Eurajoen kaltainen maaseutupitäjä eli 1800-lu-vun puolivälissä pääpiirteissään maatalouden
antaman poljennon mukaan. Mutta vaikka elä-mä näytti olevan parhaimmillaankin ankaraa puurtamista, niin päivät eivät suinkaan
solju-neet yhtäläisenä harmaana ketjuna, vaan vuo-denaikojenvaihtelu antoi niilleomatpiirteensä.
Ihmiset mielsivät vaihtelut selkeästi, eikä ky-seessä ollut suinkaan vain ilman muuttumisen myötä tapahtuva vaatetuksen keveneminen, vaan vuoden jakoko elämän selkeä rytmittymi-nen tiettyihin jaksoihin. Niinpä kun talven se-län sanottiin taittuvan kynttilänpäivän aikoihin, kun Matin kerrottiin sekä tuovan että vievän päivällisen jaMikonpäivän merkitsevän naurii-denkuoppaamista ja akkojen siirtymistäpirttiin tai kun hyvää Tuomastakiitettiin joulun
tuomi-sesta ja pahaa Nuuttia sen poisajamisesta, ho-kemat ilmensivät yhteisön koko elämän muut-tumista.
Vuoden merkkipäivät eivät olleet sukupol-velta toiselle siirtyviä tyhjiä hokemia, vaan emäntien ja isäntien oli käytävä kynttilänä (2.2.) tarkastamassa aittojenruokavarat.
Koke-mus oli näet opettanut, että vähintään puolet karjanrehusta jakaksi kolmasosaa väen syötä-väksi varatusta muonasta piti olla tuolloin vielä jäljellä. Jos näin oli, selvittiin suuremmitta huolitta seuraavan satokauden alkuun. Kevät-Mattiin (24.2.) mennessä kirkastuneet päivät pidensivät työrupeamat ja edellyttivät päivän mittaan syötyjenaterioiden lisäämistä kolmesta neljään, ja myöhemminkahvin korvattua yhden aterian kahdesta kolmeen. Väen vuorokausiryt-mi muuttui samalla, kun kevättyöt nipistivät osan yöstä. Eurajoella kesä merkitsi varhaisia ylösnousujaennen muutakartanoiden alustalai-sille, olihan näiden oltava käskynjaossa jo nel-jältä aamusella, eli heidän oli pahimmassa
ta-pauksessa sonnustauduttava matkaan jokahden
Kullekin työlle oli aikansa. Tärkeintä oli hyvän sadonturvaaminen ja peltotöiden tekeminen. Muuttyöt tehtiin iltapuhteina elonkorjuun päätyttyä. Naiset siirtyivät sukupolvelta toiselle periytyneen sananlaskun mukaan pirttiin Mikonpäivän tietämän eli alkoivat kehrätä ja kutoa. Kuvan karttaustalkoot ovat Leinon pihalta 1900-luvun puolelta, ajalta jolloin vanha käytäntö olijo vaipumassa unhoon-muutenhan naiset eivät kesäpäi-vänäolisirukkien, karstojen javyyhdinpuiden ääreen ennättäneet ja tohtineet istua.
aikaan. Naiset tulivat samalla pirteistä
ulkotöi-hin, levittämään lantaa, möyhentämään multa-kokkareita, istuttamaan perunaa, haravoimaan aikanaan heiniä jasitomaanruislyhteitä. Lopul-lisesti kesäaikaan siirryttiin, kun karja päästet-tiin Yrjänän päivän aikoihin (23.4.) kyläkun-nan yhteisen melskeen saattelemina metsiin ja laitumille.
