Naisedustajien osallistuminen kirkolliskokouksen työhön

käsitteli-vät aloitteet ns. lähetekeskustelussa ennen niiden lähettämistä valiokuntaan. Valio-kuntakäsittelyn jälkeen oli pääsääntöisesti ensimmäinen käsittely ja ellei muutoksia tehty toinen käsittely, jossa asia päätettiin. Esityksen valiokuntaan lähettämisestä teki puhemiesneuvosto, jossa arkkipiispa oli puheenjohtajana ja kirkolliskokouk-sen varapuheenjohtajat, valiokuntien ja valitsijamiesten puheenjohtajat jäkirkolliskokouk-seninä.

Puhemiesneuvostolla oli muitakin tehtäviä kuten olla arkkipiispan neuvottelukunta kirkolliskokousta koskevissa asioissa.

Kirkolliskokouksessa oli 25 valitsijamiestä ja näillä yhtä monta varamiestä. Kir-kolliskokous valitsi heidät kaikki hiippakunnittain. Valitsijamiehet suorittivat henki-lövalinnat muun muassa valiokuntiin. Kirkolliskokouksen jäsenet sijoitettiin valio-kuntiin, joita oli kahdeksan: kanslia-, käsikirja-, laki-, siviili-, talous-, toimikunta-, toimitus- ja yleinen valmistusvaliokunta. Siviilivaliokunta oli vuodesta 1975 lähtien nimeltään perustevaliokunta.

Kaavio 2. Kirkolliskokouksen rakenne

Tutkimuskauden kuluessa kirkolliskokous asetti joinakin kausina ylimääräisinä ja määräaikaisina valiokuntina kasvatusasiain valiokunnan ja virsikirjavaliokunnan.

Valiokunnissa oli 11 jäsentä ja 4 varajäsentä. Toimikuntavaliokunta oli poikkeus.

Siinä oli 3 jäsentä ja 2 varajäsentä. (Kirkolliskokouksen työjärjestys, Lakivaliokun-nan mietintö n:o 3 /1974. Liite VI, KK ptk., syksy 1974)

Puheiden sisällön tarkastelulle antaa tarvittavaa taustaa tieto, miten usein ja minkälaisissa yhteyksissä tutkitut puheenvuoronkäyttäjät osallistuivat

naispappeus-kysymyksen ja muidenkin asioiden käsittelyyn. Siksi selvitän, miten naisedustajat kokoustyöskentelyssä ryhmittyivät puheenvuoronkäyttäjinä ja aloitteiden tekijöi-nä. Taustoitan heidän työskentelyään kirkolliskokouksessa tarkastelemalla, miten aktiivisesti he käyttivät puheenvuoroja täysistunnoissa yleensä ja erityisesti nais-pappeutta käsiteltäessä. Selvitän, oliko naisedustajilla yhteisesiintymisiä, miten pal-jon aloitteita he tekivät ja missä valiokunnissa he olivat jäseninä ja mahdollisesti varapuheenjohtajina.

Tutkimuskautena naisedustajien puheita löytyy 250 eri asioita käsittelevän py-kälän kohdalla. Se on 33 % pykälistä, joissa käytettiin puheenvuoroja. Näitä on koko aikana yhteensä 751 pykälää. Naisten puheenvuoroja on kaikkiaan 543. Se on 15 % näiden pykälien kohdalla käytetyistä kaikista puheenvuoroista, joita on 3593.

Naisedustajat käyttivät vähän puheenvuoroja lukumääräänsä verrattuna. Mutta he käyttivät niitä suhteellisesti useampien asioiden käsittelyssä.

Naispappeudesta naisedustajat käyttivät tutkimuskautena 70 puheenvuoroa.

