omaa porukkaa.
Emil Pauninsalo
Rengit menivät niihin taloihin, joista olivat kuulleet hyvää. He sanoivat: ”Sinne hyö mennee töehin, siellä hyö saavat kunnolla syyväkseen.” Ruoka oli ratkaiseva tekijä. Suosittuja olivat talot, joista sai hyvää ruokaa.
Teuvo Liukkonen
Hännilän kartanossa oli renki, joka ehti palvella seitsemää isäntää. Talon omistaja vaihtui, mutta renki pysyi samana ja oli renkinä ainakin viisikymmentä vuotta. Kartanon kohtalo oli traaginen: talossa oli viisi tulipaloa. Navettapalossa meneh- tyi kaksi piikaa. Kaikki tuhoutui, ja kyseinen palo mainittiin jopa Yleisradion uutisissa. Palossa räjähti bensiinitynnyri, jonka pamaus kuului kymmenen kilometrin säteellä. Tämä tapahtui 20-luvun alussa.
Paavo Tiihonen
Mikä on leipärengin määritelmä? Renki on ollut isännättö- mässä talossa ja saanut eräitä etuuksia. Niin minä sen käsitän.
Teuvo Liukkonen
Minäkin muistan, että ennen puhuivat leipärengistä, joka muhinoi emännän kanssa.
Sanni Liukkonen
Eräässä talossa pieni lapsi konttasi lattialla ja emäntä keitteli velliä odotellessaan talon isäntää kotiin. Vieras tokaisi: ”Onpas isännän näköne pien poeka.” Emäntä katsoi vierasta hieman vaivautuneena ja sanoi: ”Se on meijän piian poeka.” Sen jälkeen vieras ei puuttunut kenenkään perheasioihin.
Tenho Kallio
Talossa oli piika ja renki. Talon emäntä sattui menemään na- vettaan, jossa piika ja renki olivat työskentelemässä. Emäntä huomasi piian ja rengin olevan seinää vasten vähän arvelutta- vissa puuhissa. Emäntä tokaisi aivan rauhallisesti: ”Piäsetkös sinä piika pitkälles? Pilloot muuten sen pojan jalat.”
Emil Pauninsalo
Puuyhtiön mies kysyi talosta yösijaa. Emäntä mietti hetken ja halusi sitten tietää, minkä firman palveluksessa mies on.
Selvisi, että hän on Kutsitin miehiä. Emäntä pyöritteli päätään ja sanoi: ”En tiijä. Tässä ol Kutsitin miehet yötä, ja piika on paksuna, enkä min o ihan varma itsestänikää.”
Teuvo Liukkonen
Jos piika tuli siunattuun tilaan, niin se oli aina talon oman pojan tekosia, ei koskaan rengin. Näin ainakin yleisesti sa- nottiin, oli totuus sitten mikä tahansa.
Tenho Kallio
Teollistumisen myötä 50–60-luvulla Puulan saaret autioituivat ihmisten lähdettyä Kuusankoskelle Voikkaan tehtaalle töihin.
Maaseutu muuttui hanttimiesten ja naisten lähdettyä pois.
Emil Pauninsalo
Meillä oli renkejä ympäri vuoden. Talvella he auttoivat naisia, kävivät tallissa ja navetassa.
Mutta kortiston tullessa rengit katosivat taloista.
Teuvo Liukkonen
Yksi syy renkien katoamiseen oli vähimmäispalkka.
Keijo Hokkanen
Vanhanpiian ikäraja oli 25 vuotta. Sen jälkeen oli toivoton tapaus. Ennen maksettiin vanhanpojan ja vanhanpiian veroa.
Olen sitä minäkin maksanut.
Sanni Liukkonen
Kun puhut naemisiinmenosta, niin siinähän ol kaks vaehtoeh- too: meni naemisiin taikka joutu naemisiin.
Teuvo Liukkonen
Markkinat – ”Jos ne oli tehty kytkyen hankoomasta
persekurnusta.”
Sitten otettiin keskusteltawaksi 18:s kysymys: Löytyykö vielä olemassa niitä tärkeitä kansan taloudellisia syitä markkinain pystyttämiseksi, että näitten tuottamat epäkohdat tästä syystä owat kärsittäwät ja mitä raittiuden harrastajien tulisi tehdä markkinain ja niistä seuraawan juoppouden poistamiseksi?
