Muuttumattomat rakenteet ja naispappeus

Kirkolliskokouksen naispappeuskeskusteluissa konflikti koskee ennen muuta toi-mijoiden sukupuolisesti määräytyneitä positioita sosiaalisessa struktuurissa. Risti-riitatilanne antaa, Bourdieun käsittein ilmaistuna, mahdollisuuden kyseenalaistaa doksa eli näkemys siitä, mikä on kentän totuus. Kuitenkin naispappeuskysymyksen pitkä käsittely paljastaa rakenteita ja käytänteitä, joiden muuttaminen ei ole help-poa eikä edes tyhjentävästi mahdollista. Tämän prosessin heikko kohta on siinä, että kaikki sen toimijat ovat habituksensa kautta varsin vahvasti kiinni kentän van-hoissa rakenteissa. Sisäisten ja sisällöllisten muutosten teko jää pitkäksi konfliktien sarjaksi. Ongelmaksi osoittautuu lähinnä se, että päämäärään pyritään koskematta perinteisiin rakenteisiin ja arvotusjärjestelmiin. Monet yhteisesti jaetut käsitykset ja sosiaaliset käytänteet ovat kuin kiveen hakattuja. Niiden taustalla kirkossa ovat näkymättömät historiallisuuden ja kulttuurin perimät.

Naispappeus on hyvä väline hyväksi nähdylle päämärälle, koska riittävä määrä päättäjiä kirkossa ottaa tilanteen ja tarpeen huomioon. Toiminnalliset ja yhteiskun-nalliset kysymykset ovat keskeisiä naisedustajien argumentoinnissa, joka nousee retoristen mallien ja subjektipositioiden sisällöstä. Kuitenkin on syytä kysyä, toteut-tiko kirkko uudistuksen sittenkin varsin vanhoin eväin. Ne alistussuhteet, hallitun habituksen dispositiot, jotka ovat itsestäänselvyyksiä, hyväksytään ja uusinnetaan.

Naisedustajat uusintavat ne usein tiedostamatta muun muassa itseään vähättele-vällä ja osin manipulatiivisella puheella. Kysymys ei ole vain kirkolliskokouksen yksittäisistä naisedustajista tai muista edustajista. He todellakin edustavat koko kir-kon ja yhteiskunnan kenttää dispositioineen ja arvostusjärjestelmineen ja puhuvat monien muiden puolesta ja tavalla. Joka tapauksessa nyt tapahtuu samaa, minkä Aili Nenola toteaa pohtiessaan naisten vapautumista. Hänen mukaansa sen esteenä eivät ole vain miehet ja yhteiskunta vaan myös naiset itse. Hekin ovat sisäistäneet mieskulttuurin heistä rakentaman kuvan. (Nenola 1986, 48)

Bourdieu selittää saman vetoamalla dispositioihin, jotka tekevät epätasa-arvon perustan näkymättömäksi kaikille. Syvällä tietoisuudessa on käsitys siitä, miten asi-oiden tulee olla. Oma habitus on yhteensopiva kentän ja sen edellytysten kanssa.

(Bourdieu & Wacquant 1995, 45) Habitus on tuntumaa pelattavasta pelistä muut-tuen kuin toiseksi luonnoksi. Pelaaja näyttää ohjaavan palloa, vaikka pallo ohjaakin häntä. (Bourdieu 1990, 63) Tämän mukaisesti naisille kirkossa ja naispapeille jää yhteisessä tietoisuudessa tai tiedostamatta sama asema ja samat stereotyyppiset ominaisuudet, kuin naisilla on suorastaan doksisesti ollut ennenkin. Kirkossa teh-dään uudistus, mutta on syytä kysyä, mikä todella muuttuu.