Syys-Mattina (21.9.) palattiin takaisin
tal-veen, sytytettiin päreet ja aloitettiin syksyn työt. Sato oli korjattava viimeistään Mikonpäi-vään (29.9.) mennessä, karja oli tuotava
met-sistä suojiin, naisten leivottava hapan läpileipä koko talven varalle, valmistettava makkarat ja syltyt sekä alettava kehruu. Talvi pidensi eura-jokelaisten unet iltakahdeksasta aamuviiteen ja
toi pirttiin puhdetyöt, pärevalon ja niin sakean
savun, ”että seiväskin olisi siinä pystyssä pysy-nyt”. Ja kun kehruu talvisydännä loppui jaoli aika ottaaesillekangaspuut, käytiin laskiaisena mäkeen tilamaan tulevalta kesältä "pitkiä pella-via”.86
Yhteinen kansa ei tyytynyt erilaisten lau-seenparsien toistelemiseen vaan sai arkirutii-nien muuttumisesta myös juhlan-aiheita. Ky-seessä saattoi ollavaikkapa uuden leivän
leipo-minen, kuten monin paikoin kynttelinä tehtiin.
Erityisen raskaan työrupeaman - esimerkiksi sadonkorjuun- päättyminen edellytti sen sijaan
muuta. Kyllähän juuri riihetetystä viljasta kei-tetyn uutispuuron makeus nostatti jomielet juh-latunnelmaan mutta ei poistanut vielä kaikkia
raskaan työn muistoja. Työväelle oli järjestettä-vä juhlat, hankkittava paikalle syömistä ja juo-mista sekä pelimanni tanssin tahdittajaksi.
Mut-ta työkin pyrittiin saamaan mahdollisimman mielekkääksi. Tämä kävi parhaiten järjestämäl-lä elonkorjuutalkoot jaleikkaamalla laihoa kes-kenään kilpaillen.
Talkoot eivät olleet pelkästään raskaan työn keventäjiä; ne takasivat samalla töiden
joutumi-sen. Vuojoenkreivitär havaitsitämän karvaasti 1730-luvun alussa kieltäessään elotalkoot ja määrätessään, että kaikki työ oli tehtävä taks-värkkinä. Seurauksena oli väen väheneminen ja sadonkorjuun viivästyminen niin, että ennen päivän mittaan tehty työ vaati nyt 4—5 päivän
ajan. Kreivitär suostui kyllä väen kestitsemi-seen oluella, leivällä ja sillillä, mutta ne eivät ylimääräistä väkeä pelloille houkutelleet.
Niin-pä hänen oli parin vuodenkuluttua pyörrettävä päätöksensä ja sallittava talkootyö, mutta vain mikäli elo jäisi muuten korjaamatta.87 Sittem-mintalkoot olivat sadonkorjuun olennainenosa ja eurajokelaiset noudattivat joukolla inspehto-rin kirkkokuulutuksia: "Kaikkien toivotaan saa-puvan ensi keskiviikkona pidettäviin Vuojoen kartanon ruistalkoisiin. Paikalla on tavan mu-kaan parhain mahdollinen trahteeraus!”88
Toisena arjen harmauden katkaisijana olivat kirkkopyhät, edellyttihän esimerkiksi joulu- ja pääsiäisaika hiljentymistä ja kaiken arkisen
Nuorison elämä on huolettanut yhteisöä vuosisadasta toiseen. Nuoret eivät piitanneet huomisesta, polkivat vanhoja arvoja,kiersivät kylillä, joivat,pelasivat korttia ja räyhäsivät. Mutta uusisukupolvi muisteli
aikuistut-tuaan aina omaa elämäänsäsiivona, oli valmis sallimaan samatkujeet mutta vieroi uusia. Nuoret olivat kui-tenkin kekseliäitä jalöysivät uusia tapoja tavata toisiaan.Pappilankosken partaalle kokoontuminen eiketään ärsyttänyt.
unohtamista, ja tämä oli mahdollista vain val-mistautumalla huolellisesti - virittäytymällä juhlaan. Pitkiä pyhiä varten oli varattava run-saasti juotavaa jasyötävää, oli pantava sahti ja kalja, tehtävä laatikot, liotettava kalat ja val-mistettava mämmit. Huoneet oli siivottava ja
tuvan lattialle tuotava joulua varten säästetyt oljet. Näin joulu sai sille ominaisen tuoksun, jostapäällimmäisinä erottuivat lanttu jalattialle jalkojenalle hiljalleen murentuvat oljet.