Toht. Granfelt luki sen johdosta pitemmän esityksen.
Maanwilj. Ronkola sano markkina- ja toripäiwät olevan tärke- ät taloudellisen toimeentulon kannalta, ettei niitä voi häwittää pois, mutta wiina- ja muut päihdyttäwät juomat owat mark- kinoilta poistettawat. Opett. Oksanen oli samaa ajatusta, kuin edellinenkin puhuja ja sanoi paikallisten olosuhteittemme sekä taloudellisen kannan waatiwan markkinoiden pystyttämistä.
Wiina on poistettava markkinoilta. Parhain woidaan tässä asiassa waikuttaa siten, että raittiusmiehet kääntyvät waltuus-
miesten puoleen, joilla on oikeus kieltää perustamasta wiina- myymälöitä, ehkäpä kieltää jo luwan saaneitakin myymästä.
Filos. kand. Heino katsoi myös markkinat wielä tarpeelli- siksi ja luuli, että hinnat niiden kautta takautuwat, ja liike tulee wilkkaammaksi. Mutta miten olisi wiina saatava pois?
Onko waltuusmiehillä oikeus kieltää wiinan myyminen ennen aikaansa niiltä, joille se on jo myönnetty? Hän ei sitä luule, waikka sen soisi. Toisten laillinen oikeus tuli siten loukatuksi.
Mutta uusien oikeuksien myöntämisestä olisi waltuusmiehille pyyntö tehtäwä, että markkinoilla wiinan myynti kiellettäisiin.
Maist. Cantell: Kaikki puhujat owat yksimieliset siitä, että markkinat owat pystytettäwät. Hänellä ei niistä ole koke- musta. Missä hän on ollut tilaisuudessa nähdä markkinoita, eiwät asioimistoimet ole olleet niissä pääasiana, waan kansa on kokoontunut pitämään ”iloisia päiwiä”. Jos niin on asian laita, on markkinat lakkautettawat. Kansallamme on omitui- nen käsitys wäkewistä juomista. Se häpeää juomarin nimeä, mutta yleisen tawan mukaan ei ole mitään häpeällistä olla juowuksissa eri tilaisuuksissa, niin kuin esim. markkinoilla.
Helsingin Wiikko-Sanomia 11.7.1884
Markkinoilla helppoheikki möi naarmuisia ja huonokuntoi- sia rukkasia. Eräs markkinakävijä huomautti helppoheikille hänen myymiensä rukkasten kunnosta. Helppoheikki vastasi:
”Mitäs tiette niitä piikkilanka-aitoja.”
Eino Väisänen
Helppoheikit myivät myös vaatteita, naisten alusasuja. Help- poheikki aloitti myynnin tarjouksella, jossa ensimmäinen rohkea asiakas saa kahdet naisten alushousut, kunhan luo- vuttaa vaihdossa käytössä olevat housut. Kauppa syntyi heti.
Paavo Tiihonen
Kerran oli helppoheikillä myynnissä puukkoja. Hän luet- teli myynnin ohessa päivän tapahtumia, ja illalla oli hänen mielestään markkinatappelu, jossa puukko tulisi tarpeeseen.
Hänen myymissään puukoissa oli lääkintähallituksen myön- tämä veriuurna.
Eino Väisänen
Rukkas-Antti kaupitteli nimismiehelle rukkasia. Hän kehui, miten hyvät karvarukkaset hänellä oli myynnissä: karvaa oli pohjaan asti. Antti sai paljon tavaraa kaupaksi rivolla huu- morilla.
Keijo Hokkanen
Markkinamiehet näyttivät naisille jotain karvaista vaatetta tai rukkasta ja sanoivat: ”Kerro kotona miehelles, että sait koettaa markkinamiehen karvasta tavarata.”
Eino Väisänen
Oli kaksipäiväisiä markkinoita, joilla oli helppoheikkejä.
