Humaanien arvojen diskurssin ytimenä on näkemys ammattiauttajasta, joka on suvaitsevainen, oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen, ja joka pyrkii muiden auttamiseen.
Humaanien arvojen diskurssissa tuotetaan näkemystä rajojen ja roolien tärkeydestä auttamistyössä.
Humaanien arvojen diskurssin viitekehyksessä konstruoidaan kuvaa siitä, minkälainen hyvän auttamistyöntekijän tulisi olla ja minkälaisia asenteita, arvoja tai uskomuksia hyvällä auttamistyöntekijällä on. Identifioimme suvaitsevaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvoisuuden olevan kolme keskeistä auttamistyöntekijältä odotettua arvoa. Ammattiauttajasta rakennetaan kuvaa heikompien puolustajana, kunnioittavana ja hyväksyvänä tuomitsevuuden ja kapeakatseisuuden sijaan. Humaanien arvojen diskurssi rakentaa ammattiauttajasta kristillisen arvopohjan ja hyvinvointivaltion periaatteiden mukaista yksilöä, mutta jossa uskonnosta ja uskovaisuudesta konstruoidaan kuitenkin ristiriitaista kuvaa ammatillisuuden kannalta.
mut et.. ei oo siis semmosta.. tavallaan semmosta uskovaista (naurahtaa) 3
meinikiä, vaan.. et tommosia niinku omalla tavallaan uskossa, sillai hiljaisesti ja 4
vaatimattomasti.. että tota. Mut sit se kirkossakäyminen jäi jossain vaiheessa 5
pois.. en ihan tarkkaan muista, mut et mä oon saanu tommosen kristillisen 6
kasvatuksen kyllä [...]
7
H: Joo. Mut et täs siis jossain vaihees oli käytännössä aika paljon mukana, et jos 8
viikottain kävitte kirkossa, ni se on..
9
kymmen vuotias tai melkein viikottain ainakin. Tai ainaki sillon ku olin alta 13
kouluikänenki ja siis pyhäkoulus oon käyny siellä käytiin kanssa.. ihan 14
säännöllisesti, että.. Seki oli jotenki maalainen semmonen sosiaalinen, et aina 15
kylän mummot vuoronperään piti sitä pyhäkoulua ja sitte kaikki lapset meni 16
sinne (naurahtaa) ja juotiin mehua (yskäsee) et se oli semmonen et en mä nyt 17
kauheesti muista siitä ikään ku siitä opetuksesta siellä juurikaan, et.. se oli 18
enempi semmosta et näki muita samanikäsiä ja se oli niinku kivaa.
19
H: Joo. [...] Liittyyks siihen jotain arvoja.. tähän haluun auttaa ja ymmärtää.. et 20
onks siinä uskonnollisia arvoja tai eettisiä.. aatteellisia..?
21
A: Varmaan niin kun.. mitä nyt ite aattelis tämmösiä, tämmönen heikommasa 22
asemassa olevan auttaminen ja sit ihmisyyden kunnioittaminen ja.. sellanen 23
suvaitsevaisuus, kärsimyksen vähentäminen (naurahtaa) semmosen inhimillinen 24
kärsimyksen vähentämine [...] kyllähän tietysti sitte ku on tullu se..
25
kasvatuksellisesti just nää tämmöset, että kohtele muita kuten toivot itseäsi 26
kohdeltavan ja tällasia.. asioita [...] Noi on ehkä semmosia, just se, että kaikki 27
ihmiset, et kukaan ei oo toista huonompi, että on se sitte.. ihmisiä ollaan kaikki.
28
H: Joo. [...] Mut et toi, ku sä sanoit, et se on tärkee tää että heikomman ja pienen 29
ihmisen puolella oleminen ja, että se on sulla vahvana..
30
semmonen.. vähän niinku verenperintönä (naurahtaa) [...] Se oli jotenki tää 35
tämmönen empatia (naurahtaa) ollu hirveen tämmösiä kärsiviä ihmisiä kohtaa 36
ja heikossa asemassa olevia ihmisiä kohtaan on ollu kyl tosi pienenä. [...]
37
H: Joo. Joo.
