Vallastako on kysymys?

Kirkolliskokouksen naisedustajien puheissa erottuu teema, jonka nimeän valta -teemaksi. Puhe vallasta on pääosin piilotekstistä. Vain harvoin se tulee esiin ilmi-tekstinä, vaikka merkkejä valtaan liittyvän problematiikan läsnäolosta taustaym-märryksenä onkin. Vallasta puhuminen sen oikealla nimellä näyttää olevan vaikeaa kirkossa, joka opetuksensa mukaisesti pitää nöyryyttä tavoiteltavana hyveenä ja vallanhalua vakavana poikkeamana hyväksyttävistä arvoista. Sanat naisteologeista nöyrinä armolahjoillaan palvelevina kanssasisarina paljastavat tämän vallanhalun kieltämisen ja vallanhalusta erottautumisen. (MR, 8.5.1984, § 34) Valta-teeman mainitseminen vaikka piilotekstisesti ja vastakohtanaan merkitsee sen mukana kulkemista ja läsnäoloa koko ajan.

Joskus kysymys vallasta tulee kuitenkin argumentoinnissa esille oikealla ni-mellään.

Kasteen yhteydessä ei anneta muita rajoituksia, otetaan vain lapsi Jumalan seura-kunnan jäseneksi sukupuolesta riippumatta. Mikä on se oppi, joka tämän jälkeen antaa miehelle vallan ja oikeuden määrätä itselleen niitä oikeuksia, jotka kuuluisi-vat tasavertaisina molemmille. (HK, 8.11.1983, § 22)

Tässä poikkeuksellisen selkeässä valtaa koskevassa puheenvuorossa ovat ainakin piilotekstisesti mukana kummatkin valta-teemaan liittyvät retoriset mallit eli vas-takohtaparit. Kutsun niitä Hierarkkinen valta- ja Myötävalta -malliksi. Miehillä on kirkossa sitaatin puhujan mukaan valta, jonka he ovat itselleen määränneet ja määritelleet. Naiset ovat jääneet oletetussa hierarkiassa heidän alapuolelleen. Puhu-ja erottautuu tästä valtakäsityksestä Puhu-ja lähestyy kysymystä opilliselta tasolta. Kaste ja kristillinen oppi ohjaavat samaistumaan toisenlaiseen valtakäsitykseen, jossa täl-lainen hierarkia murtuu.²² Myötävalta-mallissa valtarakenteet on tehty näkyviksi ja valta ja oikeudet on jaettu mahdollisimman tasapuolisesti kaikille. Aino Saarinen kutsuu myötävaltamalliksi mallia, jossa hierarkkisiin rakenteisiin sitoutuneen val-lan tilalla on vastavuoroisiin rakenteisiin ja suhteisiin liittyvä valval-lan vaihtoehtoinen malli. (Saarinen 1987, 156) Sitaatin puhuja samaistuu tämän mukaiseen malliin,

jossa oikeudet on jaettu kirkon rakenteissa tasavertaisesti naisen ja miesten kesken.

Tällä mallilla on olemassa puhujan mukaan opillinen perusta.

Suora viittaus vallan käyttöön saattaa olla ongelmallinen puheen tavoitteen kannalta. Siihen sisältyy vaara, että se ymmärretään uhaksi viestin vastaanottajan ns. positiivisille kasvoille. Ulla Tiililä puhuu mainitusta ilmiöstä analysoidessaan viranomaisille jätettyjä korvaushakemuksia. Hän viittaa Brownin ja Levinsonin kehittämän kohteliaisuusteoriaan, jonka mukaan kritiikki, syyttely ja erimielisyy-den osoittaminen aiheuttavat tämän uhan, koska ne ovat vaaraksi vastaanottajan tarpeelle tulla hyväksytyksi. (Tiililä 1996, 217) Edellä siteeratun puheenvuoron ar-gumentoinnin tapa on siten osoitus teeman merkittävyydestä puhujalle. Hänellä on tarve nimetä valta-teema selkeästi senkin uhalla, että puheen vaikutus vastaan-ottajiin voi olla ainakin hetkellisesti erilainen kuin mihin puhuja pyrkii.

