Kaikille avoin kirkko

Naisedustajien puheissa rajautuu käsitys kirkosta ja sen ominaisuuksista sellaisena, kuin he haluavat rakentaa sitä antamalla pappeuden naisille. Samalla he kritisoi-vat kirkkoa sellaisena, kuin se on tai millaiseksi se muodostuu, ellei naispappeutta hyväksytä. Olen nimennyt teeman käsitteellä rajat, koska siinä on ennen muuta kysymys kirkon rajoista. Tutkituissa puheissa tarkastellaan sitä, miten kirkko avaa tai sulkee rajojaan yhteiskuntaan. Lähestymistaso on pääasiassa yhteiskunnallinen.

Puhujat tarkastelevat kirkkoa yhteiskunnasta käsin sen ihmisten käsitysten kautta ja arvioivat kirkon tapoja toimia.

Suomen kansa tarvitsee elävää, ihmisen hätää tiedostavaa ja sitä oikein hoitavaa kirkkoa. (MP, 10.11.1976, § 44)

Kristilliseen ihmiskäsitykseen viitaten toteaisin, että miehen ja naisen erilaisuus, erilainen lähestymistapa, erilainen myötäelämisen kyky ja erilaiset kokemukset ovat saman viran sisällä pelkästään rikastuttavia asioita, jotka nykyisessä ajassam-me varmasti lähentäisivät papistoa seurakuntalaisiin, vähentäisivät kirkkomajassam-me laitosmaisuuden ja hallinnollisen painottumisen luonnetta, vahvistaisivat

kristillis-tä kasvatusta kodeissa ja rohkaisisivat monia maamme arkoja naisia kristillis-täydemmän ihmisyyden kokemiseen. Se auttaisi, niin uskon, kirkkoa ja sen julistusta pysy-mään elävässä vuorovaikutuksessa aikamme ihmisten ja yhteiskunnan kanssa. (LF, 10.11.1976, § 44)

Puhujien mielestä ihmiset tarvitsevat kirkon, joka tulee lähelle aikansa ihmistä ja on avoin tämän kysymyksille ja ongelmille. Kutsun tässä esiintyvää mallia Ihmisel-le avoin kirkko -malliksi. Sellainen kirkko tiedostaa ihmisten tarpeet ja on valmis tukemaan kaikkia. Puhujat samaistuvat tällaiseen kirkkoon ja samalla erottautuvat kirkosta, joka on kaukana ihmisestä, laitosmainen eikä ainakaan tue naisia, jotka puhuja nimeää aroiksi. Tästä mallista käytän nimitystä Eristäytyvä kirkko -malli.²³ Puhuja korostaa erityisesti tarvetta lähentää papistoa seurakuntalaisiin.

Puhujat toteavat, että kirkon eristäytyminen ihmisistä ilmenee rakkaudetto-muutena ja taipumuksena viivytellä tärkeissä asioissa. ”Elämän koko kuva” ei ole monille kirkossa valjennut, (MP, 10.11.1976, § 44) tai ”kirkko ei ole aivan realisti-nen”. (SI, 8.11.1983, § 22) Tähän auttaisi heidän mukaansa se, että kirkko olisi lä-heisemmässä vuorovaikutuksessa jäsentensä ja koko yhteiskunnan kanssa. Puhujat kritisoivat, tosin usein varsin peitetysti, kirkon edustajien ja heistä lähinnä pappi-en vuorovaikutustaitoja. He esittävät ratkaisuna naispappi-en osallistumista pappisviran hoitoon. Viimeksi esitetyssä sitaatissa edustaja hyväksyy käsityksen naisen ”naisel-lisista” ominaisuuksista puhuessaan muun muassa myötäelämisen kyvystä. Hän sanoo piilotekstisesti, että juuri naispapilla olisi suurempi myötäelämisen kyky kuin miespuolisella kollegallaan, jonka olisi tarpeen tulla lähemmäksi seurakuntalaisia.

