Haavoittuneen parantajan diskurssin ytimeksi identifioimme ‘’selviytyjän identiteetin’’
rakentamisen, jota tuotetaan lapsuuden ja nuoruuden aikaisten kipeiden kokemusten poissulkemisella, jotta tavoitetaan ammatillisuuteen rakennettava vaatimus tasapainoisuudesta.
Haavoittuneen parantajan diskurssi rakentuu haastattelun vuorovaikutuksessa lapsuuden aikaisen alkoholisoituneen tai väkivaltaisen ympäristön, henkisen kasvun ja erityisesti omien elämänhistoriaan kuuluvien vaikeuksien teemojen kautta. Haavoittunut parantaja identifioituu itsessään jo kategoriaksi, jota haastattelija tarjoaa valmiina, osaksi vuorovaikutuksessa konstruoitavaa ammatti-identiteettiä. Kyseistä kategoriaa vastustettiin lähes poikkeuksetta, eikä sitä haluttu ottaa osaksi omaa ammatti-identiteettiä tulkintamme mukaan sen leimaavan luonteen vuoksi. “Kipeät kokemukset” (Haastattelija) rakennettiin omaan ammattilaisuuteen nähden pikemmin työn voimavaraksi.
Lapsuuden ja nuoruuden aikaista ongelmallisuutta tuotettiin vuorovaikutuksessa seuraavien teemojen kautta: oma hoitokontakti ja psyykkinen oireilu, häpeän tunteet itseä tai perhettä kohtaan, vanhemman läsnäolon puutteet sekä varhainen otettu vastuunkantajan rooli perheessä.
Tulkitsimme Haavoittuneen parantajan diskurssin rakentuvan myös tasapainoisuuden vaatimukselle, velvollisuuden ja vastuun ottamisen teemoille suhteessa toisiin ihmisiin ja lisäksi kertomuksina vaikeuksien näkemisestä voimavaroina nykyisessä työssä. Näille
‘positiivisille’ diskurssia rakentaville teemoille nimesimme yläkäsitteen Henkinen kasvu.
Omaan ammatillisuuteen rakennettiin elämänhistorian ja kipeiden kokemusten hyväksymistä ja aiempaa pohtimista.
Aineistoesimerkki 6 Elina
H: Mites.. nyt jos aattelee sun omia kipeitä kokemuksia, lapsuudessa, nuoruudessa, 1
ni onko niillä jotain yhteyttä tähän.. ammatinvalintaan? Koetko, että olis?
2
E: En mä, en mä kyllä koe. Mä en koskaan nosta niitä niinku millään lailla 3
ajatuksissa, enkä oikeestaan tunteissanikaan niinku ja mä oon hyvin tarkkaan 4
saanu elämääni pohtia. [...] Ja tota, sitte alko päihteiden käyttö minulla ja mul 5
oli kaks lasta siinä vaiheessa. Ja tuota, X-vuoden aktiivinen päihteiden käyttö.
6
Toki sitä oli siellä nuoruudessakin aina ollu, raskausajat ja se väliaika, ni oli, 7
vissiin ihan kokonaan raittiina, mutta tota.. jos joku tosta menneisyydestä, mitä 8
usein niinku.. mieleen nousee ja mitä käytän […] mä paljon nuorten kanssa, 9
puhun niistä tunnekokemuksista ja niistä, mut mun tapani ei ole niin kun puhua 10
niistä kokemuksista, mitä on ollut se käyttäminen, vaan se, että mitä se 11
mennään tästä eteenpäin.. toki niitä asioita on hyvä puhuu ja nuoret niitä 15
puhuukin mulle, kun tietävät, että kokevat, että mä voin ymmärtää heitä ehkä..
16
Siel oli sitte.. ihan kaikki aineet varmaan, mitä niinku on Suomesta saanu, ni on 17
tullu kokeiltua.. ja käytettyä amfetamiinia ja sitte monta vuotta suonensisäisesti 18
ja tota.. […] X-vuotta ollu tätä puhdasta aikaa ja tuota tänä aikana sitte, nyt oon 19
X-vuotta [puolet raittiista ajasta] ollu tässä työssä, että.. […] en ensimmäisenä 20
tähän työhön edes sillon raitistuttuani niinku edes ajatellukaan. [...] kaikki testit 21
näytti että olis niinku kykyä ja taipumusta tämmöseen sosiaaliseen työhön ja 22
sitte toisaalta myös auttamiseen [...]