Tätä kysymystä käsiteltäessä käytettiin kirkolliskokouksessa tuona aikana kaikkiaan 385 puheenvuoroa. Naisten osuus oli 18 % tämän aiheen kaikista puheenvuoroista eli enemmän kuin heidän puheenvuorojensa osuus kaikissa asioissa. Naispappeutta käsittelevien puheenvuorojen käyttäjinä oli kaikkiaan 39 eri naista 60 edustajasta eli 65 % naisedustajista. On tosin huomattava, että yksi naisedustaja oli mukana kirkolliskokouksessa vain vuosina 1978–1981, jolloin aihetta ei käsitelty. Ratkaise-van vuoden 1986 kirkolliskokouksissa 21 naisedustajaa 32:sta käytti puheenvuoron tai useampia tästä aiheesta. Heidän osuutensa naisedustajista oli niin ikään 65 %.

Yhdestätoista, jotka eivät käyttäneet vuonna 1986 puheenvuoroa, seitsemän oli osallistunut keskusteluun tästä aiheesta aikaisemmissa kirkolliskokouksissa. Lop-putuloksen kannalta ei ole merkittävää, että neljä naisedustajaa vuoden 1986 edus-tajista ei koskaan käyttänyt puheenvuoroa naispappeudesta. Vuoden 1986 aloitteen numero 6 pappisviran avaamisesta naisille allekirjoittivat joka tapauksessa kaikki naisedustajat paitsi Irja Vuorenpää. Hän ilmoitti puheessaan kuitenkin äänestä-vänsä naispappeusaloitteen puolesta. (IV, 4.11.1986, § 20) Lisäksi 46 miesedustajaa allekirjoitti tämän aloitteen.

Naispappeutta koskevien puheenvuorojen käytössä ilmenevä aktiivisuus hui-pentui tiettyinä aikoina. Näin tapahtui edellä mainitun vuoden 1986 lisäksi muun muassa syksyllä 1983, jolloin oli todellinen joukkoesiintyminen. Silloin 15 naisedus-tajaa 22:sta käytti puheenvuoron naispappeuskysymyksen käsittelyssä. Kantansa ilmaisi siten sanallisesti argumentoiden 68 % naisedustajista. Puheenvuoroja käy-tettiin tuolloin kaikkiaan 37. Kysymyksessä oli keskustelu piispainkokouksen jat-kovalmistelusta naispappeuskysymyksessä. Lähes vastaava tapaus oli kevään 1984 naispappeuskeskustelu, jota käytiin kahtena eri päivänä. Silloin 14 naisedustajaa 23:sta eli 60 % käytti puheenvuoron. Puheenvuoron käytti keskustelussa kaikki-aan 63 edustajaa. Tämä oli ainoa aihe, joka sai naisedustajat puhumkaikki-aan laajalla rintamalla ja saman asian puolesta. Vastaavia muita yhteisesiintymisiä ei ollut.

Naisedustaja totesikin, että monet naiset käyttivät puheenvuoron tästä asiasta. Se osoitti hänen mielestään, että kysymystä pidettiin ”oikeudenmukaisuuskysymyk-senä”. (PY, 8.11.1983, § 22)

Naisedustajien puheiden sijoittuminen muiden puheiden yhteyteen antaa tie-toa heidän tavastaan toimia. Koko tutkimuskautena naisten 543 puheenvuorosta 20 käytettiin tilanteessa, jossa yksi naisedustaja oli ainoa puhuja. Sitä vastoin 124 tapauksessa naisedustaja käytti ainoana naisena puheenvuoron muiden puhujien ollessa miehiä. Edellä todettu korreloi sen aiemmin esille tulleen seikan kanssa, et-tä naisedustajat puhuivat useampien asioiden kohdalla kuin heidän lukumääränsä edellytti, mutta käyttivät huomattavasti vähemmän puheenvuoroja verrattuna niissä käytettyihin puheenvuoroihin. Keskusteluissa tuolloisten naisedustajien kanssa on tullut esille, että naisilla ei ollut tapana sopia puheenvuoroista keskenään.¹⁰ Käsi-teltäviä asioita ei pidetty erityisesti naisten asioina. Naispappeus oli tästä selkeä poikkeus. Vaikka naisedustajat eivät senkään yhteydessä haastateltujen mukaan etukäteen tehneet sopimuksia, se oli puhujien lukumäärästäkin päätellen naisille yhteinen asia.