38
Haastattelija ottaa puheeksi vanhempien uskonnollisuuden (1), olettaen jo valmiiksi, että sillä voi olla vaikutusta ammattiauttajaksi ryhtymiseen ja auttajana toimimiseen. Anna konstruoi kuvaa itsestään kristillisen kasvatuksen saaneena ja tuottaa näkemystä omasta arvomaailmastaan kristillisyyden kautta, mutta kokee kuitenkin tarvetta vastustaa uskovaisen kategoriaa luomalla vastakkainasettelun hiljaisen ja vaatimattoman uskonnollisuuden sekä näkyvän ”uskovaisen meiningin” (2-7) välille. Haastattelija tuo vuorovaikutukseen yleistetyt toiset kuvatessaan, mikä on normatiivisesti nähtävissä aktiiviseksi uskovaisuudeksi, asettaen Annan samalla poikkeavuuden kategoriaan (8-11). Tästä syystä Anna kokee tarvetta luoda selontekoja: kirkossa ja pyhäkoulussa käyminen konstruoidaan maalaiskylän kontekstissa ymmärrettävinä ja hyväksyttävinä sosiaalisina aktiviteetteina (14-16). Sanoilla ”kaikki lapset meni sinne” (16) Anna erottautuu poikkeavuuden kategoriasta tuottaen näkemystä normatiivisesta toiminnasta maalaiskylässä. Tulkitsemme uskovaisen kategorian näyttäytyvän leimaavana ja kulttuurissamme stigmatisoivana, vaikkei siihen välttämättä liitetä negatiivisia ominaisuuksia. Uskovaisen ja poikkeavuuden kategorioita vastustamalla irrottaudutaan ammattilaisena myös siitä ajatuksesta, että uskonto jo itsessään asettaisi toiminnalle jonkinlaisia rajoituksia tai valmiita asenteita toisia ihmisiä kohtaan. Uskonnosta konstruoidaan vaikuttajaa suhteessa siihen, kuinka ammattilainen työssään ja asiakaskohtaamisissaan toimii, jonka vuoksi Anna positioituu mielummin kristillisen kasvatuksen pyyteettömän auttajan kuvaan kuin uskovaisen tai poikkeavuuden kategoriaan. Kuten Lehikoinen (1997) kuvaa, päihdetyöllä on olemassa pitkät perinteet kristillisessä päihdetyössä, jossa toimii paljon kokemusasiantuntijoita ja vapaaehtoisia. Uskonnollisuuden vastustamisella osana ammatillisuutta pyritään tulkintamme mukaan myös erottautumaan kokemusasiantuntijuudesta
ja vapaaehtoisuudesta, konstruoiden näkemystä haastavasta, ammattitaitoa vaativasta professiosta. Selontekoja virittävä konteksti on siis uskonto, josta tuotetaan ristiriitaista ja ongelmallista kuvaa ammatillisuudelle, jonka vuoksi siitä pyritään erottautumaan ja luomaan selontekoja.
Anna ja haastattelija rakentavat näkemystä oikeudenmukaisesta ja ”heikompien” puolella olevasta auttajasta (22-23, 36-37), tuottaen kategoriaa heikompien puolustaja, joka nähdään ihanteellisena ja sankarillisena. Kategoriaan liitetään kuuluvaksi universaaleja ja humaaneja ideaaleja: ihmisyyden ja ihmisarvon kunnioittaminen sekä inhimillisen kärsimyksen vähentäminen (23-25). Vuorovaikutusepisodissa rakennetaan “kultaisena sääntönä” tunnettua periaatetta, jonka mukaan ihmistä tulisi kohdella niin kuin itseä toivoo kohdeltavan (26-27).
Konstruoidaan näkemys ihanteellisesta ammattiauttajasta, joka on tasa-arvoinen, suvaitsevainen ja oikeudenmukainen (24, 28). Haastattelija korostaa tätä näkemystä tuottamalla autettavalle kategorian pieni ja heikko autettava (29-39), jonka puolella oleminen ja puolien pitäminen ei näyttäydy enää vain ihanteellisena, vaan jopa vaateena. ”Pieni” ja
”heikko” ovat ominaisuuksia, joilla yksilöstä luodaan kuvaa tukea tarvitsevana ja autettavana.
Mikäli auttaja ei aktiivisesti asettuisi tukemaan ja puolustamaan ”pientä” ja ”heikkoa”, näyttäytyisi se yhteiskunnallisten normien vastaisena, vaatien selontekoja omien kasvojen säilyttämiseksi. Ammattiauttajaan liitetyt arvot, kuten ihanne puolustaa heikommassa asemassa olevaa ja auttaa pyyteettömästi ovat keskeisiä kristillisen arvopohjan (6-7, 26-27) mukaisia arvoja. Ihanteelliseen ammattiauttajaan konstruoidaan kristillisen arvopohjan lisäksi myös hyvinvointivaltion arvostamia ihanteita, kuten uskoa ihmisten arvokkuuteen, solidaarisuutta, halua auttaa muita pyyteettömästi sekä ihmisten tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta (Harisalo & Miettinen, 2004).
