Naispappi on kirkon hyödyllinen työntekijä

Naisedustajat asemoivat puheissaan naispapin kirkon kenttään tälle ominaisten erityispiirteiden kautta. Naispappia ei ole toistaiseksi olemassa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ja siksi hänen positionsa on erilaisista aineksista ajattelussa rakennettu kuva vielä enemmän kuin muut subjektipositiot. Naispappi tulee

tutki-tuissa puheissa lähelle sitä, mitä aikaisemmin on todettu retoristen mallien ihmiselle avoimesta kirkosta, johon naisedustajat ovat valmiit identifioitumaan. Hän on sen mukaisesti lähellä ihmistä ja vuorovaikutteinen. Puhujat rakentavat naispapissa kuvaa papista, joka on kuunteleva ja empaattinen ihminen. Ominaisuudet tuovat väistämättä mieleen naisiin usein assosioidut ominaisuudet. (Alvesson & Due Billing 1997, 84) Yvonne Hirdman toteaa niin ikään, että naisten tullessa työmarkkinoille yleisessä ajattelussa oli olemassa mytologia naisen epäitsekkäistä ominaisuuksista.

Niiden mukaisesti naisia kohdeltiin samanlaisten ryhmänä eikä niinkään yksilöinä.

(Hirdman 1994, 166) Tutkituissa puheenvuoroissakin naispapille luonteenomainen piirre on nöyryys ja positio palvelevana kanssasisarena esiintyminen.

Nämä papinviran mahdollisesti vastaanottavat naiset tulevaisuudessakin ovat nöy-riä armolahjoillaan, jotka eivät ole sukupuoleen sidottuja, Jumalan sanan ja koulu-tuksensa mukaisesti palvelevia kanssasisariamme. (MR, 8.5.1984, § 34)

Ilmaisu kanssasisar osoittaa naisteologin naisedustajan mielestä läheiseksi ja tur-valliseksi. Puhuja ei korosta esimerkiksi tulevan naispapin auktoriteettia, vaan hän pitää esillä seurakuntalaista lähelle tulevaa toimintamallia. Tällaiset ominaisuudet ja niiden mukainen tapa tehdä työtä ovat joskus piilotekstisesti mutta kuitenkin selkeästi läsnä. Arkuuskin tulee argumentoinnissa esille naisteologin ominaisuute-na, jonka tämä on vallitsevassa kirkollisessa tilanteessa omaksunut. (EO, 4.11.1986,

§ 20) Tällaista puhetta voi tulkita niin, että naisedustajilla on tarve nähdä papissa koko ihminen eli vahvuuden lisäksi heikkous vaikka vain mielikuvien tasolla. Eräs funktio puheille nöyryydestä ja arkuudesta on mitä ilmeisimmin myös se, että ne poistavat uhkaa, jota vastustajat ja epäröivät mahdollisesti tuntevat.

Puhujat erottautuvat sellaisesta käsityksestä naispapista, joka toisi suuria muu-toksia kirkkoon ja pappeuteen. Organisaatiolle tärkeä ennustettavuus ei tule heidän mukaansa häviämään. Käytän subjektiposition ulottuvuudesta, josta erottaudu-taan, nimeä Uhka vallitsevalle järjestykselle kirkossa. Nainen pappina saa naisten kirkolliskokouspuheissa sellaisia piirteitä ominaisuuksiltaan ja työtavoiltaan, ettei häntä ole syytä kokea uhaksi millekään olemassa olevalle järjestykselle kirkossa.

