Eurajokelaisten oli sovitettava jokapäiväinen elämänsä vanhaan tapaan luonnonedellytysten, kruunun vaatimusten ja kirkon opetusten mu-kaiseksi. He muodostivat yhteisön, jonka elä-mä oli monessa suhteessa yhdenmukaista:
hankkivat leipänsä pääosan maata viljelemällä, suoriutuivat töistään ja askareistaan isiltä opi-tullatavalla, kävivät sunnuntaisinkirkossa,
rat-kaisivat yhteisöä koskevatkysymykset pitäjän-kokouksen yksimielisin päätöksin,
kunnioitti-vat edellisillä vuosisadoilla vakiintunutta jako-kuntiin sidottua maanomistusta. He saattoivat
niskotellaesivaltaa vastaan, jostämä pyrki riis-täämään ikiaikaiseksi katsotun viinanpoltto-oikeuden kaltaisia etuuksia. He pyrkivät pitä-mään mahdollisuuksien mukaan kiinni
vanhas-ta, suhtautuivat vieroksuen ajatuksiin maan-omistuksen järjestämisestä isonjaon avulla, ei-vät tunteneet tarvetta väljentää tiiviisti
raken-nettua kylää, eivät tahtoneet ymmärtää lukutai-don välttämättömyyttä tai lainamaksaniin
tar-peellisuutta mutta eivät vastustaneet kahvin, teen, nuuskan, silkkien, samettien ja pitsien kaltaisia uutuuksia.
Vaikka vanhaan pitäytyminen oli ajan talon-poikaisyhteisöjen yleinen piirre, Eurajoki ei sit-tenkään ollut täysin naapureidensa kaltainen.
Täällä ei ollut vielä 1700-luvun puolellakaan aatelisia eivätkä asukkaat joutuneettai päässeet
säätyläisten elämän seuraajiksi. Aatelin
vaiku-tus oli kaikesta huolimatta vahva, omistihan ruotsalainen suku lähes puolet pitäjän
manttaa-leista. Sitä kiinnosti lähinnä vain tuottavuus, taksvärkin tekoja vuokranmaksu. Sen vaikutus näkyi Eurajoella vainvälillisesti, sen kulloinen-kin päämies oli eräänlainenvääryyksiä tasoitta-va erotuomari. Herra oli oikeamielinenja hyvä, hänen paikallinen edustajansa - inspehtori -ikävyyksien aiheuttaja. Hän kohteli kaltoin eu-rajokelaisia alustalaisina, hän vaati uusia rasi-tuksia, hän edellytti kunnioittavaa käytöstä ja tottelevaisuutta, hän syyllistyi laittomiin
häätöi-hin. Muuan torpparinvaimo ilmaisi monen tun-teet huutaessaan häätöä toimittaneille:
"Vuo-joen herrat ovat tottuneet muuttamaan, emme me”.
Vanha, jo ennen isoavihaa vakiintunut elä-mäntapa sai 1700-luvun lopulla uusia muotoja.
Tukholmassa asustava herrasväki alkoi pitää eurajokelaisia maitaan entistäenemmän
tiluksi-na, joitaoli hoidettava mahdollisimman tuotta-vasti. Se laadituttihoitosuunnitelmia, teetti las-kelmia, korotutti vuokria-ja joutuivuosisadan
lopulla pitkään kiistaan Häväisten Kistilän itse-päisen lampuodin kanssa. Entinen hyväntahtoi-nen ylimmän suojelijan asenne antoi näin tietä
tuottavuutta jataloudellisuutta korostaville aja-tuksille. Herrasväen mailla asuvista tuli aikai-sempaa selkeämmin alustalaisia.Ero heidän ja
Eurajokelaisen kansan arki oli toisenlainen, asumukset pieniä japihapiiri kivinen. Kuva on aikojenkuluessa saanut tosin idyllisiä piirteitä, sen kiireettömyys ja rakennusten sopusointu viehättävät silmää, maalaamaton hirsi ja lauta korostuvat katsojan mielikuvissa kesän rehevää luontoa vastaan.Kuva K. Havas 1922,Eurajoen kunnan kokoelmat.
pitäjän muun väen välillä kävi tuntuvammaksi ja Eurajoen jako perintö- jarälssilääniin aikai-sempaa enemmän arkipäivän elämään heijastu-vaksi.
