Puhdasoppinen kirkko jatkoiisonvihan jälkeisi-nä vuosina kansan opettamista ja ohjaamista osin vanhaan ulkokohtaiseen tapaan selittämäl-lä katekismusta erityisin katekismussaamoin ja kuulustelemalla kirkkokansaa
jumalanpalvelus-ten jälkeen. Mutta koska tuloksena oli enim-mäkseen kuulemansaajatuksettatoistava
seura-kunta, kirkko korosti myös lukutaidon ja oma-toimisen Sanaan perehtymisen merkitystä. Tä-mä näkyy 1600-luvun lopun piispantarkastuk-sissa jakorostuu isonvihan jälkeisinävuosina.
Kirkko ei ottanut kuitenkaan vastuuta vain it-selleen vaan tähdensi lisäksi vanhempien vel-vollisuutta alkeisopetuksen antajana.
Vanhempien jakirkon yhteisiä velvollisuuk-sia korostava ajatus näkyy selvästi vuoden 1723 resoluutiossa: kirkon oli huolehdittava lasten jatko-opetuksesta ja vanhempien pereh-dytettäväheidät lukutaidon jakristinopin alkei-siin. Periaatteessa vanhempien edellytettiin jo-ko ohjaavan itse lapsiaan, ottavan pitäjään las-tenopettajan tai jättäväntehtävän seurakunnan lukkarin huoleksi.1 Tarkastusmatkalla talvella 1724 käynyt rovasti tähdensi eurajokelaisille resoluution noudattamisen tärkeyttä. Hän näyt-tääasettaneen sanansa myös sattuvasti ja
innos-taneen nuoria uusiin ponnistuksiin, koskapa nä-mä saivat lukutaidostaan ja kristinopin
tunte-muksestaan piispalta jo seuraavana talvena asianmukaiset kiitokset. 3
Eurajoen kummatkin Tenlenius-sukuiset luk-karit - Erkki jaJuho- olivat taitavia ja innok-kaita opettajia. Seurakunnassa käyneet rovastit
ja piispat saattoivatkin suositella heitä lasten opettajiksi, etenkin kun vanhempien taidot ei-vät tuottaneet aina riittävän hyviä tuloksia.
Piispa Browallius kummasteli kyllä vuonna
1755 lasten kehnoa lukemista jasurkeaa tavaa-mista ja epäili lukkarin kykyjä, mutta seura-kunnan papit puolustivat lukkaria ja vierittivät syyn vanhempien niskoille; nämä eivät tuoneet
lapsiaan lukkarin luo eivätkä opettaneet heitä itse.
Piispa tähdensi seurakunnalle tämän jälkeen voimakkaasti lukutaidon merkitystä. Hän myönsi pitkien matkojen aiheuttamat haitat ja kertoi ymmärtävänsä, etteivät syrjäisimpien ky-lien lapset voineet käydä säännöllisesti Kirkon-kylässä lukkarin luona. Mutta koska oppi oli välttämätöntä, hän suositteli hyviksi lukijoiksi mainittujen miesten ja naisten ottamista kylä-kuntien opettajiksi. Piispa osoitti myös tunte-vansa kustannuksia kaihtamaan pyrkivän kan-san mielen jateki tiettäväksi, että opettaja voi-tiin palkata vaivaiskassan varoin.3
Piispan ohjeet eivät vaikuttaneet, eikä opet-tajia palkattu, ei vaikka asiaan palattiin vielä toistamiseenvuonna 1764.4 Eurajokelaisten lu-kutaito oli tästä huolimatta enimmäkseen hyvä;
toki huonojakin lukijoita oli, mutta piispat ja rovastit olivat yleensä tyytyväisiä. Mutta kun
Juho Tenlenius vanheni, tulokset huononivat, ja monen 12-vuotiaan lukutaito oli 1780-luvun puolivälissä perin kehno. Papisto moitiskeli eri-tyisesti poikia ja väitti, etteivät nämä
ymmärtä-neettavaamisen merkitystä. Jakun vanhemmil-le suunnatutkehotukset kaikuivat kuuroille kor-ville, yhden ainokaisenrivin virheetön lukemi-nen tuotti monelle ylipääsemättömiä vaikeuk-sia. Kirkkoherra Pihlman kyseli huolestuneena seurakunnalta neuvoja ja sai patistelujen jäl-keen vastauksen; laiskurit olipantava jalkapuu-hun.5
Jalkapuu ei eurajokelaisia aapisen viereen taivuttanut, ei liioin tieto siitä, että lukutaito oli rippikouluun pääsyn ehto jaripillä käynti ai-kuistumisen edellytys. Kirkkoherra Abraham Paulinin mielestänuortenlukutaitooli 1800-lu-vun puolella pikemminkin heikkenemässä. Hän saattoi kyllä todeta, että lasten ohjaaminen oli
Eurajokelainen kansanmies kirjoitti sopimuksen tai valituksen alle puumerkkinsä. Tässä pitäjän yläkul-man miehet anovat Irjanteelle aikaisempaa useam-pia jumalanpalveluksia.