Juhannuskatkaisi hetkeksi kesän aherruksen.
Se merkitsi iloista yhdessäoloa mutta myös
asumusten perusteellista siivoamista. Lämpi-män kesän aikana tupa pestiin kauttaaltaan -yltävesin - jalattiat kuurattiin veden, sannan ja vanhan luudan avulla. Piintynyt lika saatiin näin pois ja lattiat hohtivat hetken puhtaina.
Muttarunsas veden jasannankäyttö toi huonei-siin samalla päiväkausiksi kostean puun tuok-sun.89
Yksityisen ihmisen elämän käännekohdat olivat nekin juhlan arvoisia. Lapsen syntymää oli tapana juhlistaa tarjoamalla olutta kaikille taloon tuleville, niin kummeille kuin ventovie-raillekin.911 Vastasyntynyt kastettiin muutaman
päivän vanhana, jakun äiti saatiin kuuden
vii-kon kuluttua kirkotetuksi ja palautetuksi puh-distautuneena muun seurakunnan joukkoon, perheen elämäpalasi tuttuihinuomiin. Näin al-kanut lapsuus loppui virallisesti rippikoulun päättymisen myötä, joskin moni itsellisperheen tyttö japoika joutuihakeutumaan joennen pal-velukseen ja jättämään kodin sekä lapsuuden taakseen. Vastakkaista sukupuolta oli kuitenkin oikeus katsella "sillä silmällä” vasta rippikou-lun päättymisen jälkeen.
Nuorten oli sovitettava seurustelunsa töiden mukaan. He osoittivattässä melkoisista
kekse-liäisyyttä jaottivat joukollatehdäkseen erilaisia askareita, istuivat mieluusti valvomassa maltai-den imeltymistä tai pyykin hautumista eli kie-huvan lipeän laskemistapyykin läpi. Kun paras tulos edellyttiviittätoista lipeäkertaa jatyö
alet-tiin vasta illansuussa, nuoret ennättivättutustua yön pitkinä tunteina ja käydä läpi monet seura-leikit - hirret, pariskunnat, piispat ja hanhet -ennen kuin aamu vaikeni ja pyykki oli valmis huuhdottavaksi.91
Nuorten seurustelu helpottui keväisin, kun piiat ja talontytöt muuttivat
makuussansa
luh-teihin. Talvisin kun nuoret naiset nukkuivat kakluuni- ja rengit renkituvassa, isäntäväki saattoi pitää heitä silmällä ja huolehtia elämän kaikkinaisesta säädyllisyydestä. Mutta kesällä kaikki oli toisin, isäntäväki kuuloetäisyyden päässä omissa kamareissaan ja vain kesäöiden valoisuus, naapurien tarkat silmät ja huonon maineen pelottavuus nuorten vartijoina.
Yhteisöllä oli myös muita keinoja nuorten
elämän vartioimisessa: salavuoteuteen
hairahtu-neet joutuivatmaksamaan raskaat sakot ja
tun-nustamaan syntinsä 1700-luvulla vielä koko seurakunnan läsnäollessa mutta 1800-luvulla vain kirkkoherralle jakirkkoneuvoston jäsenil-le. 1700-luvun alkupuolisko sovelsi kirjaimelli-sesti vuoden 1686 kirkkolain säädöksiä, luokit-teli haureuden yksin- ja kaksinkertaiseksi ja
langetti rangaistukset tämän mukaisesti. Hel-polla yksinkertaiseenkaan haureuteen
syyllisty-neet eivät päässeet, joutuihanmuuan renkimies sovittamaan tekonsa vuonna 1724 maksamalla sakkoina 80 kuparitalaria tai juoksemaan vaih-toehtoisesti kuusi kertaa kolmensadan miehen kujan läpi. Kun nimismiesvalvoi, että jokainen täytti velvollisuutensa eikäsäästellyt voimiaan, mustelmat ja ruhjeet olivat viikkokausia synnin palkkana.92 Eurajokelaisille tähdennettiin 1730-luvun alussa myös, etteivät
salavuoteu-teen langenneet saaneet asua samassa kylässä, eikä määräyksiä jätetty suinkaan paperille, vaan luutnantti Backmanin piikakin joutui tä-män vuoksi muuttamaan Mullilasta vuonna
1731.93
Hengellisen jamaallisen esivallanasenteet ja pyrkimykset olivat suoraa jatkoaedellisen vuo-sisadan toiminnalle; kyseessä ei ollut menneen
Eurajokelainen yhteisön jakaantuminenisäntiin ja palkollisiin kävi 1800-luvun myötä entistä ilmeisemmäksi.
