”Minä vilikasin taakse, ja minun perästä tuli Kekkonen!”
Hukkareissuksi muodostui presidentti Urho Kekkosen hir-vijahti maanantaina Kangasniemellä. Päivän aikana ehdittiin suorittaa kaksi ajoa, mutta ampumaan ei korkea vieras päässyt sen paremmin kuin seurueen jäsenetkään. Ensimmäinen ajo alkoi pian yhdentoista jälkeen. Ikolanmäen ja Oralan välinen maasto haravoitiin tarkkaan, ja hirvi löytyi. Se tuli ajon aikana presidentin näköetäisyydelle, mutta säästi henkensä: edellise-nä päiväedellise-nä naaras olisi saatu vielä ampua, mutta nyt oli lupa metsästää enää urosta tai vasaa. Presidentinkään kohdalla ei tehdä poikkeusta. Pari tuntia kesti ensimmäinen ajo, eikä sen aikana enää nähty yhtään hirveä. Siirryttiin Tarkkalaan, presidentin äidin syntymäkotiin, missä talonväki ja martat tarjosivat kenttälounaan.
Uudeksi metsästyspaikaksi valittiin Särkimäen Eränkävijän alue, jossa ajo kulki Laavunmäen tien varteen. Täällä met-sästysonni oli vielä edellistäkin huonompi: nyt ei nähty edes hirvinaarasta. Pettyneitä tietysti olivat kaikki metsästykseen osallistuneet, mutta ei mitenkään lohduttomia. Edellisenä päivänä presidentti oli jo saanut tuntuman saalittomaan met-sästykseen: silloin hän seurueineen oli jänisjahdissa Laukaassa, missä sielläkään ei saalista tavoitettu. Toisen turhan ajon jäl-keen presidentti vielä siirtyi takaisin kirkolle, missä nautittiin Kimarissa iltapäiväkahvi. Nimismies saatteli korkean vieraan Kangasniemeltä. Illaksi seuruetta odoteltiin Pielavedelle, missä oli hirvijahti tiistaina.
Kangasniemen Kunnallislehti 14.11.1974
Minulla on muistikuvia tuomari Svinhufvudista, äidin isän kertoman pohjalta. Hän meni yksitoistavuotiaana passari-pojaksi Sarvikosken hoviin. Sarvikosken hovi oli Kälkäjoen varressa. Sarvikoskella oli kahdeksantoista huonetta, ja se oli saanut Hovin nimen. Svinhufvud oli metsämies. Monilla valtiomiehillä oli ihmeellisiä kykyjä. Joku rakentaa viuluja, on taidoiltaan loistava, vaikkei viulu soikaan. Mutta tämä Svinhufvud oli loistava ampuja. Maailmanmiehissä on ollut muitakin loistavia ampujia: mm. Stalin ampui tarkasti päih-tyneenä ja Hitler puolestaan hämärässä. Svinhufvud metsästi vesilintuja, ja äitini isä oli hänellä soutumiehenä. Svinhufvud ei ampunut koskaan veteen eikä ampunut koskaan ohi. Tämä tapaus sattui Keräsaaressa. Svinhufvud oli rannalla, ja vesilintu nousi lentoon. Lähellä oli samaan aikaan nainen pesemässä pyykkiä rannalla. Hän huuhtoi pyykkiä kivellä, kun Svin-hufvud ampui. Vesilintu putosi kuolleena veteen, mutta niin putosi pyykkärikin, koska säikähti niin kovin.
Toinen tapaus sattui, kun Svinhufvud seurueineen oli jänis-metsällä Sarvikosken maalla, ja heillä oli mukana suuri ajo-koira. Jänistä ei kuitenkaan saatu. Maantiellä oli maailman vihatuin eläin, käärme, kookas kyykäärme. Käärmeet tapet-tiin nähtäessä. Svinhufvudilla oli kävelykeppi, jolla hän löi käärmettä. Käärme katkesi poikki. Svinhufvud ei kuitenkaan tappanut käärmettä, ja käärme puri ajokoiraa päähän.