joissakin kyläkunnissa jätettylukutaitoisten ai-kuisten huoleksi ja että tulokset olivat näissä tapauksissa enimmäkseen hyvät, mutta monet
löivät jatkuvastilaimin velvollisuutensa tai
ryh-tyivät vasta viime hetkellä ja kovalla kädellä opettamaan lapsiaan. Koska muutos oli välttä-mätön, hän suosittelivuonna 1826 vanhempien saattamista entistä selvempään vastuuseen ja leväperäisyyteen syyllistyneiden sakottamista.
Ehdotus hyväksyttiin, ja lukutaidottoman 9-vuotiaan lapsen vanhempien maksettavaksi asetettiin kahden ruplan sakot. Mikäli tämä ei auttaisi eivätkä lapsen taidot olisi vielä 12-vuo-tiaanakaan riittävät, sakot
kaksinkertaistuisi-vat.6
Eurajokelaiset eivät asiaa tarkemmin mietit-tyään olleet pöytäkirjoihin merkityn päätöksen takana vaan väittivät sitä väärin perustein teh-dyksi javaativat ehdottomasti sen kumoamista.
Koska aiempaa päätöstä kannattivat enää vain papit ja Vuojoen isännöitsijä, kirkkoherran oli karvain mielin taivuttava ja jätettäväopetus
en-nalleen.7 Hän ei kuitenkaan antautunut vaan otti käyttöön muut keinot. Hän ei taivutellut eurajokelaisia uusiin ratkaisuihin vaan pani val-vonnan täyteen voimaan ja käytti hyväkseen hänelle suotuja mahdollisuuksia; tutki lasten taidot kinkereillä, antoi kirkkoneuvoston tuo-mita niskottelijat sakkoihin jaeväsi lukutaidot-tomilta pääsynrippikouluun.
Lukutaito oli vasta edellytys kirkon keskei-sen tehtävän toteuttamiselle, kristinopin ope-tukselle. Vanhat keinot osoittautuivat tässäkin riittämättömiksi. Erityisen vaikeaa oli nuorten opettaminen niin, että he olivat ensimmäiselle ehtoolliselle tullessaan perehtyneet luterilaisuu-den pääkohtiin jaettä he oivalsivat kuulemansa oikein jaosasivat soveltaa opetuksia käytännön elämään. Kun pelkillä kuulusteluilla ei päästy hyviin tuloksiin, kirkko pyrki tehostamaan
ope-tusta ja päätyi vuonna 1740 suosittelemaansen järjestämistärippikoulun muotoon. Eurajoella ryhdyttiin viivyttelemättä kiertokirjeen
mukai-siin toimiin ja saatettiin rippikoulu käyntiin poikkeuksellisen aikaisin jo viimeistään
vuo-teen 1742 mennssä.8
Rippikoulun käyminen jaensimmäiselle
eh-teolliselle pääseminen ei oikeuttanut opitun unohtamiseen, vaan papisto huolehti myös tie-don säilyttämisestä jakuulusteli kirkkokansaa.
Säännölliset kuulustelut järjestettiinvuotuisilla lukusilla- lukuvooroilla-, muttamyösrovastit
japiispat tutkailivat väen taitoja jakäsityksiä.
Nuorten oli oltava kuulusteluissa vuosittain ja aikuisten vähintään jokatoinen vuosi, luettava
eteen pantu teksti ja osattava ulkoa Lutherin Vähä katekismuksen tärkeät osat ja Svebeliuk-sen selitykset.9
Lukusiin oli valmistauduttava huolella. Siel-lä ei voinut piiloutua muiden selän taakse, sillä kirkkoherralla oli mukanarippikirja ja sen
tar-kat tiedot kaikista pitäjäläisistä. Ja kun Eura-joellaoli useitakinkeripiirejä, 1800-luvun alus-sa 21, papeilla oli seurakunnan pienissä
suun-nilleen 50 hengen yökunnissa kyllin aikaa tieto-jen tarkastamiseen. Suurimmissa suunnilleen
150 hengen yökunnissa kuulustelut saattoivat jäädä joskus ylimalkaisiksi, mutta ketään ei niissäkään sivuutettututkimatta, vaan papit ve-nyttivät päivää niin, että jokainenehti näyttää taitonsa.10
Kuulustelut olivat totisia koitoksia. Jos luke-minen ei sujunut eivätkä käskyt muistuneet
mieleen, edessä oli sunnuntaikouluun meno.
