Pappisvirat
Eurajoella oli isoavihaa edeltäneinä vuosina kolme vakinaista pappia: kirkkoherra,
kappalai-nen ja pitäjänapulainen. Kuningas määräsi heti rauhan palauduttua seurakuntaan uuden
kirkko-herran ja kappalaisen, mutta pitäjänapulaisen eurajokelaiset saivat tätä anottuaan vuonna
1725.54 Koska kirkkoherra asuiKirkonkylässä, kappalainen Lapijoella ja pitäjänapulainen
Mul-lilassa, papit olivat helposti tavoitettavissa ja seurakuntalaiset enimmäkseen tyytyväisiä.
Mutta vaikkapitäjänapulainen asuikin Irjanteen kappelin läheisyydessä, hän oli korostetusti
emäkirkon pappi.
Käytäntö ei ollut kappelin käyttäjien mie-leen; he olisivat halunnneet Irjanteelle oman papin. He esittivät tämän mukaisia anomuksia, ensimmäisen vuonna 1739, ja toistivat vaati-muksensa sittemmin useaan kertaan mutta aina turhaan. Pappia he eivät saaneet. He liittivät mukaan tavallisesti myösvaatimuksen jumalan-palvelusten lisäämisestä ja olivat valmiit tinki-mään papista, mikäli saisivattakeet säännölli-sistä kirkonmenoista.55
Vaikka oma pappi näyttää olleen enimmäk-seen toisijainen tavoite, niin sitkeästi kappelin
lähikylissä asuvat tätä anoivat. Vuonna 1785 Irjanteen, Huhdan. Mullilan, Kaukomäen ja Kuivalahden asukkaat kääntyivät kuninkaan
puoleen jakuvailivat synkin sanoin kohtaloaan;
Eurajoen papit eivät huolehtineet riittävästi hei-dän opettamisestaan jasielunhoidostaan eivätkä ennättäneet aina edes suorittamaan kuolevien viimeistä voitelua. Raskaat väitteet aiheuttivat kysymyksiä, muttakun asiaa käsiteltiin
pitäjän-kokouksessa, anojat perääntyivät ja kertoivat pyytäneensä pappia vain kirkkotien pituuden ja vaivalloisuuden vuoksi. Tämäkin väite todettiin perättömäksi. Huhdalta oli näet emäkirkolle vain vajaan peninkulman matka. Irjanne ja Mullila olivatkumpikin yleisen kesät talvet hy-vässäkunnossa pidetyn maantien varrella. Kau-komäkeläisten yhteydet olivatkylläkesällä
vai-valloisetmutta eivätpoikkeuksellisen huonot ja Kuivalahdelta oli Irjanteelle jopapidempi
mat-ka kuinKirkonkylään.
Anojat olivat valmiit maksamaan papille vuosittain kahdeksantoista tynnyriä ruista, kak-sitoista aarnia heiniä ja 24 syltä halkoja sekä rakentamaan tuvan jakamarin asunnon, aitan,
tallin, lampolan, navetan jaheinäladon. Lauri-lan isäntä antoi tontin, mutta peltojapappilalle ei isonjaon keskeneräisyyden vuoksi voitu osoittaa. Laskelmat olivat sinänsä asialliset.
Mutta kun anojat katsoivat, että heidän ei
tar-vitsisi tämän jälkeenosallistua emäseurakunnan papiston palkkaukseen, muu seurakunta havah-tui. Se ilmoitti, että vanhat sopimukset olivat sitovia ja että anojat saivat heidän puolestaan
ottaa papin, mutta vanhat palkat oli maksetta-va.