Me naisteologit ja myös tiedekunnassa opiskelevat naiset olemme yleensä hiljaista väkeä, (EO, 4.5.1976, § 32)

Puhuja itse asiassa toteaa, että naisteologit ovat siihenkin asti osoittaneet rauhalli-sella käyttäytymisellään ”vaarattomuutensa” totutulle järjestykselle kirkossa. Nais-teologit paikantuvat lähelle tavallisia seurakuntalaisia, joista jo edellä esille tulleen argumentoinnin mukaan käytettiin tutkituissa puheissa nimitystä ”hiljainen seu-rakuntalainen” eli samaa määrettä kuin tässä sitaatissa naisteologeista. Kirkollis-kokouspuheissa toistetaankin eri ilmaisuin, että nainen pappina ei esitä

vaatimuk-sia eikä pidä kovaa ääntä itsestään, kuten ei ole tehnyt siihenkään asti. Kuulija voi päätellä, että naispapit tulevat pysymään sosiaaliselta sukupuoleltaan naisina perinteisessä merkityksessä eli nöyrinä ja tunnollisina.²⁶ Nainen ottaa paikkansa pappina tietoisena omasta asemastaan miehen rinnalla ”yhdessä palvellen”, kuten edustaja sen ilmaisee. (TP, 8.5.1984, § 34)

Naispappi positioidaan tutkituissa puheissa usein suhteessa työtovereihinsa ja tietysti myös seurakuntalaisiin. Hän on valmis tekemään yhteistyötä miespa-pin kanssa ihmisten parhaaksi. Naisedustajat rakentavat positiota, jonka nimeän Luotettavaksi yhteistyökumppaniksi. Siihen heidän on mahdollista samaistua ja suostutella muitakin samaistumaan. Tällä positiolla on ulottuvuuksia, jotka puhu-jien mielestä ovat toivottavia ja tavoiteltavia. Nainen ja mies voivat ihanteellisessa tapauksessa tukea toisiaan työssä pappeina. (TP, 8.11.1983, § 22) Puhujat pitävät perusteluna naisten ordinaatiolle myös lehtorien onnistumista tehtäviensä hoidossa ja viittaavat heidän työnsä korkeaan laatuun ja merkitykseen seurakunnissa. (AS, 8.5.1984, § 34) Lehtorit ovat osoittaneet olevansa luotettavia yhteistyökumppaneita.

Joissakin puheissa todetaan kyllä poikkeuksellisesti sekin, että naisteologit ovat keskenään erilaisia.

Minä en myöskään usko, että naisesta ilman muuta tulee hyvä pappi vain siksi, että hän on nainen, tai päinvastoin huono pappi naisellisuutensa tähden. Nainen on ih-minen siinä, missä mieskin, ja ihmiset ovat erilaisia. (RM, 4.11.1986, § 20)

Kun naisedustajien argumentoinnissa yleensä esiintyvät vain naisteologien myön-teiset ja seurakuntalaisten kannalta toivottavat ominaisuudet, puhuja toteaa tässä heidänkin olevan vain ihmisiä heikkouksineen ja erilaisuuksineen. Tämän itsestään selvän tosiasian muistuttaminen kuulijoille antaa argumentoinnille luotettavuutta.

Kuulija saa käsityksen naisedustajien realistisuudesta.

Ennen kaikkea naispapin positioinnissa on paljon puolustelua esitettyjä kieltei-siä väitteitä vastaan ja esille tulleiden pelkojen torjumista. On käynnissä todellinen neuvottelu, kuka ja millainen naispappi on, tai millainen hän ei ole. Tutkituissa puheenvuoroissa tuodaan esille, että naispappi on hyvin koulutettu, ja hänellä on oikeat motiivit. Hän ei tule aiheuttamaan kirkossa maallistumista tai luopumus-ta, eikä hän tule millään tavalla horjuttamaan vallitsevaa järjestystä. Ilmaisujen taustalla voi erottaa väitteet, uhat ja kielteiset mielikuvat, joista erottaudutaan. On epäilty muun muassa, että papiksi vihittävillä naisilla olisi väärät motiivit tai että kirkko maallistuisi naispappeuden myötä. Puolustelusta voi havaita, että on myös epäilyjä naisteologien asiantuntijuudesta. (MR, AS, RLM, 8.5.1984, § 34) Painopiste tätä subjektipositiota rakantavassa argumentoinnissa on kuitenkin toiminnallisissa tekijöissä, naispapin työ laadussa, hänen kyvyssään tulla lähelle tavallisia ihmisiä ja toimia yhteistyöhakuisesti kirkon eri tehtävissä.