Vapauttajana ei tällöin ollut ikä eikä sairaus.
Lukusilta poisjääminen ei sekään ratkaissut huonojen lukijoiden ongelmia, sillä kirkkoherra ei päästänyt heitä rauhaan vaan patisteli heitä kirjan ääreen. Jos poissa pysynyt kykeni näyt-tämään taitonsakirkossa pääsiäisen jälkeen jär-jestetyssä laiskanlukijoiden kuulustelussa, hän
Kirjoitustaitoinen kansanmies ja -nainen oli 1800-luvun alussa harvinainen, käsiala usein huono ja oikeiskir joitushorjuvaa. Mutta ei siltavoudinkaan taidot olleet ainakehuttavat, kuten Michel Färdigin kuulutus vuodet
ta 1807 osoittaa.
pääsi pälkähästä ja välttyi sunnuntaikouluun menolta. Ja jos koulunkäynti ei houkutellut,
uhkana oli jalkapuu; ja ellei kirkkoherran ja kuudennusmiesten sana tehonnut, kruunu tuli avuksi. Kaksi erityisen laiskaa jahuonotapaista renkiä oli saatu näinvuonna 1829jalkapuuhun,
mutta kun he ilmaantuivat paikalle humalassa javiskoivat kiviä ja herjoja ohikulkevan kirk-kokansan niskaan, käräjät tuomitsivat heidät asianmukaiseenrangaistukseen.11
Lukkari opasti huonoja lukijoita joka sun-nuntai neljän kuukauden ajan toukokuun puoli-välistä syyskuun puoliväliin. Oppilaita oli
1840-luvulta säilyneiden luetteloiden mukaan paikalla viikoittain useitakymmeniä - vuoden 1844 ensimmäisellä opetusviikolla esimerkiksi 69 ja koko kesän mittaan 127. He olivat osin nuoria rippikoulusta huonosti lukevina lisä-oppiin lähetettyjä, osin joehtoolliselle päässei-tä lukemisen salat tai rukoukset unohtaneita.
Vanhimmat lukijatolivat 38-ja 39-, nuorimmat 13-vuotiaita. Sunnuntaikoulun oppilasmäärät pysyivät 1840-luvun jälkipuoliskollakorkeina ja oppilaiden koostumus kirjavana. Vuonna 1848 lukkarin luo lähetettiin pelkästään kinke-reillä 61 jarippikoulusta 53 oppilasta. Ensin
mainittujen joukossa oli useita vanhoja seura-kuntalaisia, iäkkäimpiä oppiin patisteltuja
oli-vat Saaren Maijalan jo 84-vuotias leskiemäntä jaKoivuniemen Sepän 75-vuotias vanhaemän-tä. Kumpikin oli ollut poissa lukusilta parin vuoden ajan. Sepän emäntä ei näytä käyneen sunnuntaikoulussa, mutta Maijalan Justiina Ju-hontytärosoitti taitonsa kesäkuun alussa.12
Sunnuntaikoulussa käytiin 1840-luvun puo-lella, kunnes taidot paranivat ja unohtuneet kohdat palautuivat mieliin.Tämä vaatijoiltakin vain pari iltapäivää, mutta toisten oli oltava paikalla pitkään, Fredrik Modig esimerkiksi ahersi kesällä 1844 lukutaitonsa kohentamisek-si seitsemänätoista sunnuntaina.11 1850-luvulle tultaessa koulun luonne muuttui ja oppilasmää-rät laskivat: sinne lähetettiin enää pelkästään
huonosti lukevia rippikoululaisia ja heitäkin tuntuvasti aikaisempaa vähemmän, vuonna
1854 vain kuusitoista. 14
Kiertokoulut
Papiston kinkereillä toteuttama tiukka valvonta toi ongelmat esille entistä paremmin. Niinpä kun kansan lukutaitonäytti aina vain
huonone-van, kirkkoherra Tallqvist ehdotti vuonna 1844 erityisten lastenopettajien palkkaamista. Hän ei edellyttänyt koulutettujen opettajien
hankkimis-ta muthankkimis-ta piti selvänä, että papit tutkisivat valit-tujen taidot ja tiedot. Kirkkoherra otti huo-mioon myös kustannukset ja suositteli puolen ruistynnyrin suuruisen palkan maksamista vai-vaiskassan varoista. Ja jottavähäväkinen kansa voisi panna lapsensa oppiin, köyhiksi
tunnetuil-ta ei muita maksuja kerätty. Talonpoikien oli sen sijaan maksettava opetuksesta kohtuullisek-si katsottava ja lapsen lahjoihin suhteutettu palkkio, eli mitä huonompi ja kovapäisempi oppilas sitä suurempi palkka. Opettajiksi kirk-koherra suosittelikyläkunnissa asuviahyviä lu-kijoita, lähinnä naisia, "koska näillä olikykyjä halu opettaa ja riittävästi kärsivällisyyttä käsi-tellä lapsia”. 15Pitäjäläiset pitivät ajatusta hyvä-nä ja valitsivat Lapijoelle ja Irjanteelle omat
opettajat, edelliseen piika Helena Sereniuksen ja jälkimmäiseenLoviisa Matintyttären.
