Näin tekee
osuuskauppaväki
aatettuani kunnialla päätök
seen Karstulan Yhteiskou
lun ne kaksi luokkaa, pidin sellaisen kovan kesäloman, pinoamalla veljeni Matin kanssa pa
peripuuta Perhon jokivarressa. Työ oli kyllä fyysisesti kovaa, nuoria kun vielä olimme, ei se fysiikka ollut vielä kovin kohentunut. Isä-ukko oli ukkopomona ja useinkin narisi, että pinot on kuin juosten kustu, eikä yksikään puunpää ole alkuunkaan samassa tasossa, näkyy, että joka pölli olisi eri mittainen. Tarkkaa se on tuo puun pinoaminenkin.
Sekin homma sitten loppui. Piti ajatella tulevaakin työn saantia ja jonkinlaista elämisen tarkoitusta.
Keskisuomalaisessa oli Karstulan Osuuskaupan ilmoitus, että liike tarvitsi terhakasta juoksevien asioi
den hoitajaa. Tähän koukkuun sitten iskin. Kiireesti Karstulaan ja kysele
mään toimen kuvasta enemmänkin.
Minut otti vastaan myymälänhoitaja Ilmari Tattari, karjalaismies, musta baskeri päässä ja puhui, että ei aina kerinnyt vastatakaan. Teimme pää
töksen ja sopimuksen, että viikon kuluttua olen astuva toimeen, olin jännittynyt ja peloissanikin, olihan virka jo jonkinlainen liikemiesmaa- ilman alarapulla olemista.
Asuntoa ei minulla ollut, joten turvauduin isän kotiin, Pääjärven- mäelle väliaikaiseksi asujaksi. Tar
koituksena oli kyllä saada oma, tai ainakin jonkinlainen nurkka, jossa voisi majailla.
Jo se ensimmäinen päivä oli pää
tyä siihen, että mitäs minä oikeastaan osuuskaupassa tekisin. Setäni oli Kauppa Oy:ssä joten saatoin vakoilla ja muutenkin sekotella kauppa-alan vakavia perinteitä. Tätä asiaa itse ti
rehtööri piti ensiarvoisena ja perin tärkeänä juttuna. Lupasin kyllä olla mies paikallaan, joten aloitin hommat.
Tutustuin taloon, henkilökuntaan ja niin edelleen. Itse Tattari, myymä
länhoitaja, aloitti alan konstien ope
tuksen ja kauppamiesten kunnian-
arvoiset taidot.
Ensin Tattari opetti tötterön te
kemisen. Tämä tötterö oli sellainen suppilomainen tuutti. Se kierrettiin makulatuurista, siis siitä tiskipape- rista, joka oli silloinen kääre-ja suo
japaperi, moni nykyajan ihminen ole sellaista nähnytkään, kaikkihan on jo "valm ista". Tämä tötterö, jos sen oikein tekee, niin se on hämmästyttä
vän luja. Osaan sen tehdä vieläkin.
Osuuskaupalla oli myöskin sel
lainen kuljetusväline, "tavarapyö- rä", edessä pieni, takana tavallisen kokoinen pyörä, renkaat vähän suuremmat kuin normaalit renkaat.
Pyörä oli rikki, renkaat riekaleina mutta nyt kun oli uusi toimenhalti
ja, niin saatiin uudet kumit. Tämän korjaushomman hoidin koetulla ammattitaidolla. Siihen aikaan piti osata korjata vaikeimpiakin asioita, sen etupyörän kanssa oli vähän on
gelmia sitten myöhemmin.
Rantalan Lasse oli ruokapuolen hoitajana ja hän määräsi eräänä päi
vänä hakemaan voita meijeriltä, siel
tä Riuttaniemen lossin likeltä. Voi oli pakattu 20 kg laatikkoon. Se oli juuri sopiva siihen tavaratelineeseen, ja sitten kun sieltä lähdin, ensin piti nousta se jyrkkä mäki ja laskea tie
tysti se toinenkin kirkolle päin. Sain hyvän vauhdin ja pyörä kulki lujaa, mutta siinä sairaalan mäessä tapah
tui jotain mahdotonta, etupyörä löi jarrut päälle, vaikka siinä ei ollut edes jarruja, pyörä hirttäytyi kiinni, laakerit lukkiutuivat. Lensin reip- paasi, ainakin kymmenen metriä, ja voipaketti vieläkin kauemmaksi.
