• Ei tuloksia

rovastintarkastuspöytäkirjassa. 200

In document EURAJOEN HISTORIA II (sivua 60-67)

Kokonaan hyppyherätys ei kuitenkaan kuol-lut, sillä Juho Dahlbergin ja Isak Pykilän usko kesti vastoinkäymiset. He eivät luopuneet kes-keisistä käsityksistään vaan pystyivät pitämään herätystä yllä vaikeinakin aikoina. He

korosti-vat edelleen rukouksen merkitystä, tähdensivät ihmisen nöyrtymistä ja vaativat kääntymisen heijastumista koko elämään. Heränneen oli elettävä askeettisesti ja pidättyvästi, paastotta-va, luovuttava eräistä ruoka-aineista, yleensä sianlihasta jamuusta vaikeasti sulavasta

ravin-nosta, ja hylättävä tykkänään viina, kahvi ja tupakka. Hänen oli myös näytettävä heränneel-tä. Miesten oliannettava partansakasvaa, ”ajaa partansa olisi ventoutta ja Jumalan kuvan ru-mentamista, sillä olipa Kristuksellakin parta”.

Vaatteet oli valmistettava harmaasta

kotikutoi-sesta kankaasta. Päähänsä miehet panivat kor-kean, sokeritopan kaltaisen kudotun lakin.

Nai-silla oli valkoinen väljä nuttu, "höllä tröijy” ja siinä lyhyet pussihihat. Hiuksensa he peittivät solmimalla tavallisen pääliinan alle vielä mus-tan huivin jakäärimällä sen niin, että solmu oli keskellä otsaa.201

Mutta herätys muutti muotoaan eikä

aiheut-tanutpapiston kertoman mukaanenää 1840-lu-vun alussa huolta. Hyppääjät olivat hiljaisia ja rauhallisia ja säilyivät tällaisina Juho

Dahlber-ginkuoleman jälkeenkinIsak Pykilän ja Atha-nasius Dahlbergin noustua herätyksen

joh-toon.202 Muutos näkyi myös suhteessa kirk-koon japapistoon. Hyppääjät eivät olleet kos-kaan eristäytyneet kirkosta; "parempi on sateel-la kirkkoon käydäkuin poudalla helvettiin”. He vastustivat vanhan kansanherätyksen tapaan vain kirkon maallistumista mutta vaativat pap-pien kääntymistä ja pitivät itseään ainoana

to-siuskovaisten seurakuntana. Tähän liittyvä tai-pumus eristäytyä olikin yksi vuoden 1831

kan-teen nostamiseen vaikuttaneita tekijöitä. He ei-vät luopuneet ajatustensa ytimestä mutta liittyi-vät entistä kiinteämmin muun seurakunnan yh-teyteen, muun muassa IsakPykilä osallistui ah-kerasti seurakunnan elämään,toimi kuudennus-miehenä jakävi pitäjänkokouksissa.203

Hyppyherätys joutui 1840-luvun alussa va-linnan eteen: ei voitu puhua enää heränneistä ja suruttomista vaan oli otettava kanta herännäi-syyden uusiin muotoihin, ennen muuta evan-keelisuuteen. Läntisen Suomen heränneet suh-tautuivat evankeelisuuteen ylipäätään torjuen.

He luonnehtivat uutta oppia helvetissä synty-neeksi ja syyttivät senkannattajia maailmanlap-siksi. Evankeeliset puolestaan luonnehtivat vanhoja heränneitä rukoilevaisiksi itsevanhurs-kaiksi, tekopyhiksi kerjäläiskristittyiksi, jotka

anoivatanomastapäästyäänkin jatekivät polvi-rukouksista ehdottoman lain. Hedberg koetti

sovitella erimielisyyksiäkeskustelemalla vuon-na 1843muun muassa JuhoDahlbergin kanssa,

mutta erot olivat liian syviä, eikä sopua

löyty-nyt.204

Kustaa IV Aadolfvahvisti nimikirjoituksellaan Drottningholmin linnassa 3.9.1800Eurajoen kirkon piirustuk

set.