Puhujat tarkastelevat kirkon ja ihmisten etääntymistä toisistaan tämän retorisen mallin puheissa ennen muuta kirkon ongelmana, johon naispappeus toisi ratkai-sun. Naispappeuden toteutuminen näet auttaisi naisedustajan mukaan ”kirkkoa pääsemään lähemmäksi meidän oman aikamme ihmistä.” (RM, 9.5.1984, § 37)

Avoimuusvaatimuksessa kirkolle naisedustajat kiinnittävät huomion ennen muuta kahteen seikkaan. Kirkon tulisi heidän mielestään olla avoin kaikille ja kai-kenlaisille ihmisille sekä olla avoin yleensä muutokselle. Puheissa tulee esille kirkon paikka ihmisten ja yhteisöjen sosiaalisessa kentässä sekä kirkon paikka yhteiskun-nallisessa muutoksessa.

Haluammeko, että kirkko pystytetään korkealle vuorelle ylhäiseen yksinäisyyteen, missä se seisoo niin kuin suljettu linnoitus, kotkanpesä, tarkoin suojeltuna ja ulko-puolisilta vaikutteilta varjeltuna. Linnoitus, jossa oikealla tavalla ajattelevat ihmi-set, jo pelastettujen joukko, tarkkailee tirkistysluukuista ulkopuolella olevien ihmis-ten horjumista ja kompuroimista kohti laskusiltaa, joka lasketaan vain niille, jotka osaavat ehdottomasti oikean tunnussanan. (RM, 9.5.1984, § 37)

Puhuja pyrkii vaikuttamaan kuulijoihin useiden voimakkaiden metaforien avulla.

Hän esittää, minkälainen kirkko ei saisi olla. Samalla hän tulee antaneeksi viitteitä siitä, minkälainen se hänen mielestään usein on. Puhuja myös osoittaa, minkälai-nen sen häminkälai-nen mielestään tulisi olla. Pääasialliminkälai-nen viesti on, että kirkon tulisi olla avoin ja helposti saavutettavissa kaikille, ei vain ”oikean tunnussanan osaaville” eli oikeat sanat ja oikean opin tunteville. Oikean opin korostuksen rinnalla avoimuus apua tarvitseville nousee puheenvuorossa prioriteetiksi. Naisedustajat painottavat usein puheissaan, että rajat yhteiskuntaan ja myös sen vaikutuksille on pidettävä auki. Näin tutkittujen puheiden argumentointi naispappeuskeskustelussa raken-taa avointa kirkkoa ja ilmentää halua purkaa estäviä rakenteita sen ja muutosten keskellä elävän yhteiskunnan väliltä. Tässä prosessissa on naisedustajien mielestä kaikenlaiset ihmiset otettava vastaan. Heidän mielipiteilleen ja toiveilleen on an-nettava arvoa, ja niitä tulee kirkossa kuunnella. Nyt niitä tulee kuunnella tämän käsiteltävän asian yhteydessä.

Yleinen mielipide, kuten edellä on jo todettu, on naisedustajien argumentoin-nissa myönteinen ja merkittävä tekijä arvioitaessa kirkon paikkaa ja toimintatapo-ja, koska enemmistön mielipidettä on yhteiskunnassa totuttu pitämään erityisessä arvossa. (SP, 7.5.1986, § 54) Naisedustajat vetoavat myös kansallisesti merkittäviin käsitteisiin kuten ”Suomen kirkko” ja ”suomalainen nainen” (AS, 8.5.1984, § 34;

PK, 8.11.1983, § 22) Kirkko ei ole puhujien mukaan väärällä asialla ottaessaan huo-mioon kansan mielipiteen, vaikka se monien mielestä merkitsee ns. ulkopuolisten vaikutteiden hyväksymistä. Kirkko on niin tehdessään realistinen ja toteuttaa kut-sumustaan vastuullisesti siinä kontekstissa, jossa se toimii. Näiden mallien avulla puhujat rakentavat merkittävyyttä kirkon asemalle yhteiskunnassa, sen sisäiselle luonteelle ja kyvylle vastata uusiin haasteisiin juuri sen ajan suomalaisessa yhteis-kunnassa. Lähestymistaso on tuolloin toiminnallinen. Lisäksi naisedustajat tuovat esille sen tosiasian, että yleinen mielipide ei lopulta ole muuta kuin pääasiassa kir-kon jäsenten mielipide. Suurin osa sen esittäjistä on kirkir-kon jäseniä. Ratkaisevaa on oikeastaan se, minkälainen seurakuntanäkemys itse kullakin on.