Kirk-koherran ehdotuksen opettajan ottamista Kir-konkylään, Huhdalle, Kaukomäkeen ja Kuiva-laiseen he hautasivat hiljaisuudessa.16
Lastenkoulujen toiminnasta ei juuriole tieto-ja; sotamiehen leski Elisabet Green mainitaan vain vuonna 1847 Irjanteen uutena opettajana.
Koulu näyttää siten olleen elossa muutaman vuoden mutta kuihtuneen pian, koskapa seura-kunnassa ei kirkkoherra Nestenin mukaan ollut vuonna 1856 ainoatakaan lastenopettajaa. Tai-tavia lukijoita työhön kyllä oli. mutta heitä ei
käytetty. Koska seurakuntalaiset eivät puuttu-neetasiaan, rovasti suositteliheille jälleen las-tenopettajan palkkaamista. Hänen ehdotuksen-sa olivat kirkkoherra Tallqvistin runsasta vuosi-kymmentä aiemmin esittämän kaltaisia.17
Kirkkoherra Nesten kutsui pitäjäläiset käsit-telemään rovastin ehdotuksia ja taivutti nämä tekemään myönteiset päätökset. Ne merkitsivät koulun tuloa Luvialle sekä Eurajoen rälssi- ja perintölääniin. Kokous keskittyi tämän jälkeen perintölääniä koskevien päätösten tekoon ja ja-koi tilat kolmeen lohkoon. Ensimmäiseen kuu-luivat Kuivalahti ja Pihlaus,toiseen Huhta, Sy-dänmaa jaKaukomäki sekä Irjanteen, Mullilan jaTarvolan perintötilat, kolmanteen Lutta, Ri-kantila. Saari, Köykkä, Kaira, Koivuniemi,
Hankkila, Tahkoniemi, Väkkärä jaKaukonpieli sekä Lapijoen jaLinnamaan perintötilat. Kou-lulle oli myös varattava tilat. Kuivalahdelta ne saatiin Isak Huruselta, Huhdalla koulu sijoitet-tiin Mikolan rustholliin ja Lapijoella Jaakolaan.
Vuokraa ei maksettu mutta jokaisenkoulupiirin tilan oli toimitettava paikalle lasti halkoja vuo-dessa. 18
Kouluille laadittiin syksyllä 1858 selkeät säännöt. Niissä määriteltiin yksityiskohtaisesti oppilaiden ja opettajien velvollisuudet, asetet-tiin hallitus - kirkkoherra, kappalainen jakolme köyhäinhoitohallituksen valitsemaa jäsentä
sekä annettiin tarkat ohjeet koulupäivän ja lu-kukausien pituudesta. Koulu oli tarkoitettu 7-12 -vuotiailletytöille ja pojille. Huonotapai-siksi tunnettujen oli tosin annettavaensin näyt-tö tapojensa parantumisesta. 19 Opetus oli
mak-sutonta, mutta kirjat oli jokaisellaoltava omas-ta takaa. Vaivaiskassa osti ne köyhille;
rälssi-läänin puolellakassan varoin hankittiin vähäva-raisille jopa kiijoitustarvikkeet. Koulu oli toi-minnassa syksystä jouluunsekä uudelleen tam-mikuusta kesäkuun jarälssiläänissä toukokuun 20. päivään saakka viitenä päivänä viikossa kirkkaina päivinä kello 9-12 ja 14—17 ja muul-loin niin pitkään kuin valo riitti.20
Koulun opetusohjelma oli aikaisempia suun-nitelmia laajempi. Lukutaidon kehittäminen ja luetun oikean ymmärtäminen oli edelleen kes-keisellä sijalla, mutta lasten odotettiin perehty-vän lisäksi Raamatun historiaan sekä kaunokir-joituksen, laskennon ja maantiedon alkeisiin.