Läntisen Suomen heränneiden ja Henrik Renqvistin yhteydet tiivistyivät toisaalla jatku-vasti ja olivat osaltaan johtamassa hyppyherä-tystä myöhemmäksi, Eurajoella 1800-luvun jäl-kipuoliskolla merkittävään asemaan nouseeksi rukoilevaisuudeksi - itse asiassa nimi rukoile-vaisuus tulee käyttöön juuri näinä 1840-luvun linjanvetovuosina.205 Hyppyherätys antoi

seu-raajalleen perinnöksi ajatuksen rukouksen mer-kityksestä. Se oli osaltaan muuttamassa pappis-kuvaa tähdentämällä papin yksilöllistäratkaisua ja valintaa. Se korosti samalla maallikoiden merkitystä jainnosti hartauskirjallisuuden luke-miseen.

Hyppyherätys se oli merkittävä

seurakunnal-lisen yhtenäisyyden rikkoja. Eurajoella tämä ei näkynyt yhtä selvästi kuinLuvialla, jossaparin sadan seurakuntalaisen kerrotaan tempautuneen mukaan. Mutta herätys näkyi myös täällä. Yh-teisön asenteettulivat esille muun muassa suh-tautumisessa edellä mainittuun rikantilalais-emännän 'omituisen mielenlaadun' synnyttä-mään käsien läpsyttelyyn vuonna 1838.206 He-rätys edisti osaltaan raja-aitojen kaatumista, pi-tihän se jokaista uskovaa yhtä arvokkaana.

Hyppyherätyksen on myös katsottu välittäneen rukoilevaisuuteen hermhutilaisia piirteitä, tuo-neen mukaan maallikkorukoilevaisuudessa ha-vaittavan ilon. ylityksen jakiitoksen äänen.207

Eurajoen kirkonarkistossa oli vielä vuonna 1798 katoliselta ajalta peräisin oleva latinankielinen Psalterium Davidi. Turun Akatemia havitteli kallisarvoista harvinaisuutta. Koska tuomiokapituli piti akatemiaa hyvänä säilytyspaikkana, kirja siirrettiin Turkuun -ja tuhoutuikaupungin palossavuonna 1827.Kirkkoherra ja kuu-dennusmiehet ilmoittavat piispalle samalla, että he olivat edellisen tarkastuksen jälkeen hävittäneet joitakin turhaksi havaittuja jarikki menneitä esineitä.

SEURAKUNTA JA HENGELLINEN ELÄMÄ Vanhan kirkon rappio

1 TMA ESA rov.tark.ptk. 16.3.1725& 14,25.3.1736&

2;kirkontilit vv. 1734—37

2 TMA Eurajoen käräjät 15,1,1761 fol. 40v-41v; TMA ESA kirkontilit vv. 1760-1766

3 TMA ESA rov.tark.ptk. 3.12.1769 & 4; kirkontilit v.

1770; kts. Papunen 1972, 310

4 TMA ESA pit.kok.ptk. 27.3.1791 Uusi kirkko - puusta vai kivestä

5 TMA ESA pit.kok.ptk. 23.9.1791

6 TMA ESA pit.kok.ptk. 4.11.1792

7 TMA ESA II Ec;7 fol. 343-354, katselmukset 4.8.1796 ja26.8.1799

8 TMA ESA II Ec;7fol. 385 kuninkaankirje 12.3.1800

9 TMA ESA pit.kok.ptk. 12,4.1801 & 1

10 TMA ESA pit.kok.ptk. 21.3.1802 & 2; 26.4.1802 &

2; 26.4.1802& 4

11 TMA ESA pit.kok.ptk. 26.4.1802& 4

12 TMA ESA pit.k0k.ptk.3.5.1802 & 2

13 TMA ESA pit.kok.ptk. 8.8.1802& 1-2; 10.10.1802&

1

14 TMA ESA pit.kok.ptk. 3.4.1803& 2 ja 4

15 TMA ESA pit.kok.ptk. 11.4.1803& 2, 2.10.1803& 1

16 TMA ESA pit.kok.ptk. 22.10.1803& 3;

17 TMA ESA Cd:l piispantark.ptk. 15.9.1804

18 TMA ESA pit.kok.ptk. 11.2.1821 & I, 25.1.1824;

piispantark. ptk. 23.9.1823; TMA TTA E VI; 20 vuo-den 1830 piispantarkastusta varten laadittu kirkon in-ventaariluettelo 4.7.1830