60-luvulla kylällä oli isäntämies nimeltään Huru-Aati, joka tuli meille heinänseivästykseen. Oli myös toinen mukava ukko, Aatu. Huru-Aati oli ostanut markkinoilta rukkasia Rukkas-Antilta. Antti oli myynyt hänelle ison pinkan ruk- kasia, mutta vain päällimmäiset olivat ehjät ja hyvät, ja muut olivat huonokuntoisia. Huru-Aati toi töihin näytille yhdet uudet käyttämättömät rukkaset, jotka olivat jo rikki. Aatu sanoi rukkaset nähtyään: ”Jos ne oli tehty kytkyen hankoo- masta persekurnusta.”
Keijo Hokkanen
1940-luvun lopulla ja vielä 50-luvun alussa markkinoilla teh- tiin hevoskauppoja. Kertomusten mukaan 20-luvulla myytiin myös teuraskarjaa. Eläimiä talutettiin pitkiä matkoja tietä myöten. Äitini kertoi, että hänen kotipaikalleen Istrualaan leiriytyi markkinoiden aikaan karjalauma. Eläimet olivat sen verran huonokuntoisia, ettei niistä saanut enää maitoa.
Eräs vanha mies puolestaan kertoi, että hän oli nuoruudes- saan kuljettanut eläimiä taluttamalla Hartolasta Helsinkiin.
Reissu kesti kaikkiaan pari viikkoa. Eläimet söivät matkalla, mitä sattuivat löytämään. Se oli raakaa peliä.
Eino Väisänen
Hevosen ostaminen markkinoilta oli aina riskialtista. Hevonen huumattiin rauhalliseksi jollain lääkkeellä yhden päivän ajak- si. Seuraavana päivänä, kun huumaus oli haihtunut, hevonen paljastui vikuriksi, joka potki aisoja, oli vaikea valjastaa ja veti huonosti. Markkinahevosen ostossa sai olla todella tarkkana.
Hyviäkin hevosia oli myynnissä.
Paavo Tiihonen
Oskari oli hevosmies, ja hän kertoi markkinahevosesta, jonka kaviossa oli naula. Kun naula poistettiin, hevonen alkoi ontua.
Kipeän jalan vastaiseen terveeseen jalkaan oli lyöty naula, ja
näin hevonen ei enää voinut nilkuttaa, kun kumpikin kavio oli kipeä. Joppari tekee mitä tahansa.
Ahti Kovanen
Kerran Kangasniemen markkinoilta varastettiin hevonen.
Joku teki havainnon, että hevonen vietiin Joutsan suuntaan.
Hevosta lähdettiin ajamaan takaa ja matkan aikana saatiin vastaantulevilta vahvistus siitä, minne päin hevosta vietiin.
Sen päivän aikana hevosta ei tavoitettu, ja oli jäätävä yöksi matkan varrelle. Seuraavana päivänä ajettiin Hartolan ohi ja lopulta hevonen varkaineen tavoitettiin Heinolasta Jyrängön sillalta. Varas säikähti kiinnijääntiään niin paljon, että hyp- päsi sillalta alas ja hukuttautui. Tämä tapahtui 20-luvulla ja on tositarina.
Paavo Tiihonen
Kerran nainen toi markkinoille myytäväksi lehmän. Hän myi lehmän, mutta käsilaukku ei ollut mukana. Nainen kietoi rahat nenäliinaan ja pyöritti ilmapallon narun nenäliinan ympärille, mutta pallo pääsi karkuun. Nainen huusi: ”Siinä menivät minun lehmänmyyntirahat.” Siihen aikaan miehillä oli käytössä taskuaseita. Moni mies ampui lippaan tyhjäk-
Muutaman kilometrin korkeudessa pallo räjähti, ja sinne katosivat naisen rahat.
Paavo Tiihonen
Muistan, että 50-luvulla markkinoilla oli kaikenlaisia eläi- miä. Lapsena pääsin silittämään norsun ryppyistä kärsää.
Koppiautossa oli apinoita ja todella paha haju. Sirkusteltassa oli notkeita japanilaisia voimistelijatyttöjä.
Erja Keituri
Isäntä lähti meidän kylältä markkinoille porsaanostoon. Seu- raavana aamuna poika ihmetteli, että toikohan isä markkinoil- ta porsaan vai ei. Emäntä sanoi: ”Ei tuonut porsasta, mutta sieltä tuli emäsika.” Oli isäntä eksynyt hieman juopottelemaan.