Seuru-eessa oli mukana eläinlääkäri, mutta ei ollut mukana lääkettä, kortisonia. Koira kuoli puremaan. Siinä saattoi käydä niin, kuten veljeni koiralle. Koiran kaulapanta olisi pitänyt ottaa heti irti, sillä kaula turposi ja kaulapanta tukehdutti koiran…
Paavo Tiihonen
Kerron Svinhufvudista. 1800-1900-luvun vaihteessa isänisä asui Kortesalmella. Hänen tehtävänään oli monena vuonna soutaa presidentti Svinhufvud Kortesalmesta Mehtoniemeen.
Presidentti tuli laivalla Kortesalmeen. Kanssakäymistä riitti paljon. Talon vanhimman tyttären, tätini, presidentti pestasi palvelijaksi ja lastenhoitajaksi, ja tätini oli töissä useita vuosia sekä Helsingissä että Kotkaniemessä. Tuttavuutta jatkui pit-kään: viimeisen kerran he tapasivat vuonna 1939 presidentin pojan Eino Svinhufvudin hautajaisissa. Tädillä olisi varmasti ollut paljon kerrottavaa, mutta vahinko vain silloin nähtiin vähän, joten paljon jäi hämärän peittoon.
Eino Väisänen
Svinhufvudin presidenttikaudella naapurin isäntä oli mennyt tapaamaan presidenttiä presidentinlinnaan. Miestä ei pääs-tetty ensin sisään. ”No sanokee, että se on Kekonniemen Topia
samana päivänä vastaan.
Mikko Laitinen ja Eino Väisänen
Äitini kertoi, että olivat olleet kaurapellolla kauraa leikkaamas-sa. Svinhufvudin pojat tulivat touhukkasti pellolle kysymään:
”Juoksiko tästä koira, ja oliko sillä jänis jälessä?”
Mikko Laitinen
Oli presidentin vaalit, joissa Kekkonen ja Fagerholm olivat ehdolla. Radiossa luettii ääneen niin monta kertaa, kuin oli ääniä saanut. Kun rupes Kekkose nimeä lukemmaa Kekko-nen, KekkoKekko-nen, niin meillä ajokoira nukku tuvan lattialla. Se vouhahti heti se koera, kun Kekkose nimi alako.
Mikko Laitinen
Oli puhetta siitä yhdestä äänestä. Minä viisastelin, kun olin silloin ensimmäisiä vuosia Hollolassa. Menin äänestämään valitsijamiesvaaleihin. Sillä lailla siihen aikaan valittiin presi-dentti. Vaalit olivat kaksipäiväiset, mutta minun nimeäni ei ollutkaan luettelossa. Talossa sanottiin, että lähde nyt äkkiä kotiin äänestämään. Lähdin viimeisen vaalipäivän aamuna junaan Lahdesta ja Hankasalmelta linja-autolla kotiin. Veli
lähti viemään minua kansakoululle äänestämään, ja oli enää tunti aikaa äänestää. Isä oli vaalilautakunnassa ja katsoi silmät pyöreänä, kun tyttö ilmestyi äänestämään. Kun presidentti tuli valittua, minä viisastelin, että se oli minun ääneni, joka ratkaisi, että Kekkonen valittiin. Tulee mieleen, kuinka moni tänä päivänä näkisi niin paljon vaivaa vaalien takia.
Sanni Liukkonen
Olin seitsemän vanha, kun Kekkonen valittiin presidentiksi.
Muistan, kun Kinttuniemeen Hokkaan tuli karjakunnan auto hakemaan eläimiä. Autosta yritettiin puhkoa renkaat. Kuski oli ihmeissään, kun olivat särkeä auton. Niin kiivaana oli täälläkin se aika. Yleislakko oli kova paikka. Jälkeenpäin on hyvä sanoa, että onneksi Kekkosesta tuli presidentti.
Keijo Hokkanen
Samana keväänä kun Kekkonen valittiin presidentiksi, hän oli pilkillä pienellä järvellä. Rannassa kumpareella oli mökki, pieni talo. Lapset laskivat mäkeä, ja isäntä hakkasi polttopuita. Tuli pimeä, mutta väki ei poistunut sieltä. Kekkosen kaverit olivat jo lähteneet pois, kun alkoi palella. Kekkosta kiinnosti, miten ahkeria ihmisiä siellä oli. Viimein kuului huutamisen huikaus
nen ajatteli, että hänkin käy katsomassa, mitä talolla tapahtuu.