Esivallan pyrkimys kohentaa maatalouden tuottoa järjestelemällämaanomistusolot uuteen uskoon heijastui eurajokelaiseen yhteisöön ja pakotti sen muuttumaan ajan ja uusien aattei-den mukana. Vanhan sarkajaon javainiopakon hylkääminen toi omistusoikeuden ensi kerran konkreettisesti havaittavaksi. Enää ei ollut ky-symys nautintaoikeuksista, maita ei enää lange-tettu eikä järjestelty sarkoja. Nyt jokaiselle
ta-lonpojalle osoitettiin omat pellot, niityt ja met-sät, ja jokainen sai tehdä maillaan mitä halusi, panna pellot vaikkapa kolmivuoroviljelyyn, va-rata entistä suuremman alan kauralle, lähteä korjuu- ja kylvötöihin japäästää elikot
laidun-tamaan korjatuille saroille milloin mieli.
Muutos merkitsitalonpojan kasvamista yksi-löllisen vastuun kantajaksi jaastumista omaeh-toiseen isännyyteen. Eurajokelainen talonpoika oli ainakäyttänyt hyväkseen ympäristön
tarjoa-mat edellytykset, kalastanut, purjehtinut, pyy-tänyt helmiä ja veistänyt lehtereitä mutta nyt käytäntö alkoi muuttua. Enin osa talonpojista keskittyi pelkkään maanviljelyyn jakäänsi kat-seensa sen tarjoamiin mahdollisuuksiin, raivasi
uutta peltoa järviä jasoita kuivaamalla. Vanha omavaraistalous oli edelleen voimissaan, mutta sen rinnalle alkoi kehittyä orastavaa erikoistu-mista. Erilaisten tarvekaluja japalveluita
tuot-tavistakäsityöläisistä tuli kylienvälttämättömiä
asukkaita; purjehdus jakalastus liukuivatranni-kon tuntumassa asuvien käsiin ja eurajokelai-sista tuli ennen muuta maanviljelijöitä.
Koska esivalta piti merenkulkua maataloutta häiritsevänäelinkeinona, se piti kehitystä vain hyvänä ja lausui mielihyvänsä, kun Hankkilan miehet myivät laivansa ja jättäytyivät 1820-lu-vun lopulla maanviljelijöiksi. Eurajoen talon-poikainen purjehdus keskittyi näin 1800-luvun alkupuoliskon mittaan entistä korostetummin
Kuivalahdelle ja teki siitä pitäjän merellisim-män kylän. Täältä vietiin halkoja jakalaa ensin lähinnä Tukholmaan, sitten oman maan
sata-miin sekä osin Saksaan. Purjehtijoina olivat aluksi kuivalahtelaistilojen isännät, sittemmin kylän torpparit jaitselliset. Tämä merkitsi isän-tien hidasta muuttumista laivojen varustajiksi.
Kuivalahden purjehdus hiipui kuitenkin vuosi-sadan puoliväliä kohti. Sen ensimmäisiä merk-kejä oli luvialaisten kippareiden tulo kuivalah-telaisiin laivoihin. Samalla on huomattava, että eurajokelainen laivanrakennus jäi yhä enem-män luvialaisen varjoon ja ettei tänne kehitty-nyt lähimainkaan samoihin saavutuksiin kyke-neviävarveja kuin Luvialle.
Talonpoika sai vuoden 1789 Yhdistys-ja va-kuuskirjassa takeet maaveron vakiintumisesta.