Isäntäväki erkaantui palkollisista, vetäytyi nukkumaan omaankamariinsa, söi suurimmissa taloissa erikseen, jätti osan talontöistä palkkaväen huoleksi mutta oli Kuivalahden Murusen isännän tapaan kuitenkin mukana katsomassa, ettäperunannosto sujuiripeästi.
hyvän ajan palauttaminen vaan pyrkimys
uu-teen nuhteettomaan aikaan. 1700-luvun alku-puoliskon tiukkuus lientyi kuitenkin vuosisadan
mittaan, eikä kaikkia salavuoteuteen syyllisty-neitätuotuenääkäräjienkuultaviksi. Oikeuteen päädyttiin vain lapsenruokoista kiisteltäessä, ja kantajana oli yleensä nainen, ei enää säädösten rikkumattomuutta valvova nimismies. Sakot hairahtuneilta tosin kannettiin; salavuoteus oli-kin 1800-luvun alkupuoliskolla yleisin kirkol-listen sakkojen tuottaja: vuosina 1832-65
mak-setusta 527 sakosta 88 % johtui
salavuoteudes-ta. Varkaudet tuottivat 51 mutta juoppous, murhajaryöstö kukin vain kolme sakkoa. Näin esivalta pyrki tähdentämään siveiden elämänta-pojen merkitystä, mutta kun se jätti sakot
etu-päässä naisten maksettaviksi, se ummistitoisen silmänsäjateki salavuoteudesta naisen synnin.
Tämä näkyi hyvin muun muassa vuosina 1832-61: nainen oli maksajana356 jamies 51 kertaa.94
Kirkko korosti vanhaan tapaan edelleen voi-makkaasti avioliiton 'puhtaan’ alun merkitystä jaavioelämän aloittamista vasta vihkimisen jäl-keen. Mutta koska hyvää tarkoittavat neuvot eivät riittäneet, kunniansa säilyttäneelle luvat-tiin palkinto: hänet vihittiin viattomuuden
merkkinä käytettyyn morsiuskruunuun
pukeu-tuneena. Periaate eli myöhemminkin, mutta käytäntö muuttui, jakruunu koristi 1800-luvun
alkupuoliskolla monasti viattomuutensa menet-täneenkin morsiamen päätä.
Esivallan käyttämät keinot eivät johtaneet
asetettuun päämäärään, eivätkä sakot, nuhteet ja julkiripitmuuttaneet ihmisten käyttäytymis-tä. Kirkon suruttomuudeksi luonnehtiman
elä-män tulokset näkyivät aviottomien lasten luku-määrän kasvuna. Vielä vuosien 1722-1760 vä-lisenä aikana vain yksi sadasta
eurajokelaislap-sesta joutui kantamaan äpärän leimaa mutta 1800-luvun alussa jo joka kymmenes.95 Kas-vun nopeus näyttää jääneen aikalaisilta
huo-maamatta. He surivat kyllä elämän yleistä maallistumista, kortinpeluun ja juopottelun yleistymistä mutta eivät kiinnittäneet huomiota nimenomaan tähän seikkaan. Ja kun asiaan vii-mein 1800-luvun lopulla havahduttiin, syylli-seksi leimattiin palkollisten ja isäntäväen
elä-... • .... • . . QA
man ja arvojen etääntyminen toisistaan:
”Jos emäntä tai isäntäsattuu näkemään
palvelijat-tarensa luota lähtevän miehenpuolen, niin ihmet-telee isäntä vain: joko sinullakinon sulhanen, kyl-lä sinun tarvii nyt antaa ryyppykin kohnaisiksi.
