Seurakuntalainen – kirkon voimavara

Naisedustajien argumentointi koskee usein seurakuntalaisen positiota, ja he ilmai-sevat samaistuvansa Tavalliseen seurakuntalaiseen. He suostuttelevat muitakin naispappeudesta päätöstä tekeviä ottamaan tavalliset seurakuntalaiset huomioon.

Kirkon tehtävän kannalta toimimme aika erikoisesti, jos torjumme niin sanotun ta-vallisen seurakuntalaisen ihmettelyt ja toivomukset. (MP, 8.11.1983, § 22)

Puhuja toimii seurakuntalaisten puolesta ja käyttämällä yksikkömuotoa ”tavallinen seurakuntalainen” antaa vaikutelman, että kyseessä on ominaisuuksiltaan ja aja-tuksiltaan varsin yhtenäinen joukko. Naisedustajat nimeävät tavalliset seurakun-talaiset ja niin heistä tulee ryhmä, tavallisten seurakuntalaisten ryhmä. Mitä sana

”tavallinen” tässä merkitsee, jää puheissa tarkemmin selittämättä. Otaksun, että

puhujat tarkoittavat usein samaa kuin silloin, kun puhuvat kirkon jäsenistöstä tai kansamme enemmistöstä. He ovat ”seurakuntiemme jäsenten valtaenemmistö”.

(RLM, 8.5.1984, § 34) Voi päätellä, että kysymys ei ole heistä, jotka erottuvat jou-kosta, erikoisuuden tavoittelijoista tai uutuuksien etsijöistä uutuuksien vuoksi. He ovat mieluummin uskonkäsityksiltään konservatiiveja kuin radikaaleja.

Talonpoikaisjärjellä olen sitten koettanut soveltaa hänen opetuksiaan tämän päivän ongelmiin ja toisaalta ottaa huomioon sen, mitä tavalliset arkisessa työssään aher-tavat ihmiset, seurakuntien jäsenet ajattelevat. (AJ, 8.11.1983, § 22)

Puhujan mukaan tavallinen seurakuntalainen on ahkera ja tunnollinen kutsumuk-sessaan. Kuvaus vastaa hyvin vallitsevaa käsitystä kristitystä ihmisestä. Onhan kris-titty luterilaisen opinkäsityksen mukaan kutsumukselleen uskollinen ihminen. Hän on omantunnon ihminen eli vilpitön vakaumuksessaan ja palvelee työllään lähim-mäisiään. (Raunio 2007) Seurakuntalainen eli maallikko saa puheissa juuri tämän opetuksen mukaisen subjektiposition.

Argumentoinnin voi päätellä perustuvan siihen, että tämän position edustamat ominaisuudet olisi kuulijoiden helppo hyväksyä ja ne herättäisivät heissä halua samaistua. Näin ”tavallisessa seurakuntalaisessa ” ei ole mitään oudoksuttavaa tai pelottavaa. Naisedustajat osoittavat, että hänen mielipiteensä, myös naispappeutta puoltavat mielipiteensä, nousevat terveeltä, realistiselta ja arkiselta pohjalta. Tässä periaatteessa voi nähdä opillisen argumentaatiotason vaikutusta, koska tavallisen kristityn ymmärtämys kirkkoa koskevasta tärkeästä kysymyksestä otetaan huomi-oon. Kaiken kaikkiaan puhujat positioivat tavallisen seurakuntalaisen siten, että hänen voi olettaa saavan kuulijoiden hyväksymisen.

Uskon, että nämä hiljaiset seurakuntalaiset ovat myös tavallaan kirkkomme ydin-joukkoa, josta Jeesus sanoi vuorisaarnassaan: ”Autuaita ovat maan hiljaiset, sillä he saavat nähdä Jumalan”. (HK, 9.5.1984, § 37)

Puhuja viittaa puheenvuorossa, johon tämä sitaatti sisältyy, kirkolliskokoukselle tulleeseen yli sadan henkilön allekirjoittamaan vetoomukseen naispappeuden puo-lesta. Hän toteaa kirjelmän lähettäjien käyttävän itsestään nimitystä ”me hiljaiset seurakuntalaiset”. Tavallinen tai hiljainen seurakuntalainen kuuluu siis seurakunta-laisten aktiivisiin toimijoihin. He eivät ole tuon piirin ulkopuolelta tulevia vaikuttajia.

On kysymys mielipiteestä ja uskonkäsityksestä, joka nousee seurakuntien vakaan ja vaatimattoman ydinjoukon keskuudesta. He ovat kirkolle uskollista kannattaja-joukkoa. Tämän osoittaminen varsinkin kannassaan epäröiville miesedustajille on naispappeudelle myönteisen lopputuloksen kannalta merkityksellistä.