Sama asiakirja poisti viimeisetkin omistusoi-keuden rajoitukset. Se takasi veromaalla asu-van talonpojan oikeudenostaatilansa perinnök-si, salli tämän halkoa tilansa mieleisiinsä osiin ja ottaa mailleen vapaasti torppareita. Ja kun ruotujakoinen armeija hajotettiinSuomen sodan jälkimainingeissa, talonpojanasema ja mahdol-lisuus vaurastua paranivat tuntuvasti jahän er-kaantui yhä enemmän tilattomista itsellisistä ja torppareista. Tämä korostui autonomian ajan
alussa, kun nouseva kansalaisuusaate ihannoi talonpoikaista kansaa ja näki siinäRunebergin runoissakuvattuja piirteitä. Nyt nousevatesille talonpojan vaatimaton arvokkuus, kätketty yl-peys, suoraselkäisyys, työteliäisyys, Saarijär-ven Paavoa muistuttava taipumattomuus ja luja usko. Jokaisen katsottiin olevan mitä suurim-massa määrin oman onnensa seppä. Asenteet henkivät samalla tiukkaa suvaitsemattomuutta japitivät sortuneiden säälittelyä ja ennakoivaa auttamista tai ymmärtämistä heikkojen houkut-telemisena laiskuuden syntiin japaheisiin mutta
olivat valmiit antamaan anteeksi, mikäli
lan-gennutoli nöyrä javilpittömän katuvainen.
Eurajoen maanomistusolot korostivat yleisen kehityksen yhteisöä pirstovia piirteitä ja
jakoi-Eurajokelaiset olivat 1860-luvun alussa uuden aikakauden kynnyksellä. Tulevien tapahtumien vyöryn tuntevat jälkipolvet voivat havaita tulevien enteitä, pyörteitä jakarikkoja, aikalaiset elivät pitkän rauhan ja vakaan
kehityksen leimaamaa suvantoa. Kuva K. Jalonen 1986.
vat pitäjän selvästi kahteen osaan: rälssi- ja pe-rintölääniin. Ero ei näkynyt kaikkialla. Seura-kunta jakirkko säilyivät yhteisenä, japäätökset tehtiin pitäjänkokouksessa. Mutta kartanon merkitys korostui 1700-luvun lopun vuosina, etenkin pitkän ja seurakunnan yhtenäisyyttä koetelleen kirkon rakennusmateriaalista käydyn riidan aikana. Tuolloin eurajokelaisille kävi selväksi, että maksajan sana oli painavin. Sa-maa asennetta heille opetettiin, kun kiisteltiin Irjanteen kirkon rakentamisesta: alustalaiset ei-vät voi tehdä päätöksiä, heidän on tyytyminen kartanonherran ratkaisuihin.
Kartano ei jäänyt näissä tapauksissa yksi-nään, vaan moni itsenäinen talonpoika ajatteli
asiasta samalla tavalla. Perintöläänintalonpojat havaitsivat kartanon painavuuden käsiteltäessä kustannuksia vaativiakysymyksiä, kun kartano saattoi usein kirkkoherran jamuiden
säätyläis-ten tuella äänestää talonpojat nurin. Mutta kun eurajokelainen talonpoika ei antautunut vaan piti tiukasti kiinni käsityksistään, pitäjä jakaan-tui monessa kysymyksessä kahtia: tänne syntyi kaksi vaivaishoitopiiriä. lainamaksasiinia ja kiertokoulua - kummallekin läänille omansa.
Tämä merkitsi esimerkiksi Mullilassa naapurin lastenpäätymistä eri kouluun.Pirin pojat ja tyt-täret kävivät perintö- ja muiden tilojen rälssi-läänin puolella. Periaatteessa perintölääni
saat-toi evätä rälssiläänistä muuttavan köyhän ja
raihnaisen tulon eli tarkastaa muuttajat samalla tavalla kuin pitäjän ulkopuolelta saapuvat.