Vuojoen inspehtori irtaantui myös
suunnitel-mista; ei hänelläkään mitään pappia vastaan ol-lut mutta uusia rasituksia hän ei halunnut.Kun Vuojoen alaiset tilat jouduttiin jättämään las-kelmista. kappalaisen palkan maksajina olisivat olleet vain Huhdan ja Kaukomäen seitsemän, Irjanteenkuuden jaMullilan kahden tilan isän-nät, sillä Kuivalahdella palkanmaksuun sitoutu-via isäntiä ei ollut. Ja kun nimismies vielä il-moitti, että useimmat edellä mainituista tiloista olivat kruununtiloja jaettä niiden isännät eivät voineet yksinään sitoutua uusiin rasituksiin,
hankkeen toteutuminen kävi mahdottomaksi.s<>
Muutamat kappelin läheisyydessä asuvat
koetti-vat edistää viran perustamista myös vastusta-malla vuonna 1782 pitäjänapulaisen viran täyt-tämistä, mutta pyrkimyksetvaluivat tyhjiin.57
Kolmen vakituisen papin palkkaaminen koi-tuiraskaaksi, jakun näille ei näyttänytaina riit-tävän töitä, Vuojoen inspehtori esitti pastori A. W. Höckertin kuoleman jälkeen vuonna 1822 pitäjänapulaisviran lakkauttamista. Kirk-koherra piti anomuksen
toteutumismahdolli-suuksia vähäisinä, olihan virka perustettu en-nen vuotta 1713 jasellaisena vakituisesti yllä-pidettävä. Vaikka pitäjänkokous teki esityksen
mukaisen päätöksen, niintoimiin se ei ennättä-nyt ryhtyä, vaan tuomiokapituli pani viran no-peasti haettavaksi ja nimitti eniten ääniä saa-neen virkaan.5X
Kappalaiselle maksetun palkan pienuus puo-lestaan johtituomiokapitulin vuonna 1858 ky-selemään, olisivatko eurajokelaiset halukkaita maksamaan kappalaiselle vapaan asunnon li-säksi 60 tynnyriä ruista vai suostuisivatko he viran lakkauttamiseen jakappalaiselle
makse-tun palkan jakamiseen seurakunnan muille pa-peille. Seurakunta piti parhaimpana viran säi-lyttämistä mutta oli edelleen valmis luopumaan pitäjänapulaisesta ja antamaan tämän kymme-nen tynnyrin palkan kappalaiselle. Koska viras-sa olevaa apulaista ei voitu erottaa, he antoivat kappalaiselle heti yhdentoista tynnyrin neljän kapan lisäpalkaa japäättivät apulaisen turhaksi katsotun viran lakkauttamisesta, kun se tuli seuraavan kerran avoimeksi. Keisari suostui eurajokelaisten esitykseen. Niinpä kun Gustaf Sjöblad kuoli vuonna 1861, Eurajoen pitäjäna-pulaisen virka lakkautettiin ja seurakuntaan jäi kaksi vakituista pappia.54
Papinvaalit
Itsevaltainen Kaarle Xl luki Eurajoen vuonna 1693 kuninkaan nimitysoikeudenalaisiin seura-kuntiin. Kun itsevaltius päättyi Suuren Pohjan
sodan myllerysten jälkeen ja valtiopäivät ryh-tyivät pohtimaan seurakuntien luonnetta, ne
Irjänteen kirkon tinainen kastemalja. Satakunnan Museon kokoelmat.
pyrkivät palauttamaan tilanteen vanhan käytän-nön mukaiseksi. Vuonna 1722 valmistuneen arvion mukaan Eurajoki oli konsistoriaalinen
seurakunta, mutta koska pitäjässä oli sellaisia kruunulle langenneita tiloja, joiden haltijoilla oli ollut patronaattioikeudet, seurakunnan
luon-teen selvittely siirrettiin seuraaviin valtiopäi-viin.60
Valtiopäivien tulkinta soi kuninkaalle oikeu-den määrätä Eurajoelle sen ensimmäiset rau-hanaikaiset papit, kappalaisen vuonna 1721 ja kirkkoherran vuonna 1722, joko tuomiokapitu-lin suosittelemien tai hallitsijan omien ehdok-kaiden joukosta. Eurajokelaiset itse olisivat
ot-taneet mieluiten kirkkoherraksi seurakunnassa isonvihan vaikeina vuosina pappina toimineen JohanLaguksen, mutta anomus ei johtanut
