Prioriteetit kirkon elämässä

Opillinen argumentaatiotaso ei lopulta johda huomattavassa määrin opilliseen, substanssia koskevaan, selvittelyyn naisedustajien puheissa. He esittävät kylläkin ehdottomina auktoriteetteina ennen muuta Raamatun sanan, Jeesuksen esimer-kin, uskontunnustuksen ja tunnustuskirjat. He mainitsevat nämä auktoriteetit ni-menomaan puolusteluna, koska naispappeuden vastustajat ovat epäilleet heidän luottamustaan tämän tason argumentteihin. Naiset argumentoivat toistuvasti myös toiminnallisilla, yhteiskunnallisilla ja yleensä ajan tarpeisiin liittyvillä perusteluilla.

Niin tehdessään he saattavat mainita teologien ristiriitaiset käsitykset syynä muun-laisten kuin teologisten perustelujen käyttöön. (MP, 7.5.1975, § 71) Ei-teologinen argumentointi perustuu joskus myös siihen, että opilliset kysymykset ovat teologien ja nimenomaan pappien asiantuntijuusaluetta. Naiset vetoavat heihin, tunnusta-vat heidän asiantuntijuutensa ja puhutunnusta-vat itse opillisista kysymyksistä joskus jopa epäröiden ja ”suurella arkuudella” toistaen sanaa ”rohkenen”. (ALK, 7.5.1975, § 71)

Bourdieun käsitteistön mukaisesti tulkittuna teologeilla ja nimenomaan mies-papeilla on naisedustajien esittämien arvioiden mukaan kiistämätön symbolinen näkymätön valta. Se on kentällä hallitsevan pääoman eli teologisen asiantuntijuu-den, teologisen kielen heille antamaa valtaa. Naiset eivät yleensä lähde argumen-toimaan teologisella tietämyksellä. He myöntävät, että heiltä puuttuu teologinen pääoma. Samanaikaisesti he kuitenkin haastavat vakiintuneen doksan ja heidän puheensa on paljolti heterodoksista. Doksa eli yleisesti hyväksytty itsestäänselvyys on tässä yhteydessä miespappeuteen liittyvä teologisen kielen hallitseva asema.

Naisedustajat siis toisaalta tunnustavat tämän symbolisen vallan olemassaolon ja samalla kyseenalaistavat sen yksinomaisen valta-aseman ja jopa suuntautuvat he-terodoksiseen strategiaan. Bourdieun mukaan niin toimivat usein muun muassa vähemmän kentän pääomaa hallitsevat ja äskettäin kentälle tulleet. (Bourdieu 1987, 106) Naispappeuskysymyksen ratkaisuun tarvitaan naisedustajien mukaan muu-ta kuin vain teologismuu-ta pääomaa. Sen osoitmuu-tavat erityisesti monet toiminnalliset ja yhteiskunnalliset tekijät.

Naisedustajat eivät enää ilman muuta uusinna kirkollisella kentällä vallitsevaa järjestystä. Heidän doksan kyseenalaistava käyttäytymisensä, kuten naispappeutta puolustavien miestenkin, saattaa totutun järjestyksen kentällä vaaraan. Naispap-peuskeskustelussa on kriisitilanne, jossa doksan kyseenalaistaminen on mahdollista.

(Ks. Bourdieu 1977,169) On tietysti odotettavissa, että vastustajat yrittävät vaientaa tai mitätöidä tämän totutun kyseenalaistavan puheen. Naisedustajat taas tahto-vat osoittaa vallitsevan järjestyksen mielivaltaisuuden. He pyrkivät paljastamaan taustalla olevia mahdollisia syitä tai ainakin sen, että vastustajien argumentoinnin takana on todennäköisesti piilosyitä, koska esimerkiksi Uuden Testamentin ajan ohjeistuksia ei noudateta kaikilta osin.

Opilliselta tasolta lähestyen naisedustajien puheenvuoroissa esiintyy käsitys, että naispappeus on toissijainen luterilaisuuden keskeisten opinkohtien, muun muassa ihmisen pelastukselle tärkeän uskonvanhurskaus-opin, rinnalla. Toissijainen se on heidän argumentoinnissaan myös toiminnallisella tasolla resurssikysymyksenä ja kirkon tehtävää ajatellen. Tällöin voi kuitenkin kysyä, miksi he sitten puhuvat siitä.

Toiminnallisen tason argumenttia sukupuolen toissijaisuudesta voi pitää luonteel-taan kontraproduktiivisena tilanteessa, jossa naisteologeilla jo on lehtoreina työ-mahdollisuuksia kirkossa. Tosin naisedustajat argumentoivat, että naisteologi voisi pappina toimia paremmin ihmisten hädän poistamiseksi kuin ilman ordinaatiota.

Toiminnallinen argumentointi on tässä tarpeen ja nousee määräävään asemaan.