Käytännössä erotteluun ei tarvinnut mennä, koska läänien välillä ei ollut tämänkaltaista muuttoliikettä ja työkykyiset palkolliset saivat kulkea vapaasti.
Edellä mainitun kaltaisetkysymykset tekivät ratkaisut monessa mielessä selvemmiksi,
saat-toivathan perintöläänin asukkaat päättää asiat oman talonpoikaisen katsomuksensa mukaises-ti. Heidän ei tarvinnut perustella kantojaan va-rakkaan, heitä avarammin ajatellevan patruu-nan mukaan. He saattoivatkustannuksiin
vedo-ten lykätä niin lainamakasiininkuin kiertokou-lunkin perustamista. Mutta he oppivat samalla tekemään päätökset ja toteuttamaan ne itse.
Kartanon patruuna antoi heille myös hyvän opetuksen hallintojärjestelmän suomista mah-dollisuuksista, perehdytti heidät valitusten teke-miseen ja vastausten laatimiseen. Valistus ei liene ollut tarkoituksellista eikä eurajokelaisten mielen mukaista mutta tehokasta se oli.
Rälssiläänissä päättäjänäoli kartanon omista-ja, 1830-luvun alusta alkaen kapteeni L. M.
Björkman - myöhempi vuorineuvos Björken-heim. Hän muuttiEurajoelle muualta. Hänellä ei ollut täällä perinteitä vaalittavana. Hän pyrki luomaan Vuojoesta uudenaikaisen tuottavan ti-lan - ja tässä hän onnistuikin. Hän teki
karta-nosta ajan mallitilan, otti käyttöön uudenaikai-sen vuoroviljelyn, harjoitti laajamittaista pur-jehdusta, suunnitteli sahateollisuuden alkamis-ta, loi vaatimattomasta Vuojoesta aikakauden tyylipuhtaimpiin kuuluvan kokonaisuuden, vaati paljon itseltään mutta myös muilta. Hän
sulautti alustalaisten maita kartanon yhteyteen ja toi säilyneille lampuotitiloille järjestelmän, jokamuutti monet lampuodit muutaman vuo-den kontrahdin varassa työskenteleviksi vuok-raviljelijöiksi, eräänlaisiksi torppareiksi. Tämä rikkoi entisestään vanhaa yhteisöä, loitonsi rälssi- japerintölääniä toisistaan, syvensi edel-lisen vuosisadan lopulla alkanutta jakautumista alustalaisiin jaitsenäisiin talonpoikiin.
Rälssiläänin asukkaat tottuivat sukupolvesta toiseen elämään korostetusti muiden käskyjen mukaan, saapumaankartanon töihintiettyyn ai-kaan, alistumaan kuritukseen jakomenteluun.
Björkenheimin aika poikkesi menneestä. Nyt kartano otti myös jonkinlaisenvastuun alusta-laisistaan ja järjesti lainamakasiinin köyhim-pien turvaksi. Alustalaisia ei jätettyenää vou-tien käskyvaltaan, vaan he tottuivat herrasväen vähintään jokakesäiseen oleskeluun seudulla.
He seurasivat säätyläisväen huveja, puhuivat il-lallisista jakartanon komeudesta mutta välitti-vät samalla herrasväen vieraille ihanteellisen kuvan työn mystiikasta, ennen muuta rukiin-korjuun ilosta.
Eurajoki muuttui 1800-luvun toisen neljän-neksen aikana näin ensimmäisen kerran todelli-seksikartanopitäjäksi, siitä tuli monen tunnetun suvun vierailujen kohde ja maineikkaan Enge-lin suunnitteleman mahtavan kartanon
kotiseu-tu. MuttaEurajokeen liittyi samanaikaisesti toi-nenkin piirre: siitä tuli yksi läntisen Suomen herätyksen keskuksia, kun hyppyherätysmuutti
muotoaan ja antoi tietä myöhemmälle rukoile-vaisuudelle.