Teuvo Liukkonen
Sodan jäläkeen Onni Suuronen ajoi surmanajoa. Sitähän sitä käötiin kattomassa aena. Sehän oli hirmusen jännittävää, kun se ajo sillä pöntössä sillä moottorpyörällä.
Sanni Liukkonen
Tivolissa oli kaikenlaista: lapsille karuselli, maailmanpyörä, taikureita ja tanssijoita. Ensimmäinen tivoli, jonka näin, oli syysmarkkinoilla. Silloin oli jo käytössä kovaääniset, joista tuli musiikkia. Siellä kuulin ensimmäisen kerran kangasnie- meläisen säveltäjä Hiski Salomaan Lännen lokarin. Kappale soi yleisön pyynnöstä joka tunti. Hiskillä oli persoonallinen ääni, josta ei tunnistanut, oliko hän nainen vai mies.
Paavo Tiihonen
Vedenneito esiintyi ensimmäisen kerran Linnanmäellä. Kan- gasniemellä vedenneito oli yhden kerran. Pallolla heitettiin kohti pientä läppää, ja osumasta tyttö putosi veteen. Uusi kuiva tyttö tuli veteen pudonneen tilalle. Tehtiin ehdotus, jossa etsittiin kangasniemeläistä tyttöä vedenneidoksi. Yhtään rohkeaa ei löytynyt.
Paavo Tiihonen
Markkinoiden yhteydessä järjestettiin markkinatanssit. Kan- gasniemellä markkinatanssit pidettiin 50-luvulla Pirtillä.
Markkinoiden aikaan vietettiin myös päivätansseja.
Teuvo Liukkonen
Täällähän ol sillon työväentalo tuossa rannalla, ja sitten ol Pirtti. Niissähän ol molemmissa markkinatanssit. Vissiin oli sitten se väki vähän eri sorttia. Työväentalolla oli päevätanssit, ja sitten oli tanssit Pirtillä sillon iltasella.
Sanni Liukkonen
Koska markkinatansseissa ei ollu näetä laellisia anniskelupaek- koja, siellä piti olla se taskumatti. Ehkä se ol niin paljo ahnasta, kun salloo piti ottoo, ni ne otti sen verran rajusti. Käötännössä tuli kierto sieltä putkan kaotta. Elävätä musiikkia saatto kuulla myös sieltä putkasta.
Teuvo Liukkonen
Sanottiin, että markkinoilta joutui pahnoille, kun vietiin put- kaan. Kerran markkinoilta oli joutunut putkaan Luusniemen miehiä. Markkinoilla oli myös luusniemeläinen lautamies, joka hänkin oli jo hieman tuiskeessa. Lautamies päätti lähteä hakemaan miehiä pois putkasta. Poliisi ihmetteli, että mi- käs mies sieltä tulee ihmisiä putkasta hakemaan. Lautamies kertoi olevansa kangasniemeläinen lautamies ja tulleensa hakemaan Luusniemen miehiä pois putkasta. Poliisi vastasi tähän: ”Meillä ei vielä olekaan yhtään lautamiestä pahnoilla.”
Tenho Kallio
Lavatanssit – ” Ei se tanssi mittää vaan se jäähyllä käynti!”
Kesä ilman lavatansseja on kuin paita ilman peppua. Muu- taman vuoden laskusuhdanteen jälkeen kesäiset lavat ovat jälleen nousemassa arvoon arvaamattomaan myös nuorten keskuudessa. Tanssilavoille ovat palanneet ne suuret ikäluo- kat, jotka lavoilla kävivät myös 1960-luvulla. Nämä ihmiset tanssivat aivan koko illan, hyvä kun malttavat välillä puffetin puolella käydä, kerrotaan Syvälahden tanssilavalta.
Useat tanssilavat, ennen hyvinkin suositut, ränsistyvät käytön puutteessa. Toimintaa on vaikean kauden jälkeen hankala enää käynnistää, sillä yleisö vaatii huippuesiintyjiä ja kunnon tanssi- ja sosiaalitilat, joihin ei rahan puutteessa voi panostaa.