Valta-teema on lisäksi mukana piilotekstisesti siten, että naisedustajat tunnus-tavat ja uusintunnus-tavat teologien asiantuntijavallan ja siten hierarkkisen valtamallin.

Se voi tapahtua korostamalla asiantuntijuuden vastakohtaa eli teologisen asian-tuntijuuden puutetta.

Puhun nyt tavallisena maallikkona, vailla teologista oppia, ruuhkasuomalaisena, ta-vallisena seurakuntalaisena, joka tuntee oman vähäisyytensä aivan samalla tavalla kuin edellinen puhuja. (SI, 10.11.1976, § 44)

Tämän puhujan samoin kuin monien muiden mielestä enemmän valtaa on niillä, joilla on teologinen asiantuntijuus. Valta perustuu legitimoidun teologisen kielen hallintaan. Naisedustajat ovat omien sanojensa mukaan avuttomia teologisten ky-symysten alueella. He mainitsevat toistuvasti ”yksinkertaisen uskon” tai ”yksin-kertaisen näkemyksen”, jonka perusteella he ajattelevat ja toimivat, vaikka teo-loginen asiantuntemus puuttuu. (KR, 7.5.1986, § 54) Tähän liittyy, kuten puhuja edellä esittää, kokemus vähäisyydestä, mitättömyydestä verrattuina niihin, joilla on teologista oppia. Naisedustajat ilmaisevat tuon asiantuntijuuden puutteensa myös vaikenemalla teologisista ulottuvuuksista ja keskittymällä muuhun argumentoin-tiin. Tämä asemoituminen ja yksinkertaisen uskon mainitseminen viittaavat vallan vaihtoehtoiseen malliin, jossa valta jakautuu rakenteisiin erilaisin perustein kuin vain teologisen asiantuntijuuden perusteella.

On syytä muistaa, että naisedustajat eivät ole näissä keskusteluissa yksin puolus-tamassa naispappeutta. Monet miesedustajatkin puhuvat naispappeuden puolesta.

Kuitenkin juuri naisedustajat positioivat itsensä ikään kuin heillä ei olisi valittui-na edustajivalittui-na ilman muuta asemaa kirkolliskokouksessa. He sanovat esimerkiksi puhuvansa ”naisena ja maallikkona”. (HK, 8.11.1983, § 22) Sanonnan voi tulkita myös manipulatiivisen ulottuvuuden ilmaukseksi. Puhujat tahtovat osoittaa olevan-sa mielipiteineen sittenkin vaarattomia. Asiantuntijavallan haltijoiden ei ole syytä kokea heitä tai heidän mielipiteitään uhkana. Tälle tulkintatavalle antaa oikeutuksen

sekin, että vetoaminen maallikkouteen ja naiseuteen esiintyy vain naispappeusky-symyksen käsittelyn yhteydessä.

Tutkituissa puheissa käsitelty kirkossa esiintyvä valta on siis, kuten on jo todet-tu, ensisijaisesti asiantuntijavaltaa eli legitimoidun teologisen kielenkäytön valtaa.

Bourdieun käsitteistöä käyttäen voi todeta, että teologeilla on pääoma, jonka avul-la he hallitsevat kenttää ja tekevät muut lähes sanattomiksi kirkon elämän perus-tavalla alueella. Ainakaan muut eivät kykene käyttämään samassa määrin samaa pääoman muotoa kuin he. Teologeilla on symbolinen valta hallitsemansa pääoman turvin. Tästä seuraa myös muunlaisen vallan käyttö. Naiset uusintavat asiantunti-javallan puhumalla siitä yhä uudelleen ja toteamalla olevansa ilman sitä. Näin tällä symbolisella vallalla on mahdollista jatkaa vaikutustaan. Vallan legitimointi ei näet edellytä sen ilmiasuista tunnustamista. (Bourdieu 1991a, 23)