toi-vottuun tulokseen.61 Eurajoen luonteen lopulli-nen määrittely jäikuitenkin tekemättä. Vuojoen omistajat käyttivät tilannetta hyväkseen ja esit-tivät pitäjän palauttamista heidän patronaattioi-keuksiensa alaisuuteen. Asiaa käsiteltiin
vuo-den 1725 käräjillä. Eurajokelaiset kertoivat
tuolloin auliisti, kuinka 1690-luvulla
valmistu-nut kirkko oli rakennettu etupäässä herrasväen tiloilta kootustapuusta, kuinka se sijaitsi rälssi-maalla jakuinka herrasväki oli lahjoittanut sille
monenlaisia kalleuksia. He olettivat myös, että herrasväki oli rakennuttanut kirkon kivisakas-tin.62
Eurajokelaisten 1600-luvun oloihin perustu-vat muistelmat eivät tuoneet patronaattioikeuk-siaVuojoenherrasvälle. Asiaan palattiin uudel-leen talvella 172763, mutta turhaan. Eurajoesta ei tullut patronaattiseurakuntaa mutta se ei py-synyt myöskään kuninkaan nimitysvallan alai-sena vaan muuttui hiljalleen konsistoriaalisek-si.64 Niinpä kun Luvian kappalaiseksi siirtyvän Johan Fabrellin paikalle oli saatava uusi pitäjä-napulainen jakirkkoherra pyysi tuomiokapitu-lia nimittämään toimeen Johan Homaeuksen,
kapituli käsitteli asian sille selkeästi kuuluvana asiana. Kuninkaan suostumuksen hankintaan ei enää viitattu.65
Luvialaisten kerrotaan kutsuneen Johan Fab-rellin vaalitta kappalaisekseen. Samanalaiseen yksimielisyyteen viittasi myös Samuel Hor-naeus pyytäessään tuomiokapitulia nimittämään hänen poikansa Eurajoen pitäjänapulaisen vir-kaan. Tuomiokapituli ei antanut nimitystä suo-raan mutta ei määrännyt vaalejakaan vaan ke-hotti Euran kirkkoherraa tutkimaan Johan Hor-naeuksen kannatuksen ja suostui anomukseen
saatuaan viitteet seurakunnan yksimielisyydes-tä.66Yksimielisellä kutsulla otettiin pitäjänapu-laiseksi myös Johan Rikström vuonna 1744.
Poikkeuksena oli nyt vain tuomiokapitulin ak-tiivisuus: se ehdotti kirkkoherralle Rikströmin
kutsumista, koska tällä ei ollut vakinaista vir-kaa ja koska tämä oli toiminut vuodesta 1738 appensa Samuel Homauksen apuna jaoli seu-dulla edelleen asuvana kaikille tuttu.67
Vuonna 1742 Eurajoella sen sijaan toimitet-tiin vaalit. Ne viivästyivät jonkin verran, kun Porin kappalaista Gabriel Gottlebeniä syytettiin pyrkimisestä kirkkoherran virkaan väärin
pe-rustein. Mutta kun syytteet saatiin tutkituiksi,
tuomiokapituli määräsi vaalit pidettäviksi. Ne oli järjestettävävuoden 1739 säädösten
mukai-sesti, eli kunkin perintö- jakruununtilan asuja sai käyttää manttaalilukunsa mukaisen ääni-määrän. Rälssitilojen äänet kuuluivat niiden omistajille, ei asujille.68
Seurakunta sai valita kolmen tuomiokapitulin esittämän ehdokkaan välillä. Sen ei tarvinnut pyrkiä enää yksimielisyyteen vaan sen oli ai-kaisemmasta käytännöstä poiketen hyväksyttä-vä enemmistön kannatuksen saanut pappis-mies.69 Eurajokelaisille tähdennettiin voimak-kaasti myös velvollisuuttakuunnella
ehdokkai-den koesaamat jakorostettiin välttämättömyyt-tä saapua äänesvälttämättömyyt-tämään. Seurakunta noudattikin kutsua tunnollisesti, eikä kirkosta ollut vuoden 1749 vaalipäivänä poissa kuin kuuden emäpitä-jän ja kahdeksan luvialaisen tilan isännät.Kun läsnä olevatkäyttivät 104 1/8 manttaalin äänet, 94 % manttaaleista osallistui vaaliin.70
Eurajoella toimitettiin vuosien 1742 ja 1865 välisenä aikana seitsemäntoista vaalia. Vain kerran -vuonna 1796- vaali jäipitämättä, kun seurakunta kutsui kirkkoherra Johan Pihlmanin henkilökohtaisena apulaisena vuodesta 1790 toimineen Fredrik Liliuksen