23
siihen, et se oiskin tällä.. puolella?
30
E: No tota.. mm.. no, mä oon jonkun verran ite saanu toipumiseeni tukea sen 31
jälkeen, ku ammattiapua en oo enään tarvinnut, ni oon vertaistuen piiristä ja, 32
mulla hirveen paljon sieltä sitten oli tullu ystäviä ja tuttavia… vaikka mun 33
pääajatus on ollu tässä kohassaki ja koko toipumisen ajan, olla vaan mun lasten 34
kanssa, että nyt, kaiken sen mitä pystyn vielä paikkaamaan ja rakentamaan, niin 35
on mun velvollisuus tehdä, että sitte ku he kasvaa, ni he lähtee kotoolta, ni heil 36
olis tasavertaset mahollisuudet tehä valintoja, et heil ei oo vaan yks valinta se, 37
mikä on mun esimerkkini, vaan et heil ois jotenki mahollisuuksia vähä 38
vapaammin valita.. Se oli se juttu [...]
39
H: Joo.. Totta. Miten.. tunnetko, nyt ku sä aattelet, ni tunneks sä ittes, että 40
tämmönen termi on kun ’haavoittunut parantaja’..
41
E: Mm.
42
H: niin tunnetko ittes jollaki tavalla haavoitetuksi parantajaksi? Eli että..
43
kautta saanu voimaa.. auttaa muita?
47
E: Joo. Joo. Joo, kyllä, joo.
48
H: Ku sen voi ymmärtää myös niinkipäin, että..
49
E: Joo. Joo, ja just niinpäinhän se toisaalta meneeki, että.. sit ku on syntyny 50
ajatuksia ja omiakin kokemuksia, että.. toisaalta ne asiat, mitkä usein mihinki 51
vaikuttaa tässä ja missä kohtaa on vaikeuksia, on ne itsetunnot ja 52
omanarvontunnot ja suhteet itseen ja ulkomaailman välillä ja nää, mitä täs 53
toipumisen vaiheessa on ja syyllisyys ja häpeä ja mitä kaikkea sinne liittyy, ni 54
että vaan niinku jotenki itteänsä tutkimalla, ja vain itsestäni voi niinku löytyy ne 55
parannukset ja vastaus niihin.. juttuihin, ehkä niiden asioiden niinku 56
välittäminen on semmonen, mikä mä koen, että kun vielä tiedänkin sen, tai 57
ajattelen näin, että kun mä tiedän, että se on niin, sitä on jotenki helpompi 58
sitten.. mukava ja helppo, ja vähän ehkä se vastuuki on, että mä koen, et on 59
vähän toisaalta vastuu, mun vastuullakin on toisaalta ehkä, joka ois sitä, kun mä 60
olen sellanen ihminen, että mä pidän ihmisistä ja heiän kaa olemisesta ja 61
tämmösestä työstä, niin ehkä mul on sitten, mun vastuu on myös ehkä.. niin kun 62
auttaakin..
63
Elina vastustaa vuorovaikutuksessa kipeiden kokemusten merkitystä uravalintaansa nähden ja rakentaa ne oman ammatillisuutensa ulkopuolelle. Hän kuvaa, ettei muistele niitä ajatuksien tai tunteidensa kautta, vaikka onkin pohtinut omaa elämäänsä (1-5). Tällä Elina konstruoi kuvaa elämäänsä pohtineesta ammattilaisesta. Myöhemmin haastattelussa hän rakentaa kuvaa ammattilaisesta, joka puhuu työnsä välineenä tunnekokemuksista, muttei itse päihteiden käyttökokemuksesta. Käyttökokemus suljetaan ammatillisuuden ulkopuolelle, vaikka päihdeongelmaisuus myönnetään (9-12). Työväline, puheena toipumisesta ja siihen liittyvistä tunteista, konstruoidaan osaksi ammatti-identiteetin asiakastyötä (14-16). Hän rakentaa itsestään kuvaa ammattilaisena, jolle nuoret voivat uskoutua, ja luo kuvaa ymmärtävästä auttajasta, jolla on omakohtainen toipumiskokemus. Hän muodostaa osaksi ammattilaisuuttaan näkemystä siitä, että voi hyödyntää tätä ymmärrystä ja omakohtaista toipumiskokemusta työssään. Päihdeongelmasta tuotetaan aktiivisen käytön kuvaa, jota kautta on opittu ymmärtämään toisia päihteidenkäyttäjiä (15-16). Näin ollen omat kipeät kokemukset rakennetaan tulkintamme mukaan työn voimavaraksi.