19 TMA ESA pit.kok.ptk. 20.2.1803 & 2, 3.4.1803 &

5;2.10.1803 & 2; piispantark.ptk. 15.9.1804 & 21;

em. vuoden 1830 inventaariluettelo Iljanteen kirkko

20 TMA ESA piispantark.ptk. 16.2.1725& 14

21 TMA ESA Irjanteen vv. 1731-1814 kirkontilikirjan al-kuun liitetty kirkkoherra Samuel Homaeuksen laatima selvitys joulukuussa 1731; ESA II Ea:3 tuomiokapitulin kirje 1.12.1731

22 TMA ESA Irjanteen kirkontilikirjat vv. 1731-1732

23 TMA ESA Irjanteen kirkontilit 1735-1748, rov. tark.

ptk. 10.1.1748

24 TMA ESA Irjanteen kirkontilit 1755-1788; ESA II Ec:7 fol. 185-194

25 TMA tuomiokap.ark. E VI:20 akti 1151/1838

26 TMA tuomiokap.ark. E VL2O akti 920/ v.1850 Kirkkomaa

27 TMA ESA pit.kok.ptk. 10.11.1781& 1 ja 4

28 TMA ESA pit.kok.ptk. 25.5.1788 & 3, 21.4.1793;

1.6.1832; 12.8.1854 & 5

29 TMA ESA pit.kok.ptk. 29.7.1866; 24.3.1851

30 TMA ESA rov.tark.ptk. 6.2.1774 & 3

31 TMA ESA piispantark.ptk.s.9.l7B4& 12

32 TMA ESA pit.kok.ptk. 18.9.1814& 2

33 TMA ESA piispantark.ptk. 21.2.1755 & 9; rov.tark ptk. 6.2.1774 & 4;pit.kok.ptk. 27.3.1791

34 TMA tuomiokap.ark. Eurajoen kirkon inventaari 4.7.1830; ESA pit.kok.ptk. 28.8.1836& 1

Pappila

33 TK/f

TMA Eurajoen käräjät 12.2.1723; 10-13 6 1724 fol. 47-49

™A ESA 11 Ec:7 pappilan katselmusptk. 30.5.1723

37 TMA ESA II Ec:7 pappilan katselmusptk. 30.5 1723-26.- 27.7.1745

38 TMA ESA II Ec:7 pappilan katselmusptk. 29.6.1761

TMA ESA lii Cc; 1 pappilankatselmusptk. 14.5.1776

™A ESA 111 Cc: 1 pappilan katselmusptk. 20.10.1802

41 TMA ESA 111 Cc:l pappilan katselmusptk. 24.-25.7.

1816; Eurajoen pit.kok.ptk. 4.12,1803 & 1; 12.2 1804

& 2

42 TMA Eurajoen käräjät 10.-13.6,1724 fol 47-49- 22 24.5.1728 fol. 24

TMA ESA II Ec:7 fol. 141 katselmusptk. 3.9.1745;

fol. 235katselmusptk. 29.6.1761

44 TMA ESA II Ec:7 fol. 233 katselmusptk. 29.6.1761;

fol. 272katselmusptk. 14.5.1776

45 TMA ESA 111 Cc: 1 isojakoasiakirjat 13.11.1780;

Tengström 1821; 405 Huom! Tengström on ilmoittanut peltoalan 10 tynnyrialaa liian pieneksi; Hornborg 1854;