Aineistoesimerkki 12, Reija
R: Tää on susta ittestä kiinni, mä ajattelin nuorempana siis jossain teini-iän siis 1
varhaisteini-iällä, että kaikki on mahdollista, senkun vaan tekee. Se oli teinin 2
ajattelutapaa, että semmosta mustavalkosta ajattelua, joka alko sitte hyvin 3
nopeesti karista, kun tuli noin 20 v.. ja tuota se on se, mitä meidän asiakkaat 4
kertoo, että heidän läheisensä sanoo, monet heidän läheisistään, jotka he kokee 5
siis sellasina, että he eivät tue kuntoutumisessa, tulee vaan vaatimus siitä, että 6
ota iteäsi niskasta kiinni. Et se on... varmasti ei kukaan päihdetyöntekijä, mä en 7
usko, että sanois. En ainakaa voi kuvitella, että sanois..
8
H: Nii.
9
R: koska eihän se siitä oo kiinni. Et jos se sitä.. selkärangasta tai jostain olis kiinni, 10
niin eihän meillä olis yhtään päihdeongelmaista […] mun poika on Yrityksessä 11
töissä ja tuota sen palkkaan... se laski viime vuoden tuloja ja, siis vuoden 2007 12
tulo ja sen kuukausiansiot oli 2900, siis siittä, että se puhuu 13
matkapuhelinliittymistä tai jostain tällasista, jostain.. ihan ö-asiasta.. niin mä 14
olen kyllä miettiny sitä, kuinka paljon se kertoo tämän yhteiskunnan 15
arvostuksesta, miten nää arvot menee. Et kyllä materiaaliset arvot on paljon 16
korkeammalla.. kun tämmöset humaaniset.. arvot sellasia ihmisiä kohtaan, 17
jotka.. nyt mä kysyn lainausmerkeissä, onko ne edes ihmisiä.. ja tää ei oo mun 18
arvo, mutta mikä nousee esille, et Yrityksen puhelimeen puhuja saa yli 1000 19
euroo kuussa enemmän..
20
H: Hm..
21
R: ni se on kyllä.. se on jotain aivan mieletöntä.
22
Näkemystä ammattiauttajan arvomaailmasta ja asenteista luodaan tuottamalla puhetta siitä, minkälainen ammattiauttajan ei oleteta olevan: tuomitseva ja kapeakatseinen, joka ajattelee mustavalkoisesti. Sanavalinnat ”varmasti” ja ”ei kukaan” korostavat pyrkimystä erottaa vahvasti nämä ominaisuudet ja ajattelumallit ammattiauttajasta (7). Reija konstruoi kuvaa ammattiauttajalle epätoivottavasta ajattelutavasta ja asennoitumisesta, joka on naiivia ja jyrkkää (2-3), jolloin toivottavaksi ja ihanteelliseksi asettuu aikuismainen, kypsä ja ymmärtäväinen asennoituminen. Ammattiauttajasta rakennetaan kunnioittavan ja hyväksyvän auttajan kategoriaa, jonka vastakategoria tuomitseva ja kapeakatseinen ammattilainen pyritään sulkemaan pois.
Näkemystä ammattiauttajasta ja hänen arvomaailmastaan tuotetaan myös vertaamalla omaa arvomaailmaa yhteiskunnan arvostamiin asioihin (15-22). Vuorovaikutusepisodissa konstruoidaan keskenään hierarkkinen kategoriapari materiaaliset arvot versus humaaniset arvot (16-17), jotka kytkeytyvät Sisäisen palkitsevuuden diskurssissa käsiteltävään syvällisyys-pinnallisuus vastakkainasetteluun (ks. Sisäisen palkitsevuuden diskurssi).
Näkemystä materiaalisista arvoista rakennetaan sanavalinnan ”ö-asia”(14) kautta, joka luo vaikutelmaa turhanpäiväisestä ja merkityksettömästä, sekä siten alempiarvoisesta kategoriasta.
”Puhelimeen puhuja” (19) edustaa vuorovaikutusepisodissa konstruoitua näkemystä materiaalisten ja pinnallisen arvojen kannattajasta, joka nauttii yhteiskunnan ihailua ja arvostusta, johon nähden ammattiauttaja asetetaan alempaan ja vähemmän arvostettuun asemaan yhteiskunnan kontekstissa.
Aineistoesimerkki 13, Riitta
H: Joo. Mites sit, jos aattelee, että joku on sanonu tämmösen työn hyvä puoli on 1
semmone, että pääsee läheiseen suhteeseen ihmisten kanssa.. et se on ihan eri, 2
ku jossain muussa työssä, kun keskusteluissa ja..