Ammatti-identiteetistä suljetaan pois haavoittuneen parantajan kategoria, joka voidaan nähdä sekä kulttuurimme kontekstissa, että auttamistyön kontekstissa varsin leimallisena, jopa epäsuotavana omaan ammatti-identiteettiin nähden. Itseä ei haluta myöntää haavoittuneeksi omista kipeistä kokemuksista huolimatta, eikä omaa auttamistyön ammatillisuutta ole suotavaa liittää omiin ongelmiin. Kulttuurisesti suotava ajatus on, että ammattilainen auttaa toisia heidän ongelmissaan, ei itseään. Haavoittuneen parantajan kategoriaa vastustetaan rakentamalla ammatti-identiteetti terveeksi, vahvaksi ja tasapainoiseksi (44-45). Elina lähtee mukaan kulttuuriseen tanssiin, kun haastattelija ilmaisee omaa voimavaraisuuteen kasvamisen
-ajatustaan kategoriasta seuraavasti: “entäpä niinpäin, että kun on ollu ne haavat […] ja ne ovat parantuneet, ni sitä kautta saanu voimaa.. auttaa muita?” (46-47), ja myötäilee tätä ajatusta voimakkaasti vuorovaikutuksessa. Elina tuottaa näkemystä, että toipumisen vaiheessa koettujen tunteiden kohtaaminen sekä itseä koskevien tulkintojen muodostaminen ovat mahdollisia vain itsestä otetun vastuun kautta (50-59). Tämä rakentaa ammattilaisuuden ja toipumiskokemuksen välistä yhteyttä.
Elina muodostaa ammatillisuuteensa vastuun merkitystä osana diskurssia toteamalla ’’on mun velvollisuus’’ ja ’’kaiken sen mitä pystyn vielä paikkaamaan ja rakentamaan’’ (35-36), jolla konstruoi näkemystä esimerkin näyttämisen tärkeydestä, suhteessa nuorempaan sukupolveen.
Hän rakentaa kuvaa auttajasta vastuullisena ja esimerkillisenä, tuottaen kategorian esimerkillisestä ja vastuullisesta auttajasta. Elina kuvaa, että jotakin liittyen lapsiin ja heidän kasvuympäristöönsä on ’’paikattava’’ (34-39), mikä rakentaa kuvaa ongelmastaan toipuneesta auttajasta, joka toipumiskokemuksensa jälkeen ymmärtää tarpeen vastuulle, ja myös haluaa kantaa vastuun toisista, ammattiauttajana ja yksilönä. Ammattiauttajan identiteetti rakentuu tässä diskurssissa siis myös suhteessa toisiin ihmisiin.