46 Suolahti 1912, 60-64

47 TMA ESA 111 Cc:l katselmusptk. 8.8.1853 Pikkupappilat

48 TMA ESA 111 F: 1 maaherran kirje 1.10. 1725; Eura-joenkäräjät 25.-30.10.1727 vapaavuositutkinnat n:o 1;

veti.Heino 1987,382

49 TMA ESA 111 F: 1 katselmusptk. 24.-25.7.1816

50 TMA ESA 111F; 1 katselmusptk. 29.6.1854

51 TMA ESA pit.kok.ptk. 10.12.1797& 3

52 TMA ESA pit.kok.ptk. 11.8.1861

53 T gström 1821, 407 osa II Pappisvirat

54 TMA ESA II Ed:l piispantark.ptk. 16.3.1725 & 1;

rov.tark. ptk. 22.1.1727& 9

55 TMA ESA II Ed:1 piispantark.ptk. 22.2.1739 & 10, rov.tark.ptk. 10.1.1748 & 7; Ec:7 fol. 301-301 tuo-miokapituli 3.4.1776

56 TMA ESA pit.kok.ptk. 9.10.1785 & 3; Ec:7 fol. 303 kuninkaan kirje 11.5,1786

57 TMA ESA vaaliasiakirjat fol. 63-77 vaaliptk. liitteine

58 TMA ESA pit.kok.ptk. 14.7.1822& 1;TTA A 1:52 konsistorin ptk. 7.8.1823& 3

59 TMA ESA pit.kok.ptk. 24.10.1858; TTA A 1:??? fol.

215 konsistorin ptk. 16.3.1859& 20 Papinvaalit

60 Lagus 1846, 121-129, 145-146; Matinolli 1955,38-39

61 TMA ESA II Ed;l piispantark.ptk, 16.3. 1728 & 1;

Jaakkola 1929, 36

62 TMA Eurajoen käräjät 23.-27.9.1725 fol. 30-31

63 TMA Eurajoen käräjät 17.-20.1,1727fol. 5-6

64 Matinolli 1955,41

65 TMA TKA B 1:5 f01.573 brefbok 1733

66 TMA TKA B 1: 5 fol. 282,573-574 brefbok 1733

67 TMA TKA B 1:12 fol. 139-140 brefbok 1743

68 TMA TKA B 1: 11 fol 1-2 ja 146 brefbok 1742; Mati-nolli 1955, 33-37

69 Matinolli 1955, 32-35

70 TMA ESA vaaliasiakirjat 1.1.1749 toimitetun vaalin pöytäkirjat ja vaaliluettelo

71 TMA ESA pit.kok.ptk. 20.11.1796; TTA A 1:27 tuo-miokapitulin ptk. 7.12.1796&4; 14.12.1796& 18

72 TMA ESA vaaliasiakirjat v. 1765; TTA B 1:31 fol.

557 ja 625, brefbok 1765

73 TMA ESA vaaliasiakirjat, kappalaisen vaaliptk. 1824, pitäjänapul.vaaliptk. 1833 ja kirkkoherran vaaliptk.

1836

74 TMA ESA vaaliasiakirjat, pit.apul. vaaliptk.

17.2.1833& 2

75 TMA TTA F 11:1 akti 185/ 1833

76 TMA TTA A I: 53 fol. 631-634 vuosi 1823

77 TMA ESA vaaliasiakirjat, ptk. 27.2.1774 ja 30.10.1774; TTA A 1:12 fol. 297-300, tuomiokapitu-lin ptk. 8.6.1774

78 TMA Eurajoen käräjät 13.3.1775 fol. 411—412, 15.3.1775 fol 467-472

74 TMA TTA A 1; 13 tuomiokapitulin ptk. 11.1. 1775;

25.1.1775; 15.2.1775; 11.10.1775

80 TMA TTA E VI: 20 akti 795, vaaliptk. 6.7.1828

81 TMA ESA pit.kok.ptk. 14.7.1822& 1

82 TMA ESA vaaliasiakirjat, pitäjänapulais vaaliptk v.1782 liitteine

Papeiksi valitut

83 Matinolli 1955, 56-58, 69-70

84 pappiluettelon yhteydessä mainitut nootin89matrikkelit

85 TMA TTA A 1:11 f01.429-432 konsistorin ptk.

7.7.1773

86 Widen 1976, 287-288; Tiensuu 1976, 358-360;TMA TTA E VI:20 akti 1333/ 1836 kirkkoherranvaali 4.12.1836

87 Suojamaa 1945, 72-73

88 TMA Eurajoen käräjät 10,3.1773fol. 364-365

89 Strandberg, Åbo stifts herdaminne I; Blomstedt-Mati-nolli, Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554-1809;