Samoinrenkien, ja jos renki on niin valvonut, että silmät kiini käydä kamppuroitsee, niin isäntä är-jäisee: kyllä sais maatakotona, että pysyis silmät auki päivällä, ei siitä yökollaamisesta mitään hyö-tyä ole. Minkään siveellisen paheen poistamisen tähden hän ei sitäsano, kenties ei hän sitä ymmär-räkään tai ei pidä väliä muuten, mutta jos työ
su-juu veltosti, niin se on paha”.
Piispantarkastuksessa päätelmät olivat suora-viivaisemmat: turhat yöjuoksut oli lopetettava muodostamallakyläkuntiin kahden isännän par-tioita kuulostelemaan sunnuntain jamaanantain vastaisina öinä kylien elämää ja lähettämään kotiin kaikki teilläjatumilla asiatta kulkevat.97
Juha Isoperen selonteosta käy selvästi ilmi eurajokelaisen yhteisön jakaantuminen
1800-luvunjälkipuoliskollakahtia, talonpoikai-seen isäntäväkeen japalkollisiin. Siitä huokuu samalla käsitys, jonka mukaan palkolliset
oli-vat erityisen ahkeria yöjuoksijoita - heillä ei ollut tietoa paremmasta. Jos tämän mukaan py-ritään selittämään 1800-luvun alun huimasti kasvanutta aviottomien lasten lukua, piikojen tulisi olla yliedustettuja aviottoman lapsen saa-neiden naisten joukossa. Vuosilta 1780-1829 olevien tietojen mukaan näin näyttää Olleenkin,
onhan kolme neljästä (183) Eurajoella äpärä-lapsen saaneesta 239 äidistäpiikoja. On
kuiten-kin huomattava, että kolmasosa joukon eurajo-kelaisista oli talontyttöjä, eli näitä oli kutakuin-kin yhtä paljonkuin talontyttöjä naisten joukos-sa ylipäätään.
Kiinteän talonpoikaisyhteisön ulkopuolelle joutuneita aviottoman lapsen saaneet tavallaan kyllä olivat: olihan neljä viidestä ennättänyt jo lähteä kotoaan jakierrellä useita vuosia piikana talosta ja kylästä toiseen. Mistään nuoruuden hairahduksesta ei useimpien kohdalla ollut ky-se, sillä he olivat samanikäisiä (24—25-vuotiai-ta) kuin ensimmäisen lapsensa synnyttäneet aviovaimot.
Onko tämä tulkittavissa niin, että parhaan avioitumisiän ohittaneet eivät pitäneet aviotonta lasta enää elämänsä romuttajana? Sallivatko yhteisön asenteet langenneen naisen elää mui-den rinnalla? Naisten tarkka luokittelu kunnial-lisiin ja maattuihin, heiltä kannetut sakot ja heille pidetytpuhuttelut eivät asenteiden lienty-miseen viittaa, kaikki muu kylläkin. Seurakun-nan papisto näyttää edellyttäneen ennen muuta
katumusta mutta olleen tämän jälkeen valmis lakaisemaan synnin jäljetpeittoon. Se oli kui-tenkin mahdollista vain lapsen kuoltua, muu-toinhan äpärä-nimitys oli muistuttamassa äidin erheestä. Eurajokelaiset puolestaan eivät kaih-taneet langenneenpestaamista piiaksi, eikä lap-si liioin merkinnyt avioitumismahdollisuuksien häviämistä, todetaanhan jokatoisen Eurajoelle jääneenäidin päätyneen naimisiin ja siirtyneen kunniallisten vaimojen joukkoon. Ja kun useimmat piioiksi päätyneet avioituivat muu-tenkin renkien jaitsellismiestenkanssa, avioton lapsi ei naisen mahdollisuuksia heikentänyt.