Näin ollen nainen on ainakin kirkollisessa hierarkiassa alempana kuin mies, ja tämä on yhteisesti paikannettu luonnollinen sosiaalinen järjestys. Konfliktitilanne, kuten tämä kiista naispappeudesta, antaa mahdollisuuden tämän järjestyksen ky-seenalaistamiseen. Naisedustajat haluavat, Bourdieun termein sanottuna, muuttaa rajoja doksan ja mielipiteen välillä. He haluavat tehdä naisen asemasta mielipide-asian. Siksi he pyrkivät osoittamaan mielivaltaisuuden, joka on itsestään selvinä pidetyissä nimeämisissä. Ongelma naisedustajien argumentoinnissa on se, että he samalla kuitenkin legitimoivat hallitsevien vallan ja näiden pyrkimyksen doksan sijasta ortodoksiaan. (Ks. Bourdieu 1977, 164–169)

Bourdieu puhuu myös skeemoista, joita hallittu eli nainen käyttää itsensä ja hallitsevan arvioimiseen. Skeema on ajattelun perusmalli tai kaavio. Se määrittää käsitysten muodostumista. Naisen sosiaalinen olemus, se, miten hän itse itseään tulkitsee, on tuote siitä luonnollistetusta luokittelusta, jota hän käyttää muihinkin.

Nämä, sekä hallittujen että hallitsevien käyttämät skeemat, on rakennettu hallitsevi-en näkökulmasta. Seuraukshallitsevi-ena on usein jatkuva itshallitsevi-ensä vähättely ja aliarvioiminhallitsevi-en, sillä se kuuluuluu yhteisesti jaetun ajattelun rakenteeseen. (Bourdieu 2007, 34–35)

Vaikka nämä arvottamisskeemat esiintyvät naisedustajien puheissa, he kuiten-kin ovat valmiit korostamaan naispappeuden merkitystä kirkossa. He tekevät sen muun ohella niiden naispappien ominaisuuksien kautta, joiden puhujat ilmaise-vat representoivan näitä naisina. Kirkko tarvitsee tällaisia ominaisuuksia ollakseen

”myyvä” ja voidakseen siten toteuttaa tehtävänsä suomalaisen kansan keskuudessa.

Niinpä naispappeus tulee naisedustajien mielestä toteuttaa vaikka rajoitetuin eh-doin kirkon sisällä. Naispappeuden reunaehtona on naispappien pysyminen ste-reotyyppisesti naisina ja takuuna naisten pappeuden ehdollistaminen kirkon sisällä tavalla, jonka vastustajat voivat jossakin määrin hyväksyä. Ainakin osaksi toteutuu se Bourdieun ajatus, että naisen merkitys määritellään hänen ulkopuolellaan. Teh-dyn ratakisun naispappeudesta tulkitsen siten, että naiselle ei annettu pappeutta siksi, että hän on nainen, vaan siitä huolimatta.

Asian käsittelylle kirkolliskokouksessa on ominaista se, että keskeistä teemaa, valtaa, ei mainita eikä sitä käsitellä kuin hyvin harvoin. Vallankäyttö ei kuulu luon-tevasti kirkolliseen sanastoon. Lopulta kaikki valta kuuluu kirkollisen tradition mu-kaan yksin auktoriteetille, joka on transkendoitu ja siten ihmisten ulottumattomissa.

Kuitenkin teema pysyy mukana negaationkin kautta ja vaivaa käsittelemättömänä.

Valta on näkymätöntä ja tunnistamatonta ja juuri siksi tunnistettua legitiiminä.

(Bourdieu 1991a, 23)

Asiantuntijavalta kirkossa on näiden keskustelujen aikana sidottu sukupuoleen.

Kirkon on naispappeuden toteuttaessaan siirrettävä tätä rajamerkkiä. Se merkitsee sukupuolirajan muutosta vallanjaossa, ja toiseksi se merkitsee uudenlaisen pää-oman potentiaalisen merkityksen tunnustamista. Tätä vallan uusjakoa oli mah-dollista pehmentää ponnella, jolla on merkitystä myös vanhojen ymmärtämis-skeemojen säilyttämisessä. Toteutui jotakin samaa kuin se, mistä Bourdieu käyttää ilmaisua sukupuolten välisen dominaatiosuhteen struktuurin jatkuminen todellis-ten tai näennäistodellis-ten muutostodellis-ten hinnalla. Se varmistetaan erilaisilla sukupuoltodellis-ten välisillä strukturaalisten mekanismien ja strategioiden kombinaatioilla. (Bourdieu 2007, 83) Tosin naispappeusratkaisun yhteydessä mekanismit jäivät epämääräi-siksi, eikä strategioita nimetty selkeästi.

Tilanteen voi tulkita siten, että naiset ja miehet tekivät naispappeuden hyväk-symisen yhteydessä kirkossa uuden sukupuolisopimuksen. Naisille tuli sen myötä uusia alueita, mutta miehet jäivät alueelle, jolla heidän oli usein ja ainakin ajatte-luskeemoissa mahdollista olla edelleen hierarkkisesti ylempänä. Sillä nimenomaan heidän, miespappien, oli mahdollista määritellä toisen sukupuolen pappeuden laatu.