Colliander. Suomen kirkon paimenmuisto; Suojamaa, Eurajoen paimenmuisto

Lukkarit ja unilukkarit

90 Kirkkolaki 1686XXIV & 31; Jalkanen 1986, 12-13, 60-72

91 TMA ESA pit.kok.ptk. 12.7.1789& 3; 29.4.1794 &

2; Jalkanen 1986, 73-75

92 Jalkanen 1986. 73-75

93 TMA ESA vaaliasiakirjat fol. 95 ja 119 lukkarin vaali v. 1805; pit.kok.ptk. 12.5.1805& 1; 6.10.1805 & 1

94 TMA Eurajoen käräjät 11.11.1770 fol. 441—445

93TMA ESA II Cd:1 piispantark.ptk. 29.2.1764

96 TMA ESA pit.kok.ptk. 3.7.1796 & 1; II Cd;l piistan-tark.ptk. 15.9.1804& 24

97 TMA ESA pit.kok.ptk. 17.12.1809

98 TMA ESA 11 Cd: 1 rov.tark.ptk. 26.4.1825 & 41^13;

Jalkanen 1976, 60-61

99 TMA ESA Cd: 1 rov. tark.ptk. 31.1. 1836 litt. D-F

100 TMA TTA E IV; 20 rov. tark. ptk. 4.10.1856 & 10

101 Jalkanen 1976, 158-161

102 TMA Eurajoen käräjät 31.1.1767 fol. 52-53; ESA vaa-liasiakirjat fol. 95; II Cd:l rov.tark. ptk. 26.4.1825&

41—43; Cd:2 rov.tark. 4.10.1856& 10

103 TMA ESA II Cd: 1 rov. tark.ptk. 9.4.1738 & 6

104 TMA Eurajoen käräjät 25.2.-2.3.1757 fol. 283-283v

105 Jalkanen 1986, TMA ESA II Cd: 1 rov.tark ptk. 26.4.1825 & 40

106 TMAESA IIEc:7 n:o 46 pit.kok.ptk. 19.5.1776& 3

107 TMA ESA pit.kok.ptk. 12.5.1805& 2; 6.10.1805& 2

108 TMA ESA pit.kok.ptk. 10.6.1855 Päättäjät ja valvojat

109 TMA ESA pit.kok.ptk. 9.10.1803 & I; 1.10.1843&

3, 4.8.1844

1.0 Huovinen 1987, 77-78

1.1 TMA ESA pit.kok ptk. 12.9.1847& 3

112 TMA ESA rov.tark ptk. 6.2.1774

Toimeenpanijat-kirkonisäntä ja kuudennusmiehet

113 Huovinen 1987, 80

114 TMA ESA pit.kok.ptk. 12.7.1782& 2

115 TMA ESA pit.kok.ptk, 9.10.1803 & 2

116 TMA ESA pit.kok.ptk. 4.8.1805 & 3

117 TMA ESA pit.kok.ptk. 9.4.1826; 27.4.1828& 1

118 TMA ESA pit.kok.ptk. 22.7.1827& 1

119 TMA ESA piispantark.ptk. 19.2.1731 & 6

120 TMA ESA pit.kok.ptk. 9.10.1803 & 3

121 TMA ESA pit.kok.ptk. 16.5.1830& 1;31.3.1834& 2

122 TMA ESA 3.5.1835& 2

123 TMA ESA pit.kok.ptk. 8.3.1778& 2; 9.6.1799 &6

124 TMA ESA rov.tark.ptk. 6.2.1774 & 6;

pit.k0k.ptk.22.7.1827 & 1

125 TMA ESA piispantark.ptk. 21.2.1755 &4; 29.2.1764

& 2; 5.9.1784 & 3

126 TMA ESA pit.kok.ptk. 19.1.1750 & 3; 19.5.1776&

6; rov.tark.ptk. 26.4.1825, pit.kok.ptk. 9.6.1799& 4 Kirkon talous

127 TMA ESA kirkon tilikirjat 1731-32; rov.tark.ptk.

26.4.1825