Taisin olla vähän tajuttomanakin.
Minut oli kannettu sairaalan akuut- tikamariin, ja siellä sitten ylihoitaja Miettinen minua viritteli elämään.
Oli monta kohtaa josta nahka oli jo
tenkin kärsinyt ja oli vähän luihinkin sattunut, mutta ei sentään henki ollut lähdössä.
Voipaketti oli tuotu, samoin pyörä sairaalan seinustalle, ja sairaalan ta
lonmies sen sitten pani ajokuntoon.
En silloinkaan tiennyt, että mistä
tämä äkillinen pysähdys johtui, mutta kun se sattui toisenkin kerran, niin aloin tutkia asiaa. Se johtui siitä, että laakerit kiristyivät itsestään, jos pani pyörän väärin päin, näin tämä
kin asia lopulta selvisi. Näytti siltä, että tämä osuuskappamiehen elämä ei olekaan aivan sitä liike-elämää, kyllä siihen näytti sisältyvä monia mutkia ja vaarojakin.
Osuuskaupalla oli myöskin va- rastomiehenä Sompin Lauri, enoksi nimitetty. Sai tämän eno nimen siitä, kun hän oli todella enona Veistolan Heikille ja Eevalle. He olivat molem
mat osuuskaupan väkeä, Eeva kont
torissa ja Heikki auton kuljettajana.
Enon kanssa sitten olimme joten
kin tietoisia mitä varastoissa oli ja mitä olisi pitänyt olla.
Sellaisen öljy, lasi- ja lannoiteva- raston yhdistelmän pääty oli tielle päin, taitaa nykyisin olla nimeltään
"Keskustie". Toinen varasto oli taas sivu tielle päin, tässä varastossa oli ruokatavaroita, jauhoja ym. Tämä oli kauempana tiestä, ja tähän alu
eeseen oli muodostunut sellainen tori. Varastot olivat päistään aika likellä, kuitenkin niin, että auto mahtui hakemaan jätekuorman sieltä nurkkauksesta. Se olikin oikea
"rottafarm i"
Ammuskelin näitä rottia lannoi- tevaraston ikkunasta, makasin säk- kikasalla ja siinä oli hyvä ja tukeva ampuma-alusta. Sekin huvi jäi, syys
tä, että rottia oli niin mahdottomasti ja saalis oli liiankin hyvä. Tulos ylitti tavoitteen - ei ollut enää mielenkiin
toakaan.
Pyydystimme sitten näitä tuho
laisia katiskalla, se olikin antoisa pyydys. Lainasimme johtajan katis
koita, kaksi kappaletta, syötit saim
me ruokapuolen hoitaja Rantalalta.
Savustettu lahna oli ykkössyötti.
Ensimmäisenä aamuna oli saalis 48 rottaa ensimmäisessä katiskassa ja toisessa alta kolmekymmentä. Yri
timme niitä hakata altapäin hengiltä, mutta se ei onnistunut, katiska alkoi repeillä. Keksimme keinon, veimme
c5
26
katiskat Päällimön lampeen, pidim
me uinti ja sukelluskoulutuksen ro
tille. Konsti oli hyvä.
Ilmoitimme myöskin Kauppa Oy:
n pojillekin, että lähettäkää rottanne Osuuskaupan varastojen alle, niin saadaan niitä hieman vähenemään.
Rotat tuhosivat ruokatarvikkeita- mahdottomasti, eikä kukaan kun
nan taholtakaan ollut kiinnostunut rottien hävittämisestä.
Kerran saimme, taisi olla ensi lä
hetys riisiä, tiiviissä juttisäkeissä, ja näihin rotat iski heti. Söivät raakaa riisiä, mutta se oli tuhoisa rotille. Ni
mittäin riisi turposi rottien vatsassa ja aiheutti sen, että rotat kuolivat sii
hen "riisitautiin", halkeilivat, ja niitä sai kiinni noin vain tallaamalla.
Kaupan piha oli sateisena aikana aika rapaisessa kunnossa. Ei ollut oikein niitä päällysteitä, vain soraa.