Naisedustajien puheenvuorojen määrät vaihtelivat eri kirkolliskokouksissa toi-sen kauden 81:stä kolmannen kauden 216:ta. Ensimmäitoi-senä kautena puheenvuo-roja oli 103, ja neljäntenä kautena niitä oli 143. Seuraava kaavio osoittaa puheiden lukumäärävaihtelut tutkittujen neljän kauden aikana ja sen, että kokonaisuutena puheenvuorojen määrät lisääntyivät tutkimuskauden loppua kohti.

Puheenvuorot

103

81

216

143

0 50 100 150 200 250

I (1974-1977) II (1978-1981) III (1982-1985) IV (1986-1987) Kaavio 3. Naisedustajien puheenvuorot kirkolliskokouskausittain

Luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia. Tarkastelussa on otettava huomioon se, et-tä tutkimuskauden toisena kirkolliskokouskautena, joka käsitti vuodet 1978–1981,

kaikkien puheenvuorojen määrät laskivat. Naisedustajien puheiden määrä seurasi yleistä tendenssiä. Keskustelua herättäviä asioita oli silloin vähemmän kuin muissa kirkolliskokouksissa, eikä naispappeutta käsitelty ollenkaan. Vuosien 1982–1985 puheenvuorojen runsaaseen määrään vaikutti virsikirjauudistuksen yhteydessä käyty vilkas ja useita lyhyitä puheenvuoroja sisältänyt keskustelu yksittäisistä vir-sistä ja niiden sanamuodoista. Viimeinen kirkolliskokous taas oli ajallisesti puolet lyhyempi kuin muut, millä seikalla oli luonnollisesti vaikutuksensa puheiden mää-rään. Kauden lyhyydestä huolimatta naisedustajien puheiden määrä kasvoi tuolloin merkittävästi verrattuna kahteen ensimmäiseen kirkolliskokouskauteen eli kausiin 1974–1977 ja 1978–1981.

Puheenvuorojen jakautumisesta edustajien kesken on todettava, että muuta-mat naisedustajat erottuivat joukosta käyttämällä puheenvuoron usein. On kui-tenkin epämielekästä asettaa puhujia jonkinlaiseen järjestykseen puhumisvalmiu-dessa. Muitakin tekijöitä kuin puheenvuorojen lukumäärä on otettava huomioon puheiden merkittävyyttä arvioitaessa. Useissa kirkolliskokouksissa mukana olleet puhuivat luonnollisesti useammin kuin vain esimerkiksi yhden kauden edustajat.

On lisäksi luonnollista, että jos kirkolliskokouksessa oli vähän käsiteltäviä asioita, oli puheenvuorojakin vähän. Näillä varauksilla on syytä suhtautua siihen tietoon, että naisedustajista käytti puheenvuoron tutkimuskautena istuntokausittain laskien 14–81 %.¹¹ Istuntokausia oli kaikkiaan 28, ja sellaisia kausia, jolloin naisedustajista puhui 50 % tai enemmän oli vain 9. Naisedustajien puheenvuoroilla oli taipumus kasautua muutamille edustajille. Tämä ei sinänsä tee poikkeusta yleisestä linjasta.

Heikki Mäkeläinen toteaa, että esimerkiksi vuonna 1968 kirkolliskokouksessa 1/3 edustajista käytti ¾ puheenvuoroista. (Mäkeläinen 1982, 154) Tutkimustehtävän kannalta on merkittävää, että naispappeuden ratkaisun hetkinä keväällä 1986 62 % ja syksyllä 1986 78 % naisedustajista osallistui keskusteluun eri aiheista. Aktiivisuus puheenvuorojen käytössä koski siis tuolloin muitakin aiheita kuin naispappeutta.