Esimerkkejä löytyy aivan naapurikunnistakin. Syvälahden tanssilava on pysynyt kuitenkin kehityksessä mukana ja lavan kehittämiseen on varaa satsata. Tanssiyleisö huomaa lavan uudistukset jo heti Syvikselle ajettaessa. Pysäköintialuetta on
laajennettu ja se on päällystetty sepelillä. Toinen uudistus tulee vastaan tikettiä ostettaessa: portille on rakennettu aivan uusi
”lipunmyyntikoppi”. Muut uudistukset, lavan ilmastoinnin ja alueen valaistuksen parantaminen, helpottavat tanssia ja liikkumista alueella.
Lavalta on ostettavissa myös kortteja, joilla voi lähettää ter- veisiä lavalla olevalle salskealle miehelle, viehkolle tytölle tai vaikkapa esiintyjille. Kortilla voi ujompi anoa myös saatolle pääsyä. Illan viimeisen tauon aikana kuulutetaan korttien saajien nimet, jotka voivat noutaa ne saman tien. Tapa on ainutlaatuinen, sillä se ei ole missään muualla käytössä.
Kangasniemen Kunnallislehti 11.5.1989
Kangasniemellä on ollut runsain mitoin tanssipaikkoja. Avola- voja on ollut mm. Syvälahdessa, kirkonkylässä Kiertokallion- mäellä, Istrualassa, Hyyrylän lava Tuliniemessä, Veljespirtti Mannilassa ja Vihaven tanssilava ”Kurklammin” rannalla.
Tanssilatoja puolestaan on ollut Saukontalon lato Hokan- niemessä, Jalkasen lato Mannilassa, Sappisen lato Pylvänä- lässä, Liukkosen lato Äkryssä ja Alatalon lato Paappalassa.
Seurojentaloja on myös käytetty tanssipaikkoina. Näitä taloja on ollut Synsiöllä, Vihavella, Luusniemellä, Läsäkoskella, Koittilassa ja Makkolassa Toukola. Kutemajärvellä Korholan koulua vastapäätä oli tanssipaikka, joka muuttui myöhemmin seurojentaloksi ja oli kutsumanimeltään Rälläkkä. Kirkonky- lällä tanssittiin työväentalolla ja Pirtillä. Entinen työväentalo sijaitsi nykyisen paloaseman paikalla.
Emil Pauninsalo ja Keijo Hokkanen
Sota-aikaan kokoontumiset oli osittain kielletty. Siksi alettiin kerääntyä nurkkatansseihin. Isommat tanssit olivat yleensä lauantaisin. Urheilukilpailuiden jälkeen järjestettiin tansseja myös sunnuntai-iltoina.
Emil Pauninsalo
Sota-ajan jälkeen tansseja pidettiin taloissa, joissa oli suuri tupa. Siihen aikaan oli huvivero, jota ei tarvinnut maksaa, jos tansseissa oli muutakin ohjelmaa. Ohjelmanumeroita piti olla vähintään viisi.
Sirkka Janhunen
Tansseihin oli oltava lupa nimismieheltä. Anomuksessa oli kerrottava, ketkä ovat järjestysmiehet, lipunmyyjät ja muut lavalla työskentelevät. Vihaven lavalla ei suurempia tappeluita esiintynyt. Oli siellä pari ihmistä, jotka olivat hieman riitaisia, mutta pahemmilta yhteenotoilta vältyttiin.
Pentti Reinikainen
Nimismiehelle piti toimittaa lista järjestysmiehistä. Piti sel- vittää, olivatko he soveliaita tehtäväänsä. Jos he olivat olleet putkassa tai tapelleet, he eivät kelvanneet järjestysmiehen tehtäviin.
Keijo Hokkanen
Vakavamieliset ihmiset eivät kovin hyvällä silmällä katsoneet koko lavakulttuuria. Savon Sanomien pilapiirtäjä letkautti, että
kiertänyt sielunviholliseen liittyviä nimityksiä. Haitaria on sanottu pirunkeuhkoksi ja viulua pirunkinkuksi.
Hankalan lava väännettiin ihmisten puheissa tukalan lavaksi.