Kerrankin, oli oikein roska keli, rapa lensi ja vettä satoi. Niin kaupan ylä
kerrassa oli kaikenlaista mainos-ym.
tarviketta, oli mm. kahvipaketteja, sellaisia, jotka oli pakattu sahanpu
rulla, ns. näyteikkunaa varten, oikein "Katariina" kahvia. Niin pää
häni pälkähti vähän kujeilla. Heitin joitakin paketteja yläkerran ikkunas
ta tielle. Kahvisota oli valmis. Oli eräskin hieno rouva, en tuntenut, mutta tarmokas kuitenkin, niin hän hyökkäsi heti, kuin hauki koukkuun.
Haukkui muut sinne perimmäiseen paikkaan. Hän oli nähnyt kahvipa
ketit ensin, joten saalis olisi hänen.
Ensimmäisen paketin aukaistuaan hän sai sätkyn. Joku riivattu pellei
li hänen kustannuksellaan. Poistui
"kahvijonosta" suurten kirjainten saattelemana, saatteet oli osoitettu kanssakilpailijoille.
Talvisin oli siinä pilnatorilla aina suuret heinäpaalikasat, ja tämä park
kipaikka oli kovin suosittu, ainakin romaaniväen hevosille. Ei tarvinnut sitoa hevosta, pysyivät heinäpaalis
sa kiinni. Sattui aika kova pakkas- aamupäivä, ja heimoveljet olivat parkkeeranneet ajoneuvonsa siihen heinäkasaan. Miehet olivat kaupas
sa sisällä, mutta naisväki istui reessä paksuissa petteissä. Suitset oli hei
tetty hevosen selkään, niin kävelin muitta mutkitta ajoneuvon vierelle, otin suitset käteen ja ohjastin hum man tielle ja löin vielä aika kipakasti lautaselle, ja tästä humma sai kim
mokkeen, lähti laukaten Onnelan suuntaan ja naisväki kiljui reessä.
Eivät he saaneet ohjaksia hevosen se
lästä, eikä miesväki pärjännyt juok
sukilpailussa hevoselleen. Jossakin Enojoen paikkeilla olivat kuulemma saaneet humman hoitoonsa. Se siitä oli kuitenkin hyvä, että sen jälkeen ei romaanien hevosia "parkkeerattu"
heinäkasalle.
Osuuskauppa palveli myöskin lentoliikennettä. Sattui tavallinen pakkasaamu. Tuuli aika navakasti pohjoisesta. Kaksitasoinen lentoko
ne kierteli kylän yllä, ja tarkaste
limme sitä. Se kuitenkin häipyi ja unohtui koko kone, mutta jonkin ajan kuluttua tuli myymälään kaksi pitkissä nahkatakeissa varustettua miestä, he kysyivät, että myykö osuuskauppa lentobensiiniä, annoin vastauksen, että sitä kysellään kovin harvoin, mutta voimme sitä tarvit
taessa tilata. Miehet vastasivat, että heillä olisi tarve nyt heti ko. aineesta.
Heillä on lentokone tuolla Päällimön rannassa, ja pitäis saada vähän täy
dennystä. Jos teillä on korkeaoktaa
nista tavaraa, niin sekin käy, mutta se pitäis saada sinne rantaan.
Mietimme asiaa, ja päädyimme siihen, että kuljetamme tynnyrin rantaan vesikelkalla. Niin enon kanssa lastasimme 200 ltr. bensiini- tynnyrin ja veimme sinne rantaan.
Mutta miten se saadaan koneeseen.
Tankin korkki oli aivan ylimpänä, ja miten mitataan. Meillä oli 10 ltr.
kannu varmuudeksi mukana, mutta tämä ei käynyt. Lentäjät sanoivat, että heillä on tarkka mitta koneessa, ja jos uskotte, niin mittamme sillä.
Näin tehtiin. Pumppasimme 55 ltr
"Pilven Veikkoon", ja laskutus Kar
humäen Veljekset, Kuorevesi.
Lentäjät kertoivat, että heillä piti polttoaine riittää, mutta kova vas
tatuuli yllätti. He olivat lähteneet Kuorevedeltä, ja aikomus oli lentää Kauhavalle, mutta polttoaine ei olisi riittänyt, ja kun sattui näkymään Karstulan Osuuskauppa siinä alla, ja järvi jäässä, joten alas ja tank
kaamaan. Kone oli avonainen, ei hyttiä ollenkaan, vain jonkinlainen tuulilasi, sekään ei kovin korkea, tuntui, että ei sillä kelillä ukot pääse Kauhavalle, jäätyvät välillä. Ei kyllä kuulunut jälkeenpäin uutisia, että kaksi lentäjää olisi löytynyt jääty
neinä jostakin puskasta.