Tärkeä syy ja perusta naisten pappisvihkimykselle on tutkittujen puheiden mu-kaan naisteologien saama kutsumus pappisvirmu-kaan.

Miksi me eväisimme tämän tehtävän täysipainoisen toteuttamisen niiltä naisilta, jotka haluaisivat kutsumuksensa mukaan toimia pappeina Kristuksen kirkossa?

(HKai, 8.11.1983, § 22)

Kutsumus erottaa naisteologin maallikosta ja itse asiassa velvoittaa hänet etsimään pappisvihkimystä. Lähestymistapa on opillinen, sillä kutsumuksen seuraaminen on keskeistä kristityn elämässä luterilaisen opetuksen mukaan, ja kutsumukses-saan kristitty palvelee Jumalaa ja lähimmäistä. (Kjellberg 1994, 168–169; ks. myös Wingren 1951) Naispappeudessa ei tietysti ole kysymys yksinomaan luterilaisen opetuksen mukaisesta uskollisuudesta työssä ja kutsumuksessa. On kysymys Ju-malalta saadusta vokaatiosta, kutsusta pappisvirkaan, jonka voi päätellä olevan vieläkin velvoittavampi. Naisedustajan puheessa esiintyy huoli siitä, että naisteo-logi saattaisi pyytää pappisvihkimystä ilman Jumalalta saamaansa kutsumusta.

(SSK, 4.11.1986, § 20)

Pappisvihkimys antaa naisteologille mahdollisuuden toteuttaa kutsumustaan täysipainoisesti, sillä naisteologi on puhujien mukaan lehtorina rajoitettu työssään.

Siksi tulisi avata ovi ”kokonaisvaltaiseen tehtävän suorittamiseen” (HKai, 8.5.1984,

§ 34) Voimakkaimmin tästä puhuvat ne harvat naisteologit, joita kirkolliskoko-uksessa on. Puhe perustuu silloin pitkälti omakohtaiseen kokemukseen, ja siihen sisältyy kritiikkiä niitä kohtaan, jotka estävät naisteologia täyttämästä kutsumus-taan pappina. (EO ja LT, 4.11.1986, § 20) Naisteologi kysyy: ”Olisiko niin meillä Suomen kirkossa, ettei naisen saamaa kutsumusta Jumalan työhön pidetä yhtä arvokkaana kuin miehen.” (EO, 10.11.1976, § 44) Kutsumuksen toteutumattomuus ei ole naisteologien kohdalla itse aiheutettua, vaan siitä vastaavat muut. Siksi maal-likkonaisedustaja esittää voimakkaan metaforan käyttämällä sanaa ”marttyyri ”.

Hän vetoaa puheessaan kirkolliskokoukseen sanoilla: ”että naisesta ei tule tässä kysymyksessä kirkkomme marttyyria”. (HK, 8.11.1983, § 22)

Naisteologin positiossa erotan kolme merkittävää aspektia: hänen toiminnalli-nen ja kutsumuksellitoiminnalli-nen valmiutensa, naispapin yhteistyöhakuiset henkilökohtaiset ominaisuudet sekä hänen asiantuntijuutensa, joka poistaa pelon hänen toimintansa maallistavasta vaikutuksesta. Vaikka mittana useimmiten käytetään miespuolista kollegaa, samalla tahdotaan toisenlainen ihmisläheinen pappi täydentämään pap-peutta. Naispapin positiointi on juuri tästä syystä taituruutta vaativa laji. Hänen pitää olla samanlainen ja erilainen. Joka tapauksessa on selvää, mikä ja kuka on vertailun kohde.

Puhujat nimeävät keskeisenä naispapin positioinnin ulottuvuutena ja identifi-oitumisen kohteena hänen sopeutuvuutensa yhteistyöhön ja luotettavuutensa lä-helle ihmistä tulevana työntekijänä. Puheiden funktionaalisuus tulee ilmi siinä,

että argumentoinnissa erottaudutaan selkeästi mahdollisuudesta uhata vallitsevaa järjestystä kirkossa naispappeuden toteutumisen kautta.