Kun Kekkonen nousi rantatörmää mökille päin, tuli ensim-mäisenä silmille pesuvadillinen lämpöistä vettä. Kekkonen tuli tupaan, ja tuvassa selvisi, mitä oli tapahtunut. Korissa oli vastasyntynyt lapsi. Kätilö oli tekemässä poislähtöä, ja hän ka-sasi tavaroitaan. Kätilö muisti, että puntari unohtui, ja mietti samalla, mitähän uusi tulokas mahtaa painaa. Kekkonen sanoi, että hänellä on puntari tuolla repussa ja voi käydä hakemassa sen. Kekkonen haki oman puntarinsa. Tehtiin nyytti ja punnit-tiin lapsi. Puntari näytti kymmentä ja puolta kiloa... Kekkonen sai aina isoja kaloja…
Eino Väisänen
Tulee mieleen toinenkin Kekkoseen liittyvä muistikuva. Kun olimme kansakoulussa ensimmäisellä luokalla, eräs oppilas piti Kekkosesta puheen, mutta ajatus jollain lailla karkasi.
Kun opettaja kysyi, onko teistä kukaan nähnyt Kekkosta, yksi oppilaista ei halunnut olla vastaamatta vaan viittasi ja sanoi:
”Kyllä! Minä eilen näin Kekkosen.” Opettaja ihmetteli, miten se voi olla mahdollista. Oppilas vastasi: ”Kyllä se oli mahdol-lista, meillä oli lehmä kiimassa ja Kekkonen kävi eilen meillä.”
Oli keinosiementäjä nimeltään Kekkonen…
Teuvo Liukkonen
Kekkonen oli talossa kahvinjuonnissa emännän ja isännän kanssa. Kekkoselta kaatui kahvia liinalle ja kohta isännältä myös. ”No siinä on toinen tohelo”, sanoi emäntä. Jouluna Kekkonen lähetti pöytäliinan ja kirjoitti lähettäjäksi: se en-simmäinen tohelo.
Pentti Reinikainen
Kangasniemen Maatalousnäyttely oli vuonna 1960. Näyttelyyn vietiin meiltäkin yksi lehmä, Hulina. Näyttelyssä oli paljon karjaa, ja kangasniemeläiset olivat pitkään onnensa kukkuloil-la siitä, kenen lehmän pyllyä Kekkonen kävi taputtelemassa.
Ja meidänkin Hulina sai Kekkoselta taputukset.
Raija Vehmala
Muistan sen maatalousnäyttelyn. Mielestäni olin eläny suuren tehtävän, kun olin järjestysmiehenä sillon siellä. Ensimmäise kerra olin järjestysmiehenä, ja meitä ol siihe koulutettu. Kun se tuli pyhänä, niin piti aukasta se tie, mikä männöö sieltä koulun ohi Vihikankaalle, Kankaisilla. Minähä olin niin toh-keessani siinä raevoomassa. Huomasin viimein, että mitenkäs tämä katu on tässä niin avonaene, että ehä tässä oo kettää.
Minä vilikasin taakse, ja minun perästä tuli Kekkonen. Minä
Kekkosen eillä. Kyllä minä siitä äkkiä hävisin. Pitäisi olla kuva, että on airut, ja perässä tulee Kekkonen...
Teuvo Liukkonen
Oltii siihe aekaa tällasia lättähattunuoria ja rehvakkaasti kä-veltiin. Se oli 1950-luvun nuorisomuotia. Oli kapeakärkiset kengät, ja rilsan kupu muotoiltiin niin, että siinä oli ura kes-kellä ja reunat ylöspäin kouruksi käännettyinä. Sitä hattua käytettiin talvellakin, ja valeturkin keinokarvainen kaulus oli ylös käännettynä suojaamassa korvia jäätymiseltä. En muis-ta, keitä meitä ol, kolme-neljä pojankossia, oltiiha myö kaks-kymppisiä. Ei Teuvo meitä hyökynt pois, mutta keskellä katua ihmeteltii, ja nii tul Kortekallion Veikko kiskommaa pois. Sano, että Kekkonen tulloo teiän perässä, nyt pois. Kekkosenkujaks sitä Kankaistentietä vuoskymmeniä sanottiin.