Nykyajan vaatimukset edellyttävät muutosta, ja siksi puhujat esittelevät, mi-ten paljon kirkossa ja naismi-ten asemassa on jo muuttunut. Perinnekin voi joutua väistymään.

Perinne on kirkossa kallis asia, mutta se ei saa tulla taakaksi, jolla kirkosta tehdään museo. Meidän ei tule raahata mukanamme kaikkea vuosituhantisen perinteen va-rastoa. (MLP, 4.5.1976, § 32)

Puhuja perustelee suurta muutosta eli naispappeuden toteuttamista ja sen johdosta tapahtuvaa perinteen särkymistä metaforalla museosta. Ei ole mitään syytä olettaa, että hän haluaisi sanoa jotakin negatiivista museoista. Kirkon tehtävä on kuiten-kin erilainen. Se ei ole yksinomaan säilyttävä ja varastoiva instituutio

yhteiskun-nassa. Toisaalta on myös todettava, että puhujien argumentointi ei edellytä suuria muutoksia kirkon toiminnassa naispappeuden myötä. Kirkon julistus ja käytäntö pysyvät ennallaan. Naispapit vain monipuolistavat ja rikastuttavat seurakuntien elämää, ovat ”siunaukseksi”. (TH, 8.5.1984, § 34) Argumentoinnista käy ilmi, että nyt on ennen muuta kysymys naisen pappisvihkimyksestä eikä kirkon muusta re-formoinnista. Puheiden funktio on taivuttaa eikä pelästyttää kannassaan epäileviä ja arvaamattomia muutoksia pelkääviä edustajia.

Nämä mallit sisältävät myös pohdinnan ihmisten väistämättömistä reaktioista sellaista kirkkoa kohtaan, joka jää omaan rauhaansa eikä tule lähelle ihmistä. Seu-rakuntalaiset eivät saa mitä haluavat, ja tässä tapauksessa he haluavat naispappe-utta sekä sen kanaispappe-utta ihmisille entistä avoimempaa kirkkoa. Jos kirkko ei kuuntele aikansa ihmisiä, nämä vieraantuvat, passivoituvat ja tulevat välinpitämättömiksi.

Puhuja kysyy kärkevästi, onko tämä sitä, mitä kirkon ratkaisuista päättävät halu-avat. Vastaus voi olla vain yhdenlainen.

Olen ehdottomasti vakuuttunut siitä, että ratkaisun viipyessä kirkko menettää arvo-valtaansa ja uskottavuuttaan ja aiheuttaa itselleen arvaamattoman suurta vahinkoa.

Välinpitämättömyys kirkkoa kohtaan tulee aivan varmasti entistä enemmän lisään-tymään. Kysynkin tätä kehityssuuntaako me haluamme kirkolliskokouksen jäseninä omalla äänellämme olla edistämässä? (HKai, 8.5.1984, § 34)

Sitaatissa on muutamia argumenttia vahvistavia ääri-ilmaisuja: ”ehdottomasti”, ”ar-vaamattoman suurta”, ”aivan varmasti” ja lopulta vielä voimakas vetoomus kuuli-joille. Puhujan esittämä kannanotto on sellainen, että hän uskoo sen sisällön olevan useimpien edustajien, varsinkin kannassaan epäröivien, hyväksyttävissä. Puheen-vuoro lähentelee retoristen keinojen argumentum ad ignorantiamin käyttöä. Jos hyväksyy puhujan esittämät näkökohdat ihmisten reaktioista kirkon vitkasteluun ja ajatuksen lisääntyvän välinpitämättömyyden turmiollisuudesta, ei voi päätyä muunlaiseen lopputulemaan. Argumentum ad ignorantiam on retorinen keino, jossa annetaan faktojen puhua yhden vaihtoehdon puolesta. Kuulijan tehtäväksi tulee todistaa toisin, jos haluaa ja voi. Itse asiassa toisin ajatteleva tai toimiva on tilanteessa, jossa hänen on hyväksyttävä välttämätön tai vastattava seurauksista esimerkiksi siitä, että on irrationaalinen. (Perelman & Olbrechts-Tyteca 1971, 238–

239; ks. myös ”tosiasiat puhuvat puolestaan”, Jokinen 1999a, 140) Edellä olevassa sitaatissa puhuja on juuri sitä mieltä, että toisasiat puhuvat puolestaan. Hän kysyy, onko tässä tilanteessa olemassa aineksia toiseen parempaan ratkaisuun ja uskoo tietävänsä, ettei niitä ole.