Kotona lapsen syntyessä asuvien talontyttöjen kohdalla tilanne oli toinen. He joutuivat otta-maan miehen keskimääräistä useammin
itsellis-ten joukosta. Näin onkin luontevaa, että talon-tyttö haki lapsen syntymän jälkeen
makaajal-taan 100 ruplan korvausta kunniansa menettä-misestä ja itsellistyttö tyytyi 20 ruiskapan vuo-tuisen lapsenruokon vaatimiseen.98
Vuojoen kesäjatalvi poikkesivat täysin toisistaan. Talvella kartano eli hiljaaja puistonkuusikujan hanki säi-lyi ehjänä. Kesällä herrasväki ja vieraat etsivätpuiden varjosta suojaa, kävelivät hitaasti käytävän päästä päähän kirjallisuudesta, musiikista, ajankohtaisista tapahtumista ja Vuojoella ilmeisesti myöspuun, viljanja raudan hinnasta keskustellen. Museovirasto, historian kuva-arkisto.
Helppoa aviottoman lapsen saaneen naisen elämä eikuitenkaan ollut, merkitsihän maatuk-si leimautuminen aina myös puheenaiheeksi joutumista, kuiskutteluja ja arvailuja. Mutta niin pahaa umpisolmua lapsi eielämään tuonut, että naiset olisivat turvautuneet raskaimpaan vaihtoehtoon: lapsenmurhaan. Täysin outo
rat-kaisu ei ollut, jouduttiinhan Eurajoen 1800-lu-vun ensimmäisen neljänneksen käräjillä kerran sen eteen, mutta naisella oli tuolloin ennestään jomuutamanvuoden ikäinen lapsi eikä hän
vii-tannut kertaakaan lapsen aiheuttamiin hanka-luuksiin. Hänen ongelmanaanoli makaajan jul-muus ja välinpitämättömyys.
Vaikkayhteisönasenteiden voidaankin sanoa lientyneen, niin muutoksen syyt jäävät hämä-riksi. Taustalla on mitä ilmeisimmin vaikutta-massa vanhan yhtenäiskulttuurin päättyminen, yhteisön jakaantuminenuusien arvojen mukaan eläviin ryhmiin. Yhtenäisyyden hajoittajia oli kaikissa väestöryhmissä. Eurajoen säätyläiset eivät olleet rahvaasta parempia, olihan Vuo-joelle 1810-luvulla muuttaneella uudella herras-väellä yhteinen ennen avioliiton solmimista syntynyt lapsi, Kaukonpielen leskeksi jääneen luutnantin taloudenhoitajana toimineella oman pitäjännimismiehen naimattomallatyttärellä oli useita lapsia eivätkä pappienkaan tyttäret
elä-neet moitteitta. Opettajien sanoma menetti siten voimaansa eikä häpeä ollut ylivoimainen, kun jakajiaoli paljon jakun he tulivat yhteisön kai-hista kerroksista.
Kirkko tähdensi voimakkaasti kihlauksen ja avioliiton sitovuutta. Jälkimmäisen se suostui purkamaan aniharvoissa poikkeustapauksissa, eikä kihlojakaan saanut niin vain palauttaa.
Mutta jos jompikumpi osapuoli havaitsi avio-liiton solmimisen mahdottomaksi, hänen tuli anoa kihlauksen purkamista tuomiokapitulilta tai seurakunnassa tarkastusmatkalla käyvältä piispalta. Eroon suostuttiin, mikäli osapuolet olivat yksimielisiä ja mikäli he eivät olleet
maanneet keskenään. Nämä seikat todettiin muun muassa Briitta Markuntyttären ja Heikki Tuomaanpojan anoessa erolupaa mutta
tähden-nettiin samalla kevytmielisyyden tuovan parin maksettavaksi kirkkolain säätämät sakot."