Ammatti-identiteettiin konstruoidaan kuuluvaksi ihmisläheisyyttä ja positiivisia tunteita työtä kohtaan, jonka kautta konstruoidaan myös auttamiseen velvoite, vastuu (59-63). Tulkintamme mukaan vuorovaikutusepisodissa tuotetaan kuvaa siitä, että työn, auttamisen, myönteisenä kokeminen vastuuttaa auttajan harjoittamaan auttamistyötä, johon kuuluu olennaisesti itsensä reflektointi. Työhön siis liitetään omat koetut tunteet. Haastattelijan kysyessä uravalinnasta Elina viittaa lapsiinsa, ja rakentaa tulkintamme mukaan tällä henkilökohtaista merkitystä valinnalleen, tuottaen samalla äidin roolin vastuuta osaksi ammatillisuuttaan. Lisäksi ammattilaisuuteen rakennetaan vaatimus yksilön terveydestä, vahvuudesta ja tasapainoisuudesta (43-45). Tasapainoisuuden vaatimukselle annetaan toisaalla aineistossa perustelu ”sortuu vaan siinä maa alta viimeistään” (Riitta), jos ammattilainen ottaa omien ongelmien lisäksi vielä toisten ihmisten ongelmat harteilleen. Lisäksi ammattiauttajan identiteettiä muodostetaan tulkintamme mukaan kuvaukseksi individualistisesta, vahvasta minästä, eli auttajasta, joka ”ihan yksin kokoaa elämän palasista” (Riitta). Individualistista toimintaa ihannoidaan ja sitä tekee suotavaksi myös individualistisen kulttuurimme konteksti.
Aineistoesimerkki 7 Anneli
et veljeni täytti vuotta samana kesänä, ku minä synnyin, siskoni täytti X-4
vuotta, et mä olen ollu tommonen iltatähti.. [sisarukset kymmenkunta vuotta 5
vaiheessa, kun olin täyttäny 17 keväällä, isä kuoli syksyllä ja tuota, että ku mulla 9
oli ollu vähän semmonen rooli meiän perheessä (naurahtaa), että muut nyt ehkä 10
enemmän sit kanto vastuun ja minä olin se iltatähti, että mulla ei nyt niin 11
tarvinukaan, koska minä olin se iltatähti..
12
H: Joo.
13
A: pienin tai.. ei.. et muut sitten niinku teki maatilalla.. ne hoiti.. veli lomitukset ja 14
sisko, et.. mä sain viettää semmosen niin sanotusti hyvin vapaan lapsuuden 15
kaikista niistä ja kuulen siitä edelleen (nauraa), että.. mutta se, että sillon 17-16
vuotiaana, niin sillon se tavallaan nousi, koska he oli poissa kotoa ja se, että 17
siinä vaiheessa, kun meillä oli maatila ja isä kuoli, niin äidin kanssa sitten joutu 18
ottaan sitä vastuuta, että ne navettatyöt oli hoidettava, koulukin oli hoidettava 19
siinä vaiheessa, et se vastuunkanto on perheessä tavallaan.. tuli tällasen 20
tilanteen jälkeen.. mulle sitten.
21
Haavoittuneen parantajan diskurssissa rakennetaan ammattilaisuutta myös positioimalla ammattiauttajaa lapsuuden identiteetiltään vastuunkantajan rooliin, jolle nimeämme kategorian varhainen auttaja (1-2). Anneli vastustaa valmiina tarjottua varhaisen auttajan kategoriaa positioimalla itsensä lapsuuden perheen kontekstissa kategoriaan iltatähti, jolla konstruoi merkitystä perheen nuorimpana, joka on ollut vapaa vastuusta ja jonka lapsuus on nähty huolettomana aikana (5, 11-16). Näin ollen iltatähti ja varhainen auttaja asetetaan kategoriapariksi. Lapsuuteen ja menneisyyteen positioitu iltatähden kategoria rakentaa paradoksin ammattilaisuuteen liittyvän nykyhetken vastuun kanssa (ks. aineistoesimerkki 17, Elina). Haastattelija pyrkii tulkintamme mukaan rakentamaan tarjoamallaan roolilla jatkuvuutta vastuullisuudelle auttamisen kontekstissa, mutta ammattilaiset rakentavat menneen lapsuuden identiteettinsä ja nykyisen ammatti-identiteettinsä välille mieluummin erottelua positioitumalla iltatähdeksi. Kipeän kokemuksen, isän kuoleman, myötä myös iltatähti joutuu konstruoimaan vastuullisuuden roolin osaksi identiteettiään (8-9, 18-21). Synonyymeina iltatähti kategorialle tuotetaan aineistossa ”kuopuksen” ja ”pikkusen prinsessan” (Leena) sekä
”isän tytön” (Marjatta) kategoriat.