Antti Mieskolainen
Kekkosella oli nuorena tapana vierailla Tarkkalassa ollessaan Pitkäpellossa, joka oli naapuritalo. Kerrotaan, että talossa oli tietty ikkuna, josta Kekkonen hyppeli sisään ja ulos. En tie-dä, keitä hänen kavereinaan oli, ehkä Pylvänäisen veljeksiä.
Jossain vaiheessa ikkuna lopulta särkyi ja piti korjata.
Raija Vehmala
Kekkosjahdin aikaan alkoi uusi aikakausi metsästyksessä Kangasniemellä. LM-pukine oli silloin voimissaan, ja tehtaan johtaja lahjoitti jahtiin osallistujille keltaiset metsästyspuserot ja puseroon punaisen hupun. Silloin Kangasniemellä vitsail-tiin, että kaikki juopot on merkattu punaisella hupulla. Se ei ainakaan tänä päivänä pidä paikkaansa. Kellään ei siihen mennessä ollut värikkäitä vaatteita, mutta silloin alkoi tur-vallisuuden aika metsästyksessä Kangasniemellä.
Antti Mieskolainen
Minulla on vielä se keltainen asu tallessa muistona Kekkosen hirvijahdista.
Teuvo Liukkonen
Onko paikalla sellaisia, jotka olivat aikoinaan mukana Kekko-sen hirvijahdissa? Minäkin olin mukana hirvijahdissa Mak-kolassa. Mieskolaisen Antti ainakin on paikalla, mutta onko muita? Lunta tuli edellisenä yönä todella paljon, puoleen kinttuun saakka. Väkeä oli hirvijahdissa paljon: meitä oli kymmenittäin. Hirvi olisi ehdottomasti pitänyt saada jah-dattua Kekkosen ampumapaikalle. Mutta eihä siitä tullunna kaatoa eikä täysin konkelotakkaa. Ei onnistuna se homma.
konen kiitti henkilökohtaisesti kaikkia jahdissa olleita. Itse en kyllä autosta ulos lähtenyt, sillä väkeä oli niin paljon. Vaikka jahti ei onnistunut, peijaiset onnistuivat sataprosenttisesti.
Peijaiset pidettiin Makkolan talolla. Kekkonen piti huolen tarjoiluista. Kiitospuheita Kekkoselle piti noin kymmenen minuutin välein eräs Paavo. Hän kiitti aina Kekkosta siitä, että tämä muisti hirvijahtiväkeä peijaisilla. Kiitoksia riitti, mutta sitten kiittäjä väsyi ja nukahti autoon.
Teuvo Liukkonen
Kekkonen oli hyvin karismaattinen mies. Vilunväreet tulivat selkään, kun näki Kekkosen kävelevän liukkaassa lumessa Kimariin. Näki olemuksesta, että tällä miehellä on valtaa ja karismaa. Hirvijahdissa mentiin ensin Huikonrinteelle.
Naarashirvi oli rauhoitettu edellisenä päivänä, ja sellainen mullikka siellä juoksi. Televisiolamppuja loisti vierellä, oli hämärä päivä, ja sanoinkin lehtimiesten kuullen: ”Tällai-seen valomyrskyyn eivät kyllä hirvet tule, ja mikrofonit kiti-see ja katikiti-see.” Siitä sain lehdistössä nimen Parta-Antti, kun toimittajat nimesivät. Minäkin olin ylpeä, kun minusta tuli kansikuvapoika lehteen.
Supo oli tarkkaan määritellyt, ketkä olivat Kekkosen ympärillä:
Kekkosen henkilääkäri Rikhard Sotamaa oli Kekkosen toisella
puolella, Matti toisella puolella, ja minä olin kolmantena. Meil-tä oli taustat varmasti tutkittu tarkasti. Sitten oli se Vihtorin juttu. Kun mentiin Laavunmäentien varteen toiseen passiin, niin Vihtori tuli palstaltaan ja ajoi kesken kaiken mopollaan Kekkosen passiin. Hän ei ollut tietoinen hirvijahdista. Pei-jaisista kertoivat vielä, että tuli määräys, ettei Koskenkorvaa saanut tarjota kuin ajomiehille. En tiedä, pitikö paikkansa.
Antti Mieskolainen
Sitä ne sanovat, että Kekkosella oli niin kova pää, että se selevisi hyväst Neuvostoliiton johtajien kanssa. Ne jäi aena toeseks näis-sä hommissa, ku sen pää kesti niin hyvin. Pärjäs neuvotteluissa.