On myös huomattava, että lukutaito oli
laajen-tunut äidinkielenopetukseksi, joskin oppikirjat olivat vanhastaan tuttuja: ABC-kirja, Lutherin Vähä katekismus ja Svebeliuksen selitykset.
Raamatun historiaa opiskeltiin Chr. G. Barthin kirjan mukaan, mutta niin että jokainen ym-märsi lukemansa. Ulkolukua oli vältettävä.
Kaunokirjoitusta jalaskentoa piti harjoittaa nii-hin taipumuksia osoittavien kanssa; maantie-dossa oli annettava seinäkartan tai karttapallon avulla tarpeelliset perustiedot.21
Opettajalle ei asetettu tiukkoja vaatimuksia.
Hänen edellytettiin vain käyttäytyvän esimer-killisesti sekä pitävän lapset ahkerassatyössä.22 Perintöläänin ensimmäiseksi opettajaksi valit-tiin Lutan sepän 26-vuotias poika Kustaa
Ros-löf. Kirkkoherra luonnehti häntä siivoksi, lem-peäksi, järkeväksi. Jumalaa pelkääväksi mie-heksi jakatsoi hänen luku-, lasku- ja kirjoitus-taitonsa riittävän mainiosti koulun tarpeisiin.
Hänet palkattiin aluksi koeajalle 20 hopeako-peekan päiväpalkalla. Kun hän osoittautui kel-po opettajaksi, paikka vakinaistettiin. Rälssi-lääniin patruuna Björkenheim palkkasi Turun Lancaster-koulun käyneen Gustaf
Grönlun-din.23
Koulun toiminta käynnistyi vuonna 1857, Lapijoella tammikuun 26. ja Lavilassa loka-kuun 19. päivänä. Lapijoellakouluun ilmaantui ensimmäisenä päivänä vain 23 oppilasta, näis-täkin 11 aiemmin sunnuntaikouluunlähetettyjä,
mutta Kuivalahdella oppilaita oli tuntuvasti enemmän: 45 entistä sunnuntaikoulunkävijää ja43 uutta. Huhdan piirissä oltiin yhtä
innok-kaita, jakouluun ilmaantui 93 oppilasta. Kun Lavilassa kävi vuoden lopulla opissa 44 alle ja 35 yli 12-vuotiasta, kiertokoulussa oli vuoden
GustafGrönlund tuli rälssiläänin kiertokoulun opet-tajaksi lokakuussa 1857 ja hoiti virkaansa yhtäjak-soisesti neljän vuosikymmenen ajan. Hän oli
toimi-nut erilaisissa ammateissa mutta suorittanut ennen Eurajoelle tuloaan opettajan tutkinnon Turun Lan-caster-koulussa. Grönlund asui eläkevuotensa M al-li lassojakuoli siellä vuonna 1904.
aikana 138yli 12-vuotiastaja 155 tätä nuorem-paa lasta.24
Kirkkoherra jakappalainen valvoivat tarkasti koulun toimintaa, oppilaiden ja opettajan käy-töstä sekä opetuksen sisältöä. He kuulustelivat lapsia kevätlukukauden lopulla ja seurasivat herpaantumatta näidenedistymistä. Kun koulu-vuosi kesällä 1859 päättyi, kirkkoherra saattoi-kin todeta, että 191 alle 12-vuotiasta oli saanut
opetusta, että 13 askarteli tosin edelleen
ta-vauksen parissa mutta 80 lasta luki puhtaasti sisältä ja osasi ulkoa katekismuksen ja Svebe-liuksen. Erityisen iloinenhän oli lasten innosta oppia kirjoittamaan, olihan koulussa 47 kauno-kirjoitusta harjoittelevaa, ja monet olivat edis-tyneet varsin hyvin. Kirkkoherra terotti lopuksi
vanhemmille voimakkaasti opin tärkeyttä ja muistutti, että lasten oli parempi olla koulussa kuin juoksennallatoimettomana teillä ja tanhu-villa.25