Mutta jos toinen osapuoli pyrki yksin välttä-mään avioliittoa, hylätty saattoi haastaa hänet oikeuteen. Kainulainen Maria Matintytärkoetti näin patistella sulhastaan kolmen vuoden kih-lauksen jälkeen avioon mutta kuuli, ettei
nai-maton nainen voinut tuoda asiaa käräjille kes-kustelematta asiasta ensin holhoojansa kans-sa. 100
Avioliitto oli naimakauppa, jossa
taloudelli-set tekijät olivat keskeisellä sijalla ja
kumppa-nin asema tärkeä; kyseessä oli ennen muuta so-siaalisen vakan ja kannen löytyminen. Mutta aina löytyi myös rajojen rikkojia, hyvien neu-vojen uhmaajia ja herkullisten puheenaiheiden tarjoajia. Oman Romeonsa ja Juliansa eurajo-kelaiset saivat 1760-luvun puolivälissä, kun Köykän lampuodin poika jaLutan rusthollarin tytär mielistyivättoisiinsa. Koska Marian van-hemmat odottivat varakkaampia kosijoita, he eivät katsoneet hyvällä nuorten seurustelua.
Rakastavaiset olivat yhtä taipumattomia, kih-lautuivat jataivalsivat kirkkoherran luo
kuulu-tusten hakuun. Matka oli turha, eihän nuorta naista isän suostumuksetta kuulutettu. Kun
nuoret palasivat, hirmustunut isä uhkasi sitoa tyttären sänkyyn niin, ettei tämä pääsisi
kuu-naan omille teilleen. Neuvokas Maria toimitti sanan Köykkään ja karkasi Maninsa luo heti seuraavana yönä. Pako ei isän mieltä muutta-nut. Kun muu ei näyttänyt auttavan. Matti ja Maria turvautuivat viimeiseen oljenkorteen ja pyysivät käräjien apua vastahakoisen isän kään-nyttämiseksi. Tuomari ja lautakunta saattoivat kuitenkin vain toistaa kirkkoherran aiemmin esittämän totuuden: tytär oli isän ehdottoman holhouksen alainen. Näin pari saattoi vain odo-tella ajan kulumista ja isän loukattujen tuntei-den lauhtumista - sitkeä odotus tuotti toivotun tuloksenrunsaan vuoden päästä.101
Kihlaus vahvistettiin todistajien läsnäollessa ja sinetöitiin sulhasen luovuttamin lahjoin. Sy-dänmaasta Pohjan sotaan lähteneen Tuomas Er-kinpojan antimet olivat runsaat, saihan morsian miestenturkin, kaksitoistaa kappaa ohria, kaksi paria sukkia, hameen, valkean myssyn, neljää lampaannahkaa ja kaulaliinan sekä oikeuden nauttiaTuomaan palkat. Kun sota vei sulhasen ja avioliitto jäi solmimatta, Tuomaan äiti vaati lahjat takaisin.102 Avioituvalle tyttärelle isän oli varattavakunnollisetmyötäjäiset. Ne siirret-tiin hääjuhlien yhteydessä uuteen kotiin. Mutta mikäli isä ennättikuolla ennen tytärten avioitu-mista, myötäjäisetmerkittiin kaikkien
tiettävik-si perukirjaan. Näin esimerkiksi Lapijoen Ta-panin kuuden tyttären myötäjäiset erottettiin
vuonna 1737 isän jäämistöstä. Osuudet eivät olleet yhtä suuria, vaan vanhin tytär sai puolta enemmän kuin muut. Hänen myötäjäisiinsä luettiin musta sarkaröijy ja vihreä hame, leh-mä, kirstu, vuoden vanha vasikka jatinapullo.