3
kenen kans keskustellaan [...] mut että onhan siinä raja veettävä, et eihän näistä 7
ystäviä kenellekään työntekijälle saa tulla, että se pitää olla: me ollaan niinku 8
työntekijöitä ja he on autettavia, että jos sit alakaa olla ystävä, ystävä suhteessa 9
kaikkien kans haluaa niin pitkälle auttaa, niin siitä ei tuu mittää.
10
Haastattelija tuo vuorovaikutukseen yleistetyt toiset kuvaamalla läheisyyttä työssä auttamisammatin oletettuna hyvänä puolena (1-2). Riitta korostaa kuitenkin rajojen ja työroolien merkitystä konstruoimalla näkemystä tietoisesta päätöksestä ja asennoitumisesta asiakkaaseen, johon myös haastattelija vuorovaikutusepisodin lopussa yhtyy (7-15). Riitta tuottaa rajoja ja rooleja ryhmäkategorioilla me työntekijät ja he autettavat (8-9). Vaikka auttamistyöhön nähdään kietoutuvan eräänlainen ihanne vastavuoroisesta ja tasavertaisesta asiakassuhteesta, jossa pyritään korostamaan asiakkaan omaa toimijuutta (ks.
Elämänkokemuksen diskurssi, terapeuttinen viitekehys), konstruoidaan Humaanien arvojen diskurssissa kuitenkin asiakkaan ja ammattilaisen välistä etäisyyttä ja hierarkkista valta-asetelmaa kuvaamalla, etteivät me työntekijät ja he autettavat ole tasavertaisessa vuorovaikutussuhteessa keskenään. Toisaalla ammattiauttajaa tuotetaan syvällisyyden ja läheisyyden kautta (ks. Sisäisen palkitsevuuden diskurssi), kun taas Humaanien arvojen diskurssissa läheisyydestä konstruoidaan näkemystä epäammatillisena ja epätoivottavana (11-15). Humaanisten arvojen diskurssi tuo hyvin näkyväksi kaksoisroolin paradoksin, jonka mukaan auttajan oletetaan olevan läheinen etäisyyden sijaan, muttei kuitenkaan niin läheinen että se olisi tulkittavissa kaverillisuudeksi. Humaanisten arvojen diskurssissa tasavertaisuus, rajojen ja roolien epäselvyys sekä läheisyys näyttäytyvät siis ongelmallisena.
Toisaalla aineistossa Katin kuvaus kiteyttää hyvin ne ristiriitaiset odotukset, joita ammattiauttaja väistämättä kohtaa siitä, minkälainen hänen odotetaan olevan: ‘’No kyllä täytyy olla sitä ymmärtämistä ja empatiaa, mutta kuitenkaa ei saa olla liian pehmee, et.. ei saa mennä se asiakkaan mukaan kaikesssa asiakkaan toivomuksiin, täytyy osata tietyssä tilanteessa
rajata.. turvallinen [...] yhteistyökykyinen mm.. siinä vieressä kulkija pitää sillein.. justiin auttaja, kun.. jotkut päihdeongelmaiset voi olla uusavuttomia’’. Ammattiauttajan odotetaan siis olevan pehmeä ja empaattinen, muttei kuitenkaan liian pehmeä. Ihanteellisen auttajan odotetaan olevan läheinen, muttei kuitenkaan liian läheinen sekä lisäksi hänen odotetaan olevan tasavertainen ja yhteistyökykyinen, mutta kuitenkin hierarkkisesti asiakasta korkeammalla oleva ammattilainen.
Kaiken kaikkiaan Humaanien arvojen diskurssissa konstruoidaan kuvaa ammattiauttajasta, joka arvomaailmansa kautta positioituu pyyteettömään toisten auttamiseen. Ammattiauttajasta tuotetaan näkemystä suvaitsevaisena, oikeudenmukaisena ja tasa-arvoisesti ajattelevana, joka on heikompien puolustaja ja joka auttaa pientä ja heikkoa asiakasta. Diskurssissa vastustetaan ja annetaan selontekoja uskovaisen ja poikkeavuuden kategorioista eli keskeinen selontekoja virittävä konteksti tämän diskurssin viitekehyksessä on uskonto. Ihanteellinen ammattiauttaja konstruoidaan kunnioittavana ja hyväksyvänä, joka edustaa humaanisia arvoja oman ammatillisuutensa kautta sekä erottautuu materiaalisista arvoista, tuomitsevuudesta ja kapeakatseisuudesta. Ihanteelliseen ammattiauttajaan konstruoidaan siis erilaisia universaaleja, humaaneja, kristillisiä sekä hyvinvointivaltion edustamia arvoja, jotka tuottavat oletusta hyvästä ammattiauttajasta ja hänen arvomaailmastaan.