Aineistoesimerkki 8 Tapio:
T: No, kyl se täytyy alusta alkaen, tietysti itte ku on sitte koko elämäänsä kattonu 1
taaksepäin, selvitelly historiaa, et siel on molemmissa suvuissa sitä alkoholismia 2
ollu: isä juonu aika tanakasti sillai mun omassa lapsuudessa ja ihan siinä 18 3
ikävuoteen saakka kotoolta muutin, niin kärsiny siitä tietysti siinä kotitilanteessa 4
et sitä juomista ja rähjäämistä. Ja itte vielä kolmesta pojista vanhimpana, niin 5
mä oon saanu aika lailla tuta sitä, semmosta vanhemmuuden puutetta, isän omia 6
tämmösiä mielialavaihteluita, omaa niinku tunne-elämän tämmöstä 7
rikkonaisuutta ja tota. Sit mä muistan sit kouluiässä […] alko tämmönen 8
jännittäminen, mulla alko koulu mennä ihan pielee; jännitin ja pelkäsin sitä 9
koulussa olemista tai esiintymistä yleensä ja ääneen puhumista aineen lukemista 10
tai muuta ja.. kärsin siitä pitkään ihan siis aikuisikään saakka, et se nyt on vajaa 11
X-vuotta mitä mä oon sitte vasta rupes siitä toipumaan [...] Ja 8-vuotiaana 12
täytyy sanoo viel seki, et mu isäni juotti mut humalaan pilsnerillä, eli mul oli 13
tämmöne humalakokemus jo siinä vaiheessa. Mut et sit tosiaan siinä 14
murrosiässä kolme, neljätoista, mitä me oltiin, viinillä harjoteltiin, ja oli 15
kaikenlaisia kotibileitä ja muista, missä tuli käytettyä, et aluks harvakseltaan, 16
viikonloppusin kavereitten kanssa. [...] Ja siinä vaihees sitte tuli mukaan, 17
tämmönen vois sanoo niinku säännöllisempi juominen [...] Samaten mä törmäsin 18
siellä koulussa sit yhteen tommoseen, tai yks luokkatoveri sillon, ni esitteli mulle 19
kannabiksen ja sitä sit tuli käytettyy sit alusta sillai satunnaisemmin, mut 20
kuitenkin, se oli aika pitkään ihan semmosta vois sanoo melkein päivittäistä 21
käyttöö ihan sinne kolmeenkymppiin saakka sekin. Ja tota, kyl mä uskon, että 22
niin kun ne omat kokemukset, kun niistä sit lähdin toipumaan tai tavallaan.. [...]
23
tietysti ulkosesti kaikki asiat hyvin; oli hyvät tulot, ja iha hyvä työpaikka ja se, 24
että mä oon tietysti aina ollu sillai kiltti, hoisin alkoholisoitunutta esimiestä, olin 25
terapeuttina hänen vaimolleen, ja suurin piirtein lapsillekin vielä, ja pyöritin 26
sitä firmaa sit siinä samalla [...] Ja sit tällasta jatkuvaa käyttöä; sitä kannabista 27
polteltiin ja alkoholiaki tuli käytettyy suht reippaasti vielä siinä kohti. [...] ku 28
tultiin sielt reissusta, ni mä jotenki koin, et nyt tää riittää, muistan ku mä menin 29
hotellissa sinne suihkuun, mul tuli joku tämmönen hirvittävä semmonen 30
psykoottinen tila siinä ja menin sinne suihkuhuoneeseen sit sinne käytävään ja 31
siellä sit polvistuin, pistin kädet ristiin, et jos jotakin muuta on tarjolla, ni mä 32
oon valmis ottaan vastaan, nyt riittä tää sählääminen ja.. Jossakin vaihees siin 33
parikymppisenä tommosii itsemurha-ajatuksii kävi mun mielessä [...] Se oli 34
jännä, mulla rupes tavallaan se entinen elämä ikään ku pikku hiljaa putoo pois 35
niitä asioita ja huomas vähitellen, et hei täs on jotain nyt tapahtumassa [...] sit 36
mä näin tai koin semmosen unen, joka sitte muutti mun elämäni vois sanoo ihan 37
täysin, [...] heräsin siinä sitte semmoseen omaan huutoon ja jotaki siinä mä 38
koin, et musta lähti semmosta pahaa ja ahdistusta pois siinä samalla hetkellä.