pitäjänapulaisek-seen, "koska hän oli saavuttanut pitäjäläisten luottamuksen ja koska he eivät tämän vuoksi halunneet ryhtyä kalliiksi käyvään vaalitoimi-tukseen”. Tuomiokapituli suostui esitykseen ja nimitti Liliuksen pitäjänapulaiseksi saman vuo-den lopulla.71
Kahdeksan vaalia toimitettiin kutakuinkin yksimielisesti. Yhdeksässä tapauksessa äänet jakaantuivatkahden ehdokkaan kesken jausein niin, että Vuojoenherrasväki jaEurajoen talon-pojat olivat vastakkain. Asetelma tuli näkyviin ensi kerran vuonna 1765, kun talonpojat äänes-tivät Samuel Höckertiä ja Vuojoki antoi äänen-sä tuomiokapitulin ensimmäiselle vaalisijalle asettamalle pastorille. Äänestys päättyi talon-poikien ehdokkaan voittoon.72 Vuosina 1824,
1833 ja 1836 voittajat olivat sitä vastoin sel-keästi herrasväen ehdokkaita, saivathanGustav Nesten. Gustav Sjöblad ja Henrik Tallqvist taakseen etupäässä vain Vuojoen äänet.73
Vuojoen merkityspapinvaalissa olikiistaton, mutta eurajokelaiset eivät olleet aina valmiit hyväksymään sitä. Niinpä he pyrkivät vuosina 1823 ja 1833 kiistämään Vuojoen äänioikeuden ensin vetoamalla siihen, ettei armollinen herra asunut seurakunnassa, ja sitten ilmoittamalla, ettei tämä kuunnellut koesaamoja eikä voinut olla tietoinen sen paremmin ehdokkaiden tai-doista kuin alustalaistensa mielialoistakaan.
Vastalauseet olivat turhia. Vuonna 1823 tuo-miokapituli viittasi vain lyhyesti kuninkaan päätöksiin ja piti vaalin voimassa. Kymmentä
vuotta myöhemmin eurajokelaiset
valmistautui-vat joedeltä käsin tiukkaan vaaliin jahankkivat lukuisia valtakirjoja. Vaalista tuli odotusten mukainen: Vuojoen ehdokas sai 55 tilan 53 1/4 manttaalin ja talonpoikien 81 tilan 51 1/48 manttaalin äänet, mutta kumotuksi pitäjäläiset eivät vaalia anomuksistaan huolimatta
saa-neet.74
Eurajokelaisten tyytymättömyys kohdistui vuonnna 1833 myöskirkkoherraan ja johti
tuo-miokapitulille osoitettuun kanteluun. Valitus-kirjelmästä huokuu syväepäluulo: kirkkoherra oli sukua vaalitoimituksen pitäjälle, hän puhui tämän kanssa hiljaa ruotsin kielellä, hän oli kuuluttanut vaalit liian myöhään ja tehnyt näin mahdottomaksi valtakirjojen laatimisen ja oli kylmään säähän vedoten jättänytvaalituloksen kertomatta. Kirkkoherra kiisti syytteet, jakun tuomiokapituli ei pitänyt niitäaiheellisina, vaa-lia ei uusittu, ja eurajokelaiset saivat Sjöbladin apupapikseen.75
Kyseessä ei ollut kuitenkaan vain kirkkoher-raa kohtaan tunnettu epäluulo, vaan valituksen
syyt olivat syvemmällä: kirkkoherra oli sääty-läinen jatoimi näidenrinnalla, puhui ruotsia ja sulki korvansa pitäjäläisten puheelta. Sama asenne näkyi vuoden 1823 valituksessa.
Tuol-loin eurajokelaisetolivat tyytymättömiä toiselle vaalisijalle asetetun pastori Pehr Rönnbeckin käytökseen javäittivät tämän kalastelleen sää-tyläisten ääniä kiertelemällä näidenluona
tutta-vuutta tekemässä. Tuomiokapituli piti valituk-sia aiheettomina ja antoi kanteiden raueta.76
Vuojoen ja eurajokelaistenvastakkaisuus nä-kyi myös vuonna 1774 toimitetuissa kirkkoher-ranvaaleissa, kun jälkimmäiset soivat kanna-tuksensa tuomiokapitulin ensimmäiselle ehdo-kassijalle asettamalle Henrik Soimille ja Vuojo-ki tuki kolmannella sijalla olevaa Porin koulun konrehtori Johan Pihlmania. Solin sai äänten enemmistön, mutta nimismies Martin Höckert valitti vaalissa esiintyneistä laittomuuksista.
Tuomiokapituli havaitsi syytteet asiallisiksi ja määräsi uudet vaalit. Ne toimitettiin jännitty-neessä ilmapiirissä. Valittavana oli kaksi eniten ääniä saanutta ehdokasta.