Ahti Kovanen
Kauppilassa tanssittiin Ylösen puimalassa ja Koittilassa Tak- kisen puimalassa sekä Somusuon tallissa (Ollinaho). Kute- majärvellä tansseja pidettiin Lähtelän puimalassa.
Sanni Liukkonen
Luusniemellä tansseja pidettiin sota-ajan jälkeen tanssikalli- olla. Paikka oli kallio mehevän lakkasuon vieressä.
Matti Albrecht
Lavoille annettiin erilaisia nimityksiä. Jänteen lavaa kutsuttiin ruukkilavaksi. Syväsilmän puolella puolestaan oli hukkalava.
Sen nimi juontuu siitä, että joitain alueen asukkaita sanottiin susiksi. Koittilassa oli riitapirtti.
Teuvo Liukkonen
Koittilan riitapirtti on saanut nimensä siitä, että iäkkäät emän- nät olivat koko tanssipaikan perustamista vastaan.
Sanni Liukkonen
Harjumaassa oli tanssipaikka, jota kutsuttiin lutikkalinnaksi.
Se oli vanha maalaistalo, joka kuhisi lutikoita.
Matti Albrecht
Ruokomäessä urheiluseura Jänteellä oli Jänteen lava. Se oli ensimmäinen lava, jossa kävin tanssimassa, ja muistan, että se oli jo silloin huonokuntoinen: lattialla joutui kiertelemään reikiä.
Entisaikaan pidettiin iltamia, jotta voitiin rakentaa teitä. Mi- nulla on 20-luvulta lähtien pöytäkirjoja ja tilikirjoja iltamista, jotka pidettiin jonkin tien rakentamisen hyväksi.
Teuvo Liukkonen
Ruokomäen lavaa nimitettiin myös Meksikon pikajunaksi siellä paljon soitetun kappaleen vuoksi.
Sirkka Janhunen
Pidettiin myös talkootansseja. Talkoita vietettiin joko jonkin hyvän asian puolesta tai pidettiin vilja- tai perunatalkoita.
Jossain sopivassa välissä käytiin tanssin pyörteisiin. Soittaja löytyi joko omalta kylältä tai vähän kauempaakin, jos vain sopivaa juomaa oli tarjolla. ”Kun välillä kuupasta heitti, niin kyllä kurttu soi!”
Keijo Hokkanen
Parikalla pidettiin talkoita ja niiden päätteeksi järjestettiin tanssit. Hiski Salomaa sanoitti eräistä talkoista kappaleen
”Luudalla lakasen lattioita”.
Pentti Reinikainen
Parikan talkoista Hiski Salomaa on sanoittanut myös Askon kolmirivisen. Pelimanni, josta kappale on tehty, oli nimel- tään Asko Reinikainen. Pikkainen poika, joka löi tahtia, oli puolestaan Huke.
Hiski Salomaa oli itse näissä talkootansseissa mukana.
Esko Liikanen
Huke eli Aati Reinikainen oli Tyynen poika, Tyynen Aati.
Huke ja Karvilan Aati olivat haitarimiehiä, ja he olivat alku-
aikoina usein soittamassa Vihaven lavalla ja talkoissa. Huken poika Markku Reinikainen asuu Suurolanmäellä.
Keijo Hokkanen ja Pentti Reinikainen
Koittilassa oli tanssit ainakin kerran viikossa, kesäisin lauan- taina tai sunnuntaina.
Kylillä vietettiin myös kesäjuhlia, joissa oli päivällä urheilu- seurojen välisiä kisoja ja saatettiin tanssia päivätanssitkin.
Illalla oli vielä toiset tanssit. Siinä oli jaksamista.
Sanni Liukkonen
Siellä meillä päin kartanolaiset antoivat tanssipaikalle liikani- men Vihtahousun temppeli.
Teuvo Liukkonen
Sodan jälkeen oli tanssi nimeltä konga. Sitä tanssittiin Jou- kaisten tuvassa. Eräs emäntä sanoi, että Armaskii nostaa ku koira koipeensa. Letkis, Katri Helenan esittämänä, ja kerenski toimivat myös. 1970-luvulla oli mukavaa tanssia humppaa, se oli reipasta menoa. Samoin tanssittiin foksia vaihtoaskelilla ja masurkkaa.