Osuuskaupan väkeä asui Kruuk- kilassa. Päärakennus oli melkein kokonaan osuuskauppaväen asut
tavana. Eräänä kesäisenä sunnun
taiaamuna oli hauska episodi Kruukkilan lipputangon tietämillä.
Olin lauantai-iltana hinannut jonkin
"sulhasm iesehdokkaan" polkupyö
rän lipputangon nokkaan. Omistaja oli osuuskaupan likoilla "kylässä".
Olin herännyt aikaisin. Piti lähteä kokemaan Kruukkilan Ukon lahjoit
tamaa pitkää siimaa. Myöskin oli Ukko jo hereillä, tai olisiko herännyt siihen lipputangon vaijerin kitinään.
Nuori herrasmies yritti laskea pol
kupyöräänsä maahan. Vaikeaa se oli, ja menimme auttamaan. En ker
tonut, että olin eräs syntipukki asias
sa. Lopulta oli pyörä maassa, ja poika lähti aika vikkelää polkemaan. Tar
kasteltiin isännän kanssa tilannetta, naureskelin siinä ja Ukko tuli vie
reeni ja tönäisi, ja loihe lausumaan, että "näin tekee osuuskauppaväki".
Nauroi päälle, kait hän arvasi kuka oli syyllinen. Meinasin myöhemmin saada nenääni, poika oli kai jotenkin saanut selville, että olin mahdolli
sesti ollut juonessa mukana.
Osuuskaupalla oli kaksi autoa.
Oli "G em su": kymmenen pyörää ja kaikki vetivät. Mahtava aukomaan lumisia sivuteitä. Toinen oli "Esteri"
vanha Letukka, ja vaivainen, kaikki malidolliset viat, mutta kuitenkin se aina tuli töihin aamulla
Jouduin kerran, oli lauantai- iltapäivä, niin piti viedä kuorma Ahovastingin myymälään ja tuoda halkokuorma tullessa. Lastasimme kuorman, ei koko lavaa täyteen, ei Esteri olisi pääsyt kotiin sinä lauan
taina. Meidän kyytiin pyrki eräs, pontikalta haiskahtava ukko, pyysi päästä kirkolle, oli tanssit Suojas
sa. Otimme veikon lavalle. Emme päästäneet sisälle sen hajun takia.
Ukko istui hytin takana ja vähän näytti horjuvankin, ne Syrjänmäen tiet eivät oikein olleet suoria, joten ei ihme vaikka siellä lavalla vähän tuulikin. Kurkistelin silloin tällöin ikkunasta lavalle ja Heikkilänmäellä huomasin, että ei matkustajaa ollut
kaan enää lavalla, ja ei muuta kuin takaisin tarkastelemaan, että mihin on kyytiläinen jäänyt. Pelkäsimme pahempaankin.
Paluumatkalle ajoimme hitaasti, että näkisimme missä kohtaa oli autosta poistuminen tapahtunut.
Löysimme hänet ennen Syrjänmä- keä, tien luiskasta, oikea käsi oli poikki, luut tuntuivat kuin koettelin.
27
Hänellä oli pullo pontikkaa taskussa, mutta se ei ollut mennyt rikki, tätä hän varjeli tarkasti. Veimme hänet sairaalaan, eivät meinanneet ottaa häntä sisälle, oli kuulemma aina sama käsivarsi poikki, eikä antanut odottaa, että olisi luutunut joskus kuntoon. Sinne kuitenkin hän jäi, en tuntenut häntä, mutta kuulin, että käsi olisi ollut sodan muistoja.
Kaikkea sitä sattuu osuuskaup- paväenkin elämässä. Olisi paljon hauskoja muisteluita, mutta tulisi liian pitkä juttu jos jokaisen päivän - tai edes viikonkin jutut kaivaisi esille.
Mutta kuitenkin hauskaa oli ja henkilökunta sopuisaa, ja siihen näh
den, että kun kaikesta oli puutetta, kaikki kortilla, aina piti kierrellä ja
kaarrelle jos jotain erikoista tultiin ostamaan. Asiakas useinkin teki sel
väksi, että kyllä on mutta, ette meille myy, myytte salakauppaan, annatte tutuille. Se olikin monesti harmit
tavaa, mutta kuitenkin "N äin tekee Osuuskauppaväki"
V ä in ö N i e m in e n
28