Naisedustaja käyttää tässä puheenvuorossa lisäksi voimakasta samaistumiskei-noa me-muodossa. Kukaan ei jää ulkopuoliseksi. Samaistumalla kuulijoihin puhuja etsii pohjaa halulle tehdä yhteistyötä. (Burke 1950, 55; ks. Summa 1998, 58) Bour-dieun termein tapahtuu symbolinen valtaus voimakeinoin. Puhuja pyrkii tekemään

universaaliksi oman erityisen mielipiteensä. (Bourdieu 1991a, 213) Samalla on huo-mattava, että kirkon merkittävyys, vaikutusvalta ihmisten parissa on puhujalle ja hänen oletuksensa mukaan kuulijoille jotakin ilman muuta tavoiteltavaa. Sen me-nettämisen estämiseksi jokainen on valmis tekemään kaikkensa. Tämä tosiasia on kuin jumala-termi. Sellainen käsitys ei Burken mukaan tarvitse mitään selityksiä tai varmennuksia. Sen merkitys ratkaisuissa on kiistämätön. (Burke 1950, 275–276)

Koko tunneskaala ärtymyksestä välinpitämättömyyteen on käytössä naisedus-tajien puheissa, kun he luettelevat mahdollisia seurauksia ihmisistä eristäytyneel-le kirkoleristäytyneel-le. (TL, 8.11.1983, § 22; MP, 10.11.1976, § 44) Toiminnallisella tasolla ar-gumentoiden todetaan, että kirkossakävijöitä olisi enemmän, jos kirkon toiminta olisi toisenlaista.

Jag tror att vi skulle ha mer än dubbelt mera kyrkobesökare, om vi skulle få kvinn-liga präster. (MBP, 8.11.1983, § 22)

Puhuja esittää näkemyksen suuresta muutoksesta kirkon toiminnallisella tasolla naispappeuden myötä. Visio on niin rohkea, että sen tosiasiallista vaikuttavuutta argumenttina voi epäillä. Joka tapauksessa naisedustajat argumentoivat, että kirk-ko on itse asenteellaan aiheuttamassa ongelmia itselleen. Nyt olisi mahdollisuus tämän ratkaisun avulla päästä tilanteeseen, jossa kirkon toiminta tavoittaisi yhä useampia. Puhujat olettavat, että kirkon ongelmien todellisuutta ei kukaan kuuli-joista voi kieltää.

Nämä mallit paikantuvat kirkon ja muun yhteiskunnan sekä sen ihmisten vä-liselle rajalle. Naisedustajat kysyvät, ketkä ovat kirkolle ulkopuolisia ja ketkä eivät.

He pohtivat, miten avoin tai suljettu kirkko on. Mallien avulla luodaan merkitystä kirkon asemalle yhteiskunnassa, sen sisäisille ominaisuuksille ja kyvylle vastata uusiin haasteisiin eli olla avoin muutokselle. Malleissa on mahdollista nähdä myös tarve käydä vuoropuhelua yli rajojen. Puhujat ottavat esille yhteiskunnassa laajal-ti omaksuttuja teemoja. Näitä ovat esimerkiksi eri tavalla ajattelevien yksilöiden, siis seurakuntalaisten, tasavertaisuus ja huomioon ottaminen kirkon ratkaisuissa sekä muutokset naisten asemassa. Aiemmin esitetyn sitaatin ilmaisun mukaisesti

”myös oikeaa tunnussanaa tuntemattomalle” ihmiselle avoin kirkko on malli, jo-hon tutkituissa puheissa selkeästi identifioidutaan. Puheissa ilmenee ajatus, että naispappeuskäsittelyssä ratkaistaan kirkon tulevaisuus ihmisten parissa näiden kysymyksenasettelujen kautta. Siksi eristäytyvä kirkko on malli, josta tutkituissa puheissa tahdotaan päästä eroon.