Vanhaan aikaan polkka oli suosittu tanssi ja sitä soitettiin monta kappaletta peräkkäin.
Pentti Reinikainen
Hyppyjenkka, Vesivehmaanjenkka, oli suosittu. Sitä oli help- po tanssia. En siihen aikaan oikein muuta osannutkaan kuin valssia ja jenkkaa, letkajenkkaa.
Eila Hokkanen
Me lähdimme juhannusaattona polkupyörällä Naarajärvelle, jossa oli tanssit hallilla. Kun tulin sieltä seuraavana aamuna kotiin, tuli mieleen, että sinä päivänä tytöt pääsevät ripille. Ja taas lähdin polkupyörällä matkaan kirkolle tyttöjä katsomaan.
Ei tullut enää iltasella mieleen, että olisiko Vihavella tai jossain muualla tanssit. Olin tuolloin noin 16-vuotias.
Teuvo Liukkonen
Minun nuoruudessani rippikoulua käytiin syksyllä ja keväällä kaksi viikkoa. Siinä välitalvella ei olisi vielä saanut mennä tansseihin. Tammikuussa oli eräät juhlat, jonne oli päästävä.
Isä oli Hankasalmella kilpa-ajoissa, ja minä lähdin siskon kanssa tansseihin. Meillä oli ongelmana se, että tiellä oli pitkä
suora, ja jos isä olisi tullut siinä vastaan, niin me emme olisi päässeet minnekään piiloon, koska lähettyvillä ei ollut edes metsää. Lopulta selvisimme tanssireissusta hyvin.
Sirkka Janhunen
Olin ensimmäistä kertaa Syvälahdessa vuonna -64, ja esiinty- jänä oli Katri Helena. Letkajenkka oli silloin suosittua. Salaa- han niihin tansseihin mentiin, kotona ei tiedetty käynneistä mitään. Minulle kävi niin, että kenkäni katosi. Pian lavalta näytettiin kenkää ja kyseltiin, kenen se on. En uskaltanut roh- keasti mennä kenkää hakemaan vaan lavan reunoja kierrellen sain käytyä kenkäni hakemassa.
Liisa Reinikainen
Ennenhän sitä sanottiin, että ei se tanssi mittää vaan se jäähyllä käynti. Jäähyllä käyntihän oli tansseissa yleinen ohjelmanumero. Paras kappale taas oli ehdottomasti vii- meinen valssi, koska sen jälkeen alkoi jatko-ohjelma.
Sanni Liukkonen ja Teuvo Liukkonen
Tanssilavoilla on ollut myös erinäisiä rähinöitä ja rette-
miehet tulivat ja tarjoilu siirtyi lavoilla sisätiloihin. Sitä ennen tappeluita oli lähes joka viikonloppu, ja ihmisiä vietiin putkaan kolmesta kymmeneen yhtä viikonloppua kohti. Tanssipaikoille tuli porukoita, jotka varta vasten halusivat tapella. Rähinöitiin viinapulloista sun muusta.
Joskus tappelussa alakynteen jääneet kostivat tappionsa seuraavissa tansseissa. Pirtillä markkinatansseista vietiin putkaan seitsemästä kahdeksaan henkilöä.
Keijo Hokkanen
Vilho oli innokas järjestämään tansseja. Hänen tyttärensä oli ahkera tansseissa kävijä. Vilho oli sanonut tyttärelleen, että tämän on pysyteltävä lavalla, koska hän vetää sinne ihmisiä. Juttelin tämän tyttären kanssa ja kysyin, millaisia muistoja hänellä on tuosta ajasta. Hän vastasi, että kaiken- laisia muistoja on, mutta päällimmäisenä on jäänyt mieleen, että isä ei millään olisi laskenut muihin tansseihin. Joskus tytär karkasi esimerkiksi Syvälahteen, koska halusi käydä muuallakin kuin kotilavalla.
Pentti Reinikainen
Päivi Paunu oli Syvälahdessa esiintymässä. Naapurin isäntä ja emäntä lähtivät häntä katsomaan.
Emäntä hämmästyi laulajan pukeutumista, koska häneltä näkyi rintaliivin olkain. Pukeutumissäännöt olivat siihen aikaan hyvin tiukat.
Keijo Hokkanen