Liisa-tytär sai nuoren lehmän, lampaan ja tyy-nyt. Briittan osuus supistui hevoseen; Valpuril-le jätettiin kirstu, pyssy, tyyny, käsipyyhe ja kirstu, Annalle miesten ja naisten nahkainen satula, kynttilänjalka, sängynpeite sekä vanha kirnu jaMarialle kirstu, hame ja röijy.103
Häiden valmistelut aloitettiin ensimmäisten kuulutusten jälkeen, ja morsian läksi länsisuo-malaisen perinteen mukaan kylille lahjoja ko-koamaan. Eurajoelta ei ole tämänkaltaiseen kerjuuseen viittaavia tietoja, mutta jos naapu-reissa noudatettu tapa oli täällä elinvoimainen,
niin häiriöksi sitä ei luettu. Häänsä
eurajokelai-set järjestivät rahvaan yleisen tavan mukaan 1700-luvulla etupäässä syksyllä, kun
elonkor-juu oli saatu päätökseen, aitat olivat täynnä ja palkollisilla mahdollisuuskäydä vihillä marras-kuun alun vapaaviikolla. Kesähäät yleistyivät
1800-luvun puolella, mutta loka-, marras- ja joulukuuolivatpitkään suosituinta aikaa: 55 % eurajokelaisten 1820-luvun avioliitoista solmit-tiin näiden kolmen kuukauden aikana. Touko-, kesä- jaheinäkuussa vihittiin joka neljäs paris-kunta. Vähiten häitä järjestettiin vilkkaimpaan sadonkorjuuaikaan elo - syyskuussa, eivätkä sydäntalven kylmät kuukaudetkaan olleet otol-lisia avioitumisaikoja.104
Hääjuhlat aiheuttivat moniaharmeja.
Esival-taepäili ensinnäkin, että rahvas juhliturhan pit-kään ja komeasti, jakoetti typistää häiden
vie-ton pariin päivään. Paikallisten viranomaisten huolena olivat häitä kiertelevät kuokkijat.
Kuokkavieraiden tulo oli sinänsä vain isäntä-väen riesa, mutta koska kuokinnan katsottiin li-säävän melua, tappeluita ja epäjärjestystä, pitä-jänkokouspuuttui asiaan ja määräsi kuokinnan
sakon uhalla kiellettäväksi. 105
Pitäjänkokouksen huolen perimmäisenä syy-nä oli kuitenkin viinankäytön ylettömyys. On-gelma oli vanha, olihan nimismies Mikael Almlöf muistuttanut eurajokelaisia jo vuonna 1725 viinan kiroista japalauttanut mieliin
vii-nan käräjillä ja häissä aiheuttamat
lukematto-mat mielettömyydet ja verityöt. Hänen päämää-ränään oliKirkonkylän ja käräjäpaikan puhdis-taminen salakapakoista ja viinanmyyjistä. Hän saikin käräjät periaatteessa taakseen mutta on-nistui taivuttaa ne vain viinaa myyvien
itsellis-ten sakottamiseen. 1110
Nimismiehen hyvä pyrkimys valui hiekkaan, sillä eihän hän voinut kieltää talonpojilta näi-den ikiaikaisia oikeuksia tai puuttua Vuojoen herrasväen toimiin. Nämä taas olivat perin ris-tiriitaisia. Niinpä tuskin armollinen kreivitär oli kesällä 1732 ennättänyt tehdä tiettäväksi, että hän ei sietänyt palveluksessaan juopotteluun taipuvaisia, kun hän jo myöntyi inspehtorin pyyntöön jasalli tämän perustaa krouvin
Nimismiehen hyvä pyrkimys valui hiekkaan, sillä eihän hän voinut kieltää talonpojilta näi-den ikiaikaisia oikeuksia tai puuttua Vuojoen herrasväen toimiin. Nämä taas olivat perin ris-tiriitaisia. Niinpä tuskin armollinen kreivitär oli kesällä 1732 ennättänyt tehdä tiettäväksi, että hän ei sietänyt palveluksessaan juopotteluun taipuvaisia, kun hän jo myöntyi inspehtorin pyyntöön jasalli tämän perustaa krouvin