128 TMA ESA kirkon viinikassan tilikirja vuodelta 1732;

pit.kok.ptk. 8.3.1778

129 TMA ESA kirkonkassan tilit mm vuosilta 1770-1789

130 TMA ESA kirkon viinikassan tilit vuosilta 1745—4

131 TMA ESA rov.tark.ptk. 25.3.1736&6; 8.2.1745&4

132 TMA ESA TMA pit.kok.ptk. 15.9.1850

133 TMA Eurajoen käräjät 12.3.1777 fol. 465v-467v

134 TMA ESA pit.kok.ptk. 9.6.1799 & 1; 5.9.1813& 2

135 TMA ESA pit.kok.ptk. 9.6.1799 & 1

136 TMA ESA pit.kok.ptk. 5.11.1826 &1

137 TMA ESA rov.tark.ptk. 12.2.1729; piispantark. ptk.

19.2.1731 & 5; TTA missiver 1732 fol. 562 konsistori 3.10.1732

138 TMA ESA pit.kok.ptk. 9.6.1799 &1-2

139 TMA ESA kirkonkassan tilikirjat 1800-1850

140 TMA ESA pit.kok.ptk. 26.5.1828& 5

141 TMA ESA pit.kok.ptk. 15.4.1860& 2 Kirkonmenot

142 TMA ESA rov.tark.ptk. 16.2.1772& 2

143 TMA ESA pit.kok.ptk. 25.11.1860

144 TMA ESA rov.tark.ptk. 25.3.1734 & 5; piispantark.

ptk. 15.9.1804& 13

14? TMA ESA piispantark.ptk. 15.9.1804& 11

146 TMA Eurajoen käräjät 2.10.1758

147 TMA TTA E Vl:20 akti 860 irjannelaisten valitukseen 29.9.1831 liitetty 27.12.1803 allekirjoitettu sopimus

148 TMA ESA piispantark.ptk. 15,9.1804& 11

144 TMA TTA E Vl:20 aktiin 821/ 1829 sisältyvät asiakir-jat

150 TMA TTA E Vl:20 akti 821/1829 kirkkoherra Neste-nin vastine 10.10.1829

151 TMA TTA E Vl:20 akti 860/1831 Eurajokelaiset seurakunnan jäseninä

152 mm.TMA ESA rov.tark.ptk. 29.2.1764& 3;26.4.1825

& 2; 31.7.1836 & 2;veit. Huovinen 1987, 110

153 Eurajoen käräjät 12.-15.2.1723 fol. 169-169v;

7.-12.6.1723 fol. 340

154 TMA Eurajoen käräjät 13.10.1774 fol. 354v-356

155 TMA Eurajoen käräjät 26.2.1760 fol. 170-170v

156 TMA ESA kirkkoneuv.ptk. 6.6.1777

157 TMA TTA E VI:20 akti 1143/1838 khra Tallqvist 5.9.1838

158 TMA Eurajoen käräjät 12.10.1761 fol. 229v-230v

159 TMA ESA rov.tark.ptk. 31.7.1836 & 2

160 TMA TTA E VL2O akti 1144/1838 khra Tallqvist 10.9.1838; ESA kirkkoneuv.ptk. 23.9.1838 & 2

161 TMA ESA piispantark.ptk. 1764 & 2; rov.tark.ptk

1774& 3;31.7.1836& 2

162 TMA ESA rov.tark.ptk. 3.12.1769 & 5

163 TMA ESA rov.tark.ptk. 3.12.1769 & 3

164 TMA ESA pit.kok.ptk. 22.3.1791

165 TMA ESA pit.kok.ptk. 22.3.1791, 5.7.1795 & 1;

kirkkoneuv. ptk. 14.12.1800; pit.kok.ptk. 29.4.1804

& 1, 11.12.1825& 1-2; rov.tark.ptk. 26.4.1825& 5