39
No sit alko tapahtuu tosiaan, sit mä sen yrittämisen lopetin heti päästyäni 40
melkein Suomeen siinä […] kyl täs joku tämmönen sisäsyntynen tai, oman 41
elämänkokemuksen kautta tämmönen joku halu on lähteä tähän työhön, ja tässä 42
työssä nyt sitte kehittymään ja eteenpäin, niin tota, kyl se varmaan sielt omast 43
lapsuudest tulee noist omist kokemuksist kaikista vahvemmin. [...] semmosta 44
vääntöähän se on edelleenki tää ollu se heidän [vanhempien] elämänsä, mut 45
jotenki sieltä kuitenki itte sitte saanu itteänsä niin kun.. mitä mä sanosin..
46
kuntoutumaan tai, mä oon käyny monenlaisissa ryhmissä ja muissa 47
terapiatyyppisis tämmösissä, et sieltä saanu paljon ja edelleenkin [...] Et kyl se 48
oma tie ja kokemus on ollu täs varmaan se tärkeä tekijä. Lyhyesti kerrottuna, et 49
siis koukeroita siihen väliin mahtuu kaikenlaista, retkahteluukin jossain 50
vaiheessa, mut et kyllä tässä hetkessä koen, että asiat on sillai ihan hyvin.
51
Vaikka nyt ero tuli, mut siitä huolimatta voin tasapainosesti ja iha sillai hyvä ero 52
oli kyllä [...] Kyl mä joo, ihan selkeesti tää vastuunkantaja ja suorittaja siellä, et 53
kaikki nää miesten työt tai isän työt, mä sain siellä kotona kyllä hoitaa, ettei isä 54
niitä kankkusissaan tai sit oli töissä sitte myöhemmi.. [...] niin oli pitkiä aikoja 55
poissaki, mä olin sit se perheenpää. Mä sain siitä kuulla myös häneltä, että se 56
hänen tämmönen huono itsetunto tai alemmuudentunto käänty sit nii, että paino 57
mua sillä tavalla alas, että tämmöstä henkistä väkivaltaa. Se sitä omaa oloa sitte 58
pahenti, mut hyvin paljon siis sillai siellä kotona ja nuorempien veljien 59
tämmösenä sovittelijana [...] sit tuli semmonen tunne, et hei mä oon vapaa 60
jostakin, semmonen kevyt olo. Sitte vasta oikeestaan sen unen tai sen 61
kokemuksen jälkeen mä oon pystyny edes itkemään [...] et sillon sen jälkeen 62
mulle alko tapahtua, et mä pystyin niinku lähtee käsitteleen tunteita ja niit 63
kokemuksia.
64
H: Joo. Et voi tää kysymys, että onko kokemuksia kaltoinkohtelusta, niin todellakin 65
on pitkä..
66
T: se on pit, joo, että tietysti, sehän lapsena siihen, no varmaan ihan sieltä, mä en 67
muistakaan varmaan niitä kaks, kolmevuotiaana, mitä sieltä saakka on 68
tapahtunu, mut et sieltä ihan siihen saakka, ku kotoolta muutin, ni kyl mä sit, mä 69
muistan sen viimesen kerran tai siis mä menin siihen väliin, ku he taas riiteli, 70
tappeli siinä [...] jostaki tuli semmone voima, että nyt lopetatte ton tappelun, et 71
mä oon tätä kattonu tähän saakka koko ikäni ja mulle riittää ja mä toivon, että 72
lopetatte myös. Se tais auttaa, kyl se ainaki sillon, ku mä siel kotona sit olin tai 73
kävin siellä sit myöhemminkin, ni ei sitä enää sitte ainakaa itte nähny. [...] mut 74
et tuli semmonen, et oli pakko nousta isää vastaan siinä.