Opillisen argumentaatiotason rinnalla kulkevatkin elämän tasot, joissa on toimin-nallinen ja yhteiskuntoimin-nallinen juonne. Niiden keskeisiksi käsitteiksi paikantuvat ihmisten hätä, kirkon asema ja yhteiskunnallinen muutos. Ihmisten hätä on sekä lähellä olevaa että kauas sijoittuvaa erimuotoista avun tarvetta. Nämä tekijät sekä yhteiskunnan ja naisen aseman muutokset ovat seikkoja, joista on olemassa yhtei-nen ymmärrys. Odotusarvo puheenvuoroissa on, että ymmärrys siirtyisi argumen-tointiin naispappeuden tarpeellisuudesta.

Yhteiskunnalliselta tasolta naispappeutta lähestyttäessä naisedustajat kohdis-tavat huomion vakavaan ongelmaan, koska kirkko ei noudata omaa opetustaan.

Puheiden mukaan kirkon kannanotossa on ristiriita, jonka voi tulkita kaksinais-moraaliksi. Puhuja kysyy myös, miten naisen asema voi olla erilainen kirkossa ja yhteiskunnassa. (PK, 8.11.1983, § 22) Vastaus tähän edellyttäisi teologisia selvitte-lyjä kirkon olemuksesta ja pappeudesta sellaisena, johon eivät päde samat laina-laisuudet kuin muuhun yhteiskuntaan. Kuitenkin ongelmaksi jää, että näistä kysy-myksistä ei teologisten asiantuntijoiden, siis kentän pääoman haltijoiden, parissa ole yksimielisyyttä.

Naisedustajien puheenvuoroissa tulee esille yleisen mielipiteen merkitys. Täs-sä yhteydesTäs-sä naisedustajat käyttävät usein määrällisiä ääri-ilmaisuja, jotka ovat vaikuttavia retorisia keinoja.

Mutta mitä suurimmassa määrin myös siksi, että Suomen kansa, kirkkomme jäse-nistön valtaisa enemmistö odottaa tätä ratkaisua” (MP, 7.5.1975, § 71)

Ääri-ilmaisujen käyttö, kuten tässä ”valtaisa enemmistö”, on usein tehokkaampaa kuin eksaktien lukujen tai ilman vahvistusta olevien ilmaisujen muodossa

annet-tu informaatio. (Jokinen 1999a, 151) Puhuja pyrkii siten yllä olevassa sitaatissa maksimoimaan argumenttinsa tehon. Naisedustajat lähestyvät kysymystä naispap-peudesta itsestään selvästi tältä yleisen mielipiteen yhteiskunnalliselta tasolta tai puolustelevat sen merkitystä. He siis toisaalta pitävät esillä opillisten argumenttien merkittävyyttä ja samalla argumentoivat yhteiskunnassa esiintyvän yleisen mieli-piteen huomioon ottamisella.

Murtorinne pohtii kirjoituksessaan kansankirkon asemaa ja luonnetta ja toteaa näiden kahden ulottuvuuden, opillisen ja yhteiskunnallisen, samanaikaisen läsnä-olon voivan aiheuttaa kansankirkon kriisin. Hänen mukaansa kirkko joutuu vas-taamaan kysymykseen, mitä osaa kansa ja yhteiskunta mielipiteineen näyttelevät sen olemuksessa. Kansankirkko etsii rajoja identiteetilleen kirkkona ja joutuu näin tehdessään vaikeiden ratkaisujen eteen. (Murtorinne 1976, 113–120)

On kuitenkin otettava huomioon sekin, että naisedustajien puheet yleisestä mie-lipiteestä ilmentävät heidän kirkkokäsitystään. Edellisessä sitaatissa puhuja sa-maistaa Suomen kansan ja kirkon jäsenet. Kastetut muodostavat kirkon ja heidän mielipiteensä ovat kirkon jäsenten mielipide. Siksi yleinen mielipide on positiivinen tekijä kirkon ratkaisuissa. Raja yhteiskunnan ja kirkon väliltä menettää erottavaa merkitystään, kun naisedustajat ottavat kastettujen jäsenyyden kirkossa vakavasti.

Yhteiskunnallisella argumentaatiotasolla argumentointi tapahtuu kahden ulot-tuvuuden rajapinnassa. Kirkon ja yhteiskunnan kohtaaminen ei ole ongelmaton-ta naispappeuskysymyksenkään kohdalla. Eräs ongelmaton-tapa yrittää ratkaisongelmaton-ta ongelma ongelmaton-tai tarkastella sitä kokonaan eri suunnalta on korostaa kirkon tehtävien luonnetta ja kiireellisyyttä tässä ajassa. Prioriteeteista päättäminen kirkon työssä nousee nais-pappeuskysymyksen myötä keskeiseen asemaan. Se on kiinteässä yhteydessä kirkon itseymmärrykseen olemuksestaan ja keskeisestä tehtävästään.