166 TMA ESA IIEf:9, kirkonkuulutus 28.4.1833

167 Eurajoen käräjät 3.10.1765 fol. 409v^H0 Hengellinen elämä: rukoilijoita ja hyppääjiä

168 TMA ESA piispantark.ptk. 19.2.1731& 7-8;veit. Ju-va 1956,40-41

169 TMA Eurajoen käräjät 28.-29.2.1732 fol. 19-25v

170 Huovinen 1987, 109

171 TMA ESA piispantark.ptk. 16.3.1725& 4

172 TMA Eurajoen käräjät 1.- 4.10.1729 fol. 28; ESA piispantark. ptk. 29.2.1764& 3; Nuotio 1949, 82

173 TMA ESA rov.tark.ptk. 3.12.1769& 3

!74 TMA ESA rov.tark.ptk. 3.12.1769& 5

175 Juva 1956, 41—47; Ruutu 1967, 97; TMA ESA mm rov.tark.ptk. 3.12.1769 & 3

176 Juva 1962, 190-191; Ruutu 1967, 97-98

177 Tomberg 1987, 440-442; TMA ESA piispantark.ptk.

29.2.1764 & 1

l7x Koivisto 1962, 233-236;Lähteenoja 1939, 285-286;

Papunen 1972, 251; Heino 1976, 33-37; Wallin 1905, 197

179 TMA Eurajoen käräjät 6.9.1793 & 93

180 Akiander11, 291; Heino 1976, 85

181 Akiander 11, 298-299; Papunen 1972,352; veit. Hor-mia 1956, 43-44; Suojanen 1977, 366

182 Kaitila 1911, 140-146

183 Akiander 111, 277-279; Akiander V, 351-352; Laakso-nen 1898, 11; Hormia 1958, 78-79; Heino 1976, 75-77

184 TMA Eurajoen syyskäräjät 14.9.1832 & 166

185 Heino 1976, 126-129

186 TMA TTA E VI;20piispantark.ptk. 23.9. 1832

187 Wallin 1905, 215; Heino 1976, 86

188 Heino 1976, 87

189 Akiander VII, 81-82; Heino 1976, 87

190 Heino 1976, 88

191 TMA TTA E VI: 20 piispantark.ptk. 23.9.1832& 4

192 TMA Eurajoen käräjät 15.9.1831 & 29; 14.9.1832&

193TMA Eurajoen käräjät 15.9.18311661 & 29; TTA E VI:20 piispantark.ptk. 23.9.1832& 4

194TMA TTA E VL2O syytettyjen kirje tuomiokapitulille 26.10.1831

198 TMA Eurajoen käräjät 14.9.1832& 166

196 TMA TTA E Vl:20 piispantark.ptk. 23.9.1832 & 4

197 TMA TTA E VI;20piispantark.ptk. 24.9.1832& 43;

Heino 1976, 92

198 Heino 1976, 92-93

199 TMA TTA E Vl:20 piispantark.ptk. 23.9.1832 & 4;

Heino 1976, 94

200 Heino 1976, 164-169; TMA TTA E Vl:20 rov.tark ptk. 31.7,1836

201 Laaksonen 1898, 161-162; Heino 1976, 130-134

202 TMA TTA E VL2O rov.tark.ptk. 20.3.1842

203 Heino 1976, 158-160, 193-194

204 Heino 1976, 171-172

205 Heino 1976, 172-176

206 TMA ESA kirkkoneuv.ptk. 23.9.1838, pit.kok.ptk.

21.10.1838& 1

207 Hormia 1958, 93

In document EURAJOEN HISTORIA II (sivua 60-67)