75
Identifioimme vuorovaikutuksesta eräänlaista selviytyjän identiteetin konstruoimista, jonka asetamme vastakategoriaksi haavoittuneen parantajan kategorialle. Tapio konstruoi ammatti-identiteettiin kuvausta omaa elämäänsä pohtineesta, aktiivisesta ammattiauttajasta, joka liittää alkoholikulttuurin omaan historiaansa (1-5, 13-18, 28). Kasvuympäristöä kuvataan henkistä väkivaltaa sisältäneeksi, jossa alkoholin käyttö on tehty näkyväksi lapsille, ja siitä ollaan
‘’kärsitty’’ (4). Tapio silloittaa omat henkilökohtaiset ongelmansa isän läsnäolon puutteen ja mielialavaihteluiden kanssa yhteen (6-12, 34), konstruoiden epävakaan lapsuuden kasvuympäristön seurauksena psyykkistä oireilua, kuten jännittämistä ja pelkoa. Henkinen väkivalta vaatii kasvuympäristön kontekstissa selontekoja, sillä väkivalta kaikissa muodoissaan nähdään hyvinvoinnille haitallisena. Tapio antaa selontekona kasvuympäristönsä epävakaudelle vanhemman huonon itsetunnon ja alemmuudentunnon, jolla pyrkii oikeuttamaan isän käytöstä (57-58) ja suojelemaan isän kasvoja.
Vuorovaikutuksessa konstruoidaan näkemystä, jossa positioidaan ammattilaisuus haavoittuneen parantajan kategoriaa mieluummin selviytyjän identiteetin kategoriaan.
Selviytyjän identiteetin kategoriaa tuotetaan toipumiskokemuksella ja menneen elämän pohtimisella, jolloin omista vaikeista lähtökohdista huolimatta rakennetaan kuvaa pyrkimyksestä toisten ihmisten tukemiseen (25-27, 59-60). Tapio tuottaa kuvaa elämän eteenpäin menemisestä (35-39, 46-51, 60-64), jolloin ammatti-identiteettiin konstruoidaan halua auttamistyöhön omilla elämänkokemuksilla, erityisesti lapsuuden kipeillä kokemuksilla ja niistä selviämisellä. Vastoinkäymiset rakennetaan suhteessa ammatillisuuteen siten, että niille annetaan uusi merkitys työn kontekstissa ja vaikeuksista päästään voimavaraisuuteen:
”Se oli jännä, mulla rupes tavallaan se entinen elämä ikään ku pikkuhiljaa putoo pois niitä asioita ja huomas vähitellen, et hei täs on jotain nyt tapahtumassa” (34-36). Myös psyykkiselle oireilulle annetaan henkilöhistoriassa hyväksyntää, kunhan ammatissa toimiessa vaatimus tasapainoisuudesta täyttyy ja ammattilaisella on kaikki ”ihan hyvin” (51). Tulkitsemme ammattiauttajan identiteetistä rakennettavan joustavaa näkemystä, jossa tasapainoisuuden vaatimus välittyy erityisesti auttamistyön professionaalisuudessa, sillä aiempaa auttamista ei konstruoida tasapainoisuuden vaatimuksen kanssa yhteen. Esimerkiksi uskotun kategoria (ks.
Psykologisten intressien diskurssi) ei saa tasapainoisuuden vaatimusta. Tasapainoisuutta korostetaan aineistossamme useasti ja tyypillisesti, joten tulkitsemme ammattiauttajien konstruoivan itse vaatimusta tasapainoisesta ammattiauttajasta, joka on käsitellyt menneisyytensä vaikeudet ennen ammattilaisuuttaan. Identifioimme tämän perusteella kategoriaparin tasapainoinen nykyhetken ammattilainen ja oireileva menneisyyden auttaja.
Tapio kiinnittää itsensä toipuneen kategoriaan omalla päihteidenkäyttöhistoriallaan, jolle rakentaa merkitystä kuvaamalla, että vaikka hänen ulkoiset asiansa olivat tuolloin kunnossa, hän on ollut aina kiltti ja auttanut heikompia, oli päihteiden käyttö siitä huolimatta jatkuvaa ja säännöllistä ennen itsensä auttamista (24-28, 46-49). Tulkintamme mukaan vuorovaikutuksessa konstruoidaan täten näkemystä ammattilaisesta, jolla voi olla hyveellisen toimintansa, auttamisen lisäksi omaa oireilua ja päihdeongelmaisuutta joko henkilökohtaisesti tai lähipiirissä historiassaan. Toipumiskokemus rakennetaan hyveelliseen toimintaan vedoten hyväksyttäväksi auttajalle. Tulkitsemme tämän konstruoinnin pyrkivän kasvojen suojaamiseen ja sitä kautta oman ammatillisuuden säilyttämiseen.