Samaa mahdollisuutta ei annettu naisille, naispapeille. Itse sukupuolihierarkia jäi koskemattomaksi. Tutkimuksen kuluessa kävi ilmi, että nimikkeet naispappi ja nais-pappeus, joita tutkimuksen alussa sanoin vierastavani, ovatkin itse asiassa ratkaisun ongelmallisuuden ja monien epätoivottavana pitämän tilanteen hyvin ilmaisevia.

Muutos oli tärkeä käsitteellinen ja konkreettinen osa pitkää naispappeuden to-teuttamisprosessia. Monet kirkossa, naisedustajien ja muidenkin välityksellä, pyr-kivät sitkeästi ja yhteisvoimin saamaan muutoksen aikaan pappeudessa. Muutosta eli naisedustajien sanoin ”kypsymistä” tapahtui asenteissa ja valmiudessa kaiken aikaa, ja lopulta kirkko toteutti naispappeuden päätöksellään. Kuitenkin koko pro-sessin ajan kaikki kirkolliskokousedustajat varjelivat yhteisesti, tarkkaan ja usein tiedostamatta pappeuteen liittyvien rakenteiden muuttumattomuutta ja naisten ja miesten alistussuhteitten pysyvyyttä. Naisedustajat tekivät sen tunnustamalla oman teologisen tietämättömyytensä ja esimerkiksi anteeksipyytelevällä ja manipuloivalla puheellaan. Edellä on mainittu Bourdieun toteavan, että hallitut alistuvat doksisesti sosiaalisen todellisuuden rakenteille. Sama todellisuus on tuottanut myös heidän omat henkiset rakenteensa. Epätasa-arvon perusteet ovat näkymättömiä, eikä nii-hin siis puututa, eikä juuri puututtu tutkituissa puheenvuoroissa kirkolliskokouk-sessakaan. Kentällä pelaavien habitus oli todellakin yhteensopiva kentän logiikan kanssa. Tässä yhteydessä Bourdieu sanoo, että asiantilan muuttamiseen ei riitä vain tietoisuuden ja tahdon muutos. Tarvitaan radikaali muutos taipumuksissa ja ni-menomaan niissä, jotka ovat yhteydessä yhteiskunnan käsitysmatriisiin, sosiaalisiin olosuhteisiin, jotka tuottavat niitä. (Bourdieu 2007, 41–42) On mahdollista, että vallitsevat diskurssit saavat hallitut ansaan, koska epätasa-arvoiset rakenteet eivät ole ilmeisiä. Kenellä olisi siis ollut kirkolliskokouksessakaan tarvetta tai mahdolli-suuksia mennä pitemmälle pyrkimyksessä muuttaa arvotus- ja ajatteluskeemoja?

Naispappeus sai aikaan muutoksen naisen asemassa kirkossa, mutta on epävarmaa, edistikö se todella tasa-arvoa sukupuolten välillä.

Kirkolliskokous siirsi asiantuntijuuteen perustuvaa vallan rajamerkkiä muut-tamalla ordinaation edellytyksiä. Tutkittujen puheiden analyysi kuitenkin osoittaa, että itse skeemalle eli ajattelumallille naisen ja miehen ominaisuuksien suhteesta ei tapahtunut mitään. On vähintäänkin epävarmaa, olisiko tässä suhteessa edes ollut mahdollista saada aikaan muutosta. Kun Bourdieu käsittelee muutosta dispositi-oissa, hän puhuu muun muassa tietoisuuden heräämisestä ja sosioanalyysistä tie-nä muutoksiin habituksessa. (Bourdieu 1990, 116) On niin ikään epäselvää, miten pitkällä yhteiskunnan muut osajärjestelmät olivat ja ovat perinteisten ajattelumal-lien ja alistussuhteitten purkamisessa. Liittyikö kenties yhteiskunnassa ilmennyt suuri kiinnostus naispappeuteen juuri tähän keskeneräisyyteen ja epäselvyyteen omassa todellisuudessa? Kirkossa tilanteen tunnistaminen olisi kuitenkin ollut ja olisi yhä askel eteenpäin.