Teuvo Liukkonen
Kekkonen oli neuvottelemassa Neuvostoliitossa. Siellä oltiin sitä mieltä, että koko Suomi pitäisi myydä Venäjälle. Kek-konen sanoi, että tämä ei Suomen lakien mukaan käy, sillä aviopuolison nimi pitää olla siihen paperiin, joten ei hän pysty sitä allekirjoittamaan.
Eino Laukkarinen
Oha siitä Kekkosesta semmonennii juttu, että kun joku esitti, että Venäjälle pitäis laittaa Kekkone presidentiksi, niin se ol sanona, että ei hää niin issoo valtioo ala hoetammaa. Se meni niin päin, että yhdistettäisiin Suomi ja Venäjä, ja Kekkonen vastasi, ettei hän niin isoa valtiota ala johtamaan. Siellä meni muilta jauhot suihin.
Teuvo Liukkonen ja Keijo Hokkanen
Helsingissä oli kokous, johon Neuvostoliitosta tuli delegaatio.
Kaupunki otti delegaation vastaan ja järjesti paikalle oppaan.
Opas kysyi delegaatiolta, mitä se haluaisi Helsingissä nähdä.
Delegaatio ilmoitti, että haluaisi nähdä tuntemattoman soti-laan haudan. Opas mietti, että nyt tuli vaikea kysymys. Hän sanoi kuitenkin, että kyllä se sopii. He menivät Sibelius-mo-numentille, ja opas sanoi, että tässä on tämä tuntemattoman sotilaan hauta. Yksi delegaation jäsenistä käveli ja huomasi monumentin alla nimen Jean Sibelius. Jäsen kysyi oppaalta:
”Eikös tämä Jean Sibelius ollut suuri suomalainen säveltäjä?”
Opas mietti, että nyt tuli hankala paikka. Hän sanoi kuitenkin:
”Kyllä, Jean Sibelius oli suuri suomalainen säveltäjä mutta sotilaana täysin tuntematon.”
Antti Lindqvist
Kekkonen on ollut merkittävä henkilö joka paikassa Suomessa.
Lasten tekemässä kevätlehdessä oli aikoinaan Urkista tällainen juttu: ”Urkki pantiin purkkiin, purkki lähetettiin Turkkiin, Turkissa purkki avattiin ja purkista Urkki tavattiin.”
Kirsti Prauda
Kun Kekkonen kuoli, meillä nostettiin perunaa. Isä ei ollut millään lailla kirkollinen mies ja viis veisas oikeastaan mistään arvoistakaan, mutta sinä päivänä perunannosto keskeytettiin siihen paikkaan, kun tämä tieto tuli.
Raija Vehmala
Kun miettii Kekkosen aikaa, niin silloin presidentillä oli val-taa. Nykyään presidentin valta on riisuttu. Ollaan kuin pel-lossa, kaikki on auki. Löytyykö Kekkosen veroista mistään?
Ei ole näköpiirissäkään. Silloin asiat selvisivät, kun Urkki oli presidenttinä.
Teuvo Liukkonen
Svinhufvudilla ja Kalliolla sekä Paasikivellä ja Kekkosella oli yhteinen nimittäjä. He olivat Suomen presidentteinä
hanka-Venäjä suunnitteli Suomen valtaamista. Kun Kallio valittiin presidentiksi, niin sitä venäläiset eivät hyväksyneet. Venä-läiset olisivat hyväksyneet paremmin Svinhufvudin. Kallion aikaan tuli talvisota. Paasikivi taas oli kovassa puristuksessa sodan jälkeen. Kekkoselle jäi tämä perintö, ja hän oli hyvin kullan arvoinen mies Suomessa. Kekkosen Moskova hyväksyi, tosin pitkin hampain. Kekkonen oli mies paikallaan, yritti Karjalaakin takaisin, vaikka muutakin on väitetty. Häntä on arvostettu ja vihattu. Vastikään oli lehtiuutinen, kuinka joku yritti ampua Kekkosta Kultarannassa. Ampui mutta ampui ohi. Ei ole helppo homma kenellekään olla Suomen presi-denttinä, ei tänäkään päivänä.
Paavo Tiihonen