Tämän voi olettaa lisänneen naisten uskottavuutta ja varteenotettavuutta ainakin jossakin määrin. Toisaalta ei ole olemassa näyttöä, että yksinomaan puhumisti-heys olisi aina positiivisesti ratkaisevaa. Sen sijaan esimerkiksi puheen sisältö ja puhujan esiintymisellään herättämä luottamus mainitaan tutkimuksissa tärkeinä tekijöinä kuulijoiden vastaanottavuudelle. (Ks. Perelman & Olbrechts-Tyteca 1971, 316–321) Tosin Paavo Kortekangas esittää toisenlaisen näkemyksen toteamalla Paul M. Harrisonin tutkimukseen vedoten, että valta on yleensä niillä, jotka ovat paljon äänessä päätöstentekoelimissä. (Kortekangas 1971, 135)

Edustaja-aloitteet ja valiokuntatyöskentely

Edustaja-aloite on yksittäisen edustajan tapa saada tärkeäksi kokemansa asia kä-sittelyyn ja päätettäväksi valiokunnassa ja täysistunnossa. Naiset olivat mukana

aloitteiden teossa yksin tai yhdessä miesedustajien kanssa. Koko tutkimuskautena tehtiin kaikkiaan 134 edustaja-aloitetta. Yksittäiset naiset tekivät niistä 11. Yhdessä yhden tai useamman miesedustajan kanssa he olivat tekemässä 35 aloitetta. Naisia oli siten mukana kaikki kaudet yhteen laskien 34 %: ssa tehdyistä aloitteista. Se on enemmän kuin heidän prosentuaalinen osuutensa kaikista valituista edustajista.

Aloitteiden joukossa ei ole ainuttakaan, jossa olisi yksinomaan naisia allekirjoitta-jina, siis useampi kuin yksi naisedustaja. Jos aloite on yhteisaloite, mukana on aina ainakin yksi miesedustaja, yleensä useampia. Tämäkin osoittaa, että naiset eivät osallistuneet kirkolliskokouksen työskentelyyn erityisenä naisryhmänä. He erosivat tässä alkuaikojen kirkolliskokouksen naisedustajista, ja he erosivat alkuaikojen kan-sanedustajista, jotka liittyivät usein yhteen ja loivat Ojalan mukaan linjaa naisille sopivista yhteiskunnallisista kysymyksistä. (Ojala 1994, 67) Voi jopa olettaa, että nyt naisedustajat kirkolliskokouksessa tietoisesti tai tietämättään karttoivat min-kään asian leimautumista naisten ajamaksi asiaksi. Näin tapahtui myös naispap-peusaloitteen kohdalla. Siinäkin naiset olivat joka kerta aloitteentekijöinä yhdessä miesedustajien kanssa. Ilman tätä yhteistyötä aloite ei voinut menestyäkään. Kui-tenkin, kuten edellä on todettu, varsinkin vuoden 1986 naispappeuskeskusteluissa, naisedustajat esiintyivät varsin yhtenäisenä ryhmänä.

Aloitteet

I (1974-1977) II (1978-1981) III (1982-1985) IV (1986-1987) 10

6

12

18

0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20

Kaavio 4. Aloitteiden määrät, joissa naisia oli mukana eri kirkolliskokouskausien aikana

Naisedustajat osallistuivat aloitteiden tekoon yksin tai toisten kanssa 6–18 kertaa eri kirkolliskokouskausina. Heidän osallistumisensa aloitteiden tekoon lisääntyi tutkimuskaudella. Tosin vuodet 1978–1981 merkitsivät tässä kuten puheidenkin määrässä notkahdusta. Kaikkiaan 47 naisedustajaa 60:stä oli mukana ainakin ker-ran allekirjoittajana aloitteessa. Tähän lukuun ei ole laskettu mukaan viimeistä naispappeusaloitetta, jonka allekirjoittivat kaikki paitsi yksi naisedustaja. Kun tämä

aloite lasketaan mukaan, 60 naisedustajasta 53 oli mukana allekirjoittajana aloit-teessa joskus tutkimuskautena. Kaksi naisedustajaa allekirjoitti edustaja-aloitteen 9 eri kertaa. Kaikkiaan 28 naisedustajaa allekirjoitti edustaja-aloitteen 1–2 kertaa, ja heistä 16 teki sen 1 vain kerran. Kuudelle heistä ainoa edustaja-aloite oli nais-pappeusaloite. Vaikka valtaosa naisedustajista osallistui joskus aloitteen allekir-joittamiseen, useiden aloitteiden teko tai mukana olo niissä kasautui muutamille henkilöille, jotka olivat useammalla kuin yhdellä kaudella edustajana olleita.