Toinen vallan määrittelykohta on käytännön työssä seurakunnissa. Se on luon-nollisesti riippuvainen siitä, miten vallanjako tässä päättävässä elimessä, kirkollis-kokouksessa, toteutetaan. Naisedustajien puheet heijastavat selkeästi tilannetta paikallistasolla ja heidän kokemuksiaan siellä erilaisissa yhteyksissä. Naisedustajat ovat paikallistason vaikuttajia niin seurakunnallisissa kuin kunnallisissa luottamus-toimissa. (Ks. luku 2.3.2.) Tässä on paikannettavissa samaa kuin Alvessonin ja Due Billingin esittelemissä tutkimustuloksissa. Nämä käsittelevät erilaisia näkemyksiä naisista sekä johtajuudesta ja esittävät siinä yhteydessä muun muassa vaihtoehtois-ten arvojen lähestymistavan. Tällöin tulee esille, että naiset tuovat organisaatioihin usein miehiä enemmän periferian näkökulmaa ja saattavat esitellä jopa pelottavia näkemyksiä olemassa olevia normeja kohtaan. (Alvesson & Due Billing 1997, 167) Kirkolliskokouksessa naisedustajien argumentoinnissa todentuu se, miten mui-den sosiaalisten kenttien käytänteet ja ympäröivän yhteiskunnan käsitykset nai-sen asemasta ovat läheisessä yhteydessä seurakunnalliseen paikallistasoon. Kun naisedustajat viittaavat tilanteeseen paikallistasolla, he lähestyvät kysymystä yleensä yhteiskunnalliselta argumentaatiotasolta. He tuovat keskusteluun käytännön nä-kökulman, jolle vaativat tilaa naispappeusratkaisun perusteluissa.

Naisedustajien puheista voikin päätellä, että vallitseva, naisteologeja alistava tilanne, tulee yhteiskunnan sosiaalisissa ja kulttuurisissa yhteyksissä harvemmin kuin kirkolliskokouksessa legitimoiduksi.

Kaiken kaikkiaan olemme nyt tilanteessa, jossa Suomen evankelis-luterilaisen kir-kon jäsenistön suuren määrän oikeudentajua, ymmärrystä ja uskoa Raamatun mu-kaisesta rakkauden opista loukkaa syvästi nykyinen tilanne naispappeuskysymyk-sessä. (MP, 4.5.1976, § 32)

Puhuja käsittelee tilannetta kirkon jäsenten parissa. Mielipiteet siellä ovat hänen arvionsa mukaan voimakkaasti naispappeuden toteuttamista puoltavia. Tutkittujen puheiden viesti on, että kun muut sektorit yhteiskunnassa hylkäävät ainakin

teo-riassa yhä useammin hierarkkisen vallan-mallin sukupuolten välisissä suhteissa, kirkon on tehtävä oma valintansa.

Naisedustajien valta-teemaa koskevissa puheissa on selkeä dikotomia. Toisaalta he tunnustavat vallan, joka on sitoutunut hierarkkisiin rakenteisiin teologiseen asi-antuntemukseen ja ilmenee legitimoituneen kielen kautta. Heidän puheissaan se on ennen muuta papiksi vihittyjen miesten valtaa. Näin tehden he osallistuvat oman alisteisen asemansa uusintamiseen. Se on mahdollista, koska symbolista väkivallan käyttöä ei tunnisteta sen ollessa rakenteissa, jotka määrittävät alistettuja. (Bourdieu

& Wacquant, 1995, 203–204) Mutta toisaalta naisedustajat myös haastavat tämän vallan muodon, nousevat sitä vastaan ja erottautuvat siitä selkeästi. He vetoavat, tosin epämääräisesti, toisenlaisen, laajemmin ja hajautetummin toteutetun vallan-käytön mahdollisuuteen ja muunkin kuin teologisen asiantuntemuksen huomioon ottamiseen. Tämä antaisi kirkon kentässä legitimiteetin ja painoarvoa muullekin pääomalle kuin teologiselle kielenkäytölle eli teologiselle kieliteolle. Naisedustajat identifioituvat tähän myötävalta-malliin. Se hahmottaa rajoja uudenlaiselle tavalle jakaa valtaa ja tehdä näkyväksi rajoja kirkon sisällä. Yhteenvetona voi sanoa, että naisedustajat sekä tunnustavat että kritisoivat valtaa, joka on sitoutunut hierark-kisiin rakenteisiin ja teologiseen asiantuntemukseen ja joka ilmenee legitimoitu-neen kielen kautta.