Tapiolla varhaisen auttajan kategoria rakennetaan omaan ammatillisuuteen kuuluvaksi, ja tälle annetaan perusteluna vanhemman kyvyttömyys rooliinsa perheen kontekstissa. Varhainen auttaja konstruoidaan ongelmanratkaisijaksi ja perheen vastuulliseksi, joka on pyrkinyt täyttämään puuttuvaa vanhemman roolia (53-56). Kategoriaan positioituminen vaatii
selontekoja perheen kontekstissa, sillä kulttuuristen perhenormien mukaan lapsen työ on leikkiä, jolloin lapsella on oikeus olla lapsi ilman vanhemmalle kuuluvaa vastuuta.
Toisaalla aineistossa rakennetaan ammattilaisuuden kipeille kokemuksille vastakategoria
”pumpuli lapsuudesta” (Anneli). Pumpuli lapsuuden kategoria konstruoi ammattilaisuutta toipumiskokemukselle vastakkaisesta näkökulmasta: auttamistyössä on oltava myös niitä, joilla on ”normaali ja hyvä lapsuus” (Anneli) ja jotka ammentavat siitä voimaa auttaakseen ja tukeakseen muita heikommassa asemassa olevia: ”mulla on se onnellisen lapsuuden kokemus, niin myös se, että mitä hyvää sieltä vois tavallaan jakaa [muille]” (Anneli). Pumpuli lapsuuden kategoriaa muodostetaan aineistossa vastustamaan haastattelijan oletusta ammattilaisesta, jolla on kipeitä kokemuksia lapsuudessaan.
Alkoholismia ja väkivaltaa sisältävästä kasvuympäristön kontekstista annetaan selontekoja eniten haavoittuneen parantajan diskurssin viitekehyksessä. Vuorovaikutuksessa rakennettavia merkityksiä lapsuuden alkoholiympäristöstä kevennetään todistelun kautta. Toimintaa pyritään oikeuttamaan ja normalisoimaan erilaisin kertomuksin ja esimerkein: ”raskas työ vaatii välillä raskaat huvit” (Riitta). Normalisoinnilla väistetään myös haavoittuneen osapuolen positiota ja rakennetaan kuvaa työnteon ja ahkeruuden eetoksesta, jonka seurauksena runsas päihteidenkäyttö asettuu kulttuurisesti hyväksyttävämmäksi. Elämänhistorian vaikeuksia kuvattiin välineiksi auttamistyössä ja auttamisessa. Hoitokontakti kuvattiin tulkintamme mukaan siitä saatujen voimavarojen kautta suhteessa auttamistyöhön. Nämä kipeät kokemukset yhdistettiin useimmiten omaan lapsuuteen ja nuoruuteen. Loimme haavoittuneen parantajan kategorialle vastakategorian ja kategoriaparin selviytyjän identiteetistä, kuvaamaan ammattilaisten näkemyksiä vaikeuksista selviytymisestä ja niiden hyödyntämisestä.
Tulkitsimme, että usealla ammattiauttajalla rakentuu haastatteluissa historiaan peilatessa jokin kipukokemus joko omakohtaisesti tai lähipiirissä.
Kaiken kaikkiaan Haavoittuneen parantajan diskurssissa konstruoidaan ammattiauttajan ammatti-identiteettiin vaatimus tasapainoisesta nykyhetken ammattiauttajasta, joka on käsitellyt menneisyytensä vaikeudet ennen auttamistyöhön lähtemistä. Ammattilaisuuteen
Kaiken kaikkiaan Haavoittuneen parantajan diskurssissa konstruoidaan ammattiauttajan ammatti-identiteettiin vaatimus tasapainoisesta nykyhetken ammattiauttajasta, joka on käsitellyt menneisyytensä vaikeudet ennen auttamistyöhön lähtemistä. Ammattilaisuuteen