Kaikissa valiokunnissa oli mukana naisedustajia ainakin jonkin aikaa tutkittava-na kautetutkittava-na. Tosin tutkittava-naisten tulo joihinkin valiokuntiin kangerteli aluksi. Arvostettu talousvaliokunta oli pisimpään ilman naisjäsentä. Uudet hallinnolliset järjestelyt 1974 olivat antaneet tälle valiokunnalle lisää merkitystä. (Lindqvist ja Mäkeläinen 1976, 42) Syksyllä 1980 kotitalousopettaja Marja Estlander ensimmäisenä naise-na valittiin talousvaliokuntaan.¹² Vuodesta 1982 lähtien oli kaikissa valiokunnis-sa vähintään yksi naisedustaja varsinaisena jäsenenä. Valiokunnan varapuheen-johtajana heitä oli kanslia-, toimikunta-, toimitus- ja kasvatusasiainvaliokunnissa.

Meeri Päivänsalo toimi tutkimuskautena kirkolliskokouksen II varapuheenjohta-jana vuosina 1982–1987. Valitsijamiehissä oli kausittain 5–7 ja varajäsenissä 3–7 naisedustajaa. Tutkimuskautena vuosina 1978–1987 valitsijamiesten varapuheen-johtaja oli nainen.

Edellä esitetystä käy ilmi, että naisedustajat käyttivät puheenvuoroja vähem-män kuin miespuoliset kollegansa, mutta he käyttivät niitä useiden eri asioiden kohdalla. Puheenvuoron käyttävien naisedustajien määrä kasvoi tutkimuskauden loppua kohti ja varsinkin naispappeusasian käsittely sai monet osallistumaan kes-kusteluun. Heitä oli tällöin useampia kuin muiden asioiden yhteydessä. Naiset ei-vät esiintyneet keskustelussa huomattavan yhtenäisenä ryhmänä muulloin kuin naispappeuskysymyksessä. Aloitteenteossa tulee esille joko yksin tekeminen tai osallistuminen sekaryhmiin. Naiset osallistuivat aloitteiden tekoon yhä enemmän tutkimuskauden kuluessa. Naisten tulo tasapuolisesti mukaan kaikkiin valiokun-tiin ei ollut aluksi itsestään selvää. Esimerkiksi valinta tärkeänä pidettyyn talous-valiokuntaan ei avautunut hetkessä. Vähitellen heitä kuitenkin nimitettiin kaikkiin valiokuntiin. Samoin he saivat ajan myötä mahdollisuuksia toimia varapuheenjoh-tajana kirkolliskokouksessa, valiokunnissa ja valitsijamiehissä.

Kirkolliskokousedustajien parissa näyttää olleen tiettyä varovaisuutta naisia kohtaan, joiden määrä oli nopeasti lisääntynyt uusimuotoisen kirkolliskokouksen myötä ja joiden joukossa oli paljon vaihtuvuutta. Miesedustajat olivat todennäköi-sesti epävarmoja heidän tavastaan toimia, sillä naisedustajien toiminnan ennustet-tavuus ei voinut olla edellä mainituista syistä kovin suuri. Naisedustajat kuitenkin raivasivat itselleen pääsyn eri yhteyksiin kirkolliskokouksen toiminnassa ottamalla osaa erilaisten asioiden käsittelyyn ja aloitteiden tekemiseen. He eivät tehneet sitä esiintymällä naisryhmänä. Tätä prosessia tuki oletettavasti myös se, että heidän parissaan oli runsaasti paikallistason ja eri elämänalueiden asiantuntemusta

3. tutKiMusaiNeistO, -MeNetelMät ja