Vaaleista keskusteltiin koko kevään jakesän 1774. Jokaisen edelliselläkerralla äänestäneen odotettiinantavan tukensa vanhalle ehdokkaal-le. Eurajoella sitkeästi kiertänyt huhu väitti
suoraan, että vanhasta kannasta poikkeava syyllistyi rikokseen ja hänen koko elämänsä kävisi onnettomaksi.Kun huhu tuli seurakunta-laisten mukana vaalitilaisuuteen, paikalla olleet viranomaiset tekivät selväksi, että kukin sai ää-nestää vapaasti. Vakuuttelut tehosivat, ja
Pihl-man voitti: hän sai 62 % annetuista äänistä.
Tämä sai häviölle jääneet muistelemaan, että Pihlmanin kannattajat olivat turvautuneet lah-jontaan ja uhkauksiin. Irjanteen Laurilan isän-nät saattoivat jopanimetälahjojan; hän oli Koi-vuniemen SepänKalle Heikinpoika.77
Syyte vei Laurilat ja Sepän käräjien kuulta-viksi. Ensin mainitut kertoivattällöin, että Sep-pä oli maininnut äänestävänsä Pihlmania ja ke-hottanut heitä menettelemään samalla tavalla.
Käräjät eivät pitäneet tätä lahjontana tai uh-kauksena, olihan jokaisellaoikeus sekä omien mielipiteidensä esittämiseen että
puolustami-seen, eikä pitäjäyhteisön tarvinnut olla
tämän-kaltaisissa asioissayksimielinen.78
Häviölle jäänytkirkkoherra Henrik Solin ja kaksitoista eurajokelaista talonpoikaa ryhtyivät tällöin vaalin kaatajiksi. He laativat tuomioka-pitulille valituksen, josta ilmeni, ettei Vuojoen
inspehtorilla ollut kreivi Fersenin antamaa uutta
valtakirjaa, ja vaativat, että kaikki Vuojoen ni-missä annetut äänet oli mitätöitävä. Tämä olisi merkinnyt Solinin voittoa. Tuomiokapituli piti vaatimuksia perusteettomia, sillä jos inspehto-rin valtakirja kävi muuallakin, niin miksi ei pa-pinvaalissa. Solin ja Irjanteen Matti Laurila va-littivat päätöksestä vielä kuninkaalle mutta jou-tuivat tyytymään Pihlmanin voitoon.79
Eurajokelaiset osallistuivat vuoden 1749 ta-paan myös seuraaviin vaaleihin. Mielenkiinto pysyi korkeana 1800-luvun puolellakin, mutta niin, että manttaaliin sidotuista äänistä annettiin parhaimmillaan 90 % ja yleensä 75-80 %. On kuitenkin huomattava, että lasku aiheutui osin luvialaisten laimesta mielenkiinnosta. Vuonna 1828 esimerkiksi vain viidennes luvialaisista käytti oikeuttaan, mutta eurajokelaisista oli
poissa ainoastaan kymmenesosa.80
Yleisestä suunnasta on pari poikkeusta.
Kummassakin on kyse pitäjänapulaisen
valin-nasta. Kun vuonna 1823 käytettiin vain 38 % manttaalien äänistä, laimea osallistuminen lie-nee liitettävissä edellisen vuoden heinäkuussa esitettyyn viran lakkauttamisanomukseen.81 Vuoden 1782 vaali oli niinikään poikkeukselli-nen. Nyt vastahangassa olivat Irjanteen kappe-lin käyttäjät. He ilmoittivat suoraan protestoi-vansa ja perustelivat käytöstään vetoamalla edellisen apupapin epävirallisuuteen: "onhan kaikkien hyvin tuntema asia, että edesmenneel-lä apulaisella Johan Rikströmiledesmenneel-lä ei ollut min-käänlaista valtakirjaavaan hän toimi ainoastaan pitäjäläisten rovasti Homaeusta kohtaan tunte-man kiintymyksen ja rakkauden synnyttämän hiljaisensuostumuksen varassa.” Väite oli sikä-li perusteeton, silläkylläRikströmillä valtakirja oli, mutta sikäli tosi, että hänet oli nimitetty
virkaan vaaleitta. Protesti hylättiin
aiheettoma-na, mutta kun kappelin ystävät pysyivät lujina ja jättivät äänestämättä, vaalissakäytettiin vain 69 % manttaalien äänistä.82