Naisedustajat erottautuvat argumentoinnissaan heistä, jotka ovat saaneet teo-logista oppia, mutta nyt ovat keskenään erimielisiä ja lisäksi epäröivät

päätöksen-teossa. Tavallisen seurakuntalaisen vastapuolena ja kritiikin kohteena on Johta-vassa asemassa oleva viivyttelijä, jolle tavallisen elämän kysymykset ovat vieraita.

Näyttää siltä, että kirkon niin kuin yhteiskunnankin eri alueilla on johtopaikoilla melko paljon päättäjiä ja virkamiehiä, joille elämän koko kuva ei ole riittävästi val-jennut…(MP, 10.11.1976, § 44)

Puhujan mukaan nämä päättäjät ja virkamiehet eivät pysty arvioimaan aikaansa ja sen vaatimuksia oikein. Heillä on vain rajoittunut näkemys siitä, mitä yhteiskun-nassa tapahtuu. Heitä on yhteiskunnankin johtavilla paikoilla. Arvostelun kirpe-yttä laimentaa siis se, että puhujan mielestä tällaisia päättäjiä ei ole vain kirkossa.

Joka tapauksessa he eivät osaa orientoitua oikein naispappeuskysymyksessäkään.

Puhujat toteavat, että näille päättäjille on tunnusomaista vitkastelu ja rohkeuden puute. Heitä ovat myös kirkolliskokouksen naispappeutta vastustavat ja erityisesti kysymyksessä epäröivät edustajat. Naisedustajat esittävät heille kehotuksia roh-keuteen. Se on osoitettu ennen muuta niille miehille, jotka pitävät naispappeutta mahdollisena, mutta haluavat viivyttää sen tuloa. Nämä naispappeuden torjujat esittävät mielipiteenään, ettei vielä ole kenties sopiva aika. Kuitenkin tavallinen seurakuntalainen, jota naisedustaja edustaa, epäilee, että todellinen syy on rohke-uden puute. (MP, 8.5.1984, § 34) Naisedustajien kritiikki ja erottautuminen eivät siis kohdistu kaikkiin kirkossa johtavassa asemassa oleviin. He tarkoittavat vain niitä johtavia henkilöitä, jotka vastustavat ja viivyttävät naisten pappisvihkimystä, ja heitä on edellisen sitaatin puhujan mukaan epämääräisesti ”melko paljon”. Mää-rite antaa käsityksen suuresta joukosta, mutta ei liian suuresta ollakseen lopullinen este myönteiselle ratkaisulle naispappeuden toteuttamisessa.

Tavalliset seurakuntalaiset tai tavalliset maallikot positioidaan puheissa kerta toisensa jälkeen merkittäväksi ja huomioon otettavaksi tekijäksi. Naisedustajat iden-tifioituvat heihin ja edustavat heitä. Nämä ovat enemmistö, joka puhujien mukaan kantaa huolta kirkosta, sen toiminnasta ja ihmisistä enemmän kuin opin yksityis-kohtaisista hienouksista. He odottavat kärsimättömästi äänensä kuulumista tässä nyt ratkaistavassa kysymyksessä.

Naisedustajat toteavat, että naispapin työpanos on kirkolle välttämätön. He ha-luavat naispapin mukaan toimintaan ja sanovat, että ”kirkon jäsenistö”, joka luon-nollisesti on suurimmaksi osaksi maallikoita, pitää naispappeutta tärkeänä sekä käytännöllisistä että periaatteellisista syistä.

Kirkkomme jäsenistö pitää naisen pääsyä papin virkaan tärkeänä käytännön tar-peen kannalta sekä tärkeänä periaatteellisena oikeudenmukaisuuskysymyksenä, (MP, 7.5.1975, § 71)

Toiminnallinen argumentaatio tulee hegemonisena opillisen rinnalle tämän position kohdalla. Tavallisen seurakuntalaisen näkemys käytännön tarpeista on varteen-otettava teologisten selitysten lisäksi, ja tavallinen seurakuntalainen on vastakohta johtavassa asemassa olevalle, josta puhujat erottautuvat. Arkinen käytännön ym-märrys ja teologinen tietämys esiintyvät puheenvuoroissa vastakkain huolimatta siitä tai ehkä osaksi juuri siksi, että teologinen ajattelu on jakautunut vastakkaisiin näkemyksiin. Puhuja rinnastaakin edellä olevassa sitaatissa käytännön tarpeeseen oikeudenmukaisuuden periaatteen.